YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Vanhan kirjaston tontin muuttaminen asuinkerrostalotontiksi Päivityshistoria 17.8.2015 YMP Lentokuva Vallas Oy 2012 1
Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 243 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2
Suunnittelualue Kaavamuutos käsittäää ns. vanhann kirjaston ton- ja Suupantien kulmauksessa Suupantorin kul- malla. Rakennuksessa on tällä hetkellä Pirkka- lan kunnan hallintotiloja. Tontti on osa korttelia 703, ja sille sijoittuu ko. kiinteistön lisäksi kaksi asuinkerrostaloa käsittävä kiinteistö nro 604-408-4-265 tontille 1. tin numero 703/2 (604-408-4-266)) Suupankujan Tontilla oleva rakennus on valmistunut 1978 alun perin kaupan tiloiksi. Kirjasto sijoittui raken- rakennus oli vuoteen 2010, kunnes kirjasto muutti nykyisiin tiloihin. Vapautuviin tiloihin sa- neerattiin nykyiset oimistotilat vuonna 2010. Rakennus on huonokuntoinen ja toisen kerrok- sen tiloissa on todettu kosteusvaurioita minkä vuoksi osa tiloista on poissa käytöstä. Vanhentuneen 1970-luvun rakennuksen kunto, remontoimisen kalleus sekä remonteilla saavu- tettava elinkaaren lyhyys ovat johtaneet arvioi- maan tontin kehitysmahdollisuuksia uudisraken- tamisen keinoin. nukseen 1985 (rakennuslupa), jossa käytössä Vireilletulo Alueen kaavoitus on tullut vireille vuoden 2011 kaavoituskatsauksella, KH 2.5.2011 150. Suunnittelualue,Ktj-selaintietopalvelu, Maanmittauslaitos 2015 Alustavat tavoitteet Osallistumis- ja arviointisuunnitelmann tarkoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoitustyön alkaessa osana kaavatyön ohjelmointia. Siinä esitetään suunnitelma osallistumisen ja muun vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista. OAS:n laatiminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL 63 ). OAS tehdään ennen muuta osallisia varten. Osallisia ovat mm. asukkaat, kiinteistöjen omistajat, yhteisöt sekä kun- nan ja valtion viranomaisia tai muut joiden asumiseen, työtekoon tai muihin oloihin kaava saattaaa huomattavasti vaikuttaa (MRL 62 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tulisi antaa osallisille perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista niin, että osalliset voivat arvioidaa omalta kannaltaan hankkeen merkitystä sekä tarvetta osallistua kaavan valmisteluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaann tarvittaessa tarkentaa kaavoitushankkeen aikana aina ehdotusvai- ole asianmukainen, hän voi esittää kaavoittajalle ja viime kädessä Pirkanmaan ELY-keskukselle neuvottelua sen riittävyydestä (MRL 64.3 ). Esitys on tehtävä ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville. heeseen asti. Suunnitelman tarkistuksesta tiedotetaan osallisille esim. kuulutuksella. Jos OAS ei osallisen mielestä Keskustan maankäytön tehostaminen sekä asumisen ja palveluiden kehittäminen kuntakeskuksessa puoltavat ajatusta tontin kehittämistä asuinkäyttöön. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tutkia tontin muuttamista asumisen kortteliksi. Täydennysrakentamisen sovittaminen ympäröivään rakentamiseen, rakenteellinen auto- Kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtuurin osalta tavoitteena on mahdollistaa laadukastaa ja omaleimaista keskusta- rakentamista, viihtyisää ja urbaania asumista,, sekä joukkoliikenteeseen tukeutuvaa ja esteetöntä kaupunkia. Määrällisiksi tavoitteiksi on alustavasti kaavailtu tontin mahdollistavan asumista n. 3000 ke-m2, liiketiloja katu- tasoon 300-500 ke-m2 sekä pysäköinti rakenteellisena tontin omaan tarpeeseen. paikoitus sekä liikenteelliset ratkaisut ovat osaltaan tutkittavia asioitaa asemakaavamuutoksen laadinnassa. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 243 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3
