Koulutuksen järjestämistä ja koulutusohjelman vahvistamista koskevat ehdot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuksen järjestämistä ja koulutusohjelman vahvistamista koskevat ehdot"

Transkriptio

1 1(5) Taksinkuljettajankoulutus Koulutuksen järjestämistä ja koulutusohjelman vahvistamista koskevat ehdot 1) Kurssi-ilmoitus on annettava viimeistään 10 vrk ennen koulutuksen alkamista n palveluntuottajan toimipisteeseen. Velvoite koskee sekä perus- että jatkokoulutusta. 2) Ilmoitus paikallistuntemuskokeen pitämisestä on tehtävä viimeistään 10 vrk ennen koepäivämäärää n palveluntuottajan toimipisteeseen. 3) Mikäli ilmoitettuun koulutukseen tai kokeeseen tulee muutoksia, on edellä tarkoitettu muutos hyväksytettävä välittömästi n palveluntuottajalla. 4) Mikäli koulutusluvan haltija peruuttaa ilmoittamansa koulutuksen, peruutus on toimitettava n palveluntuottajan toimipisteeseen, viimeistään kolmea (3) edeltävää päivää ennen ilmoitettua koulutusta klo 16 mennessä, johon alkuperäinen kurssi-ilmoitus on jätetty. Koulutusluvan haltija vastaa peruutusilmoituksen perillemenosta. 5) Koulutusluvan haltija varmistaa luotettavalla tavalla (voimassaoleva henkilöllisyystodistus tai ajokortti) koulutettavien henkilöllisyyden. Opetuksesta vastaava johtaja vastaa luovuttamiensa tietojen oikeellisuudesta. 6) Jatkokoulutus on toteutettava n hyväksymän jatkokoulutusohjelman mukaisesti saman kalenteripäivän aikana. 7) Koulutuksessa oleva henkilömäärä voi olla enintään 100 henkilöä. Yli 40 hengen koulutustilaisuuksiin haetaan erillistä lupaa lta. Yli 40 hengen koulutustilaisuuksiin on oltava koulutuksen erityisluonteeseen perustuva syy. Syy on perusteltava koulutusohjelman hakemisen yhteydessä. Hyväksyntä edellä tarkoitettuun koulutukseen on voimassa ainoastaan edellä tarkoitettuun koulutukseen myönnetyn ajan. Laivamatkan aikana tapahtuva koulutus on kielletty. 8) Koulutusluvan haltijan on raportoitava pyydettäessä tarvittavat tiedot lle 9) Paikallistuntemuskokeen pitäminen ja arvostelu tulee toteuttaa koulutuksen järjestämistä ja koulutusohjelman vahvistamista koskevien ehtojen liitteen 1 mukaisesti. n hyväksymää koemateriaalia saa käyttää vain taksinkuljettajan ajoluvan saamisen edellytyksenä olevissa paikallistuntemuskokeissa. 10) Voimassa oleva koulutuslupa ja hyväksytty koulutusohjelma tulee olla koulutuspaikassa asiakkaiden ja valvojien nähtävillä. 11) Koulutuksen yhteydessä käytettävät ajoneuvot on oltava M 1 tai N 1 -luokkaan kuuluvia. Teoriaopetustilaksi niitä ei hyväksytä. 12) Koulutusohjelma voidaan toteuttaa maan virallisilla kielillä riippumatta koulutusohjelman hyväksynnän kielestä. 13) Ennakoivan ajon tai taloudellisen ajon rataharjoituksissa yhtä ajoneuvoa kohden saa olla enintään kolme opiskelijaa ja yhtä opettajaa kohden enintään kuusi ajoneuvoa.

2 LIITE 1 2(5) Taksinkuljettajankoulutus KOULUTUKSEN TOTEUTTAMISEN TÄYDENTÄVÄTEHDOT 1) Tehtävien rakenne ja suoritusaika Koe on kirjallinen. Kokeessa esitettävien kysymysten tulee olla rakenteeltaan tämän annetun ohjeistuksen liitteessä 2 esitettyjen esimerkkien kaltaisia. Kokeessa saa esittää monivalintatyyppisiä kysymyksiä, mutta näiden lukumäärä ei saa ylittää 1/3 kokeessa olevien kaikkien kysymysten lukumäärästä. Kohdassa 6 on lueteltuna ne asiat ja paikat joista kokeessa tulee esittää kysymyksiä. Koe voidaan suorittaa myös suullisesti, jos se erityisistä syistä, kuten kokelaan lukihäiriön vuoksi, katsotaan tarpeelliseksi. Tällöin kokelaan on esitettävä lääkärin tai vastaavan todistus diagnosoidusta häiriöstään. 2) Suoritusaika Kokeen suorittamiseen on varattu vähintään 1 tunti, mutta kokeelle varattu aika ei saa ylittää 2 tuntia. Suullisen kokeen aika on vähintään 2 tuntia, enintään 3 tuntia. 3) Kokeeseen pääsyn edellytys Henkilöllä jolla ei ole taksinkuljettajan ajolupaa, tulee esittää koulutuksenjärjestäjän todistus säädetyn taksinkuljettajan koulutuksen saamisesta. (Trafin lomake E707) ja hänen on esitettävä kokeen pitäjälle voimassaoleva henkilöllisyystodistus tai ajokortti. Laajentaessaan taksinkuljettajan ajoluvan asemapaikkaa on kokelaan esitettävä kokeen pitäjälle voimassa oleva ajolupa ja voimassaoleva henkilöllisyystodistus tai ajokortti. 4) Kokeen kielet Kokeen kielet ovat suomi tai ruotsi. 5) Materiaalin käyttö kokeessa Kokeessa ei saa käyttää materiaalia, sanakirjaa eikä tulkkia. Kännykkä tulee olla suljettuna eikä sitä saa pitää esillä. 6) Tehtävien aihepiirit

3 3(5) Pakollisista aiheista esitettävä vähintään 3 kysymystä / aihe. Valinnaisista aiheista valitaan kuusi aihealuetta joista esitettävä vähintään 1 kysymys / aihealue. Kokeessa on kuitenkin esitettävä vähintään 30 kysymystä. Kokeessa on esitettävä kysymyksiä sekä asemapaikkakunnasta sekä paikkakunnan lähialueesta. Pakolliset Yleisimpien katujen/kaupunginosien/alueiden sijainnit Ajoreitit (reittisuunnittelu) ja tärkeimmät väylät Sairaalat ja terveyskeskukset Perusmaksun soveltamisalueen rajat Valinnaiset Liikenneterminaalit Oppilaitokset/päiväkodit Pankit, Postikonttorit/toimipaikat Ravintolat, majoituspalveluyritykset, kaupat ja ostoskeskukset Apteekit ja palvelutalot Kirkot, virastot, muut julkiset/yleiset rakennukset Kulttuurilaitokset, urheilu ja vapaa-ajanviettopaikat Paikat ja nähtävyydet 7) Kokeiden hyväksyttäminen Kouluttajalla tulee olla vähintään yksi koeversio asemapaikkaa kohden. Ennen kokeiden käyttöönottoa koeversiot tulee hyväksyttää Liikenteenturvallisuusvirastossa. 8) Kokeiden arvostelu ja uusiminen Kokeessa tullaan esittämään vaihtelevasti kysymyksiä kohdassa 5 olevista aiheista. Koe on suoritettu hyväksytysti kun kokeessa esitettyihin kysymyksiin 75% (22 pistettä) on vastattu oikein. Hyväksytystä kokeesta on annettava kokeen suorittaneelle henkilölle todistus (Trafin lomake E707). Hylätty koe voidaan uusia aikaisintaan 3 vuorokauden kuluttua edellisestä kokeesta. Koemateriaalia ei saa luovuttaa kokelaalle.

4 4(5) LIITE 2 ESIMERKKIKYSYMYKSIÄ Pakolliset Yleisimpien katujen/kaupunginosien/alueiden sijainnit 1. Mistä jokin katu alkaa ja mihin päättyy? 2. Karttatehtävä asemapaikkakunnasta. 3. Lähialueen (ei asemapaikan) karttatehtävä, jossa osoitettava lähialueen keskusten tyypillisimmät ajokohteet. (esim. terveyskeskukset, sairaalat, liikenneterminaalit, nähtävyydet, liikuntapaikat, suuremmat majoitus- ja ravitsemuslaitokset) Ajoreitit (reittisuunnittelu) ja tärkeimmät väylät 1. Todellisia loogisia reittejä. Esim. Lähdet Sairaalasta ja olet menossa palvelutalolle. Kerro reitti. Sairaalat, terveyskeskukset, 1. Lähin päivystävä ensiapu (aluesairaala) 2. Olet paikassa X (kouluttaja määrittää) kuljetussuoritteena on viedä lähimpään synnytyssairaalaan. Soveltamisalue 1. Mikä on perusmaksun soveltamisalue (maantieteellinen raja) Valinnaiset Liikenneterminaalit 1. Kirjoita reitti kohteesta X lähimmälle linja-autoasemalle 2. Kirjoita reitti kohteesta X lähimmälle kauko- tai lähiliikenteen rautatieasemalle 3. Kirjoita reitti kohteesta X lähimmälle yleiselle matkustajaliikenteen lentoasemalle Pankit, Postikonttorit/toimipaikat 1. Olet osoitteessa X, kirjoita missä sijaitsee lähin posti / postin toimipiste. 2. Olet ravintola X:n edessä kyytiisi tulee asiakas joka haluaa lähimmälle pankkiautomaalille. Kerro reitti. Kirkot, virastot, muut julkiset/yleiset rakennukset 1. Kirjoita kaupungin tai kunnantalon osoite 2. Missä sijaitsee lähin työvoimatoimisto? 3. Missä sijaitsee lähin KELAn toimipiste? 4. Missä sijaitsee lähin poliisilaitos? Paikat ja nähtävyydet 1. Tässä kohtaa voidaan kysyä asemapaikalla tai sen lähiympäristössä sijaitsevat yritysten pääkonttorit. 2. Tässä kohtaa voidaan kysyä asemapaikalla tai sen lähiympäristössä sijaitsevat nähtävyydet. Koulutuskeskukset/päiväkodit

5 5(5) 1. Testataan karttatehtävällä. Missä sijaitsevat yleisimmät taksinkuljetusten kannalta olevat koulutuskeskukset/päiväkodit. Hotellit, ravintolat, kaupat ja ostoskeskukset 1. Testataan katuosoitteella ja/tai ajoreitein. Apteekit ja palvelutalot 1. Testataan katuosoitteella ja/tai ajoreitein. Vastauksessa on huomioita palvelutalojen eri sisäänkäynnit. Kulttuuri ja urheilu 1. Tässä kohdassa testataan paikkakunnalla ja/tai lähiympäristössä sijaitsevat esimerkiksi teatterit, konserttipaikat ja museot 2. Tässä kohdassa testataan paikkakunnalla ja/tai lähiympäristössä sijaitsevat esimerkiksi urheilukeskukset, uimahallit, urheilukentät, urheilutalot ja muut liikuntapaikat Muut valinnaiset Esimerkiksi paikkakunnalla olevat muut isot yritykset tai merkittävät kohteet.

Taksinkuljettajankoulutus KOULUTUKSEN TOTEUTTAMISEN EHDOT 1/8. Trafi 05.04.2011

Taksinkuljettajankoulutus KOULUTUKSEN TOTEUTTAMISEN EHDOT 1/8. Trafi 05.04.2011 1/8 Trafi 05.04.2011 Taksinkuljettajankoulutus KOULUTUKSEN TOTEUTTAMISEN EHDOT 1) Opetuksesta vastaavalla johtajalla ja opettajalla on valtioneuvoston asetuksen taksinkuljettajien ammattipätevyydestä 10

Lisätiedot

ADR-ajolupakokeiden pitäminen ja arviointi

ADR-ajolupakokeiden pitäminen ja arviointi Ohje 1 (5) Antopäivä: 3.2.2012 Voimaantulopäivä: 10.2.2012 Voimassa: 30.6.2016 saakka Säädösperusta: Asetus vaarallisten aineiden kuljettajien ajoluvasta 401/2011 Muutostiedot: Kumoaa/muuttaa ohjeen TRAFI/22055/03.04.03.01/2011.

Lisätiedot

ADR-ajolupakokeiden pitäminen ja arviointi

ADR-ajolupakokeiden pitäminen ja arviointi Ohje 1 (5) Antopäivä: 19.12.2011 Voimaantulopäivä: 1.1.2012 Voimassa: 30.6.2016 saakka Säädösperusta: Asetus vaarallisten aineiden kuljettajien ajoluvasta 401/2011 Muutostiedot: Kumoaa/muuttaa ohjeen TRAFI/9872/03.04.03.01/2011.

Lisätiedot

Muutokset ADR- ajolupakoulutuksessa ja -kokeissa 1.7.2011.

Muutokset ADR- ajolupakoulutuksessa ja -kokeissa 1.7.2011. Muutokset ADR- ajolupakoulutuksessa ja -kokeissa 1.7.2011. Vantaa 11.4.2011, Oulu 12.4.2011, Tampere 14.4.2011 Pekka Kärkkäinen ADR- ajolupakokeet ja myönnetyt ajoluvat 2010 Perusajolupa kokeita 4384,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus N:o 825 Valtioneuvoston asetus taksinkuljettajien ammattipätevyydestä Annettu Helsingissä 5 päivänä marraskuuta 2009 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan hakeminen Nopein tapa hankkia uudenmallinen taksiliikennelupa on hakea sitä

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki taksinkuljettajien ammattipätevyydestä Annettu Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2009 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään ammattipätevyydestä, joka kuljettajalta

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus vartijan ja järjestyksenvalvojan koulutuksesta ja voimankäyttövälineiden koulutuksesta sekä turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan vastaavan hoitajan koulutuksesta Sisäministeriön

Lisätiedot

AJOLUPAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE

AJOLUPAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE AJOLUPAHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE AJOLUPAPROSESSI Ajolupaprosessi on päivitetty 16.12.2014 alkaen. Ajolupaprosessi muuttuu nelivaiheiseksi. Hakemukset lähetetään sähköpostilla seuraavalle käsittelijälle. Hakemukset

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE

MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE MH-LUONNEKUVAUKSEN TOIMIHENKILÖ- JA KUVAAJAKOULUTUSOHJE Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2014 Voimassa 1.5.2014 alkaen KOULUTUSOHJE MH-TOIMIHENKILÖKOULUTUS Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2014, voimassa 1.5.2014.

Lisätiedot

Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities. -Erityisryhmien koejärjestelyt-

Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities. -Erityisryhmien koejärjestelyt- Eurooppalainen tietokoneen ajokortti European Computer Driving Licence (ECDL) People with Disabilities -Erityisryhmien koejärjestelyt- EUROPEAN COMPUTER DRIVING LICENCE People with Disabilities - Erityisryhmien

Lisätiedot

KOULUTUS RAJOITETTUA RADIOPUHELIMENHOITAJAN KELPUUTUSTA VARTEN

KOULUTUS RAJOITETTUA RADIOPUHELIMENHOITAJAN KELPUUTUSTA VARTEN LUO Määräys 1 (5) Antopäivä: 22.5.2015 Säädösperusta: Ilmailulaki (864/2014) 71 Voimaantulopäivä: 25.5.2015 Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Muutostiedot: Tällä määräyksellä

Lisätiedot

Määräys taksinkuljettajan kokeen vaatimukset

Määräys taksinkuljettajan kokeen vaatimukset Perustelumuistioluonnos 1(5) Määräys taksinkuljettajan kokeen vaatimukset TRAFI/196242/03.04.03.00/2017 Määräyksen tausta ja säädösperusta Laki liikenteen palveluista (320/2017) tulee pääosin voimaan 1

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

REHTORIN INFOA ABEILLE

REHTORIN INFOA ABEILLE REHTORIN INFOA ABEILLE 19.8.2013 JP Tanska YO-TUTKINNON JÄRJESTÄMINEN www.ylioppilastutkinto.fi YTL antaa määräykset tutkinnon koejärjestelyistä. Rehtori tai hänen sijainen vastaa tutkinnon ja kokeiden

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa

Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa EROTTAJAN KASINON YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT (VOIMASSA 1.8.2012 ALKAEN) 1. Soveltamisala Näitä Erottajan Kasinon yleisiä varaus- ja peruutusehtoja ( Yleiset Ehdot ) ja Erottajan Kasinon käyttösääntöjä

Lisätiedot

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Aikataulu 13.6.2015 Ohjelma 7:30-8:00 Kokoontuminen Länsiterminaalissa Helsingissä, lippujen jako 8:30 Laiva lähtee satamasta

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annetun lain kolmas vaihe. Kuuleminen perustuslakivaliokunnassa

Liikenteen palveluista annetun lain kolmas vaihe. Kuuleminen perustuslakivaliokunnassa Liikenteen palveluista annetun lain kolmas vaihe Kuuleminen perustuslakivaliokunnassa 27.11.2018 Liikenteenpalveluista annetun lain kokonaisuus Asiakas keskiössä Kaikki liikennemuodot Liikenne palveluna

Lisätiedot

METSÄSTÄJÄTUTKINNON VASTAANOTTAJAN KOULUTUS. 19.8.2011 Suomen riistakeskus 1

METSÄSTÄJÄTUTKINNON VASTAANOTTAJAN KOULUTUS. 19.8.2011 Suomen riistakeskus 1 METSÄSTÄJÄTUTKINNON VASTAANOTTAJAN KOULUTUS 19.8.2011 Suomen riistakeskus 1 METSÄSTÄJÄTUTKINNON VASTAANOTTAJAN TOIMINNAN PERUSTEET Laki riistanhoito- ja pyyntilupamaksusta 1 ja 2 Riistahallintolaki 2,

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Repo 19.11.2013. Biosidivalmisteiden hakeminen yrityksen näkökulmasta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Repo 19.11.2013. Biosidivalmisteiden hakeminen yrityksen näkökulmasta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Repo 19.11.2013 Biosidivalmisteiden hakeminen yrityksen näkökulmasta SAARA SIVONEN Esityksen sisältö Biosidivalmisteiden hyväksyminen Kansallinen lupa

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma

Lisätiedot

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi

Asiakasseteli. Hallituksen esityksen mukaisesti Etunimi Sukunimi Asiakasseteli Hallituksen esityksen mukaisesti 1 Etunimi Sukunimi 2 Maakunnan liikelaitoksen palvelut Maakunnan liikelaitos tuottaa mm. kaikki sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoidon palveluja, neuvolapalvelut

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa

Abien vanhempainilta Tervetuloa Abien vanhempainilta 21.1.2019 Tervetuloa Vanhempainillan aiheet Jatkokoulutukseen hakemisesta Kevään yo-kirjoitukset, valmistautuminen yo-kokeeseen, lukio-opinnot päätökseen Ryhmänohjaajien tapaaminen

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

Porin-Rauman seudun ajoharjoitteluratasäätiö. Liukkaan kelin ajoharjoittelurata Hangassuo, Pori

Porin-Rauman seudun ajoharjoitteluratasäätiö. Liukkaan kelin ajoharjoittelurata Hangassuo, Pori Porin-Rauman seudun ajoharjoitteluratasäätiö Liukkaan kelin ajoharjoittelurata Hangassuo, Pori Ajoharjoittelurata, Hangassuo Pori Liukkaankelin ajoharjoittelurataa ylläpitää Porin-Rauman seudun ajoharjoitteluratasäätiö.

Lisätiedot

Ammattipätevyys 20.4.2015. Jussi-Pekka Laine. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Ammattipätevyys 20.4.2015. Jussi-Pekka Laine. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ammattipätevyys 20.4.2015 Jussi-Pekka Laine Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Termistöä Kuorma-autonkuljettaja = ammattinimike henkilölle jonka työ on kuljettaa kuorma-autoa Kuorma-auton kuljettaja

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain

Lisätiedot

Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot

Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot Majoitusmyynti Varaus- ja peruutusehdot Asiakkaan tekemä varaus on sekä hotellia että asiakasta sitova hotellin vahvistettua varauksen. Tämä varaus voidaan tehdä suullisesti tai kirjallisesti. Puhelintilauksissa

Lisätiedot

REHTORIN INFOA ABEILLE

REHTORIN INFOA ABEILLE REHTORIN INFOA ABEILLE 20.8.2012 JP Tanska YO-TUTKINNON JÄRJESTÄMINEN www.ylioppilastutkinto.fi YTL antaa määräykset tutkinnon koejärjestelyistä. Rehtori vastaa tutkinnon ja kokeiden järjestämisestä koulussa.

Lisätiedot

Ammattipätevyyslainsäädäntö

Ammattipätevyyslainsäädäntö Kuljettajien ammattipätevyys Yli-insinööri Timo Repo Ammattipätevyyslainsäädäntö Laki 273/2007 Asetus 640/2007 Myös ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö ja Okm kirje 2015 OKM/232/531/2015 Trafi jatkokoulutuksen

Lisätiedot

MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta

MÄÄRÄYSLUONNOS Poikkeukset kuljettajaopetuksen vähimmäismääristä ja pimeällä ajamisen opetukseen soveltuva ajankohta 1 (5) Antopäivä: xx.xx.2013 Säädösperusta: Ajokorttilaki (386/2011) 37 Voimaantulopäivä: 10.6.2013 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: Tällä määräyksellä kumotaan Ajoneuvohallintokeskuksen ohje 19/2008

Lisätiedot

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena

Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1(5) omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena Omaishoidon tuki on kokonaisuus, johon sisältyy omaishoitajan antama hoito ja tarvittavat sosiaali-

Lisätiedot

Info sosiaali- ja terveysalan sparrausryhmälle

Info sosiaali- ja terveysalan sparrausryhmälle Info sosiaali- ja terveysalan sparrausryhmälle Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 Sisältö Milloin ulkomailla suoritettu tutkinto tarvitsee rinnastaa? Valviran hakemus Tutkinnon laillistamisprosessi

Lisätiedot

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP +

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

Suomen Taksiliitto ry. Taksinkuljettajakoulutus Opetussuunnitelma

Suomen Taksiliitto ry. Taksinkuljettajakoulutus Opetussuunnitelma Suomen Taksiliitto ry Taksinkuljettajakoulutus SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 1. TAKSILIIKENTEEN LAIT JA SÄÄNNÖKSET... 3 1.1 Taksinkuljettajan ajolupa ja ajokortti... 3 1.2 Taksiliikennelaki kuljettajaa

Lisätiedot

C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2).

C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2). LIITTEEN OHJE Koulutuksen järjestäjien tulee toimittaa tämän kirjeen liitteen kohdissa A - F mainitut tiedot: hakemuslomake ja sen liitteinä kopiot mainituista asiakirjoista sekä pyydetyt selvitykset/suunnitelmat.

Lisätiedot

TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö

TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ nro 26/2014 21.8.2014. Perustiedot. Tarjoajan nimi. Y-tunnus. Osoite. Yhteyshenkilö TARJOUSLOMAKE, liite 3 1 (5) Perustiedot Tarjoajan nimi Y-tunnus Osoite Yhteyshenkilö Yhteyshenkilön sähköposti ja puhelinnumero Tarjouksen allekirjoitus Olen tutustunut tarjouspyyntöasiakirjoihin ja sitoudun

Lisätiedot

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö

Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset. 22.3.2013 Katariina Männikkö Opiskelijaksi ottamisen perusteet ammatilliseen koulutukseen - muutokset 22.3.2013 Katariina Männikkö Uusi lainsäädäntö 1047/2012: VnA ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishausta annetun

Lisätiedot

Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75

Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN

Lisätiedot

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä

Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä Uudistettu sopimus lääkekustannusten suorakorvausmenettelystä Kela, Suomen Apteekkariliitto, Helsingin Yliopiston Apteekki ja Itä- Suomen yliopiston apteekki ovat 24.1.2013 allekirjoittaneet uudistetun

Lisätiedot

b) ovat a alakohdassa mainitun määräyksen liitteessä C tarkoitettuja kuljetuksia;

b) ovat a alakohdassa mainitun määräyksen liitteessä C tarkoitettuja kuljetuksia; 1 2.2.1 Asetus vaarallisten aineiden maakuljetusten turvallisuusneuvonantajasta annetun valtioneuvoston asetuksen ja asetusta vaarallisten aineiden kuljettajien ajoluvasta turvallisuusneuvonantajasta annetun

Lisätiedot

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku

Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista

Lisätiedot

LIITE. C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2)

LIITE. C. Selvitys opetuksesta vastaava johtajan/johtajien kelpoisuudesta ja työkokemuksesta toimipisteittäin (hakemuslomakkeen liite 2) 10 LIITE Koulutuksen järjestäjien tulee toimittaa tämän kirjeen liitteen kohdissa A - F mainitut tiedot: hakemuslomake ja sen liitteinä kopiot mainituista asiakirjoista sekä pyydetyt selvitykset/suunnitelmat.

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena.

Yleislääketieteen erityiskoulutuksen pituus on 3 vuotta kokopäiväisenä koulutuksena. YLEISLÄÄKETIETEEN ERITYISKOULUTUSTA KOSKEVAT OHJEET 2011-2012, 2012-2013 1. Johdanto Yleislääketieteen erityiskoulutuksen suorittaminen on edellytys oikeudelle toimia sairasvakuutuksen piirissä Euroopan

Lisätiedot

Datahub webinaarit Sopimusmuutokset ja sopimusten päättämiset

Datahub webinaarit Sopimusmuutokset ja sopimusten päättämiset Datahub webinaarit 2017 Sopimusmuutokset ja sopimusten päättämiset Kouluttaja marjut.puukangas@fingrid.fi p. 030 395 5292 Avustamassa Kerttu Korpelainen kerttu.korpelainen@fingrid.fi p. 030 395 5238 2

Lisätiedot

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO

UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Elinkeino ja työmarkkinatiedote 21/2018 25.5.2018 1 MK/TO UUSI MAA JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUS JA OMAILMOITUSMENETTELYN KÄYTTÖÖNOTTO Työehtosopimusmuutokset Elinkeino ja työmarkkinatiedotteessa

Lisätiedot

HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS

HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 7.3.2012 HYPPYMESTARIKOULUTUS JA -KELPOISUUS PL-HYPPYMESTARIKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Pakkolaukaisuhyppymestarikurssin

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007. Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa

LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007. Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa LIIKENNELUPA- KURSSIT 2006-2007 Yhteisölupa Kotimaanluvasta yhteisöluvaksi Liikennetraktorilupa YHTEISÖLUPA Ammattimaisen tavaraliikenteen harjoittaminen lukeutuu luvanvaraisiin elinkeinoaloihin. Koti-

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi. Laki liikenteen turvallisuusvirastosta (863/2009) 2 :n 1 mom. 6 kohta; ajokorttilaki (386/2011) 52 ja 53.

Voimassa: Toistaiseksi. Laki liikenteen turvallisuusvirastosta (863/2009) 2 :n 1 mom. 6 kohta; ajokorttilaki (386/2011) 52 ja 53. 1 (6) Antopäivä: 4.6.2018 Voimaantulopäivä: 01.07.2018 Voimassa: Toistaiseksi Säädöstausta: Laki liikenteen turvallisuusvirastosta (863/2009) 2 :n 1 mom. 6 kohta; ajokorttilaki (386/2011) 52 ja 53. Muutostiedot:

Lisätiedot

Koenumerokilvet ja valvonta. Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt

Koenumerokilvet ja valvonta. Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt Koenumerokilvet ja valvonta Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt Koenumerokilvet Koenumerokilvet voidaan myöntää mm. autokauppaa tai korjausta harjoittavalle yritykselle Koenumerokilvillä

Lisätiedot

SOTILASILMAILUN LÄÄKETIETEELLISET KELPOISUUDET

SOTILASILMAILUN LÄÄKETIETEELLISET KELPOISUUDET SOTILASILMAILUN VIRANOMAISYKSIKKÖ FINNISH MILITARY AVIATION AUTHORITY SOTILASILMAILUMÄÄRÄYS MILITARY AVIATION REGULATION SIM-Er-Yl-015 16.12.2010 PL 30, 41161 TIKKAKOSKI, FINLAND, Tel. +358 299 800 SOTILASILMAILUN

Lisätiedot

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Yksi kerrallaan palauttaa vastaukset. Rehtori ilmoittaa kokeen päättymisestä, sen jälkeen ei saa tehdä mitään merkintöjä. Ylioppilastutkinto Muista tuoda henkilöllisyystodistus kokeeseen. Kokeeseen saavutaan ajoissa viimeistään klo 8.00, nimenhuuto alkaa klo 8.30. Eväät tarkistetaan ennen saliin menoa. Rehtori ilmoittaa ennen

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKOJENHOITAJAN AMMATTITUTKINTO LPH - KOULUTUS. www.islo.fi. ISLO/LPH/Rekry_INFO/MRiekki

LIIKUNTAPAIKKOJENHOITAJAN AMMATTITUTKINTO LPH - KOULUTUS. www.islo.fi. ISLO/LPH/Rekry_INFO/MRiekki LIIKUNTAPAIKKOJENHOITAJAN AMMATTITUTKINTO LPH - KOULUTUS www.islo.fi 1 OTTEITA LIIKUNTAPAIKKA- ALAN ARVOPERUSTA Liikuntapaikoilla, niiden rakentamisella ja hoitamisella on tärkeä YHTEISKUNNALLINEN MERKITYS.

Lisätiedot

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET

TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET TARJOUSKILPAILUN EHDOT - KOULULAISKULJETUKSET 1. Liikenneluvan voimassaolo 2. Liikenneluvan automäärä 3. Yhteenliittymä 4. Alihankinta 5. Tiedot liikennöitsijästä 6. Kilpailukohteet 7. Kaluston ja palvelun

Lisätiedot

Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille

Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille Infotilaisuus reaaliaineiden kirjoittajille Ennen koetta Jos sairastut, ilmoita koululle mahdollisimman pian (Panu Kela 044 7039388, Kanslia 050 3166510) Myöhästyneet otetaan yleensä kirjoittamaan, jos

Lisätiedot

ADR -ajolupakokeet. Pekka Rahkola. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

ADR -ajolupakokeet. Pekka Rahkola. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. ADR -ajolupakokeet Pekka Rahkola Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. ADR ajolupakokeiden muutokset 1.7.2017 ADR/TNA -tilastoja vuodelta 2016 ADR ajolupakokeisiin tulevat muutokset Toimintaohjeet

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Johanna Huovinen 3.5.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS LÄÄKÄRI- JA HAMMASLÄÄKÄRI- KOULUTUKSEN KORVAUKSEN PERUSTEISTA VUONNA 2017

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)

LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan

Lisätiedot

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS

VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJELMA Helsinki-Malmin lentoasema 00700 HELSINKI 10.12.2011 VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKOULUTUS JA -KELPOISUUS VAPAAPUDOTUSKOULUTTAJAKURSSI 1 Koulutuksen yleisjärjestelyt Kouluttajakurssin

Lisätiedot

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT alkaen 1.2.2018 1 Sisällys 1. KÄYTTÖVUOROJEN HAKU... 3 1.1 YLEISTÄ... 3 2. KÄYTTÖVUOROJEN JAKOPERUSTEET JA KÄYTÄNTEET... 3 2.1 VAKIOVUOROT...

Lisätiedot

YO-info. Kevät 2019 Lammin lukio

YO-info. Kevät 2019 Lammin lukio YO-info Kevät 2019 Lammin lukio Valmistautuminen Laadi lukusuunnitelma. Lue enemmän kuin luulet tarvitsevasi! Älä mene kokeilemaan! Viimeisenä iltana ei kannata sekoittaa päätä! Vaatetus ja ruoka Vaatteissa

Lisätiedot

Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki 16.12.1996 LIIDINKOULUTUS JA OHJAAJAN KELPOISUUSVAATIMUKSET

Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki 16.12.1996 LIIDINKOULUTUS JA OHJAAJAN KELPOISUUSVAATIMUKSET 1 SUOMEN ILMAILULIITTO RY KOULUTUSOHJE Helsinki-Malmin lentoasema 00700 Helsinki 16.12.1996 LIIDINKOULUTUS JA OHJAAJAN KELPOISUUSVAATIMUKSET Tämä ohje on ilmailumääräyksen OPS M2-9 tarkoittama hyväksytty

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Korvauksen hakeminen ulkomailla

Korvauksen hakeminen ulkomailla Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika

Lisätiedot

Hyväksymishakemus erikoislääkäripalvelujen ja diagnostisten tutkimusten palvelusetelituottajaksi

Hyväksymishakemus erikoislääkäripalvelujen ja diagnostisten tutkimusten palvelusetelituottajaksi Hyväksymishakemus erikoislääkäripalvelujen ja diagnostisten tutkimusten palvelusetelituottajaksi Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt (13.4.2016, 61) hyväksyä palvelusetelin

Lisätiedot

Varausvahvistus/lasku 03.02.2016. Tuotteet. Erikoishinta urheiluryhmille MOBERG TOMI. Varaus nimellä: HYPO POJAT 02

