Työikäisiä kuolee aiempaa vähemmän verenkiertoelinten sairauksiin



Samankaltaiset tiedostot
Kuolemansyytilaston 54-luokkaisen aikasarjaluokituksen ja käytettyjen tautiluokitusten välinen avain

Alkoholiperäisiin syihin kuolleet entistä vanhempia

Tapaturmaisiin kaatumisiin kuolleita yli suurin osa yli 75-vuotiaita

Tapaturma- ja väkivaltakuolemat vähentyneet viidenneksellä kymmenessä vuodessa

Itsemurhien määrä väheni edelleen vuonna 2015

Kolme neljästä tapaturmaisiin kaatumisiin kuolleista yli 70-vuotias

Alkoholikuolleisuus väheni edelleen vuonna 2011

Kuolemansyyt Kaatumisten aiheuttamat vammat yleisin tapaturmakuolemien syy. Vuosikatsaus

Kuolemansyyt Itsemurhien määrä pienin yli 40 vuoteen

Dementiakuolemien määrä yli kaksinkertaistunut 20 vuodessa

Hirvensalmi. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Kangasniemi. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Mäntyharju. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Mikkeli. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Meretojan taudin myöhäisvaiheet

Pieksämäki. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

OULUNKAAREN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Päihteet Pohjois-Karjalassa

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JALASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

LOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ALAJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

TÖYSÄ. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

SUUPOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ISOJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

LAPUA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

SEINÄJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Tapaturmien tilastointi. ( Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille )

YLISTARO. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ÄHTÄRI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

LEHTIMÄKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

VIMPELI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ETELÄISTEN SEINÄNAAPURIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

YLIHÄRMÄ. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010

Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma

Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008

3. KUOLLEISUUS JA ELINAIKA

TILASTOKATSAUS 4:2017

SUOMALAISTEN AIKUISTEN TAPATURMAKUOLEMAT JA NIIDEN MUUTOKSET VUOSINA

Suomen työeläkkeensaajat 2017

Suomen työeläkkeensaajat 2018

Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestön osaryhmissä

Johdatus nuorten tilanteeseen Pirkanmaalla Jukka Ohtonen, projektipäällikkö Sosiaalikehitys Oy / Opit käyttöön p

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ANTTI IMPINEN / THL

Keski-ikä oli 38,5 vuotta.

Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta

Aikuiskoulutustutkimus2006

TILASTOKATSAUS 16:2016

11.3 Alle 16-vuotiaan vammaistuen saajat sairauden mukaan ( )

tilastoja Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäiset eläkkeensaajat yleisimmin eläkkeellä työkyvyttömyyden vuoksi

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti

PYLL-seminaari Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

KUOLLEISUUS HELSINGISSÄ JA MUUALLA SUOMESSA

Tilastokatsaus 9:2014

Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa

MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011

Terveyden tasa-arvoa koskevassa tutkimuksessa

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012

Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa. Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS

Opiskelijoiden työssäkäynti 2010

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ANTTI IMPINEN / THL

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?

Kati Myllymäki Kati Myllymäki

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 5:2018

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013

Opiskelijoiden työssäkäynti 2014

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009

Opiskelijoiden työssäkäynti 2015

Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä

Uusia haasteita ja mahdollisuuksia kansantautien ehkäisyssä

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne, sosiodemografiset tekijät ja kansanterveys

Suomen koulutustaso kansainvälisessä vertailussa

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Itä-Suomen liikenneturvallisuustoimija, Juha Heltimo, Strafica Oy LIIKENNETURVALLISUUSTILANNE ETELÄ-SAVOSSA

TILASTOKATSAUS 7:2018

II RIKOLLISUUSKEHITYS

Opiskelijoiden työssäkäynti 2008

Antti Impinen Philippe Lunetta Anne Lounamaa. Tapaturmakuolemat ja alkoholi Suomessa

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina

Rovaniemi Hyvää matkaa, ehjänä kotiin!

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

Transkriptio:

Terveys 5 Kuolemansyyt Työikäisiä kuolee aiempaa vähemmän verenkiertoelinten sairauksiin Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan vuonna työiässä eli 5 6-vuotiaana kuoli yhteensä lähes 8 7 suomalaista, noin 5 9 miestä ja 7 naista. Työikäisten kuolleisuus on vähentynyt kymmenessä vuodessa neljänneksellä. Eniten on vähentynyt verenkiertoelinten sairauksiin ja tapaturmiin kuolleiden määrä. Vuoden aikana kuolleista työikäisistä yli puolet menehtyi kasvaimiin ja verenkiertoelinten sairauksiin. Työikäisinä eli 5 6-vuotiaana kuolleiden kuolemansyyt 99 Suomessa kuolee aikaisempaa vähemmän ihmisiä työikäisenä eli 5 6-vuotiaana. Työikäisten ikävakioitu kokonaiskuolleisuus on pienentynyt kymmenessä vuodessa 5 prosenttia. Pääryhmistä kuolleisuus on vähentynyt eniten verenkiertoelinten sairauksissa ja tapaturmissa, mutta myös muissa yleisimmissä kuolemansyyryhmissä on tapahtunut myönteistä kehitystä. Vuodesta lähtien työikäisiä on kuollut eniten kasvaimiin verenkiertoelinten sairauksien sijaan. Vuonna kasvaimiin kuolleita oli työikäisistä lähes 5 henkilöä, kun taas verenkiertoelinten sairauksiin menehtyi noin. Verenkiertoelinten sairauksiin kuolleiden määrä on vähentynyt yli neljänneksellä kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan työikäisten kokonaismäärässä ei tapahtunut muutosta. Helsinki..5 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

Tapaturmiin, itsemurhiin ja alkoholiperäisiin syihin menehtyi 7 työikäistä Vuonna lähes joka kolmas työikäisenä kuolleista menehtyi tapaturmiin, itsemurhiin ja alkoholiperäisiin syihin. Heistä suurin osa, 78 prosenttia, oli miehiä. Alkoholiperäisiin syihin menehtyi vuonna yhteensä lähes työikäistä, joista suurin osa oli miehiä. Kuolleiden määrä oli lähes prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen kuolleiden määrä on pienentynyt vuodesta 8 lähtien. Myös tapaturmien määrä on kaikilla työikäisillä supistunut yli kolmanneksella vuodesta. Vähenemistä on tapahtunut lähes kaikissa yleisimmissä tapaturmaryhmissä: liikenneonnettomuuksissa, kaatumisissa ja hukkumisissa. Tapaturmiin menehtyneitä työikäisiä oli vuonna noin 8, joista 6 oli miehiä ja naisia. Myönteistä kehitystä on tapahtunut myös itsemurhakuolleisuudessa. Vuoden aikana työikäiset tekivät itsemurhia yli 6, mikä on yli neljänneksen vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Naisia kuoli eniten kasvaimiin, miehiä verenkiertoelinten sairauksiin Työikäisenä kuolleista vain joka kolmas oli nainen. Työikäisten miesten kuolleisuus on pienentynyt kymmenessä vuodessa naisia enemmän, joten sukupuolten välinen kuolleisuusero on hieman kaventunut. Työikäisten miesten kuolleisuus on kuitenkin edelleen yli kaksinkertainen naisiin verrattuna. Suurimmillaan sukupuolten välinen kuolleisuusero on alkoholiperäisissä syissä ja verenkiertoelinten sairauksissa. Pienimmillään ero on kasvainkuolleisuudessa (ks. liitekuviot ja ). Vuonna työikäisten naisten yleisin kuolemansyyryhmä oli kasvaimet, joihin naisista kuoli peräti prosenttia. Naisilla yleisin syöpä oli rintasyöpä, joka aiheutti lähes joka kymmenennen työikäisen naisen kuoleman. Työikäisillä naisilla verenkiertoelinten sairaudet kuolemansyynä on vähentynyt: niiden osuus vuonna oli 6 prosenttia, kun vielä parikymmentä vuotta sitten osuus oli lähes neljännes kaikista kuolemista. Työikäisiä miehiä kuoli sen sijaan verenkiertoelinten sairauksiin 6 prosenttia, mutta kasvaimiin vain prosenttia. Yleisin syöpämuoto, johon työikäiset miehet kuolivat, oli keuhkosyöpä. Miehiä kuoli työikäisenä alkoholiperäisiin syihin huomattavasti naisia enemmän. Alkoholiin liittyviin kuolemansyihin oli miehistä menehtynyt joka kuudes ja naisista joka kymmenes. Alkoholiperäisissä kuolemansyissä keski-ikä oli kaikilla miehillä 59 vuotta ja naisilla 6 vuotta. Alkoholiperäisiin kuolemansyihin on kerätty yhteen useita eri tauteja ja tapaturmaiset alkoholimyrkytykset. Kuolinsyyryhmän merkitys kuolemansyissä on pienempi kuin kasvaimien ja verenkiertoelinten pääryhmien. Alkoholiperäisiin syihin kuolee kuitenkin edelleen enemmän työikäisiä kuin yksittäisiin kasvaintyyppeihin tai iskeemisiin sydäntauteihin. Alkoholi on myös mukana monissa työikäisten tapaturmissa kuolemaan vaikuttavana tekijänä. Kuolemansyytiedot luokitellaan kuolemansyytilastossa kansainvälisen tautiluokituksen (ICD) mukaisesti. Tilastojulkaisussa käytetään kansallista 5-luokkaista aikasarjaluokitusta, jolla eri vuosien luokitukset on saatu vertailukelpoiseen muotoon. Tietokantatauluista löytyy tarkempia tietoja kuolemansyistä muun muassa kansainvälisen tautiluokituksen -merkkitasolla.

Työikäisten (5 6-vuotiaiden) kuolemansyyrakenne 5-luokkainen aikasarjaluokitus Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kuolleita Kuolleita Kuolleita % % % Kasvaimet 79 5 5 9 7 Verenkiertoelinten sairaudet 958 5 6 6 5 Hengityselinten sairaudet 98 6 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 58 6 5 7 9 9 Tapaturmat (pl. alkoholimyrkytykset) 798 6 86 9 7 5 Itsemurhat 6 7 5 7 8 6 Muut kuolemansyyt 6 8 55 6 9 5 Kuolleita yhteensä 8 66 5 99 7

Sisällys. Kuolemansyyt vuonna...6 Alkoholiperäisiin syihin ja itsemurhiin kuolleita edellisvuotta vähemmän...6 Työikäisistä yli puolet kuoli kasvaimiin ja verenkiertoelinten sairauksiin...7 Joka neljäs yli 65-vuotias nainen kuoli dementiaan...7. Sepelvaltimotauti yhä syynä joka viidenteen kuolemaan...9. Yhä useampi kuoli dementiaan ja Alzheimerin tautiin.... Alkoholikuolleisuus väheni edelleen... 5. Kaatuminen yleisin tapaturmakuoleman syy... Hukkuneista lähes puolet päihtyneitä...5 Neljä viidestä huumeisiin tapaturmaisesti menehtyneistä miehiä...5 6. Itsemurhien määrä väheni selvästi...7 7. Vuonna kolme äitiyskuolemaa...8 Taulukot Taulukko. Kuolemansyiden rakenne...6 Taulukko. Yli 65-vuotiaiden kuolemansyyrakenne...8 Taulukko. Huumausaineista johtuvat kuolemat...6 Taulukko. Alle -vuotiaana kuolleiden kuolemansyyt, 9, ja...8 Liitetaulukot Liitetaulukko a. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan, molemmat sukupuolet...9 Liitetaulukko b. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan, miehet... Liitetaulukko c. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan, naiset... Liitetaulukko. Tapaturmissa kuolleet ulkoisen syyn ja päihtymyksen mukaan... Liitetaulukko. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 987...5 Liitetaulukko. Vuoden keskiväkiluvut iän ja sukupuolen mukaan...6 Liitetaulukko 5. Ikävakioinnissa käytetty Eurostatin vakioväestö (ESP)...6 Kuviot Kuvio. Kuolemansyiden rakenne eri ikäryhmissä...8 Kuvio. Ikävakioitu sepelvaltimotautikuolleisuus (iskeemiset sydäntaudit) 97...9 Kuvio. Ikävakioitu kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä 97... Kuvio. Ikävakioitu miesten eturauhassyöpäkuolleisuus ja naisten rintasyöpäkuolleisuus 97... Kuvio 5. Ikävakioitu dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) 97... Kuvio 6. Ikävakioitu kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin sekä alkoholin kokonaiskulutus 97... Kuvio 7. Ikävakioitu kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin sukupuolen mukaan 97... Kuvio 8. Tapaturmakuolleisuus ja erikseen kuolleisuus tapaturmaisiin kaatumisiin 97... Kuvio 9. Kuolleisuus hukkumistapaturmiin 998...5 Kuvio. Itsemurhakuolleisuus 97...7 Kuvio. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 99...8

Liitekuviot Liitekuvio. Työikäisten (5 6 vuotiaiden) ikävakioitu kuolleisuus eri kuolemansyihin 99...7 Liitekuvio. Työikäisten (5 6 vuotiaiden) miesten ikävakioitu kuolleisuus eri kuolemansyihin 99...7 Liitekuvio. Työikäisten (5 6-vuotiaiden) naisten ikävakioitu kuolleisuus eri kuolemansyihin 99...8 Liitekuvio. Ikävakioitu kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin 97...8 Liitekuvio 5. Ikävakioitu kuolleisuus kasvaimiin97...8 Laatuseloste: Kuolemansyyt...9 5

. Kuolemansyyt vuonna Vuonna kuoli yhteensä 5 henkilöä, 5 9 miestä ja 6 5 naista. Elinajan pidentyminen näkyy kuolleiden ikäjakaumassa. Kuolleet ovat yhä vanhempia: lähes kaksi kolmesta oli täyttänyt 75 vuotta ja joka kolmas 85 vuotta. Vainajista vuotta täyttäneitä oli lähes. Lisääntynyt ikääntyneiden vainajien määrä näkyy kuolemansyissä muun muassa dementian määrän kasvuna. Kuolleiden ikärakenteesta johtuen vanhempien ikäryhmien tyypilliset kuolemansyyt hallitsevat koko väestön kuolemansyyjakaumaa. Vuonna suomalaisten kuolemista 7 prosenttia johtui verenkiertoelinten sairauksista ja prosenttia kasvaimista. Yleisin verenkiertoelinten sairaus oli sepelvaltimotauti (iskeemiset sydäntaudit), joka aiheutti noin viidenneksen kaikista kuolemista. Miesten yleisimmät kuolemaan johtaneet syöpämuodot olivat keuhkosyöpä ja eturauhassyöpä, naisten vastaavasti rintasyöpä ja keuhkosyöpä. Dementiaan, mukaan lukien Alzheimerin tautiin, kuoli 8 henkeä, mikä oli 5 prosenttia kaikista kuolemista. Dementiakuolemien määrä on kasvanut viime vuosikymmenenä nopeasti osin väestön ikääntymisen seurauksena. Naisten kuolemista joka viides ja miesten joka kymmenes aiheutui dementiasta. Naisilla dementiakuolemien määrä oli yli kaksinkertainen verrattuna miehiin, mikä johtuu lähinnä siitä, että naiset elävät miehiä vanhemmiksi. Ikävakioidussa kuolleisuudessa sukupuolten välillä ei ole eroja (kuvio 5). Alkoholiperäisiin syihin ja itsemurhiin kuolleita edellisvuotta vähemmän Vuonna tapaturmiin menehtyi yli henkeä eli prosenttia kuolleista, kun alkoholimyrkytykset lasketaan aikasarjaluokituksessa alkoholiperäisiin kuolemiin. Tapaturmiin kuolleiden kokonaismäärän suhteen vuosi ei paljon poikennut edellisestä vuodesta. Tapaturmakuolemien määrä on kuitenkin hitaasti ja lähes yhtäjaksoisesti pienentynyt vuodesta, jolloin tapaturmaisesti kuoli 6 henkilöä. Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi vuonna runsaat 8 henkeä, mikä on lähes vähemmän kuin edellisenä vuonna. Alkoholiperäisten syiden osuus kaikista kuolemista oli prosenttia. Alkoholiin kuolleista suurin osa, kolme neljästä, oli miehiä. Alkoholikuolemat ovat yleistyneet kymmenen viime vuoden aikana eniten vanhemmissa ikäryhmissä. Samalla menehtyneiden keski-ikä on noussut. Alkoholiin liittyvissä kuolemansyissä miesten mediaanikeski-ikä oli 59 vuotta ja naisten 6 vuotta. Vuoden aikana itsemurhan tehneitä oli 789 henkilöä, mikä on noin vähemmän kuin edellisenä vuonna. Itsemurhien määrä oli suurimmillaan vuonna 99, jolloin Suomessa tehtiin yli 5 itsemurhaa. Sen jälkeen itsemurhakuolleisuus on pienentynyt lähes yhtäjaksoisesti (kuvio ). Vuonna itsemurhakuolleisuus oli lähes prosenttia pienempi kuin kymmenen vuotta sitten. Itsemurhan tehneiden mediaanikeski-ikä oli 8 vuotta. Nuoria, alle 5-vuotiaita, kaikista itsemurhan tehneistä oli joka kymmenes ja yli 65-vuotiaita joka viides. Taulukko. Kuolemansyiden rakenne 5-luokkainen aikasarjaluokitus Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kuolleita Kuolleita Kuolleita % % % 7 Verenkiertoelinten sairaudet 9 555 9 7 6 8 Kasvaimet 7 6 76 5 79 5 5 Dementia, Alzheimerin tauti 8 6 99 5 67 5 9 Tapaturmat (pl. alkoholimyrkytykset) 6 79 87 5 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 8 6 5 Hengityselinten sairaudet 87 9 688 5 Itsemurhat 789 599 9 Muut kuolemansyyt 5 775 9 86 5 Kuolleita yhteensä 5 9 5 86 6 55 6

Työikäisistä yli puolet kuoli kasvaimiin ja verenkiertoelinten sairauksiin Suomessa työikäisiä eli 5 6 vuotiaita kuolee yhä vähemmän. Vuonna työikäisenä kuolleita oli 8 7 henkilöä eli 7 prosenttia kaikista kuolleista. Vuoden aikana kuolleista miehistä lähes joka neljäs oli työikäinen ja naisista joka kymmenes. Alle 65-vuotiaiden kuolleiden määrä väheni edellisvuodesta kaikkiaan yli 5 hengellä. Työikäisten ikävakioitu kokonaiskuolleisuus on pienentynyt kymmenessä vuodessa noin neljänneksen. Työikäisten miesten kuolleisuus on pienentynyt enemmän kuin naisten, joten sukupuolten välinen kuolleisuusero on hieman kaventunut. Työikäisten miesten kuolleisuus on kuitenkin edelleen yli kaksinkertainen naisiin verrattuna. Työikäisiä menehtyi eniten kasvaimiin ja verenkiertoelinten sairauksiin. Näihin kahteen pääryhmään kuoli yli puolet työikäisenä kuolleista. Vuonna työikäisten naisten yleisin kuolemansyyryhmä oli kasvaimet, joihin kuoli naisista peräti prosenttia. Työikäisillä naisilla verenkiertoelinten sairaudet kuolemansyynä ovat vähentyneet: niiden osuus kuolemista vuonna oli 6 prosenttia, kun vielä parikymmentä vuotta sitten osuus oli lähes neljännes. Työikäisiä miehiä kuoli edelleen enemmän verenkiertoelinten sairauksiin kuin kasvaimiin. Naisten yleisin kuolemaan johtava syöpälaji oli rintasyöpä, joka aiheutti lähes joka kymmenennen työikäisen naisen kuoleman. Työikäisillä miehillä yleisin kuoleman aiheuttanut syöpä oli keuhkosyöpä. Alkoholiperäisiin syihin, alkoholitauteihin tai tapaturmaiseen alkoholimyrkytykseen, kuolleita oli lähes eli 5 prosenttia työikäisenä kuolleista. Työikäisiä miehiä kuoli alkoholiperäisiin syihin neljä kertaa enemmän kuin työikäisiä naisia. Alkoholiin liittyvät kuolemansyyt aiheuttivat lähes joka viidennen miehen ja joka kymmenennen naisen kuoleman. Työikäisten miesten ja naisten alkoholikuolleisuus on supistunut selvästi vuoden 7 huipputasosta, mutta on edelleen lähes samalla tasolla kuin -luvun alussa. Tapaturmaisesti kuolleita oli työikäisistä joka kymmenes ja itsemurhiin kuoli yli 6 työikäistä. Kuolemista seitsemän prosenttia aiheutui edelleen itsemurhista, vaikka itsemurhat ovat vähentyneet selvästi 99-luvulta. Joka neljäs yli 65-vuotias nainen kuoli dementiaan Suomalaiset kuolevat iäkkäinä. Vuonna kuolleiden keski-ikä (mediaani) oli miehillä 76 vuotta ja naisilla 85 vuotta. Yli 65-vuotiaiden osuus kuolleista oli naisilla 89 prosenttia ja miehillä 77 prosenttia. Vanhempien ikäryhmien kuolemansyyrakenne poikkeaa selvästi työikäisten kuolemansyyrakenteesta: kasvaimien, itsemurhien, tapaturmien sekä alkoholiperäisten kuolemansyiden osuus on pienempi kuin työikäisillä. Yleisin kuolemansyyryhmä yli 65-vuotiailla oli verenkiertoelinten sairaudet, jotka aiheuttivat prosenttia kuolemista. Verenkiertoelinten sairauksien osuus kuolemansyistä kasvaa iän mukana: 65 7-vuotiaista niihin kuoli kolmannes ja yli 9-vuotiaista peräti puolet (kuvio ). Vastaavasti kasvainten osuus kuolemansyistä pienenee iän myötä. Yli 9-vuotiaana kuolleista menehtyi kasvaimiin enää 8 prosenttia. Dementian, mukaan lukien Alzheimerin tauti, merkitys kuolemansyynä on kasvanut voimakkaasti. Vuonna dementia oli ikääntyneiden kolmanneksi yleisin kuolemansyyryhmä verenkiertoelinten sairauksien ja kasvaimien jälkeen. Dementiaan kuoli lähes joka viides 65 vuotta täyttäneistä ja joka kolmas 95 vuotta täyttäneistä. Kuolleisuus dementiaan on kehittynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana samalla tavalla sekä miehillä että naisilla (kuvio 5). Eurostatin vuoden tilastojen perusteella Suomen miesten ja naisten dementiakuolleisuus oli väkilukuun suhteutettuna EU-maiden suurinta. Vuonna kaikista itsemurhan tehneistä joka viides oli 65 vuotta täyttänyt. Itsemurhien osuus ikääntyneiden kuolemansyistä on kuitenkin hyvin pieni, alle prosentti. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisten yli 65-vuotiaiden itsemurhakuolleisuus ei poikennut vuonna EU-maiden keskiarvosta. Lisätietoa 65 vuotta täyttäneiden kuolemansyistä löytyy liitetaulukoista a-c ja tietokantatauluista. 7

Taulukko. Yli 65-vuotiaiden kuolemansyyrakenne 5-luokkainen aikasarjaluokitus Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kuolleita Kuolleita Kuolleita % % % Kasvaimet 9 768 5 9 659 6 - Kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä 75 98 67 6 - Imu- ja vertamuodostavien kudosten syöpä 5 5 - Haimasyöpä 857 56 5 Dementia, Alzheimerin tauti 8 7 76 5 595 9 7 Verenkiertoelinten sairaudet 7 59 7 89 9 699 - Iskeemiset sydäntaudit 9 68 658 5 Hengityselinten sairaudet 65 6 5 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 58 8 65 9 Tapaturmat (pl. alkoholimyrkytykset) 756 65 5 Itsemurhat 6 6 7 Muut kuolemansyyt 8 5 5 Kuolleita yhteensä 56 9 799 77 Kuvio. Kuolemansyiden rakenne eri ikäryhmissä 8

. Sepelvaltimotauti yhä syynä joka viidenteen kuolemaan Vuonna kuolemansyiden pääryhmistä suomalaisia kuoli eniten verenkiertoelinten sairauksiin. Näiden merkitys kuolemansyynä on kuitenkin pienentynyt kahdessakymmenessä vuodessa 6 prosentista 7 prosenttiin. Samanaikaisesti miesten ja naisten ikävakioitu kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin on vähentynyt yli prosenttia (liitekuvio ). Verenkiertoelinten sairauksista iskeemiset sydäntaudit (sepelvaltimotauti) ovat vielä nykyisinkin suomalaisten yleisimpiä kuolemansyitä, vaikka sepelvaltimotautikuolleisuus onkin vähentynyt Suomessa huomattavasti. Sepelvaltimotauti aiheutti vuonna yhä joka viidennen kuoleman ja sepelvaltimotautiin kuoli yli henkeä. Näistä miehiä oli hieman yli puolet. Tautiin kuolleet ovat aiempaa vanhempia. Vuonna 97 sepelvaltimotautiin kuolleista oli työikäisiä lähes neljä kymmenestä, kun vuonna vain yksi kymmenestä. Vuonna 97 sepelvaltimotautiin kuolleiden mediaanikeski-ikä oli miehillä 65 vuotta ja naisilla 7 vuotta, kun vastaavat luvut vuonna olivat 78 ja 87 vuotta. Kuviossa sepelvaltimotautikuolleisuus esitetään ikävakioituna. Ikävakioinnissa poistetaan väestön ikärakenteen ja sen muutosten vaikutus. Tällöin nähdään, millä tasolla sepelvaltimotautikuolleisuus olisi, jos väestön ikärakenne pysyisi samana koko tarkastelujakson ajan. Ikävakioinnissa käytetään vakioväestönä Eurostatin uutta vakioväestöä. Kun väestön vanheneminen eliminoidaan luvuista ikävakioinnilla, voidaan nähdä, että sepelvaltimotautikuolleisuus on vähentynyt tasaisesti viimeisten vuoden aikana. Vuonna sepelvaltimotautikuolleisuus pieneni edelleen sekä miehillä että naisilla. Kuolemansyiden pääryhmistä toiseksi eniten suomalaisia kuoli kasvaimiin. Vuonna ne aiheuttivat lähes joka neljännen kuoleman. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ikävakioitu kasvainkuolleisuus on pienentynyt miehillä yli kymmenen prosenttia ja naisten hieman vähemmän, 6 prosenttia (liitekuvio 5). Yleisin kuolemaan johtanut syöpätyyppi oli miehillä edelleen keuhkosyöpä ja naisilla rintasyöpä. Vuonna kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpiin kuoli miestä ja 8 naista. Miehillä keuhkosyöpäkuolleisuus on supistunut 98-luvun alusta lähtien. Naisten keuhkosyöpäkuolleisuus on sen sijaan samanaikaisesti kasvanut hitaasti (kuvio ). Kuvio. Ikävakioitu sepelvaltimotautikuolleisuus (iskeemiset sydäntaudit) 97 9

Kuvio. Ikävakioitu kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä 97 Rintasyöpä oli naisten yleisin kuolemaan johtava syöpätyyppi. Vuonna naisilla oli rintasyöpäkuolemia kaikkiaan 8 eli 9 kuolemaa naista kohti. Rintasyöpään menehtyneistä joka kolmas oli alle 65-vuotias. Työikäisiä naisia kuoli lähes yhtä paljon rintasyöpään kuin alkoholiperäisiin syihin. Rintasyöpään kuolleiden kokonaismäärä vaihtelee vuosittain ja vuonna määrä oli samalla tasolla kuin kymmenen vuotta aiemmin. Ikävakioitu rintasyöpäkuolleisuus on pysynyt lähes ennallaan 7-luvulta lähtien, mutta viime vuosien ikävakioidut luvut näyttävät rintasyöpäkuolleisuuden olevan kuitenkin hitaasti vähenemässä (kuvio ). Eturauhassyöpä on keuhkosyövän jälkeen miesten yleisin kuolemaan johtava syöpä. Vuonna eturauhassyöpään kuoli 859 miestä eli hieman enemmän kuin naisia kuoli rintasyöpään. Miesten eturauhassyöpäkuolleisuus onkin lähes samalla tasolla kuin naisten rintasyöpäkuolleisuus eli kuolemaa miestä kohti. Eturauhassyöpä on ennen kaikkea ikääntyneiden miesten kuolemansyy; useampi kuin yhdeksän kymmenestä kuolleesta oli yli 65-vuotias. Miesten ikävakioitu eturauhassyöpäkuolleisuus on pienentynyt selvästi -luvulla, vaikka eturauhasyöpään kuolleiden määrä on kasvanut 99-luvulta. Kuvio. Ikävakioitu miesten eturauhassyöpäkuolleisuus ja naisten rintasyöpäkuolleisuus 97

. Yhä useampi kuoli dementiaan ja Alzheimerin tautiin Vuonna dementiaan mukaan lukien Alzheimerin tauti kuoli yli 8 suomalaista. Dementiaan kuolleiden määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana. Kasvu näkyy myös ikävakioiduissa luvuissa (kuvio 5), joissa väestörakenteen vaikutus on huomioitu. Kasvu johtuu osaksi diagnostisoinnin tarkentumisesta ja kuolemansyiden määrittelyssä tapahtuneista muutoksista (WHO:n säännöt). Vuodesta 5 kuolemansyytilastossa on otettu käyttöön kansainvälinen ohje, joka rajoittaa keuhkokuumeen hyväksymistä peruskuolemansyyksi useiden pitkäaikaissairauksien yhteydessä. Jos henkilöllä on keuhkokuumeen lisäksi esimerkiksi dementia, tulee dementia valituksi tilaston peruskuolemansyyksi. Kuolleisuus dementiaan on kehittynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana samalla tavalla sekä miehillä että naisilla. Tautiryhmään kuolleista suurin osa on kuitenkin naisia. Naisten miehiä suurempi dementiakuolemien määrä johtuu siitä, että naiset elävät vanhemmiksi kuin miehet. Dementiaan kuolleiden keski-ikä oli 88 vuotta vuonna. Suomen miesten ja naisten dementiakuolleisuus oli väkilukuun suhteutettuna EU-maiden korkeinta vuonna. Kuvio 5. Ikävakioitu dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) 97

. Alkoholikuolleisuus väheni edelleen Alkoholin käyttöön liittyvä kuolleisuus kasvoi Suomessa suhteellisen tasaisesti 98-luvulta lähtien aina vuoteen, jonka jälkeen alkoholikuolleisuus lisääntyi muutamassa vuodessa noin neljänneksellä. Vuodesta 8 alkanut alkoholikuolleisuuden hidas lasku jatkui vuonna. Vuonna alkoholikuolleisuus oli pienempää kuin kymmenen vuotta aiemmin. Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi vuonna runsaat 8 henkeä, joista miehiä oli ja naisia. Merkittävä syy korkeaan alkoholikuolleisuuteen on alkoholin lisääntynyt kulutus -luvulla. Vuodesta 7 alkaen alkoholijuomien kokonaiskulutus on kuitenkin laskenut. Vuonna kokonaiskulutus oli 9, litraa -prosenttista alkoholia asukasta kohden (THL 5). Alkoholiperäisen kuolleisuuden muutokset ovat seuranneet melko säännöllisesti alkoholijuomien kokonaiskulutuksen kehitystä, vaikka alkoholiperäisiin tauteihin kuoleminen vaatii yleensä pitkäaikaista, useamman vuoden kestänyttä haitallista alkoholin käyttöä. Alkoholisyihin kuolleiden määrän muutokset vuosina 9 johtuvat suurelta osin miesten alkoholikuolemien muutoksista. Alkoholiperäisiin kuolemansyihin on kerätty yhteen useita alkoholiperäisiä tauteja sekä tapaturmaiset alkoholimyrkytykset. Alkoholikuolemista suurin osa aiheutuu alkoholin pitkäaikaiseen käyttöön liittyvistä sairauksista, kuten maksa- ja sydänsairauksista. Alkoholimyrkytysten osuus alkoholikuolemista on pienentynyt kymmenessä vuodessa 6 prosentista 5 prosenttiin. Alkoholimyrkytyksiin kuoli 75 henkilöä vuonna ja heistä 79 prosenttia oli miehiä. Kuolemansyyryhmän merkitys on pienempi kuin kasvaimien tai verenkiertoelinten pääryhmien. Alkoholiperäisiin syihin kuolee kuitenkin edelleen enemmän työikäisiä kuin yksittäisiin kasvaintyyppeihin tai iskeemisiin sydäntauteihin. Alkoholi on mukana myös monissa tapaturmissa kuolemaan vaikuttavana tekijänä. Kuvio 6. Ikävakioitu kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin sekä alkoholin kokonaiskulutus 97 Miesten kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin on huomattavasti yleisempää kuin naisten (kuvio 7). Miesten kuolleisuus on seurannut myös tarkemmin muutoksia alkoholin kokonaiskulutuksessa. Naiset ovat alkoholitilastoissa jäljessä, mutta naistenkin alkoholikuolleisuus on noussut tasaisesti jo usean vuosikymmenen ajan seuraten miesten alkoholikuolleisuutta. Alkoholiin kuolleet ovat yhä vanhempia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden miesten ja naisten alkoholikuolleisuus on kasvanut nuorempia ikäryhmiä huomattavasti nopeammin ja on lähes puolitoistakertaistunut. Alkoholiin kuolleista suurin osa eli lähes seitsemän kymmenestä on edelleen työikäisiä. Ikääntyneiden osuus alkoholisyihin kuolleista on kuitenkin kasvussa. Kymmenessä vuodessa yli 65-vuotiaiden osuus on kasvanut 5 prosenttiyksikköä, 7 prosentista prosenttiin. Vuonna alkoholiperäisiin syihin kuolleiden miesten keski-ikä oli 59 vuotta ja naisten 6 vuotta.

Vuonna alkoholiperäisten syiden osuus kaikista kuolemista oli neljä prosenttia. Alkoholiperäiset kuolemansyyt ovat keski-ikäisille yleisempiä kuolemansyitä kuin eläkeikäisille, koska nuoremmissa ikäryhmissä kuolleisuus on kokonaisuudessaan vanhempia ikäryhmiä selvästi pienempää. 5 5-vuotiaina kuolleista miehistä alkoholi oli joka neljännen eli 6 prosentin kuolemansyy ja 65 7 -vuotiailla huomattavasti harvemman eli 5 prosentin. Peruskuolemansyyn lisäksi alkoholi liittyy moneen tapaturmaiseen kuolemaan myötävaikuttavana tekijänä. Päihtymyksen osuutta tapaturmissa käsitellään seuraavassa luvussa. Kuvio 7. Ikävakioitu kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin sukupuolen mukaan 97

5. Kaatuminen yleisin tapaturmakuoleman syy Yleisimpiä tapaturmakuolemien syitä ovat liikennekuolemat, kaatumis- ja putoamiskuolemat, hukkumiset, myrkytykset sekä tulipalokuolemat. Tässä julkaisussa tapaturmiin lasketaan mukaan kaikki muut myrkytykset lukuun ottamatta alkoholimyrkytyksiä, jotka on luokiteltu alkoholisyihin. Vuonna tapaturmat aiheuttivat reilut neljä prosenttia kaikista kuolemista. Tapaturmaisesti kuoli yhteensä yli henkilöä, miestä ja 8 naista. Tapaturmakuolemien kokonaismäärä on pienentynyt hitaasti, mutta lähes yhtäjaksoisesti vuoden jälkeen. Erityisesti kuolemaan johtaneet liikennetapaturmat ovat vähentyneet. Naisten tapaturmakuolleisuus on selvästi miesten kuolleisuutta pienempää, mutta miesten tapaturmakuolleisuus on kehittynyt erityisen suotuisasti viime vuosina ja kuolleisuusero miesten ja naisten välillä on kaventunut. Ikäryhmittäin tarkasteltuna vuonna tapaturmaisesti menehtyneistä kuusi kymmenestä oli yli 65-vuotiaita. Ikääntyneitä kuoli muita ikäryhmiä enemmän erityisesti tapaturmaisiin kaatumisiin ja putoamisiin. Kuvio 8. Tapaturmakuolleisuus ja erikseen kuolleisuus tapaturmaisiin kaatumisiin 97 Yleisin kuolemaan johtanut tapaturma on kaatuminen tai putoaminen. Kaatumiset ja putoamiset aiheuttivat vuonna yli ihmisen kuoleman, mikä olo noin puolet kaikista tapaturmakuolemista. Kaatumisturmista noin puolet sattui kodin sisällä tai sen välittömässä läheisyydessä ja neljännes hoitolaitoksissa. Kuolemaan johtaneista kaatumistapaturmista yhdeksän kymmenestä tapahtui yli 65-vuotiaille. Lukumääräisesti iäkkäiden henkilöiden kuolemantapauksia sattui enemmän naisille kuin miehille, mutta elossa olevien määriin suhteutettuna iäkkäille miehille tapahtui suhteellisesti useammin kuolemaan johtaneita kaatumisia kuin naisille. Seuraavaksi yleisimmät kuolemaan johtaneet tapaturmat olivat kuljetustapaturmat. Kuljetustapaturmissa (pl. vesiliikenteen hukkumistapaturmat) menehtyneitä oli vuonna kaikkiaan 55. Kuolleiden määrä on pienentynyt yli kolmanneksella viimeisen kymmenen vuoden aikana. Itsemurhan tehneitä ei lasketa mukaan kuljetustapaturmissa kuolleisiin. Hukkumistapaturmiin luetaan yleensä veteen putoamisen sekä uimisen ja veneilyn yhteydessä tapahtuneet hukkumiset. Vuonna hukkumisturmiin menehtyi yhteensä 6 henkeä, joista vesiliikenteessä hukkui 6. Hukkuneista suurin osa, yli 8 prosenttia, oli miehiä. Hukkumiskuolemat vähenivät selvästi vuosina, mutta luvut synkkenivät jälleen vuonna (kuvio 8). Vuonna tapaturmaisissa tulipaloissa kuolleita oli selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna. Tulipalot vaativat 7 ihmisen hengen, kun edellisenä vuonna uhreja oli ollut ennätyksellisen vähän eli 7. Uhreista seitsemän kymmenestä oli miehiä. Saunakuolemia eli saunan kuumuuden aiheuttamia kuolemia oli ja kylmyyteen menehtyi 6.

Kuvio 9. Kuolleisuus hukkumistapaturmiin 998 Hukkuneista lähes puolet päihtyneitä Vuonna keskimäärin joka kuudennessa tapaturmassa alkoholilla oli osuutta turmaan. Tapaturmaisesti kuolleista oli päihdyksissä 6 prosenttia eli 6 henkilöä (liitetaulukko ). Kymmenen vuotta aiemmin vastaava osuus oli prosenttia tapaturmaisesti kuolleista. Tapaturmakuolemassa päihtymys tarkoittaa sitä, että kuolintodistuksella alkoholipäihtymyksen on mainittu myötävaikuttaneen kuolemaan. Luvuissa eivät ole mukana alkoholi- ja lääkemyrkytykset, joissa alkoholi tai lääke on suoraan aiheuttanut kuoleman. Vuonna päihtymystila oli yleisintä tapaturmaisissa hukkumiskuolemissa. Lähes puolet hukkuneista oli alkoholin vaikutuksen alaisena. Samoin tulipaloissa ja kylmyyteen menehtyneistä lähes puolet oli päihtyneenä. Liikenneturmissa joka kuudes oli kuollessaan päihdyksissä. Sen sijaan kaatumistapaturmissa, joista suurin osa tapahtui yli 7-vuotiaille, alkoholin vaikutuksen alaisena oli vain joka kymmenes. Neljä viidestä huumeisiin tapaturmaisesti menehtyneistä miehiä Tapaturmaisten myrkytyskuolemien (pl. alkoholimyrkytykset) kokonaismäärä on pienentynyt 8 prosenttia vuodesta. Niiden määrä vuonna oli yhteensä tapausta, mikä oli 5 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tapaturmaisiin myrkytyskuolemiin menehtyneiden keski-ikä oli miehillä 9 vuotta ja naisilla 55 vuotta. Vuonna Suomessa oli 76 huumausaineista johtuvaa kuolemaa, mikä on 5 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tilastokeskus käyttää huumausainekuolemia laskiessaan luokittelua (Selection B), jonka on laatinut EU:n Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus EMCDDA, joka julkaisee tilastoja ja raportteja internetsivuillaan: www.emcdda.europa.eu. EMCDDA:n mukaan huumausainekuolemiksi lasketaan tapaukset, joissa peruskuolemansyynä on huumeiden käytöstä johtuva mielenterveyden häiriö tai tahaton, tahallinen tai tahallisuudelta epäselvä huumeiden aiheuttama myrkytys. Huumeiden käytön aiheuttamiin mielenterveyden häiriöihin liittyvät kuolemat johtuvat yleensä huumeriippuvuudesta ja huumeiden pitkäaikaisesta käytöstä. Tahattomat huumeiden aiheuttamat myrkytykset ovat tapauksia, joissa kuolema tapahtuu pian aineen nauttimisen jälkeen. Niitä voi yleensä kuvata myös sanalla yliannostus. Tahalliset myrkytykset huumeilla ovat itsemurhia. Vuonna huumeilla tehtiin 9 itsemurhaa. Tahallisuudelta epäselvissä huumeiden aiheuttamissa myrkytyksissä tarkoitusperä on jäänyt epävarmaksi. 5

Taulukko. Huumausaineista johtuvat kuolemat Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kuolleita Kuolleita Kuolleita henkeä kohti henkeä kohti henkeä kohti 9 5,6,,9 78,,, 97 69 8,9,7, 76 5,9,,9 5 96 9,6,8,5 5 6 95,,7, 6 8 7,6,, 7 6 7,7,5, 8 69 9,,6,8 9 75 5, 5,,7 56 7 9,9,, 97 56,7 5,9,5 6 5,9 6,,9 8 5,7 5,5,9 76 5, 5,, EMCDDA:n luokituksen mukaisilla huumeilla tarkoitetaan lähinnä opioideja. Opioidien lisäksi huumeilla tarkoitetaan myös kannabista ja sen johdoksia, muita hallusinogeenejä sekä väärinkäyttöön soveltuvia psykostimulantteja, kuten amfetamiinia ja sen johdoksia. Vuonna huumekuolemista neljä viidestä liittyi opioidien tahattomaan liikakäyttöön. Kuolleiden lukumäärät on laskettu WHO:n suosituksen mukaisesti vaikuttavimmaksi arvioidun aineen mukaan. Useissa tapauksissa kyse on moniainemyrkytyksestä, jossa henkilö on nauttinut myös muita aineita, kuten esimerkiksi alkoholia ja/tai psyykenlääkkeitä. Huumeisiin kuolee huomattavasti vähemmän naisia kuin miehiä. Vuonna naisten osuus kaikista huumausainekuolemista oli viides osa. Huumeisiin tapaturmaisesti menehtyneistä oli naisia 5 prosenttia, mutta huumeilla tehtävissä itsemurhissa naisten osuus oli kuitenkin huomattavasti tätä suurempi, 8 prosenttia. Lukumääräisesti eniten huumekuolemia sattui 5 9-vuotiaiden ikäryhmässä. 6

6. Itsemurhien määrä väheni selvästi Vuonna itsemurhan teki 789 henkilöä, mikä oli lähes vähemmän kuin edellisenä vuonna. Itsemurhien määrä oli suurimmillaan vuonna 99, jolloin Suomessa tehtiin yli 5 itsemurhaa. Sen jälkeen itsemurhakuolleisuus on pienentynyt vuodessa lähes prosenttia. Miesten itsemurhakuolleisuus on huomattavasti suurempaa kuin naisten. Vuonna itsemurhakuolleisuus eli itsemurhien määrä vuodessa asukasta kohden oli,, miehillä, ja naisilla 6,9. Kolme neljästä itsemurhan tehneestä oli miehiä. Itsemurhat ovat keskeinen kuolemansyy nuorilla. Nuorista 5 -vuotiaana kuolleista itsemurhan tehneitä oli kolmannes. Itsemurhien osuus kaikista kuolemista on suuri, koska muu kuolleisuus on nuorilla pientä. Kaikista itsemurhan tehneistä oli nuoria alle 5-vuotiaita joka kymmenes. Nuorten miesten itsemurhakuolleisuus on ollut Suomessa viime vuosina laskussa. Nuorten naisten itsemurhakuolleisuus on sen sijaan pysynyt suhteellisen ennallaan, mutta on selvästi vähäisempää kuin nuorten miesten. Nuorten itsemurhakuolleisuus on Suomessa eurooppalaisittain verrattuna korkea. Nuorten itsemurhakuolleisuus oli Eurostatin vuoden tilastojen mukaan Suomea korkeampi vain Liettuassa ja Latviassa. Sitä vastoin 65 vuotta täyttäneiden itsemurhakuolleisuus ei poikennut EU-maiden keskiarvosta. Yli 65-vuotiaita itsemurhan tehneistä oli joka viides. Kuvio. Itsemurhakuolleisuus 97 7

7. Vuonna kolme äitiyskuolemaa Alle vuoden ikäisenä kuolleiden määrä kasvoi vuodesta, mutta vuonna imeväiskuolleisuus oli poikkeuksellisen vähäistä. Vuonna imeväisiässä eli alle vuoden ikäisenä kuoli 5 lasta, mikä oli 7 lasta enemmän kuin vuonna. Imeväiskuolleisuus oli, lasta tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden. Yleisimmät alle yksivuotiaiden kuolemansyyt olivat perinataalisyyt ja synnynnäiset epämuodostumat (taulukko ). Tartuntataudit, tapaturmat ja väkivalta ovat harvinaisia kuolemansyitä alle yksivuotiailla. Vuonna kuolleena syntyneitä oli 6, mikä oli hieman enemmän kuin edellisenä vuonna (7 lasta). Perinataalikuolleisuus (kuolleena syntyneet sekä ensimmäisen viikon aikana kuolleet) oli,9 lasta tuhatta syntynyttä kohden. Ensimmäisen elinvuoden aikana kuolleista lapsista noin puolet menehtyi ensimmäisen elinviikon aikana eli varhaisneonataalikaudella ja 65 prosenttia neljän ensimmäisen elinviikon aikana eli neonataalikaudella. Neonataalikauden jälkeisen kuolleisuuden tärkeimmät syyt ovat synnynnäiset epämuodostumat ja kätkytkuolemat. Vuonna tapahtui kätkytkuolemaa. Kätkytkuolemia esiintyy yleensä yli kuukauden ikäisillä vauvoilla. -vuotiaiden lasten kuolleisuus on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana lähes puolittunut. Vuonna lasten kuolemia oli 87, mikä oli 9 lasta enemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä vastaa noin kuolemaa lasta kohden. -vuotiaiden yleisimmät kuolemansyyt olivat syövät ja tapaturmat. Raskauteen tai synnytykseen liittyviin syihin kuolleita naisia on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut keskimäärin kolme vuodessa. Vuosi oli ensimmäinen vuosi kuolemansyytilaston historiassa, jolloin ei ollut yhtään äitiyskuolemaa. Vuonna äitiyskuolemia oli kolme eli äitiyskuolleisuus oli 5, kuollutta äitiä elävänä syntynyttä lasta kohden. Lisätietoa kuolleisuudesta imeväis- ja perinataalikaudella on liitetaulukossa. Kuvio. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 99 Taulukko. Alle -vuotiaana kuolleiden kuolemansyyt, 9, ja 9 Kuolleita yhteensä 65 6 98 5 Eräät perinataalikauden aikana alkaneet tilat (P P96) 75 7 5 6 Synnynäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q Q99) 5 5 Kätkytkuolemat (R95) 5 Hengitys- ja verenkiertoelinten sairaudet (J J99, I I99) 5 7 Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E E9) 5 5 6 Muut sairaudet ja tuntemattomat 7 9 7 Tapaturma ja väkivalta (V Y89) 5 5 8

Liitetaulukot Liitetaulukko a. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan, molemmat sukupuolet Peruskuolemansyy (5-luokkainen aikasarjaluokitus) Yhteensä 5 6 65-5 KUOLLEITA YHTEENSÄ (A-Y89) 5 9 8 66 56 - TAUDIT JA TAPATURMAINEN ALKOHOLIMYRKYTYS (A-R99, X5) 8 7 85 6 98 67 - Tartunta- ja loistauteja (A-B99, J65) 5 57 Tuberkuloosi (A5-A9, B9, J65) Immuunikato (HIV-tauti) (B-B) Muut tartunta- ja loistaudit (A-A9, A-B9, B5-B89, B9-B99) 67 7 7 - Kasvaimet (C-D8) 7 79 9 768 - Syövät (C-C97) 95 5 9 Huulen, suuontelon ja nielun syöpä (C-C) 7 66 5 5 Ruokatorven syöpä (C5) 7 8 9 6 Mahasyöpä (C6) 9 9 7 Koolonin syöpä (C8, C9) 8 69 65 8 Peräsuolen ja peräaukon syöpä (C-C) 8 86 9 Primaarinen maksasyöpä (C) 89 95 9 Haimasyöpä (C5) 8 857 Kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä (C-C) 9 77 75 Ihon melanooma (C) 8 57 7 Rintasyöpä (C5) 87 55 56 Kohdunkaulan syöpä (C5) 5 8 5 5 Kohtusyöpä (C5-C55) 9 5 59 6 Munasarjasyöpä (C56) 6 86 6 7 Eturauhasen syöpä (C6) 859 55 8 8 Munuaissyöpä (C6) 6 68 9 9 Virtsarakkosyöpä (C67) 8 Imu- ja vertamuodostavien kudosten syöpä (C8-C96) 77 7 Muut syövät 75 9 89 7 Muut kasvaimet (D-D8) 55 7 8 - Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9) 679 9 5 56 Diabetes (E-E) 98 85 Muut umpieritys- ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9, E5-E9) 8 8 5 Dementia, Alzheimerin tauti (F, F, G, R5) 8 6 5 8 7 6 Muut hermoston ja aistimien taudit pl. alkoholiperäiset 65 5 79 7- Verenkiertoelinten sairaudet pl. alkoholiperäiset (I-I5, I7-I99) 9 555 958 7 59 7 Iskeemiset sydäntaudit (I-I5) 7 997 9 8 Muut, paitsi reumaattiset ja alkoholiset sydäntaudit (I-I5, I7-I5) 8 58 9 Aivoverisuonien sairaudet (I6-I69) 8 8 6 Muut verenkiertoelinten taudit (I-I5, I6-I8, I7-I99) 96 66 679-5 Hengityselinten sairaudet (J-J6, J66-J99) 87 98 65 Influenssa (J9-J) 5 Keuhkokuume (J-J8, J89) 79 Keuhkoputkentulehdus ja keuhkolaajentuma (J-J, J7) 67 5 Astma (J5-J6) 89 85 5 Muut hengityselinten sairaudet (J-J6, J-J9, J6-J6, J66-J88, J85-J99) 97 6 Ruuansulatuselinten sairaudet pois lukien alkoholiperäiset 5 97 55 7 Virtsa- ja sukupuolielinten sairaudet (N-N99) 5 6 87 9

Peruskuolemansyy (5-luokkainen aikasarjaluokitus) Yhteensä 5 6 65 8 Synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q-Q99) 77 5 8 9 Muut sairaudet pl. alkoholiperäiset 557 6 6 69 Tuntemattomat ja epätäydellisesti määritetyt kuolemansyyt (R96-R99) 75 7 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 8 58 58-5 TAPATURMAT JA VÄKIVALTA pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X, X6-Y89) 7 56 6-9 Tapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X, X6-X59, Y-Y5, Y85-Y86) 6 8 798 Maaliikennetapaturmat 9 6 Muut maakuljetustapaturmat 6 5 Vesikuljetustapaturmat (V9-V9) 7 6 5 Muut ja määrittämättömät kuljetustapaturmat (V95-V99) 6 Tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset (W-W9) 9 99 7 Hukkumistapaturmat (W65-W7) 5 6 5 8 Myrkytystapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (X-X, X6-X9, Y-Y5) 9 Muut tapaturmat ja tapaturmien myöhäisvaikutukset 6 6 8 6 5 Itsemurhat (X6-X8, Y87.) 789 6 6 5 Murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely (X85-Y9, Y87.) 78 6 67 5 5 Vahingoittavat tapahtumat, tahallisuus epäselvä (Y6-Y, Y87.) 9 7 5 Muut ulkoiset syyt ja niiden myöhäisvaikutukset (Y5-Y8, Y88-Y89) 6 5 Ei kuolintodistusta 77 69 8

Liitetaulukko b. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan, miehet Peruskuolemansyy (5-luokkainen luokitus) Yhteensä 5 6 65-5 KUOLLEITA YHTEENSÄ (A-Y89) 5 86 6 5 99 9 799 - TAUDIT JA TAPATURMAINEN ALKOHOLIMYRKYTYS (A-R99, X5) 5 6 8 7 - Tartunta- ja loistauteja (A-B99, J65) 9 7 9 Tuberkuloosi (A5-A9, B9, J65) 9 9 Immuunikato (HIV-tauti) (B-B) Muut tartunta- ja loistaudit (A-A9, A-B9, B5-B89, B9-B99) 7 9 - Kasvaimet (C-D8) 6 76 5 5 9 - Syövät (C-C97) 6 9 96 Huulen, suuontelon ja nielun syöpä (C-C) 5 9 5 Ruokatorven syöpä (C5) 85 6 6 Mahasyöpä (C6) 59 85 7 Koolonin syöpä (C8, C9) 8 Peräsuolen ja peräaukon syöpä (C-C) 5 5 9 9 Primaarinen maksasyöpä (C) 66 7 Haimasyöpä (C5) 55 Kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä (C-C) 7 9 98 Ihon melanooma (C) 5 9 6 Rintasyöpä (C5) Kohdunkaulan syöpä (C5) 5 Kohtusyöpä (C5-C55) 6 Munasarjasyöpä (C56) 7 Eturauhasen syöpä (C6) 859 55 8 8 Munuaissyöpä (C6) 6 57 9 Virtsarakkosyöpä (C67) 68 9 9 Imu- ja vertamuodostavien kudosten syöpä (C8-C96) 6 98 5 Muut syövät 86 5 66 Muut kasvaimet (D-D8) 6 5 7 - Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9) 5 9 98 5 Diabetes (E-E) 7 7 97 Muut umpieritys- ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9, E5-E9) 8 9 5 8 5 Dementia, Alzheimerin tauti (F, F, G, R5) 99 76 6 Muut hermoston ja aistimien taudit pl. alkoholiperäiset 8 8 698 7- Verenkiertoelinten sairaudet pl. alkoholiperäiset (I-I5, I7-I99) 9 5 7 89 7 Iskeemiset sydäntaudit (I-I5) 5 5 85 68 8 Muut, paitsi reumaattiset ja alkoholiset sydäntaudit (I-I5, I7-I5) 95 66 9 Aivoverisuonien sairaudet (I6-I69) 786 55 Muut verenkiertoelinten taudit (I-I5, I6-I8, I7-I99) 98 9-5 Hengityselinten sairaudet (J-J6, J66-J99) 9 Influenssa (J9-J) 8 Keuhkokuume (J-J8, J89) 6 97 Keuhkoputkentulehdus ja keuhkolaajentuma (J-J, J7) 79 8 77 Astma (J5-J6) 5 Muut hengityselinten sairaudet (J-J6, J-J9, J6-J6, J66-J88, J85-J99) 5 75 6 Ruuansulatuselinten sairaudet poislukien alkoholiperäiset 58 5 7 Virtsa- ja sukupuolielinten sairaudet (N-N99) 9 8 Synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q-Q99) 87 9 7 9 Muut sairaudet pl. alkoholiperäiset 7 7 Tuntemattomat ja epätäydellisesti määritetyt kuolemansyyt (R96-R99) 8 7

Peruskuolemansyy (5-luokkainen luokitus) Yhteensä 5 6 65 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 8-5 TAPATURMAT JA VÄKIVALTA pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X, X6-Y89) 6 87 899-9 Tapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X, X6-X59, Y-Y5, Y85-Y86) 79 6 756 Maaliikennetapaturmat 99 Muut maakuljetustapaturmat Vesikuljetustapaturmat (V9-V9) 5 Muut ja määrittämättömät kuljetustapaturmat (V95-V99) 8 6 Tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset (W-W9) 587 6 7 7 Hukkumistapaturmat (W65-W7) 87 5 6 8 Myrkytystapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (X-X, X6-X9, Y-Y5) 79 57 9 Muut tapaturmat ja tapaturmien myöhäisvaikutukset 9 5 5 5 5 Itsemurhat (X6-X8, Y87.) 599 7 6 5 Murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely (X85-Y9, Y87.) 5 5 5 Vahingoittavat tapahtumat, tahallisuus epäselvä (Y6-Y, Y87.) 69 57 5 Muut ulkoiset syyt ja niiden myöhäisvaikutukset (Y5-Y8, Y88-Y89) 5 Ei kuolintodistusta 8 77

Liitetaulukko c. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan, naiset Peruskuolemansyy (5-luokkainen luokitus) Yhteensä 5 6 65-5 KUOLLEITA YHTEENSÄ (A-Y89) 6 55 96 7 77 - TAUDIT JA TAPATURMAINEN ALKOHOLIMYRKYTYS (A-R99, X5) 5 76 85 97 89 - Tartunta- ja loistauteja (A-B99, J65) 7 8 Tuberkuloosi (A5-A9, B9, J65) Immuunikato (HIV-tauti) (B-B) Muut tartunta- ja loistaudit (A-A9, A-B9, B5-B89, B9-B99) 7 7 - Kasvaimet (C-D8) 5 79 5 659 - Syövät (C-C97) 5 6 78 Huulen, suuontelon ja nielun syöpä (C-C) 7 6 5 Ruokatorven syöpä (C5) 89 8 7 6 Mahasyöpä (C6) 69 5 7 Koolonin syöpä (C8, C9) 69 5 8 Peräsuolen ja peräaukon syöpä (C-C) 6 9 Primaarinen maksasyöpä (C) 86 9 57 Haimasyöpä (C5) 55 89 56 Kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä (C-C) 775 58 67 Ihon melanooma (C) 8 8 65 Rintasyöpä (C5) 8 5 559 Kohdunkaulan syöpä (C5) 5 8 5 5 Kohtusyöpä (C5-C55) 9 5 59 6 Munasarjasyöpä (C56) 6 86 6 7 Eturauhasen syöpä (C6) 8 Munuaissyöpä (C6) 57 5 9 Virtsarakkosyöpä (C67) 7 9 65 Imu- ja vertamuodostavien kudosten syöpä (C8-C96) 577 7 5 Muut syövät 88 8 5 7 Muut kasvaimet (D-D8) 9 8 - Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9) 7 56 6 Diabetes (E-E) 8 9 88 Muut umpieritys- ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9, E5-E9) 99 9 7 7 5 Dementia, Alzheimerin tauti (F, F, G, R5) 5 67 5 595 6 Muut hermoston ja aistimien taudit pl. alkoholiperäiset 85 6 8 68 7- Verenkiertoelinten sairaudet pl. alkoholiperäiset (I-I5, I7-I99) 9 699 7 Iskeemiset sydäntaudit (I-I5) 85 7 658 8 Muut, paitsi reumaattiset ja alkoholiset sydäntaudit (I-I5, I7-I5) 99 7 865 9 Aivoverisuonien sairaudet (I6-I69) 6 5 Muut verenkiertoelinten taudit (I-I5, I6-I8, I7-I99) 78 7 675-5 Hengityselinten sairaudet (J-J6, J66-J99) 688 6 6 Influenssa (J9-J) Keuhkokuume (J-J8, J89) 9 7 8 Keuhkoputkentulehdus ja keuhkolaajentuma (J-J, J7) 77 5 Astma (J5-J6) 66 6 5 Muut hengityselinten sairaudet (J-J6, J-J9, J6-J6, J66-J88, J85-J99) 9 6 Ruuansulatuselinten sairaudet poislukien alkoholiperäiset 67 66 6 7 Virtsa- ja sukupuolielinten sairaudet (N-N99) 7 7 66 8 Synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q-Q99) 9 5 5 9 Muut sairaudet pl. alkoholiperäiset 7 5 5 8 Tuntemattomat ja epätäydellisesti määritetyt kuolemansyyt (R96-R99) 67 7

Peruskuolemansyy (5-luokkainen luokitus) Yhteensä 5 6 65 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 6 65-5 TAPATURMAT JA VÄKIVALTA pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X, X6-Y89) 77 7-9 Tapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X, X6-X59, Y-Y5, Y85-Y86) 87 7 86 65 Maaliikennetapaturmat 57 5 Muut maakuljetustapaturmat 7 Vesikuljetustapaturmat (V9-V9) 5 Muut ja määrittämättömät kuljetustapaturmat (V95-V99) 6 Tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset (W-W9) 55 5 7 Hukkumistapaturmat (W65-W7) 8 5 8 Myrkytystapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (X-X, X6-X9, Y-Y5) 6 5 9 Muut tapaturmat ja tapaturmien myöhäisvaikutukset 9 8 5 Itsemurhat (X6-X8, Y87.) 9 5 7 5 Murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely (X85-Y9, Y87.) 7 5 Vahingoittavat tapahtumat, tahallisuus epäselvä (Y6-Y, Y87.) 5 9 5 Muut ulkoiset syyt ja niiden myöhäisvaikutukset (Y5-Y8, Y88-Y89) 5 Ei kuolintodistusta 69 8 Liitetaulukko. Tapaturmissa kuolleet ulkoisen syyn ja päihtymyksen mukaan Ulkoinen syy Tapaturmat (pl. myrkytykset) Liikennetapaturmat (pl. vesiliikenteen hukkumiset) Kaatuminen, putoaminen Hukkuminen (ml. vesiliikenteen hukkumiset) Ruokaan tukehtuminen (W79) Saunakuolemat (W9) Tulipalo (X X9) Kylmyys (X) Muu tapaturma Tapaturmissa kuolleet 98 55 6 7 6 8 Päihtyneenä tapaturmissa kuolleet Henkeä % 6 5,9 6,5 9, 76 7,,7 7,, 5,7 7 8,

Liitetaulukko. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 987 987 988 989 99 99 99 99 99 995 996 997 998 999 5 6 7 8 9 Perinataalikuolleet 55 5 95 57 5 9 8 9 78 68 7 9 5 6 76 86 8 98 8 8 9 97 5 Perinataalikuolleisuus ) 8, 8, 7,8 7,7 8, 7, 6,6 6,6 6,8 6, 6, 6,5 5,7 5,7 5, 5,5,9 5,,9,8 5,,7,9,,,9,,9 Kuolleena syntyneet 8 7 5 88 67 8 99 9 7 8 8 8 78 87 8 9 89 5 8 6 6 7 6. viikolla kuolleet 9 97 6 6 8 6 9 6 97 98 9 98 9 9 9 95 67 78 7 5 6.viikon kuolleisuus,,,,,5,,5,8,,,,,,7,7,6,7,,8,5,6,6,6, Neonataalikuolleet 5 5 6 5 76 8 95 7 76 65 69 5 6 7 5 9 9 6 9 Neonataalikuolleisuus ),,9,,7,,7,,,8,9,8,,7,,,,,5,,,9,9,,5 Imeväiskuolleet 7 85 8 68 8 85 5 8 6 5 8 65 8 9 79 68 59 59 6 8 Imeväiskuolleisuus ) ) Perinataalikuolleisuus = Kuolleena syntyneet (äidin raskauden kesto vähintään viikkoa tai sikiön paino vähintään 5 g) sekä ensimmäisen elinviikon aikana kuolleet tuhatta syntynyttä kohti (ml. kuolleena syntyneet). ) Neonataalikuolleisuus = Neljän ensimmäisen elinviikon aikana kuolleiden määrä tuhatta elävänä syntynyttä kohti. ) Imeväiskuolleisuus = Alle vuoden vanhana kuolleiden määrä suhteessa tuhatta elävänä syntynyttä kohti.,,,9, 97 85 6 8,6,,, 98 5 6, 6, 6, 5,6 5,9 5,,,6,,9,9,,7,6,,,,,,9,7,7,6,,,,7, 5

Liitetaulukko. Vuoden keskiväkiluvut iän ja sukupuolen mukaan Ika Sukupuolet yhteensä Miehet Naiset Kaikki ikäluokat 5 6 5 686 775 98 58 9 78 8 5 56 9 76 5 9 5 5 566 7 957 9 7 9 9 5 9 6 58 98 5 867 79 7 59 66 96 5 9 9 75 7 9 65 556 5 8 8 866 7 8 5 9 78 75 9 66 7 5 6 6 89 5 7 5 9 6 79 8 9 79 86 5 5 75 59 88 87 87 7 55 59 7 568 8 7 88 6 6 78 99 85 9 68 65 69 66 5 76 9 7 7 7 9 9 7 8 88 75 79 9 99 8 6 8 8 8 599 5 6 88 986 85 89 89 57 8 6 9 9 55 8 6 95+ 7 6 Liitetaulukko 5. Ikävakioinnissa käytetty Eurostatin vakioväestö (ESP) Ikäryhmät 5 9 5 9 5 9 5 9 5 9 5 5 55 59 6 6 65 69 7 7 75 79 8 8 85 89 9 9 95+ Yhteensä Vakioväestö ikäryhmässä 5 5 5 5 5 5 6 6 6 5 7 7 7 7 6 5 6 5 5 5 5 5 8 6

Liitekuviot Liitekuvio. Työikäisten (5 6 vuotiaiden) ikävakioitu kuolleisuus eri kuolemansyihin 99 Liitekuvio. Työikäisten (5 6 vuotiaiden) miesten ikävakioitu kuolleisuus eri kuolemansyihin 99 7

Liitekuvio. Työikäisten (5 6-vuotiaiden) naisten ikävakioitu kuolleisuus eri kuolemansyihin 99 Liitekuvio. Ikävakioitu kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin 97 Liitekuvio 5. Ikävakioitu kuolleisuus kasvaimiin97 8

Laatuseloste: Kuolemansyyt. Tilastotietojen relevanssi Kuolemansyytilasto tuottaa vuosittain tilastotietoa Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden kuolemansyistä. Tilasto tehdään kuolintodistusten perusteella. Tietoja täydennetään ja tarkistetaan Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän kuolleiden tiedoilla. Tilastokeskuksessa on kuolintodistuksia ja tietoja kuolemansyistä vuodesta 96 lähtien. Kuolemansyytiedoilla on suuri merkitys väestön terveydentilaa kuvaavassa yleisessä tietojärjestelmässä. Kuolemansyytietoja käytetään paljon erilaisissa lääketieteellisissä tutkimuksissa ja yhdistämällä tietoja Tilastokeskuksen muihin aineistoihin tutkitaan muun muassa väestöryhmien välisiä kuolleisuuseroja. Kuolemansyyn selvittäminen ja siihen liittyvät menettelyt mukaan lukien tilaston tuottaminen ja kuolintodistusten arkistointi perustuvat kuolemansyyn selvittämisestä annettuun lakiin (97/59) ja asetukseen (97/98). Huhtikuussa hyväksyttiin Euroopan komission asetus (EU) N:o 8/, jossa vahvistetaan ne muuttujat, erittelyt ja metatiedot, jotka EU:n jäsenvaltioiden on toimitettava kuolemansyytilastojen osalta. Käsitteet Kuolemansyyt saadaan kuolintodistuksista. Tietokantatauluihin on kerätty tietoa tilaston peruskuolemansyistä vuodesta 969 lähtien ja vuodesta 987 lähtien tietoa on peruskuolemansyyn lisäksi myös välittömästä, välivaiheen sekä myötävaikuttavista kuolemansyistä. Peruskuolemansyy on se tauti, joka on pannut alulle välittömästi kuolemaan johtaneen sairaustilojen sarjan. Tapaturmaisessa tai väkivaltaisessa kuolemassa peruskuolemansyy on se ulkoinen syy, josta kuolemaan johtanut vamma tai myrkytys aiheutui. Lääkärin kuolintodistuksella antamaa peruskuolemansyytä ei suoraan käytetä tilastoinnissa, vaan sitä käytetään apuna muodostettaessa tilaston peruskuolemansyy. Tilaston peruskuolemansyyn päättelyssä sovelletaan Maailman Terveysjärjestön (WHO) laatiman kansainvälisen tautiluokituksen (ICD-) valinta- ja sovellussääntöjä. Niiden perusteella tilaston peruskuolemansyy päätellään lääkärin kuolintodistuksella antamista kuolemansyistä. Vuosittaiset kuolemansyytilastot tehdään tilaston peruskuolemansyyn mukaan. Muita kuolemansyitä käytetään lähinnä tutkimuksissa. Välitön kuolemansyy ilmaisee sen taudin, vian tai vamman, jonka oireisiin henkilö kuolee. Välittömäksi kuolemansyyksi ei kuitenkaan lueta kuoleman mekanismeja, esim. sydänpysähdystä. Välivaiheen kuolemansyy on se tila, joka johtaa peruskuolemansyystä välittömään syyhyn. Myötävaikuttavia kuolemansyitä ovat kuolintodistuksen osassa II ilmoitetut muut merkittävät tilat, jotka vaikuttavat kuolemaan, mutta eivät liity kuolintodistuksen osan I syy-seurausketjuun. Alle 8 vrk:n ikäisinä kuolleista ja kuolleena syntyneistä tilastoaineistossa on lapsen tärkein kuolemansyy, äidin tärkein lapsen kuolemaan vaikuttanut syy sekä kaksi muuta lapsen kuolemaan vaikuttanutta kuolemansyytä. Kuolleena syntyneisiin luetaan sikiö tai vastasyntynyt, jolla syntyessään ei todeta elonmerkkejä ja raskauden kesto on ollut vähintään viikkoa tai syntymäpaino on vähintään 5 grammaa. Tätä käsitettä on käytetty Suomen vuosittaisissa taulukoissa vuodesta 987 lähtien. Tätä aikaisemmin käytössä olleessa määritelmässä kuolleena syntyneeksi luettiin vastasyntynyt tai sikiö silloin, kun raskauden kesto oli ollut vähintään 8 viikkoa. Käsitteen muutos vaikutti myös perinataalikuolleisuuden määritelmään kuolleena syntyneiden osalta. Raskauden keskeytyksiä ei tilastoida kuolemansyytilastossa. Kuolleena syntyneitä ei lasketa mukaan tilaston kuolleiden yhteismäärään, vaan ne julkaistaan erikseen. Imeväiskuolleisuus tarkoittaa imeväisiässä (alle vuoden vanhana) kuolleiden osuutta elävänä syntyneistä. Neonataalikuolleisuus on neljän ensimmäisen elinviikon aikana kuolleiden osuus elävänä syntyneistä. Luku on ilmaistu taulukoissa usein promilleina. Varhaisneonataalikuolleisuus on ensimmäisen elinviikon aikana kuolleiden lukumäärä suhteessa elävänä syntyneiden lukumäärään. Myöhäisneonataalikuolleisuudella tarkoitetaan 7 7 vuorokauden iässä kuolleiden määrää suhteessa 9