TAMPEREEN KAUPUNGIN PÄIHDEPOLIITTINEN SUUNNITELMA

TAMPEREEN KAUPUNGIN PÄIHDEPOLIITTINEN SUUNNITELMA Tampereen kaupungin raittius ja päihdeasiain neuvottelukunta Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Elokuu 2000

Lukijalle Käsissäsi on laajaa aihepiiriä koskettava, mutta samalla yksittäisiä, konkreettisia toimenpide-ehdotuksia sisältävä Tampereen kaupungin raittius- ja päihdeasiain neuvottelukunnan laatima päihdepoliittinen suunnitelma. Suunnitelmaan on koottu ajankohtaista tietoa päihdetilanteesta Tampereella, siinä esitellään ja arvioidaan päihdehuollon palvelujärjestelmää ja ehdotetaan toimenpiteitä sekä ehkäisevän päihdetyön että päihdehuollon palvelujärjestelmän kehittämiseksi. Päihteiden käytön lisääntyminen ja päihteiden aiheuttamat sosiaaliset, terveydelliset ja psyykkiset ongelmat sekä näiden ongelmien ehkäisy ja hoito ovat julkisessa keskustelussa esillä lähes päivittäin. Usein puhutaan tärkeistä asioista ja tarjotaan hyviäkin ratkaisuehdotuksia, mutta yleensä huomio kiinnitetään ainoastaan laajan ilmiön yhteen puoleen kerrallaan. Päihteiden käyttöön vaikuttavat tekijät ovat hyvin moninaisia. Riippuvuuden syntyminen on fysiologinen ja psykososiaalinen yksilöllinen prosessi. Myös päihteiden aiheuttamat haitat ovat yksilöllisiä ja tarvittavat hoitoratkaisut tulisi näin ollen myös tehdä yksilöllisesti. Kaikille sopivia malleja sen paremmin ehkäistä päihteiden käyttöä kuin hoitaa päihdeongelmaakaan ei ole. Toisaalta päihteiden käyttö on yhteiskunnallinen ja kulttuurinen ilmiö, toisaalta yksilön valintaan ja elämähistoriaan liittyvä asia. Päihteet koskettavat jollakin tavalla jokaista kaupunkilaista. Raittius- ja päihdeasiain neuvottelukunta halusi myös käsitellä ilmiötä mahdollisimman laajana kokonaisuutena. Tästä syystä päädyttiin laatimaan yhteinen ehkäisevää päihdetyötä, alkoho liongelmia ja huumeita koskeva suunnitelma. Toimiva ehkäisevä työ helpottaa paineita hoito- ja kontrollitoimissa. Samoin toimiva hoitojärjestelmä ehkäisee päihteiden käyttöä. Tampereen kaupunginhallituksen asettaman raittius- ja päihdeasiain neuvottelukunnan kokoonpano toimikaudella 1999-2000 on seuraava: Puheenjohtaja: Tukeva Erkki, aluejohtaja, A-klinikkasäätiö, Sihteeri: Kuusela Aulikki, raittiussihteeri, Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi, raittiustoimisto Jäsenet: Laiho Risto, toiminnanjohtaja, Tampereen A-kilta Axén Erkki, asuntoisännöitsijä, Tampereen kaupungin asuntotoimi Lundberg Hannu, diakoni, Tampereen Ev.lut seurakunnat Hytönen Liisa, kehittämispäällikkö, Tampereen kaupungin opetuspalvelukeskus Tamminen Reijo, nuorisotoimenjohtaja,

Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi Sippola Matti, ylikomisario, Tampereen Poliisilaitos Hakala Paula, osastonhoitaja, Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Numminen Anita, taloushallintopäällikkö, Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Levonen Helena, sosiaalipalvelupäällikkö, Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Sintonen Eero, terveyskeskuslääkäri, Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi Rantanen Ilkka, erikoistyövoimaneuvoja, Tampereen työvoimatoimisto Esko Kari, ympäristönsuojelutarkastaja, Tampereen kaupungin ympäristötoimi Raittius- ja päihdeasian neuvottelukunta asetti syksyllä 1999 työryhmän valmistelemaan päihdepoliittista suunnitelmaa. Työryhmään kuuluivat Erkki Tukeva, pj., Liisa Hytönen, Reino Koivisto (sosiaali- ja terveystoimen kehittämiskeskus), Aulikki Kuusela, Pirjo Kuusilinna (sosiaali- ja terveystoimen kehittämiskeskus), Kirsti Kylliö (raittiustoimisto), Risto Laiho, Helena Levonen ja Eero Sintonen. Sihteeriksi kutsuttiin 1.2.2000 alkaen sosiaalityöntekijä Päivi Ahtiala. Työryhmä kokoontui kahdeksan kertaa. Lisäksi ehkäisevän päihdetyön, alkoholin käyttäjien hoidon ja huumeiden käyttäjien hoidon toimenpide-ehdotuksia valmisteli kolme pienryhmää. Valmisteluvaiheessa järjestettiin 23.-24.3.2000 Päihdetyön asiantuntijaseminaari, jossa kuultiin alan asiantuntijoita ja pohdittiin päihdetilannetta Tampereella sekä kehittämistarpeita eri näkökulmista. Suunnitelman valmistelutyössä kuultiin kaikkiaan 50 eri asiantuntijaa. Erkki Tukeva puheenjohtaja Aulikki Kuusela sihteeri Päivi Ahtiala Projektisihteeri

Sisältö Johdanto Suunnitelman arvot ja toimintaperiaatteet 1. Alkoholi- ja huumepoliittinen tilanne Suomessa 1.1 Alkoholipolitiikka 1.2 Huumausainepolitiikka 1.3 Päihteiden käyttö ja haitat 1.4 Päihteitä koskeva lainsäädäntö 2. Päihdetilanne Tampereella 2.1 Alkoholin ja lääkkeiden käyttö 2.2 Huumeiden käyttö 2.3 Nuorten päihdekäyttö kyselytutkimusten mukaan 2.4 Päihdehaitat ja kustannukset Tampereella 3. Päihdehuollon palvelujärjestelmä 3.1 Päihdepalvelujen tilanne 3.2 Päihdepalvelujen tarve ja hoitopolut 3.3 Kehittämistarpeet 4. Ehkäisevä päihdetyö 4.1 Ehkäisevä päihdetyön lähtökohdat ja tavoitteet 4.2 Ehkäisevä päihdetyö - Raittiustoimiston rooli 4.3 Kysynnän ja tarjonnan vähentäminen 4.3.1 Päihdevalistuksen periaatteet 4.3.2 Koulujen ehkäisevä päihdetyö 4.3.3 Nuorisotyö 4.3.4 Tarjonnan vähentäminen Alkoholin tarjonta Huumeiden tarjonta 4.4 Varhainen puuttuminen/lapset ja nuoret 4.4.1 Riskiryhmät ja lievän huolen alue

4.4.2 Varhaisen puuttumisen malli 4.4.3 Etsivä nuorisotyö 4.4.4 Äitiys- ja lastenneuvolatoiminta 4.4.5 Kouluterveydenhuolto 4.4.6 Huumetestit ehkäisevän päihdetyön menetelmänä 4.5 Mini-interventio terveydenhuollossa 4.6 Työelämä ja päihteet 4.7 Koulutus ja tiedonhankinta 5. Hoitojärjestelmän kehittäminen 5.1 Alkoholi- ja lääkeongelmaisten hoito 5.2 Huumeiden käyttäjien hoito 5.3 Erityisryhmien hoito 5.3.1 Raskaana olevat päihteitä käyttävät ja pikkulasten äidit 5.3.2 Mielenterveysongelmaisten päihdehoito 5.3.3 Vammaiset päihdepalvelujen käyttäjinä 5.3.4 Vangit ja Kriminaalihuollon asiakkaat 5.3.5 Rattijuoppojen hoito 6. Suunnitelman seuraaminen 7. Toimenpide-ehdotukset, tiivistelmä lähteet liite 1 liite 2 liite 3 kuullut asiantuntijat Päihdehuollon palvelut Tampereella Raskauden aikaisen päihdehoidon järjestäminen Tampereella

