Vanhemmuus liittyy vahvasti osaksi sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta. Vanhemmuuteen liittyvistä oikeuksista on kirjattu YK:n vammaisten ihmisoikeussopimuksen 23. artiklassa selvästi seuraavaa: Sopimuspuolet toteuttavat tehokkaat ja asianmukaiset toimet, joilla poistetaan vammaisiin henkilöihin kohdistuva syrjintä kaikissa avioliittoon, perheeseen, vanhemmuuteen ja henkilökohtaisiin suhteisiin liittyvissä asioissa yhdenvertaisesti muiden kanssa, varmistaakseen, että: tunnustetaan vammaisten henkilöiden oikeudet päättää vapaasti ja vastuullisesti lastensa määrästä ja ikäerosta ja saada ikänsä mukaista tietoa ja lisääntymisterveys- ja perhesuunnitteluvalistusta, ja annetaan tarvittavat keinot näiden oikeuksien käyttämiseen. Vanhemmuus ja oikeus perhesuunnitteluun kuuluvat artiklan mukaan kaikille. Eduskunnan oikeusasiamies on listannut keskeisiä suomalaisia ihmisoikeus- ja perusoikeusloukkauksia, joista neljäntenä hän mainitsee sen, ettei vammaisten henkilöiden oikeutta perheeseen tueta riittävästi (Edilex-uutinen 18.12.2013). Artiklan kohta päättää vapaasti ja vastuullisesti sisältää kuitenkin sen varauksen, että perhesuunnittelu on tehtävä vastuullisesti. Jos siis kykenee suhtautumaan vastuullisesti perhesuunnitteluun, on siihen oikeutettu. Sitä, miten puuttuminen tähän oikeuteen tapahtuu tilanteessa, jossa vastuuta ei voida kantaa, ei artiklassa tarkemmin avata. 1 / 7
Kantoja aiheeseen on kuitenkin yhteiskunnassa useita. Entisajalla (ei niin kauan sitten) suuri osa kehitysvammaisista henkilöistä esimerkiksi steriloitiin. Tämä tehtiin naisten osalta jo kuukautisten välttämiseksi. Steriloimiskäytäntö on kuitenkin vaihtunut yhä useammin kierukan asettamiseen ja kuukautisvälineiden käyttöön. Keneltäkään ei saisi viedä hedelmällisyyttä vastoin tahtoa, sillä silloin puututaan ihmisen perusoikeuksiin päättää omasta ruumiistaan. Vammaisen henkilön vanhemmuuteen suhtaudutaan myös usein ennakkoluuloisesti ja ikävästi: Vammaisen naisen äitiyteen saatetaan suhtautua hyvin ennakkoluuloisesti. Hänen ei odoteta kykenevän perinteisiin äidin tehtäviin ja siksi raskaus ja äitiys voi herättää pahennusta. Pahimmassa tapauksessa vammaiset naiset joutuvat kokemaan pakkoabortin. (Urhonen, 2011.) käytännössä vammaisten ihmisten oikeuksia perheen perustamiseen rajoitetaan monissa maissa jopa lainsäädännön avulla. Sielläkin missä laki on periaatteessa sama kaikille törmää jatkuvasti ennakkoluuloisiin asenteisiin. Työskennellessäni odotusaikanani kehitysyhteistyöprojektissa Keski-Aasiassa raskauteni aiheutti suurta hämmennystä. Nuoret tytöt eivät voineet uskoa, että pyörätuolin käyttäjä voi olla raskaana. (Urhonen, 2011.) mikäli vammaista naista syyllistetään lapsen hankkimisesta, hän tuskin on yhteydessä äitiysneuvolaan tai hakeutuu sairaalaan synnyttämään. (Mäkinen 2011.) 2 / 7
Esimerkit ovat osin kehitysmaista [1], mutta pätevät osittain myös Suomen olosuhteisiin. Jos raskautta ei pidetä mahdollisena, voi se tapahtuessaan pysyä salassa liian kauan, mistä voi olla haittaa lapsen ja äidin terveydelle. Vaikka raskautta ei salattaisi, on ikävää, jos äiti saa jatkuvasti perustella omaa äitiyttään ja vastaanottaa ihmettelyjä onnittelujen sijaan. Raskaus ja perheen perustaminen ovat hyvin tavanomaisia asioita ihmisen elämässä. Sitä niiden tulisi olla myös vammaisten henkilöiden elämässä. Vanhemmuus on iso tabu kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla. Eräs kehitysvammaisten asumisyksikön esimies kertoi, että joillain asumisyksikössä asuvilla henkilöillä on selvä tarve vanhemmuuteen ja lastenhoitoon. Joissakin asumisyksiköissä asukkailla on nukkeja, joita he haluavat hoitaa vauvoinaan. Eräissä asumisyksiköissä asukkaita kehotetaan hoitamaan näitä nukkevauvojaan vain omassa huoneessaan, toisissa nuken kanssa liikkumista ei yritetä rajoittaa. Erään asumisyksikön esimies arveli, että lapsen hankkiminen saattaisi olla joillekin asukkaille mahdollista ison tuen turvin, jolloin jotkut asukkaat voisivat kyetä vanhemmuuteen. Tästä huolimatta vaikuttaa siltä, että myös näiden henkilöiden ja perhesuunnittelun välissä on paljon esteitä. Tuisku Ilmonen (2008, 42) näkeekin, että kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla kyky vanhemmuuden edellyttämään vastuunottamiseen tulisi voida arvioida yksilöllisesti. Monet kehitysvammaiset unelmoivat vanhemmuudesta ja omasta perheestä. Osalle vauvankaipuu voi olla todella kipeä ja herkkä asia, mutta se voi aiheuttaa myös suurta pelkoa. Myös lähipiirillä voi olla huoli ja hätä siitä, kykenisikö kehitysvammainen huolehtimaan lapsesta. Vanhemman kehitysvamma on seikka, joka on otettava huomioon silloin, kun perhe tarvitsee ammatillista tukea. On kuitenkin huomattava, että kaikki perheet, joissa vanhemmalla on kehitysvamma, eivät tarvitse erityistä tukea. Lasten kasvatukseen ja perheiden selviytymiseen kasvatustehtävässään vaikuttaa moni muukin asia, esimerkiksi se, onko perheellä toimiva epävirallinen verkosto sukulaisineen ja läheisineen. Noin puolet kehitysvammaisten henkilöiden 3 / 7
lapsista elää vanhempiensa kanssa. Nämä lapset on voitu hoitaa kotona omaisten ja muun tukiverkoston avulla tai lastensuojelun tukemana. Kehitysvammaiset vanhemmat selviytyvät, jos heillä on halu oppia asioita ja soveltaa oppimaansa. (SEAD 2013, 9.) On arvioitu, että viidestä seitsemään prosenttia kehitysvammaisista ihmisistä tulee vanhemmiksi. Vanhempi, joka hyväksyy vammansa ja osaa pyytää sekä ottaa vastaan tarvitsemaansa tukea, selviytyy paremmin kuin erityistarpeensa salaava ja eristäytyvä vanhempi. Vanhemmat kuitenkin harvoin kertovat vammoistaan neuvolassa tai sosiaalitoimistossa. He pelkäävät tuen tarpeen paljastamisen vaikuttavan siihen, miten työntekijä suhtautuu heihin vanhempana ja asiakkaana. Esimerkiksi monet Kehitysvammaisten tukiliiton Enemmän otetta omaan elämään -projektissa (RAY 2003 2005) mukana olevat vanhemmat uskoivat, että lapsen huostaanoton perusteeksi riittää vanhemman vammaisuus. (Henttonen & Kantojärvi 2012). Tästä johtuen on tärkeää, etteivät tukijärjestelmät pelota mahdollisia tuen tarvitsijoita pois. Noin puolet kehitysvammaisten vanhempien lapsista otetaan huostaan, vaikka tuetun vanhemmuuden avulla suuri osa heistä voisi elää omassa kodissaan. Tuetun vanhemmuuden erilaiset keinot eivät ole vielä tavoittaneet kaikkien alueiden ammattihenkilöitä, ja asiointi kehitysvammaisten vanhempien kanssa saattaa olla lasten kanssa toimiville henkilöille uutta ja outoa. Työntekijöiden tottumattomuus tehdä yhteistyötä kehitysvammaisten vanhempien kanssa voikin lisätä huostaanoton riskiä. Tiedon ja kokemuksen puuttuessa eri tilanteisiin reagoidaan herkästi tunteella ja asenteet ja pelot vaikuttavat tehtyihin tulkintoihin ja päätöksiin. (SEAD 2013, 9.) Tukea saattavat tarvita kehitysvammaisten vanhempien lisäksi myös muut vammaiset vanhemmat. Osa tukipalveluista on samoja, joita kaikki vanhemmat voivat tarvita. Onkin syytä muistaa, että tuen tarve ei välttämättä aina johdu yksinomaan vammasta. On kuitenkin palveluja ja tukimuotoja, jotka tulee vammaisen vanhemman kohdalla ottaa huomioon. Henkilökohtainen 4 / 7
apu ja erilaiset apuvälineet ovat keinoja, joilla vanhempi voi selvitä lapsen hoidosta paremmin. Henkilökohtaisella avulla ja apuvälineillä kodissa ja kodin ulkopuolella toimimisesta voi tulla helpompaa. On hyvä olla tietoinen mahdollisista apuvälineistä ja siitä, että uusia apuvälineitä kehitetään jatkuvasti. Vammaisten vanhempien vanhemmuuden tukemiseen on Kynnys ry:llä ja Oulun Invalidien Yhdistys ry:llä SAMAT-projekti (2012 2015) [2], jossa tarjotaan ja kehitetään toimintoja ja ratkaisumalleja, joilla mahdollistetaan perheen sujuva arki. Tausta-ajatuksena projektissa on toimiva vanhemmuus. Tämä mahdollistetaan sellaisten keinojen etsimisellä, jotka tukevat riittävästi vanhemmuutta ja tätä kautta koko perheen hyvinvointia. Projektissa tuodaan lisäksi esille, kuinka vanhemmuus, perheen arki ja siihen kuuluvat ilot ja surut, ovat pitkälti samanlaisia kaikilla. Toiminnalla mahdollistetaan myös vertaistuki samanlaisille erilaisille perheille. Projektissa annetaan apua: vanhemmuuden suunnitteluun, vanhemmuuteen ja arkielämän hallintaan, käytännön tilanteiden ratkaisemiseen esimerkiksi kodissa, ympäristössä ja palveluverkostoissa, seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvissä asioissa. Kaiken kaikkiaan vanhemmuuteen on mahdollista saada tukea, jos sitä osaa hakea ja on itse valveutunut. Suurempi ongelma on asenteellinen ympäristö, joka ei kannusta vammaisia henkilöitä vanhemmuuteen, toisin kuin muuta väestöä. 5 / 7
Viitteet: [1] Ks. esim. artikkeli: http://www.it-lehti.fi/portal/verkkolehti/?a=getarticle&issueid=63&articleid=798 [2] http://www.samat.kynnys.fi/ Lähteet: Edilex-uutinen 18.12.2013: Oikeusasiamies listasi 10 keskeistä suomalaista perus- ja ihmis-oikeusongelmaa. Henttonen, P. & Kantojärvi, AS. (2012). Kehitysvammainen vanhempi. http://www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/lastensuojelunkasikirja/tyoprosessi/erityiskysymykset/kehitysvam maiset/kehitysvammainenvanhempana/#. (Ks. 31.12.2013.) Ilmonen, Tuisku (2008). Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden seksuaaliterveyspalvelut. Teoksessa: Ritamo, Maija (toim.) (2008). Seksuaalisuus ammattihenkilöstön koulutuksessa sekä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden terveyspalveluissa. Stakes, Stakesin työpapereita 26/2008, Valopaino Oy, Helsinki. Mäkinen, Inka (2011). Oikeus terveyteen sekä laadukkaisiin seksuaali- ja lisääntymisterveys-palveluihin. Teoksessa: Korhonen, Elina ja Mäkinen, Inka. Ilman esteitä. Vammaisten seksuaalioikeudet ja kehitys. Väestöliitto, Nordprint Oy, Helsinki. 6 / 7
Sexual Education for Adults with Disabilities, their parents and staff / SEAD (2013). Sexsuaalikasvatusta kehitysvammaisille aikuisille, heidän vanhemmilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Countryraport Finland. Urhonen, Amu (2011). Vammaisuus ja seksuaalisuus. Kaksi tabua. Teoksessa: Korhonen, Elina ja Mäkinen, Inka. Ilman esteitä. Vammaisten seksuaalioikeudet ja kehitys. Väestöliitto, Nordprint Oy, Helsinki. YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus, Euroopan komission virallinen lehti L23/35, 27.1.2010. http://eur-lex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=oj:l:2010:023:0035:0061:fi:pdf 7 / 7