KUN OVI AUKEAA Vapautuvien vankien kokemukset ja odotukset diakoniatyöstä

KUN OVI AUKEAA Vapautuvien vankien kokemukset ja odotukset diakoniatyöstä Anu Pohjola, E 11 Pauliina Ruotsalainen, E11 Opinnäytetyö, syksy 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK), diakoni

Herra, vapaudun aivan pian; lasken päiviä ja hetkiä, pystyn tuskin odottamaan hetkeä, kun ovi avataan. Vapautumiseni ei tuo vain iloa; pelkään rakkaita lähimmäisiäni ja heidän arvosteluaan, pelkään virkailijoita ja viranomaisia, minua ahdistaa kysymys: Onko teitä koskaan rangaistu? Pelkään kaikkia ongelmia, jotka kohtaavat aikaisemmin rangaistua. Herra, Vapisen pelosta, ettei minun vapautumiseni ala oikealla tavalla. Auta minua hoitamaan vapaudessa asioitani ja vielä kerran aloittamaan kaiken uudestaan. (Plit 1992, 80.)

TIIVISTELMÄ Pohjola Anu, Ruotsalainen Pauliina Vapautuvien vankien kokemuksia ja odotuksia diakoniatyöstä Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK), diakoni Pieksämäki, Syksy 2004 Sivuja 50, 4 liitettä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää avovankilasta vapautumassa olevien vankien kokemuksia ja odotuksia diakoniatyöstä sekä omasta vapautumisesta. Vankien kokemuksia ja odotuksia selvittämällä pyritään vapautumassa olevien vankien parissa tehtävään diakoniatyöhön tuomaan kehittämisideoita. Näiden ideoiden avulla pystyttäisiin vankien tärkeäksi kokemat asiat huomioimaan mahdollisimman hyvin tulevaisuuden diakoniatyössä. Tutkimusta varten haastateltiin kolmeatoista (n=13) Vilppulan vankilan (avovankila) vankia. Tutkimusaineistoa analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimusmenetelmä. Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä jakautuu useisiin alalajeihin, joista valittiin hermeneuttinen lähestymistapa. Tutkimustuloksissa ilmeni, että alle puolet vastanneista vangeista eivät tunteneet diakoniatyötä ollenkaan. Loput vastanneista kokivat, että he olivat saaneet tukea ja apua diakoniatyöntekijältä. Vankien diakoniatyölle asettamat odotukset kohdistuivat keskusteluapuun, vapautumisen tukemiseen sekä taloudelliseen apuun. Tuomion suorittamista tukeviksi tekijöiksi mainittiin läheisten yhteydenpito, voimavaroja vankilaelämään antavat tekijät, hengellisten asioiden kautta saatu tuki sekä henkinen tuki. Yli puolet vastanneista vangeista ei pelännyt vapautumista. Lähes kaikki vangit kokivat tuomion suorittamisen merkittäväksi jaksoksi elämässään. Merkittäväksi tuomio koettiin, koska sen aikana oli päästy irti päihteistä, opittu uusia asioita, saatu elämänsuunta ja tarkoitus muuttumaan sekä kehitetty henkilökohtaisia vahvoja piirteitä. Tulosten perusteella voidaan esittää, että diakoniatyön tulisi tehdä itseään tunnetummaksi vankien keskuudessa. Resurssiensa vahvistamiseksi diakoniatyöntekijöiden olisi hyödyllistä hankkia lisää vapaaehtoisia avukseen sekä kehittää yhteistyötä muiden vankien parissa työskentelevien tahojen kanssa. Jatkotutkimusaiheena olisi mielenkiintoista selvittää vankiladiakonien tekemän työn merkitystä vapautuvan vangin elämässä. Toinen jatkotutkimusaihe voisi olla selvittää seurakuntien diakoniatyöntekijöiden erilaisia käytäntöjä tehdä vankilatyötä sekä heidän asenteitaan vankilatyötä kohtaan. Asiasanat: diakoniatyö, kriminaalityö, vapautuva vanki, laadullinen tutkimus Säilytyspaikka: DIAK/Pieksämäen yksikön kirjasto

ABSTRACT Pohjola Anu, Ruotsalainen Pauliina Releasing Prisoners Experiences and Expectations about Diaconal Work Diaconia Polytechnic, Pieksämäki Training Unit The Diaconal Degree Programme in Social Welfare, Health Care and Education Bachelor of Social Services, Diacony Pieksämäki, Fall 2004 50 pages, 4 appendices The purpose of this study was to chart out experiences and expectations about diaconal work that prisoners who are releasing from the prison have. The welfare work among the prisoners should be developed so that it could meet prisoners expectations better. For this study 13 (n=13) prisoners from The Prison of Vilppula were interviewed. Study material was analysed using inductive contents analysis. The study is qualitative and hermeneutic. It was discovered that less than half of the prisoners who answered didn t know diaconal work at all. The rest of the prisoners felt that they had got support and help from a deacon. Prisoners expectations about diaconal work were towards discussion help, support for releasing and economical help. The things that could support prisoners during the sentence were communication with family: things that give you resources during your sentence; spiritual things and emotional things. Over one half of the prisoners who answered weren t afraid of the releasing from the prison. Almost all of the prisoners who answered thought that their sentence had given something remarkable in their life. During the sentence they had got rid of substance addiction, had learned new things, had changed their whole life and had developed their personal strenght features. The results of this study demonstrate that diaconal work should be making itself better-known among prisoners than nowadays. Resources of the diaconal work could be strenghtened by using volunteers and developing co-operation with other people and organizations working with prisoners. The topic of follow-up research could be working out the meaning of the prison deacon in releasing prisoners life. Other interesting topic for follow-up research could be working out deacons different practices in prison work and their different attitudes towards prison work. Keywords: work with criminals, diaconal work, releasing prisoner, qualitative research, A copy of this study will be available in the library of Pieksämäki Training Unit of the Diaconia Institute of Higher Education

SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1. JOHDANTO...5 2. KRIMINAALITYÖ SUOMESSA...6 2.1. Kriminaalityön järjestelyt ja toteuttajat...6 2.2. Kriminaalityötä toteuttavat järjestöt...8 3. EVANKELISLUTERILAISEN KIRKON KRIMINAALITYÖ...10 3.1. Kriminaalityön toteutus...10 3.2. Diakoniatyön historia vankilassa...11 3.3. Vankiladiakonin toimenkuva...12 4. VAPAUTUVAA VANKIA TUKEVA DIAKONIATYÖ...14 4.1. Tukiasuntotoiminta sekä taloudellinen avustaminen...14 4.2. Päihde- ja mielenterveystyö...15 4.3. Paikallisseurakuntien diakoniatyöntekijöiden tekemä vankilatyö...17 5. YHTEENVETO KESKEISISTÄ KÄSITTEISTÄ...18 6. TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...19 6.1. Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimustehtävä...19 6.2. Tutkimuksen lähestymistapa...19 6.3. Kohderyhmän valinta ja aineiston hankintamenetelmä...20 6.4. Aineiston analysointimenetelmä...21 6.5. Tutkimuksen eettisyyden ja luotettavuuden tarkastelua...22 7. TULOKSET...25 7.1. Taustatietoa vangeista...25 7.2. Vankien kokemukset diakoniatyöstä...25 7.3. Vankien odotukset diakoniatyöstä...26 7.4. Tuomion suorittamista tukevat tekijät...27 7.5. Vankien näkemykset vapautumisesta sekä uusintarikollisuutta ehkäisevistä tekijöistä...28 8. POHDINTA...30 8.1. Vankien kokemukset ja odotukset diakoniatyöstä...30

8.2. Tuomion suorittamista tukevat tekijät sekä omaan vapautumiseen liittyvät asiat...32 8.3. Johtopäätökset ja jatkotutkimusaiheiden esittäminen...37 LÄHTEET...40 LIITTEET...43 Liite 1. Tutkimuksen viitekehys, 1 sivu...44 Liite 2. Tutkimustulokset, 4 sivua...45 Liite 3. Haastattelurunko, 1 sivu...49 Liite 4. Tutkimuslupa, 1 sivu...50

1. JOHDANTO Vangin ei ole helppoa palata takaisin siviiliin tuomion jälkeen. Plitin runo kuvaa vangin tuntemuksia muutamia viikkoja ennen vapautumista. Varsinkin useita kertoja aiemmin vankilasta vapautuneet saattavat kokea aikaisempien pettymysten vuoksi jopa siviilikauhua. (Plit 1992, 80.) Tultuamme tietoiseksi edellä mainituista asioista, heräsi mielenkiintomme selvittää diakoniatyön mahdollisuuksia tukea vapautumassa olevaa vankia. Itse vankilatyöstä kiinnostuimme opiskelun aikana vankilaan tehtyjen tutustumiskäyntien yhteydessä. Myös toisen opinnäytetyöntekijän harjoittelujakso Vilppulan vankilassa toi innostusta aiheeseen. Näiden asioiden pohjalta ryhdyimme toteuttamaan tutkimusta. Tutkimus tehtiin vangin näkökulmasta. Merkittävänä lähteenä olemme käyttäneet Pelson vankiladiakonin Tuula Karjalaisen henkilökohtaisia tiedonantoja. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää avolaitoksesta vapautumassa olevien vankien kokemuksia ja odotuksia diakoniatyötä sekä omaa vapautumista kohtaan. Vankien kokemuksia ja odotuksia selvittämällä pyritään vapautumassa olevien vankien parissa tehtävään diakoniatyöhön tuomaan kehittämisideoita. Näiden ideoiden avulla vankien tärkeäksi kokemat asiat pystyttäisiin huomioimaan mahdollisimman hyvin tulevaisuuden diakoniatyössä. Varsinaiseksi tutkimustehtäväksi määriteltiin diakoniatyön kehittäminen vastaamaan avovankilasta vapautuvien vankien odotuksiin. Vankien odotuksia koko kirkon kriminaalityötä kohtaan on tutkittu aiemminkin (Karttunen 1998). Mielestämme koko kirkon kriminaalityön tutkiminen olisi ollut liian laaja alue. Siksi päädyimme tutkimaan diakoniatyötä kirkon kriminaalityön osana. Tutkimustehtävän rajaaminen koskemaan pelkästään avolaitosvankeja perustuu edellä mainittuun harjoittelujaksoon Vilppulan vankilassa (avovankila). Koska molemmat opinnäytetyöntekijät saavat kaksoiskelpoisuuden ja valmistuvat diakoneiksi ja sosionomeiksi, on tarkoituksenmukaista tarkastella aihetta myös yhteiskunnan näkökulmasta. Siksi teoriaosuudessa käsitellään koko Suomessa tehtävää kriminaalityötä. Tutkimuksen rajaaminen diakoniatyöhön puolestaan tukee tulevien diakoniatyöntekijöiden ammatillisuutta.

6 2. KRIMINAALITYÖ SUOMESSA 2.1 Kriminaalityön järjestelyt ja toteuttajat Kriminaalityöstä vastaa oikeusministeriön kriminaalipoliittinen osasto (KPO). Se ohjaa vankeinhoidon koulutuskeskuksen toimintaa ja rikosseuraamusvirasto on sen alainen. Rikosseuraamusvirasto koostuu neljästä yksiköstä, jotka ovat vankeinhoitolaitos, kriminaalihuoltolaitos, oikeudellinen yksikkö sekä hallintoyksikkö. Viraston päällikkönä toimii Vankeinhoitolaitoksen pääjohtaja. (Kostiainen 2001, 36-37; Laitinen 2002, 23-25.) Vankeinhoitolaitos panee täytäntöön tuomioistuinten tuomitsemat vankeusrangaistukset, oikeudenkäynteihin liittyvät vangitsemiset sekä säilöönotot. Vankeinhoitolaitokseen kuuluu 34 eri puolella Suomea sijaitsevaa laitosta. Niistä 17 on suljettua vankilaa, 15 avolaitosta ja 2 sairaalayksikköä. Vankeinhoitolaitoksen palveluksessa on noin 2540 päätoimista henkilöä. (Kostiainen 2001, 36-37; Laitinen 2002, 23-25.) (Kuvio 1.) KUVIO 1. Rangaistusten täytäntöönpanon organisaatio 1.8.2001 alkaen. (Laitinen 2002.)

7 Vankeinhoitolaitos on jaettu läänijaon perusteella kolmeen vankeinhoitoalueeseen. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen alueisiin kuuluvat näiden läänien alueella sijaitsevat vankilat. Itä- ja Pohjois-Suomeen kuuluu Itä-Suomen, Kuopion ja Lapin läänit. Vanki, joka on määrätty suljettuun rangaistuslaitokseen suorittaa tuomion sen läänin alueelle, jossa vangin kotikunta sijaitsee. Suljetussa laitoksessa on suljettu, puoliavoin, avoin, päihteetön ja varmuusosasto. (Myhrberg 2002, 58-59; Laitinen 2002, 23-25.) Kaikki avolaitokset on määrätty oikeusministeriön päätöksellä päihteettömiksi. Avolaitokseen tultuaan vanki joutuu tekemään päihteettömyyssitoumuksen. Avolaitokseen voi päästä silloin, kun tuomiota on jäljellä enintään kaksi vuotta. Toinen edellytys on se, että vangin täytyy soveltua avolaitokseen eikä esimerkiksi karkaamisvaaraa ole. Avolaitokseksi luetaan myös työsiirtolat. Suljettujen- ja avolaitosten lisäksi on olemassa erityisiä vankeinhoidollisia yksikköjä. Näitä ovat nuorisovankilat, pakkolaitos, vankimielisairaala ja vankisairaala. (Myhrberg 2002, 58-59; Junkkari 1996, 36-37.) Vankilaa johtaa johtaja, joka ratkaisee laitoksen toimintaa koskevat asiat, ellei niitä ole annettu ratkaistavaksi vankeinhoitolaitoksen muulle virkamiehelle. Johtajan vahvistamassa työjärjestyksessä voidaan muodostaa vankilan eri toimialoista vastuualueita. Työjärjestyksessä määrätään myös vankilan muiden työntekijöiden tehtävät ja ratkaisuvalta. (Kostiainen 2001, 36-37.) Lait asettavat monia vaatimuksia vankeinhoitolaitokselle. Esimerkiksi vapautuvaa vankia ajatellen rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain 4 :n mukaan rangaistus on pantava täytäntöön siten, ettei se tarpeettomasti vaikeuta vaan mahdollisuuksien mukaan edistää vangin yhteiskuntaan sijoittumista. (Rikosseuraamusviraston raportti 2002.) Kriminaalihuoltolaitos vastaa vapaudessa toimeenpantavista yhdyskuntaseuraamuksista. Se tarkoittaa yhdyskuntapalvelun ja nuorisorangaistusten toimeenpanoa sekä ehdonalaisesti vapautuneiden ja ehdolliseen rangaistukseen tuomittujen nuorten rikoksentekijöiden valvontaa. Tehtävät siirrettiin Kriminaalihuoltolaitoksen hoidettavaksi samalla, kun koko organisaatio uudistettiin. Laitokseen kuuluu 21 aluetoimistoa ja 11 paikallistoimistoa. Henkilökuntaa kriminaalihuoltolaitoksella on noin 300. (Kostiainen 2001, 36-37; Laitinen 2002, 23-25.)

