Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet"

Transkriptio

1 Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet Perustamistuki Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1

2 Perustamistuki (Komission asetus (EU) N:o 702/2014 maa- ja metsätalousalan ryhmäpoikkeusasetus ) tarkoitettu ensisijaisesti aloittavan yrittäjän ensimmäisen uuden yrityksen perustamiseen rajatuissa tapauksissa voidaan myöntää myös toimivalle pienelle yritykselle yritys/liiketoiminnan merkittävään uudistamiseen uuden yritystoiminnan perustamisen yhteydessä voidaan myöntää myös uudistusten kehittämistä varten toteutettaviin kokeiluihin ei voida myöntää maa- ja metsätalouden alkutuotantoon eikä maataloustuotteiden ensiasteen jalostukseen, ei myöskään kaupunkialueille samalle hakijalle vain kerran ohjelmakauden Sivu 2 aikana

3 Perustamistuki myöntäminen perustuu aina toteuttamiskelpoiseen liiketoimintasuunnitelmaan ja siihen perustuvaan toimenpidesuunnitelmaan liiketoimintasuunnitelman tulee sisältää vähintään: - yrityksen perustiedot - hakijan taloudellinen ja rahoituksellinen tilanne - toiminta-ajatus, liikeidea ja kuvaus uusien toimintojen kehittämisestä - suunnitellut perustamistuelle toteutettavat toimenpiteet ja niiden toteuttamista koskevat tavoitteet sekä tarkasteluajankohdat tavoitteiden saavuttamisen arvioimiseksi - suunniteltujen toimenpiteiden toteutumisen tavoiteaikataulu - suunniteltujen toimenpiteiden kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma sekä arvio työllisyysvaikutuksista - tarvittavat muut lisätiedot ja asiantuntijalausunnot Sivu 3

4 Perustamistuki kertakorvausluonteinen, enintään uuden yrityksen perustamiseen (min ) toimivan yrityksen uuteen liiketoimintaa (min ) kokeiluihin (min ) enintään kolmen ensimmäisen käynnistysvuoden perustamistoimenpiteisiin ja kokeiluihin tukipäätöksessä yksilöidään hakemukseen perustuvat toimenpiteet ja niiden toteuttamisen tavoitteet, merkittävimmät vaiheet sekä toteutumisen todentamiseksi tarvittavat asiakirjat siten, että toimenpiteiden toteuttamisesta tukipäätöksen mukaisesti voidaan varmistua ennen tuen maksamista tuki maksetaan enintään kolmessa erässä tukipäätöksessä vahvistettujen tavoitteiden saavuttamisen perusteella, liiketoimintasuunnitelman toteutuminen arvioidaan! Sivu 4

5 Perustamistuki vs. paikallisilla markkinoilla toimiva yritys Perustamistukea voidaan myöntää paikallisilla markkinoilla toimivalle yritykselle vain, jos yrityksen tuotteisiin tai palveluihin voidaan arvioida kohdistuvan riittävällä tavalla alueen ulkopuolista kysyntää tai jos yrityksen voidaan arvioida tuotteillaan tai palveluillaan korvaavan alueen ulkopuolelta hankittavia tuotteita tai palveluita taikka täydentävän paikkakunnan tai alueellista tarjontaa silloin, kun toimivat yritykset eivät kohtuudella kykene vastaamaan kysyntään. Sivu 5

6 Alkavaan uuteen yritykseen - uuden yrityksen perustamiseen uudelle yrittäjälle tai maatilalla uuden yritystoiminnan käynnistämiseen - ei pääsääntöisesti paikallisilla markkinoilla toimiville yrityksille, lähtökohtaisesti vaikuttaviin merkittävää uutuusarvoa sisältäviin ja esim. uusille nouseville/maakunnan vahvoille toimialoille suuntautuviin yrityksiin Sivu 6 - tukea voidaan myöntää: palveluiden, asiantuntijoiden ja konsulttien käyttöön tuotantotilojen sekä koneiden ja laitteiden vuokraukseen muihin uuden yrityksen perustamisvaiheessa tarpeellisiin toimenpiteisiin - tukea ei voi myöntää: investointeihin normaaleihin toimenpiteisiin tukiaikana ei ole mahdollista hyödyntää ELY-keskuksen tuettuja kehittämispalveluja jos yrittäjä on saanut myönteisen starttirahapäätöksen

7 PERUSTAMISTUKI sparraus 3 pv/vuosi, 7200 markkinointisuunnitelma vientiselvitys tk-hanke koemarkkinointi tuotantopilotti laatujärjestelmä LTS Yritys käynnistyy investointi tuotanto käynnistyy hakemus 1. maksuerä 2. maksuerä 3. maksuerä myöntö + 12 kk + 24 kk kk0

8 Toimivan yrityksen uudistamiseen merkittävään liiketoiminnan uudistamiseen (uusi yritystoiminta, toimintayksikkö, liiketoiminta-alue, markkinaalue jne.), uutuusarvo arvioidaan tapauskohtaisesti, toiminnan oltava hakijalle uutta! yrityksellä oltava toimintaa takana yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta ei pääsääntöisesti paikallisilla markkinoilla toimiville yrityksille, lähtökohtaisesti vaikuttaviin merkittävää uutuusarvoa sisältäviin ja esim. nouseville toimialoille suuntautuviin yrityksiin tukea voidaan myöntää seuraaviin toimenpiteisiin: - ulkopuolisten palveluiden, asiantuntijoiden ja konsulttien käyttö - osallistuminen messuille, näyttelyihin ja muihin vastaaviin tapahtumiin; - muut yrityksen uuden liiketoiminnan aloittamiseen liittyvät tarpeelliset toimenpiteet tukea ei voida myöntää: Sivu 8 Yrityksen tavanomaiseen liiketoimintaan liittyviin toimenpiteisiin henkilöstökustannuksiin, jotka kohdistuvat yrityksen tavanomaiseen toimintaan

9 Kokeiluihin tavoitteena yrityksen toimintaedellytyksiä vahvistavien, liiketoimintasuunnitelmaan perustuvien uusien tuotteiden ja palveluiden sekä toimintamallien asiakas- ja markkinalähtöinen suunnittelu, testaaminen ja kehittäminen, jolla on rajattu laajuus ja aikataulu sekä rajatut kustannukset kokeilu ei tarkoita, että kokeillaan liiketoimintaa vaan jotain uutta kokeillaan osana perustettavaa tai uutta liiketoimintaa. Ei voida tukea yrityksen olemassa oleviin tuotteisiin, palveluihin ja meneillään oleviin muihin toimintoihin kohdistuvia toimenpiteitä sekä alkaville yrityksille että toimintaa merkittävästi uudistaville toimiville yrityksille tavoitteena: - nopeiden ratkaisujen löytäminen - ideoiden jatkokehitysmahdollisuuksien testaus Sivu 9

10 Perustamistuen valintakriteerit 1. Suunnitellun yrityksen sijainti (painotuskerroin 15 %) 2. Suunnitellun yrityksen työllistävyys (painotuskerroin 10 %) 3. Suunnitellun yrityksen toiminnan alue- ja kerrannaisvaikutukset (painotuskerroin 10 %) 4. Suunnitellun yrityksen tuotteiden ja palveluiden markkina-alue (painotuskerroin 10 %) 5. Suunnitellun yrityksen toiminnan uutuusarvo (painotuskerroin 20 %) 6. Suunnitellun yrityksen liiketoimintasuunnitelman realistisuus ja perusteellisuus (painotuskerroin 25 %) 7. Lisäpisteet tuettavasta toimenpiteestä tunnistettavissa olevista muista erityispiirteistä (painotuskerroin 10 %,kestävä kehitys & resurssitehokkuus) Sivu 10

11 Yritys-Suomi

12 Yritys-Suomi sähköiset palvelut Kirjautuminen Oma Yritys-Suomi -palveluun - pankkitunniste - mobiilvarmenne Oman työtilan ja profiilin luonti - Oman profiilin ja mielenkiinnon mukaiset alueelliset ja kansalliset palvelut nävyviin Oman toimialatiedon näyttäminen profiilin mukaisesti yrittäjän päätöksenteon tueksi Lupahakemisto Liiketoimintasuunnitelman laadinta Oman alueen yritysneuvojan kutsu kommentoimaan LTS suunnitelmaa sekä kommentointi - Neuvojien haku Yrittäjyystesti ja kansainvälistymistesti Starttirahan haku - Finnveran pienlainaan liittyvä lausuntomenettely kytketty neuvojatyöskentelyssä mukaan palveluprosessiin Yrityksen sähköinen perustaminen Ajankohtaiset tiedotteet

13 Oma Yritys-Suomi -- etusivu

14 Yritys-Suomi-puhelinpalvelun neuvontasisällöt Yrityksen perustamiseen liittyvä yleisneuvonta Liiketoimintasuunnitelma Eri yritysmuodot, tyypilliset piirteet Taloushallinto Yrittäjän sosiaaliturva, työttömyysturva ja vakuutukset Luvat ja ilmoitus Perustamistoimet Ulkomaalainen yrittäjänä Työnantajavelvoitteet Sivutoiminen yrittäjyys Ym. Ym. Julkisiin yritys- ja työnantajapalveluihin liittyvä yleisneuvonta, mm. ELY-keskus TE-toimisto Patentti- ja rekisterihallitus Vero Tekes Finnvera Finpro Tulli Ym. Eteenpäin ohjaus Seudulliset yrityspalvelut YS-toimijoiden puhelinpalvelut/emo-organisaatiot Muut yrityspalvelut Sähköisen asioinnin tuki mm. Oma Yritys Suomi ja sen sähköisten palveluiden tuki ELY-keskuksen kehittämispalveluiden ja yritystukien sähköisen asioinnin tuki TE-toimiston yritys- ja työantajapalveluiden sähköisen asioinnin tuki Tekesin tunnustelupalvelu Kaupparekisteritietokanta VIRRE:n käyttötuki

15 Yritys-Suomi palvelukanavat Yritys-Suomi puhelinpalvelu

Perustamistuki. Uudenmaan ELY-keskus. Tony Lassas

Perustamistuki. Uudenmaan ELY-keskus. Tony Lassas Perustamistuki Uudenmaan ELY-keskus Tony Lassas 17.4.2019 Yrityksen perustamistuella tuettava toiminta Yrityksen perustamistukea voidaan myöntää aloittavan yrittäjän ensimmäisen uuden yrityksen käynnistämiseen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet

Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Yleistä tuesta Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville pienille (alle 50

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet

Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Yleistä tuesta Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville pienille (alle 50

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet

Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Pääehdot yritykselle Maaseutumaisella alueella sijaitsevat pienet (alle 50 htv) - ja mikro-yritykset tai elintarvikkeiden

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet

Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yritystuet Yritystuen tavoitteena on - lisätä toimeentulomahdollisuuksia ja työpaikkoja maaseudulla - Edesauttaa uusien yritysten

Lisätiedot

PERUSTAMISTUKI Perustamistuki yritystoiminnan aloittamiseen maaseutualueilla

PERUSTAMISTUKI Perustamistuki yritystoiminnan aloittamiseen maaseutualueilla PERUSTAMISTUKI Perustamistuki yritystoiminnan aloittamiseen maaseutualueilla Janakkala 2.3.2015 Kari Palvaila, Rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus Sivu 1 1.3.2015 Esityksen sisältö Oikeusperusta Liiketoimintasuunnitelma

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen Rahoitusinfo 5.5.2015 Kalevi Hiivala Asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 6.5.2015 YRITYSTEN

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet. Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki. Perustamistuki. Hyrrä toteutettavuustutkimus.

Maaseudun yritystuet. Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki. Perustamistuki. Hyrrä  toteutettavuustutkimus. Maaseudun yritystuet Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki toteutettavuustutkimus Perustamistuki kokeilu Hyrrä www.mavi.fi/hyrra Säädöksiä Maaseutuohjelma 2014-2020 Laki maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Toiminta-alue. Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet

Toiminta-alue. Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet Piällysmies Toiminta-alue Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet Savonlinnan keskusta ei ole LEADER -aluetta Tukimuodot ohjelmakaudella 2014-2020 1. Yrityksen perustamistuki 2. Investointien toteutettavuusselvitykset

Lisätiedot

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet

Manner-Suomen maaseutuohjelma yritystuet Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Pohjanmaan ELY-keskus Matias Smeds 21.4.2015 Sivu 1 Yleistä tuesta Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi

Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi 22.11.2016 Yleistä maaseudun yritystuesta Pohjois-Savossa maaseutualuetta kaikki muu paitsi Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet Tukea haetaan sähköisesti

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä

Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä Maaseudun yritystuet Tavoitteena edistää maatalousalan ja maaseutualueiden kehittymistä, työllisyyttä ja yritysten kilpailukykyä Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman tavoitteita edistäville

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen

Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen Maaseudun yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Investointituki Perustamistuki Nurmes 8.11.2018 Maaseuturahoituksen tavoitteet Monipuolistaa, uudistaa, lisätä maaseudun elinkeinotoimintaa Parantaa

Lisätiedot

Yritys-Suomi-puhelinpalvelu Yritys-Suomi-seminaari 5.5.2015

Yritys-Suomi-puhelinpalvelu Yritys-Suomi-seminaari 5.5.2015 Yritys-Suomi-puhelinpalvelu Yritys-Suomi-seminaari 5.5.2015 Marjo Öhmann, Yritys-Suomi-puhelinpalvelu, TE aspa Olen perustamassa yritystä. Mistä pitäisi lähteä liikkeelle, mitä kaikkia asioita täytyy huomioida

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet

Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Manner-Suomen maaseutuohjelman 2014 2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yleistä maaseudun yritystuesta 1/2 Perustuu maaseudun kehittämistä koskevaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen

Lisätiedot

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Yritysrahoituksen mahdollisuudet. Lappeenranta Kouvola Riikka Huhtanen

Yhdessä enemmän Yritysrahoituksen mahdollisuudet. Lappeenranta Kouvola Riikka Huhtanen Yhdessä enemmän Yritysrahoituksen mahdollisuudet Lappeenranta 11.3.2016 Kouvola 15.3.2016 Riikka Huhtanen Maaseudun yritystuen tavoitteita Monipuolistetaan maaseudun elinkeinoja ja parannetaan työllisyyttä

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Työkaluja elinkeinojen kehittämiseen

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Työkaluja elinkeinojen kehittämiseen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Työkaluja elinkeinojen kehittämiseen Kirkonkranni, Seinäjoki 24.9.2015 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Lisätiedot

YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ

YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSTUET KÄYTÄNNÖSSÄ Yrittäjyys ja mahdollisuuksien maaseutu 28.1.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittämisaamu Yritysrahoituksen tietoisku Keski-Suomen ELY-keskus 28.9.2016 Maaseutuohjelman rahoitus yrityksille Rahoitusta vuosille 2014-2020 käytettävissä yhteensä n. 24 milj. Tukea myönnetään

Lisätiedot

Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus

Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus 16.2.2015 Muutoksia 2014 à Säädösmuutokset Aluekehityslainsäädäntö Yritystukisäädökset Maaseudun

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Mahdollisuuksien maaseutu Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella Mahdollisuuksien maaseutu Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Seutupäivä 22.5.2017 Jukka Saarni Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Maaseutuohjelma rahoitus ja tavoitteita

Lisätiedot

Yritysrahoituksen mahdollisuudet. Savitaipale Riikka Huhtanen

Yritysrahoituksen mahdollisuudet. Savitaipale Riikka Huhtanen Yritysrahoituksen mahdollisuudet Savitaipale 1.9.2016 Riikka Huhtanen Mitä maaseudun yritystuki on käytännössä? Tässä yksi esimerkki: US Wood Oy (youtube) Lisää käytännön esimerkkejä osoitteessa www.kaakonkantri.fi

Lisätiedot

Yritystuen myöntäminen Tukikelpoisuus. Leader-työn ajankohtaispäivät 28.10.2015 Reijo Martikainen

Yritystuen myöntäminen Tukikelpoisuus. Leader-työn ajankohtaispäivät 28.10.2015 Reijo Martikainen Yritystuen myöntäminen Tukikelpoisuus Leader-työn ajankohtaispäivät 28.10.2015 Reijo Martikainen 30.10.2015 TUKIKELPOISUUS Kehittämislain tavoitteet (1 ) 1) Elinkeinotoiminta monipuolistaa, uudistaa, lisätä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Panu Kässi Keski-Suomen ELY-keskus 11.6.2015 Sivu 1 Mikä muuttui yritystuissa? Yrityksen käynnistystuki poistui Yrityksen kehittämistuki

Lisätiedot

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen

Ideasta totta Vaala Pirjo Oikarinen Ideasta totta Vaala 17.3.2015 Pirjo Oikarinen Perustietoa Leaderista Kainuussa 2 ryhmää Oulujärvi LEADER: Paltamo, Puolanka, Vaala, Kajaanin maaseutualueet Elävä Kainuu LEADER: Hyrynsalmi, Kuhmo, Ristijärvi,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Älykäs ja osallistava kasvu maaseutualueilla: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Sivu 1 16.5.2014

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet ja yritysryhmät Rahoitusinfo virran Sali. Asiantuntija Kalevi Hiivala

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet ja yritysryhmät Rahoitusinfo virran Sali. Asiantuntija Kalevi Hiivala Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet ja yritysryhmät Rahoitusinfo 24.8.2016 10-virran Sali Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 25.8.2016 Sivu 2 25.8.2016 Yritystukea voi hakea vähintään 18-vuotias

Lisätiedot

Maaseudun yritystuen valintakriteerit ja valintajaksot Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa

Maaseudun yritystuen valintakriteerit ja valintajaksot Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa 1.11.2016 Maaseudun yritystuen valintakriteerit ja valintajaksot Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa Rahoitettavat yrityshankkeet valitaan Maa- ja metsätalousministeriön vahvistamien valintakriteereiden perusteella.

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi

Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi Maaseutuohjelman yritystuet KEUKE rahoitusinfo 24.4.2019 Krapi Yleistä 1/2 Maaseutuohjelman rahoitusta sekä ELYkeskusten että Leader-ryhmien kautta molemmilla samat säädökset Leader-ryhmät rahoittavat

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet IsoValkeinen 31.3.2015 1 Pekka Stjerna Yleistä maaseudun yritystuesta Maaseudun yritystukea haetaan ELY-keskuksista ja Leaderryhmien kautta

Lisätiedot

Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari

Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Laihia 1.9.2015 Matti Jaskari Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 3000. Leader YHYRES toiminta-alue: Isokyrö, Laihia, Vaasan Vähäkyrö

Lisätiedot

Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015

Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015 Yritys-Suomi uudistuu Tornio 15.12.2015 Anne Syväjärvi Yritys-Suomi on julkisten yrityspalveluorganisaatioiden yhdessä muodostama palvelu yrityksille ja yrittämisestä kiinnostuneille. Monikanavainen Yritys-Suomi

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Yritys-Suomi-puhelinpalvelu

Yritys-Suomi-puhelinpalvelu Yritys-Suomi-puhelinpalvelu Kuntamarkkinat 16.9.2010 16.9.2010 Marjo Öhmann, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Yritys-Suomi puhelinpalvelu mikä? Yritys-Suomi puhelinpalvelu on työ- ja elinkeinohallinnon valtakunnallinen

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa

Lisätiedot

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 Minustako yrittäjä? Yrittäjän tärkein voimavara on vahva ammattitaito Yrittäjällä on motivaatiota, pitkäjännitteisyyttä ja halua menestyä ei lannistu ensimmäisistä

Lisätiedot

Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus

Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus 16.5.2017 Yrittäjä tai sellaiseksi aikova! Maaseudun yritystukiin kannattaa tutustua. Ne tarjoavat mahdollisuuksia

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MAATALOUSALAN JA MAASEUDUN YRITYSTUISTA Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Riihimäki 1.9.

AJANKOHTAISTA MAATALOUSALAN JA MAASEUDUN YRITYSTUISTA Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Riihimäki 1.9. AJANKOHTAISTA MAATALOUSALAN JA MAASEUDUN YRITYSTUISTA Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Riihimäki 1.9.2015 Kari Palvaila Hämeen ELY-keskus Sivu 1 Eurooppa 2020

Lisätiedot

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatalousalan ja maaseudun yritysrahoituksen pääperiaatteet

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatalousalan ja maaseudun yritysrahoituksen pääperiaatteet Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatalousalan ja maaseudun yritysrahoituksen pääperiaatteet Sysmä 10.12.2015 Kari Palvaila, Hämeen ELY-keskus Sivu 1 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet

Lisätiedot

Rahoitusta yritystoiminnan

Rahoitusta yritystoiminnan Rahoitusta yritystoiminnan alkuun Finnverasta rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen Suunnitteletko yrityksen perustamista? Hyvä liikeidea, yrittäjävalmiudet ja huolellinen suunnittelu auttavat liiketoiminnan

Lisätiedot

Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut. Pohjois-pohjanmaan TE-toimisto Kari Backman Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut

Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut. Pohjois-pohjanmaan TE-toimisto Kari Backman Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut 1 Starttiraha Mikä on starttiraha? Starttiraha on harkinnanvarainen tuki, jota voidaan myöntää yrittäjäksi ryhtyvälle luonteeltaan päätoimisen yritystoiminnan

Lisätiedot

Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella

Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella 1.1.2017 Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta 2014-2020 Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 mahdollistaa yritysten tukemista maaseudulla.

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet 1 Yritystuet / yleistä Tukea voidaan myöntää päätoimiseen yrittäjyyteen - pääasiallinen toimeentulo ainakin yhdelle yrittäjälle tai työntekijälle Yrityksellä

Lisätiedot

Pilkepäivä Airport Hotel 10.12.2014. Maaseutuohjelman Yritystuet uudelle ohjelmakaudelle v. 2014-2020. Asiantuntija Kalevi Hiivala POP ELY.

Pilkepäivä Airport Hotel 10.12.2014. Maaseutuohjelman Yritystuet uudelle ohjelmakaudelle v. 2014-2020. Asiantuntija Kalevi Hiivala POP ELY. Pilkepäivä Airport Hotel 10.12.2014 Maaseutuohjelman Yritystuet uudelle ohjelmakaudelle v. 2014-2020 Asiantuntija Kalevi Hiivala POP ELY Sivu 1 Yritystukitoimenpiteiden valmistelun tilanne ohjelma-asiakirjaa

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatilayritysten ja maaseudun pienyritysten yritysrahoitus Yrityksen investointituki Janakkala 2.3.2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus

Lisätiedot

8.5.2015. Yritystuki. Kevät 2015, alp

8.5.2015. Yritystuki. Kevät 2015, alp Yritystuki Kevät 2015, alp 1 Viisari ry Kehittämisen painopisteet: Monipuolinen pienyrittäjyys Asumisviihtyvyys ja ympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Läpäisevät teemat: Lähitalous lähituotteet,

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT

KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut ja muut kehittämispalvelut

Lisätiedot

Yritystukien haku 2014-2020

Yritystukien haku 2014-2020 Yritystukien haku 2014-2020 Sähköinen asiointi Janakkala 2.3.2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus Sivu 1 2.3.2015 Esityksen sisältö: Tuen hakeminen Hakemuksen vireilletulo Toimenpidesuunnitelman

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Investointituki Yritystoiminnan kehittämisen/aloittamisen kannalta tarpeellisen ja kannattavan investoinnin hankintaan Tuotantotilat/rakennukset

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maatilayritysten ja maaseudun pienyritysten yritysrahoitus Yrityksen investointituki Riihimäki 1.9.2015 Kari Palvaila, rahoitusasiantuntija Hämeen ELY-keskus

Lisätiedot

Rahoitusaamut. Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015

Rahoitusaamut. Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015 Rahoitusaamut Iisalmi 23.9.2015 Kuopio 24.9.2015 Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 23.9.2015 1 Esityksen sisältö 1. Rahoitusvaihtoehdot 2. Yrityksen kehittämispalvelut 3. Yritys-Suomi ja Team Finland

Lisätiedot

Starttiraha. 7.10.2015 Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto

Starttiraha. 7.10.2015 Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto Starttiraha Starttirahan tarkoituksena on edistää yritysten ja työpaikkojen syntymistä Suomessa turvaamalla yrittäjäksi ryhtyvän henkilön (työttömän työnhakijan tai henkilöasiakkaan) toimeentulo yritystoiminnan

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet

Maaseutuohjelman yritystuet Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 ELY-keskuksen rahoitus pk-yrityksille Team Finland Yritysten kehittämispalvelut (Hämeen ELY-keskus) Kehittämisavustus + ÄRM/ERM + TF-tuki

Lisätiedot

Starttiraha ******************************** Härmänmaan TE-toimisto, Yrityspalvelut Nikolaintie 6 62200 KAUHAVA Puh. 029 5046500

Starttiraha ******************************** Härmänmaan TE-toimisto, Yrityspalvelut Nikolaintie 6 62200 KAUHAVA Puh. 029 5046500 Härmänmaan TE-toimisto Starttiraha ******************************** Härmänmaan TE-toimisto, Yrityspalvelut Nikolaintie 6 62200 KAUHAVA Puh. 029 5046500 Starttirahan hakeminen Starttirahaa haetaan siitä

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-202 Yritystuet. YritysAgro ProAgria Oulu ry

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-202 Yritystuet. YritysAgro ProAgria Oulu ry Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-202 Yritystuet YritysAgro ProAgria Oulu ry Yritystuet Perustamistuki Aloittava yritys Toimiva yritys uudelle toimialalle Kokeilutuki Investoinnin toteutettavuustutkimus

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet

Maaseutuohjelman yritystuet Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Siina Viskari Sivu 1 Maaseudun yritystuki kannattavan ja työllistävän yritystoiminnan edistämiseksi maaseutualueella haetaan ELY-keskuksista tai

Lisätiedot

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi.

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi. Yrittäjyys Työ- ja elinkeinotoimistosta löydät monipuolisesti palveluja, jos olet yrittäjä, kiinnostunut itsesi työllistämisestä yrittäjänä tai aloittamassa yritystoimintaa. Minustako yrittäjä? Tutki ensin,

Lisätiedot

TERVETULOA! Rahoitusinfotilaisuus. 12.3.2015 Siilinjärvi

TERVETULOA! Rahoitusinfotilaisuus. 12.3.2015 Siilinjärvi TERVETULOA! Rahoitusinfotilaisuus 12.3.2015 Siilinjärvi Illan ohjelma torstaina 12.3.2015 17.30 Kahvitarjoilu, Kalakukko ry 17.45 Tervetuloa, Vesa Lötjönen, kunnanjohtaja 18.00 Rahoitusmahdollisuudet yrityksille

Lisätiedot

Yritystuen maksaminen

Yritystuen maksaminen Yritystuen maksaminen Leadertyön ajankohtaispäivät 28.10.2015 Maaseutuvirasto Tukien maksatusyksikkö Per-Ola Staffans Yritystuen maksamiseen liittyviä säännöksiä Ns. maaseuturahastoasetus (EU) N:o 1305/2013

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet

Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Manner-Suomen maaseutuohjelma 2014 2020 yritystuet Maaseudun yritystukien haku- ja myöntöprosessi Varsinais-Suomen ELY-keskus Sivu 1 Yleistä tuesta Maaseutualueella toimiville Manner-Suomen maaseutuohjelman

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet

Maaseutuohjelman yritystuet Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yritystoiminnan edistäminen maaseutuohjelmassa Yritysten rahoitus - Investointituki, perustamistuki, kokeilu, yritysryhmän kehittämistuki,

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet Leader

Maaseutuohjelman yritystuet Leader Leader 2014-2020 Maaseutuohjelman yritystuet Leader Rahoitustuki- ja neuvontainfo, Nurmijärvi 3.3.2015 Esko Pietari, EMO ry Mitä on Leader-toiminta? Leader-ryhmät Yritystuet Tuen hakeminen Mitä on Leader-toiminta?

Lisätiedot

Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin

Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta. Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Ajankohtaista ELY- keskuksen yritysrahoituksesta Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin 16.3.2015 Rakennerahasto suuralueet 1.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Oulussa Etelä-Savon ELY -keskus Mikkelissä Keski-Suomen

Lisätiedot

Rovaniemellä 25.1. 26.2.2016

Rovaniemellä 25.1. 26.2.2016 Yrittäjävalmennus 15 päivää Rovaniemellä 25.1. 26.2.2016 Kokonaiskuva ja valmiudet yrityksen perustamiseen liittyvistä asioista, liikeideasta liiketoimintasuunnitelmaksi sekä liiketoiminnan aloittamiseen.

Lisätiedot

viestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012

viestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012 1 Taustaa Työ- ja elinkeinoministeriö kehittää ja koordinoi Yritys-Suomi-palvelukokonaisuutta Suomalainen yrityspalvelujärjestelmä on tehtyjen tutkimusten

Lisätiedot

YRITTÄJÄKSI -- tukea ja koulutusta alkuvaiheeseen TE-toimistosta

YRITTÄJÄKSI -- tukea ja koulutusta alkuvaiheeseen TE-toimistosta YRITTÄJÄKSI -- tukea ja koulutusta alkuvaiheeseen TE-toimistosta Starttirahalla edistetään yrittäjyyttä ja työllistymistä Se turvaa yrittäjän toimentulon sinä aikana kun yritystoimintaa käynnistetään ja

Lisätiedot

Yritysrahoitus

Yritysrahoitus Yritysrahoitus 2014-2020 Maaseutuohjelman yritysrahoituskatsaus K-S ELY-keskus 19.01.2016 Sivu 1 Hakemustilanne ELY-keskus Jyväskylän seutukunta yht. 7 Hankasalmi 1 Jyväskylä 3 Laukaa 1 Muurame 1 Petäjävesi

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 Jarmo Palm Työ- ja elinkeinotoimistot uudistuvat Uusituksen tavoitteena on työnvälityksen tehostaminen, yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa Myöntää rahoituksia

Lisätiedot

PK- yritysten EAKR-rahoitus

PK- yritysten EAKR-rahoitus PK- yritysten EAKR-rahoitus Pohjanmaalla 2014-2020 Henrik Broman 6.11.2014 1 Ajankohtaista 15.9. alkoi uusien hakemusten vastaanotto ja kirjaus Sähköinen haku KATSO- tunnisteella https://www.ely-keskus.fi/web/ely/yritystukien-sahkoinen-

Lisätiedot

Rakennusinvestointien valmistelu

Rakennusinvestointien valmistelu Rahoitus- ja palveluinfo Tyrnävällä to 4.2.2016 Rakennusinvestointien valmistelu Jari Lehto Asiantuntija, RI maaseudun rakentaminen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3.2.2016

Lisätiedot

Asetuksista/ hanketoiminta

Asetuksista/ hanketoiminta Leader 2014-2020 Asetuksista/ hanketoiminta Kehittämishankkeet Koulutus, tiedonvälitys, selvitykset, suunnitelmat Palveluiden kehittäminen Kylien kehittäminen, maisemien ja kulttuuri- ja luonnonperinnön

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN Mistä apua ja rahoitusta kansainvälisyyteen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Yritysrahoitusryhmä Jarmo Kallio 13.12.2010 1 ELY-keskuksen

Lisätiedot

EAKR -yritystuet 2014-2020

EAKR -yritystuet 2014-2020 EAKR -yritystuet 2014-2020 Infotilaisuus 14.1.2015 Timo Mäkelä / Varsinais-Suomen ELY-keskus 16.1.2015 Ohjelma-asiakirja: yritys- ja innovaatiotoiminta haasteena yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten

Lisätiedot

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta

Lisätiedot

LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA

LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA LEADER- YRITYSTUET YLÄ-SAVOSSA RAHOITUSKAUDELLA 2014-2020 Minna Partanen, hanketyöntekijä minna.partanen@ylasavonveturi.fi, p. 040 760 7173 Leader-ryhmäsi: Ylä-Savon Veturi ry, Antinkatu 10, 74120 IISALMI

Lisätiedot

Oulun Seudun Uusyrityskeskus ry

Oulun Seudun Uusyrityskeskus ry Oulun Seudun Uusyrityskeskus ry Oulun seudun uusyrityskeskus on yhteistyöyritystemme ja kuntien yhdessä ylläpitämä täysin maksuton ja ehdottoman luottamuksellinen neuvontapalvelu uusien ja vasta perustettujen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 80/2015 Valtioneuvoston asetus. maaseudun yritystuesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 80/2015 Valtioneuvoston asetus. maaseudun yritystuesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2015 80/2015 Valtioneuvoston asetus maaseudun yritystuesta Annettu Helsingissä 5 päivänä helmikuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus

KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE. Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus KEHITTÄMIS- RAHOITUKSESTA PK-YRITYKSILLE Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-keskus Yritystukirahoitus Pohjois-Savossa ohjelmakaudella 2007-2013 EAKR-rahoitus 21.6.2007-24.6.2014 yhteensä 100 497 720 euroa,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus maaseudun yritystuesta Annettu Helsingissä xx päivänä xxxxkuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maaseudun kehittämisen tukemisesta annetun lain (28/2014) nojalla:

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä!

Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Vaasan Yliopisto 14.2.2012 Katsaus kansainvälistymispalveluiden tarjontaan Esko Ala-Myllymäki, teknologia-asiantuntija Tekes / Pohjanmaan ELY-keskus Kansainvälistyminen

Lisätiedot

OMA YRITYS-SUOMI -PALVELU Yrityspalvelut yhdeltä luukulta. Maria Miró (TEM/TIETO/PATI), puh. 050 468 8449, maria.miro@tem.fi 24.10.

OMA YRITYS-SUOMI -PALVELU Yrityspalvelut yhdeltä luukulta. Maria Miró (TEM/TIETO/PATI), puh. 050 468 8449, maria.miro@tem.fi 24.10. OMA YRITYS-SUOMI -PALVELU Yrityspalvelut yhdeltä luukulta Maria Miró (TEM/TIETO/PATI), puh. 050 468 8449, maria.miro@tem.fi 24.10.2013 Oma Yritys-Suomen kehittäminen (1/2) Oma Yritys-Suomi on kirjautuneen

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot