Henkilöstöjaosto 12 04.04.2018 Henkilöstöjaosto 29 14.06.2018 TVA-järjestelmän uudistaminen Jaosto 28.9.2016 28 Kunta-alalla palkkausjärjestelmät perustuvat tehtävien vaativuuteen ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen. Palkka muodostuu: - tehtäväkohtaisesta palkasta - henkilökohtaisesta lisästä - työkokemuslisästä - muista mahdollisista lisistä, palkkioista ja korvauksista Palkat määräytyvät kunnallisten virka- ja työehtosopimusten mukaan. Sopimuksissa on määritelty tehtävien vaativuuden arvioinnissa käytettävät yleiset vaativuustekijät. Sopimuksissa on myös palkkahinnoittelut, joissa on todettu ammattiryhmäkohtaiset vähimmäisperuspalkat. Hyvä ja toimiva palkkausjärjestelmä: - tukee organisaation päämääriä ja strategioita sekä auttaa organisaatiota menestymään - on kiinteä osa johtamista - edistää toimintatapojen kehittämistä - palkkarakenteen eri osat ovat loogisessa suhteessa keskenään - motivoi ja huomioi kaikki henkilöstöryhmät - palkan määräytymistä koskevat periaatteet ovat johdonmukaisia, tunnettuja ja hyväksyttyjä - täyttää tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain periaatteet samapalkkaisuudesta Tehtäväkohtainen palkka on perustava osa palkkaa. Se määritellään tehtävän vaativuuden arvioinnin perusteella. Tehtäväkohtaisen palkan tasoon vaikuttavat tehtävän vaativuuden lisäksi mm. paikkakunnan ja ao. ammattialan yleinen palkkataso sekä työnantajan noudattamat palkkapoliittiset periaatteet. Tehtävän vaativuuden arviointia varten tarvitaan ajantasainen tehtäväkuvaus (toimenkuva). Siten tehtäväkuvaus on työntekijän tehtäväkohtaisen palkan määrittämisen perusta. Tehtäväkuvaus on kirjallinen, objektiivinen tarkastelu tehtävästä. Tässä tarkastelussa ei huomioida henkilökohtaisia ominaisuuksia. Se on rakenteeltaan selkeä ja yksinkertainen ja kuvaa keskeiset tehtäväkokonaisuudet. Tehtäväkuvauksesta selviää tehtävän tarkoitus, tavoitteet ja sisältö (tehtävät ja toiminnat). Tehtävän vaativuustekijät KVTES:n (palkkaluvun 9 1 mom.) mukaan 1. Osaaminen 2. Työn vaikutukset ja vastuu 3. Yhteistyötaidot 4. Työolosuhteet
Vaativuustekijöiden pohjalta tehdään arviointijärjestelmä, jonka perusteella tehtävien vaativuuden arviointi voidaan suorittaa. Tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmät jaetaan yleensä kahteen pääryhmään 1) kokonaisarviointijärjestelmät 2) analyyttiset eli pisteytykseen perustuvat arviointi järjestelmät. Analyyttisissä arviointijärjestelmissä vaativuustekijät ja niiden tasot on määritelty ennalta ja tehtävä arvioidaan näiden haluttujen vaativuustekijöiden avulla. Vaativuustekijöille annetaan yleensä myös erilaisia painoarvoja. Tehtävä siis jaetaan ennalta määriteltyihin vaativuustekijöihin, joiden vaativuudet arvioidaan erikseen. Kaupungilla on tällä hetkellä käytössä edellä kuvatunlainen järjestelmä. KVTES:ssa suositellaan kokonaisarviointia, joka perustuu etukäteen määriteltyihin vaativuustekijöihin, kuten - kirjalliseen tehtävän vaativuuden arviointia varten tehtyyn tehtäväkuvaukseen - vaativuustekijöihin - tehtävän vaativuuden arvioinnissa huomioon otettaviin seikkoihin (koulutus, lisätehtävä ja -vastuu, esimiesasema) - arviointijärjestelmään Tehtävän vaativuuden arviointi -järjestelmän uudistamisen tavoitteena on tehdä yksinkertainen ja läpinäkynä kokonaisarviointiin