LIITE 1. Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö

LIITE 1. Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö Me tämän allekirjoittaneet saamelaiset Niilo Aikio, Jouni Kitti ja Petteri Valle lausumme viitekohdassa mainitusta asiasta seuraavaa: Parhaillaan lausuntokierroksella hallituksen ehdotuksen muotoon kirjoitetulla ehdotuksella on yritys saada saamelaiskysymykseen sen tasoinen ratkaisu, että Suomella olisi edellytykset ratifioida ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva yleissopimus. Kyse on mm. alkuperäiskansan omistus/hallintaoikeudesta asuinalueensa maihin. Meillä tämän lausunnonantajilla ei ole ollut mitään sidosta oikeusministeriössä valmistuneeseen esitykseen ILOn sopimuksen ratifioimisesta tai muihin asianosaistahoihin. Siten tämä lausunnon laatijat eivät kuulu niihin nimeämättömiin asiantuntijoihin, joihin yleisesti viitataan. Lausuntoa laadittaessa laatijat eivät ole saaneet muilta ohjeita tai määräyksiä lausunnon sisällön määrittämiseksi. Esitys jakaantuu periaatteessa kolmeen osaan tai tarkastelukulmaan: - kansalliset ja kansainväliset lähtökohdat ja keskeiset säännökset. Esityksen mukaan metsähallituslain muutoksella lisättäisiin saamelaiskäräjien vaikutusmahdollisuuksia valtiomaiden päätöksenteossa ja hallinnassa. Sen tehtävänä olisi yleisesti paikallisen saamelaisväestön oikeuksien ja etujen arviointi ja valvonta ns. heikentämiskiellon nojalla. Tämä uusi säännös on epäonnistuneimpia ja loppuun

asti harkitsemattomampia esityksiä esitetyssä muodossa ja esityksessä kuvatulla tavalla. oikeusministeriön Ehdotuksen perusteluosassa on sivuttu neuvottelukunnan tilaamaa Juhani Wirilanderin maaoikeusselvitystä. Hallitus ei kuitenkaan ole perusteluosassa tarkastellut riittävässä laajuudessa maa- ja vesioikeuksiin vaikuttavia keskeisiä oikeudellisia tekijöitä. Wirilanderin lausunto sekä verotuksellisesta, että maanomistukseen sidotusta näkökulmasta osoittaa, ettei etnisillä saamelaisilla ole kollektiivista maanomistusta eikä siihen perustuvaa erityisoikeutta poronhoitoon ja kalastukseen. Kaiken kaikkiaan Wirilanderin lausunto antaa myös uusia ulottuvuuksia poronhoidon alkuperästä käytävään keskusteluun (Wirilander sivu 35). Myöhempi tieteellinen tutkimus on vahvistanut Wirilanderin päätelmät. Hallituksen yleinen valmistelu on lähtenyt edelleenkin suppeasta, valikoidusta oikeushistoriallisesta lähtökohdasta pyrkimällä osoittamaan nykyinen oikeustila epätyydyttäväksi hyvin rajallisin perustein vastoin Wirilanderin selvitystä. Valtion oikeudellista asemaa rauhansopimusten (1751 ja 1809) valossa ei ole lainkaan huomioitu. Nämä sopimukset ovat edelleen osa voimassa olevaa oikeusjärjestystä Hallitusmuodon voimaanpanolain ja voimassa olevan perustuslain nojalla. Hallituksen teksteissä lähdetään yksioikoisesti siitä, että vuosisatoja vallinnut oikeustilanne on ihmisoikeussopimusten ja alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen mukaan toteutumaton oikeustila ja siltä pohjalta teksti on laadittu ikään valtion ja muiden maanomistajien toiminta saamelaisten kotiseutualueella olisivat vailla todellista oikeuspohjaa. Kirjoitusten oikeusideologinen lähtökohta näyttääkin olevan, että saamelaisten omistus nykyisiin valtion maihin ja vesiin on ollut toteutumaton oikeustila valtion toimien vuoksi useiden vuosisatojen ajan, joka nyt sitten pitäisi korjata säätämällä siitä tavallisella lailla. Mitään tällaista oikeustilaa ja tavoitetta ei voida perustella oikeusjärjestyksen mukaan. Hallitus siis ehdottaa siis tämän ILOn yleissopimuksen ratifiointiin liittyvän ongelman; saamelaisten oikeuksien palauttamiseksi sellaista ratkaisua, että ns. saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon nojalla kaikki valtion mailla tapahtuva luonnonvarojen käytön säätely ja ohjaus siirtyy saamelaiskäräjien ohjaukseen. Mikäli ehdotus hyväksytään Eduskunnassa, merkitsee se sitä, että saamelaiskäräjät saa valtuudet käytännössä poistaa ILOn sopimuksen ratifiointiesteet. Ehdotus ei ole kuitenkaan perusoikeuksien mukainen. Se ei vastaa kansallista, tutkittua historiaa eikä se perustu edes yleissopimuksen tarkoitukseen, joka ei ole

historian uudelleen kirjoittaminen tai muiden oikeuksien käsittely tai niihin vaikuttaminen. Ehdotus ei ole perustuslain mukainen. Ehdotettu hallintomalli varmistaisi saamelaiskäräjille mahdollisuuden vahvistaa omia linjauksiaan luonnonvarojen käytöstä ja hallinnasta, joita viranomainen olisi velvoitettu toteuttamaan. Kuten tässä lausunnossa myöhemmin osoitetaan, kysymys ei kuitenkaan ole oikeuksien palauttamisesta alkuperäisille asukkaille, vaan siitä, että alkuperäisten asukkaiden eri aikoina laillisin perustein saadut oikeudet siirtyvät pääosin Ruotsista ja Norjasta Suomeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisille ilman laillista saantoa ja niiltä, jotka eivät kuulu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, oikeudet loppuvat vähitellen kokonaan ilman, että vahinkoa kärsineelle korvataan menetykset. Ehdotuksen kokonaisuus rajoittaisi keinotekoisen määritelmän kautta saamelaisen käsitettä vastoin todellisuutta. Käytännössä metsähallintoviranomainen pitkälti saamelaiskäräjien linjausten mukaisesti päättäisi, mitä saamelaisalueen ns. valtionmailla eli entisten lapinkylien omistamilla mailla saa tehdä ja mitä ei. Ehdotetussa muodossaan hallituksen ehdottama malli tekisi mahdolliseksi ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioimisen, mutta johtaisi vaikutuksiltaan syrjintään kuten hallituksen esityksestä tekemäni analyysi osoittaa. Suomen olosuhteisiin tämä alkukantaisissa oloissa ja alistetussa asemassa elävien alkuperäis- ja heimokansojen turvaksi tarkoitettu sopimus sopii kuitenkin huonosti. Suomen saamelaisväestö on jo pitkään elänyt täysin yhdenvertaisessa asemassa valtaväestön kanssa, käytettiinpä mittarina sitten taloudellista, yhteiskunnallista tai oikeudellista asemaa. Kukaan tuskin voi väittää heimo-olosuhteiden vallitsevan missään muodossa. Tässä tilanteessa Norjasta ja Ruotsista Suomeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisten nostaminen erityisasemaan loukkaisi ilmiselvästi erityisesti alueen kantaväestön lappalaisten, mutta myös muun saamelaisalueella asuvan paikallisen väestön oikeuksia. Näin ILOn yleissopimuksen ratifioiminen hallituksen ehdotusten pohjalta on omiaan lisäämään eriarvoisuutta, ei vähentämään sitä kuten tarkoitus on. Joten tällaista hallintomallia ei tule ryhtyä edes kokeilemaan ennen kuin on luotettavasti yksilöity ne ihmiset joita ILOn yleissopimuksen mukainen oikeuksien palauttaminen koskee. Suomen linjaukset nykytutkimuksen valossa ILOn alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus 169 pyrkii poistamaan valtioiden alkuperäis- ja heimokansoihin kohdistuvat sulauttamispyrkimykset.

