Nro 8 / huhtikuu, kausi 2017-2018 Julkaisupäivä 15.4.2018
1 LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi DG -tiedote 9/2017-2018 5.4.2018 ISÄNTÄPERHEITÄ NUORISOVAIHTOON TULEVILLE NUORILLE Piirimme tärkein tämän toimikauden aktiviteetti on Porissa 29.7-4.8.2018 järjestettävä kansainvälinen nuorisoleiri. Ennen varsinaista leiriä tarvitaan ajanjaksolle 16.7-29.7.2018 noin kolmellekymmenelle ympäri maailmaa tulevalle nuorelle isäntäperheitä joista on tällä hetkellä huutava pula. Nuorisovaihdon yhtenä pääperiaatteena on vastavuoroisuus: Klubi, joka lähettää yhden tai useamman nuoren ulkomaille nuorisovaihtoon järjestää vastaavalle määrälle ulkomailta tuleville nuorille isäntäperheen isäntäperhejaksolle. Isäntäperheen ei tarvitse olla Lions -perhe ja useampi perhe voi jakaa keskenään haluamallaan tavalla isäntäperheenä toimimiseen keskenään ja lisäksi kaikki piirimme klubit ovat tervetulleita osallistumaan järjestämään isäntäperheitä ulkomailta tuleville nuorille. Lisätietoja isäntäperhetoiminnasta ja ilmoittautumisesta isäntäperheeksi saa Kaija Valtoselta, sähköposti: kaija.valtonen@lions.fi, puhelin 050 339 7258, tämän tiedotteen liitteestä sekä piirimme nettisivuilta osoitteesta www.lions107m.org/index2.php Toimikunnat Nuorisovaihto,- Leiri ja Leo josta löytyy myös tarvittava ilmoittautumislomake mikä on myös tämän tiedotteen liitteenä. PIIRIN VUOSIKOKOUS ULVILASSA 21.4.2018 Piirimme vuosittainen suurtapahtuma lähestyy. Ilmoittautuminen lauantaina 21.4.2018 pidettävään piirimme vuosikokoukseen päättyy sunnuntaina 15.4.2018. Varsinaisen piirin vuosikokouksen, vuosijuhlan, iltajuhlan ja uutuutena järjestettävän rinnakkaisohjelman lisäksi päivän tärkeimpiä anteja on aamupäivällä järjestettävät klubien ensi toimikauden avaintoimijoille järjestettävät presidenttien, sihteerien, rahastonhoitajien, tiedotussihteerien, jäsenjohtajien sekä alueen ja lohkon puheenjohtajille järjestettävät koulutustilaisuudet joihin osallistuminen helpottaa suuresti niihin osallistuvien henkilöiden oman virkansa hoitamista ensi toimikaudella. Tarkemmat tiedot piirin vuosikokouksen ohjelmasta ja ilmoittautumislomake löytyy piirin sivuilta osoitteesta www.lions107m.org/piirin_vuosikokous_2018/paivaohjelma.php
2 PUNAINEN SULKA -KERÄYSLIPPAIDEN PALAUTUS Suuri joukko Punaisen Sulan keräyslippaita on vielä palauttamatta minulle. Niitä klubeja jotka eivät ole vielä palauttaneet keräyslippaita pyydetään palauttamaan lippaat piirin vuosikokoukseen tai minulle tavalla tai toisella. Lippaita joissa on liimattuna Punaisen Sulan keräyslupatarra ei missään tapauksessa saa käyttää Punaisen Sulan keräysluvan umpeuduttua klubin mahdollisissa muissa rahankeräyksissä. ÄÄNESTYS UUSISTA ARNE RITARI -SÄÄTIÖN ADRESSISTEISTA Arne Ritari -säätiön järjestämään uusien adressien kuva-aiheiden suunnittelukilpailuun tuli viisikymmentä seitsemän ehdotusta joista on valittu yksitoista kappaletta 30.4.2018 päättyvään jäsenäänestykseen joista Arne Ritari -säätiö lunastaa kuvakirjastoon viisi työtä. Näihin kuviin voi tutustua ja antaa äänensä mielestään parhaalle kuvalle Lions-liiton nettisivuilla www.lions.fi/toiminta/arne_ritari_-saatio/uutiset/saation_hallitus_onvalinnut_jasenaanestykseen_paasseet_ehdotukset/ EU:N TIETOSUOJA-ASETUKSEEN LIITTYVÄ KYSELY KAIKILLE JÄSENILLE Edellisessä tiedotteessani klubien sihteereille jakeluun lupaamani kyselylomake kunkin jäsenen suostumuksesta koskien itseään koskevia henkilötietoja on myöhästynyt aiemmin minulle ilmoitetusta aikataulusta. Lomakkeen ja sen tietotekniseen käsittelyyn liittyviä kaikkia ongelmia ei saatu ratkaistua aiemmin ilmoitetussa määräajassa. Tätä tiedotetta kirjoitettaessa Lions-liiton ITC -työryhmää pitää kokousta Lionsliiton jäsenrekisteriä pitävän palveluyrityksen edustajien kanssa ja tarkemmasta kyselyn aikataulusta ja muista siihen liittyvistä ohjeista on ennakkotietojen perusteella odotettavissa lisätietoja viikolla 15. UUSIEN LEIJONIEN KOULUTUSTILAISUUS RAUMALLA 26.4.2018 Tämän toimikauden viimeinen uusille Leijonille tarkoitettu koulutustilaisuus pidetään Raumalla torstaina 26.4.2018 myöhemmin ilmoitettavana alkamisajankohtana ja paikassa. Ilmoittautuminen tähän tilaisuuteen suoritetaan piirisihteeri Hilve Reijoselle sähköpostitse hilve.reijonen@gmail.com viimeistään maanantaina 23.4.2018 ja tilaisuuden järjestämisen ehtona on se, että siihen saadaan vähintään kymmenen osallistujaa. Uusien Leijonien koulutustilaisuudet jatkuvat jälleen ensi toimikauden alkupuolella tulevana syksynä ja niitä järjestetään piirimme eri alueilla. Veli-Matti Andersson DG 107-M 2017-2018
3
4 Kevätpäivätapahtuma Teksti ja kuvat: Sirpa Lepistö-Mäkivaara tiedotussihteeri, LC Pori/Katariina LC Pori/Katariina järjesti yhdessä seurakunnan kanssa Kevätpäivätapahtuman sunnuntaina 11.3.2018. Tapahtumassa oli monipuolista ohjelmaa: balettiesitys, seurakunnan puheenvuoro, musiikkiesitys ja tietoisku hammasterveydestä. Porin Helkanuoret esittivät lauluja, runoja ja riimejä. Ryhmä oli pukeutunut toinen toistaan kauniimpiin kansallispukuihin. Tilaisuuden päätteeksi pidettiin arpajaiset. Väkeä olisi toki saanut olla enemmän, mutta tilaisuus oli lämminhenkinen ja väliajalla kahvin lomassa kuului iloinen puheensorina. Riina Laurila esitti espanjalaisen tanssin baletista Joutsenlampi. Porin Helkanuorten esitys
5 Imetystuolin lahjoitus Jukka Kallionpää LC Pori/Mari-Pori Lions Club Pori/Meri-Pori sai olla todennäköisesti Suomen ensimmäinen lionsklubi, joka lahjoitti imetystuolin. Tuolin lahjoituspäätös eteni klubissamme tarpeen ilmaannuttua erittäin nopeasti, koska koimme asian tärkeäksi. Tarpeen tuolista esitti klubillemme terveydenhoitaja Aino Jokela Pihlavan äitiysneuvolasta. Tarve edistää tulevaisuutemme vakuutemme, aarteidemme, terveellistä kasvamista, on leijonatyötä parhaimmillaan. Pihlavan äitiysneuvolan imetysnurkkauksessa ei olisi kunnollista imetystuolia ilman toimintaamme. Näin maailmanlaajuinen imetysmyönteisyys saapui myös Meri-Poriin. Kaikki leijonamme toivottavat kaikki alueen äidit ilomielin käyttämään tuolia kaikessa rauhassa yhdessä jälkipolvien kanssa. Kuvassa Piia Männikkö sylissään Leevi 10 kk, Terveydenhoitaja Aino Jokela sekä Lions Club Pori / Meri-Porin Mauno Vuorinen. In Memorian Pentti Tiuttu s. 30.8.1926, k. 4.12.2017 Arvostettu leijonaveljemme, Pentti Tiuttu, menehtyi 4.12.2017. Hän osallistui aktiviteetteihin ahkerasti ja kokouksissa hän kävi säännöllisesti viimeiseen saakka. Klubiveljet jäivät kaipaamaan aktiivista perustajajäsentä. LC Huittinen