JOHDANTO Lyhyesti: Päihdepoliittisen suunnitelman tavoitteena on päihdehaittojen ehkäisy, vähentäminen ja korjaaminen. Tavoitteena on selkiyttää päihdetyön työnjakoja, vahvistaa osaamista ja tiivistää yhteistyötä. Suunnitelmassa tehdään myös asiantuntija-arvioihin perustuvat ehdotukset päihdetyön palvelujärjestelmän kehittämiseksi. Tavoite on palvella konkreettisin ehdotuksin päätöksentekoa. Raittius- ja päihdeasiain neuvottelukunnan toimeksiannosta vuonna 1991 Tampereella tehtiin alkoholipoliittinen suunnitelma. Alkoholipoliittisesta suunnitelmasta tämän päihdepoliittisen suunnitelman valmistumiseen vierähti lähes vuosikymmen. Tänä aikana koko päihdepoliittinen kenttä on kokenut voimakkaan muutoksen, joka jatkuu edelleen. Alkoholin saatavuus helpottui 1990-luvulla, ja sen kulutus kääntyi ripeään nousuun alkuvuosikymmenen notkahduksen jälkeen. Huumeiden käyttö lisääntyi selvästi erityisesti 1990-luvun loppupuolella, ja huumeiden käytön kulttuuri alkoi laajentua. Nuorten keskuudessa alkoi yleistyä niin sanottu ajanvietekäyttö ja kannabis vakiinnutti asemansa alkoholin rinnalla. Nuorten asenteet muuttuivat huumemyönteisemmiksi, erityisesti kannabiksen ja muiden poltettavien tai suun kautta nautittavien aineiden suhteen. Päihdekäytössä ja -kulttuurissa tapahtuvat muutokset ovat yhteydessä yhteiskunnan muuhun muutokseen. Tampereella muutosta kuvaa laman aikana alkaneen jakaantumisen hyväosaisiin ja heikompiosaisiin muuttuminen pitkäaikaiseksi ilmiöksi. Työttömyys ei ole laskenut toivottua vauhtia ja pitkäaikaistyöttömyydestä on tullut monen kaupunkilaisen ongelma. Kaupungin kehitykselle on myös tyypillistä voimakas väestönkasvu, vähittäinen elinkeinorakenteen muutos ja tiivis kaupunkirakentaminen. Kuluttamisesta on tullut aikaisempaa tärkeämpi osa elämää. Kuluttaminen myös ohjaa osaltaan erityisesti nuorten käyttäytymistä. Tampereen kaupunginvaltuusto päätti kaupunkipolitiikan suuntaviivoista vuonna 1997. Strategia perustuu mm. arvioon Tampereen väkiluvun selvästä kasvusta. Vuonna 2010 väestömäärän arvioidaan olevan 203 000 asukasta ja vuonna 2020 jo 210 000 asukasta. Oletettavaa on, että Tampereelle muuttaa suhteellisen paljon korkeasti koulutettua väkeä, vaikka yleisesti ottaen kaupungistuminen tuo suhteessa runsaammin työtöntä ja koulutustasoltaan heikompaa väestöä kaupunkikeskuksiin. Elinkeinorakenne Tampereella muuttuu hitaasti teollisuudesta palvelujen ja erikoistuneen huipputeknologian suuntaan. Työttömyyden arvioidaan laskevan vuoden 1993 ennätyksellisestä 25 prosentista vasta vuoteen 2010 mennessä alle 10 prosenttiin. Vuoden 1998 joulukuusta vuoden 1999 joulukuuhun keskimääräinen työttömyysaste oli 16,7 prosenttia, mikä on noin 2,5 prosenttiyksikköä koko maata korkeampi. Kaupunginvaltuusto korostaa kaupunkipolitiikan suuntaviivoista päättäessään, että kaupungin perustehtävä on turvata kaikille asukkaille ihmisar-

voisen elämän edellytykset koko elinkaaren ajan, lapsesta vanhuuteen. Tämä tapahtuu mm. huolehtimalla peruspalvelu- ja perusturvajärjestelmän kattavuudesta. Syrjäytymiskehityksen ehkäisemisen todetaan olevan erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden haaste. Syrjäytymisen ehkäiseminen valittiin myös vuoden 2000 talousarvion painopistealueeksi. Syrjäytymistä pyritään ehkäisemään mm. panostamalla lastensuojelun kehittämiseen, työllistämistoimiin sekä koulujen tukiopetukseen ja psykososiaalisen työhön. Mielenterveys- ja päihdehuollon palvelujen kehittämisen todetaan myös olevan tärkeätä syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta. Viime vuosikymmenen muuttuvassa tilanteessa ehkäisevä päihdetyö ja päihdepalvelut tekivät parhaansa pysyäkseen ajan hermolla. Kokonaisvaltaista tilanteen pohdintaa ja linjojen valintaa kuitenkin kaivattiin. Myös huumehoidossa uudet hoitomuodot tekivät tuloaan. Koettiin tarpeelliseksi pohtia eri vaihtoehtoja mahdollisimman laajan yhteistyön pohjalta. Vuoden 1991 Alkoholipoliittisen suunnitelman tarkistaminen tuli välttämättömäksi. Raittius- ja päihdeasiain neuvottelukunnan näkemyksen mukaan päihdekenttä on laaja kokonaisuus, jonka taustalla vaikuttavat paitsi yhteiskunnalliset ja yhteisölliset muutokset myös riippuvuusilmiön luonne. Riippuvuus on fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen ilmiö, eikä päihdyttämiseen käytetty aine sinänsä ole tärkeä. Näistä syistä ei haluttu tehdä erillistä huumestrategiaa vaan mahdollisimman kokonaisvaltainen päihdepoliittinen suunnitelma. Neuvottelukunta perusti vuonna 1999 työryhmän tekemään päihdepoliittista suunnitelmaa. Työryhmän työskentely alkoi syksyllä 1999, ja projektisihteeri aloitti työnsä helmikuussa 2000. Työskentelyaikaa neuvottelukunta myönsi vuoden 2000 kesäkuun loppuun. Toimeksiantona oli mahdollisimman konkreettisten toimenpide-ehdotusten laatiminen. Työryhmä kuuli työskentelynsä aikana lukuisia asiantuntijoita. Se myös järjesti Päihdetyön asiantuntijaseminaari maaliskuussa 2000. Tavoitteena oli luoda kokonaiskatsaus päihdetilanteeseen Tampereella, päihteiden käytön laajuuteen, käyttäjien kokemuksiin palvelujärjestelmästä, erityisryhmien tilanteeseen, palvelujärjestelmän toimijoiden kokemuksiin ja eettisiin sekä lainsäädännön luomiin perusteisiin. Työryhmä asetti päihdepoliittisen suunnitelman tavoitteeksi mm. keskustelun virittämisen päihdeasioista samoin kuin asenneilmapiiriin vaikuttamisen. Eettisenä valintanaan työryhmä korosti, että ihmisarvoa ei tarvitse ansaita. Näin ollen päihdehaittojen vähentäminen on tärkeää silloinkin, kun päihdekäytön lopettamiseen ei ole edellytyksiä. Työryhmän tavoitteena oli suunnitelman avulla myös rajata ja määritellä käsitteitä sekä selkiyttää työnjakoja. Päihdepoliittisen suunnitelman säännöllistä tarkistamista pidettiin tärkeänä palvelujärjestelmän kehittymisen kannalta. Tiedonhankinta ja tietoon perustuva pohdinta luovat edellytyksiä vaikuttavuuden arvioimiselle ja palvelujärjestelmän kehittymiselle. Suunnitelman kannalta asiakasnäkökulmaa pidettiin keskeisenä, sillä palvelujärjestelmä toimii tehottomasti, jos se ei kohtaa olemassa olevia tarpeita. Suunnitelmalle asetettiin tavoitteita myös työryhmän ulkopuolelta. Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johto odotti saavansa konkreettiset toimenpide-ehdotukset huumekäyttäjien lääkehoitojen osalta,

