Humanistinen ammattikorkeakoulu - Humak Ohjeita lähteiden käyttöön ja lähdeviitteiden merkitsemiseen
MIKÄ ON LÄHDEVIITTEIDEN TARKOITUS? Lähteiden monipuolinen käyttäminen ja lähdeviitteiden huolellinen merkitseminen ovat edellytyksiä tietoperustaisen tekstin uskottavuudelle. Perustellessamme asiaa vetoamme tuntemiimme ja lukemiimme lähteisiin, mutta tarkoitus ei ole siteerata lähteitä sanasta sanaan. Lähteestä otetaan olennaiset asiat soveltaen niitä omaan aiheeseen. Tämä pätee myös vieraskielisiin lähteisiin, joita ei ole tarkoitus suomentaa sanatarkasti. Tekstiin ei pidä kirjoittaa mitään, mitä tekijä itse ei ole täysin ymmärtänyt ja sisäistänyt. Lähdeviitteen täkein tarkoitus on kertoa lukijalle, kenen tekstiä tai ajatuksia lainataan tai referoidaan, ja mistä kirjoittaja on ammentanut tietoja käsittelemästään asiasta. Lukijan tulee voida tarkistaa tiedon oikeellisuus alkuperäisestä lähteestä. Lisäksi lukijan mielenkiinto aihepiiriä kohtaan saattaa viritä ja hän haluaa perehtyä aihepiiriin lähteiden perusteella laajemminkin. Lähdeviitteiden avulla annamme kunnian käyttämästämme asiasisällöstä sille taholle, jolle se kuuluu. Tekijänoikeudet suojaavat julkaistuja teoksia ja niiden rikkomisesta (plagioinnista) seuraa rangaistus tai vähintäänkin ikäviä tilanteita. Tekijänoikeudet suojaavat ensisijaisesti teosten julkaisumuotoa, mutta tietosisältö kuuluu aina sitaattioikeuden piiriin. Voimme siis käyttää, tulkita ja muokata toisen henkilön tuottamaa tietoa, kunhan sen alkuperä on ilmoitettu asianmukaisesti. Humanistisessa ammattikorkeakoulussa noudatetaan kaikissa tapauksissa tämän ohjeen mukaista käytäntöä. Jos tästä ohjeesta ei löydy vastausta eteen tulleeseen kysymykseen, voi tarkentavia ohjeita katsoa esimerkiksi teoksesta Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (2016 tai uudempi painos) Tutki ja kirjoita. Pulmakohdissa auttavat myös opinnäytetöitä ohjaavat opettajat. Missä opiskeluun ja julkaisuihin liittyvissä tapauksissa lähteet täytyy merkitä? Periaatteena on, että lähdemerkintöjä käytetään kaikissa tietoperustaisissa teksteissä ja muissa julkaisuissa. Lähteiden merkitseminen on erityisen tärkeää opinnäytetöissä, esseissä, raporteissa ja julkaistavissa artikkeleissa, mutta myös erilaiset esitykset, yhteenvedot ja jopa kommentoivat viestit on monesti syytä varustaa viitemerkinnöillä. Emme saa väittää omaksemme sellaista asiaa, jonka olemme lainanneet jostakin toisaalta. Eri tarkoituksia varten lähteet on mahdollista merkitä hiukan eri tavoin, kunhan alussa mainittuja periaatteita noudatetaan. Esimerkiksi opinnäytetöissä lähdeviitteet on merkittävä yksityiskohtaisesti, mutta vaikkapa puheenvuoron tukena käytettävissä diaesityksissä riittää yleisempi viittaustapa. Puhuja voi tarkentaa, mitä lähteitä hänen esityksensä taustalla on. Yleensä esimerkiksi julkaisun toimittaja, tilaisuuden järjestäjä tai opettaja antaa tarkempia ohjeita lähteiden merkitsemisestä kussakin tilanteessa. Milloin viittausta tarvitaan ja mihin asti sen vaikutus tekstissä ulottuu? Lähdeviittausta tarvitaan aina, kun käytämme tai muokkaamme sellaista tietosisältöä, jonka olemme löytäneet jostakin tietystä lähteestä. Yleisenä käytäntönä kuitenkin on, että ns. yleistiedon käyttöön ei välttämättä tarvita erikseen mainittua lähdettä. Jos kirjoitamme: Suomi on tasavalta tai aurinko laskee
länteen, voidaan tämän tasoisia asioita pitää yleistietona, eikä viitettä tarvita. Sen sijaan, jos tekstimme sisältää jonkin yleistietoa luonnehtivan tai tarkentavan määrittelyn, voidaan lähdeviitettä tarvita. Jos kirjoitamme: Suomi on tasavalta, mutta viime aikoina on käyty julkista keskustelua poliittisten osallistumismahdollisuuksien kaventumisesta, tarvittaisiin ainakin yksi viite lähteeseen, jossa tätä keskustelua on käyty. Aina rajankäynti lähdeviitteen tarpeellisuudesta ei ole yksiselitteinen. Näissä tapauksissa kannattaa harkita asiaa yhdessä opettajan, kokeneen kirjoittajan tai mahdollisen tekstin toimittajan tai julkaisijan kanssa. Vain harvoin teksti kuitenkaan sisältää liikaa lähdeviitemerkintöjä. Lähdeviitteen vaikutusalue tekstissä ulottuu korkeintaan yhteen tekstikappaleeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokainen tietoperustainen kappale, jossa sisältönä on jotakin muuta kuin kirjoittajan omaan pohdintaa, tarvitsee ainakin yhden lähdeviitteen. Kappaleen vaihtuessa tarvitaan uusi viitemerkintä, vaikka lähde säilyisikin samana. Lähdeviitteen vaikutusalue voi rajoittua myös yhteen virkkeeseen. Tällöin viitemerkintä tehdään virkkeen sisään eli ennen pistettä. Muissa kuin kappalejakoon rakentuvissa esityksissä, esimerkiksi esittelydioissa, sovelletaan vastaavaa periaatetta. Periaatteessa jokainen esitysdia tarvitsee omat viitemerkintänsä, jos olemme käyttäneet muilta lainattua tietosisältöä. Mitä lähdeviitteiden merkitsemisen tapaa Humakissa käytetään? Lähdeviitteiden merkitsemistapoja on kolme erilaista: 1. Tekstiviitteet, joissa viitemerkintä tulee tekstin sisään merkittäviin sulkeisiin. 2. Alaviitteet, joissa tekstiin merkitään yläindeksi asianomaiseen viittauskohtaan ja viitteet kootaan sivun alalaitaan leipätekstistä erottuvaksi luetteloksi. 3. Loppuviitteet, joissa tekstiin merkitään yläindeksi asianomaiseen viittauskohtaan ja viitteet kootaan koko tekstin loppuun omaksi luettelokseen. Humakissa käytetään ensisijaisesti tekstiviitteitä, ja tämä ohjeistus on laadittu tekstiviitemerkintöjä varten. Samaa käytäntöä noudatetaan läpi koko tekstin, eikä sitä voi vaihtaa kesken kaiken. Jos tekstissä käytetään viitteiden merkitsemiseen tekstiviitejärjestelmää, ei se estä käyttämästä vaikkapa alaviitteitä leipätekstistä erottuvien tarkennusten tekemiseen tai tarvittavien lisätietojen esittämiseen. Joissakin poikkeustapauksissa, jos julkaisun toimittaja on siitä antanut ohjeen tai opinnäytetyötä ohjaava opettaja luvan, voi käyttää myös ala- tai loppuviitejärjestelmää. Tällaisena poikkeuksena voisi olla vaikkapa sellainen opinnäytetyö, jossa käytetään poikkeuksellisen paljon asiakirjalähteitä. Tällöin tekstiviitteistä voisi tulla niin pitkiä, että ne haittaisivat olennaisesti tekstin luettavuutta. Miten lähdeviitteet merkitään tekstiviitteinä? Lähdeviitteet merkitään tekstissä sen virkkeen tai kappaleen perään, jossa on viitattu referoimalla tai lainaamalla suoraan jonkun muun ajatuksiin. Ensisijaisesti lähteeseen viitataan kirjoittajan sukunimellä, jos käyttämämme teksti on jonkun tietyn henkilön kirjoittama. Lähdeviitemerkinnässä mainitaan tekijän sukunimi, teoksen julkaisuvuosi ja sivu tai sivut, joista ajatus on peräisin; esimerkiksi (Heikkinen 2009, 123). Lähdeviitteen tarkoituksena on antaa tarvittava informaatio, joka vastaa lähdeluettelossa olevia julkaisun tietoja, mutta lähdeviitettä ei paisuteta millään muulla informaatiolla. Esimerkiksi kirjoittajan etunimi tai sen alkukirjain ovat turhia eikä niitä tule merkitä. Myös sivu tai s. -merkinnät viitteessä ovat turhia. Jos teoksella on tekijöitä enemmän kuin kaksi, eikä ole tietoa, mikä osa teoksesta on kenenkin kirjoittama, viitteessä mainitaan ensimmäisen kerran viitattaessa kaikki kirjoittajat: (Heikkinen, Tolonen, Moilanen & Seppänen 2002, 123). Seuraavilla kerroilla riittää, että mainitaan ensimmäinen nimi, jonka perään liitetään ym.: (Heikkinen ym. 2002, 123).
Mikäli viitataan koko teoksen tai artikkelin läpäisevään ajatukseen, ei sivunumeroa merkitä. Kun viitataan toimitetussa kokoomateoksessa olevaan artikkeliin, merkitään tekijäksi artikkelin kirjoittaja, ei teoksen toimittaja. Suullisiin tai joihinkin sähköisiin lähteisiin viitattaessa sivunumeroa ei ole, jolloin viite päättyy vuosilukuun: (Liimatainen 2009). Jos samalta tekijältä on useampia samana vuonna julkaistuja teoksia, artikkeleita tai muita kirjoituksia, ne erotetaan toisistaan lähdeviitteissä ja -luettelossa lisäämällä julkaisuvuoden loppuun aakkosjärjestyksessä pieni kirjain, jonka eteen ei tule välilyöntiä: (Heikkinen 2007a, 123), (Heikkinen 2007b, 10). Jos kyseessä on kaksi sukunimeltään samannimistä tekijää samalta vuodelta, lähdeviitteeseen kirjoitetaan tekijän sukunimi ja etunimen ensimmäinen kirjain: (Heikkinen, H. 2002, 36). Muissa tapauksissa etunimeä tai sen alkukirjainta ei koskaan merkitä. Kun lähteeseen viitataan vain yhdessä virkkeessä, lähdeviite sijoitetaan virkkeen sisään ja piste tulee sulkeen jälkeen: Gallialaisten sitkeys oli roomalaisten keskuudessa tunnettua (Heikkinen 2009, 123). Jos lähteeseen viitataan useammassa virkkeessä, lähdeviite toimii ikään kuin itsenäisenä virkkeenä ja piste sijoitetaan sulkeiden sisään: Gallialaisten sitkeys oli roomalaisten keskuudessa tunnettua. Se jos mikä kiihdytti paikallisen sotilasvirkamiehen mieltä. (Heikkinen 2009, 123 124.) Tällaisen viitteen vaikutusalue ei ulotu kappalerajan yli, vaan kukin tekstikappale vaatii omat viitteensä. Viitattaessa useamman kerran peräkkäin samaan lähteeseen ensimmäisellä kerralla viitteeseen tulee tekijä, vuosi ja sivut. Jatkossa riittää viittaus edellä mainittuun teokseen, mt.: Gallialaisten sitkeydessä oli omat harmittavat puolensa (mt., 123 124). Lähteeseen voidaan viitata myös tekstin yhteydessä käyttäen kirjoittajakeskeistä viittausta. Kirjoittajakeskeinen viittaus tähdentää tulkinnan esittäjää ja viestittää, että joku toinen saattaisi päätyä erilaiseen tulkintaan. Tällöin viitteeseen merkitään vain julkaisuvuosi ja mahdollinen sivunumero: Matti Lindin (2006, 13) mukaan gallialaisten sitkeydessä ei ole mitään harmittavaa. On suositeltavaa käyttää pelkästään alkuperäisiä lähteitä. Toisinaan alkuperäislähdettä ei ole saatavilla tai sen hankkiminen on kohtuuttoman vaikeaa. Viitattaessa toissijaisen lähteen kautta alkuperäiseen lähteeseen on viitemerkinnässä oltava molemmat lähteet. Tämä onnistuu esimerkiksi seuraavasti: Virtanen (1996) osoittaa, että itse Julius Caesar kantoi syvää huolta gallialaisten itse- päisyydestä (Heikkinen 2009, 124). Lähdeluetteloon merkitään vain se teos, jonka olemme lukeneet eli tässä esimerkissä Heikkinen 2009. Viittauksen vakuuttavuutta lisää, jos sama asia löytyy useammasta eri lähteestä. Monen lähteen viitteessä kirjoittajien nimet tulevat peräkkäin ajalliseen järjestykseen samojen sulkeiden sisään. Lähteitä erottamaan käytetään puolipistettä: Rooman imperiumissa uskottiin, että gallialaisilla oli jokin epäinhimilliset voimat tuottava ihmejuoma. Juoman koostumusta tai muutakaan konkreettista tietoa siitä ei kuitenkaan saatu. (Vatanen 1996, 23; Moilanen 1997, 58; Heikkinen 2009, 126.) Jos tällaisessa viitteessä ei mainita sivunumeroa, merkitään eri kirjoittajia erottelevaksi välimerkiksi pilkku puolipisteen sijaan. Jos lähteenä käytetyn teoksen kirjoittaja ei ole tiedossa, viitataan siihen kyseisen dokumentin nimellä sekä sen vuosiluvulla ja sivunumerolla: (Toimintakertomus 2016, 14). Viitteessä voi käyttää myös julkaisijayhteisön nimeä joko yhdessä asiakirjan nimen kanssa tai yksistään: (SPR Toimintakertomus 2016, 14) vaihtoehtoisesti (SPR 2016, 14). Mikäli lähteenä olevan dokumentin nimi on pitkä, voidaan viitteeseen ottaa sen alusta vain ensimmäiset kolme sanaa, jotka löytyvät vastaavassa muodossa lähdeluettelosta: (Raportti Suomen talouden 2015). Lakeihin ja asetuksiin viitataan kyseisen säädöksen nimellä ja asetusnumerolla, jotka löytyvät helposti Finlex-tietokannasta: (Ammattikorkeakoululaki (932/2014)). Internet-lähteiden / sähköisten lähteiden viitettä kirjattaessa nou datetaan samoja periaatteita kuin muihinkin lähteisiin viitattaessa. Sivun osoitetta ei merkitä tekstiin, vaan ainoastaan tekijä ja vuosiluku. Vuosiluku on ensisijaisesti se, jolloin artikkeli on kirjoitettu. Mikäli lähteestä ei selviä, milloin se on kirjoitettu, käytetään vuosilukuna viittausvuotta. Internet-lähteissä tulee noudattaa erityisen huolellista lähdekritiikkiä.
Miten laaditaan lähdeluettelo? Lähdeluettelosta lukija näkee nopeasti, millaiseen aineistoon työ perustuu. Jo sen avulla hän pystyy arvioimaan käytetyn tietoperustan monipuolisuutta ja tasoa. Lähdeluettelon tietojen avulla lukijan tulee pystyä löytämään käytetty lähde, varmistumaan sen olemassaolosta ylipäätään ja siitä, onko kirjoittaja tulkinnut sen sisältämää tietoa pätevästi. Lähdeluetteloista löytyy usein myös virikkeitä tutustua käsiteltyyn aihepiiriin laajemminkin. Lähdeluettelosta käyvät ilmi kaikki ne lähteet, joihin tekstissä viitattu, ei kuitenkaan toissijaisia lähteitä. Lähteet merkitään luetteloon aakkosjärjestyksessä. Lähdeluettelo otsikoidaan sanalla LÄHTEET. Tarvittaessa lähdeluettelossa voi olla myös väliotsikoita, jos se selkeyttää ja on perusteltua erilaisten lähdetyppien erottelemiseksi; esimerkiksi Artikkelit ja kirjat, Raportit, Opetusmateriaalit, Opinnäytetyöt jne. Kirjoittajan on syytä päivittää lähdeluetteloa jatkuvasti kirjoitusprosessin aikana. Käytetyistä lähteistä tarvitaan seuraavia tietoja lähdeluetteloa varten: Tekijä(t), toimittaja(t) Julkaisuvuosi Teoksen / kirjoituksen nimi Suomentaja(t) Käytetty painos, jos niitä on useita Kustantajan / julkaisijan kotipaikka Teoksen toimittaja, jos kyseessä on kokoomateos Teoksen nimi, jos kyseessä on kokoomateos Sivut, joilla artikkeli on kokoomateoksessa Sarjanimike ja numero sarjassa Vuosikerta tai julkaisunumero Tilaisuuden aika ja paikka, jos viitataan esim. esitelmään Lähdeluettelossa olevan merkinnän ensimmäinen osa on sama kuin tekstissä oleva lähdeviitemerkintä eli tekijän sukunimi tai asiakirjan nimi. Sukunimen jälkeen merkitään etunimi, jos se on tiedossa. Julkaisuvuosi merkitään heti tekijän nimen jälkeen: Heikkinen, Heikki 2009. Julkaisuvuoden jälkeen mainitaan teoksen nimi: Heikkinen, Heikki 2009. Rooman nousu ja tuho. Jos kirjan nimessä on kaksi otsikkotasoa, niiden väliin laitetaan piste. Seuraavaksi tulee mahdollisen suomentajan nimi. Tämän jälkeen merkitään, monesko painos on kyseessä, sitten kustantajan kotipaikkakunta ja lopuksi kustantaja. Huomaa, että kustantaja ja painotalo ovat eri asioita. Heikkinen, Heikki 2009. Rooman nousu ja tuho. Kertomuksia tulipaloista. 5. painos. Helsinki: WSOY. Jos tekijöitä on useampia, kaikki mainitaan samassa järjestyksessä kuin ne ovat teoksen nimiössäkin: Heikkinen, Heikki & Tolonen, Anssi & Moilanen, Maija 2009. Roomalaiset. 8. painos. Helsinki: WSOY. Lähdeluettelo aakkostetaan ensimmäisen kirjoittajan sukunimen mukaan. Jos kirjoittajilla on sama sukunimi, lähteet järjestetään ensimmäisen poikkeavan kirjaimen mukaan. Heikkinen, Heikki 2009. Rooman nousu ja tuho. 5. painos. Helsinki: WSOY. Heikkinen, Jaakko 2003. Bysantti ennen Rooman tuhoa. Helsinki: Tammi. Saman kirjoittajan julkaisut järjestetään julkaisuajankohdan mukaan vanhimmasta nuorimpaan. Jos lähteenä on käytetty saman kirjoittajan samana vuonna ilmestyneitä julkaisuja, lähdeluettelossa oleva otsikko määrää järjestyksen. Lähteitä erottamaan käytetään pieniä kirjaimia. Heikkinen, Heikki 2009a. Gallialaiset. Helsinki: Edita Heikkinen, Heikki 2009b. Joonialaiset. Helsinki: Edita Heikkinen, Heikki 2009c. Suomalaiset. Helsinki: Edita
Kokoomateoksiksi sanotaan teoksia, joiden eri luvuilla on eri kirjoittajia. Silloin lähdeviitteessä viitataan juuri siihen kirjoittajaan, kenen ajatuksia lainataan sekä sivuun tai sivuihin, joilta kyseinen asia löytyy. Lähdeluetteloon merkitään lähdeviitettä vastaava tekijän nimi, vuosiluku, artikkelin nimi, teoksen toimittajat ja teoksen nimi, kustantajan tiedot ja artikkelin sivunumerot: Moilanen, Maija 2001. Rajakahakat Rooman imperiumin harmina. Teoksessa Heikki Heikkinen (toim.) Rooman valtakunta. 8. painos. Helsinki: WSOY, 122 143. Mikäli kysymyksessä on käännösteos, on mainittava suomentajan nimi: Francesco, Alberoni 2001. Rakastuminen. Suom. Ulla Ranta ja Liisa Ryömä. Helsinki: Otava. Sarjajulkaisuista mainitaan tekijän, julkaisun nimen ja julkaisuvuoden ohella sarjajulkaisusta vastaava laitos, julkaisusarjan nimi ja julkaisun numero: Heikkinen, Heikki 2009. Gallialaisten vastarintaliike Rooman vallan aikana. Itä- Suomen yliopisto. Historian laitoksen tutkimuksia A 1. Dokumentit ilman henkilötekijää merkitään lähdeluetteloon, kuten ne on merkitty lähdeviitteeseenkin eli omalla nimellään: Ammattikorkeakoululaki (932/2014). Lehtiartikkelit merkitään lähteisiin sijoittamalla ensin tekijän nimi, vuosiluku, artikkelin nimi, julkaisu, julkaisun vuosikerran (volyymin) numero sulkeisiin, julkaisun numero ja sivut, joilta artikkeli löytyy: Heikkinen, Heikki 1998. Suomalaisen ja gallialaisen syrjäytymisprosessin samankaltaisuus. Sosiaaliturva (11) 10/1998, 18 24. Opinnäytetöihin viitattaessa lähdeluettelossa kerrotaan tekijän, vuosiluvun ja työn nimen lisäksi myös se, missä se on tehty ja millaisesta opinnäytteestä on kysymys: Heikkinen, Heikki 1996. Gallialaisten perusterveydenhuollon haasteet. Susirajaopisto. Ammattikorkeakoulun perustutkinnon opinnäytetyö. Yliopistollisista opinnäytteistä mainitaan, minkä asteisesta työstä on kysymys: Heikkinen, Heikki 1998. Luonnonparannusmenetelmien problematiikkaa Rooman imperiumin ajalla. Hoitotieteen laitos, Tampereen yliopisto. Pro gradu -tutkielma. Suullisista lähteistä kerrotaan tietolähteen nimi, aika, aihe ja paikka: Heikkinen, Heikki 2006. Roomalaisen terveydenhuollon luennot 5. 12.11.2006. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu. Internet-lähteissä tulee olla sivun osoite ja päivämäärä, jolloin lähteeseen on viitattu. Päivämäärällä todistetaan sivun avautuneen ainakin tuona päivänä. Peltokoski, Jukka 2006. Prekariaatti, palkitsematon elämä. Teoksessa Tommi Hoikkala & Mikko Salasuo (toim.) Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoiminta. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura verkkojulkaisusarja 2006, 21 26. Viitattu 12.3.2009. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/prekaariruoska.pdf Tekstin sisällä edellä mainittu lähde merkitään seuraavasti: (Peltokoski 2006, 21 26). Usein verkkolähteestä on vaikea löytää henkilötekijää, jolloin tekijäksi merkitään verkkosivuston omistava instituutio: Humanistinen ammattikorkeakoulu 2009. Tiedote Laitoksessa rikosten vuoksi. Julkaisu alaikäisenä vastentahtoisesti huostaanotetuista. Viitattu 12.3.2009. http://www.humak.edu/opintotori/index.php. Lähdeviitteessä lähde merkitään: (Humanistinen ammattikorkeakoulu 2009). Lähdeteoksen tallennusmuodolla ei sinänsä ole merkitystä siihen, miten viite merkitään lähdeluetteloon. Esimerkiksi CD-muodossa olevan teoksen viitemerkintä on samanlainen kuin kirjaan tai verkkolähteeseen viitattaessa.