Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiaa Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka VANTAANAAKSO TONTIT K57/3-6 6.4.27 Maaperä Kortteiaueea on tehty yeispiirteinen pohjatutkimus kevättavea 27. Tutkimuksen yhteydessä on tehty painokairauksia, yksi siipikairaus sekä otettu maanäytteitä yhteensä komesta tutkimuspisteestä. isäksi aueeta on oemassa pintamaaajikartta ja katuaueia sijaitsee vanhoja kairauspisteitä. Kortteiaue sijoittuu moreenimäen itäpuoea oevae saviaueee (Sa). Kortteiaueen änsireuna sijoittuu moreeniaueen (Mr) rajavyöhykkeee. Tontit ovat osittain tai kokonaan rinnetontteja. Rakennusten perustaminen austavasti Tontit K57/5 JA 6: Tontit K57/5 JA 6 sijaitsevat rinteessä, joka askee ännestä itään päin. Pintamaaajikartan mukaan tontit sijoittuvat pääasiassa saviaueee (Sa) ja tonttien änsipäässä on kapeahko moreeniaue (Mr). Tonteia tehdyiä painokairauksia on päästy tunkeutumaan 2,-5,3 metrin syvyydee maanpinnasta. Kairaaja on havainnon perusteea tukinnut maaperän kovemmaksi kuin mitä se todeisuudessa on. Maanäytteiden perusteea pohjamaa on noin 2 metrin syvyyteen aihaa savea ja sen aapuoea on savista sittiä. Rakennusten todennäköisin perustamistapa on paautus, myös sekaperustusta ja osittaista massanvaihtoa voidaan joutua käyttämään. opuinen perustamistapa tonteia määräytyy tarkempien, rakennuspaikkakohtaisten pohjatutkimuksien perusteea. Tontit sijaitsevat savirinteessä. Rakennuspaikan kokonaissuunnitteussa tuee ottaa huomioon rinteen stabiiteetti, maapohjaa voidaan tarvittaessa eikata tai keventää stabiiteetin parantamiseksi. Maapohjan nettokuormitusta ei voi isätä tonteia iman stabiiteettiarviota. Tontit K57/3-4: Tonttien K57/3 JA 4 änsireunat sijaitsevat savirinteessä ja itäreunat tasaisea maaa. Pintamaaajikartan mukaan tontit sijoittuvat saviaueee (Sa). Tonteia tehdyiä painokairauksia oaan päästy tunkeutumaan 8,4-8,8 metrin syvyydee maanpinnasta ja katuaueen ähimmät painokairaukset ovat päättyneet 9,3-3,6 metrin syvyydee maanpinnasta. Tonteia on kiiamainen pehmeä väisavikerrostuma, joka paksunee itään mentäessä. Rakennukset perustetaan tonteia käyttäen paauperustusta. Tonttien maapohja on painuvaa ja piharakenteiden ja putkijohtojen perustaminen vaatii pohjanvahvistustoimenpiteitä. Rakennuspaikan kokonaissuunnitteussa tuee ottaa huomioon rinteen stabiiteetti, maapohjaa voidaan tarvittaessa vahvistaa stabiiteetin parantamiseksi. Tonttien rakennettavuus saattaa vaatia pohjanvahvistustoimenpiteitä. Maapohjan nettokuormitusta ei voi isätä tonteia iman stabiiteettiarviota.
