KIRKKOHALLITUKSELLE Kirkkohallituksen täystunto perusti 28.9.2004 työryhmän valmistelemaan kirkkohallitukselle esitystä diakonian ja nuorisotyönohjaajan sekä kanttorin viran uudistamiseksi kirkolliskokouksen antamien suuntaviivojen mukaisesti 31.12.2005 mennessä. Työryhmään nimettiin puheenjohtajaksi kirkkoneuvos Seppo Häkkinen ja jäseniksi johtaja Heikki Hiilamo, johtaja Marja- Leena Toivanen, musiikkisihteeri Ulla Tuovinen, kirkkoneuvos Risto Voipio sekä sihteeriksi kouluttaja Osmo Vatanen ja tekniseksi sihteeriksi osastonjohtajan sihteeri Tuula Lonkainen. Kirkkohallituksen täysistunnossa 25.10.2005 työryhmälle myönnettiin jatkoaikaa 31.5.2006 saakka. Työryhmä otti käyttöön nimen Virkarakennetyöryhmä 2004. Työryhmän työskentely on ajautunut umpikujaan sen johdosta, että peruskysymys diakonaatin teologisesta luonteesta on epäselvä. Siksi se ei katso voivansa jatkaa työskentelyään. Työryhmä esittää, että kirkkohallitus pyytää piispainkokousta selvittämään edellä esitetyt kysymykset, jonka jälkeen kirkkohallituksen on mahdollista jatkaa kirkolliskokouksen toimeksiannon käsittelyä. Tässä raportissa on selvitetty työryhmän työskentelyä. Liitteenä on Virkarakennetyöryhmä 2004:n mietinnön I osa (virkateologia). Tarkoituksena oli jatkaa työskentelyä siten, että II osaan olisivat tulleet käytännölliset ehdotukset sekä kirkkolakiin ja järjestykseen ehdotettavat muutokset. Helsingissä 2.3.2006 Seppo Häkkinen Heikki Hiilamo Marja-Leena Toivanen Ulla Tuovinen Risto Voipio Osmo Vatanen Tuula Lonkainen
2
3 Virkarakennetyöryhmä 2004:n saama toimeksianto Kirkolliskokous käsitteli syksyllä 2003 perustevaliokunnan mietintöä 3/2003 virkarakennekomitean mietinnöstä Palvelijoiksi vihityt ja päätti 4.11.2003 antaa kirkkohallituksen tehtäväksi selvittää, miten diakonian ja nuorisotyönohjaajan sekä kanttorin virkoja voidaan uudistaa niin, että virkoihin kutsutaan ja vihitään ja vihityillä on oikeus käyttää hyväksyttyjä viran tunnuksia vihkimyksen perusteena on virkojen nykyinen identiteetti kirkon kokonaismission toteuttajina ja virkojen tehtävät säilyvät pääosin nykyisellään viranhaltijoiden mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ja hallinnolliset oikeudet lisääntyvät sekä selvittää, millaisia muutoksia kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen uudistus edellyttää, ja tehdä tarvittavat esitykset kirkolliskokoukselle. Kirkkohallituksen täystunnossa 28.9.2004 perustettiin työryhmä valmistelemaan kirkkohallitukselle esitystä diakonian ja nuorisotyönohjaajan sekä kanttorin viran uudistamiseksi kirkolliskokouksen antamien suuntaviivojen mukaisesti 31.12.2005 mennessä. Työryhmään nimettiin puheenjohtajaksi kirkkoneuvos Seppo Häkkinen ja jäseniksi johtaja Heikki Hiilamo, johtaja Marja- Leena Toivanen, musiikkisihteeri Ulla Tuovinen, kirkkoneuvos Risto Voipio sekä sihteeriksi kouluttaja Osmo Vatanen ja tekniseksi sihteeriksi osastonjohtajan sihteeri Tuula Lonkainen. Kirkkohallituksen täysistunnossa 25.10.2005 työryhmälle myönnettiin jatkoaikaa 31.5.2006 saakka. Työryhmä otti käyttöön nimen Virkarakennetyöryhmä 2004. Työryhmän työskentely Kirkkohallituksen esittelytekstissä 28.9.2004 todetaan, että kirkkohallituksen työskentelyssä pitäydytään tehtäväksi antoon siten, että enää ei lähdetä perusteelliseen teologiseen asian tutkimiseen, vaan ennemminkin keskitytään diakonian ja nuorisotyönohjaajan sekä kanttorin virkojen uudistamiseen perustevaliokunnan kannanottojen mukaisesti. Virkarakennetyöryhmä katsoi työskentelynsä alkuvaiheessa velvoittaviksi perustevaliokunnan mietinnön 3/2003 kohdat, joissa edellytettiin virkateologisen pohdinnan jatkamista niiltä osin kuin se on välttämätöntä. Perustevaliokunnan mielestä erityisesti kysymys diakonaatin ja sen virkojen suhteesta Augsburgin tunnustuksen (CA V) tarkoittamaan sanan ja sakramenttien palveluvirkaan vaati vielä lisäselvitystä: Kun perusteiden selvittäminen joka tapauksessa vaatii jatkotyöskentelyä, uudistuksessa on asiallista edetä vasta sen jälkeen. Virkarakennekomitean materiaali ja suorittama pohdinta eivät ole riittäviä, jotta diakonaatti voitaisiin tulkita osaksi sellaista kirkon virkaa, jonka perustelu olisi olennaisesti
4 sama kuin pappisviran. Uudistusta ei tule toteuttaa ennen tämän keskeisen periaatekysymyksen selvittämistä. Työryhmän mielestä myös toimeksiannossa mainitut käytännölliset tehtävät kytkeytyvät erottamattomasti niiden taustalla olevaan teologiaan, minkä vuoksi virkateologinen tarkastelu oli välttämätöntä. Osallistuminen ajankohtaiseen kansainväliseen ja ekumeeniseen keskusteluun sekä keskustelun seuraaminen edellyttivät nekin teologisiin kysymyksiin paneutumista. Virkarakennetyöryhmä 2004:n mietinnön I osa (virkateologia) Työryhmän käsityksen mukaan sillä ei ollut virkateologisissa pohdinnoissaan toimivaltaa eikä edellytyksiä lähteä luomaan uutta virkateologiaa. Työryhmän mielestä siihen ei ollut myöskään tarvetta. Lähtökohdakseen työryhmä otti virkarakennekomitean mietinnössä Palvelijoiksi vihityt esitetyt linjaukset sekä mietinnöstä annetun palautteen, erityisesti piispainkokouksen lausunnon ja perustevaliokunnan mietinnöt. Se pyrki kiinnittämään erityistä huomiota niihin teologisiin seikkoihin, jotka palautteen perusteella olivat jääneet epäselviksi. Työryhmä sai kesäkuussa 2005 valmiiksi mietintönsä virkateologiaa koskevan osan, josta kirkkohallitus päätti täysistunnossaan 17.8.2005 pyytää piispainkokouksen lausunnon. Virkateologiaa käsittelevä mietinnön I osa on liitteenä. Työryhmän virkateologiaa käsittelevässä osamietinnössä ilmaistun käsityksen mukaan Kristus on asettanut (iure divino) kirkkoonsa sanan ja sakramenttien palveluviran, jota tarkoitetaan Augsburgin tunnustuksen V kohdassa. Tämä yksi virka voi ilmetä kirkon harkintaan perustuen (iure humano/ecclesiastico) kuhunkin historialliseen tilanteeseen parhaiten sopivassa muodossa. Jo varhain kirkon virka sai kolmisäikeisen muodon. Työryhmän käsityksen mukaan diakonaatti on kirkon viran yksi säie papin viran ja piispan viran rinnalla. Kolmisäikeistä virkarakennetta on pidetty luterilaisen tunnustuksen valossa mahdollisena kaikissa piispainkokouksen kannanotoissa vuodesta 1994 lähtien lukuun ottamatta lausuntoa 2/2006. Se on myös asetettu selkeästi virkarakenteen kehittämisen etenemissuunnaksi. Kirkolliskokouksen perustevaliokunta on asettunut kolmisäikeisen mallin kannalle mietinnöstä 1/1994 alkaen. Mietinnössään 3/2003 perustevaliokunta totesi, että asia vaatii vielä teologista lisäselvitystä. Diakonaattikomitea ( Yhdessä kirkon virassa, 1997) esitti kaksisäikeistä mallia (pappisvirka diakonaatti), mutta virkarakennekomitea ( Palvelijoiksi vihityt, 2002) päätyi kolmisäikeisen virkamallin kannalle. Porvoon yhteisön kirkoista anglikaanisten kirkkojen lisäksi kolmisäikeiseen malliin ovat päätyneet Ruotsin, Islannin ja Viron luterilaiset kirkot. Myös Norjan kirkko on tehnyt asiasta periaatepäätöksen.
5 Osamietinnön valmistumisen jälkeen työryhmä on ryhtynyt selvittämään toimeksiantoon sisältyneitä käytännön kysymyksiä. Se on myös tarkistanut kantaansa virkaan vihkimisen osalta (vrt. piispainkokouksen lausunto 2/2006, kohta 1.5). Osamietinnössä tehtiin ero ordinaation ja vihkimyksen välillä. Työryhmä päätyi kuitenkin siihen, että käsitteet ordinaatio ja vihkimys ovat merkitykseltään identtisiä. Näin ollen työryhmän näkemyksen mukaan kuhunkin viran säikeeseen ordinoidaan eli vihitään erikseen. Vihkimyksiä on siis kolme. Työryhmän ajatuksena on ollut, että käytännön kysymysten selvittämisen sekä kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen tulevien muutosehdotusten laatimisen jälkeen kirkkohallitus pyytäisi kokonaisuudesta piispainkokouksen ja kirkollisten ammattijärjestöjen lausunnon. Piispainkokouksen lausunto 2/2006 kirkkohallitukselle Piispainkokous käsitteli virkarakennetyöryhmä 2004:n osamietintöä istunnossaan syyskuussa 2005, missä se asetti työryhmän (pj. piispa Simo Peura) valmistelemaan piispainkokouksen lausuntoa. Lausunto valmistui helmikuussa 2006 (Piispainkokouksen lausunto 2/2006 kirkkohallitukselle virkarakennetyöryhmä 2004:n mietinnön osasta I). Piispainkokous liittyy lausunnossaan pääosin perustevaliokunnan mietinnössä 3/2003 esitettyihin näkökohtiin. Lausunnon keskeinen sisältö on seuraava: kirkkolainsäädännön käsitteellä pappisvirka tarkoitetaan Augsburgin tunnustuksessa (CA V) mainittua Kristuksen asettamaa (iure divino) virkaa pappisviran rinnalla voidaan ajatella olevan diakonaatti, johon kirkko oman harkintansa ja ratkaisunsa [iure humano] perusteella vihkii diakoneja, nuorisotyöntekijöitä sekä mahdollisesti myös lähetyssihteereitä ja kanttoreita diakonaattiin kuuluvat viranhaltijat hoitavat kirkon elämänmuodolle olennaisia ja pysyviä tehtäviä diakonaatin virat eivät ole maallikkovirkoja. Maallikkoudesta virat erottaa vokaatio, vihkimys ja yhteisen pappeuden tehtävien julkinen hoito. diakonaatin virat ovat pappisviran tavoin vihkimysvirkoja. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kirkossa on olemassa teologisesti kolme eri vihkimystä eli ordinaatiota. Lisäselvitystä vaativia teologisia kysymyksiä Virkarakennetyöryhmä 2004:n mielestä piispainkokouksen lausunto poikkeaa työryhmän osamietinnössä esitetystä teologiasta virkarakenteen kehittämisen kannalta ratkaisevissa kohdissa. Lausunto edustaa siinä määrin toisenlaista virkateologiaa, ettei työryhmä katso voivansa jatkaa käytännöllisten kysymysten selvittämistä ennen lisäselvityksen saamista.
6 Työryhmä esittää seuraavassa kuusi kysymystä, joihin se toivoo piispainkokouksen kantaa. Työryhmän mielestä toimeksiannossa mainittujen käytännön seikkojen selvittämiseen on mahdollista edetä vasta sitten, kun nämä virkateologiset kysymykset on ratkaistu. 1. Mikä on diakonaatin suhde Augsburgin tunnustuksen (CA V) tarkoittamaan sanan ja sakramenttien palveluvirkaan? Ratkaisu luterilaisesta sananteologiasta? Työryhmän mielestä diakonaatin suhde CA V:n tarkoittamaan kirkon virkaan on koko virkarakenteen kehittämishankkeen peruskysymys. Käytännöllisten asioiden käsittely voi perustellusti rakentua vain siinä omaksutulle kannalle. Piispainkokouksen valmistusvaliokunnan liitemuistiossa (helmikuu 1994) kirkon virkaa tarkasteltiin kirkon uskon sisällöstä käsin. Keskeiseen asemaan nousi tällöin luterilainen sanakäsitys. Sanan julistaminen on teko ja tapahtuma. Luterilaiseen sanakäsitykseen vedoten liitemuistiossa todettiin: Diakonian virka kuuluu tällöin sisältönsä ja tarkoituksensa puolesta samaan yhteyteen kuin saarnavirka. On myös mahdollista sanoa, että diakonaatti on osa sanan ja sakramenttien virkaa. Perustevaliokunta liittyi mietinnössään 1/1994 liitemuistiossa esitettyyn avarrettuun sanakäsitykseen, samoin diakonaattikomitea ( Yhdessä kirkon virassa, 1997). Mietintöä koskevassa lausunnossaan 1/1999 piispainkokous totesi, että tältä pohjalta voidaan tehdä asiaa koskeva periaatepäätös. Lausunnossaan 1/2003 piispainkokous sanoi, että Raamatun, varhaiskirkon käytännön, luterilaisen tunnustuksen ja kirkkomme käytännön pohjalta voidaan teologisesti perustella viran kolmijakoa. Perustevaliokunta moitti mietinnössään 3/2003 virkarakennekomiteaa ( Palvelijoiksi vihityt, 2002) siitä, että se sanoutumalla irti Jumalan sanan ymmärtämiseen liittyvästä perustelusta on ohentanut yhteyttä virkarakenteesta ja sen uudistamisesta aikaisemmin käytyyn keskusteluun. Valiokunta viittaa mietintöönsä 1/1994 ja sitä seuraaviin viranuudistuksen vaiheisiin. Valiokunta paikallistaa koko CA V:een liittyvän tulkintaongelman sananteologiaan. Sen mielestä komiteamietinnössä diakonaatin asema suhteessa sanan ja sakramenttien palveluvirkaan on sumea juuri siltä osin, miten diakonaatti on Jumalan sanan palveluksessa. Virkarakennetyöryhmä 2004:n mielestä perustevaliokunnan tulkinta ei tee täyttä oikeutta virkarakennekomitean näkemykselle. Työryhmän käsityksen mukaan komitea ei sanoutunut irti edellä mainitusta luterilaisesta sananteologiasta, vaan piti sitä riittämättömänä perustelemaan yksin diakonaatin virkojen kuulumista kirkon viran yhteyteen. Komitea
7 esittikin sananteologisen perustelun osana laajempaa perustelukokonaisuutta. Toisessa yhteydessä komitea lausui: Luterilainen virkakäsitys on sidottu sekä vanhurskauttamisoppiin, kirkko-oppiin että käsitykseen Jumalan sanasta. Piispainkokouksen lausunnossa 2/2006 ei oteta lainkaan kantaa aiemmin oleellisena pidettyyn sananteologiaan. Sen sijaan siinä annetaan lähes perusteluitta ymmärtää, että CA V:ssä tarkoitetaan kirkkomme nykyistä pappisvirkaa. Lausunnossa diakonaatin virat sijoitetaan CA V:n ulkopuolelle todeten kuitenkin, etteivät ne ole maallikkovirkoja. Perusteluksi piispainkokous esittää perustevaliokunnan kannan, jonka virkarakennetyöryhmä 2004 on ymmärtänyt eräänlaiseksi valiokunnan väliaikaiseksi ratkaisuksi odoteltaessa teologista lisäselvitystä: On mahdollista ajatella, että kirkko voi kutsua ja vihkiä sellaisiin perustamiinsa virkoihin, jotka hoitavat sen elämänmuodolle olennaisia ja pysyviä tehtäviä, vaikka ei olisikaan selvästi nähtävissä, mikä näitten yhteys pappisvirkaan on. Diakonaatti on siis lausunnon mukaan virkakokonaisuus, jonka kirkko perustaa elämänmuodolleen olennaisten ja pysyvien tehtävien hoitamiseksi. Teologiselta luonteeltaan se sijoittuu CA V:n tarkoittaman pappisviran ja maallikkovirkojen välimaastoon. Työryhmän näkemyksen mukaan piispainkokous omaksuu lausunnossaan kannan, joka on kokonaan uusi kirkkomme virkarakenteen kehittämisprosessissa. Tunnustuskirjat tuntevat vain CA V:n tarkoittaman kirkon viran ja yhteisen pappeuden, jonka keskeltä ja jonka julkiseen palveluun kirkon viran haltijat kutsutaan. Iure divino ja iure humano -problematiikka Työryhmän käsityksen mukaan CA V:n tulkintaan liittyy oleellisesti myös kysymys jumalallisesta järjestyksestä (ius divinum) ja inhimillisestä järjestyksestä (ius humanum). Piispainkokouksen virkarakennetyöryhmän mietinnössä ( Kirkon virkarakenteen kehittäminen, 1993) todettiin seuraavasti: Laaja yksimielisyys vallitsee kirkossamme myös siitä, että viran ulkonaiset järjestelyt ovat syntyneet iure humano eli inhimillisen harkinnan perusteella. Tähän näkemykseen liityttiin myös reformaatiossa esimerkiksi pohdittaessa piispan viran asemaa. Tuolloin katsottiin, että piispan virka on mahdollinen iure humano - ratkaisuna (ks. piispainkokouksen lausunto 1/1999). Tätä käsitystä tuki myös luterilaisen ortodoksian merkittävimpänä pidetty teologi Johann Gerhard (ks. virkarakennetyöryhmän mietintö, teologinen osa, s. 16). Piispainkokouksen valmistusvaliokunnan liitemuistiossa (1994) puolestaan todettiin: Selvää on, että luterilainen kirkko ei voi pitää viran rakenteellista kolminaisuutta jumalallisena järjestyksenä, vaikka diakonian virka tehtävältään liittyykin Kristuksen asettamaan virkaan. Tällä valmistusvaliokunta tarkoitti, että CA V:n tarkoittaman viran kulloi-
8 nenkin konkreettinen virkarakenne on kirkon harkintavallassa (iure humano) oleva asia. Kirkolliskokouksen lausunnossa Kirkkojen maailmanneuvoston asiakirjasta Kaste, virka ja ehtoollinen (BEM, 1982) todettiin: Tunnustuskirjojemme mukaan virka on yksi, mutta ne tuntevat ja voivat hyväksyä viran kolmijaon inhimillisenä järjestyksenä. Työryhmän käsityksen mukaan piispainkokouksen lausunnossa 2/2006 iure divino ja iure humano -problematiikka ymmärretään toisin. Lausuntoa ei voi tulkita muuten kuin siten, että kirkkomme nykyinen konkreettinen pappisvirka CA V:n tarkoittamana virkana on asetettu iure divino. Diakonaatin virat kuuluvat kirkon iure humano luomiin virkoihin. Avoimeksi jää, mikä on piispuuden asema tässä virkateologiassa. Vuonna 2000 piispainkokous totesi (lausunto 2/2000) pappisvirkaan ja piispanvirkaan vihkimistä koskevien kirkkojärjestyksen säännösten muuttamisesta: Kirkkomme virkakäsitykseen kuuluu edelleen korostus, jonka mukaan piispan ja papin välillä ei ole jumalalliseen oikeuteen perustuvaa eroa. 2. Terminologia Piispainkokous toteaa lausunnossaan, että terminologiassa tulee pyrkiä mahdollisimman klassisen ja yksinkertaisen luterilaisen käsitteistön käyttöön. Kirkon virkaan liittyvä terminologia aiheuttaa tunnetusti ongelmia ja väärinkäsityksiä. Esimerkiksi käsite virka tarkoittaa monissa kielissä (engl. ministry, saks. Amt, lat. ministerium, kr. diakonia) sekä virkaa instituutiona että tehtävää. Monitulkintaisuutta on aiheuttanut mm. Porvoon sopimuksen ilmaisu sitoudumme pyrkimään yhteiseen näkemykseen diakonin virasta (engl. diaconal ministry; 58b vii). Onko käännös virka korrekti, vai olisiko englannin sana ministry ollut käännettävä tehtävä -sanalla? Työryhmän käsityksen mukaan termi sisältää tässä yhteydessä molemmat merkitysulottuvuudet. Myös termi pappisvirka on osoittautunut vaikeaselkoiseksi. Piispainkokouksen lausunnossa 2/2006 todetaan: Piispainkokouksen mielestä diakonaattiin tulevia virkoja ei pidä kytkeä väkinäisesti osaksi pappisvirkaa. Työryhmän mielestä lause on ymmärrettävissä ainoastaan siten, että piispainkokous käyttää tässä käsitettä pappisvirka synonyyminä käsitteelle kirkon virka (CA V). Kirkkomme virkareformin eri vaiheissa ei liene koskaan tarkoitettu, että diakonaatti kytkettäisiin osaksi konkreettista pappisvirkaa. Sen sijaan on pidetty mahdollisena, että diakonaatti kytketään osaksi kirkon virkaa (CA V) papin viran ja piispan viran rinnalle. Lausunnossaan piispainkokous antaa pappisviralle tietoisesti merkityksen kirkon virka, kun se lainaa oman kantansa tueksi puutteellisesti perustevaliokunnan mietintöä 6/1999: Jo ennen virkarakennekomitean asettamista se [valiokunta] totesi, että muodoste-
9 taan pappisvirasta erillinen virka, johon kootaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat. Perustevaliokunnan mietinnössä kyseinen kohta kuuluu: "Perustevaliokunta pitää mahdollisena muodostaa kirkon erityisen viran yhteyteen pappisvirasta erillinen virka, johon kootaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat." Tätä ennen valiokunta oli todennut: Perustevaliokunta esittää, että kirkkomme virka muodostetaan kolmisäikeiseksi siten, että siihen kuuluvat piispuus, pappeus ja laaja-alainen kolmas säie. Mietinnössään 1/1994 perustevaliokunta oli lausunut piispainkokouksen valmistusvaliokunnan liitemuistioon liittyen: Diakonaatti on perusteltua jäsentää kirkon erityiseen virkaan yhdessä pappeuden ja piispuuden kanssa. Piispainkokouksen lausunnossa pidetään virkarakennekomitean mietinnössä käyttöön otettua käsitettä kirkon hengellinen virka uutena. Kyseessä on termi, jolla pyritään kääntämään suomen kielelle Augsburgin tunnustuksen V kohdan latinankielinen otsikko De ministerio ecclesiastico. Työryhmän mielestä kirkon hengellinen virka on osuvampi ja vähemmän väärinymmärtämiselle altis kuin sanatarkka kääännös kirkon virka tai kirkollinen virka. Termi on välttämätön ilmaistaessa, minkä viran säikeitä piispan virka, papin virka ja diakonaatti ovat. Ekumeenisissa yhteyksissä termiksi on vakiintunut vihkimysvirka (the ordained ministry, das ordinierte Amt, vigningstjänst). 3. Mitä tarkoitetaan viran ykseydellä ja moneudella? Piispainkokouksen lausunnossa pidetään ongelmallisena puhetta yhdestä virasta ja lausutaan, että perinteisen luterilaisen teologian näkökulmasta voidaan puhua yhdestä virasta vain, jos sillä tarkoitetaan Kristuksen virkaa. Piispainkokous oli jo lausunnossaan 1/2003 todennut Porvoon yhteisestä julkilausumasta, että [Porvoon] sopimus ei myöskään tunne ajattelutapaa kirkon yhdestä hengellisestä virasta. Näin todetessaan piispainkokous viittasi julkilausuman kohtaan 41, jossa kuitenkin lausutaan: Yhden viran erilaiset tehtävät (the different tasks of the one ministry) tulevat esiin sen rakenteessa. Kohdassa 32j puhutaan vihityn viran perustavasta ykseydestä (the basic oneness of the ordained ministry), joka ilmenee sanan ja sakramenttien palveluksessa. Kirkon elämässä tämä ykseys on saanut erilaisia muotoja. Virkarakennetyöryhmän mielestä viran ykseyttä ja moneutta on käsitelty vakuuttavalla tavalla piispainkokouksen valmistusvaliokunnan liitemuistiossa (1994). Siinä todetaan, että viran ykseys on sisällöllinen, viran olemusta koskeva, ei muodon ilmaus. Siksi yhdellä viralla voi ja sopiikin olla useita käytännön muotoja. Esimerkkinä tästä valmistusvaliokunta pitää oman kirkkomme erityisen viran tähänastista järjestämistä papin ja piispan viroiksi. Kirkon viran moninaisuus ei ole ristiriidassa viran ykseyden kanssa, vaan ykseys ja moninaisuus kuuluvat kirkon virassa erottamattomasti yhteen.
10 Työryhmä on omassa mietinnössään liittynyt liitemuistiossa esitettyyn käsitykseen viran ykseydestä ja moneudesta. 4. Mikä on ordinaation eli vihkimyksen teologinen luonne? Piispainkokouksen lausunnon mukaan sekä piispan virkaan että papin virkaan ja diakonaatin virkoihin vihitään eli ordinoidaan: Kaikkiin vihkimysvirkoihin saadaan seurakunnan kutsu ja niihin vihitään ja lähetetään. Uudessa Kirkollisten toimitusten kirjassa (2004) olevat kolme vihkimyskaavaa (papiksi vihkiminen, piispan virkaan vihkiminen ja diakonian virkaan vihkiminen) ovat vihkimyksen kannalta ratkaisevien teologisten ainesten osalta yhtäläiset. Piispainkokouksen lausunnossa esitetyn virkateologian mukaan vihkimykset ovat kuitenkin teologiselta luonteeltaan kaikki erilaisia. Papiksi vihkiminen olisi ordinoimista CA V:n tarkoittamaan kirkon virkaan, mutta diakonaatin virkoihin vihkiminen merkitsisi ordinoimista kirkon iure humano luomaan virkaan. Piispan virkaan vihkimisen teologinen luonne jää lausunnossa avoimeksi. Jos diakonaatti ymmärretään piispainkokouksen lausunnossa esitetyllä tavalla, työryhmän mielestä ei ole aivan ongelmatonta, että myös diakonaatin virkaan vihittäville annetaan stola viran tunnukseksi. Työryhmä katsoo, että ordinaatio ja siihen liittyvä stolan antaminen merkitsevät vihkimistä virkaan, joka kuuluu CA V:n tarkoittaman kirkon viran piiriin. 5. Miten on ymmärrettävä kirkkomme virkaratkaisun ekumeeninen vastuu? Kirkkomme hyväksymässä (1995) Porvoon julistuksessa kirkkoamme velvoittavat erityisesti seuraavat kaksi julistuksen kohtaa: Me sitoudumme (commit) toivottamaan henkilön, joka on vihitty piispallisesti piispan, papin tai diakonin virkaan jossakin meidän kirkoistamme, tervetulleeksi, kutsusta ja kaikkien niiden säädösten mukaan, jotka kunakin aikana ovat voimassa, palvelemaan vastaanottavan kirkon samassa virassa ilman uudelleenvihkimistä (58b, v). Me sitoudumme pyrkimään yhteiseen näkemykseen diakonin virasta (diaconal ministry) (58b, vii).
11 Jälkimmäistä sitoumusta on pidettävä ensimmäisen sitoumuksen (virkojen vaihdettavuuden) täytäntöönpanon edellytyksenä. Vaikka Porvoon julistus ei velvoitakaan allekirjoittajakirkkoja päätymään yhtäläisiin virkarakenneratkaisuihin, merkitsee sitoumus pyrkiä yhteiseen näkemykseen diakonin (diakonian) virasta diakonaatin teologisen luonteen selvittämistä. Julkilausumassa ilmaistaan virkarakennereformin toivottu suunta lainaamalla BEM-asiakirjaa: Piispan, presbyteerin [papin] ja diakonin kolmisäikeinen virka voi tänään palvella ilmauksena siitä ykseydestä, jota me etsimme, ja myös keinona saavuttaa se (32 j). Virke kuuluu kohtaan 32, jossa luetellaan lyhyesti tärkeimmät uskonkäsitykset ja kirkollisen elämän muodot, jotka ovat meille yhteisiä. Myös Luterilaisen maailmanliiton piirissä on käynnistetty diakonian virkaa koskeva tutkimusprojekti (2004). Sen keskeiseksi viestiksi jäsenkirkoille on noussut diakonian viran ymmärtäminen osaksi CA V:n tarkoittamaa kirkon virkaa (konsultaatio Brasiliassa joulukuussa 2005). Työryhmän mielestä piispainkokouksen lausunnossa omaksuttu virkateologinen ratkaisu etäännyttäisi toteutuessaan kirkkoamme luterilaisista naapurikirkoistamme ja muista Porvoon yhteisön kirkoista. Se vaikeuttaisi myös kirkkojenvälistä virkateologista keskustelua. 6. Mitkä virat kuuluvat diakonaattiin? Kirkon viran (CA V) sisältöä on luonnehdittu eri yhteyksissä hieman eri tavoin. Viran sisältö on erottamattomassa yhteydessä kirkon tehtävään, jota on erityisesti ekumeenisessa keskustelussa kuvattu kreikankielisin sanoin martyria/kerygma, leitourgia, diakonia ja koinonia. Kirkon tehtävän ulottuvuudet eivät ole erillisiä, vaan ne kuuluvat yhteen ja läpäisevät toisensa. Tältä pohjalta kirkon viran tehtävien on katsottu olevan luonteeltaan liturgisia, katekeettisia ja karitatiivisia. Perustevaliokunnan mietinnössä 1/1994 esitettiin, että kirkolliskokous asettaisi komitean, jonka tehtävänä on selvittää diakonian virkaan liittyvät teologiset, kirkko-oikeudelliset ja käytännölliset kysymykset sekä tehdä tämän selvityksen pohjalta diakonian viran kehittämistä koskevat esitykset. Diakonaattikomitea ( Yhdessä kirkon virassa, 1997) päätyi kuitenkin esittämään laaja-alaista diakonaattia, johon kuuluisivat diakonian, kanttorin ja kasvatuksen virat. Virkarakennekomitean asettamiseen johtaneessa esityksessään perustevaliokunta (6/1999) totesi, että se pitää mahdollisena muodostaa kirkon erityisen viran yhteyteen pappisvirasta erillinen virka, johon kootaan nykyiset diakonian, musiikin ja kasvatuksen virat.
12 Virkarakennetyöryhmä 2004:n saamassa toimeksiannossa diakonaatti on rajattu kirkolliskokouksen päätöksellä diakonian, nuorisotyönohjaajan sekä kanttorin virkoihin. Piispainkokouksen lausunnossa 2/2006 todetaan, että perusteltu lopullinen päätös diakonaattiin kuuluvista viroista on tekemättä. Piispainkokouksen mielestä asiaan on vielä syytä palata. Hahmotellessaan hieman myöhemmin diakonaattiin kuuluvia virkoja piispainkokous lausuu, että kirkko voisi vihkiä diakoneja, nuorisotyöntekijöitä sekä mahdollisesti myös lähetyssihteereitä ja kanttoreita. Virkarakennetyöryhmä kiinnittää huomiota siihen, että kirkolliskokouksessa on ollut käsiteltävänä edustaja-aloite (3/2005, perustevaliokunnan mietintö 1/2005), joka koskee lapsityönohjaajien ja päätoimisten lähetyssihteerien liittämistä virkarakenteen uudistukseen. Työryhmän mielestä kysymys lehtorin viran asemasta kuuluu myös selvitettävien asioiden joukkoon. Johtopäätös Virkarakennetyöryhmä 2004 on joutunut työssään umpikujaan sen johdosta, että piispainkokouksen lausunnon 2/2006 jälkeen peruskysymys diakonaatin teologisesta luonteesta on epäselvä. Siksi se ei katso voivansa jatkaa työskentelyään. Työryhmä esittää, että kirkkohallitus pyytää piispainkokousta selvittämään edellä esitetyt kysymykset, jonka jälkeen kirkkohallituksen on mahdollista jatkaa kirkolliskokouksen toimeksiannon käsittelyä.