Osaketodistus Orion-Sampo Kertyvä Kuponki Räätälöidyt Sijoitukset Markkinointimateriaali 03 / 2018
Miksi Sampo ja Orion? Sekä Orionin että Sammon osakkeet ovat saaneet Nordean osaketutkimukselta Osta-suosituksen. Suositus perustuu näkemykseen seuraavan 12 kuukauden tavoitehinnasta. Sampo Oyj Sampo on tunnusluvuilla tarkasteltuna Pohjoismaiden vakain vahinkovakuutusyhtiö. Korkojen vakautuminen tai mahdollinen nouseminen auttaa Sampoa entisestään. Sampo hyötyy tunnusluvuilla tarkasteltuna pohjoismaisia verrokkejaan enemmän korkojen lopulta kääntyessä nousuun. Sampo on myös nostamassa osinkoaan aiempaa ohjeistusta enemmän, joka todennäköisesti tuo yhtiölle lisää osingonhimoisia sijoittajia. 2,6 euronosakekohtainen osinko on 13 prosentin korotus viimevuotiseen nähden, ja voidaan nähdä positiivisena yllätyksenä markkinoille. Suositus: Osta Lähde: Jakob Brink, Nordea Equity Research 3/2018 Orion Oyj Orionin osake on ollut laskusuhdanteessa 2017 kesästä alkaen. Vaikka neljännen kvartaalin tulos oli vahva, antoi Orion heikon ohjeistuksen tulevasta. Markkinat pettyivät Orionin ohjeistukseen ja kurssi kääntyi alamäkeen. Heikentyneet näkymät jättävät kuitenkin roimasti varaa positiivisille yllätyksille. Orionilla on tuoteputkessaan useita eri ohjelmia, jotka voivat onnistuessaan tuoda myötätuulta yhtiölle. Muun muassa Parkinsonin taudin lääkekehityksestä tullee tietoa ensimmäisen vuosipuolikkaan kuluessa ja eturauhassyöpään liittyvä tutkimus etenee myös kuluvana vuonna. Diagnostiikkayksikön divestoinnista vapautuvat varat voisivat johtaa lisäosinkoon vuonna 2018. Suositus: Osta Lähde: Sami Sarkamies, Nordea Equity Research 3/2018 Huomaathan, että kohde-etuuksilla ei välttämättä ole positiivista suositusta Nordean osaketutkimukselta merkintäjakson aikana ja/tai liikkeeseenlaskupäivänä. Yllä olevat suositukset perustuvat kirjoitushetken (21.3.2018) tilanteeseen. Huomaathan myös, että Todistuksen riskit eroavat suorasta sijoituksesta kohde-etuuteen. 1
Tuotetietoa YLEISTÄ TIETOA Liikkeeseenlaskija ISIN Nimellispääoma Minimisijoitus Minimierääntymisarvo Kohde-etuutena olevat osakkeet Sijoitusaika Kuponki Erääntymistaso Riskitaso Lähtökurssi Nordea Bank AB (publ) FI4000237094 1 000 euroa 20 000 euroa 0 euroa (ei pääomaturvaa) Orion Oyj ja Sampo Oyj Noin 5 vuotta, ellei Todistus eräänny ennenaikaisesti Alustavasti 7 prosenttia* nimellispääomasta neljännesvuosittain (28 prosenttia p.a.) 100 prosenttia lähtötasosta 60 prosenttia lähtötasosta Kohde-etuuden sulkemiskurssi alkupäivänä TÄRKEITÄ PÄIVIÄ Merkintäaika 26.3.-- 13.4.2018 Liikkeeseenlaskupäivä 18.4.2018 Alkupäivä 18.4.2018 Tarkastelupäivät Kolmen kuukauden välein, alkaen 18.4.2019 ja loppuen 18.4.2023 Mahdolliset ennenaikaiset erääntymispäivät Eräpäivä 23.5.2023 Kolmen kuukauden välein, alkaen 23.5.2019 ja loppuen 23.2.2023 KUSTANNUKSET Strukturointikustannus Kokonaiskustannus Tuotteen hintaan sisältyy enintään 4,0 prosentin strukturointikustannus, joka vastaa noin 0,8 prosentin vuotuista kustannusta, mikäli sijoitus pidetään eräpäivään asti. Jos Todistus erääntyy ennenaikaisesti tai se myydään ennen erääntymistä, on vuotuinen kustannus prosentuaalisesti korkeampi. Strukturointikustannus sisältää kaikki liikkeeseenlaskijalle lainasta aiheutuvat kulut, kuten liikkeeseenlasku-, lisenssi-, materiaali- ja markkinointikustannukset. Liikkeeseenlaskija ei peri lainasta erillistä merkintäpalkkiota. Todistuksen suurin mahdollinen kokonaiskustannus 20 000 euron minimisijoitukselle on: Merkintäpalkkio: 0 % = 0 euroa Suurin mahdollinen strukturointikustannus: 4,0 % = 800 euroa Suurin mahdollinen kokonaiskustannus: 4,0 % = 800 euroa Muut Todistusta koskevat ehdot löydät lopullisista ehdoista ja Ohjelmaesitteestä. Lue lisää sivulta 5 kohdasta Tärkeää tietoa. *Kuponki on alustava. Lopullinen kuponki vahvistetaan 18.4.2018 ja se on vähintään 6 prosenttia. 2
Osaketodistus Orion-Sampo Kertyvä Kuponki Miten Todistus toimii? Osaketodistuksen Orion-Sampo Kertyvä Kuponki sijoitusaika on 1-- 5 vuotta, ja se on linkattu Orion Oyj:n ja Sampo Oyj:n osakkeiden kehitykseen. Todistus tarjoaa mahdollisuuden houkuttelevaan 7 prosentin* neljännesvuotuiseen (28 prosenttia p.a.) kuponkituottoon, vaikka kummankin kohdeetuuden arvo pysyisi paikallaan. Kuponginmaksut ovat ehdollisia kohde-etuuksien arvonkehitykselle. Mikäli huonoiten kehittyneen kohde-etuuden kehitys on viimeisenä tarkastelupäivänä negatiivinen, olet suojassa 40 prosentin kurssilaskua vastaan. Todistus tarjoaa myös mahdollisuuden ennenaikaiseen erääntymiseen ja sijoitetun summan palauttamiseen kohde-etuuksien kehityksestä riippuen. Osaketodistus Orion-Sampo Kertyvä Kuponki ei ole pääomaturvattu, eli voit menettää sijoittamasi summan osittain tai kokonaan. Mahdollisuus ennenaikaiseen erääntymiseen ja kuponkiin Ensimmäisenä 16 tarkastelupäivänä huonoiten kehittyneen kohde-etuuden arvonkehitystä mitataan, ja oheiset kaksi vaihtoehtoa ovat mahdollisia. Onko huonoiten kehittynyt kohde-etuus vähintään erääntymistasolla? EI KYLLÄ Todistus erääntyy ennenaikaisesti ja sille maksetaan kuponki kerrottuna kuluneiden vuosineljännesten määrällä, ja koko sijoitettu pääoma palautetaan seuraavana ennenaikaisena erääntymispäivänä. Todistuksen juoksuaika jatkuu ainakin kolmen kuukauden verran ja kuponkia ei makseta. Erääntyminen eräpäivänä Jos Todistus ei ole erääntynyt ennenaikaisesti, huonoiten kehittyneen kohde-etuuden arvonkehitystä mitataan viimeisenä tarkastelupäivänä, ja seuraavat kolme vaihtoehtoa ovat mahdollisia. Onko huonoiten kehittynyt kohde-etuus vähintään erääntymistasolla? EI Onko huonoiten kehittynyt kohde-etuus vähintään riskitasolla? KYLLÄ KYLLÄ EI Todistus erääntyy ja sille maksetaan kuponki kerrottuna kuluneiden vuosineljännesten määrällä, ja koko sijoitettu pääoma palautetaan eräpäivänä. Todistus erääntyy ja koko sijoitettu pääoma palautetaan eräpäivänä. Kuponkia ei makseta. Todistus erääntyy ja sille ei makseta kuponkia. Eräpäivänä palautettavasta sijoitetusta pääomasta vähennetään huonoiten kehittyneen kohde-etuuden arvonkehitystä vastaava osuus. * Kuponki on alustava. Lopullinen kuponki vahvistetaan 18.4.2018 ja se on vähintään 6 prosenttia. 3
Tietoa kohde-etuuksista Orion Oyj Orion on suomalainen lääkkeiden ja diagnostisten testien kehittäjä, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmisille ja eläimille suunnattuja lääkkeitä, lääkkeiden vaikuttavia aineita sekä diagnostisia testejä. Yhtiö panostaa uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet. www.orion.fi Sampo Oyj Sampo toimii hallinnointiyhtiönä Sampo-konsernin vakuutusliiketoimintaa harjoittaville tytäryhtiöille. If, Topdanmark ja Mandatum Life ovat kaikki Sammon tytäryhtiöitä. Sampo on myös merkittävä Nordean osakkeenomistaja. www.sampo.fi Kuvio: Kohde-etuuden historiallinen arvonkehitys Yllä oleva kuva kuvaa kohde-etuuksien arvonkehitystä viimeisen viiden vuoden ajalta. Lähtötaso on indeksoitu sataan prosenttiin. Esitetyt tiedot perustuvat aiempaan arvonkehitykseen, jonka perusteella ei voi muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta arvonkehityksestä. Lähde: Bloomberg 03/2018 4
Tärkeää tietoa Verotus Mahdollinen tuotto eräpäivänä on Suomessa yleisesti verovelvolliselle luonnolliselle henkilölle ja kotimaiselle kuolinpesälle tuloverolain mukaista pääomatuloa voimassa olevan lain mukaan. Peruutus Nordealla on oikeus peruuttaa liikkeeseenlasku, jos: taloudellisissa, poliittisissa tai rahoituksellisissa olosuhteissa tapahtuu muutoksia, jotka voivat Nordean harkinnan mukaan vaarantaa järjestelyn onnistumisen; ja/tai kokonaismerkintämäärä on alle 1 500 000 euroa; ja/tai neljännesvuosittainen kuponki jäisi alle 6 prosentin Ohjelmaesite ja lisätietoa Nordea Bank AB (publ) toimii Todistuksen liikkeeseenlaskijana. Liikkeeseenlaskijaan liittyvää tietoa löytyy Nordean strukturoitujen tuotteiden Ohjelmaesitteestä (päivätty 19.12.2017) täydennyksineen sekä Nordea Bank AB:n (publ) vuosikertomuksesta, joka on saatavilla osoitteesta nordea.com. Irlannin Keskuspankki on hyväksynyt Ohjelmaesitteen. Löydät Ohjelmaesitteen täältä: https://www.nordea.com/en/investorrelations/debt-and-rating/prospectuses/nordea-bankab-publ-base-prospectus/. Valitse alakategoriaksi NBAB - Structured Note Programme. Todistus on laskettu liikkeeseen yllä mainitun joukkolainaohjelman puitteissa. Yksi sen keskeisimmistä osista Todistuksen ehtoihin liittyen on Terms and Conditions of the Notes sivuilla 101-- 221. Sijoittajia kehotetaan lukemaan kaikki Todistukseen sovellettavat ehdot, jotka löytyvät Ohjelmaesitteestä ja tuotteen lopullisista ehdoista, joissa esitetään miten Todistuksen tuotto lasketaan. Lisäksi sijoittajan tulee lukea tuotteen avaintietoasiakirja. Kaikki dokumentit löytyvät tuotteen tuotesivuilta osoitteesta www.nordea.fi/markets/tuotteet-ja-palvelut/kaikki- Sijoitustuotteet/. Mikäli tämän markkinointimateriaalin ja Todistukseen sovellettavien ehtojen välillä on ristiriitoja, sovelletaan ehtoja. Markkinointimateriaalin suomenkielinen versio on sitova. Muunkieliset versiot ovat käännöksiä suomenkielisestä. Ristiriitatilanteissa sovelletaan suomenkielistä materiaalia. Tämän markkinointimateriaalin tarkoitus on antaa yleistietoa Todistuksesta eikä sitä ole tarkoitettu sijoitusneuvonnaksi, koska tietoa ei ole sovitettu kenenkään yksittäisen sijoittajan rahoitustilanteeseen tai henkilökohtaisiin tarpeisiin. Sijoittajan tulee itse arvioida onko Todistus hänen kokonaistilanteeseensa sopiva. On tärkeää, että sijoittaja arvioi Todistuksen hyötyjä ja haittoja ja että hän lukee Ohjelmaesitteessä ja lopullisissa ehdoissa esitetyt tiedot. Mikäli sijoittaja haluaa henkilökohtaista neuvontaa, kehotamme häntä kääntymään henkilökohtaisen neuvojansa tai asiantuntijansa puoleen. Todistus ei kuulu talletussuojan tai sijoittajien korvausrahaston piiriin. Sijoittajien korvausrahasto ei korvaa sellaisia tappioita, jotka johtuvat lainan sijoitusriskistä, esimerkiksi liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyydestä tai kurssimuutoksista, eikä asiakkaan virheellisistä sijoituspäätöksistä johtuvia menetyksiä. 5
Riskit Kaikki sijoitukset, mukaan lukien Osaketodistus Orion- Sampo Kertyvä Kuponki, sisältävät riskejä. Alla on lueteltu tärkeimmät Todistukseen liittyvät riskit. Lisätietoa riskitekijöistä löytyy Ohjelmaesitteen kohdasta Risk Factors. Hintariski Lopullinen ja tuotteeseen sovellettava kuponkitaso vahvistetaan merkintäajan jälkeen sen hetkisestä markkinatilanteesta riippuen, ja se voi olla suurempi tai pienempi kuin alustava 7 prosentin kuponki. Alustava kuponki perustuu markkinatilanteeseen 22.3.2018. Tämän Todistuksen minimikuponki on 6 prosenttia. Markkinariski Sijoittaessasi Todistukseen otat riskin sijoituksen tuottamasta tappiosta. Todistuksen arvo voi vaihdella sijoitusaikana yli tai alle liikkeeseenlaskuhinnan. Kohdeetuuksien epäsuotuisa arvonkehitys voi johtaa Todistuksen arvon alenemiseen, ja voi johtaa pahimmillaan koko sijoitetun pääoman menettämiseen. Lisäksi Todistuksen arvoon voi vaikuttaa esimerkiksi kohdeetuuden hintavaihtelun suuruus (volatiliteetti), odotukset tulevasta volatiliteetista, markkinakorot ja odotukset kohde-etuuden mahdollisesti jakamista osingoista. Luottoriski Nordea Bank AB (publ) on Todistuksen liikkeeseenlaskija. Sijoittaessasi Todistukseen otat riskin Nordean maksukyvystä. Toisin sanoen Todistuksen markkinaarvoon vaikuttaa myös Nordean luottoluokitus ja loppukädessä Nordean maksukyky. Jos Nordea ajautuu maksuvaikeuksiin, Todistuksen haltijoilla on vakuudeton vaade pankkia kohtaan. Tällaisissa tilanteissa sijoittaja voi menettää sijoittamansa summan osittain tai kokonaan kohde-etuuden arvonkehityksestä riippumatta. Huomaa, että luottoluokitukset saattavat muuttua. Lisätietoa saat osoitteista standardandpoors.com ja moodys.com. Lisätietoa Nordea Groupista löydät sivuilta nordea.com kohdasta Investor Relations sekä Ohjelmaesitteestä. Jälkimarkkinariski Todistusta ei listata pörssiin, josta koituu sijoittajalle jälkimarkkinariski. Normaaleissa markkinaolosuhteissa Nordea kuitenkin tarjoaa takaisinostohinnan sijoittajille, jotka haluavat myydä Todistuksen ennen eräpäivää. Jälkimarkkinahintaan vaikuttaa useat tekijät, joita on lueteltu kappaleessa Markkinariski, sekä Todistuksen rakenne. Jos markkinatilanne muuttuu epävakaaksi, Nordea voi pidättäytyä tarjoamasta takaisinostohintaa. Tällöin Todistuksen myyminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Toisin sanoen Todistus on epälikvidi. Osaketodistus Orion-Sampo Kertyvä Kuponki on tarkoitettu osta ja pidä -tuotteeksi. Valuuttariski Sijoittaja altistuu valuuttariskille, jos hänen kotivaluuttansa on jokin muu kuin euro. Markkinahäiriö ja erityistilanteet Mikäli osake-, hyödyke- tai valuuttamarkkinoilla tapahtuu häiriötilanteita, joita kuvataan tarkemmin tuotteen ehdoissa, Nordea voi esimerkiksi määrittää laskelmissa käytettävän arvon, tehdä muutoksia laskentatapoihin, vaihtaa kohde-etuuden toisella kohdeetuudella, tai äärimmäisissä tapauksissa laskea erääntymisarvon ennenaikaisesti. Tällaisissa tapauksissa Nordea voi myös tehdä muutoksia Todistukseen sovellettaviin ehtoihin. Edellinen pätee myös, mikäli lainsäädännössä tapahtuu muutoksia tai mikäli liikkeeseenlaskija ei pysty suojaamaan velvoitteitaan tai mikäli liikkeeseenlaskijan suojautumiskulut kasvavat. Itsenäiset luottoluokittajat, kuten Moody s Investors Service, Inc. ja Standard & Poor s Financial Services LLC, arvioivat Nordean takaisinmaksukykyä jatkuvasti. Tämän markkinointimateriaalin kirjoitushetkellä (01/2018) Nordean luottoluokitukset olivat Moody s -- Aa3 (vakaat näkymät) ja Standard & Poor s -- AA- (vakaat näkymät). Luokitus on arvio liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuudesta. AAA on korkein mahdollinen luokitus ja C heikoin. 6
Riskit (jatkuu) Osaketodistus Orion-Sampo Kertyvä Kuponki on monimutkainen sijoitustuote Osaketodistus Orion-Sampo Kertyvä Kuponki on monimutkainen sijoitustuote, jota voi olla hankala vertailla muihin tuotteisiin, ja sinun tulee varmistaa, että tutustut Todistuksen ehtoihin, riskeihin, kustannuksiin, verovaikutuksiin ja muihin sijoitukseen vaikuttaviin tekijöihin ennen sijoituspäätöstä. Ei pääomaturvaa Osaketodistus Orion-Sampo Kertyvä Kuponki ei ole pääomaturvattu, eli voit menettää sijoittamasi summan osittain tai kokonaan. Riski-indikaattori Löydät Todistukseen liittyvän riski-indikaattorin tämän tuotteen tuotesivulta löytyvästä avaintietoasiakirjasta. Tuotesivut löydät täältä: www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/saasta minen-sijoittaminen/strukturoidut-tuotteet/ Vastuuvarauma Nordea Markets on Nordean kansainvälisen pääomamarkkinatoiminnan kaupallinen nimi. Oheiset tiedot on tarkoitettu taustatiedoksi vastaanottajan yksinomaiseen käyttöön. Annetut tiedot ja näkemykset edustavat Nordea Marketsin mielipidettä tiedotteessa mainittuna päivänä, ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tämä asiakirja ei ole täydellinen kuvaus tuotteesta tai siihen liittyvistä riskeistä, eikä sitä tulisi pitää sellaisena tai käyttää ilman vastaanottajan omaa harkintaa. Nordea Markets ei ole eikä pyri olemaan vero-, kirjanpito- tai lainopillinen neuvonantaja missään toimipaikassaan. Tätä asiakirjaa ei saa jäljentää, jakaa eikä julkaista missään tarkoituksessa ilman Nordea Marketsin etukäteen antamaa kirjallista lupaa. Palveluntarjoaja: Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike, Satamaradankatu 5, 00020 NORDEA, Y-tunnus 1703218-0 Nordea Bank AB (publ), julkinen osakeyhtiö, kotipaikka Tukholma, rek.nro 516406-0120, rekisteriviranomainen Yhtiövirasto, Ruotsi 7
TÄÄLTÄ LÖYDÄT MEIDÄT : Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Satamaradankatu 5 FI-00020 Nordea Y-tunnus 1703218-0 Nordea Bank AB (publ) Kotipaikka Tukholma Rek.nro 516406-0120 Rekisteriviranomainen Yhtiövirasto, Ruotsi