Varausvahvistus/lasku 03.02.2016. Tuotteet. Erikoishinta urheiluryhmille MOBERG TOMI. Varaus nimellä: HYPO POJAT 02 Sivu MOBERG TOMI Varausvahvistus/lasku 03.02.206 Varausnumero 5075095 Turvanumero 4395 Teitä palveli Henriikka T. Pakettialennukset Meno-paluu Tuotteet Erikoishinta urheiluryhmille Varaus nimellä: HYPO

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16)

TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Rautjärven kunta 1 TARJOUSPYYNTÖ RAUTJÄRVEN KUNNAN HARJAANTUMISOPETUKSEN KOULUKULJE- TUKSESTA LUKUVUODELLE 2014-15 (+OPTIO 2015-16) Pyydämme tarjoustanne Rautjärven kunnan harjaantumisopetuksen koulukuljetuksesta

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen

Lisätiedot

puh

puh 1. Rekisterin nimi Kunnan alueelle sijoitettujen lasten valvontarekisteri 2. Rekisterin pitäjä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä 3. Rekisteriasioista vastaava henkilö Hyvinvointijohtaja 4. Yhteyshenkilöt rekisteriasioissa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen lautakunta 19.12.2018, Liite nro 1, (1/5) 1 Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen

Asiakasmaksulain ja asetuksen mukaiset laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakasmaksut alkaen lautakunta 20.12.2017 liite nro 2 (1/7) Asiakasmaksulain ja laitoshoidon ja terveydenhuollon avohoidon asiakas 1 AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 683,00 Terveyskeskusmaksu (lääkäri, käyntimaksu) ei peritä

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta liite nro 1

Perusturvalautakunta liite nro 1 Perusturvalautakunta 16.8.2016 liite nro 1 1/5 ASIAKASMAKSULAIN JA - MUKAISET LAITOSHOIDON JA TERVEYDENHUOLLON AVOHOIDON ASIAKASMAKSUT 1.1.2017 VOIMASSA OLEVAN AVOHOIDON MAKSUT Maksukatto 691,00 Vuosimaksu

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 10.4.2014 L 107/39 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 361/2014, annettu 9 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/2009 yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen säätämisestä

Lisätiedot

ILMAILUHALLINTO LUFTFARTSFÖRVALTNINGEN FINNISH CIVIL AVIATION AUTHORITY

ILMAILUHALLINTO LUFTFARTSFÖRVALTNINGEN FINNISH CIVIL AVIATION AUTHORITY ILMAILUHALLINTO LUFTFARTSFÖRVALTNINGEN FINNISH CIVIL AVIATION AUTHORITY Ilmailuhallinto PL 186 01531 VANTAA Puh. 09-4250 11 Vastaanottomerkinnät: PVM 20 Dnro: ULTRAKEVYTKOULUTUSLUVAN UUDISTAMISILMOITUS

Lisätiedot

+ + Lapsesta ei ole mitään henkilöllisyyttä tai kansalaisuusasemaa osoittavaa todistusta tai asiakirjaa KAN_1C_100214PP +

+ + Lapsesta ei ole mitään henkilöllisyyttä tai kansalaisuusasemaa osoittavaa todistusta tai asiakirjaa KAN_1C_100214PP + KAN_1C 1 *1169601* KANSALAISUUSHAKEMUKSEN KANSSAHAKIJANA OLEVAN 15-17 -VUOTIAAN LAPSEN LIITELOMAKE Tämä liitelomake on tarkoitettu 15-17 -vuotiaalle lapselle (kanssahakija), jolle haetaan Suomen kansalaisuutta

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto

+ + Syntymäpaikkakunta. Siviilisääty Naimisissa Naimaton Eronnut Leski Avoliitto OLE_TY3 1 *1159901* OLESKELULUPAHAKEMUS TYÖHARJOITTELUN PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet tulossa Suomeen työtä tai työharjoittelua varten, joka sisältyy valtioiden

Lisätiedot

Solve laskutus ja verkkolaskutus

Solve laskutus ja verkkolaskutus Solve laskutus Sivu 1 Solve laskutus ja verkkolaskutus Tässä ohjeessa on ohjeet Solven asetusten teosta, aineistojen muodostamisesta ja palautteiden käsittelystä sekä ohjeet suoraveloitettavien asiakkaiden

Lisätiedot

DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO. Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) Tulliasioiden alakomitea UE-GE 4652/15

DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO. Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) Tulliasioiden alakomitea UE-GE 4652/15 EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-GE 4652/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA GEORGIAN TULLIASIOIDEN ALAKOMITEAN

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA

YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA 7.11.2016 HISTORIAN KERTOMAA Alunperin Turun Akatemian pääsykuulustelu Vuodesta 1852 lukion päättökoe Vuosittainen ylioppilaiden määrä kasvanut noin 70:stä lähes 35 000:een

Lisätiedot