Emilia Vainonen LAULUNOPETUS ON KULTTUURITEKO ALAKOULUN OPETTAJIEN KOKEMUKSIA LAULUNOPETUK- SEN MUUTOKSISTA PERUSKOULUN AIKANA

Emilia Vainonen LAULUNOPETUS ON KULTTUURITEKO ALAKOULUN OPETTAJIEN KOKEMUKSIA LAULUNOPETUK- SEN MUUTOKSISTA PERUSKOULUN AIKANA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta Kasvatustieteen Pro gradu tutkielma Huhtikuu 2018

Tiedekunta Filosofinen tiedekunta ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Osasto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Tekijä Emilia Vainonen Työn nimi Laulunopetus on kulttuuriteko Alakoulun opettajien kokemuksia laulunopetuksen muutoksista peruskoulun aikana Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä Kasvatustiede Pro gradu tutkielma 23.04.2018 88 sivua + 1 liite Tiivistelmä Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia alakoulun opettajilla on laulunopetuksen muutoksista peruskoulun aikana. Tutkimuksessa selvitettiin laulunopetuksen muutoksia opetussuunnitelmissa, opetussuunnitelmien noudattamista sekä laulunopetuksen historian merkitystä opettajille. Tutkimuksen teorialuvuissa käsiteltiin laulunopetuksen historiaa Suomen kansa- ja oppikouluissa sekä laulunopetusta opetussuunnitelmissa, joita on peruskoulujärjestelmän aikana ilmestynyt viisi, yksi jokaisella vuosikymmenellä 1970-luvulta lähtien. Tämä tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusmenetelmänä toimi narratiivinen tutkimus ja sitä analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimushenkilöinä tutkimuksessa oli 9 opettajaa, jotka kirjoittivat tutkimusaineistoksi esseevastaukset. Narratiivin kirjoittamispyyntöviesti on tämän tutkimuksen lopussa liitteenä. Tutkimushenkilöt ovat toimineet opettajina ympäri Suomea ja he ovat opettaneet musiikkia normaaleilla luokilla tai musiikkiluokilla ja osa myös näissä molemmissa. Opettajat ovat joko jo siirtyneet eläkkeelle tai he ovat työuransa loppupuolella. Tutkimushenkilöistä noin puolet oli miehiä ja puolet naisia. Tarkoituksena oli saada tutkimukseen mukaan opettajia, jotka olisivat opettaneet musiikkia alakoulussa mahdollisimman kauan ja monen eri opetussuunnitelman aikaan. Tutkimustuloksista nousi esille, että laulunopetus on vähentynyt peruskoulun aikana, koska musiikin opetussuunnitelmiin on tullut paljon muutakin sisältöä, esimerkiksi soittamista laulun lisäksi. Tuloksista nousi myös esille, että musiikin opetussuunnitelma on laajentunut, mutta samalla musiikin oppiaineen tuntimäärää on vähennetty. Tutkimuksessa pohdittiin kuinka opetussuunnitelmaa olisi tällaisessa tilanteessa tarkoitus pystyä noudattamaan. Tutkimuksessa ilmeni, että tutkimukseen osallistuneista opettajista noin puolet oli noudattanut sekä omasta että tutkijan mielestä opetussuunnitelmia laulunopetuksessaan ja vastaavasti noin puolet ei näitä ollut noudattanut. Tutkimuksessa nousi myös esille tärkeä asia: laulunopetus on kulttuuriteko. Kuitenkin joillekin opettajille laulunopetuksen historia ja kulttuuriperinnön jatkaminen ei merkinnyt näin paljoa. Laulunopetuksen asema onkin siis pienentynyt peruskoulun aikana, mutta se on edelleen tärkeä osa suomalaista musiikinopetusta ja sitä arvostetaankin paljon. Laulun opetus on kulttuuriteko. Avainsanat Lapset, laulaminen, laulunopetus, laulunopetuksen historia, opetussuunnitelmat, alakoulu, opettajien kokemuksia, narratiivinen tutkimus, sisällönanalyysi

Faculty Philosophical Faculty UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND School School of Applied Educational Science and Teacher Education Author Emilia Vainonen Title The teaching of singing is a cultural deed Primary school teachers experiences about the changes of teaching singing during comprehensive school s era Main subject Level Date Number of pages Educational Masters thesis 23.04.2018 88 pages + 1 attachment Science Abstract The purpose of this study is to examine what kind of experiences primary school teachers have about the changes of teaching singing during the comprehensive school s era. The study focused on what kind of changes national curricula have faced, how teachers have followed them and what kind of significance teachers attach to the history of teaching singing. In the theory chapters of this research, history of teaching of singing was examined. The focus was especially to explore singing through the changing Finnish school system and its curricula. During the modern comprehensive school s history there have been five national curricula, one per every century since the 1970 s. This study was carried out as a qualitative study. The research method was narrative research and the data was analysed by data based content analysis. The subjects of this study were nine teachers who wrote essays for the study. The request of the essays was attached to this study. All the subjects have been working as teachers around Finland. Everyone have either taught music for normal school groups, music oriented groups or both. Teachers of this study have already retired or they are at the end of their professional career. About half of the teachers were men and other half women. The purpose was to get participants who would have had taught music in primary school as long as possible and during as many as possible different national curricula. The results showed that the teaching of singing has been decreased because the content of the music curricula have become more diverse. The results also showed that although the music curricula has more content now than before, the amount of music lessons have decreased because of the changes in the distribution of lesson hours. This raises the concern about achieving the goals set by the music curriculum. It was also showed that about half of all the participants had followed the music curriculum so, that both them and the researcher agreed on it. According to the results teaching of singing was seen as a deed of culture. However, some teachers didn t think that the history of singing and carrying the cultural legacy were very important. The state of teaching singing has been decreased during the comprehensive school era. However, it s still a vital part of Finnish music education and it s still appreciated. The teaching of singing is a cultural deed. Keywords Children, singing, teaching singing, the history of teaching singing, curricula, primary school, teachers experiences, narrative research, content analysis

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 LAULUNOPETUKSEN HISTORIAA... 4 2.1 Laulunopetus oppikouluissa ennen kansakouluasetusta... 5 2.2 Laulu kansakoulun pakolliseksi oppiaineeksi... 7 2.3 Laulunopetusmenetelmiä... 8 3 LAULUNOPETUS OPETUSSUUNNITELMISSA ALAKOULUSSA... 12 3.1 Laulunopetuksen tavoitteet... 13 3.2 Laulunopetuksen sisällöt... 15 3.3 Laulunopetuksen työtavat... 18 3.4 Laulunopetuksen arviointi... 22 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET... 27 4.1 Tutkimuksen tarkoitus... 27 4.1.1 Laulunopetuksen muutokset opetussuunnitelmissa... 28 4.1.2 Opetussuunnitelmien noudattaminen... 29 4.1.3 Laulunopetuksen historian merkitys... 30 4.2 Tutkimuskysymykset... 31 5 MENETELMÄT, RATKAISUT JA AINEISTO... 32 5.1 Tutkimusmenetelmä... 32 5.1.1 Narratiivinen tutkimus... 32 5.1.2 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi... 35 5.2 Tutkimusaineisto... 38 5.2.1 Aineiston esittely... 38 5.2.2 Aineistonkeruu... 39 5.2.3 Aineiston analyysi... 40 5.3 Luotettavuus ja eettisyys... 41 6 TUTKIMUSTULOKSET... 45 6.1 Laulunopetuksen muutokset opetussuunnitelmissa... 45 6.1.1 Laulunopetus opetussuunnitelmissa... 46

6.1.2 Muutokset opetussuunnitelmissa... 56 6.1.3 Laulamisen vähentyminen... 59 6.1.4 Laulunopetuksen hyödyllisyys... 62 6.2 Opetussuunnitelmien noudattaminen... 65 6.2.1 Ovatko opettajat noudattaneet opetussuunnitelmia?... 66 6.2.2 Laulunopetuksen laatuun vaikuttavia asioita... 70 6.3 Laulunopetuksen historian merkitys... 72 7 POHDINTA... 76 7.1 Tulosten tarkastelu... 76 7.1.1 Laulunopetuksen muutokset opetussuunnitelmissa... 76 7.1.2 Opetussuunnitelmien noudattaminen... 79 7.1.3 Laulunopetuksen historian merkitys... 80 7.2 Jatkotutkimusideoita... 81 7.3 Lopuksi... 83 LÄHTEET... 85 LIITTEET... 89 Liite 1: Narratiivin kirjoittamispyyntöviesti... 89

