OUTOKUMPU OY MALMINETSINTÄ ~1UISTIO Turo Ahokas/VM 24.11.1983 1(2) OUTOK1..Jt.. 1;PU Oy' ~/b\mil1etsid~ OU~OKUMP U Huomioita Laukunkankaan tulkinnoista Laukunkankaan magneettisista, sähköisistä ja gravimetrisista mittaustuloksista on tehty tulkintoja ainakin pariin eri otteeseen. Vanhimmat laskennolliset tulkinnat ajoittuvat OKME:n geof. tulkintavaiheen aivan alkuvuosille 1960 luvun lopulle ja 1970luvun alkuun. Koska Laukunkankaan tutkimuskohteesta on valmistumassa iso geofysikaalinen raportti, on tässä paperissa tarkasteltu vain eräitä (lähinnä painovoimamittaustulosten tulkintaa) esimerkkitapauksia ko.kohteen tulkinnoista. Vuonna 1970 tehdyistä tulkinnoista on liitteessä 1 esitetty yksi sen aikainen tulostusmalli: gravimetrisella samaarvokäyräkarttapohjalla slingramtulosten perusteella tulkitut johdevyöhykkeet sekä profiilimuodossa tehtyjen painovoimatulkintojen tulokset. Lisäksi kuvaan on hahmotettu emäksisen muodostuman rajat sekä V\XX1en70 että 82 geologisen tietämyksen mukaan. Voi huomata, että geologia on lähestynyt geofysiikan tuloksia kiitettävällä tavalla.tulkituista profiileista.(liitteet 2 ja 3) L=62.75 ja 62.95 näkyy, että gradientin vähentämisellä on poistettu myös osa koe muodostuman alaosan massan aiheuttamaa anornaliaa ja saatu näin ollen liian matala tulkinta. Myöskään tulkinnassa käytetyt tiheyserot eivät täysin vastanneet todellisuutta. 8 Vuonna 1982 joutui allekirjoittanut Laukunkankaan aluetta silloin hoitaneen geofyysikon (ENR) sijaisena pitämään alustuksen geof.tulkinnoista OKME:n sisäisessä Ni Cumalmien etsintää käsittelevässä palaverissa Äetsän tukikohdassa EteläSuomessa (7.8.9.82). Parin päivän valmistautumisajalla syntyi pari uutta gravimetrista tulkintaa noilta 12 V410tta sitten jo tulkituilta profiiledlta L=62.75 ja 62.95. Seuraavassa on po. palaverista tehdystä muistiosta ote:. II Gravimetrinen, hyvin alustava tulkintakokeilu (tehty tätä tilaisuutta varten) parin profiilin osalta osoitti selvästi, että tässä vaiheessa, kun muodo stuman jokin osa on jo.kohtalaisen hyvin tunnettu, on eri kivilaji~ yksiköistä mahdollista saada runsaasti uutta tietoa jatkuvuuksien ja jopa malmimahdbllisuuksien kannalta. Tässä yhteydessä voi vielä mainita, että jo vuonna 1970 oli ernäksisen muodostumap reunat tulkittu gravimetristen mi ttaus.ten perusteella oikein. Silloin vain geologinen näkemys ei vastannut tulkintaa. Toisaalta "tulkintavirheitä" tehtiin vajavaisten mallivalikoimien ja tulkintalaitteistojen vuoksi. ' "Yhteistulkinta" eri menetelmillä saatujen mittaustulosten sekä geologisen tietämyksen ja näkemyksen avulla antaa varmasti runsaasti lisätietoa jo näinkin hyvin tutkitusta kohteesta kuin Laukunkangas nyt on."
