METAFIKTIIVISEN TEKSTIN JÄLJILLÄ: Fiktiivisen maailman rakentuminen Alasdair Gray'n teoksessa Lanark A life in four books.

Transkriptio

1 TAMPEREEN YLIOPISTO Maria Loikkanen METAFIKTIIVISEN TEKSTIN JÄLJILLÄ: Fiktiivisen maailman rakentuminen Alasdair Gray'n teoksessa Lanark A life in four books. Yleisen kirjallisuustieteen pro gradu-tutkielma Tampere 2005

2 Tampereen yliopisto Taideaineiden laitos LOIKKANEN, Maria: METAFIKTIIVISEN TEKSTIN JÄLJILLÄ: Fiktiivisen maailman rakentuminen Alasdair Gray'n teoksessa Lanark A life in four books. Pro gradu tutkielma 139 s. Yleinen kirjallisuustiede Marraskuu 2005 Tutkielma käsittelee Alasdair Gray'n teosta Lanark A life in four books. Tutkielman ytimessä on kysymys Lanarkin identiteetin rakentumisesta ja muodostumisesta postmodernististen ja metafiktiivisten keinojen avulla. Teoksen metafiktiivisen eli itseensä viittaavan luonteen huomioiden postmodernismi tarjoaa viitekehyksen, jonka kautta Lanarkia on luontevaa lähestyä. Tutkielmassa käytetään myös muita lähestymistapoja. Tarkastelen Lanarkia narratologian näkökulmasta pohtimalla, mitä merkityksiä teoksen erikoisilla tarina- ja kerrontarakenteilla on teoksen identiteetin muodostumisen kannalta. Tämä näkökulma on välttämätön, mikäli teoksesta haluaa muodostaa järkevän kokonaiskuvan. Mainittuja rakenteita kuten esimerkiksi rekursiivisuutta, sisäkkäiskertomuksia tai kiinalaista laatikkorakennetta lähemmin tarkasteltuna on selvää, että ne kytkevät Lanarkin tiiviisti metafiktiiviseen kerrontaan, ja sitä kautta postmodernistiseen kirjallisuuteen. Myös Lanarkin henkilöhahmot ovat eräs tutkielman iso osa-alue. Lanarkin henkilöhahmojen ja henkilöhahmoteorioiden tarkastelun yhteydessä olennaiseksi tekijäksi nousee postmodernistisen romaanin henkilöhahmojen rakentuminen kerronnan kautta. Henkilöhahmoihin liittyen tutkielmassa käsitellään myös teoksessa tapahtuvia muodonmuutoksia. Kaksi isoa osa-aluetta tutkielmaan muodostavat Lanarkin fiktiiviset yhteisöt ja niiden käsittely sekä teoksessa temaattisella tasolla esille tulevien valtaan liittyvien elementtien käsittely. Fiktiivisten yhteisöjen käsittely tapahtuu ensin fantastisia ja tieteiskirjallisuuden tarjoaman viitekehyksen kautta, josta näkökulma siirtyy kohti realistista tekstiä ja teoreettista fiktiota kaikki teoksen identiteetin muodostumisen kannalta olennaisia näkökulmia. Lisäksi nämä näkökulmat tuodaan osaksi metafiktiivista kerrontaa teoksen Epilogin käsittelyn kautta. Valtaan liittyvien elementtien käsittely tapahtuu kolmen eri osa-alueen kautta: ensinnäkin tarkastelussa on Lanarkin tarina- ja kerronnan rakenne ja vallan ilmentyminen sen yhteydessä. Toiseksi tarkastelussa on Lanarkin vallan tematiikkaa valtatutkimukseen liittyvien peruslähtökohtien kautta. Tässä yhteydessä tulevat tarkemmin esille Lanarkin tematiikkaan kytkeytyvät ideologiat sekä taloudelliset ja poliittiset kysymykset. Kolmas tarkastelussa oleva osa-alue on Lanarkin kuvitus ja sen suhde valtaan. Kuvituksen tutkimiseen liittyvien peruslähtökohtien selvittelyn kautta Lanarkin kuvitettu maailma aukeaa osaksi tutkielman postmodernismiin ja metafiktioon liittyviä näkökulmia, ja olennaiseksi osaksi Lanarkin kerrontaa kuvitus liittyy osaltaan siihen, kuinka Lanarkin identiteetti kaunokirjallisena teoksena rakentuu. Tutkielman avainsanoja: postmodernismi, metafiktio, itsensä tiedostava fiktio, teoreettinen fiktio, kiinalainen laatikkorakenne, henkilöhahmoteoriat, ambiguiteetti, muodonmuutos, groteski, fantasiakirjallisuus, tieteiskirjallisuus, realismi, valta, ideologia, kuvitus, kuvaanalyysi.

3 SISÄLLYS 1 PROLOGI ELI JOHDANTO Kohdetekstin ja tutkimusongelman esittely Tutkimuskäsitteiden esittelyä Tutkimuksen eteneminen FIKTIIVISTÄ MAAILMAA RAKENTAMASSA LANARKIN TARINA- JA KERRONTARAKENTEESTA Teoreettisia lähtökohtia Postmodernismista tarina- ja kerrontarakenteessa Metafiktiosta tarina- ja kerrontarakenteessa Lanarkin tarinarakenteesta Tarinarakenteen graafinen esitys Tarinarakenteen poikkeava järjestys Interludi: skotlantilainen eepos Kertojista ja kerronnan rakenteesta Kertovista äänistä ja kerronnan hierarkiasta Kerronnan hierarkian tasoista Kiinalainen laatikkorakenne ja kerronnan paradoksi HENKILÖHAHMOT JA ERÄITÄ MUODONMUUTOKSIA Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmot Lanark Picaró aurinkoa ja kunnollista ruokaa etsimässä Thaw Taiteilijan muotokuva Olet sitä mitä muut sinusta sanovat Yksi elämä neljässä kirjassa? Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmojen ambiguiteetti Muodonmuutoksia: matka fantastiseen alkaa "Kutsumme sitä dragonhideksi" Muodonmuutosprosessi ja identiteetti Kolme näkökulmaa muodonmuutoksiin... 55

4 4 FIKTIIVISET YHTEISÖT JA TILAT Fantastinen utopia Unthank tämä on helvetti Instituutti Vyöhyke Realismista kohti teoreettista tekstiä Realistinen teksti Työläisluokan muotokuva Interludi: teoreettinen fiktio Epilogi: ovi konstruoituun maailmaan "I am your author" Plagiarismi-indeksi VALTA, TEKSTI JA KUVITUS Kuinka valta kerrotaan Lanarkissa? Valta ja vallan käyttö Lanarkin rakenteessa Kertoja(t) ja henkilöhahmot vallan käyttäjinä Fiktiivinen teksti ja vallan teema Valtatutkimus, valta ja ideologia "Man is the pie that bakes and eats itself" Poliittiset teemat ja valta Lanarkin kuvitettu maailma Kuinka kuvitusta tutkitaan? Kuva, narratiivi ja valta Kuvan äärellä EPILOGI ELI PÄÄTÄNTÖ LÄHTEET

5 1 PROLOGI ELI JOHDANTO - This is a summary of the nine or ten chapters I haven't written yet. (L: 498) 1.1 Kohdetekstin ja tutkimusongelman esittely Tutkielmani aiheena on Alasdair Gray'n kaunokirjallinen teos Lanark A life in four books. Tutkielmassani pohdin Lanarkia postmodernistisena ja ennen kaikkea metafiktiivisena teoksena. Tarkastelen kuinka teos rakentuu ja kuinka sitä rakennetaan postmodernististen ja metafiktiivisten keinojen avulla. Tutkimusongelmani ytimenä on muodostaa käsitys siitä, kuinka Lanarkin identiteetti kaunokirjallisena teoksena muodostuu Alasdair Gray'n esikoisteos Lanark A life in four books ilmestyi vuonna Yleinen mielipide, niin lukijoiden kuin kirjallisuuskriitikoidenkin, oli alusta alkaen teokselle suosiollinen. Teoksen katsottiin edustavan merkittävää virstanpylvästä modernissa skotlantilaisessa kirjallisuudessa. (ks. esimerkiksi Cairns 1981) Ilmestymisensä jälkeen teosta on luokiteltu niin modernistiseen kuin postmodernistiseenkin kirjallisuuteen, ja sitä on myös tutkittu molempien lähtökohtien tarjoamista näkökulmista. Suomessa tutkimusta Lanarkista ei ole juurikaan tehty. Tietääkseni ainoat poikkeukset ovat Johanna Tiitisen pro gradu-tutkielma (Helsingin Yliopisto, Englantilaisen filologian laitos 1996) ja myöhemmin myös väitöskirja (Helsingin Yliopisto, Englantilaisen filologian laitos 2004). Tiitisen molemmat tutkimukset lähestyvät Alasdair Gray'n tuotantoa laajalti yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tiitinen tutkii Lanarkin lisäksi myös Gray'n myöhempää tuotantoa, kuten esimerkiksi romaaneja Janine, Poor Things ja Unlikely Stories, Mostly. Kiinnostuin Lanarkista sen persoonallisen tarinan, kiinnostavan tarina- ja kerrontarakenteen ja teokseen liittyvien sekä siinä esille tulevien yhteiskunnallisten kysymyksien vuoksi. Lanarkin tarina koostuu kahden eri päähenkilöhahmon, Lanarkin ja Duncan Thaw'n kertomuksista. Nämä tarinat kerrotaan kahden toisistaan erillisen, mutta kuitenkin erittäin tiiviisti toisiinsa liittyvän tarina- ja kerrontarakenteen avulla. Lanark 1, koostuu kirjoista yksi, kaksi, kolme ja neljä sekä Prologista 2, Interludista ja Epilogista. Avatessaan Lanarkin lukijalle käy heti 1 Jatkossa viittaan tutkimuskohteeseeni myös pelkällä lyhenteellä L. Lisäksi, viitatessani Lanarkiin kursiivilla, viittaan itse teokseen. Puhuessani Lanarkista ilman kursiivia, viittaan Lanarkin henkilöhahmoon. 2 Viittaan Lanarkin Prologiin, Interludiin ja Epilogiin isoilla alkukirjaimilla teoksen tarjoaman mallin mukaisesti. Puhuessani prologeista, interludeista ja epilogeista yleisellä tasolla käytän pientä alkukirjainta. 1

6 sisällysluettelosta ilmi, että tarina alkaa kirjasta kolme sen sijaan että alkaisi kirjasta yksi 3. Lukijan huomio kiinnittyy (todennäköisesti) 4 ensimmäisinä lukuhetkinä siihen, että kertomus kerrotaan konventioista poikkeavassa järjestyksessä. Sisällysluettelosta käy ilmi, että kirjassa on kaksi erillistä tarinaa. Interludin kohdalla lukee, että "Interludi on muistutus siitä, että Thaw'n tarina on olemassa Lanarkin tarinan rungon sisällä" (L, sisällysluettelo). Vaikka lukija ei olisikaan vielä lukenut kirjaa, tästä voi päätellä, että teos sisältää yhden tai useamman tarinan. Useamman tarinan vaikutelmaa lisää myös Prologi, jonka kohdalla sisällysluettelo ilmoittaa, että Prologissa "kerrotaan kuinka olematon tehtiin oraakkelimaiseksi" (L, sisällysluettelo). Lisäksi sisällysluettelosta käy ilmi, että teoksen Prologi tulee vasta 11 lukua tarinan alun jälkeen. Myös Epilogi sijaitsee totutuista konventioista poikkeavalla paikalla, sillä se tulee neljä lukua ennen tarinan varsinaista loppua. Interludi on ainoa teoksen osa, joka sijaitsee konvention mukaisella paikallaan, eli keskellä tarinaa. Lanarkin tarinarakenne hahmottuu siis siten, että ensimmäisenä tuleva kirja kolme kertoo henkilöhahmo Lanarkin tarinan. Tämän jälkeen seuraa Prologi, jossa kerrotaan oraakkelin tarina, ja samainen oraakkeli toimii kertojana Prologia seuraavissa kirjoissa yksi ja kaksi, joissa kerrotaan Duncan Thaw'n tarina. Kirjojen yksi ja kaksi väliin sijoittuu Interludi, jossa henkilöhahmo Lanark ja oraakkeli pohtivat Duncan Thaw'n tarinaa. Kirjan kaksi jälkeen tulee kirja neljä, jossa Lanarkin tarina jatkuu ja kerrotaan loppuun. Tarina- ja kerrontarakenteen tarkastelun sijaan teosta voi lähestyä myös tarkastelemalla sitä erilaisten yhteiskunnallisten kysymysten näkökulmasta, ja jättämällä kirjallisuudentutkimuksellinen etenkin postmodernismia lähestyvä näkökulma vähemmälle tai kokonaan pois, kuten Johanna Tiitinen tekee Gray'n tuotantoa käsittelevässä väitöskirjassaan. Mielestäni tällainen lähestymistapa ei ole hedelmällinen, sillä Lanarkin (ja myös Gray'n muun tuotannon) kannalta tärkeät teemat, kuten esimerkiksi politiikka, valta ja ideologia, kytkeytyvät läheisesti postmoderniin 5 ja postmodernismiin, kuten pyrin tutkielmassani tuomaan esille esimerkiksi luvuissa ja 5. 3 Koska teosta ei ole suomennettu, päädyin suomentamaan sanan 'book' kirjaksi suomennoksen 'luku' sijaan. Luvuksi olen kääntänyt sanan 'chapter'. Näin ollen: Lanark Yksi elämä neljässä kirjassa. 4 Tässä yhteydessä lienee syytä mainita lukemisen konventionaaliset säännöt ja lukijan roolit, joita ovat tutkineet muun muassa Peter Rabinowitz, Wayne Booth, James Phelan, Jonathan Culler ja Matei Calinescu. Näihin aiheisiin en kuitenkaan perehdy tutkielmassani. 5 Viittaan termillä postmoderni yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja termillä postmodernismi kirjallisiin ilmiöihin. 2

7 Postmodernin ja postmodernistisen näkökulman poissulkeminen näkyy Tiitisen väitöskirjassa, ja on osaltaan tuottanut siihen ristiriitaisuutta. Tällä viittaan siihen, että väitöskirjassaan Tiitinen lähestyy niin Lanarkia kuin Gray'n muitakin teoksia niiden poliittista puolta tarkastellen, mutta jättää postmodernistiset kytkennät lähinnä maininnoiksi. Mielestäni on kummallista, että hän rajoittaa näkökulmansa pelkästään poliittiseen, sillä käsittääkseni nimenomaan poliittiset teemat ja etenkin se, kuinka asioita lukijoille esitetään, liittyvät erittäin olennaisesti postmoderniin kulttuuriin ja kirjallisuuteen kuten esimerkiksi Linda Hutcheon on pyrkinyt osoittamaan. (ks. esimerkiksi Hutcheon 1988) Yhteiskunnallisia ja poliittisia näkökulmia käsitellessään Tiitinen liukuu väitöskirjassaan jatkuvasti kohti postmodernia lähestymistapaa, josta hän kuitenkin pyrkii poispäin sen syyn varjolla, että Gray'n teosten kohdalla se ei enää olisi hedelmällistä, koska niitä on niin usein tutkittu postmodernista näkökulmasta. Itse koen, että asiaan ei pitäisi suhtautua näin suoraviivaisesti, sillä esimerkiksi Lanarkissa tapahtuvia muodonmuutoksia tai teoksen kuvitusta ei ole tutkittu kovin runsaasti modernistisesta sen koommin kuin postmodernistisestakaan lähtökohdasta. Mainittuihin aiheisiin liittyy kuitenkin olennaisesti postmodernistinen lähestymistapa. Myöhemmin tutkielmassani tarkastelen tarkemmin alueita, joilla Tiitinen on lähestynyt Lanarkia pääasiassa yhteiskunnallisia piirteitä tarkastellen, ja pyrin perustelemaan näkökulmani tarkemmin. Näin esimerkiksi luvussa On esitetty jonkin verran ristiriitaisia näkemyksiä siitä, edustaako Lanark modernistista vai postmodernistista kirjallisuutta. Esimerkiksi kirjailija Gray on itse kieltänyt tietävänsä, mitä postmoderni tarkoittaa. (Stevenson 1991: 48) Mikäli teosta pitäisi kategorisoida, itselläni ei ole mitään epäselvyyttä siitä, eikö teos ilman muuta lukeudu postmodernistisen kirjallisuuden piiriin. Tarkoitukseni tässä tutkielmassa ei kuitenkaan ole luokitella teosta postmodernistiseksi tai modernistiseksi, vaan tutkimusongelmani ohella pohtia, kuinka teos rakentuu postmodernina tuotteena. Ottaen huomioon kysymyksen, joka teoksen mahdolliseen modernistiseen tai postmodernistiseen luonteeseen on liittynyt, olisi tutkielmassani jossakin määrin perusteltua pohtia myös modernismin ja postmodernismin olemusta niiden suhdetta toisiinsa ja sitä, kuinka ne näkyvät Lanarkissa. On selvää, että kyseisiä 'ismejä' tulee tarkastella suhteessa toisiinsa eikä toisistaan irrallaan. Olen kuitenkin jättänyt tämän suhteen tarkastelun vähemmälle, sillä se ei liity tutkielmani kannalta oleellisiin kysymyksiin. 3

