Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet"

Transkriptio

1 Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet

2 Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin riippuvuutta, syrjäytymistä ja muita ongelmia muodostuu. Tämä esite pyrkii herättämään pohdintaa keinoista, joilla vanhemmat voivat tukea nuortensa tervettä kehitystä ja ennalta ehkäistä päihdehaittoja. Päihteisiin liittyvistä asioista kannattaa puhua nuorten kanssa ennen kuin päihteiden käyttö on ajankohtaista. Perheessä on hyvä sopia yhteisistä pelisäännöistä, joihin tulisi kuulua se, että lapsi tai alaikäinen nuori ei käytä päihteitä.

3 Miten voisin ehkäistä ennalta päihdehaittoja? Nuori, jolla on hyvä itsetunto pystyy tekemään itse ratkaisuja päihteiden kokeilun ja käytön suhteen silloinkin, kun kaveripiirin paine on kova. Vanhemmat voivat tukea nuoren itsetunnon kehittymistä viettämällä aikaa hänen kanssaan ja osoittamalla kiinnostusta nuorta ja hänen harrastuksiaan kohtaan. On tärkeää kuunnella nuoren mielipiteitä ja osoittaa, että arvostaa häntä, vaikka oltaisiinkin eri mieltä asioista. Yhteiset ruoka-ajat, kuten päivällisen syöminen yhdessä on hyvä tapa pysyä puheväleissä perheen teini-ikäisen kanssa. Nuoren rakastamista on myös se, että hänelle asetetaan sopivasti rajoja. Niiden puitteissa nuoren on hyvä kokeilla ja harjoitella uusia asioita. Rajat antavat nuorelle turvallisuuden tunnetta ja kokemuksen siitä, että hänestä todella välitetään. Nuoren vastuuntunnon kasvaessa rajoja voi vähitellen väljentää. Tutustu lapsesi ystäviin ja heidän vanhempiinsa. Vanhemmat voivat yhdessä muodostaa verkoston, jonka puitteissa on mahdollista sopia yhteisistä linjoista vaikkapa nuorten kotiintuloaikojen suhteen. Useita aikuisia tuntevalla nuorella on tukiverkko; ihmisiä joiden puoleen voi kääntyä silloin, kun on tarvetta puhua asioista. Aikuiseksi kasvamiseen liittyy välillä ristiriitatilanteita omien vanhempien kanssa. Silloin nuorelle saattaa olla hyödyksi keskustelu jonkun tutun aikuisen kanssa. Hanki tietoa päihteistä ja keskustele nuoresi kanssa. Internetistä löydät tietoa päihteiden vaikutuksista mm. osoitteesta Keskustele nuoresi kanssa päihdyttävien aineiden vaikutuksista silloin, kun näiden asioiden esille ottaminen on luontevaa. Lapsesi tietää tämän hetken nuorisokulttuurista ja sinulla on tietoa ajalta, josta hänellä ei ole omaa kokemusta. Jos tiedät esimerkkejä huumeiden käytön aiheuttamista terveyshaitoista, voit kertoa, että sellaisiakin seurauksia aineiden käytöllä saattaa olla. Voit pohtia teini-ikäisesi kanssa miten toimia tilanteessa, jossa joku tarjoaa huumausaineita. Ehkä vieläkin olennaisempaa on pohtia nuoren kanssa mitä hän haluaa elämältä; mitkä ovat toiveet, tavoitteet ja tärkeät asiat ja mitkä ratkaisut auttavat näiden saavuttamisessa.

4 Toisitsä äiti mullekin siideriä? Monessa perheessä nuori on pyytänyt isää tai äitiä tuomaan siideriä tai olutta viikonloppua varten. Perusteluna voi olla Kaverienkin vanhemmat ostaa niille. Tällaisessa tilanteessa voit ottaa yhteyttä näihin vanhempiin ja pohtia heidän kanssaan yhteisiä pelisääntöjä tämän asian suhteen. Kouluterveyskyselyn perusteella tiedetään, että vanhempien nuorille ostamat alkoholijuomat ovat vain pohjat humalahakuiselle juomiselle. Nuori tulkitsee vanhempien alkoholin välittämisen lupana juoda. Alkoholilaki kieltää alkoholijuomien välittämisen ja luovuttamisen alaikäiselle. Jos teiniikäisesi pyytää sinua tuomaan kaupasta alkoholijuomia, voit vedota tähän lakiin. Se on säädetty suojaamaan vielä kehittyvää nuoren elimistöä alkoholin aiheuttamilta haitoilta. Teini-iässä ei kehity ainoastaan ruumis, vaan myös persoonallisuus kehittyy. Kaikki päihteiden käyttö vaikuttaa tunteisiin, ajatuksiin ja toimintaan muuttaen niitä. Sen vuoksihan päihteitä käytetään. Jos kriiseissä ja vaikeuksissa aletaan käyttää alkoholia tai huumeita oloa helpottamaan, ongelmia ei päästä kohtaamaan ja käsittelemään. Tämä saattaa häiritä pahastikin nuoren psyykkistä kypsymistä ja kehittymistä. Päihteiden käyttäminen olon helpottamiseksi johtaa helposti uusien ongelmien muodostumiseen. Esimerkiksi kannabistuotteiden käyttöön liittyvät riskit henkisen riippuvuuden ja mielenterveysongelmien syntymiseen ovat suurimmat silloin, jos käyttäjä on nuori. Koska huumeiden vaikutukset ovat yksilöllisiä, ei niitä kokeileva nuori voi etukäteen tietää mitä seurauksia kokeilusta hänelle on. Yksikään käyttökerta ei ole riskitön. Niin sanottu viihdekäyttö saattaa muuttua ongelmakäytöksi.

5 Mistä havaitsen nuoren päihteidenkäytön? Päihteiden väärinkäytöstä voi olla kyse, jos nuori on sulkeutunut, masentunut, jatkuvasti väsynyt tai saa usein raivokohtauksia. Päihteiden käytöstä voi olla kyse myös silloin, jos nuoren suhteet omiin perheenjäseniin äkisti huonontuvat ja ystäväpiiri vaihtuu. Huomattavat muutokset nuoren rahankäytössä saattavat liittyä huumeiden käyttöön. Vaikka edellä mainitut oireet eivät liittyisikään päihteisiin, niiden esiintyessä on syytä keskustella nuoren kanssa ja selvittää mistä on kysymys. Epätavalliset hajut ja vanhempien vältteleminen voivat johtua huumaavien aineiden käytöstä. Kouluarvosanojen äkillinen heikentyminen ja poissaolot koulusta saattavat olla seurausta runsaasta päihteiden käytöstä.

6 Entä jos nuori tulee päihtyneenä kotiin? Olennaista on, että äiti tai isä on ottamassa vastaan myöhään illalla kotiin tulevan nuoren. Toinen tärkeä periaate on, että kaikkeen alaikäisten päihteidenkäyttöön puututaan. Myös nuoren tupakointiin tai nuuskaamiseen on syytä puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Nikotiiniriippuvuus saattaa syntyä jo muutaman viikon käytön jälkeen. Tutkimusten mukaan tupakoivat nuoret alkavat muita todennäköisemmin käyttää myös muita päihteitä. Jos nuori on kotiin tullessaan niin päihtynyt, että ei pysty puhumaan tai on muuten hyvin tokkurainen, on syytä tarkkailla tilannetta ja tarvittaessa viedä hänet ensiapuun. Näin tulee tehdä varsinkin, jos on epäilystä lääkkeiden käytöstä päihtymistarkoitukseen. Vähemmän päihtyneenä kotiin tulevalle nuorelle voi vaikkapa sanoa: Nyt menet nukkumaan. Puhutaan tästä huomenna, kun olet selvin päin.

7 Seuraavana aamuna on oikea aika ilmaista huolestumisensa ja se, että ei hyväksy nuoren päihteiden käyttöä. Vanhemmat voivat kertoa, mitä tunteita nuoren päihteiden käyttö heissä herättää. Voidaan myös keskustella riskeistä joutua onnettomuuteen tai väkivallan uhriksi päihtyneenä. Nuorelta voi kysyä seuraavanlaisia kysymyksiä: Miltä nyt tuntuu? Mitä eilen tapahtui? Mitä käytit eilisiltana ja kuinka paljon? Mikä on mielestäsi oikeudenmukainen seuraus siitä mitä eilen tapahtui? Päihteidenkäytön seurauksena voi olla esimerkiksi se, että nuori viettää seuraavien viikkojen aikana tavallista enemmän aikaa kotona. On hyvä ottaa yhteyttä nuoren kavereiden vanhempiin ja pyytää heidät mukaan keskustelemaan tapahtuneesta. Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä alueesi sosiaalityöntekijään tai koulukuraattoriin. Jos nuoren päihteidenkäyttö on runsasta, voit soittaa Vantaan nuorisoasemalle. Nuorisoaseman palvelut on tarkoitettu alle 21-vuotiaille ja heidän perheilleen. Tavoitteena on tukea nuorta päihteettömyyteen yhteistyössä vanhempien kanssa. Työntekijän tavoittaa parhaiten puhelinpäivystyksessä maanantaista torstaihin klo Vantaan nuorisoaseman puhelinnumero on Miten oma päihteiden käyttöni vaikuttaa nuoreen? Vanhempien runsas päihteiden käyttö lisää riskiä, että nuori alkaa käyttää runsaasti päihteitä. Vanhempien tupakointi saattaa muokata nuoren mielipiteitä tupakoinnin suhteen myönteisemmiksi. Tupakoiva äiti tai isä voi avoimesti kertoa lapselleen, että ei pysty lopettamaan. Nuori arvostaa vanhempiensa rehellisyyttä. Lähipiiristä tullut tieto tupakan riippuvuutta aiheuttavasta vaikutuksesta voi olla osaltaan ehkäisemässä nuoren tupakointia. Riippumatta siitä mikä on vanhempien oma suhde päihteisiin, heidän tulee puuttua lastensa päihteiden käyttöön jos sitä esiintyy. Kaikilla vanhemmilla on myös mahdollisuus vaikuttaa lastensa päihteitä koskeviin asenteisiin. Avoin keskusteluyhteys nuoren kanssa, välittämisen ilmapiirissä tapahtuva rajojen asettaminen ja ajan tasalla pysyminen nuoren menemisistä luovat nuorelle perusturvallisuutta. Nuoren kanssa voi pohtia mitä mahdollisia seurauksia on erilaisilla ratkaisuilla päihteiden käytön suhteen. Vanhemmat voivat omalta osaltaan olla vaikuttamassa siihen suuntaan, että päihteet eivät saa hallitsevaa roolia nuoren elämässä.

8 Teini-ik eini-ikäisen vanhemma anhemmat t koht ohtaa aavat t monia haast stavia via tilanteit eita. a. Murrosik osikäisen mielialat t ja mielipitee eet t saattavat t muut uuttua tua nopeasti, sti, kun sekä ä keho että ä mieli kehit ehittyv yvät t kovaa aa vauhtia. Kyk yky y arvioida omaan toimint oimintaan liittyviä riskejä ei tuossa iässä vält älttämä ämättä ä kehit ehity muun kasv svamisen tahdissa. Vanhemmilla on oman elämänkok okem emuksensa ansiosta a mahdollisuus pohtia nuor uoren kanssa asioiden syit yitä ja seurauksia. Myös päihteisiin liittyviä asioit sioita voidaan puntar aroida ra- kent entavassa hengessä. Kotona ona nuori oppii paljon tärk ärkeit eitä asioit sioita, kuten toimimaan tietty- jen rajojen puitteissa. Vanhemmille nuor uoren murr urrosik osikä on mahdolli- suus tukea nuor uoren kehit ehittymist ymistä - ja samalla kehit ehittyä itse. Tämän vanhempien oppaan on tuottanut Vantaan kaupungin Ehkäisevän päihdetyön yksikkö Linkkejä ejä vanhemmille: / / /

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

Koko kylä kasvattaa -pelisäännöt Page 1 of 5 "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5 KÄYTTÄYTYMINEN Käyttäytymisessä me aikuiset olemme esimerkkejä lapsillemme. Lastemme turvallisuuden vuoksi noudatamme liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.

