1 AVAIN mittarin selitteitä käyttäjille AVAIN mittariin merkitään asiakastyön tavoitteet, tavoitteiden saavuttamiseen vaikuttavat tilannetekijät, rakenteellisen sosiaalityön tavoitteet sekä käytettävät sosiaalityön menetelmät. Asiakastyön tavoitteet Asiakastyön tavoitteilla tarkoitetaan asiakkaan ja sosiaalihuollon ammattihenkilön yhdessä asettamia työskentelyn tavoitteita. Kunkin teeman alla on lista tavoitteista, joista asiakkaan kanssa valitaan hänen tilanteensa kannalta oleelliset tavoitteet. Sellaisia tavoitteita ei valita, joilla ei ole merkitystä asiakkaan kohdalla. Teemat, tavoitteet ja niiden selitteet on kuvattu Avain lomakkeella. Asiakastyön teemat Sosiaaliset Elämänhallinta suhteet Talous ja Päihteiden käytön asuminen ja riippuvuuksien hallinta Työelämä ja koulutus Terveys ja toimintakyky
2 Tilannetekijät Tilannetekijöillä tarkoitetaan asiakkaan elämässä vaikuttavia tekijöitä, jotka asiakkaan ja sosiaalityöntekijän yhteisen arvion mukaan auttavat asetetun tavoitteen/tavoitteiden saavuttamista tai vaikeuttavat asetetun tavoitteen/tavoitteiden saavuttamista. Kunkin teeman alla on lista tilannetekijöistä. Asiakkaan kanssa arvioidaan, auttaako tilannetekijä tavoitteen saavuttamista tai vaikeuttaako tilannetekijä tavoitteen saavuttamista. Jos tilannetekijällä ei arvioida olevan merkitystä asiakkaan tavoitteiden saavuttamisessa, kyseistä tilannetekijää ei valita. Arviointi I vaiheessa kirjataan, tukeeko tilannetekijä tavoitteen saavuttamista vai vaikeuttaako tilannetekijä tavoitteen saavuttamista. Arviointi II vaiheessa kirjataan, tukiko tilannetekijä tavoitteen saavuttamista tai vaikeuttiko tilannetekijä tavoitteen saavuttamista Tilannetekijöiden selitteitä ei ole kuvattu Avain lomakkeella. Tilannetekijät Elämänhallinta Sosiaaliset suhteet Elinympäristö Talous koulutus ja työelämä Päihteet ja riippuvuudet Terveys Elämänhallinta Jaksaminen Vuorokausirytmi Itsetuntemus Motivaatio muutokseen Asiakkaan valmiudet ja voimavarat suoriutua arjen toiminnoissa sekä tehdä omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. Asiakkaan kokemus siitä, että voi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Asiakkaan jaksaminen tukee tai sen puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi asiakkaan myönteinen kokemus jaksamisestaan, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa väsymys, vetämättömyys tai jaksamattomuuden tunne. Asiakkaan kokemus unen ja valveillaoloajan rytmityksestä tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Asiakkaan vuorokausirytmi voi olla tavoitteen saavuttamisen kannalta sopiva tai epäsopiva. Asiakkaan tuntemus omista voimavaroistaan ja heikkouksistaan tukee tai sen puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa esimerkiksi se, että asiakas ei pysty erittelemään tai löytämään vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Asiakkaan kokemus omasta motivaatiostaan muutoksen tavoittelemiseksi ja palveluihin osallistumiseksi tukee tai sen puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista.
3 Ratkaisujen ja vaihtoehtojen näkeminen Tieto toimintamahdollisuuksista Suhtautuminen tarjottaviin palveluihin Tieto oikeudesta palveluihin ja etuuksiin Asiakkaan kyky nähdä ratkaisuja ja vaihtoehtoja tukee tavoitteen saavuttamista tai kykenemättömyys nähdä vaihtoehtoja omalle tilanteelleen vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi asiakkaan kyky nähdä tarjolla olevan erilaisia vaihtoehtoja oman elämäntilanteensa parantamiseksi, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa kokemus umpikujassa olemisesta tai näköalattomuus. Asiakkaan tietämys tarjolla olevista toimintamahdollisuuksista ja siitä miten hän voi pyrkiä tavoitteisiinsa tukee tavoitteen saavuttamista, tai tietämättömyys niistä vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Asiakkaan myönteinen suhtautuminen tarjottaviin palveluihin tukee tai kielteinen suhtautuminen tarjottaviin palveluihin vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi asiakkaan usko siihen, että hän hyötyy tarjotuista palveluista, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa asiakkaan tuntema epäluottamus palveluita kohtaan. Asiakkaan tieto oikeuksistaan palveluihin ja etuisuuksiin tukee tai tietämättömyys näistä oikeuksista vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Ymmärrys ongelmien taustalla olevista yhteiskunnallista syistä Sosiaaliset suhteet Ihmissuhteiden riittävyys Perhesuhteet Asiakkaan ymmärrys elämäntilanteensa ja yhteiskunnan nykytilan välisistä yhteyksistä tukee tavoitteen saavuttamista, tai ymmärtämättömyys yhteiskunnallisten tekijöiden vaikutuksesta hänen elämäntilanteeseensa vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa Asiakkaan ihmissuhteet tukevat tai niiden puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakkaalla on läheisiä tai ystäviä ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa yksinäisyys. Asiakkaan hyvät perhesuhteet tukevat tai huonot perhesuhteet vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Läheisten elämäntilanteet Läheisten suhde päihteisiin Talous, koulutus ja työelämä Talouden hallinta Asiakkaan läheisten hyvä elämäntilanne tukee tai läheisten vaikea elämäntilanne vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että läheiset voivat hyvin ja voivat tukea asiakasta, ja tavoitteen saavuttamista voivat vaikeuttaa läheisten sairaudet tai avuntarve, jotka kuormittavat asiakasta henkisesti, fyysisesti tai taloudellisesti. Asiakkaan läheisten kunnossa oleva suhde päihteisiin tukee tai läheisten vaikea suhde päihteisiin vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että läheisten päihteiden käyttö on hallinnassa ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttavat läheisten päihderiippuvuudet. Asiakkaan taloustilanne, koulutukseen tai työelämään osallistuminen Asiakkaan kyky hallita omaa talouttaan tukee tai kykenemättömyys siihen vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi asiakkaan kyky suunnitella ja hoitaa taloutensa niin, että tulot riittävät koko kuukaudeksi, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa asiakkaan varojen käytön epätasainen jakautuminen ja varojen mahdollinen loppuminen kesken kuukauden.
4 Taloustilanne Kokemukset opiskelusta Kokemukset työelämästä Koulutus Motivaatio työllistymiseen tai kouluttautumiseen Sitoutuminen koulutukseen tai työllistymiseen Suhtautuminen eri koulutusja työllistymisvaihtoehtoihin Suhtautuminen omiin mahdollisuuksiin työllistyä tai päästä koulutukseen Terveys Fyysinen terveys Asiakkaan taloustilanne tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukevat esimerkiksi riittävät tulot ja velattomuus, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttavat velan maksaminen tai riittämättömät tulot tai etuudet. Asiakkaan myönteiset kokemukset koulusta ja/tai opiskelusta tukevat tai kielteiset kokemukset vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Kielteisiä kokemuksia ovat esimerkiksi koulukiusaaminen tai oppimisvaikeudet. Asiakkaan myönteiset kokemukset työelämästä tukevat tai kielteiset kokemukset vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Myönteisiä kokemuksia ovat esimerkiksi hyvä työyhteisö ja mielekäs työ. Kielteisiä kokemuksia ovat esimerkiksi työpaikkakiusaaminen tai uupumus. Asiakkaan koulutus tukee tai koulutuksen puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakkaalla on työllistymistä edistävä koulutus, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos asiakkaan koulutuksella on vaikea työllistyä tai koulutus puuttuu. Asiakkaan motivaatio työllistymiseen tai kouluttautumiseen tukee tai motivaation puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi asiakkaan halu työllistyä tai aloittaa koulutus, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos asiakas ei koe että voisi työllistyä tai hyötyä koulutuksesta. Asiakkaan sitoutuminen koulutukseen tai työllistymiseen tukee tai sitoutumisen puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakas osallistuu koulutukseen tai työllistymistä tukevaan toimintaan säännöllisesti, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos asiakas osallistuu siihen vain satunnaisesti. Asiakkaan myönteinen suhtautuminen eri koulutus tai työllistymisvaihtoehtoihin tukee tai kielteinen suhtautuminen vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakas on valmis harkitsemaan erilaisia koulutus ja työllistymispolkuja, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos asiakas ei koe hyötyvänsä kuin yksittäisistä vaihtoehdoista eikä halua harkita muita. Asiakkaan myönteinen suhtautuminen omiin mahdollisuuksiinsa työllistyä tai päästä koulutukseen tukee tai kielteinen suhtautuminen niihin vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Asiakkaan terveydentila Asiakkaan kokemus omasta fyysisestä terveydestään tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Psyykkinen terveys Asiakkaan kokemus omasta psyykkisestä terveydestään tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Oppimisvaikeudet Asiakkaan saama apu oppimisvaikeuksissa tukee tai oppimisvaikeudet vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista.
5 Kognitiivinen häiriö tai lievä kehitysvamma Asiakkaan kognitiiviseen häiriöön tai lievään kehitysvammaan saama apu tukee tai avun puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Päihteet ja riippuvuudet Rahapelaaminen Toiminnalliset riippuvuudet Suhde päihteisiin Elinympäristö Tarpeenmukainen palvelutarjonta Palveluiden saavutettavuus Kuulluksi tuleminen palveluissa Työ ja koulutusmahdollisuudet Harrastusmahdollisuudet Asiakkaan suhde päihteisiin ja riippuvuuksiin Asiakkaan tietoisuus ja/tai toiminta rahapelaamisessa tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista.tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakas on myöntänyt rahapelaamisen aiheuttamat ongelmat ja alkanut työstää niistä irtipääsemistä. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa esimerkiksi se, että asiakas pelaa kaikki rahansa peliautomaatteihin. Asiakkaan toiminnallinen riippuvuus tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakas kokee saavansa tukea riippuvuuden hallitsemiseksi. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa se, että asiakkaan elämä keskittyy liikaa riippuvuuteen, esimerkiksi internetissä olemiseen, muiden asioiden kustannuksella. Asiakkaan suhde päihteisiin tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakas on tiedostanut ja tunnustanut päihteiden käyttöön liittyvän ongelman ja on alkanut työstämään ongelman ratkaisemista. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa esimerkiksi se, että asiakkaalla on päihdeongelma, jota hän ei tunnusta tai joka vaikeuttaa hänen tai hänen läheistensä elämää. Yhdyskuntarakenteen ja yhteiskunnan rajat ja mahdollisuudet Tarpeenmukaisten palveluiden saatavuus tukee ja niiden puute vaikeuttaa asiakkaan tavoitteen saavuttamista. Tarpeenmukaisia palveluita voivat olla esim. päihde ja mielenterveyspalvelut. Palveluiden saavutettavuus tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että palvelut ovat saatavilla helposti ja saavutettavissa sopivan etäisyyden päässä. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa esimerkiksi tarjolla olevien palveluiden hankala löydettävyys, jonot, palveluihin hakeutumisen korkea kynnys, digikynnys tai pitkä matka. Asiakkaan kokemus kuulluksi tulemisesta tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi asiakkaan kokemus siitä, että hänellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa asioidensa käsittelyyn palveluissa ja vaihtoehtojen valintaan. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa esimerkiksi asiakkaan kokemus siitä, ettei ole tuullut kuulluksi tai ymmärretyksi palveluissa tai valintatilanteessa. Alueen hyvät työ ja koulutusmahdollisuudet tukevat ja niiden puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukevat esimerkiksi asiakkaalle sopivat koulutusmahdollisuudet ja avoimet työpaikat. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttavat esimerkiksi alueen korkea työttömyysprosentti ja vähäiset koulutus ja työmahdollisuudet. Alueen hyvät harrastusmahdollisuudet tukevat ja niiden puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukevat esimerkiksi hyvät mahdollisuudet harrastamiseen tai muuhun virkistystoimintaan, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttavat harrastusmahdollisuuksien puuttuminen tai kallis hinta.
6 Asuinalueen viihtyisyys ja turvallisuus Asuinolosuhteet Alueen ikärakenne Internetyhteydet Liikenneyhteydet Ympäristön esteettömyys Alueen monikulttuurisuus Kokemus syrjinnästä Asuinalueen ominaisuudet tukevat tai vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asuinalue on viihtyisä ja asiakkaan mielestä siellä on turvallista liikkua, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos asiakas kokee asuinalueensa turvattomaksi tai epäviihtyisäksi. Asiakkaan asuinolosuhteet tukevat tai vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakas on tyytyväinen asuntoonsa, asuintaloonsa ja mahdollisiin asuinkumppaneihinsa, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos asiakasta vaivaa vakituisen tai sopivan asunnon tai yksityisyyden puute. Alueen ikärakenne tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asuinalueella on mahdollisuus sosiaalisiin suhteisiin samanikäisten kanssa. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa esimerkiksi se, että alueella asuu vain vähän samanikäisiä ihmisiä, mikä vaikeuttaa sosiaalisten suhteiden luomista. Internetyhteyksien saatavuus tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakkaalla on mahdollisuus käyttää helposti internetiä, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos asiakkaalla ei ole pääsyä internetiin ja/ tai se maksaa kohtuuttomasti. Liikenneyhteydet tukevat tai niiden puute vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että alueella on hyvin toimiva ja kattava julkinen liikenne tai liikkuminen sujuu muuten, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos alueella ei ole toimivaa julkista liikennettä tai liikennöinti tapahtuu harvakseltaan tai asiakkaan näkökulmasta epätarkoituksenmukaisesti. Ympäristön esteettömyys tukee tai ympäristön esteet vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että elinympäristö ei aseta esteitä asiakkaan liikkumiselle. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa esimerkiksi se, että elinympäristö on esteellinen ja vaikeuttaa asiakkaan liikkumista ja asioiden hoitamista. Alueen monikulttuurisuus tukee tai vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakas kokee voivansa elää kulttuuritaustansa mukaisesti asuinalueellaan, ja tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa, jos asiakas kokee, ettei pysty elämään asuinalueellaan oma kulttuuritaustansa huomioiden. Asiakkaan kokemus hyväksynnästä tukee tai kokemus syrjinnästä vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Tavoitteen saavuttamista tukee esimerkiksi se, että asiakkaalla ei ole kokemusta syrjinnästä. Tavoitteen saavuttamista vaikeuttaa esimerkiksi se, että asiakkaalla on kokemusta syrjinnästä esimerkiksi iän, syntyperän, kielen, ihonvärin tai terveydentilan vuoksi.
7 Rakenteellisen sosiaalityön tavoitteet Rakenteelliset sosiaalityön tavoitteet ovat sosiaalihuollon ammattihenkilön yksin tai yhdessä asiakkaan tai muiden toimijoiden kanssa asettamia muita kuin asiakastyön tavoitteita, jotka nousevat asiakastyön tavoitteista tai asiakkaan tilannetekijöistä. AVAIN mittarissa on lueteltu 14 rakenteellisen sosiaalityön tavoitetta, joista valitaan asiakkaan tilanteesta nousevat tavoitteet. Asiakkaan ja muiden toimijoiden kanssa arvioidaan, tavoitellaanko muutosta parempaan vai onko tavoitteena estää tilanteen huononeminen. Jos tavoite ei ole merkityksellinen asiakkaan kohdalla, kyseinen tavoite jätetään valitsematta. Arviointi I vaiheessa kirjataan, tavoitellaanko muutosta parempaan vai pyritäänkö estämään tilanteen huononeminen. Arviointi II vaiheessa kirjataan, onko tilanne parantunut, pysynyt ennallaan vai heikentynyt. Rakenteellisen sosiaalityön tavoitteiden selitteitä ei ole kuvattu Avain lomakkeella. Rakenteellisen sosiaalityön tavoitteet Alueen vuokra-asuntotilanne: tavoitteen saavuttamisen arviointi Asumispalveluiden saatavuus: tavoitteen saavuttamisen arviointi Tarpeenmukaisten palveluiden saatavuus: tavoitteen saavuttamisen arviointi Pääsy palveluihin: tavoitteen saavuttamisen arviointi Vaikeasti työllistyvien työllistymismahdollisuudet: tavoitteen saavuttamisen arviointi Harrastus- ja vapaaajantoimintamahdollisuudet Harrastus- ja vapaaajantoimintamahdollisuudet: tavoitteen saavuttamisen arviointi Asuinympäristö: tavoitteen saavuttamisen arviointi Sosiaalihuollon ammattihenkilön yksin tai yhdessä asiakkaan tai muiden toimijoiden kanssa asettamat muut kuin asiakastyön tavoitteet, jotka nousevat asiakastyön tavoitteista tai asiakkaan tilannetekijöistä. rakenteellisen sosiaalityön tavoite on, että alueella on riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. rakenteellisen sosiaalityön tavoite on, että asumispalveluja on riittävästi erilaisille kohderyhmille. rakenteellisen sosiaalityön tavoite on, että tarpeenmukaisia palveluja (esim. päihdepalveluja, mielenterveyspalveluja) on saatavilla paremmin erilaisille kohderyhmille. rakenteellisen sosiaalityön tavoite on, että palvelut ovat saatavilla ja esteettömästi saavutettavissa. Palveluihin pääsyyn on saatavissa riittävästi tukea, jos asiakas sitä tarvitsee. rakenteellisen sosiaalityön tavoite on, että alueella on tarpeeksi palkkatuettuja työpaikkoja ja muita matalan kynnyksen työllistymismahdollisuuksia. rakenteellisen sosiaalityön tavoite on, että alueella on riittävä tarjonta vapaa-ajan toimintamahdollisuuksista (esimerkiksi liikuntapaikat, kulttuuritoiminta ja järjestöt) ja/tai että vapaa-ajan toimintamahdollisuudet ovat hyvin saavutettavissa. rakenteellisen sosiaalityön tavoite on, että alueella on riittävä tarjonta vapaa-ajan toimintamahdollisuuksista (esimerkiksi liikuntapaikat, kulttuuritoiminta ja järjestöt) ja/tai että vapaa-ajan toimintamahdollisuudet ovat hyvin saavutettavissa. rakenteellisen sosiaalityön tavoite on, että alueen asuinympäristö on viihtyisä, turvallinen ja esteetön ja/tai että alueella on hyvät virkistäytymismahdollisuudet.
8 Menetelmät ja toiminta Menetelmillä ja toiminnalla tarkoitetaan sosiaalihuollon ammattihenkilön tekemiä toimintoja ja interventioita, joita käytetään sosiaalityön toteuttamisessa ja joiden avulla pyritään saavuttamaan asiakkaan kanssa sovitut asiakastyön tavoitteet tai rakenteellisen sosiaalityön tavoitteet. Arviointi I vaiheessa kirjataan, millaisia menetelmiä ja toimintaa tullaan käyttämään asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Arviointi II vaiheessa kirjataan, millaisia menetelmiä ja toimintaa käytettiin asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Menetelmien ja toimintojen selitteitä ei ole kuvattu Avain lomakkeella. Selviytymistä ja voimavaroja vahvistava Rajoittava ja ongelmalähtöinen toiminta toiminta Muut asiakastyön menetelmät Suunnitelmien ja päätösten Talous, koulutus ja tekeminen työllisyys Selviytymistä ja voimavaroja vahvistava toiminta Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee ja esittää asiakkaan elämäntilanteeseen, elämänhallintaan ja verkostoihin sekä niihin liittyviin tavoitteisiin, valintoihin ja suunnitelmiin liittyviä positiivisia huomioita ja näkökohtia, etsii ratkaisuja tukevia mahdollisuuksia tai tukee ja kannustaa taloudellisesti. Asiakasta tukeva keskustelu Toiminta, jolla sosiaalihuollon ammattihenkilö tukee asiakkaan voimavaroja keskustelun avulla. Toiminnassa ovat keskeisiä asiakkaan psykososiaalisen tuen tarve, asiakkaan kokemuksen jakaminen ja keskusteluosapuolten välinen luottamus. Asiakkaan osallisuuden tukeminen Asiakkaan yhteiskunnallisen ymmärryksen lisääminen Toiminta, jolla sosiaalihuollon ammattihenkilö tukee ja lisää asiakkaan hakeutumista ja kiinnittymistä verkostoihin, yhteisöihin tai harrastustoimintaan. Toiminta, jolla sosiaalihuollon ammattihenkilö tukee asiakkaan yhteiskunnallisen ymmärryksen syvenemistä, esimerkiksi oikeuksista ja ongelmien syistä.
9 Asiakkaan vastuuttaminen asioiden hoitamiseen Rajoittava ja ongelmalähtöinen toiminta Ehtojen asettaminen asiakkaalle Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö sopii asiakkaan kanssa tavoitteiden saavuttamiseen liittyvien asioiden hoitamisesta. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö rajoittaa, kritisoi tai sanktioi asiakkaan toimintaa, valintoja tai suunnitelmia. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö asettaa asiakkaalle ehtoja, jotka hänen tulee täyttää etuuden tai palvelun saamiseksi. Asetettuihin ehtoihin sosiaalihuollon ammattihenkilö voi liittää sanktioita, kuten taloudellisen tuen alentamista tai epäämistä. Keskustelu asiakkaan ongelmista ja vaikeuksista Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö keskustelee asiakkaan kanssa asiakkaan ongelmista ja vaikeuksista ja niiden ratkaisemisesta. Kriittinen palaute asiakkaan käyttäytymisestä tai toiminnasta Talous, koulutus ja työllisyys Asiakkaan taloustilanteen selvittäminen Asiakkaan tukeminen koulutukseen hakeutumisessa Asiakkaan tukeminen työpaikan hakemisessa Asiakkaan ohjaaminen ja kannustaminen kuntouttavaan työtoimintaan hakeutumisessa Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö antaa kriittistä tai korjaavaa palautetta asiakkaan toiminnasta, käyttäytymisestä tai suunnitelmista. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tukee asiakkaan talouden hallintaa tai asiakkaan osallistumista koulutukseen tai työelämään. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö selvittää asiakkaan tulot, menot, varallisuuden ja velat. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tukee ja ohjaa asiakasta koulutukseen tai työhallinnon koulutustoimenpiteeseen hakeutumisessa tai selvittää niihin liittyviä asioita. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tukee, neuvoo ja ohjaa asiakasta työpaikan hakemisessa sekä etsii asiakkaalle soveltuvia työllisyysvaihtoehtoja yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin kanssa. Kyseessä voi olla myös asiakkaan ohjaaminen työpaikan saamista tukeviin työllisyyspalveluihin. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tukee, neuvoo ja ohjaa asiakasta kuntouttavaan työtoimintaan hakeutumisessa sekä etsii asiakkaalle soveltuvia kuntouttavan työtoiminnan paikkoja yhdessä julkisen ja kolmannen sektorin kanssa. Asiakkaan toimintakyvyn arviointi Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö yhdessä muiden tarvittavien henkilöiden kanssa arvioi asiakkaan fyysisen, psyykkisen, kognitiivisen tai sosiaalisen toimintakyvyn sekä tekee siitä selvityksen tai lausunnon. Asiakkaan työkyvyn selvitys (esim. eläkettä varten) Suunnitelmien ja päätösten tekeminen Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö arvioi muiden tarvittavien henkilöiden kanssa asiakkaan työkyvyn sekä tekee siitä selvityksen tai lausunnon. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseen liittyvät suunnitelmat ja päätökset.
10 Suunnitelman tekeminen asiakkaalle Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee asiakkaalle suunnitelman (esim. sosiaalihuoltolain mukaisen asiakassuunnitelman, aktivointisuunnitelman tai monialaisen työllistymissuunnitelman). Ehkäisevä toimeentulotuki Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee ehkäisevää toimeentulotukea koskevaa etukäteisselvittelyä tai ehkäisevän toimeentulotuen päätöksen. Täydentävä toimeentulotuki Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee täydentävän toimeentulotuen etukäteisselvittelyä tai täydentävän toimeentulotuen päätöksen. Muun kuin toimeentulotukeen liittyvän päätöksen tekeminen asiakkaalle Muut asiakastyön menetelmät Asiakkaan ohjaaminen palveluihin Asiakkaan ohjaaminen sosiaalihuollon palveluihin Asiakkaan avustaminen lomakkeiden kanssa Mukanaolo asiakkaan asioidessa muun kuin sosiaaliviranomaisen kanssa Ilmoitus muulle viranomaiselle asiakkaan tuen tarpeesta Asiakkaan edunvalvontaan liittyvät selvittelyt ja lausunnot Kriisityö Ryhmämuotoinen sosiaalityö Tukihenkilön tai vertaistuen etsiminen asiakkaalle Verkostotyö Välitystilipalvelu Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee asiakasta koskevan muun kuin toimeentulotukipäätöksen. Muut toiminnot ja interventiot, joilla sosiaalihuollon ammattihenkilön tukee ja edistää asiakkaan tavoitteiden saavuttamista. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö ohjaa asiakasta tavoitteiden saavuttamisen kannalta oleellisiin palveluihin. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö ohjaa asiakasta tavoitteiden saavuttamisen kannalta oleellisiin sosiaalihuollon palveluihin. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö avustaa asiakasta esimerkiksi lomakkeiden täyttämisessä, liitteiden hankkimisessa sekä yhteystietojen etsimisessä. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö on läsnä asiakkaan asioidessa muun kuin sosiaaliviranomaisen kanssa. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö toimittaa suullisesti, kirjallisesti tai digitaalisessa muodossa yhteydenoton toiselle viranomaiselle, jos asiakkaan tarpeisiin ei voida vastata vain sosiaalihuollon toimin. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee asiakkaan edunvalvontaan liittyviä selvittelyjä, hakemuksia, lausuntoja, ilmoituksia tai ohjausta. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö antaa tukea, neuvontaa ja ohjausta asiakkaalle, joka on kohdannut välittömän kriisitilanteen. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö tekee ryhmämuotoista sosiaalityötä. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö etsii asiakkaalle tukihenkilöä tai vertaistukea tai on mukana asiakkaan ja tukihenkilön tapaamisessa. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö osana ryhmää tai verkostoa pohtii, peilaa tai keskustelee asiakkaan tilanteesta tai työskentelee verkoston tai ryhmän tukena. Toiminta, jossa asiakkaan rahaliikenne siirretään sosiaalitoimen hoidettavaksi.
11 Yhteisösosiaalityö Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö edistää ja tukee asiakkaan tavoitteiden saavuttamista toimimalla paikallisissa yhteisöissä, yhdistyksissä ja järjestöissä sekä kehittämällä asuinalueita ja tukemalla yhteisöjen toimintaa. Rakenteellinen sosiaalityö, vaikuttamistyö ja kehittäminen Rakenteellisella sosiaalityöllä, vaikuttamistyöllä ja kehittämisellä tarkoitetaan sosiaalihuollon ammattihenkilön tai sosiaalihuollon ammattihenkilön yhdessä muiden tarvittavien tahojen kanssa tekemää sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevaa tiedon tuottamista ja välittämistä sekä sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntämistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Arviointi I vaiheessa kirjataan, millaisia rakenteellisen sosiaalityön, vaikuttamistyön ja kehittämisen menetelmiä ja toimintaa tullaan käyttämään asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Arviointi II vaiheessa kirjataan, millaisia rakenteellisen sosiaalityön, vaikuttamistyön ja kehittämisen menetelmiä käytettiin asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Rakenteellisen sosiaalityö, vaikuttamistyö ja kehittäminen. Tavoitteiden selitteitä ei ole kuvattu Avain lomakkeella. Rakenteellinen sosiaalityö, vaikuttamistyö ja kehittäminen Asiantuntijana toimiminen hallinnossa Järjestö- tai yhdistystoimintaan osallistuminen Kehittämistyöhön osallistuminen Työntekijän toimiminen kouluttajana Työntekijän osallistuminen organisaation päätöksentekoon Tiedon analysointi palveluiden kehittämiseksi Sosiaalihuollon ammattihenkilön tai sosiaalihuollon ammattihenkilön yhdessä muiden tarvittavien tahojen kanssa tekemä sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskeva tiedon tuottaminen ja välittäminen, sosiaalihuollon asiantuntemuksen hyödyntäminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö, asiakas tai muut henkilöt toimivat asiantuntijana tai konsultoijana, esimerkiksi osallistuvat kunnan strategia- tai ohjelmatyöhön. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö, asiakas tai muut tarvittavat toimijat tekevät yhteistyötä yhdistyksen, järjestön tai yksityisen palveluntuottajan kanssa. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö, asiakas tai muut tarvittavat toimijat osallistuvat tutkimus-, kehittämis- tai projektitoimintaan. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö osallistuu tai toteuttaa koulutusta, luentoja tai seminaareja, esimerkiksi työpajoja, alustuksia tai koulutuksen koordinointia. Sosiaalihuollon ammattihenkilön osallistuminen oman organisaationsa päätöksentekoon esimerkiksi johtoryhmässä. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö, asiakas tai muut tarvittavat toimijat tuottavat asiakastyöstä saatua sosiaalisia ongelmia tai hyvinvointia koskevaa tietoa, esimerkiksi osoittavat tiedon avulla palveluiden puutteita tai tekevät tilanneanalyysejä palvelujärjestelmästä.
12 Toimenpide-ehdotukset sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi Työntekijän kouluttautuminen Viestintä ja vaikuttamistoiminta Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö, asiakas tai muut tarvittavat toimijat tekevät sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseen liittyviä toimenpiteitä, esimerkiksi ehkäisevää työtä tai yhteistyötä kolmannen ja yksityisen sektorin kanssa. Sosiaalihuollon ammattihenkilön osallistuminen omaa ammattitaitoaan tai yleissivistystä lisäävään koulutukseen. Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö, asiakas tai muut tarvittavat toimijat osallistuvat sosiaalialan asioita koskevaan viestintään ja vaikuttamistoimintaan, esimerkiksi kirjoittavat lehtiin, käyttävät sosiaalista mediaa tai esiintyvät mediassa. Muut rakenteellisen sosiaalityön menetelmät Toiminta, jossa sosiaalihuollon ammattihenkilö, asiakas tai muut tarvittavat toimijat tuottavat ja välittävät sosiaalista hyvinvointia ja sosiaalisia ongelmia koskevaa tietoa ja asiantuntemusta.