Uinti Tampere. Valmennustiedote 1/ Maajoukkuetoiminta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uinti Tampere. Valmennustiedote 1/2013 15.10.2013. Maajoukkuetoiminta"

Transkriptio

1 Uinti Tampere Valmennustiedote 1/ Syksyn kisakalenteri Syksyn kisakausi on aloitettu, tahti jatkuu tiiviinä läpi syksyn. Mausteena syksynä oma treenikisa-sarja Sivu 5 Maajoukkuetoiminta Anna Mäkinen, Alma Lumio, Werneri Koskinen ja Noora Kolu valittiin mukaan maajoukkueryhmiin Sivu 3 Eetu Karvonen Eetun kuulumiset voit lukea tiedotteesta myös. Eetuhan teki huipputulosta viime kesän MM-uinneissa ja sama meno jatkuu Sivu 4 treeni maistuu Uinti Tampereen ensimmäinen syyskausi lähtenyt käyntiin Valmennuspäällikkö Jari Roive Uusi kausi käynnistyi poikkeusolosuhteissa kuivalla maalla ennen kuin kaupunki avasi Kalevan 25m altaan uimareiden käyttöön. Remontista huolimatta olosuhteet ovat huippuluokkaa kiitos tästä Tampereen kaupungille! Kirjoitushetkellä ovat uimarit päässeet harjoittelemaan Kalevan ns. uudella puolella lähes kaksi kuukautta. Tuntuu, että monessa mielessä olosuhteemme ovat paremmat kuin normaalitilanteessa. Uimarit ovat enemmän yhdessä treenaamassa, ja valmentajat näkevät ja tekevät enemmän toisiin altaalla kuin aiemmin. Toki viilattavaakin vielä riittää, yksi on mm. Ryhmäkoot osissa ryhmiä. Vaikka valmentajia on paljon, on määrissä silti paljon tekemistä, jo pelkästään tiedotuksen osalta vastuuvalmentajille. Pukuhuoneet toki ovat elementtirakenteisia ja tilaa vähemmän, mutta jostakin on tingittävä. Siisteys on kuitenkin hyvä ja siitä on pidettävä huolta jokaisen uimarinkin. Harjoittelu muilla paikkakunnilla olisi ollut raskasta kaikille perheistä valmentajiin ja ennen kaikkea sille tärkeimmälle eli uimarille. Tampereen kaupunki teki uinnille vuoden urheiluteon ajattelemalla meitä vahvasti remontin suunnittelussa. Valmennustiedote 1/2013 syksyn ja samalla vuoden ensimmäinen on läpileikkaus syksystä. Uintikalenteriin kuuluu kilpailuja, leirejä, harjoittelua ja sitä värittää monet muut asiat. Valmentajia koulutetaan, vanhempien ja seuran välistä vuoropuhelua halutaan rakentaa lisää, varustehankinnat ovat ajankohtaisia ja monia muita asioita on meneillä. Remonttivuonna paljon myös esillä uimareiden tukeminen sekä teillä vanhemmilla että meillä valmennuksella. Valmennuspäällikön Varteissa keskustellaan syksyllä jälleen monipuolisesti. Samalla päivitetään tiedot mm. Antidopingasioista. Kaikille hyvää syksyn alkua ja innokasta harjoittelua! Valokeilassa: Päävalmentaja Kristiina Mäkinen Uinti Tampereen päävalmentajana toimii kokenut ammattivalmentaja Kristiina Mäkinen. Mäkinen on valmentanut jo vuodesta 1994 lähtien uimareita ja hänellä on katkeamaton putki arvokisauimareita vuodesta 2005 lähtien. Menestyneimpänä uimarina on ollut Eetu Karvonen, jonka Mäkinen nosti huipulle, ennen Eetun siirtymistä harjoittelemaan ja opiskelemaan USA:han. Nykyään Mäkisen yksi kärkiuimareista on oma tytär Anna Mäkinen, joka tähtää vuonna 2014 EMsemifinaaliin. Lisää Kristiinan ajatuksia sivulla 6