raskaana olevien päihdekäyttäjien hoitamiseksi ja hoitoonohjausjärjestelmän selkiyttämiseksi. Keskeisin tavoite oli kuitenkin luoda keinoja päihteidenkäytön vähentämiseksi. Näin ollen suunnitelman näkökulmaksi valittiin ehkäisevä päihdetyö sen eri tasoissa ja ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa. Suunnitelma laadittiin perusrunkonaan ehkäisyn kolme tasoa: primääriehkäisy, sekundaariehkäisy ja tertiääriehkäisy. Suunnitelman alussa luodaan katsaus suomalaiseen päihdepolitiikkaan ja tilanteeseen (luvut 1-2), jonka jälkeen arvioidaan Tampereen päihdepalvelujen toimivuutta, tavoittavuutta ja vaikuttavuutta sekä asiakkaan että järjestelmän kannalta (luku 3). Päihdepolitiikan pohjana olevat arvot ja toimintaperiaatteet tuodaan esille luvussa 4. Primaaririehkäisy kohdistuu koko väestöön. Siinä tavoitteena on päihteiden käytön aloittamisen ehkäiseminen. Tavoitteena on elinolojen kehittäminen sellaisiksi, että mielekkään elämän mahdollisuudet ovat olemassa. Keinoja ovat peruspalvelujen hyvä toimivuus, päihteiden vastainen asennekasvatus, perustiedot päihteistä, päihteiden käyttöä säätelevien normien luominen ja ylläpitäminen sekä kontrollitoimet. Primaariehkäisyn piiriin kuuluvia asioita käsitellään luvuissa 5-5.4 ja 5.7. Sekundaariehkäisy kohdistuu riskiryhmiin ja varhaisvaiheen kokeilijoihin. Tavoitteena on päihdekäytön katkaisu tai kohtuullistaminen jo ennen kuin varsinaisia ongelmia esiintyy. Keinoja ovat erilaiset yksilöllisesti suunnatut varhaisen puuttumisen menetelmät. Työmuodot kohdistuvat laaja-alaisesti yksilön elämäntilanteeseen. Olennaista on verkostojen (omaiset, järjestöt, viranomaiset) yhteistyö. Sekundaariehkäisyn piiriin kuuluvia asioita esillä luvuissa 5.4-5.6. Tertiääriehkäisy sisältää hoidon, kuntoutuksen ja päihdehaittojen vähentämiseen tähtäävät toimet. Tärkeä elementti tertiääriehkäisyssä on myös päihderiippuvuudesta toipuvan tukeminen takaisin yhteiskunnan toimivaksi jäseneksi. Tertiääriehkäisyn piiriin kuuluvia asioita käsitellään luvuissa 6.1-6.3. Toimenpide-ehdotukset on koottu lopuksi erikseen lukuun 7.

SUUNNITELMAN ARVOT JA TOIMINTAPERIAATTEET Arvot Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus Kaikilla kaupunkilaisilla tulee olla oikeus ja mahdollisuus saada laajasti päihteitä koskevaa asiallista ja oikeaa tietoa henkilökohtaisten päätöstensä perustaksi. Oikeutta hoitoon ei tarvitse ansaita vaan kaikilla kaupunkilaisilla on oikeus hoitoon asuinpaikasta, yhteiskunnallisesta asemasta tai varallisuudesta riippumatta. Vastuullisuus Kaupunkilaisilla on yhteinen vastuu lähimmäisistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Toisaalta myös jokainen ihminen on lopulta itse vastuussa omasta elämästään ja omista valinnoistaan. Lapset ja nuoret ottavat itsenäisesti vastuuta omista ratkaisuistaan kehitystasonsa mukaisesti, mutta päävastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja kasvusta on heidän vanhemmillaan. Toimintaperiaatteet Ehkäisevällä päihdepolitiikalla terveyttä, turvallisuutta ja sosiaalista hyvinvointia Ehkäisevä päihdetyö on inhimillistä ja taloudellista toimintaa. Se on vastuullista asioihin puuttumista ja täysipainoista inhimillisten voimavarojen käyttöä. Työ tukee terveen ja turvallisen kasvuympäristön kehittämistä lapsille ja nuorille. Aikuisille se antaa lisääntyneen tiedon myötä mahdollisuuden toteuttaa terveellisiä elämäntapoja. Ehkäisevä päihdetyö myös tukee terveiden elintapojen toteuttamista. Tavoitteena on hyvän olon lisääminen muiden keinojen kuin päihteiden avulla. Koulutus ja tiedon lisääminen parantavat edellytyksiä estää ja hoitaa päihdehaittoja. Tarpeenmukainen, toimiva ja verkottuva palvelujärjestelmä Tampereella on monipuoliset päihdehoitopalvelut. Järjestelmän kehittämisessä lähdetään asiakkaan muuttuvista tarpeista ja niiden huomioon ottamisesta. Hoidon arvioinnissa tarvitaan keskittämistä ja ammatillistumista. Hoitoketjujen ja verkottumisen kautta saadaan voimavarat tehokkaimmin käyttöön ja asiakkaalle asianmukaisin, toimivin hoito.

Päihteiden saatavuuden rajoittaminen Alkoholin tarjonnan lisääntymiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Yhteisvastuullisesti on pyrittävä säätelemään saatavuutta kohtuulliselle tasolle. Kansalaiskeskustelua vastuullisesta anniskelusta ja myynnistä ravintola-alan yrittäjien, kaupan edustajien ja kuntalaisten kesken tulee edistää. Kansallisen huumausainestrategian periaatteiden mukaisesti Tampereella toteutetaan rajoittavan huumausainepolitiikan ja haittojen vähentämiseen tähtäävän politiikan yhdistelmää. Toiminnan arviointi ja tiedon keruu on palveluiden laadun parantamisen edellytys ja päätöksenteon apuväline Arvioinnin tehostamisella saadaan laadun parantamisen lisäksi tietoa korjausta vaativista toimenpiteistä ja toimivista järjestelmistä. Tiedon keruulla saadut faktatiedot päihteiden käytön haitoista, kustannuksista, käyttömääristä ja saatavuudesta antavat päättäjille mahdollisuuden tehdä oikeansuuntaisia päätöksiä.

1. ALKOHOLI- JA HUUMEPOLIITTINEN TILANNE SUOMESSA 1.1 Alkoholipolitiikka Lyhyesti: Suomen alkoholipolitiikan poikkeussäädökset purkautuvat vuonna 2004. Uusia kansallisen alkoholipolitiikan linjauksia ja keinoja pohditaan parhaillaan. Tavoitteena on alkoholin sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisy ja vähentäminen. Alkoholipolitiikka on murroksessa 2000-luvun alkaessa. Kieltolain luoma ylhäältä ohjaaminen vaikutti vahvasti alkoholipolitiikassa aina 1990-luvulle saakka, jolloin yhteiskunnallinen kehitys ja Euroopan Unioniin liittyminen muuttivat alkoholipolitiikan suuntaa. Monopoliyhtiö Alkon purkamisen jälkeen alkoholipolitiikka on siirtynyt valtioneuvoston vastuulle. Vanhat alkoholipolitiikan keinot, lähinnä hinnoittelu ja saatavuuden rajoittaminen, ovat menettämässä merkitystään. Uusi alkoholilaki säädettiin vuonna 1994. Siinä rajattiin kuntien osuutta alkoholipolitiikassa niin, että kunnat eivät enää osallistu anniskelu- ja myyntilupien myöntämisprosessiin. Laista poistettiin myös kielto nauttia alkoholijuomia yleisillä paikoilla. Eduskunnan Päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunta laati uudessa tilanteessa uuden alkoholipoliittisen strategian, kansallisen alkoholipolitiikan (1995) ja esityksen sen toimeenpanemiseksi (1997, nimellä "Onks tietoo?"). Neuvottelukunta suosittelee ongelmien rajaamisen keinoksi yhteisöllisiä toimia ja kansalaisvastuuta. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti Alkoholipolitiikka 2000 -työryhmän uusia alkoholipoliittisia keinoja etsimään. Työryhmän tehtävänä on tehdä aloitteita ja tuoda uusia näkökulmia alkoholipolitiikkaan ottaen huomioon vuonna 2004 tapahtuvat muutokset. Tällöin viimeiset poikkeussäädökset alkoholipolitiikassamme purkautuvat. Parhaillaan päivitetään WHO:n Euroopan alkoholiohjelmaan 2000-2005 perustuvaa kansallista alkoholiohjelmaa. Euroopan alkoholiohjelman tavoitteena on alkoholin haittojen estäminen ja vähentäminen. 1.2 Huumausainepolitiikka Lyhyesti: Valtioneuvoston periaatepäätös huumausainepolitiikasta sisältää sekä rajoittavan että haittoja vähentävän huumausainepolitiikan elementit. Huumausainepoliittinen toimikunta jätti mietintönsä vuonna 1997 (1997:10). Sen pohjaksi tehtiin laaja selvitys huumausainetilanteesta ja kehityksestä. Huumausainestrategia-komiteanmietinnössä esitettiin myös toimenpiteitä huumausainetilanteen parantamiseksi. Mietinnön peruslinjausten ja toimenpide-ehdotusten pohjalta valtioneuvosto teki huumausainepolitiikan periaatepäätöksen ja toimenpideohjelman vuonna 1999.

Päätöksen mukaan suomalainen huumausainepolitiikka perustuu yleisiin yhteiskuntapoliittisiin toimiin, kansalliseen lainsäädäntöön ja kansainvälisiin sopimuksiin, joilla tehostetaan huumausaineiden levittämisen ja käytön kokonaiskieltoon perustuvaa huumausainekontrollia, ehkäistään kokeilua ja käyttöä sekä järjestetään riittävä hoito ja helpotetaan hoitoon hakeutumista. Huumausainepolitiikan tavoitteena on huumausaineiden leviämisen ja käytön ehkäiseminen ja mm. huumausaineista aiheutuvien haittojen jääminen mahdollisimman pieniksi. 1.3 Päihteiden käyttö ja haitat Lyhyesti: Alkoholin käytön lisääntyminen aiheuttaa välittömien haittojen lisääntymisen heti. Välillisten haittojen esiintymiseen saattaa mennä jopa 10 vuotta. Huumeiden käyttöön ja eri päihteiden sekakäyttöön liittyy alkoholia suurempi syrjäytymisen ja erilaisten terveysongelmien riski. Alkoholin tilastoidun kulutuksen huippu saavutettiin vuonna 1990, jolloin 100- prosenttisena alkoholina mitattu kulutus oli 7,7 litraa asukasta kohti. Taloudellinen lama aiheutti kulutuksen notkahduksen, jonka jälkeen kulutuskäyrä kääntyi uuteen nousuun 1990-luvun puolivälissä. Vuonna 1998 tilastoitu kulutus oli 7,1 litraa asukasta kohti. Virallisen kulutustilaston ulkopuolelle jäävä osuus kokonaiskulutuksesta (matkailijoiden tuoma alkoholi, kotivalmistus, salakuljetus ja korvikkeet) kääntyi laman myötä kasvuun. Kasvu voimistui huomattavasti vuonna 1995, jolloin EU-jäsenyydestä aiheutuvat säädösten lieventymiset kasvattivat matkailijoiden mukanaan tuoman alkoholin tuontia. Tilastoimattoman alkoholin kulutuksen arvioidaan olleen 1,8 litraa vuonna 1998. Alkoholi on suomalaisten valtapäihde. Tutkimusten mukaan lähes 90 prosenttia yli 15-vuotiaista käyttää alkoholia. Raittiiden miesten osuus on noin 10 prosenttia ja naisten noin 14 prosenttia. Päivittäin alkoholia käyttävien osuus on noin 3 prosenttia väestöstä. Nuoret aloittavat alkoholin käytön entistä aikaisemmin. Raittiiden 12- ja 14-vuotiaiden osuudet ovat vähentyneet ja alkoholin säännöllinen käyttö nuorten keskuudessa on yleistynyt. Alkoholin kulutuksen ja alkoholihaittojen välillä on yhteys: kulutuksen noustessa haitat lisääntyvät. Välittömät alkoholin aiheuttamat haitat kuten juopumuspidätykset, rattijuopumus, pahoinpitelyt ja myrkytystapaukset kasvavat heti kulutuksen lisääntyessä. Pitkäaikaiset haitat, kuten alkoholisairastavuus ja kuolleisuus, seuraavat jopa vuosikymmenen viiveellä. Yli 80 prosenttia pahoinpitelijöistä oli humalassa poliisin tutkimissa törkeissä pahoinpitelyissä vuonna 1998. Alkoholin osuus on yhtä merkittävä lähes kaikessa väkivaltarikollisuudessa. Sairaaloissa kirjataan vuosittain runsaat 33 000 hoitojaksoa, joissa alkoholisairaus on joko pää- tai sivudiagnoosina. Päihdehuollon laitoksissa oli vuonna 1998 hoidossa yli 10 000 asiakasta, ja A-klinikoilla sekä Nuorisoasemilla kävi yhteensä yli 42 000 asiakasta. Alkoholin käytön seurauksena kuolee vuosittain noin 3000 henkeä, mikä on noin 6 prosenttia kaikista kuolemantapauksista. Alkoholin käytöstä aiheutuvat välittömien haittakustannusten arvioitiin vuonna 1997 olleen vähintään 2,9 miljardia markkaa ja enintään 3,7 miljardia

markkaa. Kustannuksista noin 40 prosenttia koitui kontrollitoimista. Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon osuudet olivat molemmat noin viidenneksen. Välillisten kustannusten arvioitiin olevan noin 14-26 miljardia markkaa. Suurin kustannus oli menetetyn elämän arvo ennenaikaisen kuoleman johdosta. Huumeiden käyttö on lisääntynyt 1990-luvulla Suomessa. Vuonna 1998 tehdyn väestökyselyn mukaan arviolta 10 prosenttia aikuisväestöstä eli noin 300 000 suomalaista on joskus elämässään käyttänyt huumeita. Tällöin kyse on enimmäkseen kokeiluista. Huumeista riippuvaisia henkilöitä arvioidaan olevan ainakin noin 15 000 henkeä. Eri rekisteritietoja yhdistelemällä tehdyn arvion mukaan amfetamiinin ja opioidien käyttäjiä oli 9 400-14 700 henkilöä vuonna 1997. Pääkaupunkiseudulla käyttäjien määrä oli tuolloin 39-115 prosenttia suurempi kuin vuonna 1995. Huumeiden käyttöön ja eri päihteiden sekakäyttöön liittyy suuri syrjäytymisen ja erilaisten terveysongelmien riski. Osa huumeiden ostamiseen käytetyistä rahoista hankitaan rikollisin keinoin tai prostituutiolla. Huumeiden käyttö altistaa psykiatrisille häiriöille ja vahingoittaa keskushermoston rakennetta ja toimintaa. Huumeet ovat usein osallisena tapaturmissa, liikenneonnettomuuksissa ja myrkytyskuolemissa. Yliannostukseen kuolee vuosittain kymmeniä henkilöitä. Huumeiden käyttöön liittyy likaisten huumeneulojen välityksellä leviäviä veriteitse välittyviä maksatulehduksia (hepatiitit), hiv-infektiot ja joukko muita infektioita. Odottavien äitien huumeiden käyttö vahingoittaa sikiötä ja aiheuttaa lapselle jopa pysyviä keskushermostohäiriöitä. Huumeiden käyttöön liittyy myös väkivaltaisuutta, joka pääasiassa on huumeiden käyttäjien välistä, esimerkiksi huumevelkojen perintään liittyvää. Pääkaupunkiseudulla huumeiden käyttäjien keskuudessa leviää hivepidemia, ja vuoden 2000 alkupuolella tartunnan saaneita oli kirjattu hieman yli 100. Suurin osa tartunnan saaneista on nuoria, noin 20-30 -vuotiaita. Jokainen uusi hiv-tartunta merkitsee tartunnan saaneen kotikunnalle noin miljoonan markan kuluja. C-hepatiitti on myös huumekäyttöön liittyvä maksatulehdus, jonka oireet tulevat vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua. C-hepatiitin aiheuttamat kustannukset voivat kasvaa jopa hivepidemian kustannuksia suuremmiksi. Huumausaine-ehtoisten hoitojaksojen määrä sairaaloiden vuodeosastoilla on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulla. Vuonna 1998 pää- ja sivudiagnoosina huumesairaus oli yli 6000 hoitojaksoa. Huumausaineiden ja lääkeaineiden väärinkäytön aiheuttamat välittömät haittakustannukset olivat vuonna 1997 noin 0,6-1,0 miljardia markkaa. Arvio välillisistä haittakustannuksista oli 1,7-3,6 miljardia markkaa. Eniten välittömiä kustannuksia aiheutui sosiaalitoimen menoista ja kontrollitoimista. Välillisistä kustannuksista suurin menoerä oli menetetyn elämän arvo ennenaikaisen kuoleman johdosta. 1.4 Päihteitä koskeva lainsäädäntö

Päihdepolitiikkaa säätelevissä laeissa päihteitä tarkastellaan ehkäisyn, kontrollin, asiakkaan oikeusturvan ja hoidon järjestämisen näkökulmista. 1) Alkoholilaki (1143/1994): Alkoholin kulutuksen ohjaaminen säätelemällä mm. alkoholipitoisten aineiden valmistusta, myyntiä ja mainontaa. Laissa poistettiin kunnalta sillä aikaisemmin ollut mahdollisuus vaikuttaa alueellaan myönnettäviin yksittäisiin anniskelulupiin. 2) Huumausainelaki (1289/1993): Laissa määritellään huumausaineiksi luokiteltavat aineet ja määrätään huumausaineille yleiskielto. 3) Päihdehuoltolaki (41/1986): Päihteiden ongelmakäyttöön ja siihen liittyvien sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisy sekä sisällöltään ja laajuudeltaan tarvetta vastaavan päihdehoidon järjestäminen säädetään kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväksi. 4) Raittiustyölaki (828/1982): Kunnan tehtävä tehdä ehkäisevää päihdetyötä. 5) Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994): Laissa määritellään terveydenhuollon eettiset periaatteet. 6) Sosiaalihuoltolaki (710/1982): Päihteiden käyttäjien tukeminen, henkilön, perheen ja yhteisön toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. 7) Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992): Potilaan hoitoon ja kohteluun liittyvät oikeudelliset periaatteet. 8) Lastensuojelulaki (683/1983): Lasten suojelu päihteiltä ja päihdehaitoilta. 9) Rikoslaki (39/1889) tai (769/1990) tai laki rikoslain muuttamisesta (1304/1993): Huumausainerikokset ja niiden rangaistukset. 10) Kansanterveyslaki (66/72): Vastuu terveydenhuollosta on kunnalla. 11) Mielenterveyslaki (1116/90): Tahdosta riippumatonta hoitoa koskevat säännökset. 12) Laki päihtyneiden käsittelystä (461/73): Päihtyneiden säilöönottoa koskevat määräykset.

2. PÄIHDETILANNE TAMPEREELLA 2.1 Alkoholin ja lääkkeiden käyttö Lyhyesti: Tampereella alkoholin kulutus on suurempaa kuin Suomessa keskimäärin. Lääkkeiden väärinkäyttö on yleisin päihdeongelma alkoholismin jälkeen. Tampereella on satoja lääkkeiden väärinkäyttäjiä. Suomessa keskimääräinen alkoholin kulutus vuonna 1998 oli noin 7,1 litraa asukasta kohti. Tampereella juodaan noin kaksi litraa tätä keskiarvoa enemmän. Tilastoimattoman alkoholin osuudeksi arvioidaan lisäksi 30 prosenttia. Näin ollen kulutus Tampereella olisi noin 12 litraa asukasta kohti. Vuonna 2004 voimaan tulevat alkoholin tuontirajoitusten muutokset aiheuttavat myös painetta alentaa alkoholijuomien verotusta ja hintaa Suomessa. Tällöin alkoholinkulutuksen asukasta kohti arvioidaan kasvavan 10-12 litraan asukasta kohden. Jos tamperelaiset edelleen juovat pari litraa enemmän, kulutus nousee 12-14 litraan alkoholia asukasta kohti. Lisäksi tulee tilastoimattoman alkoholin osuus, jota on tässä tilanteessa vaikea arvioida. Kulutuksen lisääntyessä alkoholin käyttöön liittyvät haitat myös lisääntyvät. Kotipolttoisen alkoholin myynti ja käyttö on yleistä syrjäytyneiden asuinalueilla mm. Hipposkylässä, Härmälässä ja Muonamiehentiellä. Näillä alueilla viinakauppiaat hallitsevat asukkaiden taloutta myymällä viinaa velaksi ja perimällä velat asukkaiden eläkkeistä ja muista sosiaalietuuksista. Alkoholin velaksi myynti kurjistaa asukkaiden tilannetta, koska välttämättömiin kuluihin jää liian vähän rahaa. Lääkkeiden väärinkäyttäjiä arvioidaan koko maassa olevan 15 000-20 000 henkilöä. Lääkkeiden väärinkäyttäjien määrä on pysytellyt 1990-luvun loppupuolella suunnilleen samalla tasolla. Alkoholismin jälkeen yleisin päihdeongelma on lääkkeiden päihdekäyttö sekä lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö. Valtakunnallisten laskelmien perusteella voidaan arvioida Tampereella olevan satoja lääkkeiden väärinkäyttäjiä. Heistä suuri osa käyttää myös muita päihteitä samanaikaisesti. Lääkkeiden väärinkäyttö on yleisempää naisten kuin miesten keskuudessa, ja se painottuu vanhempiin ikäluokkiin. Suurin osa päihteenä käytettävistä lääkkeistä saadaan lääkärin kirjoittamilla lääkemääräyksillä. Väärinkäytön muotoja ovat käyttö huumaustarkoituksessa tai yhdessä alkoholin ja huumeiden kanssa sekä lääketottumus, jolloin lääkkeen käyttöä jatketaan sairauden hoidon jo loputtua. Yleisimpiä päihteenä käytettäviä lääkkeitä ovat bentsodiatsepiinit, jotka ovat rentouttavia, rauhoittavia, ahdistusta vähentäviä tai nukahtamista helpottavia lääkevalmisteita.

2.2 Huumeiden käyttö Lyhyesti: Tampereella arvioidaan olevan tuhansia kannabiksen kokeilijoita. Ekstaasi ja muut design-huumeet ovat osa joidenkin nuorten kulutuskäyttäytymistä. Tämä ns. ajanvietekäyttö on lisääntymässä voimakkaasti. Runsas 1000 henkilöä käyttää huumeita suonensisäisesti. Huumeiden käyttäjät ovat eri ikäisiä, mutta suosituinta huumeiden käyttö on 18-25 -vuotiaiden keskuudessa. Keski-ikä tulee nousemaan tästä samalla kun entistä nuoremmat aloittavat huumeiden käytön. Uusia ilmiöitä ovat nuoret huumeita käyttävät perheet ja suonensisäinen käyttö vasta-alkajien keskuudessa. Suonensisäisesti käytettävistä aineista valta-asema on amfetamiinilla. Heroiinia Tampereella käytetään toistaiseksi vähän, sen sijaan täällä käydään laajaa buprenorfiinin (Subutex, Temgesic) katukauppaa. Selkeiden tilastotietojen saaminen huumeiden käytöstä ja käyttäjien määrästä ei ole mahdollista. Myöskään kulutustietoja ei alkoholin tapaan ole saatavissa. Kaikki päättely käyttäjien määrästä on tehtävä epäsuorasti erilaisten otantaan perustuvien kyselyjen, päihdehuollon laitosten asiakastietojen tai erilaisten rekisterien perusteella. Kysely- ja haastattelututkimuksissa ei todennäköisesti tavoiteta varsinaisia huumeiden käyttäjiä tai ongelmakäyttäjiä mm. siitä syystä, että kyselyihin vastaaminen ei kuulu huumekulttuurissa tapoihin, käyttäjillä ei aina ole asunto-osoitteita, koulunkäynti on loppunut tai varusmiespalvelua ei suoriteta. - Huumekäytön laittomuus myös vähentää käyttäjän halua ilmoittaa käytöstään kyselylomakkeella. Tampereella tehdyissä, lähinnä koululaisia koskevissa kyselytutkimuksissa esille on tullut huumeiden kokeilujen määrä. Juha Mieskolaisen tekemän selvityksen mukaan vuonna 1992 kokeilijoita (lähinnä kannabiksen) oli 6,6 prosenttia kaikista 12-20 -vuotiaista (Mieskolainen 1992). Jos tuota prosenttilukua sovellettaisiin asukaslukuun vuonna 1999, olisi 16-19 -vuotiaista tamperelaisista (n=8462) 558 kokeillut huumeita. 76 nuorta olisi kokeillut enemmän kuin 10 kertaa. Kouluterveyskyselyn mukaan vuonna 1999 lukiolaisista 20 prosenttia oli kokeillut kannabista (Rimpelä & al. 2000). 16-19 -vuotiaiden ikäryhmään sovellettuna se tarkoittaisi, että vuonna 1999 1692 tämän ikäryhmän nuorta olisi kokeillut kan-nabista. Saman sovelluksen mukaan heroiinia tai muita ns. kovia aineita kokeil-leita olisi 16-19 -vuotiaista 253 kappaletta (3%). Kokeilusta on matkaa säännölliseen käyttöön ja ongelmakäyttöön. Suonensisäisesti huumeita käyttävien lukumäärää voidaan arvioida mm. tartuntatautirekisterin avulla. C-hepatiitin esiintyvyyden perusteella voidaan päätellä, että Suomessa on 2000-10 000 suonensisäisten huumeiden käyttäjää (Poikolainen 1997). MERTA-menetelmällä eli useiden eri viranomaisten ylläpitämien rekistereiden tietoja yhdistelemällä on puolestaan arvioitu amfetamiinin ja opiaattien käyttäjien määrää. Koko maassa arvioidaan vuonna 1997 olleen 11 600 näiden aine-ryhmien käyttäjää. Pääkaupunkiseudulla arvioidaan 0,9 prosentin 15-55 vuotiaasta väestöstä olevan amfetamiinin tai opiaattien

käyttäjiä. Kokonaisuudessaan Stakesissa on arvioitu Suomessa olevan 10 000-15 000 huumeiden ongelmakäyttäjää. (Partanen, 1999) Päihdehoidon edustajat esittivät päihdepoliittisen suunnitelman valmisteluun liittyneessä Päihdetyön asiantuntijaseminaarissa 23.-24.3.2000 arvioita Tampereen päihdetilanteesta. Huumeiden osalta arviot olivat yksituumaisia: huumeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosina runsaasti. Osittain huumekäyttö on tullut entisen, alkoholin ja lääkkeiden käytön rinnalle, osittain myös sen tilalle. Huumeiden käyttö ei rajoitu syrjäytyneisiin, perinteisesti alkoholiongelmien kanssa kamppailleisiin ihmisryhmiin vaan huumeiden käyttäjiksi rekrytoituu myös ns. valtaväestöön kuuluvia nuoria. Tampereella oli 114 530 15-54 -vuotiasta asukasta vuonna 1999. Jos pääkaupunkiseudun huumekäyttäjien MERTA-menetelmällä arvioituja väestö-osuuksia sovelletaan suoraan Tampereelle, saadaan määräksi 1030 amfetamiinin tai opiaattien käyttäjää. Yhteensä eri asiantuntija-arviot huomioon ottaen Tampereella voidaan arvioida olevan vähintään runsas 1000 suonensisäisesti huumeita käyttävää. Arviota voidaan vielä tarkastella vertaamalla sitä Tuki- ja neuvontapiste Nervin asiakkaiden lukumäärään. Nervin asiakaskunta koostuu suonensisäisesti huumeita käyttävistä. Nervi avattiin toukokuussa 1998. Vuoden 2000 alkukuukausiin mennessä siellä on asioinut yhteensä 430 suonensisäisesti huumeita käyttävää. Myös Päihde- ja sosiaalipoliklinikka Paussin lääkärin vastaanottamien asiakkaiden määrän äkillinen kasvu kertoo osaltaan huumeiden käyttäjien määrän kasvusta. Vuonna 1998 Paussin lääkärillä oli noin 300 oma-aloitteisesti vastaanotolle hakeutunutta asiakaskäyntiä, seuraavana vuonna vastaavia asiakaskäyntejä oli noin tuhat. Paussin lääkärin asiakkaat ovat enimmäkseen (76% vuonna 1999) huumeiden ja lääkkeiden käyttäjiä, joista suuri osa on aktiivisessa käyttövaiheessa ilman lopettamismotivaatiota. Päihdetyön asiantuntijaseminaarissa tuli esille myös huumekäytön uusia piirteitä. Huumekäyttö on vakiintunut elämäntavaksi osalle nuorista muutama vuosi sitten. Tyypillinen käyttäjä on nyt iältään 18-25 -vuotias ja myös näin ollen parhaassa hedelmällisyysiässä. Nuoret huumeperheet on suhteellisen uusi ilmiö, joka tulee laajenemaan lähivuosina. Myös käyttäjien keski-ikä tulee nousemaan, eikä huumekäyttö enää ole nuorten ongelma. Toistaiseksi enemmistö huumeiden käyttäjistä on aloittanut käytön alkoholilla. Uusi ilmiö on hyvin nuorten, 13-14 -vuotiaiden siirtyminen nopeasti tai suoraan suonensisäisten huumeiden käyttöön, jolloin myös käytön tuomat terveyshaitat tulevat hyvin nuorena, jopa alle 18-vuotiaana. Tämä tullee yleistymään lähivuosina. Lisäksi osa nuorista käyttää huumeita, erityisesti ekstaasia ja muita ns. design-huumeita, osana kulutuskäyttäytymistä. Huumetta käytetään esimerkiksi teknoraveissa tai muissa vapaa-ajanvieton tilanteissa. Suhtautuminen yleensä suun kautta nautittaviin huumeisiin on myönteistä ja yksilönvapautta korostavaa. Tämäntyyppisen huumekäytön voidaan olettaa lisääntyvän vielä lähivuosina, mutta käytön määrää on mahdoton arvioida muutoin kuin suhteessa kannabiksen käyttöön. Kannabiksen kokeilun ja käytön yleistyessä myös design-huumeiden käyttö lisääntyy. Tamperelainen ilmiö on buprenorfiinin valta-asema huumemarkkinoilla. Buprenorfiini on opioidi, joka on tarkoitettu vaikeiden kiputilojen hoitoon

(buprenorfiinia sisältävät lääkevalmisteet ovat nimeltään Temgesic ja Subutex). Buprenorfiinia käytetään myös opiaattivieroitushoidossa. Amfetamiini on toistaiseksi Tampereella, kuten koko maassa, kannabiksen jälkeen eniten käytetty huumausaine. Opioideista Tampereella valta-asemassa on buprenorfiini, kun taas pääkaupunkiseudulla ja Turussa käytetään eniten heroiinia. Buprenorfiini aiheuttaa riippuvuutta, mutta sen tuomat sosiaaliset ja terveydelliset haitat ovat pienempiä kuin heroiinin. Tosin Tampereen huumemarkkinoiden tilanne tässä suhteessa saattaa muuttua muutamassa viikossa heroiinin suuntaan. 2.3 Nuorten päihdekäyttö kyselytutkimusten mukaan Lyhyesti: Tamperelaisnuorten keskuudessa tehtyjen Mieskolaisen (1992) ja Rimpelän (2000) kyselytutkimusten mukaan päihdekäyttö nuorten keskuudessa on lisääntynyt koko 1990-luvun. Alkoholin humalahakuinen juominen on lisääntynyt. Huumeiden, lähinnä kannabiksen, kokeilut ovat lisääntyneet 1990-luvun alusta vuosikymmenen loppuun mennessä huomattavasti. Joka viides lukiolainen on kokeillut kannabista. Ammattioppilaitosten opiskelijoiden keskuudessa kyselyjä ei ole tehty. Alkoholin ja tupakan käytön sekä huumekokeilujen yhteys tulee tutkimuksissa selvästi esiin. Juha Mieskolainen teki 1992 tutkimuksen nuorten huumeiden käytöstä Tampereella (Mieskolainen, 1992). Selvitys perustui kouluissa tehtyyn kyselyyn ja nuorten parissa työskentelevien ammattilaisten haastatteluihin. Kyselyaineistoon kuului myös joukko Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön ja työvoimatoimiston asiakkaita. Kyselyyn osallistuneiden ikähaarukka oli 12-20 vuotta. Vuonna 1992 huumeita oli tarjottu 20 prosentille kyselyyn osallistuneista ja niitä ilmoitti kokeilleensa 6,6 prosenttia kaikista. Vajaa puolet ilmoitti kokeilleensa uudelleen ensikokemuksen jälkeen ja alle prosentti ilmoitti jatkaneensa käyttöä yli 10 kertaa. Mieskolainen totesi huumeiden kokeilun ja säännöllisen alkoholinkäytön välillä olevan selvä yhteys. Huumeiden kokeilijoista 59 prosenttia ilmoitti käyttävänsä alkoholia vähintään kerran viikossa, kun kaikista kyselyyn osallistuneista viikoittain juovia oli 13 prosenttia. Mieskolainen totesi johtopäätöksenään, että vaikka huumeiden tarjonta Tampereella oli lisääntynyt edelliseen vuosikymmeneen (vertailuvuosi 1985) verrattuna, nuorten päihdekulttuurissa oli alkoholilla silti keskeisin sija. Huumeiden kokeilu jäi useimmiten yhteen tai kahteen kertaan ja nuorten asenteet huumeita kohtaan olivat kielteisiä. Kokeiluaineena oli pääsääntöisesti kannabis. Tampereen peruskoulujen 8. ja 9. -luokkalaisille sekä lukion toisluokkalaisille tehdyssä Kouluterveyskyselyssä verrataan vuosia 1996, 1997 ja 1999. Kouluterveyskysely osoittaa tilanteen muuttuneen edellä kuvatusta Mieskolaisen selvityksestä. Päihteiden käyttö tamperelaisnuorten keskuudessa lisääntyi kouluterveyskyselyn vertailuvuosina edelleen, mutta huumekokeilut olivat huomattavasti suositumpia kuin Mieskolaisen tutkimuksessa (Rimpelä & al., 2000, 25-32). Ongelma on, että kyselytutkimukset on tehty ainoastaan peruskoulussa ja lukiossa. Ammatilliset oppilaitokset ja samalla suuri osa tamperelaisnuorista jäi niistä ulkopuolelle. Kouluterveyskyselyn mukaan peruskoululaisten päivittäinen tupakointi lisääntyi sekä kahdeksannella että yhdeksännellä luokalla. Vuodesta 1996

vuoteen 1999 päivittäinen tupakointi lisääntyi 17 prosentista 22 prosenttiin ja yhdeksännellä luokalla 22 prosentista 26 prosenttiin. Lukiossa sekä tyttöjen että poikien päivittäinen tupakointi vähentyi tytöillä 15 prosentista 13 prosenttiin ja pojilla 19 prosentista 16 prosenttiin. Nuuskaamisen osalta kehitys oli samansuuntainen. Kouluterveyskyselyssä keskityttiin alkoholin käytön osalta humalajuomiseen. Viikoittain alkoholia käyttävien määrä lisääntyi peruskoululaisten keskuudessa. Suurin lisäys oli yhdeksäsluokkalaisten poikien juomisessa. Heistä viikoittain joi vuonna 1996 12 prosenttia ja vuonna 1999 24 prosenttia. Täysin raittiiden peruskoululaisten osuus väheni 30 prosentista 22 prosenttiin. Ainakin kerran tosi humalassa ilmoitti vuonna 1996-1997 olleensa 52 prosenttia peruskoululaisista. Vuonna 1999 luku oli 60 prosenttia. Kerran kuukaudessa tai useammin tosihumalan ottavia oli kahdeksannen oppilaista 20 prosenttia, yhdeksännen pojista 34 prosenttia ja tytöistä 23 prosenttia sekä lukion pojista 26 prosenttia ja tytöistä 15 prosenttia vuonna 1999. Alkoholin ja pillereiden yhteiskäyttö sen sijaan on peruskoulussa pysynyt suunnilleen samalla tasolla (11-13%), lukiossa yhteiskäyttö jopa väheni. Imppaamisen kokeilijoita oli peruskoulussa kuusi prosenttia vuonna 1999. Huumekokeilut nuorten keskuudessa ovat kyselyn mukaan lisääntyneet. Vuonna 1996 hieman yli puolet peruskoululaisista kertoi tietävänsä jonkun, joka oli kokeillut huumaavia aineita. Vuonna 1999 tuttaviensa kokeiluista tietävien osuus oli noussut 65 prosenttiin. Huumeita oli tarjottu vuonna 1996 19 prosentille yläasteen oppilaista, vuonna 1999 aineita oli tarjottu 24 prosentille. Tarjoajina olivat enenevässä määrin ystävät ja tuttavat. Marihuanaa tai hasista (kannabista) kokeilleiden peruskoululaisten osuus nousi neljässä vuodessa yhdeksästä prosentista 15 prosenttiin. Myös lukiossa kannabistuotteita kokeilleiden osuus oli kasvussa: vuonna 1996 kokeilleita oli 17 prosenttia, neljä vuotta myöhemmin 20 prosenttia. Heroiinia, kokaiinia tai muita ns. vahvoja huumeita ilmoitti vuonna 1999 peruskoululaisista kokeilleensa neljä prosenttia, lukiolaisista kaksi-kolme prosenttia. Nuorten tosihumalan juomisen osuudet ovat Tampereella valtakunnallista keskitasoa. Jonkin huumaavan aineen kokeiluja puolestaan peruskoululaisilla oli eniten Rovaseudulla ja Vantaalla (25%), seuraavaksi eniten Helsingissä ja Tampereella (23%). 2.4 Päihdehaitat ja niiden kustannukset Tampereella lyhyesti: Päihteet aiheuttavat terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Sairaanhoidossa ja terveydenhuollossa päihteet aiheuttivat yli 22 miljoonan markan kustannukset vuonna 1999. Suonen-sisäisiä huumeita käyttävien keskuudessa yleisen C-hepatiitin hoito on kallista. Jos HIV-epidemia leviää pääkaupunkiseudulta Tampereelle, se kasvattaa erikoissairaanhoidon kuluja noin miljoona markkaa potilasta kohti. Toimeentulotuessa päihteiden käyttö on usein osa vaikeutunutta elämäntilannetta. Lastensuojelussa 37 prosenttia huostaanotoista tehdään vanhempien päihteiden käytön takia. Raskaana olevien naisten päihteiden käyttö aiheuttaa tulevaisuudessa nykyistä enemmän haittoja.

Päihteiden kulutuksen ja päihdehaittojen välillä on selkeä yhteys. Mitä enemmän päihteitä kulutetaan, sitä suuremmat ovat käytön aiheuttamat välittömät haitat. Päihteiden käyttö lisää terveys- ja sosiaalikuluja, rikoskontrollin kustannuksia ja omaisuusvahinkoja. Myös pitkäaikaiset haittakustannukset, kuten päihdesairastavuus ja kuolleisuus, seuraavat kulutuksen kehittymistä, tosin vuosien viiveellä. Tässä käsitellään lyhyesti päihdehaittoja ja niiden sosiaali- ja terveystoimelle aiheuttamia kustannuksia. Päihdehoidon erityispalvelujen kustannuksia käsitellään luvussa 3.1. Päihdekäytöstä aiheutuu riippuvuussairauden ohella monenlaisia terveydellisiä haittoja: psyykkisiä, somaattisia ja tartuntatauteja. Alkoholin käyttö tuo ongelmia useimmiten noin 10 vuoden viiveellä, huumeet taas joissakin tapauksissa jo muutaman kuukauden kuluttua käytön aloittamisesta. Päihteet aiheuttavat mm. sairaalahoitoa vaativia psykooseja sekä pitkäaikaisia masennustiloja ja paniikkihäiriöitä, joihin nykyiset lääkehoidot tehoavat melko huonosti. Yleinen koulu- ja työselviämistason lasku ja henkinen taantuminen edistävät sosiaalista syrjäytymistä. Impulssi- ja aggressiokontrollin heikentyminen johtaa väkivaltaan ja tapaturmiin. Sekavuus ja muistamattomuus esimerkiksi lääkkeiden väärinkäytön yhteydessä johtaa usein loukkaantumisiin, paleltumisiin tai arvaamattomaan käyttäytymiseen. Velkojen perintään liittyy pahoinpitelyjä, lisäksi itsemurhat sekä tahalliset tai puolitahalliset liika-annostelut ovat tavallisia. Likaisista huumeiden käyttövälineistä syntyvien suolitulehdusten, verenmyrkytysten, paiseiden, kuolioiden sekä luu- ja läppätulehdusten hoito on kallista ja lääketieteellisesti vaativaa. Lisäksi tarkkaa lääkeohjelmaa tarvitsevat potilaat eivät usein ymmärrä tilaansa tai poistuvat hoidosta ennenaikaisesti päihdehimon pakottamina. Uusimpana ilmiönä ovat nousseet esille väärinkäytettävien tablettilääkkeiden suonensisäisen käytön seurauksena ilmenneet verkkokalvovaurion aiheuttamat sokeustapaukset. Edellä mainituista syistä päihteet aiheuttavat päivystysasema- ja lääkäriasemakäyntejä sekä sairaanhoidon tarvetta, joka ei kuitenkaan tilastoissa kirjaudu päihde-ehtoiseksi. Terveydenhuollon piirissä päihteet aiheuttavat yhteensä noin 22,1 miljoonan markan kustannukset. Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan tamperelaisia hoidettiin vuonna 1998 erikoissairaanhoidossa ja terveyskeskuksessa päihde-ehtoisten (päädiagnoosi) sairauksien takia runsas 13 000 sairaalahoitopäivää, joiden kustannus oli 12,7 miljoonaa markkaa. Sivu- ja päädiagnoosit yhteen laskien päihde-ehtoisia hoitopäiviä kertyi yli 22 000 kappaletta. Sivudiagnoosina hoidettujen päihde-ehtoisten sairauksien kustannusvaikutus ei ole määritel-tävissä. Hatanpään päivystysasemalla oli vuonna 1999 yhteensä hieman yli 70 000 lääkärillä käyntiä. Arvion mukaan näistä oli päihde-ehtoisia 15 prosenttia. Päihteiden aiheuttamien käyntien kustannus oli 4,3 miljoonaa markkaa. Lääkä-riasemilla lääkärikäyntejä oli vuonna 1999 yhteensä 170 618, joista päihde-eh-toisia voidaan arvioida olevan 7-8 prosenttia. Näiden käyntien kustannus on noin 5,1 miljoonaa markkaa. Huumeneuloista ja seksikontakteista tarttuvan B-hepatiitin leviäminen näyttää Tampereen seudulla pysähtyneen. B-hepatiitti-rokotukset aloitettiin vuonna 1996. Sen sijaan uusia, verikontaktivälitteisiä C-hepatiittitapauksia ilmaantuu tasaisella vauhdilla myös terveysneuvonnan piirissä olevien keskuudessa. Tämä vaatii valmistautumaan HIV -epidemian tuloon, vaikka tämän suunnitelman kirjoitus-vaiheessa Tampereella syntyneitä HIV -tartuntoja ei