1 JOHDANTO Laulaminen on luonnollisin musiikin harrastamisen muoto (Krokfors 1985, 8). Laulaminen on helppo musisoinnin muoto, koska siinä soittimeksi riittää oma keho. Laulaen pystyy ilmaisemaan tunteitaan ja myöskin arat lapset oppivat laulujen roolisuojien avulla ilmaisemaan itseään. Laulaminen tuo myös yhteenkuuluvuuden tunnetta esimerkiksi laululeikkien avulla ja se vaikuttaa myös lapsen puheen kehitykseen ja mielikuvitukseen. Mielestäni juuri tämän takia laulaminen on erittäin hyvä musisoinnin muoto musiikintunneilla, eikä sen merkitystä tulisi vähätellä. Vuoden 1970 valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden sanoin: Laulaminen on lapsille luonnollisin musiikin ilmaisukeino (Komiteanmietintö 1970: A 5, 277). Minä itse yleistäisin tämän koskemaan kaikkia ihmisiä. Laulaminen ei ole vain pelkästään lapsille luonnollisin keino ilmaista itseään musiikin avulla, vaan meille kaikille. Laulaminen on aina ollut tärkeä osa ihmisen arkea ja laulamisen opettamisella on pitkät perinteet. Aikuiset ovat ohjanneet lapsia laulamaan jo todella kauan, jopa Vanhan Testamentin ajoista lähtien (Pihkanen 2011b, 7). Emme saa unohtaa laulamista arjessamme, emmekä myöskään koulun musiikintunneilla. Kun musiikinopettaja ottaa laulamisen tärkeäksi osaksi jokaista musiikintuntia, voi laulamisesta tulla tärkeä osa lapsen jokapäiväistä elämää, mahdollisesti hänen koko elämänsä ajaksi. Me kaikki tulkitsemme tunteitamme synnynnäisesti ja luonnollisesti laulamisen ja äänenkäytön kautta. Laulamisen avulla ihminen pystyy helposti tulkitsemaan tunteitaan. Ääni tekeekin ihmisestä ainutlaatuisen olennon. Kenelläkään muulla ei ole samanlaista ääntä ja äänen perusteella meidät erottaa toisistamme. (Koistinen 2003, 8.) Tämän takia ihmisen ääntä tulee pitää todella suuressa arvossa ja sitä tulee vaalia terveen äänenkäytön keinoin. Laulamisen avulla lapsi, ja myös aikuinenkin pystyy helposti ilmaisemaan tunteitaan ja tämä

2 tuleekin ottaa koulun laulunopetuksessa huomioon. Mielestäni musiikintunneilla voisi olla enemmän harjoitteita, joissa oppilaat pääsisivät ilmaisemaan itseään laulamisen keinoin. Ihmisellä on kuitenkin taipumus käyttäytyä tiettyjen normien mukaan ja asettaa itselleen lukkoja mitä saa tehdä ja mitä ei. Ihminen voi helposti asettaa itselleen lukon, esimerkiksi en osaa laulaa tai minun ääneni ei toimi oikein. Näiden lukkojen takia voi olla vaikea opetella miten lauletaan teknisesti oikein. (Koistinen 2003, 7 8.) Ihmiselle voi myös tulla vääristyneitä mielikuvia omasta laulamisestaan, jos henkilön laulua on kommentoitu usein negatiiviseen sävyyn. Moni aikuinen saattaa ajatella, ettei osaa laulaa, koska on näin kuullut lapsena. Oikeasti ihminen voi olla hyväkin laulaja, mutta hänellä on vääristynyt mielikuva omasta laulutavastaan. (Emt., 9.) Musiikkia opettavalla opettajalla onkin siis erittäin tärkeä tehtävä laulunopettajana saada näitä oppilaiden lukkoja sekä vääränlaisia mielikuvia murrettua ja se ei aina ole kovinkaan helppo tehtävä. Numminen (2005, 24) määrittelee, että länsimaisen ajattelutavan mukaan laulutaitoa voidaan mitata nuotilleen laulamisella. Laulutaidoton ei osaa laulaa nuotilleen ja laulu on epävireistä, kun taas laulutaitoinen osaa laulaa sävelpuhtaasti. Mielestäni musiikinopettajan tulee kuitenkin tämä jaottelu unohtaa, koska muuten alkaa helposti lokeroimaan oppilaita laulutaitoisiin ja laulutaidottomiin. Epämusikaalisia lapsia ei ole olemassa. Jokainen on jollain tavalla musikaalinen. Jokaista lasta pystytään ohjaamaan ja opettamaan laulamisessa niin, että laulaminen tuottaa hänelle iloa. (Krokfors 1985, 8.) Moni aikuisistakin saattaa sanoa olevansa epämusikaalinen ja että musiikki ei merkitse hänelle yhtään mitään. Tämä ei kuitenkaan mielestäni voi olla täysin mahdollista. Musiikki on jollain tavalla osa meidän jokaisen elämää, kunhan vain ymmärrämme ajatella mikä kaikki liittyy musiikkiin. Jokainen meistä osaa myös laulaa, kunhan unohtaa estot, joita monilla laulamisen suhteen on. Laulamisen ilon kautta on helppo opettaa esimerkiksi sävelpuhtautta ja laulutekniikkaa, jos lapsella on ilo ja motivaatiota laulaa. On kuitenkin harmittava tosiasia, että jos lapsen laulamisesta ei ole iloa hänen ympärillään oleville ihmisille, lapsi usein vaiennetaan (emts.). Näin ei saisi missään nimessä käydä musiikintunneilla. Kaikilla on oikeus laulaa, vaikka esimerkiksi laulamisen vire ei olisi täysin virheetöntä. Tärkeimpiä musiikinopettajan tehtäviä laulunopettajana onkin laulamisen ilon tuottaminen oppilaille ja oppilaiden motivointi laulamiseen. Tämän pro gradu tutkielmani tarkoituksena on selvittää opettajien kokemuksia alakoulun laulunopetuksen muutoksista peruskoulujärjestelmän aikana. Tutkimuksessani selvitän miten musiikkia alakoulussa opettaneet opettajat kokevat laulunopettamisen muuttuneen eri opetussuunnitelmien aikana. Selvitän myös kuinka tarkasti opettajat noudattavat opetus-

3 suunnitelman perusteita laulunopettamisessa. Viimeiseksi selvitän, että mitä laulunopettamisen historia merkitsee opettajille ja kokevatko opettajat laulunopettamisen kansallisperinteen jatkamisena. Tutkimusmenetelmänä tässä pro gradu tutkielmassani toimii narratiivinen tutkimus, jota analysoin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Tämä pro gradu tutkielmani on jatkoa kandidaatintutkielmalleni: Alakoulun laulunopetus ennen ja nyt. Kirjallisuuskatsaus laulunopetuksen historiaan ja opetussuunnitelmiin. Jo kandidaatin tutkielmaa tehdessäni olin päättänyt, että jatkan tästä samasta aiheesta tässä pro gradu tutkielmassani. Tutkimukseni aiheen päätin rajata koskemaan alakoulua, koska minua kiinnostaa juuri lasten laulamaan opettaminen, ei murrosikäisten yläkoululaisten. Tutkimushenkilöiksi valitsin opettajat, koska minua kiinnostaa tietää miten opettajat kokevat laulunopetuksen muuttuneet alakoulussa peruskoulun aikana. Laulaminen ja laulunopetus ovat kiehtoneet minua aina. Olen laulanut paljon pienestä pitäen sekä myös käynyt laulutunneilla useiden vuosien ajan. Musiikki on aina ollut lempiaineeni koulussa ja laulamisesta olen pitänyt myös koulun musiikintunneilla paljon. Sivuaineopintoinani tein musiikkikasvatuksen perus- ja aineopinnot eli olen koulutukseltani luokanopettajan lisäksi myös musiikinopettaja. Tämän takia valitsin laulunopetuksen alakoulussa ensin kandini, ja nyt tämän pro gradu tutkielman aiheeksi. Tässä pro gradu tutkielmassani luvut 2 ja 3 sisältävät tutkimusaiheen teoriataustaa. Luvussa 2 esittelen laulunopetuksen historiaa Suomessa. Luvussa 3 tutustun viiteen peruskoulujärjestelmän aikaisiin valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin laulunopetuksen osalta sekä myös vertailen niiden eroja. Luvussa 4 esittelen tutkimuksen tarkoitusta sekä tutkimuskysymyksiä. Puolestaan luvussa 5 avaan tutkimuksessani käyttämiä tutkimusmenetelmiä, ratkaisuja ja esittelen tutkimusaineistoni, aineistonkeruun, aineiston analyysin sekä käsittelen luvun lopussa tutkimuksen luotettavuutta ja eettisyyttä. Luvussa 6 esittelen tutkimukseni tulokset tutkimuskysymyksittäin kuvioiden ja taulukon avulla havainnollistaen ja luvussa 7 pohdin näitä tuloksia ja esittelen tutkimukseni johtopäätökset. Tutkimukseni lopussa on vielä lähdeluettelo ja liitteenä narratiivin kirjoittamispyyntö. Laulaminen on tärkeä osa peruskoulun musiikinopetusta ja sen merkitystä ei tulisi vähätellä. Alakoulun laulunopettamisen muutoksia on tärkeää tutkia, koska musiikinopetus on kokenut paljon muutoksia peruskoulujärjestelmän aikana 1970-luvulta tähän päivään. Laulunopetuksessa on myös pysynyt joitakin asioita, jotka eivät ole vuosien varrella muuttuneet. Yksi tällainen asia on mielestäni koulun laulunopetuksen tärkein tehtävä: se, että oppilaat löytäisivät laulamisen ilon.

4 2 LAULUNOPETUKSEN HISTORIAA Tässä ja seuraavassa luvussa esittelen tutkimukseni teoriaosuutta. Tässä luvussa pureudun laulunopetuksen historiaan kansa- ja oppikouluissa. Historiakatsauksen lopetan 1970- luvulle, jolloin Suomessa siirryttiin peruskoulujärjestelmään. Koen laulunopetuksen historian tärkeäksi osaksi tämän päivän laulunopetusta. Jotta nykyistä alakoulujen laulunopetusta ja sen muutoksia opetussuunnitelmissa voisi ymmärtää täysin, pitää ensin tietää laulunopettamisen historiasta Suomessa. Siksi aloitan tämän tutkimukseni suomalaisen laulunopetuksen historialla. Suomen laulunopetuksen historiasta ei valitettavasti ole tehty kovin montaa tutkimusta. Kattavimmin laulunopetuksen historiaan on paneutunut Reijo Pajamo vuoden 1976 teoksessaan Suomen koulujen laulunopetus vuosina 1843 1881. Juuri tämän takia tässä luvussa on valitettavan vähän lähteitä ja joudunkin käyttämään hyvin paljon juuri tuota Pajamon vuoden 1976 teosta. Pajamon (1976, 11) mukaan tuolloin 1970-lukuun mennessä laulunopetuksesta Suomessa ei ollut tehty kuin yksi tutkimus, vuonna 1936 Helge Staffansin pro gradu tutkielma Sångundervisning och sånglärare i Finlands lärdomsskolor före år 1870. Staffans käsittelee tutkimuksessaan muun muassa koulun laulua ja siihen liittyviä perussäännöstöjä Ruotsin valtakauden loppuun asti sekä laulamista Suomen opettajainkoulutuksissa vuosina 1843 1870 (Staffans 1936). Tähän Staffansin tutkimukseen en kuitenkaan viittaa tämän enempää, koska se on vain pro gradu tutkielma. Laulu-oppiaineen nimi muutettiin musiikiksi peruskoulujärjestelmään siirryttäessä 1970-luvulla (Pajamo 1976, 13). Jo oppiaineen nimestä pystyykin siis päättelemään laulun olleen iso osa oppiaineen sisältöä. Tässä luvussa tutustun laulunopetuksen historiaan 1970-luvulle asti, jolloin siirryttiin Suomessa peruskoulujärjestelmään. Laulunopetus tuli kaikille op-

5 pilaille pakolliseksi oppiaineeksi kansakoulussa vuonna 1886, jolloin tehtiin uusi kansakouluasetus. Laulun tuli olla kansakoulussa muiden oppiaineiden kanssa samanarvoisessa asemassa (Pajamo 2013, 11). Käsittelen ensin laulun opettamisen historiaa oppikouluissa ja sen jälkeen historiaa kansakouluissa, koska laulua alettiin opettaa ensin oppikouluissa ja sitten vasta myös kansakouluissa. Esittelen myös luvun lopussa erilaisia laulunopetusmenetelmiä, joita vuosien varrella on kouluissa ollut käytössä. 2.1 Laulunopetus oppikouluissa ennen kansakouluasetusta Laulunopetuksella Suomen kouluissa on pitkä historia. Koulutus ei ole kuitenkaan aina koskenut koko kansaa, vaan pitkään vain murto-osa lapsista pääsi kouluun. Keskiajalla (400 1400) koulut olivat laitoksia, joista valmistuttiin papiksi. Papin tuli työssään osata laulaa ja siksi koulussa laulun merkitys oppiaineena oli äärimmäisen tärkeä. Tuon ajan kouluissa oli vain seitsemän oppiainetta (septem artes), joista laulu oli yksi. Näiden oppiaineiden tuntemista pidettiin tärkeänä niille, jotka pyrkivät korkeampaan sivistykseen. Tulevien pappien tuli koulussa tutustua virsilauluun ja liturgiaan ja sen takia laulun merkitys koulussa oli suuri. (Pajamo 1976, 14.) Vaikka koulutus ei tuona aikana kuulunutkaan läheskään koko kansalle, on silti hyvä muistaa, että koulun laulunopetuksen juuret ovat hyvin varhaisissa ajoissa. Uskonpuhdistuksen aikana (1500-luku) laulun asema tärkeänä oppiaineena koulussa kasvoi, vaikka sitä arvostettiinkin jo keskiajalla paljon. Uskonto oli koulun tärkein oppiaine ja laulu liittyikin siihen tiiviisti. (Pajamo 1976, 15.) Ruotsi-Suomen ensimmäisessä koulujärjestyksessä vuodelta 1571 pakollisia oppiaineita oli vain kolme: latina, uskonto ja laulu (emt., 16). Koulun oppiaineiden määrä oli vähentynyt keskiajalta 1500-luvulle tultaessa ja laulun asema oppiaineena vahvistui. Laulunopetus oli hyvin monipuolista: sitä annettiin yksinkertaisessa koraalilaulussa (cantus choralis), moniäänisessä kuorolaulussa (cantus figurativus) ja musiikin teorian alkeissa (rudimentum musicae). Lisäksi oppilailta kuulusteltiin kirkkosävellajit (tropos sonorum musicalium) ja psalmikaavat (intonationes psalmorum). Opiskelijoiden tehtäviin jo keskiajalta alkaen kuului myös avustaminen kirkkolaulussa useissa jumalanpalveluksissa. (Emt., 16.) Koululaulut tuohon aikaan olivat siis hyvin erityyppisiä kuin tänä päivänä. Laulut olivat aiheiltaan uskonnollisia ja pääasiassa latinankielisiä, poikkeuksena jumalanpalveluksissa esitettävä virsilaulu, joka oli kansankielistä. Tärkein tuon ajan laulukokoelma oli vuonna 1582 ilmestynyt Piae Cantiones ecclesiasticae et scholasticae veterum Episcoporum (Vanhojen piispojen hurskaita kirkko- ja koululauluja). (Emt., 17.)

6 1600-luku oli koululaulun loistokautta, mutta edelleen kouluissa laulettiin pääasiassa kirkollista, latinankielistä laulua. Koulut olivat kuusiluokkaisia katedraalikouluja ja neliluokkaisia maakuntakouluja vuoden 1611 koulujärjestyksen mukaan. Ensimmäisellä luokalla laulettiin Daavidin ja Lutherin virsiä ja toisella luokalla gregoriaanista laulua. Kolmannella ja neljännellä luokalla käsiteltiin figuraalilaulua sekä vaikeampia gregoriaanisia lauluja. Ylimmällä luokalla käsiteltiin musiikin teoriaa laulun ohella. (Pajamo 1976, 18.) Laulun asemassa tärkeänä oppiaineena koulussa tapahtui muutos vuoden 1693 koulujärjestyksen myötä. Lukion opetusohjelmassa ei laulua enää mainittu lainkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että laulua ei olisi enää opetettu ollenkaan lukioissa, koska monissa lukioissa opetettiin laulua, vaikka sitä ei uuden koulujärjestyksen mukaan vaadittukaan. Koululaulu ei ollut enää keskeinen oppiaine koulussa, vaan se sisältyi harjoitusaineisiin. (Pajamo 1976, 19 20.) 1600-luvun puolivälissä koululaulun asemaan alkoi vaikuttaa soitinmusiikki, joka alkoi kouluissa kiinnostaa. Ensimmäiset soittimet kouluissa olivat puhallinsoittimia ja kouluihin perustettiinkin pieniä orkestereja. (Emt., 21.) Pajamon (1976, 22 23) mukaan koululaulun arvostus laski 1700-luvulla, koska maallisen soittomusiikin asema koulussa kasvoi. Tähän aikaan ilmestyivät myös kirkkoihin urut, joilla virsilaulua säestettiin. Koulujen oppilaita ei siis enää tarvittu jumalanpalveluksiin esilaulamaan virsiä. Laulutuntien määrää kouluissa päätettiinkin vähentää koululaulun arvostuksen hiipumisen takia. 1700-luvulla musiikista tuli ajanvietetapa hienostuneeseen ja arvokkaaseen seurusteluun ja musiikki saikin uuden sosiaalisen merkityksen. Samoihin aikoihin alettiin kiinnittää huomiota myös kansanopetukseen ja kansankinkereillä opetettiin kansalle lukemisen ohella myös virsien laulamista. 1700-luvun lopulla perustettiin kiinteitä sekä kiertäviä pitäjäkouluja, joissa opetettiin virsilaulua, vaikka se ei kuulunutkaan varsinaisiin oppiaineisiin. (Emt., 24 25.) 1800-luvun alussa oli käytössä vuoden 1724 koulujärjestys jonka mukaan oppikouluja olivat trivaalikoulut ja lukiot. Näissä kouluissa laulu oli pakollinen oppiaine. Suurimmassa osassa kouluja laulua opetti varsinainen laulunopettaja. Laulua oli kouluissa yleensä kaksi tuntia viikossa kaikille luokille samanaikaisesti. Laulu sisälsi virsilaulua, mutta myös mahdollisesti moniäänistä laulua sekä musiikin teoriaa. (Pajamo 1976, 26 27.) 1800-luvulla koulujärjestys muuttuikin hyvin tiiviiseen tahtiin: vuosina 1843, 1856 ja 1872 tehtiin uudet koulujärjestykset, joten myös laulun asema oppiaineena muuttui. Laulua yritettiin useaan otteeseen saada pakolliseksi oppiaineeksi kaikkiin koulumuotoihin, mutta siinä ei onnistuttu ennen kuin vasta vuoden 1856 koulujärjestyksessä. (Emt., 29 31.) Tässä koulujärjestyksessä oppikoulu jakaantui ala- ja yläalkeiskouluihin, yleissivistäviin lukioihin ja siviililukioihin sekä

7 tyttökouluihin (emt., 32). Vuoden 1872 koulujärjestyksessä laulun asema oppiaineena heikkeni, koska siitä tehtiin vapaaehtoinen oppiaine lyseoihin. Tämän koulujärjestyksen mukaan oppikoulut jakaantuivat reaalikouluihin, tyttökouluihin ja lyseoihin. (Emt., 34.) Laulun asema oppiaineena oppikoulussa onkin siis vaihdellut todella paljon keskiajalta 1800-luvun loppuun. Uusia koulujärjestyksiä tehtiin todella usein, joten muutoksia oppiaineessa tapahtui paljon. Pitää kuitenkin muistaa, että vaikka koulujärjestyksessä laulu olisikin poistettu oppiaineiden listalta, se kuului silti joissakin kouluissa opetettaviin oppiaineisiin. Verrattuna lauluihin, joita tämän päivän musiikintunneilla lauletaan, koululaulut olivat ennen pääasiassa uskonnollisia. Maailma on kuitenkin näiden satojen vuosien aikana muuttunut paljon, joten uskonnollisia lauluja ei kouluissa enää paljoa lauleta. Laulun asema oppiaineena oli merkittävä ja se olikin arvostettu oppiaine, vaikka sen arvo oppiaineena vaihtelikin. Tänä päivänä laulua musiikin oppiaineessa ei ehkä arvosteta yhtä paljoa kuin satoja vuosia sitten, mutta laulun asema on silti pysynyt vahvana. 2.2 Laulu kansakoulun pakolliseksi oppiaineeksi Vuonna 1886 Suomessa tehtiin kansakouluasetus, jossa laulu asetettiin kansakoulun pakolliseksi oppiaineeksi. Uno Cygnaeusta pidetään kansakoulun isänä ja oli hänen ansiotaan, että laulusta tuli pakollinen oppiaine myös kansakouluun. Laulusta tuli pakollinen oppiaine kansakoulun jokaisella vuosiluokalla. Oppikouluissa oli jo pitkään opetettu laulua, joten tätä rikasta perinnettä pystyttiin hyödyntämään myös kansakoulussa laulun opettamisessa. (Pajamo 2013, 11.) Laulua oli opetettu kansankinkereillä virsien laulamisen muodossa jo ennen tätä kansakouluasetusta, joten laulun opetus olikin helppo laajentaa myös kansakouluun. Ennen kansakoulun tuloa Suomessa toimi lukkarinkouluja ja pitäjänkouluja, mamsellinkouluja, ruukinkouluja ja tehtaankouluja (Pajamo 1976, 47 49). Elias Lönnrot, Johan Wilhelm Snellman ja Olai Wallin olivat mukana luomassa kansakoulujärjestelmää Suomeen. He kaikki puolustivat laulua tärkeänä oppiaineena kansakoulussa. Snellmanin mukaan laulu kehittää sielua ja puolestaan Lönnrot piti laulua tärkeämpänä oppiaineena kansakoulussa kuin esimerkiksi historiaa, laskentoa ja maantietoa. Wallin ehdotti oppiaineen sisällöksi virsiä ja isänmaallisia lauluja ja hän korosti laulun merkitystä lapsen elämälle ja lapsen siveellisyyden vahvistamiselle. Hän ehdotti myös, että kansakouluihin tulisi hankkia harmoni tai pienoisurut, joilla parannettaisiin viheliästä laulua maamme kirkoissa. Snellman ja Lönnrot

8 ehdottivat kansakouluihin myös kantelen soiton opetusta, mutta tämä idea ei toteutunut. (Emt., 54 56.) Cygnaeus matkusti ympäri Suomea sekä Eurooppaa ottamassa mallia opetustavoista ja hän laati ehdotuksen senaatille kansakouluista ja opettajaseminaareista. Ehdotuksessa hän esitteli laulun oppikurssia seuraavasti: Harjoitetaan koko skaalaa, jota lauletaan joka tunnin alussa ylös ja alas, voimakkaasti ja heikosti, hitaasti ja nopeasti, harjoitetaan sopivia maallisia lauluja ja virsiä, sanat selitetään ensiksi ja sitten luetaan niin kauan, kunnes lukeminen on tyydyttävää, nuottien tuntemista, harjoitusta äänentapaamisessa, eri tahtilajit, duuri- ja mollisävellajit, pieniä kaksi- ja kolmiäänisiä lauluja. (Pajamo 1976, 56 57.) Tähän Cygnaeuksen ehdotukseen pohjautuva kansakouluasetus vuodelta 1886 oli muiden Pohjoismaiden asetuksiin verrattuna kattavampi, koska siinä puhuttiin kirkkolaulun lisäksi myös nuottiopista, skaaloista, maallisista lauluista ja moniäänisestä lauluista. Muiden Pohjoismaiden asetuksissa mainittiin pelkkä kirkkolaulu. (Pajamo 1976, 62.) Tämä onkin merkittävä asia laulun opettamisen historiassa. Suomessa laulun asema koulujen oppiaineena olikin siis parempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tämä Cygnaeuksen ehdotus, jossa korostetaan laulun merkitystä oppiaineena kuulostaakin oikein hyvältä ja monipuoliselta, mutta on vaikea sanoa, kuinka hyvin sitä kansakoulujärjestelmän alkuaikana noudatettiin. Ehdotuksen kieli on vanhaa, joten sitä saattaa olla vaikea ymmärtää. Cygnaeuksen mukaan koko skaalaa tulisi harjoittaa ylös ja alas, voimakkaasti ja heikosti, nopeasti ja hitaasti. Tällä uskon hänen tarkoittavan monipuolisuutta: laulua tulee opettaa mahdollisimman monipuolisesti. Kuitenkin skaalan laulaminen joka laulutunnin alussa kuulostaa melko puuduttavalta ja turhan toistuvalta. Laulun sanojen lukeminen ennen laulamista varmasti on hyvä keino pienten oppilaiden kanssa, mutta isompien oppilaiden kanssa voisi riittää vain laulun sanojen sisällöstä keskusteleminen. Teoria-asioiden opetteleminen tukee laulamista, joten niiden opettelu on tärkeää. Mielestäni on myös hyvä asia tutustua moniäänisiin lauluihin, koska se kehittää lasta laulajana. 2.3 Laulunopetusmenetelmiä Laulua on opetettu kouluissa monilla eri tavoilla vuosien saatossa. 1800-luvun lopulla laulun opetus perustui korvakuulolauluun. Ideana oli siis oppia laulu mallilaulun avulla. Korvakuulolaulua käytettiin, koska opettajien mielestä oppilaiden oli hyvä oppia helposta vaikeaan, eli korvakuulolta laulamisesta nuoteista laulamiseen. Oppilailla ei myöskään ollut käytössä

9 laulukirjoja, joten korvakuulolaulu oli ainut mahdollisuus oppia uusia lauluja. (Pajamo 1976, 185.) Nuoteista laulamista opetettiin suomenkielisissä koulussa intervallimetodin ja ruotsinkielisissä kouluissa Chevén numerometodin avulla. Intervallimetodissa opeteltiin aluksi laulamaan nuottien eri intervallit. Laulut opeteltiin pienissä osissa ja intervallit kasvatettiin säkeiksi ja säepareiksi, josta lopulta muodostui laulun melodia. Tämä intervallimetodi saikin paljon kritiikkiä, koska se oli vaikea ja monimutkainen. Chevèn numerometodi oli vielä monimutkaisempi tapa oppia laulamaan nuoteista kuin intervallimetodi. Siinä nuotit merkittiin numeroilla, kuinka mones sävellajin sävel se on ja numeroiden ylle merkittiin myös viivoja. Viivoja piirrettiin yksi, jos tahti jakaantui kahteen osaan ja kaksi jos se jakaantui neljään osaan. (Emt., 187 192.) Nämä nuoteistalaulumenetelmät kuulostavatkin melko monimutkaisille. Menetelmissä laulaminen pilkotaan hyvin pieniin osiin ennen itse laulamista. Onkin mahdollista, että tällaiset laulunopetusmetodit vain sekoittivat oppilaita enemmän kuin esimerkiksi yksinkertainen korvakuulolaulu. 1900-luvun puolella laulumenetelmät monipuolistuivat paljon. Suosittuja laulunopetusmetodeja olivat kaavalaulumenetelmät, joista viimeinen julkaistiin vuonna 1917 Wilho Siukosen laulunopetusopissa. Ensimmäisiä kaavalaulumetodeja olivat Dessirier-Wegeliuksen ja Äyräs-Anjou-Nybergin kaavat. (Rautiainen 2003, 49.) Kaavalauluissa oli ideana, että jokaisella asteikon sävelellä oli oma 2 6 sävelen mittainen melodia-aihe eli kaava. Nämä kaavat alkoivat aina kustakin asteikon sävelestä ja päättyivät toonikaan. (Emt., 51.) Kaavalaulumetodit kehittyivät paljon eteenpäin ja eri henkilöiden toimesta kehitettiin uusia kaavoja, esimerkiksi Ilmari Krohnin ja Aksel Törnuddin kaavat. Kaavat eivät olleet ainoita laulunopetusmenetelmiä, vaan esimerkiksi vuonna 1909 otettiin käyttöön Samppa Luoman kehittämä sormimetodi. (Emt., 49.) Sormimetodissa ennen uuden laulun opettelua opeteltiin intervalleista koostuvia sävelsarjoja. Oppilailla ei ollut käytössään nuotteja, vaan opettaja näytti laulettavat sävelet sormillaan. (Emt., 50.) Anna Sarlin kehitti taulukkeita ja havainto-opetusta hyödyntävän opetusmenetelmän ja siitä kehittyi myöhemmin asteikko- ja sointujärjestelmää hyödyntävä menetelmä. Näitä Sarlinin laulunopetustaulukkeita oli 12 erilaista ja ne olivat havaintotaulukkeita musiikin teorian asioista (Rautiainen 2003, 69). Paula af Heurlin kehitti En-, Toi-, Ko-menetelmän, joka otettiin käyttöön vuonna 1914 ja siitä kehittyi Wilho Siukosen analyyttis-synteettinen menetelmä. 1920- ja 1930-luvuilla pyrittiin pääsemään irti erilaisista laulunopetusmenetelmistä. (Emt., 49.) Tuohon aikaan julkaistiin useita laulukirjoja, jotka eivät noudattaneet mitään tiettyä laulunopetusmenetelmää (emt., 72). Erilaisia laulunopetusmenetelmiä onkin ollut todella paljon. Laulua opettava opettaja onkin saanut valita mitä menetelmää käyttää tai valinnut me-

10 netelmän, joka oli siihen aikaan suosituin tai menetelmän, jota hänen käyttämässään laulukirjassa käytettiin. Yleisesti vanhemmat opettajat kannattivat korvakuulolaulumenetelmää ja nuoremmat opettajat kaavalaulumenetelmää (emt., 50). Myös laulutunnin, eli nykyisen musiikin tunnin, rakenne on muuttunut vuosien saatossa todella paljon. Pajamon (1976, 182 183) mukaan laulutunnin rakenne jaettiin 1800-luvun lopulla kolmeen osaan: virsilauluun, nuottioppiin ja maallisiin lauluihin. Järjestyksen ei tarvinnut olla juuri tämä, vaan opettaja sai päättää missä järjestyksessä asioita käsiteltiin laulutunnilla. Laulua oli koulussa kaksi tuntia viikossa ja opettaja saikin päättää käyttääkö esimerkiksi kokonaisen tunnin virsilauluun ja seuraavan maallisiin lauluihin, kunhan jokaista teemaa käsiteltiin tunneilla saman verran. 1900-luvun puolella laulutunnin rakenteeseen tekivät muutoksia Aksel Törnudd ja Olavi Ingman. Törnuddin opetusopissa vuodelta 1913 kansakoulun laulutunnin rakenne oli seuraava: aluksi tehtiin äänenmuodostusharjoituksia, seuraavaksi vanhan laulun ja viimeksi opitun laulun kertausta ja tunnin lopuksi uusi tehtävä, johon kuului uusi teksti, laulu ja teoria sekä laulun esitys (Törnudd 1913, 13). Puolestaan Ingmanin opetusopissa vuodelta 1952 kansakoulun laulutunnin rakenne oli seuraava: tunti aloitettiin alkeisharjoituksilla, seuraavaksi kuulusteltiin laulutehtävä ja lopuksi valmistettiin uutta laulutehtävää. Oppikoulussa laulutunti aloitettiin alkulaululla ja seuraavaksi kuulusteltiin laulutehtävä ja sitten käsiteltiin musiikkioppia. Nämä kaksi työvaihetta voitiin myös käydä toisinpäin. Tunnin lopuksi valmisteltiin uusi laulutehtävä. (Ingman 1952, 20.) Laulutuntien rakenteet onkin kerrottu hyvin tarkasti sekä Törnuddin että Ingmanin teoksissa, mutta ehkä jopa liian tarkasti. Tunnit jotka noudattavat aina samaa kaavaa saattavat pitkän ajan kuluessa alkaa kyllästyttämään sekä opettajaa että oppilaita. Siksi olisikin hyvä muuttaa välillä tunnin kulun järjestystä. 1800-luvulla opettajalla olikin siis enemmän vapauksia päättää laulutunnin rakenteesta kuin 1900-luvulla. Matti Raution mukaan 1950-luvulla koettiin tarvetta laajentaa laulunopetusta musiikinopetukseksi, vaikka oppiaineen nimenä pysyikin laulu peruskoulujärjestelmään siirtymiseen asti. Laulun rinnalle tulisi ottaa jokaiselle musiikin tunnille mukaan myös musisoimista, eli jokaisen musiikintunnin tulisi tarjota laulamisen sekä soittamisen iloa. (Rautio 1959, 5.) Raution teoksessa Rytmikasvatus ja koulusoittimet hän korostaa soittamisen merkitystä musiikinopetuksessa laulamisen rinnalla. Vaikka oppiaineen nimenä oli laulu 1970-luvulle asti, alkoi se sisällöltään muuttua musiikiksi jo 1950-luvulta alkaen. Tästä olikin hyvä siirtyä kohti 1970-luvun peruskoulujärjestelmään siirtymistä ja oppiaineen nimen muuttamista.

11 Laulunopetuksessa onkin siis käytetty monenlaisia eri menetelmiä vuosien saatossa. Laulunopetus on jatkunut Suomen kouluissa todella pitkään, joten ei ole ihme, että uusia menetelmiä kehitettiin koko ajan lisää. Tänä päivänä laulunopetus on yksi osa musiikin oppiainetta, joten tällaisia erityisiä ja todella yksityiskohtaisia laulunopetusmenetelmiä ei enää tarvita.

12 3 LAULUNOPETUS OPETUSSUUNNITELMISSA ALAKOU- LUSSA Tässä luvussa tutustun valtakunnallisiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Tutkin musiikin oppiaineen opetussuunnitelmia vuosiluokilla 1 6 ja miten niissä ilmenee laulunopetus. Tähän lukuun olen poiminut opetussuunnitelmista laulunopetusta koskevat asiat ja vertailen miten nämä eri opetussuunnitelmien laulunopetusta koskevat asiat eroavat toisistaan ja mitä yhteistä niillä on. Kansakoulun sekä oppikoulun ei enää koettu palvelevan yleisen kansansivistyksen tarpeita, joten 1970-luvulla Suomessa siirryttiin peruskoulujärjestelmään. Tarkoituksena oli koulunkäyntimahdollisuuksien tarjonnan lisääminen sekä opiskeluajan pidentäminen. Oppikouluvelvollisuus nostettiinkin yhdeksään vuoteen kuten muissakin Pohjoismaissa. (Komiteanmietintö 1970: A 4, 13 14.) Peruskoulun tulo vaikutti laulunopetukseen paljon, mikä ilmenee laulun oppiaineen nimen muuttamisesta musiikiksi (Pajamo 1976, 13). Musiikin tunneilla ei siis enää vain laulettu, vaan laulamisen rinnalle otettiin muitakin musisoinnin muotoja. Koulussa laulun opetuksen asemassa tapahtuikin suuri muutos peruskoulujärjestelmään siirryttäessä. Valtakunnalliset perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ohjaavat opetusta ja kaikki opetus pohjautuu näihin suunnitelmiin. Peruskoulujärjestelmään siirtymisen jälkeen noin joka kymmenes vuosi on tehty uusi opetussuunnitelman perusteet. Näitä opetussuunnitelman perusteita onkin siis ilmestynyt yhteensä viisi. Niistä uusin otettiin käyttöön syksyllä 2016. Opetussuunnitelmien nimet ovat myös muuttuneet, se ei aina ole ollut valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Tässä seuraavaksi luettelen opetussuunnitelmat, joita tässä tutkimuksessani käsittelen.

13 Komiteanmietintö 1970: A 4. Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö I. Opetussuunnitelman perusteet Komiteanmietintö 1970: A 5. Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö II. Oppiaineiden opetussuunnitelmat Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1985 Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 Näiden eri opetussuunnitelmien välillä aikaa on kulunut yli 40 vuotta. On mielenkiintoista tarkastella, missä määrin ja miten musiikin osuus opetussuunnitelmissa on muuttunut. Tutustun myös musiikin opetuksen oppaisiin, jotka on tehty sen hetkisen opetussuunnitelman mukaisesti. Näitä oppaita ovat: Musiikki. POPS-70 opas 11, vuodelta 1971 ja Peruskoulun opetuksen opas. Musiikki, vuodelta 1987. Tutustun myös vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteiden tueksi tehtyyn oppaaseen: Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit. Arvosanan hyvä (8) kriteerit yhteisissä oppiaineissa, vuodelta 1999. Seuraan opetussuunnitelmajatkumoa musiikin osalta ja kuinka laulamista ja äänenkäyttöä käsitellään näissä opetussuunnitelmissa. Vertailen eri opetussuunnitelmia rinnakkain aloittaen laulun opettamisen tavoitteista. Käsittelen myös sisältöjä, työtapoja sekä laulamisen arviointia. 3.1 Laulunopetuksen tavoitteet Laulunopettamisen tavoitteet opetussuunnitelmissa ovat muuttuneet paljon vuosien saatossa. Osassa opetussuunnitelman perusteissa laulamisen tavoitteet ovat suuremmassa roolissa ja osassa pienemmässä. Vuoden 1970 valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tavoitteissa laulaminen esiintyy useamman kerran: Musiikin opetuksen tavoitteena on ohjata oppilaat luonnolliseen äänenkäyttöön puheessa ja laulussa ja perehdyttää oppilaat ajankohtaiseen lauluaineistoon (Komiteanmietintö 1970: A 5, 274). Onkin äärimmäisen tärkeää huomata, että jo tässä vanhimmassa opetussuunnitelman perusteissa korostetaan luonnollisen äänenkäytön tärkeyttä. Minä miellän tämän vielä tänäkin päivänä laulun opetuksen päätehtäväksi. Puolestaan vuoden 1985 valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa musiikki oppiaineen tavoitteena on kehittää oppilaiden taitoja laulamisessa (Koulu-

14 hallitus 1985, 191). Tässä uudemmassa opetussuunnitelmassa laulamisen rinnalle on nostettu muitakin musisoinnin muotoja ja nämä vaikuttavat osaltaan myös laulun opetuksen asemaan musiikin oppiaineessa. Laulamisen tavoitteena on kehittää kokonaisvaltaisesti oppilaan tunne-elämää ja musiikillisia valmiuksia ja laulamalla opitaan musiikin lukemis- ja kirjoitustaitoa luonnollisesti. (Kouluhallitus 1985, 199.) Kuuntelemisen opettelu luo pohjan kaikelle musiikilliselle oppimiselle, myös laulamiselle (Kouluhallitus 1987, 19). Laulaminen on tärkeä opetusmuoto muiden asioiden, esimerkiksi soittamisen, rinnalla. Laulaminen kehittää oppilaan kaikkia musiikillisia valmiuksia ja sen avulla voi kehittää esimerkiksi musiikin sisäistä kuulemista, jolla tarkoitetaan mielessä laulamista. (Emt., 21). Äänenkäytön harjoitusten avulla on tavoitteena tehdä lauluäänestä soiva ja kajentuva sekä saada puheääni terveen kuuloiseksi (emt., 21). Vuoden 1987 Peruskoulun opetuksen musiikin oppiaineen oppaassa ei ole tarkemmin selitetty mitä tarkoitetaan kajentuvalla äänellä. Uskoisin sen kuitenkin tarkoittavan voimakasta ja vahvan kuuloista ääntä, joka kuitenkin kuulostaa terveeltä äänenkäytöltä ja myös soi hyvin. Vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteista nostaisin tärkeäksi asiaksi oppilaan tunne-elämän kokonaisvaltaisen kehittämisen. Laulamalla ilmaistaan tunteita, joten laulun avulla onkin helppoa harjoitella erilaisten tunteiden käsittelemistä. Vuoden 1994 valtakunnallinen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet on muodoltaan erilainen kuin aikaisemmat valtakunnalliset opetussuunnitelmat, joten tavoitteiden eritteleminen on hieman haastavampaa. Tavoitteissa mainitaan oppilaiden kokonaisvaltainen musiikillinen kehittyminen. (Opetushallitus 1994, 97.) Tähän minä tulkitsen mukaan myös laulamisen ja äänenkäytön. Tämän opetussuunnitelman perusteiden mukaan laulamisessa tärkeintä on ilo laulaa ja oppilasta tulee ohjata terveeseen äänenkäyttöön (emt., 98). Tässä opetussuunnitelman perusteissa mainitaankin sama tärkeä asia kuin vuoden 1970 opetussuunnitelman perusteissa: luonnollinen äänenkäyttö. Myös laulun ilo on nostettu laulamisen tavoitteeksi, joka onkin äärimmäisen hyvä asia. Uskon, että vuoden 1970 peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa laulaminen on ollut merkittävässä asemassa, koska se oli ensimmäinen opetussuunnitelma, joka tehtiin sen jälkeen, kun oppiaineen nimi oli muuttunut laulusta musiikiksi. Vuosien saatossa musiikki-oppiaineeseen on tullut myös muuta tärkeää sisältöä laulamisen rinnalle, jolloin laulamisen asema koulussa on heikentynyt. Vuoden 2004 valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa vuosiluokkien 1 4 tavoitteina mainitaan oppilaan oppivan käyttämään ääntään luonnollisesti ja ilmaisemaan itseään laulaen sekä yksin että ryhmässä. Vuosiluokkien 5 9 tavoitteissa laulua ei mainita erikseen, mutta kirjoitetaan taitojen syventämisestä, johon myös siis lukeutuvat edellä mainitut tavoitteet. (Opetushallitus 2004, 232 233.) Puolestaan syksyllä 2016

15 käyttöön otetusta valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 mainitaan yhtenä tavoitteena vuosiluokilla 1 2 terve ja luonteva äänenkäyttö ja laulaminen musiikkikäsitteiden ja ilmaisukeinojen ymmärtämisen perustana. Laulaminen mainitaan myös keinona tutustua musiikilliseen kulttuuriperintöön. (Opetushallitus 2014, 141.) Vuosiluokkien 3 6 tavoitteena on laulutaitojen kehittäminen sekä mahdollisuus antaa oppilaan toimia äänen parissa. (Emt., 263.) Luonteva ja terve äänenkäyttö mainitaankin kaikissa opetussuunnitelman perusteissa ja mielestäni se onkin tärkein laulun opetuksen tavoite. Tervettä äänenkäyttöä ei käytetä vain laulaessa, vaan jokapäiväisessä puhumisessa, joten äänen terveys on tärkeä asia. Oppilaan tunne-elämän kehittäminen laulamisen avulla mainittiin vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteissa. Juuri tällä samalla termillä asiaa ei ole opetussuunnitelmissa vuoden 1985 jälkeen ilmennyt, mutta itsensä ilmaisu laulaen on nostettu tavoitteeksi vuosien 2004 ja 2014 opetussuunnitelmien perusteissa. Näiden koenkin tarkoittavan samaa asiaa. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteissa mainitaan tavoitteena laulamisen ilo ja tätä ei muissa opetussuunnitelmissa mainita. Laulamisen ilo on asia, jonka jokaisen lapsen tulisi kokea ja mielestäni sen kuuluisi olla kaikissa opetussuunnitelmissa yksi tärkeimmistä tavoitteista. Uusimmassa opetussuunnitelman perusteissa laulun opetuksen tavoitteeksi on nostettu myös kulttuuriperinnön vaaliminen, mikä onkin todella tärkeä asia. Laulamisella on pitkä perinne Suomen kouluissa ja tätä kulttuuriperintöä tulee jakaa lapsille. Laulamisen merkitys musiikin oppiaineen tavoitteissa onkin siis vaihdellut paljon. Mielestäni on hyvä asia, että uusimmassa opetussuunnitelman perusteissa äänenkäyttö ja laulaminen on nostettu taas melkein yhtä isoon rooliin kuin vuoden 1970 valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. On myös hyvä, että uusin opetussuunnitelma on laajuudeltaan suurin. Esimerkiksi vuoden 1994 musiikin opetussuunnitelma on alle kaksi sivua pitkä, joten siinä ei mitenkään edes pysty kertomaan tavoitteita kovin yksityiskohtaisesti. Pitää kuitenkin muistaa, että musiikki on oppiaineena paljon muutakin kuin laulamista, mutta minä tarkastelen tässä tutkimuksessani vain laulua musiikin oppiaineen sisällä. 3.2 Laulunopetuksen sisällöt Lasten mielikuvamaailmaan liittyviä lauluja. Virsiä ja hengellisiä lauluja. Kansanlauluja kotimaasta ja muista maista. Loruja, hokemia, puhekaanoneita. Äänenkäytönharjoituksia (Komiteanmietintö 1970: A 5, 274).

16 Näitä vuoden 1970 valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa kerrotaan sisältyvän musiikin opetukseen 1 2 luokilla. Opetussuunnitelmaan sisältyy myös laulujen rakenteeseen tutustumista, laululeikkejä, satuja musiikkitehostein, esimerkiksi laulaen sekä laulujen sepittelyä (Komiteanmietintö 1970: A 5, 274). Vuosiluokilla 3 4 laulut ovat samoja, mutta lisäksi tutustutaan myös tunnettuihin lauluihin, erityisesti kotimaisiin. Kolmannella luokalla opetellaan oman maakunnan laulu ja Maamme-laulu ja neljännellä luokalla muita maakuntalauluja sekä eri kansallislauluja ja tutustutaan kaksiääniseen laulamiseen. 3 4 luokkien musiikin tunnit sisältävät myös kaanoneita, loruja, hokemia, puhekaanoneita ja äänenkäytönharjoituksia sekä tutustutaan laulujen rakenteeseen. Lauluja lauletaan myös mahdollisesti muilla kielillä. Luokilla 5 6 toistuvat samat kuin edellisinä vuosina, mutta lisänä myös ajankohtaiset viihdelaulut. (Emt., 275.) Tässä opetussuunnitelmassa onkin lueteltu erittäin tarkkaan mitä musiikin tunneilla tulee laulaa. Kuulostaa hieman erikoiselta sanoa, että virret ja hengelliset laulut kuuluisivat lasten mielikuvamaailmaan, mutta tuona aikana kirkon ja uskonnon asema oli merkittävämpi kuin tänä päivänä. Vuoden 1985 valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteissa musiikin sisältö on jaettu viiteen osa-alueeseen ja ne ovat: dynamiikka, sointiväri, rytmi ja tempo, melodia, harmonia ja muoto (Kouluhallitus 1985, 192 193). Laulaminen voi sisältyä näihin kaikkiin osa-alueisiin. Opetussuunnitelmassa esitetään, että dynamiikkaan laulamisessa tutustutaan 3 4 luokilla resonanssin avulla eli käsitellään, mikä merkitys resonanssilla on äänen voimistamisessa. Myös terveeseen äänenkäyttöön tutustutaan ymmärtämällä äänen liiallisen voimakkuuden terveydellisiä haittoja. Luokilla 5 6 tutustutaan äänen sähköiseen vahvistamiseen, esimerkiksi mikrofonin avulla. (Kouluhallitus 1987, 8). Sointiväriä käsitellään 1 2 luokilla opettelemalla käyttämään omaa ääntä eri tavoin ja tuottamaan erilaisia ääniä. Luokilla 3 4 tutustutaan kuuntelemalla eri äänityyppeihin (sopraano, altto, tenori ja basso). Rytmiä ja tempoa käsitellään tutustumalla eri tahtilajeihin luokilla 5 6 esimerkiksi laulamalla sekä opetellaan merkitsemään muistiin helppoja laulun pätkiä. Melodiaa käsitellään luokilla 3 4 laulamalla sävelmiä nuoteista ja korvakuulolta sekä sepitetään omia sävelmiä. 5 6 luokilla opetellaan laulamaan sävelmiä eri korkeuksilta. Harmoniaan tutustutaan 3 4 luokalla laulamalla kaanoneita ja helppoja kaksiäänisiä lauluja. 5 6 luokalla puolestaan opetellaan laulamaan toista sekä mahdollisesti kolmatta ääntä melodian rinnalla. Muotoon musiikissa tutustutaan 1 2 luokilla kokemalla erilaisia muotorakenteita laulujen yhteydessä. (Emt., 9 13.) Vuoden 1985 opetussuunnitelmassa on melko yksityiskohtaisesti selitetty opetuksen sisältö ja vielä tarkemmin sitä on avattu musiikin oppaassa. Nämä ohjeet ovat oletettavasti tuke-

17 neet hyvin opetuksen toteuttamista. Laulamista ei opetussuunnitelmassa ole enää niin paljon kuin ensimmäisessä opetussuunnitelmassa, mutta laulaminen sisältyy näihin kaikkiin kuuteen musiikin osa-alueeseen. On myös hyvä, että tässä opetussuunnitelmassa ei ole lueteltu mitä kappaleita tulee opetella, kuten vuoden 1970 opetussuunnitelman perusteissa on lueteltu. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteiden mukaan laulaessa kehitetään oppilaan musiikillisia perustaitoja- ja tietoa. Tärkeää on myös yhdistää musiikin osa-alueet tiiviiksi oppimiskokonaisuuksiksi. (Opetushallitus 1994, 98.) Juuri tämän takia uskon, että opetussuunnitelmassa ei ole lueteltu opetuksen sisältöjä lähellekään niin tarkasti kuin edellisissä opetussuunnitelmissa. Pitää kuitenkin muistaa, että myös muiden oppiaineiden sisällöt on kirjattu tähän opetussuunnitelman perusteisiin yhtä suppeasti. Vuoden 2004 valtakunnallisessa opetussuunnitelman perusteissa vuosiluokkien 1 4 sisällöiksi kerrotaan äänenkäytön harjoitukset, esimerkiksi loruillen, puhuen ja laulaen, sekä laululeikkejä. Musiikin tunneilla tulee myös kerryttää lauluohjelmistoa, johon sisältyy myös moniäänisyyttä harjoittavia lauluja. Laulujen avulla tutustutaan suomalaiseen ja muihin kulttuureihin sekä musiikin eri tyylilajeihin ja aikakausiin. (Opetushallitus 2004, 232 233.) Luokilla 5 9 keskeisiä sisältöjä ovat yksi- ja moniääninen ohjelmisto, josta osa pitää osata ulkoa. Kappaleiden tulee edustaa eri tyylilajeja ja opetuksen tulee sisältää myös harjoitteita, jotka kehittävät äänenkäyttöä ja ääni-ilmaisua. Laulamista tulee myös harjoittaa improvisoiden. (Emt., 234.) Vuoden 2004 opetussuunnitelma onkin paljon tarkempi oppiaineen sisällöltään kuin edeltäjänsä. Uusimmassa valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa vuodelta 2014 vuosiluokilla 1 2 sisältöalueita ovat luontevan äänenkäytön opetteleminen, hengitystä ja laulamista. Musiikkia opetetaan laulujen, leikkien ja lorujen avulla. (Opetushallitus 2014, 142.) Musiikin ohjelmistoksi tulee valita lauluja, jotka sopivat oppilaiden ikäkauteen ja koulun toimintakulttuuriin. Ohjelmiston valinnassa tulee myös kiinnittää huomiota kulttuuriperinnön vaalimiseen sekä oppilaiden omiin kulttuureihin. (Emts.) Vuosiluokilla 3 6 keskeisiä laulamiseen liittyvät sisältöalueet ovat samoja kuin aiemmilla luokilla, mutta tietoja ja taitoja syvennetään. Ohjelmiston valinnassa tulee ottaa huomioon myös 1 2 luokilla huomioitavat asiat, mutta ohjelmiston tulee lisäksi sisältää myös populaarimusiikkia, taidemusiikkia sekä kansanmusiikkia. Tähän uusimpaan opetussuunnitelmaan on otettu takaisin samat sisältöalueet, jotka olivat vuoden 1985 valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Nämä teemat ovat: dynamiikka, sointiväri, muoto, harmonia, melodia ja rytmi. (Emt., 264.) Mielestäni onkin hyvä asia, että nämä teemat ovat palanneet opetus-

18 suunnitelmaan, koska ne olivat jo vuoden 1985 valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa oikein oivallisia. On myös tärkeää, että opetussuunnitelman mukaan tuntien laulut tulee valita oppilaiden ikäkauden ja koulun toimintakulttuurin mukaan. Tärkeä kulttuuriperinnön vaalinta ilmenee myös tavoitteiden lisäksi täällä laulun sisällöissä. Eri vuosien valtakunnalliset perusopetuksen opetussuunnitelmat eroavatkin siis paljon toisistaan myös sisällön osalta. Osassa opetussuunnitelmissa sisällöt ovat määrätty hyvin tarkasti, mutta esimerkiksi vuoden 1994 opetussuunnitelmasta jää hyvin suppea kuva musiikin oppiaineen sisällöistä. Ensimmäisessä opetussuunnitelmassa vuodelta 1970 on listattu hyvinkin tarkkaan, millaisia lauluja tulee koulussa laulaa. Mielestäni näin tarkka listaus on turhaa ja siitä luovuttiinkin jo seuraavassa opetussuunnitelmassa vuonna 1985. Tarkempia sisältöjä onkin parempi listata kunta- ja koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa. Vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteissa listatut sisältöalueet ovat erittäin toimivat ja onkin hyvä, että ne on tuotu takaisin uusimpaan vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteisiin. 3.3 Laulunopetuksen työtavat Vuoden 1970 valtakunnallisessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on määritelty hyvinkin tarkasti musiikin oppiaineen työtapoja. Kouluhallitus on tehnyt myös oppaita, joissa määritellään musiikin opettamisen työtapoja vieläkin laajemmin. Opetussuunnitelmassa laulamisen kerrotaan olevan lasten luonnollisin keino ilmaista musiikkia. Tämän takia opetuksen tavoitteena onkin harjoittaa laulamista koko kouluajan. Tätä voidaan edistää valitsemalla oppisisällöksi lauluja, jotka kiinnostavat oppilaita sekä ovat monipuolisia. Musiikin tunneille tulee valita lauluja, jotka sävelalueelta sopivat kaikkien oppilaiden laulettavaksi. Opettajan tulee myös vähintään kerran lukuvuoden aikana merkitä oppilaan äänialue oppilaista pidettävään äänikorttiin. (Komiteanmietintö 1970: A 5, 277.) Jokaisella oppilaalla on oma äänikortti, josta opettajan on helppo seurata oppilaan kehittymistä laulajana. Oppitunneilla tulee valita tarpeeksi vaikeita lauluja, jotta ne innostavat musikaalisesti lahjakkaita oppilaita. Tässä opetussuunnitelmassa on kerrottu tarkkaan, miten uusi laulu tulee oppilaille opettaa. Oppilaiden tulee kuulla laulu tai sävelmä monta kertaa, esimerkiksi opettajan laulamana tai soittamana ennen sen laulamista yhdessä. Laulun sanat lausutaan oikeassa rytmissä ja vaikeat sanat selvitetään, samalla seurataan sanoja ja sävelmää taululta tai kirjasta. Väärin menneet kohdat tulee korjata heti, etteivät ne tallennu oppilaan mieleen. Laulun sävelkulkua