Sopimuksen nojalla alkuperäiskansoille pyritään palauttamaan niiden oikeudet niiden omistamiin maihin, jotka historiallisen kehityksen myötä sopimusvaltio on toimenpiteillään vienyt. Tämän perusteella hallituksen esityksessä 1990 vp. - HE:ssä 306 on katsottu, että Suomen tulisi liittyessään yleissopimukseen turvata saamelaisille voimassa olevaa lainsäädäntöämme laajemmin heidän perinteisesti asuttamiinsa ja omistamiinsa maihin sekä niiden luonnonvarojen käyttämiseen liittyviä oikeuksia. Hallituksen esityksen selonteko vuodelta 1990 saamelaisten nykyisestä oikeustilasta päättyy kuitenkin lausumaan: "Yleissopimuksen voimaan saattaminen edellyttää muutoksia Suomen lainsäädäntöön lähinnä saamelaisten maahan kohdistuvien oikeuksien osalta. Siten sen voimaan saattaminen ei ole tässä vaiheessa mahdollista." (HE 306/1990 vp) Saamelaisten kulttuuri- itsehallintolain yhteydessä perustuslakivaliokunta otti kantaa saamelaiskäräjälain mukanaan tuomiin eritysperusteisiin oikeuksiin ja elinkeinooikeuksiin. Valiokunta lausui kannanotossaan seuraavaa: "Valiokunta yhtyy esityksen perusteluissa mainittuun, että kulttuuri-käsite tulee ymmärtää perusoikeusuudistuksen (HE 309/1993 vp) tapaan. Saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat siten saamelaisten perinteiset elinkeinot. Tähän liittyen on kuitenkin syytä todeta, että saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon turvaaminen saamelaiskäräjistä annettavalla lailla ei sellaisenaan muuta niitä nykyisiä lainsäädäntöjärjestelyjä, joiden mukaan määräytyy, ketkä saavat harjoittaa mainittuja elinkeinoja perinteisillä saamelaisalueilla. Mahdolliset muutokset näissä suhteissa voidaan toteuttaa vain muuttamalla voimassa olevia lakeja. Käsiteltävänä olevan uudistuksen tarkoituksena ei ole aikaan saada muutoksia poronhoidon, metsästyksen ja kalastuksen alalla." (PeVL 17/1994 vp - HE 248) Näiden lausumien jälkeen tutkimustieto on muuttanut merkittävästi ratifioinnin edellytyksiä. Oikeusministeriön asettama selvitysmies Juhani Wirilander ja sittemmin Oulun ja Lapin yliopistojen tutkijaryhmä ovat todenneet, ettei ole näyttöä siitä, että lapinkylät eli saamelaiset olisivat kollektiivisesti omistaneet nykyiset asuinalueensa. Asutushistoriaa koskevasta tutkimuksesta voidaan päätellä, että Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt ihmiset eivät ryhmänä polveudu Suomen pohjoisimman osan alkuperäisistä asuttajista. Päinvastoin suurin osa näistä saamelaisista on Norjasta ja Ruotsista 1800-luvun loppupuolelta muuttaneiden porolappalaisten jälkeläisiä, joilla ei lain mukaan ole voinut olla eikä ole omistuksia tai oikeuksia Suomessa muutoin kuin asutuslakien ja yleisen alamaisuuden kautta. Merkittäviä sukuja on muuttanut Suomeen vasta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Sen sijaan näyttöä on siitä, että yksittäisillä lappalaisperheillä ja -suvuilla on ollut omistajan hallintaan rinnastettava oikeus metsästykseen, kalastukseen ja poronhoitoon lapinkylän alueella joko yksin tai yhdessä muiden kanssa. Nämä omistusoikeuteen rinnastettavia etuuksia nauttivat perheet ja suvut eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kuulu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, vaikka ovat säilyttäneet oman perinteisen kulttuurinsa yhtäläisesti saamenkielisten kanssa. ILOn alkuperäiskansayleissopimus on muotoiltu ensisijaisesti Suomen olosuhteista poikkeaviin olosuhteisiin, joissa alkuperäiskansojen ongelmat ovat tyystin toisenlaisia. ILOn yleissopimuksen 34 artiklan mukaan yleissopimuksen täytäntöön panemiseksi suoritettavien tehtävien toimenpiteiden laatu ja laajuus on ratkaistava joustavasti kunkin maan erityisolosuhteet huomioon ottaen. Saamelaiskäräjät ei ole ottanut yleissopimusta tulkittaessa huomioon Suomen erityisolosuhteita eikä sitä, että ILOn yleissopimus on tehty pääasiassa paimentolaisheimojen ja keräilytaloudessa elävien kansanosien elinolosuhteiden ja niihin liittyvien maiden käyttöoikeuksien turvaamiseksi, sillä näillä heimoilla ei yleensä ole asiakirjoin todistettavaa näyttöä oikeuksiinsa. Suomessa nykyisin asuvat, lappalaisista polveutuvat alkuperäisasukkaat ovat olleet osa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän järjestäytynyttä yhteiskuntaa jo 1500-luvulta lähtien ja heidän oikeuksistaan sekä asemastaan on mitä parhaimmat henkilöihin ja vanhoihin tiloihin sidotut asiakirjat, joilla itse kunkin oikeudet voidaan osoittaa. Tähän on kiinnittänyt huomiota myös Maanmittauslaitos 12. helmikuuta 2002 antamassaan lausunnossa. ILOn yleissopimuksella ei ole tarkoitettu muuttaa Suomen kaltaisen järjestäytyneen yhteiskunnan perusrakenteita siten, että maahan muuttaneelle väestölle tai heidän jälkeläisilleen annettaisiin sellaisia oikeuksia, mitä heillä ei ole koskaan täällä ennestään ollut. Mikäli omistusoikeudesta tai sen käytöstä on erimielisyyttä, asia voidaan voimassaolevan valtiosäännön mukaan ratkaista tuomioistuimessa milloin tahansa. Saamelaiskäräjien luoma yleiskäsitys on tässä suhteessa virheellinen eikä vastaa tosiasioita. Edellä olevan perusteella, ja mikäli ILOn yleissopimus välttämättä halutaan saattaa Suomessa voimaan, sen saattamiseksi välttämätön lainvalmistelu ei voi lähteä yksinomaan 1800-luvun puolivälin jälkeen maahan muuttaneiden porosaamelaisten näkökulmasta. Huomioon on otettavat kaikki ne näkökohdat mitä mm. tutkijat Enbuske, Hiltunen, Joona ja selvitysmies Wirilander ovat tuoneet esille Suomessa sijainneiden historiallisten lapinkylien oikeuksista ja niihin liittyvistä selvitystarpeista. Sen lisäksi on luonnollisesti otettava vielä huomioon Suomen

perustuslaki, Suomea sitovat kansainväliset sopimukset (esim. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus muutoksineen), Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin seuranneet velvoitteet jne. Saamelaiskäräjien ajama hallintomalli Saamelaisten kulttuurin harjoittamiselle tai sen kehittämiselle ei ole nykyisin maanomistuksesta tai Suomen lainsäädännöstä johtuvia esteitä ja maahan muuttaneiden porosaamelaisten asema on asutuslakien ja muiden lakien perusteella jo nyt jopa parempi kuin monilla Suomen alkuperäisillä lappalaissuvuilla ja parempi kuin saamelaisilla niissä maissa mistä he muuttivat Suomeen. Maahanmuuttajasaamelaisista on käytännöllisesti katsoen tullut myös maanomistajia oikeuksineen koltta-, porotila- ja luontaistilalainsäädännön kautta. Näin ollen ehdotettu valtionmaita hallinnoiva päätöksentekojärjestelmä ei palvele nykyisiä maanomistajia kuten ei myöskään lapinkylien oikeudenomistajien etuja. Ehdotettu hallintojärjestelmä lähtee kokonaan maahan muuttaneiden porosaamelaisten ja heidän jälkeläistensä intresseistä heidän etujensa ajamisessa ja turvaamisessa entiset sekä nykyiset omistajan edut ja oikeudet syrjäyttäen. Tämän mahdollistaisi myös metsähallintolakiluonnoksen hallintomalli, omistajan puhevaltaa käyttäisi viime kädessä saamelaiskäräjät. Tällöin alkuperäiset oikeudenomistajat syrjäytettäisiin kokonaan päätöksenteosta. Saamelaiskäräjävetoinen hallintojärjestelmä olisi alku Suomessa omaksutun vakiintuneen oikeusjärjestelmän murentamiselle. Tämä olisi myös alkusysäys sille, että saamelaiskäräjävetoisen elimen määräysvaltaa voitaisiin laajentaa saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelle ja lisäksi sen määräysvalta ulottuisi yksityisille lappalaisille ja saamelaisille ylimmän tuomioistuimen päätöksellä kylän rajain ulkopuolella sijaitseviin oikeuksiin. Tällaiselle saamelaiskäräjävetoiselle elimelle tulisivat kuulumaan kaikki tärkeimmät omistajan määräysvaltaan kuuluvat asiat maan ostosta, myynnistä ja vuokrauksesta lukien. Säädökset päätettäisiin yksinkertaisella enemmistöllä. Tämä on perustuslain vastaista, mikä merkitsee käytännössä tilan omistajien kalastusnautintojen joutumista maahan muuttaneista polveutuvan pienen väestöryhmän mielivallan armoille. Kun Suomessa ei ole ollut kolonisaatiota, sellainen luotaisiin pahimmillaan hallintomalleilla.

ILO-sopimuksen tulkinnat ja soveltuminen Suomeen ILO-sopimuksen tulkinnassa tulee huomata, että se ei perustu yksilöiden maanomistukseen lainkaan, eikä Suomessa ole tutkimuksessa voitu osoittaa lainkaan kollektiivisia oikeuksia. Yleissopimus nojaa heimon tai kansan kulttuuriseen oikeuteen, jollaista Suomessa ei ole voitu osoittaa perinteisten tai muiden elinkeinooikeuksien osalta koskaan olleen. ILO-sopimuksen mukaisesti alkuperäiskansaan kuulumisessa keskeistä on itseidentifikaatio, eikä alkuperäiskansaan kuuluminen edellytä minkäänlaiseen rekisteriin kuulumista. Suomessa ei myöskään ole alkuperäiskansarekisteriä; saamelaisrekisteri on etninen ja kielirekisteri. Etnisyys ja kieli eivät ole ratkaisevia ratifioinnin kannalta: esimerkiksi kielellä on rajallinen merkitys sen vaihduttua vuosisatojen aikana. Ketään ei voida määritellä jonkun rekisterin mukaan alkuperäiskansaan kuuluvaksi, oli rekisteri laadittu miten tahansa. Suomessa voimassa oleva, perusteettomasti saman suvunkin jäseniä erotteleva määritelmä on ILO-sopimuksen itseidentifikaatiota korostavan lähtökohdan vastainen. Saamelaiskäräjien tavoittelema maaoikeuksien hallintomalli ei ole ILO-sopimuksen kannalta lainkaan välttämätön tai tarpeellinen. Sopimus ei oleta tai oikeuta lainkaan puuttumista yksityiseen omistukseen luomalla siihen kohdistuva hallintomalli. Lisäksi yleissopimuksen mukaiset perinteisten oikeuksien mukaiset hallinta-alueet on ILOn sopimuksen 14 artiklan nojalla voitava näyttää ja määrittää tutkimustiedoin tarkasti. Suomen osalta on myös muistettava, että ILO-sopimus on laadittu aivan toisenlaisissa olosuhteissa eläviä kansoja varten kuin saamelaisia. Sitä ei ole laadittu siinä tarkoituksessa, että muutoin kuin heimoasteella elävä alkuperäiskansa omistaa samalla tavalla maata ja perinteisten elinkeinojen käyttöoikeuksia kuin muutkin alueella elävät. ILO-sopimuksen ratifiointi ei edellytä omistusoikeuksia mihinkään luonnonvaraan tai elinkeinoon vastoin kansallisia tutkimustietoa ja asutus- ja oikeushistoriaa. Saamelaiskäräjien vaatimukset yksinoikeudesta poronhoitoon tai luonnonvarojen hallintaan ovat tutkimustiedon valossa perusteettomia. On myös muistettava, että mitään kansallista ratkaisua ei voida perustella toisen maan historialla tai esimerkillä. Se, että Norjan saamelaisilla on Finnmarkenin alueella yksinoikeus poronhoitoon ei merkitse Suomen osalta mitään. Porotalouden kannattavuusongelmien sijaan suurin ongelma saamelaiskulttuurin kannalta on jo lähes 7000 saamelaisalueen ulkopuolella asuvan saamelaisen kielen

säilyminen. Se on tärkein kehitettävä asia, mutta on valitettavasti jäänyt paljon vähemmälle huomiolle kuin kiistely Ylä-Lapin porolaitumista. Yhteenveto ILO-sopimuksen ratifioinnin osalta tulisi laatia perusteellinen ja puolueeton arvio sen vaikutuksista nykyiseen oikeustilaan ja missä mitä oikeuksia ja kuinka laajoja pääsääntöisesti Norjasta ja Ruotsista muuttaneilla saamelaisilla voi Suomessa olla. Luonnollisesti myös nykyhetken tilanne on arvioitava saamelaisten ja alueella asuvien muun väestön maan omistuksen ja asumisolosuhteiden kannalta. Näitä arvioita edellyttää Suomen perustuslaki sekä raja- ja rauhansopimukset, eikä ilman niitä voi edetä uskottavasti ILO-sopimuksen ratifioinnissa. Ratifiointi ei voi onnistua pelkillä poliittisilla periaatepäätöksillä. Ratifioinnissa tulee noudattaa seuraavia periaatteita: 1. ihmisoikeusasioissa mikään muu perustelu ei ole pätevä kuin tutkimustieto, jota Suomen osalta on eniten pohjoismaista 2. mitään kansallista historiaa ei voida kirjoittaa tai tulkita uusiksi yleissopimuksen takia 3. yleissopimuksen perusteella ei voida luoda uusia oikeuksia kenellekään, eikä kenenkään oikeuksia voida siirtää alkuperäiskansalle sen nojalla Suomen valtion on ennen ratifiointia tunnustettava lappalaisten alkuperäisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että lappalaisille on vahvistettava alkuperäiskansan asema ja edellytykset, heidän oikeutensa on tunnustettava ja valtion on selvitettävä, millä säädöksillä se on ottanut heiltä heidän oikeutensa historian kulussa. Näin lappalaisista tulee osa ratifiointia ja sen sitovuutta. Alkuperäisyyden tunnustamista tukee korkeimman hallinto-oikeuden tuorein oikeuskäytäntö. ILO-sopimuksen ratifiointi on mahdollista vasta, kun valtio on tunnustanut ja selvittänyt koko alkuperäisyyden tutkimuksella, toimii tutkimustiedon mukaan eikä riistä kenenkään oikeuksia jollekin sekä nojaa väestöryhmien olosuhteita koskevaan analyysiin; tällainen puuttuu edelleen Suomesta. Esitys Näkemyksemme mukaan ja kaiken yllä todetun perusteella ei voida tulla sellaiseen päätelmään, jonka mukaisesti Suomen valtiolla olisi vielä tässä tilanteessa valmiuksia ratifioida kansainvälisen työjärjestön itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus numero 169. Oikeusvaltiossa ei voida lähteä siitä, että nyt esitetyn