6 Hyväntekeväisyyttä tanssin tahtiin Päivi Koivisto tiedotussihteeri LC Pori/Charlotta Päivätanssit Porin Mies-Laulun talolla jatkuvat. Seuraavan kerran pyörähdellään parketilla hyvää tehden sunnuntaina 15.4. klo 15 alkaen. Tanssien tuotto menee lyhentämättömänä paikallisten lasten ja nuorten hyväksi. Edellisten tanssien tuotto lahjoitettiin Satakunnan keskussairaalan lastenosastolle. Kuvassa osastonhoitaja Elina Gustafson, apulaisosastonhoitaja Heli Wahlman, lionit Pirjo ja Sirpa. Lasten osastolle viihdykkeeksi vietiin Playstation ohjaimia ja pelejä. Pirjo oli myös kutonut neljä pipoa vauvoille. Huhtikuiset terveiset toimituksesta Kiitän taas, kun olette lähettäneet hienoja juttuja ja kuvia tekemisistänne. On ilo tehdä tätä nettilehteä, kun on aineistoa. Toimintakausi on jo loppusuoralla, mutta vielä toukokuussa on tarkoitus koota elionmviesti. Lähettäkäähän 10.5. mennessä siihen tuleva aineisto, kiitos. Viestejänne odotellen Rauni, (rauni-eliisa.wasell@lions.fi)
7 Huumevalistusluento Rauma-salissa Samuli Valavuo webmaster LC Rauma / Fänikk LC Rauma / Fänikk järjesti 14.3.2018 Raumalla Rauma-salissa nuorten vanhemmille suunnatun ja kaikille avoimen huumevalistusluennon. Luennoitsijana toimi Hannu Jore, vanhempi rikoskonstaapeli evp. Keskustelimme klubikokouksissamme jo viime vuoden loppupuolella Raumalla esiintyvästä nuorten huumeongelmasta ja päätimme järjestää kaikille avoimen luennon hiihtoloman jälkeen. Päätimme tuolloin kutsua luennoimaan Joren ja varata paikaksi Rauma-salin. Paikalle tuli muutamia kymmeniä asiasta kiinnostuneita aikuisia kuuntelemaan luentoa. Mukana yleisössä oli myös lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Entinen huumepoliisi Hannu Jore on huolissaan maailmasta, jossa tämän päivän lapset elävät. "Maailma on täynnä houkutuksia, joille alttiimpia ovat kokeilunhaluiset lapset ja nuoret. Kaikista kokeilijoista ei tule narkkareita, mutta jokainen narkkari on aloittanut ensimmäisestä kokeilusta." Jore oli huolissaan myös lasten energiajuomien käytöstä, sillä myös ne aiheuttavat riippuvuutta. Samaan tyyliin kuin tupakka ja nuuskakin. Houkutuksiin kuuluu myös alkoholi. Suurimmaksi syyksi huumausaineiden käytön yleistymiseen Jore pitää huumepoliisien resurssien rankkaa leikkaamista. Jore sanoi myös, että todella harva narkkari on aloittanut käytön suoraan kovista huumeista. Toisaalta taas kannabis on jo turhan monelle lapsellekin tuttu. Nuorille se saattaa olla tutumpi kuin alkoholi. Alkoholin käyttö onkin nuorten keskuudessa vähentynyt. Jore muistutti luennossaan, että vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista on vanhemmilla. Kasvatusvastuuta ja vastuuta nuorten hyvinvoinnista ei voi ulkoistaa koululle ja/tai muille aikuisille. Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja. Kodin tulee olla lapselle ja nuorelle turvallinen paikka, jossa lapsen on hyvä olla. Tähän sisältyy myös niiden rajojen selvittäminen. Vanhempien on syytä tietää missä porukassa lapsi tai nuori liikkuu. Heidän olisi hyvä myös tuntea lapsensa kaveripiiri. Vanhempien tulisi jollain asteella seurata myös lasten ja nuorten netin ja älylaitteiden käyttöä. Jopa rajoittaa niitä - eli asettaa niitä rajoja, joiden sisällä nuoren on turvallista olla.
