Aiemmin hankitun osaamisen hyväksilukemisen (AHOT) linjaukset Oulun yliopistossa

Samankaltaiset tiedostot
MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN LAPIN YLIOPISTOSSA

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

Insinööritieteiden korkeakoulu/oppimispalvelut

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-menettelyt Tampereen yliopistossa

Lomakkeen nimi: AHOT 1B

Ohjeet opintojen hyväksilukemisesta Insinööritieteiden korkeakoulussa

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMINEN POLAMKISSA. Menettelyohje

AHOT Hyväksilukemisen uudet periaatteet

Ohje aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen (AHOT) toimintatavoista. Taustaksi

Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN PERIAATTEET TEOLOGISESSA TIEDEKUNNASSA

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

TOIMINTAOHJE Nimi: Hyväksilukeminen Prosessi johon toimintaohje liittyy (nimi,nro):

Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) Sibelius-Akatemiassa

Hyväksiluetut opinnot tai osaaminen voivat korvata opetussuunnitelman opintoja tai ne voidaan sisällyttää opetussuunnitelman opintoihin:

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

pnro 180^54^i Sffi 12-

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

AIKAISEMMIN TAI OPINTOJEN AIKANA MUUALLA HAN- KITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMI- NEN (AHOT)

HANKITUN OSAAMISEN ARVIOINTI JA HYVÄKSILUKEMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon

KOHTI LAADUKASTA TUTKINTOA

Opintojen ja osaamisen hyväksilukeminen Polamkissa - menettelyohje

Selvitys aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja tunnistamisen (AHOT) prosesseista korkeakouluissa

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

Aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen tutkintoon

OPISKELIJAN EAHOT-OHJE

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun sovellusohje opintojen hyväksilukemisesta

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset

OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Valtioneuvoston asetus

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Ahotointiin liittyviä kysymyksiä ja vastauksia

Yhteiskuntatieteellinen koulutusala

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Johtamiskorkeakoulun tutkintoja koskevat määräykset

OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN JA TUNNISTAMINEN AIKUISLUKIOISSA

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

OPISKELIJAN EAHOT-OHJE

tekniset johtosäännön, tutkintosäännön ja arviointisäännön edellyttämät muutokset

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 8/2018)

AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA Opiskelijan ohjeistus

Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Perustutkintoja koskevat yleiset määräykset Kandidaatin ja maisterin tutkinnot (tutkintoasetus 794/2004) 2

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Tampereen yliopiston tutkintosääntö

Tiedekunnassa suoritettavat kandidaatin ja maisterin tutkinnot

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa

AIEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Opintojen hyväksiluku

HELSINGIN YLIOPISTON BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOIHIN LIITTYVÄT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Nykyiset aiemmin hankitun osaamisen tunnustamiskäytännöt yliopistoissa

SA / Opiskelijat / Korvaavuus

Tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunnan tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunta. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset

VAIHTOON KTK

Tampereen yliopiston tutkintosääntö

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018

OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA

Varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, 60 op Valinnaiset opinnot (väh. 2 x op), 25 op

Näkökulmia Diploma Supplementiin /Päivi Aho

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa

HYVÄKSILUETTUJEN SUORITUSTEN REKISTERÖIMINEN

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Osaamisen tunnistaminen AHOTmenetelmällä. Pätevyyden osoittaminen. Marita Mäkinen

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosääntö

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa

Tutkintoja koskevat yleiset määräykset

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö

Siirtymäsäännökset Uudesta tutkintoasetuksesta johtuvia muutoksia

Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille

Kandidaatin ja maisterin tutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Transkriptio:

Aiemmin hankitun osaamisen hyväksilukemisen (AHOT) linjaukset Oulun yliopistossa Sisältö 1. MÄÄRITTELYÄ... 2 2. HYVÄKSILUKEMISEN YLEISET PERIAATTEET... 2 3. OPINTOPISTEIDEN MÄÄRÄÄ KOSKEVIA RAJOITUKSIA... 4 4. VAIHTO-OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN... 4 5. KIELI- JA VIESTINTÄOPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN... 5 6. VIRALLISESSA KOULUTUKSESSA SUORITETTUJEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN... 5 7. MUUALLA KUIN VIRALLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMINEN... 5 8. HYVÄKSILUKEMISEN HAKEMINEN... 6 9. HYVÄKSILUKEMISEN TIEDOKSIANTO JA OPINTOPISTEIDEN REKISTERÖINTI... 7 10. HYVÄKSILUKUPÄÄTÖKSEN OIKAISUMENETTELY... 7 11. VOIMAANTULO JA SIIRTYMÄAIKA... 8 1