blankettilain myötä ajauduttaisiin tilanteeseen, jossa alkuperäiskansalle kuuluvia oikeuksia ryhdyttäisiin selvittämään kansainvälisten prosessien kautta, koska sillä ei voitettaisi mitään. Edellä olevaan viitaten esitämme, että ILO-169 yleissopimuksen ratifiointivalmistelut keskeytetään siihen saakka, että kaikki yleissopimuksen täytäntöönpanoon liittyvät lainsäädäntöprosessit on saatettu päätökseensä tai vaihtoehtoisesti ILO-169 yleissopimuksen ratifiointiesitys tuodaan hallitukselle samassa esityksessä saamelaiskäräjälain ja metsähallituslain kanssa. Yhdymme myös Enontekiön kunnan kantaan jossa kunta esittää yhteenvetona lainsäätäjälle, että se huolehtii seuraavista toimenpiteistä: Säätää saamelaiskäräjälain, jossa saamelaisen määritelmä vastaa ILO-169 yleissopimuksen artiklan 1 subjekteja. Enontekiön kunnan näkemyksen mukaan tämä voidaan varmistaa, mikäli tulevan saamelaiskäräjälain saamelaisen määritelmä vastaa KHO:n ratkaisuun 2085/3/11. Mainittu prejudikaatti on liitettävä osaksi mainitun lain perusteluita. Palauttaa nyt lausuntokierroksella olevan Metsähallituslain uudelleen valmisteltavaksi ja huomioi uudessa Metsähallituslaissa Enontekiön kunnan omassa lausunnossaan esittämät huomiot. Toteuttaa kansainvälisen työjärjestön suosituksen mukaisen väestönlaskennan, jolla selvitetään saamelaisten lukumäärä sekä heidän maantieteellinen sijoittumisensa. Perustaa riippumattoman työryhmän, jonka tehtävänä on tarkastella saamelaisalueen maantieteellistä ulottuvuutta Suomessa historian ja nykyisen saamelaisasutuksen nojalla. Mainitun työryhmän on myös toteutettava ILO-169 yleissopimuksen mukaiset aluemäärittelyt. Saattaa loppuun isojakotoimituksen niissä kunnissa, joissa mainittu toimitus on vielä kesken ja vahvistaa toimituksen kautta tiloille niille kuuluvat, perustuslain omaisuuden suojaa nauttivat oikeudet.

Määrittää ne toimenpiteet, joiden nojalla varmistetaan, että myös ne henkilöt, jotka eivät ole merkittyinä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, mutta jotka tästä huolimatta täyttävät ILO- 169 yleissopimuksen artiklan 1 kriteerit, voivat nauttia sopimuksen edellyttämästä suojelusta. Tuo näiden toimenpiteiden jälkeen lakiesityksen sopimuksen ratifioinnista eduskunnan käsittelyyn Suomen valtiosopimusoppaan edellyttämällä tavalla. Ratifiointiesitys ja asiasisältöiset muutokset Suomen kansalliseen lainsäädäntöön on tällöin käsiteltävä samassa hallituksen esityksessä. Yleissopimuksen ratifioinnin lähtökohtana on pidettävä etnistä puolueettomuutta ja maaoikeuksien osalta CEACR:n linjausta, jonka mukaisesti maaoikeudet on taattava yhdenvertaisesti sekä saamelaisille että alueen muulle väestölle ja ratkaisun on oltava reilu niin alkuperäiskansan kuin muunkin väestön kannalta. Liite: yksityiskohtainen vaikutusten arviointi Helsingissä 26.06.2014 Niilo Aikio, Inarin saamelainen isän puolelta, äidin puolesta Utsjoen saamelainen Arvi Hagelin, Utsjoen saamelainen, Qvatniljohka tilan osakas Petteri Valle, Utsjoen saamelainen Jouni Kitti, City-saamelainen Tämän lausunnon liitteeksi liitämme lausuntomme metsähallituslakiluonnoksesta, Veikko Väänäsen eriävän mielipiteen ja kopion hänen blogikirjoituksestaan, jossa hän tarkastelee tämän hetkisiä saamelaisten vaikutusmahdollisuuksia. Lähteenä kannanoton muotoilussa on käytetty eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoja koskien saamelaisia, tutkija Pertti Eilavaaran selvityksiä Norjan kokemuksista ILOn sopimuksen ratifiointiprosessista ja hänen analyysinsa Pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta

LIITE 1: Yleisarvio hallituksen esityksestä Ehdotettujen lakimuutosten lakitekninen ja yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi Alempana esitetyt näkökohdat kohdistuvat niin ILO-sopimuksen ratifiointiin yleensä kuin ratifioimisen edellytyksenä ehdotettuihin lakimuutoksiin, kuten Metsähallituslakiin. Lisäksi näkökohdat viittaavat niihin tuleviin lakimuutoksiin, tulkintoihin ja hallintokäytäntöihin, joita ILOsopimuksen ratifioinnin voidaan ennakoida tuovan tullessaan tulevaisuudessa. Metsähallituslain muutoshankkeessa kommenttien ensisijaisena kohteena on siihen sisältyvät ehdotukset joissa kuulemisvelvollisuus, myötävaikuttamisoikeus ja tosiasiallinen päätösvalta siirretään Saamelaiskäräjille ennen kaikkea lappalaisia ja muuta paikallista ja alueellista väestöä syrjien. A.1. Yleisarvioita -lainvalmistelu poikkeaa edellä mainitut seikat huomioon ottaen oleellisesti eduskunnan eri yhteyksissä ilmaisemasta tahdosta ja asettamista lähtökohdista - lisäksi tuorein lappalaisten oikeuksia koskeva historiallinen selvitys ei ole vaikuttanut lainvalmisteluun edes siltä osin kuin faktat on asiakirjoin osoitettavissa - ilman lappalaisten ja muiden oikeuksien selvittämistä ei voida asianmukaisesti laatia mitään maan ja vesien hallintaa koskevaa lakiesitystä: toisaalta historiallinen selvitys on jo osoittanut, että lappalaisten oikeudet ovat yksityisen omaisuuden suojan piirissä, ja toisaalta kerran kulttuurin suojaksi luotuja ja jollekin ryhmälle turvattuja omistamiseen perustumattomia käyttöoikeuksia ei voida peruuttaa tai palauttaa lopullisen lappalaisten oikeuksien tilan tultua todennetuksi - lakiluonnoksen suhde perustuslain suojaamiin perusoikeuksiin. Perustuslaki 17 2. mom: Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Tämän perustuslain kohdan muotoilusta johtuu, että lappalaisten oikeudet on tunnustettava jos heidät todetaan kuuluviksi joko laajempaan, yhteiseen saamelaiseen alkuperäiskansaan, porosaamelaisista jotenkin erilliseksi saamelaiseksi alkuperäiskansaksi tai ei-saamelaiseksi lappalaiseksi alkuperäiskansaksi. Mikäli lappalaisia vastoin kaikkia faktoja ja tutkimustietoja ei

tunnusteta miksikään edellisistä, lappalaiset sijoittautuvat kuitenkin lainkohdan kategoriaan ja muilla ryhmillä. On huomattava, että virallisen statuksen omaavien saamelaisten kohdalla on todettu, että perinteiset elinkeinot, ja myös niiden nykyaikaiset muodot, ovat osa suojelua nauttivaa kulttuuria. Perustuslain 18 1. mom. takaa elinkeinonvapauden myös lappalaisille. Perustuslain 15 takaa omaisuuden suojan myös lappalaisille. Perustuslain 15 2. mom. mukaan omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Paitsi että pakkolunastus voi tapahtua vain täyttä korvausta vastaan, se voi siis tapahtua vain yleiseen tarpeeseen. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset tarjoavat suojan ja oikeusturvakeinoja sellaista omaisuuden pakkolunastamista vastaan, joka ei tapahdu yleiseen tarpeeseen hyväksyttävillä perusteilla. ILO:n alkuperäiskansasopimus ei oikeuta yksityisen omaisuuden pakkolunastukseen, eikä aidoinkaan alkuperäiskansa edusta yleistä tarvetta. Alkuperäiskansan itsehallintoelin edustaa yleistä tarvetta korkeintaan suhteessa omaan kansaansa nähden. Perustuslain 18 takaa myös lappalaisille elinkeinovapauden, eikä sitä voi rajoittaa lailla ILO:n alkuperäiskansasopimukseen vedoten tai Saamelaiskäräjien päätöksin. kaikkein vähiten sitä voidaan vähentää alkuperäiskansasopimukseen vedoten siksi, että lappalaiset ovat alkuperäiskansa joka nauttii, tai jonka tulisi nauttia, tämän sopimuksen suojaa. Lakiehdotukset ovat ristiriidassa paitsi perustuslakivaliokunnan pöytäkirjoista ilmenevistä kannanotoista ja niiden perusteluista, myös niiden periaatteiden kanssa, jotka ILO:n asiantuntijakomitea toi esille vuonna 2003 kommentoidessaan Norjan valmistelemaa lakiluonnosta jolla Finnmarkenin maaoikeuskysymykset ratkaistiin. Luonnollisesti Suomi joutuu ottamaan nämä periaatteet huomioon, eikä oel mitään mieltä siinä että Suomessa valmistellaan lakeja, jotka ovat näiden periaatteiden vastaisia. Komitea lausui: «The Committee notes the need to guarantee the land rights of both the Sami and non-sami populations of the region, and recognizes that the solution must be fair, and perceived as fair, for both parts of the population. The Convention ((ILO 169)) recognizes special rights for indigenous and tribal peoples in view of the vulnerability of their traditional way of life to the loss of land rights on which it is based, and the long occupancy that they often have practiced. The Convention does not, however, contemplate depriving other parts of the national population of the rights they have also acquired through long usage.» Vapaa käännös:

«Komitea panee merkille tarpeen taata sekä alueen saamelaisten että sen ei-saamelaisten väestöryhmien maaoikeudet, ja komitea tunnustaa (recognizes) että ratkaisun tulee olla oikeudenmukainen, ja että molempien väestönosien tulee kokea se oikeudenmukaiseksi. Yleissopimus ((ILO 169)) tunnustaa (recognizes; tunnistaa, tunnistaa) erityisoikeuksia alkuperäisja heimokansoille ottaen huomioon näiden heidän perinteisen elämäntapansa haavoittuvuus niiden perustana olevien maaoikeuksien menettämisen johdosta, ja ottaen huomioon sen pitkäaikaisen hallussapidon (occupancy) jota ne ovat usein harjoittaneet. Yleissopimus ei kuitenkaan tähtää siihen että kansallisen väestön muilta osilta vietäisiin ne oikeudet, jotka hekin ovat saaneet (acquired; heille on muodostunut) pitkäaikaisen hallussapidon kautta. Tähän on huomautettava, että pitkäaikainen hallussapito (occupancy) viittaa Norjan maaoikeudessa pätevään alders rett -instituutioon, jota Suomessa ei ole. Vastaavia oikeudellisia instituutioita esiintyy muissakin maissa; yksi muoto on ollut lait joiden mukaan maasta yhden sadon korjannut voi vaatia oikeutta saada jäädä. Norjan alders rett -instituutio muistuttaa Suomen ylimuistoista nautintaa, mutta ei kuitenkaan ole sama asia. Alders rett tarkoittaa suunnilleen että jonkun maata kylärajan ulkopuolella (no. utmark) perinteiseen elinkeinotarkoitukseen noin 50 vuotta kenenkään häiritsemättä ja moittimatta käyttänyt (esim. lehvien kerääminen, eläinten kulkureitit) on hankkinut itselleen laillisen oikeuden toiminnan jatkamiseen, joka voidaan kirjata kiinteistöön kohdistuvan rasitteen tavoin. Juuri tällaisia perinteisiä oikeuksia arvioimaan on luotu erityinen Finnmarkin maaoikeustuomioistuin. Vielä kerran: Suomessa laki ei tunne vastaava oikeuksien oikeudellista muodostusmekanismia ja perustetta, ja Suomen porosaamelaiset eivät kansana ole menettäneet maaoikeuksiaan (loss of land rights ). Tästä huolimatta komitean lausumalla on merkitys, jonka sivuttaminen Suomen lainvalmistelussa osoittaa harvinaista lyhytnäköisyyttä: jos ei kerran pitkäaikaisen hallussapidon kautta Norjan maaoikeusjärjestelmässä muodostuneita oikeuksia voida viedä kansallisen väestön muilta osilta, kuinka heiltä voistaisiin ILO-sopimuksen perusteella ja sitä kansallisesti sovellettaessa viedä maahan kohdistuva omistusoikeus josta on olemassa täysi oikeudellinen näyttö asiakirjojenmuodossa, tai sellaisia valtion hallitsemiin maihin kohdistuvia käyttöoikeuksia, joista on vastaavat viralliset päätökset ja asiakirjat? - valtio ei ole missään tunnustanut erityisoikeuksia virallisille saamelaisille sillä perusteella, että saamelaiset omistaisivat valtiolle kuuluvia alueita tai oikeuksia, vaan valtio on turvannut heille oikeuksia osana paikallisen väestön oikeuksia, esimerkiksi poronhoitolailla (poronhoito-oikeus ei nauti perustuslain omaisuudensuojaa, perustuslakivaliokunnan lausunto 7/1990 vp.; se on valiokunnan mukaan epäselvä ja asia vaatii selvittelyä eli tutkimusta) - kansainvälisten velvoitteiden (etenkin ILO-yleissopimuksen) vaikutus lakiluonnokseen on oikeudellisesti heikko, sillä oikeuksien pohja ratkeaa yksinomaan kansalliselta pohjalta (ks. edellä

YK:n ihmisoikeuskomitean kannanotto) eikä ILO-yleissopimus ole oikeudellisesti täsmällinen tai velvoittava luonnonvara- tai maaoikeuskysymysten määrittelyssä A.2. Lakiteknisiä ja tulkinnallisia kommentteja pääpaino on lakiluonnoksen yleisessä arvioinnissa kaikissa erityislaeissa on turvattu se, ettei suojelualueilla saa rajoittaa paikallisen väestön toimeentulo- ja elinkeinomahdollisuuksia; esimerkiksi kansallispuistojen rauhoittamisessa (perustuslakivaliokunnan lausunto 9/1982 vp.) ja erämaalain hoito- ja käyttösuunnitelman käsittelyssä (perustuslakivaliokunnan lausunto 6/1990 vp.) eduskunta on korostanut sitä, ettei paikallisväestön oikeuksia harjoittaa perinteisiä elinkeinoja tai käyttää luontoa saa rajoittaa; sama toistuu muidenkin lakien käsittelyn yhteydessä lakiluonnos nostaa esille sen kysymyksen, miten hallinnollisella lailla voidaan ylipäänsä säännellä asioita, jotka ovat aineellisoikeudellisia ja muissa laeissa lähtökohdaltaan tyhjentävästi säänneltyjä lyhyesti: miten tällaisella yksittäisellä lailla voidaan säännellä muutamalla pykälällä muiden lakien hallinta- ja sääntelyjärjestelyt aiheuttamatta uusia oikeudellisia eri säännösten soveltamisongelmia lain tavoite on määritelty siten, että pääpaino on saamelaisten (ei muiden) oikeuksien kehittämisellä; muiden oikeudet otetaan huomioon ; elinkeinot kuuluvat kattavasti sääntelyn alaan; tämä on suurin ongelma, koska kyse on aina kaikesta luonnon käytöstä alueella, mitä säännellään muualla lainsäädännössä yksityiskohtaisesti näin ollen lakiluonnos saattaa sisältää poikkeuksellisen kattavan eri lakien tulkintavallan siirron saamelaiskäräjille melko yleisluonteisten ja harkinnanvaraisten toimivaltasäännösten kautta perustuslain mukaan ei ole mahdollista, että saamelaiskäräjät antaa oikeudellisesti sitovia lausuntoja tai päätöksiä ja Metsähallitus, joka on pääasiassa valtion liikelaitos ja jolla on vain poikkeuksellisesti viranomaistehtäviä, kantaa päätöksenteosta oikeudellisen vastuun. Heikentämiskiellon tarkoitusta säänneltäessä on todettu, että se on olemassa sekä hallintoa että ohjausta varten ja se tarkoittaakin valtio-omistajan puhevallan lähes rajoittamatonta käyttöoikeutta valtion omistajahallintaan liittyvissä asioissa, ikään kuin valtion alueeseen ei olisi sivullisilla tai kolmansilla mitään rasitteita tai oikeuksia, puhumattakaan alkuperäisen lappalaisväestön todennettavista, omistukseen täysin rinnastettavista oikeuksista (Wirilanderin mukaan 2001). Saamelaiskäräjille maan ja muiden luonnonvarojen käyttämisessä annettavan suuren vallan suuri ongelma on se, että se sivuuttaa turvattujen oikeuksien haltijoiden ja muun paikallisen väestön päätöksenteon demokraattisuuden elinkeino-oikeuksissa osana valtion omistajavallan ja puhevallan käyttöä. Perustuslain 2 2. mom. mukaan kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Perustuslain 20 mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Näitä perustuslaillisia oikeuksia ei voida mitätöidä siirtämällä lailla päätöksenteko ympäristöstä saamelaiskäräjille muu paikallinen tai alueellinen väestö syrjäyttäen. Heikentämiskielto johtaa vastakkainasetteluun paikallinen väestö vastaan kielisaamelaiset; virkamiesten riippumattomuuden takeita ei voi varmistaa eikä sekään paljon auttaisi, sillä lain tavoite on kirjoitettu saamelaisten oikeuksia suosien lappalaisten perusoikeuksien turvaamisen

kustannuksella; jo lähtökohdiltaan syrjivän lain säätäminen on vastoin Suomen hyväksymiä kansainvälisiä sitoumuksia, ja niin tulisi olemaan myös tällaisten lakien soveltaminen, joka voi muodostua vielä lain kirjaintakin syrjivämmäksi Sitten tärkein koko asian kannalta eli toimivallan määrittely lakiluonnoksessa: 1. toimivallan määrittely on tärkein yksilön oikeusturvaa määrittävä ja laillisuutta takaava seikka; lakiluonnoksen perusteella yksilön oikeuksista ei huolehdi kukaan tai mikään, vaikka koko lakiluonnoksen alkuperäinen tarkoitus lienee ollut vahvistaa yksilön oikeuksia 2. toimivallan rajat on määriteltävä myös lailla yksiselitteisesti, jos metsähallituksen päätöksillä tai tosiasiassa oikeudellisesti sitovilla lausunnoilla vaikutetaan kansalaisten oikeuksiin (viranomaisen harkintavalta ei ole mahdollista) 3. edelleen on huomattava, ettei esitysluonnoksessa määritetä oikeastaan suoraan sitä, että Saamelaiskäräjät on viranomainen pääasiallisesti yksityisoikeudellisissa asioissa (omaisuuden hallinta), mikä antaisi aihetta todeta, että saamelaiskäräjistä todella halutaan viranomaista ja se saattaa käyttää jopa julkista valtaa; viimeksi mainittua säänneltäessä on nykyisin otettava huomioon perustuslain 124 :n vaatimukset tällaisen lain säätämisessä oikeusturvasyistä; mainittu säännös edellyttää selkeästi jokaisen elimen aseman määrittelyä ja sen käyttämän toimivallan kansalaisiin ulottuvan sisällön ja sen rajojen määrittelyä; lakiluonnoksessa tätä ei ole otettu lainkaan huomioon ja kaiken lisäksi vastuun kantaa lopullisesti Metsähallitus. 4. heikentämiskielto näyttäisi oikeuttavan jokamiehen oikeuksien, metsästys- ja kalastusoikeuksien kaventamiseen ohi lainsäädännön, saamelaiskäräjät voi määritellä suuntaviivat, joiden noudattamista saamelaisten elämäntapa, oma kulttuuri ja siihen kuuluvat elinkeinot edellyttävät arvioitaessa maan, veden ja luonnonvarojen hoidon, käytön ja suojelun muutostarpeita. Tämä tarkoittaa, että saamelaisten kulttuuri- ja elinkeino-oikeuksia voitaisiin kehittää ottamatta huomioon paikalliset olosuhteet, muut ihmiset ja heidän yksityiset ja yleiset oikeutensa (lappalaisten perusoikeuksina turvattuja oikeuksia) jne.; näin ei voi olla 5. lausunnonantotehtävät voidaan hoitaa ilman edellä mainittuja oikeuksien käytön luonnehdintoja; kyse on enemmästä lausunnon sitovuuden vuoksi: sitovuus on suhteessa Metsähallitukseen, kuntaan, valtioon ja muutenkin eli laajaa 6. lausunnonantotehtävien harkintakriteerit on eritelty metsähallituslaissa. Epäselväksi jää tarvitseeko muita lakeja ottaa huomioon tai paikallisen väestön tunnustettuja oikeuksia; erämaa-alueiden luonnonvarasuunnitelmien päättämiseen osallistumiselle ei ole sen sijaan asetettu mitään rajoituksia 7. huippu on sinänsä se seikka, ettei oikeusturvateistä ole sanaakaan lakiluonnoksessa, vaikka käsiteltävät asiat sivuavat ja käsittelevät säännönmukaisesti yksityisen perusoikeuksien suojan piiriin kuuluvia oikeuksia ja rasitteita (valtion omaisuuden hallinnassa näidenkin kysymysten käsittelyssä puhevalta siirtyisi todellisuudessa saamelaiskäräjille): esitys on täysin keskeneräinen ja monin tavoin perustuslain vastainen.

Esityksen keskeneräisyys ja siihen jätetyt ilmeiset perustuslainvastaisuudetovat sitä luokkaa että ne herättävät kysymyksen siitä. kuinka heikkolaatuinen ja huolimattomasti tehty lakiesitys saa olla, ennen kuin sen valmistelusta vastanneiden ministerien vastuu ylittää poliittisen vastuun rajan ja siirtyy ministerivastuuasian alueelle. Perustuslain 116 mukaan syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa. Valtioneuvoston ohjesäännön 29 mukaan laki- ja asetusehdotukset on toimitettava oikeusministeriöön tarkastettaviksi, jollei asian kiireellisyydestä välttämättä muuta johdu. Jos käsillä olevassa lausunnossa käsitellyt lakiehdotukset ovat tällaisen tarkastuksen läpikäyneet ja läpäisseet, tarkastus on tuloksista päätellen ollut törkeän huolimaton. 8. oikeastaan sekään ei selviä, onko tehtävänä käsitellä yleisiä vai myös yksittäisiä asioita: tämä ongelma syntyy, kun yritetään verhota todellisia valtaoikeuksia lausunnonantotehtävän alle 9. säännöksiä, jotka vaikuttavat suoraan ja mahdollisesti asiaa sääntelevästä eduskuntalaista poiketen paikallisen lappalaisväestön elinkeinoihin (ensinnäkin, käytännössä paikallisen lappalaisväestön toimeentulo ja elinkeinojen harjoittaminen ei poikkea saamelaisten oikeuksista ja käytännöstä ja toiseksi, kummankin väestöryhmän elinkeinot ovat nykyaikaistuneet matkailun ollessa taloudellisesti merkittävin elinkeino ja toimeentulon lähde) 10. heikentämiskiellon soveltaminen johtaa myös maan ostoa ja myyntiä koskevaan ohjaukseen, mikä voi estää kaiken elinkeinojen kehittämisen, sillä tämä palautuu aina maan käytön ohjaukseen ja kaavoitukseen ja lisäksi on otettava huomioon, että kansalaisilla voi olla valtion maihin perustuslain omaisuudensuojan suojaamia rasitteita, jotka ovat varallisuusarvoisia etuuksia ja mainitun perustuslainsuojan piirissä; tämä on myös vallitsevassa oikeuskäytännössä vahvistettu 11. sama koskee maksullisten maastoliikennelupien sääntelyä, se ei voi eikä saa poiketa maastoliikennelain ja -asetuksen turvaamista oikeuksista eikä se saa estää järkevää elinkeinojen kehittämistä reiteillä tai niiden ulkopuolella; huomaa, että matkailuelinkeino on kokonaisuus, joka tarvitsee menestyäkseen eri palvelujen tasapainoista kehittämistä 12. metsästys- ja kalastuslupien ohjausvalta voi lopettaa näiden palvelujen ja oikeuksien hyödynnettävyyden ja siirtää toiminnan muiden pohjoismaiden alueelle; lisäksi on otettava huomioon se, että nämä oikeudet ovat paikalliselle väestölle perustuslain suojaamia oikeuksia; tuomioistuimissa on parhaillaan vireillä useita oikeuskiistoja kalastus- ja metsästys- sekä poronhoito-oikeuksien edellyttämien alueiden käytöstä ja valtion oikeudesta ylipäänsä päättää mainituista oikeuksista, oikeudesta rajoittaa näiden oikeuksien käyttöä ja oikeudesta asettaa maksuja näiden oikeuksien käyttämiselle 13. yleishavainto on ensinnäkin, että oikeuksien sääntely tällä tavoin koskee myös yksityisen ihmisen oikeuksia riippumatta siitä miten ne ovat oikeudellisesti turvatut, siksi lausunnonantovallan rajoittavien periaatteiden tulisi olla tarkoin määritellyt, ovathan lain tavoitteetkin; toinen yleishavainto on, voiko valtio ylipäänsä siirtää edellä mainituissa asiaryhmissä omistuksensa

puhevaltaa käytännössä sitovalla tavalla kokonaan valtiokoneiston ulkopuoliselle taholle, kun otetaan huomioon mainittujen nauttima perustuslainsuoja, päätöksenteolta vaadittava selkeys, laintasolla tapahtuva riittävän yksityiskohtainen sääntely ja vastuun kohdentaminen; tällaiseen toimivallan siirtoon eduskunta ei ole missään asiayhteydessä antanut ohjetta tai katsonut tällaista perustelluksi tekemättä perusteellista, tieteellistä, riippumatonta tutkimusta oikeuden haltijoista, oikeuksien laajuudesta ja soveltamisesta Mitä on jätetty käsittelemättä esityksissä? - lakiesityksen suhde myöhempiin, tehtäviin selvityksiin: entä jos luodaan järjestelmä joka on tavalla tai toisella ristiriidassa perustuslain ja kansainvälisten yleisten, vahvojen ihmisoikeussopimusten, etenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen, takaaman suojan kanssa - lakiluonnos ei nojaa alkuperäisen lappalaisväestön jo asiakirjoin ja asiantuntijain todentamiin oikeuksiin eikä anna näille mitään merkitystä - selvittämättä on edelleen lakiluonnoksen ja muiden sen soveltamisalaan kuuluvien säädösten keskinäinen soveltaminen - lakiluonnos ei turvaa elinkeinotoiminnan jatkuvuutta, mikäli lakiluonnoksen mukainen päätöksenteko tai lausunto johtaa ristiriitaan elinkeinojen yleisen harjoittamisen kanssa alueella - saamelaisten määritelmä on soveltumaton omistuksen hallintajärjestelmäksi; kielisaamelaisuus ei ole historiallisesti eikä muutoin omistuksen ja puhevallan kannalta relevantti asia - hallituksen esityksellä ei voi eikä saa vaikuttaa ulkoasiainhallinnon päätöksenteon alaan: valtioiden alueiden rajakysymykset, maankäyttö raja-alueilla, vesien sääntely vieraan valtion kanssa tehtävin sopimuksin, kansalliseen energia- tai vesivoimatuotantoon vaikuttavat elintärkeät kysymykset jne. eivät kuulu maankäyttöneuvostolle tai sen kaltaiselle elimelle infrastruktuurin elintärkeinä rakenteina; muutama henkilö ei voi neuvotella kuvatun kaltaisista asioista - lakiluonnos ei saa rajoittaa kenenkään perusoikeuksia: valtion omaisuuden hallintaoikeudet ja niiden sääntely ovat osa tätä periaatetta - historialliset oikeudet on sivuutettu ja siihen liittyvä kaikkinainen asiakirjanäyttö, kansainväliset sopimukset, lappalaisten veronmaksu yms. - vanhojen lappalaissukujen edustajien pitäisi olla metsähallituslain muutoksella luotavan yhteistoimintaelimen enemmistönä oikeushistoriallisen kehityksen edellyttämällä tavalla; maankäyttöneuvosto tai muu vastaava alueellien tai kuntakohtainen elin ei edusta päätöksenteon alaan kuuluvia asioita asianmukaisella tavalla Perusoikeuskysymyksiä

1. omaisuudensuoja (Suomen perustuslain 15 ): eri väestöryhmien oikeuksien keskinäinen suhde muodostuu tässäkin keskeiseksi, vaikka sitä ei huomioida, sillä valtio kiistää toistaiseksi lappalaisten historialliset oikeuden valtion alueisiin mutta samalla tunnustaa nämä oikeudet 1800- luvun lopulla nykyisen Suomen alueelle muuttaneille saamelaiskäräjälain määrittelemille kielisaamelaisille, joilla ei ole raja- ja rauhansopimusten mukaan näitä oikeuksia ilman, että he voivat sen erikseen osoittaa asiakirjoin 2. esitykset eivät noteeraa alkuperäisen lappalaisväestön historiallisia oikeuksia; se johtunee ainakin osaksi siitä, ettei valtio tunnusta Wirilanderin selvityksen osoittamia lappalaisten oikeuksia valtion alueisiin; Olemalla tunnustamatta lappalaisten oikeuksia, olemalla mainitsematta niitä lakiehdotuksissa tai niiden perusteluissa ja jättäytymällä passiiviseksi kun on kyse Saamelasiskäräjien vaalilautakuntansa kautta harjoittamasta etnisestä syrjinnästä esimerkiksi vähemmistövaltuutettu ei ole asiaan puuttunut vaikka asia kuuluu selvästi hänen toimialaansa Suomen valtio on luonut eräänlaisen turvavyöhykkeen tai ei-kenenkään-maan, jolla valtio suojaa Lapissa olevaa maaoikeuttaan lappalaisia vastaan, koska nämä ovat kyseenalaistaneet valtion maansaantojen laillisuuden. Lisäksi valtio on siirtynyt uuteen strategiaan lappalaisten vaateiden muodostamaa uhkaa vastaan luovuttaessa näiden maiden hallinnan vähemmän uhkaavammaksi koetun Saamelaiskäräjien edustamalle Suomessa tuntuvasti nuoremmalle alkuperäiskansalle, joka ei käsitä Suomen alkuperäisiä lappalaisia. 3. on huomattava, ettei Suomen perustuslain 17 ja 18 :ien mukaan saamelaisten omaisuusoikeuksien vahvistaminen elinkeinoihin ole erikseen säädetty eikä edes lakiluonnoksen sääntely perustu perustuslain sääntelemien saamelaisten kulttuurioikeuksien vahvistamiseen; kyse on kulttuurisanan laajentavasta tulkinnasta; lain kirjain on tässä selkeä perustuslainsuojaa nauttivien oikeuksien osalta. 4. kyse ei ole mistään perustuslain sääntelemästä poikkeusoloperusteesta jonkun tai joidenkin perusoikeuksien kaventamiseksi tai rajoittamiseksi 5. valtion puhevallan siirrossa lakiesityksen esitysluonnoksen tapaan ei ole vain kyse valtion omien oikeuksien sääntelystä; ehdotettu sääntely vaikuttaa lappalaisten tunnustettujen ja tunnustettavien omaisuus- ja muiden oikeuksien hallintaan ja käyttöön siten, että päätöksenteko siirtyy enemmistölle, joka ei muodostu alkuperäisistä asukkaista, lappalaisista. 6. perustuslaki ja sen antama suoja lappalaisten oikeuksille on tässä asiassa vahva suhteessa laintasoisiin, kansallisesti vielä itsenäisesti tulkittaviin ILO-yleissopimuksen kaltaisiin kansainvälisiin asiakirjoihin 7. miten voidaan koko asiaa säätää lailla, kun Oulun ylipiston tutkijoiden tutkijoiden tutkimustuloksia ei ole ollut käytettävissä? 8. avustusten jakaminen nostaa esille edellä mainitun tasapuolisuuden ja sen kysymyksen, mitä elinkeinoja voidaan ylipäänsä tukea 9. huomaa, ettei elinkeino-oikeuteen voitane lukea sinänsä tukikelpoisuutta yms.