8 1.2 Tutkimuskäsitteiden esittelyä Lanarkia käsittelevän tutkimuskirjallisuuden perusteella voi todeta, että yleisesti on vallalla näkemys siitä, että Lanark ja hänen tarinansa, eli kirjat kolme ja neljä, edustavat Duncan Thaw'n jälkielämää. (ks. Craig 1981; Lumsden 1993; Tiitinen 2004) Tämä luonnollisesti tarkoittaisi sitä, että Lanark ja Duncan Thaw olisivat yksi ja sama henkilöhahmo. Itse en hyväksy tätä näkemystä, sillä nähdäkseni Lanarkin perusteella tätä näkemystä ei voi vahvistaa. Sen sijaan, että pohdittaisiin, ovatko Lanarkin ja Duncan Thaw'n henkilöhahmot yksi ja sama henkilö, teoksen tutkimisen kannalta erittäin olennaista on Lanarkin ja Duncan Thaw'n henkilöhahmojen keskinäiseen suhteeseen liittyvän ambiguiteetin tarkastelu sekä postmodernistisen ja metafiktiivisen tarina- ja kerrontarakenteen tutkiminen, jonka avulla tätä ambiguiteettia tuotetaan. Ambiguiteettiin tai monimerkityksellisyyteen liittyen olennaisia käsitteitä tutkimukseni kannalta ovat etenkin realistinen, postmodernistinen ja metafiktiivinen kirjallisuus. Lanarkin tarina- ja kerrontarakenteen tarkasteluani olen pohjustanut pääasiassa Brian McHalen (1987, 1992), Linda Hutcheonin (1988), Patricia Waugh'n (1984) sekä Liisa Saariluoman (1989, 1992) postmodernia ja metafiktiivista kirjallisuutta koskevia näkemyksiä seuraillen. Mainittujen tutkijoiden näkemykset liittyvät tutkielmaani olennaisesti Lanarkin postmodernistisen ja metafiktiivisen luonteen huomioiden. Tuon esille muun muassa Brian McHalen näkemyksiä kirjallisuuden lajityyppien sekoittumisesta postmodernistisessa kirjallisuudessa, näkökulma, joka osoittautuu tärkeäksi Lanarkin kannalta. Linda Hutcheonin ja etenkin Patricia Waugh'n postmodernistista ja metafiktiivistä kirjallisuutta käsittelevät näkemykset tarjoavat teoreettista pohjaa, jonka varaan tutkielma pitkälti rakentuu. Luvussa 2 teen myös siirtymän narratologian puolelle. Varsinaista tarinan ja kerronnan rakennetta käsittelen Gérard Genetten (1980/1986), Pekka Tammen (1992) ja Richad Toddin (1987, 1996) näkemyksien avulla. Etenkin tutkielman luvut 2.2 ja 2.3 pohjautuvat Genetten näkemyksiin kerronnan rakenteesta. Myöhemmin luvuissa 4 ja 5 sovellan myös Genetten paratekstejä koskevia näkemyksiä Lanarkin parateksteihin. Genetten lisäksi tutkielmani kannalta on tärkeä myös Pekka Tammen tekstin hierarkkista rakennetta koskeva tutkimus, koska pyrin myös valottamaan millä tavoin Lanarkissa rikotaan kerronnan hierarkiaa. Myös Richard Toddin Lanarkia koskevat havainnot ovat osoittaneet arvonsa niin teoksen tarinarakennetta kuin henkilöhahmojakin koskien. 4

9 Tutkielmassani tulevat jonkin verran esille myös henkilöhahmoteoriat, joihin suuntautuvan yleiskatsauksen avulla pyrin valottamaan Lanarkin henkilöhahmoja ja niiden rakentumista. Teoreettista tukea olen hakenut Seymour Chatmanin (1978) ja Maria Nikolajevan (2002) henkilöhahmoteorioita koskevista tutkimuksista. Chatmanin ja Nikolajevan esittelemät, henkilöhahmojen rakentumista koskevat näkemykset tarjoavat peruslähtökohdan luvulle 3. Lisäksi olen tukeutunut Slomith Rimmon-Kenanin näkemyksiin, jotka ovat avuksi eritoten postmodernistisen ja metafiktiivisen romaanin henkilöhahmoa tarkasteltaessa. Myös Niklas Nylundin pro gradu tutkielmassaan (2004) hahmottelema yleisesitys henkilöhahmoteorioista on osoittautunut hyödylliseksi. Henkilöhahmoihin liittyvät tiiviisti myös muodonmuutokset, joita tutkiessani Marina Warnerin (2004) perustutkimuksesta on ollut erittäin paljon apua. Tutkielmani kannalta olennaisia käsitteitä ovat myös fantasia- ja tieteiskirjallisuus, joiden piirteitä Lanarkissa on havaittavissa etenkin kirjoissa kolme ja neljä. Fantasiakirjallisuuden osalta on löytynyt paljoa apua lähteiden suhteen tärkeimpänä Rosemary Jackson (1981). Tässä yhteydessä en ole kuitenkaan pyrkinyt rajoittamaan näkökulmaa jonkun tietyn tutkijan näkemyksien mukaiseksi, koska Lanarkiin liittyvät olennaisesti myös tieteiskirjallisuuden piirteet mielestäni Lanarkin fantasia- ja tieteiskirjallisuuden piirteitä tulee tarkastella useammasta näkökulmasta, koska Lanarkissa itsessään ilmenee selvää lajityyppien sekoittumista. Tämän vuoksi olen esimerkiksi tieteiskirjallisuutta käsitellessäni tukeutunut myös kirjailija Isaac Asimovin (1996) näkemyksiin. On myös huomattava, että Lanarkissa fantasia- ja tieteiskirjallisuuden piirteisiin liittyy groteski, jonka käsitettä valotan tutkielmassani Mihail Bahtinin (1995) näkemysten avulla. Tiitisen mukaan groteskit piirteet ovat skotlantilaiselle kirjallisuudelle tyypillisiä. (Tiitinen 1996: 48) Tutkimuskäsitteistöön kuuluvat teoksen rakenteen kautta myös realistisen kirjallisuuden piirteet kirjoissa yksi ja kaksi. Lanarkin suhdetta realistiseen kirjallisuuteen tarkastellessani on Alison Leen (1990) näkemyksistä ollut erittäin paljon apua. George J. Becker (1963) puolestaan pohjustaa tietä realismia koskevien perustietojen osalta, johdatellen tutkielmaa kohti ideologiaa koskevaa tematiikkaa esimerkiksi työläisluokkaa koskeva ideologinen tematiikka nousee Lanarkissa voimakkaasti esille. Käsittelen aihetta muun muassa Johanna Tiitisen ja Graig Cairnsin näkemyksiin nojautuen. Työläisluokan teemasta palaan takaisin kirjallisuusteorian pariin pohtimalla Lanarkia Mark Currien (1998) tarjoaman 'teoreettisen fiktion' näkökulmasta. 5

10 Tutkielmassani tulee esille myös valtaan ja ideologiaan liittyvää käsitteistöä Lanarkin tematiikasta johtuen. Valtatutkimuksen yhteydessä Tuija Pulkkisen (2000) näkemykset ovat olleet suorastaan korvaamattomia: Pulkkisen tutkimus on yhtä aikaa sekä yleisesitys vallan ja postmodernin (poliittisesta) yhteydestä että kapeampaa näkökulmaa tarjoava tutkimus, joka on osaltaan valottanut esimerkiksi tutkimukseni kannalta tärkeää perusajatusta foucault'laisesta valtatutkimuksesta. Foucault'n näkemykset vallasta ja etenkin vallan tuottamisesta toimivat tutkielmani viimeisen luvun peruslähtökohtana. Osaltaan tutkielmassani esille tuleviin, valtaan ja ideologiaan liittyviin pohdintoihin ovat vaikuttaneet myös Louis Althusserin ja Terry Eagletonin näkemykset. "Uutena" nimenä valtatutkimuksen yhteydessä mainittakoon Gianfranco Poggi ja hänen valtatutkimusta käsittelevä yleisesityksensä Forms of Power (2001). Kuva-analyysin kohdalla tulee luonnollisesti esille alan peruskäsitteistöä, mutta pienoisen ongelman muodostaa se, että kaunokirjallisten teosten kuvitusta koskevaa tutkimusta ei ole ilmeisesti juurikaan tehty. Lanarkin kuvituksen kohdalla juuri tämänkaltainen tutkimus olisi osoittautunut erittäin hyödylliseksi luonnollisesti kaunokirjallisen teoksen kuvitusta olisi helpompaa lähestyä teoreettisen viitekehyksen avulla. Apua kuitenkin löytyy kaunokirjallisten romaanien kuvituksia sivuavista tutkimuksista, pääasiassa lasten- ja nuortenkirjallisuuden tutkimuksen puolelta. Etenkin William Moebiuksen (1986) klassinen essee kuvakirjan analyysista on osoittanut arvonsa, mutta myös Maria Nikolajevan ja Carole Scottin (2001), Kai Mikkosen (2005) ja Alison Leen (1990) näkemyksistä on ollut paljon apua. 1.3 Tutkimuksen eteneminen Tutkielmani lähtee liikkeelle postmodernistisen ja metafiktiivisen kirjallisuuden yleispiirteistä, joiden kautta lähden kaventamaan näkökulmaani käsitteiden määrittelyyn. Luvussa 2.1 pyrin Lanarkin tarina- ja kerrontarakenteeseen liittyen perustelemaan, miksi kyseisiä teoreettisia lähtökohtia on tarpeen käsitellä, ja tätä kautta pyrin rakentamaan pohjaa luvuille 2.2 ja 2.3, joissa tarkastelen Lanarkin tarina- ja kerrontarakennetta tarkemmin. Koko luvun 2 tarkoituksena on myös rakentaa teoreettista pohjaa tutkielmassa esille tuleville ja käsiteltäville asioille. Mielestäni on loogista aloittaa teoksen lähestyminen tällä tavoin, Lanarkin tarina- ja kerrontarakenteen huomioon ottaen: on perusteltua ensin selvittää ja pohtia mitä yleensä tarkoitetaan ja mitä itse tarkoitan termeillä postmodernismi ja metafiktio, ja sen jälkeen 6

11 tarkastella millä tavoin postmodernistiset ja metafiktiiviset piirteet tulevat Lanarkin tarina- ja kerrontarakenteessa esille. Esimerkiksi luvussa 2.4 käsittelen Lanarkin tarina- ja kerrontarakennetta kiinalaisen laatikkorakenteen näkökulmasta pyrin selvittämään mitä käsitteellä tarkoitetaan, millä tavalla se teoksessa toteutuu ja onko sillä mahdollisesti vaikutusta siihen, millä tavalla teoksen identiteetti rakentuu. Tutkielmani kolmannessa luvussa käsittelen Lanarkin henkilöhahmoja ja teoksessa tapahtuvia muodonmuutoksia, jotka koskevat pääasiassa henkilöhahmoja. Aloitan käsittelyn henkilöhahmoteorioiden peruskäsitteistä pyrin lyhyesti hahmottamaan mikä kaunokirjallisen teoksen henkilöhahmo on, ja millä tavalla sitä on perusteltua lähestyä. Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmot tarjoavat luonnollisen lähtökohdan luvuille ja Luvussa yritän hahmottaa, millä tavalla postmodernistisen teoksen henkilöhahmo voi rakentua sille mitä muut hänestä sanovat. Luvussa 3.2 käsittelen Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmoihin liittyvää ambiguiteettia, ja luvussa 3.3 aloitan matkan kohti fantastista kirjallisuutta lähestymällä Lanarkissa tapahtuvia muodonmuutoksia. Alaluvut ja käsittelevät pääasiassa Lanarkin ja Riman kokemia muodonmuutoksia, ja sitä, mitä muodonmuutokset mahdollisesti merkitsevät teoksen identiteetin rakentumisen kannalta. Luvussa pohdin teoksessa tapahtuvia muodonmuutoksia eräiden sivuhenkilöhahmon kautta, ja lisäksi tarkastelen kuinka muodonmuutos voi tapahtua myös yhteisölle eikä vain henkilöhahmolle. Fiktiiviset yhteisöt ja tilat ovat neljännen luvun aiheena, sillä niiden kautta Lanarkissa ilmenee fantasia- ja tieteiskirjallisuuteen sekä realistiseen kirjallisuuteen liittyviä piirteitä. Luvussa 4.1 lähestyn kirjoja kolme ja neljä eli Lanarkin fiktiivistä todellisuutta kuvaavia yhteisöjä ja tiloja. Luvussa tarkastelen kirjan kolme Unthankin kaupunkia, luvussa yhteisöä nimeltä "instituutti", ja luvussa fiktiivisten yhteisöjen välissä tai lomassa sijaitsevaa "vyöhyke"- nimistä tilaa. Luku 4.2 keskittyy kirjojen yksi ja kaksi realististen piirteiden tarkastelemiseen, koska mainittujen kirjojen lähtökohtana toimii realistinen viitekehys: kertomus sijoittuu Skotlannin Glasgow'hun eikä sisällä fantastisia piirteitä. Pohdin realistisen tekstin lähtökohtia ja piirteitä luvussa 4.2.1, ja luvussa lähestyn Lanarkia muun muassa työläisluokan kuvauksen kautta, jollaisena kirjat yksi ja kaksi voidaan nähdä. Luku koostuu teoreettisen fiktion esittelystä ja pohdiskelusta. Viidennessä luvussa keskityn Lanarkin rakenteessa ja tematiikassa esille tulevien valtaan liittyvien elementtien tutkimiseen. Tämä luku on karkeasti ottaen jakautunut kahteen osaan: 7

12 ensimmäisessä osassa lähestyn valtaan liittyviä kysymyksiä Lanarkin tekstirakenteen tarjoamista lähtökohdista ja toisessa osassa teoksen kuvituksen tarjoamista lähtökohdista. Valta ja vallan tutkiminen on tärkeää Lanarkin kohdalla, koska valta tulee voimakkaasti esille sekä teoksen tematiikassa että sen rakenteessa: teoksessa kuvataan etenkin Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmojen riippuvuussuhteita heitä ympäröiviin yhteisöihin. Tarkkaavainen lukija havainnoi myös, että teoksen rakenne itsessään pyrkii manipuloimaan lukijaa. Manipulointia eli vallan käyttöä on havaittavissa niin tekstin rakenteessa, kertojassa kuin kuvituksessakin. Luvun 5.1 alaluvuissa pyrin tarkastelemaan valtaa ja vallan käyttöä Lanarkin rakenteessa, sekä teoksen kertojia ja henkilöhahmojen vallan käyttäjinä. Luvussa 5.2 pohdin vallan ilmiötä luvussa yritän valottaa, millä eri tavoin valtaa on tutkittu ja määritelty, jonka jälkeen pyrin hahmottamaan, millä eri tavoin valta tulee ilmiönä esille Lanarkissa. Luvussa käsittelen ideologiaa ja valtaa, luvussa taloudellista valtaa ja luvussa Lanarkin poliittisia teemoja ja niiden suhdetta valtaan. Alaluku 5.3, Lanarkin kuvitusta käsittelevä luku, saattaa vaikuttaa muista luvuista irralliselta, mutta teoksen kuvitukseen kytkeytyvät kuitenkin voimakkaasti valtaan liittyvät teemat, joiden kautta kuvituksen tutkiminen on perusteltua. Pohdin kuvituksen tutkimiseen liittyviä peruslähtökohtia luvun 5.3 alaluvuissa tarkastelemalla muun muassa kuvaa ja narratiivia. Tässä yhteydessä peruslähtökohtiin liittyy myös vallan käsite ja kuva-analyysin peruskäsitteistö kuvan tutkimiseen liittyen. 8

13 2 FIKTIIVISTÄ MAAILMAA RAKENTAMASSA LANARKIN TARINA- JA KERRONTARAKENTEESTA - Your survival as a character and mine as an author depend on us seducing a living soul into our printed world and trapping it here long enough for us to steal the imaginative energy which gives us life. (L: 485) Lanarkin tarkastelu postmodernistisen kirjallisuuden näkökulmasta puolustaa paikkaansa, kun teoksen tarina- ja kerrontarakennetta, henkilöhahmoja ja niiden rakentumista sekä teoksen teemoja tarkastelee tarkemmin. Tässä luvussa tarkoitukseni on syventyä Lanarkin tarina- ja kerrontarakenteeseen, ja pohtia kuinka teos on konstruoitu erilaisia postmodernistiselle kirjallisuudelle tyypillisiä rakenteita ja teemoja hyväksi käyttäen. Luvuissa 2.1 ja 2.2 pyrin rakentamaan teoreettista pohjaa pääsiassa luvun 2 muille alaluvuille, mutta kokonaisuutta ajatellen kyseiset alaluvut palvelevat koko tutkielmaa selventämällä postmodernistisen kirjallisuuden ja metafiktiivisen kirjallisuuden lähtökohtia, ja etenkin sitä, millä tavoin nämä teoreettiset käsitteet liittyvät Lanarkiin. 2.1 Teoreettisia lähtökohtia Postmodernismista tarina- ja kerrontarakenteessa Postmodernistinen kirjallisuus ja sen eri piirteet tarjoavat luontevan lähtökohdan Lanarkin tarkastelulle, sillä osaltaan tutkielmani rakentuu Lanarkin postmodernistisien piirteiden tarkastelun varaan piirteiden, jotka tulevat esille niin teoksen rakenteessa kuin tematiikassakin, kuten jatkossa pyrin osoittamaan. Postmodernistisen kirjallisuuden ja sen tutkimuksen peruslähtökohtia kartoitettaessa esille nousevat muun muassa postmodernistisessa kirjallisuudessa käytetyt rakenteelliset keinot. Näitä ovat esimerkiksi rekursiivinen eli takaisin palautuva rakenne ja sisäkkäiset kertomukset. Lanarkin tarinarakenteessa rekursiivisuutta on havaittavissa jonkin verran; jo teoksen perusrakenne itsessään on rekursiivinen esimerkiksi kirjojen yksi ja kaksi osalta. Lisäksi teoksessa tulee esille muutamia sisäkkäisiä kertomuksia, kuten kirjan kolme kolmas luku The Manuscript. Myös kirjoja yksi ja kaksi voi ajatella kirjojen kolme ja neljä sisälle kuuluvina sisäkkäisinä kertomuksina, seikka jota tarkastelen tarkemmin myöhemmin tässä luvussa. 9

14 Sisäkkäisiin kertomuksiin kuuluu myös niin sanottu mise en abyme eli upotusrakenne, jollainen tulee esille esimerkiksi Lanarkin Epilogissa. Käsittelen tätä tarkemmin luvussa 2.4. Tässä yhteydessä voi kuitenkin todeta, että esimerkiksi kirjallisuudentutkija Brian McHalen mukaan mise en abyme on yksi voimakkaimmista postmodernistisen repertoaarin välineistä, jonka avulla tuodaan etualalle rekursiivisten rakenteiden ontologiset ulottuvuudet. (ks. McHale 1987: 124; 1992: 155) Lanarkissa on havaittavissa myös muita postmodernistiselle kaunokirjallisuudelle kirjallisuudelle tyypillisiä, teoksen rakenteeseen liittyviä piirteitä: esimerkiksi eräs varsinaisesta tarinasta irralliselta vaikuttava kertomus, teoksessa esille tulevat lukuisat metafiktiiviset elementit, ja niin sanottu kiinalainen laatikkorakenne, jota käsittelen tarkemmin luvussa 2.4. Postmodernistisen kaunokirjallisuuden piirteisiin liittyen McHale nostaa esille myös kirjallisuuden eri lajien sekoittumisen sen, kuinka tekstuaalisen maailman eri kirjallisuuden lajit lainaavat toisiltaan ja tässä yhteydessä hän viittaa realistisen kirjallisuuden ja fantasiakirjallisuuden piirteiden sekoittumiseen. McHale esittää, että Lanark on osittain kiitollisuudenvelassa tieteiskirjallisuudelle. McHale n mukaan kokonaisuutta ajateltaessa postmodernistinen kirjallisuus on pikemminkin soveltanut tieteiskirjallisuuden ajallisia paikaltaan muuttamisen motiiveja kuin sen tilallisia paikaltaan muuttamisen motiiveja. Tällä McHale viittaa lähinnä siihen, että tieteiskirjallistettu (science fictionalized) postmodernistinen kirjallisuus heijastaa ennemmin tulevaisuuden maailmoja kuin maailmoja etäisillä galakseilla. (ks. McHale 1987: 65-66) Lanarkin voi nähdä edustavan tällaista tulevaisuuden maailmaa heijastavaa kirjallisuutta varsinkin Lanark-osion kautta. Kirjallisuuden eri lajien sekoittuminen nousee esille myös kirjallisuudentutkija Alison Leen Lanarkia koskevissa näkemyksissä. Lee kytkee postmodernin 6 ja realistisen kirjallisuuden valtakysymyksiin, ja esittää, että postmoderni fiktio leikkii vakavasti arvovallan rakenteella. Lee tutkii tekstejä kuten Lanark joiden rakenne tunnistaa realismin kontrollin suhteessa siihen, kuinka kirjallisuutta vielä nykypäivänä luetaan, opetetaan ja arvioidaan. Leen mukaan postmodernit haasteet realistisille konventioille osoittavat, että tämä arvovalta ja sen suhde kokemukseen on ainakin kyseenalaistettu. (Lee 1990: xiii) 6 Postmodernistiseen kirjallisuuteen viitatessaan Lee käyttää termiä postmoderni. 10

