GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ydinjätteiden sijoitustutkimukset. Työraportti G - 3.1-1. Veikko Hakkarainen OLKILUODON JA SEN YMPARISTON GEOLOGINEN SELVITYS

Y30/84/1

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ydinjätteiden sijoitustutkimukset Työraportti G - 3.1-1 Veikko Hakkarainen OLKILUODON JA SEN YMPARISTON GEOLOGINEN SELVITYS Työraportti kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosaston rahoittamasta tutkimuksesta. Espoo, joulukuu 1984

OLKILUODON JA SEN YMPARISTON GEOLOGINEN SELVITYS 1. JOHDANTO 2. TUTKIMUSALUE 2.1 Kaukoalue 2.2 Lahialue 3. KALLIOPERAN YLEISPIIRTEET 3.1 Olkiluodon kallioperan pääpiirteet 4. KIVILAJIT 4.1 Kiillegneissi 4.2 Rapakivi 4.3 Satakunnan hiekkakivi 4.4 Diabaasit 5. TUTKIMUSALUEEN LINEAMENTTITULKINNAT 5.1 Lineamenttien luokittelu 5.2 1:l milj. satelliittikuvan tulkinta 5.2.1 Kaukoalueen tulkinta 5.2.2 Lähialueen tulkinta 5.3 1:400 000 satelliittikuvan lineamenttitulkinta 5.4 Ilmakuvien linearnenttitulkinta 5.5 Korkeuskayrakartan lineamenttitulkinta 5.6 Pal jastumaelementin lineamenttitulkinta 6. SATELLIITTIKUVATULKINNAN VERTAILU ERI KARTTOIHIN 6.1 Kallioperakartta 6.2 Aeromagneettinen kartta 6.3 Painovoimakartta 6.4 Maaperakartta 6.5 Maannousukart t a 7. YHTEENVETO VIITTEET LIITELUETTELO

1 JOHDANTO Ydinvoimaa käyttävien voimalaitosten toimiluvissa edellytetään voimayhtiöiden itse huolehtivan laitosten tuottamasta voimalaitosjätteestä. Tällä hetkellä Teollisuuden Voima Oy suunnittelee voimalaitosjätteen loppusijoituspaikkaa omalle voimalaitosalueelleen Olkiluotoon. Lisaksi Olkiluodon aluetta käytetään käytetyn polttoaineen loppusijoituksen turvallisuusanalyysin mallitulkinnoissa esimerkkialueena. Olkiluodon saaren kallioperätutkimukset ovat keskittyneet tähän asti saaren länsipäähän voimayhtiöiden omistamille alueille. Geologinen tutkimuslaitos on tehnyt kallioperäkartoituksen saaren länsi- ja keskiosasta. Tavoitteena on selvittää Olkiluodon ja sen ympäristön kivilajit ja kallioperän rakenne. Tällöin saadaan perustietoa alueen mahdolliselle seismiselle käyttäytymiselle ja lisätietoa Olkiluodon geologisen ja hydrogeologisen mallin tulkintaan. Tämä raportti on väliraportti, ja se käsittelee lähinnä kallioperän heikkousvyöhykkeiden tulkintaa eri kuva- ja karttaelementeiltä. Lisaksi väliraportissa on esitetty ruhjeiden korrelaatiota eri kivilajirajoihin, maaperään sekä geofysikaalisiin karttoihin.

2 TUTKIMUSALUE Tutkimusalue on jaettu lähialueeseen ja kaukoalueeseen. alue käsittää Olkiluodon U'lkopaanniemestai n. 10 km sateisen alueen. Kaukoalue rajoittuu linjaan Kankaanpzä - Tampere - Somero - Parainen. (~iite 1) Lahi- 2.1 Kaukoalue Kaukoalue jakaantuu alueellisilta korkeussuhteiltaan kolmeen osaan siten, että linjan Pomarkku - Huittinen - Lappi - Aura - Salo länsipuoli on yleistopografialtaan 0-50 m mpy, linjalla Kankaanpää - Vammala - Forssa - Somero korkeudet ovat 50-100 m mpy ja tutkimusalueen koillisosan korkeudet ovat 100-200 m mpy. Paikallisen topografiavaihtelun mukaan voidaan alue jakaa karkeasti kahteen osaan. Linjan Raisio - Somero pohjoispuoli on tasaisempaa ja loivapiirteisempaa kuin ko. linjan eteläpuoli, jota luonnehtivat lukuisat korkeat kallio- tai moreenikumpareet. Alueen suurimmat järvet ovat Tampereen Pyhajarvi, Sakylan Pyhäjarvi seka Kulovesi - Rautavesi. Näiden lisäksi isohko ja järviä ovat Isojärvi, Karhi jarvi, Saaksjarvi, Köyliönjärvi ja Tammelan Pyhajarvi. Suurin jokisysteemi on Kokemaenjoki - Loimijoki, jonka vaikutus- alue kattaa melkein tutkimusalueen koko pohjoisosan. kulkusuunnan suhteen voidaan linjaa Turku - Hämeenlinna - Vesistöjen Tampere pitää vedenjakajana, jonka kaakkoispuoli viettää Suomenlahteen ja luoteispuoli Pohjanlahteen. Soita alueella on vähän. Huomattavimmat suot ovat Tammelan Torronsuo, Huittisten luoteispuolella oleva suoalue, Eurajoen Irjanteen - Panelian välinen suoalue seka Sakylan Pyhäjärven lounaispuolella, Karjalan ja Ylaneen välillä oleva n. 10 x 30km alue, jossa on runsaasti eri kokoisia soita.

