Ilmailun tason 1 ja turvallisuusindikaattorit vuodelta 14 sekä ajalta 1.1.-18.3.15 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.
Määritelmiä Vakavalla vaaratilanteella tarkoitetaan vaaratilannetta, jonka olosuhteista käy ilmi, että ilma-aluksen toimintaan liittyvä onnettomuus oli hyvin todennäköinen ajanjaksona, joka miehitetyn ilma-aluksen tapauksessa alkaa kenen tahansa henkilön noustessa ilma-alukseen ilmailutarkoituksessa ja päättyy kaikkien tässä tarkoituksessa ilma-alukseen nousseiden henkilöiden poistuttua ilma-aluksesta tai miehittämättömän ilma-aluksen tapauksessa alkaa, kun ilma-alus on valmis liikkumaan ilmailutarkoituksessa, ja päättyy, kun ilma-alus on pysähtynyt lennon päätyttyä ja sen pääasiallinen voimanlähde on sammutettu. Vakavista vaaratilanteista on julkaistu esimerkkilista EU-asetuksen 996/1 liitteenä. Kiitotieltä suistumisella (Runway excursion, RE) tarkoitetaan tilannetta, jossa ilma-alus suistuu käytettävältä kiitotieltä lentoonlähdön tai laskun aikana. Suistuminen voi olla tahaton tai tarkoituksellinen, esim. väistöliikkeen seurauksena. Kiitotiepoikkeamalla (Runway incursion, RI-VAP) tarkoitetaan tilannetta, jossa ilma-alus, ajoneuvo tai henkilö on kiitotiellä tai sen suoja-alueella luvatta tai muuten virheellisesti. Tällaisiin tilanteisiin kuuluvat myös matalalähestymiset, jotka on suoritettu ilman lupaa tai muuten virheellisesti. Yhteentörmäyksellä (Mid-air collision, MAC) ja läheltä piti-tilanteella(near miss/airprox) tarkoitetaan tilannetta, jossa ilmassa olevat ilmaalukset törmäävät toisiinsa tai jossa ilmassa olevien ilma-alusten välinen etäisyys sekä niiden suhteelliset sijainnit ja nopeudet ovat olleet sellaisia, että ilma-alusten turvallisuus on saattanut vaarantua. CFIT-tilanteella (Controlled flight into or towards terrain, CFIT) tarkoitetaan tilannetta, jossa ohjaajan hallinnassa oleva lentokelpoinen ilma-alus tahattomasti törmää maahan, veteen tai esteeseen tai tapahtuu vastaava läheltä piti -tilanne. Ilma-aluksen hallinnan menetyksellä lennon aikana (Loss of control in flight, LOC-I) tarkoitetaan tilannetta, jossa ilmassa olevan ilma-aluksen hallinta menetetään tapahtuu merkittävä poikkeaminen suunnitellusta lentoradasta. Hallinnan menetys saattaa olla hetkellinen tai totaali. Syynä voivat olla esimerkiksi inhimilliset virheet, mekaaniset viat tai ulkoiset tekijät. Yhteentörmäyksellä rullattaessa kiitotielle/kiitotieltä (Ground collision, GCOL) tarkoitetaan tilannetta, jossa ilma-alus törmää toiseen ilma-alukseen, ajoneuvoon, henkilöön, eläimeen, rakenteeseen, rakennukseen tai muuhun esteeseen liikkuessaan omalla voimallaan (pl. powerpushback) muulla kenttäalueen osalla kuin käytössä olevalla kiitotiellä. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto
Määritelmiä Onnettomuudella tarkoitetaan ilma-aluksen käyttöön liittyvää tapahtumaa ajanjaksona, joka miehitetyn ilma-aluksen tapauksessa alkaa kenen tahansa henkilön noustessa ilma-alukseen ilmailutarkoituksessa ja päättyy kaikkien tässä tarkoituksessa ilma-alukseen nousseiden henkilöiden poistuttua ilma-aluksesta tai miehittämättömän ilma-aluksen tapauksessa alkaa, kun ilma-alus on valmis liikkumaan ilmailutarkoituksessa, ja päättyy, kun ilma-alus on pysähtynyt lennon päätyttyä ja sen pääasiallinen voimanlähde on sammutettu, ja jonka aikana a) henkilö saa kuolemaan johtavia tai vakavia vammoja sen vuoksi, että hän on ilma-aluksessa, tai suorassa kosketuksessa ilma-aluksen osan kanssa, ilma-aluksesta irronneet osat mukaan luettuina, tai suoraan alttiina ilma-aluksen moottorien suihkuvirtaukselle, lukuun ottamatta tapauksia, joissa vammat ovat aiheutuneet luonnollisista syistä, ovat itse aiheutettuja tai muiden henkilöiden aiheuttamia, tai kun vammat ovat aiheutuneet matkustajille ja miehistölle tarkoitettujen alueiden ulkopuolelle piiloutuneille salamatkustajille; tai b) ilma-alus tai sen rakenteet vaurioituvat siten, että ilma- aluksen rakenteiden lujuus, suorituskyky tai lento-ominaisuudet muuttuvat, ja vaurio edellyttäisi yleensä suurta korjausta tai vaurioituneen osan vaihtoa, lukuun ottamatta tapauksia, joissa on kyse moottoriviasta tai -vauriosta, joka rajoittuu yhteen moottoriin (sen suojapellit tai lisälaitteet mukaan luettuina), potkureihin, siivenkärkiin, antenneihin, antureihin, ohjaussiivekkeisiin, renkaisiin, jarruihin, pyöriin, muotolevyihin, paneeleihin, laskutelineiden luukkuihin, tuulilaseihin, ilma-aluksen pintalevyihin (kuten pieniin lommoihin tai reikiin), tai vähäisiin vaurioihin, jotka rajoittuvat pääroottorin lapoihin, pyrstöroottorin lapoihin, laskutelineisiin ja rakeista tai lintutörmäyksestä aiheutuviin pieniin vaurioihin (mukaan luettuina reiät tutkakuvussa); tai c) ilma-alus on kadonnut tai täysin saavuttamattomissa Vakavalla vammalla tarkoitetaan henkilön onnettomuudessa saamaa vammaa, johon liittyy jokin seuraavista: a) yli 48 tunnin mittainen sairaalahoito, joka alkaa seitsemän päivän kuluessa vammautumisesta; b) luunmurtuma (lukuun ottamatta sormien, varpaiden tai nenän vähäisiä murtumia); c) haavat, jotka aiheuttavat runsasta verenvuotoa tai hermo-, lihas- tai jännevaurioita; d) sisäelinvauriot; e) toisen tai kolmannen asteen palovammat tai muunlaiset palovammat, joiden laajuus on yli viisi prosenttia ihon pinta-alasta; f) toteennäytetty altistuminen tartuntaa aiheuttaville aineille tai haitalliselle säteilylle. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 3
Tason 1 turvallisuusindikaattorit 1 Taso 1 indikaattorit 14 tammikuu-joulukuu 9 8 7 6 5 4 Onnettomuudet Vakavat vaaratilanteet Kuolleet 3 1 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu - Seitsemän onnettomuutta siviili-ilmailussa - 37 vakavaa vaaratilannetta - 11 kuollutta 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 4
Tason 1 turvallisuusindikaattorit 1 Taso 1 indikaattorit 15 tammikuu-maaliskuu 9 8 7 6 5 4 Onnettomuudet Vakavat vaaratilanteet Kuolleet 3 1 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu - Ei onnettomuuksia, ei kuolleita - Neljä vakavaa vaaratilannetta 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 5
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Kuolleet 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 Kuolleet tammikuu-joulukuu Kuolleet 14 Kuolleiden kumulatiivinen määrä 14 Kuolleiden kumulatiivinen määrä 13 Kuolleiden kumulatiivinen määrä 1 Kuolleiden kumulatiivinen määrä 11 Vuoden 14 viidessä onnettomuudessa menehtyi yhteensä 11 henkeä. 14 oli siis tältä osin huonoin vuosi sitten vuoden 5, jolloin helikopterionnettomuudessa menehtyi 14 henkeä. Vuonna 15 ei onnettomuuksia toistaiseksi ole tapahtunut. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 6
Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Onnettomuudet 3 1 19 18 17 16 15 14 13 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 Onnettomuudet tammikuu-joulukuu Onnettomuudet Onnettomuuksien kumulatiivinen määrä 15 Onnettomuuksien kumulatiivinen määrä 14 Onnettomuuksien kumulatiivinen määrä 13 Onnettomuuksien kumulatiivinen määrä 1 Onnettomuuksien kumulatiivinen määrä 11 1 1 8 - Onnettomuuksien määrällä mitattuna vuosi 14 oli turvallisin yli kymmeneen vuoteen. Onnettomuudet vuosina 4-14 Onnettomuudet, kaupallinen ilmakuljetus Onnettomuudet, harrasteilmailu 6 4 4 5 6 7 8 9 1 11 1 13 14 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 7
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Onnettomuudet 14 Päivämäärä Ilmailun osa-alue Tapahtumapaikka 7.3.14 Yleisilmailu Nummela.4.14 Yleisilmailu Jämijärvi Kuvaus Taso indikaattori Menehtyneet Lennon vaihe Experimental Jodel D18 onnettomuus Nummelassa. Yksi kuoli, yksi loukkaantui. LOC-I 1 Lentoonlähtö Comp Air 8 experimental putosi Jämijärvellä laskuvarjohyppääjiä kyydissään. LOC-I 8 Reittivaihe 9.6.14 Harrasteilmailu Kaukela 3.6.14 Harrasteilmailu Pitkäkoski Purjekoneen maastolaskussa pellolle pitkään viljaan Kaukelassa koneen runko meni poikki. Ultrakevyen moottorihäiriö lentoonlähdön jälkeen ja pakkolasku rantaveteen Pitkäkoskella. Lasku Lentoonlähtö 11.7.14 Harrasteilmailu Piikajärvi Lento-oppilas menetti purjekoneen hallinnan lentoonlähdön yhteydessä Piikajärvellä, törmäsi maahan ja oppilas menehtyi. LOC-I 1 Lentoonlähtö 1.7.14 Yleisilmailu Liperi.8.14 Harrasteilmailu Espoo Yleisilmailuvesikone teki laskun veteen renkaat alhaalla ja kone kaatui nokan kautta selälleen Liperissä. LOC-I Lasku Ultrakevyt vesikone sakkasi lähestymisen aikana ja syöksyi mereen Espoossa Varsasaaren edustalla. Lentäjä menehtyi. LOC-I 1 Lähestyminen 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 8
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Vakavat vaaratilanteet 5 Vakavat vaaratilanteet tammikuu-joulukuu 45 4 35 3 5 15 1 5 Vakavat vaaratilanteet 14 Vakavien vaaratilanteiden kumulatiivinen määrä 14 Vakavien vaaratilanteiden kumulatiivinen määrä 13 Vakavien vaaratilanteiden kumulatiivinen määrä 1 Vakavien vaaratilanteiden kumulatiivinen määrä 11 Vakavien vaaratilanteiden määrä vuonna 14 jäi hieman edellisvuosia pienemmäksi. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 9
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Vakavat vaaratilanteet 9 8 Vakavien vaaratilanteiden jakautuminen ilmailun lajeittain 14 7 6 5 4 3 1 Vakavat vaaratilanteet, kotimainen kaupallinen ilmakuljetus Vakavat vaaratilanteet, ulkomainen kaupallinen ilmakuljetus Vakavat vaaratilanteet, yleisilmailu Vakavat vaaratilanteet, harrasteilmailu Vakavat vaaratilanteet, valtion ilma-alukset Vakavat vaaratilanteet, muut Suurin osa vakavista vaaratilanteista tapahtui yleis- ja harrasteilmailussa aikaisempien vuosien tapaan. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 1
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Vakavat vaaratilanteet 4 Vakavien vaaratilanteiden jakautuminen ilmailun lajeittain 15 tammikuu-maaliskuu 3 3 1 1 Vakavat vaaratilanteet, valtion ilmaalukset Vakavat vaaratilanteet, muut Vakavat vaaratilanteet, ulkomainen kaupallinen ilmakuljetus Vakavat vaaratilanteet, harrasteilmailu Vakavat vaaratilanteet, yleisilmailu Vakavat vaaratilanteet, kotimainen kaupallinen ilmakuljetus 15 vakavia vaaratilanteita on toistaiseksi ollut neljä ja ne ovat jakautuneet tasaisesti kaikille ilmailun osa-alueille. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 11
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Vakavat vaaratilanteet 14 Päivämäärä Ilmailun osa-alue Tapahtumapaikka Kuvaus Lennon vaihe 5.1.14 Yleisilmailu EFHF C17 moottori sammui lentoonlähdössä tehoja lisättäessä Malmilla. Lentoonlähtö 19..14 Kotimainen kaupallinen ilmakuljetus Ulkomaat Liikennelentokoneen uuni syttyi tuleen 1 minuuttia lähdön jälkeen synnyttäen savua ja liekkejä. Tuli sammutettiin ja kone palasi lähtökentälle. Lentoonlähtö 17.3.14.3.14 7.4.14 7.4.14 Kotimainen kaupallinen ilmakuljetus Ulkomaat Liikennelentokoneen perämies sairastui lennon aikana. Reittivaihe Lähdön jälkeen Kööpenhaminasta liikennelentokoneen toinen moottori vikaantui, Kotimainen kaupallinen ohjaamoon ja matkustamoon tuli savua. Toinen moottori laitettiin joutokäynnille. ilmakuljetus Ulkomaat Yksimoottorilasku takaisin lähtökentälle. Lentoonlähtö Ulkomainen kaupallinen Ulkomainen liikennelentokone laskeutui huomattavasti julkaistujen ilmakuljetus EFHK lähestymiskorkeuksien alapuolelle Helsinki-Vantaalla. Lähestyminen Kotimainen kaupallinen ilmakuljetus Ulkomaat Liikennelentokoneen perämies sairastui lennon aikana. Reittivaihe 19.5.14 Yleisilmailu EFMI C17 moottorihäiriö lentoonlähdön jälkeen, lasku Mikkeliin normaalisti. Lentoonlähtö Kotimainen kaupallinen 3.5.14 ilmakuljetus Ulkomaat Liikennelentokoneen uuni savusi matkalentovaiheen aikana. Reittivaihe Kotimainen kaupallinen 31.5.14 ilmakuljetus Ulkomaat Liikennelentokoneessa savua matkustamossa, generaattorin säätöyksikön vika. Reittivaihe 1.6.14 Harrasteilmailu Räyskälä Ultrakevyen laskuteline murtui laskun jälkeen Räyskälässä ja kone vaurioitui. Lasku 4.6.14 Yleisilmailu EFUT Yleisilmailukone teki lentoonlähdön suljetulta kiitotieltä Utissa Lentoonlähtö 5.6.14 Yleisilmailu Immola Laskuvarjohyppylento C6 moottori hajosi lähdön jälkeen. Kone teki tyhjäkäynnillä laskun. Sylinterin kansi oli mennyt poikki. Lentoonlähtö 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 1
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Vakavat vaaratilanteet 14 Päivämäärä Ilmailun osa-alue Tapahtumapaikka 3.6.14 Harrasteilmailu Hyvinkää 4.7.14 Harrasteilmailu EFKK 5.7.14 Yleisilmailu Ylivieska Kuvaus Ultrakevyt ajautui ulos kiitotieltä Hyvinkäällä laskun jälkeen. Syynä löystynyt jarrupala joka jumitti toisen renkaan ja käänsi koneen sivuun. Jarrupalaa kiinnipitäneet ruuvit olivat irronneet. Ultrakevyt suistui pois kiitotieltä Kokkolassa lentäjän menetettyä laskun jälkeen jarrutuksen yhteydessä hetkeksi koneen hallinnan. P8 laskeutui NOTAMilla suljetulle kiitotielle Ylivieskassa. Kiitotien sulkemista ei ollut merkitty asianmukaisin maamerkein. Lennon vaihe Lasku Lasku Lasku 6.7.14 Muu ulkomainen EFOU Ulkomainen yleisilmailukone teki lentoonlähdön suljetulta kiitotieltä. Lentoonlähtö 6.7.14 Yleisilmailu Somero Yleisilmailuvesikoneen moottori sammui lennon aikana Somerolla. Kone teki onnistuneen laskun lähijärveen. Tankkeihin oli kertynyt sadevettä siipien ylätasoon upotettujen tankin korkkien tiivisteiden välistä. Reittivaihe 17.7.14 Harrasteilmailu EFHF Ultrakevyt suistui kahdesti ulos kiitotieltä Malmilla jarrujen lukkiutumisen johdosta. Lasku 17.7.14 Harrasteilmailu Taipalsaari Ultrakevyt vesikone kallistui laskun yhteydessä vasemmalle jolloin siipi osui veteen ja kone kaatui kyljelleen Taipalsaarella. Lasku.7.14 Yleisilmailu EFHF Yleisilmailukone suistui kiitotieltä nokkatelineen rikkouduttua kovan laskun seurauksena Malmilla. Lasku 3.7.14 Harrasteilmailu Ähtäri Ultrakevyt suistui kiitotieltä kovan laskun jälkeen Ähtärissä. Lasku 8.7.14 Harrasteilmailu EFHF Ultrakevyt laskeutui suljetulle kiitotielle Malmilla. Lasku Kotimainen kaupallinen 8.7.14 ilmakuljetus Ulkomainen Liikennelentokoneen EFB-laite alkoi savuta matkalennon aikana. Reittivaihe 5.8.14 Harrasteilmailu Forssa Ultrakevyen moottori sammui lentoonlähdön aikana Forssassa. Lentoonlähtö 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 13
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Vakavat vaaratilanteet 14 Päivämäärä Ilmailun osa-alue 9.8.14 Harrasteilmailu Kymi Tapahtumapaikka 16.8.14 Harrasteilmailu Pudasjärvi Kotimainen kaupallinen 5.8.14 ilmakuljetus Ulkomainen 6.9.14 Yleisilmailu Kuhmo Kuvaus Lennon vaihe Purjekoneen vintturihinaus Kymin lentopaikalla epäonnistui ja laskussa lentojarrut avattiin liian pienessä ilmanopeudessa jolloin kone sakkasi, pyrstö osui maahan ja runkoputki murtui. Lentoonlähtö Autogyron moottori sammui matkalennon aikana ja kone teki pakkolaskun ja vaurioitui Pudasjärvellä. Reittivaihe Liikennelentokoneen matkustamon paineistusjärjestelmän hajoamisen johdosta tehty hätälaskeutuminen ja diversio Pariisiin. Reittivaihe Yleisilmailukoneen jarrut lukkiutuivat laskun jälkeen ja kone meni nokan kautta katolleen Kuhmossa. Lasku 7.9.14 Yleisilmailu Korpilahti Experimental vesitaso kaatui laskun yhteydessä nokalleen Jyväskylän Korpilahdella mahdollisesti ponttoonin rikkouduttua. Lasku 13.9.14 Harrasteilmailu EFKI 13.9.14 Harrasteilmailu Toholampi Moottoripurjekoneen moottori rikkoutui lentoonlähdön Kajaanin kiitotieltä 5 jälkeen ja kone tuli laskuun jäljelle jääneelle kiitotielle. Ultrakevyt ajautui ulos tilapäiseltä peltoon tehdyltä kiitotieltä Toholammella. Jonkin verran vaurioita. Lentoonlähtö Lasku 7.9.14 Yleisilmailu EFSI DC3 ajautui laskun yhteydessä hetkeksi kiitotien viereiselle nurmialueelle Seinäjoella. Lasku 3.9.14 Yleisilmailu ja harrasteilmailu EFHF Läheltä piti-tilanne Tecnamin ja ultran välillä Malmin laskukierroksessa. Auringon häikäisystä johtuen Tecnam liittyi väärään kohtaan laskukierrosta ja ultra joutui tekemään väistöliikkeen. Lähestyminen 11.1.14 Yleisilmailu ja harrasteilmailu Espoonlahti Ultrakevyen ja C17 välinen läheltä piti-tilanne Espoonlahdella. C17 ei havainnut ultrakevyttä, joka joutui tekemään väistöliikkeen. Reittivaihe Kotimainen kaupallinen 4.11.14 ilmakuljetus Ulkomaat Liikennelentokoneen perämiehen inkapasitaatio lähestymisen aikana Heathrowlle. Lähestyminen 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 14
Tason 1 turvallisuusindikaattorit: Vakavat vaaratilanteet 15 Päivämäärä 1..15 Tapahtumapaikka Ilmailun osa-alue Kotimainen kaupallinen ilmakuljetus Ulkomaat Kuvaus Liikennelentokoneen uuni alkoi savuta lennon aikana. Savu taltutettiin halonisammuttimella. Lennon vaihe Reittivaihe 1..15 Harrasteilmailu EFHF Ultrakevyt suistui kiitotieltä Malmilla, sivutuulipuuskan johdosta. Ei vaurioita koneelle. Lasku Kahden yleisilmailukoneen välinen läheltä piti-tilanne valvomattomassa ilmatilassa 5..15 Yleisilmailu Porvoo Porvoon lähellä. Reittivaihe Kotimainen kaupallinen Liikennelentokoneessa useita sähkövikoja nousun aikana, lento keskeytettiin ja 18.3.15 ilmakuljetus EFHK laskeuduttiin takaisin Helsinkiin. Lentoonlähtö 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 15
Tason turvallisuusindikaattorit 1 Taso indikaattorit 14 1.1.-31.1. 1 8 6 4 Runway excursion Runway Incursion MAC / Airprox / Near miss CFIT LOC-I Ground collision Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 16
Tason turvallisuusindikaattorit: Kiitotieltä suistumiset 16 Kiitotieltä suistumiset 14 1 1 8 6 4 Runway excursion Kumulatiivinen määrä 15 Kumulatiivinen määrä 14 Kumulatiivinen määrä 13 Kumulatiivinen määrä 1 Kumulatiivinen määrä 11 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kiitotieltä suistumisten määrä jäi 14 samalle tasolle kuin edellisenä vuonna ja pienimmäksi useisiin vuosiin. Tyypillisesti kiitotieltä suistuminen tapahtui yleis- tai harrasteilmailussa tuulenpuuskan seurauksena. 15 on toistaiseksi tapahtunut yksi kiitotieltä suistuminen. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 17
Tason turvallisuusindikaattorit: Kiitotiepoikkeamat 1 Kiitotiepoikkeamat 1 8 6 4 Runway incursion Kumulatiivinen määrä 15 Kumulatiivinen määrä 14 Kumulatiivinen määrä 13 Kumulatiivinen määrä 1 Kumulatiivinen määrä 11 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kiitotiepoikkeamien määrä jäi ilahduttavasti huomattavasti pienemmäksi kuin aiempina vuosina. Aiheuttajia olivat tyypillisesti yleis- ja harrasteilmailu. 15 on toistaiseksi ollut noin saman verran kiitotiepoikkeamia kuin vuonna 14. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 18
Tason turvallisuusindikaattorit: Kiitotiepoikkeamat Kiitotiepoikkeamien määrä on Suomessa ollut viimeisinä vuosina ilahduttavassa laskussa. Sekä ilmailuorganisaatiot että Trafi ovat tehneet toimenpiteitä määrän pienentämiseksi. Trafi mm. lähetti kaikille ilmailulupakirjan haltijoille keväällä 13 tiedotteen, jossa kerrottiin tarkemmin kiitotiepoikkeamista ja ehdotettiin keinoja poikkeamien välttämiseksi. Tiedote on luettavissa osoitteessa http://www.trafi.fi/tietopalvelut/analyysitoiminta/turvallisuustiedotteet. Euroopan lennonvarmistusjärjestö Eurocontrol on julkaissut kiitotiepoikkeamien vähentämiseen tähtäävän suunnitelman, joka sisältää hyödyllistä tietoa kaikille ilmailun parissa toimiville. Trafi kartoitti loppuvuoden 14 aikana missä määrin eri toimijat olivat suunnitelman suosituksia toteuttaneet, ja vuoden 15 aikana esitetään mahdolliset lisätoimenpiteet. Suunnitelmaan voit tutustua osoitteessa http://www.skybrary.aero/index.php/european_action_plan_for_the_prevention_of_runway_incursions. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 19
Tason turvallisuusindikaattorit: Yhteentörmäykset ja läheltä piti-tilanteet ilmassa 6 Yhteentörmäykset ja läheltä piti-tilanteet ilmassa 5 4 3 MAC / Airprox / Near miss Kumulatiivinen määrä 15 Kumulatiivinen määrä 14 Kumulatiivinen määrä 13 1 Kumulatiivinen määrä 1 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Kumulatiivinen määrä 11 Vuonna 14 läheltä piti-tilanteiden määrä jäi edellisvuosia pienemmäksi. Pääosin tapaukset olivat porrastuksen alituksia. 15 on vastaavia tapauksia ollut huomattavasti edellisvuotta enemmän. Suurin osa tapauksista on ollut porrastuksen alituksia. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto
Tason turvallisuusindikaattorit: CFIT 6 CFIT-tapaukset 5 4 3 1 CFIT Kumulatiivinen määrä 15 Kumulatiivinen määrä 14 Kumulatiivinen määrä 13 Kumulatiivinen määrä 1 Kumulatiivinen määrä 11 CFIT-kategoriaan kuuluvat tapaukset olivat pääosin estevaraporrastuksen alituksia. Vakavimman tapauksen aiheutti ulkomaisen liikennelentokoneen oma-aloitteinen laskeutuminen huomattavasti lähestymismenetelmässä määriteltyjä korkeuksia alemmaksi. Kyseinen tapaus luokiteltiin myös vakavaksi vaaratilanteeksi. 15 ei toistaiseksi CFIT-kategoriaan luokiteltavia tapauksia ole ollut. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 1
Tason turvallisuusindikaattorit: Ilma-aluksen hallinnan menetys ilmassa 18 Ilma-aluksen hallinnan menetys ilmassa 16 14 1 1 8 6 4 LOC-I Kumulatiivinen määrä 15 Kumulatiivinen määrä 14 Kumulatiivinen määrä 13 Kumulatiivinen määrä 1 Kumulatiivinen määrä 11 Kaikki vuonna 14 kuolemaan johtaneet onnettomuudet luokiteltiin LOC-I-tapauksiksi. Tapausten määrä jäi kuitenkin kokonaisuutena huomattavasti aiempia vuosia alemmalle tasolle, mikä välittömästi näkyi myös onnettomuuksien määrän vähyytenä. 15 ei LOC-I-tapauksia ole raportoitu. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto
Tason turvallisuusindikaattorit: Yhteentörmäykset rullattaessa kiitotielle tai kiitotieltä 3 Yhteentörmäykset maassa 1 Ground collision Kumulatiivinen määrä 15 Kumulatiivinen määrä 14 Kumulatiivinen määrä 13 Kumulatiivinen määrä 1 Kumulatiivinen määrä 11 14 ainoassa GCOL-luokkaan luokiteltavassa tapauksessa matkustajakone törmäsi suomalaiseen seisontapaikalla olleeseen rahtikoneeseen ulkomailla. 15 ei tapauksia ole raportoitu. 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 3
Lisätietoa turvallisuusindikaattoreista: http://www.trafi.fi/tietopalvelut/analyysitoiminta/indikaattorit Muuta liikennejärjestelmän indikaattoritietoa: www.liikennejarjestelma.fi 31.3.15 Liikenteen turvallisuusvirasto 4
Liikenteen turvallisuusvirasto Kumpulantie 9, 5 Helsinki PL 3, 11 Helsinki Puhelin 9 534 5 www.trafi.fi Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.