nojaava järjestelmä, joka kestää usean vuoden ajan. Uudistuksen valmistelu käynnistetään siten, että ensivaiheessa aloitetaan materiaalien tarkastelu ja esivalmistelu ns. virkamiestyönä, minkä jälkeen asian viedään laajempaan käsittelyyn alkuvuodesta 2017. Tavoiteaikataulun mukaan uudistettu tva-järjestelmä voidaan ottaa käyttöön vuoden 2017 aikana. Valmistelija: kansliasihteeri Mira Hirvonen Henkilöstöjaosto päättää käynnistää TVA-järjestelmän uudistamisen siten, että tavoitteena on ottaa uusi järjestelmä käyttöön vuoden 2017 aikana. Henkilöstöjaosto päätti käynnistää TVA-järjestelmän uudistamisen siten, että tavoitteena on ottaa uusi järjestelmä käyttöön vuoden 2017 aikana. Edelleen henkilöstöjaosto päätti, että TVA-järjestelmän periaatteet ja lomakkeisto käsitellään henkilöstöjaostossa maaliskuun 2017 loppuun mennessä. Jaosto 11.05.2017 26 TVA-järjestelmän uudistamisesta on keskusteltu jaoston kokouksessa 30.3.3017. Keskustelun johtopäätösten mukaisesti valmistelua on jatkettu siten, että TVA:n kriteereitä yksinkertaistetaan vähentämällä vaativuustasot neljästä kolmeen luokkaan. Lomakkeita selkeytetään siten, että huomiota kiinnitetään vaatimuksien suurempiin kokonaisuuksiin ja helpotetaan TVA:n vertailua samantasoisten tehtävien kesken koko organisaatiossa. Liite nro 1 / TVA:n määräytymisen ohjeet ja lomakkeet
Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä yllä kuvatut periaatteet ja liitteen mukaiset TVA:n määräytymisen ohjeet ja lomakkeet. Henkilöstöjaosto päätti jättää asian pöydälle. Henkilöstöjaosto päätti, että asia lähetetään yhteistoimintaelimen käsittelyyn ja tehdään suunnitelma täytäntöönpanosta siten, että TVA-järjestelmä toteutetaan vuoden 2017 loppuun mennessä. Lisäksi selvitetään TVA-ohjeiden ja lomakkeiden soveltuvuus KVTES:n lisäksi muille aloille. Jaosto 01.06.2017 41 TVA-järjestelmän uudistamista ja TVA:n määräytymisen ohjeita ja lomakkeita käsitellään YT-elimen kokouksessa 1.6.2017 ennen jaoston kokousta. TVA-ohjeita ja lomakkeita sovelletaan KVTES-alojen lisäksi myös muilla aloilla (tekniset, OVTES). Tavoitteena on, että TVA-lomakkeiden päivittämiset tehdään syksyn 2017 aikana. Liite nro 1 / TVA:n määräytymisen ohjeet ja lomakkeet Oheisaineistona -Varhaiskasvatuksen TVA-järjestelmän ajantasaistaminen -Parkanon yhteiskoulun TVA -Tekniset TVA-lomake Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä yllä kuvatut periaatteet ja liitteen mukaiset TVA:n määräytymisen ohjeet ja lomakkeet ja toteaa, että KVTES-alojen lisäksi niitä sovelletaan myös muilla aloilla (tekniset, OVTES). TVA-lomakkeiden päivittämiset tehdään henkilöstön kanssa syksyn 2017 aikana. Hyväksyttiin yksimielisesti. Päätettiin, että jatkossa henkilöstöjaoston jäsenille toimitetaan palkkatiedot jo esityslistan mukana. Palkkatiedot sisältävät myös tiedot henkilön saamista lisistä ja korotuksen aiheuttamasta vuosikustannuksesta. Esitykseen liitetään myös tehtäväkuvatiedot. Jaosto 23.11.2017 64 KT:n mukaan TS:n soveltamisalalla käytössä olevan TVA-lomakkeen täytyy täyttää TS-vaatimukset, jotka eivät tule täytetyksi käyttämällä KVTES-lomaketta. Liite nro 3 / teknisten TVA-lomake Valmistelija: henkilöstösihteeri Minna Aittoniemi Henkilöstöjaosto päättää, että TS:n soveltamisalalla käytetään liitteen mukaista teknisten TVA-lomaketta.