2 1 2 Kilpailukalenteri Syksyn 2013 kilpailukalenteri on ollut ryhmien sivuilla ja tapahtumaosiossa seuran www-sivuilla syksyn alusta - täydentynyt ja tarkentunut vielä muutamilla muutoksilla syyskuussa. Kilpailukalenteri on hyvin erinäköinen kuin aiemmin, omien Tampereen kisojen osuus on remontin myötä kadonnut kokonaan. Starttimäärää pyritään pitää hyvällä tasolla maustamalla ryhmien kisoja omilla treenikisoilla, eli UITA CUP:eilla. Jokaiselle ryhmälle ja tasolle on määritelty vuosittainen starttimäärä tavoite ja kilpailutavoite. Reunaehdot starteilla luo talous, mutta startit nähdään tärkeässä roolissa kilpauimarille ja valmennuksen suunnittelema kalenteri on myös toteutumassa kokonaan. Ulkopuolisen kilpailukalenterin lisäksi toteutamme UITA-CUP kilpailua Kalevassa, joka korskeasta nimestä huolimatta on treenien yhteydessä tapahtuva harjoitus. Harjoitus, jossa otetaan aika ja saadaan kovia startteja kilpailumaisesti. Uimari saa siis ajasta virallisen, mutta muuten tapahtuma ei ole mikään ison luokan kilpailu. Vanhemmat joutuvat seuramaan kilpailua ikkunoiden takaa, ajanottajille mahdollisuus seuraamiseen lämpöisessä. Pyrimme välttämään häiriötä päivän aikana muille hallin käyttäjille, eli olemme hyvin matalalla profiililla sekä uimareidenkin pitää sopeutua vanhan ajan kisaverraan, jossa allas ei ole käytössä kuin alussa hetken. UITA CUP:n tarkemmat tiedot ja päivämäärät löydät -etusivulta. Siellä myös ohjeet kuinka päästä toimitsijaksi. CUPnimestään huolimatta kyseessä ei ole sarja vaan mahdollisuus koviin treenivetoihin kisanomaisessa harjoituksessa. Neljä kilpailua uidaan syksyllä ja viisi kilpailua keväällä Vuoden aikana tullaan uimaan kaikki lajit ja viimeinen osakilpailu säästetään Time Trial-kisoiksi. Leiritykset ovat alkaneet Tason 4 Sonjan joukkue aloitti leiritykset Kuortaneella jo syyskuun lopussa. Uinti Tampereen joukkueet leireilevät aktiivisesti läpi kauden. Leirisuunnitelma on kerrottu vanhempainilloissa ja löytyy sekä ryhmien sivuilta, että seuran tapahtumakalenterista aina kesään 2014 asti. Leirit ovat tärkeä paikka kehitykselle ja yhteishengelle. Useamman päivän yhdessä olo ja keskittyminen ravintoon, lepoon ja laadukkaaseen harjoitteluun tuottaa lyhyessäkin ajassa tulosta. Tietenkin on syytä keskittyä joka päivä laadukkaaseen harjoitteluun. Ilman sitä on turha miettiä eteenpäin menemistä ja kehittymistä. Laadukasta ja määrätietoista harjoittelua osaavan valmentajan kanssa, takana hyvät tukijat silloin on nuoren hyvä harrastaa. GP-sarja Uimaliitto muutti rajusti GP-sarjaa, tai toisin sanoen vanhasta yhdestä GP-finaalista tuli vihdoin sarja, joka huipentuu heinäkuussa finaaliin. Tarkemman ohjelman löydät Uimaliiton verkkosivuilta osoitteesta MUUTA: Paljon tapahtuu uinnissa koko ajan. Uinti Tampere on mukana Uimaliiton HUIMASEURA-hankkeessa, seuran strategiaa luodaan, yhteishankkeemme TATU:n kanssa Team Tampere toimii viimeistä vuotta tavoitteena EM-uinnit kesällä Voidaan sanoa että tamperelaisessa uinnissa on tekemisen meininki. Kiitos tästä kaikille sidosryhmille! 2

3 1 2 uimarin urapolulla on kilpauintikoulu. Se tarjoaa hyvän harrastuspaikan kilpauinnista kiinnostuneille. Uimarin urapolku alkaa jo lasten kursseista. Uinti Tampereessa lasten kursseja ovat EasySwim, vesieskari ja vesiralli. Lasten kurssit toimivat pääsääntöisesti Varalan Urheiluopiston altaassa. Kilpauintikoulun tavoitteena on suorittaa 100m sekauinti, jonka jälkeen lapsi on valmis siirtymään kilparyhmiin (tasolle 5). Kilpauintikoulun ikäsuositus 7-9v. EasySwim on tullut seuran kurssitarjontaan tänä syksynä. EasySwim on hollantilainen tuote, opetusmetodi, jossa opetus lähtee liikkeelle suoraan syvästä altaasta. Lapset käyttävät erityistä kelluttavaa pukua opetuksen aikana. Suositusikä 3-5v. Vesieskarissa lapsi oppii liikkumaan leikkien ja pelien kautta veden ihmeellisessä maailmassa. Suositusikä 56v. Vesiralli on uinnin monipuolisuuskurssi. Se on tehty tukemaan ja auttamaan lapsen kasvua uintiharrastukseen. Suositusikä 6-9v. Kurssitoiminta on oiva reitti päästä mukaan harrastamaan uintia. Kurssitoiminnan jälkeen seuraava askel Uinti Tampere tarjoaa ohjattua toimintaa myös aikuisille. Suositut aikuisten tekniikkakurssit pyörivät Kalevan remontin ajan Ylöjärven uimahallissa säännöllisesti. Aikuisten tekniikkakurssin tavoitteena on opetella miellyttävä ja taloudellinen uintitekniikka kuntouintia ajatellen. Lisätiedot kursseista, kilpauintikoulusta tai aikuisten tekniikkakurssista Taavetti Nutolta: taavetti.nuto@uita.fi p Ota rohkeasti yhteyttä jos haluat lapsesi mukaan kurssitoimintaan! Maajoukkueissa UiTa:laisväriä reilusti Uinti on yksi harrastetuimmista lajeista iloa koko elämäksi! Nuoremmat sisaret mukaan uintikursseille ota yhteys seurakoordinaatoriin Seuraa ajankohtaisia uutisia Uinti Tampereen verkkosivuilla Uinti Tampereen kurssitoiminta nuoremmat sisarukset mukaan uimarin urapolulle: Suomen Uimaliitto valitsi kaudelle eri ikäluokkien maajoukkueisiin uimareita. Aikuisten m aajoukkuetoimintaan valittiin odotetusti kesän MM- uinneissa vauhtiaan näyttänyt rintauimari Anna Mäkinen. Mäkinen rinuloi itsensä ykkösenä Suomen joukkueesta 50m rintauinnissa MM- kisoihin keväällä 2013 ajalla 31,88, joka oli alle A- rajan (32,00). Maailman Mestaruuskisoissa sijoituksena oli 29. Sija. Tulevalla kaudella maajoukkueuimarilla on päätähtäimenä Euroopan Mestaruusuinnit elokuussa Berliinissä. Tavoitteena EM- kisoissa Mäkisellä on uida itsensä 16 parhaan joukkoon eli semifinaaliuimariksi. Nuorten m aajoukkueeseen valittiin Uinti Tampereen uimareista Alma Lumio. Lumio edustaa joukkueessa vuotta nuorempaa ikäluokkaa ja taistelee näin ollen arvokisapaikoista vuotta vanhempia vastaan. Lisäksi ikäkausimaajoukkueisiin valittiin Uinti Tampereen uimareista Werneri Koskinen ja Noora Kolu. 3