isätutkimusten tarpeeisuus Kaupungin tontie tekemien pohjatutkimusten tarkoitus on out sevittää rakennuspaikan maaperä yeispiirteisesti austavien perustamisoosuhteiden arvioimiseksi. Rakennusten perustamiseen vaikuttaa rakennuspaikan isäksi mm. rakennuksen runkomateriaai (puu, teräs, tiii jne.) ja pihatäytön paksuus. Rakennuksen kohdaa tuisikin tehdä rakennuspaikkakohtainen pohjatutkimus sioin, kun rakentaja on päättänyt em. asioista. Rakennuspaikkakohtaisen pohjatutkimuksen perusteea määräytyy opuinen perustamistaparatkaisu. Rinneaueea tai osittain rinneaueea sijaitsevat savitontit tarvitsevat stabiiteettitarkasteun. Geotekniikkapääikkö Heikki Kangas, suunnitteuinsinööri Anna-eena Karhunen iitteet: Tontin austava pohjatutkimus - pohjatutkimuskartat piir. nro. 57365-7 - eikkaukset - ja 2-2 piir.nro:t 57365-57365-9 - maanäytetutkimustuokset
GEOTEK- NIIKKA Korkeusj rj. Mittakaava Koord.j rj. iitt. piir.nro Piir.nro p.(9) 56 66 HSY P 3 HSY:n vesihuoto Nro VANTAAN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKAN KESKUS AO 27 KEV T POHJATUTKIMUSKARTTA 62 POHJATUTKIMUS 3.3.27 57365/-9 AK N2 ETRS-GK25 TA VANTAANAAKSO K57/3-6 57365-7 :5 2 2 Sa Sa 4--6-59-2-57-4-57-5-57- -59- -57-6 -57-3 4-2-32-59-5-59-9-57-4-57-5 92-23-K93 92-23-K9 92-23-K94 92-23-K88 92-23-K89 92-23-K9 92-23-K9 92-23-K88 92-23-K89 92-23-K88 92-23-K95 92-23-K92 92-26-K34 92-26-K35 92-26-K36 4-2-32-M5 Ras. Ras. Ras.2 Ras.2 58 9 43 42 4 4 39 55 5 54 39 8 5 4 3 2 3 32 46 9 2 7 6 47 9 92 2. 6.9 5. 5. 2.23 8.94 3. 26.33 5.65.73 3.2 45. 4.96 9.57 7.6 2.37 6. 6.55 5.5.6.39 28.28 27.7 23.24 2.66 27.76 2.5 5.5 2.5 6.55 2.44 9.42 26.85 35. 3. 9.92 27.32 4.45.68 6.2 27.53 3.33 28.35 4.75 3. 8.44 9.55 8.63 4--6-59-2-57-4-57-5-57- -59- -57-6 -57-3 4-2-32-59-5-59-9-57-4-57-5 92-23-K93 92-23-K9 92-23-K94 92-23-K88 92-23-K89 92-23-K9 92-23-K9 92-23-K88 92-23-K89 92-23-K88 92-23-K95 92-23-K92 92-26-K34 92-26-K35 92-26-K36 4-2-32-M5 Ras. Ras. Ras.2 Ras.2 58 9 43 42 4 4 39 55 5 54 39 8 5 4 3 2 3 32 46 9 2 7 6 47 9 92 2. 6.9 5. 5. 2.23 8.94 3. 26.33 5.65.73 3.2 45. 4.96 9.57 7.6 2.37 6. 6.55 5.5.6.39 28.28 27.7 23.24 2.66 27.76 2.5 5.5 2.5 6.55 2.44 9.42 26.85 35. 3. 9.92 27.32 4.45.68 6.2 27.53 3.33 28.35 4.75 3. 8.44 9.55 8.63 ar tr ar ar tr ar 4--6-59-2-57-4-57-5-57- -59- -57-6 -57-3 4-2-32-59-5-59-9-57-4-57-5 92-23-K93 92-23-K9 92-23-K94 92-23-K88 92-23-K89 92-23-K9 92-23-K9 92-23-K88 92-23-K89 92-23-K88 92-23-K95 92-23-K92 92-26-K34 92-26-K35 92-26-K36 4-2-32-M5 Ras. Ras. Ras.2 Ras.2 58 9 43 42 4 4 39 55 5 54 39 8 5 4 3 2 3 32 46 9 2 7 6 47 9 92 2. 6.9 5. 5. 2.23 8.94 3. 26.33 5.65.73 3.2 45. 4.96 9.57 7.6 2.37 6. 6.55 5.5.6.39 28.28 27.7 23.24 2.66 27.76 2.5 5.5 2.5 6.55 2.44 9.42 26.85 35. 3. 9.92 27.32 4.45.68 6.2 27.53 3.33 28.35 4.75 3. 8.44 9.55 8.63 +22.4 +6.9 5.4 6685785 25493298 449 +22.5 +.6 2. 6685786 25493278 7 6 22 6 22 a a +22.6 +9. 3.6 6685769 25493277 +22.7 +3.4 9.3 668575 25493276 82 82 7 22 7 22 8 22 8 22 a a 22 8 22 8 a a a a tr tr +22.9 +6.3 6.6 6685732 25493272 62 22 9 22 9 a a 23 23 a a +23.3 +4. 9.2 66857 25493268 4 +23.3 +4.4 8.8 66857 25493259 6 6 +23.3 +.3 5. 66857 25493259 6 5 235 23 a a +23.5 +5.2 8.3 668577 25493258 3 3 Virikuja Virikuja +23.7 +6. 7.7 6685788 25493255 4 24 24 a a a a 9 25 9 25 +26.4 +2. 5.3 66857 25493239 5 +26.4 +22.3 4. 6685772 25493239 2 2 +26.4 +22.4 4. 6685772 25493239 2 +27. +24.7 2.3 6685789 25493235 6 7 27 7 27 a a 28 28 +28.5 +26.5 2. 66857 25493229 4 4 +28.5 +26.5 2. 66857 25493229 4 288 288 29 29 2 292 29 +29.8 +28.9.9 668579 25493224 7 +3. +26.6 3.4 6685776 25493227 3 3 8 3 +3.9 +27.7 3.2 66858 25493222 33 33 6 32 6 32 +33.2 +29.4 3.8 6685796 254932 283 5 34 34 3 34 3 34 34 5 34 5 35 35 36 36 7 II II
TA TB +35 eiokkaus - K57/6 K57/3 / +3 +29.96 2 396 /2 4 +26.42 +26.43 Vesipitoisuus 2 4 6 8 pk/2cm asa +25 2 asa /3 /3 99 3 sasi 4 283 +23.54 / % 5 4 sasi 33 +22.6 2 4 6 8 pk/2cm : +2 2 3 4 5 kpa 2 +5 33 2 4 6 8 pk/2cm VANTAAN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKAN KESKUS 29.3.27 AK VANTAANAAKSO AO 27 KEV T K57/3,6 Mittakaava :2/: iitt. piir.nro Koord.j rj. ETRS-GK25 Korkeusj rj. N2 57365/7 JA + EIKKAUS - 57365/9 Piir.nro 2 4 6 8 pk/2cm 62 POHJATUTKIMUS 57365- MAANPINTA ASERKEIAUS 22, N2 GEOTEK- NIIKKA +5 Vas 2.7 Oik.63. 2 4 6 89.5 :2 Oik.77 Oik.2 HSY:n vesihuoto P 3 66 HSY p.(9) 56 Nro
TA +35 TB eikkaus 2-2 K57/5 K57/4 +3 /4 +28.49 Vesipitoisuus asa /5 % 5 2 asa 24 +26.4 2 4 6 8 pk/2cm +25 /6 +23.3 +23.29 Vesipitoisuus /82 +22.66 asa 2 isa : +2 2 4 6 8 pk/2cm 3 isa 4 isa 283 5 isa % 5 99 396 +5 2 4 6 8 pk/2cm 2 3 4 5 kpa 2 4 6 8 pk/2cm VANTAAN KAUPUNKI KUNTATEKNIIKAN KESKUS VANTAANAAKSO AO 27 KEV T K57/4,5 29.3.27 AK Mittakaava :2/: iitt. piir.nro Koord.j rj. ETRS-GK25 Korkeusj rj. N2 57365/7- + EIKKAUS 2-2 Piir.nro MAANPINTA ASERKEIAUS 22, N2 62 POHJATUTKIMUS 57365-9 GEOTEK- +5 Oik.54 Vas.49. 2 4 6 8 9.6 :2 Vas.86 Vas. NIIKKA HSY:n vesihuoto P 3 66 HSY p.(9) 56 Nro
KUNTATEKNIIKAN KESKUS / GEOTEKNIIKKA kaup.osa Vantaanaakso työn nimi AO-Viirikuja työnro /-7 koordinaatit X= 6685772.268 Y= 25493239.279 Z= + 26.428 ETRS-GK25 N2 paau tai piste 2 näyte tunnus a b c d aboratorio n:o 4246 4246 2 4246 3 4246 4 syvyys m. 2. 3. n. 4. vesipitoisuus % 34.2 32.5 6.7 5.4 hienousuku F eikkausujuus sk eikkausujuus skr sensitiivisyys St ujuusuku H märkätiavuuspaino /m3 humus % routivuus painumakoe maaaji: tutkittu asa sasi maaaji: simä määr. asa sasi savi sitti hiekka.63 sora äpäisy % 6 5 3 a b c d...,2,5,2,2,5 2 5 2 6 HUOMAUTUKSET Näytteenottoväine Kierrekaira Näytteenottaja A. Soudunsaari Päiväys 26-27 7 3 27 aura önn
KUNTATEKNIIKAN KESKUS / GEOTEKNIIKKA kaup.osa Vantaanaakso työn nimi AO-Viirikuja työnro /-7 koordinaatit X= 668575.764 Y= 25493229.3 Z= + 28.493 ETRS-GK25 N2 paau tai piste 4 näyte tunnus a b c d aboratorio n:o 4247 4247 2 syvyys m. 2. vesipitoisuus % 27. 3.2 hienousuku F eikkausujuus sk eikkausujuus skr sensitiivisyys St ujuusuku H märkätiavuuspaino /m3 humus % routivuus painumakoe maaaji: tutkittu asa maaaji: simä määr. asa * savi sitti hiekka.63 sora äpäisy % 6 5 3 a b c d...,2,5,2,2,5 2 5 2 6 HUOMAUTUKSET * Kuivakuorinen Sa Näytteenottoväine Kierrekaira Näytteenottaja A. Soudunsaari Päiväys 27-27 7 3 27 aura önn
KUNTATEKNIIKAN KESKUS / GEOTEKNIIKKA kaup.osa Vantaanaakso työn nimi AO-Viirikuja työnro /-7 koordinaatit X= 66857.6 Y= 25493258.6 Z= + 23.299 ETRS-GK25 N2 paau tai piste 6 näyte tunnus a b c d aboratorio n:o 42 42 2 42 3 42 4 syvyys m. 2. 3. 4. vesipitoisuus % 3.5 5. 5.7 55.8 hienousuku F eikkausujuus sk eikkausujuus skr sensitiivisyys St ujuusuku H märkätiavuuspaino /m3 humus % routivuus painumakoe maaaji: tutkittu asa isa isa maaaji: simä määr. * isa savi sitti hiekka.63 sora äpäisy % 6 5 3 a b c d...,2,5,2,2,5 2 5 2 6 HUOMAUTUKSET * Kuivakuorinen Sa Näytteenottoväine Kierrekaira Näytteenottaja A. Soudunsaari Päiväys 24-27 23 3 27 aura önn
KUNTATEKNIIKAN KESKUS / GEOTEKNIIKKA kaup.osa Vantaanaakso työn nimi AO-Viirikuja työnro /-7 koordinaatit X= 66857.6 Y= 25493258.6 Z= + 23.299 ETRS-GK25 N2 paau tai piste 6 näyte tunnus a b c d aboratorio n:o 42 5 syvyys m 5. vesipitoisuus % 54.4 hienousuku F eikkausujuus sk eikkausujuus skr sensitiivisyys St ujuusuku H märkätiavuuspaino /m3 humus % routivuus painumakoe maaaji: tutkittu maaaji: simä määr. isa savi sitti hiekka.63 sora äpäisy % 6 5 3 a b c d...,2,5,2,2,5 2 5 2 6 HUOMAUTUKSET Näytteenottoväine Kierrekaira Näytteenottaja A. Soudunsaari Päiväys 24-27 23 3 27 aura önn