HANKESUUNNITELMA Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Lomake 3306B 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y-tunnus/ yhdistyksen rekisteröintinumero Vaalan kunta 0190027-0 1.3 Hankkeen nimi 1.4 Hankkeen numero Vetoa Vaalaan 1. HAKIJA Selvitys toiminnasta, organisaatiosta, ammattitaidosta, kokemuksesta ja taloudellisesta tilanteesta sekä hankkeen toteuttamiseen käytettävistä resursseista Tilastokeskuksen tietojen mukaan Vaalan väkiluku 31.12.2014 oli 3138 henkeä, kun se vuotta aiemmin oli 3 193 henkeä. Väestön väheneminen selittyy korkealla kuolleisuudella ja muuttotappiolla. Lapsia syntyy keskimäärin 20/vuosi. Vaalassa on 1675 vapaa-ajanasuntoa. Vapaa-ajan asunnoilla vietetään yhä enemmän aikaa ja ne ovat paremmin varusteltuja kuin ennen. Vapaa-ajan asukkaat tuovat alueelle ostovoimaa ja henkistä pääomaa. Vaalassa toimii aktiivinen mökkitoimikunta. Vaalan taloudellinen tilanne on parantunut viime vuosien aikana. Taseessa ei ole enää kertynyttä alijäämää. Kunta on kuitenkin velkaantunut kouluinvestoinnin ja vanhojen tappioiden takia. Viime vuonna myös velan kasvu saatiin taittumaan. Kunnalla on hyvä mahdollisuus kehittyä vetovoimaiseksi lapsiperheiden ja aktiivisen senioriväestön suosimaksi maaseutukunnaksi. Vaalassa on tarjolla hyviä tontteja, mutta tonttikauppa on pysähtynyt. Lisäksi muilla toimijoilla on potentiaalia tonttialueita kaavoitettavaksi. Hanketta hallinnoi Vaalan kunta, jolla toimiva hallinnointijärjestelmä hankkeelle sekä tarvittavat resurssit hankkeen toteuttamiseen. Vaalan kunta palkkaa hankkeeseen päätoimisen työntekijän, projektikoordinaattori 1.1.2016-31.12.2017. Lisäksi käytettävissä on kunnan työntekijöiden työpanos, josta ei synny kuluja hankkeelle. Kunnanjohtajan, vapaa-aikajohtajan, teknisen johtajan ja aluearkkitehdin työpanosta ja osaamista tullaan käyttämään hankkeen tukena. Talous- ja palkkahallinnon palvelut ostetaan Oulunkaaren kuntayhtymältä. Tilintarkastus ostetaan kunnan tilintarkastusyhteisöltä. Hanketta ei käytetä kunnan normaalien palvelujen tuottamiseen tai rahoittamiseen. 2. HANKKEEN TARVE JA TAUSTA Mihin ongelmaan tai tarpeeseen hankkeella haetaan ratkaisua? Hankkeen tavoitteena on vastata seuraaviin ongelmiin: - väestön väheneminen ja ikärakenteen vinoutuminen - yksityisten työpaikkojen vähyys (40%) - tyhjät yritystoimitilat - tonttimyynnin pysähtyneisyys, asuinalueiden kaavoittamisen pysähtyminen - tapahtumia on paljon, mutta ne ovat kävijämääriltään pieniä ja uhkaavat näivettyä yhteistyön puuttuessa ja tekijöiden uupuessa - vapaa-ajanasukkaiden osaaminen uhkaa jäädä hyödyntämättä kunnan kehittämisessä - alueen osaamispääoma vähenee ja yhteistyö tutkimuslaitosten kanssa on vähäistä Hankkeen tavoitteena on vastata seuraavaan tarpeeseen: - osaavaa työvoimaa julkiselle ja yksityiselle sektorille. - yrittäjien saaminen alueelle - vapaa-ajan asukkaat haluavat viettää yhä enemmän aikaa vapaa-ajan asunnoillaan. Miten tämä mahdollistetaan. Vapaa-ajanasunnon muuttaminen vakituiseen käyttöön. - tavoissa tehdä työtä on tapahtumassa murros. Miten murrosta hyödynnetään Vaalassa. - taajaman vähittäiskaupan ja koko kuntakuvan kehittäminen tapahtumilla.
- nykyisten vaalalaisten nuorten juurruttaminen kotikuntaan ja mahdollisuuden antaminen olla mukana kunnan kehittämisessä 3. HANKKEEN TAVOITTEET Mitä tavoitteita hankkeella on? Miten tuloksia seurataan? - Uudet asukkaat, paluumuuttajat (tilastokeskuksen tilastot), uutta osaamispääomaa alueelle - Rekrytointitarve lisääntyy ja onnistuminen hyvän henkilökunnan palkkaamisessa niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla paranee. - Yksityisen sektorin työpaikkojen määrän lisääntyminen, uudet yritykset (tilastokeskuksen tilastot) - Tonttikaupan vilkastuminen (kunnan tonttikaupan tilastot) - Matkailullisesti vetovoimaisen tapahtuman/tapahtumasarjan luominen joko olemassa olevan tai uuden konseptin ympärille. Yhteistyö hyvässä pöhinässä olevien antiikki, kulttuuri ja taide toimijoiden yritysten kanssa. (Tapahtuman luomisessa onnistuminen, kävijämäärä). - Vapaa-ajan asuntojen käyttöaste ja varustelutaso nousee, osa asunnoista muutetaan vakituiseen asumiseen (kunnan rakennusvalvonnan tilastot) - Vapaa-ajanasukkaat ovat mukana tapahtumien tekemisessä ja yritysten kehittämisessä (mm. yrityskummit) - Vaalasta muodostuu houkutteleva paikka tehdä luovaa työtä Oulun ja Kajaanin väliin. Uusilla etätyö ja työntekomallien kokeilulla saavutetaan positiivista julkisuutta. Uudet mallit lisäävät työn tehokkuutta ja laatua sekä parantavat työelämää. Yhteistyö tutkimuslaitoksen/laitosten kanssa saadaan käyntiin. (kokeilun onnistuminen) - luoda uutta markkinointimateriaalia kunnasta sosiaaliseen mediaan ja kytkeä lapset ja nuoret osaksi Vaalan kehittämistä. Luoda positiivista kotikuntakuvaa. 4. HANKKEEN TOIMENPITEET JA TOTEUTUSTAPA SEKÄ RISKIT TOTEUTUKSESSA Konkreettiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2016-31.12.2017. 1. Työvoiman murroksesta uutta imua Vaalaan, kokeilemalla uutta oppimaan A) Luovan alan osaajien pop up hub kokeilu Testataan hub-konseptia maaseudulla tarjoten etätyötä tekeville vapaa-ajanasukkaille, kuntalaisille ja luovan alan osaajille erilaista osaamista törmäyttävä matalan kynnyksen innovaatiofoorumi esimerkiksi uusien toimintamallien tai yrityskonseptien kehittelyyn. Kokeilun tavoitteena on kehittää myös erilaisia kokouskonsepteja, joita paikalliset matkailuyritykset voivat jatkossa sisällyttää tarjontaansa. Kokeilun kautta voidaan selvittää onko pysyvälle hubille tarvetta ja voisiko se lisätä vapaa-ajanasukkaiden viipymää alueella. Kyetäänkö luomaan uutta työtä ja mahdollistamaan etätyö ja monipaikkatyö nykyistä paremmin. Kokeilu toteutetaan kaksi kertaa hankkeen aikana kaksipäiväisenä. B) Etätyöesimerkkien esille nostaminen (ketkä jo tekevät etä- ja monimuototyötä Vaalassa) Kartoitetaan vapaa-ajanasukkaiden ja kuntalaisten keskuudesta etätyötä tekeviä esimerkkihenkilöitä. Henkilöiden kautta tuodaan esille etätyön mahdollisuuksia eri medioissa. Otetaan jo etätyötä tekevät mukaan hub-kokeiluun. 2. Tulomuuton lisääminen ja rekrytoinnin tehostaminen A) Vaalalaiset juuret tai kytköksen Vaalaan omaavien henkilöiden tavoittaminen Hankitaan vaalalaiset juuret omaavien henkilöiden yhteystiedot ja tavoitetaan heidät postitse tai sosiaalisen median kautta. Tehdään kysely, johon on mahdollista vastata netissä/postitse. Kartoitetaan juuret Vaalaan omaavien henkilöiden halukkuutta muuttaa takaisin, tulla yrittämään tai töihin Vaalaan. Lisäksi selvitetään heidän halukkuuttaan muuten edistää alueen elinvoimaisuutta. Kartoituksen jälkeen ollaan yhteydessä potentiaalisiin muuttajiin ja pyritään etsimään ratkaisu muuton esteeseen. Lisäksi otetaan yhteyttä kehittäjäpersooniin ja mietitään heidän kanssa yhdessä mahdollisia jatkotoimenpiteitä. B) Tonttien, kunnan ja yritystilojen markkinoinnin tehostaminen, työpaikkojen markkinointi Kuvataan tontit ja yritystilat yhteiseen tietopankkiin kunnan nettisivuille. Kunnalla on olemassa oleva tonttipörssi netissä. Kartoitetaan perinteisen ja erityisesti internet-markkinoinnin mahdollisuudet hankkeen ensimmäisen vuoden aikana, valitaan sopivat kanavat ja käynnistetään markkinointitoimenpiteet. Itse markkinointitoimenpiteet tehdään kunnan omalla rahoituksella. Rekrytointimessuille osallistuminen muiden paikallisten tahojen (yrittäjät, maanviljelijät ja muut julkiset tahot) kanssa kokeiluluontoisesti kerran hankkeen aikana (lokakuu 2016). Tutkitaan mahdollisuutta jatkaa kokeilun jälkeen messuille osallistumista yhteistyössä. C) Tulomuuttoon liittyvät palvelut ja informaatio Hankkeen aikana kootaan kunnan nettisivuille keskeiset tulomuuttajan kannalta olennaiset palvelut.
Tehdään myös tarpeelliset kieliversiot maahanmuuton tarpeisiin. Luodaan tapa, jolla uutta muuttajaa lähestytään niin kuntana kuin yhteistyökumppaneiden kanssa. Esitteen työstäminen ja laatiminen. (Esite painetaan kunnan omalla kustannuksella). 3. Vapaa-ajanasukkaat pidempään Vaalassa ja osaamispääoma alueen hyödyksi A) Kysely vapaa-ajan asukkaille, kytkeytyy yhteen Oulujärven rantaosayleiskaavan päivittämisen kanssa Tehdään kysely, johon on mahdollista vastata netissä/postitse. Kartoitetaan vapaa-ajanasukkaiden halukkuutta muuttaa, tulla yrittämään tai töihin Vaalaan. Kartoitetaan vapaa-ajan asukkaiden osaamista ja heidän halukkuuttaan olla mukana kehittämässä asuinaluettaan, alueen yrittäjyyttä tai muuta toimintaa. Kyselyn osana kysytään tietoja mökkien varustelutasosta ja halukkuudesta muuttaa vapaa-ajanasunto vakituisen asumisen käyttöön. B) Kyselyn tulosten perusteella päätettävät jatkotoimenpiteet Kartoituksen jälkeen ollaan yhteydessä - potentiaalisiin muuttajiin ja pyritään etsimään ratkaisu muuton esteeseen. - niihin, jotka ovat ilmaisseet kiinnostuksena tulla mukaan kehittämään aluetta. - huomioidaan vastaukset kun suunnitellaan rantaosayleiskaavojen päivittämistä. suunnitellaan vapaa-ajanasukkaiden kanssa yhdessä jatkotoimenpiteet. C) Mökkikummi/yrityskummitoiminnan käynnistäminen ja laajentaminen Halukkaiden kanssa käynnistetään toiminta. Jo olemassa olevaa yrityskummitoimintaa laajennetaan. Apuna käytetään yrityskummiverkostoa. 4. Tapahtumista yhteisöllisyyttä ja tuloja alueelle A) Vetovoimaisen tapahtuman/tapahtumasarjan luominen tai vanhasta uuden stailaaminen Hankkeen aikana järjestetään yhteiset suunnittelutapaamiset potentiaalisille yrittäjille ja toimijoille. Etsitään vetovoimaisen tapahtuman/tapahtumasarjan kärjet ja sitoutetaan yhteistyötahot. Suunnitellaan markkinointi ja toteutetaan se. Kokeillaan tapahtumaa/tapahtumasarjaa kesällä 2016. Kerätään kokemuksia ja palautetta. Kehitetään ideaa, opitaan virheistä. Tapahtuman/tapahtumasarjan toistaminen 2017. B) Keskustaajaman kehittäminen, uusien hankeideoiden etsiminen kehittämiseksi Hankkeen aikana kerätään ideoita keskustaajaman kehittämiseksi kyselyn ja kehittämistapaamisten kautta. Kyselyä ja tapaamisia markkinoidaan sosiaalisessa mediassa ja paikallislehdessä. Hankkeen tavoitteena on laatia vähintään yksi investointihake. 5. Kotiseutuylpeyttä ja kuntamarkkinointia: lapset ja nuoret mukaan kehittämään kuntaa ja kuntamarkkinointia A) Kilpailu alueen lapsille ja nuorille (15-29-v) Järjestetään sosiaalisen median kanavia hyödyntävä kilpailu lapsille ja nuorille, jonka tavoitteena on saada lapset ja nuoret havainnoimaan elinympäristönsä mahdollisuuksia ja heikkouksia. Kilpailun kautta nostetaan esiin kohteita, joita voidaan edelleen kehittää ja joille täytyisi pikaisesti tehdä jotain. Mikäli kilpailu poikii investointi- tai kehittämistarpeita, voidaan hankkeen aikana rakentaa aiheen ympärille investointi- tai kehittämishanke. Lisäksi voidaan järjestää yhteisiä talkoita ja toimia lasten ja nuorten sekä yhdistysten sekä yritysten kanssa. Tavoitteena on luoda mukava yhdessä kehittämisen ja tekemisen meininki sekä saada lapset ja nuoret aktiivisesti mukaan oman kunnan kehittämiseen ja markkinointiin. Kilpailua markkinoidaan kouluilla, paikallislehdessä ja sosiaalisessa mediassa. B) Viestintäkanavan luominen, lanseeraaminen Hankkeen alussa kartoitetaan parhaat kanavat kilpailun käymiseksi esim. video/kuva Instagram, Youtube, Twitter. Lanseerataan kilpailu ja palkinnot. Hyödynnetään kanavaa myös jatkossa osana kunnan markkinointia. Toteuttamiseen osallistuvat tahot, toteutus- ja rahoitusvastuut ja tarvittavat sopimusjärjestelyt Hanketta hallinnoi Vaalan kunta. Hankkeen omarahoitusosuuden rahoittaa Vaalan kunta. Yhteistyötä tehdään kehittämisyhtiö Humanpolis Oy:n kanssa. Vaalan kunta on järjestänyt ennen hankehakemuksen jättämistä tilaisuuden yhteistyökumppaneille. Vaalan yrittäjät, MTK Vaala ja Oulunkaaren kuntayhtymä ovat mukana tarvittaessa hankkeen toteuttamisessa ja toimenpiteissä omalla työpanoksellaan. Yrityskummit yhteisö on valmis kehittämään alueella yrityskummitoimintaa Vaalan kunnan kanssa hankkeen avulla. Lisäksi olemme olleet yhteydessä Sitraan erityisesti koskien kokeiluosioita. Tavoitteena on saada Sitrasta kehittäjäkumppani, koska heillä on kokemusta kokeilu- ja HUBtoiminnasta. Hankkeen aikana voi toimenpiteiden seurauksena nousta esille uusia yhteistyökumppaneita.
Minkälaisia riskejä on ja miten niihin varaudutaan Hankekokonaisuus on laaja. Laajuuteen varaudutaan hyvällä aikatauluttamisella ja rekrytointiin panostamalla. Hanke on kaksivuotinen juuri riskien välttämiseksi. Hanke on kohderyhmiä aktivoiva ja osa hankkeen sisällöstä kehittyy ihmisten ideoiden perusteella. Ideoita jalostetaan kehittämistapaamisissa ja suunnataan hankkeen toimenpiteitä. Riskinä on myös, että ei uskalleta kokeilla uusia ideoita. Hankkeen tavoitteena on kannustaa kokeilemaan, onnistumaan ja erehtymään sekä oppimaan onnistumisista ja erehdyksistä. Hankkeen aikana esiin nousevien ideoiden ja toimien toteuttamiseen varataan määräraha budjettiin. Miten huomioidaan kestävän kehityksen periaatteet? Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Vaalan kunnan hanke: Ympäristö: Monimuoto- ja etätyö vähentävät työpaikkaliikennettä. Hankkeen aikana laaditaan myös investointihanke, jonka tavoitteena on parantaa asutun ympäristön tilaa ja viihtyisyyttä. Talous: Hankkeen tavoitteena on paikallistalouden parantaminen yritystoimintaa ja tulomuuttoa lisäämällä sekä helpottamalla yritysten ja julkisen sektorin rekrytoinnin haasteita. Ihminen: Hankkeen tavoitteena on lisätä ihmisten hyvinvointia kehittämällä työn uusia tapoja, auttamalla heitä asettumaan asumaan sinne missä he viihtyvät eli Vaalaan ja luomalla työpaikkoja ja toimeentuloa. Työttömyys on tunnetusti suurin syrjäytymistä aiheuttava tekijä. 5. YHTEYS MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMAAN SEKÄ ALUEELLISEEN OHJELMAAN TAI PAIKALLISEEN STRATEGIAAN. MITEN AIEMMAT HANKKEET ON HUOMIOITU? Miten hankkeella edistetään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tavoitteita? Hankkeella mm. parannetaan lasten, nuorten ja muiden kuntalaisten, vapaa-ajan asukkaiden sekä luovan alan toimijoiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia, lisätään kunnan vetovoimaisuutta sekä pyritään monipuolistamaan kunnan elinkeinopohjaa, joten hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimenpidettä MO7 Peruspalvelut ja kylien kunnostaminen maaseutualueilla ja sen alatoimenpidettä 7.4 Investoinnit maaseutuväestölle suunnattujen paikallisten peruspalvelujen parantamiseen. Hanke toteuttaa osin kaikkia Oulujärvi Leaderin strategian teemoja, mutta luovien alojen pop up hub -kokeilujen ja niistä seuraavien jatkotoimenpiteiden vuoksi hanke toteuttaa erityisesti teemaa Voimavaroja luovuudesta ja sen tavoitteita Yhteisöllisen kulttuuritoiminnan vahvistuminen sekä Luovaa yritystoimintaa. Miten hankkeessa on huomioitu aiemmin toteutetut muut hankkeet? Hanketta valmisteltaessa on tutustuttu muiden kuntien vastaaviin hankkeisiin ja tuloksiin. Hankkeen valmistelija on työskennellyt aiemmin Onni muuttaa maalle hankkeessa ja ottanut hyviä käytänteitä tästä hankekokonaisuudesta mukaan hankkeeseen. Lisäksi on tutustuttu Sitran MaaseutuHUB -kokeiluun. Valmistelija on käynyt tutustumassa myös toimivaan HUBiin Lontoossa Sitran Uusi Demokratia -ohjelman merkeissä. 6. TOIMINTA-ALUE, KOHDERYHMÄ, HYÖDYNSAAJAT SEKÄ AIKATAULU Mikä on hankkeen pääasiallinen kohderyhmä? Potentiaaliset Vaalan muuttavat ihmiset ja yritykset (tulomuuton aktivointitoimenpiteet, etätyötoimenpiteet, yritysmarkkinointi, kohderyhmänä myös nuoret aikuiset 18-35 vuotiaat). Vapaa-ajan asukkaat (vapaa-ajan asumiseen ja etätyöhön liittyvät toimenpiteet) Paikalliset asukkaat ja yhdistykset sekä vähittäiskaupan, kulttuurin ja taiteen toimijat (tapahtumatoimenpiteet). Vaalalaiset lapset ja nuoret alle 30-vuotta. (markkinointimateriaalin työstö, kilpailut, paikallisylpeyden kasvattaminen). Paikalliset työllistäjät (rekrytoinnin helpottaminen ja edistäminen). Miten kohderyhmä on valittu ja miten hankkeesta on tiedotettu? Kohderyhmät on valittu Vaalan elinvoimaohjelman tarpeista johdetusti. Hankkeesta on tässä vaiheessa tiedotettu sidosryhmille (MTK Vaala ja Vaalan yrittäjät) ja pyydetty heitä myös mukaan hankkeeseen. Lisäksi hanketta on käsitelty yhdessä alueen kehittämisyhtiön Humanpolis OY:n kanssa. Muut tahot, joille hanke kohdistuu? Hankkeella on välillisiä vaikutuksia paikallisille työnantajille, koska tavoitteena on parantaa myös rekrytointiyhteistyötä ja saada päteviä hakijoita avoinna oleviin työpaikkoihin. Hanke voi hyödyttää myös paikallisia yrityksiä, jos he osaavat hyödyntää kokeilun tuomat mahdollisuudet.
7. MITEN HANKKEEN TOTEUTUMISTA ARVIOIDAAN? Hankkeeseen nimetään kunnan sisäinen projektitiimi, joka ohjaa hankkeen toteutusta. Hankkeen projektitiimi määrittelee arviointikriteerit, joiden perusteella hanketta arvioidaan. Hankkeen aikana laaditaan vuosiraportti ja hankkeen päätyttyä loppuraportti. Raportit viedään myös kunnanhallitukselle. 8. MITEN HANKKEESSA SYNTYVÄÄ TOIMINTAA JATKETAAN HANKKEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN? Hankkeessa syntyneitä hyviä toimintatapoja ja materiaaleja hyödynnetään hankkeen jälkeen. Hankkeen kautta selvitetään myös, onko kunnalla tai elinkeinoyhtiöllä tarvetta palkata määräaikainen/vakituinen henkilö edistämään hankkeessa hyväksi havaittuja kaltaisia toimenpiteitä. 9. TIEDOTTAMINEN Hankkeesta tiedotetaan kunnan viestintäsuunnitelman mukaisesti hyödyntäen pakallisia medioita, sosiaalista mediaa ja kunnan Internet-sivuja. Yleisilmeenä käytetään Vaalan kunnan yleisilmettä, logoa ja värejä. Tiedottamisen avulla kerrotaan hankkeen päämääristä ja luodaan mielikuvaa itse hankkeesta. Tavoitteena on, että niin hankkeen toteuttamisessa mukana olevat kuin ulkoiset sidosryhmätkin tietävät, mitkä ovat hankkeen tavoitteet, mitä sillä on saatu aikaan ja miten, onko jatkotoimia odotettavissa, jne. Hankkeen käynnistymisestä, etenemisestä ja toteutumisesta kerrotaan hankkeen rahoittajille ja niille sidos- ja kohderyhmille, joita hanke koskee. Sisäisen tiedottamisen kanavana käytetään pääasiassa projektitiimin tapaamisia, sähköpostiryhmää ja mahdollisesti suljettua facebook-ryhmää. Ulkoisen tiedottamisen kanavina käytetään: sosiaalinen media kuten Vapaa Vaala-sivu ja muut kunnan olemassa olevat sosiaalisen median kanavat + instagram ja Youtube, STT, sanomalehdistö, radio, TV, Ilmoitustaulut, Suorajakelu (erityisesti mökkikirje ja entisten vaalalaisten tavoittaminen), messut ja tapahtumat. 10. ALLEKIRJOITUS JA VAKUUTUS Vakuutan selvityksessä antamani tiedot oikeiksi. Paikka ja aika Hakijan allekirjoitus ja nimenselvennys