VALKEALAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 1995 1 Martti Puska KYMENLAAKSON KALATALOUSKESKUS 1995
2 SISÄLLYS: VALKEALAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMAN TOIMENPIDEOSA Sivu 1. JOHDANTO... 2 2. YLEISIÄ KALAVEDENHOITO-OHJEITA... 2 2.1 Eri pyyntirasitusten tunnusmerkit vesistössä... 2 2.1.1 Vajaakalastus... 3 2.1.2 Liikakalastus... 4 2.1.3 Kohtuullinen kalastus... 4 3 ILMENTÄJÄ KALALAJIT... 5 3.1 Särkikalat... 5 3.2 Ahven... 5 3.3 Kuore... 6 4. SAALISTAVOITE... 7 4.1 Järvet... 7 4.2 Joet... 10 5. KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 10 5.1 Yhtenäiset viehelupa-alueet... 11 5.1.1 Nykyinen käyttö... 11 5.1.2 Ohjeita... 12 6. HOITOSUUNNITELMA... 12 6.1 Tärkeimmät järvet... 13 6.1.1 Hangasjärvi... 13 6.1.2 Haukkajärvi... 16 6.1.3 Rapojärvi... 18 6.1.4 Lappala... 20 6.1.5 Pienet välijärvet... 24 6.2 Tärkeimmät joet... 24 6.3 Pienet järvet ja -lammet sekä pienet joet ja -purot... 25 6.3.1 Pienet järvet ja -lammet... 26 6.3.2 Pienet joet ja -purot... 26 7. MATKAILUKALASTUS... 27 8. ISTUTUSOHJEITA... 28 8.1 Järvet... 28 8.2 Joet... 30 8.3 Kannattavuus laskelmia... 31 9. VESIKASVIEN NIITTO-OHJEITA... 31 10. VESIENSUOJELUOHJEITA... 32 10.1 Järvet... 33 10.2 Joet ja purot... 34 11. LUPAOHJEITA... 34 11.1 Kalastuslaki... 35 11.2 Vesilaki... 38 12. VESIALUEIDEN MUU KÄYTTÖ... 40 13. HOITOKALAT JA RAVUT... 41 13.1 Harjus... 41 13.2 Järvitaimen... 41 13.3 Järvilohi... 42 13.4 Muikku... 42 13.5 Kuha... 43 13.6 Siika... 43 13.7 Puronieriä... 44 13.8 Kirjolohi... 44 13.9 Rapu... 45 13.10 Täplärapu... 45 14. SEURANTA... 46 14.1 Toimenpiteiden toteutuminen... 46 14.2 Kalakantojen seuranta koekalastuksin... 46 14.3 Veden laadun seuranta... 47 LIITTEET 1-6 KIRJALLISUUS... 48
1. JOHDANTO 3 Kalastusalueet ovat tulleet uusien haasteiden eteen, tietoa on tullut lisää mm. kalanistutuksista ja niiden kohdentamisesta oikeisiin kohteisiin. Nykytrendiksi on noussut selvä panos - tuotos ajattelu kalanistutuksista puhuttaessa. Enää ei istuteta tavan takaa perinteitä noudattaen. Monet varoittavat esimerkit, kuten mm. useisiin Kymenlaakson vesiin muodostuneet kääpiösiikakannat, osoittavat hoitotoimien menneen pieleen. Rahaa on kulunut runsaasti istutuksiin tuoton siitä kuitenkaan nousematta. Vähempiarvoisten kalojen tehopyynti on noussut erääksi merkittäväksi kalavesien hoitomuodoksi kalastusalueilla ja sen arvostus on lisääntynyt. Kalavesien hoidon monipuolistuminen antaa hyvät mahdollisuudet suuremman tuoton saamiseksi. Ympäristötietoisuuden lisääntyminen on tämän käyttö- ja hoitosuunnitelman eräs kulmakivi, sen perustoina ovat mm. rantojen suojakaistat osana kalavesien vesiensuojelua. 2. YLEISIÄ KALAVEDENHOITO-OHJEITA Jotta voisimme hoitaa kalavesiä, meidän tulee tietää perusasioita vesistöjen tilasta ja siitä kuinka vesistöä voidaan hoitaa. Näihin yleisiin ohjeisiin lukeutuvat pyyntirasituksen tunteminen, yleiset istutusohjeet, rantojen käyttöä ohjaavat tekijät, vesiensuojelu ja juridiset kysymykset. 2.1. Eri pyyntirasitusten tunnusmerkit vesistössä Kalakannat joutuvat eri vesistöissä ja eri vuodenaikoina erilaisten pyyntirasitusten alaisiksi. Tähän voivat vaikuttaa vaelluskäyttäytyminen, syönnösalueelle kerääntyminen ja lisääntyminen. Joidenkin vaiheiden aikana voidaan kaloja pyytää jopa siinä määrin, että kanta joutuu liian kovan pyyntipaineen alaiseksi. Kalavesien hoitamisen tärkeimmät tekijät ovat pyyntiponnistuksen, istutusten ja luonnollisen lisääntymisen oikea tasapaino (Lind 1990). 2.1.1. Vajaakalastus
Vajaakalastuksen tunnusmerkkejä kalavedessä ovat pieni kokonaissaalis (kg/ha). Myös kappalemääräinen saalis voi nousta hyvin suureksi, jos esim. kaloja on istutettu kaiken aikaa ja kalakanta on päässyt kääpiöitymään. Järven kantokyky on usein ylitetty. Vääristyneen tilanteen seurauksena kalojen kasvunopeus hidastuu. Tyypillistä vajaakalastetussa vesistössä on saaliin korkea keski-ikä. Koska kalakanta on ylitiheä ja kovan ravintokilpailun seurauksena niiden ruumiillinen kunto alenee, tautiriski kasvaa. Tämä näkyy mm. rasvapitoisuuden alenemisena ja ikäryhmien kuntokertoimen pienenemisenä. Kalojen lisääntyminen ei ole tehokasta, koska sukutuotteet ovat usein heikkolaatuisia ja tämän seurauksena mm. poikasten elossasäilyvyys alenee. Vajaakalastetun vesistön kalojen pyyntikuolevuus on usein pieni. Usein lyhytikäiset kalakannat jäävät hyödyntämättä (peledsiika, muikku). Kuolevuuksia on arvioitu kuvassa 1. Kuvan arvio perustuu kuviteltuun tilanteeseen vajaakalastetussa vesistössä. 4 Kalojen kuolevuus vajaakalastetussa vesistössä Pedot ym. 30 % Pyyntikuolevuus 15 % Luonnollinen kuolevuus 55 % Kuva 1. Kalojen pyyntikuolevuus vajaakalastetussa vesistössä (kuviteltu tilanne). Vajaakalastetun vesistön hoitotoimia ovat pyyntitehon lisääminen, istutusten vähentäminen ja pyyntirajoitusten poisto. Asennekasvatus on usein tärkeää ja budjettiperusteisista istutuksista on siirryttävä reaali-istutuksiin. 2.1.2. Liikakalastus
Liikakalastuksen eräänä tuntomerkkinä on kokonaissaaliiden pieneneminen (kg/ha/v). Myös kappalemääräinen saalis on pieni, muodostuen usein nuorista kaloista. Saaliin keskiikä on usein alentunut. Positiivisena ilmiönä voidaan havaita lisääntynyt kasvunopeus, joka kertoo riittävistä ravintovaroista. Kalakanta pyrkii korjaamaan ankaran pyynnin aiheuttaman kannan pienenemisen varhentamalla sukukypsyyttä ja näin parantamalla lisääntymistuottoa (Helminen ym. 1995). Pyyntikuolevuus edustaa enemmistöä elämänkierrossa. Kuolevuuksia on arvioitu kuvassa 2. Kuvan arvio perustuu kuviteltuun tilanteeseen liikakalastetussa vesistössä. 5 Kalojen kuolevuus liikakalastetussa vesistössä Pedot ym. 15 % Luonnollinen kuolevuus 30 % Pyyntikuolevuus 55 % Kuva 2. Kalojen kuolevuus liikakalastetussa vesistössä (kuviteltu tilanne). Liikakalastetun vesistön hoitotoimet ovat helpompia toteuttaa. Kalastusta tulee säädellä ajallisilla ja pyydyksiin kohdistuvilla rajoituksilla (rauhoitukset, silmäkokorajoitukset). Vesistön ravintovarat ovat riittävät ja kalakanta palautuu nopeasti entisiin mittoihin. Jossain tapauksissa tuki-istutukset ovat tarpeen kalakannan lisäämiseksi. 3.1.3. Kohtuullinen kalastus Kohtuullisessa kalastuksen tunnusmerkkinä on merkittävä vuotuinen kokonaissaalis, joka muodostuu eri ikäisistä kaloista. Kalojen keskipainot ovat yleensä hyvää luokkaa. Kasvunopeus on hyvä johtuen ravintovarojen riittävyydestä. Lisääntyminen on turvattu ja kutupopulaatio muodostuu myös useamman kerran kuteneista yksilöistä. Hyvän ravintotilanteen johdosta emokalojen tuottama mäti on suurikokoista ja poikasten elossasäilyvyys hyvää luokkaa. Pyyntikuolevuus on tasapainossa luonnollisen- ja petojen