4 EETU KARVONEN USA:SSA: Uinti Tampereen edustusuimari Eetu Karvonen on asunut ja opiskellut jo useita vuosia USA:ssa, tässä uimarin tuoreita mietteitä kauden alusta: Syksy on alkanut aurinkoisissa merkeissä. Palailin jenkkilään elokuun lopulla ja pääsin muuttamaan uuteen kämppään kävelymatkan päähän uimaaltaalta. Suhteellisen leirinomaista toimintaa, kun voi kävellä altaalta kotiin ottamaan suihkun. Valitettavasti jokapäiväiset luennot klo. seitsemän aamulla estävät uuden elinpaikan hyödyntämistä harjoitusfrekvenssin lisäämiseksi. Ensi lukukaudella sitten. Nyt kerta päivässä treeni on riittänyt täysin varmistamaan kehityksen ja muun rasituksen ollessa taustalla voi olla että pari treeniä päivässä voisi olla liikaa. Itse treeneissä olen keskittynyt edelleen minulle sopivan harjoittelun löytämiseen ja ryhmäharjoittelun puitteissa jokaisen sarjan muokkaamiseen minun tavoitteitani palvelevaksi. Siirtyminen pois yliopisto uinnista on tarkoittanut myös kilpailua lähinnä paikallisissa masters kilpailuissa joka on tietenkin ollut ikinuorekkaalle suomalaiselle iso muutos. Toivon löytäväni tapoja jolla saan parhaani irti aina kun sitä tarvitsen. Katsotaan kuinka käy, mutta Eetu Karvonen jokatapauksessa syksyn tulokst kertovat jo paljon valmistautumisesta ensi kesän pitkän radan EM-kisoihin. Eetu Karvonen USA Uinti Tampereen edustusuimari Kilpailullisella rintamalla syksyn ainoat tavoitteet ovat parantaa kilpailusuoritusta jokaisessa kilpailuissa. Niin kilpailutaktiikkaa, henkistä valmistautumistilaa ja yleensä kilpailuun valmistautumista pitäisi kehittää joka kerta kun estradille astuu. Kilpailun tulos riippuu sitten tietenkin paljolti sen hetkisestä fysiologisesta rasituksesta mutta toivon löytäväni tapoja jolla saan parhaani irti aina kun sitä tarvitsen. Syksyn pääkilpailuina siintävät niin Amerikan mestaruuskisat kuin lyhyen radan EM-kisat joulukuussa. Pidän molempia yhtä arvokkaina ja täysi herkistely tehdään jo jenkkilän mestiksiin. Lisäksi pienenä lisäporkkanana on pari marraskuussa uitavaa masters kisaa jossa on mahdollista rikkoa 25-29v ikäsarjan maailmanennätykset rintauinnissa. Swimming Club Tampere 4

5 TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2013 KILPAILUT JA LEIRIT: *verkkosivuilla aina ajankohtainen ja päivitetty: Valmennuspäällikön Vartit ja uutuutena kävelypalaverit Valmennuspäällikön Varteilla käsitellään ajankohtaisia asioita, otetaan kantaa, kritisoidaan, keskustellaan ja informoidaan ajankohtaisista seuran asioista. Syksyn 2013 aikana järjestetään kaksi Varttia. Jokaisessa Vartissa Valmennuspäällikön lisäksi paikalla on myös hallituksen jäseniä. Ensimmäinen Vartti järjestetään lokakuussa ja paikalla on myös lyhyt alustus Koskiklinikalta sekä ADT:n luento uimareille ja vanhemmille. Lisäksi keskustellaan miten syksy on edennyt vanhempien silmissä. Toinen Vartti on joulukuussa, jolloin paneudutaan tulevaan kevääseen. Varttien lisäksi tehdään kevyen kohtaamisen paikkoja lisää syksyllä. Kokeillaan saako suosiota Valmennuspäällikön kävelypalaverit. Noin 45minuuttia kävelyä ympäri Tamperetta, lähtien uimahallilta ja samalla keskustellen asioista, jotka päähän putkahtaa. Valmennuspäällikkö paikalla myös hallin ovella 15min ennen ja jälkeen, jos kävelylle ei ehdi Uintileiri Kuortane Taso 3L Uita Cup 1 Tampere Taso 1-2+3P UIta Cup 2 Tampere Taso 3LH Uintileiri Kuortane Taso 4R GP 1 (Uimaliitto) Oulu Taso Uintileiri Kuortane Taso 3H Espoo Swim Games Espoo Taso IKM-karsinnat Hämeenlinna Taso 1-5J Nokian Junnumestaruus Nokia Taso 3L, 4-5 IM) UiTa Cup 3 Tampere Taso UiTa Cup 4 Tampere Taso IKM Finaalit Hämeenlinna Taso 1-5 TAPAHTUMAKALENTERI MUUT TAPAHTUMAT SYKSY Uimaliiton maajoukkuevalmentaja Jari Varjonen vierailee päävalmentaja Mäkisen luona Tampereella Ensiapukoulutus valmentajille (päivämäärä vahvistetaan vielä!) HUOM! Valmennuspäällikön kävelypalaverit KAIKKI Joka kuukauden viimeisen viikon keskiviikkona klo lähtö Kalevan uimahallin pukuhuoneilta. 15min ennen ja jälkeen paikalla pukuhuoneiden luona (ulkopuolella) keskusteluja ja kysymyksiä varten Tule mukaan kävelemään ja juttelemaan samalla ajankohtaisista aiheista. Ensimmäinen kerta keskiviikkona Tämän jälkeen aina kuukauden viimeisen viikon keskiviikkona toukokuun loppuun Uimaliiton päävalmentaja Bo Jakobssen vieraillee Uinti Tampereen luona harjoituksissa ja kokoustamassa Valmennuspäällikön Vartti 4 Hippostalo KAIKKI - mukana myös ADT:n luento ja Koskiklinikka - klo Vastuuvalmentajien kokous Kuivaharjoitusdemo -päävalmentaja pitää valmennukselle klo 19-20, paikkana Ruskon sali Hallituksen, päätoimisten ja vastuuvalmentajien strategiapäivä Varalassa klo Nuorten Valmentajien-koulutus Varala VALMENNUS Vastuuvalmentajien kokous Uimaliiton seurakäynti Uinti Tampereessa HUIMASEURAhankkeeseen liittyen Valmennuspäällikön Vartti 5 Hippostalo KAIKKI Muista että olemme sinua ja lapsesi harrastusta varten ota yhteys ajoissa ja tule keskustelemaan toimistolle tai soita.

6 Toimisto mukana uinnissa: Uinti Tampereen toimisto on muuttanut remontin ajaksi Hippostaloon osoitteeseen Uimalankatu 1 (n. 200m Kalevan uintikeskukselta). Toimistolla työskentelee seurakoordinaattori Taavetti Nuto, valmennuspäällikkö Jari Roive sekä päävalmentaja osan työajastaan. Talousasioissa ota yhteys talouskoordinaattori Seija Räikköseen. Päävalmentaja Kristiina Mäkinen p Seurakoordinaattori Taavetti Nuto p Talouskoordinaattori, kilpailusihteeri Seija Räikkönen p Valmennuspäällikkö Jari Roive p Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@uita.fi Uinti Tampere on tamperelainen kilpauinnin erikoisseura. Huippu-uintia vuodesta 2013! Uintia, taitoa upeaa intoa UITA! Uinti on laji, joka vaatii kestävyyttä, nopeutta, voimaa ja ennen kaikkea lujaa tahtoa Päävalmentajan palsta: Syksyn toiminta käynnistyi kaikilla Uita:n uintiryhmillä pääosin kuivatreenien merkeissä halliremontista johtuen. Ohjelmassa on ollut todella monipuolisia ja vaihtelevia treenejä. Syyskuusta pääsimme Kalevan laajennusosapuolelle treenamaan. Kaupunki rakensi hyvät ja toimivat parakit ja treenaaminen on onnistunut erittäin hyvin. Teemana altaassa on ollut alkuun laatu ja tekniikka pitkien uintitaukojen jälkeen. Pikkuhiljaa on lähdetty rakentamaan myös kestävyys- ja tehoharjoittelupuolta, nopeusharjoittelua unohtamatta. Olemme ottaneet harjoitteluun mukaan uuden päävalmentajan Bo Jacobsenin harjoitteita ja ajatuksia monellakin tapaa. Jokaisella ryhmätasolla valmennetaan, ei uiteta, ja tasovalmennusjärjestelmämme mukaisesti kaikki harjoittelevat oman ikäisten ja tasoisten uimareiden kanssa innostavien ja osaavien valmentajien johdolla. Edustusryhmämme yhdistettiin suureksi ryhmäksi, jonka sisällä on useita pienryhmiä uimareiden päälajien ja-matkojen mukaan. Ryhmässä tavoitellaan SM-tason menestystä ja terävin kärki on jo kansainvälisellä tasolla. Kristiina Mäkinen Uita:ssa tarjoamme huolella suunnitellun uintipolun aivan lasten Päävalmentaja Uinti Tampere tekniikkakouluista aikuisten kansainväliselle tasolle asti! p kristiina.makinen@uita.fi

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku

Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Ilkka Haipus Ilkka.haipus@ihsc.fi Uimarin polku Kempeleen Pyrintö - Uinti 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta

Lisätiedot

0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin).

0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). Uimarin polku 0 Kempeleen Pyrinnön Uinnin pääkohderyhmiä ovat 4 15-vuotiaat lapset sekä aikuisiän Mastersuimarit (lukioiästä eteenpäin). 0 Uintitoiminta jakaantuu kolmeen osaan 0 Uimakoulut lapsen uimaopetus

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015 Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2015 Sisältö 1 Yleistä... 3 1.1 Olosuhteet... 4 2 Tiedotus ja viestintä... 5 3 Koulutustoiminta... 6 4 Kilpailuiden järjestäminen... 6 5 Hallinto ja henkilöstö... 7 5.1

Lisätiedot

Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä

Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä Tampere 18.09.2016 Kilpauintikoulu luo pohjan seuran kilpauinnin opetukselle. Tavoitteena on saada Vesirallista tullut uimari kilparyhmään maksimissaan neljässä kaudessa (2 vuotta.) Kilpauintikoulu tuottaa

Lisätiedot

2. luokan ja 1. luokan koulutukset- ilmaisia UiTalaisille - järjestää Tampereen Uinnin Tuki noin kerran kaudessarohkeasti

2. luokan ja 1. luokan koulutukset- ilmaisia UiTalaisille - järjestää Tampereen Uinnin Tuki noin kerran kaudessarohkeasti Tampere XX.09.2017 Toivotamme teidät kaikki toimitsijoiksi uintikisoihin. Kilpailuja järjestää sekä Uinti Tampere ja Tampereen Uinnin Tuki ú Tampereen Uinnin Tuki= UiTan ja TaTUn seurayhtymä- järjestämme

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa Kausi 2017-2018 Uintiurheilu Cetuksessa Cetuksessa kilpaurheillaan kaikissa uintiurheilulajeissa: uinnissa, taitouinnissa, vesipallossa ja uimahypyissä. Kilpaurheilullisesti

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

Seuran toimintalinjat

Seuran toimintalinjat Seuran toimintalinjat Toiminnan yleiskuvaus Tuusulan Uimaseura ry on uintiurheiluseura, joka pääosin vapaaehtoisvoimin kehittää Tuusulalaisten uintitaitoja ja luo heille mahdollisuuksia uintiurheilun harrastamiseen

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 245 (350) henkilöä, koostuen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärä ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä on 350 henkilöä, koostuen seuran

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016

Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016 Uinti Tampere Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Yleistä... 3 1.1 Olosuhteet... 4 2 Tiedotus ja viestintä... 5 3 Koulutustoiminta... 6 4 Kilpailuiden järjestäminen... 6 5 Hallinto ja henkilöstö... 7 5.1

Lisätiedot

Salon Uimarit toimintalinja 2015

Salon Uimarit toimintalinja 2015 Salon Uimarit toimintalinja 2015 Toiminnan yleiskuvaus Salon Uimarit ry on Salolainen uinti- ja vesiliikunnan erikoisseura. Seuramme tarjoaa Salon alueen lapsille, nuorille, aikuisille ja erityisryhmille

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

OULUN UINNIN TOIMINTALINJA

OULUN UINNIN TOIMINTALINJA OULUN UINNIN TOIMINTALINJA Oulun Uinti haluaa edistää kaikkien ikäryhmien hyvinvointia ja elämäniloa liikunnan ja urheilun avulla. Tavoitteemme on edistää eettisesti kestävää seuratoimintaa sekä tarjota

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008.

Toimintalinjauksen hyväksyi seuran johtokunta 29.4.2008. Keravan Uimarit ry Seuran toimintalinja Keravan Uimaseuran toimintalinja perustuu Nuori Suomi ry:n Urheiluseuran Toimintalinja-ohjeeseen. Seuran toimintalinjan työsti työryhmä, johon kuuluivat puheenjohtaja

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Valmennuslinja. Salon Uimarit

Valmennuslinja. Salon Uimarit Valmennuslinja Salon Uimarit Harjoittelun osa-alueet Taso 4 Nopeuskestävyys Huippuvaihe Henkilökohtainen tavoite ÄLYKÄS URHEILIJA TIETÄÄ JA TUNTEE Psyykkinen kasvu Tunteiden hallinta Kilpailuun valmistautuminen

Lisätiedot

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa?

Miksei vanhemmille järjestetä omaa uintivuoroa? Hei UiTalainen, Seura kartoitti toimivuuttaan Oman seuran analyysillä johon vanhemmat, valmentajat ja muut seuratoimijat pääsivät vastaamaan. Kysely oli valtakunnallinen liikunnan kattojärjestö Valon tekemä.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Johtokunta 22.10.2014

Johtokunta 22.10.2014 JOENSUUN UIMASEURA RY. Toimintasuunnitelma Vuodelle 2015 Johtokunta 22.10.2014 Yleistä Joensuun Uimaseura ry on perinteikäs, 107 vuotta aktiivisesti vesiliikunnan edistämiseksi toiminut itäsuomalainen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

L nt. Täyttä laukkaa Lontooseen! Lontoo 2012 -projekti

L nt. Täyttä laukkaa Lontooseen! Lontoo 2012 -projekti 2012 L nt Täyttä Lontoo 2012 -projekti Pohjoissuomalainen urheilijatiimi Perustettu maaliskuussa 2011 Tiimiin kuuluu kolme lahjakasta ja jo kansainvälistä menestystä niittänyttä pohjoissuomalaista uimaria

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma 1 Viestintäsuunnitelma Sisältö Kenelle viestimme... 3 Miten viestimme... 3 Mikä on viestintämme tavoite... 4 Viestinnän tavoitteet viestintäkanavittain... 4 Viestintäkanavat ja vastuuhenkilöt... 5 Kriisiviestintä...

Lisätiedot

Huippu-uinnin suuntaviivat kohti Rion 2016 Olympia- ja Paralympiakisoja. Valmennustiimi

Huippu-uinnin suuntaviivat kohti Rion 2016 Olympia- ja Paralympiakisoja. Valmennustiimi Huippu-uinnin suuntaviivat kohti Rion 2016 Olympia- ja Paralympiakisoja Valmennustiimi Tammihelmikuu Lajiliittojen huippu-urheilutoiminnan avustaminen OKM Liikuntajärjestöjen toiminta-avustus, Lajiliitot

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

PHS MÄKIJUNIORIT

PHS MÄKIJUNIORIT PHS MÄKIJUNIORIT 7.5.2011 Puijon Peipposet kesä 2010-2011 2011-2012 Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu 1 1 1 1 1 * 1 2 * 2 * 2 2 * 2 2 3 3 3 3 3 Siili 3 4 * 4 4 * 4 * 4 4 * 5 5 5 * 5 5 *

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5)

RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) RAUMAN UIMASEURA RY 1 (5) VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Organisaatio Vuosi 2012 oli Rauman Uimaseuran 98. toimintavuosi, jolloin on jatkettu vakiintunutta, vilkasta ja monipuolista toimintaa. Seuran

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa T09-10 vanhempainilta 8.1.2017 T09-10 vanhempainilta Asialista Lyhyt seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Viestinnän käytännöt Maksut Toimihenkilöt FC REIPAS Iloa

Lisätiedot

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä

Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä. Ilja Syrjä Palkinnot Tsemppipalkinnot Pauliinan ryhmä Ilja Syrjä Tsemppipalkinnot Emmin ryhmä Venla Björkholm Tsemppipalkinnot Laurin ryhmä Emmi Tamminiemi Tsemppipalkinnot Krisse 2 -ryhmä Ella Ekman Tsemppipalkinnot

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Otteita kyselystä. Harjoitusolosuhteet. Hallinto ja tiedotus. Kisatoiminta

Otteita kyselystä. Harjoitusolosuhteet. Hallinto ja tiedotus. Kisatoiminta Seurakysely 2017 Yleistä Seurakysely toteutettiin maaliskuun 2017 aikana. Tuloksia verrataan vuoden 2015 samansisältöiseen kyselyyn. Kyselyn tuloksista tiedotetaan jäsenistölle toukokuussa 2017. Kyselystä

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN ALUEVALMENNUKSEN LINJAUKSIA Marko Siivonen

LOUNAIS-SUOMEN ALUEVALMENNUKSEN LINJAUKSIA Marko Siivonen LOUNAIS-SUOMEN ALUEVALMENNUKSEN LINJAUKSIA 2019 Marko Siivonen LYHYESTI PERIAATTEISTA Aluevalmennus haluaa entistä enemmän olla seuravalmennuksen tukena ja suunnannäyttäjänä Haluamme olla auttamassa lounaisen

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER

GT Teamit RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER GT Teamit 2016-2017 RED ORANGE GREEN YELLOW PINK BLUE PLAYER Grani Tenniksen valmennuskokonaisuus - Pelaajan polku GT Tennis- ja mailapelikoulu Esikouluikäisille ja 1-3 -luokkalaisille Ohjaajakoulutukset

Lisätiedot

MATKA LAHDEN UIMASEURASSA

MATKA LAHDEN UIMASEURASSA MATKA LAHDEN UIMASEURASSA MATKA LAHDEN UIMASEURASSA Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 Matka alkaa... 4 2. Vauvauinti... 4 3. Vesipeuhula... 4 4. Tenavat... 4 5. Jatkotenavat... 4 6. Tekniikkauimakoulut...

Lisätiedot

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014

Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä. Uimahallifoorumi 2.10.2014 Mitä kuuluu uimaseurojen ja uimahallien yhteistyölle? Havaintoja Uimaliiton olosuhdekyselystä Uimahallifoorumi 2.10.2014 Suomen Uimaliitto tänään 130 jäsenseuraa, joissa jäseniä noin 45 000 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2019 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan

Lisätiedot

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille

Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille Suomen Uimaliitto Arvokilpailujen valintajärjestelmä vuosille 2009 2012 1. Valintajärjestelmän yleisperiaatteet Tämä päätös koskee valintoja MM- (ei nuorten) ja EM-kilpailuihin uinnissa, uimahypyissä ja

Lisätiedot

RAUMAN UIMASEURAN KILPAUIMARIT Tiedote syksy 2014

RAUMAN UIMASEURAN KILPAUIMARIT Tiedote syksy 2014 RAUMAN UIMASEURAN KILPAUIMARIT Tiedote syksy 2014 YLEISTÄ: Valmennus ja ohjaus seurassa Rauman Uimaseuran uintiryhmät on jaettu uimaopetus-, harraste- ja kilpauintiryhmiin. Ryhmien määrä ja tasot vaihtelevat

Lisätiedot

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE

UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE UIMASEUROJEN YHDISTYMISHANKE YLEISTÄ SYNTYESSÄÄN UUSI SEURA OLISI SUOMEN KOLMEN SUURIMMAN UINTIURHEILUSEURAN JOUKOSSA Lisenssiuimarit (320 350), budjetti (n. 900 000) YHDISTYMISEN PERUSTEET Allastilan

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kehitysryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana noin 45 valmentajan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

KEMPELEEN PYRINTÖ INFO TILAISUUS

KEMPELEEN PYRINTÖ INFO TILAISUUS KEMPELEEN PYRINTÖ INFO TILAISUUS 15.10.2017 KEMPELEEN PYRINTÖ PERUSTETTU 1926 JÄSENIÄ NOIN 1 000 KEMPELEEN PYRINTÖ UINTI PERUSTETTU 1997 UIMAREITA N 500 (UIMAKOULUT JA UINTIRYHMÄT) VANHEMMAT SEURASSA ZIMMARI

Lisätiedot

ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY

ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY ÅBO SIMKLUBB-UINTIKLUBI TURKU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 YLEISTÄ ÅSK:n toiminnan tavoite on turkulaisen kilpa- ja taitouinnin edistäminen ja kehittäminen. Päätavoitteen, kilpa- ja taitouimareiden

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa

Sääntöseminaari 2016 Tuomarin urapolku. Tervetuloa Tuomarin urapolku Tervetuloa Tuomarin urapolku KTR:n ja tuomariklubin yhteisprojekti Tarkoituksena kuvata tuomarin polun eri mahdollisuuksia ja avata eri vaiheet sekä lisätä läpinäkyvyyttä Julkaistu netissä

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 29.4.2015 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013-2017 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 2 Masters-uinti ja masters-avovesiuinti Näissä säännöissä käytetään seuraavia FINA:n sääntöjen mukaisia lyhennyksiä:

Lisätiedot

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi Nuorten maajoukkuetoiminta Tavoitteet Nuorten maajoukkueiden tavoitteena on: Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään yksi/ikäluokka viisi kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Uinti Vantaa ry:n toimintasuunnitelma kaudelle

Uinti Vantaa ry:n toimintasuunnitelma kaudelle Uinti Vantaa ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2017-2018 Yleistä Uinti Vantaa ry, Vanda Sim rf (Vanders) on Länsi-Vantaan alueella toimiva uintiurheiluseura, jonka pääasialliset toimintamuodot ovat uinti

Lisätiedot

Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo

Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä. Vanhempaininfo Suomen Voimisteluliitto Rytminen voimistelu Minirinki ja N-ryhmä Vanhempaininfo 26.1.2019 Suomen rytmisen huippuhetket 2018 MM joukkueiden 2-ottelu 10. sija, vanne 9.sija EM joukkueiden 2-ottelu 9.sija,

Lisätiedot

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA LISÄÄ LIIKUNTAA PÄIVÄÄN JA VIIKKOON VANHEMMAT UIVAT UI KESÄKSI KUNTOON - KAMPANJAN MERKEISSÄ KUUKAUDEN AJAN, TAVOITELLEN VESILIIKUNTAMINUUTTEJA

Lisätiedot

Sara Kuivisto Kausi Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti

Sara Kuivisto Kausi Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti Sara Kuivisto Kausi 2017-2018 Valmentaja Ari Suhonen Pajulahti 1.10.2018 Ari Suhonen Päämatka 800m (1500m) Ensimmäisen kerran 800m:llä alle 1.50, 19 v 6 kk Parhaimmillaan 24-vuotiaana 1.44,10 SE (23v 8kk)

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin

Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin Neljän viikon harjoitusohjelma Vanajavesiuintiin Olemme koonneet käyttöösi helpon harjoitusohjelman, joka luo valmiuksia tulevaa uintiasi varten. Olet tervetullut uimaan Vajavesiuintiin, vaikket suorittaisi

Lisätiedot

Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016

Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016 Juoksukoulun vuosisuunnitelma 2015-2016 Yleisesti: Juoksukouluharjoitukset pidetään kerran viikossa ja harjoitus on tarkoitettu tukemaan lapsen muuta harjoittelua. Ryhmässä liikkuvat lapset kuuluvat JKU:n

Lisätiedot

GT TEAMIT RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM

GT TEAMIT RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM GT TEAMIT 2018-2019 RED ORANGE GREEN GT KILPATEAM GRANI TENNIKSEN PELAAJAN POLKU MIKSI GT? yksi Suomen suurimmista tennisseuroista viihtyisä ja turvallinen halli ystävällinen ilmapiiri ammattitaitoiset

Lisätiedot

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina

Someron Esan uimarin kilpailuohje kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina kilpailumatkoilla pitää käyttää seuran edustusasua aina EDELLINEN PÄIVÄ: pitää syödä hyvin, että jaksaa. KARKIT JA NAPOSTELTAVA OLISI SYYTÄ JÄTTÄÄ POIS. Hyvä tapa varsinkin ennen pääkisoja, on aloittaa

Lisätiedot

Tutkittua tietoa. Aikuiset haluavat uiden terveyttä

Tutkittua tietoa. Aikuiset haluavat uiden terveyttä Tutkittua tietoa Aikuiset haluavat uiden terveyttä Tutkittua tietoa vaikutuksia Urheilulaji Mitattavat terveysmuuttujat Aineen-vaihdunta Sydämen ja Kestävyys- Lihasvoima ja Motoriset Tasapaino Luuston

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukkakyselyn tulokset 2017-2018 ALUSTUS Kysely tehtiin haukkalaisille keväällä 2018 Vastauksia tuli yhteensä 53 Kyselyssä käsiteltiin Haukkojen seuran ilmapiiriä, viestintää

Lisätiedot

UINTIJAOSTON TOIMINTAOHJE

UINTIJAOSTON TOIMINTAOHJE UINTIJAOSTON TOIMINTAOHJE 19.03.2017 Sisältö 1. SEURAN JA UINTIJAOSTON ESITTELY 2. TOIMINTAOHJEET 3. UINTIKAUSI 4. BLUE CARD LISENSSI 5. KAUSI- JA KURSSIMAKSUT 6. VALMENTAJIEN JA HUOLTAJIEN VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 21.9.2017 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2017-2021 MASTERS-UINTI JA MASTERS-AVOVESIUINTI 2 Masters-uinti ja masters-avovesiuinti Sisällys YLEISTÄ... 4 MASTERS-KILPAILUJEN UINTISÄÄNNÖT... 5 MSW 1 IKÄRYHMÄT...

Lisätiedot

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN. 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 LEIJONATIE, YKSILÖN KEHITTÄMINEN 22.1.2010 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 NUORTEN HARRASTAMISEN KULMAKIVET! Harrastamisen on oltava HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Hauskuuden ja haasteisiin tarttumisen

Lisätiedot

MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA OLYMPIAKAUSI Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio Reijo Jylhä Päävalmentaja

MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA OLYMPIAKAUSI Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio Reijo Jylhä Päävalmentaja MAAJOUKKUE VALINNAT KOHTI LAHTEA 2016-2017 OLYMPIAKAUSI 2017-2018 Valmentajakerhon kevätseminaari Kisakallio 30.4.2017 Reijo Jylhä Päävalmentaja RAKENNE Menestyksen takana olevat valinnat Kauden 2016-207

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkuevalmennus 2019 JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena on tukea voimistelijan

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

Swimming Jyväskylä ry

Swimming Jyväskylä ry Swimming Jyväskylä ry TOIMINTA- LINJA 2 Sisällysluettelo: Sisällysluettelo:... 2 1 Seuran historia lyhyesti... 3 2 Visio ja arvot... 3 3 Toiminnan tavoitteet... 4 4 Seurayhteisö... 4 4.1 Joukkueenjohtaja...

Lisätiedot

LAAJASALON PALLOSEURA RY AKATEMIAVALMENNUS

LAAJASALON PALLOSEURA RY AKATEMIAVALMENNUS LAAJASALON PALLOSEURA RY AKATEMIAVALMENNUS LÄHTÖKOHDAT Ikäluokka=joukkue vaatii myös eriyttämistä yksilötasolla, jokaiselle sopivia haasteita. Pelaajien taitotaso noussut vaatii myös pelaajien yksilöllisen

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.1.2019 LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin tekee toiminnanjohtaja

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen

Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2019 YLEISTÄ Seinäjoen Uimarit -58 ry toiminta ja harrastajamäärät ovat vakiintuneet viimeisten parin vuoden aikana. Jäsen määrä tällä hetkellä (10.11.2018) on 378 henkilöä,

Lisätiedot

TIETOA HARJOITTELUSTA

TIETOA HARJOITTELUSTA TIETOA HARJOITTELUSTA Tämä harjoitusohjelma sopii henkilöille, joilla ei ole taustaa juoksuharjoittelusta. Henkilöt haluavat valmistautua turvallisesti Operaatio 21.1 juoksuun periaatteella juosten läpi.

Lisätiedot

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Kiekko-Espoo seurayhteisö

Kiekko-Espoo seurayhteisö Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017

LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017 LAPPEENRANNAN UIMARIT VALMENNUSRYHMÄT SYKSY 2017 Valmennusjärjestelmän kuvaus 1. Saman ikäiset uimarit samankaltaisilla tavoitteilla samoissa ryhmissä auttaa jokaista uimaria kehittymään omalla tasollaan

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1 Sisältö 1. Yleistä... 3 1.1. Olosuhteet... 4 2. Tiedotus ja viestintä... 5 3. Koulutustoiminta... 6 4. Kilpailuiden järjestäminen... 7 5. Hallinto ja henkilöstö... 8 6. Talous...

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot