SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämistuki (slate) /

Samankaltaiset tiedostot
Hakemuksen arvioinnissa otetaan huomioon tuenhakijan ammatilliset ja taloudelliset edellytykset hankkeen toteuttamiseksi.

HAKUOHJE Tuotantotuki /

Tuotantoneuvoja voi pyytää tarpeelliseksi katsomiaan lisäselvityksiä sitoumuskirjeen hakijalta.

käsikirjoitusapurahat Infotilaisuus Suomen elokuvasäätiö

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOPAS

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO

Suomen elokuvasäätiö TUOTANNON TUKIOHJEISTO Hyväksytty Suomen elokuvasäätiön hallituksessa

Suomen elokuvasäätiö TUKIOHJEISTO

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOPAS

Hyväksytty Suomen elokuvasäätiön hallituksessa

Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat osallisuus, moniarvoisuus, kulttuurinen moninaisuus ja taiteen vapaus.

Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat osallisuus, moniarvoisuus, kulttuurinen moninaisuus ja taiteen vapaus.

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOPAS Suomen elokuvasäätiön tukiehdot

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TUKIOPAS

KULTTUURIVIENNIN TUKIOHJEISTO

Suomen elokuvasäätiön TUKIOHJEISTO

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus Hämeenlinna 19.3.

OHJE TUENHAKIJALLE Kiintiöilmoitus koordinaattorille Maksatushakemuksen täyttäminen

LAKI VALTION RAHOITUKSESTA ELOKUVAKULTTUURIN EDISTÄMISEEN (56/2018)

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

CreaDemo. Kulttuurin ja luovien alojen tuotekehitysrahoitus. Diges ry 11/2011 1

ESITYKSEN JA LEVITYKSEN TUKIOHJEISTO

Tukea maksetaan aktiiviviljelijälle, joka on aloittanut tilanpidon ensimmäistä kertaa sen pääasiallisena yrittäjänä ja jolla on määräysvalta.

SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖN TYÖJÄRJESTYS

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIMUSSTIPENDIT

ESITYKSEN JA LEVITYKSEN TUKIOHJEISTO

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Yritystuen maksaminen

Hanke- ja yritystukien maksaminen, sekä maksuhakemuksen vastaanottaminen paikallisessa toimintaryhmässä

Ryhmärakennuttamiseen varattujen tonttien hakeminen jatkuvan tonttihaun kautta / hakuehdot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

Palvelusetelijärjestelmän tavoitteena aktivoida yrityksiä kehittämiseen ja lisätä yksityisten palvelujen käyttöä.

Valtionavustushakemuksen liiteasiakirjoista hallinto ja rahoitus

NUOREN VILJELIJÄN TUKI (EU) RAHOITUSKURIN PALAUTUS

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa.

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

Muutokset rahoituspäätöksiin-

Varainhoito-osasto Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Hanketukien maksatus

SEURASAARISÄÄTIÖN TUTKIJAHUONESTIPENDIT

Maaseutuelinkeino-osasto PL SEINÄJOKI Pvm Dnro 64/22/2011. Maaseutuviraston määräyskokoelma Nro 2/11

YLEISET EHDOT. 1. POHJOISMAINEN ELOKUVA- JA TELEVISIORAHASTO ( EHDOT JA HAKEMUSTEN ARVIOINTI 4

Suomen elokuvasäätiö

YLEISET EHDOT. 1. POHJOISMAINEN ELOKUVA- JA TELEVISIORAHASTO ( EHDOT JA HAKEMUSTEN ARVIOINTI 4

Audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen hakuohje

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Valtioneuvoston asetus

Laajakaistahankeen uutiskirje syksy 2018

OHJE VALTION TUEN MAKSUHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISESTÄ

Kirjanpito ja kustannukset. Jarmo Heikkilä

RAHOITUSHAKEMUS BOTNIA-ATLANTICA-OHJELMA

Yritysten kehittämispalvelut Haaga-Helia Arto Salmela, Uudenmaan ELY-keskus

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA

MAARAYS Nro 4/18 Asianro 310/ /2018. Voimassaoloaika toistaiseksi

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

Apurahahakemus Heinon Tukun 100-vuotisjuhlarahastolle

Maksatus Lump sum -hankkeissa. Aila Jumppanen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Oppiarvo. Nimi Oppiarvo tai asema Kotikunta Syntymävuosi

Määräykset ja ohjeet 3/2014

PWC:N TUTKIMUS CORPORATE GOVERNANCE TIETOJEN ESITTÄMISESTÄ LISTAYHTIÖISSÄ

Ammatillisen koulutuksen strategiarahoituspäätök set 2019

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

MUSEOKESKUS SEURASAARI: Iisalmen pappilan ja eteläisen siipirakennuksen arkkitehti- ja pääsuunnittelu ,. 2014

Toimeenpanon valmistelu on hyvässä vauhdissa, mutta ei vielä valmis. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vanhat menettelyt ylläpidetään

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS , Helsinki

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu

Maaseutuviraston määräyskokoelma

OJITUKSESTA ILMOITTAMINEN JA MAATALOUDEN PERUSKUIVATUSHANKKEIDEN RAHOITUS

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Rahoitustuet ja ympäristö

LIITE 1 Tiedot tarjoajasta sekä palvelun laadusta

Todentajien hyväksyminen tuotantotukijärjestelmään

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU MENNESSÄ

HAKUOHJEET / CIRKON RESIDENSSIHAKU

Hakijan opas: Turun kaupunkitutkimusohjelman tutkijastipendit 2015

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

2. TUETTAVA TOIMENPIDE 2.1 Nimi 2.2 Diaarinumero 2.3 Numero

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Avustus asumisneuvontatoimintaan

MAKSATUSPROSESSIKOULUTUS ESR-HANKETOIMIJOILLE

Valtiontuki N 777/2001 Suomi Tukiohjelmat valtiontuen myöntämiseksi elokuville ja muulle audiovisuaaliselle tuotannolle

Transkriptio:

1 SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämistuki (slate) / 20.11.2017 USEAMMAN ELOKUVAN KEHITTÄMISHANKKEEN HAKEMUSTEN KÄSITTELY Tukea haetaan sähköisen hakujärjestelmän kautta. http://ses.fi/tukitoiminta/sahkoinen-hakujarjestelma/ Tukihakemuksen viimeinen jättöpäivä on 8. joulukuuta 2017. Hakemuksen esittelijä on tuotantoneuvoja Kari Paljakka. Tukipäätökset tehdään vuoden 2018 ensimmäisessä päätöskokouksessa.

HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämishanke (slate) / 20.11.2017 2 1.2 KEHITTÄMISTUKI 1.2.1 Tuen määrä Elokuva, jolle ennen 4.12.2014 voimaan tulleen tukiohjeiston mukaan on myönnetty silloinen kehittämistuen enimmäismäärä 100 000 euroa, ei voi hakea lisää kehittämistukea perustuen vuoden 2017 tuen enimmäismäärään 150 000 euroa. Haettava tuki voi olla pienempi kuin enimmäismäärä ja kehittämissuunnitelman aikataulu voi olla lyhyempi kuin 24 kuukautta, mikäli tämä on tarkoituksenmukaista tuotantoyhtiön ja hankkeiden kannalta. 1.2.3 Tuen myöntäminen useamman elokuvan kehittämishankkeelle (slate) HAKEMUSLIITTEET Tuenhakijan tulee toimittaa säätiölle tukihakemuksen liitteenä / hakemuksen tulee sisältää seuraavat asiat ja tiedot: Hankekohtaiset: synopsikset enintään 1 sivua hankekohtaiset kehittämissuunnitelmat kehittämishankkeiden kustannusarviot ja rahoitussuunnitelmat käsikirjoitukset tai muut kirjalliset elokuvien sisältökuvaukset tuottajan ansioluettelo ja kehittämishankkeissa mukana olevien taiteellisesti vastaavien ansioluettelot asianmukaiset sopimukset tekijänoikeudenhaltijoiden kanssa elokuvien tuotannollis-taloudelliset esittelyt/suunnitelmat Tuotantoyhtiön liiketoimintasuunnitelma, joka kattaa: tuotantoyhtiön esittelyn, liiketoimintasuunnitelman, tuotantoyhtiön SWOT analyysin, selvityksen taloudellisesta tilasta ja tulevaisuuden liiketoimintastrategian selvityksen tuotantoyhtiön vakinaisesta henkilökunnasta ja näiden työnkuvista selvityksen tuotantoyhtiön viimeisen 5 vuoden aikana toteutuneiden elokuvien ja draamasarjojen tavoittamista katsojaluvuista, tallennemyynnistä, ulkomaan myynnistä, näkyvyydestä merkittävillä elokuvafestivaaleilla ja elokuvien saamista merkittävistä palkinnoista selvityksen tuotantoyhtiön viimeisen 5 vuoden aikana saamista kehittämistuista ja niiden tuotantovaiheesta uutta kehittämistukea haettaessa, edellinen samalle elokuvalle myönnetty kehittämistuen loppuselvitys Kehittämistukipäätöksen edellytyksenä on, että tuenhakija on toimittanut säätiölle rekisteröityä yhteisöä koskevat asiakirjat: viimeiseksi valmistunut, tilintarkastajan hyväksymä tilinpäätös: tasekirja ja tilintarkastuskertomus voimassa oleva enintään 6 kk vanhan kaupparekisteriote enintään 3 kuukautta vanha verovelkatodistus tai verotiliote enintään 3 kuukautta vanha todistus maksetuista eläkevakuutusmaksuista ajantasainen osakasluettelo (OYL 3 luku) (osakasluettelo toimiteen vain kerran ja päivitetään mikäli yhtiön omistuksessa tapahtuu muutoksia) Tuotantoyhtiötä koskevat asiakirjat ladataan Hakijan liitteisiin.

HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämishanke (slate) / 20.11.2017 3 OHJEITA HAKEMUSLIITTEISIIN: Yleistä Hakemukseen kohtaan Kohde kirjoitetaan tuotantoyhtiön nimi. Hankekohtaisia liitteitä ladatessa tulee kohtaan Kuvaus kirjoittaa sen elokuvan nimi, jota kyseinen liite koskee. Kohdassa 1.2.3 mainittujen hakemusliitteiden ei tarvitse olla erillisiä tiedostoja, vaan tuenhakija voi samaan dokumenttiin yhdistää useamman liitteen sisältöä. Kehittämishankkeiden kustannusarviot ja rahoitussuunnitelmat Säätiön kotisivuilla kohdassa Ohjeet ja lomakkeet on useamman elokuvan kehittämishakkeille laadittu budjetointi-, rahoitussuunnitelma- ja raportointilomake. http://ses.fi/tukitoiminta/ohjeet-ja-lomakkeet/ Kustannusarvioon tulee kirjata työntekijän/työn suorittajan nimi niiltä osin kuin ne ovat hakemusvaiheessa tiedossa. Tuotantoyhtiön oma kaluston käyttökorvaukseksi saa kustannusarviossa huomioida enintään 60 % markkinahintaisesta vuokraushinnasta. Rahoituksen tulee olla sitovin vahvistuksin tai sopimuksin varmistunutta siinä laajuudessa, että säätiön arvion mukaan mahdollinen säätiön tuki mukaan lukien useamman elokuvan kehittämishanke on tuotannollistaloudellisesti mahdollista toteuttaa. Asianmukaiset sopimukset tekijänoikeudenhaltijoiden kanssa Hakemuksen liitteinä tulee toimittaa tuotantoyhtiön ja tekijänoikeudenhaltijoiden välillä tehdyt sopimukset, jotka kattavat vähintään aikaisemmat kehittämisvaiheet sekä tuen kohteena olevan kehittämisvaiheen. Näitä sopimuksia voivat olla esim. sopimus alkuperäisteoksen tekijänoikeudenhaltijan, sopimukset alkuperäisteoksen tekijänoikeudenhaltijan, elokuvan käsikirjoittajan ja ohjaajan kanssa. Elokuvien tuotannollis-taloudelliset esittelyt/suunnitelmat Esittelyistä tulee käydä ilmi kehittämisvaiheen esittelyjen lisäksi: elokuvahankkeiden alustavat tuotantosuunnitelmat, kokonaisaikataulut ja rahoitussuunnitelmat. Esittelyyn tulee nimetä pitkien näytelmäelokuvien tuotantoneuvojista (Hannu Tuomainen/Marjo Valve) se, jolle hakija kunkin elokuvahankkeen aikoo slate tukivaiheen jälkeen osoittaa.

HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämishanke (slate) / 20.11.2017 4 ERITYSIOHJEITA KOSKIEN USEAMMAN ELOKUVAN KEHITTÄMISTUKEA (slate): Mikäli joku slatessa olevista elokuvista saa tuotantotukea, voidaan hanke erottaa kokonaisuudesta ja liittää kehittelykustannuksineen tuotantobudjettiin. Muiden elokuvien kehittelyä voidaan jatkaa kehittämissuunnitelman ja kustannusarvion mukaisesti. Slatessa mukana oleva elokuva on voinut saada aikaisemmin kehittämistukea ja voi jatkossa saada kehittämistukea, slaten tultua loppuselvitettyä. Yhden elokuvan kehittämistuki on enimmäismäärältään 150 000. Koko slaten tulee olla loppuselvitetty, ennen kuin tuottaja voi hakea uutta kehittämistukea slatissa olevalle elokuvalle ja uutta slate tukea. Slate tukea saanut tuotantoyhtiö voi 1. käyttövuoden jälkeen perustellusta syystä hakea kehittämistukea myös slaten ulkopuolella oleville yksittäisen elokuvan kehittämishankkeille. Mikäli slaten sisältämien elokuvien kehittäminen poikkeaa taiteellisesti tai taloudellisesti merkittävästi sovitusta, tulee tuottajan hyväksyttää muutokset elokuvasäätiössä. Elokuvasäätiöllä on oikeus pyytää tarvittaessa lisäselvityksiä muutoksista 1.2.5 Kehittämistukisopimus useamman elokuvan kehittämishankkeelle (slate) TUKISOPIMUSLIITTEET Kehittämistukisopimuksen allekirjoittamisen edellytyksenä on, että säätiölle on toimitettu: Hankekohtaiset: synopsikset enintään 1 sivua hankekohtaiset kehittämissuunnitelmat kehittämishankkeiden kustannusarviot ja rahoitussuunnitelmat käsikirjoitukset tai muut kirjalliset elokuvien sisältökuvaukset tuottajan ansioluettelo ja kehittämishankkeissa mukana olevien taiteellisesti vastaavien ansioluettelot asianmukaiset sopimukset tekijänoikeudenhaltijoiden kanssa elokuvien tuotannollis-taloudelliset esittelyt/suunnitelmat sopimukset tai sitovat vahvistukset muusta rahoituksesta, jotka osoittavat että rahoitussuunnitelman mukainen muu rahoitus toteutuu täysimääräisenä selvitys tuotantoyhtiön omarahoituksesta tukiohjeiston kohdan 1.2.3 mukaisesti muut hankkeen toteutumisen ja tuen myöntämisen edellyttämät sopimukset Tuotantoyhtiön liiketoimintasuunnitelma, joka kattaa: tuotantoyhtiön esittelyn, liiketoimintasuunnitelman, selvityksen taloudellisesta tilasta ja tulevaisuuden liiketoimintastrategian selvityksen tuotantoyhtiön vakinaisesta henkilökunnasta ja näiden työnkuvista selvityksen tuotantoyhtiön viimeisen 5 vuoden aikana toteutuneiden elokuvien ja draamasarjojen tavoittamista katsojaluvuista, tallennemyynnistä, ulkomaan myynnistä, näkyvyydestä merkittävillä elokuvafestivaaleilla ja elokuvien saamista merkittävistä palkinnoista selvityksen tuotantoyhtiön viimeisen 5 vuoden aikana saamista kehittämistuista ja niiden tuotantovaiheesta Kehittämistukisopimuksen edellytyksenä on, että tuensaaja on toimittanut säätiölle rekisteröityä yhteisöä koskevat asiakirjat hakuohjeen kohdan 1.2.3 mukaisesti. Tuotantoyhtiötä koskevat asiakirjat ladataan Hakijan liitteisiin.

HAKUOHJE Kehittämistuki / useamman elokuvan kehittämishanke (slate) / 20.11.2017 5 1.2.7 Valvonta Erityisestä syystä johtuvaa kehittämistuen käyttöajan pidennystä haetaan kirjallisesti tuotantokontrolleri pirjo.koskelo@ses.fi. Kirjallinen selvitys käyttöajan pidennyksestä lähetetään sähköpostitse tuotantokontrollerille sekä ladataan sähköiseen hakujärjestelmään hakemuksen liitteisiin liitetyypin nimellä Loppuselvityksen lisäaikapyyntö. Useamman elokuvan kehittämishankeen kehittämissuunnitelman aikataulua ei voi pidentää yli Tukiohjeistossa kohdassa 1.2.3 mainitun 24 kuukauden aikarajan. 1.2.8 Tuensaajan projektiseurannan järjestäminen Säätiön ohjeet ja suositukset elokuvatuotantoyhtiössä noudatettavista kirjanpito-, projektilaskenta- ja projektitarkastusperiaatteista löytyvät säätiön kotisivuilta kohdasta Ohjeet ja lomakkeet. http://ses.fi/tukitoiminta/ohjeet-ja-lomakkeet/ 1.2.10 Loppuselvitys useamman elokuvan kehittämishankkeelle (slate) Tieto sähköiseen hakujärjestelmään hakemuksen liitteisiin jätetystä loppuselvityksestä lähetetään sähköpostilla osoitteeseen: pirjo.koskelo@ses.fi Loppuselvitys puuttuu -automaattiviesti poistuu vasta, kun loppuselvitys on hyväksytty säätiössä ja tuotantotuen viimeinen maksuerä on maksettu.