15 Myöhemmin, alaluvussa 3.1.1, ja luvussa 5 käsittelen tarkemmin McHalen ja Leen näkemyksiä realistisen kirjallisuuden ja postmodernistisen kirjallisuuden välisistä yhteyksistä analysoidessani Lanarkia. Kirjallisuuden lajien sekoittuminen voi postmodernistisessa kirjallisuudessa johtaa tyylillisten piirteiden moninaistumiseen. Esimerkkinä voi muun muassa toimia karnevalistinen romaani, jonka McHale yhdistää postmodernistiseen kirjallisuuteen; hänen mukaansa karnevalisoidulle kirjallisuudelle, kuten Lanarkille, on luonteenomaista tyylillinen heteroglossia ja rekursiivinen rakenne. Tyylillisellä heteroglossialla McHale viittaa tyylilliseen piirteiden moninaisuuteen, joka voi postmodernistisessa romaanissa ilmetä esimerkiksi diskurssien "äänien" polyfonian kautta postmodernistiselle romaanille on ominaista, että heteroglossiaa käytetään tuomaan esille moninaisista diskursseista kertovat äänet. (McHale 1987: ) McHale esittää myös, että Lanarkin henkilöhahmo edustaa picaróa, karnevalistiselle romaanille tyypillistä henkilöhahmoa. (mts. 173) Heteroglossiaa voi Mihail Bahtinin (1981) tavoin lähestyä myös kerronnan (ja kielen) dialogisuuden kautta. Bahtin ajatukset kerronnan dialogisuudesta eli moniäänisyydestä koskettavat Lanarkia siinä mielessä, että teoksessa on paikka paikoin havaittavissa kerrontaan liittyvää moniäänisyyttä. Käsittelen moniäänisyyttä pääasiassa luvussa 5, etenkin alaluvussa 5.1.2, mutta moniäänisyyden tutkiminen jää tässä tutkielmassa kuitenkin suurelta osin paitsioon. Asia on kuitenkin hyvä tuoda esille sen vuoksi, että moniäänisyys vaikuttaa siihen kokonaiskuvaan, joka Lanarkista kerronnallisten elementtien perusteella syntyy. Postmodernistisen kirjallisuuden piirteitä on myös tekijä-henkilöt-topos, eli kaunokirjallisen teoksen henkilöhahmo(je)n ja teoksen kirjailijan välinen suhde. Postmodernistisesta romaanista puhuttaessa tekijä-henkilöt-topoksella viitataan teemaan, jossa joku teoksen henkilöhahmoista tapaa henkilöhahmon, joka väittää olevansa teoksen luoja; kirjailija, joka on luonut muut henkilöhahmot. Tämä teema tulee esille esimerkiksi Kurt Vonnegutin romaaneissa Breakfast of Champions ja Slaughterhouse-five. Kyseinen teema tulee myös Lanarkissa voimakkaasti esille, ja tätä kautta syntyy kytkentä metafiktiiviseen kirjallisuuteen. (ks. esimerkiksi McHale 1987: 124) Kytkennällä metafiktiiviseen kirjallisuuteen viittaan siihen, että metafiktiivisyyden voi nähdä välineenä, jonka kautta pyritään kiinnittämään lukijan huomio siihen, että teos on jonkun henkilön kielen avulla rakentama konstruktio. Tämä näkemys taiteteoksen itseensä 11

16 viittaavuudesta liitetään yleisesti niin postmodernistiseen kirjallisuuteen kuin muuhunkin postmodernistiseen taiteeseen. Metafiktiota suomalaisen kirjallisuudentutkimuksen kentällä on muiden muassa lähestynyt Liisa Saariluoma. Saariluoma pohtii postmodernistisen tekstin konstruoitua luonnetta, ja toteaa että "postmoderni teksti, päin vastoin kuin realistinen, on rakennettu siten, että lukijan on pakko kiinnittää siihen huomiota tekstinä" (Saariluoma 1992: 23). Jos pohtii, kuinka Saariluoman mainitsema piirre tulee Lanarkissa konkreettisesti esille, niin pelkästään jo teoksen sisällysluettelo on rakennettu siten, että lukija kiinnittää siihen huomiota tekstinä. Sisällysluettelossa teoksen kirjallisuuden konventioista poikkeava rakenne tulee selkeästi esille, kun lukija mahdollisesti huomaa poikkeavan tarina- ja kerrontarakenteen. Tällä viittaan muun muassa siihen, että kertomus alkaa kirjan yksi sijaan kirjasta kolme, sekä sisällysluettelon Interludia kommentoivaan kohtaan. Käsittelen näitä seikkoja tarkemmin luvussa 2. Tässä voi kuitenkin todeta, että Lanarkin sisällysluettelo toimii esimerkkinä metafiktiivisesta kerronnasta, jonka voidaan ajatella viestittävän lukijalle tämän pitävän käsissään jonkun henkilön, tässä tapauksessa kirjailija Alasdair Gray'n konstruoimaa fiktiivistä tekstiä. Postmodernistisen tekstin mahdollinen konstruoitu luonne voi johtaa myös siihen, että postmodernistinen teksti pohtii oman rakentumisensa ehtoja. Tässä on Saariluoman mukaan myös syy siihen, että postmoderni 7 kirjallisuus on usein etenkin anglosaksisessa keskustelussa samaistettu metafiktioon eli fiktioon, joka pohtii oman rakentumisensa ehtoja. (mts ) Tässä yhteydessä on syytä mainita kuten Petri Murtovaarakin (2001: 35) huomauttaa että metafiktiota on tutkimuskäytössä kutsuttu ja kutsutaan hyvin erilaisilla termeillä kuten esimerkiksi itsensä tiedostava fiktio, itserefleksiivinen, 'refleksiivinen ja kriittinen. Murtovaara esittää, että metafiktio-käsitteen selitysvoimaa nakertaa sen käyttö historiallisessa ja tyylillisessä luokittelussa: sillä kuvataan sekä tiettyä kirjallisuuden muotoa että modernismin ja postmodernismin suuntausta. (Murtovaara 2001: 35) Itse kuitenkin käytän termiä metafiktio viittaamaan Lanarkin itsereflektiivisiin ja itsensä tiedostaviin piirteisiin. On kuitenkin syytä huomioida, että esimerkiksi käsitteillä postmodernismi, postmodernistinen ja metafiktio tai metafiktiivisyys saatetaan viitata eri asioihin. 7 Saariluoma käyttää postmodernistiseen kirjallisuuteen viitateessaan termiä postmoderni. 12

17 Käsitteiden merkitys vaihtelee eri tutkijoilla, jotkut jopa pyrkivät luomaan omia, kokonaan uusia käsitteitä postmodernistiseen ja metafiktiiviseen kirjallisuuteen viitatessaan. Esimerkiksi Linda Hutcheon määrittelee metafiktion seuraavasti: "fiction about fiction that is, fiction that includes within itself a commentary on its own narrative and/or linguistic identity" (Hutcheon 1991: 1). Mutta toisin kuin Saariluoma, Hutcheon erottelee metafiktion, joka pitää todellisuutta ja kieltä täysin autonomisina kuten amerikkalainen 'surfiction' ja ranskalainen 'noveau noveau roman' ja historiografisen metafiktion, jossa kertomisen ideologinen ja poliittinen funktio tulee keskeiseksi. (Hutcheon 1988: 40) Käsitteellä historiografinen metafiktio Hutcheon viittaa niin postmodernistiseen kuin metafiktiiviseenkin kirjallisuuteen. Hutcheonin mukaan oleellisia piirteitä historiografiselle metafiktiolle ovat esimerkiksi allegoria, parodia, ironia ja intertekstuaalisuus. (Hutcheon 1988: 53-54) Hutcheonin mukaan historian ja kaunokirjallisuuden kirjoittaminen on opettanut meille sekä historian että kaunokirjallisuuden olevan merkityksellisiä systeemejä muodostavia diskursseja, joiden perusteella muodostamme käsityksemme menneestä. (mts. 89) Postmodernin diskurssin esille nostamat ydinkysymykset liittyvät historialliseen, sosiaaliseen ja poliittiseen maailmaan, jotka ovat edustettuina myös Lanarkissa. (mts. ix) Postmoderni diskurssi painottaa myös historian representaation keinojen problematisointia, eli kiinnittää huomiota historian kirjoittamisen rakennettuun luonteeseen. Postmodernistisessa kirjallisuudessa tämä kysymys nousee esille historiografisen metafiktion kautta. Historiografinen metafiktio on luonteeltaan metafiktiivistä kirjallisuutta, joka esittää 'vaateita' oikean historian tapahtumia kohtaan. Olennaista on se, että historiografinen metafiktio sisältää ymmärryksen historian ja kaunokirjallisuuden luonteesta ihmisen ajatusrakennelmina, joiden kautta menneisyyden muotoa ja sisältöä voidaan ajatella ja 'muokata' uudelleen. Näin historiografinen metafiktio sisältää myös kritiikkiä historian kirjoituksen oletettua objektiivisuutta kohtaan. (mts ) In most of the critical work on postmodernism, it is narrative be it in literature, history or theory that has usually been the major focus of attention. Historiographic metafiction incorporates all three of these domains: that is, its theoretical self-awareness of history and fiction as human constructs (historiographic metafiction) is made the grounds for its rethinking and reworking of the forms and contents of the past. (Hutcheon 1988: 5) Hutcheon näkee postmodernismin pitkälle samana asiana kuin historiografinen metafiktio. Sovellettaessa Hutcheonin näkemyksiä Lanarkiin on selvää, että teosta voidaan lähestyä myös 13

18 historiografisen metafiktion edustajana: sekä Thaw- ja Lanark-narratiivit muun muassa representoivat historian kirjoittamisen rakentamista ja sen problematisointia, ja ennen kaikkea teos kiinnittää lukijan huomion konstruoituun luonteeseensa. Itse en sovella Hutcheonin ajatusta historiografisesta metafiktiosta niin pitkälle, että korvaisin sillä termin postmodernismi. Sen sijaan tarkastelen Lanarkia pääasiassa termien postmodernismi ja metafiktio varassa. Olen kuitenkin tuonut historiografisen metafiktion käsitetteen tässä yhteydessä esille, koska se liittyy olennaisesti postmodernismiin ja postmodernistiseen kirjallisuuteen: kuten edellä pyrin tuomaan esille, historiografisen metafiktion ytimessä on ajatus siitä, että historia ja kaunokirjallisuus ovat ihmisen luomia ajatusrakennelmia. Tämä on olennaista Lanarkin kannalta, sillä ihmisen luomiin ajatusrakennelmiin liittyvät myös näkemykset siitä, kuinka asioita esitetään ja kenelle asioita esitetään, kuten jatkossa pyrin tuomaan esille Metafiktiosta tarina- ja kerrontarakenteessa Ottaen huomioon aikaisemmin esille tulleen Petri Murtovaaran näkemyksen metafiktion yhteydessä käytetyistä eri termeistä, on hyvä tarkastella tarkemmin, mikä Lanarkista tekee metafiktiivisen teoksen, ja miksi teokseen voidaan viitata termillä metafiktio. Osa vastauksesta löytyy termistä 'itsereflektio', jonka voi nähdä liittyvän tiiviisti metafiktioon: Monissa nykytutkimuksissa romaanin itsereflektion keinoja nimitetään metafiktiivisiksi. Tällä korostetaan yhtäältä sitä, että romaani reflektoi itseään jollakin ylemmällä tasolla kuin siinä kerrotun sepitteellisen tarinan tasolla. Toisaalta korostetaan sitä, että reflektio kuitenkin tapahtuu osana fiktiivistä diskurssia [...]. (Hallila 2004: 208-9) Tarkemman vastauksen löytämiseksi on hyvä pohtia ja vertailla termien 'itsensä tiedostava fiktio' ja 'metafiktio' merkityksiä. Näitä termejä ovat tarkemmin tarkastelleet esimerkiksi Robert Alter ja Patricia Waugh. Waugh'n mukaan itsensä tiedostavalla fiktiolla viitataan modernistiseen itsensä tiedostavaan kirjallisuuteen, ja termiä metafiktio käytetään postmodernistisesta itsensä tiedostavasta kirjallisuudesta. Waugh näkee asian siten, että metafiktio on olemassa postmodernismin sisällä. (Waugh 1984: 21) Waugh käsittelee postmodernismin ja metafiktion välistä eroa Robert Alterin näkemysten avulla. Alter puhuu itsensä tiedostavasta fiktiosta käyden läpi itseensä viittaavan fiktion 'linjaa' muun muassa 14

19 Miguel de Cervantesin, Fieldingin, Sternen ja Diderotin kautta. Alter määrittelee itsensä tiedostavan romaanin seuraavasti: A self-conscious novel, briefly, is a novel that systematically flaunts its own condition of artifice and that by so doing probes into the problematic relationship between realseeming artifice and reality. (Alter 1975: x) Pääerona modernistisen itsensä tiedostavan ja metafiktiivisen kirjoittamistavan välille Waugh esittää Alterin yllä mainittua tekstiä lainaten, että modernistinen itsensä tiedostava romaani "ei systemaattisesti kohosta sen omaa tilanteen luomistaan (Alter 1975: x) samalla tavalla kuin nykyaikainen metafiktio" (Waugh 1984: 21). Toisin sanoen Waugh tekee selkeän pesäeron modernistisen itsensä tiedostavan romaanin ja postmodernin metafiktiivisen romaanin välillä, jaottelu, jota myös itse noudatan tässä tutkielmassa. Myös Liisa Saariluoma viittaa modernistisen romaanin itsensä tiedostavuuden ja postmodernistisen romaanin metafiktiivisyyden väliseen jaotteluun. Saariluoma käyttää modernistisen kirjallisuuden esimerkkinä Thomas Mannin Tohtori Faustusta esittäen, että teokselle on ominaista suuri itserefleksiivisyys. Meidän aikamme romaaneista puhuessaan Saariluoma viittaa postmodernistiseen kirjallisuuteen todeten, että "meidän aikamme romaaneissa metafiktiivinen taso tulee usein voimakkaasti esiin" (Saariluoma 1989: 306). Lisäksi hän pohtii, kuinka "illuusion säilyttämisen tilalle on tullut illuusion rikkominen, kertomisen tilalle kertomisen pohtiminen. Tällä on tarkoitus osoittaa, että kertomuksessa on kyseessä sepite, ei mikään kerrotun "luonnollinen" esiintymismuoto" (mts. 306). Juuri tämä 'illuusion rikkominen ja kertomisen tilalle tullut kertomisen pohtiminen' on tärkeää Lanarkin kannalta tällaiset piirteet tulevat Lanarkissa esille hyvin konkreettisesti esimerkiksi teoksen Interludissa, kirjan kaksi loppupuolella, ja etenkin teoksen Epilogissa, jossa Nastler niminen henkilöhahmo julistaa Lanarkille "I am your author" (L: 481). Palatakseni takaisin itseensä viittaavan tai itsensä tiedostavan ja metafiktiivisen tekstin väliseen eroon, myös Saariluoma erottelee modernistisen itsensä tiedostavan romaanin ja postmodernistisen metafiktiivisen romaanin, mutta ei kiinnitä tähän jaotteluun Muuttuvassa romaanissa (1989) juurikaan enempää huomiota. Vasta Postindividualistisessa romaanissa (1992) hän pohtii tarkemmin postmodernin romaanin rakentumista, mutta kuten sanottu, viittaa postmodernismiin termillä postmoderni ja puhuu yleisesti postmodernistisista romaaneista postindividualistisina romaaneina. Tässä tulee käytännössä esille, kuinka eri terminologialla viitataan monesti samoihin asioihin, kukin tutkija parhaaksi katsomallaan tavallaan. 15

20 Jotta asia ei postmodernismiin ja metafiktioon viittaavien termien osalta suinkaan helpottuisi, löytyy myös kirjallisuudentutkijoita kuten Randall Stevenson, jotka puhuvat esimerkiksi postmodernistisesta itsensä tiedostavasta fiktiosta. Stevenson viittaa tällä termillä myös Lanarkiin. Stevensonin mukaan Lanarkia voi havainnoida itsensä tiedostavana fiktiona, jossa postmodernismi, joka kohdistuu haluun parodioida ja heikentää kirjoittamisen konventionaalisia muotoja, tulee itsessään tunnistetuksi, hyväksytyksi parodioimisen ja leikkimisen kohteeksi. (Stevenson 1991: 56) Itse käsitän Stevensonin näkemyksen siten, että hän termistöstään huolimatta viittaa Lanarkiin, tässä tutkielmassa omaksumiani käsitteitä käyttäen, postmodernistisena ja metafiktiivisena romaanina. Kun Lanarkin kohdalla tarkastelee sitä, mikä teokselle antaa identiteetin ja kuinka teos rakentuu, on selvää, että sekä postmodernistiset että metafiktiiviset elementit ovat olennaisia sekä teoksen rakentumisen että sen identiteetin kannalta. Tällä viittaan teoksen kahteen periaatteessa toisistaan erilliseen tarinarakenteeseen (eli kirjoihin yksi ja kaksi sekä kolme ja neljä), kahteen eri päähenkilöön (Lanark ja Duncan Thaw), ja teoksen muihin osioihin (muun muassa Prologi, Interludi, Epilogi), jotka osaltaan erottavat ja osaltaan sitovat toisistaan erillisiltä vaikuttavia tarinarakenteita ja päähenkilöitä toisiinsa. Kuten jatkossa pyrin osoittamaan, Lanarkia kokonaisuutena tarkasteltaessa ilmenee, että teoksen metafiktiivisyys tulee ilmi yhtälailla teoksen tarina- ja kerrontarakenteessa. Se ei siis ilmene vain ja ainoastaan jommassa kummassa. Tarinarakenteessa ilmenevä metafiktiivisyys tulee eritoten esille juuri Prologin, Interludin ja Epilogin kautta, ja etenkin plagiarismi-indeksissä. Plagiarismi-indeksillä viittaan Epilogissa sivun reunassa (L: 485) alkavaan luetteloon, jossa on mainittu Lanarkissa käytetyt kolmenlaiset kirjalliset varkaudet. Tuntematon kertojan ääni ilmoittaa, että indeksissä on listattu ne teokset, joita Lanarkissa on "lainattu", ja tämän jälkeen alkaa usean sivun pituinen kirjaluettelo, jossa mainitaan kohti Lanarkia listassa mainittua teosta on lainattu. Käsittelen plagiarismi-indeksiä tarkemmin luvussa Lanarkin tarinan ja etenkin sen kerronnan kannalta ajateltuna metafiktiivisyys ilmenee myös kertojien ja henkilöhahmojen, kuten Nastlerin kautta. Tässä yhteydessä voi mainita esimerkiksi Kurt Vonnegutin teokset, joissa metafiktiivisyys ilmenee pääasiassa kertojan kautta (ks. Murtovaara 2001) 8. 8 Ks. myös Petterson, Bo 1994: The World According to Kurt Vonnegut. Åbo Akademis förlag. Åbo. 16