OUTOKUMPU OY MALMINETSINTÄ 2 Nyt, reilu vuosi jälkeenpäin asiaa tarkasteltaessa voidaan todeta emo pikatulkintojen vastanneen tyydyttävästi todellista tilannetta (kts. liitteet 4 ja 5). Pienenä I'työtapaturmana" voitaneen pitää leikkauksessa L=62. 95 mustaliuskekasan alle tulkittua malmikappaletta (tiheys 3.20) vastoin parempaa tietoa. Syksyllä 83 näet ko. kohdalta löytyi rikas (ja raskas) malmiosue. Yhteenvetona voi todeta, ettei ajatus geofysiikan tulkintamahdollisuuksien avulla saatavasta lisätiedosta Laukunkankaan malmimahdollisuuksista jatkossakaan ole kuollut vaan päin vastoin vahvistunut edellä esitettyjä tulkintoja tehtäessä. Liitteessä 6 on emo kahden profiilin avulla ideoitu rakennemalli, jota on varmasti mahdollista huomattavasti parantaa nyky tietoja hyväksi käyttäen. JAKELU LG,TA,RMPArkisto/OKME,Oku LIITTEET 1. Tulkintakartta 450+437+417, 1:4000 (1970+1982) 2. Gravim. tulkintaprof. L=62.75/l970+l983/l:4000 3. L=62.95/" /.. 4... L=62.75/l982T1983/l:l0 000 5. II L=62.95 6. Gravim. tulkintarakennemalli muodostumasta II I II.. " 8
~ G.~OIDa{S MIADdotl",,.,,dl'l raja v. TO!eD/O!"'~1'I.f;ednl ".,,,,kssyl «" TULKINTA: t ul k in 10 p r ofi i 1 i 5L1NGRAM ANOt1ALIA (F:f~7rghz) \ johdevyöhyke ~ eri mittou~e,uunnollo. O~oode Ylopi.nnon SyVYY5 Johlokykyparometri dd ttri'wo o '" ~d <5,:'. lzj ~ 6d.. 5.5 i5 {z RQ,2 /lm4 ~i ) [g\ :: 6d=1S35 '." '.. i ":.,.. ".., P.A1NOVOIMA ANOMAL1A 9 vyöhykke.en Ie.ve.y:; o k.oade.. t'h ylopinnan!)yv~:j.y5/o1op.~~vyy5. 1 eyse.ro (. ~ OOc:J. 3Lf.. ENONKOSKI Laukunkangas Tul kintakortta '1211 0(; 1 :;/.fooo 1B~O 1 ~8.t
.. ' "... ~ :i ~.. _' ' ~~:.. _~~, ~ _, "t ~ T' " ' ~.. ~. ~ +_._ ~ ;. ~_:..._.._:..:...~.;...' '..:..."i':::',,:,=:~,,+~,,,,,:,,,~.. :::' _+~~' i ''' ~'._'~ ''~~,_'''''''~~'''''''JJ_'_''''.''.._..: _' ' ~_, :::_~'"' ''; = '_c_' cc ' _~ ' ' i ' '_' ~''~'.' _' ~..'' ~ :... '';._._',_c '. _' ~. =. '_.=~,'_' '_. =._;.e:_. ~: '.'._~~:~I'+~:::'. ~ =~_$eti t y ksiii"" ' '! ~~', F'l'" Q1I. f...,. {la; '' 1 f:: '. ' c, O.l! '~ 1 1 0_2 ~~ ~ '\' +' i''' ~, ' ' ~_ ; \ '. =.='. '.:..... ~:~'. cc, ~~.~=''.cc. ~l ~ ==_ ''=_'::: \~ ~', ~. '' '' _, '_:_c' ~_': :.... ~'~."'~~_ ~ =~~~ ~"'' ~". ~. ~ = = 11 ~~= ~ '.'''~'.I I'I ': _ ~.,.. _. :~ I~ T''''_::::==_''''::::::=', :'''', ''+1 e::== = _= ~=~:~7=.~ '~''''''''J jl ' f ~'' '_I f',_ ~ ' ~ ' ' 1 ~. ~_.._. ~''~''II+. '._''''''''1+ _._'. ~ _ J+If_=. _ ',._' 1 m9~ ':':JU LKI NTA ',,c _' '' gro d.i~ntti _. vöh :..._~..:...:, 0.8 ; 0.6, O_lf 02 _ =,;. ~ I ' ~~_ '= (~ =. _. ~._'~._, _. ' I : ~ 4.~.~~~.~' ''.~ ~. ~. " _:~~ ' '~~ = ~ '_'~=_~ = = =_:::C_ ~~~ ~ =,=~~:==~=~~ =~~= =~~ =~~. _. _,,\:..,~: ~~''. ''''''''~''~''~'''_J l_. =_= ~' : =...i., \~ c ~ _ ci '.:~"'\:;]=~ ~ ' ~ = ' ~~.. ~ ~===.~.~ _.====~ ~~... " _/."' :~~=~ :_== = ' _. _~ ~ ~_:._. ~~ ===~=~~ ~ _. ~..;: ~ ~.:... ~ "! ~.,..~, ;._.... ';'. _ ~.j' ;_... ~ ~.. ~~. ~~~~. ~~~~~.~~~~.~ ~~~~~~~_~._. ~. ~= c~~.~ =~~!~~= ~~~"E~'~:n.~~~." <.. t 10m ~'''' ;,_~.. _~: _ =:=~=~ ~UJkfttu köyrä _S~_ t='''''_~._ ='''~=. _= = = _=..""'.=~;:~.~=. =_ ~='.. =. =_=:.= _ = r= _ =._=._= =_I"_=_=, _=:il 41;' ~ ~:==+=_1 ;.,'~'"::"i'l~~i : :~ "':'.i50m. JJ_...~;..._...,r;...::;.:~"', """' ~..r..:...;~':,.:. ~...::::''II.;.' 'ITII...;c~'t_ 1,_ ra ~ t..l,...._ ' T:. :7; :;. ~,.. J1I..~~.:...:, ' : L ' ~,~.''1: Lfil.J: cc' _~_1.. _'....: ;... '==:,..;.. ' J'':':;' :.'!.: :':; '::. :::':...::.... :cc_i_=_i ~...;.!"~. _.11>.11.11.::::;:: ~.~~:!~j~l r t;' t~~ ~T : ": ",~ ~~: ~~ l ~ ~ _+_' L:::~:::::,_"'C.;. ".::: ~,i...2~_,,:: :...~'~ ~:: : TAI RT 1:)70 ~.=t 4J 5 42/1 06 1,
' ' r, r: ~.:.;'~~\~~.~. ~ 2 :._, :, L ' L,_,, :_~_j. ~ ' ''_.l... Li/le 3 + ~ :.~ 1 ;. ;. ~ ; _:_.L~_' ':'~~'..! _ 1,' ~ : '~'~~~~+' ~ ;_. _tr_:==========,===_=,==.~.=====' ==. ~==='==_.. =========_~ ~, ~~~~~_~~~~~~~.'._~_,_.J..~ = r_' +,'_=_=_' _= =_:_ '~.~_._...;" =~== == ' ==:=.~_= : =~'=.=' t}''.. ~,...... ri~'~.. t} Olf, '.... "., ~,.... o'. c' ~'_' :..~~ ' ', j " ' ' ' ~ri''~'c ' ',~'''~ ~~~~~~~..,,++''''''~I..:~=.~~' ~:': ~'. :+~. _:.'':_~~~,~~~::...:~C',~ ;,,,~, ~'_,_~~:::.. '.=I,==i':...l'!~=._: '~':=.l='.==_._===_'_. ======_=~_=_~_=_~_~~._,...: ~'_=_..:..~j,i'...:.~:_., ''~l:..,'..:.. '...;.i...,,~ _':_,_.~,_.,~:_~,\T\:. _..:.. =_=_~,.~_~,~_="': =_... _....:.... ~_._~;~ : '. ' < r:j. ; ~' ~~' ~ ~. _.~_.. '_' 1..; _...:;.:...''1..: :.:.:...,._= _:'t ' ':_'''~_ i. T: '~' _..:..r~. ~,~::...,_.~. ~l, lt_=~=: ='~.=_:=;' '=~ ~i~.,..:..;:=;=~' ~'::.,.~+:i..= ;_::=~:._.. ~::_ ' ::.;_ '~t~.,,;: ' _.;..; '.. ~J..~: ~:===' ~~:~ ~'. :=1..:.1_:'_'1._k,_, ~_~~~ ;._.~' '_.~ ~=. Fl~. ;_._L,~ i,!.l:..:.., ;.. ~,_ L. _c.. _ :..L_ : ~_., (.. _' "=~:. ~ ~' ~===.~ =:_~ ~~ _. _~~ '.":...,'t\. '~ }.. '~' \:. _:. _. '','..:...; ::": ;._. i,..;...+', "... ~_. ~ ~~' : ~~ ~. ' ~~ _._. _.. ~ I' 0.2 ". _......,.. "r.. '.'..~. I,}~.. f ~~ f I~. 1.,...''';'.,..\.1._.,.. _.. '~. ""'....... :~.. ~. ;,._1._'_'...c_~_~ _~,..li_+_~ l.j_...:.i'_:_: ;_ 1' _ l '. 1 _. ~ i1 ;l...l ~~,..,.._.~,!"" _."...._' ' ;_...:_, : _ i _._.. L.."L'...:.:..._..:..:..:...:...:======:..,.. : _._=_...,~..._. _.. _.~_._ ' ';~.... _~_.. _,,,~'.. _,....,..;.. _...!._'''.. "! ~ < ',.! '.~; ". _' ''' i.,~.. ~ ~: ~ _IUIJ~I!'ITACC!. '..... _
....! r,. ~211B6/LAUK~RNGRS/Pro4 lg2.75,; "S0/(V369C... " ""'9fil 1 1 2 l( 0 2gB 2411 20D 1GB t2b l. 80 jf ~, ~ "e ",", ~3.20 35.',.: '.!,..... ~": '~"~:'. '.;'.:1 0 88 ' 12i' 1Ii~.':t \ ' ~ ', " Q T... lki"'ia rrl.r,..,~, v, i?:2 Tv.lk.'fu k/""j9jirqj~ "I J ' ~,, '.,..,al,..,' v. 1i'2 ' H4"dosf,.."'ah raja V'. f3 }//""sfa/;l,frkc ~ I I,1
..., ~2118b/LAUKUNKRNGR;/Pro~.. 15/1: 10000 4S0/lVe LG2.9S 2BB 240,...,'. ". ~.'...'..~~..,~~.. ~..:. '.....'. ~.:" s~ 120.. ~3.2.0 llid Q Tv./k;,,4a pr:sffla 'V. '2. ~/lch+~ kjv;/qj "r9j_ jo ra.. malmi v. f2 " Ml.4od,sf/.Ulr8n raja v.ff3 /V MlAsla 1,< ~,rjet!.... H a I~: Ic.J' kka... /(sc.sss L c,g.t>o v. 83
~~.oo r,r,r~,a'f.' 0 t\~_r_+_+_..:.~~~~i~ L~()O PIT1.JLJ~ L.SIJ(k:AVS &::.. 3'/.60 0... L(,3..!)b _100.., _ "2.00..., _ 300_ ItDD _ I I I Sl>o... (.00... T"'IiJ..,...,.,., Ia vi u.j I IVIID_D:I TlHev$ ML 1.~ 0> MVoI)O~H~ 3.03 ~ HALMI 3.~ ~W/>O~NV 1lA<J/t W3 ~f 6'3 L a.. L.." Jt.A"'t_S t::; no."j"'. f".1i:"y...c.s,,.,. 4:<11 oc. 1 J 1 p t:t»7j