Tutkimusalueen yleisimmat maalajit ovat savi ja siltti, jotka kattavat noin 50% tutkimusalueen pinta-alasta. Huomattavin hiekka-sora vyöhyke on harjujakso, joka alkaa Säkylän etelapuolelta ja jatkuu Poriin. Noin 20% pinta-alasta on moreenin peittamaa ja loput 30% on avokallioita tai hyvin ohuen moreenikerrostuman peittamaa kalliota. Kasvillisuuden suhteen rnetsamaiden osuus on n. 60% koko tutkimusalueen pinta-alasta. 2.2 Lahialue Olkiluodon lahialue sijaitsee Eurajoen ja Rauman maalaiskunnan alueilla. Olkiluodon saaren erottaa mantereesta 100-200 m levyinen salmi. Sahan salmeen laskee Lapinjoki. Saaren pohjoispuolellaolevaan n. 6km pitkään kaakkois-luode suuntaiseen lahteen laskee Eurajoki. Topografialtaan saari on melko tasainen. Sen korkeimmat kohdat ovat Otpaa, Liiklankallio, Syöpanvuori ja Selkanummen harju. Niiden korkein kohta on n. 20 m mpy. Muita korkeahko ja alueita (10-15 m mpy) ovat Ulkopaa, Liiklanperan itaosa, Itaranta seka Ilavaisten niemi. Muilta osin korkeuserot ovat matalia ja loivia. Saaren keskivaiheilla olevan teko järven ymparistössa on n. 2 km2 alue, josta paljastumat puuttuvat kokonaan. Asutus on keskittynyt saaren i tapaahän, lähinnä Ilavaisten ja Santalahden väliselle alueelle. Lisäksi Munakarissa ja Mantykarissa sekä Syöpanveden saarissa on jonkinverran loma-asutusta. Saaren ympäristössä oreva merialue on melko matalaa. Merenpohja syvenee tasaisesti. Puolen kilometrin paassa rantaviivasta on veden syvyys keskimäärin 5 metriä. Ulkopaanniemen ja Munakari-Mantykari edustoilla merenpohja syvenee kuitenkin huomattavasti jyrkemmin kuin muualla. Saaren ranta-alueen (0.5 km) syvimmat kohdat ovat em. Ulkopaan ja Munakarin - Mantykarin edustat.

3 KALLIOPERAN YLEISPIIRTEET Olkiluodon kallioperä (Liite 2) kuuluu svekokarjalaisiin muodostumiin (1800-1900 Ma). Olkiluodon itapuoelle, lähinnä Eurajoensalmen pohjukkaan ulottuu idästä pain huomattavasti nuorempaa kivilajia (1550-1700 Ma), Laitilan rapakivigraniittimassiivi, jolla on melko pystyt kontaktit ympäristön kivilajeihin nähden. Eurajoensalmen pohjoispuolella Kuivalahden tasolla migmatiittinen kiillegneissi vaihettuu granodioriitiksi. Etelään pain kalliopera jatkuu samanlaisena Rauman eteläpuolelle asti. Olkiluodon koillispuoella, kapeahkon diabaasi- ja rapakivialueen takana on Satakunnan hiekkakivi (1300-1400 Ma) /1/. 3.1 Olkiluodon kallioperän pääpiirteet Olkiluodon alueella ( Liite 3) liuskeisuuden yleinen suuntaus on i täläntinen. Saaren keskiosassa, nykyisen maantien eteläpuolella on vallitseva liuskeisuuden suunta lansilounainen. TV0:n alueella liuskeisuuden suunta poikkeaa jonkin verran yleisestä suuntauksesta. Voimalaitosten länsipuolella olevassa niemessä yleinen suuntaus on koillis-lounainen. Ulkopäänniemen paljastumissa liuskeisuus vaihtelee itä-länsisuunnasta hieman koilliseen. Liuskeisuuden kaade on yleisesti melko jyrkkä (60'- 90'). Kaa- teen suunta on yleisimmin etelän ja kaakon välillä. Monin pai- koin on myös havaittu viivaus, jonka kaade vaihtelee välillä 0 20' - 40, joskin 30' - 35 on yleisin kaateen arvo. Kaateen suunta on melkein kaikissa mittauksissa ollut itään tai kaak- koon. Kiillegneisseissa on monin paikoin havaittavissa pienoispoimutusta. Pomuakselin kulku- ja kaadesuunnat ovat todennäköisimmin samat kuin paljastumien mineraaleista havai-- tut viivaussuunnat. Heikosti liuskeisille, graniittisille k'ivilajille on tyypillistä kolme toisiaan vastaan kohtisuorassa olevaa rakosuuntaa. Olkiluodon lansipäässa yleisimmat rakosuunnat ovat pohjois-etelä-, itä-länsisuunta sekä vaakarakoilu. Imatran Voiman alueella

