Selvitysmuistio. Määrällisen kyselyaineiston analyysi

Samankaltaiset tiedostot
Ajankohtaista strategisen tutkimuksen neuvostosta

Tietoa päätöksentekoon: tilaisuuden avaus Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

MUISTIO Johdanto

YM:n T&K toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, sektoritutkimuksen uudet järjestelyt ja asiantuntijapaneelit

Kansallisarkiston kysely analogisista aineistoista

Kansallisarkiston kysely analogisista aineistoista

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta (TA-tili ) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Projektipäällikkö Sari Löytökorpi, VNK

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Strategisen tutkimuksen rahoitusväline Suomen Akatemian yhteydessä SUOMEN AKATEMIA

Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon

VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS STRATEGISEN TUTKIMUKSEN TEEMA-ALUEISTA JA PAINOPISTEISTÄ

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

Selkokielen tarve kunnissa ja valtionhallinnossa 2015

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista

Hakuinfotilaisuus: Menettelytavat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan strategisille valinnoille

Suomen Akatemia - arvioinnista strategiseen kehittämiseen. Johtaja Riitta Maijala

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi

Ajankohtaista tiedepolitiikassa

Hankoniemeltä Utsjoelle Kenttäasemaverkoston tulevaisuus

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2016 TUTKIMUSRAHOITUS

Tutkimusrahoitus remonttiin -miksi? Communication academica Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.

Strategisen tutkimuksen neuvosto rahoittaa ratkaisuhakuista tutkimusta valtioneuvoston päättämillä teema-alueilla

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Kansallinen paikkatietostrategia Toimeenpanon tilanne. Pekka Sarkola Poscon Oy

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi

Tutkimuslaitosuudistus: toteutuksesta vaikuttavuuteen? Tutkimuslaitos- ja rahoitusuudistuksen arviointi. Hakuinfo Säätytalo

Myönteisiä tuloksia valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan hankearvioinneista

Valtiontalouden tarkastusvirasto: sosiaali- ja terveyssektorin tarkastaminen. Tytti Yli-Viikari Pääjohtaja

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Hakuinfotilaisuus: Suomen luovan talouden ekosysteemien tila ja kehittämistarpeet kansainväliseen vertailuun perustuva selvitys

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari

Päättökysely 2018 tulokset

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Kansallisarkiston kysely analogisista aineistoista. Kyselyn 2. vaiheen tulokset

Kyselylomake 1 Organisaation tiedot

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.

Valtioneuvoston kieli- ja käännöslinjaukset

Maakuntien digi-yhtenäis[ohjaus]politiikka ja sen toimeenpanosuunnitelma vuosille

Työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä

Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventämisen tiekartan kuulemistilaisuus , Tieteiden talo, Helsinki

Maakuntien ohjaus. Finanssineuvos Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat

LIPPULAIVAOHJELMA MARRASKUUN 2017 HAUN HAKUILMOITUS 1 (5) LUONNOS

VAIKUTTAVA YMPÄRISTÖTUTKIMUS

Strategisen tutkimuksen rahoitus

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

SEKTORITUTKIMUS UUDISTUU. Esko-Olavi Seppälä Esko-Olavi Seppälä / SB

Verkkolaskutilastot 2016

Kansliapäällikön puheenvuoro

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma

Tuomioistuinviraston perustaminen

Päättökysely 2017 tulokset

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

Kyselyn yhteenveto - Frekvenssit väittämittäin

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

Suomen Akatemian rahoitusmuodot SUOMEN AKATEMIA 2017 TUTKIMUSRAHOITUS

Yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus Yrittäjien näkemyksiä

Hakuinfotilaisuus: Rikoksilla oireilevien nuorten palveluiden tehokkuus

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Aikamme Haaste. Kansallisesta meristrategiasta

Akatemian rahoitusinstrumentit

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

Terveysalan kasvu ja Suomen talouden haasteet Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

Valtioneuvoston asetus

Hyvä Tekesin asiakas!

VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTIIN PELASTUSLAITOKSEN AINEISTOILLA. SPPL Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät Solo Sokos Hotel Torni, Tampere

HE 47/2017 vaikutusten arviointi lainsäädännön arviointineuvoston näkökulmasta Eduskunnan perustuslakivaliokunta, asiantuntijakuuleminen 17.5.

Verkkolaskun vastaanotto valtiolla

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 17/2018 Valtioneuvoston biotalousstrategian valmistelu 016/54/2017

VN TEAS-arviointikyselyn tulokset Silja Uusikangas

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Aluekehityksen tilannekuvan ja valtion ja maakuntien aluekehittämiskeskustelujen 2018 valmistelu. Alueiden uudistumisen neuvottelukunta

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Hakuinfotilaisuus: Kansalaisten ja turvapaikan-hakijoiden oikeusapupalvelujen saatavuus ja laatu

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.

Kuntalaiskysely Eno. Pasi Saukkonen

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Aluekehittäminen ja TKIO

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

Tausta tutkimukselle

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Lausunto valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Luonnonvarakeskus uusi tutkimusorganisaatio Hannu Raitio Ylijohtaja

Verkkolaskun lähetys valtiolla

Wifi-tunnus: royalmeeting salasana: rr-crowne

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016

Strategisen tutkimuksen infotilaisuus Kansallismuseo

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkosto miten tutkimuksen tekemisen edellytyksiä voitaisiin edistää verkostoitumisen avulla?

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

Transkriptio:

Selvitysmuistio Määrällisen kyselyaineiston analyysi Liittyy selvitykseen: 2/2018 Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksen (TULA) päätöksentekoa tukevan toiminnan organisointi Tekijä: Aija Kaartinen Päivämäärä: 5.2.2018 Diaarinumero: 11/54/2017

Sisällys 1 Kyselyaineiston keräys ja analyysi... 4 2 TEAS-kyselyn (liite 1) tulokset... 5 2.1 Miten yhteiskunnallisen tiedontarpeen painopiste on määritelty TEAS-teema-alueiden valinnassa (kysymys 6)?... 5 2.2 Miten TEAS-rahoitusinstrumentin tavoitteet ovat arvionne mukaan toteutuneet teemaalueilla TEA-työryhmässä tehtyjen yksittäisten hankkeiden valinnoissa? (kysymys 7)... 6 2.3 Miten eri tahojen yhteiskunnallista tiedontarvetta painotetaan rahoitettavia yksittäisiä TEAS-hankkeita valittaessa? (kysymys 8)... 7 2.4 Onko TEAS-yksikössä tai edustamassanne ministeriössä erikseen nimetty vastuuhenkilö, joka seuraa ja tehostaa hankkeiden tulosten hyödyntämistä? (kysymys 9)... 8 2.5 Huolehditaanko edustamassanne ministeriössä siitä, että esimerkiksi säädösvalmistelussa tai vaikutusten arvioinnissa yksilöidään ja merkitään (dokumentointi) hyödynnetyn tiedon lähteet? (kysymys 14)... 9 2.6 Onko TEA-työryhmä kerännyt palautetta hankkeiden hyödyntämisestä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa? (kysymys 15)... 10 2.7 Mihin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin arvioitte TEAS- rahoitusinstrumentin tuottamien tutkimustulosten vaikuttaneen ensisijassa? (kysymys 17)... 11 2.8 Kuinka hyvin TEAS-rahoituksen hakukäytäntö yleisesti toimii? (kysymys 18)... 12 2.9 TEAS-rahoitusinstrumentin viimeisimmän hakukierroksen valmistelu ja toteuttaminen kokonaisuutena edellytti organisaatioltanne hallinnointiin henkilötyöpäivinä (htp) ja euroina? (kysymys 20)... 13 3 STN-kyselyn (liite 2) tulokset... 14 3.1 Minkä STN-ohjelman tai ohjelmien perusteella vastaatte kyselyyn? Nimetkää ohjelmat (voitte valita useita) (kysymys 2)... 14 3.2 Miten yhteiskunnallisen tiedontarpeen painopiste on määritelty STN-ohjelmapäätöksiä tehtäessä? (kysymys 4)... 15 3.3 Miten STN-rahoitusinstrumentille asetetut tavoitteet ovat arvionne mukaan toteutuneet ohjelmapäätöksissä, joiden perusteella vastaatte? (kysymys 5)... 16 3.4 Miten STN-rahoitusinstrumentin tavoitteet ovat toteutuneet hankkeiden valinnassa? (kysymys 7)... 17 3.5 Miten eri tahojen yhteiskunnallista tiedontarvetta painotetaan rahoitettavia yksittäisiä hankkeita valittaessa? (kysymys 8)... 18 3.6 Mihin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin arvioitte STN- hankkeiden tulosten vaikuttaneen ensisijassa? (kysymys 9)... 19 3.7 Kuinka hyvin STN-rahoituksen hakukäytäntö yleisesti toimii? (kysymys 11)... 20 3.8 STN-rahoitusinstrumentin viimeisimmän hakukierroksen valmistelu ja toteuttaminen kokonaisuutena edellytti organisaatioltanne hallinnointiin henkilötyöpäivinä (htp) ja euroina? (kysymys 13)... 21

4 TULA-kyselyn (liite 3) tulokset... 22 4.1 Arvioikaa TULA-uudistuksen vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten toimintaan. (kysymys 2)... 22 4.2 Arvioikaa TULA-uudistuksen tutkimusrahoitukseen kohdistuneiden muutosten vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten asiantuntija- ja T&Ktoimintaan. (kysymys 3)... 23 4.3 Miten TULA-uudistuksen aiheuttamat muutokset ovat vaikuttaneet edustamallanne hallinnonalalla toimivien tutkimuslaitosten mahdollisuuksiin tukea hallinnonalan päätöksentekoa? (kysymys 4)... 24 Liite 1 Kyselykysymykset, TEAS-kysely... 25 Liite 2 Kyselykysymykset, STN-kysely... 34 Liite 2 Kyselykysymykset, TULA-kysely... 42

1 Kyselyaineiston keräys ja analyysi Tässä muistiossa esitetään vain Valtiontalouden tarkastusviraston selvitykseen Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksen (TULA) päätöksentekoa tukevan toiminnan organisointi -selvitykseen liittyvän kyselyaineiston määrällisen aineiston analyysi. Aineistosta on tuotettu kuvailevaa määrällistä tietoa: frekvenssi- ja prosenttijakaumia sekä muita kuvailevia tunnuslukuja. Kyselyillä kerättiin sekä määrällistä että laadullista aineistoa. Kyselyn tuottama laadullinen aineisto on analysoitu erikseen laadullisin menetelmin. Numeerisia vastauksia tuottaneiden kyselykysymysten analyysin tulokset on esitetty siten, että kukin kysymys käsitellään oman otsikkonsa alla (ns. 1.1 tason-otsikot). Otsikoiden numerointi ei ole sama kuin alkuperäisen webropol-kyselyn kysymysten numerointi. Alkuperäiset kysymysnumerot esitetään otsikon perässä suluissa. Kyselyiden kysymykset ovat liitteenä (liitteet 1 3). Osana selvityksen tiedonhankintaa käytettiin kolmea erillistä kyselyä: 1. Kysely valtioneuvoston yhteisestä selvitys- ja tutkimustoiminnasta (TEAS), joka suunnattiin valtioneuvoston kanslian TEA-yksikölle ja TEA-työryhmälle. (TEASkysely) 2. Kysely Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoituksesta, joka suunnattiin Suomen Akatemialle, STN-toimikunnalle ja hankkeiden ohjelmajohtajille. (STNkysely) 3. Kysely ministeriöille TULA-uudistuksen vaikutuksista tutkimuslaitoksiin, joka suunnattiin ministeriöille, joiden alaisuudessa on tutkimuslaitoksia. (TULA-kysely) Kyselyt toteutettiin 2.5. 15.6. 2017 webropol -kyselyinä. TEAS-kysely lähetettiin sähköpostitse 17, STN-kysely 18 ja TULA-kysely 10 henkilölle. Sähköpostin vastaanottajat pystyivät halutessaan välittämään kyselyn myös sellaisen henkilön vastattavaksi, joka ei ollut alkuperäisellä lähetyslistalla. TEAS-kyselyyn saatiin 13 (vastausprosentti 76), STN-kyselyyn 10 (vastausprosentti 56) ja TULA-kyselyyn 4 vastausta (vastausprosentti 40). TEAS-kyselyyn saatiin vastaukset seuraavilta tahoilta: liikenne- ja viestintäministeriö, maa- metsätalousministeriö, oikeusministeriö, puolustusministeriö, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö ja ympäristöministeriö. Kysely oli lähetetty lisäksi kuudelle valtioneuvoston kansliassa työskentelevälle henkilölle joista kolme vastasi. TULA-kyselyyn saatiin vastaus neljästä ministeriöstä: liikenne- ja viestintäministeriö oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö (2 erilaista vastausta) ja työ- ja elinkeinoministeriö. Kyselyn tuloksiin liittyvät rajoitukset ja varaukset Valtioneuvoston kanslian (VNK) näkemys korostuu TEAS-kyselyn tuloksissa, koska VNK:sta saatiin kolme eri vastausta. 4

2 TEAS-kyselyn (liite 1) tulokset 2.1 Miten yhteiskunnallisen tiedontarpeen painopiste on määritelty TEAS-teema-alueiden valinnassa (kysymys 6)? Kuvio 1: Miten yhteiskunnallisen tiedontarpeen painopiste on määritelty TEAS-teema-alueiden valinnassa? N=13. 5

2.2 Miten TEAS-rahoitusinstrumentin tavoitteet ovat arvionne mukaan toteutuneet teema-alueilla TEAtyöryhmässä tehtyjen yksittäisten hankkeiden valinnoissa? (kysymys 7) Kuvio 2: Miten TEAS-rahoitusinstrumentin tavoitteet ovat arvionne mukaan toteutuneet teema-alueilla TEA-työryhmässä tehtyjen yksittäisten hankkeiden valinnoissa? N=13. 6

2.3 Miten eri tahojen yhteiskunnallista tiedontarvetta painotetaan rahoitettavia yksittäisiä TEAS-hankkeita valittaessa? (kysymys 8) Kuvio 3: Miten eri tahojen yhteiskunnallista tiedontarvetta painotetaan rahoitettavia yksittäisiä TEAShankkeita valittaessa? N=13. 7

2.4 Onko TEAS-yksikössä tai edustamassanne ministeriössä erikseen nimetty vastuuhenkilö, joka seuraa ja tehostaa hankkeiden tulosten hyödyntämistä? (kysymys 9) Taulukko 1: Onko TEAS-yksikössä tai edustamassanne ministeriössä erikseen nimetty vastuuhenkilö, joka seuraa ja tehostaa hankkeiden tulosten hyödyntämistä? 8

2.5 Huolehditaanko edustamassanne ministeriössä siitä, että esimerkiksi säädösvalmistelussa tai vaikutusten arvioinnissa yksilöidään ja merkitään (dokumentointi) hyödynnetyn tiedon lähteet? (kysymys 14) Taulukko 2: Huolehditaanko edustamassanne ministeriössä siitä, että esimerkiksi säädösvalmistelussa tai vaikutusten arvioinnissa yksilöidään ja merkitään (dokumentointi) hyödynnetyn tiedon lähteet? 9

2.6 Onko TEA-työryhmä kerännyt palautetta hankkeiden hyödyntämisestä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa? (kysymys 15) Taulukko 3: Onko TEA-työryhmä kerännyt palautetta hankkeiden hyödyntämisestä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa? 10

2.7 Mihin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin arvioitte TEAS- rahoitusinstrumentin tuottamien tutkimustulosten vaikuttaneen ensisijassa? (kysymys 17) Kuvio 4: Mihin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin arvioitte TEAS- rahoitusinstrumentin tuottamien tutkimustulosten vaikuttaneen ensisijassa? N=13. 11

2.8 Kuinka hyvin TEAS-rahoituksen hakukäytäntö yleisesti toimii? (kysymys 18) Kuvio 5: Kuinka hyvin TEAS-rahoituksen hakukäytäntö yleisesti toimii? N=13. 12

2.9 TEAS-rahoitusinstrumentin viimeisimmän hakukierroksen valmistelu ja toteuttaminen kokonaisuutena edellytti organisaatioltanne hallinnointiin henkilötyöpäivinä (htp) ja euroina? (kysymys 20) Taulukko 4: Tunnuslukuja viimeisimmän TEAS-hakukierroksen valmisteluun ja toteuttamiseen kussakin organisaatiossa käytetyistä henkilötyöpäivistä. Vastausten määrä 11/13. Käytetyt henkilöpäivät ovat vastaajien arvioita. Taulukko 5: Tunnuslukuja viimeisimmän TEAS-hakukierroksen valmisteluun ja toteuttamiseen kussakin organisaatiossa käytetyistä käytetyistä euroista. Vastaajien määrä 5/13. Euromäärät ovat vastaajien arvioita. 13

3 STN-kyselyn (liite 2) tulokset 3.1 Minkä STN-ohjelman tai ohjelmien perusteella vastaatte kyselyyn? Nimetkää ohjelmat (voitte valita useita) (kysymys 2) Taulukko 6: Minkä STN-ohjelman tai ohjelmien perusteella vastaatte kyselyyn? Nimetkää ohjelmat (voitte valita useita). Mainittujen ohjelmien yhteismäärät. 14

3.2 Miten yhteiskunnallisen tiedontarpeen painopiste on määritelty STN-ohjelmapäätöksiä tehtäessä? (kysymys 4) Kuvio 6: Miten yhteiskunnallisen tiedontarpeen painopiste on määritelty STN-ohjelmapäätöksiä tehtäessä?. Huom. osa vastaajista jätti osan vaihtoehdoista arvioimatta, joten vastaajien kokonaismäärä vaihtelee eri vaihtoehdoissa. 15

3.3 Miten STN-rahoitusinstrumentille asetetut tavoitteet ovat arvionne mukaan toteutuneet ohjelmapäätöksissä, joiden perusteella vastaatte? (kysymys 5) Kuvio 7: Miten STN-rahoitusinstrumentille asetetut tavoitteet ovat arvionne mukaan toteutuneet ohjelmapäätöksissä, joiden perusteella vastaatte? N=10. 16

3.4 Miten STN-rahoitusinstrumentin tavoitteet ovat toteutuneet hankkeiden valinnassa? (kysymys 7) Kuvio 8: Miten STN-rahoitusinstrumentin tavoitteet ovat toteutuneet hankkeiden valinnassa? N=10. 17

3.5 Miten eri tahojen yhteiskunnallista tiedontarvetta painotetaan rahoitettavia yksittäisiä hankkeita valittaessa? (kysymys 8) Kuvio 9: Miten eri tahojen yhteiskunnallista tiedontarvetta painotetaan rahoitettavia yksittäisiä hankkeita valittaessa? Huom. osa vastaajista jätti osan vaihtoehdoista arvioimatta, joten vastaajien kokonaismäärä vaihtelee eri vaihtoehdoissa. 18

3.6 Mihin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin arvioitte STN- hankkeiden tulosten vaikuttaneen ensisijassa? (kysymys 9) Kuvio 10: Mihin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin arvioitte STN- hankkeiden tulosten vaikuttaneen ensisijassa? N=10. 19

3.7 Kuinka hyvin STN-rahoituksen hakukäytäntö yleisesti toimii? (kysymys 11) Kuvio 11: Kuinka hyvin STN-rahoituksen hakukäytäntö yleisesti toimii? Prosenttiosuudet. N=10. 20

3.8 STN-rahoitusinstrumentin viimeisimmän hakukierroksen valmistelu ja toteuttaminen kokonaisuutena edellytti organisaatioltanne hallinnointiin henkilötyöpäivinä (htp) ja euroina? (kysymys 13) Kysymykseen vastasi vain kaksi vastaajaa. Viimeisimmän STN-rahoituskierroksen valmistelu ja toteuttaminen oli edellyttänyt Suomen Akatemian Strategiselta yksiköltä 1 257 henkilötyöpäivää ja 360 000 euroa ja SNT:ltä 5 henkilötyöpäivää (euroista ei annettu arvioita). 21

4 TULA-kyselyn (liite 3) tulokset 4.1 Arvioikaa TULA-uudistuksen vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten toimintaan. (kysymys 2) Kuvio 12: Arvioikaa TULA-uudistuksen vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten toimintaan. N=5. 22

4.2 Arvioikaa TULA-uudistuksen tutkimusrahoitukseen kohdistuneiden muutosten vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten asiantuntija- ja T&K-toimintaan. (kysymys 3) Kuvio 13: Arvioikaa TULA-uudistuksen tutkimusrahoitukseen kohdistuneiden muutosten vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten asiantuntija- ja T&K-toimintaan. N=5. 23

4.3 Miten TULA-uudistuksen aiheuttamat muutokset ovat vaikuttaneet edustamallanne hallinnonalalla toimivien tutkimuslaitosten mahdollisuuksiin tukea hallinnonalan päätöksentekoa? (kysymys 4) Taulukko 7: Miten TULA-uudistuksen aiheuttamat muutokset ovat vaikuttaneet edustamallanne hallinnonalalla toimivien tutkimuslaitosten mahdollisuuksiin tukea hallinnonalan päätöksentekoa? N=4 24

Liite 1 Kyselykysymykset, TEAS-kysely Kysely valtioneuvoston yhteisestä selvitys- ja tutkimustoiminnasta (TEAS) Kysely valtioneuvoston yhteisestä selvitys- ja tutkimustoiminnasta (TEAS) on osa tiedonhankintaa, joka liittyy Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastukseen aiheesta valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksen (TULA) toteutuminen. Kysely on suunnattu valtioneuvoston kanslian TEA-yksikölle ja valtiosihteeri Paula Lehtomäen johtamalle TEAtyöryhmälle. Pyydämme vastaamaan kyselyyn viimeistään perjantaina 2.6.2017. Lisätietoa Valtiotalouden tarkastusviraston toiminnasta osoitteesta http://www.vtv.fi/vtv Taustatiedot 1. Vastauksen tiedot Organisaatio tai taho, jota vastaukset edustavat: * Vastaajan yhteystiedot (mahdollisia tarkennuksia ja lisäkysymyksiä varten): Rahoitusmuodon suunnittelu 2. Käytetäänkö TEAS-rahoitusinstrumentin teema-alueiden valinnassa valtioneuvostolle systematisoivia menetelmiä, kuten tarkistuslistoja jne.? Jos käytetään, millaisia ne ovat? a) Ministeriöissä 25

b) TEA-työryhmässä 3. Mitä ovat arvionne mukaan TEAS-rahoitusinstrumentin teema-alueiden valinnan vahvuudet a) ministeriöissä? b) TEA-työryhmässä? 4. Mitä ovat arvionne mukaan TEAS-rahoitusinstrumentin teema-alueiden valinnan heikkoudet a) ministeriöissä? b) TEA-työryhmässä? 26

5. Mitä ovat arvionne mukaan TEAS-rahoitusinstrumentin teema-alueiden valinnan kehittämisehdotukset a) ministeriöissä? b) TEA-työryhmässä? 6. Miten yhteiskunnallisen tiedontarpeen painopiste on määritelty TEAS-teema-alueiden valinnassa? Suuri merkitys Kohtalainen merkitys Pieni merkitys Ei lainkaan merkitystä Asiaa ei ole pohdittu Poliittinen ohjaus ja strateginen päätöksenteko Lainsäädännön valmistelu ja arviointi Taloudellinen päätöksenteko (talouden ennusteet, budjetti jne., tarkastus) Yhteiskunnallinen ennakointitieto ja riskien arviointi Valtion viranomaisten hallinnollinen päätöksenteko Oikeushallinnon toiminta (syyttäjä, tuomioistuimet, rikosseuraamuslaitos) Kuntien ja alueiden viranomaisten päätöksenteko Elinkeinoelämän päätöksenteko (yritystoiminta ja alan järjestöt) 27

Järjestöjen päätöksenteko (ammatilliset etujärjestöt ja erilaiset yhdistykset) Suomen toimintakyky kansainvälisessä päätöksenteossa Muu, mikä? Päätöksenteko 7. Miten TEAS-rahoitusinstrumentin tavoitteet ovat arvionne mukaan toteutuneet teema-alueilla TEAtyöryhmässä tehtyjen yksittäisten hankkeiden valinnoissa? Hankkeiden Erittäin huonosti Melko huonosti Kohtalaisesti Melko hyvin Erittäin hyvin relevanssi on kasvanut vaikuttavuus on lisääntynyt hyödynnettävyys on lisääntynyt laatu on parantunut toteutettavuus on parantunut 8. Miten eri tahojen yhteiskunnallista tiedontarvetta painotetaan rahoitettavia yksittäisiä TEAS-hankkeita valittaessa? Valtioneuvosto Suuri merkitys Kohtalainen merkitys Pieni merkitys Ei lainkaan merkitystä Tahon tiedontarvetta ei ole pohdittu Ministeriöt Eduskunta 28

Aluehallinto Kunnat Yritykset ja elinkeinoelämä Kansalaiset Yleisesti yhteiskunta Jokin muu taho, mikä? TEAS-hankkeiden seuranta ja tulosten hyödyntäminen 9. Onko TEAS-yksikössä tai edustamassanne ministeriössä erikseen nimetty vastuuhenkilö, joka seuraa ja tehostaa hankkeiden tulosten hyödyntämistä? Kyllä Ei (siirtykää vastaamaan kysymykseen 11) 10. Jos TEAS-yksikössä on erikseen nimetty vastuuhenkilö, joka seuraa ja tehostaa hankkeiden tulosten hyödyntämistä, miten hän käytännössä toteuttaa tehtävää? 11. Jos erikseen nimettyä vastuuhenkilöä ei ole, miten varmistetaan valmistuneiden hankkeiden tiedon hyödyntäminen? 29

12. Miten TEAS-yksikön rahoittamia vuoden 2017 maaliskuun loppuun mennessä valmistuneita hankkeita on hyödynnetty käytännön yhteiskunnallisessa päätöksenteossa? Kuvaus käytännöistä, esimerkkejä: 13. Nimetkää ne tiedossanne olevat yhteiskunnalliset tahot (esimerkiksi ministeriö, työryhmä, komitea, valiokunta jne.), jotka ovat useimmiten hyödyntäneet TEAS-rahoituksella laadittua ja valmistuneita hankkeita: 14. Huolehditaanko edustamassanne ministeriössä siitä, että esimerkiksi säädösvalmistelussa tai vaikutusten arvioinnissa yksilöidään ja merkitään (dokumentointi) hyödynnetyn tiedon lähteet? Kyllä Ei 15. Onko TEA-työryhmä kerännyt palautetta hankkeiden hyödyntämisestä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa? Kyllä Ei 16. Miten TEA-työryhmä kehittää ja tehostaa hankkeiden hyödynnettävyyttä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa? 30

17. Mihin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin arvioitte TEAS- rahoitusinstrumentin tuottamien tutkimustulosten vaikuttaneen ensisijassa? Suuri vaikutus Kohtalainen vaikutus Pieni vaikutus Ei lainkaan vaikutusta En osaa sanoa yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseen yhteiskunnan toimintatapojen muuttamiseen yhteiskunnan toimintakulttuurien (yhteiskunnan tärkeiden arvojen tasolla) muuttamiseen Hallinnointi 18. Kuinka hyvin TEAS-rahoituksen hakukäytäntö yleisesti toimii? Erittäin huonosti Melko huonosti Kohtalaisesti Melko hyvin Erittäin hyvin 19. Mitä ovat arvionne mukaan TEAS-rahoitusinstrumentin hakukäytännön vahvuudet? heikkoudet? 31

kehittämisehdotukset? 20. TEAS-rahoitusinstrumentin viimeisimmän hakukierroksen valmistelu ja toteuttaminen kokonaisuutena edellytti organisaatioltanne hallinnointiin henkilötyöpäivinä (htp) ja euroina? TEAS-rahoitusinstrumentin kokonaistoimivuus 21. Mitä ovat arvionne mukaan TEAS-rahoitusinstrumentin kokonaisuuden vahvuudet? heikkoudet? 32

kehittämisehdotukset? erot muihin rahoitusmuotoihin? 33

Liite 2 Kyselykysymykset, STN-kysely Kysely Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituksesta Kysely Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoituksesta on osa tiedonhankintaa, joka liittyy Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastukseen aiheesta valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksen (TULA) toteutuminen. Kysely on suunnattu Suomen Akatemialle, STN-toimikunnalle ja hankkeiden ohjelmajohtajille. Pyydämme vastaamaan kyselyyn viimeistään perjantaina 2.6.2017. Lisätietoa Valtiotalouden tarkastusviraston toiminnasta osoitteesta http://www.vtv.fi/vtv Taustatiedot 1. Vastauksen tiedot Organisaatio tai taho, jota vastaukset edustavat: * Vastaajan yhteystiedot (mahdollisia tarkennuksia ja lisäkysymyksiä varten): 34

2. Minkä STN-ohjelman tai ohjelmien perusteella vastaatte kyselyyn? Nimetkää ohjelmat (voitte valita useita). Teknologiamurrokset ja muuttuvat instituutiot Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi Tasa-arvoinen yhteiskunta Osaavat työntekijät menestyvät työmarkkinat Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat Turvallisuus verkottuneessa maailmassa Kaupungistuva yhteiskunta Rahoitusmuodon suunnittelu 3. Käytetäänkö STN-teemaehdotusten valinnassa valtioneuvostolle systematisoivia menetelmiä? Jos käytetään, millaisia? 4. Miten yhteiskunnallisen tiedontarpeen painopiste on määritelty STN-ohjelmapäätöksiä tehtäessä? Suuri merkitys Kohtalainen merkitys Pieni merkitys Ei lainkaan merkitystä Asiaa ei ole pohdittu Poliittinen ohjaus ja strateginen päätöksenteko Lainsäädännön valmistelu ja arviointi Taloudellinen päätöksenteko (talouden ennusteet, budjetti jne., tarkastus) Yhteiskunnallinen ennakointitieto ja riskien arviointi Valtion viranomaisten hallinnollinen päätöksenteko 35

Oikeushallinnon toiminta (syyttäjä, tuomioistuimet, rikosseuraamuslaitos) Kuntien ja alueiden viranomaisten päätöksenteko Elinkeinoelämän päätöksenteko (yritystoiminta ja alan järjestöt) Järjestöjen päätöksenteko (ammatilliset etujärjestöt ja yhdistykset) Suomen toimintakyky kansainvälisessä päätöksenteossa Muu, mikä? 5. Miten STN-rahoitusinstrumentille asetetut tavoitteet ovat arvionne mukaan toteutuneet ohjelmapäätöksissä, joiden perusteella vastaatte? Erittäin huonosti Melko huonosti Kohtalaisesti Melko hyvin Erittäin hyvin Tiedon ennakointitarpeen tyydyttäminen Tiedon merkittävyyden lisääminen Tutkimustiedon tarpeen tyydyttäminen 6. Ottaen huomioon rahoitusinstrumentille asetetut tavoitteet, mitä ovat arvionne mukaan niiden STN:n ohjelmien, joiden perusteella vastaatte vahvuudet? 36

ongelmakohdat? kehittämisehdotukset? erot muiden rahoitusmuotojen ohjelmiin? Päätöksenteko 7. Miten STN-rahoitusinstrumentin tavoitteet ovat toteutuneet hankkeiden valinnassa? Erittäin huonosti Melko huonosti Kohtalaisesti Melko hyvin Erittäin hyvin Yhteiskunnallinen merkittävyys Vaikuttavuus Tieteellinen laatu 37

8. Miten eri tahojen yhteiskunnallista tiedontarvetta painotetaan rahoitettavia yksittäisiä hankkeita valittaessa? Valtioneuvosto Suuri merkitys Kohtalainen merkitys Pieni merkitys Ei lainkaan merkitystä Tahon tiedontarvetta ei ole pohdittu Ministeriöt Eduskunta Aluehallinto Kunnat Yritykset ja elinkeinoelämä Kansalaiset Yleisesti yhteiskunta Jokin muu taho, mikä? 9. Mihin laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin arvioitte STN- hankkeiden tulosten vaikuttaneen ensisijassa? Suuri vaikutus Kohtalainen vaikutus Pieni vaikutus Ei lainkaan vaikutusta En osaa sanoa yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseen yhteiskunnan toimintatapojen muuttamiseen yhteiskunnan toimintakulttuurien (yhteiskunnan tärkeiden arvojen tasolla) muuttamiseen 38

Tutkimustiedon hyödyntäminen 10. Millä käytännön toimenpiteillä varmistatte STN-hankkeiden tulosten hyödyntämistä? a) Tutkimuksen toteuttamisen aikana b) Tutkimuksen päätyttyä Hallinnointi 11. Kuinka hyvin STN-rahoituksen hakukäytäntö toimii? Erittäin huonosti Melko huonosti Kohtalaisesti Melko hyvin Erittäin hyvin 12. Mitä ovat yleisesti STN-rahoitusinstrumentin hakukäytännön vahvuudet? 39

ongelmakohdat? kehittämisehdotukset? 13. STN-rahoitusinstrumentin viimeisimmän hakukierroksen valmistelu ja toteuttaminen kokonaisuutena edellytti organisaatioltanne hallinnointiin henkilötyöpäivinä (htp) ja euroina? STN-rahoitusinstrumentin kokonaistoimivuus 14. Mitä ovat STN-rahoitusinstrumentin kokonaisuuteen liittyvät keskeisimmät vahvuudet? ongelmakohdat? 40

kehittämisehdotukset? erot muihin rahoitusmuotoihin? 41

Liite 2 Kyselykysymykset, TULA-kysely Kysely ministeriöille TULA-uudistuksen vaikutuksista tutkimuslaitoksiin. Kysely koskee Valtion tutkimuslaitosten ja -rahoituksen kokonaisuudistusta (TULA-uudistus). Kysely on osa tiedonhankintaa, joka liittyy Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastukseen aiheesta valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksen (TULA) toteutuminen. Kysely on suunnattu ministeriöille, joiden alaisuudessa on tutkimuslaitoksia. Pyydämme vastaamaan kyselyyn viimeistään perjantaina 2.6.2017. Lisätietoa Valtiotalouden tarkastusviraston toiminnasta osoitteesta http://www.vtv.fi/vtv 1. Vastauksen tiedot Edustamanne hallinnonala: * Vastaajan yhteystiedot (mahdollisia tarkennuksia ja lisäkysymyksiä varten): 42

2. Arvioikaa TULA-uudistuksen vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten toimintaan. Erittäin hyödyllinen Melko hyödyllinen Ei hyödyllinen eikä haitallinen Melko haitallinen Erittäin haitallinen Rakenteellisten uudistusten vaikutus (esim. tutkimustoiminnan korostaminen kiinteiden rakenteiden ja tukipalveluiden sijaan) Rahoitusinstrumenttiin liittyvien uudistusten vaikutus (esim. uuden rahoitusinstrumentin kyky kilpailla kansainvälisellä rahoituskentällä) 3. Arvioikaa TULA-uudistuksen tutkimusrahoitukseen kohdistuneiden muutosten vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten asiantuntija- ja T&K-toimintaan. Uudet rahoitusinstrumentit 3. Arvioikaa TULA-uudistuksen tutkimusrahoitukseen kohdistuneiden muutosten vaikutuksia edustamanne tutkimuslaitoksen tai hallinnonalan tutkimuslaitosten asiantuntija- ja T&K-toimintaan. Uudet rahoitusinstrumentit paransivat tutkimuslaitosten asiantuntija- ja T&K-toiminnan laatua (esim. monitieteisempää ja laajempia yhteisiä kokonaisuuksia kuin ennen uudistusta) Täysin samaa mieltä Ei Melko samaa mieltä samaa eikä eri mieltä Melko eri mieltä Täysin eri mieltä Kommentit tai tarkennukset 43

tehostivat tutkimusten yhteiskunnallista vaikuttavuutta (esim. enemmän todennettavissa olevia vaikutuksia päätöksenteossa kuin ennen uudistusta) syvensivät yhteistyötä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen välillä (esim. lukumääräisesti enemmän yhteisiä tutkimushankkeita) vahvistivat voimavaroja harjoitetun strategisen ohjauksen vuoksi (esim. tutkimuslaitosten tulokset vastaavat paremmin yhteiskunnan tarpeita kuin ennen uudistusta) Kommentit tai tarkennukset 44

4. Miten TULA-uudistuksen aiheuttamat muutokset ovat vaikuttaneet edustamallanne hallinnonalalla toimivien tutkimuslaitosten mahdollisuuksiin tukea hallinnonalan päätöksentekoa? Tutkimustiedon merkitys päätöksenteossa on vahvistunut Tutkimustiedon merkitys päätöksenteossa on heikentynyt Muutoksilla ei ole ollut vaikutusta tutkimustiedon merkitykseen päätöksenteossa Miksi? Miksi? Miksi? TULA-uudistuksen kokonaistoimivuus 5. Miten kokonaisuudessaan arvioitte TULA-uudistuksen vaikutuksia edustamanne hallinnonalan tutkimuslaitosten toimintaan? 45