Lisätiedot

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen

Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen Hyvinvointia lukioihin tukea ehkäisevään päihdetyöhön ja päihdesuunnitelman laatimiseen Mitä on ehkäisevä päihdetyö? Ehkäisevä päihdetyö edistää päihteettömiä elintapoja, vähentää ja ehkäisee päihdehaittoja

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

Päihdekyselyn koonti. Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen

Päihdekyselyn koonti. Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen Päihdekyselyn koonti Minna Iivonen Susanna Vilamaa Heidi Virtanen Pohjatietoa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 102 henkilöä Kyselyyn vastasi LÄHI14S, DILO13S, DINU13S, LAPE14S, LANU15K,DIL13S, NUVAV14S Kysely

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö 1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset maakunnittain v. 2017: alkoholin ja tupakkatuotteiden hankintapaikat alaikäisillä

Kouluterveyskyselyn tulokset maakunnittain v. 2017: alkoholin ja tupakkatuotteiden hankintapaikat alaikäisillä Kouluterveyskyselyn tulokset maakunnittain v. 2017: alkoholin ja tupakkatuotteiden hankintapaikat alaikäisillä 8.2.2018 Tupakoi päivittäin (%), kaikki 8.2.2018 Ollila, THL 2 Nuuskaa päivittäin (%), pojat

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seudun päihdeasenteet 2017

Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seudun päihdeasenteet 2017 Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seudun päihdeasenteet 2017 Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seudulla asuvien päihdeasenteita. Ehkäisevässä päihdetyössä

Lisätiedot

Olarin koulu ja koti ry n

Olarin koulu ja koti ry n Olarin koulu ja koti ry n "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Lisää tietoa OKKY n toiminnasta: www. okky. nettisivu. org Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse: kotijakoulu@gmail. com OLARIN KOULU JA KOTI -YHDISTYS

Lisätiedot

Taustatietoa Nuorten päihteettömyyden tukeminen -vanhempainiltamallista:

Taustatietoa Nuorten päihteettömyyden tukeminen -vanhempainiltamallista: Taustatietoa Nuorten päihteettömyyden tukeminen -vanhempainiltamallista: Hyödynnettävyys: sijoitettavissa koulun jo olemassa oleviin vanhempainiltoihin tai -tapaamisiin Tavoite: vahvistaa huoltajien kielteistä

Lisätiedot

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen

Nuorten trendit ja päihteet. Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorten trendit ja päihteet Osaamiskeskus Vahvistamo Verkostokoordinaattori Mika Piipponen Nuorisoalalla työskentelevien osaamisen vahvistaminen: mielenterveyden edistäminen ja päihde- ja pelihaittojen

Lisätiedot

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön haasteita Lapissa 2011

Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön haasteita Lapissa 2011 1 Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön haasteita Lapissa 2011 Tähän muistioon on koottu Lapin peruskouluihin suunnattujen THL:n kouluterveyskyselyn (kevät 2010, N 3635, 8.-9.luokat) ja Tervein Mielin

Lisätiedot

Tiedon keruusta ja käsittelystä vastaa [kyselyn järjestävän paikallisen organisaation/kunnan nimi].

Tiedon keruusta ja käsittelystä vastaa [kyselyn järjestävän paikallisen organisaation/kunnan nimi]. Ota kantaa kunnan päihdetilanteeseen! KUNNAN PÄIHDETILANNEKYSELY Kyselyllä kartoitetaan KUNNAN NIMI asukkaiden päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen

Lisätiedot

Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus

Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus Mistä tutkimuksessa on kyse? Tutkimus kartoittaa nuorten aikuisten ajatuksia päihteistä ja ehkäisevästä päihdetyöstä. Tutkimustulokset antavat

Lisätiedot

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko

Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä. Sami Teikko Pedagoginen näkökulma koulujen ja järjestöjen yhteistyöhön ehkäisevässä päihdetyössä Sami Teikko Koulutus Elämään terveyskasvatusohjelma Ohjelma Ikäryhmä Kesto Pidän huolta itsestäni 3-4 -vuotiaat 45 min

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017

Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017 1 Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017 Herttoniemenrannan ala-asteen päihdesuunnitelma 2017 1. Tavoitteet 2. Ehkäisevä toiminta 2.1 Terveen kasvun ja kehityksen tukeminen 2.2 Päihdekasvatus

Lisätiedot

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016

Lisätiedot

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön 11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät

Lisätiedot

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA

ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Tiedosta hyvinvointia 1 ALKOHOLIN OSTAMINEN ALAIKÄISILLE VÄKIVALTANA Salme Ahlström Tutkimusprofessori Alkoholi- ja huumetutkimus STAKES Päihdetiedotusseminaari "Päihteet ja väkivalta" Finnish-German Media

Lisätiedot

Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa

Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa Nuorten päihteiden käyttö ja huolen aiheet kouluterveyskyselyn tulosten valossa Turun sosiaali- ja terveystoimi Terveyden edistämisen yksikkö suunnittelija Niina Jalo Esityksen rakenne Mikä on kouluterveyskysely

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi

Lisätiedot

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön

Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ohjeistus eettisen keskustelun korttien käyttöön Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Lukio-hankkeen tekemässä selvityksessä Lukiolaiset ja päihteet laadullinen selvitys opiskelijoiden ja opettajien näkemyksistä

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU Keskustele hetki Mikä jäätelö, karkki tms. on sinun mielestäsi hyvää? Voiko jäätelöstä tai karkista tulla riippuvaiseksi? Miksi? Miksi ei? MITÄ RIIPPUVUUKSIA TEILLÄ ON? Riippuvuus

Lisätiedot

Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen!

Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen! Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen! [kunnan nimi] / [alueen nimi] PÄIHDETILANNEKYSELY Kyselyllä kartoitetaan kunnan asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin (savukkeet,

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010

Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen. Virpi Korhonen 30.11.2010 Lasten ja nuorten savuttomuuden tukeminen Virpi Korhonen 30.11.2010 Helpa Roihuvuori, 2010 Tupakoi päivittäin 47 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen alueella 37 % Tupakoi päivittäin oppilaitoksen läheisyydessä

Lisätiedot

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä

Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Tupakkalaki ja laki ehkäisevästä päihdetyöstä Miten ne vaikuttavat nuorten parissa toimiessa? Minttu Tavia 29.11.2016 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Toimimme valtakunnallisesti koko väestön parissa terveiden

Lisätiedot

Suomi, Sinä ja päihteet

Suomi, Sinä ja päihteet Suomi, Sinä ja päihteet Asiaa päihteistä maahanmuuttajille Tule mukaan Päihdetyö Tältä se näyttää: Tähän se johtaa: Kännissä olet ääliö. Suomi ja päihteet Ehkäistään Hoidetaan Laki ohjaa Silti: Nuoria

Lisätiedot

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606)

,6 % 44,6 % 0,0 % 20,0 % 40,0 % 60,0 % 80,0 % 100,0 % Kaikki (KA:3.18, Hajonta:2.43) (Vastauksia:606) 1 (6) KENELLÄ ON VASTUU NUORILLE ANNETTAVASTA PÄIHDEKASVATUKSESTA Selvitys yläkouluikäisten nuorten vanhempien ajatuksista koskien nuorille suunnattua päihdekasvatusta ja nuorten päihteidenkäyttöä Etelä-Karjalassa

Lisätiedot

Päihteet ja diabetes - kokemuksia potilastyössä. Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan keskussairaala Diabetesosaaja 2015

Päihteet ja diabetes - kokemuksia potilastyössä. Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan keskussairaala Diabetesosaaja 2015 Päihteet ja diabetes - kokemuksia potilastyössä Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satakunnan keskussairaala Diabetesosaaja 2015 Sairastuin diabetekseen, mistä huumeista minun tulisi luopua? vielä ei ole

Lisätiedot

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö

Lisätiedot

ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90

ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90 1 Yli 65-vuotias ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90 85 80 Mittari alkoholin käytön itsearviointiin 75 70 65 2 Tämän mittarin tarkoituksena on auttaa Sinua arvioimaan alkoholin käyttöäsi. Alkoholin käyttöä olisi

Lisätiedot

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS Hyvät vanhemmat Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä ilon että huolen aiheita. Tämän lomakkeen avulla voitte arvioida perheenne hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Toivottavasti

Lisätiedot

FESTARIPAKKA. Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta

FESTARIPAKKA. Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta FESTARIPAKKA Vastuullista juhlimista, vastuullista anniskelua ja vastuullista vanhemmuutta Ulla Frantti-Malinen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori, Seinäjoen kaupunki 2018 FESTARIPAKKA

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Vanhempainilta Kuusiston koulu Melissa Sukanen

Vanhempainilta Kuusiston koulu Melissa Sukanen Vanhempainilta 31.1.2019 Kuusiston koulu Melissa Sukanen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Valtakunnallinen ehkäisevän päihdetyön järjestö Vauvasta mummoon - EHYT ry:n koulutyö: Alakoulu: Juteltaisko?, Pelitaito

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

Päihteet lapsen silmin. mitä lapseni ajattelee, kun juon?

Päihteet lapsen silmin. mitä lapseni ajattelee, kun juon? Päihteet lapsen silmin mitä lapseni ajattelee, kun juon? Hei leikki-ikäisen äiti tai isä! Sinulla on pieni tyttö tai poika. Päivissä on vauhtia, kun elät hänen kanssaan. Saat olla mukana, kun lapsesi kasvaa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

Hyvät vanhemmat!

Hyvät vanhemmat! Hyvät vanhemmat! Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä iloa että huolenaiheita. Olisi hienoa jos näiden lomakkeiden avulla pääsette keskustellen syventämään ajatuksianne ja tuntemuksianne tämän touhukkaan

Lisätiedot

Tekemättömän ehkäisevän työn hinta

Tekemättömän ehkäisevän työn hinta Tekemättömän ehkäisevän työn hinta Ehkäisevä työ kuuluu kaikille 19.6.2017, Lahti kehittämispäällikkö Jaana Markkula Päihteet ja riippuvuudet -yksikkö 19.6.2017 Markkula 1 Tekemätön työ näkyy haittoina

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT

LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT Haittojen vähentämisen näkökulma Tiina Varonen Omaiset Huumetyön Tukena ry/ Osis 9.10.2013 Yksin kestät sen olet epäonninen minkä sille voit et voi kuin sietää..

Lisätiedot

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille

Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää elämänhallinnan eväitä työpajanuorille Tolokkua elämää Tavoitteena nuorten hyvinvointi sekä järjestö-kaupunki yhteistyö Tolokkua elämää toimintamallin avulla vahvistetaan ja lisätään työpajoilla

Lisätiedot

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018 Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli 2018-2019 YHTEISÖLLINEN HYVINVOINTIRYHMÄ TUPAKKATUOTTEET 1. Oppilas käyttää tupakkatuotteita koulun alueella Tupakkatuotteiden käyttö ja hallussapito ovat

Lisätiedot

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin?

Mirjam Kalland 13.9.2012. Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Mirjam Kalland 13.9.2012 Milloin lapsi on riittävän vanha pärjätäkseen turvallisesti yksin? Yksin kotona? Usein esitetty kysymys Yksin pärjäämisen eetos ja epäily? Palvelujärjestelmän puutteet esimerkiksi

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 Nuorisopalvelut - tuottaa palveluja lasten, nuorten, perheiden ja viranomaisten tarpeiden pohjalta - arvot oppiminen, osallisuus ja ennakointi

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.

Lisätiedot

1. Mikä 4-vuotiaassanne on parasta ja missä hän on hyvä? Lapsen mielipuuhat?

1. Mikä 4-vuotiaassanne on parasta ja missä hän on hyvä? Lapsen mielipuuhat? LAPSESI OLLESSA 4-VUOTIAS Hyvät vanhemmat, lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä ilon että huolen aiheita. Tämän lomakkeen avulla voitte arvioida perheenne hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Toivottavasti

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen

Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen

Lisätiedot

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se

Rikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se Rikokset, tuki ja apu www.jagvillveta.se Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Niitä voi tapahtua esimerkiksi kotona, koulussa, vapaa-ajalla

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA

TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA TUPAKOINNIN LOPETTAMINEN KANNATTAA AINA Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä. Mutta tiesitkö, että tupakoinnin lopettaminen kannattaa, vaikka olisit tupakoinut jo pitkään ja että lopettaminen

Lisätiedot

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat?

Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Maria Kaisa Aula Lapsuuden tutkijoiden ja päättäjien kohtaaminen eduskunnassa 17.10.2007 1 Lapsiasiavaltuutetun tehtävät 1) Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja

Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja Tervetuloa! TUPAKKA, PÄIHTEET JA (RAHA)PELIT -laadun ja viestinnän välineitä haittojen ehkäisy tilaisuuteen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Heli Heimala, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat - vastuualue

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta

Lisätiedot

Murrosikäisen kehitys

Murrosikäisen kehitys Murrosikäisen kehitys EVÄITÄ VANHEMMUUTEN -ilta 1.10.2013 Luento- ja keskustelutilaisuus nuorten vanhemmille Psykologi Maija Karakorpi VSSHP/Raision nuorisopsykiatrian poliklinikka Nuori ei ole iso lapsi

Lisätiedot

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia

Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia Miten nikotiinituotteista voi keskustella nuorten kanssa? Minttu Tavia 29.11.2016 Tupakoinnin suosio on laskenut. Vanha tapa saa uusia muotoja sähkösavuke, vesipiippu, nuuska Yhteinen nimittäjä? Nikotiini

Lisätiedot

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu

Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Tätä mieltä suomalaiset oikeasti ovat alkoholin vapauttamisesta Kuka kaipaa alkoholin vapauttamista? #KenenEtu Kenen etu? Alkoholin saatavuuden lisäämistä perustellaan usein paitsi alkoholielinkeinon näkökulmilla,

Lisätiedot

Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi

Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi Nuoret ja tupakka Suurin osa suomalaisnuorista ei tupakoi 16-18-vuotiaista suomalaisnuorista tupakkatuotteita käyttää päivittäin 17%. Tytöt ja pojat tupakoivat lähes yhtä paljon. Nuorten tupakoinnin yleisyys

Lisätiedot

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT

TUPAKOINTI ENNEN JA NYT 1 TUPAKOINTI ENNEN JA NYT Alla näkyvät viivadiagrammit kertovat tupakkaa kokeilleiden ja päivittäin tupakoivien osuudet 12 18-vuotiaista nuorista vuosina 1981 2017. Vastatkaa viivadiagrammeja tulkitsemalla

Lisätiedot

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen HYVINVOINTISELVITYKSEN LÄHTÖKOHTIA -Peruskoulun jälkeisessäsiirtymävaiheessa elävien lappilaisten nuorten

Lisätiedot

Viidennen luokan Askelma

Viidennen luokan Askelma Askelmat-ohjelma Tavoitteet Askelmat-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa keskustelua koulun, kodin ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kesken. Keskustelun aiheet nousevat esiin aina sen hetkisen

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Mistä ja miten asiakkaat tavoitetaan

Mistä ja miten asiakkaat tavoitetaan Mistä ja miten asiakkaat tavoitetaan Esteettömästi yhdestä ovesta?- Mielenterveys- ja päihdepalveluita kaikille 29.10.2009 Anneli Pienimäki Päihdetyön kehittämispäällikkö Sininauhaliitto Keitä asiakkaat

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

TerveysInfo. Alkoholi : suurkulutuksen riskit Kortti on tarkoitettu itsearvioinnin apuvälineeksi.

TerveysInfo. Alkoholi : suurkulutuksen riskit Kortti on tarkoitettu itsearvioinnin apuvälineeksi. TerveysInfo Alkoholi : kohtuuden rajoilla Ohjelmassa seurataan alkoholin käyttöä viiden parikymppisen nuoren päivälliskutsujen yhteydessä. Samalla kun katsoja perehtyy erilaisiin alkoholin käyttötyyleihin,

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot