25.10. PERJANTAISARJA 4 Musiikkitalo klo 19.00 Sakari Oramo, kapellimestari Ismo Eskelinen, kitara C. P. E. Bach: Sinfonia jousille ja continuolle h-molli Wq 182/5 11 min I Allegretto II Larghetto III Presto Sebastian Fagerlund: Transit, konsertto kitaralle ja orkesterille, kantaesitys (Ylen tilaus) 20 min I Moderato con anima II Intenso, liberamente III Espressivo IV Ritmico V Brillante VI Intenso VÄLIAIKA 20 min 1
Edward Elgar: Muunnelmia omasta teemasta op. 36 orkesterille (Enigma) 30 min I Teema (Andante) II Muunnelma nro 1 C.A.E. (Elgarin vaimo Alice) (L istesso tempo) III Muunnelma nro 2 H.D.S-P. (Hew David Steuart-Powell, amatööripianisti) (Allegro) IV Muunnelma nro 3 R.B.T. (Richard Baxter Townshend, kirjailija) (Allegretto) V Muunnelma nro 4 W.M.B. (William M. Baker, tilanomistaja) (Allegro di molto) VI Muunnelma nro 5 R.P.A. (Richard P. Arnold, muusikko) (Moderato) VII Muunnelma nro 6 Ysobel (Isabel Fitton, amatööriviulisti) (Andantino) VIII Muunnelma nro 7 Troyte (Troyte Griffith, arkkitehti) (Presto) IX Muunnelma nro 8 W.N. (Winifred Norbury, musiikin harrastaja) (Allegretto) X Muunnelma nro 9 Nimrod (August Johannes Jaeger, kustantaja) (Adagio) XI Muunnelma nro 10 Dorabella (Dora Penny) (Intermezzo) (Allegretto) XII Muunnelma nro 11 G.R.S. (George Robertson Sinclair, urkuri) (Allegro di molto) XIII Muunnelma nro 12 B.G.N. (Basil G. Nevinson, amatöörisellisti) (Andante) XIV Muunnelma nro 13 xxx (Tuntematon nainen) (Lady Mary Lygon) (Romanssi) (Moderato) XV Muunnelma nro 14 E.D.U. (Lempinimi, säveltäjä itse) (Finaali) (Allegro Presto) Väliaika noin klo 19.45. Varsinainen konsertti päättyy noin klo 20.45. Suora lähetys Yle Radio 1:ssä (orkesterikonsertti) ja internetissä (yle.fi/klassinen). MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI, Boccherinin Fandango-kvintetti, alkaa noin 10 minuutin tauon jälkeen Konserttisalissa. Yleisöä pyydetään siirtymään permannolle kuuntelemaan esitystä. Myöhäisillan kamarimusiikissa on numeroimattomat paikat. 2
MYÖHÄISILLAN KAMARIMUSIIKKI Ismo Eskelinen, kitara Hannu Vasara, viulu Maria Puusaari, viulu Riitta-Liisa Ristiluoma, alttoviulu Jukka Rautasalo, sello Luigi Boccherini: Kvintetto kitaralle ja jousille D-duuri G. 448 (Fandango) 22 min I Pastorale II Allegro maestoso III Grave assai IV Fandango 3
CARL PHILIPP EMANUEL BACH (1714 1788): SINFONIA JOUSILLE JA CONTINUOLLE H-MOLLI WQ 182/5 Carl Philipp Emanuel Bach tunnettiin omana aikanaan Berliinin tai Hampurin Bachina erottamaan hänet monista ammattimuusikkoina toimineista sukulaisistaan. Nämä hänen uransa kaksi tärkeintä kaupunkia määrittelivät hänen työlleen kaksi hyvin erilaista toimintaympäristöä. Berliinissä hän toimi Preussin kuninkaan Fredrik Suuren hovicembalistina, oli monien hovivelvollisuuksien rasittama ja joutui lähinnä katsomaan sivusta, kun häntä vähemmän lahjakkaat tai ainakin taiteellisesti joustavammat säveltäjät Johann Joachim Quantzin johdolla suolsivat kevyttä käyttömusiikkia taitavana huilistina tunnetun mutta musiikilliselta maultaan konservatiivisen monarkin esiintymisiä varten. Aivan toisenlaiset ajat koittivat, kun Bach siirtyi 1768 Hampuriin jatkamaan kummisetänsä Georg Philipp Telemannin työtä kaupungin kirkkomusiikin johtajana. Hän sai suuremman vapauden omaehtoiseen luovaan työhön ja todellisen sisimmän säveltäjyytensä toteuttamiseen. Varsinkin julkisia esityksiä varten kirjoitetuissa sinfonioissa ero aiempaan oli merkittävä, ja juuri Hampurin-kauden sinfonioissa hänen emotionaalisesti latautunut tunteellinen tyylinsä (empfindsamer Stil) puhkesi täyteen kukoistukseensa. Bachin 19 sinfoniasta kymmenen on sävelletty Hampurissa, ja niistä puolestaan kuusi ensimmäistä on kirjoitettu jousille vuonna 1773 ja loput neljä suuremmalle orkesterille vuosina 1775 76. Jousisinfoniat (Wq 182) tilasi aktiivisena musiikinharrastajana tunnettu paroni Gottfried van Swieten, joka toimi tuolloin Berliinissä Itävallan suurlähettiläänä. Hän muutti myöhemmin Wieniin, jossa hän otti vastaan viran keisarillisen kirjaston johtajana (ja tuli keksineeksi pari sataa vuotta käytetyn kirjojen kortistointijärjestelmän). Hänet muistetaan parhaiten paitsi Carl Philipp Emanuel Bachin myös muiden muassa Haydnin, Mozartin ja Beethovenin tukijana. Myöhemmin Bach omisti hänelle myös kolmannen kokoelmansa kosketinsoitinsonaatteja (Sonaten für Kenner und Liebhaber) (1781). Swieten tunsi hyvin Bachin maineen perinteistä ilmaisua uhmaavana säveltäjänä ja oman aikansa rajojen rikkojana. Sinfonioita tilatessaan hän antoi tälle vapaat kädet ja korosti, että tämä säveltäisi teokset miettimättä niiden mahdollisia soittoteknisiä vaikeuksia. Ennen kuin Bach lähetti sinfoniat Berliiniin, ne soitettiin erään hampurilaisen professorin salongissa, jolloin teosten omaperäinen, rohkea ilmaisu, rikas muodoskäsittely ja jännittävät modulaatiot otettiin innostuneina vastaan niin kuin yksi läsnäolija on kertonut. Sinfonia h-molli on ryhmän ainoa mollisinfonia. Bach käyttää siinä niin kuin muissakin sinfonioissaan Pohjois- Saksassa suosittua kolmiosaista sinfoniamuotoa, jonka hän sitoo tiiviiksi kokonaisuudeksi kytkemällä osat tauoitta yhteen. Musiikkia terävöittää Bachille 4
ominainen monisärmäisyys, dynamiikan, tunnelmien ja tekstuurien äkilliset leikkaukset. Ensiosa on hitaampi kuin Bachilla yleensä (Allegretto, ei Allegro niin kuin muissa jousisinfonioissa), mutta vaikka sen askellus on tavallista rauhallisempaa, osaa leimaa henkinen laaja-alaisuus, joka ulottuu joidenkin käänteiden valittavista sävyistä energiseen mahdikkuuteen. Lempeästi keinuva hidas osa on ulkoisesti tasapainoisempi mutta ei vailla sisäisiä jännitteitä. Finaali-prestossa musiikki on täynnä liekehtivää intensiteettiä. Vauhdikkaan riennon keskeltä erottuu selvimmin muutaman kerran kuultava pitkien äänten soinnullinen käänne. SEBASTIAN FAGERLUND (s. 1972): TRANSIT, KONSERTTO KITARALLE JA ORKESTERILLE Kitarakonserton säveltämiseen ryhtyvä kohtaa kaksi aivan erityistä haastetta. Ensiksikin kitaran soittotekniset mahdollisuudet eivät useinkaan ole klassisen musiikin säveltäjille samalla tavalla tuttuja kuin pianon tai sinfoniaorkesterin jousten ja puhaltimien kaltaisten perussoittimien tapauksessa. Toiseksi kitaran hiljainen ja helposti orkesterin peittoon jäävä ääni asettaa sävellystyölle omat vaatimuksensa. Myös Sebastian Fagerlund oli syvän tietoinen näistä reunaehdoista alkaessaan säveltää Yleisradion tilaamaa kitarakonserttoa Transit (2013). Teoksesta sovittiin Ismo Eskelisen ja Sakari Oramon kanssa jo vuonna 2009, joten Fagerlundilla oli aikaa miettiä sopivaa lähestymistapaa. Eräänlaisena esityönä syntyi Eskelisen kantaesittämä soolokitarakappale Kromos (2011), jonka materiaalista osa on kulkeutunut myös konserttoon. Harvoin tarttuu soittimeen, joka on idiomaattiselta soittotekniikaltaan näin vieras, Fagerlund kertoo. En kuitenkaan halunnut juuttua omiin käsityksiin siitä, mikä on idiomaattista kitaralle. Sovimme Ismo Eskelisen kanssa, että annan mielikuvituksen lentää, ja hän saa arvioida, voiko stemman soittaa. Yllätyin, miten monella tavalla tietyt asiat voi kitaralla toteuttaa. Kiinnostavaa oli sekin, että kitaran käyttö pakotti minut etsimään säveltäjänä omaa ilmaisua syvemmältä, piti miettiä, miten käyttämäni materiaali taipuu kitaralle. Solistin ja orkesterin yhdistämisen problematiikka on Fagerlundille tuttua jo monista aiemmista konsertoista ja solistiteoksista. Kuitenkin esimerkiksi klarinettikonserttoon (2006) ja viulukonserttoon (2011) verrattuna haaste oli aivan toisenlainen. Tilan raivaaminen solistille on kitarakonsertossa todella tarkkaa ja vaativaa. Vaikka ilmaisu on tässä hiljaisempaa kuin yleensä teoksissani, se ei tarkoita, etteikö musiikki voisi silti olla intensiivistä. Minua on kiinnostanut se, miten kitara on orgaanisesti mukana kokonaisuudessa; en halunnut liiallista vastakkainasettelua solistin ja orkesterin välille. 5
Nimellä Transit ei ole varsinaista syvempää ohjelmallista taustaa. Sana tarkoittaa läpikulkua ja liittyy säveltäjän mielessä siihen, kuinka käytetty materiaali palautuu ja muuntuu läpi teoksen, kuin spiraalissa. Kyse ei ole variaatiomuodosta vaan materiaalin läpikulkemisesta. Fagerlund jäsentää teoksesta kolme keskeistä materiaalia: 1) laskevan linjan, joka ilmenee paitsi laskevissa aiheissa myös kokoonpakkautuvissa harmonioissa, 2) kitaralle luonteenomaisen arpeggiomaisen materiaalin, jota voi esiintyä myös muilla soittimilla, sekä 3) rytmisesti voimakkaan, synkopoidun aiheen. Transitissa on kuusi osaa, jotka kytkeytyvät tauoitta yhteen ja luovat suurmuodon tasolla laajan, monipolvisen kaarroksen. Teosta jäsentävä laskeva linja piirtyy esiin heti ensiosan avaustahdeissa. Musiikkia värittää aluksi hauraan läpikuultava, lähes pointillistinen sointikuva, mutta tapahtumat tihenevät osan edetessä. Kitara käy välillä tiivistä vuoropuhelua orkesterin kanssa. Toista osaa hallitsee odottava tunnelma, ja kitaristilla on mahdollisuus improvisoida lyhyt kadenssi jousten pitkien äänten taustaa vasten. Kolmannessa osassa laskeva aihe kuullaan jousilla laajaksi harventuneena versiona. Osan tunnelma tihentyy ja vie orkesterin tehokkaaseen nousuun. Rytminen ilme on iskevin ja aksentoiduin neljännessä osassa, jossa kitaristilla on myös lyömäsoitinmaisia tehoja. Liike jatkuu viidennessä osassa mutta ei yhtä rytmisenä ja määrätietoisena. Kuudennessa osassa musiikki kääntyy kohti mietiskelyä, ja vasta teoksen lopulla paljastuu kitaran todellinen luonne, kun laskeva linja ja arpeggio-materiaali sulautuvat yhteen; kiteytyessään musiikki haurastuu ja kuolee pois. Sebastian Fagerlund kuuluu sukupolvensa kiinnostavimpiin ja menestyneimpiin suomalaisiin säveltäjiin. Hän on opiskellut sävellystä Sibelius- Akatemiassa Erkki Jokisen johdolla ja suorittanut diplomin 2004, minkä lisäksi hän on osallistunut mm. Michael Jarrelin, Magnus Lindbergin ja Ivan Fedelen mestarikursseille. Fagerlundin musiikkia elävöittää vastavoimien jännite, jonka ääripäinä ovat energisen sykkeen siivittämä päämäärätietoisuus ja pysähtynyt, tunnelmaan uppoutuva mietiskely. Fagerlundin tuotanto kattaa monipuolisesti eri teoslajeja ja ulottuu kamarioopperasta Döbeln (2009) kamarimusiikkiin ja soolosoitinteoksiin. Parhaiten ovat kuitenkin nousseet esiin konsertot ja orkesteriteokset, mm. nykyisen tyylivaiheen läpimurtoteos klarinettikonsertto (2006) ja viulukonsertto (2011) sekä orkesteriteoksista Isola (2007) ja Teosto-palkittu Ignite (2010). Fagerlund on vahvassa nousussa kansainvälisellä urallaan. Hänen kustantajansa on perinteikäs saksalainen Edition Peters, ja hänen teoksiaan on esitetty eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi uusi kitarakonsertto Transit soitetaan marraskuun lopulla myös Lontoossa, ja muita hänen teoksiaan kuullaan kauden aikana mm. Italiassa, Espanjassa, Saksassa ja Singaporessa. Työlistalla odottavat mm. fagottikonsertto Sinfonia Lahden, Göteborgin sinfoniaorkesterin sekä Borletti-Buitoni Trustin yhteistilauksena sekä Tampere Filharmonian ja Bergenin orkesterin tilaama orkesteriteos. 6
EDWARD ELGAR (1857 1934): MUUNNELMIA OMASTA TEEMASTA OP. 36 (ENIGMA) Kertoman mukaan Edward Elgar joutui kerran koulupoikana rehtorin puhutteluun. Mikä sinun nimesi on, kysyi rehtori. Edward Elgar, poika kertoi. Sinun pitää sanoa sir, rehtori komensi. Sir Edward Elgar, vastasi poika. Vaikka pitkään aikaan ei näyttänytkään todennäköiseltä, että vaatimattomissa oloissa varttunut Elgar tulisi joskus aateloiduksi, hänestä lopulta tuli kuin tulikin sir. Elgarin ura eteni hitaasti ja vaivalloisesti, ja ratkaiseva käänne koitti vasta kesäkuussa 1899, kun Hans Richter johti Lontoossa hänen orkesteriteoksensa Muunnelmia omasta teemasta, paremmin tunnettu nimellä Enigma-muunnelmat. Se, sekä pian sen jälkeen valmistunut oratorio The Dream of Gerontius, nostivat englantilaisen musiikin siitä merkillisestä kahdensadan vuoden luovasta tyhjiöstä, johon se oli vajonnut Henry Purcellin kuoleman jälkeen. Elgarista tuli englantilaisen musiikin pelastaja ja uuden nousukauden aloittaja, ja hänet aateloitiin kesällä 1904. Myös keskieurooppalainen musiikillinen valtakulttuuri antoi Elgarille hyväksyntänsä, kun Richard Strauss julisti hänet ensimmäiseksi edistykselliseksi englantilaiseksi säveltäjäksi. Strauss oli epäilemättä pannut merkille, että Elgarin musiikissa oli sukulaisuutta hänen omaan ilmaisuunsa. Enigma-muunnelmat sai alkunsa Elgarin pianoimprovisaatioista. Hänen vaimonsa pysähtyi eräänä lokakuun iltana 1898 kuuntelemaan hänen soittoaan ja kysyi, mitä se oli. Ei mitään, Elgar vastasi, mutta siitä voisi ehkä tehdä jotain. Hän oli jo jonkin aikaa halunnut kirjoittaa laajan orkesteriteoksen mutta ei ollut löytänyt sopivaa lähestymistapaa suurmuodon ongelmaan. Muunnelmasarja, jonka perustana oli hänen soittamassaan pianoimprovisaatiossa esiin putkahtanut aihe, ratkaisi ongelman. Elgar lisäsi muunnelmateeman oheen sanan Enigma (arvoitus) ja kertoi, että teokseen voi kuvitella mukaan toisen, tunnetun teeman, jota ei kuitenkaan kertaakaan soiteta. Salaisen teeman arvoitusta on yritetty sinnikkäästi ratkaista, mutta mitään yleisesti hyväksyttyä vastausta ei ole keksitty. Jotkut musiikintutkijan ovatkin epäilleet, ettei mitään toista teemaa olisi todellisuudessa olemassakaan. Muunnelmateeman sattumanvaraiselta tuntuva synty pianoimprovisaatioiden aikana tuntuisi viittaavan siihen, ettei toisen teeman olemassaolo kuulunut ainakaan Elgarin alkuperäisiin suunnitelmiin. Enigma-muunnelmat on omistettu siinä kuvatuille ystäville. Teoksen neljätoista orkestraalisesti hienoa, tunnelmiltaan vaihtelevaa ja temaattisesti usein vapaahkosti käsiteltyä muunnelmaa muodostavat musiikillisen gallerian Elgarin lähipiirin henkilöistä, joihin viittaavat nimikirjaimet Elgar on merkinnyt partituuriin. Esimerkiksi ensimmäinen muunnelma (C.A.E.) ilmentää säveltäjän vaimoa, joka oli uskollisesti tukenut häntä hänen uransa vaikeina vuosina. Muunnelmasarjan ydin 7
on puolestaan jalopiirteinen yhdeksäs muunnelma (Nimrod), jota esitetään usein myös erillisenä kappaleena; sen kohteena on Elgarin paras ystävä musiikinkustantaja Augustus E. Jaeger. Nimrod-muunnelman ylevän kauneuden vastapainoksi teoksessa on myös huumoria, esimerkiksi 11. muunnelman avaustahdeissa kuvataan urkuri George Robertson Sinclairin jokeen pudonnutta ja ylös pyristelevää buldoggia. Viimeisessä muunnelmassa (E.D.U.) Elgar on maalannut muotokuvan itsestään. Mukana on viittauksia myös vaimon ja Jaegerin muunnelmiin, kuin sen merkiksi että he olivat kuvatuista henkilöistä Elgarille läheisimpiä. Kimmo Korhonen LUIGI BOCCHERINI (1743 1805): KVINTETTO KITARALLE JA JOUSILLE D-DUURI G. 448 Italialainen sellisti-säveltäjä Luigi Boccherini ei säveltänyt kitaramusiikkia lainkaan. Siksi on onni, että amatöörikitaristi markiisi de Benavent tilasi häneltä kamarimusiikkia kitaralle ja jousikvartetille omaan käyttöönsä. Benavent n viides markiisi, oikealta nimeltään Francisco de Borja de Riquer y de Ros (1768 1849), muutti kotipaikastaan Lleidan kaupungin kupeesta Madridiin viettääkseen ylellistä elämää osana kuninkaallisen hovin liepeillä hännystelevää seurapiiriä. Hän tuhlasi suurehkon omaisuutensa loppuun ja ansaitakseen elantonsa hän työskenteli Napoleonin sotien jälkeen ranskalaisten valloittajien palveluksessa. Se teki hänestä luopion ja vallan siirryttyä pois Joseph Bonaparten hallinnolta joutui markiisi lähtemään maanpakoon. Boccherini, joka vietti lähes koko aikuisikänsä Madridissa, teki markiisille 12 kvintettoa, joista seitsemän on säilynyt meidän päiviimme. Ne ovat kaikki sovituksia aiemmista kamarimusiikkiteoksista vaihteleville kokoonpanoille. Kvintetoista tunnetuin on tänään kuultava teos, jonka päätösosana on vauhdikas fandango. Fandango on Iberian niemimaalla yleisesti tunnettu tanssi, ja flamenco-musiikista tutut kastanjetit ja käsien taputukset ovat oleellinen elementti myös fandangossa. Aloitusosassa ollaan paimentunnelmissa ja musiikki imitoi tyylitellen paimenten säkkipillimusiikkia. Jukka Rautasalo 8
SAKARI ORAMO ISMO ESKELINEN Sakari Oramo on Tukholman filharmonikkojen ja BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestari. Lisäksi hän on West Coast Kokkola Operan kapellimestari ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteellinen johtaja. Oramo oli Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari 2003 2012, minkä jälkeen hänet nimitettiin orkesterin kunniakapellimestariksi. Hän on myös toiminut Birminghamin sinfoniaorkesterin (CBSO) musiikillisena johtajana 1998 2008. Oramo on johtanut mm. Berliinin, Wienin ja New Yorkin filharmonikkoja, Bostonin, Chicagon ja San Franciscon sinfoniaorkestereita, Concertgebouw n orkesteria sekä Dresdenin valtionorkesteria. Viime kaudella hän johti mm. Wienin filharmonikkoja, Chicagon sinfoniaorkesteria ja Frankfurtin radion sinfoniaorkesteria. Lisäksi hän teki kiertueen Yhdysvalloissa Tukholman filharmonikkojen kanssa. Oramo sai Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon 2004. Hänet palkittiin 2008 arvostetulla Elgar-mitalilla ja vuonna 2009 Brittiläisen imperiumin ritarikunta myönsi Oramolle OBE-arvon hänen ansioistaan Britannian musiikkielämän kehittäjänä. Joulukuussa 2010 tasavallan presidentti myönsi Sakari Oramolle Pro Finlandia -mitalin. 17-vuotiaana kilpailumenestyksillä alkanut kansainvälinen ura on vienyt Ismo Eskelisen esiintymään merkittävissä konserttitaloissa kuten Berliinin filharmoniassa, Amsterdamin Concertgebouw ssa ja Lontoon Royal Festival Hallissa. Kaudella 2013 14 hän esiintyy mm. BBC:n sinfoniaorkesterin, Tampere Filharmonian, Lapin kamariorkesterin ja Kymi Sinfoniettan solistina. Eskelinen soittaa musiikkia 1500-luvulta nykypäivään. Yhteistyö nykysäveltäjien kuten Einojuhani Rautavaaran, Aulis Sallisen, Jukka Tiensuun, Olli Mustosen, Sebastian Fagerlundin, Kirmo Lintisen, Leo Brouwerin ja Helmut Lachenmannin kanssa on johtanut lukuisiin kantaesityksiin ja levytyksiin. Eskelinen on kutsuttu ensimmäisenä kitaristina useille festivaaleille kuten Moritzburgiin, Charlottesvilleen ja Festival Schaubeckiin. Kitara festivaaleilla, kuten GFA USA:ssa, hän on suosittu esiintyjä ja opettaja. Eskelisen levytykset ovat olleet maailmanlaajuisia menestyksiä. Eskelinen on toiminut Sonkajärvi Soi -tapahtuman taiteellisena johtajana vuodesta 1992 lähtien. Hän on myös suunnitellut taiteellisia kokonaisuuksia mm. kamariorkesteri Avantille. 9
RSO:N JA SIBELIUS-AKATEMIAN KOULUTUSYHTEISTYÖ Konsertissa on mukana viisi nuorta muusikkoa osana RSO:n ja Sibelius- Akatemian uutta koulutusyhteistyötä. Koulutukseen valittiin koesoiton perusteella viisi kandidaattivaiheessa olevaa opiskelijaa, jotka saivat henkilökohtaisen valmentajan RSO:n konserttimestareista ja äänenjohtajista. Viulistit Aleksi Kotila ja Sara Mansnerus, alttoviulisti Oili Tuhkanen, sellisti Anna Liukkonen ja kontrabasisti Iikka Järvi soittavat kolme konserttiviikkoa RSO:n pultissa valmentajansa vieressä. RSO:n konserttimestarit ja äänenjohtajat valmentavat heidät kyseisen viikon ohjelmistoon. Valmennus jatkuu konserttiviikolla, ja opiskelijat saavat myös palautetta suorituksestaan. Konserttiviikot vastaavat Sibelius- Akatemian orkesteriperiodeja ja opiskelijat saavat niistä opintopisteitä. Opiskelijat pääsevät soittamaan seuraavaksi Hannu Linnun (20.12.) ja Mario Venzagon (12.2.) johdolla. Teokset edustavat eri aikakausien musiikkia Honeggerista ja Auerbachista Mozartiin ja Raveliin. 10
RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin uusi ylikapellimestari on Hannu Lintu. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam, Jukka-Pekka Saraste ja Sakari Oramo. Saraste ja Oramo ovat RSO:n kunniakapellimestareita. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. Kaudella 2013 2014 orkesteri kantaesittää kuusi kotimaista Yleisradion tilaamaa teosta. RSO on levyttänyt mm. Eötvösin, Nielsenin, Hakolan, Lindbergin, Saariahon, Sallisen, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Orkesterin levytykset ovat saaneet merkittäviä tunnustuksia, kuten BBC Music Magazineja Académie Charles Cros -palkinnot. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberglevytyksen vuoden levyksi. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa. Kaudella 2013 2014 orkesteri tekee Hannu Linnun kanssa Keski-Euroopan kiertueen. RSO:n kotikanava on Yle Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Osoitteessa yle.fi/klassinen voi konsertteja kuunnella sekä katsella korkealaatuisen livekuvan kautta. Syksyllä 2013 Yle Teema lähettää kaikki Hannu Linnun johtamat konsertit suorina lähetyksinä. 11