Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 29.2.2012 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet:



Samankaltaiset tiedostot
A. VAKINAISET TOIMET:

5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi

Liite 4 / johtokunta SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA ALKAEN

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon tarjonta ketjulähettijaksoille JAKSOLISTA

Pöytäkirja Johtokunta

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö euroa).

Liperin kunnan sosiaali- ja terveystoimen kelpoisuusehdot

2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 8/ Tiistai klo Kunnantoimiston uusi kokoushuone

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot

Esityslista Johtokunta

Pöytäkirja Johtokunta

Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.

Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.

Sosiaali- ja terveysviraston virkojen ja toimien. Kelpoisuus- ja kielitaito- vaatimukset

Ensihoidon kenttäjohtaja

11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain Päätös

48 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Liite 1 / johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS / JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

Tarkastuslautakunta liite nro 4 (1/18) Kaupunginvaltuusto liite nro 4 (1/18) Yhteistyötoimikunta HENKILÖSTÖRAPORTTI

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta

KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

Pöytäkirja Johtokunta

-- Merkitään pöytäkirjaan, että vs. tekninen johtaja Eero Talala esitteli asiaa kokouksessa.

STEPPI-Terveyttä edistävä perushoito Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä. Muutosagenttien koulutusiltapäivä

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Hoitotyön johtaja Henkilöstöpäätös

SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka

34 Sosiaalilautakunnan talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /

Vanhustenhuolto alkaen: Vastuut ja roolit v. 7. (Esimiesasemassa olevat numeroitu)

Lisa Sipilä Sosionomi ylempi (AMK) Master of Social Services

a5.g. w (V_NNJw Ensisijainen sijoituspaikka : A \ cw\lkcw, uk VIRAN/TOIMEN TÄYTTÖLUPAHAKEMUS Palvelussuhteen luonne : c ACX O k Työaika :

joita Kela korvaa. Reseptit tarvitaan. Uudet lääkkeet ei heti saatavissa, apteekista haettava.

9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

Kotiutuksessa huomioitavia asioita

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

Pöytäkirja Johtokunta

4 Palvelualueiden lääkäripalvelujen terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA

Liite 3 / johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN

Pöytäkirja Johtokunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote

Jyväskylän yhteistoiminta alueen ja Keski Suomen seututerveyskeskuksen aikuispsykiatrian avohoidon toimintamalli 2011

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA

5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain , Munkkiniemen terveysasema. Päätös

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus

7 Palvelualueiden lääkäripalvelujen terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös

Vakinaisten henkilötyövuodet yhteensä 129,52 10,00 4,00 0,00

MUONION KUNTA ESITYSLISTA 9/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus

JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN SISÄLTÖ JA PALVELUASUMISEN PIIRIIN PÄÄSYN KRITEERIT

Pöytäkirja Johtokunta

Sosiaalilautakunta Kaupunginhallitus Vanhustyön henkilöstöjärjestelyt 1636/ /2015 SOSLA

Ikäihmisten palvelut

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS

Valtioneuvoston asetus

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

39 Sosiaalilautakunnan talousarvion 2015 toteuma ja määrärahamuutos

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN

7 Sosiaali- ja terveysvirasto, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka. Päätös

Henkilöstökertomus 2014

Mielenterveystyö

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain. Päätös

Lakkautettava virka/työsuhteen tehtävänimike ari (000318)

Lahden kaupunginsairaalan jaksosisältölista

Perusopetus / Pajuluoman koulu Luokanopettaja (2) virka uudet virat, kustannuslisäys /vuosi

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta NAL/

2 Palvelualueiden lääkäripalvelut, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen, työavain Päätös

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka

10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös

Asumisen ja kotikuntoutuksen ohjausryhmän

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20.