8 Rikosseuraamusviraston oikeudellinen yksikkö vastaa vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten ylimmästä täytäntöönpanosta, ohjauksesta ja valvonnasta. Hallintoyksikkö vastaa Vankeinhoitolaitoksen ja Kriminaalihuoltolaitoksen yhteisistä hallintotehtävistä. (Kostiainen 2001, 36-37; Laitinen 2002, 23-25.) 2.2 Kriminaalityötä toteuttavat järjestöt KRIS Suomi yhdistys on perustettu vuonna 2001 ja sen toiminta tähtää vankilassa olevien ja sieltä vapautuvien auttamiseksi takaisin yhteiskuntaan. Se toimii vertaistuen periaatteella. Yhdistyksen perustaja- ja hallituksen jäsenillä on vankila-, huume- tai rikostausta. KRIS Suomi yhdistys tukee vankia jo vankeusaikana vierailemalla vankiloissa ja kertomalla toiminnastaan. Vankien puhelut KRIS Suomen edustajille vapautumiseen valmistautuessa kustannetaan valtion varoista. Vapautuva vanki vastaanotetaan vankilan portilla ja saatetaan mukaan KRIS:in tiloihin ja toimintaan. (KRIS-Suomi ry 2004; Kostiainen 2003 a, 39.) Vapautuvien tuki ry on perustettu vuonna 1984. Se on kristillis-sosiaalinen vapaaehtoisjärjestö. Toiminnan tavoitteena on auttaa päihde-, rikos- ja vankilakierteeseen ajautuneita ihmisiä sekä tukea myös heidän omaisiaan. Yhdistys järjestää vuosittain 10-12 perheleiriä. Lisäksi he järjestävät paljon muuta perhe-, parisuhde ja omaistyötä. (Vapautuvien tuki 2004.) Kriminaalihuollon tukisäätiön asiakkaita ovat vangit, vankilasta vapautuvat ja heidän omaisensa. Säätiön tarkoituksena on tukea kriminaalihuoltotyötä sekä sen kehittämistä, vaikuttaa uusintarikollisuuteen ja sen haittoja vähentävään toimintaan sekä edistää palvelujen saatavuutta ja järjestämistä. Tehtäväänsä säätiö toteuttaa avustamalla kyseistä toimintaa toteuttavia viranomaisia ja järjestöjä. (Kriminaalihuollon tukisäätiö 2004.) Silta valmennusyhdistys tarjoaa vankilasta vapautuville henkilöille tukiasuntoja, kuntoutuspalveluja ja kuntouttavaa työtoimintaa. Kuntoutuksen tärkeitä edellytyksiä ovat henkilön halu saada todellinen muutos elämäänsä sekä halu päihteettömyyteen. Kuntoutus tarjoaakin päihteettömän yhteisön, jossa on mahdollista yhdessä muiden kuntoutujien sekä oman ohjaajan ja muun henkilöstön kanssa opetella turvallisesti uusia elämisen

9 tapoja. Kuntoutuksen aikana mietitään asiakkaan etenemissuunnitelmaa, johon kirjataan muun muassa toimeentulo, asuminen, työ ja päihteettömyys. (Silta-valmennusyhdistys 2004.) Suomen Punaisen Ristin (SPR) vankilavierailutoiminta alkoi vuonna 1971. Samana vuonna kehitettiin vankilatoiminnan periaatteet ja työmallit. Vankilavierailijatoiminta antaa vangeille mahdollisuuden solmia vankilan ulkopuoliseen henkilöön ihmissuhde. Tavoitteena on tukea vangin sosiaalista kehitystä ja vuorovaikutustaitoja tarjoamalla mahdollisuus keskusteluun ystävätoimintaa perehtyneen henkilön kanssa. Toiminta on täysin vapaaehtoista ja siihen kuuluu ehdoton salassapitovelvollisuus. Suomessa on lähes 100 vankilavierailijaa. (Vankeinhoito 2004; Pilkama 1996, 17.) Sininauhaliitto on kristillisten päihdejärjestöjen keskusliitto. Sen toiminta-ajatuksena ja perustehtävänä on palvella jäsenyhteisöjään ja kristillisiä seurakuntia ehkäisevässä päihdetyössä, päihdehaittojen ja syrjäytymisen vähentämisessä, riippuvuuksista toipumisessa sekä elämän eheytymisessä. Toiminta-ajatus nousee kristillisestä rakkaudesta ja ihmiskäsityksestä. Toimintaa ohjaavia arvoja ovat diakonisuus, avoimuus, vastuullisuus ja vaikuttavuus. Sininauhasäätiö on sininauhaliiton hallinnoima erilaisiin asumisen tarpeisiin keskittynyt säätiö (Sininauhaliitto 2004.) Vankilatyön vapaaehtoistyössä yhteiskristillisellä Vankien ystäväverkosto ry:llä, Prison Fellowship Finlandilla, on keskeinen rooli. Kansainvälinen Prison Fellowship International on yksi maailman suurimmista kristillisistä maallikkoliikkeistä. Sen piirissä toimii tuhansittain vapaaehtoistyöntekijöitä ympäri maailmaa. Prison Fellowship International tekee kriminaalityötä erityisesti niissä Itä- Euroopan, Latinalaisen Amerikan, Aasian ja Afrikan maissa, joissa valtiovalta tai kirkot eivät vastaa kriminaalityöstä järjestäytyneesti. Vankien ystäväverkosto ry toimii hieman eri periaattein ja menetelmin kuin kansainvälinen liike. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Suomessa kirkot ja seurakunnat ovat tehneet vankilatyötä jo pitkään ja työmuoto on yhteiskunnan suojeluksessa. Vankien ystäväverkosto ry:n puheenjohtajana toimii Kirkon kriminaalityön sihteeri. (Suomen evankelisluterilainen kirkko 2004 b.)

10 3. EVANKELISLUTERILAISEN KIRKON KRIMINAALITYÖ 3.1 Kriminaalityön toteutus Vankien ja muiden rangaistujen parissa tehtävä työ on kirkollisen kriminaalityön perinteinen toiminta-alue. Vankiloissa toimii tällä hetkellä 17 päätoimista vankilapappia. Lisäksi muutamassa avovankilassa on sivutoiminen vankilapappi eli seurakuntapappi, joka pitää yhteyttä vankilaan oman toimensa ohella. Vankilapapit ovat vankeinhoitolaitoksen alaisia. Päätoimisia diakoniatyöntekijöitä vankiloissa toimii tällä hetkellä kolme. He toimivat Naarajärven, Satakunnan ja Pelson vankiloissa. (Suomen evankelisluterilainen kirkko 2004 a.) Kirkon kriminaalityön vastuualueina ovat vangit ja heidän omaisensa, vankilasta vapautuneet, tukihenkilötoiminta, osallistuminen kriminaalipoliittiseen keskusteluun ja yhteistyö esim. vankilaviranomaisten ja kriminaalihuoltoyhdistysten kanssa. Tärkeässä osassa kirkon kriminaalityössä on kriminaalityön sihteeri, joka kehittää yhdessä vankeinhoitoosaston ja vankilapappien sekä hiippakuntien kanssa kirkon kriminaalityötä. Kehittämisen kohteena on ollut esimerkiksi tukiasuntotoiminta, vankien omaisten tukeminen ja vankilasta vapautuneiden tukeminen. (Suomen evankelisluterilainen kirkko 2004 b.) Edellä mainittujen tahojen lisäksi kirkko tekee viranomaisyhteistyötä erityisesti poliisin kanssa. Yhteistyötä koordinoi Kirkon Diakonia ja Yhteiskuntatyökeskuksen (KDY) toimikunnan asettama Kirkko ja poliisi-työryhmä. Yhteisiä työalueita ovat esimerkiksi lapset ja nuoret, perheet, perheväkivalta, rikosten uhrit ja päihteet. Lisäksi kirkko tekee yhteistyötä myös muiden viranomaistahojen kanssa. Näitä ovat esimerkiksi sosiaaliviranomaiset ja lastensuojeluviranomaiset. Seurakuntien kriminaalityö toteutuukin parhaiten eri viranhaltijoiden yhteistyöllä. (Suomen evankelisluterilainen kirkko 2004 b.)