21 2.2 Lanarkin tarinarakenteesta Tarinarakenteen graafinen esitys Tarkastelen Lanarkin tarinarakennetta osittain Gérard Genetten (1980/1986: 35-40) tarinan ja kerronnan käsitteisiin liittyviä näkemyksiä seuraillen. Lähtökohtina ovat kaksi toisistaan erillisiltä tai irrallisilta vaikuttavaa romaania. Molemmissa tarina ja kerronta rakentuvat yhden päähenkilön ympärille. Alla oleva graafinen esitys hahmottaa Lanarkin tarinarakennetta siten, että äärivasemmalla ensimmäisenä on ilmoitettu mikä Lanarkin kirjoista on kyseessä, keskimmäisenä on ilmoitettu kuka toimii kertojana missäkin kirjassa, ja alimmaisena ovat kussakin kirjassa esiintyvät päähenkilöhahmot. Lanarkin tarinarakenteesta voidaan hahmottaa seuraavanlainen runko: Kirja (Book) III Prologi I Interludi II IV Epilogi IV Kertoja Heterdg. Oraak. Oraak. Heterdg. Oraak. Heterdg. Heterdg. Heterdg. Päähenkilöh. Lanark Oraak. Thaw L&R,Oraak. Thaw Lanark L&Nastler Lanark Kirjoissa yksi ja kaksi siis kerrotaan Duncan Thaw'n tarina, jonka jälkeen tulee Lanarkin tarina kirjoissa kolme ja neljä. Lanarkin tarina alkaa in medias res eli keskeltä tapahtumien sarjaa. Kolmannen kirjan kolmannessa luvussa (The Manuscript) tulee takauma, jossa Lanark muistelee aikaisempia vaiheitaan, sitä vähää minkä hän niistä muistaa ja tietää. The Manuscript lukuun viitataan kertomuksessa jo aikaisemmin, toisen luvun lopussa, jossa Lanark yrittää kirjoittaa paperille kaiken sen minkä muistaa. Tätä kautta tulee myös ilmi Lanarkin rekursiivinen eli takaisin palautuva tarinarakenne. "After a few more words he scored out what he had written and started again. He did this four times, each time remembering an earlier event than the one he described" (L: 15). The Manuscript luku tulee siis tarinan kronologisen ajan kannalta ajateltuna heti Thaw'n tarinan eli kirjojen yksi ja kaksi jälkeen. Vasta tämän jälkeen alkavat tapahtumat, jotka tapahtuvat Lanarkin fiktiiviseen maailmaan sijoittuvassa Unthankissa ja luvussa kolme. Tarinan rakennetta hahmotettaessa prologi tulee yleensä nimensä mukaisesti ennen varsinaista tarinaa, interludi tarinan keskellä, ja epilogi tarinan lopussa. Lanarkin kerronta, kerronnan järjestys, kuitenkin rikkoo tarinarakenteen konventioita tältä osin, sillä Prologi tulee vasta 11 kappaletta tarinan 'alun' jälkeen, eli kirjojen yksi ja kolme välissä. Prologi on haastava tarinarakenteen kannalta, sillä se on oraakkelista kertova tarina, jolla ei periaatteessa ole 17

22 Lanarkin kanssa muuta tekemistä kuin se, että oraakkeli toimii Lanarkissa yhtenä kertojista, kuten oraakkeli Lanarkille toteaa: "A sullen, determined voice your voice asked me to describe his past. [...] You know now why I am an oracle. By describing your life I will escape from the trap of my own" (L:116). Se, onko Prologi varsinainen sisäkkäinen kertomus, jää hiukan avoimeksi. Sisäkkäisellä kertomuksella viittaan siihen, että varsinainen tarinarakenteen sisälle rakentuu tai on rakennettu yksi tai useampi tarina. Prologin kohdalla käy siten, että eräässä Epilogissa olevassa alaviitteessä ilmoitetaan "niin kutsutun Prologin olevan muusta tarinasta erillinen novelli" (L: 499). Myöhemmin, alaluvussa 3.3.3, pyrin kytkemään Prologin Lanarkin rakenteeseen pohtimalla sitä muun muassa muodonmuutoksen tematiikan kautta, jonka avulla Prologi voidaan mahdollisesti kytkeä tiiviimmin Lanarkin rakenteeseen. Interludista sisällysluettelossa kertova ääni ilmoittaa, että Interludi on sijoitettu kirjan yksi loppuun ja ennen kirjan kaksi alkua muistuttamaan siitä, että Thaw'n tarina sijaitsee Lanarkin tarinan rungossa. Interludi on ainoa, joka sijaitsee nimensä mukaisella paikalla, mutta kuitenkin "sotkee" varsinaista tarinarakennetta metafiktiivisillä piirteillään. Tällä viittaan siihen, että Interludissa oraakkeli, Lanark ja Rima, eli Lanarkin tyttöystävä, käyvät keskustelua Thaw'n tarinasta, eli henkilöhahmot keskustelevat keskenään siitä fiktiosta, jota lukija on parhaillaan lukemassa. Tämä liittyy olennaisesti myös kerronnan rakenteen konventioiden rikkomiseen, jota käsittelen seuraavassa luvussa. Interludi siis ilmentää erinomaisesti teoksen metafiktiivistä luonnetta eritoten siten, että Interludissa metafiktiiviset piirteet tulevat esille niin rakenteen kuin kerronnankin kautta. Tarinarakennetta tarkasteltaessa on hyvä huomioida myös Thaw'n mielikuvitustarinat, jotka tulevat kirjoissa yksi ja kaksi yksityiskohtaisesti esille. Thaw sepittää lapsesta lähtien erilaisia tarinoita, joista eräässä hän keksii maapallolta kaiken elämän tuhoavan toukan. (L: 233) Välillä nämä kertomukset vaikuttavat melkein sisäkkäisiltä kertomuksilta, mutta ne eivät kuitenkaan varsinaisesti ole sellaisia. Välillä myös Thaw'n unet muodostuvat sisäkkäisten kertomuksien kaltaisiksi rakenteiksi Erään kerran ahdistunut Thaw näkee painajaista koulutoveristaan ja ihastuksensa kohteesta Marjory Laidlaw'sta ja siitä, kuinka hänestä itsestään tulee pääministeri. Varsinkin kohtauksen keskivaiheilla ja loppupuolella Thaw kokee unen ja toden raja hyvin häilyväksi, ja uni on ikään kuin sisäkkäinen kertomus siihen sisältyvine henkilöhahmoineen ja tapahtumineen. (L: ) 18

23 Lanarkissa varsinaisia sisäkkäisiä kertomuksia ovat muun muassa jo edellä mainittu kolmannen kirjan kolmas luku The Manuscript, Prologi sekä kirjat yksi ja kaksi. Kirjat yksi ja kaksi muodostavat huomattavan osan varsinaisesta tarinasta. Sisällysluettelossa kertovan äänen mukaan ne ovat kuitenkin tulkittavissa kirjoille kolme ja neljä alisteisessa asemassa oleviksi sisäkkäisiksi kertomuksiksi. Sisällysluettelossa kertovaa ääntä lukuun ottamatta todisteita tai varmuutta tulkinnalle ei kertomuksen perusteella ole havaittavissa. Vaikka Lanarkin Epilogi on ehkä huomattavin poikkeus teoksen kerronnallisessa rakenteessa, se ei kuitenkaan ole sisäkkäinen kertomus, koska Epilogissa rakennetaan ja viedään varsinaista tarinaa eteenpäin. Epilogia käsittelen tarkemmin myöhemmin tässä luvussa ja luvussa Tarinarakenteen poikkeava järjestys Lanarkin tarinarakenteen yhteydessä nousee esille myös kysymys siitä, miksi Lanarkin tarinarakenne on normaalista poikkeava miksi ensin tulee kirja kolme, ja vasta sen jälkeen kirjat yksi, kaksi ja neljä? Herää myös kysymys siitä, miksi Prologi ja Epilogi on sijoitettu Lanarkin tarinarakenteeseen normaalista poikkeavalla tavalla. Osittaisia vastauksia näihin kysymyksiin tuli jo edellä, kun lähdetään siitä, että lukijan huomio pyritään metafiktiivisten keinojen avulla kiinnittämään teoksen konstruoituun luonteeseen esimerkiksi esittämällä teoksen tarinarakenne konventioista poikkeavalla tavalla. Toisenlaisia vastauksia näihin kysymyksiin tarjoaa Nastler, yksi teoksen henkilöhahmoista, joka selittää Lanarkin rakennetta Lanarkille teoksen Epilogissa. Nastler kertoo, että hän tulee jakamaan Lanarkin kirjoihin kolme, yksi, kaksi ja neljä, koska: "I want Lanark to be read in one order but eventually thought in another" (L: 483). Tässä yhteydessä Nastler mainitsee Homeroksen, Vergiliuksen, Miltonin ja Scott Fitzgeraldin, jotka Nastlerin mukaan käyttivät samaa keinoa. Sivun alareunassa on viite, jossa ääni toteaa, että jokainen yllä mainituista kirjailijoista aloitti ison työn in medias res rakenteella, mutta kukaan heistä ei numeroinut jaksoja töistään epäloogisessa järjestyksessä. Nastlerin puheen ja yllä mainitun alaviitteen kautta Epilogin metafiktiiviset piirteet tulevat lähes samanaikaisesti esille niin tarinassa kuin teoksen rakenteessakin. 19

24 Nastler selittää Lanarkille teoksen Epilogia, jonka hän sanoo aikovansa sijoittaa kaksi tai kolme lukua ennen teoksen loppua. Lanark kommentoi asiaa sanoen luulleensa, että epilogi tulee aivan viimeisenä. Nastler toteaa, että hänen Epiloginsa on liian tärkeä sijaitakseen teoksen lopussa: Though not essential to the plot it provides some comic distraction at a moment when the narrative solely needs it. And it lets me utter some fine sentiments which I could hardly trust to a mere character. And it contains critical notes which will save research scholars years of toil. In fact my epilogue is so essential that I am working on it with nearly a quarter of the book still unwritten. I am working on it here, just now, in this conversation. But you have to reach this room by passing several chapters I haven't clearly imagined yet, so you know details of the story which I don't. Of course I know the broad general outline. That was planned years ago and mustn't be changed. You have come here from my city of destruction, which is rather like Glasgow, to plead before some sort of world parliament in an ideal city based on Edinburgh, or London, or perhaps Paris if I can wangle a grant from the Scottish Arts Council 3 to go there. (L: 483) Yllä mainitussa lainauksessa metafiktiivinen elementti tulee Nastlerin puheessa selkeästi esille ja toimii myös kerronnallisena elementtinä. Koska Nastlerin puhe käsittelee Lanarkin rakennetta, tulee kerronnallisesta elementistä tätä kautta myös rakenteellinen elementti. Ennen kaikkea Nastlerin puhe on kiinnostava siksi, että se tarjoaa mahdollisia syitä ja perusteluita siihen, miksi Lanarkin tarinarakenne on sellainen kuin on, ja niin tehdessään kiinnittää lukijan huomion teoksen konstruoituun luonteeseen. Epilogin funktio vaikuttaisikin olevan juuri teoksen metafiktiivisyyden korostaminen lukijalle kerrotaan Lanarkin ja Nastlerin dialogien sekä Nastlerin monologien kautta, kuinka Lanark on konstruoitu kirjallisena taideteoksena. Lanarkin tarinarakenteeseen liittyvät myös Richard Toddin näkemykset, joiden mukaan Lanark on tietoisesti rakennettu eeppiseen muotoon, ja teos vaatii tätä kautta oman paikkansa kansainvälisen ja kansankielellä kirjoitetun eeppisen perinteen joukossa. Todd puhuu Lanarkin kaksoiseeposmaisesta rakenteesta viitaten Lanarkin ja Thaw'n erillisiin kertomuksiin. Todd viittaa lyhyesti myös Thaw-narratiivin Bildungsroman-oloiseen luonteeseen. (Todd 1996: 141) Lanarkin mahdollista eeppistä luonnetta tarkasteltaessa in medias res -rakenteen syyksi voisi ajatella muun muassa myös sitä, että kirjailija haluaa herättää lukijan välittömän kiinnostuksen, ja vasta myöhemmin kuljettaa lukijan tapahtumien alkupisteeseen. Lukija ei tiedä Lanarkista 3 In 1973, as a result of sponsorship by the poet Edwin Morgan, the author received a grant of 300 from the Scottish Art Counsil for the purpose of helping him write this book, but it was never assumed that he would use the money to seek out exotic local colour. (L: 483) 20

25 mitään, Lanark ei itsekään tiedä itsestään mitään. Kirjat yksi ja kaksi eli Thaw-narratiivi palvelevat siis informatiivisena takaumana sekä mahdollisena tarinan kronologisena alkupisteenä, etenkin jos Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmoja ajattelee yhtenä ja samana henkilöhahmona. Gérard Genettea seuraten eeppisyys ja in medias res rakenne liittyvät metafiktioon ja kerronnan rakenteeseen, koska ne ovat osa sitä, missä järjestyksessä tapahtumat esitetään. In medias res rakenne liittyy etenkin kertomuksen ajallisen järjestyksen tutkimiseen. Lisäksi Genette puhuu siitä, kuinka in medias res rakenteesta tuli eepokselle tyypillinen topos. (Genette 1980/1986: 36) Lanarkin eeppistä luonnetta käsittelee myös Johanna Tiitinen, joka väitöskirjassaan pohtii teoksen eeppisyyttä lähinnä Lanarkin kuvitukseen liittyen. Käsittelen Tiitisen näkemyksiä tarkemmin seuraavassa alaluvussa ja Lanarkin kuvituksen yhteydessä luvussa 5. Lanarkia voi tarkastella myös kronologisen eli ajallisen järjestymisen kannalta. Kuten edellä on jo käynyt ilmi, Lanarkin tapahtumia ei ole kerrottu kronologisessa tai teoksen numeroinnin viittaamassa järjestyksessä. Kun Lanarkia tarkastelee kerronnan rakenteeseen liittyvän ajallisen järjestäytymisen kannalta, siitä voi hahmotella seuraavanlaisen kuvion. Tämä graafinen esitys toimii hypoteesina Lanarkin tarinarakenteesta, mikäli teoksen eri kirjat irroitettaisiin paikaltaan ja sijoitettaisiin teoksen numeroinnin viittaamaan kronologiseen järjestykseensä. Alla olevan graafisen esityksen roomalainen numerointi vastaa siis tarinan kronologista järjestystä. Tarinan rakenne olisi tällöin seuraavanlainen: Kirja (Book) Prologi I Interludi II III IV Epilogi Kertoja Oraakkeli Oraak. Heterdg. Oraak. Heterdg. Heterdg. Heterdg. Päähenkilöh. Oraakeli Thaw L&R, Oraak. Thaw L L L&Nast. Tämän esityksen perusteella voi esittää spekulaation siitä, että teoksen numeroinnin mukaisesti Thaw'n tarina eli kirjat yksi ja kaksi tulisivat ajallisesti ennen Lanarkin tarinaa, eli kirjoja kolme ja neljä. Edelleen voi spekuloida myös sitä, että Prologin pitäisi nimensä mukaisesti sijoittua ennen varsinaista tarinaa, ja Epilogin taas tarinan loppuun. Tältä spekulaatiolta putoaa kuitenkin pohja pois, kun katsoo teoksen sisällysluetteloa. Kuten jo aikaisemmin olen maininnut, teoksen sisällysluettelossa tuntemattomaksi jäävä ääni mainitsee, että Interludi toimii muistutuksena siitä, että Thaw'n tarina sijoittuu Lanarkin tarinan sisälle. Tämän kertovan äänen väittämän perusteella Interludi rikkoo mahdollisen spekulaation siitä, että Lanarkin tarinarakenteen muodostaisi ensisijaisesti Thaw'n tarina, johon Lanarkin tarina mahdollisesti 21