1. MÄÄRITTELYÄ AHOT tarkoittaa opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen tunnustamista eli osaamisen hyväksilukua, jonka perusteella opiskelijalle kirjataan opintosuoritus tai sen osa. Hyväksiluku tarkoittaa aiempien opintojen, harjoittelun, työkokemuksen tai muun osaamisen hyväksilukemista osaksi suoritettavaa tutkintoa, opintokokonaisuutta tai opintojaksoa, pakollisiin tai valinnaisiin opintoihin. Opintojen hyväksilukemista säätelevät Yliopistolaki (558/2009, 44 ), Laki yliopistolain muuttamisesta (940/2017, 7 a ), Oulun yliopiston Koulutuksen johtosääntö, Oulun yliopiston AHOT-linjaukset ja tiedekuntakohtaiset tarkennukset linjauksiin. Hyväksiluku voi olla joko korvaamista tai sisällyttämistä. Korvaaminen edellyttää sisällöllistä vastaavuutta ja opintoja voidaan korvata kokonaan tai osittain. Sisällyttäminen tarkoittaa aiemmin hankitun osaamisen liittämistä sellaisenaan osaksi tutkintoa, jolloin ei edellytetä sisällöllistä vastaavuutta, mutta opintojen on oltava tasoltaan opetussuunnitelman mukaista ja niiden on vastattava tutkinnon edellyttämää osaamista. Aiemmin hankittua osaamista voidaan hyväksilukea formaalissa eli virallisessa koulutuksessa (korkeakouluissa) hankitun osaamisen perusteella, josta opiskelija on saanut todistuksen. Osaamista voidaan hyväksilukea myös nonformaalisti eli muulla tavoin kuin virallisessa koulutuksessa (esimerkiksi työkokemus, harjoittelu, luottamustehtävät, kielitaito) hankitun osaamisen perusteella. Yliopisto voi järjestää opiskelijan tutkintoon kuuluvaa opetusta yhteistyössä toisen korkeakoulun kanssa tai hankkia sitä toiselta korkeakoululta 1. Tällaisia opintoja (ns. ristiinopiskelua) ei tarvitse käsitellä hyväksilukuprosessin kautta, vaan opinnot tuodaan osaksi tutkintoa henkilökohtaisen opintosuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. 2. HYVÄKSILUKEMISEN YLEISET PERIAATTEET Opiskelija on aina aloitteellinen AHOT-prosessin (hyväksilukujen tai suorien korvausten) käynnistämisessä. Opiskelija arvioi onko hänellä yliopiston tutkinnon osaamistavoitteiden mukaista osaamista ja haluaako hän niiden perusteella hyväksilukuja. Opiskelijalla on vastuu todentaa osaamisensa. Opiskelija saa apua omaopettajalta, HOPS-ohjaajalta tai muulta opintoneuvontaa antavalta taholta. Hyväksilukemista suositellaan haettavaksi mahdollisimman pian opintojen alkuvaiheessa tai mahdollisimman pian sen jälkeen, kun hyväksiluettavat opinnot on suoritettu tai osaaminen hankittu. Hyväksiluettavien opintojen tulee sisältyä tutkintoon tai opintokokonaisuuteen. Hyväksiluettavan osaamisen on oltava tutkinnon opetussuunnitelman tai opintokokonaisuuden tai opintojakson osaamistavoitteiden mukaista. Hyväksiluku voi edellyttää osaamisen täydentämistä. Hyväksilukua ei voi hakea jo suoritetulle opintojaksolle. 1 Laki yliopistolain muuttamisesta (940/2017, 7 a ). 2