11 3.2 Diakoniatyön historia vankilassa Hengellinen vankilatyö perustuu Jeesuksen lähetyskäskyyn: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat opetuslapsikseni. Suoria kehotuksia vankilatyöhön löytyy Raamatusta ainakin kaksi: Minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni (Matt. 25:36), sekä Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina (Hebr. 13:3). Diakoniatyön historia vankiloissa ulottuu alkuseurakuntaan asti. Jo tuolloin diakonin tehtäviin kuului huolehtia sairaista, kodittomista, yksinäisistä ja vangeista. Toiminta oli sidoksissa kristinuskon perusasioihin, erityisesti Kristuksen sovitustyöhön. Vastuu diakoniasta kuului koko seurakunnalle. Diakonia oli kristittyjen tapa elää. Alun voimakkaiden vaiheiden jälkeen diakoniatyö oli vähäistä huono-osaisten parissa ja se keskittyi enemmän saarnaamiseen ja kastamiseen. Diakonia siirtyi luostareihin, joten vankiloissa tehtävä työ vähentyi. Huono-osaisista ja myös vangeista huolehtiminen siirtyi esivallalle. Sisälähetyksen synty Saksassa 1800-luvun puolivälissä alkoi uudestaan elvyttää diakoniaa, jonka seurauksena alkoi myös diakonien koulutus 1830-luvulla. Silloin diakoneja siirtyi myös vankilalaitoksiin työhön. (Niemelä 1996, 159-161.) Vuonna 1972 Evankelisluterilainen kirkko perusti päätoimisen kriminaalityön sihteerin viran. Sihteeri toimi yhdessä vankeinhoito-osaston ja vankilapappien sekä hiippakuntien kanssa kehittäen kirkon kriminaalityötä. Tästä edellä mainitusta yhteistyöstä on kirkon kriminaalityö saanut alkunsa. (Suomen evankelisluterilainen kirkko 2004 b.) Evankelisluterilainen kirkko perusti aluksi kokeilumielessä vankiladiakonin virkoja niihin vankiloihin, joissa ei ollut vakituista vankilapappia. Ensimmäinen vankiladiakonin virka oli Pelsolla 1974, toinen perustettiin Naarajärvelle vuonna 1977 ja kolmas Köyliön ja Huittisten varavankiloihin Satakunnassa vuonna 1983. Vankiladiakonit ovat hiippakuntien viranhaltijoita. Vankilasielunhoidon valvonta kuuluu tuomiokapituleille. (Suomen evankelisluterilainen kirkko, 2004 a; Karjalainen 2004, henkilökohtainen tiedonanto.)

12 3.3 Vankiladiakonin toimenkuva Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Seurakuntien diakoniatyö perustuu tähän Raamatun ajatukseen. Seurakunnan diakoniatyössä annetaan hengellistä, ruumiillista ja aineellista apua hädänalaisille. Diakoniatyö on yksi kirkon perustehtävistä. Uskonnon harjoittaminen vankilassa on turvattu Suomen perustuslailla (11. ). Sen mukaan jokaisella vangitulla on oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoaan. (Tampereen seurakunta 2004.) Kuopion tuomikapituli on antanut johtosäännön, jossa määriteltiin tehtävät myös Pelson, Naarajärven ja Satakunnan vankiladiakoneille. Sen mukaan vankiladiakonin tulee vangin toivomuksesta auttaa heitä pitämään yhteyttä perheeseen ja omaisiin. Lisäksi diakonin tulee pyrkiä lujittamaan perhesiteitä järjestämällä vankilassa neuvottelutilanteita vangeille ja heidän perheenjäsenilleen. Rangaistuslaitosten omat järjestyssäännöt ohjaavat toiminnan käytännön toteuttamista. (Karjalainen 2002, 109-110.) Johtosäännön mukaan vankiladiakoni pitää myös vangin perhettä asiakkaanaan. Johtosäännön mukaan vankiladiakonin tulee pitää yhteyttä eri viranomaisiin, kriminaalityöntekijöihin sekä paikallisseurakuntien diakoniatyöntekijöihin. Näin vangit ja heidän omaisensa saisivat tarvittavat palvelut ja pystyisivät hoitamaan asiansa. Lisäksi vankiladiakonin tulee asiallisesti tiedottamalla antaa oikeaa tietoa vankeinhoidosta sekä muokata parhaan kykynsä mukaan yleistä asennoitumista vankeja ja heidän omaisiaan kohtaan myönteisemmäksi. (Karjalainen 2002, 109-110.) Vankiladiakonin toimenkuvaan kuuluu yksilökohtainen asiakastyö, johon sisältyvät sielunhoito ja keskustelut. Vankiladiakoni Tuula Karjalaisen mukaan juuri sielunhoito on tärkein tehtävä vankiloissa. Tämän lisäksi vankiladiakonin tehtäviin kuuluvat hengellisten piirien (esimerkiksi raamattupiirit) järjestäminen sekä jumalanpalveluksissa avustaminen. (Karjalainen 2004, henkilökohtainen tiedonanto.) Perhetyötä tehdessään vankiladiakoni järjestää perheen kesken neuvotteluja sekä pitää yhteyttä vangin perheeseen. Perhetyön tarve vankiloissa on kasvanut. Ei riitä, että pelkästään vankia pyritään kuntouttamaan. Vankeusajasta selviytymisessä tarvitaan koko perheen kuntouttavaa tukemista ja sen oivaltamista, että perhe on vankeinhoidon yhteis-

13 työkumppani ja voimavara. Perhetyö tulisikin saada yhdeksi suomalaisen vankeinhoidon kuntouttavan toiminnan muodoksi. Vankilasielunhoidolla on tässä hyvin keskeinen tehtävä ja osuus. (Karjalainen 2004, henkilökohtainen tiedonanto.) Vankiladiakonin toimenkuvaan kuuluu yhteistyö muiden vankilan työntekijöiden kanssa. Tämän yhteistyön puitteissa hän osallistuu esimerkiksi vangeille järjestettäviin kuntoutusryhmiin sekä pyrkii motivoimaan vankeja niihin mukaan. Vankiladiakonille kuuluvat myös Rikosseuraamusviraston määräämät moniammatilliset riski- ja tarvearvio sekä rangaistusajan käytön suunnittelupalaverit, joissa myös vanki on mukana. Lisäksi vankiladiakonin toimenkuvaan kuuluu yhteistyö siviilitahoihin, esimerkiksi Kriminaalihuoltolaitokseen, sosiaalitoimistoihin, vankien kotiseurakuntiin ja muihin hengellisiin yhteisöihin. Vankiladiakoni pitää yhteyttä myös vapaaehtoisiin ja vankilavierailijoihin. (Karjalainen 2004, henkilökohtainen tiedonanto.) Vankiladiakonien tulee toiminnassaan huomioida erilaiset säädökset ja asetukset, kuten julkisuuslaki, vaitiolovelvollisuus ja oikeus sekä laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta (Suomen evankelisluterilainen kirkko 2004 a).

14 4. VAPAUTUVAA VANKIA TUKEVA DIAKONIATYÖ 4.1 Tukiasuntotoiminta sekä taloudellinen avustaminen Vankila toimii usein vangin toimintakykyä taannuttavana paikkana. Vankilassa vangin ei tarvitse kantaa huolta huomisesta. Tuomion päätyttyä elämässä selviytyminen on tavallisesti entistä vaikeampaa. Jokapäiväisten asioiden mm. asunto- ja toimeentulokysymysten hoitaminen saattaa tuntua vaivalloiselta. Diakoniatyön vastaus asunnottomuusongelmaan on tukiasuntotoiminta. (Kulvik 2000; Rikkilä 2002, 16-17.) Tukiasuntotoiminnalla tarkoitetaan asumismuotoa, johon kuuluvat kiinteästi palvelut, jotka ovat välttämättömiä asukkaan suoriutumiseksi jokapäiväisistä toiminnoista. Lisäksi tähän asumismuotoon kuuluu mahdollisuus saada apua ympäri vuorokauden. Tukiasuntotoiminta liitetään suurempiin palvelukokonaisuuksiin, joissa toteuttajina mukana ovat kunnat, seurakunnat ja kristilliset järjestöt. (Jääskeläinen 2002, 211-212; Poteri 1997.) Kristillisillä järjestöillä on pitkä historia asumispalvelujen tuottamisessa. Niitä on tuotettu 1880-luvulta lähtien päihdeongelmaisille, vankilasta vapautuville ja muille asunnottomille. Varsinaisesti tukiasuntotoiminta alkoi 1980-luvulla. Laitosmaisista olosuhteista pyrittiin kohti normaalia ja kodinomaisempaa ratkaisua. Toiminta käynnistettiin Yhteisvastuukeräyksen avulla. Sillä hankittiin katulähetysyhdistyksille tukiasuntoja, jotka suunnattiin vankilasta vapautuneille. Kirkon diakoniatyön merkitys on ollut suuri asenteellisen ja toiminnallisen muutoksen virittäjänä. (Jääskeläinen 2002, 211-212.) Myös taloudelliset vaikeudet tuovat suurta epävarmuutta vapautuvan vangin elämään. Vankilasta vapautuneen ei ole helppoa suoriutua elämän perusasioista yksin, koska hän on vankilassa ollessaan tottunut saamaan apua vankilan henkilökunnalta. Itsenäistä taloudellista selviytymistä vaikeuttavat myös ongelmat työ- ja koulutuspaikkojen saamisessa rikosrekisterimerkintöjen takia. Nykyään yhä useammissa työpaikoissa vaaditaan saada nähdä hakijan rikosrekisteriote ennen työsuhteen aloittamista. (Kulvik 2000; Rikkilä 2002, 16-17.)

