Maakuntien yhteiset verkkosisällöt -hanke Hanke-esittely 26.3.2018 1
Sisältö Terminologiaa Tausta Tavoitteet Hankkeen tuotokset Sisältöjen aihekokonaisuuksien rajaukset Hankeorganisaatio Aikataulu Palvelupolut Verkkoviestijän rooli hankkeessa Sidosryhmät 2
Terminologiaa Palvelutietovaranto (PTV): Suomi.fi-palvelutietovaranto on kansallinen, julkishallinnon yhteinen tietomalli ja tietokanta, johon kuvataan kaikki julkiset palvelut, niiden vastuuorganisaatiot, palvelujen ominaisuudet sekä asiointikanavat kuten sähköiset asiointipalvelut ja paikalliset palvelupisteet. Palvelujen kohderyhmänä voivat olla yksityishenkilöt, yritykset tai viranomaiset. Palveluiden pohjakuvaukset: Palvelutietovarantoon on laadittu valmiita pohjakuvauksia lakisääteisiin tehtäviin liittyville tai muuten yleisesti tuotetuille palveluille. Pohjakuvauksiin on määritelty palvelujen sisältö lyhyesti siten kuin se laissa määritellään. Kunta/maakunta itse kuvaa palvelun paikalliset tiedot pohjakuvauksen lisäksi. Pohjakuvauksen voi myös jättää käyttämättä ja kuvata palvelun kokonaan itse. Tietosisältö: Suomi.fi-verkkopalvelun tietosisällön tavoitteena on tarjota eri tilanteissa tarvittavaa olennaista opastusta ja tietoa sekä niihin liittyviä palveluja kansalaisille, yrittäjille ja viranomaisille. Yksi tietosisällön kokonaisuus voi tarpeen mukaan kattaa kaikki mainitut tilanteet. Tietosisältö helpottaa hallinnonrajat ylittävien palvelujen käyttöä ja vähentää verovaroin tuotettuja yhden asian verkkosivustoja. Tietosisältö antaa käyttäjälle valmiuksia omatoimiseen etenemiseen tarjotulla palvelupolulla ja kommunikointiin palvelutuottajien kanssa. Tietosisällöksi käsitetään myös sellaiset sisällöt, joihin ei välttämättä liity palveluita ja verkkoasioinnin mahdollisuuksia. 3
Tausta Maakunnat ja virastot suunnittelevat tällä hetkellä alueellisia verkkosivujaan. Jotta jokainen toimija ei päädy eri lopputulokseen, on tarve luoda yhteisiä konsepteja maakuntien vastuulle siirtyvien palveluiden esittämisestä verkossa. Näin varmistetaan ymmärrettävä ja yhtenäinen rakenne ja sisältö. Palvelumuotoilua on jo tehty joidenkin maakunnan vastuulle siirtyvien palvelukokonaisuuksien osalta, mutta kokonaisnäkemys verkkoasioinnin asiakaspolusta on puutteellinen. On tarve varmistaa myös palvelujen löydettävyys. Tällä hetkellä eri toimijoiden alueellisia verkkosivuja on monta, eikä niiden roolit ole aina selkeitä kansalaisen näkökulmasta. Tämä vaikeuttaa asiointia, mutta myös sisällöntuotantoa ja ylläpitoa sekä tekee verkkoviestinnän kehittämisestä kallista. 4
Hankkeen tavoitteina on varmistaa että: Kansalaiset Löytävät tarvitsemansa palvelut sekä helposti ymmärrettävää tietoa ja opastusta palveluista. Osaavat asioida maakunnan kanssa vaivattomasti. Maakunnat, virastot ja liikelaitokset Hyödyntävät palvelutietovarantoa monipuolisesti joko suoraan Suomi.fi:n tai sen tarjoamien rajapintojen kautta. Rakentavat helppokäyttöiset verkkopalvelut kustannustehokkaasti, hyödyntämällä yhteisiä konsepteja ja sisältöjä. 5
Hankkeen tuotokset 1. Mallisuoritus verkkopalvelun palvelukonseptista maakuntien hyödynnettäväksi Alueellisten verkkopalveluiden kokonaiskonsepti verkkoviestinnän valmistelijoille, käsittäen verkkosivujen roolit, yhteisen sisällön rakenteet ja navigaation. Käyttäjäprofiilit sekä palvelun löydettävyyttä edistävät palvelupolut valituista kohdepalveluista. 2. Pohjakuvaukset maakunnan palveluista Laadukkaat pohjakuvaukset maakuntien palveluista Suomi.fipalvelutietovarantoon. Ohjeet hallittuun siirtymään kuntien ja virastojen vastuulta maakunnille. 3. Yhteiset tietosisällöt ja niiden hallintamalli Yhteiset tietosisällölliset tekstit, joita maakunnat voivat rikastaa omilla tiedoillaan. Linjaukset ja ohjeet maakuntien yhteisten sisältöjen sisällöntuotantoon ja - hallintaan. 6
Sisältöjen ainekokonaisuuksien rajaukset Kaikki maakuntien palvelukokonaisuudet ovat:* Alueiden kehittämispalvelut Alueidenkäytön palvelut Liikennepalvelut Luonnonsuojelun palvelut Kasvupalvelut Maahanmuuttopalvelut Maatalous- ja elintarviketuotannon palvelut Maaseudun kehittämispalvelut Pelastus- ja turvallisuuspalvelut Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut Vesien ja merenhoidon palvelut Vesi- ja kalatalouden palvelut Ympäristöterveyden palvelut Hanke käsittää vähintään vasemmalla lihavoidut palvelut: Pelastus- ja turvallisuuspalvelut Kasvupalvelut Sosiaali- ja terveyshuollon palvelu (valinnanvapaus, 116117) Päätöksenteko ja osallistuminen, hallinto Mahdollisia muita kohdealueita: Alueiden käytön ja ympäristön palvelut Muita sosiaali- ja terveyspalvelujen osakokonaisuuksia (Lapsi- ja perhepalvelut, 116117) Kokonaisuudet projektoidaan ja jokaiselle työryhmälle valitaan oma projektivastaava päävastuullisesta ministeriöstä/laitoksesta. Hankepäällikkö vastaa kokonaisuudesta. * http://alueuudistus.fi/tiekartta/maakunnan-palvelut 7
Työryhmät (LUONNOS) Hankeorganisaatio Maakunta- ja soteuudistuksen projektiohjausryhmä pj. Päivi Nerg (VM) Suomi.fi:n strateginen ohjausryhmä pj. Maria Nikkilä (VM) Rooli: Strateginen ohjaus ja resurssit Digimuutoksen hanketoimisto pj. Tomi Hytönen (VM) Maakuntauudistuksen viestintäryhmä pj. Thomas Sund (VM) Rooli: Vastaa hankkeen sisällöllisistä rajauksista pj. Virpi Kankaanpää (STM) Esittelijä: Janne Pajusalo (VRK) Marjukka Ala-Harja (VM) Katja Väänänen (VM) Milla Meretniemi (SM) Minna Hänninen (KEHA-keskus) Pirkko Romakkaniemi (VRK) Terhi Tuokkola (VRK) Tuuli Krekelä (VRK) Jani Ruuskanen (VRK) Mari Kervinen (VRK) Tero Manninen (Uusimaa 2019) Tiina Tanni (Pirkanmaa 2019) Emmi Hyvönen (Keski-Suomi 2020) Karri Vainio (Kuntaliitto) Tiina Nikmo (Vimana) Hankkeen koordinaatioryhmä Rooli on varmistaa että: Valitaan oikeat teemat käsittelyyn. Työryhmissä tehdään oikeita asioita. Hanke etenee aikataulussa ja tuottaa tavoitteiden mukaisia tuloksia. Hankkeessa ei tehdä päällekkäistä työtä toisten hankkeiden kanssa. Huomioidaan kaikki tarpeelliset sidosryhmät ja riippuvaisuudet. Hankeryhmä Hankkeen omistaja: Pirkko Romakkaniemi (VRK) Hankepäällikkö: Janne Pajusalo (VRK) Terhi Tuokkola (VRK) Mikko Sääskilahti (Gofore) Ofri Porat (Gofore) Viestintätoimisto (NN) NN Kasvupalvelut Päätöksenteko ja osallistuminen NN (VM) Sosiaali- ja terveyshuollon palvelut Virpi Kankaanpää (STM) Pelastus- ja turvallisuuspalvelut Milla Meretniemi (SM) Muut kohdealueet? NN Muut kohdealueet? NN Muut teemat NN 8
Aikataulu Helmikuu 2018: Sisältöjen tarkennus, Työryhmien perustaminen ja projektointi. Työryhmien perustaminen. Valitaan tarkemmat kohdealueet, analysoidaan jo tehdyt materiaalit. Maaliskuu-Huhtikuu 2018: Luodaan käyttäjäpersoonat ja suunnitellaan toivotut asiakaspolut. Määritellään kokonaiskuva asiakkaiden verkkopalveluista, eri verkkopalvelujen rooli ja näkymät käyttäjäryhmien palvelutarpeiden pohjalta. Touko - kesäkuu 2018: Yhteisten- sekä maakunnan omien sisältöjen konsepti, rakenne, tuotantomalli ja hajautetun sisällöntuotannon ohjeet. Syyskuu - joulukuu 2018: Tuotetaan valtakunnalliseen käyttöön tarkoitetut tekstit. Tuetaan maakuntia verkkopalveluiden suunnittelussa, jotta mahdollisimman moni hyödyntäisi yhteisiä sisältöjä. Tammikuu 2019 Ohjeistus palvelukuvausten siirtämiseksi nykyisiltä järjestäjiltä maakunnille. Suomi.fi integroi sisällöt tehtyihin maakuntanäkymiin. Jatkotoimien suunnittelu ja hankkeen päätös. 9
Palvelupolut: Palvelun käyttäjä (kansalainen, yritys, järjestö) voi hakea tietoa maakunnan palveluista monesta eri verkkopalvelusta. On tavoiteltavaa, että kaikissa vaihtoehdoissa tarjotaan samansuuntainen polku palveluiden luo. Maakuntanäkymien tekninen toteutus Suomi.fi:ssä on osa VRK:n Suomi.fi jatkokehityshanketta (SuoJa). Maakuntanäkymä Suomi.fi -verkkopalvelussa: Yhteinen toimitettu tietosisältö Palvelun pohjakuvaus Alueellinen palvelukuvaus, jota maakunta voi rikastaa omalla sisällöllään Suomi.fi-palveluhallinta (sisällönhallinta SIHA) Alueellinen verkkopalvelu: Palvelun käyttäjä voi etsiä tietoa esimerkiksi Suomi.fi:n kautta, kunnan / maakunnan verkkopalvelusta, tai palvelun tuottajan valtakunnalliselta / alueellisesta verkkopalvelusta Yhteinen toimitettu tietosisältö Palvelun pohjakuvaus maakunta voi rikastaa palvelukuvausta joko PTV:hen tai omaan julkaisujärjestelmään luodun sisällön kautta Suomi.fipalvelutietovaranto (PTV) Oma julkaisujärjestelmä Maakunnat ja palveluiden tuottajat kuvaavat palvelunsa suoraan palvelutietovarantoon, tai vaihtoehtoisesti omaan järjestelmään josta kuvaukset siirtyvät rajapintaa hyödyntäen palvelutietovarantoon. 10
Maakunnan verkkoviestijän rooli hankkeessa Yhteistyö Maakuntien verkkosivujen sisällöt hanke Yhteiset tietosisällöt ja tekstit sovituista perussisällöistä Tuotanto ja ylläpito Suomi.fipalveluhallinnassa, josta tuodaan rajapinnan kautta mm. maakunnan omille sivuille ja Suomi.fihin Suomi.fi-palveluhallinta (sisällönhallinta SIHA) Yhteistyö Palvelutietovarannon pääkäyttäjät ylläpitäjät maakunnan eri organisaatioissa Yhteisen tietomallin mukaisesti kuvatut palvelut asiointikanavineen Tuotanto ja ylläpito Suomi.fipalvelutietovarannossa, josta tuodaan rajapinnan kautta mm. maakunnan omille sivuille Suomi.fipalvelutietovaranto (PTV) Pääkäyttäjä Oma julkaisujärjestelmä Maakunnan verkkoviestijä
Sidosryhmät Päävastuussa tekemisestä: Maakunnat Maakuntauudistuksessa mukana olevat ministeriöt Suomi.fi:n toimitus (VRK) Liittyvät yhteistyötahot: Tarpeelliset virastot, laitokset ja yhtiöt: ELY-keskukset, TE-toimistot, Vimana, Sote-digi-yhtiö, Maakuntien tilakeskus, Aluehallintovirasto, Kela, THL, Valvira, Syke, Keha-keskus, tarvittaessa muut Suomen Kuntaliitto Selkokeskus Sanastoasiantuntijat Digipalveluiden asiantuntijat muista projekteista 12
13 Tehdään yhdessä Suomen parhaimmat, asiakkaita auttavat verkkopalvelut!
Lisätietoja: Hankepäällikkö Janne Pajusalo, VRK Kehityspäällikkö Pirkko Romakkaniemi, VRK Viestintäpäällikkö Virpi Kankaanpää, STM Kehittämispäällikkö Marjukka Ala-Harja, VM Viestintäpäällikkö Thomas Sund, VM 14