ym. aiheuttaman kuolevuuden kanssa. Kuolevuutta on arvioitu kuvassa 3. Kuvan arvio perustuu kuviteltuun tilanteeseen kohtuullisesti kalastetussa vesistössä. 6 Kuolevuus kohtuullisesti kalastetussa vesistössä Pedot ym. 35 % Pyyntikuolevuus 30 % Luonnollinen kuolevuus 35 % Kuva 3. Kalojen kuolevuus kohtuullisesti kalastetussa vesistössä (kuviteltu tilanne). 3. ILMENTÄJÄKALALAJIT Kalakanta säätelee omalta osaltaan ravinnonkiertoa vesistössä. Sisäinen kuormitus voi heijastua kalakantojen rakenteeseen ja esim. tiheät särkikalakannat pitävät yllä sisäistä kuormitusta (bioturbaatio). Tietyt kalalajit ilmentävät vesistön tilaa, joka voi viitata rehevyystason nousuun. Joidenkin kalalajien runsastuminen voi ilmentää niihin kohdistuvan saalistuksen pienenemistä. Tehopyynnillä voidaan muokata kalakannan rakennetta edullisemmaksi, jolloin arvokkaammat kalalajit saavat elintilaa. 3.1. Särkikalat Monet särkikalat ovat hyviä talouskaloja (lahna, säyne ym.). Särkikalakantojen voimakas kasvu heijastelee usein muuttuvia olosuhteita vesistössä (rehevöityminen) tai rakenteellisia muutoksia kalakannoissa (vajaakalastus). Fosfori säätelee vesistön biologista tuotantoa. Särkikalojen runsas esiintyminen merkitsee yleensä rehevyystasossa tapahtuvia muutoksia. Kalojen biomassaan voi olla sitoutuneena 50-70 % vesimassan koko fosforivarastosta. Kuormitusta voidaan vähentää ulkoisen kuormituksen osalta, mutta se ei aina riitä, vaan täytyy turvautua särkikalojen (särjen, lahnan, salakan ja pasurin) poistopyyntiin (Helminen ym. 1995). Ilmentäjälajien poistopyynnin lisäksi tilannetta voidaan parantaa istuttamalla tehostetusti petokaloja ylläpitämään aikaansaatua tervettä kalaston rakennetta.
7 3.2. Ahven Terve ahvenkanta muodostuu yleensä eri ikäluokkien muodostamasta kannasta. Kannassa esiintyy enimmäkseen nuoria ikäluokkia, mutta myös suurikokoisia iäkkäämpiä yksilöitä. Usein ahvenkanta on tasakokoista ja pienikasvuista, jolloin kanta on päässyt rakenteellisesti kääpiöitymään alentuneen predaation ja alhaisen pyyntitehon seurauksena. Tiheä kääpiöityvä ahvenkanta saattaa myös ilmentää happamoitumista, jolloin särkikalat ja monet pohjaeläimet poistuvat vähitellen vesistöstä ja ahvenen ruokalistalta. Tämä aiheuttaa ravintokilpailua muutenkin pienenevistä ravintovaroista. Ahvenkantaa voidaan myös muokata rakenteellisesti tehopyynnin avulla. Kantaa ei saada poistettua, mutta yksilömäärät pienenevät, kasvu paranee ja kalojen keskikoko kasvaa. Pyynti on tehokkainta kalojen kutuaikana keväällä. Tehopyynti on helpoimmin järjestettävissä pienemmissä vesissä. 3.3. Kuore Kuorekannan voimakas lisääntyminen ilmentää vähäistä predaatiota ja olosuhteiden edullisuutta lisääntymiseen. Syntynyttä tilannetta voidaan hyödyntää mm. istuttamalla tehostetusti kuhaa, joka käyttää kuoretta mielellään ravintonaan. Usein kuore kilpailee ravinnosta muikun kanssa. Kuhan istutuksilla on havaittu olevan positiivinen vaikutus muikkukantojen runsauteen. Järvilohi on myös tehokas kuoreen syöjä, jos vain muut olosuhteet ovat lajille otolliset. Siikojen on todettu myös hyödyntävän kuoretta ravintonaan. Kuorekantaa voidaan myös harventaa tehokkailla nuottauksilla, jota voidaan pitää äärimmäisenä keinona. 4. SAALISTAVOITE
8 Kalastusta harjoitettaessa on pyrittävä mahdollisemman suureen pysyvään tuottavuuteen. Erityisesti on pidettävä huolta siitä, että kalakantaa käytetään hyväksi järkiperäisesti ja ottaen huomioon kalataloudelliset näkökohdat, sekä on huolehdittava kalakannan hoidosta ja lisäämisestä. Tällöin on vältettävä toimenpiteitä, jotka voivat vaikuttaa vahingollisesti tai haitallisesti luontoon tai sen tasapainoon. Kalastuslain 2. Kalastusoikeuden haltia on ensi kädessä velvollinen järjestämään kalastuksen ja kalakannan hoidon niin, että 1 :ssä mainitut tavoitteet otetaan asianmukaisesti huomioon. Valtiolle kuuluvien kalavesien ja kalastusten osalta on 1 momentissa säädetty velvollisuus sillä valtion viranomaisella, jonka hallinnassa vesialue tai kalastus on. Kalanistutuksien osalta on asetettava tietyt saalistavoitteet. Ne on asetettava vesistön tiedossa olevaa kantokykyä vastaaviksi. 4.1. Järvet Taimenen saalistavoitteeksi 2-vuotiaalla kalalla asetetaan 200-250 kg tuhatta istukasta kohden. Vastaava saalistavoite 3-vuotiaalla kalalla olisi 500-550 kg. Istutukset kohdennetaan Haukka- ja Rapojärveen, koska kalat levittäytyvät näistä myös alapuolisiin vesiin. Istutuksiin käytetään joko 2-vuotiaita (2 kpl/ha) tai 3-vuotiaita (1 kpl/ha) taimenia. Mikäli saalistavoitteet saavutetaan, istutukset olisivat hieman voitollisia eli istutustoiminta olisi kannattavaa. Taimenistutuksen tuottoa 2-vuotiaalla istukkaalla on tarkasteltu kuvassa 4.
9 TAIMEN 2-VUOTIAS 30 000 mk 25 000 mk 20 000 mk 15 000 mk 10 000 mk 5 000 mk 0 mk Tulot Menot Tuotto S1 Kuva 4. Tavoitteellinen taimenistutuksen tuotto 2-vuotiaalla istukkaalla. Kaksivuotiaat taimenet tuottavat laskennallista voittoa, jos saalis tuhatta istukasta kohden on vähintään 200 kg. Tarkempiin kustannuslaskelmiin tulisi ottaa huomioon korko pääomalle, inflaatio ja muut istutukseen liittyvät kulut. Laskelmassa on arvioitu taimenen markkinahinnaksi 45 mk/ kg. Kaksivuotiaan taimenen etuihin voidaan laskea mm. luonnonravinnolle oppiminen vanhempia istukkaita paremmin, hyvä leimautuminen istutuspaikkaan ja edullinen hankintahinta suuriin istukkaisiin verrattuna. Huonoina puolina todettakoon voimakas taipumus vaellukseen ja alkuvaiheen korkea pyyntikuolevuus. Istutuksesta saatavaa tuottoa voidaan parantaa pyyntirajoituksilla. Taimenistutuksen tuottoa 3-vuotiaalla istukkaalla on tarkasteltu kuvassa 5.