EP Ikä-sote Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen

Tyks Vakka-Suomen sairaalan ja Uudenkaupungin kaupungin terveyskeskuksen vuodeosastotoimintojen yhdistäminen

MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 5/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus

1 Henkilöstön määrä ja rakenne

KOTIKUNTOUTUS. Jämsän Terveys Oy Kotihoito ja tavallinen palveluasuminen Kotihoidon palveluvastaava Riitta Pasanen

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SO 234/2013 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja

1. ASUKASMAKSU / TAVALLINEN PALVELUASUMINEN

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Henkilöstösäästöt / /2014. Kunnanhallitus

ASIALISTA. Asiat. 20 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi. 21 Palvelussuhteen päättäminen. 22 Lähihoitajan tehtävän haettavaksi ilmoittaminen

Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä

Pöytäkirja Johtokunta

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

2016 Avosairaanhoito Lääkäripalvelun käyntimaksu 16,40. Lääkärintodistukset 40,30

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ TERVEYSLAUTAKUNTA

Sosiaali- ja terveystoimi/virkoja JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Kymmenen vuotta tähärellistä työtä

Prosessikaaviosta käytännön toiminnaksi

sijaisrekrytointi.tampere.fi SIJAISREKISTERIN OHJEET KÄYTTÄJÄLLE

Transkriptio:

Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän hoidon ja hoivan palvelualue tuottaa, kehittää ja turvaa oikea aikaiset ja vaikuttavat terveys ja avopalvelut yhteistoiminta alueensa eli Kauhajoen kaupungin sekä Isojoen, Karijoen ja Teuvan kuntien asukkaille yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Palvelut tuotetaan asiakaslähtöisesti ja yhdenvertaisesti painopisteenä ennaltaehkäisevä ja terveyttä edistävä toiminta. Suupohjan peruspalveluliikelaitoslaitoskuntayhtymä on savuton työpaikka. Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymässä on hoidon ja hoivan palvelualueella haettavana 29.2.2012 klo 15.00 mennessä seuraavat toimet: A. VAKINAISET TOIMET: 1. 2 (kaksi) SAIRAANHOITAJAA, vakinainen toimi Alkusijoituspaikkana on Koivukartano/Koivukoti (Isojoki). Koivukartano on 21 paikkainen terveyskeskuksen osasto, jossa hoidetaan pääasiassa kuntoutus, intervalli ja pitkäaikaispotilaita. Koivukartanon yhteydessä toimii 19 paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö (Koivukoti) ja henkilökunta työskentelee joustavasti näiden yksiköiden välillä, mm. yöhoito on yhteistä. Työyhteisö on kehitysmyönteinen, potilaiden ja asukkaiden hoito on kokonaisvaltaista ja välittävää. Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön ja sen kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta sekä kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa vs. osastonhoitaja Tuula Peltosaari puh. 040 1803448 tai tuula.peltosaari@llky.fi. 2. SAIRAANHOITAJA, vakinainen toimi Alkusijoituspaikkana on Lehtiharjun sairaalan osasto 2 (Teuva). Osasto 2 on psykogeriatrinen osasto, jossa hoidetaan sekä pitkä että lyhytaikaisia psykogeriatrisia sairauksia sairastavia ikäihmisiä. Hakijalta toivotaan mielenterveystyöhön suuntautuneisuutta ja kiinnostusta sairaanhoidon kehittämiseen sekä joustavuutta ja kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kaksivuorotyötä. Lisätietoja antaa osastonhoitaja Kirsi Tuokkola puh. 050 3864660 tai kirsi.tuokkola@llky.fi. 3. LÄHIHOITAJA, vakinainen toimi (yöhoitaja) Alkusijoituspaikkana on Sanssin palvelukoti (Kauhajoki). Sanssin palvelukoti on 35 paikkainen ikäihmisten tehostetun palvelusasumisen yksikkö. Yksikössä on siirrytty tiimityömalliin. Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön ja sen kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja vastuullisen päätöksentekoon. Työ on yötyötä. Lisätietoja antaa palveluvastaava Susanna Teerimäki, puh. 043 8200928 tai susanna. teerimäki@llky.fi.

4. LÄHIHOITAJA, vakinainen toimi Alkusijoituspaikkana on Kuntouttava osasto (Kauhajoki). Kuntouttavaan osastoon kuuluu 40 paikkainen hoivayksikkö ja 20 paikkainen kuntouttavan intervallihoidon osasto. Henkilökunta työskentelee molemmissa yksiköissä työnkierron kautta. Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön sekä pitkäaikaisen hoivan ja kuntouttavan intervallitoiminnan kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta sekä kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa vs. osastonhoitaja Elina Rahkola puh. 040 4808220 elina.rahkola@llky.fi. 5. LÄHIHOITAJA, vakinainen toimi Alkusijoituspaikkana on Lehtiharjun sairaalan osasto 2 (Teuva) 1.5.2012 alkaen. Osasto 2 on psykogeriatrinen osasto, jossa hoidetaan sekä pitkä että lyhytaikaisia psykogeriatrisia sairauksia sairastavia ikäihmisiä. Hakijalta toivotaan suuntautuneisuutta mielenterveystyöhön ja kiinnostusta sairaanhoidon kehittämiseen sekä joustavuutta ja kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa osastonhoitaja Kirsi Tuokkola puh. 050 3864660 tai kirsi.tuokkola@llky.fi. 6. LÄHIHOITAJA, vakinainen toimi Alkusijoituspaikkana on Lehtiharjun sairaalan osasto 3 (Teuva) 30.4.2012 alkaen. Osasto 3 on sosiaalisen kuntoutuksen osasto, jonka potilaat ovat sekä lyhyt että pitkäaikaishoidossa olevia työikäisiä psykiatrisia potilaita. Hakijalta toivotaan suuntautuneisuutta mielenterveystyöhön ja lisäksi kiinnostusta sairaanhoidon kehittämiseen sekä joustavuutta ja kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa osastonhoitaja Anja Kiviluoma puh. 050 3864658 tai anja.kiviluoma@llky.fi. 7. LAITOSHUOLTAJA, vakinainen toimi Alkusijoituspaikkana toimessa on Lehtiharjun sairaalan osasto 2 (Teuva). Osasto 2 on psykogeriatrinen osasto, jossa hoidetaan sekä pitkä että lyhytaikaisia psykogeriatrisia sairauksia sairastavia ikäihmisiä. Hakijalta toivotaan kokemusta laitossiivouksesta, joustavuutta, yhteistyökykyisyyttä, oma aloitteisuutta sekä kiinnostuneisuutta työnsä kehittämiseen. Osasto 2:lla laitoshuoltajat osallistuvat hoitotyöhön n. 15 % työajastaan. Työ on kaksivuorotyötä. Lisätietoja antaa osastonhoitaja Kirsi Tuokkola puh. 050 3864660 tai kirsi.tuokkola@llky.fi B. VAKINAISET VARAHENKILÖT: 8. SAIRAANHOITAJA, vakinainen toimi (varahenkilö) Alkusijoituspaikkana on Akuutti osasto (Kauhajoki). Akuuttiosasto on 40 paikkainen osasto, jonne potilaat tulevat päivystyksen kautta tai erikoissairaanhoidosta jatkohoitoon. Osastolla hoidetaan myös päiväsairaalapotilaita. Osaston toimintaa kuvaa suuri vaihtuvuus ja lyhyet hoitojaksot. Moniammatillisen tiimin jäsenenä sairaanhoitaja suunnittelee, koordinoi ja toteuttaa aktiivista kuntoutumista edistävää hoitotyötä.

Osasto toimii peruskorjatuissa uudenaikaisissa tiloissa. Hakijalta toivotaan kokemusta akuuttihoitotyöstä, kiinnostusta akuuttihoitotyön kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta sekä kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Vakinainen varahenkilö sijaistaa yksikön henkilökunnan lyhyitä poissaoloja. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa vs. osastonhoitaja Jaana Auressalmi 043 8200459 tai jaana.auressalmi@llky.fi 9. SAIRAANHOITAJA, vakinainen toimi (varahenkilö) Alkusijoituspaikkana on Kotihoito (Kauhajoki). Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön ja sen kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä kykyä toimia osana kotihoitotiimiä ja moniammatillista työyhteisöä. Vakinainen varahenkilö toimii kotisairaanhoitajien lyhyiden poissaolojen sijaisena eri tiimeissä. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä ja edellyttää oman auton käyttöä. Lisätietoja antaa palveluohjaaja Sinikka Mäkinen puh. 0400 335702 tai sinikka.makinen@llky.fi 10. LÄHIHOITAJA, vakinainen toimi (varahenkilö) Alkusijoituspaikkana on Koivukartano/Koivukoti (Isojoki). Koivukartano on 21 paikkainen terveyskeskuksen osasto, jossa hoidetaan pääasiassa kuntoutus, intervalli ja pitkäaikaispotilaita. Koivukartanon yhteydessä toimii 19 paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö (Koivukoti) ja henkilökunta työskentelee joustavasti näiden yksiköiden välillä, mm. yöhoito on yhteistä. Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön ja sen kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta sekä kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Vakinainen varahenkilö sijaistaa yksikön henkilökunnan lyhyitä poissaoloja. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa vs. osastonhoitaja Tuula Peltosaari puh. 040 1803448 tai tuula.peltosaari@llky.fi. 11. LÄHIHOITAJA, vakinainen toimi (varahenkilö) Alkusijoituspaikkana Kotihoito (Karijoki). Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön ja sen kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä kykyä toimia osana kotihoitotiimiä ja moniammatillista työyhteisöä. Vakinainen varahenkilö toimii kotihoidon henkilöstön lyhyiden poissaolojen sijaisena. Työ on kaksivuorotyötä ja edellyttää oman auton käyttöä. Lisätietoja antaa palveluohjaaja Maarit Tammisto puh. 040 1822284 tai maarit.tammisto@llky.fi 12. LÄHIHOITAJA, 2 vakinaista tointa (varahenkilö) Alkusijoituspaikkana Kotihoito (Kauhajoki). Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön ja sen kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä kykyä toimia osana kotihoitotiimiä ja moniammatillista työyhteisöä. Vakinainen varahenkilö toimii kotihoidon henkilöstön lyhyiden poissaolojen sijaisena. Työ on kaksivuorotyötä ja edellyttää oman auton käyttöä. Lisätietoja antaa palveluohjaaja Sinikka Mäkinen puh. 0400 335702 tai sinikka.makinen@llky.fi

C. VAKINAISET VUOSILOMANSIJAISET: 13. SAIRAANHOITAJA, vakinainen vuosilomansijaisen toimi Alkusijoituspaikkana on Osasto 1 (Teuva). Osasto 1 on sekä akuutti että pitkäaikaishoitoon suuntautunut osasto, joka toimii väliaikaisesti kahdessa paikassa (Kristiinankaupunki ja Teuva) osaston peruskorjauksen takia. Hakijalta toivotaan kokemusta akuuttihoitotyöstä, kiinnostusta vanhustyöhön, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta sekä kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Vakinainen vuosilomansijainen sijaistaa osaston sairaanhoitajien vuosilomia. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa osastonhoitaja Anne Lehtinen puh. 050 3864630 tai anne.lehtinen@llky.fi. 14. LÄHIHOITAJA, vakinainen vuosilomansijaisen toimi Alkusijoituspaikkana on Lehtiharjun sairaalan osasto 3 (Teuva). Osasto 3 on sosiaalisen kuntoutuksen osasto, jonka potilaat ovat sekä lyhyt että pitkäaikaishoidossa olevia työikäisiä psykiatrisia potilaita. Hakijalta toivotaan suuntautuneisuutta mielenterveystyöhön ja lisäksi kiinnostusta sairaanhoidon kehittämiseen sekä joustavuutta ja kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa osastonhoitaja Anja Kiviluoma puh. 050 3864658 tai anja.kiviluoma@llky.fi. D. MÄÄRÄAIKAISET JA SIJAISUUDET: 15. 2 (kaksi) kpl SAIRAANHOITAJAN määräaikaista sijaisuutta, toinen ajalle 23.4.2012 4.3.2013 ja toinen 31.8.2012 saakka jatkuen mahdollisesti pitempään. Alkusijoituspaikkana sijaisuuksissa on Koivukartano (Isojoki). Hakijalta toivotaan kiinnostusta kuntouttavaan vanhustyöhön sekä kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa vs.osastonhoitaja Tuula Peltosaari puh 040 1803448 tai tuula.peltosaari@llky.fi. 16. SAIRAANHOITAJA, määräaikainen sijaisuus 13.8.2012 saakka jatkuen mahdollisesti pitempään Alkusijoituspaikkana on Kuntouttava osasto (Kauhajoki). Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön sekä pitkäaikaisen hoivan ja kuntouttavan intervallitoiminnan kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta sekä kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kaksivuorotyötä. Lisätietoja antaa vs. osastonhoitaja Elina Rahkola puh. 040 4808220 elina.rahkola@llky.fi. 17. SAIRAANHOITAJA, määräaikainen sijaisuus ajalle 1.6.2012 31.1.2013 Alkusijoituspaikkana on Akuutti osasto (Kauhajoki). Hakijalta toivotaan kokemusta akuuttihoitotyöstä, kiinnostusta akuuttihoitotyön kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta sekä kykyä toimia osana moniammatillista työyhteisöä. Työ on kolmivuorotyötä. Lisätietoja antaa vs. osastonhoitaja Jaana Auressalmi 043 8200459 tai jaana.auressalmi@llky.fi

18. LÄHIHOITAJA, määräaikainen toimi (varahenkilö) 31.12.2012 asti Alkusijoituspaikkana Kotihoito (Isojoki). Hakijalta toivotaan kiinnostusta vanhustyöhön ja sen kehittämiseen, kuntoutusmyönteisyyttä, joustavuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä kykyä toimia osana kotihoitotiimiä ja moniammatillista työyhteisöä. Vakinainen varahenkilö toimii kotihoidon henkilöstön lyhyiden poissaolojen sijaisena. Työ on kaksivuorotyötä ja edellyttää oman auton käyttöä. Lisätietoja antaa palveluohjaaja Riikka Jokinen, puh. 040 7382775 tai riikka.jokinen@llky.fi 19. HOITOAPULAINEN, määräaikainen toimi 1.5 31.12.2012 Alkusijoituspaikkana on palvelukoti Mäntyniemi (Teuva). Mäntyniemi on ikäihmisten palveluasumisen yksikkö, jossa on 9 tavallisen ja 5 tehostetun palveluasumisen paikkaa. Hoitoapulaisen tehtäviin kuuluu yksikön ruokahuollon, pyykkihuollon, siivouksen ja muita avustavia tehtäviä. Toimeen ei ole varsinaista koulutusvaatimusta, mutta hakijalta toivotaan laitoshuoltajan tai muuta vastaavaa koulutusta. Hygieniapassi tulee olla suoritettuna. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä. Lisätietoja antaa palveluvastaava Anita Talja puh. 050 3864652 tai anita.talja@llky.fi Kelpoisuusehdot haussa oleviin toimiin Sairaanhoitaja: sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tai opistoasteen tutkinto sekä terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun lain (559/1994) mukainen kelpoisuus Lähihoitaja: lähihoitajan tutkinto tai muu vastaava tehtävään soveltuva sosiaali ja terveysalan perustutkinto. Laitoshuoltaja: laitoshuoltajan tai vastaava koulutus tai tutkinto. Hakijalla hygieniapassi suoritettuna. tulee olla Vakinaiset työsuhteet alkavat 1.4.2012 tai tekstissä ilmoitettuna aikana tai sopimuksen mukaan. Kirjallinen hakemus, ja ansioluettelo osoitetaan toimistosihteeri Marja Pihlajalle osoitteeseen: Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Kauhajoen terveyskeskus Prännärintie 6 8 61800 Kauhajoki Hakemuskirjekuoren päälle merkintä hakemus. Hakemuksessa on selkeästi ilmoitettava, mitä tointa hakee ja on ilmoitettava myös ilmoituksessa mainittu toimen numero! esim. toimi nro 2 SAIRAANHOITAJA, vakinainen toimi tai esim. toimi nro 10 LÄHIHOITAJA, vakinainen toimi (varahenkilö).

Jos hakija hakee useampaa tointa, on jokaiseen näistä toimitettava oma hakemus ja ansioluettelo. Toimien palkkaus määräytyy asianomaisen kunnallisen virka ja työehtosopimuksen mukaan. Vakinaisiin toimiin valittujen on ennen työsuhteen alkamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Toimien täytössä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Alkuperäiset opinto ja työtodistukset tulee toimittaa nähtäville haastattelun yhteydessä. Hakemuksia ei palauteta. Kauhajoella 14.2.2012 Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Hoidon ja hoivan palvelualue