26 sisältyisi. Kuitenkin on ehkä hyvä panna merkille, että Lanarkista on myynnissä versio, jossa teoksen neljä kirjaa ovat erillisissä kansissa; näin lukija voi itse päättää missä järjestyksessä hän kirjat lukee. 9 Lanarkin kronologisiin piirteisiin liittyen tuon vielä esille teoksen rekursiivisen rakenteen. Kuten jo mainitsin luvussa Lanarkin rekursiivinen rakenne tulee ensimmäisen kerran ilmi kolmannen kirjan toisessa luvussa, jossa Lanark muistelee aikaisempia vaiheitaan huomaten kerta kerralta muistavansa enemmän. (L: 15) Lanarkin yrityksiä muistella menneisyyttään seuraa välittömästi kolmannen kirjan kolmas luku The Manuscript, jossa lukijalle välitetään kaikki se, minkä Lanark muistaa menneisyydestään. Myöhemmin rekursiivisuus tulee esille muun muassa kirjan kolme lopussa, jossa oraakkeli kertoo Lanarkille viisivuotiaasta Thaw'sta piirtämässä eri värisiä viivoja ja hahmoja paperille. (L: 104) Tämä kohtaus toistuu kirjan kaksi alussa, jossa kertojana toimiva oraakkeli kertoo, kuinka viisivuotias Thaw piirtää eri värisiä viivoja ja hahmoja paperille. (L: 121) Tarinassa toistuu myös eri yhteisöihin saapuminen, johon liittyy toistuvasti sairasvuoteessa makaaminen. Ensimmäisen kerran tämä tulee esille tarinan alkupuolella kirjassa kolme, kun Lanark saapuu instituuttiin. Saapuminen on niin raju, että hän menettää tajuntansa ja toipuu sairasvuoteella useita päiviä. Kirjassa neljä sama kuvio toistuu, kun Lanark palaa Provanista Unthankiin. Saapuminen on jälleen kerran niin raju, että Lanark menettää tajuntansa ja herää sairasvuoteella Unthankissa sijaitsevassa sairaalassa. Mielenkiintoista on myös se, että vaikka Lanark kuinka yrittää päästä Unthankista pois, hän aina jostakin syystä joutuu palaamaan sinne, eikä loppujen lopuksi pääse kaupungista koskaan pois Interludi: skotlantilainen eepos Lanarkin tarinarakenteen käsittelyn yhteydessä voi suorittaa pienen "kulttuurisen hypyn" teoksen eeppiseen rakenteeseen liittyvien seikkojen tiimoilta. Pro gradu tutkielmassaan The Fiction of Alasdair Gray and the Question of Scottishness Johanna Tiitinen lähestyy Lanarkin eeppistä rakennetta Christopher Harvien näkemyksiin tukeutuen kytkemällä sen niin sanottuun "skotlantilaiseen skitsofreniaan" tai skotlantilaiseen duaalisuuteen. Skotlantilainen duaalisuus tai skitsofrenia liittyy tiiviisti skotlantilaisten kulttuuriseen ja kansalliseen identiteettiin. Harvie pohtii tämän identiteetin kaksijakoista luonnetta "yhteiskunnan saavuttamisen" ja 9 Lanark Boxset: Limited edition hardback 4 books in boxed set. Canongate Classic Edinburgh. ( , klo 18.40) 22

27 "skotlantilaisen yhteisön puolustamisen" kannalta: skotlantilaisen unionin muodostamisen jälkeen ( ) yhdellä puolella olivat selkeästi skotlantilaiset asiat, kuten valtiomahti ja skotlantilainen kulttuuri. Toisella puolella taas olivat teollisuus ja Brittiläinen imperiumi. Harvien mukaan yhdistelmästä syntynyt 'muuntautumiskykyinen' lopputulos johti myös nykypäivän Skotlannin sosiaalisen rakenteen ja virallisen politiikan syntyyn. Skotlantilaisen 'skitsofrenian' olennainen ongelma siis tiivistyy kysymykseen siitä, että skotlantilaiset eivät voineet tehdä Englannista vihollistaan, koska itse suostuivat unioniin ja hyötyivät siitä. (Harvie 1977/1998: 36, 76) Skotlantilaisten täytyy kulttuurista ja kansallista identiteettiä rakentaessaan hallita eräänlainen kaksoisnäkökulma, jonka kautta "yhteiskunnan saavuttamisen" ja "skotlantilaisen yhteisön puolustamisen" yhdistäminen onnistuu. Ja pystyäkseen kuvaamaan yhdistyneen yhteiskunnan tunnetta, Suuren Skotlantilaisen Eepoksen (the Great Scottish Epic) tulisi myös hallita tämä kaksoisnäkökulma. (Tiitinen 1996: 62) Craig Cairns toteaa, että Lanark onnistuu juuri tämän skotlantilaiseen subjektiin liittyvän kaksoisnäkökulman kuvaamisessa: käsittääkseni Cairns tarkoittaa kaksoisnäkökulmasta tai dualismista puhuessaan Harvien mainitsemaa skotlantilaista 'skitsofreniaa'. Cairns mainitsee skotlantilaisia kirjailijoita (Muriel Spark, James Kennaway, Giles Gordon), jotka ovat Gray'n tapaan soveltaneet innovatiivisia tekniikoita, mutta torjuneet skotlantilaiseen subjektiin liittyvän kysymyksen. Cairnsin mukaan Lanark haastaa skotlantilaiseen subjektiin liittyvän dualismin molemmat puolet. (Cairns 1981: 20) Lanarkin eeppisen rakenteen ytimeksi osoittautuu edellä käsitelty "skotlantilaisen identiteetin dualismi", ja etenkin teoksen ilmentämä eeppiseen rakenteeseen liittyvä ironia. Ironia ilmenee konkreettisesti Nastlerin kautta, jolla on oma näkemyksensä Lanarkin eeppisestä luonteesta: I decided that what the Aeneid had been to the Roman Empire my epic would be to the Scottish Cooperative Wholesale Republic, one of the many hundreds of small peaceful socialist republics which would emerge (I thought) when all the big empires and corporations crumbled. (L: 492-3) Ironia purkautuu Nastlerin kommentin kautta, mutta lukijan täytyy tietää jotakin Skotlannin historiasta ja kulttuurista pystyäkseen ymmärtämään ja tulkitsemaan ironian: "In Lanark, however, Gray makes an ironic revisitation to this genre (epic) by calling his postmodern work the great Scottish epic and thus managing to direct criticism both to the Scottish (and English) past and present" (Tiitinen 1996: 51). 23

28 On mielenkiintoista huomata kuinka Lanarkin voi tällä tavoin eeppiseen rakenteeseen liittyen kytkeä osaksi postmodernia kerrontaa ja kirjallisuutta: "The novel can be studied as postmodern, ironic parody of the epic form criticising the contemporary social and historical conditions in Scotland and Britain through the parody of the past form of art" (Tiitinen 1996: 54). Nastlerin Lanarkin eeppiseen rakenteeseen viittaavan ironisen kommentin kautta Lanark kytkeytyy entisestään myös postmodernistiselle kirjallisuudelle tyypillisiin piirteisiin, kuten ironiaan ja parodiaan. Näistä piirteistä korostuvat myös alaluvussa 2.1 Linda Hutcheonin yhteydessä esille tulleet, etenkin historiografiseen metafiktioon liittyvät ironia ja parodia sekä sosiaaliset ja historialliset teemat. Tällä tavoin, erilaisten osa-alueiden kuten rakenteen kautta tarkasteltuna, Lanark osoittautuu varsin monimutkaisia aihepiirejä sisällään pitäväksi teokseksi. 2.3 Kertojista ja kerronnan rakenteesta Kertovista äänistä ja kerronnan hierarkiasta Kertomus lähtee liikkeelle kirjasta kolme kuvailemalla Elite-nimistä kahvilaa, jossa kirjojen kolme ja neljä henkilöhahmot viettävät ilmeisesti tekemisen puutteessa aikaansa. Kertova ääni kuvailee kahvilaa ja siellä olevia henkilöhahmoja. Kertova ääni kertoo myös miksi henkilöhahmot käyvät juuri Elitessä, eli kuvailee näköhavainnon lisäksi lyhyesti myös henkilöhahmojen tiedollisia, tunteeseen liittyviä ja ideologisia käsityksiä. Toisin sanoen heti romaanin alussa käy selväksi se, että kertovaa ääntä voi nimittää myös heterodiegeettiseksi kertojaksi. (vrt. Genette 1980/1986: 248) Heterodiegeettinen kertoja kertoo lukijalle Lanarkin tarinan, mutta tarina fokalisoidaan Lanarkin näkökulmasta. Lanarkissa on myös useita muita kertovia ääniä. Yksi mielenkiintoinen kysymys kuuluu kuka on se, esimerkiksi sisällysluettelossa puhuva ääni, jonka mukaan Thaw'n tarina sisältyy Lanarkin tarinaan, ja onko ääni ylipäänsä luotettava. Toinen tällainen ääni tulee esille Epilogissa, kun Nastler kertoo Lanarkille varastavansa muilta kirjailijoilta ajatuksia ja ideoita omia tekstejänsä varten. (L: 485) Nastlerin selittäessä Lanarkille tämän olevan henkilöhahmo hänen romaanissaan alkaa sivun reunassa samaan aikaan plagiarismi-indeksi, jonka yhteydessä tulee esille erinäisiä varsinaista tarinaa 24

29 kommentoivia alaviitteitä. Tällä tarkoitan esimerkiksi alaviitettä, jossa kertova ääni kommentoi Nastlerin väitettä siitä, että Lanarkin maailmaa koostuu painomusteesta. Kyseisen alaviitteen mukaan Nasterin väite on väärä, koska painetulla paperilla on atomeista koostuva rakenne, kuten kaikella muullakin. (L: 485) Mutta kenen ääni alaviitteissä kertoo ja kommentoi itse tarinaa? Lanarkin sisällysluettelossa on Epilogin kohdalla seuraava teksti: "Epilogue annotated by Sidney Workman, with an index of diffuse and imbedded plagiarism" (L: sisällysluettelo). Mutta kuka on Sidney Workman ja mitä tekemistä hänen äänellään on Lanarkissa? Tähän kysymykseen teos ei tarjoa vastausta, mutta nostaa jälleen kerran esiin metafiktiivisen elementin: lukijan huomio kiinnittyy (mahdollisesti) siihen, että kirjassa onkin yhden kertovan äänen lisäksi useita kertovia ääniä, joiden henkilöllisyys ei selviä, mutta jotka kiinnittävät lukijan huomion teoksen konstruoituun luonteeseen. Kirjojen yksi ja kaksi kohdalla on huomioitava, että Thaw'n tarinan kertoo niin sanottu oraakkeli, jolta Lanark pyytää saada kuulla omasta menneisyydestään. Toisin sanoen Thaw'n tarinan kertojana toimii henkilöhahmo Lanarkin tarinasta, vaikka tarina fokalisoidaan Thaw'n näkökulmasta. Lisäksi ennen Thaw'n tarinan kertomista oraakkeli kertoo oman tarinansa kirjojen kolme ja yksi välille sijoittuvassa Prologissa. Ja kuten aikaisemmin olen tuonut esille, myöhemmin tarinassa (Epilogi) tuodaan esille myös se, että Lanarkin Prologi on mahdollisesti vain itsenäinen novelli eikä mikään varsinainen prologi. Oraakkeli itse tulee tarinassa esille hiukan ennen Prologia ja keskustelee Lanarkin kanssa siitä, mitä Lanark haluaa oraakkelin kertovan hänelle. Oraakkeli ei ole näkyvä henkilö, hän (tai se) on ainoastaan ääni, jonka Lanark ja Rima kuulevat. Omituista oraakkelin kerronnassa on repliikkien lainausmerkittömyys, joka jatkuu Prologin loppuun ja kirjan yksi alkuun saakka, jolloin Duncan Thaw'n tarina alkaa. Richard Toddin mukaan lainausmerkittömyys viittaa nimenomaan oraakkelin 'ei olemassaolevaan' olemukseen (nonentity). (Todd 1996: 142) Oraakkeli ja jaksot, joissa oraakkeli on mukana, ovat varsin mielenkiintoisia, mutta onko Prologi sisäkkäinen kertomus, jää hieman avoimeksi. Prologi vaikuttaa siinä mielessä irralliselta varsinaisesta tarinasta, että siinä kerrotaan, kuinka olematon olio tehtiin, ja kuinka tästä tehtiin oraakkelimainen. Kertojana toimii oraakkeli itse. Prologissa oraakkelin tarina alkaa in medias res: tarina alkaa siitä, kun oraakkeli oli vielä ihminen ja kuinka tämä siirtyi keskiiästä "olemattomuuteen". Tämän jälkeen oraakkeli kertoo, kuinka hän (tai se) siirtyi olemattomuudesta syntymään ja kohti keski-ikää. Tämä on mielenkiintoista siksi, että Lanarkin tarinan lailla Prologi alkaa in medias res. 25

30 Tarkimpana ja ehkä tärkeimpänä esimerkkinä metafiktiosta kerronnallisena elementtinä toimii kirjan kaksi viimeinen luku. (Chapter 30. Surrender) Tässä luvussa, juuri hiukan ennen kirjan neljä alkua, kerronta siirtyy Thaw'n tarinasta takaisin instituuttiin ja Lanarkin tarinaan jo ennen kuin Thaw'n tarina on kerrottu loppuun. (L: 350) Tässä vaiheessa kerronta palaa Lanarkiin, kuinka Lanark kommentoi Thaw'n tarinaa oraakkelille ja keskustelee tarinasta oraakkelin kanssa. (L: 350) Tätä kautta tulee hyvin konkreettisesti esille se, että oraakkeli todellakin kertoo Thaw'n tarinaa koko ajan, ja kuinka tarinaa konkreettisesti rakennetaan lukijan silmien edessä: oraakkeli kertoo Thaw'n tarinaa ja Lanark kommentoi sitä samaan aikaan. Kun oraakkeli kertoo, että Thaw ajoi partansa, Lanark kommentoi, että oraakkeli on kertonut Thaw'n luopuneen parranajosta. (L: 350) Samoin oraakkelin kuvaillessa Skotlannin ylämaan värejä, Lanark pyytää tätä jättämään paikallisvärin pois kertomuksesta. Oraakkeli jatkaa Thaw'n tarinaa kertoen sitä niin pitkälle, kuin pystyy näkemään eli Thaw'n (oletettavaan) kuolemaan asti. Oraakkelin puheenvuoroissa ei edelleenkään ole lainausmerkkejä. (L: ) Tässä metafiktiivinen elementti tulee hyvin selkeästi esille: lukijalle esitellään jälleen kerran, kuinka Lanarkin tarinaa on rakennettu ja kuinka sitä rakennetaan samaan aikaan kun lukija lukee kirjaa. Palaan tähän aiheeseen vielä lyhyesti luvussa 5.1.2, sillä tässä mainittuun kohtaukseen liittyy myös vallan käytön elementti kuka kertoo kenelle ja mitä? Kohtauksen kerrontaan liittyy myös niin sanottu kerronnan dialogisuus, jossa kertomuksessa vaikuttaa olevan läsnä monia kertovia ääniä. (ks. esimerkiksi Bahtin 1981) Myös muualla Lanarkissa tulee esille tällaisia "ääniä", jotka ikään kuin sekoittuvat toisiinsa: tällaista esiintyy esimerkiksi instituutin käytävillä, jossa kaikuvat nimettömiksi jäävät äänet. (L: 64, 92) Edellä esille tulleista esimerkeistä huolimatta teoksen Epilogissa esiintyvä Nastler on huomattavin poikkeus Lanarkin kerronnallisessa rakenteessa. Nastlerin kautta metafiktiivinen kerronta tulee hyvin voimakkaasti esille: Nastler väittää olevansa Lanarkin luoja ja kertoo Lanarkille, että tämä on vain henkilöhahmo hänen kirjoittamassaan kirjassa. Nastler väittää myös, että Lanark ja Thaw ovat yksi ja sama henkilö. Nastler myös kertoo Lanarkille, että tämän maailma on tehty painomusteesta, ja esittää itsensä Jumalan kaltaisena hahmona Lanarkin maailmassa. Hän tuo myös esille ajatuksen siitä, että Lanark on hänen uhrattava Poikansa, ja romaanin lukija Pyhä Henki, joka pitää asiat sekä liikkeessä että yhdistettyinä toisiinsa. (L: 495) Nastler myös kertoo Lanarkille, että hän nimeää tarinansa Lanarkin mukaan, ja aloittaa kertomuksen kirjasta kolme, koska haluaa että Lanark luetaan tietyssä järjestyksessä ja että sitä ajatellaan toisessa järjestyksessä. (L: 483) Kaikesta tästä huolimatta Nastler on 26

31 henkilöhahmo siinä missä muutkin henkilöhahmot. Gérard Genetten tarjoamien lähtökohtien mukaan voisi ajatella, että Nastlerin henkilöhahmon luomaa tilannetta kuvaa ilmaisu kerronnan metalepsis 10 - tällä Genette viittaa kerronnan hierarkian tasoja rikkovaan kerronnan tilanteeseen, jota käsittelen seuraavassa. (Genette 1980/1986: ) Kerronnan hierarkian tasoista Nastler siis kertoo Lanarkille oman näkemyksensä siitä, minkä vuoksi kirja rakentuu normaalista poikkeavalla tavalla. Eritoten sitä kautta, että hän väittää Lanarkille olevansa Lanark nimisen teoksen kirjailija ja luoja saa aikaan sen, että Nastler tulee rikkoneeksi niin kutsuttua kerronnan hierarkiaa. Tällä viittaan siihen, että esimerkiksi realistisessa kerronnan perinteessä on epätavallista, että jokin romaanin henkilöhahmoista väittää olevansa romaanin kirjoittaja tai kirjailija, tai kertoo muille henkilöhahmoille näiden olevan henkilöhahmoja kaunokirjallisessa teoksessa. Kerronnan hierarkkisiin tasoihin viitatessani viittaan myös siihen näkemykseen, että kertoja, henkilöt ja teksti ovat hierarkkisessa suhteessa toisiinsa: Henkilöt ovat alisteisia kertojalle, koska kertoja voi kertoa henkilöistä, mutta henkilöt eivät, kerronnassa yleisesti omaksutun säännön mukaan, voi havaita kertojaa.[...] Kertoja puolestaan on alisteinen tekstille, sillä normaalisti romaanin kertoja ei voi tietää olevansa kuvauksen kohde jonkun toisen kirjoittamassa tekstissä. (Tammi 1992: 23) Tässä yhteydessä voi luonnollisesti pohtia myös sitä, kuinka päteviä mainitut säännöt ovat. Kerronnan hierarkian tasot saattavat päteä esimerkiksi realistisessa kirjallisuudessa, mutta esimerkiksi niinkin vanhassa teoksessa kuin Don Quijote, törmää siihen, että nämä säännöt ovat tehty lähinnä rikottaviksi. Kerronnan hierarkien tasojen rikkominen on käsittääkseni postmodernistisen kirjallisuuden lisäksi ominaista myös dadaistiselle ja surrealistiselle kirjallisuudelle. Pekka Tammi on kehitellyt Wayne Boothin ja Seymour Chatmanin tutkimustyön pohjalta kirjallisuuden viestintätilannetta kuvaavan, sovelletun Booth-Chatman mallin, jonka avulla voidaan havainnoida kerronnan hierarkioiden tasoja eri kirjallisissa teoksissa: Tässä mallissa: T Ts (K[Ks1,2,...n -> Ys1,2...n]Y) Ls L 10 Genetten mukaan metalepsis muodostaa prolepsiksen, analepsiksen, syllepsiksen ja paralepsiksen kanssa kokonaisuuden, sillä termeillä viitataan "kerronnan haltuun ottoon tasoa vaihtamalla" (Genette 1980/1986: 235). 27

32 T = fyysinen tekijä Ts = sisäistekijä K = kertoja Ks = sisäkkäinen kertoja Ys = sisäkkäinen yleisö Y = yleisö Ls = sisäislukija L = fyysinen lukija (Tammi 1992: 23) Mallin mukaan Alasdair Gray on Lanarkin fyysinen tekijä, ja kirjan lukija sen fyysinen lukija. Sisäistekijä eli Ts (myös niin sanottu implisiittinen tekijä) on Boothin mukaan se, joka on tietoisesti tai alitajuntaisesti valinnut sen, mitä lukijalle esitetään tai mihin viitataan jättämällä kyseinen asia esittämättä. (Booth 1991: 429) Toisin sanoen sisäistekijä on mielikuva, joka esimerkiksi Lanarkin lukijalle muodostuu kirjailija Alasdair Gray'sta. Sisäislukija tai implisiittinen lukija eli Ls puolestaan "abstrahoidaan itse tekstistä: lukija, jonka oletettu kielitaito, sivistystaso, maailmankuva, jne. on ennalta käsin huomioitu teoksen konstruktiossa" (Tammi 1992: 23). Kertomuksella on myös kertoja ja kertojalla yleisö. Kuten kaaviosta ilmenee, kertoja eli K sekä yleisö eli Y ovat alisteisessa suhteessa ylätasoon eli sisäistekijään ja lukijaan. Lanarkin kohdalla kertojina toimivat pääasiassa kirjojen kolme ja neljä heterodiegeettinen kertoja sekä lukuisat nimettömäksi jäävät äänet. Sisäkkäinen kertoja eli Ks ja sisäkkäinen yleisö eli Ys ovat myös edustettuina Lanarkissa. Tämä kerronnan taso on vuorostaan alisteinen edelliselle tasolle, eli kertojalle Sisäkkäisenä kertojana toimii oraakkeli, joka kertoo kirjat yksi ja kaksi, eli Thaw'n tarinan Lanarkille ja Rimalle, jotka näin toimivat sisäkkäisenä yleisönä. Kertomuksella voi periaatteessa olla rajaton määrä sisäkkäisiä kertojia, jotka kertovat ja puhuvat sisäkkäiselle yleisölle. Lanarkin kerronnan hierarkian tasoja tarkasteltaessa voidaan havaita, että oraakkeli on henkilöhahmo muiden joukossa, mutta samalla hän toimii myös tarinankertojana kertoessaan omalle yleisölleen eli Lanarkille ja Rimalle Lanarkin oletettavasta menneisyydestä ja historiasta. Tässä käytän ilmaisua "oletettavasta" sen vuoksi, että oraakkelin tarinan jälkeen Lanarkin tyttöystävä Rima väittää, että oraakkeli kertoi hänen tarinansa eikä Lanarkin tarinaa, ja että oraakkeli oli Riman mielestä nainen eikä mies. (L: 357) Tätä kautta kertomukseen hiipii epävarmuuden elementti, eikä kertomuksen perusteella voi varmasti päätellä, mikä siinä loppujen lopuksi oli totta. Teoksessa tulee useissa kohdin esille ambiguiteettia, 28

33 epämääräisyyttä tai hämäryyttä, jonka johdosta joistakin asioista ei voi tehdä varmoja johtopäätöksiä. Tällainen kohta on edellä esitetty Thaw'n ja oraakkelin tarinaa koskeva Riman mielipide, joka eroaa Lanarkin ja mahdollisesti myös lukijan näkemyksistä. Riman mielipide ei kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että oraakkeli toimii kertojan roolissa. Teoksen kerronnan rakenteita ja kertojia tarkasteltaessa on myös huomioitava se, että Lanark itse toimii kertojana kirjan kolme alkupuolella The Manuscript luvussa, joka on muun kertomuksen sijoittuva sisäkkäiskertomus. Oraakkeli ei siis ole ainoa henkilöhahmo, joka toimii kertojan roolissa. Edellisessä luvussa mainitsin Lanarkin rekursiiviset piirteet teoksen rakenteen kannalta. Rekursiivisuutta ilmenee myös kerronnassa. Eri puolilla Lanarkia toistuu teema "man is the pie that bakes and eats itself". Ensimmäisen kerran lukija näkee tai "kuulee" lauseen kirjassa kolme instituutin kaikuvilla käytävillä Lanarkin näkökulmasta fokalisoidun kerronnan kautta. (L: 62) Tämän jälkeen lause toistuu vielä kolme kertaa sekä Lanark- että Thaw-osioissa. Ilmaisua käyttää instituutissa majaileva Noakes -niminen hengenmies, joka pyrkii vakuuttamaan Lanarkin instituutin vaarallisuudesta muuta maailmaa kohtaan. Ilmaisulla "man is the pie that bakes and eats itself" Noakes viittaa sekä instituutissa harrastettavaan kannibalismiin että instituutin pyrkimyksiin nielaista koko maailma. (L: 101) Kolmannen kerran ilmaisu tulee esille kirjassa yksi, kun Thaw on lomamatkalla äitinsä ja sisarensa Ruthin kanssa. Thaw sairastelee ja alkaa hourailla. Houraillessaan hän puhuu siitä, kuinka "man is the pie that bakes and eats itself" (L: 188). Neljännen kerran ilmaisu tulee esille kirjassa neljä, jossa Grant niminen mies selittää Lanarkille, kuinka Lanarkin fiktiivisen todellisuuden talous toimii. Ja sehän toimii siten, että "man is the pie that bakes and eats itself" (L: 411). Tarkastelen mainitun "man is the pie that bakes and eats itself" lauseen merkitystä tarkemmin luvuissa 3.3 ja Tässä yhteydessä voi kuitenkin todeta, että kyseinen lause liittää Lanarkin esimerkiksi Linda Hutcheonin ja Brian McHalen tarjoamia näkökulmia soveltaen postmodernin poliittisiin ja taloudellisiin teemoihin, ja rekursiivisen rakenteen kautta myös postmodernistisen kirjallisuuden käyttämiin keinoihin. Lanarkin kerronnallista rakennetta tarkasteltaessa on hyvä huomioida myös Richard Toddin Alasdair Gray'ta, Nastleria ja Thaw'ta koskeva näkökulma Gray'n ja Lanarkin henkilöhahmojen välisistä suhteista. Todd huomauttaa, että Lanarkille puhuessaan Nastler 29

34 vaikuttaa olevan Alasdair Gray'n alter ego. Kun Nastler kertoo Lanarkille luoneensa Duncan Thaw'n henkilöhahmon ja kuvailee Thaw'n henkilöhahmoa Lanarkille, Toddin mielestä Thaw vaikuttaa Nastlerin kuvailun perusteella monessa suhteessa Gray'n omaelämäkerralliselta versiolta. (Todd 1996: 144) Se mikä Toddilta jää itsestään selvyytenä sanomatta on se, että Gray itse opiskeli Glasgow'ssa taidekoulussa (kuten Thaw) ja maalasi seinämaalauksia (kuten Thaw) sekä muotokuvia (kuten Thaw) (L: parateksti teoksen alussa). Kaikkien edellä esille tulleiden seikkojen kautta Lanarkin kerronnallinen rakenne hahmottuu siten, että Lanark on kirjailija A. Gray'n kirjoittama teos, jossa heterodiegeettinen kertoja kertoo sekä Lanarkin että Duncan Thaw'n tarinat. Korkeimmalla teoksen kerronnallisessa rakenteessa vaikuttaisi (Alasdair Gray'n jälkeen) olevan Nastler, joka väittää olevansa teoksen luoja, ja sitä kautta näyttäisi asettuvan heterodiegeettisen kertojan yläpuolelle. Lanark, Thaw sekä muut henkilöhahmot kuten oraakkeli ovat Nastlerille alisteisessa asemassa. Vaikka oraakkeli toimiikin kertojan roolissa pitkän aikaa, on hän (tai se) silti Lanarkin tarinan sisällä oleva henkilöhahmo, joka sitä kautta on alisteinen Nastlerille. Sisällysluettelossa ja plagiarismi-indeksissä kertovat äänet sekä Epilogin alaviitteissä puhuva ääni tai äänet jäänevät kysymysmerkeiksi. 2.4 Kiinalainen laatikkorakenne ja kerronnan paradoksi Lanarkin tarina- ja kerrontarakenteeseen liittyy olennaisesti metafiktiivisessa kirjallisuudessa käytetty, niin sanottu 'Chinese-box structure' tai 'chinese-box worlds' eli kiinalainen laatikkorakenne tai kiinalaiset laatikkomaailmat. Kiinalaisella laatikkorakenteella tarkoitetaan maailmoja maailmoiden sisällä sekä sitä, kuinka lukija tehdään tietoiseksi siitä, että kirjallisessa teoksessa tuotetaan maailmoita maailmoiden sisällä samaan aikaan, kun lukija teosta lukee. Kiinalainen laatikkorakenne rakentuu rekursiivisen rakenteen varaan, jonka avulla ja kautta teoksen itseensä viittaavaa ja takaisin palautuvaa rakennetta tuotetaan. (McHale 1987: ; Hutcheon 1991: 57-58) Edellisissä luvussa havainnollistin teoksen kerronnallista rakennetta esittämällä kirjailija Alasdair Gray'n Lanarkin fyysiseksi kirjailijaksi, ja Nastlerin mahdollisesti kerronnan hierarkian korkeimmalla tasolla olevaksi kertojaksi. Nastleriin alisteisessa suhteessa ovat kirjojen kolme ja neljä kertoja sekä todennäköisesti myös kirjassa esille tulevat lukuisat nimettömiksi jäävät kertovat äänet, josta ei kuitenkaan kertomuksen perusteella voi saada täyttä 30

35 varmuutta. Mainitulle kertojalle ja äänille alisteisessa suhteessa on puolestaan kirjojen yksi ja kaksi sisäkkäinen kertoja eli oraakkeli, joka kertoo Thaw'n tarinaa Lanarkin ja Riman muodostamalle sisäkkäiselle yleisölle. Tämän kerronnallisen kuvion sisällä oman kerronnallisen kuvionsa muodostavat myös kirjan kolme kolmas luku (The Manuscript) sekä Prologi, joissa sekä Lanark että oraakkeli kertovat omat tarinansa suoraan yleisölle eli kirjan lukijoille. Tämä kerronnallinen kuvio muodostaa myös niin kutsutun kiinalaisen laatikkorakenteen. Lanarkin kiinalainen laatikkorakenne muodostuu sekä kerronnan että fiktiivisten maailmoiden tai tilojen kautta. Nastler väittää luoneensa fiktiivisen maailman, todellisuuden, jossa Lanark elää. Tämä todellisuus muodostuu lukuisista yhteisöistä tai tiloista (Unthank, instituutti, Provan, vyöhyke), joista kaikkia ei edes esitellä lukijalle (Lanarkissa esimerkiksi mainitaan lukijalle tuntemattomaksi jäävä yhteisö nimeltä Imber). Lanarkin todellisuus toimii viitekehyksenä, jonka sisällä lukijalle kerrotaan Duncan Thaw'n tarina, jonka fiktiivinen maailma sijoittuu fyysisesti Glasgow'hun. Saman viitekehyksen sisällä kerrotaan erilliset kertomukset sekä Lanarkin että oraakkelin menneisyydestä, eli The Manuscript-luku ja Prologi. Tämän kaiken lisäksi tässä viitekehyksessä sijaitsee myös kerronnallinen tila, joka kulkee Epilogin nimellä. Epilogin voi nähdä kerronnallisen tilan lisäksi myös fiktiivisen todellisuuden fyysisenä tilana, sillä narratiivissa Lanarkia kehoitetaan astumaan sisälle "epilogi-huoneeseen", jossa Provanin kuningas eli Nastler odottaa häntä. Kun Lanark näkee oven, jossa lukee Epilogi, lukija näkee nimiölehden, jossa lukee Epilogi. Sisällä epilogi-huoneessa on Nastlerin lisäksi henkilöhahmo, joka maalaa huoneessa olevia, huonetta reflektoivia maalauksia. Maalaukset heijastavat epilogi-huonetta mise en abyme- eli upotusrakenteena, joiden kautta myös tulee esille niin Epilogin kuin koko Lanarkin kiinalainen laatikkorakenneluonne. (McHale 1987: 124) Kiinalaiseen laatikkorakenteeseen liittyy myös kehyksen käsite (framing). Kehyksen käsitteelle on olennaista se, että metafiktiiviset teokset pyrkivät kiinnittämään huomion siihen, että elämä, kuten romaanitkin, ovat kehysten kautta konstruoituja, ja on lopulta mahdotonta tietää missä yksi kehys loppuu ja toinen alkaa. Tarinan kehykset tulevat havaittavammiksi, kun siirrytään realistisesta fiktiosta modernistiseen fiktioon, ja paljastetaan ne täysin avoimesti metafiktiossa. (Waugh 1984: 28-30) Kehyksen käsitteen kautta kiinalainen laatikkorakenne liittyy metafiktioon sekä niin sanottuun luomisen tai kerronnan paradoksiin: metafiktion kirjoittaja on tietoinen siitä perusdilemmasta, että representoidessaan maailmaa hän ei voi representoida 31

36 maailmaa sellaisenaan kirjallisessa fiktiossa on mahdollista representoida vain maailman diskursseja. Metafiktio tutkii juuri tätä dilemmaa. (ks. Waugh 1984: 3) Mainittua dilemmaa on lähestytty sekä totuuskysymyksen että luomisen/kuvailemisen paradoksin kautta. Waugh mukaan "metafiction, in laying bare this function of literary conventions, draws attention to what I shall call the creation/description paradox which defines the status of all fiction" (Waugh 1984: 88). Tämä paradoksi on Waugh'n mukaan herättänyt myös kysymyksen tarinoiden kertomisen valheellisuudesta, jonka Waugh itse kuittaa toteamalla kirjallisen fiktion yksinkertaisesti demonstroivan moninkertaisten todellisuuksien olemassaoloa. (mts. 89) Kysymyksen herääminen on johtanut kuitenkin siihen, että metafiktion kirjoittajat ovat joutuneet ottamaan kantaa kirjallisen fiktion "todellisuutena" pidettyyn totuuskysymykseen. Lanarkissa totuuskysymys tulee konkreettisesti esille muutamissa kohdissa tarinaa. Edellä toin esille kirjan neljä alun, jossa Rima väittää, että oraakkelin kertoma Thaw'n tarina (kirjat yksi ja kaksi) kertoivatkin hänen elämänsä tarinan eivätkä Lanarkin tarinaa. Tätä kautta lukija joutuu miettimään, mikä kertomuksessa kerrotuista asioista on "totta" ja mikä ei. Myös teoksen Epilogissa on eräs alaviite, joka kommentoi Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmojen keskinäistä suhdetta sekä kirjan fyysistä rakennetta, ja pureutuu tätä kautta totuuskysymykseen. Esittelen alaviitteen ja pohdin sen merkitystä alaluvuissa 3.2 ja 4.3. Totuuskysymyksen pohtiminen voi johtaa metafiktion ontologisen statuksen määrittelyyn. (ks. esimerkiksi Waugh 1984: 90) Monet metafiktion kirjoittajat uskovat, että vaikka kirjallinen fiktio on vain verbaalista todellisuutta, se rakentaa kielen kautta mielikuvituksellisen maailman, jolla on omien termiensä sisällä täysin viitteellinen status vaihtoehtoisena maailmana sille maailmalle jossa me elämme. Metafiktio paljastaa vaihtoehtoisen maailman kirjallisen pohjan rakennetuksi kirjallisessa fiktiossa ja tätä kautta metafiktiivinen teksti paljastaa luomisen/kuvailuprosessin. (Waugh 1984: 100) The more a text insists on its linguistic condition, the further it is removed from the everyday context of 'common sense' invoked by realistic fiction. Metafictional texts show that literary fiction can never imitate or 'represent' the world but always imitates or 'represents' the discourses which in turn construct that world. (Waugh 1984: 100) Koska kaiken kirjallisen fiktion väline on kieli, fiktion vaihtoehtoiset maailmat, kuten mikään muukaan diskurssin universumi, ei voi koskaan olla todella autonominen. Kirjallisten teosten kielelliset konstruktiot herättävät aina implisiittisesti jokapäiväisen elämän kontekstit, jotka paljastuvat kielellisiksi konstruktioiksi. Metafiktiivinen teksti paljastaa tätä kautta kaiken 32

37 kirjallisen fiktion ontologisen statuksen, sen näennäisen viitteellisyyden, määrittelemättömyyden sekä sen olemassaolon sanoina ja maailmana. Waugh'n mainitsema näennäinen viitteellisyys käsittääkseni tarkoittaa kirjallisen fiktion näennäistä viitteellisyyttä jokapäiväiseen todellisuuteemme. (ks. Waugh 1984: 100) Metafiction not only exposes the inauthenticity of the realist assumption of a simple extension of the fictive into the real world; it also fails deliberately to provide its readers with sufficient or sufficiently consistent components for him or her to be able to construct a satisfactory alternative world. Frames are set up only to be continually broken. Contexts are ostentaniously constructed, only to be subsequently deconstructed. (Waugh 1984: 101) Lanark on valaiseva esimerkki paradoksista, jossa läpinäkyvästi ja tarkoituksellisesti silmään pistävät keinotekoiset tekstit saattavat olla juuri niitä, jotka todennäköisesti ohjaavat lukijan huomion takaisin todellisuuteen. Turvallisen suojarakennelman purkaminen illuusioilla rohkaisee lukijoita ottamaan vastuuta maailman uudelleen muokkaamisesta näyttämön takana. Niin lukijat kuin henkilöhahmotkaan eivät voi pitkäaikaisesti olla suojassa maailmoissa, jotka ovat selkeästi Nastlerin kaltaisen silmänkääntäjän temppuilun tulosta. Lanarkin todellinen saavutus ei ole lukijoiden viettelemisessä illuusiolla, vaan sallimuksessa antaa heidän paeta sitä; teksti pakottaa lukijat miettimään silmänkääntämistä, ja turvallisesti loppuun rakennetun tuotteen sijaan tutkimaan sekä kokemaan mielikuvituksen prosessina. (Stevenson 1991: 60-61) *** Fiktion ontologisen statuksen pohtiminen Lanarkin yhteydessä on siinä mielessä oikeutettua, että teos paljastaa lukijalle moneen otteeseen konstruoidun luonteensa kerronnan paradoksin avulla. Lanarkissa teoksen konstruoitua luonnetta havainnollistaa konkreettisesti esimerkiksi Nastlerin henkilöhahmo teoksen Epilogissa, jossa sekä lukija että Lanark kohtaavat luomisen/kuvailun prosessin Nastlerin monologin kautta. Tätä aihetta käsittelen lisää myöhemmin luvussa 4.3. Luomisen/kuvailun prosessiin liittyvän fiktion ontologisen statuksen perusteellisempaa käsittelyä puoltaa myös luku 3.1.3, jossa pohdin osittain luomisen/kuvailun prosessin avulla, kuinka Lanarkin henkilöhahmot ovat rakentuneet. *** Yhteenvetona luvusta 2 voi todeta, että Lanarkia voi lähestyä sekä postmodernistisena että metafiktiivisena tekstinä.: lukijan huomion kiinnittäminen teoksen konstruoituun luonteeseen 33