Hyväksilukemista voi hakea opiskelija, jolla on Oulun yliopistossa opiskeluoikeus, ja joka on ilmoittautunut läsnäolevaksi. Avoimen yliopiston opiskeluoikeuden ja erillisten opintojen suoritusoikeuden saaneet voivat hakea hyväksilukemista aiemmin suoritettujen opintojen (virallisessa koulutuksessa hankitun osaamisen) perusteella tutkinto-ohjelmien hyväksymien linjausten mukaisesti, mutta vain niihin opintoihin, joita opiskeluoikeus koskee. Sivuaineopiskelijoiden hyväksiluvut osoitetaan siihen tiedekuntaan, jonka opinnoista on kyse, ellei kyseessä ole jo koostettu opintokokonaisuus, jonka voi liittää tutkintoon sellaisenaan. Tiedekunnat käsittelevät vain sivuainekokonaisuutta suorittavien hyväksilukuja, muutoin yksittäisten opintojaksojen hyväksiluvut käsitellään opiskelijan omassa tiedekunnassa muina opintoina. Sivuaineella tarkoitetaan jonkin alan tai oppiaineen opintokokonaisuutta, yleensä perus- ja/tai aineopintoja, jotka kuuluvat tutkintoon. Sivuainekokonaisuus on yleensä 15-35 opintopisteen laajuinen ja se koostetaan yhdeksi kokonaisuudeksi opiskelijan tutkinnossa. Opinnäytetyö 2 on tutkintokohtainen. Aiemmin hankitun osaamisen perusteella ei ole mahdollista hyväksilukea korkeakoulututkintoon kuuluvaa opinnäytettä tai siihen kuuluvaa kypsyysnäytettä, vaan ne suoritetaan Oulun yliopistossa. Poikkeuksena tästä ovat lääketieteen tai hammaslääketieteen tutkinto-ohjelmien tutkielma, joka on mahdollista hyväksilukea opetussuunnitelmassa erikseen määritellyllä tavalla. Tämä edellä mainittu sääntö ei koske siirtoopiskelijoita 3. Kansainvälisten yhteistutkinto-ohjelmien opintoja koskevista periaatteista päätetään niitä koskevissa sopimuksissa ja opetussuunnitelmissa. Kelpoisuuden tuottaviin opintoihin 4 ei voi hakea hyväksilukua nonformaalisti eli muulla tavoin kuin virallisen korkeakoulussa hankitun osaamisen perusteella. Tästä voidaan poiketa koulutusdekaanin tekemällä erillisellä päätöksellä, kuinka kelpoisuuden tuottavien opintojen harjoitteluja voidaan hyväksilukea. Korkeakoulututkintoon ei hyväksilueta yli 10 vuotta vanhoja tai keskeneräisiä opintojaksoja. Tästä voidaan poiketa koulutusdekaanin tekemällä erillisellä päätöksellä niistä opinnoista, jotka poikkeavat tästä säännöstä eli joilla on kymmentä vuotta pidempi tai lyhyempi vanhenemisaika. Poikkeuspäätöksessä kuvataan opinnot ja niiden vanhenemisaika 5. Opintojakson vanhenemisaika lasketaan opintojakson suorittamispäivämäärästä. Opintokokonaisuuden vanhenemisaika lasketaan opintokokonaisuuden viimeisenä suoritetun opintojakson suorittamispäivämäärästä. Yli 10 vuotta sitten hankittua osaamista koskevia 2 Opinnäytetyöllä tarkoitetaan kandidaatintutkielmaa, pro gradu -tutkielmaa, diplomityötä, lisensiaatintutkielmaa, väitöskirjaa tai vastaavaa kirjallista tutkielmaa. 3 Siirto-opiskelijalla tarkoitetaan opiskelijaa, joka vaihtaa opiskeluoikeuden saman tai läheisen alan opintoihin omassa yliopistossa ja/tai vaihtaa opiskeluoikeuden saman tai läheisen alan opintoihin toiseen yliopistoon. 4 Lue tarkemmin ko. tiedekunnan koulutusdekaaniin erillinen päätös kelpoisuuden tuottavien opintojen hyväksilukujen periaatteista. 5 Tällainen pidemmän vanhenemisajan opintojakso voi olla esimerkiksi jokin perusmatematiikan opintojakso. Lyhyempi vanhenemisaika voi olla esimerkiksi sellaisilla opintojaksoilla, joiden sisällöt muuttuvat nopeasti uuden tutkimustiedon myötä. 3

hakemuksia ei oteta käsittelyyn, ellei koulutusdekaani ole tehnyt poikkeavaa päätöstä opintojen pidemmästä vanhenemisajasta. Valmiit opintokokonaisuudet (esimerkiksi kokonaiset sivuaineet) eivät vanhene. Osaamisen vanhenemisaika ei koske nonformaalisti hankittua osaamista. 3. OPINTOPISTEIDEN MÄÄRÄÄ KOSKEVIA RAJOITUKSIA Kokonaisuudessaan hyväksiluvulla alempaan korkeakoulututkintoon voidaan hyväksyä yhteensä enintään 90 opintopistettä ja ylempään korkeakoulututkintoon yhteensä enintään 60 opintopistettä opintoja, joita ei ole ennestään kiinnitetty toiseen tutkintoon. Siirto-opiskelijoiden opintopistemääriä ei lasketa tähän. Toiseen tutkintoon jo kuuluvia opintokokonaisuuksia (tai vastaavia) voidaan hyväksilukea enintään 25 opintopistettä (yksi kokonaisuus) korkeakoulututkintoon. Toiseen tutkintoon käytettyjä opintoja voi hyväksilukea toiseen samantasoiseen tutkintoon 6 (alemmasta tutkinnosta alempaan tai ylemmästä tutkinnosta ylempään) tai ylemmästä tutkinnosta alempaan. Alemmasta tutkinnosta ylempään voidaan hyväksilukea vain sellaisia opintoja tai opintokokonaisuuksia, jotka voisivat muutenkin kuulua ylempään korkeakoulututkintoon (esimerkiksi kokonaiset sivuaineet). Sama opintokokonaisuus tai opintojakso ei voi kuitenkaan kuulua 3+2-tutkinnoissa sekä alempaan että ylempään tutkintoon. 7 4. VAIHTO-OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN Opiskelijavaihtoon lähtiessään opiskelija tekee etukäteen opintosuunnitelman (learning agreement) siitä, mitä opintoja hän aikoo suorittaa ja miten ne hyväksiluetaan. Suunnitelmaa voidaan muuttaa, ja opiskelijan tulee hyväksyttää suunnitelman muutos omassa tiedekunnassa. Ulkomailla suoritetuista opinnoista opiskelijan on toimitettava AHOT-hakemuksen liitteeksi vaihtoyliopiston myöntämä opintosuoritusote (transcript), josta käy ilmi opinnot, jotka opiskelija on vaihtokorkeakoulussa hyväksytysti suorittanut. Opinnot hyväksiluetaan ennen vaihtoopiskelua tehdyn opintosuunnitelman (learning agreement) mukaisesti. Tiedekunnat vastaavat opintosuoritusten vastaavuuksista. Erasmus-opiskelijavaihdossa vaihtokorkeakoulun myöntämät opintopisteet vastaavat Oulun yliopiston opintopisteitä. Kaikki korkeakoulut eivät käytä arvosanoissa samaa asteikkoa (ECTS Grading Scale). Arviointiasteikko löytyy myös yleensä vaihtokorkeakoulun antamasta opintosuoritusotteesta rinnastettuna ECTS arviointiasteikkoon. AHOT-hakemuksen liitteeksi opiskelijan tulee toimittaa selvitys opintojen laajuudesta opintopisteinä ja pisteiden vaatimasta opiskelutuntimäärästä, korkeakoulussa käytetystä arvosteluasteikosta sekä linkki korkeakoulun verkkosivuille, jossa on selitetty vaihtokorkeakoulun arvosteluasteikko. Opiskelijan tulee säilyttää kaikki opintoihin liittyvä materiaali ml. tieto 6 Yliopistolaki (558/2009 44). 7 Esimerkiksi jos opiskelijan kumpaankin tutkintoon sisältyy 25 opintopisteen sivuaine, hän ei voi hyväksilukea alemmassa tutkinnossa jo olevaa sivuainekokonaisuutta ylempään tutkintoon. Syventäviä opintojaksoja ei voi hyväksilukea yleis-, perus- tai aineopintotasoisilla opintojaksoilla. 4

mahdollisesta pisteiden muuntokertoimesta tai pisteiden vaatimasta opiskelutuntimäärästä. Tarvittaessa neuvoa muuntokerroinasiassa voi olla yhteydessä: international.office@oulu.fi. 5. KIELI- JA VIESTINTÄOPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN Kieli- ja viestintäkoulutusta koskevat samat ohjeet kuin ylläoleva. Näiden lisäksi ylioppilas- ja IBtutkinnon arvosanoilla voidaan korvata kieliopintoja seuraavasti: Ylioppilastutkinnon arvosanoilla laudatur ja eximia voidaan korvata kyseisen kielen tekstinymmärtämisen opintojakso (1,5-3 opintopistettä), joka kuuluu tutkintoon. IB-lukiosta valmistuneet opiskelijat voivat korvata koulutusohjelmassaan vaaditun opintopistemäärän englantia (korkeintaan 8 opintopistettä). Lukion kieliopinnoilla tai IB-lukiossa suoritetuilla kieliopinnoilla ei voi muutoin korvata yliopiston kieliopintoja. 6. VIRALLISESSA KOULUTUKSESSA SUORITETTUJEN OPINTOJEN HYVÄKSILUKEMINEN Opintoja voidaan korvata yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja avoimissa yliopistoissa suoritetuilla opinnoilla. Opiskelija voi anoa korvaavuutta, kun hän on suorittanut korvaavia opintoja niin paljon, että niiden laajuus on yhden opintopisteen tarkkuudella yhtä suuri kuin korvattavien opintojen 8. Kelpoisuuden tuovat opintokokonaisuudet voidaan sisällyttää tutkintoon niin, että ne näkyvät tutkintotodistuksessa siinäkin tapauksessa, että ne on liitetty aiempaan korkeakoulututkintoon. Niitä ei kuitenkaan tässä tapauksessa lasketa mukaan suoritettavan tutkinnon minimilaajuuteen. Kelpoisuuden tuottavien hyväksiluettujen opintojaksojen sisällyttämisessä tutkintoon täytyy aina tarkastaa mitä lainsäädäntö sanoo asiasta. Jatkotutkintoa varten voidaan hyväksilukea ainoastaan sellaisia perustutkintoon tarkoitettuja opintoja, jotka soveltuvat jatkotutkinnon opinnoiksi, ja joita opiskelija ei ole sisällyttänyt perustutkintoon 9. 7. MUUALLA KUIN VIRALLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMINEN Muualla kuin virallisessa koulutuksessa hankittua osaamista voi syntyä epävirallisen oppimisen (täydennyskoulutukset, kurssit, työpaikkojen lyhytohjelmat, vapaan sivistystyön koulutukset) tai arkioppimisen (työkokemus, luottamustoimet, harrastukset, kielitaito) yhteydessä. 8 Esimerkiksi opiskelija on suorittanut toisessa korkeakoulussa 5,5 opintopisteen kokonaisuuden, jonka osaamistavoitteet vastaavat Oulun yliopiston 6 opintopisteen kokonaisuutta. Tässä tapauksessa 5,5 opintopisteen kokonaisuus voidaan hyväksilukea Oulun yliopistossa 6 opintopisteen kokonaisuudeksi. Sama pätee myös alaspäin. 9 Jatkotutkinnon opintojaksojen hyväksiluvuista päättää aina kuitenkin Tutkijakoulu. 5

Opiskelijan on pystyttävä kuvaamaan ja todentamaan osaamisensa, jotta osaamista voidaan arvioida. Hyväksiluettavan osaamisen on oltava tutkinnon opetussuunnitelman tai opintokokonaisuuden tai opintojakson osaamistavoitteiden mukaista. Opiskelijan hankkimaa osaamista verrataan hyväksiluettavaksi esitettyjen opintojaksojen tai -kokonaisuuksien osaamistavoitteisiin. Mikäli osaaminen ja osaamistavoitteet vastaavat toisiaan, hyväksiluku voidaan myöntää joko kokonaan tai osittain. Opiskelijan toimittaman aineiston pohjalta päätöksentekijä voi myöntää suoraan hyväksiluvun opintojaksoihin tai -kokonaisuuksiin tai niiden osiin, vaatia opiskelijalta lisänäyttöä osaamisesta, vaatia täydentämään osaamista tai hylätä hakemus. Lisänäyttönä voi olla esimerkiksi essee, esitelmä (muille opiskelijoille, vertaisarviointi), haastattelu/suullinen kuulustelu, portfolio ja sen suullinen esittely, lisäraportin kirjoittaminen/itsearviointi, tentti tai AHOT-testi. 8. HYVÄKSILUKEMISEN HAKEMINEN Hyväksilukemisen mahdollisuuksia käsitellään HOPSin laadinnan yhteydessä ja asiasta keskustellaan ensisijaisesti omaopettajan, HOPS-ohjaajan tai muun opintoneuvontaa antavan tahon kanssa. Näin varmistetaan hyväksilukujen huomioon ottaminen henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa. Hyväksilukemista on syytä hakea hyvissä ajoin ennen korvattavien opintojen aloittamista. Hyväksilukemista haetaan opiskelijan sähköisen asioinnin (OSAT) järjestelmällä. OSATjärjestelmään kirjaudutaan osoitteessa https://osat.oulu.fi yliopiston käyttäjätunnuksilla. Hakemukseen tulee liittää vaadittavat liitteet, jotka riippuvat siitä koskeeko hyväksiluku virallisessa koulutuksessa suoritettuja opintoja vai muualla tavoin hankittua osaamista. Kaikkien liitteiden tulee olla PDF-muotoisia. Ulkomailla suoritetuista opinnoista tai osaamisesta opiskelijan on toimitettava AHOThakemuksen lisäksi selvitys opintojen laajuudesta opintopisteinä tai työmäärästä sekä korkeakoulussa käytetystä arvosteluasteikosta. Pyydettäessä opiskelijan on esitettävä alkuperäiset todistukset. Hyväksilukupäätöksen tekee koulutusdekaanin määräämä henkilö. Hyväksiluvun päätöksentekijä on opintokohteen tiedekunnan koulutusdekaani, tutkinto-ohjelman vastuuhenkilö tai ison opintokokonaisuuden vastuuhenkilö. Päätös hyväksiluvusta on tehtävä kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä. Kesäkuukausina jätettyihin hakemuksiin tehdään päätös syyskuun loppuun mennessä. Päätöksessä on tuotava esille mahdollisten lisänäyttöjen osuus sekä annettava määräaika lisänäyttöjen esittämiselle. Lopullinen päätös tehdään kuukauden kuluessa lisänäytön antamisesta. Puutteellinen hakemus, jota ei pyynnöstä huolimatta täydennetä, johtaa hylkäävään päätökseen kuukauden sisällä. 6

9. HYVÄKSILUKEMISEN TIEDOKSIANTO JA OPINTOPISTEIDEN REKISTERÖINTI Hyväksilukemisesta tehty päätös perusteluineen näkyy opiskelijalle OSAT-järjestelmässä ja lähetetään opiskelijan sähköpostiosoitteeseen. Hyväksytty tai osittain hyväksytty 10 hyväksiluku tallennetaan opiskelijatietojärjestelmään, jonne lisätietokenttään kirjataan suorituksen nimi, suorituspaikka sekä laajuus ja arvosana. Mikäli opiskelija täydentää osaamistaan lisäsuorituksella (mm. tentti, kuulustelu, essee, esitelmä, portfolio), kirjataan suoritus Oulun yliopiston opintosuorituksena. Opintosuoritusotteessa hyväksiluetut opintojaksot ja -kokonaisuudet näkyvät korvattumerkinnällä. Opintojakso tai -kokonaisuus arvostellaan pääsääntöisesti arvosanalla hyväksytty (hyv). Mikäli hyväksiluettavan opintojakson tai -kokonaisuuden arvosanan määräytyminen on selvää (esimerkiksi toisen yliopiston vastaava kurssi, vastaavalla asteikolla arvosteltuna), voidaan käyttää myös numeerista arvosanaa, joka on sama kuin sen opintojakson arvosana, jolla hyväksilukua haetaan. Tässä on kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että opintojaksot arvosanoineen luetaan hyväksi aina samalla tavalla opiskelijoille. Toisesta kotimaisesta kielestä annetaan suoritusmerkintä T (tyydyttävät taidot) tai H (hyvät taidot). Hyväksiluetut opinnot erottuvat tutkintotodistuksesta vain silloin, kun ne on kiinnitetty uuteen tutkintoon kokonaisuutena (esim. sivuaine: sivuaineen nimi, suorituspaikka ja mahdollinen arvostelu). Hyväksilukemisesta tehty hylkäävä päätös tai osittainen hylkäävä päätös perusteluineen näkyy opiskelijalle OSAT-järjestelmässä ja tieto päätöksestä lähetetään opiskelijan sähköpostiosoitteeseen. 10. HYVÄKSILUKUPÄÄTÖKSEN OIKAISUMENETTELY Jos opiskelija ei ole tyytyväinen päätökseen, hän voi tehdä kirjallisen vapaamuotoisen oikaisupyynnön 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Opiskelija toimittaa oikaisupyynnön tiedekunnan palveluosoitteeseen. Oikaisupyynnön liitteenä tulee olla OSATjärjestelmästä Yhteenveto hakemuksesta -toiminnolla otettu pdf-yhteenveto hakemuksesta sekä AHOT-hakemuksessa mukana olleet liitteet. Dokumenteista tulee näkyä opinnoista vastaavan tahon tehty päätös. Hyväksiluvusta päättänyt taho antaa oikaisupyyntöön kirjallisen vastineen ilman aiheetonta viivästystä ja toimittaa sen tiedekunnan johtavalle koulutusasiantuntijalle. Opiskelija saa tiedon vastineesta. Jos opiskelija ei edelleenkään ole tyytyväinen päätökseen ja/tai vastineeseen, voi hän hakea siihen oikaisupyyntöä Oulun yliopiston tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa kirjallisen päätöksen tiedoksisaannista. Ellei opiskelija hae oikaisua tutkintolautakunnalta kyseisen ajan 10 Erikoistapauksessa opiskelijalle voidaan hyväksilukea opintosuoritus osittain: esim. 5 op:n opintojaksosta hyväksiluetaan 3 op ja loput 2 op opiskelijan täytyy suorittaa. Lue tarkemmin opintotietojärjestelmän käyttöohjeesta. 7

kuluessa, päätös jää voimaan ja mahdolliset hyväksiluvut ja tarvittavat kirjaukset merkitään opiskelijan tietoihin päätöksen mukaisesti. Opiskelija hakee oikaisua tutkintolautakunnalta AHOT-oikaisuhakemuksella. Lomake liitteineen lähetetään osoitteeseen: Oulun yliopiston tutkintolautakunta AHOT-OIKAISUHAKEMUS Kirjaamo FI-90014 Oulun yliopisto Oikaisupyynnössä on tarkoin eriteltävä, mihin päätöksen kohtaan ja millä perusteilla oikaisua haetaan. Tutkintolautakunta käsittelee asian ja tekee kirjallisen päätöksen ilman aiheetonta viivästystä. Tutkintolautakunta voi pyytää lausunnon arvioinnin suorittaneelta taholta. Tutkintolautakunnan päätöksestä tiedotetaan asianosaisia ja se astuu voimaan heti. Mahdollisista hyväksiluetuista opinnoista tehdään merkinnät opintorekisteriin. Tutkintolautakunnan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla (Yliopistolaki 84 ). 11. VOIMAANTULO JA SIIRTYMÄAIKA Nämä Oulun yliopiston hyväksilukujen linjaukset yliajavat tiedekuntien aikaisemmat omat linjaukset, jollei linjauksissa ole niistä erikseen kerrottu. Päätös tulee voimaan 1.1.2019. Päätös on tiedekuntia sitova 1.8.2019 alkaen, eli tiedekunnat voivat halutessaan käyttää omia voimassa olevia linjauksia sinne asti, mikäli ne ovat opiskelijalle edullisempia kuin tämä päätös. Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä 8