KAUNIS IHO KESÄKSI
KAUNIS IHO KESÄKSI Loppukeväästä ihoa on hyvä alkaa valmistella ja herätellä kesää varten. Myös pigmenttimuutoksia kannattaa ennaltaehkäistä. Ihoa on toki edelleen tärkeää kosteuttaa ja suojata tuulelta, katupölyltä ja vaihtuvilta sääolosuhteilta: kasvot on tärkeää puhdistaa aamuin illoin hellävaraisesti mutta huolellisesti, ja lisäksi ne on hyvä syväpuhdistaa myös puhdistavalla kasvonaamiolla noin kerran viikossa. Esimerkiksi savinaamiot toimivat usein hyvin. Kesäihoa valmistellaan huolellisesti kosteuttamalla, sillä Suomessa ilmasto on kuivaa toukokuulle saakka. Kasvovettä kannattaa imeyttää ihoon useita kerroksia. Painele se kasvoille käsin, älä vanulapulla, joka imee kasvovettä turhaan itseensä. Kasvoveden jälkeen ihoa kosteutetaan seerumilla. Esimerkiksi hyaluronihappoa sisältävä kosteuttava seerumi on hyvä valinta keväällä, kesällä taas kannattaa ottaa käyttöön antioksidanttipitoista seerumia. Iho viimeistellään kosteusvoiteella, joka voi ihon kunnosta ja sääolosuhteista riippuen olla täyteläisempi (tuulinen ja viimainen sää) tai hiukan ohuempi (lämmin ja aurinkoinen loppukevät). Huolehdi ihostasi sisäisesti pitämällä ruokavalio monipuolisena ja syö runsaasti erivärisiä kasviksia. Terveeltä ja hyvinvoivalta näyttävän ihon kannalta ei ole lainkaan yhdentekevää, mitä syömme, vaan ravinnon laatu on suoraan yhteydessä solujen kuntoon. Mitä enemmän tarvittavia ravintoaineita on tarjolla, sitä paremmin solut ja kudokset kykenevät toimimaan ja korjaamaan itseään. Tämä on tärkeää sekä valmistellessa ihoa kesään että ennaltaehkäisemään ja korjaamaan auringon säteilyn aiheuttamia vaurioita. 1
IHON VALMISTELU KESÄÄ VARTEN Hoida ihoa ravinnon avulla suosimalla tuoreita raaka-aineita ja vain vähän muokattuja elintarvikkeita sekä hellävaraisia kypsennysmenetelmiä kuten höyryttämistä. Näin tärkeät suojaravintoaineet säilyvät parhaiten. Sisällytä ruokavalioosi paljon värejä eli erilaisia vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, sillä niitä sisältävä ruokavalio takaa runsaan vitamiinien, kivennäisaineiden, antioksidanttien ja polyfenolisten yhdisteiden saannin. Se tukee solujen uusiutumista. Jos iholla on ongelmia, kuten atopiaa, aknea tai psoriasista, kannattaa kiinnittää erityistä huomiota ruuan laadun lisäksi suoliston kuntoon. Monet iho-oireet juontavat usein juurensa suolistoon - kaikki suolistolle hyväksi oleva siten epäsuorasti hyväksi myös iholle: kuidut (täysjyväviljoista, kasviksista, kuitulisistä kuten kauraleseestä, psylliumista, pellavasta, chiasta) ovat erityisen tärkeitä. Täysjyväviljat, siemenet ja vähärasvainen liha ovat myös hyviä sinkin lähteitä. Riittävä sinkin saanti vahvistaa ihoa, hiuksia ja kynsiä. Moni saa apua suoliston bakteerikannan tasapainottamisesta runsaalla kasvisten ja marjojen syönnillä, kuitulisillä ja hyvällä maitohappobakteerivalmisteella. Riittävä D-vitamiinin saanti on myös avainasia, sillä se ehkäisee ihon tulehduksia lisäämällä katelisidiinin tuotantoa. Aurinkoisena kesänä D-vitamiinilisän voi jättää tauolle, jos ulkoilee päiväsaikaan vähintään kolmesti viikossa vähissä vaatteissa. Jos kesä sen sijaan kuluu toimistossa tai sää on viileä ja ulkona oleskellaan pitkissä vaatteissa, kannattaa D-vitamiinilisän käyttöä jatkaa kesän ylikin. 2
IHON SUOJAAMINEN KESÄLLÄ Kesä on iholle tavallaan helppoa aikaa, sillä aurinko, suurempi ilmankosteus ja lämpö hellivät sitä monella tavalla. Tällöin kuiva iho voi useimmiten paremmin, rasvoittuva iho taas saattaa rasvoittua hieman vähemmän. Kuitenkin samalla auringon säteily, pöly ja saasteet asettavat iholle omat vaatimuksensa. Vaikka auringonvalon vaikutuksesta muodostuu iholle tärkeää D-vitamiinia, auringon UV-säteily on myös erittäin tehokas vanhentaja ja se onkin vastuussa monista ihosolujen vanhenemismuutoksista sekä esimerkiksi pigmenttiläiskistä. Kesällä ihonhoidossa tärkeintä on suojata iho auringolta ja ehkäistä aurinkovaurioiden synty, syväpuhdistaa se aurinkovoiteesta muun muassa tukkeumien ehkäisemiseksi, kosteuttaa ihoa siitäkin huolimatta, että ilma on kosteampaa eikä iho välttämättä tunnu kuivalta (muista, että iho tarvitsee kosteutta riippumatta kuivuuden tuntumasta) sekä huolehtia ihon ulkoisesta ja sisäisestä korjaamisesta. Suosi luonnonkosmetiikan tuotteita, niin sekä ihosi, kehosi että luonto voivat paremmin. Kun edellä mainitut kohdat ovat kunnossa, kosteusvoiteeksi riittää kesällä kevyt, kosteuttava voide. Auringolle altistumisen jälkeen iltaisin on hyvä laittaa kasvoille seerumin ja voiteen välissä myös laadukas, korjaava ihoöljy, jonka rasvahapot auttavat ihoa uudistumaan. Kerran pari viikossa kannattaa myös käyttää uudistavaa ja korjaavaa, vitamiinipitoista kasvonaamiota. 3
HUOMIOI TÄMÄ Parhaiten suojaat ihon käyttämällä aurinkovoidetta sekä kasvoilla että muilla auringolle altistuvilla alueilla. Valitse ensisijaisesti fysikaalisen suojan sisältävä aurinkovoide kemiallisen sijaan, sillä jotkin aurinkovoiteiden kemikaalit voivat olla haitallisia luonnon lisäksi iholle. Ainakin luonnonkosmetiikan aurinkovoiteet suojaavat fysikaalisella mekanismilla. Muista suojata myös korvanlehdet. Puhdista iho mielellään syväpuhdistavalla puhdistusaineella ja kuori se hellävaraisella mekaanisella kuorinnalla viikon tai kahden välein. Entsyymi- ja hedelmähappokuorinnoista on hyvä pitää kesällä taukoa. Kasvovettä ei tule unohtaa kesälläkään, ja lisäksi antioksidanttipitoinen seerumi on tärkeä tuote aurinkovaurioiden ja pigmenttimuutosten ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. Älä siis tingi ensimmäisenä siitä. Huolehdi ihostasi kesällä sisäisesti syömällä antioksidanttipitoista, värikästä ruokaa. Kesällä tuoreiden vihannesten ja marjojen tarjonta on parhaimmillaan, joten kesäruokavalio on helppo koostaa tukeutumaan niihin. Mahdollisimman paljon tuoretta ja värikästä on siis kesän ohjenuora ihon sisäiseen huolehtimiseen. Syö myös riittävästi hyvälaatuisia rasvahappoja, joita iho tarvitsee pysyäkseen kimmoisana ja kiinteänä. Kylmäpuristetut, tummaan lasipulloon pakatut öljyt sekä laadukas omega-3-valmiste takaavat monipuolisen rasvojen saannin. Niistä saat myös antioksidanttina toimivaa, terveelle ja joustavalle iholle tärkeää E-vitamiinia. Muista lisäksi runsas veden juonti: iho tarvitsee sisältäpäin tulevaa vesikosteutusta rasvakosteutuksen lisäksi. Riittävä neste auttaa pitämään ihosolut kimmoisina ja ihon napakan näköisenä. 4
RUSKETU TERVEELLISESTI Auringossa loikoilu ilman asianmukaista suojausta tai solariumissa käynti ovat molemmat ihon terveyden ja toisaalta vanhenemismuutosten ehkäisemisen kannalta huonoja vaihtoehtoja. Parikymmentä minuuttia useimmat meistä voivat oleilla auringossa ja tankata Dvitamiinivarastoja täyteen ilman voimakasta suojaustakin, mutta tämän pidempään oleskellessa haitat kasvavat, vaikka ruskettuminen olisikin tehokkaampaa. Muista siis suojata iho auringossa oleskellessasi, sillä suojaus ei estä ruskettumista vaan vain hidastaa sitä jonkin verran. Ihosyöpäriski kasvaa aurongossa oleskellessa, vaikka et palaisikaan. Jos haluat ihollesi väriä jo keväällä, luonnonkosmetiikan itseruskettavat vartalo- ja kasvotuotteet ovat avaintuotteita. Kevyempää päivetystä saa monilla kevyesti sävyttävillä voiteilla. Runsas karotenoidien saanti voi edistää ihon tervettä päivetystä. Etenkin punaoranssit kasvikset sisältävät runsaasti karotenoideja, jotka toimivat kehossa myös antioksidantteina ja torjuvat muun muassa auringon säteilyn ja ilmansaasteiden aiheuttamaa hapetusstressiä, joka näkyy kaikkialla kehossa ihosolut mukaan lukien. Ne voivat myös suojata ihoa kevyesti auringolta, mutta eivät korvaa muuta suojaa suorassa auringossa oleskellessa. 5
LÄHDELUETTELO Chen Y, Lyga J. Brain-skin connection: stress, inflammation and skin aging. Inflamm Allergy Drug Targets. 2014; 13:177-90. Genovese L, Corbo A, Sibilla S. An Insight into the Changes in Skin Texture and Properties following Dietary Intervention with a Nutricosmeceutical Containing a Blend of Collagen Bioactive Peptides and Antioxidants. Skin Pharmacol Physiol. 2017; 30:146-58. Hata T, Kotol P, Jackson M. Administration of oral vitamin D induces cathelicidin production in atopic individuals. Journal of Allergy & Immunology 2008; 122:829-31. Kokko K. Ihonhoidon vuosikalenteri: kesä. katjakokko.com, julkaistu 27.5.2018 https://katjakokko.com/ihonhoidon-vuosikalenteri-kesa/ Kokko K. Ihonhoidon vuosikalenteri: kevät. katjakokko.com, julkaistu 25.3.2018 https://katjakokko.com/ihonhoidon-vuosikalenteri-kevat/ Stahl W, Sies H. β-carotene and other carotenoids in protection from sunlight. Am J Clin Nutr. 2012;96: 1179-84. 6