Jättiputket kuriin Kirkkonummella -toimenpideohjelma vuodelle 2011 Kirkkonummen kunta Ympäristönsuojeluyksikkö 8.4.2011 Sisältö 1. Johdanto 2. Jättiputkiesiintymien kartoitus 3. Lainsäädäntö ja kansallisen tason toimet jättiputkien aiheuttamien haittojen torjunnassa 4. Jättiputkien hävittämiseksi käytettävissä olevia keinoja 5. Toimenpiteet kesälle 2011 Liitteet Maanomistajille lähetetty kirje jättiputkien torjumiseksi Maanomistajille lähetetyt ohjeet jättiputkien torjumiseksi 1. Johdanto Ympäristönsuojeluyksikön tiedossa on noin 50 jättiputkiesiintymää Kirkkonummen alueella. Ilman tehokasta kasvustojen hävittämistä jättiputket jatkavat leviämistään ja niiden hävittäminen vaikeutuu edelleen. Kunnassa esiintyy ainakin kahta jättiputkeksi kutsuttua ukonputkilajia, kaukasianjättiputkea ja persianjättiputkea. Jättiputket eivät kuulu Suomen alkuperäiseen lajistoon, vaan ne ovat levinneet koristeistutuksista rakennuspaikkojen ulkopuolelle niityille ja metsiin. Jättiputket uhkaavat luontomme monimuotoisuutta ja vaikuttavat näin haitallisesti ekosysteemiin. Jättiputket on syytä pyrkiä hävittämään luonnostamme, eikä niitä pitäisi käyttää koristetarkoituksiinkaan mm. siksi, että niiden siemenet kulkeutuvat istutuksista luontoon. Jättiputket ovat erityisen ongelmallisia vieraslajeja, koska ne kasvavat nopeasti, muodostavat laajoja kasvustoja ja tukahduttavat muun kasvillisuuden. Ne aiheuttavat myös palovamman kaltaisia vakavia ihovaurioita kasvinesteiden päästyä iholle auringonvalossa. Kunnossapitopalvelut on hävittänyt jättiputkia kunnan mailta useita vuosia. Ympäristönsuojeluyksikkö on tiedottanut jättiputkien haitallisuudesta ja neuvonut asiakkaita jättiputkien torjunnassa sekä välittänyt yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalveluille tietoja kunnan mailla kasvavista jättiputkista. Kesän 2010 aikana ympäristönsuojeluyksikkö kartoitti jättiputkiesiintymiä. Kartoitusta varten pyydettiin kunnan kotisivuilla ja paikallislehdissä ilmoituksia jättiputkiesiintymistä. Ilmoituksista oli suuri hyöty kartoituksessa niitä tehtiin toista sataa ja ne koskivat noin 50 jättiputkiesiintymää. Toimenpideohjelmalla pyritään tehostamaan jättiputkien hävittämistä. Tässä ohjelmassa esitetään toimenpiteitä vuodelle 2011. Jatkossa toimenpideohjelma on tarkoitus päivittää vuosittain. Toimenpideohjelman on laatinut ympäristönsuojeluyksikössä ympäristösuunnittelija Merja Puromies.
2. Jättiputkiesiintymien kartoitus Kunnan internet-kotisivuilla pyydettiin ilmoittamaan havaittujen jättiputkiesiintymien sijaintipaikat ympäristönsuojeluyksikölle. Myös Kirkkonummen Sanomissa julkaistussa artikkelissa mainittiin, että ympäristönsuojeluyksikkö toivoo ilmoituksia jättiputkihavainnoista. Havainnoista tehtiin ilmoituksia puhelimitse ja sähköpostitse. Ympäristönsuojeluyksikölle tehdyt ilmoitukset koskivat noin 50 jättiputkiesiintymää. Monesta esiintymästä tehtiin useita ilmoituksia. Suurin osa ilmoituksista koski teiden varsilla, asumattomilla tonteilla ja viheralueilla sijaitsevia jättiputkiesiintymiä, mutta ilmoituksia tehtiin myös asutuilla kiinteistöillä kasvavista jättiputkista. Ympäristönsuojeluyksikkö kävi kesän 2010 aikana tarkastamassa osan ilmoitetuista havainnoista. Kaikilta tarkastetuilta havaintopaikoilta ei löydettyjä jättiputkia. Tämä voi johtua esim. siitä, että jättiputket oli hävitetty havainnon teon jälkeen tai kyseessä olikin jokin toinen putkilaji. Kunnan omistamalla maalla sijaitsevat jättiputkiesiintymät Bro Neste-aseman eteläpuolella (257-464-0003-0078) - tarkastuksella havaittiin jättiputkia Neste-asemalta Brontielle Upinniementien suuntaisesti kulkevan kävelytien varrella - jättiputkista ilmoitettiin kunnossapitopalveluille Brontien varrella päiväkodin vastakkaisella puolella (257-447-0004-0022) - tarkastuksella havaittiin paikalla muutama jättiputken lehti - jättiputkista ilmoitettiin kunnossapitopalveluille Brontie 2:n ja parkkipaikan välissä Upinniementien meluvallilla Naissaarentien risteyksen eteläpuolella Heikkilä Sammalnotko 2:n ja Tolsantien välissä (257-486-0001-0141) - tarkastuksella havaittiin paikalla katkottuja jättiputkia - jättiputkista ilmoitettiin kunnossapitopalveluille Laajakallio Laajakalliotien varrella Satupolun ja Jättiläisenrinteen puolivälissä kadun oikealla puolella Kirkkonummen suunnasta tullessa
Lindal Tumpin ja Kuusalantien välissä Gesterby Hevosmäki 37:n takana olevassa metsässä Masala Masalantien ja Framnäsintien risteyksen tuntumassa (257-431-0001-0075) - tarkastuksella havaittiin muutama lehti pysäköintialueen reunalla Masalantien varrella vanhan K-kaupan lähellä kevyenliikenteenraitin reunalla Nissnikuntie 11 ja 13 yhtiöiden takana olevalla niityllä (257-460-0001-0063) Sepänkyläntien pohjoispuolella Hvittorpintien risteyksestä itään päin Veikkola Vuorenmäen ulkoilureitin varrella Puronsuuntien ja Puukontien risteyksessä Eerikinkartanontien varrella vanhan jätteenkeräyspisteen alueella (257-4449-2-538) - tarkastuksella ei havaintoa jättiputkista Valtion omistamilla alueilla sijaitsevat jättiputkiesiintymät Kantatie 51:ltä Upinniementielle nousevan rampin reunalla (257-895-2-3) - tarkastuksella havaittiin alueella muutama jättiputki - jättiputkista tehtiin ilmoitus ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalveluun Kantatie 51:n reuna-alueella Abrasissa Gesterbyntien varrella Vilhonkummuntien ja Hevosenkavion välissä (257-895-2-21, osa asuintonttien puolella) - tarkastuksella havaittiin alueella muutamia jättiputkia - havainnoista ilmoitettiin ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalveluun
Turunväylän etelänpuoleisella pientareella ja ojassa Espoon/Kirkkonummen rajalla (257-895- 2-1) Kolmirannassa Turuntien eteläpientareella jätevesiputken päällä kunnanrajan tuntumassa Masalantien varrella hieman Tinantien eteläpuolella K-Marketin kohdilla pyörätien ja ajotien välissä Sjökullantien varrella vapaapalokunnan kohdalla tien vastakkaisella puolella Yksityisten omistamilla mailla olevat jättiputket Keskusta Prisman pysäköinti- ja huoltoalueiden reunoilla sekä Prisman pysäköintialueen itäpuolisella niityllä (257-428-1-180, 257-895-2-21) - tarkastuksella havaittiin jättiputken lehtiä Jolkbyjoen penkalla urheilukentän ja katukeittiön takana Abras Insinöörintie 12 (257-464-4-58) - tarkastuksella tieltä havaittiin rakennuksen pihalla jättiputkia Bro ja Kolsari Nesteen aseman ympäristössä (257-464-0002-0035, 257-464-0002-0036) - tarkastuksella havaittiin jättiputken lehtiä aseman reunoilla Upinniementien varrella Kanervamäentien ja Syvävirrantien välissä Kolsarin maatilakeskuksen liittymätien pohjoispuolella Pippurn Kanelikuja 8:lle menevän tien varrella - tarkastuksella tieltä ei havaintoa Masala Sepänkyläntien pohjoispuolella Hvittorpintien risteyksestä itään päin - tarkastuksella tieltä ei havaittu jättiputkia
Sundsberg Entisen Sipulin leirikeskuksen pihalla (257-483-2-1) - tarkastuksella havaittiin tulotietä lähimmän talon pihalla jättiputkia - lähetettiin maanomistajalle kirje, jossa hävittämisohjeet - paikalliselta asukkaalta kuultiin, että jättiputket olisi loppukesällä katkottu, mutta jätetty paikalle Sundetin luoteisrannalla Kirsikkatien vastakkaisella puolella Luoma Gränsnäsintie 147 (257-404-3-73) - tarkastuksella tieltä ei havaintoa, omistajat kertoneet tehneensä hävittämistoimia Gränsnäsintie 156 (257-404-3-182) - tarkastuksella tieltä havaittiin pellolla muutamia jättiputkia Sepänkylä Ahjotie 15:n naapurikiinteistöllä Siikajärvi Kirsumäenkuja 6 (257-449-2-562) - tarkastuksella havaittiin jättiputkia Veikkola Lamminjärventien ja Lammaskalliontien kulmakiinteistöllä (257-488-0001-0053) - tarkastuksella havaittiin satoja jättiputkia, omistajille lähetettiin hävittämisohjeet Lohansuontieltä lähtevän metsätien päässä poltetun talon pihapiirissä (257-449-0002-0206) - tarkastuksella havaittiin satoja jättiputkia, omistaja muuttanut ulkomaille eikä osoitetietoja ole löytynyt) Nevatien itäpuolisella vanhalla pellolla (257-488-0001-0397) - tarkastuksella tien varrella havaittiin jättiputkia Lamminpääntien alkupäässä olevan luistelu/pallokentän reunalla (257-488-0001-0943) - tarkastuksella havaittiin noin 100 jättiputkea Lamminpääntien varrella 38:sta Saaristotien risteykseen asti (tarkastuksella ei havaittu jättiputkia) Simolammentiellä
Kylmälä ja Kurkisto Heparintie 37 (257-452-0002-0101) - tarkastuksella havaittiin autiotalon pihalla kymmeniä jättiputkia - naapuri ilmoitti jättiputkien levinneen heidän kiinteistölleen - keskusteltiin puhelimitse omistajan kanssa asiassa Eerikinkartanontie 307:n kohdalla tien varrella (tarkastamaton) Myllykylä Timmermossenintiestä heti oikealle lähtevän metsätien päässä (257-446-3-57, 257-446-2-37, 257-418-5-12) - tarkastuksella havaittiin kymmeniä jättiputkia - jättiputket pääosin kiinteistön 3:57 alueella, lähetettiin kiinteistön omistajalle hävittämisohjeet Myllykyläntien varrella 67:n kohdalla - tarkastuksella tieltä ei havaintoa Veklahti Riihitie 11 Vitträskin rannassa Paavalin seurakunnan uimarannasta pohjoiseen Gesterby Hopeahaka 5:n naapurissa Finnsbacka Eerikinkallio 6:n ja 4:n välisen hiekkakentän reunalla ja 6:n jätepisteen takana Pilvijärvi Pilvijärventien pohjoispään varrella (257-446-0002-0037) - tarkastuksella tien varrella havaittiin katkottuja jättiputkia sekä uusia lehtiä
3. Lainsäädäntö ja kansallisen tason toimet jättiputkien aiheuttamien haittojen torjumiseksi Vierasperäisten kasvilajien istuttamista tai kylvämistä sääntelee Suomen lainsäädännössä ainoastaan luonnonsuojelulain 43. Sen mukaan kasvilajia, jolla ei ole Suomessa pysyvää luonnonvaraista kantaa, ei saa istuttaa tai kylvää pihapiirin, pellon tai rakennetun taikka muutoin erityiseen käyttöön otetun alueen ulkopuolelle, jos on aihetta epäillä, että siitä voi syntyä pysyvä kanta. Poikkeuksena on puiden istuttaminen tai kylväminen metsätaloudellisessa tarkoituksessa. Ympäristöministeriö voi antaa vierasperäisen lajin leviämisen rajoittamiseksi tarpeellisia määräyksiä, jos tiedetään sen leviävän luontoon helposti ja on aihetta epäillä, että se voi muodostua terveydelle haitalliseksi tai maamme alkuperäisen lajiston kannalta vahingolliseksi. Tällaisia määräyksiä ei ole kuitenkaan annettu. Suomessa ei siis ole lainsäädäntöä tai määräyksiä, jotka estäisivät millään tavalla jättiputken istuttamista tai kylvämistä pihapiiriin. Lainsäädännön tiukentamisesta on keskusteltu, mutta hanke on juuttunut työryhmiin. Ruotsissa kasvinsuojelulaki velvoittaa maanomistajat aloittamaan jättiputken torjuntatyöt. Valtioneuvoston hyväksymän Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategian vuosille 2006-2016 tavoitteiden saavuttamiseksi on laadittu kansallinen toimenpideohjelma Luonnon puolesta ihmisen hyväksi. Sen yhtenä tavoitteena on, että viranomaisten kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön avulla vieraslajit saadaan Suomessa hallintaan. Maa- ja metsätalousministeriön koordinoimana laaditaan parhaillaan vieraslajeja koskevaa kansallista strategiaa ja toimenpidesuunnitelmaa. Strategialuonnos on ollut yleisesti kommentoitavana internetissä ja nyt viimeistelyvaiheessa. Strategian toiminta-ajatuksena on tunnistaa Suomessa esiintyvät vieraslajit ja niiden aiheuttamat haitat, toteuttaa torjuntatoimet kattavasti sekä luoda Suomeen järjestelmä, jonka avulla hallitaan vieraslajien aiheuttamia ongelmia ja estetään haitallisten vieraslajien saapuminen maahan. Kansallisen vieraslajistrategian luonnoksessa jättiputket on luokiteltu erityisen haitallisiksi vieraslajeiksi. Tällaisten lajien kohdalla tulee strategian mukaan ryhtyä nopeasti erityisen tehokkaisiin toimenpiteisiin niiden leviämisen estämiseksi ja haittojen torjumiseksi. Kansallisen vieraslajistrategian luonnoksessa esitetään mm. seuraavat kaikkia vieraslajeja koskevat toimenpiteet: - saatetaan vieraslajeja koskeva lainsäädäntö kattavaksi - perustetaan lautakunta huolehtimaan vieraslajeja koskevien toimien seurannasta ja edistymisestä - käynnistetään vieraslajeja koskeva viestintä ja koulutus - perustetaan vieraslajiportaali - luodaan varhaisvaroitusjärjestelmä sekä vieraslajien seuranta - luodaan kansallinen vieraslajeja koskeva riskinarviointijärjestelmä - lisätään vieraslajitutkimusta sekä erityisesti riskinarviointia palvelevaa tutkimusta - varaudutaan estämään vieraslajien maahantulo ja käynnistämään maahan päässeiden vieraslajien nopeat torjuntatoimet - kannustetaan vapaaehtoisiin kansalaistoimiin haitallisten vieraslajien torjunnassa - vahvistetaan ja kehitetään rahoituksen lähteitä haitallisten vieraslajien torjumiseksi.. Strategialuonnoksen kohdennetuissa toimenpide-ehdotuksissa esitetään haitallisten vieraskasvien aiheuttamien haittojen torjunnasta mm. seuraavaa:
- lisätään tietoisuutta puutarhajätteiden merkityksestä vieraslajien leviämisreittinä ja selvitetään puutarhajätteiden asianmukaisen käsittelyn esteet - parannetaan täyttömaiden ja läjitysten käsittelymenetelmiä sekä kiinnitetään erityistä huomiota kasvualustojen puhtauteen - täydennetään talousmetsien hoitosuosituksia ja metsäsertifiointikriteerejä sekä täsmennetään luonnonsuojelualueiden ja ulkoilualueiden hoitoa - laaditaan vapaaehtoiset toimintaohjeet puutarha-alalle - toimeenpannaan erityisiä toimenpiteitä koskien haitallisimpia vieraskasveja (jättiputkia, kurtturuusua, komealupiinia ja jättipalsamia): mm. tehdään tunnetuksi jättiputkien torjunnan kaupallisia työpalveluita. 4. Jättiputkien hävittämiseksi Kirkkonummella tehtyjä toimenpiteitä Jättiputken taimia ei ole enää myynnissä puutarhamyymälöissä, joten torjuntatyö on kohdistunut viime vuosina jättiputkiesiintymien hävittämiseen. Jättiputkien hävitystyöstä vastaavaa viranomaista ei ole, joten omalla maalla se on periaatteessa tehtävä tai teetettävä itse omalla kustannuksella. Jos joku haluaa hävittää jättiputkia toisen omistamalta maalta, tarvitsee tämä siihen maanomistajan luvan. Eräissä ELYkeskuksissa ja kunnissa on ollut kampanjoita, joissa hävittämistoimia on kohdennettu myös yksityisten mailla oleviin jättiputkiesiintymiin ilman, että yksityisille maanomistajille olisi tullut kuluja toimenpiteistä. Kunnan tekemät toimenpiteet Yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalveluiden yksikkö on torjunut jättiputkea kunnan mailta yli 5 vuotta. Torjunnassa on käytetty kemiallisia ja mekaanisia keinoja. Ympäristönsuojeluyksikkö on ilmoittanut kunnossapitopalveluille kunnan omistamilla alueilla sijaitsevien jättiputkiesiintymien paikat, jotka se on saanut tietoonsa. Kunnossapitopalveluiden mukaan jättiputkien torjuntatoimia on tehty kaikissa ilmoitetuissa kohteissa kesän 2010 aikana. Palvelutuotannon johtokunta on myöntänyt vuoden 2011 talkoomäärärahoja kahdelle yhdistykselle käytettäväksi jättiputkien hävittämiseen. Ympäristönsuojeluyksikkö lähetti kesällä 2010 jättiputkien haitoista kertovan kirjeen ja torjuntaohjeet suurimpien, yksityisten mailla sijaitsevien jättiputkiesiintymien sijaintikiinteistöjen omistajille lukuun ottamatta kaikkein suurimman jättiputkiesiintymän sijaintikiinteistön omistajaa, koska tämän yhteystietoja ei ole saatu selville. Tämä omistaja on asunut pitkään ulkomailla. Valtion tekemät toimenpiteet Ympäristönsuojeluyksikkö on toimittanut Uudenmaan ELY-keskuksen Liikenne- ja infrastruktuurivastuualueelle tiedot ilmoituksista, joita sille on tehty valtion omistamilla tiealueilla sijaitsevista jättiputkiesiintymistä. Tiedot on välitetty ELY-keskuksesta jättiputkien torjuntatoimia tekevälle YIT:lle, joka on poistanut jättiputkia ilmoituskohteista.
Muiden yhteisöjen ja yksityisten tekemät toimenpiteet Jo pelkkä jättiputkista ja niiden haitallisuudesta tiedottaminen sekä ilmoitusten pyytäminen jättiputkista on saanut aikaan sen, että yksityiset maanomistajat ovat tehneet lisääntyvästi jättiputkien hävittämistoimia omilla maillaan. Osa yksityisistä maanomistajista on kertonut jättiputkista ilmoittaessaan aloittaneensa kesän 2010 aikana jättiputkien hävitystoimia. 5. Toimenpideohjelma kesälle 2011 Ympäristönsuojeluyksikkö esittää seuraavia toimenpiteitä kesälle 2011: Yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalvelut: - toukokuun alkupuolella käydään läpi kaikki kunnan mailla olevat jättiputkiesiintymät ja tehdään niillä hävittämistoimenpiteitä: niittoa, kasvien kaivamista ylös, pääjuuren katkaisua, nuorten taimien kitkentää käsin ja muita mekaanista toimia sekä torjuntaainekäsittelyjä; kemiallinen torjunta ja peitteen laitto merkitään näkyvästi - myöhemmin kesällä jatketaan jättiputkien torjunta-ainekäsittelyjä ja katkaistaan elosyyskuussa kukintovaiheeseen päässeiden jättiputkien kukinnot - neuvotellaan paikallisten järjestöjen kanssa jättiputkien hävittämiseksi järjestettävistä talkoista. Ympäristönsuojeluyksikkö: - jatketaan jättiputkiesiintymien kartoitusta - käydään tarkistamassa ilmoitetut jättiputkikohteet, joita ei tarkastettu kesällä 2010 - tiedotetaan jättiputkien haitoista ja torjunnasta kunnan kotisivuilla - jaetaan kunnan palvelupisteessä ja ympäristönsuojeluyksikössä jättiputkien haitoista ja torjunnasta kertovaa materiaaleja - välitetään yhdyskuntatekniikan kunnossapitopalveluille tiedot uusista kunnan omistamalla maalla olevista jättiputkiesiintymistä - välitetään Uudenmaan ELY-keskuksen Liikenteen ja infrastruktuurivastuualueelle tiedot uusista valtion tiealueilla olevista jättiputkiesiintymistä - neuvotaan ympäristönsuojeluyksikköön yhteyttä ottavia asiakkaita jättiputkien torjunnassa - lähetetään tiedote jättiputkien haitoista ja torjuntaohjeet omistajille, joiden kiinteistöillä ei ole tehty torjuntatoimia - seurataan jättiputkien torjunnan vaikutuksia. 6. Jatkotoimet Syksyllä 2011 kootaan tehdään kesän aikana tehdyistä toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista yhteenveto ja arvioidaan toimenpiteiden riittävyyttä sekä laaditaan tältä pohjalta toimenpideohjelma vuodelle 2012.