38 on Lanarkin identiteetin ytimessä niin tarinan kuin kerronnankin rakenteisiin kuuluviin elementteihin liittyen. Kiinalainen laatikkorakenne on siinä mielessä mielenkiintoinen ja keskeinen alue, että se liittää yhteen sekä tarina- että kerrontarakenteen. Kiinalaisen laatikkorakenteen kautta esille nousevat, kirjallisen fiktion "todellisuuteen" liittyvät kysymykset, jotka osaltaan kiinnittävät Lanarkin tiukemmin postmodernistiseen ja metafiktiiviseen kirjallisuuteen, ja vaikuttavat myös siihen, kuinka teoksen identiteetti syntyy. Voidaan myös todeta, että fiktion totuuskysymyksen esille nostavien itsensä tiedostavien ja metafiktiivisten tekstien yhtenä funktiona on pyrkiä osoittamaan, että todellisuudesta voidaan esittää vain erilaisia kertomuksia. Luvussa 2.1 rakentamani teoreettinen pohja liittyy olennaisella tavalla teoksen identiteetin muodostumiseen, etenkin pohdittaessa sitä kuinka Lanark teoksena rakentuu, sillä postmodernistiset ja metafiktiiviset elementit ovat teoksessa jatkuvasti läsnä. Lanarkin identiteettiin vaikuttaa olennaisesti myös teoksen omalaatuinen tarinarakenne sekä järjestys, jossa tarinaa kerrotaan. Olennaisia tekijöitä ovat myös teoksen muut osiot kuin varsinaista tarinaa kertovat kirjat (esimerkiksi Prologi ja Interludi), jotka osaltaan erottavat ja osaltaan sitovat erillisiltä vaikuttavia tarinarakenteita ja päähenkilöitä toisiinsa. Huomattavaa on myös se, että Lanarkin metafiktiivisyys tulee esille yhtä lailla teoksen tarina- ja kerrontarakenteessa, se ei ilmene vain jommassa kummassa. 34

39 3 HENKILÖHAHMOT JA ERÄITÄ MUODONMUUTOKSIA - How will my story end? - Catastrofically. The Thaw narrative shows a man dying because he is bad at loving. It is enclosed by your narrative which shows civilization collapsing for the same reason. (L: 484) Tässä luvussa pyrin tarkastelemaan Lanarkin henkilöhahmoja postmodernistisen ja metafiktiivisen kirjallisuudentutkimuksen tarjoamista näkökulmista ja hahmottelemaan lyhyesti eri henkilöhahmoteorioita. Henkilöhahmojen rakentumista hahmottaessani olen nojautunut Seymour Chatmanin, Maria Nikolajevan, Slomith Rimmon-Kenanin sekä Niklas Nylundin henkilöhahmoja koskeviin näkemyksiin ja teorioihin. Tarkoitukseni tässä luvussa ei ole esitellä laajoja henkilöhahmoteorioita, vaan esitellä ja pohtia muutamia tapoja, joiden avulla postmodernistisessa ja metafiktiivisessa kirjallisuudessa esiintyvää henkilöhahmoa voi lähestyä. Pyrin myös tarkastelemaan, kuinka Lanarkin henkilöhahmot ja niiden yhteydessä esille nousevat teemat kuten muodonmuutokset kytkeytyvät postmodernismiin ja metafiktioon, ja sitä kautta lukuun Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmot Picaró aurinkoa ja kunnollista ruokaa etsimässä Henkilöhahmo(je)n tarkasteluun liittyy olennaisesti käsitys siitä, mikä henkilöhahmo loppujen lopuksi on. Seymour Chatman toteaa, että henkilöhahmoista puhuttaessa taustalla tuntuu aina olevan ääneen lausumaton itsestäänselvyys siitä, että henkilöhahmot ovatkin ihmisiä. Chatman kuitenkin huomauttaa, että kukaan ei ole argumentoinut tarvetta päätellä ovatko henkilöhahmot ja ihmiset 'yhtä ja samaa'. Chatmanin mielestä on kuitenkin tärkeää, että tämä suhde nostetaan tarkastelun alaiseksi. (Chatman 1978: 108) Niklas Nylund toteaa pro gradu tutkielmassaan että on "olennaista hyväksyä henkilöhahmon olevan sekä todellisen ihmisen kaltainen että konstruktio" (Nylund 2004: 67). Itse viittaan Lanarkiin ja muihin teoksen henkilöhahmoihin pronominilla hän, kuitenkin tietoisena siitä, että teoksen henkilöhahmot ovat fiktiivisiä henkilöitä. Nylundin mukaan henkilöhahmoja tutkiessa "täytyy huomioida, että henkilöhahmot ovat aina representaatioita, jotka kuvaavat todellisuutta jollakin tietyllä tavalla" (mts. 51). Muun muassa 35

40 Maria Nikolajevan ja Slomith Rimmon-Kenanin näkemyksiin tukeutuen Nylund esittää, että voidaan "tehdä eroa kahden toisistaan poikkeavan henkilöhahmokäsityksen, mimeettisen ja semioottisen, välillä" (mts. 65). Nikolajevan mukaan mimeettinen henkilöhahmokäsitys käsittää henkilöhahmot yksilöiksi ja semioottinen henkilöhahmokäsitys puolestaan ymmärtää henkilöhahmon kielelliseksi ilmiöksi. Nikolajeva tuo esille eroja semioottisen ja ja mimeettisen käsityksen välillä. Nämä erot syntyvät siitä, tarkastellaanko henkilöhahmoa tarinan vai kerronnan tasolla. Tarinan tasolla nousee esille kysymyksiä muun muassa henkilöhahmojen paikasta kertomuksessa, henkilöhahmojen keskinäisestä suhteesta sekä minkälaisia arvoja henkilöhahmot edustavat. Kerronnan tasolla nousee esille kysymyksiä siitä, kuinka kirjailija on konstruoinut henkilöhahmot, ja kuinka lukijat rekonstruoivat henkilöhahmot tekstistä lukiessaan. (Nikolajeva 2002: xi, 8) Tarinan tasolla Lanarkin henkilöhahmoja tarkasteltaessa voidaan olettaa, että tarinan perusteella lukija abstrahoi Lanarkin olevan aikuinen, mahdollisesti muistinsa menettänyt mies, jolla on ilmiselvästi aikaisemmin hankittua elämänkokemusta ja tietotaitoa elämästä. Tarinan edetessä lukija pystyy päättelemään, että Lanark pystyy ajattelemaan ja tuntemaan sekä analysoimaan ajattelemiaan, tuntemiaan ja kokemiaan asioita siinä missä muutkin kirjan henkilöhahmot. Samoin lukija pystyy päättelemään, että Lanarkilla on moraali, josta hän yrittää pitää kiinni. Tästä toimii esimerkkinä muun muassa instituutissa tapahtuva kannibalismi, joka kuvottaa Lanarkia. Lanarkilla on myös periaatteita, joista hän haluaa pitää kiinni sekä tavoitteita, joita hän yrittää saavuttaa. Yksi kirjassa selkeimmin esille nousevista periaatteista on Lanarkin halu päästä pois instituutista, ja saada syödäkseen oikeaa ruokaa kierrätetyistä ihmisistä valmistetun ruuan sijaan. Tavoitteekseen Lanark on asettanut auringonvalon löytämisen kaikki mitä hän tekee, liittyy siihen että hän haluaa löytää paikan, jossa on oikeaa auringonvaloa. Kerronnan tasolla Lanarkia tarkasteltaessa voi pohtia, kuinka henkilöhahmo rakentuu tekstin ja lukijan vuoropuhelun kautta. Kerronnan perusteella Lanarkista syntyy mielikuva eksyksissä olevasta henkilöhahmosta, joka on taipuvainen alistumaan muiden tahtoon, ja jota muut henkilöhahmot käyttävät pelinappulanaan. Lanark on ikään kuin mitään sanomaton, paikasta toiseen vaeltava harmaa henkilöhahmo, johon ei tulisi kiinnittäneeksi huomiota, mikäli kertomus ei kertoisi juuri hänestä. Toisaalta kerronnan perusteella syntyy myös mielikuva hiljaisen miehen tunne-elämästä: kertoja kertoo ja kuvailee Lanarkin tunne-elämää jonkin 36

41 verran, ja alusta alkaen lukija oppii tuntemaan Lanarkin voimakkaasti tuntevana henkilöhahmona, joka ei juurikaan ilmaise tunteitaan muille henkilöhahmoille. Lanarkin henkilöhahmoja voi pohtia myös metafiktion näkökulmasta. Slomith Rimmon-Kenan pohtii henkilöhahmojen subjektiuden rakentumista kerronnan avulla ja kerronnan kautta erilaisissa metafiktiivisissä esimerkkiteksteissä. 11 Näiden tekstien avulla hän pohtii subjektiuden rakentumiseen liittyen myös menneisyyden rekonstruoimista tai konstruoimista. Rimmon-Kenan nostaa esille kuinka esimerkkiteksteissä menneisyyden rekonstruoiminen tai konstruoiminen on suurelta osin yksilön tai ryhmän historiaa, ja yritys representoida todellisuutta liittyy jonkun tietyn yksilön "todellisen elämän" representoimisen projektiin. (Rimmon-Kenan 1996: 56) Lanarkissa on havaittavissa Rimmon-Kenanin mainitsemia, menneisyyden rekonstruoimiseen ja todellisuuden representoimiseen liittyviä piirteitä heti kertomuksen alussa. Lanarkin tarina alkaa kahvila Elitestä kirjan kolme ensimmäisessä luvusssa. Kuitenkin, kuten edellä on jo tullut esille, kronologisesti 'oikeassa' järjestyksessä ajateltuna Lanarkin tarina alkaa jo aikaisemmin: tyhjästä junanvaunusta kirjan kolme kolmannessa luvussa (The Manuscript). Tämä luku rekonstruoi lukijalle pienen palan Lanarkin menneisyyttä, ja liittyy sekä henkilöhahmo Lanarkin yritykseen representoida "todellisuutta" että siihen, kuinka Lanark kaunokirjallisena teoksena esittää representoivansa todellisuutta. Lisäksi kirjoissa yksi ja kaksi rekonstruoidaan Thaw'n elämä, joka on myös oletettavasti Lanarkin menneisyys, kertomalla se Lanarkille. Tämän kerronnan prosessin, Thaw'n todellisuuden representoinnin kautta ikään kuin konstruoidaan ja representoidaan lukijalle Lanarkin oma "todellinen elämä". Lisäksi molemmat prosessit tapahtuvat narratiivin avulla ja narratiivin kautta, ja tätä kautta liittyvät luvussa 2.4 mainittuun kerronnan/luomisen paradoksiin. Nykyisyyden konstruoiminen menneisyyden rekonstruoimisen kautta rakentaa Lanarkia subjektina. Kun tarina alkaa, lukija ei tiedä henkilöhahmosta nimeltä Lanark mitään, vaan kulkee Lanarkin kanssa yhtä matkaa menneisyyteen etsimään viitteitä siitä, kuka Lanark mahdollisesti on. The Manuscript luvun kautta lukijalle paljastuu esimerkiksi se, että Unthankiin saapuessaan Lanarkilla oli matkatavaroidensa joukossa mahdollisesti hänen henkilöllisyyteensä viittavia papereita, jotka hän kuitenkin heitti ikkunasta ulos. Lanark ei 11 Rimmon-Kenanin käsittemiä tekstejä ovat Faulknerin Absalom, Absalom!, Nabokovin The Real Life of Sebastian Knight, Brooke-Rose'n Thru, Beckettin Company sekä Morrisonin Beloved. 37

42 lukenut papereita, eikä hän lukijalle esitetyn kertomuksen mukaan koskaan saa selville, mitä niissä mahdollisesti luki. Kaiken lisäksi Lanark ei edes tiedä tai muista omaa nimeään, ja ottaa nimekseen sanan, jonka näkee junan ikkunan lävitse radan varrella seisovasta kyltistä. Tästä kaikesta huolimatta Lanark käyttää myöhemmin tarinassa paljon aikaa siihen, että pyrkii selvittämään omaa menneisyyttään. Kuten jo luvussa 2.1 lyhyesti viittasin, Lanarkin henkilöhahmoa voi tarkastella myös postmodernistisen kirjallisuuden edustajana. Brian McHale yhdistää Lanarkin karnevalisoituun kertomukseen esittäen, että karnevalisoidun narratiivin, kuten Lanarkin, tyypillinen juoni on pikareskimainen seikkailutarina, jossa pícaro, kuten Lanark, ei etsi sosiaalista tai taloudellista etenemistä, vaan vastauksia 'perimmäiseen kysymykseen'. McHalen mukaan perimmäisten kysymysten filosofinen takaa-ajo johdattaa pícaron maailmansa äärille, tai jopa äärien ylitse. Hän vierailee taivaassa, helvetissä tai toisilla planeetoilla ja kytkeytyy perimmäisiin kysymyksiin noiden maailmojen asukkaiden kanssa. (McHale 1987: 172) Lanarkin henkilöhahmosta puhuessaan McHale toteaa, että karnevalisoidun kirjallisuuden aihepiiri menee osittain päällekkäin fantasia- ja tieteiskirjallisuuden genren kanssa, ja sitä kautta myös fantasia- ja tieteiskirjallisuuden postmodernististen mukaelmien kanssa. McHale painottaa myös sitä, että karnevalisoidulle kirjallisuudelle luonteenomaiset teemat ovat luonteenomaisia teemoja myös postmodernistiselle fiktiolle. Filosofisen pikareskiromaanin teema pysyy postmodernistisissa seikkailukertomuksissa, joissa pícaro, kuten Lanark, lähtee perimmäisten kysymysten takaa-ajoon vyöhykkeen paradoksaalisten avaruuksien halki. (mts. 173) Taiteilijan muotokuva Henkilöhahmoista kertovia piirteitä tarkastellessaan Nylund erottaa kolme eri tapaa saada tietoa henkilöhahmosta. Nylund kutsuu eksplisiittiseksi tapaa, jossa henkilöhahmo voi "analysoida itseään ja "verbalisoida" tai muuten tuoda julki tuntemuksiaan tai puhua itsestään jollekin toiselle" (Nylund 2004: 82). Nylundin mukaan ominaisuudet ovat tällöin selkeitä ja yksiselitteisiä, mutta hän huomauttaa kuitenkin, että henkilöhahmon mahdollinen epäluotettavuus tulee ottaa huomioon. 38

43 Implisiittiseksi Nylund kutsuu tapaa tulkita henkilöhahmon tekoja, joista voimme päätellä minkälainen henkilöhahmo on. (mts. 82) Thaw'n kohdalla tästä toimii hyvänä esimerkkinä tilanne, jossa Thaw'n sisko Ruth kaataa tahallaan maitoa Thaw'n piirustuksen päälle. Thaw saa raivokohtauksen ja lyö siskoaan, mutta kuitenkin Ruthin tekemän kiusan vuoksi hän saa uuden idean piirustustaan varten, ja on jälkeenpäin onnellinen asian saamasta käänteestä, ymmärtämättä (tai haluamatta ymmärtää), että on saanut vakavaa vahinkoa aikaiseksi itsensä ja siskonsa välisessä suhteessa. Thaw ajattelee vain piirustustaan ja uuden idean potentiaalia. (L: 237) Kolmanneksi tavaksi saada tietoa henkilöhahmosta Nylund määrittelee tahon, joka sijaitsee varsinaisen tarinan ulkopuolella. Tällöin "kertoja tuo lukijan tietoisuuteen henkilöhahmoa koskevia seikkoja. Lisäksi henkilöhahmo voi tehdä jotakin toiselle henkilöhahmolle, joka määrittää jälkimmäistä tai houkuttelee tämän määrittämään itseään" (Nylund 2004: 82). Tämä kolmas tapa tulee Lanarkissa voimakkaasti esille, ja käsittelen sitä erikseen seuraavassa luvussa. Esimerkkejä löytyy paljon sekä Lanarkin että Thaw'n henkilöhahmoa tarkasteltaessa, mutta ei juurikaan muista teoksen henkilöhahmoista. Thaw'n kohdalla ulkopuolinen havaitsija eli kertojana toimiva oraakkeli aloittaa informaation tuottamisen Thaw'n lapsuudesta. Muutamaa sivua aikaisemmin olleen Interludin perusteella lukija ymmärtää, että kertojana toimii oraakkeli. Thaw kuvataan vaikeaksi lapseksi. Pienenä hän usein kieltäytyy syömästä ruokaansa, ja saa hysteerisiä kohtauksia joiden päätteeksi hän pahoinpitelee itseään. Thaw myös kuvittelee tappavansa itsensä. (L: 123) Vanhemmat koettavat kasvattaa Thaw'ta sekä rohkaisemalla että rankaisemalla. Luonteeltaan Thaw ei ole agressiivinen, vaan pikemminkin herkkä, tunneälykäs, jääräpäinen ja erittäin pessimistinen poika. Thaw'n negatiivinen ja pessimistinen asenne mainitaan usein. (L: , ) Useissa kohdin kertomusta käy ilmi, että vanhemmat koettavat valmentaa ja opettaa Thaw'ta kasvamaan itsenäiseksi ja selviämään maailmassa. He myös koettavat saada Thaw'ta pääsemään eroon pessimistisestä asenteesta. Lisäksi vanhempien toiveena on, että Thaw kouluttaisi itsensä hyvään ammattiin, kuten esimerkiksi lääkäriksi. Thaw itse on lähes alusta pitäen turhautunut koulunkäyntiin ja haaveilee taiteilijan urasta. Nuorempana Thaw useaan otteeseen ilmaisee, että hän ei halua mennä kouluun, ja vanhempana hän reputtaa tutkintonsa. Lisäksi Thaw'lla on vaikeuksia keskittyä niihin pääasiassa matemaattisiin aineisiin, jotka ovat hänelle vaikeita. Thaw'n lahjakkuus ja kiinnostus 39

