Liitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus.

Samankaltaiset tiedostot
Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto-opas

Suomen Nuorisoseurat ry:n tehtäväalueen toiminta-avustuksen arvo on vuonna 2018.

Yhteystiedot: Rehtori Minna Palokangas , Tuottaja/toimistosihteeri Maria Tolonen

Pääaineet: Lastentanssi Baletti Nykyjazz

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Nykyiset oppilaat voivat ilmoittautua syyslukukaudelle suoraan opettajalle huhtikuun lopussa oppilaille jaettavilla ilmoittautumislomakkeilla.

Rimpparemmi ry SOPIMUSOSAPUOLET. Rimpparemmi ry. 1. Sopimuksen tarkoitus

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

Liitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. Liitteenä nro 2 on Taito Lappi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018.

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Kokouksessa on käytetty sähköistä päätöksentekomenettelyä

Keravan kuvataidekoulu. Lukuvuosi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

Valtion erityisavustukset Virvatuli-itsearviointimallin käyttöönottoon vuosille

SALON MUSIIKKIOPISTO

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella

KAISA AKROJOOGA IISA SHOW/ COMMERCIAL SAARA JA VIIVI LYRICALJAZZ JAKSO 1 AVOIN- KESKITASO KESKITASO- EDISTYNEET AVOIN

Kinnula, nuorisokahvila

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO. Johtosääntö

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TORPPARINMÄEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUKSEN pöytäkirja 3 / 2018

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

UUSIA TUNTEJA LUKUVUOSI

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B SALO

LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTON OPPILAIDEN OPAS

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Tanssitunnit syksy 2011

ILMAJOEN TANSSIKOULU

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

TIEDOTE 16/ (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

Kalkkisten koulu

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (11) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Arviointi ja kehittäminen

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella

OPPILASKUNTA TOIMINTAKERTOMUS

VUOSISUUNNITELMA

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

Toimintasuunnitelma 2013

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdensmusikinstitut Mestarinkatu 2, Turku. Hallituksen kokous 6/2016

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

Tanssin taiteenperusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

FINNISH PROGRAMME DUBAI INTERNATIONAL ACADEMY

Hei! Oppilastiedote

KÄSILLÄ TAITOA ILOA MUOTOA!

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

Tanssikeskus Footlight TANSSIN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA. voimassa lähtien

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016

Minna Saikkonen edustaja. Muut läsnäolijat *Sari Keinonen alakoulun rehtori

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Vuosi 2007 Vuosi 2010 Tarjonta (mitä koulutusta, millaisin menetelmin) Tarjonnan muutokset

Liite KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Kunnanvirastossa klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6/2011. Sivistyslautakunta

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI HELSINKI

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO

Taiteen perusopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös muuta taiteen edistämiseen liittyvää toimintaa.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

KULTTUURIPESULA. Taiteen perusopetuksen tanssin yleisen oppimäärän opetussuunnitelma. rehtori Arja Koskela Oulussa 1.6.

VUOSISUUNNITELMA

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

PALVELUSOPIMUS Jämsän kaupunki / SoTe-tilaajakeskus & Jämsän kaupungin sosiaali- ja terveystoimi. Vastuuhenkilö(t): Vastuuhenkilö(t):

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

Taiteen perusopetus Keravalla TANSSIA MUSIIKKIA KUVATAIDETTA

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

HELMIKUU Yhteiset asiat

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: Yhteystiedot

Valtioneuvoston asetus

Transkriptio:

Vapaa-ajan palvelut Ostopalvelusopimus 2018 Lapin Tanssiopisto SOPIMUSOSAPUOLET Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry Vastuuhenkilöt: rehtori Satu Posio johtokunnan puheenjohtaja Outi Ylitapio-Mäntylä Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Antti Lassila 1. Sopimuksen tarkoitus Sopimus koskee valtuuston päättämän vapaa-ajan palvelualueen tanssin opetuspalveluja, joista järjestämisvastuussa oleva lautakunta vastaa. Tässä sopimuksessa sovitaan tanssitoiminnalle annettavasta avustuksesta ja sen ehdoista 1.1.- 31.12.2018. Lapin Tanssiopiston tanssitoiminnasta vastaa Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry. 2. Sopimuksen kokonaisarvio Tehtäväalueen toiminta-avustuksen arvo vuonna 2018 on 16.000 euroa. Toiminta-avustus maksetaan heti kun vapaa-ajanlautakunnan päätös on lainvoimainen ja sopimukset on allekirjoitettu. 3. Sopimuksen sisältö Liitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. 4. Tavoitteiden arviointi Rovaniemen kaupungin toiminnanohjausjärjestelmänä on tulosohjaus. Koko lautakuntaa koskeva tulosohjauskortti on osana talousarviota. Tämä sopimus on vapaa-ajanlautakunnan tulosohjauskortin mukainen, sisältäen keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet, arviointikriteerit ja mittarit, joilla arvioidaan tavoitteiden saavuttamista. Vapaa-ajan palvelualue kuuluu osana sivistyksen toimialaan. Kulttuuripalvelujen palvelusopimuksista ja niihin liittyvistä tavoitteista, resursseista, seurannasta ja arvioinneista päättää vapaa-ajanlautakunta.

Vapaa-ajan palvelut Lapin Tanssiopistolle asetetut tavoitteet: Näkökulma Mittari Tavoitetaso Taiteen perusopetuksen mukainen tanssin opetus Kurssien ja ryhmien määrät 40-55 Opetusaineet: lastentanssi, klassinen baletti, nykytanssi, jazz, katutanssilajit, flamenco, Rumbita Fuerte, kehonhuolto, pienryhmäopetus, steppitanssi, tanssi kouluilla Asiakasnäkökulma osallistujat 600 (sis. yhteistyö- ja hankeryhmät) Prosessit esiintymiset LTO:n toimintasuunnitelman mukaiset esiintymiset Palveluja kohdennetaan kaikille väestöryhmille, painotuksen ollessa lapsissa ja nuorissa. Lapsille, nuorille ja osin aikuisille kohdistuvassa työssä noudatetaan taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Kohdentaminen Lapset ja nuoret Aikuiset Mittari 35 45 kurssia/opetusryhmää 5-10 opetusryhmää Sovittu tavoitetaso arvioidaan sopimuskaudesta kaksi kertaa vuodessa: 30.4.2018 mennessä, jolloin sisältönä ovat vuoden 2017 tilastot ja taloudellinen tulos sekä tulosennuste 2018 ja 30.9.2018 mennessä raportoidaan oppilasmääristä, toiminnasta ja taloudesta ajalta 1.1. 31.8.2018. Syksyn raportoinnin yhteydessä toimitetaan toiminta- ja tulosennuste. 5. Asiakasmaksut Asiakasmaksuista päättää Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry

Vapaa-ajan palvelut 6. Seuranta ja raportointi Avustuksen ehtojen toteutumista, laatua ja tavoitteiden toteutumista arvioidaan seurannan ja raportoinnin yhteydessä. Tavoitteista poikkeavan tulosennusteen perusteella on heti neuvoteltava tarvittavista toimenpiteistä tai mahdollisesta sopimuksen tarkistamisesta. 7. Yhteistoiminta Järjestäjä ja tuottaja ovat velvollisia informoimaan toisiaan ajoissa tulevista rakenteellisista tai muista muutoksista, jotka oleellisesti vaikuttavat tuotannon ylläpitoon ja rakenteisiin. Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset erimielisyydet ratkaisee kaupunginhallitus. Sopimus on käsitelty vapaa-ajanlautakunnassa /.2018 Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry /.2018 Päiväys /.2018 Allekirjoitukset: Antti Lassila vapaa-ajanlautakunnan esittelijä Satu Posio rehtori Outi Ylitapio-Mäntylä johtokunnan puheenjohtaja Liitteet Liite 1: Toiminnan kuvaus Liite 2: Toimintasuunnitelma 2018

Vapaa-ajan palvelut Liite 1. Toiminnan kuvaus 2018 Palvelun sisältö Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Tanssin opetuspalvelut Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry antaa tanssitaiteen opetusta rovaniemeläisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry:llä on opetushallituksen myöntämä taiteen perusopetuksen opetuslupa ja sen suoma opetustuntikohtainen valtionosuus laajan oppimäärän mukaiseen tanssin opetukseen. Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry. tuottaa tanssin opetuspalveluja eriikäiselle väestölle huomioiden erityisesti lapset ja nuoret. Kulttuuri ja taidelähtöiset menetelmät vahvistavat ihmisten osallisuutta ja elämänhallintaa sekä yhteisöllisyyttä. Toiminta edistää harrastajien hyvinvointia tanssin keinoin. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja laatua edistetään erityisesti taiteen perusopetuksen sekä siihen liittyvän yhteistyön ja pedagogisen osaamisen avulla. Erityisesti tanssin soveltava käyttö on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Tanssilähtöisillä palveluilla tarkoitetaan tanssin käyttöä eri asiakasryhmien tarpeisiin, kuten lasten ja nuorten tarpeisiin. Kohderyhmä Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry:n kohderyhmänä ovat sopimuksen mukaisesti Rovaniemen kaupungin asukkaat. Onnistuminen Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry:n opetusryhmä/kurssiohjelmisto ja toimintatavat herättävät kiinnostusta ja arvostusta sekä paikallisesti ja alueellisesti että valtakunnallisesti. Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry antaa opetusta vuosittain noin 600 tanssioppilaalle Rovaniemellä. Lapin Tanssiopiston esitykset tavoittavat vuosittain keskimäärin 5 000 katsojaa/osallistujaa. Lapin Tanssiopisto kehittää palveluaan ja toimintaansa verkostoitumisen, hanketoiminnan ja muun yhteistyön sekä kehittämistoiminnan avulla. Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry:n opetuksen ja yhteistyön yhteiskunnallista vaikuttavuutta mitataan sekä asiakaskontaktien määrällä että säännöllisen itsearvioinnin avulla. Onnistumisen mittareita ovat tanssiesitysten ulkopuoliset tilaukset ja tanssin vieminen erilaisiin toimintaympäristöihin, sekä saatu asiakaspalaute ja niiden analysointi. Onnistumisella on vaikutusta osallistujien määrien sekä tanssin näkyvyyden, arvostuksen ja yhteistyön lisääntymiseen. Lapin Tanssiopisto osallistuu valtakunnalliseen kehittämistoimintaan kuten opstyöhön ja aktiivisesti Suomen tanssioppilaitosten liiton toimintaan.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 37.-38. toimintakausi

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 37.-38. toimintakausi YLEISTÄ Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää tanssin harrastusta Rovaniemen alueella ja muualla Lapin läänissä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimii Lapin Tanssiopiston nimellä. Yhdistys järjestää monipuolista tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää tanssin taiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Yhdistys järjestää lisäksi oppilasnäytöksiä, vierailuesityksiä, kursseja ja leirejä. Lapin Tanssiopisto on perustettu Lapin Balettiopisto -nimisenä 8.8.1981. HALLINTO Lapin Tanssiopiston toimintaa ylläpitää Lapin Tanssiopiston Kannatusyhdistys ry. Sen ylin päättävä elin on yhdistyksen vuosikokoukset. Toimeenpanovaltaa käyttää syyskokouksen valitsema johtokunta, joka kokoontuu säännöllisesti päättämään Lapin Tanssiopiston toiminnasta. Kannatusyhdistys valitsee syyskokouksessaan puheenjohtajan ja johtokunnan jäsenet erovuoroisten tilalle. Johtokunta johtaa opiston toimintaa syyskokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti. Johtokuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kuusi jäsentä. Johtokunta kutsutaan koolle sähköpostilla. Kannatusyhdistyksen jäsenille lähetetään kokouskutsut sähköpostitse ja kokouksista ilmoitetaan Lapin Tanssiopiston ilmoitustauluilla. Kannatusyhdistyksen jäsenyydellä saa kaikista Lapin Tanssiopiston näytöksien pääsylipuista -50 % alennuksen ja tiivis- ja viikonloppukursseista -20 % (ei kesäleirit). Toimistonhoitaja huolehtii toimintaan liittyvistä käytännön asioista. Kirjanpito ja palkanmaksu hoidetaan tilitoimistossa. Opettajat kokoontuvat säännöllisesti opettajienkokouksiin keskustelemaan ja päättämään käytännön opetustoimiin liittyvistä asioista. Opettajienkokouksia pidetään n. kerran viikossa. TIEDOTTAMINEN Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan mm. lehtien, yhdistyksen kotisivujen, facebookin ja instagramin välityksellä. Lukuvuoden alkamisesta ja ilmoittautumisjärjestelyistä ilmoitetaan yhdistyksen kotisivuilla ja facebook-sivustolla. Lukuvuoden aikana tapahtuvat sisäiset tiedotukset julkaistaan infosivuilla ja/tai sähköpostilla.

OPETUSTOIMINTA KEVÄTLUKUKAUSI 2018 Kevätlukukauden 2017 opetus alkaa maanantaina 8.1.2018. Talviloma on 5.3.-11.3.2018. Osalla opetusryhmistä on hiihtolomaviikon aikana harjoituksia Kansallisbaletti kylässä -näytöstä varten. Näytös la 10.3.2018 Rovaniemen teatterissa. Pääsiäisloma on 29.3.-2.4.2018 (to-ma). Kevätlukukausi päättyy 31.5.2018. Kevätlukukauden aikana on 18-19 opintoviikkoa. Lukuvuoden 2017-2018 aikana on 35 opintoviikkoa. Kansalaisopistojen yhteistyöryhmien sekä hankkeissa mukana olevien ryhmien kestot voivat poiketa näistä. Kesälukukausi 2018 pidetään kahden-kolmen viikon mittaisena kesäkuun alussa. SYYSLUKUKAUSI 2018 Syyslukukauden opetus alkaa maanantaina 20.8.2018. Syysloma on 15.10.-21.10.2018. Itsenäisyyspäivänä 6.12.2018 (torstai) ei ole tunteja. Syyslukukausi päättyy 16.12.2018. Syyslukukauden aikana on 16-17 opintoviikkoa. Lukuvuoden 2017-2018 aikana on 35 opintoviikkoa. Kansalaisopistojen yhteistyöryhmien sekä hankkeissa mukana olevien ryhmien kestot voivat poiketa tästä. TOIMITILAT Tilat opetustoimintaa varten sijaitsevat Kunnon Paikka -liikuntakeskuksen alakerrassa, osoitteessa Lähteentie 20. Tilat käsittävät kaksi salia, opettajien huoneen, pukuhuoneen ja varastotilaa. Toimistotilat ovat Kunnon Paikka -liikuntakeskuksen yläkerrassa. Lähteentie 20:ssa olevat toimitilojen vuokrasopimus päättyy 31.7.2018. Neuvottelut uusista toimitiloista on käynnistetty syksyllä 2017. Rovaniemen kaupungin Keskuskentän musiikkiliikuntasali on kevätlukukaudella 2018 käytössämme kahdeksan tunnin verran viikossa, syyslukukauden 2018 osalta salivuoropäätös saadaan heinäkuussa 2018. Puvustovarasto on osoitteessa Valtakatu 40. Yhteistyöryhmien opetukset tapahtuvat pääosin järjestävien tahojen hankkimissa tai heidän omissa toimipisteissään.

OPETTAJAT VUONNA 2018 Sari Heikkilä Päätoiminen opettaja: lastentanssi, klassisen baletti, pienryhmäopetus, päiväkotiryhmät yhteistyössä Rovaniemen kansalaisopiston kanssa, IHAN TAITEESSA -hankkeen hankeopettaja peruskouluissa ja TAAPEROIDEN TAIDEPOLKU -hankeopettaja Marjukka Herajärvi Tuntiopettaja: nykytanssi Heli Huhanantti Tuntiopettaja: RUMBITA Fuerte Pauliina Jääskeläinen Osa-aikainen päätoiminen opettaja: klassinen baletti, flamenco Matti Martiskainen Tuntiopettaja: katutanssilajit, IHAN TAITEESSA -hankkeen hankeopettaja peruskoulussa Anni Pilhjärta Tuntiopettaja: nykytanssi Satu Posio Rehtori, hallintotyön lisäksi opetustunteja lastentanssissa ja TAAPEROIDEN TAIDEPOLKU - hankeopettaja, opintovapaalla 1.5-31.6.2018 ja 1.10-31.12.2018 Mari Winter Päätoiminen opettaja: klassinen baletti, puvustovastaava Muu henkilökunta: Katja Karvonen, osa-aikainen toimistonhoitaja Hanna Raappana, vanhempainkerhovastaava Nia Vaarala, siivoja

OPETUSAINEET KEVÄTLUKUKAUDELLA 2018 AIKUISBALETTI tasoryhmät: alkeet, perustaso 1-2 FLAMENCO tasoryhmät: alkeet, nuorten moderni flamenco, jatkotaso IHAN TAITEESSA -hankeryhmät peruskouluissa KATUTANSSI tasoryhmät: lapset +7 v, nuoret +10 v KLASSINEN BALETTI tasoryhmät: tanssikoululuokat 1-8, tanssiopistoluokat 1-2 LASTENTANSSI 4-6 -vuotiaille ikätasoryhmät NYKYTANSSI tasoryhmät: alkeet, jatkotaso PIENRYHMÄOPETUS (Rantavitikan peruskoulu) PÄIVÄKOTITANSSI RUMBITA FUERTE TAAPEROIDEN TAIDEPOLKU -hankeryhmät Vauvat 4kk-11kk, taaperot 1-2 v, naperot 3-5 v Lisäksi kurssitoimintaa eri lajeissa, joita ei ole viikoittaisessa opetusohjelmassa Lapin Tanssiopistossa toimii 40-50 ryhmää. Määrään on laskettu mukaan yhteistyöryhmät Lapin musiikkiopiston kanssa (tanssiopisto-luokat). Oppilasmäärä 260. Opetusyhteistyöryhmiä 15-30, joissa n. 300 oppilasta. OPETUSAINEET SYYSLUKUKAUDELLA 2018 AIKUISBALETTI tasoryhmät: alkeet, perustaso 1-2, jatkotaso FLAMENCO tasoryhmät: alkeet, nuoret, perustaso, jatkotaso IHAN TAITEESSA -hankeryhmät peruskouluissa KATUTANSSI tasoryhmät: lapset +7 v, nuoret +10 v, nuoret +13 v KLASSINEN BALETTI tasoryhmät: tanssikoululuokat 1-7, tanssiopistoluokat 1-2 LASTENTANSSI 4-6 -vuotiaille ikätasoryhmät LYRICAL SHOW +13 v NYKYTANSSI tasoryhmät: alkeet, perustaso, jatkotaso PIENRYHMÄOPETUS peruskouluissa PÄIVÄKOTITANSSI RUMBITA FUERTE TAAPEROIDEN TAIDEPOLKU -hankeryhmät Vauvat 4kk-11kk, taaperot 1-2 v, naperot 3-5 v Lisäksi kurssitoimintaa eri lajeissa, joita ei ole viikoittaisessa opetusohjelmassa.

Lapin Tanssiopistossa toimii 45-55 ryhmää. Määrään on laskettu mukaan yhteistyöryhmät Lapin musiikkiopiston kanssa (Tanssiopisto-luokat). Oppilasmäärä 280. Opetusyhteistyöryhmiä 15-30, joissa n. 300 oppilasta. KURSSIMUOTOINEN OPETUS Kurssi- tai periodiopetuksena järjestetään opetusta niissä tanssilajeissa, joita ei säännöllisessä opetusohjelmassa ole tarjolla (esim. koreografia, steppi, Dance RUMBITA, jazztanssi). Oppilaiden kehittymistä tukevaa kurssi-ja periodiopetusta järjestetään läpi kauden myös muissa tanssilajeissa sekä mm. tanssitietoa ja oppilasrakennetta laajentavaa opetusta. ESIINTYMISTOIMINTA Kajaanin Uudet tanssit -katselmus 3.-4.2.2018 Pyrimme osallistumaan katselmukseen videokarsinnan kautta. Kansallisbaletti kylässä -näytös 10.3.2018 Suomen kansallisbaletin kauden ainoa kiertuetoiminnan näytös järjestetään yhteistyössä Lapin Tanssiopiston kanssa. Näytös 10.3. klo 18.00 Rovaniemen teatterin Tieva-näyttämöllä. Illan esityksessä kansallisbaletin kaksikymmenpäinen tanssijajoukko tuo näyttämölle katkelmia klassisen baletin suosikkiteoksista sekä valikoiman kiinnostavia nykytanssiteoksia ja Lapin Tanssiopisto tuo näyttämölle omaa ohjelmistoaan n. 40 minuutin verran. Kevätnäytökset 19.5.2018 Kevätnäytös/-kset järjestetään 19.5. 2018 kulttuuritalo Korundissa. Rollottaa-tanssikonsertti loka-marraskuu 2018 Osallistumme Rovaniemen Tanssi ry:n järjestämään Rovaniemen tanssitoimijoiden yhteiseen tanssikonserttiin Rollottaa-viikon päätteeksi. Oppilaiden omat muuvit -ilta marraskuu 2018 Oppilaiden omat muuvit -ilta järjestetään marraskuussa 2018 joko Lapin Tanssiopiston omissa tiloissa/jonkin yhteistyökoulumme tiloissa. Illassa oppilaat esiintyvät omilla koreografioillaan. Joulutanssit joulukuussa 2018 Pienimuotoinen joulujuhla tanssisaleilla. Pienimuotoiset esitykset Yksittäisiä soolo- ja ryhmätansseja esitetään erilaisissa tilaisuuksissa läpi lukuvuoden.

OPETUSYHTEISTYÖ Opetusyhteistyötä eri toimijoiden kanssa tiivistetään ja laajennetaan entisestään. Yhteistyöryhmiä on seuraavien yhteistyötahojen kanssa: Lapin musiikkiopisto, Rovaniemen kuvataidekoulu, Rovaniemen kaupungin kansalaisopisto, Rovaniemen kansalaisopisto, Rantavitikan päiväkoti, Vaaranlammen päiväkoti, Rantavitikan peruskoulu, Ylikylän koulu. Lisäksi tanssinopetusta yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kulttuuripalvelukeskuksen kanssa pyritään tarjoamaan niille Rovaniemen peruskouluille, joissa ei tanssinopetustoimintaa ole (IHAN TAITEESSA -hanke). Opetusyhteistyöryhmiä 15-30, joissa n. 300 oppilasta. KEHITYS-JA YHTEISTYÖ BALETTIKOLLEGIO Baletinopettajien kollegio jatkaa toimintaansa. Kollegio toimii vertaistukena ja ammatillisen tiedon vaihtamisen foorumina. LAPIN MUSIIKKIOPISTO Syventävien opintojen Tanssiopisto-luokkien opetusyhteistyön lisäksi yhteistyötä Lapin musiikkiopiston kanssa monipuolistetaan mm. erilaisten esiintymisien, konsertti-ja säestysyhteistyön muodossa. Yhteisiä OKM:n hankkeita ovat TAAPEROIDEN TAIDEPOLKU -hanke ja IHAN TAITEESSA -taiteen perusopetuksen kärkihanke. ROVANIEMEN KANSALAISOPISTO (ROVALA) Yhteistyö Rovaniemen kansalaisopiston kanssa jatkuu tiiviinä päiväkodeissa tapahtuvan tanssinopetuksen muodossa. Yhteistyötapoja kansalaisopiston ja päiväkotisektorin kanssa kehitetään yhteisten palavereiden muodossa. Tavoitteena luoda uusia, toimivampia toimintatapoja ja -malleja. ROVANIEMEN KAUPUNGIN KANSALAISOPISTO Yhteistyö Rovaniemen kaupungin kansalaisopiston kanssa jatkuu IHAN TAITEESSA -taiteen perusopetuksen kärkihankeen muodossa. ROVANIEMEN KUVATAIDEKOULU Yhteistyö Rovaniemen kuvataidekoulun kanssa jatkuu tiiviinä ja monimuotoisena. Yhteisiä hankkeita ovat TAAPEROIDEN TAIDEPOLKU -hanke ja IHAN TAITEESSA -taiteen perusopetuksen kärkihanke. EEPOS-oppilashallintajärjestelmän käyttöönottokoulutukset järjestetään yhteisinä koulutuksina kevään 2018 aikana.

ROVANIEMEN TANSSI RY Lapin Tanssiopisto osallistuu Rovaniemen Tanssi ry:n järjestämiin Rollottaa-konsertteihin ja muihin Rollottaa-tanssiviikon tapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. STRATEGIATYÖ Strategiatyötä jatketaan koko henkilöstön toimesta. Kevään 2018 aikana kaksi muun työn päivää, syyslukukauden 2018 alussa ja lopussa yksi muun työnpäivä. VANHEMPAINKERHO Lapin Tanssiopiston Vanhempainkerhon toiminta jatkuu. Vanhempainkerho järjestää mm. näytöksien yhteyteen kahvion, arpajaisia ja muuta tuotemyyntiä. TALOUS Lapin Tanssiopiston taloutta toteutetaan syyskokouksen hyväksymän talousarvion mukaan. Sen tärkein tulonlähde muodostuu oppilasmaksuista ja valtionavustuksista. Lapin Tanssiopisto saa opetushallitukselta kuukausittain tanssin laajan perusopetuksen tuntiperusteista valtionosuutta. Rovaniemen kaupungin ja Lapin Tanssiopiston välinen ostopalvelusopimus takaa vuosittaisen toiminta-avustuksen. Lapin musiikkiopistolta laskutetaan sopimuksen mukaisesti Tanssiopistoluokkien osalta opettajan palkka ja salivuokra. Sopimuksen päivittäminen on käynnissä. Muut yhteistyöryhmät laskutetaan sopimuksien mukaisesti. Lapin Tanssiopiston talouden vakauttamiseksi toteutetaan henkilökunnan lomautukset kesän 2018 aikana, yksi tanssinopettaja osa-aikaistetaan tammikuusta 2018 lähtien, oppilasmaksujen korotukset tulevat voimaan elokuussa 2018 (vähintään 5 %) ja toimitilojen vaihto toteutetaan ennen syyslukukauden 2018 alkua. LAPIN TANSSIOPISTON KANNATUSYHDISTYS Johtokunta