Kuopion hyvinvointijohtamisen rakenteet 23.3.2018 Julkinen kaikille
Missio Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän kasvun ja hyvän elämän. Toimintatapa Lupa tehdä toisin Avoimesti. Innostavasti. Yhdessä. Asukasta varten.
Kuopio 2030 Hyvän elämän pääkaupunki Terveyttä, elinvoimaa ja arjen rikkautta Visiota täsmentävät päämäärät Kestävästi kasvava miljoonan ihmisen keskus 200 000 asukasta vuonna 2040. Uudistuva ja kansainvälinen elinkeinoelämä sekä hyvä yritysilmasto. Savilahti Euroopan kiinnostavin oppimisja innovaatioympäristö. Suomen nopeimmin kehittyvä kokous-, tapahtuma- ja matkailualue. Terveys-, ympäristö- ja hyvinvointiosaamisen edelläkävijä. Ympäristöltään ainutlaatuinen ja innostava. Paras paikka lapsille.
KUOPION STRATEGIA Hyvinvoiva Kuopio on strategian yksi keskeinen elementti
Hyvinvoiva Kuopio Aktiivisuuteen innostava arki Tilojen helppo saatavuus Tukea tarvitsevien aktivointi Yhteistyö järjestöjen kanssa Varhainen tuki Lapsiperheiden ja nuorten varhainen tuki (aikuiskaverit, kotipalvelu, nivelvaiheet) Yksinäisyyden vähentäminen Vanhusten kotona asumisen tukeminen aktiivinen ja onnellinen vanhuus Työllistyminen ja toimeentulo Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Nuorten opintoihin ja työelämään sijoittuminen Turvallinen ja viihtyisä elinympäristö Maaseutu omaleimaisena elinympäristönä Monimuotoinen ekologinen rakentaminen Läpileikkaavat teemat: digitalisaatio, kansainvälisyys, kumppanuus www.kuopio.fi/hyvinvointi
https://www.kuopio.fi/fi/organisaatio
HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN PALVELUALUEIDEN YHTEISTYÖNÄ mm. hyvinvointikertomuksen työstäminen HYVINVOINTIRYHMÄ: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen: suunnittelu, koordinointi, kehittäminen ja arviointi AJ AJ KJ KAUPUNGINJOHTAJAN JORY APKJ APKJ APKJ SJ AJ AJ AJ AJ HYVINVOINTIRYHMÄ AJ AJ AJ AJ HYVINVOINTIKOORDINAATTORI HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN JOHTAJA KJ= APKJ= SJ= AJ= Kaupunginjohtaja Apulaiskaupunginjohtaja Strategiajohtaja Asiakkuusjohtaja HYVINVOINTIRYHMÄN VALMISTELEVA RYHMÄ ASIANTUNTIJOITA KAIKILTA PALVELUALUEILTA
Hyvinvointiryhmän tehtävät Kuopion kaupungin hyvinvointiryhmän tehtävänä on parantaa Kuopion alueen asukkaiden hyvinvointia kehittämällä ja arvioimalla hyvinvoinnin strategioita ja toimintamuotoja. Hyvinvointiryhmä tuottaa ja välittää tietoa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mahdollisuuksista, keinoista ja työtavoista sekä tuottaa Kuopion vuosittaisen ja valtuustokausittaisen hyvinvointikertomuksen. Ryhmä toimii lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman työryhmänä täydennettynä eri toimijoilla. Lisäksi hyvinvointiryhmä toimii ohjausryhmänä seuraavissa verkostoissa/työryhmissä/ohjelmissa: - maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan Healthy Cities- verkoston Kuopion paikallisena ohjausryhmä, - kansallisen Terve Kunta verkoston paikallisena ohjausryhmänä, - omahoito- ja digitaaliset arvopalvelut (ODA) Kuopion osaprojektin ohjausryhmänä, - Kuopion turvallisuussuunnittelun ohjausryhmänä ja - Kuopion mielenterveys- ja päihdesuunnitelman ohjausryhmänä - Kuopion lapsi- ja perhepalveluiden muutosryhmän (LAPE) ohjausryhmä www.kuopio.fi/hyvinvointiryhma
Hyvinvointiryhmän kokoonpano 23.3.2018 Apulaiskaupunginjohtajat: Vähäkangas Pekka, hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueelta, vs. Jari Saarinen, terveydenhuollon ja perusturvan palvelualueelta ja vs. Jari Kyllönen, kaupunkiympäristön palvelualue Perusturva- ja terveydenhuolto: perusturvajohtaja Antikainen Mari Annika, controller Kekoni Arja, projektisihteeri Laakko Heidi, kuntoutusjohtaja Korhonen Mikko, kehittämisasiantuntija Kankkunen Katriina ja digitalisaatioasiantuntija Arto Holopainen Kaupunkiympäristön palvelualue: Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen, kaupunkisuunnittelujohtaja Romppanen Juha, kaupungininsinööri Heikkinen Ismo ja asuntotoimenjohtaja Hiltunen Katri Kasvun ja oppimisen palvelualue: Kasvatusjohtaja Parkkisenniemi Juha ja opetusjohtaja Auvinen Leena Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue: hyvinvoinnin edistämisen johtajat Hentunen Janne ja vs. Kirsti Turunen ja hyvinvointikoordinaattori Säde Rytkönen Elinvoima ja konsernipalvelut: strategiajohtaja Lätti-Hyvönen Sirpa, työllisyyspalvelujohtaja Oksanen Pirjo, henkilöstöjohtaja Ruotsalainen Terttu, kansainvälisten asioiden koordinaattori Kovanen Raija Vetovoimaisuuden palvelualue: markkinointijohtaja Soininen Kirsi ja asiakaspäällikkö Kervola Petri
Hyvinvointiryhmän kokoonpano Hyvinvointiryhmän valmisteleva ryhmä eli rukkasryhmä : (23.3.2018) valmistelee hyvinvointiryhmään asiat Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue: Vs. hyvinvoinnin edistämisen johtaja, Turunen Kirsti ja hyvinvointikoordinaattori, Säde Rytkönen Kaupunkiympäristön palvelualue: Ympäristöterveydenhuolto, ympäristöterveyssuunnittelija Mannerkorpi Anne ja strateginen maankäyttö, kaupunkisuunnittelija Jussi Niilahti Vetovoimaisuuden palvelualue: viestintä ja asiakaspalvelut, asiakaspäällikkö Kervola Petri ja tiedottaja Henna Lindroos Perusturva ja terveydenhuolto: Sosiaalityön päällikkö, Sarnola Aulis, johtava sosiaalityöntekijä Nikula-Partanen Ansa, terveydenhoidon palvelujen päällikkö Hanna-Mari Tanninen, kehittämisasiantuntija Kankkunen Katriina, digitalisaatioasiantuntija Arto Holopainen, vastaava ravitsemussuunnittelija Juntunen Katri, ravitsemussuunnittelija Tuovinen Anne, projektisihteeri Laakko Heidi, koulu- ja neuvolalääkäri, Ollikainen Hertta, terveyskeskuslääkäri Ollikainen Jukka, ylihammaslääkäri Rajamaa Maija ja hammaslääkäri Haataja Tiina Kasvun ja oppimisen palvelualue: Perusopetuspäällikkö Vainio Taina, nuorisopäällikkö Väänänen Jari, kehittämisasiantuntija Kuosmanen Sani, lukiopetuspäällikkö Kervinen Antti, konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja Eila Nissinen ja nuorisotyön suunnittelija Sajaniemi Asta. Elinvoima ja konsernipalvelut: Controller Tukiainen Tarja-Leena ja maahanmuuttokoordinaattori Miettinen Jouko
Hyvinvointikoordinaattorin tehtävät (23.3.2018) Hyvinvointiryhmä + valmistelevan hyvinvointiryhmän sihteeri hyvinvointikertomustyön koordinointi WHO Kuopio koordinaattori Terve Kunta verkoston jäsen Arkeen Voimaa aluekoordinaattori Ehkäisevä päihdetyötä yhdessä ehkäisevän päihdetyön koordinaattorin kanssa PAKKA työryhmän jäsen ja savuttomuustyöryhmä Vapaaehtoistyo.fi/kuopio koordinointi kaupungin osalta Monialaisen turvallisuustyöryhmän sihteeri Suojatiesuojelijatoiminnan koordinointi Seksuaaliterveyden edistämisen työryhmä pj Kiusaamisen ennaltaehkäisyn ja puuttumisen työryhmä pj Kuopion vanhusneuvoston + vanhusneuvoston työvaliokunnan sihteeri Kuopion Valikko verkoston jäsen Kuopion Voimaa Vanhuuteen ohjelman yhteistyöryhmän ja rukkasryhmän sihteeri Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma koordinointi Ikäystävällinen Kuopio työryhmän jäsen Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkoston Kuopio yhteyshenkilö Yhdenvertaisuusprojektin jäsen Alueellinen HYTE-työryhmä ja alatyöryhmä: alueellinen hyvinvointikertomustyö pj.
Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut: kansalaisopisto ja kansalaistoiminnan aktivointi yksikkö Kansalaisopisto Suomen viidenneksi suurin kansalaisopisto Toimialueena ovat Kuopio, Tuusniemi, Rautavaara ja Kaavi Kansalaistoiminnan edistäminen Kansalaisjärjestöjen avustukset Järjestöyhteistyö Asukastupa- ja lähiötoiminta Asukasdemokratia ja osallisuus Pitäjäraadit Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Hyvinvointiryhmä / hyvinvointikertomus Vanhusneuvosto Ennalta ehkäisevä päihdetyö WHO Healthy Cities- ja Terve kunta- asiat Vertaistuki- ja vapaaehtoistoiminta Kulttuuriin ja liikuntaan aktivointi Koululaisten kulttuuripolku ja liikuntapolku Liikuntapalvelut, starttikurssit, vertaisohjaajatoimin Yhteisötaiteilijat Kulttuuri vanhustyön tukena Kino Kuvakukko
Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut: kirjastopalvelut, museokeskus ja liikuntapaikkapalvelut Kirjastopalvelut Museokeskus Kuopion museo Kuopion korttelimuseo Kuopion taidemuseo J.V. Snellmanin kotimuseo Liikuntapaikkapalvelut Kuopio-halli Niiralan jäähalli Lippumäen hallit Kuopion uimahalli Ulkoilureittiverkosto: ladut ja luontopolut Uimarannat, leikkipuistot, retkeilyalueet Kallaveden saariston virkistysalueet
Taidepalvelut: kaupunginteatteri ja musiikkikeskus Kaupunginteatteri Musiikkikeskus
KUOPIO TERVEYDEN EDISTÄMISTYÖTÄ WHO HEALTHY CITIES VERKOSTOSSA (2014-2018) Ydinteemat - miten ne näkyvät Kuopiossa Terveys elämänkulun eri vaiheissa ja voimavaraistuminen -> kulttuurilla hyvinvointia, ikäihmisten kotona asumisen tukeminen, terveysviestintä mm. by games of health Merkittävimpiin kansanterveyshaasteisiin pureutuminen -> liikuntaneuvonta ja ryhmät, Pakka toimintamalli, Savuton Kuopio. Asiakaskeskeisen ja julkisen terveydenhuoltojärjestelmän vahvistaminen -> osallisuuden edistäminen (mm. lähidemokratia, pitäjäraadit), Terve Kuopio kioski, hyvinvointikeskukset Yhteisöjen ja ympäristöjen kehittäminen terveyttä edistäviksi ympäristöiksi -> Savilahti kampusalue, ikäystävällisen asuinalueen mallinnus, ilmastonmuutoksen torjuminen ja sopeutuminen jne.. http://tervekuopio.fi/who-healthy-city
Kuopio mukana Terve Kunta - verkostossa Kokoaa yhteen kuntia, jotka haluavat toiminnassaan painottaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä strategisena linjauksena ja toimintaa ohjaavana periaatteena Toteuttaa WHO Healthy Cities -ohjelman tavoitteita. Verkostossa kehitetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategista johtamista, toimintakäytäntöjä ja toiminnan arviointia sekä vaihdetaan kokemuksia ja välitetään hyviä käytäntöjä.
Järjestö- ja avustuspalvelut: Ohjataan pohtimaan toimintaa suhteessa Kaupungin mtp suunnitelmaan ja hyvinvointikertomukseen jne. Toimintamme vähentää mukana olevien nuorten ja heidän perheiden päihdeongelmia. Toiminnan perusteena on aina päihteettömyys. Pyrkimyksenä ennaltaehkäistä päihteiden käyttöä ja tarjota mielekäs täysin päihteetön harrastusympäristö - x nuorisojärjestö Mielenterveys- ja päihdeasiat voivat olla myös järjestämiemme nuorten ja opiskelijailtojen aiheina tavoitteenamme on edistää alueen hyvinvointia, suvaitsevaisuutta ja aktiivista kansalaisuutta...ehkäistään syrjäytymistä ja tarjotaan mielekäs harrastus, yhteisöllisyyttä ja kestäviä ihmissuhteita sekä mielekästä kulttuuritarjontaa OHJATAAN TOIMIMAAN MONIALAISESSA YHTEISTYÖSSÄ
Kuopiossa työkaluja hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi Poliittinen tuki Hyvinvoinnin edistäminen on oma palvelualueensa Palvelujen jatkuva kehittäminen Asukasraadit ym. Matalan kynnyksen palvelut (TerveKuopio-kioski, asukastuvat) Moniammatillisuus Poikkihallinnollisuus Osallisuustyö Sosiaalinen markkinointi Paikalliset ja kansalliset verkostot Tutkimusyhteistyö (THL, ym.) Ruohonjuuritason yhteydet Laaja järjestöyhteistyö Kansalaislähtöiset kokeiluhankkeet Kansainväliset verkostoyhteydet WHO Healthy Cities ym. Hyvät käytänteet