1 Ristenrauna Magga Juhlasymposium 16.8.2018 sosiaalineuvos Tampereen yliopisto Saamelaiset Suomessa alkuperäiskansa vai pelkkä alueellinen kielivähemmistö Buorre beaivi buohkaide ja earenoamáš olu giitu Tampere universitehttii dán mearkkašahtti dovddastusa ovddas, dát lea stuorra gudni munnje. Hyvää päivää kaikille ja oikein paljon kiitoksia Tampereen yliopistolle tästä merkittävästä tunnustuksesta. Tämä on suuri kunnia minulle. Tämä puheenvuoroni perustuu sekä kirjalliseen materiaaliin että SámiSoster yhdistyksen kehittämishankkeiden ja muun toiminnan kautta saatuihin tuloksiin ja havaintoihin. Tarkastelen tässä sitä, miten näen saamelaiset Suomessa onko saamen kansa alkuperäiskansa vai pelkkä alueellinen kielivähemmistö. 1. Saamelaisten oikeudellinen asema alkuperäiskansana Saamelaiset ovat Suomen ja Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa, jolla on oma historia, kieli, kulttuuri, elinkeinot, elämäntapa ja identiteetti. Saamelaiset asuvat neljän valtion alueella, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä ja meillä saamelaisilla on alueittain yhteinen historia, perinteet, tavat ja yhteisöt. Alkuperäiskansastatuksen ohella saamelaiset ovat myös kansallinen vähemmistö kansainvälisten vähemmistöjen oikeuksia koskevien sopimusten tarkoittamalla tavalla. Meitä saamelaisia yhdistävät kansalliset symbolit kuten oma lippu ja kansallislaulu Sámi soga lávlla ( Saamen suvun laulu ). Saamelaisten kansallispäivää vietetään helmikuun 6 pnä. Kaikkiaan saamelaisia arvioidaan olevan Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä yhteensä noin 80 000 100 000. Saamelaiskäräjien vuonna 2015 keräämien tietojen mukaan Suomessa on noin 10 500 saamelaista, joista 2/3 osaa asuu saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella. Suomessa saamelaisten kotiseutualueeseen kuuluvat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa. Alue on laajuudeltaan noin 35 000 km² ja siellä asuu noin 11 000 asukasta. Maailmassa on elossa olevia saamen kieliä yhdeksän ja Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä; pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Pohjoissaamea puhuu 70 80 % saamelaisista, inarinsaamea ja koltansaamea kumpaakin alle 15 % saamelaisista. Saamelaiset ovat kotiseutualueellaan kolmasosan vähemmistönä alueen noin 11 000 asukkaasta. Utsjoki on Suomen ainoa saamelaisenemmistöinen kunta, jossa saamelaisten osuus on noin 60 % kunnan koko väestöstä. Suomen perustuslain mukaan saamelaisilla on alkuperäiskansana oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Lisäksi perustuslaki turvaa saamelaisille kieltään ja kulttuuriaan koskevan itsehallinnon kotiseutualueellaan sen mukaan kuin lailla säädetään. Tätä etnistä itsehallintoa toteuttaa pääasiassa edustuksellinen saamelaiskäräjät siitä annetun lain mukaisesti. Saamelaisten kielellisiä oikeuksia on turvattu saamen kielilailla, jossa säädetään toisaalta saamelaisen oikeudesta käyttää omaa kieltään viranomaisissa ja toisaalta julkisen vallan velvollisuudesta toteuttaa ja edistää saamelaisten kielellisiä oikeuksia.
2 Saamelaisten asema alkuperäiskansana ilmenee kansainvälisten ihmisoikeusasiakirjojen määräyksistä. Alkuperäiskansoilla on historiallinen, nykyaikaan jatkunut erityinen suhde tietyn alueen maahan ja luonnonvaroihin omaleimaisen kulttuurimuotonsa ja elämäntapansa perustana. Alkuperäiskansat on myös säilyttänyt omia perinteisiä instituutioitaan kuten kolttasaamelaisten kyläkokous. Alkuperäiskansaoikeudet ovat suuressa määrin yhteisöllisiä oikeuksia, kun taas vähemmistöoikeudet on tavallisesti muotoiltu yksilön oikeuksiksi. Suomi on ratifioinut useita kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, jotka velvoittavat Suomea turvaamaan saamelaisen vähemmistön ja alkuperäiskansan kieltä, kulttuuria ja yhteiskuntaelämää sekä kunnioittamaan sen oikeutta itsemääräämiseen. Ratifioiduista sopimuksista tärkeimmät ovat YK:n hyväksymät kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (nk. KP-sopimus) sekä kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (nk. rotusyrjintäsopimus). Näiden lisäksi tärkeitä ratifioituja sopimuksia ovat Euroopan neuvoston hyväksymät kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus sekä vähemmistökieliä tai alueellisia kieliä koskeva eurooppalainen peruskirja. Kansainväliseen oikeuteen sisältyy kaksi nimenomaisesti alkuperäiskansojen oikeuksia ja asemaa turvaavaa ihmisoikeusasiakirjaa. Niistä vanhempi on kansainvälisen työjärjestön ILO:n vuonna 1989 hyväksymä itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus nro 169, joka tunnetaan paremmin nimellä ILO 169 -sopimus. Sen perimmäisenä tarkoituksena on turvata alkuperäiskansojen oikeus elää oman elämäntapansa, kulttuurinsa ja kielensä mukaisesti, määrätä omasta tulevaisuudestaan sekä säilyttää omat yhteiskuntarakenteensa sulautumatta pääväestöön. Suomi ei ole vieläkään ratifioinut kyseistä sopimusta, vaikka se on tunnustanut perustuslaissaan saamelaiset alkuperäiskansaksi jo vuonna 1995 ja vaikka eri kansainvälisten sopimusten valvontaelimet ovat useita kertoja kehottaneet Suomea ryhtymään toimenpiteisiin sopimuksen ratifiointiesteiden poistamiseksi. Tämä johtuu etupäässä siitä, että Suomi ei halua myöntää saamelaisille sopimuksen mukaisia oikeuksia saamelaisalueen maahan, perinteisiin elinkeinoihin ja luonnonvaroihin. Ratifiointi olisi meidän kansamme kulttuurin, kielen ja alkuperäiskansaoikeuksien toteutuminen kannalta erityisen tärkeää. Toinen alkuperäiskansojen oikeuksia yksinomaan turvaava asiakirja on YK:n yleiskokouksen vuonna 2007 hyväksymä julistus alkuperäiskansojen oikeuksista, joka suojelee ja edistää alkuperäiskansojen ja niihin kuuluvien yksilöiden oikeutta nauttia täysimääräisesti ihmisoikeuksista ja perusvapauksista. Julistuksella tunnustetaan alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeus. Julistus ei ole kansainvälinen sopimus, minkä vuoksi se ei ole ainakaan suoraan kansainvälisoikeudellisesti sitova asiakirja. Se on tavoitteellinen, poliittinen asiakirja, jolla pyritään edistämään alkuperäiskansojen oikeuksia sekä kehittämään valtioiden ja alkuperäiskansojen välistä yhteistyötä. Suomi osallistui kuitenkin aktiivisesti julistuksen valmisteluun, tuki sen keskeisten periaatteiden hyväksymistä ja äänesti sen hyväksymisen puolesta. Vielä on mainittava vuoden 2017 alussa hyväksytty ehdotus pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi, jonka tarkoituksena on varmistaa ja vahvistaa saamelaisten oikeudet siten, että saamelaiset voivat säilyttää, harjoittaa ja kehittää kulttuuriaan, kieliään ja yhteiskuntaelämäänsä mahdollisimman vähäisin valtionrajoista aiheutuvin estein. Sopimus on parhaillaan pohjoismaisten saamelaiskäräjien hyväksyttävänä.
3 2. Saamelaisesta kulttuurista Sápmi, saame tarkoittaa saamenmaata, saamelaisia ja saamen kulttuuria ja kieltä. Saamelaisen alkuperäiskansan kolme keskeistä perustaa ovat luonto ja luontoyhteys, yhteisöllisyys ja kokonaisvaltaisuus sekä saamen kieli. Saamelaiskulttuurissa, kuten kaikissa kulttuureissa, on omat arvot, normit, säännöt, tavat, uskomukset, moraalikäsitykset, perinteet ja oma kieli, jotka henkilö on yhteisönsä jäsenenä omaksunut kokemuksissaan ja kasvatuksessaan. Saamen kieli on kansan muisti, joka säilyttää ja kuljettaa kulttuuriperintöä, sisältää saamen kansan arvot, kokemukset ja tietämykset. Kielen kautta hahmotetaan maailmaa, osallistutaan yhteiskuntaan ja kulttuuriin ja sen kautta koko ajattelutapa määräytyy. Saamen kieli kuvastaa ympäröivän elollisen ja elottoman luonnon perusteellista ja täsmällistä tuntemusta ja ihmisen ja luonnon välistä läheistä ja tarkoin eriteltyä vuorovaikutusta. Luonnonympäristö, kulttuuriympäristö, sosiaalinen ympäristö ja kielellinen ympäristö muodostavat kokonaisuuden, ympäristökäsitteen, jota täytyy tarkastella yhtenä kokonaisuutena, koska ne ovat riippuvaisia toinen toisistaan. Saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat perinteiset elinkeinot poronhoito, kalastus ja metsästys: Ne ovat saamelaisen kulttuurin ja identiteetin kulmakiviä, yhteisöllisyyden ja ihmisten elämisen perusta ja elämäntapa ja luonteva yhteys luontoon. Ylivoimaisesti merkittävin luontaiselinkeino on poronhoito sekä saamelaiskulttuurin, kielen ja saamelaisyhteisön kannalta, mutta myös saamelaisalueen syrjäkylien asutusrakenteen säilyttäjänä, työllisyyden takaajana ja tulon tuojana alueella, jolla muut työllistymismahdollisuudet ovat vähäisiä. Vanhastaan saamelaisessa yhteiskunnassa, kuten alkuperäiskansoilla yleensäkin, on painotettu ryhmien asemaa jokapäiväisessä toiminnassa. Tällaisessa me yhdessä -ajattelutavassa korostetaan kaikkien yhteisön jäsenten osallisuutta yhteisön toiminnassa ja vaikuttamista yhteisiin asioihin sekä kollektiivista sosiaalista huolenpitoa yhteisön jäsenistä. Ylisukupolvinen näkökulma, perheiden koostuminen eri-ikäisistä sukupolvista, niiden välinen tiivis yhteys sekä laajat sukulaissuhteet ovat olleet ja ovat sitä osin vieläkin, keskeisiä elementtejä saamelaisessa elämänmuodossa. Sukupolvien välinen kanssakäyminen on luonnollista, nuoremmat oppivat ikääntyneiltä ja vanhuksilta sekä taitoja eri töihin että tietoja, perinteitä ja sääntöjä arkipäivässä selviytymiseen ja käyttäytymiseen esim. luonnossa liikkumisessa tai porojen paimennuksessa jne. Kertomukset ovat tärkeitä sukupolvien ketjussa. Tarinoinnilla on merkitystä lasten kasvatuksessa ja yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Niihin sisältyy se hiljainen tieto ja tavat, mitä ei kirjoihin ole kirjoitettu. Tarinoinnissa välittyvät saamelaiset arvot ja merkitykset. Suvun merkitys ja historia ilmenevät monella tavalla. Erityisen tärkeä, on saamelainen kutsumanimi, joka tulee suvun mukaan. Se tulee joko äidin tai isän suvun mukaan. Esim. minä olen isän suvun mukaan Tuomman Heikin Heijjan Ristenrauna. Norjan puolella ollessani esittelen itseni äidin suvun mukaan Unit Ándde Ánne Ristenrauna. Tällä tavalla ihminen osataan sijoittaa oikeaan paikkaan / sukuun ja perheeseen. Etu- ja sukunimen sanominen ei kerro meille kuka kukin on ja mihin hän kuuluu. Etenkin tänä päivänä, ihmisten muuttaessa paikasta toiseen, korostuu saamelaisen kutsumanimen merkitys. Sukupolvien ketjuun liittyy myös vauvan nimen antaminen. Nimen valinnalla on merkitystä, miten liitytään sukupolvien ketjuun, kumman vanhemman suvusta nimi tulee. Samoin kummeilla on tärkeä rooli mm. lapsen
4 ja nuoren kasvattamisessa. Tätä kummien merkitystä kuvaavat hyvin saamenkieliset termit kummeista risteadni ja ristahčči ristimä-äiti ja ristimäisä. Kulttuurin ulkoisista symboleista näkyvimpiä ovat saamelaisten perinteiset käsityöt, ja käsityönä valmistetut puvut, asusteet ja vaatteet. Eri alueiden saamenpuvut eroavat alueittain ja jopa suvuittain toisistaan ja ne toimivat saamelaisten identiteetin tunnusmerkkeinä. Tähän päivään saakka ovat säilyneet mm. poronhoitotavat, pyyntitavat, kieli, paikannimet tai käytettävät välineet perinteisissä elinkeinoissa ja käsitöissä. Samoin ovat säilyneet saamelaiset vaatteet ja asusteet sekä saamelaisten pukeutumistavat ja - perinteet. Vaikka saamelaiselinkeinoihin ja käsitöihin on tullut uusia työtapoja ja -menetelmiä, niin perustana näille on edellisiltä sukupolvilta peritty tieto ja taito. Saamelaisessa yhteisössä elämää rytmittää edelleenkin luonnon kiertokulku, joka vaikuttaa laajasti elinkeinossa tai arjen töissä ja elämässä. mm. millaisia käsitöitä tehdään mihinkin aikaan vuodesta, käsityömateriaalinen hankintaan ja käsittelyyn eri vuoden aikoina, ruokakulttuuriin, luonnon antimien hyödyntämiseen, poronhoidon töihin tai kalastamiseen, unirytmiin jne. Saamelaisyhteisö muuttuu koko ajan valtayhteisön vaikutuksesta. Ihmisten arkielämässä ja ajattelutavoissa vaikuttavat saamelaisten arvojen, perinteiden ja tapojen rinnalla markkinatalouden ja kilpailuyhteiskunnan kovat arvot ja erilaiset aktiviteetit. Meidän kansamme joutuu toisaalta sopeutumaan nyky-yhteiskunnan järjestelmiin ja toisaalta taistelemaan entistä enemmän ja uusin keinoin kulttuurinsa ja kielensä säilyttämiseksi. Saamen kieli, tavat ja saamelainen kulttuuri eivät ole enää selviöitä, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Alkuperäiskansan kielen ja kulttuurin säilymisen edellytyksenä on kansan perinteinen tietämys ja taidot ja ne säilyvät ainoastaan aktiivisessa käytössä. Niiden luonnollinen siirtyminen sukupolvelta toiselle on saamelaisessa yhteisössä viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vähentynyt ja vaikeutunut hyvin hälyttävällä tavalla. Paikoitellen se on jopa lakannut kokonaan. Tähän vaikuttavat monet syyt: koulutiedon arvostaminen kirjoittamattoman tiedon edelle, nuorison poismuutto saamelaisalueelta, jolloin suullisen tiedon luontevat siirtymismahdollisuudet katoavat. Perinteisten elinkeinojen harjoittamisen vaikeutuminen vaikuttaa saamelaisnuorten ammatinvalintaan, jolloin näiden osa-alueiden tietämystä ei nähdä enää tarpeelliseksi oppia. Kulttuurin ja kielen elämisellä ja kehittymisellä on merkitystä sekä yksilön että koko saamelaisyhteisön hyvinvoinnille. SamiSoster ry, jossa olen pitkään toiminut, on asettanut tavoitteeksi, että saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä järjestölähtöinen auttamistoiminta järjestetään saamelaisten omalla äidinkielellä sekä suunnitellaan ja toteutetaan sellaisin toimintamuodoin, jotka perustuvat saamelaisten opittuihin, yhteisiin ja perittyihin arvoihin, uskomuksiin, normeihin ja elämäntapoihin. Saamelaisten omakielisyys ja kulttuurinen ymmärrys korostuvat erityisesti sosiaali- ja terveysalalla, joissa käsiteltävät asiat ovat usein hyvin henkilökohtaisia ja vaikeasti kommunikoitavia. Sosiaalisissa ja terveydellisissä ongelmissa korostuu myös yksilön tarve tulla ymmärretyksi oman kulttuurinsa jäsenenä 1. Saamenkielisistä saamelaisista pääosa on oppinut suomen kielen vasta toisena tai kolmantena kielenä, joten iän karttuessa ja etenkin muistisairaalla ihmisellä, ensimmäisenä opittu saamenkieli vahvimpana kielenä jää 1 SamiSoster ry. Toimintakertomus 2017.
5 useimmiten ainoaksi kieleksi. Oman kielen tärkeys korostuu kaikessa toiminnassa, joissa toiminta perustuu kommunikointiin. On turvallista puhua vaikeistakin asioista, kun tietää tulevansa ymmärretyksi oikein. Joten ei riitä, että saamelainen ymmärtää, mitä hänelle sanotaan, vaan ensin hänen on kyettävä ymmärrettävästi kertomaan, mikä mieltä painaa, miltä tuntuu, millaisia oireita tai ongelmia on. Mm. mielenterveys- ja päihdepalvelut, ja yleensä terveydentilan seuranta, hoidon suunnittelu, ohjeistus jne. perustuvat kielelliseen vuorovaikutukseen, jolloin työntekijän saamenkielen ja kulttuurin tunteminen korostuvat erityisesti. Kommunikointi vieraalla kielellä ei ole helppoa ja ongelmien ja niiden taustojen selvittäminen voi osoittautua jopa mahdottomaksi. Vaikuttamatta ei voi olla myöskään se, että saamelainen kulttuuri on ns. vaikenemisen kulttuuri, jolloin omista asioista kertominen ulkopuoliselle koetaan jopa häpeänä. 3. Alkuperäiskansa vai pelkkä alueellinen kielivähemmistö Meillä saamelaisilla on alkuperäiskansana yhteinen kieli ja kulttuuri, historia, meillä on vahva luontoyhteys ja saamelaiselinkeinoissa, kuten poronhoidossa ja kalastuksessa perinteinen, historiallinen yhteys maahan ja veteen. Mutta meiltä puuttuvat alkuperäiskansan oikeudet ja mahdollisuudet päättää maa- ja vesialueiden sekä luonnonvarojen hyödyntämisestä perinteisillä asuinalueillamme oman kulttuurimme ja elintapamme pohjalta, samoin puuttuu tosiallinen itsemääräämisoikeus kieltä ja kulttuuria koskevissa asioissa kuten erityisesti perinteisten elinkeinojemme hallinnossa. Suomen tasavalta on itsenäisyytensä alusta lähtien kohdellut saamelaisia kuin siirtomaaherrat valloitettujen alueiden alkuasukkaita. Esimerkkinä tästä käyvät saamelaisten perinteiset elinkeinot, joista kalastus ja metsästys on Suomen valtion toimesta jo siirretty ns. virkistystoiminnoiksi ja poronhoito saamelaiskulttuurin vahvimpana tukijalkana on yritetty juurruttaa suomalaisen maatilamaatalouden sivuelinkeinoksi ja sitä kautta suomalaisen talonpojan omaisuudeksi. Ruotsin vallan aikana Lapinraja erotti talonpoikien maan saamelaisten maasta ja Sápmi oli jaettu toisiinsa rajoittuviin lapinkyliin. Ruotsin valtakunnan lakien mukaan lapinkylissä asuvat lappalaiset maksoivat yhteisvastuullisesti kollektiivista maaveroa (Lapinvero) kruunulle omista maistaan kylän rajojen sisäpuolella. Itsenäistynyt Suomi halusi nopeasti eroon kollektiivisista maaoikeuksista ja jo 1924 Suomi lakkautti lapinveron maaverona. Saamelaiset jäivät vaille maanomistusoikeutta, mutta myös vaille kunnollista maankäyttöoikeutta. Tänä päivänä saamelaiset joutuvatkin jatkuvasti puolustautumaan maa- ja vesialueiden sekä luonnonvarojen käytöstä Suomen valtion toimenpiteitä vastaan, koska Metsähallitus alueiden hallinnoijana toimii Metsähallituslain, kaivoslain, kalastuslain jne. pohjalta. Erityisesti poronhoitajat joutuvat käymään kiistaa porojen laidunalueista, onhan kysymys saamen kansan elinmahdollisuuksista, perheiden hyvinvoinnista ja arjen toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Saamelaisten oikeuksien turvaaminen on rajattu lähinnä kielikysymykseen, joka on myös tärkeä elementti. Kielellisiä oikeuksia on vahvistettu saamen kielilailla (1086/2003), jonka kehittäminen on nyt yhdessä SOTEja maakuntauudistuksen kanssa eduskunnan käsittelyssä. Sote-uudistuksessa saamenkieliset palvelut esitetään toteutettavaksi saamen kielilain pohjalta vain mahdollisuuksien mukaan ja tulkkaus täyttää lain vaatimukset. Tämä johtuu saamen kielilain hallinnollisesta luonteesta. Yleinen kielilaki ja saamen kielilaki on säädetty silmällä pitäen oikeutta käyttää saamen kieltä viranomaisissa erityisesti hallintoasioiden käsittelyn yhteydessä. Kielilakeja valmisteltaessa on ensisijaisesti ajateltu kertaluonteista ja lyhytkestoista asiointia jossakin hallintoviranomaisessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon alalla kielellisten oikeuksien turvaamisessa ei ole kuitenkaan kyse niinkään "asioimisesta viranomaisissa", vaan mahdollisuudesta saada usein jokapäiväistä ja hoitolaitoksissa ympärivuorokautista hoitoa ja huolenpitoa omalla kielellään ja omaan
6 kulttuuriinsa mukautetusti sekä käyttää hoitotilanteissa omaa kieltään. Tähän kysymykseen liittyy myös kulttuurisen ymmärryksen tarve, mikä korostuu erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa, joissa käsiteltävät asiat ovat hyvin henkilökohtaisia ja toisinaan vaikeasti sanoiksi puettavia. Avun ja tuen saanti perustuu pääosin kielelliseen vuorovaikutukseen, jossa saamelaisen asiakkaan tai potilaan pitää yhtäältä tulla ymmärretyksi oikein saadakseen tarvitsemaansa apua ja toisaalta hänen on ymmärrettävä palvelun antajan kieltä ymmärtääkseen sen, mitä hänelle kerrotaan. Näissä tilanteissa tulkin käyttäminen - mihin saamen kielilain mukaiset oikeudet viime kädessä nojaavat - saattaa tuntua asiakkaan mielestä hyvin kiusalliselta. Sen vuoksi saamelaisten kielelliset oikeudet tulisi turvata sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa pidemmälle kuin mitä saamen kielilaki vaatii, ainakin saamelaisalueella. Tämä tarkoittaisi oikeuksien nostamista suomenja ruotsinkielisen väestön kielellisten oikeuksien tasolle ja olemmekin koko sote-uudistuksen kehittämisen ajan olemme yrittäneet saada lainsäädäntöön kirjattavaksi saamelaisille turvataan saamenkieliset ja - kulttuurilähtöiset palvelut. Kielellisenä vähemmistönäkään saamelaisten palvelut eivät ole edenneet ja taustalla on minun nähdäkseni monia asioita. Lainsäädännön lisäksi puutteellinen resurssointi, koulutus, vähäinen tieto saamelaisista, mutta myös asenteet saamelaisia, erilaisuutta kohtaan. Törmään vieläkin asenteisiin, joissa saamenkielen ja kulttuurin huomioiminen palveluissa nähdään erityispalveluna ja muita kuntalaisia syrjivänä. Ja vielä useammin näkemyksiin, että saamelaisethan puhuvat suomea, eikä meillä ole ongelmia ja kielivaikeuksia saamenkielen suhteen. Asenteet tulevat esille suorissa puheissa ja keskusteluissa, sekä sivuuttamisena ja mitätöimällä meidän asioita. Saamelaisten hyvinvointiin sekä omakielisten, omaan kulttuuriin pohjautuvien hyvinvointipalvelujen tarpeista ja toteutumisesta on tehty Suomessa ja pohjoismaissa selvityksiä ja tutkimuksia, joten tietoa kehittämistarpeista päätöksenteon pohjaksi löytyisi. Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut vuonna 2010 muun ohella saamelaisten kestävää kehitystä ja saamelaisten poronhoitoa. Johtopäätoksissään virasto toteaa: Saamelaisten näkökulmasta kestävän kehityksen toteuttaminen ja saamelaisten oikeus omaan kulttuuriin ei toteudu rakenteellisista syistä, koska saamelaisten yksinomaista oikeutta perinteisten elinkeinojensa harjoittamiseen ei ole otettu sektorikohtaiseen lainsäädäntöön kuten poronhoitoa, metsästystä ja kalastusta koskevaan lainsäädäntöön. 2 Suomessa poronhoito-oikeus on, muista pohjoismaista poiketen, kaikilla Eu-kansalaisilla ja poronhoidon tukijärjestelmä on luotu sellaiseksi, että se vähitellen tuhoaa saamelaisten perinteiset poronhoitotavat laajojen alueiden käyttäjinä, kulttuurin ja elämäntavan kivijalkana ja porojen paimennukseen perustuvana elämäntapana. Suomen hallitus on v. 2017 käynnistänyt selvitystyön tarkoituksena asettaa totuus- ja sovintokomitea valtion ja saamelaisten välisen keskustelun foorumiksi saamelaisten syrjinnän ja epäkohtien purkamiseksi ja käsittelemiseksi sekä kehittämistoimenpiteiden esittämiseksi. Saamelaisia edustavat tahot mm. saamelaisjärjestöt, ovat painottaneet taustojen selvitystyön tärkeyttä. Ensin on tiedettävä, mistä aiotaan sopia ja mitä voidaan sopia. On selvää, että ilman totuuksien näkemistä ei voi syntyä todellista sovintoa. Suomi voisi koettaa tässä asiassa ehtiä Pohjoismaiden kärkeen ja selvittää keskeisiä totuuksia, jotka hiertävät saamelaisten ja valtion ja myös suomalaisten välejä. Aivan ensimmäisinä näistä hyppäävät esille saamelaisten elinkeinojen ja maiden ryöstäminen, mutta kun Sápmin alue Suomessa on kohtuullisen pieni, asian hoitaminen kunniallisesti on aivan mahdollinen. 2 Valtiontalouden tarkastusviraston selvitys, Kestävä kehitys valtionhallinnossa. Helsinki 2010 s. 55
7 Yhteenvetona totean, meidän nuorten sanoin: saamelaisuus on niinko mie olen ja me saamelaiset olemme alkuperäiskansa. Joten työskennelkäämme yhdessä sen eteen, että meidän nuoremme tulevaisuudessakin voivat toistaa nuo sanat. Siihen tarvitaan tahtoa ja taitoa sekä poliittisilta päättäjiltä, eri viranomaisilta ja virkamiehiltä sekä muilta toimijoilta. Giitu, kiitos.