Käydään keskustelu TVA-järjestelmän tarkoituksesta ja tavoitteista. Henkilöstöjaosto päätti, että TS:n soveltamisalalla käytetään liitteen mukaista teknisten TVA-lomaketta. Henkilöstöjaoston mukaan TVA järjestelmän tavoitteena on määritellä tehtäväkohtaiset palkat suhteessa toisiinsa siten, että hinnoittelukohtien välillä on tehtävien vaativuuteen perustuvat erot ja toisaalta tehtävistä, joiden vaativuustasot ovat samalla tasolla, maksetaan samaa tehtäväkohtaista palkkaa. Näin taataan oikeudenmukainen ja kannustava palkkausjärjestelmä. Jaosto 04.04.2018 12 Työn vaativuuden arviointityön tueksi on laadittu TVA-lomakkeen lisälomake. Lomake on tarkoitettu esimiesten käyttöön ja sen tarkoituksena tuoda tehtävien vaativuuseroja selkeämmin näkyviin. Lomake on esitelty henkilöstöjärjestöjen edustajille 27.3.2018. Järjestöillä ei ollut huomautettavaa lomakkeesta. Liite nro 2 / TVA-arvioinnin lisälomake Valmistelija: henkilöstösihteeri Minna Aittoniemi Jaosto 14.06.2018 29 Henkilöstöjaosto päättää, että TVA-lomakkeen lisälomake otetaan käyttöön. Hyväksyttiin yksimielisesti. Henkilöstöjaoston kokouksessa 27.04.2018 22 päätettiin, että OVTES:n osalta tarkastelu tehdään vasta uuden koulukampuksen valmistuttua, jolloin voidaan arvioida paremmin uuden ympäristön tuomat muutokset ja vaativuudet. Toimialajohtajien kanssa on käyty keskustelut tehtäväkohtaisista palkoista henkilöstön täyttämien TVA-lomakkeiden pohjalta. Lisäksi on otettu käyttöön TVA-lisälomake. Teknisen sopimuksen osalta TVA-uudistus ei koskenut koko järjestelmän uudistamista, vaan tarkastelu rajoittui henkilöstön työn vaativuuden tarkasteluun. Tarkastelussa käytetiin jo aiemminkin käytössä ollutta teknisten TVA-lomaketta, joka on nimenomaisesti suunniteltu tekniselle puolelle. Uutta KVTES:n puolelle laadittua lisälomaketta ei käytetty, koska teknisten lomake sisältää samoja elementtejä. Teknistä sopimusta noudattavien osalta TVA-aineisto esiteltiin TS-kehittämistyöryhmän kokouksessa 4.6.2018 ja TS-kehittämistyöryhmä merkitsi tiedoksi TVA-prosessin valmistumisen ja tuloksen sekä TVA-prosessin käyttöönotettavan toimintamallin. TVA prosessin lopputuloksena esitetään työnvaativuuden arviointi toimialoittain tarkasteltuna seuraavin tiedoin: - tehtävänimike - tehtävän vaativuuden mukainen kokonaispistemäärä
- tehtäväkohtainen palkka ennen TVA päätöstä - tehtäväkohtainen vaativuuslisäesitys - uusi tehtäväkohtainen palkka 1.5.2018 lukien (sisältäen yleiskorotuksen 1.5.2018) Koska TVA kriteerit ilmenevät jo aikaisemmin käsitellyistä lomakkeista, niitä ei tässä yhteydessä enää esitetä uudestaan. Työntehtävän vaativuus on arvioitu kokonaisharkintana. Kokonaisharkinta on tehty kokoonpanolla, johon ovat kuuluneet kehitysjohtaja, henkilöstösihteeri, palkka-asiamiehenä toimiva kaupunginsihteeri, ja aina kulloinkin käsitellyn henkilöstöryhmän toimialajohtaja. Mahdolliset palkantarkistuspyynnöt on otettu tässä yhteydessä huomioon. Toimenkuvissa ja tehtävissä tapahtuneet muutokset on huomioitu automaattisesti. Tiettyjen henkilöstöryhmien osalta TVA järjestelmä muuttuu niin oleellisesti, että niistä on tehtävä selvyyden vuoksi erillinen päätös (koulunkäynninohjaajat ja siivoojat/laitoshuoltajat). Julkisuuslain 24 1 mom. 29 kohdan mukaan palkkauksen perusteen oleva arviointi ei ole julkinen tieto. Sen on katsottu koskevan sekä työn arviointia, osaamisen arviointia että henkilökohtaisen työsuorituksen arviointia. Sen sijaan julkisia ovat tieto siitä mitä palkanosia henkilölle on myönnetty, palkanosien suuruus ja palkkauksen arviointiperusteet eli esim. TVA tekijät. Salassa pidettäviä tietoja ovat työnvaativuuden arvioinnin henkilökohtainen pisteytys. Tämä tieto on mahdollista antaa vain asianomaiselle henkilölle ilman erillistä suostumusta. Pääluottamusmiehellä on oikeus saada edustamistaan henkilöistä tehtäväkohtainen palkka tai vastaava ja ilman henkilöerittelyä (ilman nimiä) henkilökohtaisten lisien saajien lukumäärä, jakautuminen eri henkilöstöryhmien välillä ja niiden kustannusvaikutus. Tiedot kunkin järjestön edustamien palkansaajien osalta TVA -palkasta on saatavissa henkilöstösihteeriltä erikseen pyydettäessä. Ennen syksyllä alkavia järjestelyvaraeräneuvotteluja toimitetaan yksityiskohtaiset tiedot pääluottamusmiehille joka tapauksessa. Kukin palkansaaja saa tiedon TVA -palkasta seuraavan palkanmaksun yhteydessä. TVA-arvioinnin tulos esitellään henkilöstöjaoston kokouksessa. Henkilöstöjaostolle osoitetut palkantarkistuspyynnöt ovat nähtävänä mahdollista tutustumista varten kokouksessa. Valmistelija: kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki Liite nro 1 / Esitys TVA-prosessiksi Liite nro 2 / Työn vaativuuden arvioinnin tulokset ja tulosten perusteella
henkilöstöjaoston vahvistamat tehtäväkohtaiset palkat (Liite on salainen Julkisuuslain (621/1999) 24 :n 1. mom. 29 kohdan mukaan) Liite nro 3 / Erittely henkilöstöjaoston tekemistä muutoksista jaostolle esitettyihin työn vaativuuden arvioinnin mukaisiin palkkoihin (Liite on salainen Julkisuuslain (621/1999) 24 :n 1. mom. 29 kohdan mukaan) Esittelijän ehdotus: Henkilöstöjaosto hyväksyy TVA prosessin tuloksen ja vahvistaa tehtäväkohtaiset palkat esitetyn mukaisesti 1.5.2018 alkaen. Koska TVA prosessi vaikuttaa kuluvan vuoden talousarvion henkilöstömäärärahojen riittävyyteen, henkilöstöjaosto toteaa seuraavaa: - laskelmat TVA prosessin vaikutuksista kuluvan vuoden henkilöstömenoihin tulee esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle syyskuun talouskatsauksen yhteydessä Henkilöstöjaosto hyväksyy toimintamallin työnvaativuuden arvioinnin osalta ehdollisena, koska hallintosääntöä on tältä osin päivitettävä. Palkka-asiamiehelle tulee hallintosäännössä antaa toimivalta päättää vakinaisten osalta määräaikaisista lisistä, siltä osin kuin ne jäävät alle toimintamallissa esiteyn rajan. Henkilöstöjaosto toteaa, että OVTES:n alaisen henkilöstön osalta TVA prosessi käynnistetään uuden koulukampuksen valmistumisen jälkeen v. 2019 syksyllä. Henkilöstöjaosto hyväksyi TVA-prosessin tuloksen ja vahvisti tehtäväkohtaiset palkat liitteen nro 3 mukaisin muutoksin 1.5.2018 alkaen. Koska TVA prosessi vaikuttaa kuluvan vuoden talousarvion henkilöstömäärärahojen riittävyyteen, henkilöstöjaosto totesi seuraavaa: - laskelmat TVA prosessin vaikutuksista kuluvan vuoden henkilöstömenoihin tulee esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle syyskuun talouskatsauksen yhteydessä Henkilöstöjaosto hyväksyi toimintamallin työnvaativuuden arvioinnin osalta ehdollisena, koska hallintosääntöä on tältä osin päivitettävä. Palkka-asiamiehelle tulee hallintosäännössä antaa toimivalta päättää vakinaisten osalta määräaikaisista lisistä, siltä osin kuin ne jäävät alle toimintamallissa esiteyn rajan. Henkilöstöjaosto totesi, että OVTES:n alaisen henkilöstön osalta TVA prosessi käynnistetään uuden koulukampuksen valmistumisen jälkeen v. 2019 syksyllä. --- Merkitään, että sivistysjohtaja Jenni Alppi ja tekninen johtaja Jarmo Kyösti esittelivät asiaa toimialojensa henkilöstön osalta ennen päätöksentekoa.
He poistuivat kokouksesta toimialojensa käsittelyn jälkeen. Merkitään, että kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma oli paikalla teknisen toimen käsittelyn ajan. Merkitään, että kaupunginsihteeri Sanna-Maija Kormano ja henkilöstösihteeri Minna Aittoniemi eivät osallistuneet asian käsittelyyn ja päätöksentekoon hallinnon tukipalveluiden osalta. Pöytäkirjanpitäjänä tämän ajan toimi kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki.