Werner Lindman ( )

Transkriptio

1 Duodecim-seura 125 vuotta Jaakko Ignatius Jäsen n:o 6 Werner Lindman ( ) Duodecim-nimen keksijä W erner Lindman on jäänyt historiaan miehenä, joka keksi Duodecimseuran nimen. Perustamiskokouksen pöytäkirjan 4. pykälän mukaan nimittäin»tuotiin erinomaisen suuri luku nimiehdoituksia esille ja suurinta huomiota nostatti civis LINDMAN, joka pyysi saada laskea yhtiön sydämelle että jäseniä oli luvultaan 12. Näin ollen ehdoitteli hän seuran nimeksi Duodecim, koska se sangen sattuvaisesti viittasi heidän apostoliseen tehtäväänsä ja sen hän sitä suuremmalla syyllä tahtoi tehdä, koska hän oli vakuutettu siitä, ettei näiden kahdentoista apostolin joukossa ilmestyisi mitään Juudasta». Nimi hyväksyttiin äänestyksen jälkeen ja»duodecim määrättiin yhdistyksen nimeksi, kuitenkin ainoastaan vastaiseksi, koska toivottiin, että apostolien lukumäärä ennemmin tai myöhemmin eneneisi». Werner Lindman oli kotoisin merenkulkukaupungista Raahesta, ja merenkulkijasukua hän oli itsekin. Wernerin isä ja vanhin veli olivat merikapteeneja ja isänisä oli ollut merimies, joka kirkonkirjojen mukaan kuoli»reisun päällä» tropiikissa keltakuumeeseen. Myös äidinisä ja eno olivat merikapteeneja. Ruotsin Öregrundista Raaheen muuttanut äidinisä Johan Leufstadius ( ) oli kuitenkin jo Wernerin syntymän aikoihin luopunut merenkulusta ja ryhtynyt tupakkatehtailijaksi. Varakkaan tupakkakapteenin talo eli ns. Leufstadiuksen talo on edelleen olemassa ja Raahen vanhimpia säilyneitä asuinrakennuksia. Lindmanit eivät näytä olleen aivan tavallisia merimiehiä. Isä Anders Lindman kirjoitteli nimittäin kalevalamittaisia runoja ja saattoi kutsua vieraat kotikutsuihinsa runomuotoisilla kirjeillä, jotka palvelijatar kuljetti kutsuttaville. Werner Lindman epäilemättä saikin kansallisromanttisen fennofiiliherätyksen jo lapsuudenkodissaan. Duodecim 2006;122:

2 Ruotsinkielisessä Raahessa asuvan ruotsinkielisen merikapteenin Kalevala-innostus on ensi kuulemalta yllättävää, eikä innoittajasta ole varmaa tietoa. Kukapa tietää, vaikka innoittajana olisi ollut Raahen piirilääkärinä vuosina toiminut Johan Fredrik Ticklén ( ). Hän oli syntyisin Alavieskan Tikkasia ja oli ollut Lönnrotin, Wolmar Schildt-Kilpisen, Erik Alexander Ingmanin ja Runebergin opiskelutoveri. Hän on jäänyt historiaan paitsi suomenkielisiä lääketieteen termejä käsitelleestä väitöskirjastaan (1832) myös yhtenä niistä kahdestatoista, jotka 1831 perustivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran. Ticklén piti Raahen-aikanaan tiiviisti yhteyttä Kajaanin piirilääkärin Elias Lönnrotin kanssa, ja vuonna 1840 Lönnrot ja Ticklén perustivat yhdessä piirilääkäri Aspin kanssa Suomi-aikakauskirjan. Kalevala on siis varmasti saapunut Raaheen tuoreeltaan. Ticklénin jälkeen Raahen piirilääkärin virkaa hoiti toinen fennofiili Carl Robert Ehrström ( ), joka ajoi jo varhain suomen kielen asiaa virkakielenä ja jonka kirjaston hänen leskensä Sofi Ehrström lahjoitti Duodecim-seuralle Raahen fennofiililääkärien vaikutuspiiri olisi suorastaan erillisen tutkimuksen arvoinen. Myös Wernerin vanhin veli harrasti runoilua joskin ruotsin kielellä ja Lindmanit olivat selvästi kielellisesti lahjakkaita ja sanoista kiinnostuneita. Merikapteeni-isä samoin kuin isänäiti»lindmanska» olivat lisäksi paikkakunnalla tunnettuja käden taidoistaan, sillä molemmat olivat taitavia kaivertajia.»mikä on ihmisen tekemä, niin tottahan sen saa tehdyksi», oli viiden lapsen yksinhuoltajaksi jääneen isoäiti Lindmanin ollut tapana sanoa. Werner Lindman sai kotoa eväikseen myös kansanvalistusaatteen: hänen kaksi tätiään toimi Raahen köyhille ja vähävaraisille tytöille tarkoitetun»lybeckerin skoulun» opettajina. Suomalaisen kulttuurihistorian kannalta mielenkiintoinen kytkentä tulee Wernerin nuorimman tädin kautta: hänen tyttärensä ja siis Wernerin serkku Aino Maria Lindman oli runoilija Aaro Hellaakosken äiti (Kupiainen 1953). Tätä taustaa vasten ei ole yllätys, että Werneriä ei lähetetty merille vaan koulun penkille. Hänet pantiin Oulun lyseoon, joka oli ruotsinkielinen mutta jonka rehtorit suhtautuivat myötämielisesti suomen kieleen. Äidinkieleltään suomenkielisille oppilaille annettiin opetusta osin myös suomeksi, ja tiettävästi joissakin aineissa peräti kaikki koulun oppilaat saivat opetusta suomen kielellä 1870-luvulle asti. Luultavasti Werner Lindmankin sai opetusta molemmilla kotimaisilla kielillä. Suomenkielinen opetus lopetettiin kuitenkin vastareaktiona Yrjö-Koskisen ja suomalaisen lehdistön yhä voimakkaammaksi käyneille vaatimuksille koulun täydellisestä suomalaistamisesta (Gånge Rolf eli Rolf Wichmann 1913). Lindmanin kotikielenä säilyi kuitenkin hänen elämänsä loppuun asti ruotsi, ja Lindman on Duodecimin perustajista ainoa, jonka henkilötiedot ovat jopa vuoden 1907 ensimmäisessä kaksikielisessä lääkärimatrikkelissa ruotsiksi (Bergholm 1907). Hän ei myöskään koskaan liittynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan kuten useimmat muut perustajajäsenet. Lopullinen herätys suomalaisaatteeseen lienee syntynyt yliopisto-opintojen alettua Pohjalaisessa osakunnassa, joka Savo-karjalaisten ohella oli noihin aikoihin fennomaanien vahvimpia linnakkeita. Lindman vei lääketieteen opintonsa läpi viidessä ja puolessa vuodessa eli tuon ajan mittapuun mukaan varsin nopeasti, ja hän valmistui tammikuussa Hänestä tuli 28-vuotiaana perustajatusinan järjestyksessä toinen lisensiaatti; aikaisemmin ehti valmistua vain opintonsa paljon aikaisemmin aloittanut August Hillbom. Ei siis ihme, että kun kandidaatti Äyräpää lähti anomaan Duodecim-seuran ensimmäistä sanaluetteloa varten raha-avustusta lääkintöhallitukselta, hän otti kumppanikseen vastavalmistuneen lisensiaatti Lindmanin: nyt asialla ei enää ollutkaan pelkkä opiskelijayhdistys. He saivat neuvottelukumppanikseen itsensä lääkintöhallituksen pääjohtajan vapaaherra Knut Felix von Willebrandin. Maan korkeimman lääkintävirkamiehen ymmärtämys ruotsalais-suomalaista lääketieteen sanastoa kohtaan ei ollut kovin suuri, kuten voi päätellä Äyräpään raportista Duodecim-seuran kokouksessa :»Puheenjohtaja sanoi Duodecimin päätöksen mukaan käyneensä Toht. Lindmanin kanssa Lääkehallituksen päällikköä sondeeraamassa, jolloin tämä kuuluu sanoneen, että 1284 J. Ignatius

3 Kalajoen neljä entistä vaikuttajaa. Istumassa vasemmalta: proviisori Hedman ja tohtori Werner Lindman. Seisomassa vasemmalta: insinööri Antti Santaholma ja Jooseppi Pernu. Veikko Pernun kokoelmat. Kuva julkaistu aikaisemmin Kalajoki-lehdessä Jäsen nro 6: Werner Lindman 1285

4 latinalaiset termit olivat lääketieteessä kuin virstapahtaita. Kuitenkin, jos kohta ei sanonut voivansa ymmärtää tekeillä olevan sanaluettelon todellista hyötyä, koska suomalaiset sanat eivät ole kuin virstapahtaita, oli hän luvannut puhua asian hyväksi korkeammissa piireissä.» Lindmanissa oli ilmeistä tiedemiesainesta. Hän oli jo opiskelun ohessa työskennellyt parin vuoden ajan fysiologian laitoksessa vt. laboraattorina (kuten myös perustajatusinasta ensimmäisenä väitellyt Nils Kyrklund). Hakeutuminen heti valmistumisen jälkeen vt. apulaislääkäriksi silmätautien klinikkaan kertoo kiinnostuksesta muuhunkin kuin yleislääketieteeseen. Lindmanista ei kuitenkaan tullut yliopistomiestä, ja työskentely Suomen ensimmäisen silmätautiopin professorin Frans Josef von Beckerin ( ) alaisena jäi lopulta vain neljän kuukauden mittaiseksi. Mitä ilmeisimmin Lindman joutui muuttamaan suunnitelmiaan sairastamansa kroonisen munuaistaudin vuoksi, joka oli tuolloin jo antanut ensimmäiset oireensa. Lindmanin koko elämänkaari hahmottuukin sairauden varjostamana ja tummasävyisenä. Muistokirjoituksessaan Reguel Löfqvist (1917) kirjoittaa myötäeläen tätä Lindmanin elämän vaihetta:»sille joka toverina ja kollegana joutui läheisempään kosketukseen vainajan kanssa selvisi pian, mikä tragillisuus oli kätkettynä tämänkin elämän pitkään juoksuun. Se harvinaisen vilkas ja tutkiskeluun syventyvä luonne, joka Lindmanilla oli, olisi varmaan hakenut itselleen tyydytystä tieteellisessä työssä, ell ei ruumiillinen sairaus (pitkällinen ja vaikea pyelitis) olisi riistänyt häneltä kaiken toivon pitemmästä päivätyöstä.» Sairauden vuoksi joku toinen olisi saattanut etsiä helppoa työtehtävää pääkaupungista, mutta Lindman päätti päinvastoin lähteä kauas Helsingistä, ja 1884 hänestä tuli Pudasjärven piirilääkäri. Yliopistoklinikan stimuloiva ympäristö ja hienot silmäinstrumentit vaihtui primitiivisiin oloihin yleislääkärinä, jonka työkenttä ulottui rajaseudulle Kuusamoon asti. Mitään sairaalaa ei paikkakunnalla ollut eikä apuvoimiakaan. Esimerkiksi Kuusamo sai ensimmäisen kätilönsä vasta Pudasjärveläiset ovat vaikeissa oloissa epäilemättä saaneet yliopistoklinikan tasoista hoitoa, sillä Lindmanin akateeminen perusote lääkärintyöhön ja ammatillinen uteliaisuus eivät koskaan kadonneet. Löfqvistin sanoin:»ja sitten, jouduttuaan kerran työmaalle, missä ruumiilliset rasitukset, pitkät matkat, valvomiset j.n.e. kysyivät voimia, tuli taudista taakka, jonka tuottamia kärsimyksiä me enemmän voimme aavistaa, kuin tietää. Ja kaikesta huolimatta pysyi Lindman hilpeänä, uutterana, laajan praktiikan hoitajana, seuraten harvinaisella ahkeruudella ammattikirjallisuutta, josta hän ammensi yhtenään terapeutisia uutuuksia.» Vuonna 1891 Lindman muutti lähemmäksi synnyinseutujaan ja otti vastaan Kalajoen piirilääkärin viran. Hän oli viran järjestyksessä kolmas haltija (virka perustettiin 1859 ja lakkautettiin 1940) ja hän toimi Kalajoella kuolemaansa asti. Piiri oli pinta-alaltaan suuri, siihen kuuluivat noihin aikoihin Alavieska, Ylivieska, Sievi, Kalajoki, Rautio, Pyhäjoki ja Merijärvi. Pitkistä sairaskäyntimatkoista huolimatta piirilääkärit näyttävät viihtyneen Kalajoella pitkään, sillä viran 81-vuotisen olemassaolon aikana viranhaltijoita ehti olla vain neljä: ensimmäinen J. J. Staudinger viipyi tosin vain pari vuotta, mutta seuraavana virkaa hoiti F. E. Emeleus 28 vuoden ajan, Lindman 25 vuotta ja viran viimeinen haltija Valter Fabritius oli toimessaan 22 vuotta (Sorasto 1975). Suuren osan piirilääkäriajastaan Lindman oli paikkakunnalla ainoana lääkärinä, sillä kunnanlääkärin virka (järjestyksessä Suomen 148.) perustettiin Kalajoelle vasta Apuna oli sentään alusta pitäen kätilö-rokottaja, joka Kalajoelle oli Kuusamon tavoin saatu 1889 (Kyllönen 1980). Sairaalaa ei paikkakunnalla sen sijaan vielä Lindmanin aikana ollut. Kalajoen kunnansairaala avattiin vasta 1926, joten Lindman joutui vielä lähettämään leikkausta tarvitsevat potilaansa Ouluun. Piirilääkärin oli»yleisen terveydenhoidon ohella pidettävä huoli piirissään asuvien yksityisten henkilöiden tarpeista». Lindmanin aikana Kalajoen seudun terveydenhuoltoa alettiin kehittää osin vapaaehtoisin voimin. Naapuripiirin Haapaveden ja vuodesta 1892 alkaen Oulun piirilääkärinä toimi Konrad Relander, joka ajoi voimakkaasti kiertävien sairaanhoitajien palkkaamista omalle alueelleen. Kalajoki seurasi pian esimerkkiä. Vuonna 1897 perustettiin paikkakunnalle»neulomaseura», sittemmin»kalajoen naisyhdistys», jonka tarkoituksena oli työskennellä ensin sairaanhoitajan hankkimiseksi kuntaan ja kerätä varoja hänen palkkansa mak J. Ignatius

5 samiseksi ja sittemmin jos kunta saadaan antamaan apua palkan suhteen köyhien sairaiden auttaminen. Yhdistys keräsi ompeluseuroilla ja arpajaisilla varoja, ja valtion myönnettyä lisätukea voitiinkin kuntaan palkata kiertävä sairaanhoitaja. Yhdistys ylläpiti sairaanhoitajan virkaa vuosina , minkä jälkeen kunta otti sairaanhoitajan palkkalistoilleen. Sama yhdistys aloitti 1907 taistelun keuhkotaudin vastustamiseksi, ja paikkakunnalla toimi pieni kymmenpaikkainen tuberkuloottisten sairaskoti. Lindman muistetaan arvokkaana ja kunnioitusta herättävänä herrasmiehenä, joka oli tuttu näky Kalajoen»Plassin» kujilla. Hän asui Plassintien varressa tilavassa talossa, joka on vieläkin olemassa, joskin myöhempien omistajien huomattavasti laajentamana. Lindmanin pariskunta oli lapseton, mutta ehkä juuri siitä syystä paikkakuntalaisten muistikuvat hänestä liittyvät nimenomaan Kalajoen lapsiin. Kerrotaan, että Lindmanilla oli aina taskussaan varattuna karamelleja, ja kun lapsia tuli vastaan, hän otti niitä kourallisen ja heitti maahan, josta lapset saivat jäädä niitä poimimaan Lindmanin itsensä jatkaessa matkaa. Lapset keräsivät nopeasti saaliinsa ja juoksivat talon ympäri ollakseen seuraavassa kadunkulmassa taas odottamassa tohtoria. Karamellisade toistui ja näin vikkeläjalkaisimmat saattoivat piirilääkärin kävelyreitin varrella saada useitakin makeisannoksia (Lindmanin talon naapurin Lauri Tanskan ja Antero Soraston haastattelut). Sen ajan penkinpainajaishuvia Tutkijanluonnettaan Lindman toteutti harrastusten parissa. Koko perustajatusina oli kiinnostunut luonnosta, metsästyksestä ja kalastuksesta, ja luonnontieteiden harrastus oli monilla suorastaan tiedemiesmäistä. Useimmat heistä kuuluivat varsin aktiivisina jäseninä Societas pro Fauna et Flora Fennicaan, niin myös Lindman. Lindmanin erityisharrastus oli ornitologia ja varsinkin oologia. Hän keräsi vuosina Suomen oloissa erittäin mittavan linnunmunakokoelman, johon lopulta kuului 796 pesyettä 243 lintulajilta. Tämän kokoelman Augusta Lindman lahjoitti miehensä kuoltua tämän toivomuksen mukaisesti Helsingin yliopistolle säilytettäväksi»tohtori Verner Lindmanin kokoelman nimellä». Se kuuluu edelleen Eläinmuseon kokoelmiin. On kiinnostavaa todeta, että yliopiston lahjoitusten kautta karttuneiden munakokoelmien suurlahjoittajien joukosta löytyy toinenkin duodecimilainen, nimittäin Gösta Idman (1865 s1946), perustajajäsen Rudolf Idmanin pikkuveli ja seuran jäsen vuodesta Kun vielä todetaan, että yliopiston eläinmuseon täytettyjen lintujen kokoelmaan kuuluu myös lukuisia perustajajäsen Eliel Warénin täyttämiä lintuja ja että Rudolf Idman käytti vielä eläkkeelle päästyäänkin suuren osan vapaa-ajastaan yliopiston kasvimuseon kokoelmien järjestämiseen, alkaa Oopperakellarissa kokoontuneen 12 kandidaatin yhteinen harrastuspiiri hahmottua. Vaikka sairaus selvästikin rajoitti Lindmanin elämää, hänet muistettiin silti huumorintajuisena ja valoisana luonteena molemmissa lääkäriseuroissa (Finska Läkaresällskapets protokoll ). Duodecimissa hän on jäänyt historiaan paitsi seuran nimen keksijänä myös kollegiaalisuutta ja ystävyyttä korostavana seuran jäsenenä (Löfqvist 1917):»Piirre Lindmanin luonteessa, joka ei saa jäädä unohduksiin silloin, kun hänen muistostaan mainitaan, on hänen käsityksensä toveruuden ja kollegialisuuden vaatimuksista. Nähdessään myöhemmässä elämässään näiden käsitteiden siellä täällä höltyneen kuohahtivat hänessä helposti Duodecimin alkuaikojen idealiset toveruusmuistot purkauksiin, joissa hieno luonne loisti kirkkaana tähtenä usein näkemäämme egoistista ja materialistista käsityskantaa vastaan.» Lindman muistetaan tavallisimmin Duodecim-nimen ansiosta, mutta epäilemättä hänet tulisi muistaa myös siitä kollegiaalisesta ajattelutavasta, joka muodostaa keskeisen osan»duodecimin hengestä». * * * Esitän lämpimät kiitokseni seuraaville henkilöille, jotka ovat auttaneet minua hankkimaan tietoja Werner Lindmanista: professori Reijo Norio, professori Jaakko Leisti, ylilääkäri Antero Sorasto, Kalajoen perinnetiedon tallentaja Lauri Tanska, Kalajoen Sanomien entinen päätoimittaja Pasi Eskola, Kalajoen kirjaston osastonjohtaja Kristiina Santaholma ja Raahen museon museoamanuenssi Miska Sliden. Jäsen nro 6: Werner Lindman 1287

6 Henkilötietoja Lindman Werner, s Raahessa, k Kalajoella. Vanhemmat merikapteeni Anders Lindman ja Maria Sofia Leufstadius. Puoliso 1885 Augusta Elisabeth Lagerlöf ( ), vanhemmat tullinhoitaja Johan Isak Lagerlöf ja Katarina Sofia Fellman. Avioliitto oli lapseton. Opinnot: Ylioppilas Oulun lyseosta (Uleåborgs elementär läroverk), kirjoittautui yliopistoon 1873 (Pohjalainen osakunta). FK (fyysis-matemaattinen osasto) 1877, FM 1877, LK 1879, LL Virkaura: Yliopiston fysiologisen laboratorion laboraattori opiskelun ohessa , Yleisen sairaalan silmätautiosaston vt. apulaislääkäri 4 kk 1883, Pudasjärven piirilääkäri ja samalla 1885 kutsuntalääkärinä Oulun läänin 5. alueella. Kalajoen piirilääkäri kuolemaansa saakka. Opintomatkat: Tukholmaan keväällä Jäsenyydet: Duodecim-seuran perustajajäsen 1881, Finska Läkaresällskapet vuodesta 1883 kuolemaansa asti. Societas pro Fauna & Flora Fennica. Huomionosoitukset: R St O 3 kl Harrastukset: Ornitologia, erityisesti linnunmunien keräily (Werner Lindmanin kokoelma Helsingin yliopiston eläinmuseossa) Haudattu Raahen hautausmaalle. Kirjallisuutta Bergholm N. Finlands Läkare Suomen Lääkärit Helsingfors: Alex. Lundströms, Gånge R [Rolf Wichmann]. Några anspråkslösa minnen från Svenska lyceum i Uleåborg från senare hälften av 1870-talet. Teoksessa: Svenska lyceum i Uleåborg. Minnen och hågkomster. Helsingfors 1913, s Kupiainen U. Aaro Hellaakoski. Ihminen ja runoilija. Porvoo: WSOY 1953, s Kyllönen M. Kalajoen ja Raution historia. Vaasa: Kalajoen kunta, 1980, s Löfqvist R. Werner Lindman. Duodecim 1917:33: Sorasto U. Terveyden- ja sairaanhoidon kehityksestä Kalajoella. Teoksessa: Annikki Viirilinna ja Eeva-Inkeri Pöyhtäri, toim. Kalajoki vuotisjuhlajulkaisu. Kalajoen kunta, JAAKKO IGNATIUS jaakko.ignatius@duodecim.fi