Yrityspalveluiden esittely



Samankaltaiset tiedostot
Wise Money for Startups

Elinkeinoelämän muutoksen aktivoija ja yritystoiminnan kasvun kumppani

KEUKEN KUULUMISIA. Keuken palvelut yrityksen elinkaarella. 0-6 kk 0-36 kk 3- v. Yritysneuvonta yrityksen koko elinkaaren ajan.

Kiertotalousbrändi kansainvälistymisessä ja viennissä Petri Karinen KV-ohjelmapäällikkö

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

ROIHU Uutta yrittäjyyttä, kasvua ja kansainvälisyyttä Etelä-Savosta hanke

Hyvinvointiklusteri Oulussa 2009 Kokemuksia OSKE-rahoituskokeilusta. Katriina Otsamo

LUOVA TUHO TIE ETEENPÄIN Oulu äkillisen rakennemuutoksen alueena

BusinessOulu Syksy 2012 Koulutuskalenteri

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Yrittäjä on menestyvä pelaaja, mutta tarvitsee tuekseen hyvät valmentajat ja huoltajat

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen Outi Kaihola

YRITTÄJYYSINFO torstai Auvo Turpeinen

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Palvelut, pk-yritysten kasvunäkymät

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

Oulun alueen näkökulmia Osaamiskeskusohjelmaan

KEUKEN YRITYSNEUVONTA 2013

Team Finland toiminta Oulu

International Start - Up/ Export House -koulutus

Yritystoimintaan lähdetään monin tavoin...

Verkkokaupan ABC Aamupäivän ohjelma

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS. Mikko Ahonen Fasilitaattori

KEUKEN NEUVONTAPALVELUT YRITYKSILLE

Asiakastyytyväisyyskysely 2015

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä

Tervetuloa Yrityssaloon. Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A

KEUKEN NEUVONTAPALVELUT YRITYKSILLE

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski

LADEC yrittäjän apuna Palvelut yrityksille

Keitä Salon osaamiskeskittymä

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Rahoitusta yritystoiminnan

Green Growth 11/20/ Copyright Tekes

VAPAUS MENESTYÄ. Yritysten kasvun sparrausprosessi. Petri Salminen Keski-Suomen Yri3äjät Salminen & Tikka Oy 2017

Rovaniemellä

SILLANRAKENTAJA PROJEKTI. Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö

Yrittäjän tukena kaikissa tilanteissa

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Yrittäjän ammattitutkinto

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI

International Start-Up/Export House -koulutus

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Ys.fi ja seututyön tilanne

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Edunvalvontaa ja palveluita

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT

Tavoitteena uusia työpaikkoja - yritysten kasvun ja menestyksen kautta

Yritysten kasvupalvelut kartoitus Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Kirsi Anttila, järjestöpäällikkö FM, HuK, emba

MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet

YMPÄRISTÖTEKNOLOGIAKLUSTERI YRITYSTEN TUKENA

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut. Pohjois-pohjanmaan TE-toimisto Kari Backman Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut

Tekes on innovaatiorahoittaja

INNOVAATIOTOIMINNAN RAHOITUS

Rahoituksen hallinta haastavassa taloustilanteessa

Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana

Kasvuun johtaminen -koulutus

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA

Number 9 Tutkimus- ja tuotekehitysympristö

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Pirkanmaan ebuusti pienyritysten sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen

kansainväliseen liiketoimintaan #

Teemaklinikka - Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Oulu

Yrityssalo Oy. Salon elinkeinoyhtiö

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Liiketoimintasuunnitelma VVMPS VVMPS 1/11

Matti Nykänen TeamFinland koordinaattori Päijät Häme

työryhmä Harri Airaksinen (pj), Jaana Koivisto-Virtanen, Jari Heiniluoma, Jukka Alasentie, Kristiina Karppi Taustaa

GLOBAALIN KASVUN KIIHDYTTÄMÖ

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä

Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yliopiston Innovaatiokeskus - University Innovation Centre

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

Innovaatioseteli / Tempo INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI NOPEASTI MARKKINOILLE.

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT

6AIKA - KESTÄVÄN KAUPUNKIKEHITTÄMISEN ESR- HANKEHAKU Info=laisuus Turku

Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille

LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta

viestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012

ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita?

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

JokaPaikan Tietotekniikka (JPT) Varsinais-Suomessa

Transkriptio:

Yrityspalveluiden esittely Hannu Hiltunen BUSINESSOULU 2012, WWW.BUSINESSOULU.COM

BO:n yrityspalvelut Yritysten liiketoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen, kasvuun, kansainvälistymiseen ja alueelle sijoittumiseen liittyviä konkreettisia yritysneuvontapalveluja. Asiantuntijapalveluja, valmennusta, koulutusta ja tapahtumia sekä kv-aktiviteetteja. Kohdeasiakkaana ovat yritykset joilla on halu kasvaa ja kansainvälistyä, mutta jotka tarvitsevat tukea oman liiketoimintaosaamisen nostamiseen. Palveluiden tuottamisessa hyödynnetään olemassa olevaa kumppaniverkostoa sekä täydennetään palveluja tarvittaessa ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Palvelupisteet: Oulu x 2, Oulunsalo, Kiiminki ja Haukipudas

Yrityksen perustamistoimet Perustamisvaiheen työkalut yrittäjille (Yritystulkki) (mm. perustamiseen, hallintoon, talouteen, rahoituksen hakemiseen sekä myyntiin ja markkinointiin liittyviä asiakirjoja, oppaita ja laskureita) BO Start Up! -kehitysohjelma 80 100 lupaavaa StartUp- yritystä aktiivisen yrityskehitystoiminnan kohteena kahden vuoden aikana Alueen Start Up toimintaympäristön aktiivinen kehittäminen Palvelu toteutetaan yhteistyössä kasvuyrittäjyysympäristöjen (BusinessKitchen, Yritystakomo, Starttaamo) ja muiden käynnistymispalveluja tuottavien toimijoiden (Oulun seudun Uusyrityskeskus, TE-toimisto) kanssa. Palvelukokonaisuuden avulla perustetaan n. 600 yritystä/vuosi, joka on n. puolet kaikista Oulun seudulle perustettavista yrityksistä

Aktiivinen Startup -toiminta YritysTakomo MoneyTalks Socializing Friday Mobile Monday Starttaamo SomePitching Startup Sauna Bisnesenkelitapahtuma...

Rahoitusneuvonta (yritystuet ja julkinen rahoitus) Koulutus- ja valmennusohjelmat (Pääteemat: myynti, markkinointi, asiakkuudet, strategia, taloushallinta, juridiikka, tuote- ja palvelukehitys, rahoituskelpoisuus, kv-liiketoiminta.) Myyntisparraus (Yrityskohtainen myyntiin keskittyvä asiantuntijapalvelu) Omistajanvaihdospalvelut (BusinessPlaza: kauppapaikka ja alan informaatiolähde) Muotoilupalvelut ja tuotteistaminen (SERVO: kehittää asiakkaiden liiketoimintaa käyttöliittymäsuunnittelun, teollisen muotoilun ja palvelujen tuotteistamisen keinoin. ) Oulun Ruori (tuki ICT murroksen alihankkijoille) Tiivis yhteistyö ELY, TEKES ja PPY

Kasvupalvelut Riskirahoituspalvelut Valmennus riskirahoittajien kohtaamiseen (Pitchausvalmennus) Riskirahoitusverkostojen kokoaminen ja ankkurointi alueelle (BA ja VC) Riskirahoitusta hakevien yritysten ja riskirahoittajien linkittäminen (PIKI päivät yms. tilaisuudet, yritysinformaatio sijoittajille 4 kertaa/vuosi jne.) Opastus ja tuki pääomasijoituksen hakemiseen Kiihdyttämö: v. 1.0 painettava älykkyys BusinessKitchen Northern Start Up Fund (Hallinnointiyhtiö Butterfly Ventures)

Pääomasijoitustapahtumat 2012-13 Vision + rahastolle BusinessOulussa 20.3.2012 pitchaavat yritykset Game Spring Oulu 22 March 2012 - Pitching 23.4.- 24.4.2012 Dr Benjamin: The Role of Entrepreneurial Environment Grand BAF Live 26.4.2012 Helsinki (Kaarle XII) Piki-päivä 15.5.2012 Oulun teatterissa Piki-salissa China Start Up / Mikko Puhakka 19.6.2012 Silicon Valley goes Sweden 4-5.9.2012 Tukholma Money Talks Oulu 13.9.2012 The Art of the Start -tapahtuma (Starttaamossa) 18.9.2012 Rise and Shine vestor Breakfast 20.9.2012 aamupäivä Business Angel lecture with Bill Reichert 20.9.2012 iltapäivä Doing Business in China 8-9.10.2012 Dr Eyal Benjamin 1-2.10.2012 Arctic 15 Start Up, Helsinki 17-18.10.2012 How and when to start US Operations in Life Science and BioTech 5-7.11.2012 PIKI-päivä 13.12.2012 Business Kitchenissä Doing Business in China 17-18.12.2012 Mini-PIKI-UpSwing pitchaus & sparraus 7.2.2013 Mini-PIKI-UpSwing pitchaus & sparraus 20.2.2013 Mini-PIKI-UpSwing pitchaus & sparraus 13.3.2013 StartUp Sauna WarmUp 20.3.2013 Mini-PIKI-UpSwing pitchaus & sparraus 27.3.2013 Elämä pelaa Oulussa, Vanhalla Helsingissä 5.4.2013 Mini-PIKI-UpSwing pitchaus & sparraus 9.4.2013 ETUNIMI SUKUNIMI, SIVU 7 BUSINESSOULU 2011, WWW.BUSINESSOULU.COM