8 Ammuntaa Sirkka-Liisa Koivula presidentti LC Huittinen/Gerda LC Huittinen/Gerdan naiset osallistuivat 8.2.2018 Rotarien järjestämään vuotuiseen ammuntakisaan. Ammunnasta suoriuduimme vaihtelevalla menestyksellä mutta pääasiahan on, että oli kivaa. Tuloksena 4. sija, ei huono. Ammunnassa olivat mukana Mirva Törmälä, Merja Evala ja Lissu Koivula
9 Virkistystä ja tukea nuorille Teksti ja kuva: Sari Granni LC Kokemäki/Jokilaakso Punainen Sulka kampanjasta omalle paikkakunnalle palautuvan osuuden kohdetta mietittiin LC Kokemäki/Jokilaakso-klubissa pitkään ja hartaasti. Klubimmehan toimii sekä Harjavallan että Kokemäen alueella, joten lahjoituskohteenkin haluttiin olevan sellainen, joka auttaisi molempien paikkakuntien nuoria. Aiemmin olemme tehneet lahjoituksia muun muassa kaupunkien nuorisotiloihin, mutta tällä hetkellä nuorisotilat ovat melko hyvin varustetut, lisäksi halusimme löytää kohteen, jossa avun tarve olisi ehkä suurempi kuin nuorisotilojen välinetoiveet. Punainen Sulka vastaavamme Sirpa Hahka- Reikko jutteli Kokemäen etsivän nuorisotyöntekijän Tiia Laineen kanssa, ja esitteli klubikokouksessa ajatuksen, että lahjoituskohde olisi etsivä nuorisotyö. Otimme yhteyttä myös Harjavallan etsivä nuorisotyöntekijään Kirsi Mäkiseen, ja kutsuimme sekä Tiian että Kirsin klubikokoukseemme käymään ja kertomaan klubilaisille työstään. Etsivä nuorisotyö on suunnattu 15-29 -vuotiaille nuorille ja se tarjoaa apua nuoren mieltä askarruttavissa asioissa, esimerkiksi koulutus- tai työnhaussa, viranomaisasioinnissa tai omien tavoitteiden mietinnässä ja kartoittamisessa. Esittelyn ja keskustelujen pohjalta etsivä nuorisotyö valittiin lahjoituskohteeksi, mutta vielä tuumailimme, mitä erityisesti nuorisotyön asiakkaana olevien nuorten elämässä haluaisimme tukea, ja toisaalta millaisesta tuesta olisi eniten hyötyä. Vaikka keräystuloksessa ylitimme liiton asettaman tavoitteen roimasti, lähes 150 prosentilla, ei lahjoitussumma kuitenkaan ollut euroissa kovin suuri, koska se jaettiin kahdelle paikkakunnalle. Jaettavaa oli yhteensä 1673 euroa, ja kun Kirsin ja Tiian kanssa jatkettiin keskusteluja, päätettiin lahjoitussumma jakaa sekä hupiin että hyötyyn, eli nuorille saataisiin heidän elämäänsä sopivaa virkistystä ja mahdollisuus hankkia tarvikkeita vaikkapa opintojen alkuun. Keräysvaroilla hankittiinkin sitten sekä Kokemäelle että Harjavaltaan lippuja/rannekkeita uimahalliin ja kuntosalille sekä elokuvalippuja Harjavallan Kino-Huoviin, lisäksi lahjoitukseen kuului 50 euron lahjakortteja Harjavallan Kirjakauppaan. Nämä olivat osittain myös nuorilta itseltään tulleita toiveita, joita yhdessä etsivän nuorisotyöntekijöiden kanssa hiukan jalostimme Toivotaan että nämä pienet virkistys- ja hyötylahjoitukset omalta osaltaan auttavat ja kannustavat paikkakuntien nuoria oman paikan ja suunnan etsimisessä. Hienoa, että pääsimme samalla tutustumaan myös etsivään nuorisotyöhön ja osaamme nyt kertoa eteenpäin työn tärkeydestä ja tarpeesta. Kuvassa vas. Etsivästä Nuorisotyöstä Tiia Laine ja Kirsi Mäkinen, LC Kokemäki/Jokilaakson lionit Eeva-Liisa Saarinen, Arja Tuominen ja Kaija-Liisa Lohivuo
10 Dorikset Hilve Reijonen LC Huittinen/Doris Doris-lionit Saija ja Hilve olivat kuulolla, kun järjestöjen työpajaillassa Huittisten kaupungintalolla Sastamalan seudun mielenterveysseuran Mira Kaaja (kuvassa keskellä) kertoi Osallisuus ja tuki- hankkeesta. Porilaisen yhteisökeskuksen toimintaa esitteli hankekoordinaattori Heli Väisänen. Mm. kouluikäisten kesäkerhojen järjestäminen oli mielenkiintoinen asia. Nuorten keila-ilta Hilve Reijonen LC Huittinen/Doris Vampulan Nuokkarin nuoret ja ohjaajat Huittisten keilahallilla järjestämässämme ja kustantamassamme keila-illassa. Ennen keilailua maistuivat Doris-lion Johannan tekemät täytetyt sämpylät limonadin kera. Saimme nuorilta palautteena kiitokset ja he olivat tykänneet keilaamisesta Nuokkarilla tekemisten vaihtoehtona.
11 Doriksen lionien järjestämä pääsiäismunajahti Hilve Reijonen LC Huittinen/Doris Huittisten torin viereinen kirkkopuisto oli eilen alkuillasta täynnä vilskettä ja vilinää, kun järjestimme siellä pääsiäismunajahdin 2-8 vuotiaille lapsille. Herkkuja oli piilotettuna maahan, puihin, pensaisiin ja vähän sinne tänne, mutta varmaankin etsijät löysivat kaikki 120 munaa, koska hyvin näytti saalista lapsille ennen yhteislähtöä jakamissamme ämpäreissä olevan. Etsinnän jälkeen munat jaettiin tasan kaikille osanottajille ja kukin sai ämpärinsäkin mukanaan kotiin. Tapahtuma oli onnistunut ja lapsilla tuntui olleen hauskaa, kuten meilläkin. Joku aikuisista kysyikin, tuleeko tapahtumasta perinne. Siihen emme osanneet vielä vastata mitään varmaa, mutta harkinnassa saattaa olla. Tällä kerralla munia olivat piilottamassa Dorikset Saija, Hilve, Maarit S. ja Johanna (kuva kannessa).
12 Sri Lankan kummilapset Leena Marvola-Sine LC Rauma/Kanali Helme Pääsiäisviikolla, maanantai-keskiviikko, kummilapsityöryhmä kokoontui kummien kevätkirjeiden pakkaustalkoiden merkeissä Hollolan Parinpellossa. Kirjekuoreen suljettiin kevätkirje, lapsen kouluraportti, valokuvat ja mahdollinen kirje ja/tai piirustus lapselta. Laskutus hoidetaan erikseen sähköpostien kautta. Maanantaina ilta venyi niin pitkälle, että naiset jättivät saunomisen väliin ja miehetkin pääsivät sinne vasta kymmenen jälkeen. Tiistai meni nopeasti töitä tehden mukavassa seurassa, hyvästä ruuasta nauttien ja illalla saunoen, naisetkin. Keskiviikolle jäi enää viimeistely ja lounaan jälkeen suuntasimme jokainen omaan suuntaamme, kauimmaiset Ouluun, lähimmät Hyvinkäälle. Kummilapsia on nyt jo niin paljon ja uusia hakemuksia saamme vuosittain useita kymmeniä, että oli aiheellista laajentaa kummilapsityöryhmän jäsenmäärää. M-piiristä meitä on työryhmässä mukana kolme: PDG Veikko Valavuo, Lion Sirpa Valavuo ja Lion Leena Marvola-Sine. Koko ryhmässä meitä on 1.7.2018 alkaen 12. PDG Ossi Vuorinen ja Lady Anneli Vuorinen ovat päättäneet jäädä "eläkkeelle" yli 30 vuoden työrupeaman jälkeen ja jatkavat 1.7.2018 jälkeen kummeina kummien joukossa. Näistä vuosista me kaikki sanomme heille todella suuret kiitokset. Heidän panoksensa toiminnassa on ollut todella merkittävä ja heidän arvostuksensa Sri Lankassa on suurta jokaisessa lions-yhteistyöklubissa. Jatkamme työtämme heidän viitoittamalla tiellä ja uutta kehittäen.
13 Jäänlähtöarvauskisa on ratkennut Pasi Lehtonen Lions Club Pori / Juhana ry Lions Club Pori / Juhana ry järjesti jo kuudennentoista kerran jäänlähtöarvauskisan. Lions tunnuksin varustettu Kirjurinluodon ja Etelärannan väliselle alueelle pystytetty rakennelma antautui kevään voimalle ja jäänlähtöajaksi tuli torstai 12.4.2018, kello 7:05. Jäänlähtö tapahtui tänä keväänä verrattain myöhään. Vain vuosina 2013 ja 2006 ovat jäät lähteneet tätä kevättä myöhemmin. Viime vuoden keväänä jäänlähtöarvausmerkki liikahti 17.3. Vuosina 2015 ja 2008 Kokemäenjoki ei jäätynyt ja silloin palkinnot arvottiin kaikkien jäänlähtöarvauskisaan osallistuneiden kesken. Jäänlähtöarvauskisan palkintoina ovat Jopo-polkupyörä, viikonloppu Ikaalisten Kylpylän läheisyydessä olevassa lomaosakkeessa sekä lahjakortti Lasitusliike Puurilaan. Voittajiin otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä ja tulokset ilmoitetaan Satakunnan Kansa -lehdessä. Jäänlähtöarvauskisan tuotto lahjoitetaan Porin Lääkäriauton polttoainekuluihin. Lisätietoa asiasta antavat Marko Isoviita ja Juhani Puurila
LC Huittinen Gerda ja LC Huittinen lahjoittivat yhdessä uuden TV:n Attendo Ainokotiin Juha Majala Presidentti 2017 2018 LC Huittinen 14 Ainokodissa oli jo pidemmän aikaa toivottu suurempaa televisiota, jotta palvelukodin asiakkaat näkisivät ohjelmat ja tekstityksen paremmin. LC Huittinen/Gerdan aloitteesta TV-hankinta toteutettiin kahden klubin yhteishankintana, LC Huittinen lähti aktiviteettiin mukaan 50 % osuudella. LC Huittinen/Gerda ja LC Huittinen lahjoittivat 11.4.2018 yhteishankkeena reippaan kokoisen 65 tuuman TV:n Huittisissa toimivalle Ainokodille. Toimitus ja asennus sujuivat hienosti. Seinäteline oli asennettu jo ennakkoon paikalleen Ainokodin talonmiehen Turo Kuupon toimesta. Lion Tapio Pakarisen johdolla TV asennettiin paikalleen ja myös kanavat viritettiin kuntoon. Samalla annettiin henkilökunnalle lyhyt käyttöopastus. TV:n avulla Ainokodissa on jatkossa mahdollista katsella ohjelmia ja sarjoja myös nettiyhteyden kautta ja digiboksista voidaan luopua. Saimme Sydämelliset kiitokset Ainokodin henkilökunnalta ja välittömän positiivisen palautteen asiakkailta nyt näkyy kuva paremmin. Yhteistyö on voimaa, oli jälleen ilo palvella! Ainokodin asukkaat Antti Satola, Pentti Pirttikoski, Pekka kakkonen, Aune Aaltonen, Tyyne Hievanen, Aino Haavisto, Hellä Tuomisto ja Tyyne Peltomäki uuden TV:n äärellä. TV:n luovutuskuvassa vas. Sirkka-Liisa Koivula (LC Huittinen Gerdan presidentti), Merja Evala, Taina Rajala (Attendo Ainokodin päällikkö), Lilja Rantala, Turo Kuuppo, Tapio Pakarinen, Markku Evala ja Juha Majala (LC Huittinen presidentti).
15 Puolisot olivat kokouksen aikana vierailulla Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseossa Oppaana oli museon asiamies lion Riitta Numminen LC Rauma/Kanali Helme. Teksti ja kuvat: Eva Gröhn
16 Energiamessut Laitilan jäähallilla 21.4.2018 Seutukunnan monipuolisimmat energiamessut järjestetään Laitilan jäähallilla 21. huhtikuuta 2018 laajempana kuin koskaan. Jo yhdeksättä kertaa järjestettävillä Messuilla on nähtävillä kotitalouksien tuoreimmat energiaratkaisut nykypäivän vaatimuksiin unohtamatta pk-sektoria. Energiamessuilta löytyy mielenkiintoista nähtävää koko perheelle. Perheen pienimmille suunnatusta ohjelmasta vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja tapahtuman erikoisohjelmasta ja juonnoista vastaavat TV:stä tuttu Heikki Hilander ja Miia Salminen. Messut ovat avoinna lauantaina 21.4. klo 10.00-16.00 välisenä aikana. Tapahtuman järjestäjänä toimii Lions Club Laitila/Untamoinen ry. Heidät tunnetaan yleisesti nimellä Untamoiset. Vapaaehtoistyönä, mutta ammattitaidolla rakennetun messutapahtuman tuotot ohjataan Lions periaatteen mukaisesti erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin, kuten paikallisesti lasten, vanhusten ja sotaveteraanien auttamiseen, sekä erilaisten kriisien tai onnettomuuden kohdanneiden tukemiseen. http://www.energiapaiva.fi
17