vallitseva rakoilu on pohjois-eteläsuuntaista pystyrakoilua seka vaakarakoilua. Edellisten lisäksi on rakoja, joiden kulku vaihtelee 2 25' pohjoissuunnasta. Pystyrakoilusta pokkeavien rakojen kaade on yleisimmin raon suunnasta riippuen joko etelaan tai itaan. Rako tiheydel taän alue on harvarakoista. Ulkopaanniemessa rakoilun luonne hieman muuttuu. Yleisimmat suunnat ovat pohjoinen, luoteinen ja koillinen. Vaakarakoilu on melko vähäistä. Rakoilun kaade vaihtelee pystyrakoilun molemmin puolin. Yleisesti rakoilun kaade Ulkopäanniemen alueella on melko pysty. Itaanpain mentäessä rakoilun pääsuunnat muuttuvat ita-1ansisuuntaisiksi.. Rakoilu on pystyä tai jyrkasti etelaan kaatuvaa. Toinen suunta on pohjois-eteläsuunta, jossa kaade on pysty tai jyrkasti itaan. Rakotiheydeltään länsiosa on harvarakoista. Raot ovat yleensä tiiviitä ja heikosti rapautuneita. Olkiluodon länsipääta kokonaisuutena tarkasteltaessa ei alueella ole havaittavissa suoranaisesti selviä ruhjeita. Kuitenkin esim. Ulkopäanniemen rantaviivat kuvastavat tiettyä suuntausta. Nämä suunnat ovat kaakko-luode (Iso Kaalonpera-Flutanperä-Liiklanpera) ja itakoillinen (Ulkopäänniemen pohjoisranta). Lisäksi voimalaitosalueella on muutamia lyhyitä, karkeasti pohjois-etelasuuntaisia, pieniä heikkousvyohykkeita ilmentäviä painanteita.

4 KIVILAJIT 4.1 Kiillegneissi Länsi-Suomen liuskevyöhykkeen, johon myös Olkiluoto kuuluu, kivilajit ovat etupäässä metamorfoituneita savi- ja hiesusedimentte ja. Nykyisessä asussaan ne ovat Rauman - Eurajoen seuduilla kiilleliuskeita ja kiillegneisse ja. Rauman seuduilla yleisimpiä ovat runsaasti kiillettä sisältävät gneissit. Näissä vaaleina aineksina ovat kvartsi ja maasälvat sekä tummina aineksina biotiitti, joskus myös sarvivälke. Mitä kiillerikkaampi gneissi on, sitä selvempi on sen liuskeisuus. Väriltään ne ovat maasälpien mukaan joko punaisia tai harmaita tai biotiitin mukaan usein melkein mustia. Kemialliselta koostumukseltaan kiillegneissit vastaavat useimmiten graniitin koostumusta. Monin paikoin kiillegneississä näkyy primäärisesta kerroksellisuudesta johtuvaa juovaisuutta / 2/. Länsi-Suomen liuskealueen kiillegneissien syntyyn on oleellisena osana kuulunut myös syväkivien tunkeutuminen liuskeisiin. Yleensa graniittinen aines tunkeutui metamorfoosin loppupuolella bio- tiitti- tai kiillegneissiin liuskepintoja pitkin. Tällainen migmatiittiutuminen tekee kivi lajin rakenteen erittäin epähomogeeniseksi. Yleensa kiillegneissin ja graniittisen ainek- sen kontakti on vaihteleva,mutta kontakti voi olla myös terävä, jolloin kivilajia nimitetään suonigneissiksi. Graniittisen aineksen päämineraali t ovat kvartsi, kalimaasalpä ja biotiitti. Monin paikoin kalimaasavan osuus pienenee ja plagioklaasin osuus vastaavasti kasvaa, jolloin kivilajin nimi on granodioriitti tai tonaliitti. Graniittinen aines voi esiintyä myös juonista ja suonista poiketen suurempina alueina. Olkiluodossa saaren luoteisosassa, keskellä sekä kaakkoisosassa, graniittia ja granodioriittia esiintyy suurehkoina erillisinä osueina. Nämäkään eivät ole täysin homogeenisia, mutta niissä graniittinen aines on jonkin verran vallitsevampi kuin migmatiittinen kiillegneissi.