10 TAIMEN 3-VUOTIAS 35 000 mk 30 000 mk 25 000 mk 20 000 mk 15 000 mk 10 000 mk 5 000 mk 0 mk Tulot Menot Tuotto S1 Kuva 5. Tavoitteellinen taimenistutuksen tuotto 3-vuotiaalla istukkaalla. Kolmivuotiaat taimenistukkaat tuottavat voittoa vasta melko suuresta saaliista. Tällöin saalista täytyy saada vähintään 500 kg tuhatta istukasta kohden. Tarkempiin kustannuslaskelmiin tulisi ottaa huomioon korko pääomalle, inflaatio ja muut istutukseen liittyvät kulut. Laskelmassa on arvioitu taimenen markkinahinnaksi 45 mk/ kg. Kolmivuotiaan taimenen hyviin puoliin kuuluu korkea elossasäilyvyys ja vähäisempi vaellusvietti. Huonoina puolina voidaan mainita esim. korkea kappalehinta ja mahdollinen laitostuminen (mm. huono luonnonravinnon hyväksikäyttö). Järvilohen saalistavoitteeksi asetetaan 200-250 kg/ tuhatta istukasta kohden. Tämä ei kuitenkaan ole suoraan laskennallisesti kannattavaa. Järvilohen saaliin arvo riippuu erittäin suuresti siitä, kuka saaliin saa ja millä kalastusmuodolla. Erityisen arvokkaita ovat syönnösvaellukseltaan kudulle palaavat (emokalanpyyntiin ja mädinhankintaan) kalat, joiden taloudellista arvoa on vaikea määrittää (Makkonen ym. 1995). Siian ja kuhan saalistavoitteeksi järvialueilla asetetaan 50-100 kg tuhatta istukasta kohden, jolla tasolla istutus on kannattavaa. Sama tavoite asetetaan myös pienvesien siikaistutuksille. Tehokas pyynti on siikaistutuksien hyödyntämisen ehdoton edellytys. Muiden kalalajien osalta asetetaan saalistavoitteeksi 10 kg/ ha. Tällöin tulevat kysymykseen myös vähempiarvoiset kalalajit. Tämä saalistavoite edellyttää kalastuksen
11 tehostamista, ja eräänä mahdollisuutena on avoperärysien käyttöönotto. Kalastusalueella on tällä hetkellä yksi avoperärysä ja toinen on tilattu. Saalista kertyisi n. 10.000 kg pyydystä kohti eli yhteensä n. 50.000 kg. Tämä edistäisi muiden arvokkaampien kalalajien menestymistä ja istutustulosten parantumista. Roskakalan poisto vähentää vesistössä mm. särkikalojen aiheuttamaa bioturbaatiota (pohjan pöyhimistä), ja sisäinen kuormitus vähenee. 4.2. Joet Taimenen kokonaissaalistavoitteeksi jokialueella asetetaan 250-300 kg. Istutustoiminnan kannattavuutta arvioitaessa ei voida tarkastella pelkästään jokisaalista. Tämä johtuu kalojen vaeltamisesta jokialueelta. Väliväylään on istutettu sekä 2-vuotiasta että vanhempaa taimenta. Jokialueiden istutusten kannattavuutta arvioitaessa on otettava huomioon virkistykselliset arvot, jolloin istutus voi hyvinkin vastata tarkoitustaan. Istutukset jokialueelle lisäävät alueen kalalupien myyntiä ja nostavat järvialueen saalista.. Muiden kalalajien osalta ei ole tarpeellista asettaa saalistavoitteita. 5. KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Kalastusalueen kalastuskunnissa on käytössä seuraava pyydysyksiköinti: nuotta 30 py, verkko 30 x 1,8 tai alle 1 py, verkko 30 x yli 1,8 m 2 py, rysä 1 py, katiska 1 py, pitkäsiima 1 py, koukut (10 kpl) 1 py, uistin 1 py ja rysä ja paunetti yli 1,5 m 3 py. Pyydysyksiköinnillä ei tule rajoittaa vesistön tehokasta kalataloudellista hyödyntämistä. Pyynnillä on tärkeä osa mahdollisimman suuren pysyvän tuottavuuden saavuttamisessa. Pyydysyksiköitä tulisi olla käytössä vähintään 2 py/ ha / kalastuskunta. Vähäarvoisiin kaloihin kohdistuvia tehopyyntejä ei tule rajoittaa pyydysyksiköinnillä. Verkkojen silmäharvuuden rajoituksiin ei tule mennä vesissä, joihin istutetaan runsaasti siikaa. Monet esimerkit osoittavat, että näin menetellen on saatu aikaan kääpiöityvä huonotuottoinen siikakanta. Jos halutaan suojella esim. taimenta ja kuhaa, voidaan
määrätyille järven selkäalueille perustaa rauhoitusalueita, joissa saa käyttää vain harvoja pyydyksiä. Alueita perustettaessa on käytettävä tarkkaa harkintaa. 12 Pyynnissä olevien pyydysten merkinnässä on eduksi käyttää yhtenäistä merkintätapaa, varsinkin jos saman järven alueella on useita kalastuskuntia. Pyydysten merkinnässä suositellaan käyttämään merkkilippuja. Tämä helpottaa valvonnan suorittamista. 5.1. Yhtenäiset viehelupa-alueet Valkealan kalastusalueella on toiminnassa Utti - Valkealan yhteislupa-alue, joka on perustettu seitsemän kalastuskunnan ja Puolustusministeriön hallitsemille alueille. Yhtenäislupa-alueeseen kuuluu noin puolet Lappalanjärvestä ja Rapojärvestä sekä Haukkajärvi ja Karhulanjärvi kokonaan. Alueen pinta-ala on n. 1674 ha, joka edustaa kalastusalueen vesipinta-alasta noin 33 %. Lupa alueelle maksaa 100 mk/ vuosi ja siihen sisältyy 2 vapaa. Lupia myyvät: Rauno Niemi, puh. 951-3684635, Veli-Matti Vilko, puh. 951-3633407 ja Pekka Voutilainen, puh. 951-3860388. 5.1.1. Nykyinen käyttö Yhtenäislupa-alueen nykyinen käyttöaste voidaan luokitella kohtuulliseksi, mutta kalastajien pääsyä vesiin rajoittaa veneenlaskupaikkojen puute. Ongelma on tiedostettu ja toimiin uusien veneenlaskupaikkojen saamiseksi on ryhdytty. Nykyisellään kalastuspaine on alhainen ja alueen suureen laajentamiseen ei ole välitöntä tarvetta. Luvanmyyntipaikkoja on riittävästi ja lupia on hyvin saatavissa. Kalastajien saalisodotukset kohdistuvat pääasiassa lohikaloihin, joita on istutettu kohtuullisia määriä reitin suurimpiin järviin mm. Haukka- ja Rapojärveen.
5.1.2. Ohjeita 13 Valkealan kalastusalueen vesialueet ovat hyvin rikkonaiset ja suurien ja laajojen yhtenäisten lupa-alueiden muodostaminen on vaikeaa. Jos yhtenäislupa-alue laajennettaisiin koskemaan edellä mainittuja järviä kokonaisuudessaan, lupa-alueen pintaala nousisi 2816 ha:n, tällöin lupa-alue kattaisi n. 58 % kalastusalueen vesipinta-alasta. Tällöin valvonta olisi alueella helpompaa, eikä hankalia rajankäyntejä olisi. Jos Maa- ja metsätalousministeriön asettaman vapakalastustyöryhmän mukainen kalastusaluekohtainen lupajärjestelmä astuisi voimaan, pitäisi yhtenäislupa-alueeseen kuulua 75% yleiskalastusoikeuteen perustuvista vesistä (MMM 1995:1). Näiden ulkopuolelle jäisivät Valkealan reitin virta- ja koskialueet, joihin myydään erikseen lupia. Yhteislupa-alueen järvet yhdessä Tirvan-, Immasen-, Raut-, Hangas-, Tarha- ja Kepsunjärven kanssa muodostaisivat 3755 ha alueen, joka edustaisi runsasta 75 % kalastusalueen vesipinta-alasta. Tämä alue täyttäisi mahdollisen uuden lain vaatimuksen. Liite 1. Kartta viehealueesta. Jos laki tulee voimaan, otetaan edellä mainittu ehdotus käyttöön. 6. HOITOSUUNNITELMA Kalastuslain 1 :ssä mainittujen tavoitteiden saavuttamisessa on kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmalla tärkeä osa. Kalastuslain 79 :n mukaisesti ja kalastusalueen ohjesäännön mukaan on tarpeen (kalastuslain 1 tavoitteiden toteutumiseksi) tarkentaa käyttö- ja hoitosuunnitelman toimenpideosaa. Tähän vaikuttavat mm. tiedon lisääntyminen kalakantojen tilasta sekä muuttuva toimintaympäristö sekä ympäristönsuojelulliset näkökohdat. Kalavesien järkevä ja kestävä käyttö on päätavoitteena hoitosuunnitelman uudistamisessa. 6.1. Tärkeimmät järvet
14 Alueen kalataloudellisesti merkittävimmät järvet ovat Väliväylällä sijaitsevat suuret järvet. Alueen järvien tilaa voidaan luonnehtia hyväksi. Veden laatu on lähellä luonnontilaa. Vesien vuotuiset alkaliniteettiarvot ovat hyviä kaikissa suurissa järvissä, lukuun ottamatta Hangasjärveä, jossa se on tyydyttävä. Vuotuiset kokonaisfosforimäärät ovat vaihdelleet karujen humusvesien ja lievästi rehevien vesien arvoissa. Kalastuskuntien arvioiden mukaan alueen järvissä on tyydyttäviä kuha- ja siikakantoja. Nämä on saatu aikaan toistuvilla kalanistutuksilla. Rapuistutukset eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. 6.1.1. Hangasjärvi Hangasjärvi sijaitsee kalastusalueen pohjoisosassa ja on pinta-alaltaan 323 ha. Sen suurin syvyys on 10,3 m ja keskisyvyys 2,9m. Se on muodoltaan vaihteleva, sisältäen paljon lahtia. Veden laatu on hyvää keskitasoa, mutta suo-ojitukset ja turvetuotanto ovat lisänneet kiintoaineen määriä. Veden laatutiedot on saatu Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen vedenlaaturekisteristä 1995. Tuloksia on arvioitu velvoitetarkkailutulosten arviointiin tarkoitetun oppaan avulla (Oravainen 1987). Veden ph: n muutokset ovat olleet vaihtelevia. Esimerkiksi vuonna 1991 ph:n keskiarvo oli alle 6. Hangasjärvi on tyypillinen hapahko lievästi humuspitoinen vesi. Järven alkaliniteetti eli haponsitomiskyky on edelleen tyydyttävä ja vuonna 1988 se oli alimmillaan 0,08 luokkaa. Hangasjärven ph:n ja alkaliniteetin vaihteluita on tarkasteltu kuvassa 6. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja.
15 Ph Ph:n ja Alkaliniteetin vaihtelut 1985-1994 mmol/l 6,6 6,4 6,2 6 5,8 5,6 5,4 5,2 0,18 0,16 0,14 0,12 0,1 0,08 0,06 0,04 0,02 0 Ph Alk 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 Kuva 6. Hangasjärven ph:n ja alkaliniteetin vaihtelut vuotuisina keskiarvoina. Veden väriarvot ovat pysytelleet kohtuullisina, joskin vedessä on havaittavissa lievä humusväri. Sähkönjohtavuus on normaalia luokkaa eikä osoita jätevesien tai maatalouden aiheuttamaa kohoamista. Hangasjärven sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihteluita on tarkasteltu kuvassa 7. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja. Sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihtelut 1985-1994 ms/m 5,6 5,4 5,2 5 4,8 4,6 4,4 4,2 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Pt mg /l S.joht Väri Kuva 7. Hangasjärven sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihtelut vuotuisina keskiarvoina.
16 Veden fosforipitoisuus on aiempina vuosina ollut korkeampi (mm. 1986 maksimi 45 µg/l), mutta viimevuosina vain lievää rehevyyttä osoittava (keskimäärin 20 µg/l). Ravinteiden kulkeutuminen vesistöön on voinut hidastua esimerkiksi ojien umpeenkasvun ja ympäristötietouden lisääntymisen seurauksena. Hangasjärven kokonaisfosforiarvojen vaihtelua on tarkasteltu kuvassa 8. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja. µg/l 30 Kokonaisfosforin vaihtelut 1985-1994 25 20 15 Kok.P 10 5 0 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 Kuva 8. Hangasjärven kokonaisfosforin vaihtelut vuotuisina keskiarvoina. Kalastuskuntien arvion mukaan lahna-, särki-, hauki- ja ahvenkannat ovat Hangasjärvessä runsaat. Kuha- ja siikakannat arvioidaan tyydyttäviksi (Kalastuskuntakysely 1995). Hangasjärven kalastoa on hoidettu siika-, harjus-, taimen- ja kuhaistutuksin. Kesänvanhaa kuhaa suositellaan istutettavaksi 15-25 kpl /ha. Kuhanpoikastarve on tällöin 5000-8000 kpl luokkaa. Kuhaistutukset tulee tehdä yhteisistutuksina. Kesänvanhan planktonsiian suositeltava istutusmäärä on 10 kpl/ ha. Tällöin tarve on 3000 kpl/ vuosi. Harjuksen menestyminen on epävarmaa ja sitä voidaan pitää kokeilulajina. Järvitaimenen (2-vuotias) istutussuositus on 1-2 kpl/ ha. Määrät olisivat tällöin 300-600 kpl. Kotimaisen ravun ongelmana on rapurutto. Ravunistutuksissa käytetään kotimaista rapua, jos rapukanta on olemassa. Muussa tapauksessa täplärapua voidaan pitää ainoana vaihtoehtona.
17 6.1.2. Haukkajärvi Haukkajärvi on kalastusalueen kolmanneksi suurin järvi, jonka pinta-ala on 497 ha. Se kuuluu väliväylän järviin. Suurin syvyys on 15 m ja keskisyvyys 4,3 m. Järvi kuuluu karuihin humusvesistöihin Haukkajärvi on, kuten väliväylän järvet yleisesti, hapahko, karu ja lievästi humuspitoinen vesistö. Veden ph on pysynyt hyvänä kalojen viihtyvyyttä ajatellen ja alkaliniteetti on hyvä. Haukkajärven ph:n ja alkaliniteetin muutoksia on tarkasteltu kuvassa 9. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja. ph 6,75 6,7 6,65 6,6 6,55 ph:n ja alkaliniteetin vaihtelut vuosina 1987-1992 Alk. mmol/ l 0,3 0,2 0,1 0 1987 1988 1992 ph Alk. Kuva 9. Haukkajärven ph:n ja alkaliniteetin vaihtelut 1987-1992 vuotuisina keskiarvoina. Haukkajärven veden väriarvot sijoittuvat värittömien vesien luokkaan (5-15 mg Pt/l), joskin tulva-aikaan voi vedessä havaita humuksen aiheuttamaa väriarvon nousua. Sähkönjohtavuus on normaalia puhtaan veden luokkaa (5-10 ms/m). Sähkönjohtavuus ei ilmennä ulkoista kuormitusta. Haukkajärven sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihteluita on tarkasteltu kuvassa 10. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja.
18 Sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihtelut vuosina 1987-1992 S.joht. ms/m Väri Pt mg/ l 7 10 6,5 8 6 Sähkjoht. 6 Väri 4 5,5 2 5 1987 1988 1992 0 Kuva 10. Haukkajärven sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihtelut vuotuisina keskiarvoina. Kokonaisfosforin määrät ovat vaihdelleet vuosina 1987-1992 välillä 8-15 µg/ l. Veden fosforipitoisuudet ovat keskimäärin hyvää luokkaa, joka on ominaista karulle humusvedelle. Ajoittain talvella on havaittavissa fosforin kohoamista lievää rehevyyttä osoittavaan tasoon (yli 10 µg/ l). Haukkajärven kokonaisfosforin vaihteluita on tarkasteltu kuvassa 11. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja. Kokonaisfosforin vaihtelut vuosina 1987-1992 µg/l 14 12 10 8 6 4 2 0 1987 1988 1992 Kok.P Kuva 11. Haukkajärven kokonaisfosforin vaihtelut vuotuisina keskiarvoina. Kalastuskuntien arvion mukaan ahven-, hauki-, lahna-, salakka-, särki- ja pasurikannat ovat Haukkajärvessä runsaat. Kuha-, kuore-, muikku- ja siikakannat arvioidaan tyydyttäviksi. Järvilohi-, taimen-, harjus-, toutain-, säyne- ja rapukannat arvioidaan heikoiksi. Järven kalastoa on hoidettu hauki-, siika-, kuha- ja taimenistutuksin. Veden laatu on sovelias kuhalle, joka on menestynytkin tyydyttävästi vesistössä. Kuhaa suositellaan istutettavaksi 15-25 kpl / ha joka tarkoittaa 7500-12500 kpl kesänvanhaa kuhaa. Kalastusalueen suorittamat kuhaistutukset ovat olleet noin 4 kpl/ ha. Siian osalta olisi vältettävä liian
suuria istutustiheyksiä kääpiöitymisen estämiseksi. Koska on viitteitä siikojen kasvun heikkenemisestä, sen pyyntiä tulee tehostaa. Siikaistutuksessa tulisi pysyä 5-10 kpl/ ha tiheyksissä. Tämä tarkoittaa n. 2500-5000 kpl istukasmääriä. Siikaistutuksissa voidaan pitää myös välivuosia. Kalastusalue on pidättäytynyt siikaistutuksista 1994. Järvitaimen on saatu kalastoon toistuvilla istutuksilla ja suositeltava istutustiheys on 2 kpl/ ha 2-vuotiasta ja 1 kpl/ ha 3-vuotiasta taimenta. Määrät ovat tällöin 1000 kpl 2-vuotiasta tai 500 kpl 3- vuotiasta taimenta. Haukikanta on runsas ja istutuksiin ei ole tarvetta. Kalanistutuksista tulee sopia etukäteen kalastuskuntien ja kalastusalueen kesken. Näin voidaan välttää ylisuuret istutukset. Kotimaisen ravun ongelmana on rapurutto. Ravunistutuksissa käytetään kotimaista rapua, jos rapukanta on olemassa. Muussa tapauksessa täplärapua voidaan pitää ainoana vaihtoehtona. 19 6.1.3. Rapojärvi Rapojärvi on kalastusalueen toiseksi suurin järvi, johon väliväylän vedet purkautuvat Tarhajärvestä. Lisää valumaa tulee Aholasta ja Vahvasenjärvestä. Rapojärven pohjoispuolella sijaitsevat suuret ojitetut suot valuttavat niin ikään vesiään järveen. Rapojärven pinta-ala on 890 ha, suurin syvyys 24 m, keskisyvyys 9,1 m. Happamuus on vaihdellut vuosina 1971-1992 arvojen 6,2 ja 7,4 välillä. Pitkän aikavälin havaintona on ph:n keskiarvojen alentuminen 80-luvun aikana ja taas kohoaminen 90- luvulla. Alkaliniteetti on ollut 70-luvulla välttävä, mutta on kohonnut tyydyttävälle tasolle 80- ja 90- luvuilla. Vesistöön on täytynyt tulla veden puskurikykyä kuluttavaa valuntaa ojituksista tai ilmasta, joka myöhemmin on vähentynyt. Koska alkaliniteetti on kohonnut, on vesistön haponsietokyky oleellisesti parantunut. Rapojärven ph:n ja alkaliniteetin vaihteluita on tarkasteltu kuvassa 12. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja.
20 ph 6,9 6,8 6,7 6,6 6,5 6,4 6,3 6,2 ph:n ja alkaliniteetin vaihtelut vuosina 1971-1992 1971 1975 1977 1987 1988 1989 1990 1991 1992 0,2 mmol/ l 0,15 0,1 ph Alk. 0,05 0 Kuva 12. Rapojärven ph:n ja alkaliniteetin vaihtelut 1971-1992 vuotuisina keskiarvoina. Väriarvot ovat värittömän veden arvoja (yleisesti alle 15 mg Pt/ l). Sähkönjohtavuuden arvot ovat normaaleja Suomen järvivesien luokkaa. Rapojärven sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihtelua on tarkasteltu kuvassa 13. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja. Sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihtelut vuosina 1971-1992 S.joht. ms/m mg Pt/l 6,5 10 6,4 6,3 8 6,2 6,1 6 6 5,9 4 5,8 2 5,7 5,6 0 1971 1975 1977 1987 1988 1989 1990 1991 1992 S.joht. Väri Kuva 13. Rapojärven sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihtelut vuotuisina keskiarvoina. Rapojärven fosforipitoisuudet ovat olleet pääasiassa hyväkuntoisten järvien luokkaa. Poikkeuksena ovat vuodet 1971, 1989, 1991, jolloin syvänteessä heinäkuun arvot olivat korkeita. Fosforin vapautumisen on todennäköisesti aiheuttanut alusvedessä vallinnut
happikato. Tilanne palautuu normaaliksi, kun alusveden happipitoisuus kohoaa. Rapojärven kokonaisfosforin vaihteluita on tarkasteltu kuvassa 14. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja. 21 µg/l 60 50 40 30 20 10 0 1971 Kokonaisfosforin vaihtelut vuosina 1971-1992 1975 1977 1987 1988 1989 1990 1991 1992 Kok.P Kuva 14. Rapojärven kokonaisfosforin vaihtelu vuotuisina keskiarvoina. Kalastuskuntien arvion mukaan ahven-, hauki-, särki- ja siikakannat ovat Rapojärvessä runsaat. Kuha-, kuore-, lahna- ja taimenkannat ovat tyydyttävät. Ankerias-, muikku- ja madekantoja pidetään heikkoina. Rapojärven kalastoa on hoidettu mm. järvitaimen, järvilohi, kuha, siika ja harjusistutuksin. Taimen ja järvilohi-istutuksissa (2-vuotiaita) tulisi käyttää 1-2 kpl/ ha istutustiheyksiä, jolloin tarve olisi n. 900-1800 kpl/ vuosi. Järvi soveltuu syvyytensä puolesta parhaiten järvilohelle, joka on istutuksissa ensisijainen. Kuhan ja siian osalta istutustiheydet tulisi olla 5-10 kpl / ha, jolloin istutusmäärät olisivat 4450-8900 kpl/ vuosi. Istutukset tulisi olla kuhavoittoisia. Harjusistutuksissa suositellaan käytettäväksi järvikutuisia kantoja. Ennen harjusistutusten aloittamista, pitää kartoittaa sopivien karikkorantojen määrä. Istutustiheytenä voidaan suositella 0,5-3 yksikesäistä poikasta rantametriä kohti (Sundell 1995). Kotimaisen ravun ongelmana on rapurutto. Ravunistutuksissa käytetään kotimaista rapua, jos rapukanta on olemassa. Muussa tapauksessa täplärapua voidaan pitää ainoana vaihtoehtona.
22 6.1.4. Lappalanjärvi Lappalanjärvi on alueen suurin järvi, ja sen pinta-ala on 1304 ha. Sen suurin syvyys on 17,4 m ja keskisyvyys 4,4 m. Valkealan kunnan asutuskeskukset sijoittuvat aivan järven tuntumaan ja siksi sillä on suuri virkistysarvo. Taajamien läheisyys aiheuttaa suuren kalastuspaineen. Lappalanjärven ph-arvot ovat olleet keskimäärin lievästi happaman puolella (ph 6,2-7,2). Alkaliniteetti on vaihdellut vuodesta riippuen 0,08-1,55 mmol/l. Vuotuiset keskiarvot osoittavat hyvää haponsitomiskykyä. Huomiona voidaan mainita, että syvänteiden alkaliniteetti on päällysveden vastaavaa parempi. Tähän voivat vaikuttaa kerrostuneisuus ja/ tai pohjasedimentin sisältämä puskurikykyä nostavat ainekset, jotka joutuvat alusveteen. PH:n kohoaminen korreloi positiivisesti alkaliniteettiarvoihin. Lappalanjärven ph:n ja alkaliniteetin vaihteluita on tarkasteltu kuvassa 15. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja. ph 7,4 7,2 7 6,8 6,6 6,4 6,2 6 5,8 ph:n ja alkaliniteetin vaihtelut vuosina 1970-1992 Alk. mmol/l 1 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 ph Alk. 5,6 0 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 Kuva 15. Lappalanjärven ph:n ja alkaliniteetin vaihtelut vuotuisina keskiarvoina. Lappalanjärven väriarvot sijoittuvat värittömien vesistöjen luokkaan, eli ovat 5-15 µg Pt/l rajoissa. Tulva-aikoina on esiintynyt lievää humuspitoisuuden nousua. Sähkönjohtavuus on
23 korkeampi kuin esim. Lappalanjärven yläpuolella sijaitsevissa vesissä. Tähän vaikuttavat asutus ja peltoviljely. Ravinteiden kiertoa ja poistumista nopeuttavat lyhyt teoreettinen viipymä, joka on yleistä muissakin Väliväylän järvissä. Sähkönjohtavuus kohoaa lievästi syvännealueilla. Yleisesti ottaen Lappalan veden laatuarvot ovat lähellä luonnontilaa. Lappalanjärven sähkönjohtavuuden ja väriarvojen vaihtelua on tarkasteltu kuvassa 16. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja. ms/m 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Sähkönjohtavuuden ja ph:n vaihtelut vuosina 1970 1992 Pt mg/l 14 12 10 8 6 4 2 0 S.joht. Väri 1970 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 Kuva 16. Lappalanjärven sähkönjohtavuuden ja ph:n vaihtelut vuotuisina keskiarvoina. Lappalan fosforipitoisuudet ovat olleet tarkastelujakson 1970-luvun alusta 80-luvun puoleenväliin erittäin rehevällä tasolla( 50-100 µg P/l). Näin on ollut etenkin syvänteissä. Tähän ovat vaikuttaneet jätevesien johtaminen heikkotehoisten puhdistuslaitteiden ja selkeytysaltaiden kautta järveen. Vuodesta 1981 jätevedet on johdettu Kuusankosken jätevedenpuhdistamoon. 80-luvun loppupuoli on ollut rehevän tason aikaa (20-50 µg P/l). 90-luvulla on saavutettu jo parempi taso eli lievästi rehevä taso (10-20 µg P/l). Järven puhdistautumiskykyä on lisännyt lyhyt viipymä. Lappalanjärven kokonaisfosforiarvoja on tarkasteltu kuvassa 17. Kuvan arvot ovat vuotuisia keskiarvoja.
24 µg/l 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 1970 Kokonaisfosforin vaihtelut vuosina 1970-1992 1972 1974 1976 1978 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 Kok.P Kuva 17. Lappalanjärven kokonaisfosforin vaihtelut vuotuisina keskiarvoina. Kalastuskuntien arvion mukaan lahna-, sorva- ja särkikannat ovat Lappalanjärvessä runsaat. Ahven-, kuha-, kuore-, hauki-, made-, muikku- ja siikakannat ovat tyydyttävät. Järvilohi-, taimen- ja harjuskantoja pidetään heikkoina. Lappalan kalakantoja on hoidettu järvitaimen-, harjus-, siika-, kuha-, hauki- ja rapuistutuksin. Mikäli taimenia istutetaan, tulee käyttää 3-vuotiaita istukkaita. Järvitaimenistutuksissa voidaan käyttää 1kpl/ ha tiheyksiä, jolloin kokonaismäärä on 1300 kpl. Harjusistutuksissa suositellaan käytettäväksi järvikutuisia kantoja. Ennen harjusistutusten aloittamista, pitää kartoittaa sopivien karikkorantojen määrä. Istutustiheytenä voidaan suositella 0,5-3 yksikesäistä poikasta rantametriä kohti (Sundell 1995). Siikaistutuksia tulee suorittaa harkiten. Sopivat tiheydet olisivat enintään 5 kpl/ ha, jolloin kokonaismäärä on 6500 kpl. Siian pyyntiä tulee tehostaa, jolloin niiden kasvu pysyisi hyvänä. Kuha on menestynyt järvessä tyydyttävästi ja sitä kannattaa istuttaa jatkossakin. Suositeltava istutustiheys kuhalle on 10-15 kpl/ ha, jolloin kokonaistarve on 13000-19500 kpl/ vuosi. Kuhan laiduntaessa vähäarvoista kalaa tulee mm. siialle kasvutilaa. Haukikanta ei tarvitse tuki-istutuksia. Rapukanta on heikko ja istutukset eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Kotimaisen ravun ongelmana on rapurutto. Ravunistutuksissa käytetään kotimaista rapua, jos rapukanta on olemassa. Muussa tapauksessa täplärapua voidaan pitää ainoana vaihtoehtona. Täplärapuistutuksia kannattaa kokeilla, kunhan niistä saadaan lisää tietoja mm. Kymenläänin raputalouden kehittämisprojektin tiimoilta.
Tärkeimpien suurten järvien hoitokalalajien kasvua ja menestymistä tulee seurata koekalastuksin sekä kasvu- ja ikämäärityksin. Kalojen kuntokertoimia tulee seurata vuosittain ja ikäryhmittäin. Järvikohtaiset istutussuositukset on koottu yhteen taulukkoon. Liite 2, järvikohtaiset istutussuositukset. 25 6.1.5. Pienet välijärvet Pieniä välijärviä ovat: Rautjärvi, Immasenjärvi, Tirvanjärvi, Kepsunjärvi, Tarhajärvi, Karhulanjärvi ja Käyrälampi. Väliväylän pienempiä järviä on hoidettu mm. kuha, siika ja taimenistutuksin. Taimenistutukset ovat pääasiassa keskitetty järvien välisiin virtapaikkoihin. Niin siika-, kuin taimenistutuksista ovat kalat levittäytyneet ylä- ja alapuolisiin vesiin. Rapuistutukset eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Ravunistutuksissa käytetään kotimaista rapua, jos rapukanta on olemassa. Muussa tapauksessa täplärapua voidaan pitää ainoana vaihtoehtona. Suuria istutustiheyksiä tulee välttää, joten siian istutustiheydet voivat olla 5 kpl/ ha, kuhalla 15 kpl/ha ja taimenella 1 kpl/ha. Pieniin, kirkasvetisiin ja mataliin järviin ei kuhaa kannata istuttaa. 6.2. Tärkeimmät joet Alueen tärkeimmän joki- ja virta-alueen muodostaa Valkealan reitin Väliväylä, joka saa alkunsa Luumäen kunnan alueella sijaitsevasta Kivijärvestä. Lyhyemmän virta-alueen muodostaa Lappalanjärvestä Kymijokeen laskeva Harjunjoki. Alueen jokien kalastoa on hoidettu harjus- ja taimenistutuksin. Harjuskannat muodostuvat pääasiassa pienempikokoisesta (alle 35 cm) harjuksesta. Harjuksen lisääntyminen alueen koskissa on todennäköistä, vaikkakaan luonnonkudusta peräisin olevia poikasia ei tavattu alueen koekalastuksissa (Latvala 1995). Harjuksen istutustiheys voisi olla 10 kpl/ 100m 2 tai vähemmän. Jos harjus lisääntyy luontaisesti, lisäistutuksia ei välttämättä tarvita. Taimenistutukset voidaan tehdä 2- vuotiailla poikasilla. Istutustiheys voi olla 2-10 kpl/ 100 m 2. Taloudellisena vaihtoehtona voidaan istutuksiin käyttää silmäpisteasteista mätiä, vastakuoriutuneita ja kesänvanhoja poikasia. Järvialueille tehdyt istutukset vaikuttavat
26 virta-alueiden kalamääriin. Onkikokoista taimenta voidaan istuttaa kovan kalastuspaineen alaisiin koski- ja virtapaikkoihin. Rapukanta on heikko ja istutukset eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Jokialueilla ravun ongelmana on usein toistuva rapurutto. Ravunistutuksissa käytetään kotimaista rapua, jos rapukanta on olemassa. Muussa tapauksessa täplärapua voidaan pitää ainoana vaihtoehtona. Väliväylällä sijaitsevat virta/ koskialueet ovat: Immastenkoski, Paaskoski, Jyräänkoski, Auvosenkoski, Ruunakoski, Koivukoski, Myllykoski, Sulunkoski, Kyykoski ja Niskakoski. Reitille on valmistunut Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen (Latvala 1995) toimesta Valkealan reitin kalataloudellinen kunnostussuunnitelma. Suunnitelman tavoitteena on palauttaa kosket uittoja edeltäneeseen fyysiseen tilaan. Kunnostamalla alue kaloille viihtyisäksi, voidaan vesistön tuotto saada nousemaan sekä sen virkistysarvo kasvamaan (matkailukalastus, melonta ym.). Kunnostus tulee tehdä pääasiassa kalatalouden ehdoilla. Valkealan reitin alivirtaamakausien vähäinen vesimäärä vaikeuttaa kalojen viihtyvyyttä. Suunnitelmassa pyritään luomaan koskialueelle syvempiä alueita, jotka tarjoaisivat suojaa kaloille myös alivirtaamakausina. Valkealan reitin kunnostussuunnitelmaa tullaan noudattamaan Valkealan kalastusalueen vesien hoidossa ja huomioimaan sen tuomat mahdollisuudet kalakantojen viihtyvyyden lisääjänä. Suunnitelman mukaisesti kalojen vaellusmahdollisuudet parantuvat ja kalat voivat vaeltaa Kymijoelta ja Lappalanjärveltä alueen yläpuolisiin osiin. 6.3. Pienet järvet ja lammet sekä pienet joet ja purot Kalastusalueella on lukuisa määrä pienempiä järviä ja lampia sekä niistä laskevia pieniä jokia ja puroja. Nämä on luetteloitu Valkealan kalastusalueen aiemmassa käyttö- ja hoitosuunnitelmassa (Falck 1991). Näiden osalta kalakantojen hoito ja suunnittelu on tehtävä erillisesti. Erillisissä suunnitelmissa tulee ottaa huomioon veden laatutekijät ja vesistöjen kantokyky. 6.3.1. Pienet järvet ja lammet
Pienien järvien ja lampien kalakantoja hoidettaessa on otettava huomioon istutusten mitoittaminen alueen pinta-alan ja tuotantokyvyn mukaisesti. Jos alueiden keskisyvyydet ovat esim. 2 m luokkaa, ei kalanistutuksilla ole perusteita. Poikkeuksen muodostaa rapu. Myöskään kaikki kalalajit eivät sovellu pieniin vesiin (järvilohi, kuha, muikku, taimen). Suunniteltaessa jonkin kalalajin istutusta, tulee huomioida veden syvyys, veden laadusta mm. ph, väri, alkaliniteetti ja kokonaisfosfori. Myös petokalojen tiheyttä tulee arvioida mahdollisen istukkaisiin kohdistuvan predaation (saalistuksen) vuoksi. On myös huomioitava saaliin talteenotto, niin että istukkaita myös pyydetään pois. 27 Siika menestyy myös pienemmissä lammissa, jos syvyyttä on riittävästi. Planktonsiika, kuten myös järvisiika kestävät melko hapanta vettä. Pienvesiin istutettujen harjusten on todettu kestävän pientä happipitoisuutta ja alhaisia ph-arvoja (Sarajärvi 1992). Ankerias menestyy hyvin pienissä lammissa ja järvissä, eikä ole ph:n suhteen kovin vaatelias. Ankeriaan istutusta ja maahantuontia rajoittaa kuitenkin Maa- ja metsätalousministeriön Eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston ohjeet, joilla pyritään estämään useiden eri kalatautien leviäminen. Tautivaaran vuoksi ankeriasta on voitu istuttaa ainoastaan välittömästi mereen laskeviin järviin ja umpilampiin. Ankeriaan istuttamista rapuvesiin ei suositella. Siirto- tai kotiutuslupa on anottava maaseutuelinkeinopiirin kalatalouden vastuualueelta kalastuslain 121 mukaisiin toimiin. Pienten järvien ja lampien kalastoa voidaan hoitaa myös muilla menetelmillä kuin istutuksin. Useiden pienvesien ahvenet ovat pienikokoisia. Ahventen keskipainoa voidaan muokata rakenteellisesti suuremmiksi mm. toistuvilla tehopyynneillä katiskoilla, verkoilla tai pienillä pauneteilla. 6.3.2. Pienet joet ja purot Pienten joki ja purovesien hyödyntäminen kalataloudessa on riippuvainen vesistön fyysisistä ominaisuuksista. Vesistössä on oltava vettä myös vuoden kuivimpana ajankohtana. Veden lämpötila ei saisi nousta liian korkeaksi. Parhaiten pienvedet soveltuvat kalanpoikasten kasvuympäristöksi, raputalouteen ja jossain määrin purotaimenen biotoopiksi. Lohikalojen viihtyvyyttä lisäävät vesistön lähdepohjaisuus,
28 virtaaman tasaisuus ja runsas pohjaeläimistö. Pienvesien kalastoa voidaan hoitaa harjus- ja purotaimenistutuksin. Myös eri puolilta Suomea on tullut havaintoja onnistuneista puronieriäistutuksista, joiden seurauksena on havaittu jopa luonnollista lisääntymistä. Kyseessä ovat olleet lähdepurot. Ravuista kotimainen jokirapu soveltuu parhaiten virtavesiistutuksiin. Veden laatu ja virtaamaolot sekä lämpötilavaihtelut tulee selvittää ennen hankkeeseen ryhtymistä. Pienten virtavesien tuottavuutta voidaan myös parantaa suorittamalla pienimuotoista kosken muotoilua ja entisöintiä. Koskiin tehdään kuoppia suojapaikoiksi kaloille ja ravuille. Lisäksi voidaan parantaa lisääntymismahdollisuuksia tekemällä kutupaikkoja. Kiveämällä ja sorastamalla poistetaan vesistön rännimäisyys ja saadaan sopiva monimuotoisuus aikaan. Kunnostustoimiin ryhdyttäessä tulee ottaa yhteys kunnan ympäristönsuojelusihteeriin ja tehdä ilmoitus hankkeesta. Kalastuskunnan tai vesialueen omistajien tulee olla tietoisia toimista. Suuret hankkeet joissa puututaan mm. vedenkorkeuteen ja rantaviivaan vaativat aina vesioikeuden luvan. 7. MATKAILUKALASTUS Kalastusalueen potentiaalisin matkailukalastuksen kehittämiskohde on Väliväylän koski- ja virta-alueet. Näiden alueiden hyödyntäminen on jo käynnissä. Lähitulevaisuudessa mahdollisesti toteutuva Valkealan reitin kalataloudellinen kunnostus lisää alueen mahdollisuuksia olla vetovoimainen kalapaikka. Alueen toimivuuden ja viihtyisyyden kannalta sinne tulisi saada muutama laavu tai grillikatos kalastajia varten. Myös kunnolliset tulentekopaikat olisivat eduksi, jotta ei syntyisi vaaratilanteita luvattomista nuotioista. Katoksien yhteyteen tulee saada jätehuolto, jotta ympäristö pysyy viihtyisänä ja roskaantuminen vältetään. Kalastuspaikan imagoa nostavat ilmoitustaulu, jossa käy ilmi mm. rajoitukset ja kalastussääntö. Kalastuspäiväkirjat olisivat katoksissa ja niihin tulisi merkitä saalis ja kalastuskunnan tarvitsemat tiedot. Näitä tietoja voidaan hyödyntää kalaston hoidon suunnittelussa. Alueen edelleen kehittämiseksi tulee perustaa toimikunta, jossa olisivat edustettuna esim. kalastuskunnan, kalastusalueen, kalatalouskeskuksen, ympäristökeskuksen ja maaseutuelinkeinopiirin edustajat.
8. ISTUTUSOHJEITA 29 Kalanistutusten ensisijaisena tarkoituksena on saada muodostumaan itsestään lisääntyvä kalakanta. Usein monet tekijät estävät lisääntyvän kannan muodostumisen ja joudutaan turvautumaan toistuviin tuki-istutuksiin. Suunniteltaessa istutuksia tulee ottaa huomioon vesistön fyysiset ja biologiset tekijät. Istutusten tulee olla myös kannattavia. Poikkeuksen muodostaa erityiseen alueeseen sopeutuneen ja uhanalaisen kalalajin kotiuttaminen tai säilyttäminen osana vesistön kalakantaa. Urheilukalastusalueelle suoritettujen istutusten aineettomia arvoja on myös vaikea mitata rahassa. Istutusten huolellinen suunnittelu on ensiarvoisen tärkeää hyvään lopputulokseen pääsemiseksi. Istutuksista tulee aina tehdä istutuspöytäkirjat (saatavissa maaseutuelinkeinopiiristä) ja lähettää ne maaseutuelinkeinopiirin kalatalousyksikköön. 8.1. Järvet Järvialueen istutukset suunnitellaan yleensä hehtaariperusteella, paitsi harjus kpl/ rantametri. Siika-, kuha- ja harjusistutuksissa käytetään yleisesti kesänvanhoja istukkaita. Vastakuoriutuneiden istukkaiden käyttö on harvinaisempaa. Taimen- ja järvilohi-istukkaat on yleensä hyvä istuttaa joko 2- tai 3-vuotiaina. Hauki-istukkaat ovat yleensä esikesäisiä. Siikaistutuksissa on yleisesti käytetty 10-50 kpl/ ha istutustiheyksiä. Näin suuret istutusmäärät edellyttävät kuitenkin erittäin tehokasta pyyntiä. Usein edellä kuvatuissa tiheyksissä on saatu siikakanta kääpiöitymään. Jos luontaista lisääntymistä ei ole, käytetään mieluiten 10-15 kpl/ ha istutustiheyksiä. Jos järvessä todetaan siian lisääntymistä, tulee istutukset puolittaa ja vähitellen lopettaa, jotta ei liian tiheitä kantoja pääse syntymään. Siikojen viihtymisen vaatimukset ovat väljät ja ne menestyvätkin monenmuotoisissa vesistöissä. Siika kestää myös melko hyvin happamuutta. Tummista humusvesistäkin on saatu istutuksista hyviä tuloksia. Kuhaistutuksissa voidaan käyttää suurempia tiheyksiä (10-50 kpl/ ha). Petokalana kuha kykenee säätelemään kantansa suuruutta ja ylitiheitä kantoja ei muodostu. Toisaalta on kyettävä arvioimaan optimaalinen istutustiheys, ettei tule turhaan istutettua poikasia. Kuhan viihtymisen perusvaatimuksia ovat runsaat särkikala- ja kuorekannat, riittävät
talvehtimissyvänteet (10-30m), järven pinta-ala mielellään yli 50 ha ja veden värjäytyminen (savisameus). 30 Harjusistutuksissa tulee käyttää järvimuotoja. Harjusistutukset tulee keskittää järvissä mielellään selkäkarien ja matalikkojen läheisyyteen. Sopivien istutustiheyksien arviointi on vaikeaa, koska harjus laiduntaa pääasiassa vain ranta-alueita, eikä leviä selkävesiin kuten pelaginen siika. Järviharjuksen viihtyvyyden kannalta tärkeitä seikkoja ovat hyvä veden laatu, veden väriarvot värittömän veden (5-15 ug Pt/l) luokassa, kivikkoiset ja karikkoiset loivat rannat sekä sorarantaiset selkäkarit ja saaret. Suuret istukkaat tuottavat parhaan istutustuloksen. Harjuksen istutustiheys voi olla 0,5-3 kpl/ arvioitu rantamatala m (Sundell 1995). Järvitaimenen istutuksissa tulee käyttää vähintään 2-vuotiaita istukkaita. Istutus olisi yleensä hyvä suorittaa ison selän rantaan, josta taimenet voivat levittäytyä laajoille alueille. Taimenella on taipumuksia vaeltaa, mutta jos käytetään hieman vanhempia istukkaita (3- vuotias), niin niiden vaellusvietti on pienempi. Koska laitoksessa kasvaneilla kaloilla on taipumus jonkin aikaa istutuksen jälkeen olla parvissa, on eduksi sopia kalastuskuntien kesken järvikohtaisista rauhoituksista aina ennen taimen- ja järvilohi-istutuksia. Näistä rauhoituksista on hyviä kokemuksia mm. Vuohijärven kalastusalueelta. Taimenistutukset tulisi ensisijassa suorittaa suuriin järviin, joissa on myös syvänteitä. Hyvä veden laatu on myös tunnetusti eduksi taimenen viihtyvyydelle. Hyviin muikkuvesiin taimenia tulee istuttaa harkitusti. Sopivat istutustiheydet ovat 2-vuotiaalla 1-2 kpl/ ha ja 3-vuotiaalla 0,5-1 kpl/ ha. Hyviin muikkuvesiin istutustiheys olisi korkeintaan 0.25 kpl/ ha. Järvilohella istutukset toteutetaan pääasiassa 2-vuotiailla istukkailla. 3-vuotiaat istukkaat ovat myös käyttökelpoisia, mutta niiden saatavuus on ollut heikkoa. Järvilohella ei ole taipumuksia muodostaa istutuksenjälkeisiä parvia, vaan ne yleensä leviävät nopeasti istutusalueelle. Istutuspaikka tulee valita mielellään aivan ison selkäveden tuntumasta. Vaikka järvilohet levittäytyvät nopeasti, on eduksi rauhoittaa istutusalue verkkopyynniltä joksikin aikaa (1-2 viikkoa). Järvilohen viihtymistä parantavat järven suuri koko, suuret syvänteet (10-30m), hyvä veden laatu ja alhaiset väriarvot. Pieniin vesiin järvilohta ei kannata istuttaa. Järvilohen suositeltavat istutustiheydet ovat 1-2 kpl/ ha.
31 Hauki on erittäin tehokas lisääntymään ja siksi jo yksi suuri haukinaaras pystyy tuottamaan runsaasti jälkeläisiä. Joskus olosuhteet voivat haitata hauen lisääntymistä (vedenpinnan äkillinen lasku, säätilat) ja tällöin voidaan harkita tuki-istutuksia. Hauen esikesäisiä poikasia voidaan istuttaa 1-5 kpl/ 10 rantametriä kohti. Valkealan kalastusalueen järvialueelle suoritetut rapuistutukset (kotimainen jokirapu) eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Rapurutto muodostaa ravun menestymiselle ongelmia. Täplärapua voidaan pitää ainoana järkevänä vaihtoehtona tuhoutuneiden rapukantojen tilalle. Järvialueelle voidaan suorittaa täplärapuistutuksia kivikkoisille ja rikkonaisille alueille. Kesänvanhojen täplärapujen istutukset tehdään yleensä 500 kpl kasoihin, koska ne muodostavat yhdyskuntia. Täplärapuistutukset vaativat maaseutuelinkeinopiirin luvan, jos laji on uusi vesistössä. 8.2. Joet Jokialueiden istutukset suoritetaan useinmiten koskipinta-alan mukaan. Virta-alueiden istutuksissa käytetään yleisimmin taimenta ja harjusta. Taimenen istutustiheydet ovat yleisesti vastakuoriutuneilla 1-2 kpl /m 2, 1- kesäisillä 3-5 kpl/ 10m 2, 1-vuotiaalla 20-30 kpl/ aari, 2-vuotiailla 10 kpl/ aari. Onkikokoisia kaloja istutettaessa ei yleensä ole suosituksia, koska ne joutuvat heti pyynnin kohteeksi. Virta-alueiden harjusistutuksissa tulee käyttää jokikutuisia kantoja. Harjusta istutetaan yleisimmin 1-kesäisenä. Istutustiheydet ovat 15-30 kpl/ aari. Harjusten lisääntyminen jokialueilla tulee selvittää, jotta turhia istutuksia ei tehdä. 8. 3. Kannattavuuslaskelmia Istutusten kannattavuudesta voidaan tehdä laskelmia, jotta voidaan arvioida saalistavoite. Kohdassa 2. SAALISTAVOITE, on jo suoritettu taimenistutusten osalta laskelmia, joten otetaan tähän esimerkiksi siikaistutus. Istutuksen kannattavuutta voidaan tarkastella monella eri laskutavalla. Tarkastellaan sitä kuitenkin yksinkertaisella tavalla. Saaliin
tuottama voitto = Bruttosaaliin arvo - istutuskustannukset korkoineen - kalastuskustannukset. Kun saaliin tuottama arvo ylittää selvästi kustannukset, on istutus ollut kannattava (Kilpinen 1988). 32 Esimerkki: Pieneen 20 ha järveen oli istutettu kesänvanhoja siikoja 500 kpl, joiden à hinta oli 0,9 mk. Istutuskustannukset olivat 450 mk. Istutustyö tehtiin talkoilla. Neljän vuoden kuluttua siioista oli pyydetty 100 kg/1000 istukasta eli 50 kg. Saaliin arvioitu hinta oli n. 25 mk/kg eli 50 x 25 mk = 1250 mk. Istukkaisiin sijoitetun rahan reaalikorko oli n.5 % neljän vuoden ajan eli yhteensä n. 97 mk. Pyyntikustannuksiksi arvioitiin 15 % saaliin bruttohinnasta eli 187,5 mk. Nettotuotoksi saadaan 1250 mk - 734,47 mk = 515,53 mk. Jos sijoitetulle pääomalle ei haluta laskea korkoa, nettotuotto kasvaa oleellisesti. Oletetaan että siiat ovat olleet keskipainoltaan 0,5 kg, jolloin niitä on saatu takaisin 20 %. Istutus on ollut lähellä kannattavuuden rajaa. Voidaan vielä olettaa saman istutuksen tuottavan saalista 4 vuoden ajan. Istutettava siikamuoto voi vaikuttaa istutuksen tuottoon. Esimerkiksi lyhytikäisen peledsiian istutuskanta romahtaa usein 4:n vuoden jälkeen. Istutuksen kannattavuutta voidaan tarkastella myös toisesta näkökulmasta, jos istukkaat saadaan lisääntymään itsestään on istutus ollut varmasti kannattava. Myös virkistykselliset aineettomat arvot ovat rahassa mittaamattomia. Kalastusalueen istutuksien kustannuksia ja saalistavoitteen mukaista tuottoa on tarkasteltu suunnitelman lopussa, liitteessä 3. 9. VESIKASVIEN NIITTO-OHJEITA Liiallinen vesikasvien kasvu voi haitata vesistön käyttöä monella muotoa. Kalojen kulku saattaa estyä, lisääntymisalueet supistua, myös metsästys ja riistanhoito kärsivät. Yleisimmin haittaa aiheuttaa järviruoko, joka muodostaa tiheitä rantavyöhykkeen kattavia kasvustoja. Niittämällä voidaan parantaa veden virtauksia esim. kapeissa salmissa. Kala- ja riistatalous hyötyvät järkevästi suoritetuista niitoista. Ruovikoita ei pidä suinpäin mennä leikkaamaan, vaan niittoa on suunniteltava huolellisesti. Ruovikkoa voidaan pitää myös hyödyllisenä, se esimerkiksi sitoo valuma-alueelta tulevia ravinteita tehokkaasti, lisäksi se tarjoaa suojapaikkoja kalanpoikasille. Jos niitto kohdistuu liian suuriin alueisiin, on olemassa vaara että mm. fosforia kulkeutuu suoraan vesistöön aiheuttaen rehevyystason