15 Seurakunnan antamat taloudelliset avustukset eivät ole määrällisesti isoja, koska päävastuu ihmisten toimeentuloturvasta on kunnalla. Useimmiten diakoniatyöntekijöiden myöntämät avustukset ovat maksusitoumuksina tai osto-oikeuksina. Diakoniatyöntekijä voi avustaa asiakkaita myös antamalla ilmaiseksi vaatteita, huonekaluja ym. seurakunnan tai jonkun sen yhteistyökumppanin kirpputoreilta. Yhdessä kuntien kanssa diakoniatyö on kehittänyt ruokapankkitoiminnan, joka jakaa peruselintarvikkeita vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville. Ruokapankkeja on Suomessa noin 60 ja ne toimivat yli 170 seurakunnan alueella. (Jääskeläinen 2002, 227-229.) Vapautuvien vankien ongelmana saattaa olla on se, että kun he saavat rahaa sosiaalihuollosta tai ensimmäisestä työpaikasta, ulosottomies vie siitä merkittävän osan. Monille vapautuville vangeille on kertynyt suuria korvauksia, jotka vaikeuttavat sopeutumista siviilielämään. Ratkaisuksi näihin ongelmiin perustettiin kirkon aloitteesta vuonna 1990 Takuu - säätiö. Sen kautta voi saada apua maksu- ja velkavaikeuksissa. Takuu säätiö kouluttaa diakoniatyöntekijöitä toimimaan velkaneuvojina. (Takuu-säätiö 2004, Kostiainen 2003 b; Rikkilä 2002, 16-17.) 4.2 Päihde- ja mielenterveystyö Päihteiden käyttö voi romuttaa vangin pyrkimykset saada elämänasiansa järjestykseen. Vangit saattavat pitää rikollista ja päihteiden verhoamaa elämäntapaansa mielekkäänä, jollakin tapaa oikeutettuna tai ehkä vain ainoana vaihtoehtona, johon on pakko turvautua. Huonommuuden tunne sekä pelko hallitsemattomien tunneryöppyjen kokemisesta ajavat rikkinäisen ihmisen helposti pakenemaan päihteiden käyttöön. Päihdepiireissä vanki saattaa kokea saavansa edes jonkinlaista hyväksyntää. (Kulvik 2000.) Diakonisen päihdetyön tarkoituksena on vastata huono-osaisten avuntarpeeseen. Tähän pyritään raittiin elämäntavan edistämisellä, Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta kertomalla sekä tarpeellisten kuntoutus- ja hoitomahdollisuuksien järjestämisellä. Diakonisella päihdetyöllä pyritään myös torjumaan ja korjaamaan terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia haittoja. Diakoniatyöntekijöiden tekemässä päihdetyössä painottuu ennaltaehkäisevä työ ja päihteettömän elämäntavan tarjoaminen. Työ on käytännönläheis-

16 tä ja siinä pyritään oikeidenmukaisuuden ja ihmisarvon toteutumiseen. (Jääskeläinen 2002, 212-215.) Seurakuntien diakoniatyön järjestämät päihdepalvelut kohdistuvat huono-osaisiin, kuten yleisetkin päihdepalvelut. 1990-luvulta lähtien päihdeasiakkaat ovat lisääntyneet. Selvitysten mukaan lähes 70 %:lla vangeista on vaikea tai erittäin vaikea päihdeongelma. Jonkinasteisesta päihdeongelmasta kärsii jopa 80 90% vangeista. Sitä vastoin päihdepalveluihin pääseminen on vaikeutunut. Tämä koskee erityisesti huono-osaisia asiakkaita, jotka eivät kykene noudattamaan ennalta sovittuja vastaanottoaikoja tai säätelemään päihteiden käyttöä. He jäävät siis palveluiden ulkopuolelle. (Jääskeläinen 2002, 212-215; Granfelt 2003.) Diakoniatyöntekijät tekevät päihdetyössä yhteistyötä kunnan ja kuntayhtymien sosiaalija terveydenhuollon sekä erilaisten järjestöjen kanssa. Yhteistyön keskeisenä tavoitteena on oikean työn jaon löytäminen. Nykyään diakoniatyöntekijät tekevät yhteistyötä lastensuojelun kanssa yhä enemmän, koska myös päihdeperheiden lasten asioiden käsittely on lisääntynyt. Diakoniatyön järjestämät leiri- ja retkitoiminnat ovat osoittautuneet näissä tilanteissa hyviksi ratkaisuiksi. Päihdeperheen ongelmiin puuttuminen jo varhaisessa vaiheessa on hyvää rikosten ennaltaehkäisyä päihdeperheen lapsia ajatellen. Mahdollinen edessä oleva rikosura saattaa jäädä pois, jos lapsiin varhaisessa vaiheessa kiinnitetään huomiota. (Jääskeläinen 2002, 212-215; Kyröläinen 2003, 24-25.) Päihdetyön yksilökohtaisina toimintamuotoina ovat hoidolliset keskustelut ja vastaanottotoiminta. Seurakunnilla on myös päiväkeskuksia, jotka tarjoavat palveluja päihdeongelmaisille. Yksilökohtaisen tuen lisäksi on olemassa yhteisöllistä tukea, esimerkiksi keskusteluiltoja, juhlia, retkiä ja leirejä. Lisäksi seurakunnilla on päihdekuntoutuspaikkoja, jonne vangit voivat päästä kuntoutukseen. (Jääskeläinen 2002, 212-215; Puumala 2002, 30-31.) Mielenterveysongelmat ovat huomattavasti lisääntyneet vankien keskuudessa. Se näkyy myös diakoniatyössä. Diakoniatyö tukee yhteiskunnan ja järjestöjen tekemää mielenterveystyötä tekemällä yhteistyötä näiden kanssa ja sovittamalla omat palvelunsa niihin sopivaksi. Monilla seurakunnilla on mielenterveysongelmista kärsiville vangeille erityistä toimintaa, esimerkiksi mielenterveysryhmiä ja erilaisia virkistystoimintoja. Dia-

17 koniatyö tukee vankien mielenterveyttä myös sielunhoidon ja henkisen tuen kautta. Diakoniatyön erityisenä haasteena on tavoittaa sellaiset vangit ja muut mielenterveyskuntoutujat, jotka ovat jääneet muiden palvelujen ulkopuolelle. (Jääskeläinen 2002, 196-198; Kuopion seurakunta 2004.) 4.3 Paikallisseurakuntien diakoniatyöntekijöiden tekemä vankilatyö Iso osa kirkon vankilatyöstä tapahtuu paikallisseurakuntien taholta. Seurakuntapapit, kanttorit ja diakonit pitävät vankilajumalanpalveluksia ja hartauksia. Papit, diakoniatyöntekijät sekä nuoriso-ohjaajat tapaavat yksittäisiä vankeja heidän omasta pyynnöstään sekä ohjaavat monenlaisia ryhmätoimintoja. Seurakuntien työntekijät auttavat perustyössään myös vankien omaisia. Yhdenlaista kriminaalityötä on kohdata henkilöitä, jotka on määrätty yhdyskuntapalveluun tai ehdolliseen vankeuteen. Seurakunta voi myös tarjota paikan yhdyskuntapalvelun suorittamiseksi. (Suomen evankelisluterilainen kirkko 2004.b; Puumala 2002, 30-31.) Perheyhteyksiä diakoniatyössä tuetaan järjestämällä perheleirejä. Apua vankien omaisille diakoniatyö tarjoaa Sylvian, vankien läheisten auttavan puhelimen kautta. Se toimii Tampereen evankelisluterilaisen seurakuntayhtymän diakoniakeskuksen kriminaalityön alaisena. Auttava puhelin Sylvia sekä sen tarjoamat vertaistukiryhmät on tarkoitettu tukemaan vankien omaisten jaksamista ja selviytymistä. Sylvian tavoitteena on saada perustettua ympäri Suomea Sylvia-vertaistukiryhmiä, joissa vankien omaiset ja läheiset voivat kohdata samassa tilanteessa olevia ihmisiä. (Jääskeläinen 2002, 209-211; Rikosseuraamusviraston raportti 2002.) Seurakuntayhtymissä ja suuremmissa seurakunnissa on jonkin verran erityisdiakoneja, jotka ovat keskittyneet kriminaalityöhön. Erityisdiakoniatyölle tyypillisiä ovat vankiloissa pidettävät kotipaikkaryhmät. Diakoniatyöhön kuuluvan erityisnuorisotyö Snellun kautta käydään pitämässä erilaisia keskusteluryhmiä pääkaupunkiseudun vankiloissa alle 25-vuotiaille vangeille. Helsingin erityisdiakoniatyö on myös kehittänyt tapaamisja lomaoikeusasuntotoimintaa. Kyseisiä asuntoja vuokrataan edullisesti niitä tarvitseville lomaoikeuden saaneille vangeille. (Helsingin seurakuntayhtymä 2004 a; Helsingin seurakuntayhtymä 2004 b.)

18 5. YHTEENVETO KESKEISISTÄ KÄSITTEISTÄ Yhteenveto keskeisistä käsitteistä ja niiden suhteista on esitetty liitteessä (Tutkimuksen viitekehys, liite 1). Opinnäytetyössä käytetyt keskeiset käsitteet olivat kriminaalityö, diakoniatyö, vapautuva vanki sekä laadullinen tutkimus. Kriminaalityö: Opinnäytetyön teoriaosa sisältää kuvauksen koko Suomessa tehtävästä yhteiskunnan kriminaalityöstä. Kirkon kriminaalityö on yksi osa-alue koko Suomessa tehtävää kriminaalityötä. Kirkon kriminaalityön kautta aihetta tarkennettiin diakoniatyöhön. Diakoniatyö: Vankien parissa tehtävä diakoniatyö on alakäsite kirkon kriminaalityölle. Vankien parissa diakoniatyötä tekevät vankiladiakonit sekä paikallisseurakuntien diakoniatyöntekijät. Opinnäytetyössä selvitetään diakoniatyön osuutta sekä vaikutusmahdollisuuksia vapautumassa olevan vangin elämään. Vapautuva vanki: Selviytyminen siviilissä voi olla vaikeaa pitkän laitosjakson jälkeen. Vankeustuomion aikana ihminen ja hänen elämänsä muuttuvat. Tässä opinnäytetyössä vapautuvalla vangilla tarkoitetaan Vilppulan vankilasta vapautumassa olevia vankeja. Laadullinen tutkimus: Opinnäytetyössä on käytetty laadullista tutkimusmenetelmää. Tähän menetelmään päädyttiin, koska sen katsottiin soveltuvan vankien kokemusten ja odotusten selvittämiseen.

19 6. TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 6.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimustehtävä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää avovankilasta vapautumassa olevien vankien kokemuksia ja odotuksia diakoniatyöstä sekä omasta vapautumisesta. Vankien odotuksia ja kokemuksia selvittämällä pyritään vapautumassa olevien vankien parissa tehtävään diakoniatyöhön löytämään kehittämisideoita. Näiden ideoiden avulla pystyttäisiin vankien tärkeäksi kokemat asiat huomioimaan mahdollisimman hyvin tulevaisuuden diakoniatyössä. Varsinaiseksi tutkimustehtäväksi määriteltiin diakoniatyön kehittäminen vastaamaan avovankilasta vapautuvien vankien odotuksia. Tutkimustehtävään vastaamiseksi asetettiin seuraavat kysymykset: 1. Mitkä ovat vankien kokemukset diakoniatyöstä? 2. Mitkä ovat vankien odotukset diakoniatyötä kohtaan? 3. Mitkä tekijät tukevat vankien tuomion suorittamista? 4. Mitkä ovat vankien näkemykset heidän vapautumisestaan sekä uusintarikollisuutta ehkäisevistä tekijöistä? 6.2 Tutkimuksen lähestymistapa Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimusmenetelmä. Kvalitatiivinen tutkimusmenetelmä jakautuu useisiin alalajeihin, joista valittiin hermeneuttinen lähestymistapa. Tämä lähestymistapa katsottiin sopivaksi, koska tutkimuksen tarkoitusta täytettäessä pitää havainnoida vankien todellisia elämäntilanteita heidän sen hetkisessä elinympäristössään, vankilassa. Hermeneuttinen lähestymistapa pyrkii juuri tähän. Se ottaa huomioon inhimillisen todellisuuden erityisluonteen. Se on myös kiinnostunut kaikesta ainutkertaisesta ja ainutlaatuisesta. (Hirsjärvi 2004, 151-157; Turunen 1995, 77.) Hermeneutiikkaa käytetään, kun pyritään ymmärtämään ja tulkitsemaan ihmisten ajatuksia, käyttäytymistä ja ilmaisuja. Hermeneuttisessa lähestymistavassa tutkimuksen

20 kohdetta pyritään ymmärtämään ja tulkitsemaan sen itsensä ehdoilla sekä tulemaan toimeen kohteen antamilla käsitteillä. (Laine 2001, 29-31; Tuomi 2002, 33-36; Turunen 1995, 100-101.) Tätä tukevat avoimet haastattelukysymykset, joiden kautta saadut vastaukset ovat mahdollisimman lähellä vankien omia käsityksiä ja näkemyksiä. Hermeneuttinen lähestymistapa saattaa perustua joihinkin yleisiin näkemyksiin tai teoreettisiin lähtökohtiin. Siihen pohjautuu myös tämän tutkimuksen teoreettinen tausta. Hermeneutiikalle on kuitenkin ominaista, että tutkimuskohteet ovat erottamattomasti sidoksissa esiintymisyhteyksiinsä. Inhimilliseen kokemukseen ja toimintaan liittyvät asiat ovat yleensä niin ainutlaatuisia, että ne voidaan osin selittää vain sen kokemuksen tulkintana, joka syntyy tutkijan kohdatessa tutkimuskohteen tai sen ilmaisuja. (Turunen 1995, 248-249.) 6.3 Kohderyhmän valinta ja aineiston hankintamenetelmä Aineistoa hankittiin haastattelemalla Vilppulan vankilan vankeja (n=13). Lisäksi aineistona on käytetty aikaisempia tutkimuksia, henkilökohtaisia tiedonantoja sekä kirjallisuutta. Varsinainen tutkimus keskittyy edellä mainittuihin haastatteluihin. Teoriaosa antaa tutkimukselle perustan sekä tukee haastattelujen kautta saadun aineiston analysointia. Haastattelut suoritettiin Vilppulan vankilassa, jossa toinen opinnäytetyön tekijöistä suoritti harjoittelujaksonsa helmi huhtikuussa 2004. Vilppulan vankila on avovankila. Siksi kohderyhmä rajattiin koskemaan avovankilan vankeja. Kohderyhmän valinta haastatteluja varten varmistui tammikuussa 2004, kun tieto harjoittelupaikkaan pääsystä tuli. Yhteyden kohderyhmään saimme lähettämällä tiedotteen jokaiselle Vilppulan vankilassa tuomiotaan suorittavalle vangille. Tiedotteessa painotettiin osallistumisen vapaaehtoisuutta, tutkimuksen luotettavuutta sekä haastattelujen nauhoittamista. Haastattelumenetelmäksi valittiin teemahaastattelu, joka toteutettiin yksilöhaastatteluna. Alunperin haastattelut oli tarkoitus suorittaa ryhmähaastatteluna vankilan hengellisessä piirissä. Harjoittelujakson aikana kuitenkin ilmeni, että piirissä on vain kaksi kävijää. Laajemman aineiston saamiseksi päädyttiin yksilöhaastatteluun. Tämä mahdollistaa

