Koulumatkan tienylityksien turvallisuuden arviointi haja-asutusalueilla Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt - seminaari 31.10.2018 Päivi Sivonen 31.10.2018
Esityksen sisältö Miksi tehtiin? Kuka teki? Mitä tehtiin? Mitä saatiin aikaiseksi? Mitä opittiin? Miten voitaisiin jatkaa? *Esityksen sisältö pohjautuu hankkeen julkistettuun loppuraporttiin
Miksi tehtiin? - Tausta ja Tavoite Lähtökohtana hankkeessa on Koululiitu ohjelma ja siinä mukana oleva vaarallisuuden arvioinnin työkalu. Menetelmän käyttösuosituksissa on kirjaus arvioinnin toimimisesta ensisijaisesti taajama-alueella. Tämän hankkeen tavoitteena oli päivittää arviointia toimimaan laajemmin erilaisissa tien ylityspaikoissa. Päivityshankkeessa huomioitiin myös ne tien ylitystavat, joita ei nykyisessä mallissa ole mukana. Julkisesti rahoitettu hanke päivitystyössä oli tarpeen, jotta voitiin päivittää suosituksista yleisemmin hyväksyttyjä ohjeita arviointityöhön. Arviointi tien ylityksissä olisi edelleen harkinnanvarainen, mutta uudistuksen myötä paremmin ohjelmaa käyttäviä kuntia tukeva Päivitetään arviointia toimimaan laajemmin erilaisissa tien ylityspaikoissa
Kuka teki? - Osallistujat ja kustannukset Hankkeen ohjaukseen osallistuivat: Trafi, ELY-keskukset (Pohjois-Pohjanmaa ja Uusimaa), Liikenneturva sekä hankkeessa mukana olleet kunnat Oulu, Espoo, Hollola, Lohja, Nurmijärvi ja Salo. Näiden lisäksi asiantuntijaroolissa palautetta antoivat poliisi, Liikennevirasto sekä Kuntaliitto. Hankkeen konsultteina toimivat Ramboll Finlandista Teemu Kinnunen ja Kari Hanski. Kustannukset 20400 euroa (alv0), joka jakaantui Valtiolle 50 prosenttia ja mukana oleville kunnille 50 prosenttia. Laaja yhteistyöverkosto -osittain samat henkilöt kuin edellisessä päivityksessä 2009. Valtakunnallinen tarkastelu Hanke toteutettiin ajalla 10/2017-08/2018
Mitä tehtiin? Kuntakohtaiset maastokäynnit yhteensä noin 50 kohdetta Laaja käyttäjäkysely 140 käyttäjäkuntaa, joista 40 prosenttia vastasi. Arviointityökalun päivitys edellinen päivitys tehty 2009. Käyttösuositusten päivitys otettiin erityisesti kantaa haja-alueen tien ylityksiin. Näiden osalta ei ole aiemmin ollut lainkaan suosituksia menettelytavoista. Tien ylitys haja-alueilla taulukko harkinnanvaraisuuden tueksi KouluLiitumenetelmää on päivitetty viimeksi 2009. Kyselyllä tavoitettiin merkittävä osa ohjelman käyttäjistä.
Mitä saatiin aikaiseksi? - Uudet tienylitystavat ja kertoimet Päivitettiin uudet kertoimet taajama-alueiden tienylitys tarkasteluihin
Mitä saatiin aikaiseksi? - Tien ylitys haja-alueella Lähtökohtana voidaan käyttää ko. tien kohdan tiensuuntaista riskilukua ja arvioida paikallisten olosuhteiden perusteella onko tien kohdassa ylityksen turvattomuutta lisääviä tai vähentäviä tekijöitä. Nämä koottiin taulukkomuotoon osaksi käyttösuosituksia. Aina paikallinen harkinta Haja-alueen tien ylitykset eivät ole suoraan riskiluvuissa vaan niiden osalta arviointi perustuu aina paikalliseen harkintaan, josta vastaa kuljetuksesta päätöksen tekevä kunta.
Mitä saatiin aikaiseksi? Taulukko haja-alueen tien ylittämisen turvattomuutta lisäävistä ja vähentävistä tekijöistä Aina paikallinen harkinta
Mitä opittiin? Hankkeen keskeisenä tuloksena oli Koululiitun nykyisiä laskentakaavoja täydentävä malli tien ylityksien arviointiin erilaisissa ylityskohdissa. Tien ylityksiin haja-alueella luotiin tämän hankkeen myötä uudet käyttösuositukset, joiden tavoitteena on tehdä ohjelman käytettävyydestä laajemmin kuntia palvelevaa. Ohjelman käyttösuositukset päivitettiin vastaamaan paremmin nykyistä tilannetta ja huomioitiin edellisen päivityksen jälkeen eli noin 10 viime vuoden aikana tulleet muutokset. KouluLiitutyökalu on tärkeä osa koulumatkojen turvallisuuden arviointia. Käyttäjäkunnille tehdyssä kyselyssä nähtiin ongelmana se, ettei kaikkia suosituksia tunneta. Käyttösuosituksien osalta pyrittiin selkeyttämään rakennetta ja itse ohjelman rakenteessa paremmin tuomaan esiin käytön suositukset.
Miten voitaisiin jatkaa? Hankkeen tavoitteena on, että kuntien koulutoimistojen työajan käyttö tehostuisi selkeämmän toimintamallin myötä. Koulukuljettaville ja heidän vanhemmilleen tavoitteena oli saada yhdenmukaisempi malli eri puolilla maata, kun yhtenäistetään käytäntöjä ja sovitaan suosituksista tapauksiin, joihin ei aiemmin ole yhteistä suositusta ollut. Käytetäänhän kunnissa oikein? Tarvitaanko lisäkoulutusta? Valtakunnallinen tasapuolisuus Laskentamenetelmään tulee päivityksiä tulevaisuudessakin. esimerkiksi teiden talvihoidon luokituksen osalta.
Homma paketissa! Kiitos, Päivi Sivonen Oulun kaupunki paivi.sivonen@ouka.fi