SUOMALAISET JA ELÄKEIKÄ -SELVITYKSEN TULOKSIA



Samankaltaiset tiedostot
Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA -SELVITYSTEN TULOSTEN KOONTI ( )

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta

BtoB-markkinoinnin tutkimus

Terveydenhuollon barometri 2009

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006

20-30-vuotiaat työelämästä

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Roope Uusitalo Työeläkepäivä

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

SAK:n Hyvän työn mittari Hyvät työt Harvassa

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä

Suomalaiset luottavat läheisiin ihmisiin enemmän kuin omaan itseensä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista. Sakari Nurmela

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu Jaakko Hyry TNS

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Suhtautuminen digitaaliseen televisioon. Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista

KANSALAISET: SOTEN KILPAILUTUS HYVÄKSYTÄÄN ETUJA EPÄILLÄÄN

Suomalaiset luovuttaisivat useimmat rutiinityöt roboteille enemmistö ei usko pitkäaikaisten työsuhteiden häviävän

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta oman talouden hallintaan

Sosiaali ja terveysalaan liittyvät kansalaismielipiteet, tammikuu Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

KANSA: KUNTAPÄÄTTÄJILLÄ ON VALTAA SOPIVASTI

KATSE TULEVAISUUDESSA

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

KATSE TULEVAISUUDESSA

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Luottamus. Väestökysely 2019

Raportti. TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen

VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti

Yrittäjägallup lokakuu 2017

Puolueensa kannatusta vahvistaa eniten Li Andersson ja vähiten Touko Aalto

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Merkkitekoja-kampanjan kuluttajatutkimus Pieni teko, iso kiitos

Mitä mieltä maahanmuutosta?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella ?

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

Yrittäjägallup toukokuu 2019 kierros 1

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Yrittäjägallup toukokuu 2019

Alkoholin saatavuus ja haitat 2016

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Perusoikeudet toteutuvat jokseenkin riittävästi

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Tilitoimistokysely 2013

... Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan. Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset)

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita

Liikennekaari Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017 / Taksiautoilijat

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

Liikenneturva: Liikenteen ilmapiiri Liikenteen ilmapiiri 2014

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

NÄKEMYKSET TYÖSSÄ JAKSAMISESTA JA JATKAMISESTA 2011

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

Transkriptio:

SUOMALAISET JA ELÄKEIKÄ -SELVITYKSEN TULOKSIA Rakennusliitto teetti TNS Gallupilla selvityksen koskien suomalaisten käsityksiä eläkeiästä ja eläkkeistä. Selvitys tehtiin GallupKanava-tutkimusjärjestelmän avulla tammikuussa 2014. Siihen osallistui yhteensä 1 242 henkilöä, jotka muodostavat sekä ikärakenteeltaan että asuinalueensa mukaan edustavan otoksen suomalaisista. RASKASTA TYÖTÄ TEKEVIEN PITÄISI PÄÄSTÄ AIEMMIN ELÄKKEELLE Vastaajista tasan kaksi kolmasosaa (66 %) oli sitä mieltä, että raskasta työtä tekevien pitäisi päästä eläkkeelle aiemmin kuin vähemmän kuormittavaa työtä tekevien. Vain reilu viidennes (22 %) päästäisi kaikki eläkkeelle samanikäisinä riippumatta siitä, minkälaista työtä he ovat tehneet. TYÖVÄESTÄ VAIN VIIDENNES USKOO JAKSAVANSA TÖISSÄ 67-VUOTIAAKSI Työväenluokkaan kuuluvista vastaajista 79 prosenttia ei pitänyt kovin tai lainkaan todennäköisenä, että jaksavat työelämässä 67-vuotiaaksi saakka. Kaikista vastaajista luku oli 64 prosenttia. Usko työssä jaksamiseen hiipuu iän mukaan: Joka kolmas alle 34-vuotiaista uskoi jaksavansa hyvin tai melko todennäköisesti töissä 67-vuotiaaksi, mutta 60 64-vuotiaiden ikäryhmässä vain noin joka viides. PUOLET SUOMALAISISTA EI TIEDÄ, MIKÄ ELÄKEPUTKI ON Selvityksen mukaan vain 50 prosenttia vastaajista osasi kertoa, mitä eläkeputkella tarkoitetaan: eläkeikää lähestyvän työttömyysturvaa. NELJÄ VIIDESTÄ EI TULISI TOIMEEN ELÄKEIKÄÄN ASTI PERUSPÄIVÄRAHALLA Eläkeputken poistuminen merkitsisi tulojen alenemista peruspäivärahojen tasolle (noin 650 euroa plus mahdolliset lisätuet). Yhteensä 83 prosenttia arvioi tulevansa huonosti (53 %) tai

varsin huonosti (30 %) tällä toimeen. VALTAOSA USKOO, ETTÄ ELÄKEVARAT EIVÄT RIITÄ Yhteensä 63 prosenttia vastaajista uskoo yhteiskunnan eläkevarojen riittävän tulevaisuudessa huonosti tai melko huonosti. Vain reilu neljännes, 26 % uskoo niiden riittävän hyvin tai melko hyvin. TAUSTATIETOA VASTAAJISTA Vastaajista naisia oli 656 ja miehiä 586 kpl. He edustivat eri ikäryhmiä seuraavasti: 24 35 vuotta: 290 kpl 35 49 vuotta: 518 kpl 50 60 vuotta: 340 kpl 60 + vuotta: 93 kpl Vastaajat jakautuivat eri puolille Suomea seuraavasti: Pääkaupunkiseutu 282 kpl Turku / Tampere 120 kpl Muu kaupunki 607 kpl Maaseutu 229 kpl

KUINKA TODENNÄKÖISENÄ PITÄÄ, ETTÄ JAKSAISI TYÖELÄMÄSSÄ 67-VUOTIAAKSI SAAKKA (%), n=1242 Hyvin todennäköisenä 8% Melko todennäköisenä 21% Ei kovin todennäköisenä Ei lainkaan todennäköisenä 35% KUINKA TODENNÄKÖISENÄ PITÄÄ, ETTÄ TÖITÄ ON 67-VUOTIAAKSI SAAKKA (%), n=1242 Hyvin todennäköisenä 14% Melko todennäköisenä Ei kovin todennäköisenä 23% 24% Ei lainkaan todennäköisenä 10%

KUINKA TODENNÄKÖISENÄ PITÄÄ, ETTÄ JAKSAA TÖISSÄ/TÖITÄ ON 67-VUOTIAAKSI SAAKKA (%), n=1242 Hyvin todennäköisenä Melko todennäköisenä 8% 14% 21% 23% Jaksaa töissä Töitä on Ei kovin todennäköisenä 24% Ei lainkaan todennäköisenä 35% 10% KUINKA HYVIN USKOO YHTEISKUNNAN ELÄKEVAROJEN RIITTÄVÄN TULEVAISUUDESSA (%), n=1242 Hyvin 5% Melko hyvin 21% Melko huonosti 3 Huonosti 26% 11%

KÄSITYKSET ELÄKEPUTKESTA (mitä sillä tarkoitetaan) (%), n=1242 Eläkeikää lähestyvän työttömyysturvaa Varhaiseläkkeelle pääsyä 50% 16% 50% Osa-aikaeläkkeelle pääsyä Eläkehakemuksen ja eläkepäätöksen välistä aikaa Eläkepalkan kertymäaikaa Jotain muuta 8% 5% 3% 1% 1 NÄKEMYKSET SIITÄ, KUINKA HYVIN TULISI TOIMEEN ELÄKEIÄN ALKUUN ASTI PERUSPÄIVÄRAHALLA (650 /kk) JA MAHDOLLISILLA LISÄTUILLA (%), n=1242 50% 60% Hyvin 3% Varsin hyvin Varsin huonosti 30% Huonosti 53%

KÄSITYKSET TYÖN KUORMITTAVUUDEN VAIKUTUKSESTA SUOTAVANA PIDETTÄVÄÄN ELÄKKEELLE PÄÄSEMISEEN (%), n=1242 % 20% 40% 60% Kaikkien pitäisi päästä eläkkeelle samanikäisenä riippumatta siitä, minkälaista työtä he ovat tehneet 22% Raskasta työtä tekevien pitäisi päästä eläkkeelle aiemmin kuin vähemmän kuormittavaa työtä tekevien 66% 12%