Kaavatilanne, suunnitelmat, selvitykset ja päätökset Maakuntakaava Alueella on voimassa Pirkanmaan 1. maakuntakaava (2007) ja Pirkkalan yleiskaava (1996). Maakuntakaavassa alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Maakuntakaava 2040 työ on luonnosvaiheessa. Maakuntakaava 2007. Yleiskaava Voimassa olevassa Yleiskaava 1995:ssä alue on osoitettu julkisten palveluiden ja hallinnon alueeksi (C). Valtuuston (9.12.2013 138) hyväksymässä uudessa taajama-alueen yleiskaava 2020:ssa alue on merkitty niinikään keskustatoimintojen alueeksi (C). Alue on tarkoitettu asemakaavoitettavaksi. Alueelle saa osoittaa palveluja hallintoa keskustaan soveltuvaa asumista sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta työpaikkatoimintaa, näihin liittyvää liikennettä ja virkistystä sekä yhdyskuntateknistä huoltoa. Yleiskaava 2020 on korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituksen johdosta. Valitus ei koske suunnittelualuetta. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 243 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4
Oikeusvaikutteettomat yleiskaava 1995 ja Taajamayleiskaava 2020 (Valt 9.12.2013 138) Asemakaava Tontilla on asemakaava, joka on tullut voimaann 19.8.1998. Tontti on merkitty liike- ja toimistorakennusten kort- telialueeksi (K). Rakennusoikeutta tontilla on 1200 ja sallittu kerroskorkeus kaksi. Naistenmatkan osa-alueenasemakaavojen voimaantulopäiviä sekä asemakaavayhdistelmä. Tampereen kaupunkiseudun rakennussuunnitelma 2030 Ote rakennesuunnitelmasta. Pirkkalan keskusta on kohde 27. Yleissuunnitelma 2004 Pirkkalan keskustan täydennysrakentaminen perustuu 2003 järjestetynn arkkitehtikilpailun tuloksena syntynee- seen keskusta-alueen yleissuunnitelmaan (A-Konsultit, 2004). Yleissuunnitelman keskeinen tavoite oli esittää Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 243 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5
tapa, jolla keskustan matalalla tehokkuudella rakennetut korttelit täydennysrakennetaan vaiheittain. Yleissuunnitelma on toteutunut Koulutien itäpuolen osalta sekä torin, Suupantien Naistenmatkantien ja Nordean kiinteistön rajaaman korttelin osalta. Yleissuunnitelma käynnisti kuntakeskuksen täydennysrakentamisen. Kaupunkiseudun yhteinen rakennemalli sekä siinä ääneen lausuttu tarve kaupunkirakenteen tiivistämiselle ja täydennysrakentamiselle sekä kunnan omat tavoitteet asukasmäärän kasvusta 2030 mennessä ovat johtaneet siihen, että kuntakeskustaa on suunniteltu 2010-luvun kaavamuutoksissa yleissuunnitelmaa tehokkaammin. Mm. kunnanviraston kehityshanke sekä lukion kaavamuutos ovat esimerkkeinä em. muutoksesta. Maanomistus Tontin pinta-ala on 2017 m2 ja maanomistajana on Pirkkalan kunta. Naapuriosallisina tiedotetaan kiinteistöjä 604-408-4-265, 604-408-18-1, 604-408-4-46, 604-408-1-144 ja 604-408-1-142. Selvitykset Olemassa olevia selvityksiä aluetta koskien on Naistenmatkantien meluselvitys (Ramboll Oy, 2011), Naistenmatkantien (mt 3022) liikenneselvitys (Sito Oy, 2007, 2013); Pirkkala liikenne-ennusteen päivitys vuodelle 2030, (Kalenoja, 2008); Pirkkalan keskustan luontoselvitys Yleiskaavaan, (Ramboll Oy, 2009), Suupan liikennejärjestelyiden yleissuunnitelma, (Sito Oy 2014), Modernin rakennusperinnön selvitys (M. Hinnerichsen, 2008). Vaikutukset ja niiden arviointi Vaikutusalueeseen kuuluu Pirkkalan keskusta kokonaisuudessaan. Keskeisin vaikutusalue rajautuu lännessä Lentoasemantiehen, pohjoisessa Naistenmatkantiehen, idässä Suupantien risteykseen ja Vähäjärveen ja etelässä Pyhäojaan sekä liikenteellisesti koulukeskuksen ja Suupankujan kerrostalojen tontteihin. Kaavoitustyön aikana arvioidaan asemakaavamuutoksen vaikutuksia. Olennaisia arviointikohteita tällä suunnittelualueella on: ympäristövaikutukset, terveellisyys, turvallisuus, viihtyisyys yhdyskuntarakenteen taloudellisuus liikenteelliset vaikutukset (liikenneturvallisuus, kevyt liikenne, liittymät, toimivuus) rakennettu ympäristö kaupunkikuva, maisemakuva palvelut Kaavaa valmisteltaessa vaikutusten arvioinnin tarvetta täsmennetään. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 243 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6
Ketkä ovat osalliset ja sidosryhmät? Osallisia asiassa ovat suunnittelualueen ja lähialueen asukkaat sekä toimijat, joiden olosuhteisiin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Viranomaisten ja yhteisöjen osalta osallistuminen ja vuorovaikutus asemakaavoituksen yhteydessä tapahtuvat etupäässä neuvotteluiden ja lausuntojen kautta. Asemakaavan laajennuksesta tiedotetaan seuraaville osapuolille: Naapuritonttien omistajat (5 asuntoosakeyhtiötä) Kunnan hallintokunnat Pirkanmaan pelastuslaitos Tampereen kaukolämpötoiminta Elenia Oy Pirkanmaan Ely-keskus Pirkkalan ympäristöyhdistys Pirkkala-Seura Ry Pirkanmaan maakuntamuseo Muut ilmoituksensa mukaan Miten voi osallistua miten suunnittelusta tiedotetaan? Suunnitteluvaihe Työstäminen Käsittely Osallistuminen Tiedottaminen Tavoiteaika-taulu Aloitusvaihe Vireille tulo kaavoituskatsauksella OAS:n riittävyyden OAS nähtävillä 7-9/2015 Yleisten tavoitteiden tai arviointi. Suunnitel- Kuulutus kaavan vireille- asettelu, erikseen Kunnanhallituksessa man riittävyydestä tulosta ja OAS:n nähtävil- lähtötietojen kokoaminen (KH). voi jättää kirjallisen läolosta. Kaavan vireilletuman Viranomaisneuvottelut mielipiteen. losta tiedotetaan Pirkkalai- OAS:n laadinta tarvittaessa nen lehdessä, virallisilla (MRA 26 ). Oas ilmoitustauluilla sekä kunnan käsitellään ympäristölautakunnassa. www-sivuilla sekä kirjeitse muulla paikkakunnalla asuville maanomista- Valmisteluvaihe 10/2015-6/2016 Ehdotusvaihe 7-11/2016 Hyväksymisvaihe 12/2016-1/2017 Kaavaluonnoksen laadinta Kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen luonnos työstetään kaavaehdotukseksi. Kaavan hyväksymisen päätöksenteko (kunnanhallitus, valtuusto). Kaavaluonnos käsitellään ympäristölautakunnassa (YMPLA). Valmisteluaineisto nähtävillä 30 pv. Kaavaehdotus käsitellään YMPLA:ssa ja KH:ssa joka asettaa ehdotuksen nähtäville 30 pv. 2. Viranomaisneuvottelu (MRA 26 ). Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kaavan hyväksymistä. Mielipiteen esittäminen valmistuneesta aineistosta kirjallisesti ja suullisesti nähtävillä olon aikana. Mahdolliset muistutukset kirjallisesti nähtävilläolon aikana Mahdolliset valitukset Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Kuka valmistelee kaavaa ja mistä saa lisätietoa? Asemakaavoitusta tekee Pirkkalan kunnan maankäyttö. Lisätietoja antaa jille. Luonnos nähtävillä kunnanvirastossa ja wwwsivuilla. Tiedottaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja www-sivuilla. Ehdotus nähtävillä kunnanvirastossa ja wwwsivuilla Tiedottaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja www-sivuilla. Kuulutus hyväksymispäätöksestä lehdessä ja virallisilla ilmoitustauluilla. Arkkitehti Santeri Kortelahti 050 435 5109 etunimi.sukunimi@pirkkala.fi Pirkkalan kunta Maankäyttö Suupantie 11 33960 PIRKKALA Suunnittelun etenemistä voi seurata netissä osoitteessa http://www.pirkkala.fi/palvelut/asuminen/kaavoitus/nahtavilla-olevat-kaavat-ja-rakennuskiellot/ Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 243 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7
Miten mielipide tai muistutus annetaan? Mielipiteen tai muistutuksen voi jättää postitse vapaamuotoisella kirjeellä, sähköpostilla osoitteeseen ymparistotoimenkirjaamo@pirkkala.fi tai käymällä henkilökohtaisesti maankäytön palvelupisteessä. Kommentointi sähköisessä muodossa on toivottavaa, koska se helpottaa viestien käsittelyssä prosessin eri vaiheissa. Asemakaavaprosessi Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 243 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8