4.2 Rapakivi Laitilan rapakivimassiivi on pinta-ala1 taan n. 1400 km2 ja muodoltaan se on pohjoiseen kapeneva "pisara", jonka pituus on n. 50 km ja levein kohta myös n. 50 km. Pohjoispaassa massiivi leviää hieman lanteen ja se ulottuu Eurajoenlahden pohjukkaan. Rapakivet ovat anorogeenisia kivilajeja, eli ne ovat asettuneet paikalleen vuorijonomuodostuksen jälkeen jo jahmettyneen ja kiteytyneen kallioperan murroksia pitkin. Laitilan massiivin paksuudeksi on gravimetristen tutkimusten perusteella arvioitu useita kilometre ja. Zirkonista tehdyn ikamaarityksen mukaan on rapakiven ikä n. 1570 Ma /1/. Rapakivigraniitit ovat yleensa karkearakeista, porfyysisia gra- niitteja, joiden paamineraalit ovat kvartsi, maasalvat ja bio- tiitti. Luonteenomaista rapakivigraniiteille on suuret orto- klaasiovoidit, joita vielä viborgiitti-tyypissa reunustaa ohut plagioklaasikeha. Rapakivet ovat suuntautumattomia. Laitilan rapakivimassiivi on pääosin pyterliittia, jossa kalimaasalpaovoidit ovat yleensa ilman plagioklaasikehaa. Massiivin alueella on muitakin rapakivimuunnoksia, joiden kontaktit toisiinsa nähden saattavat olla hyvin jyrkät. Massiivin pohjoispaassa oleva, lanteen- päin suuntautuva '~pikkumassiivi" on eräs tällainen graniittimuunnos. Eurajoen keskustan ja Eurajoenlahden välistä osuetta kutsutaan Vakkaran graniitiksi, joka koostuu neljästä hieman toisistaan poikkeavasta graniittimuunnoksesta. Vakkaran granii ttia ympäröi Tarkin graniitti, joka on homogeeninen, keskirakeinen rapakivi- muunnos. Kummassakin rapakivigraniittimuunnoksessa on tavattu tinamineralisaatioita /1,2,3,4/. Laitilan rapakivimassiivi on kokonaisuutena tarkastellen suhtel- lisen ehyt, joskin muodostuman koillisosaan on tunkeutunut run- saasti nuorempaa postjotunista diabaasia (ika1250-1275 Ma).

4.3 Satakunnan hiekkakivi Satakunnan hiekkakivi on rnetarrnofoiturnaton kivilaji, joka on kerrostunut kiteisen kallioperan päälle. Satakunnan hiekkakivi on iältään 1300-1400 Ma /1/. Hiekkakivirnuodosturna on luode-kaakkosuuntainen, n. 20 km leveä kerrostuma, joka alkaa Säkylän Pyhäjärvestä ja jatkuu n. 70 km mantereelta Pohjanlahden pohjassa. Porin eteläpuolella tehdyn syvakairauksen perusteella, hiekkakivirnuodosturnan paksuus on vähintään 600 rn /2/. Satakunnan hiekkakivi on punaista arkoosihiekkakivea, jossa on ohuita punaisia tai mustia savikivivälikerroksia. Se on koostunut yhteen iskostuneista kvartsija rnaasalparakeista (yleisimmin kalirnaasalpa), jotka ovat heikosti pyöristyneet ja lajittuneet. Maasalpien osuus koko aineksesta on 20-40%. Hiekkakivessä esiintyvät mineraalit osoittavat sen aineksen olevan peräisin ympäristön rnetarnorfisista kivistä Hiekkakiven kerrosturnistaso on yleensä vaakasuora ja siinä esiintyvä virtakerrokse11isuus, sadepi saramerkit yrns. osoittavat kerrosturnisen tapahtuneen mantereisissa olosuhteissa /l, 21. 4.4 Diabaasit Satakunnan hiekkakivessä ja rapakivessa esiintyy postjotunisia diabaase ja. Ne ovat anorogeenisia rnagrnaintruusioita, jotka ovat tunkeutuneet jo kiteytyneen (rapakivi) tai kovettuneen (hiekkakivi) kallioperan rakoja tai ruhjeita pitkin maan pinnalle. Diabaasit ovat suuntautumattomia, massiivisia kiviä, joiden paamineraalit ovat plagioklaasi, augiitti ja oliviini. Yleisesti diabaasit ovat aiheuttaneet ylöspäin purkautuessaan joko osittain tai täydellisen sivukiven kontaktivyöhykkeen sulamisen. Näissä vyöhykkeissa päamineraaleina ovat kvartsi ja alkalirnaasälvät. Satakunnan diabaasien iäksi on arvioitu 1250-1275 Ma /l/.

5 TUTKIMUSALUEEN LINEAMENTTITULKINNAT 5.1 Lineamenttien luokittelu Tutkimusalueen lineamenttitulkinnat tehtiin seuraavasta kuva- ja kartta-aineistosta: 1. 1:l milj. Landsat -kesamosaiikki 2. 1: 400 000 II 3. 1:60 000 mustavalkoiset ilmakuvat 4. 1:30 000 II II (lähialueelta) 5. 1: 50 000 peruskartto jen korkeuskayraelementi t 6. 1: 100 000 maaperäkartto jen pal jastumaelementit Kuva- ja kartta-aineiston peittoalueet ilmenevät liitteestä 1. Lineamentit luokiteltiin pituuden perusteella neljään luokkaan: 1 luokka = alueelliset lineamentit pituus > 100 km, II luokka = alueellis-paikalliset lineamentit, pituus 20-100 km ja II1 luokka = paikalliset lineamentit, pituus 5-20 km IV - paikalliset lineamentit luokka - 5 km Peruskarttatulkintaan ja maastossa tehtyihin havaintoihin perustuen voidaan sanoa, että suurin osa tutkitun alueen linea- menteista on kallioperan ruhjeita. Lineamenttiluokitusta voi- daan näin ollen pitää myös ruhjeluokituksena. Ruhjeiden syvyyk- sista on yleensä melko vähän tietoa, joten luokituksessa on paäasiallisena perusteena pidetty lineamentin pituutta ja suoravii- vai suutta. Voidaan kuitenkin olettaa, että mi ta pidempi ruh je on sitä syvempi se myös on. Ruhjeiden leveyttä on vaikea määritellä pel- källä kartta- tai kuvatulkinnalla. Maanpinnalla näkyvä

ruhjelaakso on yleensä huomattavasti leveämpi kuin syvemmällä oleva osa, koska jääkauden aikainen mannerjää on kuluttanut näitä ruhjeiden pintaosia. 5.2 1:l milj. satelliittikuvan lineamenttitulkinta 5.2.1 Kaukoalueen tulkinta 1:l miljoonaa satelliittikuvan lineamenttitulkinta on esitetty liitteessä 4. Tulkintatuloksena erottuu neljä selvää tineamenttien paasuun- taa: 015' k loo, 040' f 10' 080' '10' ja 340' i 10' Alueellisia (1 -luokan) 015'-suuntaisia lineamentte ja on alu- eella kaksi (Tampere - Hanko ja Kankaanpää - Rymättylä), 040'- suuntaisia kaksi (Nokia - Taivassalo ja Parkano - Uusikaupunki ), 080' -suuntaisia kolme (Pengonpohja - Pori, Porras - Houtskari ja Karkkila - Nauvo S) sekä 340' -suuntaisia kaksi (~ankaanpää- Lohja ja Pyharanta - Dragsfjärd). Lisäksi alueella on yksi n. 300' -suuntainen 1 -luokan lineamentti (Pori - Harjavalta - Urjala). Aluellis-paikallisia (II -luokan) lineamentteja on kaukoalueella melko runsaasti. Poikkeuksen muodostaa alue, jota rajaa Pori - Lavia - Pöytyä ja Uusikaupunki. Tällä alueella II -luokan lineamentteja esiintyy vain sen keskiosassa luode - kaakko suuntaisessa vyöhykkeessä. Pyhäjärven eteläpuolelta, Ylaneen seutuvilta lahtee kolme luoteeseen suuntautuvaa lineamenttia, joista yksi kulkee Rauman eteläpuolelta, yksi Eurajoen kautta ja kolmas Pyhäjärven poikki kohti Poria. Tämä lineamentti jatkuu myös etelään. Olkiluoto on kahden II -luokan, n. 310' -suuntaisen lineamentin välissä. Näistä eteläinen (Olkiluod~nvesi) kääntyy Rauman itä- puolella itään ja kulkee Euran ja Urjalan kautta -kohti Härneenlimaa.

Saaren pohjoispuolen (Eurajoensalmi) lineamentti on ruhje, joka jatkuu Ylaneen lounaispuolelle. Sorkan (~auma N) seudulta alkava koillis-lounaiss~untainen, Eurajoen keskustan kautta kulkeva lineamentti leikkaa Porin itäpuolella (Nakkila - ~ullaa) kahta 1 -luokan lineamenttia. Lisäksi em. (Eurajoen) lineamentti leikkaa kahta muuta II -luo- kan lineamenttia Irjanteen ja Hormistonmaen kohdalla. 5.2.2 Lähialueen tulkinta Olkiluoto sijaitsee II -luokan ruhjeiden muodostamaan pieneen nelikulmioon (Sorkan - Kullaan -ruhje, Eurajoenlahti ja Olkiluodonvesi). Tätä nelikulmiota lävistää kaksi n. 10 km ja yksi 20 km pitkää paikallista eli II1 -luokan ruhjetta. Merialueella, n. 5 km päässä on todennäköisesti II -luokan ruhje, jonka suunta on koillis-luoteinen. Lähin 1 -luokan ruiije on n. 20 km päässä Olkiluodos+a lounaaseen (merialueella). 5.3 1:400 000 satelliittikuva; lineamenttitulkinta 1:400 000 satelliittikuvan lineamenttitulkinta on esitetty liitteessä 5. Tulkinta on pääpiirteiltään yhtenevainen 1:l milj. satelliittikuvatulkinnan kanssa (Liite 3), joskin mittakaavan suuretessa tulkinta tulee yksityiskohtaisemmaksi. Niinpä eräät ruhjeet, jotka 1:l miljoonan tulkinnassa ovat yhtenäisiä viivoja, hahmottuvat useina, osittain rinnakkain kulkevina ruh jepareina tai jonoina. 5.4 Ilmakuvien lineamenttitulkinnat Ilmakuvien 1:60 000 lineamenttitulkinta kattoi vain osan Kauko- alueesta (Liite 6). Tulkinnassa on käytetty neljää ruhjeluok- kaa, joista 1 - II1 ovat samat kuin satelliittikuvatulkinnassa ja luokka IV on pituudeltaan alle 5 km. Tulkintaa tarkasteltaessa, huomio kiinnittyy vyöhykkeeseen, jossa on runsaasti IV -luokan ruhjeita (Olkiluoto - Kaarojarvi -