10. elinkeino-oikeutta voidaan rajoittaa vain lain nimenomaisin, erityisin perustein 11. elinkeino-oikeuden piiriin kuuluvat monopolien kieltäminen ja muut vastaavat kysymykset eli lähtökohtana se, ettei kenenkään oikeutta elinkeinojen harjoittamiseen oikeudellisesti tai tosiasiallisesti rajoiteta 12. tässä asiaan vaikuttaa vielä oikeus lappalaisten harjoittamaan kulttuuriin elinkeinoineen ja muutoin, mikä erottaa sen tavanomaisesta elinkeinovapauden turvasta 13. elinkeino-oikeutta on pidettävä todellisena oikeutena: tässä vaikutetaan sen ytimeen ja siksi lainsäädännön kehityksen mukaisesti on turvattava edelleen kulttuuri- ja elinkeinosuojan vanhoille lappalaissuvuille, jotka on nyt sivuutettu oikeuksineen lakiluonnoksen valmistelussa 14. voidaan todeta, että lakiluonnokset ovat ristiriidassa kansalaisten oikeuden kanssa hankkia ammatilla ja elinkeinolla toimeentulonsa ja valtion velvollisuuden kanssa edistää työllisyyttä (tämä perustuu siihen, mitä toistaiseksi valtion toimet ja perinteisten elinkeinojen suosiminen merkitsevät); esimerkiksi poronhoitokulttuuria harjoittavat lappalaiset ja saamelaiset samanlaisissa olosuhteissa ja samanlaisin ehdoin nykyaikaiset vaatimukset huomioon ottaen; mitään muinaiskulttuuria ei ole olemassa 15. esityksessä ei osoiteta mitään tasoittavia vastatoimia elinkeino-oikeuksien sääntelyn kielteisille vaikutuksille, vaan ollaan keskittämässä päätöksentekoa muutamien henkilöiden arvojen varaan 16. esityksiä on arvioitava kokonaisuutena ja osana valtion toimia alueella. Johtopäätöksiä - on tunnustettava nykyaikaan soveltuvat elinkeinot osana väestön elinoloja ja elämän jatkuvuutta sekä paikallista kulttuuria alueella - on korostettava, että kyse on lappalaisten kulttuurista, joka on todistettavasti vähintään yhtä vanhaa kuin saamelaisten ja asiakirjoin osoitettavissa oleva kulttuuri ja tosiasia - oikeus omaisuuteen (varallisuusarvoisiin etuihin, siis myös käyttö- yms. oikeuksiin) on ensi sijassa eri asia kuin oikeus kulttuuriin; omistus ratkeaa asiakirjojen ja selvityksen perusteella, se vaikuttaa kulttuurin käsitteen muodostumiseen - mitään yhtenäistä kulttuurikäsitettä ole eikä kansainvälinen velvoite määritä sen sisältöä toisella tavalla kuin mitä kansallisesti on käytäntö; tätä on edellyttänyt myös eduskunta jättämällä elinkeino-oikeuksien sääntelyn erillisen, erikseen selvitettävän lainsäädännön varaan Oikeusministeriön malli lähtee siitä, saamelaiskäräjillä alkuperäiskansan edustajana olisi valtionmaiden hallinnassa erityinen asema. Esitys ei kuitenkaan poista tai ratkaise yksittäisiin kiinteistökohtaisiin oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Näin ollen tiloille vesipiirirajankäynnissä vahvistettujen nautintaoikeuksien laatua ja laajuutta ei voida jättää saamelaiskäräjien tai muun vastaavan alueellisen tai kuntakohtaisen elimen arvioitavaksi samoin kuin parhaillaan käynnissä olevia kiinteistön määritystoimituksia.

Oikeusministeriö näkee keskeisiksi säänneltäviksi kysymyksiksi valtion hallinnassa nyt olevien maa- ja vesialueiden käytön, poronhoidon ja muiden luontaiselinkeinojen harjoittamisedellytysten turvaamisen kestävän kehityksen edellyttämällä tavalla, yhdyskuntasuunnittelu sekä asioiden edellyttämä hallinto ja talous. Keskeiseksi nousee saamelaisten elintapojen suojelu. Sitä ei kuitenkaan kerrota millä tavalla saamelaisten elämäntapa toisasiallisesti eroaa muiden alueella asuvien elintavoista. Oikeusministeriön mallilla pyritään lisäämään perustuslaissa tunnustetun mutta saamelaiskäräjälaissa ja Saamelaiskäräjien käytännöllä syrjivästi rajatun saamelaisen alkuperäiskansan maankäyttöoikeuksia, lisäämään sen osallistumismahdollisuuksiaan maankäytön hallinnossa ja parantamaan rahoitusta. Tällainen malli ei sovellu lainkaan Suomen olosuhteisiin. Oikeusministeriön mallissa poronhoidon harjoittamisen suhde muiden luonnonvarojen käyttöön esitetään ratkaistavaksi metsähallituslakiin lisättävällä heikentämiskiellolla. Poronhoitoa pyritään kehittämään perinteiseen saamelaiseen tietämykseen perustuvaksi ympäristönkäyttöjärjestelmäksi. Esitys on kirjoitettu niin, että luontaiselinkeinojen, lähinnä poronhoidon, edellytysten kestävä turvaaminen edellyttäisi saamelaisten kotiseutualueella metsien ja muiden alueiden käytön rajoittamista muiden kuin saamelaisten osalta. Jo nykyäänkin maankäytön suunnittelussa otetaan huomioon saamelaisten kotiseutualueen erityispiirteet ja sen vuoksi ehdotetun lakiesityksen antamiseen ei ole tarvetta. Jo nyt otetaan erityisesti huomioon, että maankäyttöä koskevissa ratkaisuissa riittävällä tavalla turvataan paikallisten yhteisöjen osallistuminen ja vuorovaikutus sekä kiinnitetään erityistä huomiota paliskuntien ja Saamelaiskäräjien asianmukaiseen kuulemiseen. Näin ollen omistajaa koskevan puhevallan siirtoon ei ole tarvetta, eikä siihen ole oikeutta ennen kuin omistusta ja nautintaa koskevat kysymykset on ratkaistu faktojen pohjalta. Tähän on vielä lisättävä, että mitkään tutkimustulokset eivät tue sitä, että metsien hakkuut olisivat estäneet saamelaisia harjoittamasta porotaloutta tai olisivat supistaneet luonnonlaitumia. Esitys ei poistaisi niitä ongelmia mitä porotaloudella on tällä hetkellä ylilaiduntamisen seurauksena kaikkialla Ylä-Lapissa. Porolaitumien tilasta on olemassa koko poronhoitoalueen kattavaa tutkimustietoa. Viime vuosikymmenen loppupuoliskolla valmistuneet satelliittikuviin ja maastossa suoritettuihin tarkistuksiin perustuvat tutkimukset paljastavat, että hyväkuntoisia jäkälälaitumia ei ole enää missään. Ylilaiduntaminen tuhoaa poronhoidon perusedellytyksen, laidunmaat, ja muodostaa täten vakavan uhan saamelaiselle kulttuurille siinä määrin kuin se perustuu poronhoidolle. Saamelaiskäräjät ei ole tunnustanut tätä ylilaiduntamisen aiheuttamaa uhkaa, eikä ole mitenkään nostanut tilanteen korjaamista esille yhtenä saamelaisuuden kannalta keskeisenä painopistealueena, Myös sellaisissa (saamelais)paliskunnissa, joista metsätalous, tekoaltaat, kaivokset ja muu porotalouden kanssa kilpaileva maankäyttö käytännöllisesti katsoen kokonaan puuttuu, laiduntilanne on yhtä huono. Erityisen surkeassa kunnossa laitumet ovat pohjoisissa tunturipaliskunnissa. Luonnon kannalta erityisen kestäväksi väitetty saamelainen poronhoito ei siis pelasta laidunmailta kulumiselta. Tämä ei estä Saamelaiskäräjiä vaatimasta, että poronhoito-oikeus on siirrettävä heikentämiskieltoa soveltamalla saamelaisten yksinoikeudeksi. Ylä-Lapissa porotalous on kannattavinta Ivalon paliskunnan alueella, jolla ei vanhoja luppometsiä ole kovinkaan paljon. Tässä paliskunnassa, jossa Ylä-Lapin paliskunnista on sodan jälkeen harjoitettu intensiivisintä metsätaloutta, on porotalous eri mittareilla mitattuna kaikista terveimmällä pohjalla; lyhin lisäruokinta-aika, parhaat vaatimet, paras vasaprosentti jne. Tähän on vielä lisättävä,