21 myös aineiston monipuolisuuden. Kun haastattelut tehdään hengellisen piirin ulkopuolella, kaikki vangit eivät ole välttämättä kiinnostuneita uskonasioista ja heillä on erilaisia näkemyksiä diakoniatyöstä. Yksilöhaastattelu mahdollistaa myös paremman ja syvällisemmän keskittymisen yksilöön. (Hirsjärvi 2000, 61-63; Hirsjärvi 2004, 199-201.) Teemahaastatteluun päädyttiin, koska siinä kysymykset eivät ole niin tarkassa muodossa ja järjestyksessä, kuin strukturoidussa lomakehaastattelussa. Teemahaastattelu ei myöskään ole niin vapaamuotoinen kuin syvähaastattelu. Tällaisella välimuotoisella haastattelutavalla pystytään saamaan tietoa vankien yksilöllisistä ajatuksista, kokemuksista ja tunteista. Haastattelu on kuitenkin rajattu kulkemaan tietyissä teemoissa, joista keskustellaan. Teemat muotoiltiin tutkimusongelman perusteella keskeisiksi nousseiden asioiden pohjalta. Teemoissa pysyminen auttaa haastattelijaa ja haastateltavaa pysymään aiheessa. (Hirsjärvi 2000, 47-48; Eskola 2001 a, 24-42.) Haastattelupaikaksi valittiin rauhallinen ja rennon oloinen sivuhuone. Ennen varsinaisen haastattelun aloittamista kerrottiin haastateltaville tutkimuksen tarkoituksesta ja selvitettiin diakoniatyön perusteita. Lisäksi kerrottiin haastattelusta pääpiirteissään sekä vastailtiin haastateltavien mieltä painaviin kysymyksiin. Tämän esipuheen avulla pyrittiin luomaan rento ja miellyttävä haastatteluilmapiiri. Haastattelut nauhoitettiin sanelukoneella. (Eskola 2001 a, 30-32.) 6.4 Aineiston analysointimenetelmä Aineiston analysointimenetelmäksi valittiin aineistolähtöinen (induktiivinen) sisällönanalyysi. Tämä menetelmä katsottiin tutkimuksen analysointiin sopivaksi, koska lähtökohtana ei ole teorian tai hypoteesin testaaminen, vaan aineiston monipuolinen ja yksityiskohtainen tarkastelu. Empiirisestä aineistosta edetään kohti käsitteellisempää näkemystä tutkittavasta ilmiöstä. Analyysin kaikissa vaiheissa pyrittiin tutkittavia ymmärtämään heidän omasta näkökulmastaan. Tässä pohjana on hermeneuttinen lähestymistapa. (Hirsjärvi 2000, 151-152; Hirsjärvi 2004, 155; Tuomi 2002, 110-115.) Analyysi aloitettiin haastattelunauhojen litteroinnilla. Nauhat purettiin tekstiksi sanasta sanaan kirjoittamalla. Litterointi suoritettiin heti haastattelujen jälkeen, jolloin haastatte-

22 lut olivat vielä tuoreessa muistissa. Tämän jälkeen aineistoa luettiin moneen kertaan. Aineistoa luettaessa pyrittiin kartoittamaan haastateltavien piirteitä ja ominaisuuksia, jotta pystyttäisiin tarkemmin kuvailemaan kyseistä kohderyhmää. (Eskola 2001 b, 141-143; Hirsjärvi 2000, 138-143; Hirsjärvi 2004, 210.) Varsinainen aineistolähtöinen analyysiprosessi voidaan jakaa kolmeen osaan: aineiston pelkistämiseen, ryhmittelyyn ja abstrahointiin. Kun aineistoa luettiin tarpeeksi monta kertaa, pystyttiin sitä vihdoin pelkistämään siten, että aineistosta eliminoitiin pois tutkimukselle epäolennaisia osia ja kiinnitettiin huomio oleelliseen. Oleellisten asioiden joukosta poimittiin vastauksia tutkimuksen alaongelmiin. Kunkin alaongelman vastaukset alleviivattiin erivärisillä kynillä, jonka jälkeen ne kirjattiin alaongelmien mukaan ryhmiteltyinä erilliselle konseptille. Aineiston lukemiseen käytettiin kuitenkin paljon aikaa, sillä asioiden olennaisuus paljastuu selvemmin vasta, kun ymmärrämme paremmin ilmaisujen merkityksiä tutkittavan omasta näkökulmasta. (Kyngäs 1999, 3-12; Eskola 2001 b, 145-156; Tuomi 2002, 105-121.) Tämän jälkeen pelkistettyjä ilmaisuja ryhmiteltiin etsimällä ilmaisujen samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Samaa tarkoittavat asiat ryhmiteltiin ja yhdistettiin alaluokiksi. Kullekin alaluokalle annettiin sen sisältöä hyvin kuvaava nimi. Analyysia jatketaan yhdistämällä samoja asioita sisältävät alaluokat toisiinsa muodostaen niistä yläluokkia. Yläluokista voidaan taas muodostaa pääluokkia. Tämä aineiston ala-, ylä-, ja pääluokkiin jaottelu on abstrahointia eli käsitteellistämistä. Abstrahointia voidaan jatkaa niin kauan kuin se on sisällön kannalta mielekästä (Eskola 2001 b, 145-156; Hirsjärvi 2000, 143-153; Kyngäs 1999, 3-12; Tuomi 2002, 105-121.) 6.5 Tutkimuksen eettisyyden ja luotettavuuden tarkastelua Tutkittava aihe oli arkaluontoinen. Siksi tutkimuksen eettisyyteen piti kiinnittää erityistä huomiota. Vangeille lähetetyssä tiedotteessa painotettiin tutkimuksen vapaaehtoisuutta ja tutkimustulosten luottamuksellista käsittelyä. Ennen kutakin haastattelua vangeille kerrottiin, että kenenkään henkilöllisyys ei tule paljastumaan tutkimuksen missään vaiheessa ja nauhat hävitetään heti, kun niiden sisältö on auki kirjoitettu. (Hirsjärvi 2000, 19-20; Hirsjärvi 2004, 25-28; Tuomi 2002, 122-130.)

23 Ennen haastattelua vangeille kerrottiin myös haastattelun rakenteesta ja mainittiin, että halutessaan voi kieltäytyä vastaamasta epämiellyttävältä tuntuviin kysymyksiin. Vankien mielipiteitä kunnioitettiin ottamalla huomioon asiat, joista vangit eivät halunneet puhua. Aineistoa analysoitaessa ja tutkimuksen tuloksia kirjoitettaessa pyrittiin kiinnittämään erityisesti huomiota siihen, ettei kenenkään vastaajan henkilöllisyys paljastu. (Hirsjärvi 2000, 19-20; Hirsjärvi 2004, 25-28; Tuomi 2002, 122-130.) Teemahaastattelun valinta aineistonhankintamenetelmäksi perustuu oletukseen, että haastattelemalla ja havainnoimalla vankeja saadaan luotettavampaa tietoa, kuin esimerkiksi lähettämällä kyselylomake vankilaan. Kohdatessa vangit kasvotusten, pystyy kysymyksiä selventämään. Näin myös vankien vastauksia on mahdollista tarkentaa, sillä vankilaslangia voi olla välillä vaikea ymmärtää. (Hirsjärvi 2000, 34-37; Hirsjärvi 2004, 194-196; Tuomi 2002, 74-76.) Ennen varsinaisen haastattelun aloittamista kartoitettiin vankien käsitykset aiheesta. Suurin osa vangeista epäröi aluksi haastatteluun osallistumista, koska koki aiheen vaikeaksi. Tällöin oli mahdollisuus tarkentaa aihetta. Se motivoi vankeja osallistumaan haastatteluun. Jos tutkimus olisi päätetty toteuttaa kyselylomakkeella, olisi tämä aiheen vaikeaksi kokeminen todennäköisesti laskenut vastaajien määrää. Kaksi haastatelluista vangeista ilmoitti ennen haastattelua, etteivät he halua puhua menneisyyteen liittyvistä asioista. Muuten vangit puhuivat asioistaan avoimesti. Haastattelujen aikana kahdessa vangissa oli selvästi havaittavissa jännittyneisyyttä. Tämä seikka saattaa osaltaan vaikuttaa tulosten luotettavuuteen, koska nämä kaksi vankia saattaisivat normaalissa tilanteessa puhua eri tavalla. Mahdollisesti luotettavuuteen vaikuttaa myös yhden vangin välinpitämätön asenne haastatteluun. Haastattelijan kokemuksen mukaan kaikki vangit vastasivat rehellisesti, eikä kukaan halunnut miellyttää tai antaa sosiaalisesti suotavia vastauksia. Tämä edesauttaa tulosten luotettavuutta. (Foddy 1995, 118; Hirsjärvi 2004, 194-196.) Luotettavuuteen vaikuttaa myös se, että haastattelija oli vankilan ulkopuolinen, vangeille vieras henkilö. Vankilakulttuuriin kuuluu ajatus, että keneenkään ei pitäisi luottaa. Vieraalle ihmiselle vangit eivät välttämättä heti ensimmäisellä kerralla halua puhua aivan luottamuksellisesti. Tämän takia olisikin ollut hyödyllistä, jos haastattelukertoja

24 olisi ollut useampia. Uusinta haastatteluissa olisi myös voinut tarkistaa joitakin haastattelunauhalla epäselviltä kuulostavia kohtia. Aikataulumme ei kuitenkaan ole antanut periksi uusinta haastattelujen tekemiselle. Osa haastatelluista olisi ollut myös vaikeaa tavoittaa, sillä he ovat vapautuneet eri puolille Suomea. Tulosten luotettavuuteen vaikuttaa luonnollisesti myös vankien vähäiset kokemukset ja tietoisuus diakoniatyöstä. Kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoitus ei ole pyrkiä yleistettävyyteen (Nieminen 1997, 216). Tulosten yleistämistä rajoittaakin se, että haastattelut on tehty vain yhdessä Suomen avovankilassa. Näin ollen opinnäytetyö palveleekin kaikkein parhaiten Vilppulan vankilan tekemää yhteistyötä seurakuntien diakoniatyön kanssa. Yleistettävyyttä puolestaan helpottaa vankien aiemmat kokemukset eri vankiloista, jotka nekin näkyivät heidän vastauksissaan. Tutkimuksen tulosten tulkinnassa näkyvät luonnollisesti myös tutkijoiden omat näkemykset ja intuitionsa kuten kvalitatiiviselle tutkimukselle on ominaista. Tästä johtuen tulkinnan siirtäminen toiseen yhteyteen ei ole mahdollista, eikä tulkinta ole toistettavissa. (Denzin 1994, 500-515.) Luotettavuuden kannalta on olennaista, että tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset syntyvät perustellusti vankien vastausten pohjalta. Tämän kuvaamiseksi tutkimustulokset on esitetty liitetaulukkona (Tutkimustulokset, liite2).

25 7. TULOKSET 7.1 Taustatietoa vangeista Haastatteluun osallistui 13 vankia (n=13) Vilppulan vankilan neljästäkymmenestäyhdeksästä vangista. Iältään vangit olivat 21 57-vuotiaita, heidän tuomionsa vaihtelivat elinkautisesta yhteen vuoteen. Osalle haastatelluista tämä tuomio oli ensimmäinen, muut olivat olleet vangittuina 2-11 kertaa. 7.2 Vankien kokemukset diakoniatyöstä Haastatelluista (n=13) vangeista alle puolet eivät tunteneet diakoniatyötä ollenkaan. Heillä ei ollut minkäänlaisia kokemuksia toimimisesta diakoniatyöntekijän kanssa. Loput vangit olivat saaneet tukea ja apua diakoniatyöntekijältä. Apua oli saatu keskustelun kautta sekä hakemalla ruoka- tai taloudellista - avustusta. Avustusten hakeminen mainittiin nolottavana asiana. Mulla on sellainen mielikuva, että sinne mennään jonkun ihmisen työ anelemahan ja rukoilemahan polovillansa sitä Diakoniatyöntekijän kautta oli saatu tukea ja apua tuomion aikana. Tukimuodoiksi mainittiin yhteydenpito tuomion alusta alkaen sekä henkinen tukeminen. Diakoniatyöntekijä oli tukenut myös auttamalla asuntoasioiden järjestelyssä. Osalle vangeista diakoniatyöntekijä oli tullut tutuksi vasta tuomion aikana. Häneen oli tutustuttu lomilla vankien linnanjuhlien yhteydessä sekä hänen vangille lähettämänsä kirjeen kautta. Kävihän mulla diakonissa ku linnassa olin Ihan meillä oli säännölliset tapaamiset. Se lähetti kirjeen, että haluanko tavata, niin minähän sanoin, että varaa ajan saman tien. Sielä kahviteltiin ja sielä meni aika mukavasti.

26 7.3 Vankien odotukset diakoniatyöstä Vankien diakoniatyölle asettamat odotukset kohdistuivat keskusteluapuun, vapautumisen tukemiseen sekä taloudelliseen apuun. Suurimmat odotukset kohdistuivat keskusteluapuun. Yleisiä keskusteluja sekä vankilassa ollessa että vapauduttua haluttiin käydä jokapäiväisistä asioista, masennuksen iskiessä tai henkistä apua tarvittaessa. Yhteydenpitoa keskustelujen merkeissä toivottiin myös diakoniatyöntekijän suunnalta. Lisäksi keskustelujen kautta haluttiin saada tietoa kotiseudun asioista. Diakoniatyöntekijä mainittiin hyvänä keskustelukumppanina, koska hän tuntee vankilakulttuurin. Sit taas joku diakoniatyöntekijä joka on käyny näis oloissa ja tehnyt työtä täällä, niin sen kans vois päästä keskusteleen, jos tulee semmosia lukkoja tai muita. Vastanneet vangit odottivat diakoniatyöntekijältä tukea vapautumiseen liittyvissä asioissa. Diakoniatyöntekijän toivottiin olevan saatavilla, kun vapautumisen ahdistus koittaa. Vankien mielestä vapauduttua olisi aina hyvä tietää paikka, jonne on mahdollista mennä juttelemaan. Diakoniatyöntekijän toivottiin myös toimivan viranomaisvalvojana vangille tämän vapautumisen jälkeen. Taloudellinen apu mainittiin asiana, jota vangit vapautumisen jälkeen odottavat diakoniatyön suunnalta. Taloudellisen avun tarve kohdistui konkreettisiin asioihin. Asunnon hankinnassa sekä yleisessä elämän aloittamisessa vapautumisen jälkeen odotettiin apua diakoniatyöntekijältä. Yhteydet diakoniatyöntekijään taloudellisten asioiden puitteissa toivottiin olevan vähemmän henkilökohtaisia ja niitä haluttiin pitää vain hyötymistarkoituksessa. Ja olen tehny selväksi kyllä kaikille niille, että mulle on aivan turha tulla niinku jeesustelemaan sillee että pelkästään hyötymistarkoituksessa iha.