Rauhallista Joulua! Fridfull Jul!



Samankaltaiset tiedostot
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

PIENI PALVELUOPAS 2011

KUNTOUTUSTA JA TUETTUJA LOMIA OMAISHOITAJILLE

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

HAKEMUS VAMMAISPALVELULAIN MUKAISESTA PALVELUSTA

PIENI PALVELUOPAS 2012

Suomen CP-liitto ry.

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2015

Työn kaari kuntoon. Palvelut työntekijälle työkyvyn heiketessä

Tilanteessani ei ole tapahtunut muutosta edellisen hakemukseni jälkeen vaan samat perustelut palvelujen hakemiselle ovat voimassa

Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Omaistuki Jällivaaran kunnassa. Valokuva: andreaslundgren.com

VAMPO-seminaari. VR:n vammaispalvelut Rautatieyrityksen kokemuksia EU:n rautatievastuuasetuksesta

2011 KURSSI-info 16-24v. nuorille

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

HTM-TILINTARKASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT. ylimääräinen yhdistyskokous , rekisteröity Sisällysluettelo

Kelan palvelukanavat. Asko Riihioja Kela Keskinen asiakaspalveluyksikkö ja vakuutuspiiri

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Jäsentiedote 1/2016

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle

SISÄLLYS. N:o Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun toimintasuunnitelma

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija p

Vammaispalvelut ja kehitysvammahuollon palvelut Helsingissä Vammaisten sosiaalityö 1

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Ritva bingo-emäntänä VANA

Kela sähköisti palvelunsa. Kirsi Rautauoma Kela Vantaan-Porvoon vakuutuspiiri

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

KELAN TULES-AVOKURSSIT

Postinumero ja paikka:

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

2013 KURSSI-info 16-24v. nuorille

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

Satakielikeskustelufoorumi Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

Kurssit ja perhetapaamiset

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Hakuohje Nuorten perhekursseille

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, KUHMOINEN (03)

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Henkilökohtainen apu ja erityishuolto osana palvelusuunnittelua. KVTL Salla Pyykkönen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä

Kalajoen kaupunki VAIKEAVAMMAISEN 1 (5) Kalajoentie Kalajoki HAKEMUS JA ARVIOINTI / TARKISTUS. Puhelin kotiin Puhelin työhön Matkapuhelin

Kyytineuvo puh

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun

2012 KURSSI-info 16-24v. nuorille

SUOMI. Lippujen hinnat

Akavan Erityisalat Heli Martinmäki Kelan toimihenkilöt ry:n puheenjohtaja

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY

Sisällys VALIDIA KUNTOUTUS LAHTI ESTEETTÖMYYDEN EDELLÄKÄVIJÄ

FC Reipas P08 vanhempainilta

Alle 30- vuotiaiden omaishoidon tukihakemus Vammaisten palvelut

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

Sisällys VALIDIA KUNTOUTUS LAHTI ESTEETTÖMYYDEN EDELLÄKÄVIJÄ

Opas omaishoidontuesta

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Rauhallista Joulua! Fridfull Jul!

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet:

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet alkaen

Onni on yksilöllinen, sujuva arki ja turvallinen verkosto

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla Kertoja on 15.

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana

Palveluseteli. tuo uusia vaihtoehtoja sosiaalipalveluihin. Tietoa palvelusetelin käytöstä

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Kaikki irti Kelan palveluista

Kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta. Päivä- tai työtoiminta. Vaikeavammaisten päivätoiminta

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry

Liite 1 / johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa.

Vammaistyö. Sisällys 3 1. KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUT. 3 Asumispalvelut. 4 Ryhmäkotien yhteystiedot. 5 Työ- ja päivätoiminta

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry

Kyky-2 pilotti Eksote:ssa. Anneli Beilmann LT lastenneurologian ylilääkäri

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Mikä on EU:n Vammaiskortti?

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Mikä on EU:n Vammaiskortti?

Kristillinen Eläkeliitto ry

Erillissaunavuorot Perhesaunavuorot Erityisryhmien uintivuorot Erityisryhmien kuntosalivuorot

Perustoimeentulotuen Kela-siirto Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki hanke

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot

Transkriptio:

UUDENMAAN CP-YHDISTYSNYLANDS CP-FÖRENING ry Jäsentiedote Joulujulkaisu 4 2015 Lehmirannan lomakeskus Lehmirannantie 12, 25170 Kotalato Puh. (02) 727 5200, fax (02) 727 5321 www.elakeliitto.fi Vanhustyön keskusliiton julkaisut: www.vanhustyonkeskusliitto.fi Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09 350 8600 Rauhallista Joulua! Fridfull Jul!

A L K U S A N A T Julkaisija Uudenmaan CP-yhdistys Nylands CP-förening ry Kauppamiehentie 6, 2. krs, 02100 Espoo puh. 09-466 033 www.cp-liitto.fi/uusimaa Vastaava toimittaja Gun Ainamo, puh. 050 377 6117 Ilmestyminen 4 numeroa vuosittain, maaliskuu, kesäkuu, syyskuu, joulukuu Aineisto julkaisuihin yhdistyksen toimistolle aina edeltävän kuun alkuun mennessä Ilmoitukset A & J Media Oy, puh. 09-766 699 Taitto POP-Taitto ja Ladonta Oy, puh. 09-754 1193 Hyvää tulevaa joulunaikaa. Tätä kirjoittaessani ei vielä ole valkea maa pääkaupunkiseudulla, mutta toivotaan, että saadaan valkea joulu. Yhdistyksemme syystoiminta on kulkenut omalla painollaan. Yhdistyksemme otti osaa luonto- liikuttaa kampanjaan, jonka järjesti Suomen CP-liitto. Meidän Hengailu-ryhmän Nuuksion grillausretki sai luonto- liikuttaa kunniakirjan, joka jaettiin lokakuussa CP-päivillä Turussa. Kehotan kaikkia jäseniä vierailemaan toimistollamme. Sieltä saattaa löytyä paljon kivaa pukinkonttiin. Toivon kaikille jäsenille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2016. Janne Mäkelä puheenjohtaja Painopaikka Julkaisumonistamo Eteläranta Oy ISSN 1456-8594 SISÄLLYSLUETTELO 4/2015 Alkusanat... 3 Yhdistys tiedottaa... 5 Suomen Ratsastajainliiton vammaisratsastus... 11 Kerhot kevät 2016... 12 CP-liitto tiedottaa... 13 Heta-liitto tiedottaa... 13 Kela tiedottaa... 18 Kelan kursseja... 20 Muut tiedottaa... 22 Kansikuva: Gun Ainamo Julkaisun tekstiä lainattaessa lähde mainittava Harmaata ja sateista on mutta ei anneta sen häiritä, vuoden pimein aika on juuri nyt. Piristetään päiväämme sytyttämällä kynttilä ja kuunnellaan hyvää musiikkia. Kynttilöitä saa vielä toimistolta ja niin kun Janne mainitsi, niin toimistolla on muutakin kivaa pukinkonttiin, esim. villasukkia, sohvatyynyjä, astia ja keittiöpyyhkeitä, kankaisia lahjapusseja, joulukortteja sekä joulukoristeita myynnissä edulliseen hintaan. Soita ennen kun tulet, niin varmistetaan että olen paikalla. Kevätkauden kerhoihin tulee pieni muutos kun meidän kummatkin uintiryhmät jäävät kevät-tauolle ja jatkuvat syyskaudella. Yhdistyksen vuosikokous pidetään tiistaina 23.2.2016 alkaen kello 17.00. Merkitkää päivämäärä ja kellonaika jo kalentereihinne. Kiitos tästä vuodesta ja hyvää uutta vuotta 2016 toivottaa Gun Ainamo toiminnanjohtaja JOULUJULKAISU 4 2015 3

YHDISTYKSEN HALLITUS 2015 Puheenjohtaja Janne Mäkelä puh. 045 111 7791 j.a.makela@pp.inet.fi Varsinaiset jäsenet Sampo Keskikallio, varapj. puh. 046 680 8167 sampo.keskikallio@gmail.com Maire Uimonen puh. 0400 235 020 Seija Toivonen puh. 050 548 4972 toivonenseija@gmail.com Tuula Koivula puh. 040 716 5439 tuula.koivula1@luukku.com Uuno Ylönen puh. 040 558 3183 unski82@gmail.com Aune Väyrynen puh. 0400 624 719 aunevayrynen@welho.net Vilja Pitkänen puh. 050 5925 287 vilja.pitkanen@iki.fi Nina Kavaleff puh. 040 755 6666 nina@kavaleff.com Varajäsenet Kaarina Heinonen puh. 040 708 3644 Bulcsu Szekely puh. 044 215 9382 bulcsu.szekely@gmail.com Anu Halonen puh. 050 4919 171 a.m.halonen81@gmail.com Uudenmaan CP-yhdistys Nylands CP-förening ry Kauppamiehentie 6, 2. krs, 02100 Espoo puh. 09 466 033 sähköposti: uudenmaan.cp-yhdistys@kolumbus.fi kotisivut: www.cp-liitto.fi/uusimaa Pankkiyhteys: NORDEA 157430-22382 IBAN FI55 157430 000 22382 BIC NDEAFIHH Yhdistyksen toiminnanjohtaja: Gun Ainamo, puh. 050 377 6117 Y-tunnus 0276150-8 Rek. nr. 103.822 4 JOULUJULKAISU 4 2015

YHDISTYS tiedottaa TOIMISTO ON JOULULOMALLA 22.12.2015-6.1.2016 Kiitämme hyvästä yhteistyöstä ja toivotamme yhteistyökumppaneillemme ja jäsenillemme Hyvää Uutta Vuotta! Erityinen kiitos kaikille niille jotka osallistuivat kynttälämyyntitalkoisiin. KUTSU UUDENMAAN CP-YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEEN Uudenmaan CP-yhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään tiistaina 23.02.2016 alk. kello 17.00 Paikka: Espoon Järjestöjen YHTEISÖTUPA, Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo. Vuosikokouksessa käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat sääntömääräiset asiat. Espoossa marraskuun 30 päivänä 2015 Janne Mäkelä hallituksen puheenjohtaja Gun Ainamo sihteeri KALLELSE TILL NYLANDS CP-FÖRENINGS ORDINARIE BOLAGSSTÄMMA Nylands CP-förening rf sammankallar till ordinarie bolagsstämma den tisdag 23.02.2016 kl.17.00 Platsen är Espoon Järjestöjen Yhteisö YHTEISÖTUPA, Köpmansvägen 6, Esbo. Ordinarie bolagsstämma ankommer de ärenden som uppräknas i bolagsordningen. Esbo den 30 november 2015 Janne Mäkelä styrelsens ordförare Gun Ainamo sekreterare JOULUJULKAISU 4 2015 5

Hengailu-ilta vietettiin Linnanmäellä valokarnevaaleissa Olimme Hengailu-illan porukan kanssa Linnanmäellä katsomassa valokarnevaalia. Pääsimme nauttimaan hienoista valoista sekä hyvästä ruuasta. Huvipuistossa esiintyivät taiteilijoita jotka hyödynsivät erilaisia valoefektejä esityksissään. Valokarnevaalit ovat jo Linnanmäellä perinne toivottavasti taas ensivuonna. Keväällä Hengailu-illat jatkuvat joka toinen perjantai alkaen pe 22.01, 5.2, 19.2., 4.3., 18.3, 1.4., 15.4., 29.4, 13.5, ja kevään viim. kerta 27.5.2016 Aika: kello 18 20.30 Paikka: Espoon Järjestöjen Yhteisö (EJY), Kauppamiehentie 6, 02100 Espoo. Mikäli paikka vaihtuu, niin siitä ilmoitetaan edellisellä kerralla ja yhdistyksen Facebook sivuilla. Hengailu-illat ovat nuorten ehdoilla tapahtuvaa vapaamuotoista yhdessäoloa. Paikalla on ohjaaja Sanna sekä yksi yleisavustaja. Mikäli tarvitset apua esim. ruokailussa tai WC käynneissä niin otathan oman avustajan mukaan. Hengailuun ovat tervetulleita kaikki yli 16 v, ei tarvitse erikseen ilmoittautua, joka kerralla on tarjolla pientä purtavaa. Lisätietoja: Sanna Anttila sanna.ucp-yhdistys@hotmail.fi Yhdistyksellä ei ole uintiryhmiä keväällä 2016. Aloitan puoli vuotta kestävän vuorotteluvapaan tammikuun alusta. Näin ollen Ruskeasuon koululla ja Malmin uimahallissa ei kevätkaudella pidetä ohjattuja uintiryhmiä. Uintiryhmät jatkavat normaalisti syyskaudella 2016 Ruskeasuolla ja Malmilla. Toivon uimareiden kevätkauden aikana kuitenkin uivan mahdollisuuksien mukaan. Iloisiin tapaamisiin elokuussa syyskuussa 2016. Lämpöisin jouluterveisin Päivi Mikkonen 6 JOULUJULKAISU 4 2015

ERITYISRYHMIEN PAINONHALLINTAKURSSI Kurssi on tarkoitettu liikuntarajoitteisille ja toimimisesteisille aikuisille, joilla on tarve pudottaa painoaan terveydellisistä syistä tai on ongelmia painonhallinnassa. Erityisesti tervetulleita ovat ne, joilla on ollut pitkä tauko liikkumisessa ja kamppailevat ylipainon kanssa. Kurssilla annetaan tukea elämäntapamuutokseen sovellettujen liikuntakokeilujen ja ravinto-osuuksien avulla sekä työkaluja arjenhallintaan. Kurssi pidetään Espoon kaupungin alueella ja sen lähiympäristössä. Milloin: 10 tapaamiskertaa aikavälillä 4.1. 25.2.2016 klo 17.30 19.30. 1 2 kertaa viikossa (maanantaisin ja/tai torstaisin). Tapaamisten kesto 2 h. Jos tarvitset päivittäisissä toiminnoissa avustajaa, ota hänet myös kurssille mukaan. Kurssin osallistujamäärä max 10 henkilöä. Kurssi on maksuton. Tarkemmat päivämäärät, kurssin aikataulu sisältöineen ja tapaamispaikat ilmoitetaan osallistujille sähköpostilla joulukuun loppuun mennessä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: painonhallintakurssi2016@gmail.com. Kurssin järjestää yhteistyössä: Haaga-Helian ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajaopiskelijat, Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry, Espoon seudun invalidit ry ja Uudenmaan CP-yhdistys Tervetuloa Ankin tallin jouluriehaan su 13.12 Välkommen på juljippo till Ankis stall sö 13.12 Joulukatrilli alkaa klo 11.00. Ohjelmassa: kärryajelua, talutusratsastusta, puffetti, seikkailupolku ym hauskaa. Julkadriljen börjar kl 11.00. Programmet: ridning, kärråkning, buffé, äventyrsstig mm skoj! JOULUJULKAISU 4 2015 7

Skip-bo-korttipeli Skip-bo on taitoa ja taktiikkaa vaativa korttipeli, jossa jokaiselle pelaajalle jaetaan oma poistopakka, jonka koko riippuu pelaajien määrästä. Lisäksi pelaajalla on apunaan käsikortit, joita on aina vuoron alkaessa viisi kappaletta. Jokainen pelaaja pyrkii pääsemään eroon omasta poistopakastaan käyttäen käsikortteja tarvittaessa. Samalla yritetään estää muita pelaajia pääsemästä tavoitteeseen. Pelaaja voi pelata omalla vuorollaan kortteja niin paljon, kuin pystyy ja haluaa. Kortteja pelataan pöytään numerojärjestyksessä niin, että pöydällä olevat pakat alkavat ykkösestä ja päättyvät kahteentoista. Pöydällä voi olla samaan aikaan korkeintaan neljä kasaa ja, kun joku kasa tulee täyteen, otetaan se pois ja voidaan sen paikalle aloittaa uusi kasa jälleen ykkösellä. Kun pelaaja on pelannut kaikki kortit, jotka hän haluaa pöytään vuorollaan pelata, laittaa hän kädestään yhden kortin pöydälle eteensä. Jokaisella pelaajalla on mahdollisuus käyttää neljää kasaa, joihin nämä vuoron lopetuskortit laitetaan. Niihin kannattaa laittaa aina samoja numeroita päällekkäin, koska niistä voi ottaa aina ainoastaan kasan päällimmäisen kortin. Jos siis pelaajalla on pelattuna omaan kasaansa esimerkiksi kakkonen ja sen päälle kolmonen, ei hän saa kakkosta alta pois ennen, kun hän pelaa kolmosen päältä pois. Jos pelaajalla on jo neljä kasaa, joihin hän on laittanut kortteja, eikä hänellä ole samoja numeroita kädessä, joita hänellä on pöydässä omissa kasoissaan, joutuu hän laittamaan jonkun numeron toisen päälle. Tällöin suositeltavaa on yleensä laittaa pienempi kortti isomman päälle, paitsi, jos puhutaan aivan ääripään korteista, kuten numeroista 1 ja 12. Tämä siitä syystä, että uuden pakan voi aloittaa ykkösestä, kun on saanut edellisen kasan poistettua sen saavutettua numeron kaksitoista. Pakasta löytyy myös 18 skip-bo-korttia, jotka käyvät pelattaviksi milloin vain. Kun skip-bo on pelattu, on se kyseisenä numerona, kunnes pakka nousee numeroon 12 ja lähtee pelilaudalta sekoitettavaksi uudelleen nostopakaksi. Kortit sekoitetaan uudelleen, kun nostopakka on pelattu loppuun. Mikäli pelaaja saa vuorollaan pelattua kaikki kädessään olevat kortit, eikä hänelle jää korttia, mitä laittaa poistopakkaan, saa hän nostaa samantien uudet kortit ja jatkaa pelaamista samoin säännöin, kun muutenkin. Peli on erittäin koukuttava. Skip-bo korttipelin hinta kaupoissa vaihtelee noin 13-17 euron välillä. Mukavia hetkiä pelin parissa kaikille siitä innostuneille. Anu Halonen 8 JOULUJULKAISU 4 2015

Tuettu loma Härmän kuntokeskuksessa Saimme ilmoituksen siitä, että olemme päässeet tuetulle lomalle. Vähän ennen lomaa tuli ilmoitus siitä, että lomapaikka oli kuitenkin vaihtunut. Alun perin loma piti olla Kylpylähotelli Kivitipussa. Järjestävinä tahoina lomalla oli Maaseudun terveys- ja lomahuolto. Lähdimme matkaan kello 9.30 kotoamme Helsingin rautatieasemalle, josta matkustimme Kauhavalle ja sieltä meillä oli kuljetus tilattuna Härmän kuntokeskukseen, minne oli noin 9 kilometriä Kauhavan rautatieasemalta. Taksimatkaan kului aikaa noin 20 minuuttia. Härmän kuntokeskus on useaan rakennukseen sijoitettu kylpylähotelli, jossa järjestetään myös muiden järjestöjen sekä kelan vaikeavammaisten kursseja. Kun saavuimme kuntokeskukseen, totesimme avaimet ja kylpylän rannekkeet saatuamme, että pitää mennä hissillä toiseen kerrokseen, missä sijaitsevat kaikki 45 kappaletta esteettömiä huoneita. Huoneessa oli hyvin tilaa liikkua sekä wc-tilat olivat riittävän isot. Meillä oli lisäksi ilmoitettu lomahuoltoon korotetun sängyn tarpeesta ja sänky oli sellainen, että siihen pääsi siirtymään hyvin. Meillä oli loman aikana täysihoito, joka sisälsi lounaan ja päivällisen aamiaisen lisäksi, joka kuului huoneen hintaan. Lomaamme kuului heti alussa tervetulotilaisuus, jonka piti yksi Härmän kuntokeskuksen vapaa-ajan ohjaajista. Hän kertoi talon tavoista sekä siitä, miten kylpylässä ja kuntosalilla tulee toimia. Nämä olivat lomalaisten vapaassa käytössä koko loman ajan. Perjantaiaamuna meille kuului kuntosali opastus ja tämän teki yksi kuntokeskuksen liikunnanohjaajista. Kylpylässä oli jatkuvasti sen auki ollessa useampi uimavalvoja paikalla, jolta sai pyytää apua, mikäli sitä tarvitsi. Kuntokeskuksella oli lisäksi 2 suihkutuolia, joita sai käyttää tarpeen mukaan. Esteettömässä huoneessa oli lisäksi suihkupalli. Ravintola oli melkein aina täynnä ja päiväaikaan oli pöydissä tarkoin merkitty pöydät lomajärjestön nimellä. Samoin kilvessä ilmoitettiin loman loppumisaika. Loma sisälsi myös paljon ohjelmatonta aikaa ja jokainen sai käyttää sen, miten halusi. Myöskään ohjelmiin ei ollut pakko osallistua, vaan se oli täysin vapaaehtoista. Ohjelmina meillä oli 2 luentoa, toinen hyvästä unesta ja toinen elämänarvoista. Luennot saivat aikaan hyvää keskustelua ja lisäksi ohjelmassa oli sovittuna yksi vertaistukikeskustelu lomalaisten kesken. Keskustelut ovat aina hyödyllisiä. Vammaisten huoneet eivät ole keskuksen alkupäässä, kuten vastaanotosta ilmoitettiin, vaan niihin on kävelymatkaa toisessa kerroksessa jonkun verran. Hotellin vastaanotto on käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa. Kuntokeskuksessa on myös 2 kuntoutusosastoa. Keskuksessa työskentelee useita fysioterapeutteja, terveydenhoitajia ja apulaisylilääkäri ja ylilääkäri. Siellä on myös toiminta-terapeutteja. Keskuksen kylpyläosasto on varustettu usealla eri altaalla ja kahdella erilaisella saunalla. Sieltä löytyy lämmin allas, kylmä allas, lasten allas, sekä radoilla varustettu täyspitkä allas. Kahteen altaaseen keskuksessa on luiskat. Keskuksessa ei ole allashissiä. Saunat ovat normaalisauna, sekä kuuman kiven sauna. Normaalisaunat on molemmille sukupuolille omat ja kuuman kiven sauna yhteinen. Kuuman kiven saunassa käytetään uimapukuja. Kylpylä on avoinna arkisin 7-21, lauantaisin 8-21 ja sunnuntaisin 8-18. Kylpylässä oli mahdollisuus ostaa myös erilaisia hoitoja, kuten hierontoja. Nämä kannattaa kuitenkin varata etukäteen, tai viimeistään edellisenä päivänä, koska muuten voi olla, että aikoja ei enää ole. JOULUJULKAISU 4 2015 9

Keskuksesta löytyy myös taitopaja, jossa voi käydä myös lomalaiset tekemässä tuotteita, kuten kaulakoru, huovutusta ym. Näistä peritään tarvikemaksu, joka vaihtelee tuotteittain. Keskuksessa on lisäksi Kahvila-Jungi. Kahvilassa on matkamuistomyymälä ja oleskelutilat, joissa voi lukea esimerkiksi päivän lehdet ja tämä tila on auki myös kahvilan ollessa suljettuna. Jos tarvitset apua huoneessasi, hoitaa sen vastaanoton henkilökunta. Huoneesta löytyy hälytyspainikkeet, jotka siis hälyttävät vastaanotossa ja sieltä soitetaan huoneeseen ja kysytään, mikä on hätänä. Tarvittaessa henkilökunta tulee huoneeseen auttamaan. Hotellin sängyt ovat erittäin laadukkaat ja niissä on hyvä nukkua. Lomaan kuului myös lopetustilaisuus, jossa täytettiin hotellia koskeva palautelomake. Osallistuimme myös hotellissa klubi-iltaan, joita järjestetään kerran kuussa. Tällä kertaa siellä esiintyi Popeda. Klubi-illoissa esiintyy aina joku artisti ja niissä tarjoillaan ennen keikkaa myös illallinen. Klubi-iltaan on aina erillinen maksu, joko pelkälle keikalle, tai illallisen kanssa. Illallisen kanssa sisäänpääsy on 60 euroa ja ilman illallista 20 euroa. Lippuja saa vastaanotosta, tai Etelä-Pohjanmaan Lipputoimistosta. Ravintolaan mahtuu maksimissaan noin 800 henkilöä ja se oli tupaten täynnä Popedan esiintyessä. Ravintolan ovet aukesivat kello 20 ja Popedan keikka alkoi kello 23.15 ja päättyi kello 00.50. Ennen keikkaa musiikista huolehti dj ja valomerkki tuli kello 1.30 ja tila suljettiin kello 02. Meille annettiin leima käteen keikan alkaessa ja se piti näyttää tilaan palatessa, mikäli kävi välillä poissa. Tilan ulkopuolella päivysti järjestysmiehiä, jotka huolehtivat siitä, että järjestys säilyi. Lisäksi täytyy todeta, että klubi-iltoina tarjoilijat keräävät vain laseja pöydistä. He eivät tuo juomia pöytiin, vaan ne on noudettava baaritiskiltä. Tämä järjestely koskee ainoastaan ja vain klubi-iltoja. Muussa tilanteessa henkilökunta kyllä auttaa. Keskuksen kylpylään pääsee sisäänkirjoittauduttaessa annetulla rannekkeella, joka pitää asettaa portissa olevaan kohtaan, niin portti aukeaa. Apuvälineiden käyttäjille on olemassa oma portti, joka avataan pyydettäessä vastaanotosta. Pukutiloissa on kaapit, jotka avautuvat ja sulkeutuvat samoilla rannekkeilla. Päärakennuksen ulkopuolella on valkoinen rakennus, joka on nimeltään Anssin Jussin areena. Siellä sijaitsevat kuntosali, liikuntapelikentät sekä juoksurata. Rakennus on auki 14-21 päivittäin. Viikko-ohjelman mukaisiin toimintoihin saa jokainen Härmän kuntokeskuksen asiakas osallistua maksutta, ellei toisin mainita. Sunnuntaisin keskukselta järjestetään maksuton kuljetus Ylihärmän kirkkoon. Ulkoliikuntamahdollisuuksista pitää mainita, että ulkona on lapsille leikkikenttä ja Anssin Jussin areenan takaa lähtee esteetön 1,2 kilometriä pitkä kuntolenkki. Sitä voi käyttää myös apuvälinein ja se on valaistu. Lapsille keskuksessa on leikkipaikka, Nippe-norsun vekara-viidakko, joka on avoinna aamusta iltaan. Sieltä löytyy tekemistä kaikille alle 7-vuotiaille. Koko vierailumme ajan oli tunne, että oli tervetullut ja koko henkilökunnalla oli hyvä mieli tehdessään työtä. Ennen lähtöämme kävimme vielä matkamuistomyymälässä ja sen laajuus yllätti. Kun tuli sitten lähdön hetki, saimme todellisesti kokea avun nopeuden, sillä Anu sai osuman päähän automaattisista liukuovista. Hetkessä oli henkilökunta paikalla antamassa jääpussia ja panadolia ja tapahtuman jälkeen vastaanoton henkilökunta katsoi parhaaksi tuoda meidän laukkumme taksille, joka odotti parkkipaikalla. Kotimatkamme kesti noin 4 tuntia ja olimme kotona noin kello 23.40. Suosittelemme Härmän kuntokeskusta ja sen kylpylää kaikille, jotka haluavat irtioton arjesta. Janne Mäkelä ja Anu Halonen 10 JOULUJULKAISU 4 2015

Suomen Ratsastajainliiton vammaisratsastus Olen Hanna Talvitie, ja hoidan Suomen Ratsastajainliitossa vammaisratsastusasioita. Olemme tehneet yhteistyötä jo parin vuosikymmenen ajan Lionsklubien Vermotoimikunnan kanssa. Toimikunta järjestää tapahtumia Vermon raviradalla, joiden tuotot puolestaan ohjataan vammaisratsastukselle. Mihin tarkoitukseen ja kuka tukea voi saada? Tuki on kohdennettu aloittamisvaiheen kuluihin (esim. alkeiskurssimaksuun), ja sitä myönnetään erityisryhmiin kuuluville, Uudellamaalla asuville alle 25-vuotiaille ratsastajille, jotka eivät saa taloudellista tukea ratsastusharrastukseensa muualta. Uudellamaalla asuvat ovat etusijalla siksi, että tuki tulee pääkaupunkiseudun Lionsklubeilta. Vammaisryhmät (koulut, asuntolat tms.) ratsastuksen lajikokeiluun/tutustumispäivään, ryhmästä suurin osa on alle 25-vuotiaita. Alkeiskurssi käydään ja lajikokeilut tehdään jollain Suomen Ratsastajainliiton jäsentallilla tai SRL:n hyväksymän vammaisratsastusohjaajan ohjauksessa. Linkki tallihakuriin ja lista vammaisratsastusohjaajista löytyy www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus/ missa_voi_ratsastaa. Miten tukea haetaan? Tuen hakemiseen löytyy sähköiset hakulomakkeet, tukihakemukset käsitellään toimikunnan kokouksessa. On hyvä huomioida, että tukiraha voi jossain vaiheessa toimintakautta loppua. Tukisumma alkeiskursseihin on korkeintaan 50 prosenttia kuluista ja max. 200 euroa/henkilö. Lajikokeilun tukisumma on korkeintaan 50 prosenttia kuluista ja max. 500 euroa/ryhmä. Lisätietoja tuesta sekä sähköisiin hakulomakkeisiin: www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus/lionstuki Vammaisratsastuksesta tietoa löytyy nettisivuiltamme www.ratsastus.fi/lajit/vammaisratsastus ja ratsastuksesta yleisesti esimerkiksi Nouse ratsaille oppaasta www.ratsastus.fi/ instancedata/prime_product_julkaisu/ ratsastajainliitto/embeds/ ratsastajainliittowwwstructure/ 56808_Nouse_ratsaille_opas_2014_nettiin.pdf. Annan mielelläni lisätietoja vammaisratsastuksesta sekä tukihausta. Suomen Ratsastajainliitto ry Vammaisratsastuksen koordinaattori Hanna Talvitie hanna.talvitie@ratsastus.fi p. 040-507 8873 (puhelinaika ke klo 12 18) Radiokatu 20, 00093 Valo JOULUJULKAISU 4 2015 11

Uudenmaan CP-yhdistys ryhmät kevät 2016 Kysymyksiä kerhoista esitetään suoraan ohjaajalle Ruskeasuon alkeisuinti ja Malmin jatkouinnit ovat kevät tauolla. Teatteri Paikka Aika Ohjaaja Aikuisille vammaisille, paikka esteetön Helsingin Invalidien Yhdistys ry, Voudintie 6, 00600 Helsinki Koko päivän lauantaisin, ennakkoon sovitut päivät teatteriohjaaja Emmi Komlosi, puh. 050 5746 957 tai emmi.komlosi@gmail.com Boccia Paikka Meritorin koulu, Merivalkama 9, 02320 Espoo Aika maanantaisin klo 18.00 19.30 Yhteys Tuula Koivula, puh. 040 716 4539 / ilt. tai tuula.koivula1(a)luukku.com Kuntosali ryhmä Punttipyörät pyörimään Paikka Fysiosporttis Tapiola, Laurean ammattikorkeakoulu, Metsäpojankuja 3, Espoo Aika keskiviikko kello 18.15 19.15 alk. 13.01.2016 Yhteys Ohjaaja Riikka Åman, puh. 040 736 0218 iltaisin kello 18.00 jälkeen tai riikka.aman@gmail.com Hengailu-ilta nuorten / nuorten-aikuisten ilta Paikka EJY yhteisötupa, Kauppamiehentie 6, II kerros, 02100 Espoo (Tapiola) Aika Joka toinen perjantai kello 18 20.30, kausi alkaa 22.01.2016 Yhteys Sanna Anttila, puh. 040 441 22 26 tai sanna.ucp-yhdistys@hotmail.fi Touhuryhmä alle 8-vuotiaiden liikuntavammaisten lasten perheiden liikunnallinen touhuryhmä Paikka Ruusutorpankoulu, Leppävaarankatu 24, Espoo. Aika sunnuntaisin klo 15.30 17.00. Yhteys Minna Sulanen, puh. 040 704 2513 tai minnasulanen@suomi24.fi Bändicap Bändi harjoituksia Paikka Uudenmaan Lihastauti yhdistyksen tiloissa Väinö Auerinkatu 10, 00560 Hki Aika joka toinen torstai, klo 18.00 18.30 ja 18.30 20.00 Yhteys Lihastautiyhdistyksen toimisto 040 833 9430 Vuokko Mäkisalo tai toimisto@uly.fi Aikuiset Ota yhteyttä ja annan ideoita mitä yhdessä voidaan tehdä mm. retkiä, konsertteja Tuula Koivula puh. 040 716 4539 iltaisin tai tuula.koivula1@luukku.com YHTEISTYÖSSÄ MUIDEN KANSSA Lievästi vammaisten vertaisryhmä CP-, MMC ja HC-vammaisten aikuisten keskusteluryhmä Paikka CP-liiton toimisto Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Lisätietoja Elisa Poutanen, elisa.poutanen@gmail.com tai CP-liitosta Miina Kajos Naisten ryhmä CP-, MMC ja HC- vammaisten aikuisten naisten ryhmä joka toinen parillisen viikon tiistaisin kello 16.30 18.30 Paikka CP-liiton päivätoiminnan tiloissa Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Lisätietoja CP-liitosta Jaana Raitio tai Anna-Maija puh. 0400 900 353. Luova tanssi Paikka Annantalon taidekeskus, Helsinki. Kohderyhmänä ovat 12 18 -vuotiaat Lisätietoja Kaisa Rihtniemi puh. 09 310 37173 tai s-posti kaisa.rihtniemi@hel.fi Jalkapallo Vammaisten jalkapallo joukkue Järjestää Kontu Fair Play team Lisätietoja Maarit Nopsanen puh. 050 466 2965 12 JOULUJULKAISU 4 2015

CP-LIITTO tiedottaa CP- LIITON PÄIVÄTOIMINTA CP-liitto tarjoaa pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla asuville liikuntavammaisille aikuisille pääsääntöisesti arkipäivisin mielekästä, laadukasta ja monipuolista toimintaa. Päivätoiminnan tavoitteena on syrjäytymisen ehkäiseminen, sosiaalisten kontaktien luominen sekä virikkeellisen toiminnan suunnittelu ja toteutus. Päivätoiminnassa käy viikon aikana keskimäärin 35 osallistujaa, ja päivittäin mukana on 13 15 osallistujaa. Toimintapäiviä voi olla 1 5 viikon aikana. Päivätoiminnassa työskentelee vastaava ohjaaja, kaksi ohjaajaa ja neljä vammaisavustajaa. Tavoitteet Päivätoiminnan perusperiaatteena on täysi itsemääräämisoikeus. Toiminnan sisältöä suunnitellaan toimintakausittain pidettävissä osallistujien kokouksissa, ja kokouksissa esiin nousseiden asioiden pohjalta rakennetaan seuraavan kauden toimintaa. Kaikki toiminta on osallistujille vapaaehtoista. Toiminta voi tapahtua ryhmissä tai se voi olla yksilöllistä henkilökohtaisesta tilanteesta riippuen. Päivätoiminnasta kiinnostuneet voivat sopia tutustumiskäynnin vastaavan ohjaajan kanssa. Tutustumiskäynnillä selvitetään vastaako päivätoiminta osallistujan tarpeisiin ja onko vertaisryhmä oikea. Toiminnan sisältö Toiminta muovautuu vuodenaikojen, toiveiden ja erilaisten resurssien mukaan. Jokainen päivä on erilainen, ja se voi sisältää esimerkiksi kädentöitä, leipomista, ulkoilua, shoppailua tai seurapelien pelaamista. Muiden ihmisten tapaaminen ja päivän lehden lukeminen voi tehdä päivästä mielekkään. Toimintaa on myös iltaisin ja viikonloppuisin, myös omien tilojen ulkopuolella. Pääsääntöisesti toimintapäivä alkaa arkisin klo 9.00 ja päättyy klo 15.30. Iltajuhlilla ja viikonlopun tapahtumilla on luonnollisesti omat aikataulunsa. Hakeminen Päivätoimintaan voi hakea suoraan hakulomakkeella sen saa pyytämällä Suomen CP-liitosta tai ottamalla yhteyttä omaan vammaispalvelun sosiaalityötekijään. Päivätoimintaan voi tulla tutustumaan sopimalla siitä vastaavan ohjaajan kanssa. Lisätietoja: Kurssisihteeri Anne Heiskanen anne.heiskanen@cp-liitto.fi, p. 044 059 2600 * * * PÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN Vammaispalvelulain 8 :n mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle päivätoimintaa, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaispalvelulain mukainen päivätoiminta kuuluu kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden alaisiin palveluihin, joten kysymyksessä ei ole määrärahoihin sidottu palvelu. Vammaispalvelulain mukaisen päivätoiminnan tavoitteena on taata kaikille vaikeavammaisille henkilöille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua päivätoimintaan. Päivätoimintaa voidaan järjestää myös kehitysvammalain nojalla. Kenelle vammaispalvelulain mukainen päivätoiminta on tarkoitettu? Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta on ensisijainen palvelu vammaispalvelulain mukaiseen päivätoimintaan nähden. Mikäli JOULUJULKAISU 4 2015 13

vaikeavammaisella henkilöllä ei ole edellytyksiä vamman tai sairauden aiheuttaman erittäin vaikean toimintarajoitteen (esim. henkisen toiminnan vajavuus) vuoksi osallistua sosiaalihuoltolain mukaiseen työtoimintaan, tulee palvelu järjestää vammaispalvelulain mukaisena päivätoimintana. Vammaispalvelulain 8 b :n mukaan päivätoimintaa järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään työkyvytöntä henkilöä, jolla ei vamman tai sairauden aiheuttaman erittäin vaikean toimintarajoitteen vuoksi ole edellytyksiä osallistua sosiaalihuoltolain 27 e :ssä tarkoitettuun työtoimintaan ja jonka toimeentulo perustuu pääosin sairauden tai työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviin etuuksiin. Päivätoiminnan määrä Vammaispalvelulain 8 b :n mukaan päivätoimintaa on järjestettävä mahdollisuuksien mukaan siten, että vaikeavammainen henkilö voi osallistua toimintaan viitenä päivänä viikossa tai tätä harvemmin, jos vaikeavammainen henkilö kykenee osallistumaan työtoimintaan osaaikaisesti tai siihen on muu hänestä johtuva syy. Tämä voi olla esimerkiksi terveydellinen syy. Myös toiminnan päivittäinen määrä voi vaihdella. Päivätoiminnan järjestäminen perustuu vaikeavammaiselle henkilölle tehtyyn palvelusuunnitelmaan, jossa on määritelty, miten, missä ja missä laajuudessa päivätoimintaa järjestetään. Toiminnan määrään vaikuttaa myös se, voiko kunta saada riittävän ammattitaitoista henkilöstöä ohjaamaan ja valvomaan päivätoimintaa. Kunnan on kuitenkin pyrittävä, joko omana toimintana tai ostopalveluina, toteuttamaan laissa sille asetetut velvoitteet. Päivätoiminnan maksut Vammaispalvelulain mukainen päivätoiminta on asiakasmaksulain 4 :n mukaisesti maksutonta. Kuljetuksista ja aterioista voidaan kuitenkin periä maksu vaikeavammaiselta henkilöltä. CP-LIITON AVUSTAJAPALVELU CP-liiton avustajapalvelu tukee vammaisten henkilöiden ja vammaista henkilöä kotona avustavien omaisten harrastus- ja virkistystoimintaa. Avustajapalvelua haetaan erityisellä lomakkeella, joka toimitetaan kurssisihteerille Anne Heiskaselle viimeistään kahta viikkoa ennen aiottua ajankohtaa. Lomake löytyy liiton kotisivuilta tai pyydä Anne Heiskasen lähettämään sen sinulle. Hakuohjeista saat Annelta tai liiton kotisivuilta. CP - liiton avustajapalvelun ohjeet 2015 Suomen CP liitto ry:n avustajapalvelu tukee vammaisten henkilöiden ja vammaista henkilöä kotona avustavien tai hoitavien omaisten harrastus- ja virkistystoimintaa maksamalla palkkio avustajalle hänen tekemästään avustamistyöstä. Kenelle voidaan myöntää? Avustajapalvelua voidaan myöntää Suomen CP -liiton toimintapiiriin kuuluville henkilöille eli cp, mmc ja hydrokefaliavammaisille sekä muille varhaislapsuudestaan neurologisista syistä liikuntavammaisille henkilöille. Avustajapalvelua voi hakea vammainen henkilö, joka tarvitsee toisen henkilön apua osallistuakseen harrastus- ja virkistystoimintaan Hakijana on aina vammainen henkilö, myös silloin kun kyseessä on omaisten osallistuminen harrastus - ja virkistystoimintaan. Myönnettävä tuntimäärä Avustajapalveluun myönnetään enintään 70 h/ vuosi/ henkilö. Avustajapalvelua ei myönnetä henkilölle, joka kahtena edellisenä perättäisenä vuonna on saanut CP-liiton avustajapalvelua 14 JOULUJULKAISU 4 2015

Mihin tarkoitukseen myönnetään? Avustajapalvelua voi hakea Kun vammainen henkilö tarvitsee avustajaa mennäkseen elokuviin, kokoukseen, lomamatkalle, kurssille, illanviettoon jne. Kun vammaista henkilöä pääasiallisesti avustava omainen haluaa virkistäytyä tai osallistua harrastukseen ja vammainen henkilö tarvitsee avustajan Avustajapalvelu ei ole tarkoitettu vanhempien lomanviettoon eikä tavanomaisen tai tilapäisen päivähoidon järjestämiseen. Mistä avustajan saa? CP- liitto ei tarjoa avustajia, vaan avustaja tulee hankkia itse. Avustajan tulee olla täyttänyt 18 vuotta. Avustajana ei saa toimia samassa taloudessa asuva perheenjäsen. Vammaisfoorumi ry syyskokouksessa valittiin uusi hallitus seuraavalle toimikaudelle Puheenjohtajat valittiin kahden vuoden toimikaudelle 2016 2017 Puheenjohtajaksi valittiin Kalle Könkkölä Kynnys ry:stä ja varapuheenjohtajaksi Ilona Toljamo Suomen CP-liitto ry:stä Hallituksen jäseniksi vuodelle 2016 valittiin Matthias Jakobsson, Förbundet Finlands Svenska Synskadade r.f Raila Kujala, Lihastautiliitto ry Tiina Lappalainen, Invalidiliitto ry Tarja Parviainen, Autismi- ja Aspergerliitto ry Sirkka Sivula, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Lisätietoja: Kurssisihteeri Anne Heiskanen anne.heiskanen@cp-liitto.fi p. 044 059 2600 JOULUJULKAISU 4 2015 15

HETA-LIITTO tiedottaa MUUTOKSIA HETAHELP-PALVELUSSA Olemme kehittäneet Hetan neuvontapalveluita, minkä vuoksi HetaHelp-puhelinneuvonnasta saadut kirjalliset vastaukset ovat olleet jonkin aikaa pois käytöstä. 2.11.2015 alkaen HetaHelpistä saa taas kirjallisen vastauksen puhelun jälkeen. Vastauksen saa usein jo saman päivän aikana tai noin 1 3 päivän kuluessa. Kuten olemme jo aiemmin ohjeistaneet jäseniämme, jatkossa Hetan neuvontapalveluiden käyttäjiltä edellytetään suostumuksen antamista tietojenkäsittelyyn. Tämä on henkilötietolain vaatima menettely. Suostumus annetaan vain kerran, ja sen voi tehdä sähköisesti osoitteessa http://heta-liitto.fi Default.aspx?tabid=3323&language=en-US (kopioi osoite selaimesi osoiteriville). Joulukuun alusta alkaen suostumuksenanto vaaditaan kuitenkin kaikilta palvelun käyttäjiltä, ja tällöin kirjallisen vastauksen saavat kaikki HetaHelp-palvelun käyttäjät. HetaHelp palvelee joka arkipäivä klo 9 11 puhelinnumerossa 02 4809 2401. Puhelun hinta on vain normaali puhelinpalvelumaksu. HetaHelpissä kysymyksiin henkilökohtaisen avustajan työnantajuudesta vastaavat aina siihen koulutetut lakimiehet. HetaHelp on Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittama. Lisätietoja suostumuksen antamisesta ja Heta- Liiton palveluista voi kysyä Hetan toimiston asiakaspalvelusta: puh. 02 4809 2400 arkisin klo 9-11, heta@heta-liitto.fi Hyvä Hetan jäsen, olethan muistanut maksaa Heta-Liiton jäsenmaksun? Jos olet jo maksanut jäsenmaksun, tämä viesti ei koske sinua. Meillä on kuitenkin vielä paljon jäsenmaksuja saamatta, minkä vuoksi haluamme muistuttaa kaikkia laskun maksamatta jättäneitä sen tärkeydestä. Jäsenmaksun suorittamisella varmistat monipuoliset työsuhdeneuvontapalvelut sekä olet mukana ajamassa tärkeitä valtakunnallisia asioita vammaisten aseman parantamiseksi. Miten maksan jo erääntyneen jäsenmaksun vuodelle 2015? Jos maksat vuoden 2015 jäsenmaksun välittömästi, säästyt viivästyskoroilta. Lasku maksetaan normaalisti alkuperäisellä laskulla ja viitenumerolla. Jos lasku on kadonnut, ota yhteyttä Hetan toimistoon sähköpostitse heta@heta-liitto.fi tai puhelimitse numeroon 02 4809 2400 (arkisin klo 9-11). Jatkossa maksamatta jätetty jäsenmaksulasku voidaan periä muistutuskulujen kera. Työehtosopimuksen noudattaminen Jäsenmaksun maksamatta jättäminen ei tarkoita, etteikö työehtosopimusta pitäisi noudattaa. Työehtosopimusta tulee joka tapauksessa noudattaa sopimuskauden loppuun saakka. Hetasta eroaminen ja erottaminen Oletko jättänyt jäsenmaksun maksamatta erotaksesi Heta-Liitosta? Pelkkä jäsenmaksun maksamatta jättäminen ei riitä jäsenyydestä eroamiseen, vaan yhdistyksestä pitää erota kirjallisella allekirjoitetulla eroilmoituksella. Yhdistyksestä eronneiden ja eroamista harkitsevien tulee maksaa jäsenmaksu vielä eroamisvuodelta, jos se on ehtinyt erääntyä tai jos kyse on siitä vuodesta, jolloin on liittynyt jäseneksi. Heta-Liiton hallitus voi myös erottaa jäsenen, joka ei ole maksanut jäsenmaksuaan. 16 JOULUJULKAISU 4 2015

Hetasta eroaminen ja jäsenyyden päättyminen ei heti tarkoita, että työnantajan ei tarvitsisi noudattaa henkilökohtaisten avustajien työehtosopimusta. Eroamisesta tai erottamisesta huolimatta työnantaja on sidottu työehtosopimukseen siihen saakka, kunnes sen voimassaolo lakkaa. Tämän hetkinen työehtosopimus on voimassa 31.1.2017 asti. Kunnan korvaamat maksut Tällä hetkellä useat kunnat maksavat henkilökohtaiselle avustajalle työehtosopimuksen mukaiset lisät ja muut korvaukset vain silloin, kun Hetan jäsen on toimittanut kuntaan tositteen jäsenmaksun maksamisesta. Jos tositetta ei toimita kuntaan vuosittain, näiden korvausten saaminen voi vaikeutua. Tämänkin vuoksi on tärkeä maksaa jäsenmaksu ajallaan ja toimittaa omaan kuntaan tosite jäsenmaksusta. Heta tarvitsee jäseniään! Heta tukee toiminnallaan henkilökohtaisten avustajien työnantajien asemaa työmarkkinoilla sekä toteuttaa vaikeavammaisille henkilökohtaisen avustajan työnantajille monipuolisia neuvontapalveluita. Lisäksi Heta tekee yhteiskunnallista vaikuttamistyötä ja tuottaa erilaista materiaalia henkilökohtaisen avun työnantajamallista, kuten opetusvideoita ja uutiskirjeitä. Hetan toiminta on riippuvaista Rahaautomaattiyhdistyksen tuesta ja jäsenmaksuista. Mitä useammat jäsenemme jättävät jäsenmaksun maksamatta, sitä suurempi paine Hetalle syntyy karsia toimintaansa. Näin ollen jäsenmaksun suorittamisella olet mukana tukemassa palveluiden kehittämistä sekä itsellesi että muille henkilökohtaisen avustajan työnantajille. Ystävällisin terveisin tiedottaja, tuottaja Katja Keto www.heta-liitto.fi www.facebook.com/hetaliitto www.twitter.com/hetaliitto Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry KAIKKI PYÖRII KIRJASTOSSA Iloinen koko perheen tapahtuma Espoon Sellon kirjastossa lauantaina 23.1.2016. Laadukas nonstop-ohjelma klo 11-16. Kaikki ovat tervetulleita! JOULUJULKAISU 4 2015 17

KELA tiedottaa TAKUUELÄKE Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle vähimmäiseläkkeen 746,57 e/kk ensi vuonna 2016 takuueläke nousee noin 20 e/kk (n.767 e/kk). Täyden takuueläkkeen saavat vain ne, joilla ei ole mitään muita eläkkeitä. Takuueläkettä eivät sen sijaan pienennä eläkettä saavan hoitotuki, rintamalisät eikä eläkkeen lapsikorotus. Takuueläkettä eivät pienennä ansiotulot, pääomatulot eikä omaisuus. Myöskään omaishoidon tuki ei vaikuta sen määrään. Takuueläke vaikuttaa asumistukeen ja perheen mahdollisesti saamaan toimeentulotukeen samoin kuin muutkin eläkkeet. Näin haet takuueläkettä 1. Hae kansaneläkelain mukaista takuueläkettä verkossa. Voit myös hakea takuueläkettä suullisesti soittamalla Kelan eläkeasioiden palvelunumeroon 020 692 202 maanantaista perjantaihin klo 8 18 tai asioimalla Kelan toimistossa. Vaihtoehtoisesti voit täyttää lomakkeen Takuueläkehakemus (GE1) ja lähettää sen postitse Kelaan tai jättää sen mihin tahansa Kelan toimistoon. Hakuaika Takuueläkkeessä on 6 kuukauden takautuva hakuaika. VALTAKIRJALLA ASIOINTI Voit valtuuttaa toisen henkilön asioimaan puolestasi, jos sinun on itse hankala hoitaa Kela-asioitasi. Voit antaa valtuutuksen kätevimmin täyttämällä valtakirjalomakkeen: Valtakirjalla voi antaa valtuutetulle oikeuden hoitaa kaikkia etuusasioita Kelassa tai rajoittaa valtuutuksen koskemaan vain tiettyjä etuuksia tai asiaa. Valtakirja voi olla voimassa toistaiseksi tai määräajan. Esimerkiksi eläkeläinen, jolla on oikeus takuueläkkeeseen, voi valtuuttaa toisen henkilön hakemaan takuueläkettä puolestaan tai iäkkäät vanhemmat voivat valtuuttaa lapsensa hoitamaan kaikki heidän Kela-asiansa. Valtakirja ei oikeuta muuttamaan etuudensaajan maksuosoitetta. Maksuosoitteen muuttamiseen tarvitaan erillinen valtuutus. Valtakirjan haltijalla on oikeus saada asioiden hoitamiseksi välttämättömiä salassa pidettäviä tietoja vain, jos valtakirjassa on annettu suostumus tietojen antamiseen. Vapaamuotoiseen valtakirjaan tulee sisällyttää ainakin riittävät tiedot valtuuttajan ja valtuutetun yksilöimiseksi tieto siitä, mitä asioita valtuutus koskee sekä siitä, saako valtuutetulle asioiden hoitamiseksi antaa valtuuttajaa koskevia, salassa pidettäviä tietoja (luvan voi antaa esim. etuustietojen ja muita taloudellista asemaa koskevien tietojen ja/tai terveydentilaa koskevia tietojen antamiseen) valtuuttajan allekirjoitus nimenselvennyksineen sekä päiväys. Suullinen valtuutus Poikkeuksellisesti esim. puhelinpalvelussa voit antaa toiselle henkilölle valtuutuksen hoitaa asiaasi myös suullisesti. Kela tarkistaa tällöin sekä valtuutetun että valtuuttajan henkilöllisyyden. Yleensä suullinen valtuutus koskee vain yhtä asiointikertaa. Jos on tarpeen, että toinen henkilö asioi puolestasi pitempään, asia kannattaa hoitaa kirjallisesti. 18 JOULUJULKAISU 4 2015

KELAN AJANVARAUS VERKOSSA Voit varata ajan Kelan toimistoon tai puhelinpalveluun. Varaa aika etenkin silloin, kun elämäntilanteesi muuttuu ja tarvitset neuvoa Kelan tukien hakemisessa etkä löydä tarvitsemaasi tietoa esimerkiksi Kelan verkkosivuilta. Varaa aika verkossa Jos sinulla on puhelinnumero ja suomalainen henkilötunnus, voit varata ajan Kelan toimistoon tai puhelinpalveluun verkossa. Näin varaat ajan 1. Varaa aika verkossa. Tarvitset siihen puhelinnumeron ja suomalaisen henkilötunnuksen. Voit vaihtoehtoisesti varata ajan soittamalla elämäntilannekohtaiseen palvelunumeroon. 2. Jos varaat ajan toisen henkilön puolesta, käytä ajanvarauksessa hänen tietojaan. Jos myös hoidat ajanvarausasiat hänen puolestaan, ota mukaan valtakirja. 3. Jos tarvitset tulkkia, varaathan ajan vasta aikaisintaan viikon päähän. Tulkkia ei usein saada nopeammin. Kela tilaa tulkin paikalle varauksesi perusteella. Jos tulkkia ei saada toivomallesi ajalle, Kela ehdottaa sinulle uutta aikaa. Jos tarvitset palvelutilanteeseen viittomakielen tulkkia, hae oikeutta tulkkiin Vammaisten tulkkauspalvelukeskuksesta. Lisätietoja ja ohjeet viittomakielen tulkin tilaamiseksi löytyy Kelan sivuilta. Jos olet turvakieltoasiakas, älä tee ajanvarausta verkossa. Voit myös asioida puhelimitse tai varata ajan Kelaan soittamalla palvelunumeroon. Lisäksi voit asioida missä tahansa Kelan toimistossa ilman ajanvarausta. Huom! Kesäaikana aikoja on varattavana rajoitetusti. Näin perut ajan 1. Peru aika verkossa. Saat peruttua ajan käyttämällä varausnumero, jonka sait aikaa varatessasi. 2. Jos sinulla ei ole varausnumeroa, soita elämäntilannekohtaiseen palvelunumeroon. Näin varaudut puhelin- ja toimistoaikaan 1. Jos olet varannut puhelinajan, Kelan palveluneuvoja soittaa sinulle sovittuna ajankohtana. Puhelu tulee tuntemattomasta numerosta. 2. Ota etukäteen esille kaikki asiapaperit, jotka voivat helpottaa asiasi hoitamista. Tällaisia voivat olla esim. palkkakuitti tai lääkärintodistus. 3. Jos tulet toimistoon, ota mukaasi myös henkilöllisyystodistus (ajokortti, kuvallinen Kelakortti tai passi). 4. Kun olet hakemassa Kelan etuutta, ota esille verkkopankkitunnukset, jos sinulla on sellaiset. Etuuksia on vaivattominta hakea verkossa, samoin liitteet voi lähettää sähköisesti. Ajanvarauksessa saat neuvontaa hakemiseen. Lue tarpeen mukaan etukäteen lisätietoa etuuksista, jotka liittyvät tilanteeseesi. JOULUJULKAISU 4 2015 19

KELAN KURSSEJA Validia Kuntoutus Lahdessa järjestää Kelan rahoittamana lapsista aikuisiin kursseja, joihin yhdistyksemme jäsenten on mahdollista hakea. Validia Kuntoutus Lahdessa järjestetään myös ensi vuonna suosion saaneita kursseja moni- ja liikuntavammaisille henkilöille. Meillä toteuttavan kuntoutuksen maksajana toimii Kela ja me täällä Lahdessa teemme kuntoutuksesta esivalinnan. Esivalinta tarkoittaa sitä, että kuntoutujat lähettävät sekä lääkärinlausunnon että hakemuksen meille, jossa me teemme esivalinnan siten, että kurssin kokoonpano olisi kuntoutujille hyvä (eli huomioimme tavoitteet, ikää, diagnoosia jne). Kuntoutus on kuntoutujille maksutonta, sillä järjestämme kuntoutusta Kelan maksamana. Lisätietoja Miia Jokinen, kuntoutustoiminnan päällikkö Validia Kuntoutus Lahti Launeenkatu 10, 15100 Lahti p. 044 7650439 www.validia.fi/kuntoutus Kuntoutus on maksutonta ja kuntoutukseen osallistumisesta on mahdollista hakea sekä matkakorvausta että mahdollista ansiomenetyskorvausta. www.validia.fi/kuntoutus * * * CP-OIREYHTYMÄÄ SAIRASTAVIEN LIIKUNTAVAMMAISTEN LASTEN PERHEKURSSIT Alle kouluikäisten lasten perhekurssit (2 kurssia) Kelan kurssi nro 60077 25.4. 29.4.2016 (5 pv) Kelan kurssi nro 60078 22.8. 26.8.2016 (5 pv) Koulunsa aloittavien lasten perhekurssi (2 kurssia) Kelan kurssi nro 60079 23.5. 27.5.2016 (5 pv) Kelan kurssi nro 60080 11.7. 15.7.2016 (5 pv) Alakoululaisten lasten perhekurssi (2 kurssia) Kelan kurssi nro 60081 25.1. 29.1.2016 Kelan kurssi nro 60082 25.7. 29.7.2016 CP-oireyhtymää sairastavien ja liikuntavammaisten nuorten osittaiset perhekurssit (2 kurssia) Kelan kurssi nro 60134 A-osa 11.7. 15.7.2016 (5 pv) ja B-osa 31.10.-4.11.2016 (5 pv) Omaisten jaksot 11. 12.7.2016 ja 2.- 4.11.2016 Kelan kurssi nro 60135 A-osa 8.8. 12.8.2016 (5 pv) ja B-osa 28.11.-2.12.2016 (5 pv) Omaisten jaksot 8.8 9.8.2016 ja 30.11-2.12.2016 * * * CP-oireyhtymää sairastavien ja liikuntavammaisten osittaiset perhekurssit (1 kurssi) Kelan kurssi nro 60071 A-osa 18.4..22.4.2016 (5 pv) ja B-osa 22.8. 26.8.2016 (5 pv) Omaisten jaksot 18.4. 19.4.2016 ja 24.8. 26.8.2016 * * * Sopeutumisvalmennuskurssi cp-vammaiselle aikuiselle, osittainen perhekurssi Kuntoutuja: Kurssi on tarkoitettu aikuiselle, jolla on CP-oireyhtymä tai liikuntavamma sekä tarvetta moniammatillisesti toteutettuun kuntoutukseen. Kuntoutujille on varattu kurssilta 8 paikkaa ja heidän omaisilleen tai muille läheisilleen on varattu 8 paikkaa. Kuntoutujan läheinen osallistuu kuntoutukseen ensimmäisen kurssijakson alussa ja toisen kurssijakson lopussa. Tavoite: Sopeutumisvalmennuskurssin tavoitteena on vahvistaa luottamusta ja omaa kyvykkyyttä sekä rohkaista itsensä hyväksymiseen ja ymmärrykseen. Tavoitteena on myös tukea eheän identiteetin rakentumista, omatoimisuutta ja itsenäistä selviytymistä. Lisäksi kurssin tarkoituksena on tuoda rohkeutta ja iloa. Toisten kuntoutujien tuki auttaa tavoitteiden saavuttamisessa. Tarvittaessa kurssilla voidaan luoda toimiva tukiverkosto kotipaikkakunnalla. Sisältö: 10 vuorokautta kestävä sopeutumisvalmennuskurssi toteutetaan kahdessa jaksossa. Kurssille voi osallistua avo- tai laitosmuotoisesti yksilöllisen tarpeen mukaan. Kurssi on henkilökohtainen oppimis- ja voimaatumisprosessi, jonka aikana kuntoutuja 20 JOULUJULKAISU 4 2015

oppii elämänsä kannalta tarkoituksenmukaisia uusia taitoja ja toimintamalleja. Kuntoutujat harjoittelevat kuntoutuspäivien aikana eri ammattihenkilöiden ohjaamana vuorovaikutusta edistävien keskustelujen ja toiminnallisten menetelmien taitoja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa vertaisryhmän merkitys on keskeinen. Samankaltaisia asioita kokeneilta toisilta vammaisilta henkilöiltä saa niin käytännön vinkkejä, psyykkistä tukea kuin rohkaisuakin. Kurssille osallistuva läheinen saa voimavaroja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen, tietoa vamman vaikutuksista toimintakykyyn ja neuvontaa opittujen asioiden siirtämisestä kotielämään. Sopeutumisvalmennuskurssille haetaan näin: Tämä sopeutumisvalmennuskurssi on Kelan järjestämää ja rahoittamaa kuntoutusta. Kustannuksista vastaa Kela. Kurssille haetaan esivalinnan kautta. Hakuaika päättyy kaksi kuukautta ennen kurssin alkua. Hakemukset lähetetään Validia Kuntoutus Lahteen, jossa esivalinta tehdään. Lopullisen päätöksen kurssille pääsystä tekee Kela. Kelan kurssijärjestelmässä tämä kurssi on nimetty seuraavasti: CP-oireyhtymää sairastavien tai liikuntavammaisten osittainen perhekurssi, sopeutumisvalmennuskurssi Vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus: 1. Täytä kuntoutushakemus KU 104. 2. Liitä mukaan hoidostasi vastaavan julkisen terveydenhuollon lääkärin laatima kuntoutussuunnitelma KU 207, josta selviää asianmukaisesti määritelty sairautesi tai vammasi ja toimintakykysi sekä lääkärin suosittama kuntoutus perusteluineen (myös omaisen tai muun läheisen osallistumisen tarpeellisuus tulee perustella). 3. Kuntoutussuunnitelman sijaan voit liittää mukaan lääkärin kirjoittaman B- lääkärinlausunnon, jos kuntoutussuunnitelmasi on kirjattu siihen. Harkinnanvarainen kuntoutus: 1. Täytä kuntoutushakemus KU 132 2. Liitä kuntoutushakemukseen B-lääkärinlausunto tai vastaavat tiedot sisältävä lääketieteellinen selvitys, josta selviää kuntoutuksen perusteena oleva sairaus, vika tai vamma ja toimintakyky sekä lisäksi suositeltu kuntoutus, sen perustelut ja tavoitteet (myös omaisen tai muun läheisen osallistumisen tarpeellisuus tulee perustella). Hallitus peruu päätöksensä eläkeläisten asumistuen leikkaamisesta. Helsingin Sanomien tietojen mukaan hallituksen suunnittelemaa eläkkeensaajien asumistuen yhdistämistä yleiseen asumistukeen ei toteuteta. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) vahvistaa Helsingin Sanomille, että asumistuki jätetään ennalleen. Hallituksen tarkoitus yhdistää yleinen asumistuki ja eläkeläisten asumistuki olisi pienentänyt kymmenien tuhansien eläkeläisiltä tukea. Hallituspuolueet ovat nyt sopineet, että asumistukijärjestelmään ei kosketa. JOULUJULKAISU 4 2015 21

MUUT tiedottaa HSL:n sivuilta kohdasta esteettömyys löytyy seuraava tieto PYÖRÄTUOLIT JA ROLLAATTORIT Käsi- tai sähkökäyttöisen pyörätuolin ja rollaattorin kanssa voi matkustaa kaikissa liikennevälineissä. Pyörätuoliluiskan painorajoitus busseissa on 300 kiloa. Sähkömopedeja, joissa on erillinen ohjaustanko, ei kuljeteta busseissa eikä raitiovaunuissa, koska ne eivät mahdu pyörätuoleille varattuun tilaan liikennevälineissä, mutta metrossa, lähiliikenteen junissa ja Suomenlinnan lautalla sähkömopedeja kuljetetaan. Käsi- tai sähkökäyttöisellä pyörätuolilla mukaan lukien sähkömopedit, kulkeva matkustaja voi aina matkustaa ilman lippua. Matalalattiaisessa bussissa rollaattorin kanssa keskiovesta kulkevan matkustajan ei tarvitse näyttää matkakortin kausilippua kortinlukijalle. Tarvittaessa voi pyytää muiden matkustajien apua arvo- tai kertalipun ostoon. Jos rollaattorin kanssa matkustavalla ei ole ollut mahdollisuutta maksaa matkaansa, tarkastaja ei peri tarkastusmaksua vaan käyttää matkakortin kortinlukijassa arvolipun ostamista varten tai myy kertalipun. Matalalattiaisessa raitiovaunuissa ja lähijunassa matkakortin voi näyttää kortinlukijalle, koska lukijalaitteita on kaikilla ovilla. Myös metron lippuhalleissa matkakortin käyttö on kaikille vaivatonta. VR TIEDOTTAA vammaispalveluihin tulleista muutoksista VR:n tavoitteena on kehittää vammaispalveluita eri vammaismatkustajien tarpeet huomioiden. Pyrimme huomioimaan eri asiakasryhmiemme tarpeet niin, että matkustusketju olisi mahdollisimman sujuva. Loppuvuonna 2015 on tulossa seuraavia parannuksia vammaispalveluihimme. Saattaja-lippu verkkokauppaan Näkövammaisen ja pyörätuolissa istuvan liikuntavammaisen matkustajan maksuttoman saattaja-lipun hankkiminen on 9.11.2015 alkaen mahdollista myös VR:n verkkokaupasta asemien lipunmyynnin ja puhelinpalvelun lisäksi. Saattaja-lippu tulee hankkia verkkokaupasta samalla ostokerralla kuin vammaismatkustajan oma lippu. Oikeus maksuttomaan saattajaan tulee voida todistaa junan henkilökunnalle lipuntarkastuksen yhteydessä. Lisätietoja matkustajan oikeudesta saattajalippuun löytyy osoitteesta https://www.vr.fi/cs/vr/fi/vammaisille. Leppävaara avustamisasemaksi Kaukoliikenteen junat pysähtyvät 25.10.2015 alkaen Leppävaaran asemalla Espoon sijaan. Tämän johdosta olemme laajentaneet avustamispalveluamme koskemaan Leppävaaran asemaa. Avustaminen on nyt mahdollista tilata 37 asemalle Suomessa. Rautatievastuuasetuksen mukainen avustaminen on mahdollista tilata, jos oma liikuntakyky on estynyt tilapäisesti tai pysyvästi. Tilaus tulee tehdä viimeistään 48 tuntia ennen matkaa asemien lipunmyynnistä tai puhelinpalvelustamme. Lisätiedot www.vr.fi/cs/vr/fi/avustuspalvelu_asemilla Pyörätuolisymboli aikatauluihin 25.10.2015 alkaen on painettuihin aikatauluihin merkitty vammaispalvelulliset vuorot pyörätuolisymbolilla. Pendolinoissa on pyörätuolipaikka myös ravintolavaunussa. 22 JOULUJULKAISU 4 2015