Turajärvi). Tama ruhjeinen alue kuvastaa melko tarkasti migmatiittista kiillegneissivyöhykettä. Vyöhykkeestä on erotettavissa kaksi ehyempää lohkoa, Kaarojärven ympäristö ja Lapijoen länsiosa. Nämä ovat kivilajeiltaan massamaista gabroa. Muissa osin tulkittua aluetta II -luokan ruhjeet ovat vallitsevia ja yleisin suunta on länsiluoteinen. Näitä leikkaavat IIja II1 -luokan ruhjeet ovat lähes suorassa kulmassa toisiinsa nähden, joka on tyypillistä graniittisille kivilajille. Tama alue on Laitilan rapakivimassiivin pohjoisosaa, jossa rapakivialue tekee jyrkän mutkan lounaaseen. Tämän mutkan lounaisosa on melko ehyt, sen rikkoo vain yksi II -luokan ruhje. 5.5 Korkeuskäyräkartan lineamenttitulkinta Peruskartan pienennösten (1:50000 ) lineamenttitulkinta on esitetty liitteessa 7. korkeuskäyräkarttojen Verrattaessa karttatulkintaa ilmakuvatulkintaan, voidaan myös havaita eri kivilajille ominainen ruhjeverkosto, jonka perus- teella liuskealue erottuu graniittimassiivista. Näiden kahden tulkinnan välinen selvä ero ilmenee lineamenttien jatkuvuudessa. Karttatulkinnassa lineamenti t ovat huomattavasti pidempiä ja suoremp ia kuin ilmakuvatulkinnassa. Pääsyynä - -.. - - - - -. - -. on todennäköisesti se, että karttatulkinnassa tulkittava alue nakyy alueellisesti suurempana kokonaisuutena. Tällöin pitkät, joslxs "ieikostikin erottuvat piirteet näkyvät selvemmin kuin ilmakuvissa, joissa ko. kohteesta nakyy kerralla vain lyhyt, luon- nossa muutaman kilometrin mittainen osa. 5.6 Paljastumaelementin lineamenttitulkinta Maaperäkarttojen (1:100 000) paljastumaelementeilta tehty line- amenttitulkinta on esitetty liitteessa 8. Paljastumakartasta tehtyä tulkintaa tarkasteltaessa kiinnittyy huomio lineamenttien määrään. Tulkinnassa tulevat esiin pää- asiassa 1- ja II -luokan lineamentit. Tässä tapauksessa ei

kiillegneissi ja rapakivigraniitin ero ole läheskään niin selvä kuin tulkinnoissa, joissa myös 111- ja IV -luokkien lineamentit erottuvat. Toisaalta hiekkakivi erottuu selvasti, johtuen paljastumien puutteesta. Hiekkakivialueella olevat diabaasit tulevat selvästi esille. Rapakivimassiivin keskellä, Säkylän Pyhäjärven länsipuolella, erottuu neljä eri kokoista rengasrakennetta, joita ei muissa tulkinnoissa ole tullut esille. Ne saattavat ilmentää rapakivimassiivin magmatektonisia rakenteita.

6 SATELLIITTIKUVAN VERTAILUA ERI KARTTOIHIN Mittakaavaltaan 1: 1 mil j. tulkinta tuo esille kallioperän päärakenteita ja tassa mittakaavassa voidaan hyvin suorittaa eri kartta-aineistojen yleistä alueellista vertailua. Tällöin suuret alueelliset piirteet tulevat helpommin esille kuin suurimittakaavaisessa pieneltä alueelta otetussa kuvassa. Toinen syy on käytännöllinen. Useat koko Suomea käsittelevät geologiset ja geofysikaaliset kartat on julkaistu tassa 1: 1 mil j. mittakaavassa. 6.1 Kallioperäkartta Verrattaessa lineamenttitulkintaa kallioperäkarttaan (Liite 9) /6/, voidaan monin paikoin todeta yhtäläisyyksiä kivilajirajojen ja ruhjeiden suhteen. Tutkitun alueen eteläosassa kivilajit ovat pääasiassa graniittia, migmatiittista kiillegneissiä ja metabasalttia tai amfiboliittia. Varsinkin amfiboliittien kivilajirajat noudattavat usein 1- tai II -luokan ruhjeita. Graniitit ovat suurimmaksi osaksi migmatiittiutuneet ja niiden ylimalkainen suuntaus noudattelee yleisintä ruhjeiden suuntaa /5/. Laitilan rapakivimassiivin kivilajirajat, eteläreunaa lukuunottamatta, rajoittuvat suurelta osin II- ja II1 -luokan ruhjeisiin. Samoin rapakivimassiivin ja hiekkakiven alueella olevat diabaasit rajoittuvat II -luokan ruhjeisiin. Lavian Karhijärven kaakkoispuolelta alkava ruhje kaartaa em. järven pohjoispuolella luoteeseen jatkuen Merikarvian kautta merelle. Kallioperäkartalla kulkee samalla kohdin kapeahko migmatiittinen kiillegneissivyöhyke. 6.2 Aeromagneettinen kartta Aeromagneettisessa kartassa (~iite 10) /7/ huomio kiinnittyy gra- niittisiin alueisiin, jotka ovat anomaalisempia kuin liuske- alueet. Lineamenttikarttaan verrattuna graniittiset alueet ovat "homogeenisial', joten niissä ei ole suuntauksia näkyvissä. Liuskealueella erottuvat aeromagneettisen kartan lineamenti t ovat yleensä yhteneviä satelliittikuvalineamentten kanssa.

Paikallisena esimerkkinä mainittakoon tutkitun alueen pohjoisosassa olevat kaksi luoteeseen kaartuvaa ruhjetta. Edellämainittu Lavia - Merikarvian ruhje erottuu kallioperakartalla, mutta ei aerornagneettisella kartalla. Kokemäeltä alkava, Kullaan kautta Merikarvialle kulkeva linearnentti ei suoranaisesti erotu kallioperankartalla, mutta aeromagneettisella kartalla vastaavassa vyöhykkeessa on selvä lineamentti. 6.3 Painovoirnakartta Painovoimakartassa (Liite 11) /8/ erottuu kolme selvää pääsuuntaa. Naista parhaiten erottuva si joi ttuu Satakunnan hiekkakiven koillisreunaan, lähinnä rnigmatiittisen kiillegneissin ja sitä vastassa olevan. granorioriitin reunaan. Huittisten seudulla suuntaus kääntyy etelään muuttuen uudestaan Alastaron seudulla luode- kaakkoissuuntaiseksi ja jatkuu heikornpana poikki Forssa - Pöytyän arnfibiotiittirnuodosturnan paattyen Sornerniernen seudulle. Kaksi muuta selvää suuntaa ovat koillis- lounaissuuntaisia. Kurnrnatkin päättyvät edellä kuvattuun Pori - Sornernierni linjaan. Naista kahdesta pohjoinen, joka alkaa Iniö - Kustavin seuduilta ja päättyy Yläne - Alastaron alueille, on voimakkaampi ja noudattelee saman suuntaista migmatiittista kiillegneissivyöhyketta. Eteläisernpi jakso alkaa Gullkronan selalta ja päättyy Mellilan seudulle kulkien paaas iassa graniittivyöhykkeessä. 6.4 Maaperäkartta Maaperäkartan /9/ selvimmät yhteiset piirteet linearnentt itulkinnan kanssa ovat Mynämaen - Rauman ja Eura - Nakkilan De Geer-rnoreeni- en yhteinen suuntaus linearnenttien päasuunnan kanssa sekä erilaiset maaperämuotojen suunnat Huittisten - Merikarvian välisellä alueella. Mynämaen - Rauman rnoreenirnuodosturnat ovat koillislounaissuuntaisia. Tämä suunta yhtyy alueellisen Nokia - Taivassalo ruhjeen suuntaan.

Huittisten - Merikarvian alueen kaarevat, lineamenttitulkinnan kanssa yhtyvät maaperämuodot johtuvat pääasiassa kallioperän muodoista. Tätä todistavat pitkänomaiset kalliopaljastumat ja pitkät kapeat savikot, jotka yleisimmin muodostuvat ruhjelaaksoihin ja syvänteisiin. Muutamat maaperäkartan linearnenti t osuvat harjujen kohdille, kuten esim. Hämeenkangas ja Somero - Säkylä - Porin harju. Toisaalta harjut, varsinkin isot, ovat usein muodostuneet kallioperan ruhjeisiin. 6.5 Maannousukartta Maannousukartan (Liite 12) /10/ isobaasit kulkevat yleensä koillis- lounaissuuntaisina. Tampere - Forssa välisellä alueella iso- baasit tekevät "p~irnun~~, jonka harja on pohjoissuuntainen. Lineamenttitulkintaan verrattuna isobaasien suunta on yhtenevä tutkimusalueen yhden pääruhjesuunnan kanssa. Tampere - Forssan isobaasitaive erottuu myös lineamenttitulkinnassa. Taipeen kyl- kien suunnassa kulkee muutama II -luokan ja yksi 1 -luokan ruhje ja 4,8 mm;n isobaasin taipeen eteläpuolella on lineamenttikartassa pieni ehyt lohko.

7 YHTEENVETO Olkiluodon ympäristö on tassa tutkimuksessa jaettu kauko- ja lahialueeseen. Kaukoalue on noin 120 km sateinen alue Olkiluodosta mantereelle ja lahialue noin 10 km sateinen alue Ulkopaanniemi keskustana. Lähinnä kaukoalueelta tehtiin lineamenttitulkintoja 1:l milj. ja 1:400 000 mittakaavaisilta satelliittikuvilta noin 1:60 000 ja noin 1:30 000 mittakaavaisilta stereoilmakuvasarjoilta seka korkeuskayra- ja pal jastumakartoilta. Lisäksi 1:l milj. satelliittitulkintaa verrattiin geologisiin ja geofysikaalisiin karttoihin. Lineamentit on jaettu neljään luokkaan (1 - IV), joista luokka 1 on pituuudeltaan yli 100 km, luokka II 20-100 km, luokka II1 5-20 km ja luokka IV alle 5 km. Maastotutkimusten perusteella voidaan lineamenttien sanoa yleensä olevan kallioperan ruhjeita. Olkiluoto sijaitsee kolmen 1 -luokan ruhjeen muodostaman lohkon keskellä. Lahimmillaan naista on Rauman eteläpuolella oleva pohjois-luodesuuntainen ruhje, joka todennäköisesti jatkuu myös merellä noin 20 km:n päässä Olkiluodon lounaispuolella. Paikallisesti on Olkiluodon valittömassä läheisyydessä viisi II -luokan ruhjetta, joista kaksi on saaren ulkopuolella ja kolme on saaren alueella. Luokan II1 ruhjeita on lukuisia ja niistä kolme on Ulkopaänniemen alueella. Karttavertailussa Olkiluodon koillispuolella on painovoimakartassa selvä koillissuuntainen taive samanarvokayrissa kun taas aeromagneettsessa kartassa alue on melko homogeeninen. Nykyinen maankohoamisnopeus Olkiluodon alueella on n. 7 mm vuodessa. Tata tutkimusta on tarkoitus jatkaa siten, että nyt esitetyistä tulkinnoista tehdään kompleksitulkinta, jonka tuloksena saadaan Olkiluodon ympäristön kallioperan rakennekartta. Tämän kartan ja seismisten tietojen avulla pyri taän analysoimaan alueen seismotektoniset rakenteet. Samassa yhteydessä tutkitaan myös merialueen kallioperan rakennetta, sekä tutkimusalueen kallioperan hydrogeologiaa.

LIITELU 'ETTE Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Liite 7 Liite 8 Liite 9 Liite 10 Liite 11 Liite 12 Indeksikartta Kallioperäkartta (Vorma 1976) Olkiluodon kallioperäkartta (keskeneräinen) 1 1 m l. satelliittikuvatulkinta 1:400 000 1:60 000 ilmakuvatulkinta 1:50 000 korkeuskäyräelementtitulkinta 1 : 100 000 maaperäkartan pal jastumaelementin tulkinta Kallioperäkartta (Simonen 1980) Aeromagneettinen kartta Painovoimakartta Maannousukart t a

VIITTEET Simonen, A., The Precambrian in Finland. Bull. Geol. Surv. Finland, 304, 1980. Simonen, A., Suomen geologia (toim. K. Rankama). Kirjayhtymä, Helsinki, 1964. Vorma, A.,On the petrochemistry at rapakivi granites with special reference to the Laitila massif, southwestern Finland. Bull. Geol. Surv. Finland, 285. 1976. Haapala, I., Petrography and geochemistry of the Eurajoki stock, a rapakivi-grani te complex wi th greisen-type mineralization in southwestern Finland, 286. 1977. Harme, M., Suomen geologinen yleiskartta, lehti B1-Turku, kivilajikartan selitys, 1960. Simonen, A., Suomen kallioperä, 1:l milj. Geologinen tutkimuslaitos, 1980. Räsänen, V., (toim.) Aeromagneettinen korkealentokartta, julkaisematon työkartta. Geologian tutkimuskeskus. Honkasalo, A., Painovoimakartta, julkaisematon työkartta. Suomen geodeettinen laitos. Kujansuu, R., Niemelä, J. (toim. ) Suomen maaperä, 1 : 1 milj. Geologian tutkimuskeskus, 1984. Kääriäinen, E.,The second levelling of Finland in 1935-1955, Suomen geodeettisen laitoksen julkaisuja, No 61, 1966. Suominen, V., Olkiluodon kallioperäkartta. Julkaisematon työkartta. Geologinen tutkimuslaitos, 1981.

\ LIITE 2 Kallioperakartta (Vorma 1976) 1. Orogeenisia kivilajeja (kiillegneissi - granodioriitti) 2-8 Eri rapakivigraniittimuunnoksia 9 Anortosiitti 10 Oliviinidiabaasi 11 Hiekkakivi 12-14 Kemiallisesti analysoituja näytteitä

Liite 5

'3 0 Z W E o w z n z w O U t J 3 2 s HO?C 3"" 022 Liite 10

Liite 11

OLKILUODON YMPARISTON NYKYINEN MAANKOHOAMINEN (Kääriäinen 1966) SELITYS - MAANKOHOAMISEN ISO- BAASIT (MM/WOSI) --- INTERPOLOIDUT ISO- BAASIT GEOEIAN TUTKIMUSKESKUS Ydinjätteiden sijoitustutkimukset Piirustus G-3.1-1/12