Taulukkoja käytettäessä ei tarvita lisätarkistuksia leikkaus- ja vääntökestävyyden, ankkurointiyksityiskohtien tai lohkeilun suhteen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taulukkoja käytettäessä ei tarvita lisätarkistuksia leikkaus- ja vääntökestävyyden, ankkurointiyksityiskohtien tai lohkeilun suhteen."

Transkriptio

1 TAULUKKOMITOITUS 1. Yleistä Tässä esitetään eurokoodin SFS-EN ja Suomen kansallisen liitteen mukainen taulukkomitoitus normaalipainoiselle betonille. Standardiin nähden esitystapa on tiivistetty ja muokattu suomalaiseen käytäntöön. Taulukkoja käytettäessä ei tarvita lisätarkistuksia leikkaus- ja vääntökestävyyden, ankkurointiyksityiskohtien tai lohkeilun suhteen. Lohkeilun suhteen on poikkeuksena edelliseen seuraavat säännöt: - pintaraudoitus SFS-EN kohdan 4.5. mukaan tarvitaan, kun lähinnä pintaa olevan raudoituksen keskiöetäisyys on vähintään 70 mm - korkealujuusbetonilla lujuuteen C80/95 asti saa silikaa olla enintään 6 paino-% sementin määrästä - jos korkealujuusbetonissa on silikaa yli 6 paino-% sementin määrästä ja lujuusluokalla C90/105 aina, on käytettävä ainakin yhtä Suomen kansallisessa liitteessä hyväksytystä kolmesta menetelmästä: Hyväksytty betonityyppi, suojakerrokset tai polypropyleenikuidut. Taulukkomitoitus perustuu palotilanteen mitoituskuormien pienennyskertoimen η fi E d,fi /E d arvoon 0,7. Se on käytännössä varmalla puolella oleva likiarvo, joten palotilanteen kuormitustasoa ei tarvitse tarkistaa. Jos rakenne ei ole täysin kuormitettu voidaan pilarien ja seinien taulukoissa valita pienemmän hyväksikäyttöasteen sarake ja vastaavasti palkeilla ja seinillä pienentää raudoituksen keskiöetäisyysvaatimusta määrittämällä teräksen jännitys palotilanteessa. Taulukkomitoituksessa annetaan poikkileikkauksen vähimmäismitat ja raudoituksen keskiöetäisyys. Keskiöetäisyys on suoraan nimellisarvo, johon ei lisätä toleranssivaraa. Taulukkoarvojen välillä saa interpoloida. Merkinnät ovat kuvan 1 mukaiset. Kuva 1 Poikkileikkausmittojen merkinnät taulukkomitoituksessa Jos raudoitus on useammassa kerroksessa, käytetään keskimääräistä keskiöetäisyyttä, joka määräytyy raudoituksen painopisteen mukaan. Jokaisen yksittäisen tangon on kuitenkin täytettävä vähintään puolet keskiöetäisyysvaatimuksesta ja R30 luokan vaatimus.. Pilarit.1 Normaalilujuus ( C50/60) Taulukossa 1 on SFS-EN kaavalla (5.7) laskettuja suorakaidepilarien ja pyöreiden pilarien paloluokkia. Suluissa on suoraan kaavan antamat palonkestoajat, joita käytetään interpoloidessa. Taulukko on voimassa seuraavilla ehdoilla: - nurjahduspituus palotilanteessa l 0,fi 3,0 m (eli jäykistetyissä rakenteissa välikerroksen kerroskorkeus saa olla 3,0 m/0,5 6 m ja ylimmässä kerroksessa 3,0 m/0,7 4,3 m) - ensimmäisen kertaluvun epäkeskisyys palotilanteessa 0,4 h (tai b) - raudoituksen määrä A s < 0,04 A c 1

2 Taulukkoa ei saa käyttää sivusiirtyville pilareille. Mastopilareille on erillinen suunnitteluohje. Taulukko1 Suorakaidepilarien ja pyöreiden pilarien paloluokkia b (mm) a (mm) μ fi 0,7 R30 (53) (65) (78) (103) (9) (119) (159) (193) (178) (14) μ fi 0,5 (76) (89) (104) (133) (10) (150) (194) (3) (15) (54) μ fi 0,3 (10) (117) (134) (166) (151) (185) (33) (73) (55) (97) μ fi N Ed,fi /N Rd hyväksikäyttöaste palossa eli palotilanteen kuormilla lasketun pilarikuorman suhde pilarin kestävyyden mitoitusarvoon normaalilämpötilassa. Varmalla puolella olevana arvona voidaan aina käyttää 0,7. Päätangot on oletettu jaetun pilareissa b 580 mm myös sivuille, tätä pienemmissä vain nurkissa. SFS-EN kaavalla (5.7) voidaan laskea muita arvoja kaavan merkintöjen selityksien yhteydessä annetuissa rajoissa: R 10 ((R ηfi + R a + R l + R b + R n )/10) 1,8 missä R ηfi 83[ 1, 00 μfi ] R a 1,60 (a 30) R l 9,60 (5 l o,fi ) R b 0.09 b R n 0 kun päätangot ovat vain pilarin kulmissa 1 päätangot on jaettu myös pilarin sivuille μ fi N Ed,fi /N Rd hyväksikäyttöaste palossa a on pääraudoituksen keskiöetäisyys (mm); 5 mm a 80 mm l 0,fi on pilarin nurjahduspituus palotilanteessa; m l 0,fi 6 m käyttämällä nurjahduspituutta l 0,fi m vastaavia arvoja saadaan varmalla puolella olevat tulokset, kun pilarin nurjahduspituus l 0,fi < m b' A c / (b+h) suorakaidepoikkileikkauksille tai pyöreän poikkileikkauksen halkaisija 00 mm b' 450 mm; h 1,5 b. HUOM: Kaavan pätevyysalue on rajattu eurokoodissa arvoon b' 450 mm johtuen siitä, että kaava on empiirinen ja suurilla pilareilla ei ole polttokoetuloksia. Taulukossa 1on käytetty kuitenkin tätä suurempia arvoja ja tuloksien vertailu muihin eurokoodin taulukkoarvoihin osoittaa, että näin menetellen ei mennä epävarmalle puolelle. Ensimmäisen kertaluvun epäkeskisyys palotilanteessa 0,4 h (tai b) ja raudoituksen määrä A s < 0,04 A c. Korkealujuusbetoni (> C50/60) SFS-EN ja kansallisen liitteen mukaan korkealujuusbetonin taulukkomitoituksessa pilarin poikkileikkauksen vähimmäismittoja suurennetaan luvulla 0,6a, missä a on taulukkomitoituksessa vaadittava keskiöetäisyys. EN pilaritaulukot antavat erilaisia esimerkkivaihtoehtoja, joten niistä ei suoraan saada yleisiä korkealujuuspilarien taulukoita.

3 Edellä mainitun vähennyksen peruste on se, että korkealujuusbetonille pitää käyttää iittistä lämpötilaa 400ºC eikä 500ºC (Suomen kansallinen liite). Lisäys 0,6a ottaa tämän eron huomioon. Kohdan.1 kaavaa (5.7) voidaan käyttää, kun siihen sijoitetaan pilarin sivumitat vähennettynä mitalla 0,6a. Käytännössä riittävä tarkkuus saadaan ottamalla keskiöetäisyysvaatimus a palkkien taulukosta (likimain samat isotermit kuin pilarissa) palkin leveyden ja odotettavissa olevan palonkestoajan funktiona. Jos saatu palonkestoaika poikkeaa huomattavasti odotettavissa olevasta, joudutaan iteroimaan. Tällä menetelmällä on laskettu taulukko. Taulukko Korkealujuuspilarien paloluokkia b (mm) a (mm) μ fi 0,7 R30 (51) (63) (74) (100) (89) (114) (153) (185) (171) (05) μ fi 0,5 (73) (86) (100) (17) (115) (144) (187) (3) (07) (44) μ fi 0,3 (97) (113) (18) (159) (145) (178) (4) (6) (46) (85) 3. Seinät Kantavien seinien vähimmäismitat ovat taulukon 3 mukaiset. Hyväksikäyttöaste μ fi N Ed,fi /N Rd on sama kuin pilareilla kohdassa.1. Taulukko 3 Kantavien seinien vähimmäismitat Standardipalonkestävyys altistus toiselta puolelta Vähimmäismitat (mm) Seinän paksuus / keskiöetäisyys μ fi 0,35 μ fi 0,7 altistus altistus molemmilta toiselta puolin puolelta altistus molemmilta puolin REI 30 REI 60 REI 90 REI 10 REI 180 REI /10* 110/10* 10/0* 150/5 180/40 30/55 10/10* 10/10* 140/10* 160/5 00/45 50/55 10/10* 130/10* 140/5 160/35 10/50 70/60 10/10* 140/10* 170/5 0/35 70/55 350/60 * Tavallisesti standardin EN edellyttämä betonipeitteen paksuus on määräävä. Jos kantavia seiniä tehdään korkealujuusbetonista, lisätään taulukosta saatavaan vähimmäispaksuuteen toiselta puolelta altistetuilla seinillä 0,3a ja molemmilta puolilta altistetuilla seinillä 0,6a, missä a on taulukon mukainen raudoituksen keskiöetäisyysvaatimus. Osastoiville ei-kantaville seinille on vain vähimmäispaksuusvaatimus, joka on sama kuin laatoille. Vapaan korkeuden ja seinän paksuuden suhde rajoitetaan arvoon 40. Palomuurin iskunkestävyysvaatimus täyttyy, kun edellä olevien vaatimusten lisäksi raudoituksen keskiöetäisyys on vähintään 5 mm ja seinän paksuus vähintään: - 00 mm raudoittamaton seinä mm raudoitettu kantava seinä - 10 mm raudoitettu ei-kantava seinä 3

4 4. Palkit 4.1 Yleistä Vapaasti tuettujen palkkien vähimmäisleveysvaatimukset ovat taulukossa 4 ja pääraudoituksen keskiöetäisyysvaatimukset saadaan kuvasta 5. Jatkuvuus tai päiden kiinnitysaste parantaa palonkestävyyttä ja se voidaan halutessa ottaa SFS-EN mukaan huomioon. Jännebetonin sarake 3 johtuu terästen lämpötilan rajoittamisesta (SFS-EN kohta 5. (10) ja se koskee vain palkin vetopuolta. Korkealujuusbetonin sarakkeet 4 ja 6 johtuvat betonin lujuuden alenemisesta ja se koskee vain palkin puristuspuolta ja uumaa. Taulukko 4 Palkkien vähimmäisleveydet Palkin leveys Jännebetonipalkki 1) Korkealujuusbetonipalkki ) R Uuman paksuus Korkealujuusbetonin uuman paksuus 1) Sarake 3 on voimassa, jos jänneteräksen iittinen lämpötila on 350 ºC tai jos sitä ei lasketa. Kriittiselle lämpötilalle 400 ºC käytetään sarakkeen arvoja. Väliarvot voidaan interpoloida suoraviivaisesti. ) Korkealujuusjännebetonipalkkien vähimmäisleveys on suurempi sarakkeen 4 tai sarakkeen 3 antamasta arvosta, alahuomautus 1) huomioon ottaen Keskiöetäisyys (mm) Jännebetonipalkeilla lisätään 15 mm tai luvun 6 mukaan laskettu tätä pienempi arvo R30 Palkin leveys (mm) Kuva Palkin pääraudoituksen keskiöetäisyyden vähimmäisarvot 4

5 4. Suorakaidepalkit R30 ja Vähintään 00 mm leveät teräsbetonipalkit täyttävät kaikki vaatimukset. Kapeilla jännebetonipalkeilla saattaa olla tarpeen tarkistaa keskiöetäisyys. ja suuremmat paloluokat Palkin vähimmäisleveys valitaan taulukon 4 mukaan ja pääraudoituksen keskiöetäisyys kuvan mukaan tai tarkemmin luvun 6 mukaan iittisen lämpötilan tarkastelulla ja yksittäisen tangon vähimmäisarvo luvun 1 mukaan. Jos raudoitus on yhdessä kerroksessa, kasvatetaan kapeiden palkkien (katso SFS-EN taulukko 5.5) nurkkaterästen keskiöetäisyyttä sivulta 10 mm. 4.3 Leukapalkit Leukapalkit käsitellään kuten suorakaidepalkit, jos laatat suojaavat leuan yläpintaa kuumenemasta. Jos leuan yläpinta pääsee kuumenemaan kuten TT-laattoja käytettäessä, sovelletaan I-palkkien vaatimuksia. Yleensä leuan korkeus on selvästi suurempi kuin laatan vähimmäispaksuus samassa paloluokassa (taulukko 5), jolloin voidaan katsoa, ettei leuassa ole leikkausmurron vaaraa. 5

6 4.4 T-palkit T-palkit ja TT-laattojen rivat käsitellään kuten suorakaidepalkit. Palkin leveys määritetään raudoituk- painopisteen sen korkeudelta. 4.5 I-palkit I-palkkien vähimmäisleveys ja uuman paksuus on taulukon 4 mukainen. Vähimmäisleveysvaatimus koskee myös alalaipan keskikorkeutta. Jännebetonilla näitä minimimittoja kasvatetaan taulukon 4 mukaan. Korkealujuusbetonin ylälaipan leveyttä ja uuman paksuutta kasvatetaan taulukon 4 mukaan, mutta alalaipan leveyttä ei tarvitse kasvattaa. Kuvasta saatavaa raudoituksen keskiöetäisyyttä kasvatetaan SFS-EN kaavalla (5.10), kun alalaipan leveyden suhde uuman paksuuteen on yli 1,4. 5. Laatat 5.1 Yhteen suuntaan kantavat massiivilaatat Taulukko 5 Yhteen suuntaan kantavien massiivilaattojen vähimmäismitat Laatan vähimmäispaksuus h s (mm) Keskiöetäisyys C50/60 Korkealujuusbetoni a (mm) REI REI REI REI REI REI Jännepunoksilla lisätään keskiöetäisyyteen 15 mm tai luvun 6 mukaan laskettu tätä pienempi arvo. 5. TT-laatat Laattaosaan sovelletaan edellisen kohdan yhteen suuntaan kantavien massiivilaattojen taulukkoa. Jos vaaditaan vain kantavuutta R, kuten yleensä kattorakenteissa, ei taulukon 5 mukaista laatan vähimmäispaksuutta vaadita, vaan normaalilämpötilamitoituksen mukainen paksuus riittää. Jos vaaditaan myös osastoivuutta, saa palamattomat pinta- ja eristekerrokset laskea laatan paksuuteen (SFS- EN kohta ()). 6

7 Ripaan sovelletaan kohdan 4.4 T-palkkien sääntöjä. Jännitetyillä TT-laatoilla voidaan taulukon 4 sa- 3 vähimmäisleveyttä pienentää laskemalla iittinen lämpötila kohdan 6 mukaan. Liitteessä rakkeen on esimerkkejä eri menetelmien käytöstä TT-laatoille. 5.3 Ontelolaatat Ontelolaattojen taulukkomitoitus standardin SFS 7016 mukaan: Taulukko 6 Ontelolaatan jännepunosten nimellisetäisyys, laatan nimellispaksuu s ja lisäehdot Mitat mm Vähimmäisarvot Vaadittu palonkesto luokka REI REI 30 REI 60 REI 90 REI 10 REI 180 Jännepunosten keskiöetäisyys (a) Laatan paksuus (h) 150 1) 00 ) 50 ) 65 ) 300 Lisäehdot: 1) Sallitaan h 160 mm, jos σ p,fi 0,5 f pk eli palomitoituksen teräsjännitys rajoitetaan puoleen jänneteräksen ominaisvetolujuudesta ) µ fi V d,fi / V Rd,c 0,5, missä µ fi on palomitoituksen hyväksikäyttöaste leikkaukselle, eli palomitoituksen kuormilla lasketun leikkausvoiman suhde leikkauskapasiteetin mitoitusarvoon Kun punokset on järjestelty useiksi kerroksiksi kuvan 6.1 mukaisesti, tulee keskimääräisen keskiö- etäisyyden olla vähintään taulukossa esitetyn etäisyyden suuruinen (ks. standardin SFS-EN :004 yhtälö (5.5)). Jännepunosten keskiöetäisyys taulukossa 6.1 perustuu iittiseen lämpötilaan 350 C ja sitä voidaan muuntaa standardissa SFS-EN esitetyillä menetelmillä. 6. Palkkien ja laattojen keskiöetäisyyden pienentäminen iittisen lämpötilan tarkastelulla Kun iittinen lämpötila poikkeaa arvosta 500 C betoniteräksellä tai arvosta 350 C jänneteräksellä, mutta on välillä 350 C < θ cr < 700 C, voidaan taulukoista saatavaa keskiöetäisyyttä muuttaa seuraavasti: a) määritetään teräksen jännitys σ s,fi palotilanteessa vaikuttaville kuormille (E d,fi ) käyttämällä kaavaa σ γ s A s,req s,fi missä: As,prov E d,fi /E d E E d,fi d f o yk C) ( 0 As,req γ s A s,prov on betoniteräksen osavarmuusluku on murtorajatilassa tarvittava raudoituksen ala (normaalilämpötilamitoitus) on käytetyn raudoituksen ala palomitoituksen ja normaalilämpötilamitoituksen kuormien vaikutusten suhde (SFS-EN kohta.4.). b) määritetään raudoituksen iittinen lämpötila θ cr, joka vastaa betoniteräkselle pienennyskerrointa k s (θ cr ) σ s,fi /f yk (0 C) käyttämällä kuvan 3 (SFS-EN kuva 5.1) käyrää 1 tai jännepunokselle pienennyskerrointa k p (θ cr ) σ p,fi /f pk (0 C) käyttämällä kuvan 3 (SFS-EN kuva 5.1) käyrää 3. c) muutetaan taulukoiden mukaista keskiöetäisyyden vähimmäisarvoa siten, että se vastaa uutta iit- lämpötilaa θ cr käyttämällä likimääräistä kaavaa, missä Δa on keskiöetäisyyden muutos millimet- tistä reinä: Δa 0,1 (500 θ cr ) (mm) 7

8 ks(θcr), kp(θcr) 1 0,8 1 0,6 Käyrä 1 betoniteräs 0,4 0, 3 Käyrä jänneteräs (tangot: EN ) Käyrä 3 jänneteräs (langat ja punokset EN ja -3) θcr [ C] Kuva 3 Pienennyskerrointa k s (θ cr ) σ s,fi /f yk (0 C) tai k p (θ cr ) σ p,fi /f pk (0 C) vastaavat betoniteräksen ja jänneteräksen iittisen lämpötilan θ cr referenssikäyrät Kriittisen lämpötilan tarkastelulla voidaan myös pienentää jännebetonipalkkien vetopuolen vähimmäisleveyttä, katso taulukko Kuormavähennykset Kuormien pienennyskertoimena η fi käytetään pienempää seuraavien kahden kaavan antamista arvoista: Gk + ψ fiqk,1 η fi (tämä kaava ei tule juuri koskaan määrääväksi) 1,35G k G k + ψ fiqk,1 η fi 1,15 Gk + 1,5 Qk,1 missä Q k,1 on määräävä muuttuva kuorma G k on pysyvän kuorman ominaisarvo ψ fi on tavallisten tai pitkäaikaisten muuttuvien kuormien yhdistelykerroin, jonka arvona käytetään Suomessa lumi- ja tuulikuormille ψ 1,1 ja hyötykuormille ψ,1 Kaavapari on kuvattu käyrinä kuvassa 4 eräille kuormatyypeille. Pinta-alavähennyksiä ja kerrosvähennyksiä ei käytettä palomitoituksessa. 8

9 Kuva 4 Kuormien pienennyskerroin palomitoituksessa 9

10 LIITE: TT-LAATAN PALOMITOITUS Lähtötiedot: pituus L15m paloluokka Kuormitus: vesikatto o pysyvä kuorma g1.0kn/m o lumikuorma q kN m Menetelmä 1: Taulukkomitoitus EN mukaisesti. Taulukko 5.5, sarake : b min 10mm a40mm o Kohdan 5. (5) mukaisesti punosten iittiseksi lämpötilaksi valitaan 350. Tällöin taulukon 5.5 arvoja korotetaan seuraavasti θ ( 400 ) ( ) mm b b θ 160 (5.4) mod min Nyt ripaleveydeksi valitaan 180mm. Tällöin terästen keskiöetäisyyden minimiarvo voidaan valita taulukon 5.5 sarakkeen 3 mukaisesti, jolloin a35mm. Tätä arvoa pitää vielä korottaa iittisen lämpötilan perusteella seuraavasti a a + Δa a θ (5.3) ( ) ( ) mm mod Valitaan TT-laatta TT-500/180. Lasketaan vielä terästen keskiöetäisyys a 70mm > amod OK! 6 Menetelmä : Taulukkomitoitus EN mukaisesti. Lasketaan punosten iittinen lämpötila. Kuormitukset: Luonnonkuormille käytetään yhdistelykerrointa ψ 1. TEK-500/10 laatan omapaino.kn/m. 10

11 E E d, fi d kN m 1.15 ( ) kN m Normaalitilanteen mitoitus TEK-500/15 laattaa 6J1.5/ ripa > käyttöaste 1.0. σ s, fi E d, fi Ed f yk o ( 0 ) γ s s, req s, prov 916 k p ( θ ) Kuvasta 5.1 saadaan punosten iittiseksi lämpötilaksi (käyrä 3) θ o 380 C A A MPa Nyt ( 400 ) ( ) mm ( 500 ) ( ) mm b b θ 136 (5.4) mod min mod a + Δa a a θ 5 (5.3) TEK-500/15 laatan ripaleveys punosten painopisteen kohdalla on 15 mm > vaatimus ei täyty! Lisätään punosmäärää 7J1.5/ ripa σ s, fi o ( 0 ) A A 785 k p ( θ ) o θ 410 C Ed, fi Ed f yk γ s s, req s, prov MPa ( 400 ) ( ) mm ( 500 ) ( ) mm bmod bmon θ 10 a a + Δa a θ 49 mod 11

12 Lasketaan vielä terästen keskiöetäisyys a 5mm > amod OK! 7 TEK-500/15 (7J1.5) täyttää vaatimuksen. Menetelmä 3: Laskennallinen palomitoitus EN ja EN 134+A1 mukaisesti. Ripalaattastandardista EN 134 löytyy TT-laattojen lämpötilakartat standardipalossa. TEK-laatan punosten lämpötilat voidaan määrittää kuvan D1 avulla Punosten lämpötiloiksi saadaan kuvasta rivi C k p rivi 334 C k p rivi C k p Lasketaan poikkileikkauksen kapasiteetti soveltaen 500 C isotermimenetelmää. Tämä tarkoittaa, että poikkileikkauksesta jätetään pois alue, jonka lämpötila on yli 500 C ja teräksille käytetään lämpötilaa vastaavaa lujuutta. 1

13 Lasketaan poikkileikkauksen kapasiteetti palossa 60 minuutin kohdalla. N p Betoni C50 Nc 0.8 f cd, fi x 8mm Näin saadaan palotilanteen kapasiteetiksi f cd, fi ( ) 50MPa b x N p 544kN M Rd, fi [( ( ) ) + ( ( ) ) + ( ( ) )] 11kNm Vastaava palotilanteen taivutusmomentti on p l, d, fi M Ed fi knm M Rd, fi Laskennallisella palomitoituksella TEK-500/15 (6J1.5) laatta täyttää vaatimuksen! 13

PALONKESTO-OHJEISTUS - MITEN TAULUKKOMITOITUSTA VOIDAAN KÄYTTÄÄ - RAKENTEIDEN YHTEISTOIMINTA PALOTILANTEESSA

PALONKESTO-OHJEISTUS - MITEN TAULUKKOMITOITUSTA VOIDAAN KÄYTTÄÄ - RAKENTEIDEN YHTEISTOIMINTA PALOTILANTEESSA PALONKESTO-OHJEISTUS - MITEN TAULUKKOMITOITUSTA VOIDAAN KÄYTTÄÄ - RAKENTEIDEN YHTEISTOIMINTA PALOTILANTEESSA STANDARDIN EN 1992-1-2 SISÄLTÖÄ: Luvussa 2: Palomitoituksen perusteet Luvussa 3: Materiaaliominaisuudet

Lisätiedot

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN. SFS-EN EUROKOODI 2: BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELU Osa 1-2: Yleiset säännöt. Rakenteiden palomitoitus

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN. SFS-EN EUROKOODI 2: BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELU Osa 1-2: Yleiset säännöt. Rakenteiden palomitoitus LIITE 8 KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN SFS-EN 1992-1-2 EUROKOODI 2: BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELU Osa 1-2: Yleiset säännöt. Rakenteiden palomitoitus Esipuhe Tätä kansallista liitettä käytetään yhdessä standardin

Lisätiedot

TERÄSBETONISEN MASTOPILARIN PALOMITOITUSOHJE. Eurokoodimitoitus taulukoilla tai diagrammeilla

TERÄSBETONISEN MASTOPILARIN PALOMITOITUSOHJE. Eurokoodimitoitus taulukoilla tai diagrammeilla TERÄSBETONISEN MASTOPILARIN PALOMITOITUSOHJE Eurokoodimitoitus taulukoilla tai diagrammeilla Toukokuu 2008 Alkulause Betonirakenteiden suunnittelussa ollaan siirtymässä eurokoodeihin. Betonirakenteiden

Lisätiedot

15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry. Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet

15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry. Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet 15.11.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet Uutta ja vanhaa Valmisosarakentaminen Suunnitteluprosessi Rakennejärjestelmät Talonrakentaminen

Lisätiedot

EUROKOODISEMINAARI 2016 BETONI- JA BETONI-TERÄS-LIITTORAKENTEITA KOSKEVAT OHJEET

EUROKOODISEMINAARI 2016 BETONI- JA BETONI-TERÄS-LIITTORAKENTEITA KOSKEVAT OHJEET EUROKOODISEMINAARI 2016 BETONI- JA BETONI-TERÄS-LIITTORAKENTEITA KOSKEVAT OHJEET 1 2016-12-08 Toteutusluokan valinta Toteutusluokka valitaan seuraamusluokkien (CC1, CC2 ja CC3) sekä rakenteen käyttöön

Lisätiedot

BES 2010 Runkorakenteiden valinta ja kantokykykäyrästöt. DI Juha Valjus

BES 2010 Runkorakenteiden valinta ja kantokykykäyrästöt. DI Juha Valjus BES 2010 Runkorakenteiden valinta ja kantokykykäyrästöt DI Juha Valjus Kuormituksista eurokoodeissa Eurokoodeissa vaatimukset yleensä kasvavat kun luokka suurenee, esimerkiksi CC1 seuraamusluokka on vaatimattomin

Lisätiedot

Osa 3: Laatat. Betoniteollisuus 1(11) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien. Laattojen suunnittelu eurokoodeilla. Johdanto.

Osa 3: Laatat. Betoniteollisuus 1(11) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien. Laattojen suunnittelu eurokoodeilla. Johdanto. 1(11) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan Johdanto Eurokoodien käyttöönotto kantavien rakenteiden suunnittelussa on merkittävin suunnitteluohjeita koskeva muutos kautta aikojen. Koko Eurooppa

Lisätiedot

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN LIITE 15 KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN SFS-EN 1994-1-2 EUROKOODI 4: BETONI- TERÄSLIITTORAKENTEIDEN SUUNNITTELU Osa 1-2: Yleiset säännöt. Rakenteiden palomitoitus Esipuhe Tätä kansallista liitettä käytetään

Lisätiedot

A-PALKKI PIKAMITOITUSTAULUKOT

A-PALKKI PIKAMITOITUSTAULUKOT A-PALKKI PIKAMITOITUSTAULUKOT A-PALKIT A200 A265 A320 A370 A400 A500 Taloudellinen ratkaisu ontelolaattatasojen kantavaksi palkkirakenteeksi. Suomen Betoniyhdistyksen käyttöseloste nro 216-23.9.2004. 2

Lisätiedot

EC4, Liittorakenteet Palomitoitus, palkit, pilarit ja laatat

EC4, Liittorakenteet Palomitoitus, palkit, pilarit ja laatat EC4, Liittorakenteet Palomitoitus, palkit, pilarit ja laatat Technopolis Espoo 29.9.2016 Rakennuksen paloturvallisuuteen vaikuttavat tekijät E1 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA Rakennusten paloturvallisuus

Lisätiedot

Konsta Rosvall BETONIRAKENTEIDEN PALOMITOITUS. Rakennustekniikan koulutusohjelma 2015

Konsta Rosvall BETONIRAKENTEIDEN PALOMITOITUS. Rakennustekniikan koulutusohjelma 2015 Konsta Rosvall BETONIRAKENTEIDEN PALOMITOITUS Rakennustekniikan koulutusohjelma 2015 BETONIRAKENTEIDEN PALOMITOITUS Rosvall, Konsta Satakunnan ammattikorkeakoulu Rakennustekniikan koulutusohjelma Syyskuu

Lisätiedot

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN. SFS-EN 1995 EUROKOODI 5: PUURAKENTEIDEN SUUNNITTELU Osa 1-2: Yleistä. Rakenteiden palomitoitus

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN. SFS-EN 1995 EUROKOODI 5: PUURAKENTEIDEN SUUNNITTELU Osa 1-2: Yleistä. Rakenteiden palomitoitus 1 LIITE 17 KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN SFS-EN 1995 EUROKOODI 5: PUURAKENTEIDEN SUUNNITTELU Osa 1-2: Yleistä. Rakenteiden palomitoitus Esipuhe Tätä kansallista liitettä käytetään yhdessä standardin SFS-EN

Lisätiedot

Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan Osa 4: Palkit Palkkien suunnittelu eurokoodeilla Johdanto Mitoitusmenettely Palonkestävyys

Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan Osa 4: Palkit Palkkien suunnittelu eurokoodeilla Johdanto Mitoitusmenettely Palonkestävyys 1(12) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan Johdanto Eurokoodien käyttöönotto kantavien rakenteiden suunnittelussa on merkittävin suunnitteluohjeita koskeva muutos kautta aikojen. Koko Eurooppa

Lisätiedot

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN LIITE 14 KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN SFS-EN 1994-1-1 EUROKOODI 4: BETONI- TERÄSLIITTORAKENTEIDEN SUUNNITTELU. OSA 1-1: Yleiset säännöt ja rakennuksia koskevat säännöt Esipuhe Tätä kansallista liitettä

Lisätiedot

SUPER TT-, TT- JA HTT -LAATAT

SUPER TT-, TT- JA HTT -LAATAT SUUNNITTELUOHJE SUPER TT-, TT- JA HTT -LAATAT 1 (33) SISÄLLYS 1. YLEISTÄ...2 2. SUUNNITTELU...3 3. VALMISTUS...4 4. KIINNITYSTEN JA RIPUSTUSTEN YLEISOHJE...5 LIITTEET...6 LIITE 1A: SUPERTT-LAATAN POIKKILEIKKAUSMITAT...7

Lisätiedot

Vakiopaaluperustusten laskenta. DI Antti Laitakari

Vakiopaaluperustusten laskenta. DI Antti Laitakari Vakiopaaluperustusten laskenta DI Antti Laitakari Yleistä Uusi tekeillä oleva paaluanturaohje päivittää vuodelta 1988 peräisin olevan BY:n vanhan ohjeen by 30-2 (Betonirakenteiden yksityiskohtien ja raudoituksen

Lisätiedot

Ontelolaatat suunnitellaan, valmistetaan ja asennetaan voimassaolevien standardien SFS-EN 1168, SFS 7016 ja SFS-EN 13670 mukaan.

Ontelolaatat suunnitellaan, valmistetaan ja asennetaan voimassaolevien standardien SFS-EN 1168, SFS 7016 ja SFS-EN 13670 mukaan. 1 Betoninormikortti n:o 27 3.5.2012 ONTELOLAATTA - SEINÄLIITOS Eurokoodi 1992-1-1 1. Normikortin soveltamisalue Tämä normikortti käsittelee raskaasti kuormitettujen (tyypillisesti yli 8-kerroksisten rakennusten)

Lisätiedot

SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE. Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu

SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE. Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu FMC 41874.126 12.10.2012 Sisällysluettelo: 2 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MATERIAALIT JA MITAT... 3 2.1 MATERIAALIT...

Lisätiedot

SBKL-KIINNITYSLEVYT EuroKoodIEN mukainen SuuNNITTELu

SBKL-KIINNITYSLEVYT EuroKoodIEN mukainen SuuNNITTELu SBKL-KIINNITYSLEVYT Eurokoodien mukainen suunnittelu SBKL-KIINNITYSLEVYT 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 SBKL-kiinnityslevyjen mitat... 4 2.2 SBKL-kiinnityslevyjen tilaustunnukset...

Lisätiedot

Osa 5. Pilarit. Betoniteollisuus 1(17) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien. Suunnittelu eurokoodin EN 1992 mukaisesti.

Osa 5. Pilarit. Betoniteollisuus 1(17) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien. Suunnittelu eurokoodin EN 1992 mukaisesti. 1(17) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan Johdanto Eurokoodien käyttöönotto kantavien rakenteiden suunnittelussa on merkittävin suunnitteluohjeita koskeva muutos kautta aikojen. Koko Eurooppa

Lisätiedot

MITOITUSTEHTÄVÄ: I Rakennemallin muodostaminen 1/16

MITOITUSTEHTÄVÄ: I Rakennemallin muodostaminen 1/16 1/16 MITOITUSTEHTÄVÄ: I Rakennemallin muodostaminen Mitoitettava hitsattu palkki on rakenneosa sellaisessa rakennuksessa, joka kuuluu seuraamusluokkaan CC. Palkki on katoksen pääkannattaja. Hyötykuorma

Lisätiedot

Liitos ja mitat. Lisäksi mitoitetaan 4) seinän suuntainen sideraudoitus sekä 6) terästapit vaakasuuntaisille voimille.

Liitos ja mitat. Lisäksi mitoitetaan 4) seinän suuntainen sideraudoitus sekä 6) terästapit vaakasuuntaisille voimille. 25.9.2013 1/5 Liitoksen DO501 laskentaesimerkki Esimerkissä käsitellään tyypillisten elementtien mittojen mukaista liitosta. Oletetaan liitoksen liittyvän tavanomaiseen asuinkerrostaloon. Mitoitustarkastelut

Lisätiedot

SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE. Käyttö- ja suunnitteluohjeet RakMK mukainen suunnittelu

SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE. Käyttö- ja suunnitteluohjeet RakMK mukainen suunnittelu SEMKO OY PBOK-ONTELOLAATTAKANNAKE Käyttö- ja suunnitteluohjeet RakMK mukainen suunnittelu FMC 41874.133 28..213 Sisällysluettelo: 2 1 TOIMINTA... 3 2 MITAT, OSAT, ASENNUSVAIHEEN KAPASITEETIT JA TILAUSTUNNUKSET...

Lisätiedot

Arvioitu poikkileikkauksessa oleva teräspinta-ala. Vaadittu raudoituksen poikkileikkausala. Raudoituksen minimi poikkileikkausala

Arvioitu poikkileikkauksessa oleva teräspinta-ala. Vaadittu raudoituksen poikkileikkausala. Raudoituksen minimi poikkileikkausala 1/6 Latinalaiset isot kirjaimet A A c A s A s,est A s,vaad A s,valittu A s,min A sw A sw, min E c E cd E cm E s F F k F d G G k G Ed Poikkileikkausala Betonin poikkileikkauksen ala Raudoituksen poikkileikkausala

Lisätiedot

Suunnitteluharjoitus käsittää rakennuksen runkoon kuuluvien tavanomaisten teräsbetonisten rakenneosien suunnittelun.

Suunnitteluharjoitus käsittää rakennuksen runkoon kuuluvien tavanomaisten teräsbetonisten rakenneosien suunnittelun. Rak-43.3130 Betonirakenteiden suunnitteluharjoitus, kevät 2016 Suunnitteluharjoitus käsittää rakennuksen runkoon kuuluvien tavanomaisten teräsbetonisten rakenneosien suunnittelun. Suunnitteluharjoituksena

Lisätiedot

Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit

Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit - Mitä betoninormeihin (rakentamiskokoelmaan) jää jäljelle - Mitä suunnittelijan tulee tietää tuotestandardeista

Lisätiedot

Ladottavien muottiharkkojen suunnitteluohjeet

Ladottavien muottiharkkojen suunnitteluohjeet Ladottavien muottiharkkojen suunnitteluohjeet 2 1 YLEISTÄ... 3 2 MUOTTIHARKKOJEN OMINAISUUDET... 3 3 MITTAJÄRJESTELMÄ... 3 4 LASKENTAOTAKSUMAT... 4 5 KUORMAT... 5 6 MATERIAALIT JA LASKENTALUJUUDET... 5

Lisätiedot

Lammi-lämpökivien, EMH350 & LL400 suunnitteluohjeet

Lammi-lämpökivien, EMH350 & LL400 suunnitteluohjeet Lammi-lämpökivien, EMH350 & LL400 suunnitteluohjeet 2 1 YLEISTÄ 3 2 LAMMI-LÄMPÖKIVIEN OMINAISUUDET 3 3 MITTAJÄRJESTELMÄ 4 4 LASKENTAPERUSTEET 4 5 KUORMAT 4 6 MATERIAALIT JA LASKENTALUJUUDET 5 7 SEINÄN

Lisätiedot

Osa 2: Betonirakenteiden suunnitteluperusteet

Osa 2: Betonirakenteiden suunnitteluperusteet 1(9) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan Johdanto Eurokoodien käyttöönotto kantavien rakenteiden suunnittelussa on merkittävin suunnitteluohjeita koskeva muutos kautta aikojen. Koko Eurooppa

Lisätiedot

Palkki ja laatta toimivat yhdessä siten, että laatta toimii kenttämomentille palkin puristuspintana ja vetoteräkset sijaitsevat palkin alaosassa.

Palkki ja laatta toimivat yhdessä siten, että laatta toimii kenttämomentille palkin puristuspintana ja vetoteräkset sijaitsevat palkin alaosassa. LAATTAPALKKI Palkki ja laatta toimivat yhdessä siten, että laatta toimii kenttämomentille palkin puristuspintana ja vetoteräkset sijaitsevat palkin alaosassa. Laattapalkissa tukimomentin vaatima raudoitus

Lisätiedot

Esimerkkilaskelma. Liimapuupalkin hiiltymämitoitus

Esimerkkilaskelma. Liimapuupalkin hiiltymämitoitus Esimerkkilaskelma Liimapuupalkin hiiltymämitoitus 13.6.2014 Sisällysluettelo 1 LÄHTÖTIEDOT... - 3-2 KUORMAT... - 3-3 MATERIAALI... - 4-4 MITOITUS... - 4-4.1 TEHOLLINEN POIKKILEIKKAUS... - 4-4.2 TAIVUTUSKESTÄVYYS...

Lisätiedot

SIPOREX-HARKKOSEINÄÄN TUKEUTUVIEN TERÄSPALKKIEN SUUNNITTELUOHJE 21.10.2006

SIPOREX-HARKKOSEINÄÄN TUKEUTUVIEN TERÄSPALKKIEN SUUNNITTELUOHJE 21.10.2006 SIPOREX-HARKKOSEINÄÄN TUKEUTUVIEN TERÄSPALKKIEN SUUNNITTELUOHJE 21.10.2006 Tämä päivitetty ohje perustuu aiempiin versioihin: 18.3.1988 AKN 13.5.1999 AKN/ks SISÄLLYS: 1. Yleistä... 2 2. Mitoitusperusteet...

Lisätiedot

Eurokoodien mukainen suunnittelu

Eurokoodien mukainen suunnittelu RTR-vAkioterÄsosat Eurokoodien mukainen suunnittelu RTR-vAkioterÄsosAt 1 TOIMINTATAPA...3 2 MATERIAALIT...4 3 VALMISTUS...5 3.1 Valmistustapa...5 3.2 Valmistustoleranssit...5 3.3 Valmistusmerkinnät...5

Lisätiedot

Rak 43-3136 BETONIRAKENTEIDEN HARJOITUSTYÖ II syksy 2015 3 op.

Rak 43-3136 BETONIRAKENTEIDEN HARJOITUSTYÖ II syksy 2015 3 op. Rak 43-3136 Betonirakenteiden harjoitustyö II syksy 2014 1 Aalto Yliopisto/ Insinööritieteiden korkeakoulu/rakennustekniikan laitos Rak 43-3136 BETONIRAKENTEIDEN HARJOITUSTYÖ II syksy 2015 3 op. JÄNNITETTY

Lisätiedot

Palosuojatut liitokset. Puurakenteiden palosuojatut liitokset

Palosuojatut liitokset. Puurakenteiden palosuojatut liitokset Palosuojatut liitokset Puurakenteiden palosuojatut liitokset 02.06.2014 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...- 3-2 LIITOKSET, JOISSA SIVUKAPPALEET PUUTA...- 3-2.1 YKSINKERTAISET SÄÄNNÖT...- 3-2.1.1 LIITTIMIEN

Lisätiedot

RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat

RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat Johdatus rakenteiden mitoitukseen joonas.jaaranen@aalto.fi Sisältö Esimerkkirakennus: puurakenteinen pienrakennus Kuormat Seinätolpan mitoitus Alapohjapalkin mitoitus Anturan

Lisätiedot

Esimerkkilaskelma. Mastopilarin perustusliitos liimaruuveilla

Esimerkkilaskelma. Mastopilarin perustusliitos liimaruuveilla Esimerkkilaskelma Mastopilarin perustusliitos liimaruuveilla.08.014 3.9.014 Sisällysluettelo 1 LÄHTÖTIEDOT... - 3 - KUORMAT... - 3-3 MATERIAALI... - 4-4 MITOITUS... - 4-4.1 ULOSVETOKESTÄVYYS (VTT-S-07607-1)...

Lisätiedot

RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt

RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt Eurokoodien mukainen suunnittelu RKL-, R2KL- ja R3KLkiinnityslevyt 1 TOIMINTATAPA... 2 2 MITAT JA MATERIAALIT... 3 2.1 RKL- ja R2KL-kiinnityslevyjen mitat... 3 2.2 R3KL-kiinnityslevyjen

Lisätiedot

Muurattavat harkot. SUUNNITTELUOHJE 2016 Eurokoodi 6. (korvaa 19.1.2016 ohjeen)

Muurattavat harkot. SUUNNITTELUOHJE 2016 Eurokoodi 6. (korvaa 19.1.2016 ohjeen) Muurattavat harkot SUUNNITTLUOHJ 2016 urokoodi 6 (korvaa 19.1.2016 ohjeen) SISÄLTÖ 1. Yleistä, Lakka muurattavat harkot s. 3 2. Tekniset tiedot s. 3 3. Mitoitustaulukot s. 4 3.1 Mitoitusperusteet s. 4

Lisätiedot

Lammi-lämpökivien, EMH350 & LL400 suunnitteluohjeet

Lammi-lämpökivien, EMH350 & LL400 suunnitteluohjeet Lammi-lämpökivien, EMH350 & LL400 suunnitteluohjeet 1 1 YLEISTÄ 2 2 LAMMI-LÄMPÖKIVIEN OMINAISUUDET 2 3 MITTAJÄRJESTELMÄ 3 4 LASKENTAPERUSTEET 3 5 KUORMAT 3 6 MATERIAALIT JA LASKENTALUJUUDET 4 7 SEINÄN

Lisätiedot

Osa 7: Pilarilaatat. Betoniteollisuus 1(10) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan. Suunnittelu eurokoodin EN 1992 mukaisesti.

Osa 7: Pilarilaatat. Betoniteollisuus 1(10) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan. Suunnittelu eurokoodin EN 1992 mukaisesti. 1(10) Betonirakenteiden suunnittelu eurokoodien mukaan Johdanto Eurokoodien käyttöönotto kantavien rakenteiden suunnittelussa on merkittävin suunnitteluohjeita koskeva muutos kautta aikojen. Koko Eurooppa

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Rakennusteollisuus RT RakMK luotiin 1970 luvun jälkipuoliskolla Rakennusteollisuus RT ry 2 Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Eurokoodien mukainen suunnittelu

Eurokoodien mukainen suunnittelu RVL-vAijerilenkit Eurokoodien mukainen suunnittelu RVL-VAIJERILENKIT 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 Mitat ja toleranssit... 4 2.2 Vaijerilenkin materiaalit ja standardit... 5 3 VALMISTUS...

Lisätiedot

RakMK:n mukainen suunnittelu

RakMK:n mukainen suunnittelu RVL-vAijerilenkit RakMK:n mukainen suunnittelu RVL-VAIJERILENKIT 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 Mitat ja toleranssit... 4 2.2 Vaijerilenkin materiaalit ja standardit... 5 3 VALMISTUS

Lisätiedot

WQ-palkkijärjestelmä

WQ-palkkijärjestelmä WQ-palkkijärjestelmä Sisällys 1. Toimintatapa 2 2. Valmistus 2 2.1. Materiaali 2 2.2. Pintakäsittely 2 2.3. Laadunvalvonta 3 3. Palkin käyttö rakenteissa 3 4. Suunnittelu 3 4.1. Palkin rakenne 3 4.2. Palkin

Lisätiedot

Ladottavien muottiharkkojen suunnitteluohjeet

Ladottavien muottiharkkojen suunnitteluohjeet Ladottavien muottiharkkojen suunnitteluohjeet 1 1 YLEISTÄ... 2 2 MUOTTIHARKKOJEN OMINAISUUDET... 2 3 MITTAJÄRJESTELMÄ... 2 4 LASKENTAOTAKSUMAT... 3 5 KUORMAT... 5 6 MATERIAALIT JA LASKENTALUJUUDET... 5

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus Eurocode standardien soveltamisesta talonrakentamisessa annetun asetuksen muuttamisesta

Ympäristöministeriön asetus Eurocode standardien soveltamisesta talonrakentamisessa annetun asetuksen muuttamisesta Ympäristöministeriön asetus Eurocode standardien soveltamisesta talonrakentamisessa annetun asetuksen muuttamisesta Ann ettu Helsin gissä 30 päivän ä maaliskuuta 2009 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

ESIMERKKI 2: Kehän mastopilari

ESIMERKKI 2: Kehän mastopilari ESIMERKKI : Kehän mastopilari Perustietoja: - Hallin 1 pääpilarit MP101 ovat liimapuurakenteisia mastopilareita. - Mastopilarit ovat tuettuja heikomman suunnan nurjahusta vastaan ulkoseinäelementeillä.

Lisätiedot

SUOMEN KUITULEVY OY Heinola/Pihlava TUULENSUOJALEVYT. -tyyppihyväksyntä n:o 121/6221/2000. Laskenta- ja kiinnitysohjeet. Runkoleijona.

SUOMEN KUITULEVY OY Heinola/Pihlava TUULENSUOJALEVYT. -tyyppihyväksyntä n:o 121/6221/2000. Laskenta- ja kiinnitysohjeet. Runkoleijona. SUOMEN KUITULEVY OY Heinola/Pihlava TUULENSUOJLEVYT -tyyppihyväksyntä n:o 121/6221/2000 Laskenta- ja kiinnitysohjeet Runkoleijona Tuulileijona Vihreä tuulensuoja Rakennuksen jäykistäminen huokoisella kuitulevyllä

Lisätiedot

Palkkien mitoitus. Rak Rakenteiden suunnittelun ja mitoituksen perusteet Harjoitus 7,

Palkkien mitoitus. Rak Rakenteiden suunnittelun ja mitoituksen perusteet Harjoitus 7, Palkkien mitoitus 1. Mitoita alla oleva vapaasti tuettu vesikaton pääkannattaja, jonka jänneväli L = 10,0 m. Kehäväli on 6,0 m ja orsiväli L 1 =,0 m. Materiaalina on teräs S35JG3. Palkin kuormitus: kate

Lisätiedot

Esimerkkilaskelma. NR-ristikkoyläpohjan hiiltymämitoitus

Esimerkkilaskelma. NR-ristikkoyläpohjan hiiltymämitoitus Esimerkkilaskelma NR-ristikkoyläpohjan hiiltymämitoitus 13.6.014 Sisällysluettelo 1 LÄHTÖTIEDOT... - 3 - KUORMAT... - 3-3 MATERIAALI... - 4-4 YLEISTÄ MITOITUSMENETELMISTÄ... - 4-5 NR-YLÄPOHJAN TOIMINTA

Lisätiedot

SEMKO OY SBKL-KIINNITYSLEVYT. Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu

SEMKO OY SBKL-KIINNITYSLEVYT. Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu SEMKO OY SBKL-KIINNITYSLEVYT Käyttö- ja suunnitteluohjeet Eurokoodien mukainen suunnittelu FMC 41874.125 10.5.2013 2 Sisällysluettelo: 1 SBKL-KIINNITYSLEVYJEN TOIMINTATAPA... 3 2 SBKL-KIINNITYSLEVYJEN

Lisätiedot

CWQ-liittopalkkijärjestelmä

CWQ-liittopalkkijärjestelmä CWQ-liittopalkkijärjestelmä Sisällys 1. Toimintatapa 3 2. Valmistus 3 2.1. Materiaali 3 2.2. Pintakäsittely 3 2.3. Laadunvalvonta 3 3. Palkin käyttö rakenteissa 3 4. Suunnittelu 4 4.1. Palkin rakenne 4

Lisätiedot

RPS PARVEKESARANA RaKMK:N MuKaiNEN SuuNNittElu

RPS PARVEKESARANA RaKMK:N MuKaiNEN SuuNNittElu RPS PARVEKESARANA RakMK:n mukainen suunnittelu RPS PARVEKESARANA 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 Parvekesaranan mitat... 4 2.2 Parvekesaranan materiaalit ja standardit... 5 3 VALMISTUS...

Lisätiedot

Liitos ja mitat. Murtorajatilan momenttimitoituksen voimasysteemi. laattakaistan leveys. b 1200mm. laatan jänneväli. L 8000mm

Liitos ja mitat. Murtorajatilan momenttimitoituksen voimasysteemi. laattakaistan leveys. b 1200mm. laatan jänneväli. L 8000mm 5.9.013 1/5 Liitoksen DO306 laskentaesimerkki Esimerkissä käsitellään tyypillisten elementtien mittojen mukaista liitosta. Alkuperäisen kuvan mukaisen koukkuraudoituksen sijaan käytetään suoraa tankoa.

Lisätiedot

BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELUN OPPIKIRJA By 211

BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELUN OPPIKIRJA By 211 Betoniteollisuus ry, Elementtisuunnittelu 2013 BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELUN OPPIKIRJA By 211 Osan 1 esittely Palkin laskenta Pekka Nykyri, TkL, yliopettaja Oulun seudun ammattikorkeakoulu 21.11.2013

Lisätiedot

HTT- ja TT-LAATTOJEN SUUNNITTELUOHJE

HTT- ja TT-LAATTOJEN SUUNNITTELUOHJE 1 TT- ja TT-LAATTOJEN SUUNNITTELUOJE 2 YLEISTÄ TT-ja TT-laatat ovat esijännitettyjä betonielementtejä. Jännevälit enimmillään 33 m. Laattoja käytetään ala-, väli- ja yläpohjien kantaviksi rakenteiksi teollisuus-,

Lisätiedot

Hilti HIT-RE 500 + HIS-(R)N

Hilti HIT-RE 500 + HIS-(R)N HIS-(R)N Hilti HIT-RE 500 + Injektointijärjestelmä Hyödyt Hilti HIT-RE 500 330 ml pakkaus (saatavana myös 500 ml 500 ml ja 1400 ml pakkaus) Sekoituskärki BSt 500 S - soveltuu halkeilemattomaan betoniin

Lisätiedot

SPU Eristeen paloturvallinen käyttö kattorakenteissa

SPU Eristeen paloturvallinen käyttö kattorakenteissa TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-08652-12 SPU Eristeen paloturvallinen käyttö kattorakenteissa Kirjoittajat: Luottamuksellisuus: Esko Mikkola Julkinen 2 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävä... 3 2 Aineisto... 3 3 Palotekninen

Lisätiedot

Finnwood 2.3 SR1 (2.4.017) Copyright 2012 Metsäliitto Osuuskunta, Metsä Wood? 19.11.2015

Finnwood 2.3 SR1 (2.4.017) Copyright 2012 Metsäliitto Osuuskunta, Metsä Wood? 19.11.2015 Laskelmat on tehty alla olevilla lähtötiedoilla vain kyseiselle rakenneosalle. Laskelmissa esitetty rakenneosan pituus ei ole tilausmitta. Tilausmitassa on otettava huomioon esim. tuennan vaatima lisäpituus.

Lisätiedot

Muurattavat harkot. SUUNNITTELUOHJE 1.2.2015 Eurokoodi 6. (korvaa 1.10.2014 ohjeen)

Muurattavat harkot. SUUNNITTELUOHJE 1.2.2015 Eurokoodi 6. (korvaa 1.10.2014 ohjeen) Muurattavat harkot SUUNNITTLUOHJ 1.2.2015 urokoodi 6 (korvaa 1.10.2014 ohjeen) SISÄLTÖ 1. Yleistä, Lakka muurattavat harkot s. 3 2. Tekniset tiedot s. 3 3. Mitoitustaulukot s. 4 3.1 Mitoitusperusteet s.

Lisätiedot

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN. SFS-EN EUROKOODI 1: RAKENTEIDEN KUORMAT Osa 1-3: Yleiset kuormat. Lumikuormat

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN. SFS-EN EUROKOODI 1: RAKENTEIDEN KUORMAT Osa 1-3: Yleiset kuormat. Lumikuormat 1 LIITE 4 KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN SFS-EN 1991-1-3 EUROKOODI 1: RAKENTEIDEN KUORMAT Osa 1-3: Yleiset kuormat. Lumikuormat Esipuhe Tätä kansallista liitettä käytetään yhdessä standardin SFS - EN 1991-1-3:

Lisätiedot

RPS PARVEKESARANA EuRoKoodiEN mukainen SuuNNittElu

RPS PARVEKESARANA EuRoKoodiEN mukainen SuuNNittElu RPS PARVEKESARANA Eurokoodien mukainen suunnittelu RPS PARVEKESARANA 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 Parvekesaranan mitat ja osat... 4 2.2 Parvekesaranan materiaalit ja standardit...

Lisätiedot

PILARIANTURAN A 3 MITOITUS 1

PILARIANTURAN A 3 MITOITUS 1 PILARIANTURAN A 3 MITOITUS 1 SINISELLÄ MERKITYT KOHDAT TÄYTETÄÄN Pilarin mitoituslaskelmista = 148,4kN Geo Pd Ant. ² maa Pilari BETONI TERÄS kn/m² kn kn m²~ kn m C8/35- A500HW 100 148,4 13,099 1,8 1,4

Lisätiedot

Kevytsorabetoniharkkorakenteiden eurokoodimitoitus

Kevytsorabetoniharkkorakenteiden eurokoodimitoitus Kevytsorabetoniharkkorakenteiden eurokoodimitoitus Timo Tikanoja, DI Erityisasiantuntija, Rakennusteollisuus RT timo.tikanoja@rakennusteollisuus.fi Rakentajain kalenteri 2012 Rakennustietosäätiö RTS, Rakennustieto

Lisätiedot

Betonisandwich-elementin, jossa on 40 mm paksu muovikuitubetoninen ulkokuori, käyttökelpoisuus ulkoseinärakenteena

Betonisandwich-elementin, jossa on 40 mm paksu muovikuitubetoninen ulkokuori, käyttökelpoisuus ulkoseinärakenteena 1 (5) Tilaaja: Rakennusteollisuus RT ry Arto Suikka PL 381 (Unioninkatu 14) 00131 Helsinki Viite: Tehtävä: Lausuntopyyntö: Rakennusteollisuus RT ry/ Arto Suikka Arvioida toimiiko raudoittamaton 40 mm paksu

Lisätiedot

ESIMERKKI 3: Nurkkapilari

ESIMERKKI 3: Nurkkapilari ESIMERKKI 3: Nurkkapilari Perustietoja: - Hallin 1 nurkkapilarit MP10 ovat liimapuurakenteisia mastopilareita. 3 Halli 1 6000 - Mastopilarit on tuettu heikomman suunnan nurjahusta vastaan ulkoseinäelementeillä.

Lisätiedot

RakMK:n mukainen suunnittelu

RakMK:n mukainen suunnittelu RV-VAluAnkkurit RakMK:n mukainen suunnittelu RV-VAluAnkkurit 1 TOIMINTATAPA... 3 2 MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 Mitat ja toleranssit... 4 2.2 Valuankkurin materiaalit ja standardit... 5 3 VALMISTUS...

Lisätiedot

KL-KIINNITYSLEVYT EuroKoodIEN mukainen SuuNNITTELu

KL-KIINNITYSLEVYT EuroKoodIEN mukainen SuuNNITTELu KL-KIINNITYSLEVYT Eurokoodien mukainen suunnittelu KL-KIINNITYSLEVYT 1 TOIMINTATAPA...2 2 KL-KIINNITYSLEVYJEN MITAT JA MATERIAALIT...3 2.1 KL-kiinnityslevyjen mitat...3 2.2 KL-kiinnityslevyjen tilaustunnukset...4

Lisätiedot

Nostossa betonielementin painon aiheuttama kuormitus siirretään nostoelimelle teräsosan tyssäpään avulla.

Nostossa betonielementin painon aiheuttama kuormitus siirretään nostoelimelle teräsosan tyssäpään avulla. RLA TyssÄpÄÄnostoAnkkurit Eurokoodien mukainen suunnittelu RLA TyssÄpÄÄnostoAnkkurit 1 TOIMINTATAPA...2 2 MITAT JA MATERIAALIT...3 2.1 Mitat ja toleranssit... 3 2.2 RLA-nostoankkureiden materiaalit ja

Lisätiedot

Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet

Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet Betonieurokoodit ja niiden kansalliset liitteet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet /Rakennusteollisuus RT Betonieurokoodien tilanne Eurokoodien asema Uudessa B-sarjassa eurokoodeihin

Lisätiedot

Mitoitetaan MäkeläAlu Oy:n materiaalivaraston kaksiaukkoinen hyllypalkki.

Mitoitetaan MäkeläAlu Oy:n materiaalivaraston kaksiaukkoinen hyllypalkki. YLEISTÄ Mitoitetaan MäkeläAlu Oy:n materiaalivaraston kaksiaukkoinen hyllypalkki. Kaksi 57 mm päässä toisistaan olevaa U70x80x alumiiniprofiilia muodostaa varastohyllypalkkiparin, joiden ylälaippojen päälle

Lisätiedot

Mitoitusesimerkkejä Eurocode 2:n mukaisesti

Mitoitusesimerkkejä Eurocode 2:n mukaisesti Maanvaraisen lattian mitoitus by45/bly7 2014 Mitoitusesimerkkejä Eurocode 2:n mukaisesti BETONI LATTIA 2014 by 45 BETONILATTIAT 2002, korvaa julkaisut by 8 (1975), by 12 (1981), by 31 (1989), by 45 (1997

Lisätiedot

KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELU Sillat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ

KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELU Sillat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ KANSALLINEN LIITE (LVM) SFS-EN 1992-2 BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELU Sillat LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ 1.6.2010 Kansallinen liite (LVM), 1.6.2010 1/1 Alkusanat KANSALLINEN LIITE (LVM) STANDARDIIN

Lisätiedot

Tartuntakierteiden veto- ja leikkauskapasiteettien

Tartuntakierteiden veto- ja leikkauskapasiteettien TUTKIMUSSELOSTUS Nro RTE3261/4 8..4 Tartuntakierteiden veto- ja leikkauskapasiteettien mittausarvojen määritys Tilaaja: Salon Tukituote Oy VTT RAKENNUS- JA YHDYSKUNTATEKNIIKKA TUTKIMUSSELOSTUS NRO RTE3261/4

Lisätiedot

RakMK ohjeistuksen löydät osoitteesta

RakMK ohjeistuksen löydät osoitteesta RVT-VAluAnkkurit Eurokoodien mukainen suunnittelu RVT-VAluAnkkurit 1 TOIMINTATAPA... 2 2 RVT-VALUANKKUREIDEN MITAT JA MATERIAALIT... 3 2.1 Mitat ja toleranssit... 3 2.2 RVT-valuankkureiden materiaalit

Lisätiedot

Betonielementit CE- merkitään alkaen

Betonielementit CE- merkitään alkaen Betonielementit CE- merkitään 1.7.2013- alkaen 25.9.2017 1 Rakennustuoteasetus sekä maankäyttö- ja rakennuslaki 2 SUUNNITTELU EN 1990 VARMUUS EN 1991-X KUORMAT EN 1992-1-1 BETONIRAKENTEIDEN SUUNNITTELU

Lisätiedot

T512905 Puurakenteet 1 5 op

T512905 Puurakenteet 1 5 op T512905 Puurakenteet 1 5 op Kantavat puurakenteet Rajatilamitoituksen periaatteet Murtorajatila Materiaalin osavarmuusluku M Kuorman keston ja kosteusvaikutuksen huomioiva lujuuden ja jäykkyyden muunnoskerroin

Lisätiedot

Esimerkkilaskelma. NR-ristikkoyläpohjan hiiltymämitoitus

Esimerkkilaskelma. NR-ristikkoyläpohjan hiiltymämitoitus Esimerkkilaskelma NR-ristikkoyläpohjan hiiltymämitoitus 16.10.014 Sisällysluettelo 1 LÄHTÖTIEDOT... - 3 - KUORMAT... - 3-3 MATERIAALI... - 4-4 YLEISTÄ MITOITUSMENETELMISTÄ... - 4-5 NR-YLÄPOHJAN TOIMINTA

Lisätiedot

RUDUS OY ELEMENTO - PORRASELEMENTIT

RUDUS OY ELEMENTO - PORRASELEMENTIT RUDUS OY Sivu 1/15 RUDUS OY ELEMENTO - PORRASELEMENTIT SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT 1. Suunnittelun perusteet SFS-EN 1990 Eurocode: Rakenteiden suunnitteluperusteet, 2010 NA SFS-EN 1990-YM, Suomen kansallinen

Lisätiedot

Schöck Isokorb liitososien käyttöohje Eurokoodi 2

Schöck Isokorb liitososien käyttöohje Eurokoodi 2 Schöck Isokorb liitososien käyttöohje Eurokoodi 2 BY 5 B-EC 2 nro. 67 Schöck Isokorb KS, QS 17.4.2013 Tekninen neuvonta ja laskentapyynnöt Linterm Oy Puh.: 0207 430 890 Faksi: 0207 430 891 info@schoeck.fi

Lisätiedot

Hilti HIT-RE 500 + HIT-V / HAS

Hilti HIT-RE 500 + HIT-V / HAS HIT-V / HAS Hilti HIT-RE 500 + Injektointijärjestelmä Hyödyt Hilti HIT-RE 500 330 ml pakkaus (saatavana myös 500 ml 500 ml ja 1400 ml pakkaus) Sekoituskärki - soveltuu halkeilemattomaan betoniin C20/25

Lisätiedot

Copyright 2010 Metsäliitto Osuuskunta, Puutuoteteollisuus. Finnwood 2.3 ( 2.3.027) FarmiMalli Oy. Katoksen takaseinän palkki. Urpo Manninen 12.7.

Copyright 2010 Metsäliitto Osuuskunta, Puutuoteteollisuus. Finnwood 2.3 ( 2.3.027) FarmiMalli Oy. Katoksen takaseinän palkki. Urpo Manninen 12.7. Laskelmat on tehty alla olevilla lähtötiedoilla vain kyseiselle rakenneosalle. Laskelmissa esitetty rakenneosan pituus ei ole tilausmitta. Tilausmitassa on otettava huomioon esim. tuennan vaatima lisäpituus.

Lisätiedot

HalliPES 1.0 OSA 16: RAKENNETYYPIT

HalliPES 1.0 OSA 16: RAKENNETYYPIT HalliPES 1.0 OSA 16: RAKENNETYYPIT 19.12.2014 1.0 JOHDANTO Tässä osassa esitetään tyypillisiä hallirakennusten katto- ja seinäelementtien rakennetyyppejä. Katto- ja seinäelementit toimivat tavallisesti

Lisätiedot

Copyright 2010 Metsäliitto Osuuskunta, Puutuoteteollisuus. Finnwood 2.3 ( 2.3.027) FarmiMalli Oy. Katoksen rakentaminen, Katoksen 1.

Copyright 2010 Metsäliitto Osuuskunta, Puutuoteteollisuus. Finnwood 2.3 ( 2.3.027) FarmiMalli Oy. Katoksen rakentaminen, Katoksen 1. Laskelmat on tehty alla olevilla lähtötiedoilla vain kyseiselle rakenneosalle. Laskelmissa esitetty rakenneosan pituus ei ole tilausmitta. Tilausmitassa on otettava huomioon esim. tuennan vaatima lisäpituus.

Lisätiedot

Ovi. Ovi TP101. Perustietoja: - Hallin 1 päätyseinän tuulipilarit TP101 ovat liimapuurakenteisia. Halli 1

Ovi. Ovi TP101. Perustietoja: - Hallin 1 päätyseinän tuulipilarit TP101 ovat liimapuurakenteisia. Halli 1 Esimerkki 4: Tuulipilari Perustietoja: - Hallin 1 päätyseinän tuulipilarit TP101 ovat liimapuurakenteisia. - Tuulipilarin yläpää on nivelellisesti ja alapää jäykästi tuettu. Halli 1 6000 TP101 4 4 - Tuulipilaria

Lisätiedot

LIITTORAKENTEET-KIRJA TRY/by 58. Matti V. LESKELÄ OULU

LIITTORAKENTEET-KIRJA TRY/by 58. Matti V. LESKELÄ OULU LIITTORAKENTEET-KIRJA TRY/by 58 Matti V. LESKELÄ OULU KIRJAN TAUSTAT Liittorakenteet tulivat muotiin 1990-luvulla ja niitä pidettiin innovatiivisina Monia tuotteita kehiteltiin, jotkut osoittautuivat kilpailukykyisiksi

Lisätiedot

Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö. 12.10.2012 Juha Rämö 1

Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö. 12.10.2012 Juha Rämö 1 Ontelolaatastojen suunnittelukurssi 21.11.2012 Juha Rämö 12.10.2012 Juha Rämö 1 Suunnittelu - Äänen eristys - Liitosten erityiskysymyksiä; mm. ulokeparvekkeet - Palonkesto tiistai, 20. marraskuuta 2012

Lisätiedot

R-STEEL LENKKI EuRoKoodIEN mukainen SuuNNITTELu

R-STEEL LENKKI EuRoKoodIEN mukainen SuuNNITTELu R-STEEL LENKKI Eurokoodien mukainen suunnittelu R-STEEL LENKKI 1 R-STEEL LENKIN TOIMINTATAPA... 2 2 R-STEEL LENKIN MITAT JA MATERIAALIT... 4 2.1 R-Seel Lenkin mitat... 4 2.2 R-Steel Lenkin materiaalit

Lisätiedot

RAKENNEPUTKET EN 1993 -KÄSIKIRJA (v.2012)

RAKENNEPUTKET EN 1993 -KÄSIKIRJA (v.2012) RAKENNEPUTKET EN 1993 -KÄSIKIRJA (v.2012) Täsmennykset ja painovirhekorjaukset 20.4.2016: Sivu 16: Kuvasta 1.1 ylöspäin laskien 2. kappale: Pyöreän putken halkaisija kalibroidaan lopulliseen mittaan ja...

Lisätiedot

EC2 Lävistysmitoitus ja. raudoittamattoman seinän. kestävyys. Eurokoodi 2014 seminaari Rakennusteollisuus RT ry Timo Tikanoja 9.12.

EC2 Lävistysmitoitus ja. raudoittamattoman seinän. kestävyys. Eurokoodi 2014 seminaari Rakennusteollisuus RT ry Timo Tikanoja 9.12. EC2 Lävistysmitoitus ja raudoittamattoman seinän kestävyys Eurokoodi 2014 seminaari 9.12.2014 Lävistysmitoitus Suomessa on esitetty kritiikkiä mm. seuraavien asioiden osalta: Lävistyskestävyyden yläraja

Lisätiedot

LEPO-tasokannakkeet KÄYTTÖ- ja SUUNNITTELUOHJE

LEPO-tasokannakkeet KÄYTTÖ- ja SUUNNITTELUOHJE LEPO-tasokannakkeet KÄYTTÖ- ja SUUNNITTELUOHJE Betoniyhdistyksen käyttöseloste BY 5 B nro 363 17.02.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...2 1.1 YLEISKUVAUS...2 1.2 TOIMINTATAPA...2 1.3 LEPO...4 1.3.1 Mitat...4

Lisätiedot

Puurakenteet. Tomi Toratti

Puurakenteet. Tomi Toratti 1 Puurakenteet Tomi Toratti 25.9.2014 2 SFS 5978 Puurakenteiden toteuttaminen. Rakennuksien kantavia rakenneosia koskevat vaatimukset 2012 Toteutusasiakirjat Toteutusluokat TL1, TL2 ja TL3 Toleranssiluokat

Lisätiedot

BY 211 Osa 2 KORJAUSSIVU 1. PAINOKSEEN (v. 2015)

BY 211 Osa 2 KORJAUSSIVU 1. PAINOKSEEN (v. 2015) by 11 Betonirakenteiden suunnittelu 014 osa BY 11 Osa KORJAUSSIVU 1. PAINOKSEEN (. 015) s.3 Teksti 6..4. Kaistamenetelmä - kaistat ottaat pituusakselinsa suunnassa ain taiutus- ja leikkausrasituksia, mutta

Lisätiedot

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN SFS-EN 1990 EUROKOODI. RAKENTEIDEN SUUNNITTELUPERUSTEET

KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN SFS-EN 1990 EUROKOODI. RAKENTEIDEN SUUNNITTELUPERUSTEET 1 LIITE 1 KANSALLINEN LIITE STANDARDIIN SFS-EN 1990 EUROKOODI. RAKENTEIDEN SUUNNITTELUPERUSTEET Esipuhe Tätä kansallista liitettä käytetään yhdessä standardin SFS-EN 1990:2002 kanssa. Tässä kansallisessa

Lisätiedot

vakioteräsosat rakmk:n Mukainen suunnittelu

vakioteräsosat rakmk:n Mukainen suunnittelu vakioteräsosat RakMK:n mukainen suunnittelu vakioteräsosat 1 TOIMINTATAPA...3 2 MATERIAALIT...4 3 VALMISTUS...5 3.1 Valmistustapa...5 3.2 Valmistustoleranssit...5 3.3 Valmistusmerkinnät...5 3.4 Laadunvalvonta...5

Lisätiedot

Runkorakenteiden liitokset

Runkorakenteiden liitokset Runkorakenteiden liitokset 1.1 Betonipilarien liitokset perustuksiin DP101: DP111: DP112: Pilarin holkkikiinnitys (elementtiholkki) Pilarin pulttikiinnitys perustuksiin (suorakaidepilari) Pilarin pulttikiinnitys

Lisätiedot

Pekka Häyrinen LIITTO- JA MATALAPALKKIEN SUUNNITTELU

Pekka Häyrinen LIITTO- JA MATALAPALKKIEN SUUNNITTELU Pekka Häyrinen LIITTO- JA MATALAPALKKIEN SUUNNITTELU Ontelolaataston tuenta matalapalkin varaan Ontelolaataston yhteydessä on aina tarkistettava laataston kantokyky yhdessä matalan palkin kanssa, koska

Lisätiedot

Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Puh. (03) 872 200, Fax (03) 872 2020 www.anstar.fi anstar@anstar.fi Käyttöohje

Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Puh. (03) 872 200, Fax (03) 872 2020 www.anstar.fi anstar@anstar.fi Käyttöohje Erstantie 2, 15540 Villähde 2 Erstantie 2, 15540 Villähde 3 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1 TOIMINTATAPA... 4 2 MATERIAALIT JA RAKENNE... 5 2.1 MATERIAALIT... 5 2.2 RAKENNEMITAT... 5 3 VALMISTUS... 6 3.1 VALMISTUSTAPA...

Lisätiedot

Oheismateriaalin käyttö EI sallittua, mutta laskimen käyttö on sallittua Vastaukset tehtäväpaperiin, joka PALAUTETTAVA (vaikka vastaamattomana)!

Oheismateriaalin käyttö EI sallittua, mutta laskimen käyttö on sallittua Vastaukset tehtäväpaperiin, joka PALAUTETTAVA (vaikka vastaamattomana)! LUT-Kone Timo Björk BK80A2202 Teräsrakenteet I: 17.12.2015 Oheismateriaalin käyttö EI sallittua, mutta laskimen käyttö on sallittua Vastaukset tehtäväpaperiin, joka PALAUTETTAVA (vaikka vastaamattomana)!

Lisätiedot