Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 34 vuotta Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2018 Yllä oleva mainoskutsu lähetettiin sähköpostitse kaikille jäsenille ja heitä kehotettiin jakamaan tietoa ystävilleen ja aiheesta kiinnostuneille muiden yhdistysten jäsenille, esimerkiksi Hämeenlinnan Martoille. Yleistä Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry. on perustettu vuonna 1984. Yhdistyksemme toimii Hämeenlinnassa ja sen ympäristössä. Yhdistystoiminnassa vaalimme vanhoja suomalaisia perinteitä ja sovellamme niitä nykyaikaan sekä kokoamme yhteen kulttuurista ja perinteistä kiinnostuneita ihmisiä. Yhdistyksemme 34. toimintavuonna meillä oli tarjolla monipuolinen ja kiehtova kattaus yleisötapahtumia, retkiä ja jäseniltoja. Yleisötapahtumat Kureliiveistä leggingseihin, Unelmien sisustus -ilta ja Tyylikkäänä kansallispuvussa -ilta keräsivät mukavan määrän osallistujia. Retkeilimme yhdessä Kyyrölän Saven pihapiiriin, Hauholle kansallispukuja tuulettamaan ja Akaaseen Pihlgren ja Ritola Oy:n tapettimuseoon ja tehtaaseen. Jäsenilloissa perehdyimme Hämeenlinnan tuleviin musiikkitapahtumiin ja rentouduimme kalevalaisessa hengessä ja vietimme pikkujoulua kahvitellen ja Bachin kantaateista nauttien. 1
Jäsenet Vuoden 2018 alussa yhdistykseen kuului 68 jäsentä ja vuoden lopussa heitä oli 61. Saimme alkuvuodesta yhden uuden jäsenen. Hallitus Hallituksen vuoden 2018 jäsenet olivat: puheenjohtaja Taina Kangas, Marjatta Tiirikkala (varapuheenjohtaja), Päivi Malinen (rahastonhoitaja ja jäsenasiat), Maritta Päivinen (sihteeri), Teija Varis (pöytäkirjasihteeri), Anja Kuoppa, Riitta Uusvaara, Liisa Koskinen ja Raili Toivanen. Raili Toivanen erosi hallituksesta ja yhdistyksestä joulukuussa. Toiminnantarkastajaksi valittiin Eila Mäensivu ja varalle Pirjo-Liisa Niinimäki. Päivi Malinen on vastannut jäsenasioista. Sinikka Kangas on vastannut kahvituksesta yhdessä Raili Toivasen kanssa. He ovat vuorollaan hoitaneen Karjala Pirtin oven avaamisesta. Riitta Uusvaara ja Marjatta Tiirikkala ovat vastanneet vuorotellen ja väliin yhdessä jäseniltojen arpajaisista. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana 9 kertaa. Kokouspaikkana on ollut Sokerileipuri Suomisen kahvila Villa Marengin Sininen salonki (Eteläkatu 3.) Vuosikokous pidettiin Karjala Pirtillä, (Saaristenkatu 22). Vuoden 2018 tapahtumat Helmikuu 10.2.2018 Kureliiveistä leggingseihin -yleisötapahtuma Kureliiveistä leggingseihin -yleisötapahtuma pidettiin lauantain 10.2.2018 klo 14 15 Wetterhoffin Wanhalla Kutomolla (Palokunnankatu 9, Hämeenlinna). Taiteen tohtori Pirjo Seddiki, yliopettaja HAMK:sta tarkasteli esityksessään naisen pukeutumisen merkityksiä 1800-luvulta tähän päivään runsaan kuva-aineiston valossa. Luento liittyi Kalevalaisten Naisten liiton vuoden 2017 teemaan Muinaispuvusta Marimekkoon. Arpajaisten päävoittona oli Kalevala Korun riipus. Luennolla 61 osallistujaa. Kuva: Luennoitsija, taiteen tohtori Pirjo Seddiki sekä luennolle osallistunutta yleisöä 2
19.2.2018 Vuosikokous Vuosikokous pidettiin 19.2.2018 klo 18.00, Karjala Pirtillä Saaristenkatu 22. B 27. Vuosikokoukseen osallistui 8 jäsentä. Aluksi ostettiin arpoja, kahviteltiin ja kuunneltiin, kun kriitikko, kirjastonhoitaja Sini Kiuas esitteli ajankohtaisia, erilaista lähtökohdista kirjoitettuja, mielenkiintoisia kirjauutuuksia ja lukuvinkkejä, esimerkiksi Yaa Gyasin kirja Matkalla Kotiin tai, Pirkko Saision kirja Spuuki Saiderman ja raju Nonna. http://www.hmlkalevalaiset.com/sinin%20kirjavinkit.pdf Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja valittiin kolme uutta jäsentä hallitukseen. Uusiksi hallituksenjäseniksi valittiin Teija Varis ja Liisa Koskinen. Sinikka Kangas valittiin uudelleen hallitukseen vuoden tauon jälkeen. Jäsenmaksu säilyi samana (25 ) kuin edellisenä vuonna. 28.2.2018 Kalevalan päivä Designmuseossa Puheenjohtajamme Taina Kangas osallistui Kalevalan päivään juhlaan 28.2.2018 Designmuseossa Helsingissä. Ohjelmassa oli Kalevalainen koti -seminaari ja Kestikartanon verkkonäyttelyn julkistus klo 15 18. Kalevalainen koti -seminaarissa kotia käsiteltiin maaseudun ja kaupungin näkökulmista. Tilaisuudessa julkistettiin Kestikartanon verkkonäyttely. Ravintola Keskikartano oli Kalevalaisten Naisten oivallus ja sen toteutti vuonna 1946 arkkitehti Aarne Ervi ja joukko huippusuunnittelijoita. Verkkonäyttelyn on koonnut Kalevalaisten naisten työryhmä ja teknisestä toteutuksesta vastasi Metropolia ammattikorkeakoulun työryhmä. Tapahtumaan osallistui Taina Kangas. Maaliskuu 5.3.2018 Musiikki soi Hämeenlinnassa! -jäsenilta Maanantaina 5.3. klo 18 järjestettiin Musiikki soi Hämeenlinnassa! -jäsenilta Karjala-Pirtillä, Saaristenkatu 22. Paikalla oli 15 henkilöä. Hämeenlinnan-Vanajan seurakunnan kanttori Sonja Saarikko ja Anja Kuoppa kertoivat aiheista; Seurakunnan tuottama musiikki ja Musiikkia linnassa -festivaalin 30-vuotisjuhlavuosi sekä syksyn yleisölle tarkoitettu luento- ja koulutussarja. Huhtikuu 16.4.2018 Toteuta unelmien sisustus -ilta Toteuta unelmien sisustus -ilta järjestettiin Karjala Pirtillä 16.4.2018, Saaristenkatu 22. Sisustusbloggaaja ja Parolan aseman yrittäjä Katja Rinkisen ilta oli todellinen menestys. Kutsut Menoinfo.fi:ssa, facebook:ssa sekä sähköposti:ssa toimivat hyvin ja houkuttelivat osallistujia. Kahvipöydässä oli tarjolla Sinikan leipomuksia; Ainolan appelsiinikakkua sekä herkullista mozzarella-aurinkokuivattutomaattibasilika -piirakkaa. Unelmien sisustutiltaan saapui 23 osallistujaa, mukana oli myös ei-jäseniä. Kahvittelun ja arpojen myynnin jälkeen oli Katjan huikean tarinan vuoro. Hän esitteli meille itsensä, kertoi opiskelustaan ja miten Bloggikirjoittajan työ alkoi sekä kuinka Parolan asema liittyy hänen toimintaan/bloggaamiseen. Blogi-kirjoittajan polku alkoi vuonna 2009 Parolan aseman Joulukalenteri -teemalla. Jokaiseksi joulunkuunpäiväksi syntyi uusi sisustuksellinen ajatus; 3
lampunvarjostin, räsymattotyynypinkka, jne. http://parolanasema.blogspot.fi/2009/ Osallistujat olivat iltaan ja Katjan tarjoilemaan unelmien sisustusmenuun erittäin tyytyväisiä. Aito ja lämminsydäminen Katja ihastutti meitä kaikkia. Kuva: Artenomi, yrittäjä Katja Rinkinen sekä Unelmien sisustus -illan keskustelijoita Toukokuu 26.5.2018 Nyyttikesti muisteluretki Kyyrölän Saven pihapiiriin Kyyrölän Saveen pihapiiriin tehtyyn nyyttikesti- ja muisteluretkeen osallistui 14 yhdistyksen jäsentä. Hallituksen jäsenet leipoivat tarjottavat herkut ja Sinikka vastasi notkuvan nyyttikestipöydän järjestelystä. Saimme kuulla Kyyrölän Saven tuotannosta ja toiminnasta, sekä nähdä kuinka koristeellinen saviastia syntyy dreijaamalla. Kyyrölän viihtyisä pihapiiri tarjosi miellyttävät puitteet syventyä aiempien tapahtumien kuvakoosteisiin, tarinoida mieleen painuneista muistoista vuosien varrelta, sekä suunnitella tilaisuuksia tulevalle kaudelle. Jaana Uschanoff kertoi Hauholla tehdystä nuorakeraamisesta saviastia- ja tehdaslöydöstä. Keskustelussa syntyi ajatus mahdollisesta Kalevalaisten Naisten ja Kyyrölän Saven yhteistyöstä, joka voisi poikia mm. yhdistykselle myyntituotteen. Yhdistyksemme on osallistunut aikoinaan Varikonnimen kaivauksiin, joten tämä olisi luonteva jatkumo. Kuva: Jaana Uschanoff, nyyttikestipöytätarjoilu ja herkuttelijat pihapöydän ääressä Elokuu 12.8.2018 Kansallispukutuuletusta Hauholla Kansallispukutuuletustilaisuuden järjestimme yhdessä hauholaisen Raittiusyhdistys Sarastus III ry. kanssa. Osallistuimme Hauhon kirkossa kello 10 alkavaan jumalanpalvelukseen. 4
Pastori Tapani Vanhanen käsitteli saarnassaan suomalaisen kansallispuvun asemaa juhlapukuna. Jumalanpalveluksen jälkeen oli tarkoitus esitellä kansallispukuja maakunnittain kirkon läheisyydessä olevalla Skytten aukiolla, mutta vesisade pakotti meidät siirtymään punaiseen tupaan, jossa aluksi tarjottiin kirkkokahvit herkullisten leivonnaisten kera. Anneli Ilonen avasi kansallispukutapahtuman kertoen alkuun kansallispukujen historiasta. Kansallispukujen esittely käynnistyi luontevasti. Kuulimme monta tarina hämäläisistä kansallispuvuista. Yhdistyksemme jäsenistä mukana olivat seuraavat; Teija Varis Sääksmäen puku, Raili Kauppinen Euran puku, Marketta Lehtonen Hauhon puku, Maritta Päivinen Kymenlaakson puku. Marjatta Tiirikkala Puruveden puku (käytetään myös nimiä Kerimäen puku ja Puruveden seudun puku). Tapahtumasta toimittaja Maria Ilonen kirjoitti artikkelin Keski-Häme -lehteen. Kuva: Kansallispukutuuletusta Hauhon kirkossa ja Punaisessa Tuvassa Syyskuu 1.9.2018 Retki Pihlgren ja Ritolan Oy:n tapettien maailmaan Lauantaina aamupäivällä 1.9. teimme retken Kalevalainen koti -teemaan liittyen Akaassa sijaitsevaan Pihlgren ja Ritola Oy:n tapettimuseoon ja -tehtaaseen seitsemän jäsenen voimin. Kuljimme kimppakyydissä. Oppaamme oli Susanna Vastamäki, jolta saimme hyvin asiantuntevan ja perusteellisen opastuksen. Tapettimuseokierroksella kuulimme mielenkiintoisen ja monipuolisen esityksen tapettitehtaan toiminnasta. Vuonna 1930- perustettu Pihlgren ja Ritolan tapettitehdas on ainoa Suomessa edelleen toimiva tehdas, joka valmistaa paperitapetteja perinteisellä rotaatiopainotekniikalla. Pääsimme tutustumaan myös tehdassaliin, jossa näimme, miten valmisteilla olevat tapetit olivat ripustettu kuivumaan ja odottivat seuraavaa painamisvaihetta. Tapettimyymälässä tutustuimme tunnettujen suomalaisten taiteilijoitten tapettimallistoihin ja nykyiseen toimintaan. Kuva: Pihlgren ja Ritola Oy:n alkuperäinen toimistorakennus, näkymä tapettimyymälään ja tapettikuvioista valmistettuja pinssejä 5
28. 29.9.2018 Liiton vuosikokous Rovaniemellä Liiton vuosikokous 29.9. pidettiin Rovaniemellä kulttuurikeskus Korundissa. Kokoukseen osallistuivat yhdistyksemme virallisina edustajina Taina Kangas ja Marjatta Tiirikkala. Perjantai-iltana järjestettyyn Rovaniemen Kalevalaisten 70-votisjuhlaan osallistui sata kalevalaista naista eripuolilta Suomea. Yhdistyksemme edustajat osallistuivat juhlaan kansallispukuihin pukeutuneina. Juhlassa nautittiin hienosta ohjelmasta ja maukkaasta tarjoilusta. Varsinainen vuosikokous oli lauantaina. Lokakuu 29.10.2018 Tyylikkäänä kansallispuvussa -ilta Tyylikkäänä kansallispuvussa -ilta toteutui ma 29.10 Ammattiopisto Tavastiassa (Hattelmalantie 8, B-rakennus) klo 18-20.00. Illan aluksi vietimme juhlahetken luovuttamalla Marittalle Liiton myöntämän Osmansolmu -tunnustuksen. Osmatar-Maritta kiitti kokouksessa hallituksen jäseniä ja kertoi ylpeänä omista kalevalaisista juuristaan sekä kiitollisena professori Pirkko Anttilan, käsityötieteen alan perustajan, vaikutuksesta omaan ajatteluun ja toimintaan. Kansallispukukonsulttina toimiva Taina kertoi sanoin ja runsain kuvin kansallispuvuista, Suomen kansallispukukeskuksen toiminnasta, pukututkimuksesta sekä viimeisimmistä tutkimustuloksista. Pöydän ääressä tarkasteltiin kansallispukuja, niiden osia, pukemista ja pukujen korjausta. Esillä oli Tainan oma kansallispuku, työohjeita ja kaavasarjoja sekä osallistujien omia pukuja ja puvunosia. Osallistujilla oli paljon kysymyksiä mm. päähineiden pukemisesta ja korujen käytöstä, joihin he saivat ohjeet ja vastaukset. Ilta oli hyvin lämminhenkinen ja paikalla olleet antoivat siitä hyvän palautteen. Osallistujia oli 23 henkilöä, joista jäseniä oli 13. Marjatta Tiirikkala hoiti arpajaisjärjestelyt. Kuva: Taina Kangas innokkaiden kansallispukuasioista kyselevien piirittämänä Marraskuu 19.11.2018 Rentoutusilta Kalevalaisessa hengessä Rentoutusilta Kalevalaisessa hengessä järjestettiin 19.11.2018 Karjala Pirtillä. Rentoutusohjaaja/ mental trainer Iina Perkiö johdatteli meidät illan aikana tajunnan tasoihin, alitajuntaan sekä rentoutuksen hyötyihin. Rentoutusiltaan saapui 8 jäsentä. Sinikka 6
oli valmistellut kahvipöydän herkkuineen (virkistävää vichy-marjojen kera -mehua, suolapalana täytettyjä croissantteja ja puolukkakierrepullamantelilastu-leivoksia). Herkkuja naposteltiin rentoutusesittelyn ja - tuokion jälkeen. Iltamme päätteeksi keskustelimme kokemastamme vilkkaasti. Onko kenelläkään lupa manipuloida toisen mielen toiminta? Väinämöisellä oli taito laulullaan ja soitollaan koskettaa kuulijaa, avata tunteitten ja mielikuvituksen maailma. Väinämöisen laulu liikutti ja soitto ohjasi syvään unenkaltaiseen oloon. Joulukuu 18.12.2018 Yhdistyksen pikkujoulu Yhdistyksen pikkujoulu alkoi joulukahvilla Café Laurell:ssa (Sibeliuksenkatu 7). Kahvihetkeen osallistui 12 yhdistyksen jäsentä. Taina toivotti osallistujat tervetulleiksi ja käsitteli puheessaan kuluneen vuoden erilaisia ja mielenkiintoisia jäseniltojemme tapahtumia. Kahvittelun jälkeen kahdeksan jäsentä siirtyi Hämeenlinnan kirkkoon, jossa klo 19 alkaen saimme nauttia Suomalaisen Barokkiorkesterin (FiBo) esittämästä Bachin joulukantaatista, kantaatti I-III. Osallistuminen Liiton toimintaan Keskiviikkona 28.2.2018 Taina Kangas osallistui Kalevalan päivänä Designmuseossa pidettyyn Kalevalainen koti -seminaariin. (Korkeavuorenkatu, Helsinki). Sunnuntaina 9.9.2018 Taina Kangas ja Maritta Päivinen osallistuivat Elsa Heporaudan nuorimman pojan, Arijoutsi Heporaudan hautajaisiin Hattulassa yhdessä Kalevalaisten Naisten Liiton edustajien Sirpa Huttusen, Aila Niemisen ja Hanna Rantasen kanssa 28. 29.9.2018 Liiton vuosikokoukseen Rovaniemellä osallistuivat Taina Kangas ja Marjatta Tiirikkala lauantaina 13.10.2018 Taina Kangas ja Maritta Päivinen osallistuivat Kalevalaisten Naisten Liiton järjestämään Kauneuden tähden - Ildiko Lehtisen juhlaseminaariin sekä Helsingin Kalevalaisten Naisten 80-vuotisvastaanottoon Kansallismuseossa. 7
Yhdistystoiminta verkostoituminen Teimme keväällä ja elokuussa yhteistyötä hauholaisen Raittiusyhdistys Sarastus III ry:n jäsenten kanssa suunnitellen ja toteuttaen kansallispukutuuletustapahtuman Hauholla kirkkopyhänä. 8.3.2018 Hämeenlinnan Sotilaskotiyhdistys ry:n järjestämään naistenpäivän juhlaan osallistui Raili Toivanen. 9.6. 10.6.2018 Suomalaisen Naisliiton kesäjuhlaan Hämeenlinnassa osallistui Raili Toivanen Tiedotustoiminta Tänä toimikautena lähetettiin edelleen kevään ja syksyn jäsenkirjeet sähköpostitse ja 6 jäsenelle postitettiin kirjeet. Aktiivisia sähköpostin lukijoita 68 jäsenestä oli noin 40 jäsentä. Tiedon saamisen varmistamiseksi lähetettiin osalle jäsenistä infoa WhatsApp-ryhmässä ja osalle tekstiviestiryhmässä. Normaaleista jäsenilloista ilmoitettiin Hämeen Sanomien ilmaisella Menoinfo.fi -palstalla. Näin tehden myös ulkopuolisia osallistui jäseniltoihimme. Yhdistyksen web-sivuja päivitettiin tarpeen vaatiessa, vuosikokouksen jälkeen maaliskuussa sekä syyskuun alussa. Jäsenilloista kirjoitetut kuvalliset raportit linkitettiin mahdollisimman pikaisesti yhdistyksen kotisivulle. Viestejä jäsenille Jäsenille lähetettiin kaksi kertaa 4-sivuinen jäsenkirje. Kansisivulla muisteltiin menneitä ja viitattiin tulevaan. Jäsenkirjeen takasivulla on hallituksen jäsenten yhteystiedot. Esimerkkinä ovat vuoden 2018 kevään ja syksyn jäsenkirjeet. Kevään 2018 kirjeessä kerroimme lähinnä uusista hallituksen jäsenistä ja esittelimme Kalevalaisten Naisten Liiton vuoden 2018 teeman Kalevalainen koti. 8
Syksyn kirjeessä muisteltiin helmikuista suuren suosion saanutta (61 osallistujaa) yleisöluentoa Kureliiveistä leggingseihin. Jäseniltojen ohjelman lisäksi esiteltiin Suomen kansallispukukeskuksen julkaiseman Kansallispukuisia postimerkkejä. 9
Viestejä toiminnastamme ulospäin Toimittaja ja yhdistyksemme jäsen Pirjo-Liisa Niinimäki kirjoitti Hämeen Sanomissa juuri ennen luentopäivää koko aukeaman kokoisen haastatteluartikkelin kuvineen Pirjo Seddikistä ja yleisöluennosta Kureliiveistä legginseihin. Tapahtumaa markkinoitiin pienellä buffilla ja Hämeenlinnan liikkeisiin ja oppilaitoksiin viedyillä mainoksilla. Markkinoinnissa onnistuttiin, yli 60 osallistujaa. Pirta nro 4/2018:ssä Mainos Yhdistyksen pikkujoulusta Taina Kankaan kirjoittama artikkeli Saarijärven kansallispuvusta. Normaaleista jäsenilloista ilmoitettiin Hämeen Sanomien ilmaisella Menoinfo.fi -palstalla. Hauholla järjestetystä kansallispukutuuletuksesta oli toimittaja Maria Ilosen artikkeli Keski-Häme lehdessä. Talous Yhdistyksen taloudellinen tilanne on tyydyttävä. Varoja on kartutettu jäsenmaksuilla ja arpajaisilla. Hallitus 10