44 koulunkäynnin osalta suuntautuu taideaineisiin kuten maalaamiseen ja kirjoittamiseen. Lopulta Thaw kuitenkin valitsee koulussa yliopisto-opinnot mahdollistavan suuntaumisvaihtoehdon, vaikka koulunkäynti on hänelle vain välttämätön paha. (L: 150) Hänellä ei myöskään ole juurikaan ystäviä koulussa. He was friendly with other boys but had no friends and rarely tried to make them. Apparent life was a succession of dull habits in which he did what was asked automatically, only resenting demands to show interes. His energy had withdrawn into imaginary worlds and he had none to waste on reality. (L: 157) Thaw'n hahmoa voi tarkastella myös edellisessä luvussa esille tulleiden, Maria Nikolajevan hahmottelemien esimerkkien tavoin tarinan tasolla. Lukija voi esimerkiksi pohtia henkilöhahmon paikkaa kertomuksessa. Näin voi havainnoida, kuinka Duncan Thaw'n tarina keskittyy kertomuksen edetessä koko ajan enemmän Thaw'n henkilöhahmoon. Thaw'n ollessa pieni hänen perhettään kuvataan myös jonkin verran, mutta sitä mukaa kun Thaw kasvaa, kertoja kuvaa enemmän ja enemmän Thaw'n ajatuksia, mielialoja, tekoja sekä hänen jokapäiväistä elämäänsä. Perheen rooli kertomuksessa pienenee koko ajan. Varsinkaan Thaw'n siskosta Ruthista ei kerrota juuri mitään, ja satunnaisia dialogeja lukuunottamatta hänen roolinsa kertomuksessa jää hyvin pieneksi. Henkilöhahmojen keskinäisiä suhteita tarkasteltaessa käy monta kertaa ilmi, että Thaw on epäsosiaalinen, ja lapsesta saakka useimmat hänen ihmissuhteensa ovat lähes poikkeuksetta epäonnistuneita. Myöhemmällä iällä Thaw vetäytyy yhä enemmän ja enemmän mielikuvitusmaailmoihinsa, joita kertoja myös kuvailee yksityiskohtaisesti. Sosiaalisissa tilanteissa Thaw'lla on tarve tuoda itseään esille niin paljon, että orastavat ystävyyssuhteet lopahtavat sen vuoksi lähes poikkeuksetta alkuunsa. Myöhemmin teini-iässä hän pyrkii luomaan itsestään intellektuellin ja salamyhkäisen vaikutelman herättääkseen ihmisten mielenkiinnon. Kuitenkaan hän ei ilmeisesti juurikaan kiinnitä huomiota ulkonäköönsä. Kertoja viittaa tähän seikkaan muun muassa toteamalla, että Thaw ei koskaan harjannut tai kammannut hiuksiaan. (L: 169) Thaw'n henkilöhahmoa on siis hedelmällistä tarkastella tarinan ulkopuolella olevan tahon kautta ja Nylundin mainitsemalla implisiittisellä tavalla. Thaw'n henkilöhahmoa implisiittisellä tavalla tarkasteltaessa lukija alkaa käsittää viimeistään siinä vaiheessa, kun Thaw hyväksytään Taidekouluun, että Thaw ei todennäköisesti koskaan tule saamaan mitään valmista aikaiseksi. Koko Taidekoulun aikana hän saa ehkä muutaman piirustuksen ja maalauksen valmiiksi asti, 40

45 mutta myöhemmin opintojensa aikana, kun hänelle myönnetään erivapauksia koulusta, hänellä ei ole esittää valmiita töitä. (L: 314) Konkreettisesti Thaw'n saamattomuus ilmenee ja paljastuu lukijalle viimeistään siinä vaiheessa, kun Thaw saa työtehtäväkseen maalata Cowlairs Parish Church'in. Kirkon pappi ja henkilökunta ovat ajatelleet pientä seinämaalausta (L: 309), mutta Thaw'lla on suurempia suunnitelmia. Hän ideoi Raamatun luomiskertomukseen pohjautuvan maalauksen, joka peittää niin katon kuin suuren osan seinistäkin. (L: ) Thaw saa koulusta vapaata ja alkaa maalata kirkkoa syksyllä. Aluksi hän arvioi maalaamisen kestävän kolme kuukautta, mutta pääsiäiseen mennessä hän ei ole saanut työtä valmiiksi. Tällöin siihen on kulunut seitsemän kuukautta. Kirkon henkilökunta on hermostunut Thaw'n toimintaan jo useaan otteeseen, mutta pääsiäisen tienoilla heidän kärsivällisyytensä on todella koetuksella. (L: 320) Thaw ei kuitenkaan saa maalausta valmiiksi. Henkilöhahmon tarkasteleminen implisiittisellä tavalla luo Thaw'n kohdalla yhteyksiä metafiktioon taiteen tekemisen kautta. Olennaista tässä on se, että kun Thaw tekee taidettaan, lukijalle taiteen tekemistä kuvataan verbaalisesti, kuten Alison Leekin huomauttaa. (Lee 1990: 99) Taiteen tekemisen kuvaaminen verbaalisesti avaa yhteyden metafiktioon siinä mielessä, että kuten olen pyrkinyt aiemmin tuomaan esille, metafiktiossa on kyse juuri taiteen tekemisen keinojen paljastamisesta, toisin kuin realistisessa kirjallisuudessa. Thaw'n maalaustaiteen tekemisen kuvaamisen kautta kertomus paljastaa lukijalle kuinka maalaustaidetta tehdään, ja sitoo Thaw narratiivin ja Thaw'n henkilöhahmon metafiktiivisen kirjallisuuteen. Thaw-narratiivin ja Thaw'n henkilöhahmon taiteen tekemiseen liittyvän metafiktiivisen kytköksen kautta on myös havaittavissa yhteys taideinstituutioon ja sitä kautta yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Yhteiskunnan ja instituutioiden kautta tarkasteltuna Lanark ja Thaw'n henkilöhahmo kytkeytyvät myös poliittisiin ja ideologisiin kysymyksiin. Näitä seikkoja tarkastelen tarkemmin luvuissa neljä ja viisi. Seuraavassa alaluvussa palaan tarkemmin tarkastelemaan Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmoja pohtimalla sitä, kuinka henkilöhahmon subjektiutta rakennetaan metafiktiivisessä tekstissä Olet sitä mitä muut sinusta sanovat Rimmon-Kenanin henkilöhahmoja koskevat pohdinnat liittyvät luvussa 2.4 käsittelemääni luomisen/kuvailemisen paradoksiin. Rimmon-Kenan käsittelee tätä paradoksia termien 'representation' ja 'creation' kautta. Termillä 'creation' eli luominen Rimmon-Kenan viittaa 41

46 siihen, kuinka tarinassa ja tarinan eri tasoilla luodaan henkilöhahmoja (kuinka esimerkiksi subjektiutta ja minää rakennetaan) kerronnan kautta, esimerkiksi fokalisaation ja narratiivin kerrostumisen avulla. Termin 'representation' kautta tulee esille näkemys narratiivin roolista; sen sijaan että nähtäisiin narratiivi representaationa jostakin, narratiivi nähdään luomisena. Olennaista on myös se, että henkilöhahmon subjektiviteetti voi rakentua sille, mitä muut henkilöhahmot jostakin toisesta henkilöhahmosta sanovat: The problematic status of subjetivity is dramatized in this novel (Absalom, Absalom!) by two main features of narration As a result, the subjectivity of the non-narrating characters is, to a large extent a construction by other: You are what others say about you. Conversely, the narrating characters become subjects by telling about others, or rather "living," enacting the objects of their narration: You are what you say (performatively) about others. (Rimmon-Kenan 1996: 25) Lanarkin henkilöhahmoja ajateltaessa Lanark ja Thaw nousevat selvästi teoksen tärkeimmiksi henkilöhahmoiksi. Lisäksi kertomus fokalisoidaan heidän kauttaan. Kun pohtii, kuinka näitä kahta henkilöhahmoa lähestyisi tai tarkastelisi, on syytä kiinnittää huomiota myös teoksen muihin henkilöhahmoihin. Tässä voi huomioida myös sen, että henkilöhahmoista kertovia piirteitä tarkastellessaan Niklas Nylund erotteli kolme tapaa saada tietoa henkilöhahmosta (ks. s ). Näiden lisäksi hän mainitsee neljännen tavan: "Voidaan ajatella, että henkilöhahmojen mielipiteet ja lausunnot muista henkilöhahmoista muodostavat vielä yhden tavan saada informaatiota henkilöhahmoista" (Nylund 2004: 82). Sekä Lanarkin että Thaw'n kohdalla kertoja kertoo ja kuvailee henkilöhahmojen ajatuksia, tunteita ja käytöstä. Kertojan välityksellä Lanarkista ja Thaw'sta välitetään lukijalle tietynlainen kuva, jota täydentää ja muuttaa edellä mainittu "olet sitä mitä muut sanovat sinusta" -ajatus. Kertojan kerronnan perusteella syntyy mielikuva siitä, että Thaw on mielikuvitusmaailmoihinsa vetäytyvä ujonlainen poika. Myöhemmin tällaiset mielikuvat alkavat särkyä, kun kertojan kerronnan lisäksi mukaan tulee muiden henkilöhahmojen Thaw'ta koskevia kommentteja. Yksi Thaw'n harvoista ystävistä on henkilöhahmo nimeltä Coulter. Coulterin mielestä Thaw yrittää vaikuttaa ylivertaiselta muihin verrattuna tai saada itsensä kuvittelemaan, että hän on ylivertainen muihin verrattuna, ja hän myös sanoo sen suoraan. (L:163) "You scare me sometimes Duncan. The things you say arenae altogether sane. It all comes down of wanting to be superior to ordinary life" (L: 166). Tässä yhteydessä Coulter osoittaa viereisessä pöydässä istuvan luokkatoverinsa sarjakuvaa, jossa esitetään uimapukuun pukeutunut nainen yhteenkietoutuneena käärmeen kanssa. Coulter sanoo Thaw'lle: "That picture makes your cock prick. Admit you're like the rest of us" (L: 165). Kommentti saa 42

47 Thaw'n hämmentymään. Kuitenkin, esimerkiksi Coulterin puheiden perusteella, mielikuvat ujosta ja yksinäisestä pojasta alkavat muuttua, ja niiden tilalle alkaa muodostua toisenlainen käsitys Thaw'n henkilöhahmosta: ylimielisestä ja muihin alentuvasti suhtautuvasta nuoresta miehestä. Tätä vaikutelmaa lisäävät myöhemmät, pääasiassa Thaw'n negatiivista suhtautumista koulutukseensa kuvaavat dialogit Thaw'n ja tämän koulutovereiden sekä koulun henkilökunnan välillä. Thaw ei hyväksy sitä mitä opettajat koulussa pyrkivät hänelle opettamaan. Näin käy heti ensimmäisellä tunnilla, jolloin oppilaat aloittavat piirtämisen yksinkertaisista perusasioista. Thaw sanoo: "This is incredible." "What is?" "Art from a dead light bulb." "Not exiting, I admit, but perhaps we should learn to walk before we run." He had a bland fee-paying school dialect and Thaw detested him" (L: 225). Ajan myötä Thaw'lle tulee aina vain tärkeämmäksi hänen oma taiteensa ja sen tekeminen. Oman taiteen tekeminen tulee lopulta niin tärkeäksi, että Thaw ei suostu menemään taidekoulun loppukokeisiin, vaikka se on edellytys koulusta valmistumiselle. Taidekoulun johtaja yrittää selittää Thaw'lle kuinka yhteiskunnan toiminnot riippuvat ihmisten tekemistä sopimuksista ja niistä kiinni pitämisestä. Johtaja selittää asiaa sen vuoksi, että Thaw on stipendinsä takia sopimuksen varassa opiskeleva oppilas. (L: 322) Thaw kuitenkin kieltäytyy suorittamasta loppukokeita, sillä ne vaarantavat hänen maalauksensa. Mikään ei ole niin tärkeää kuin hänen maalauksensa. (L: 323) Koulun johtaja suuttuu Thaw:lle: "I have never in my life heard such a display of intellectual arrogance. You have made me more miserable than I've felt for many years. You have sat smugly declaiming that black is white and evidently expecting me to agree" (L: 323). Kokonaisuuden perusteella syntyy vaikutelma siitä, että loppujen lopuksi sekä Lanark että Thaw rakentuvat subjekteina hyvin paljon sille, mitä muut heistä sanovat. Lanarkin ja Thaw'n tunteet, ajatukset ja luonteenpiirteet tulevat parhaiten esille vuorovaikutustilanteissa muiden henkilöhahmojen kanssa esimerkiksi dialogipaikoissa tai kertojan kuvaillessa kertomuksen muita henkilöhahmoja. Näin Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmoista saa paremman ja laajemman käsityksen, kun heitä lähestyy muiden henkilöhahmojen kautta. Gloopy on hyvä esimerkki sivuhenkilöhahmosta, jonka kautta lukijalle paljastuu enemmän tietoa Lanarkista. Gloopy on ensimmäinen henkilöhahmo, jonka Lanark tapaa Unthankissa. 43

48 Lanark ei kuitenkaan pidä Gloopysta ja hankkiutuu tästä pian eroon. Myöhemmin Lanark tapaa Gloopyn sattumalta eräissä juhlissa, mutta vaihtaa tämän kanssa vain muutaman sanan. Gloopy syyttää Lanarkia ilkeydestä, johon Sludden toteaa, että Gloopy ei tunne Lanarkia Sluddenin mukaan Lanark on vain liian vakava kaiken aikaa. (L: 26-7) Tässä lyhyessä kohtauksessa kaksi eri henkilöhahmoa kuvaavat Lanarkin persoonaa tavalla, jota kertoja ei tee. Gloopy näkee Lanarkin ilkeänä, Sludden puolestaan väärin ymmärrettynä. Toisena esimerkkinä Lanarkia kuvailevasta sivuhenkilöhahmosta toimivat mainiolla tavalla instituutissa työskentelevät tohtorit Ozenfant ja Munro. Ozenfant kysyy Lanarkilta, kuinka tämä kuvailisi itseään, johon Lanark vastaa, että hän ei pysty kuvailemaan itseään. Ozenfant pyytää tohtori Munroa kuvailemaan Lanarkia, ja Munro vastaa Lanarkin olevan itsepäinen ja epäluuloinen, mutta "kapealla tavalla älykäs" (L: 67). Kolmas henkilöhahmo, jonka kautta Lanarkista syntyy lukijalle hyvin erilainen käsitys kuin kertojan kuvaamana, on Rima. Rimasta kehittyy myöhemmin eräänlainen peili, josta Lanarkin persoona heijastuu lukijalle yleensä negatiivisella tavalla. Lanark tutustuu Rimaan kunnolla vasta instituutissa, jossa Rima toipuu sairaudestaan (josta tarkemmin luvussa 3.3) Lanarkin huoneessa, ja he viettävät lähes kaiken aikansa yhdessä. Rima kuitenkin ilmaisee epävarmuutensa Lanarkin suhteen useaan kertaan. Hän pohtii ääneen sitä, kuinka voi tehdä jonkun onnelliseksi, jos ei ymmärrä tätä, tarkoittaen puheillaan Lanarkia. (L: 97) Lisäksi Rimalle ja Lanarkille tulee riitaa ja mykkäkoulua instituutin ruuasta, jota Lanark haluaa Riman syövän, vaikka ei itse pysty syömään sitä. Rima uskoo, että jos hän syö ruokaa, Lanark halveksii häntä sen vuoksi. (L: ) Nämä ristiriidat ratkeavat kun Lanark ja Rima saavat luvan lähteä instituutista takaisin Unthankiin. Rima kuitenkin ilmaisee halukkuutensa jäädä instituuttiin (L: 369), mutta Lanark valitsee lähtemisen, ja he lähtevät niin kutsutun vyöhykkeen kautta matkaamaan kohti Unthankia. Käsittelen Lanarkin vyöhykkeestä kertovaa lukua 33 (Chapter 33 A Zone) tarkemmin alaluvussa Tässä otan vyöhykkeestä kertovan luvun esille siksi, että siellä matkatessaan Lanark ja Rima käyvät useita keskusteluja, joiden kautta lukijalle syntyy parempi käsitys Lanarkin ja Riman keskinäisestä suhteesta sekä Lanarkin että Riman henkilöhahmoista. Tällä viittaan Riman mielipiteisiin Lanarkista, jotka matkan aikana paljastuvat varsin raadollisiksi. 44

49 Matka vyöhykkeelle alkaa Riman osalta masentuneissa merkeissä; Rima masentuu jo ennen kuin he pääsevät vyöhykkeelle. Hän piristyy hiukan, kun Lanark toiveikkaasti huomauttaa, että Unthankiin ei luultavasti ole pitkä matka. Rima mainitsee ystäviä, joita Unthankissa kahvila Elitessä on. Lanark toteaa: "I hope we can make better friends than those." Rima sanoo: "You're a snob Lanark. I knew you were insensitive, but I never thought you were a snob" (L: 375). Ennen matkaa Rima ei ole juurikaan kommentoinut Lanarkia henkilönä tämän olemusta, luonnetta tai persoonallisuutta. Matkan aikana hän alkaa kuitenkin kommentoida Lanarkin sanomisia ja tekemisiä, ja syyttelee tätä monenlaisista asioista. Tätä kautta paljastuu Riman negatiivinen käsitys Lanarkin persoonallisuudesta, sillä keskustelut Riman ja Lanarkin välillä vaikuttavat enimmäkseen tulehtuneilta. Matkan aikana Lanarkille myös selviää, että Rima ei rakasta häntä. Lanark stood still, stunned, and said, "Don't you love me?" She said impatiently, "I like you, Lanark, and of course I depend on you, but you aren't very inspiring, are you?" He stared at the air, pressing a clenched fist to his chest and feeling utterly weak and hollow. (L: 387) Keskustelu ei johda mihinkään, ja matka jatkuu jälleen kerran. Viimeisellä osuudella Unthankiin he riitelevät lisää. Jossakin vaiheessa Lanark huutaa Rimalle: "Everything I say makes you think I'm evil!" "You are evil! You can't make me happy! You must be evil!" Lanark stood gasping dumbly. Every comforting phrase which struck him was accompanied by a knowledge of how she would twist it into a hurt. (L: 395) Matka vyöhykkeen halki on eräänlainen käännekohta Lanarkin ja Riman välisessä suhteessa: Lanarkille selviää, mitä Rima hänestä oikeasti ajatteleee. Myös lukijalle rakentuu Lanarkista hyvin toisenlainen kuva Lanarkin ja Riman välisten dialogien kautta, kuin heterodiegeettisen kertojan kuvauksen kautta. 3.2 Yksi elämä neljässä kirjassa? Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmojen ambiguiteetti Suuri osa Lanarkia käsittelevästä tutkimuksesta lähestyy teosta siitä näkökulmasta, että Lanark ja Duncan Thaw ovat yksi ja sama henkilö. Esimerkiksi Graig Cairns, Randall Stevenson ja Alison Lumsden (Cairns 1981; Lumsden 1993; Stevenson 1991) ovat omaksuneet tämän lähtökohdan, jonka perusteella teoksen voi nähdä rakentuvan siten, että Lanarkin elämä on 45

50 jonkinlainen Thaw'n jälkielämä, ja että Lanarkin maailma edustaa jonkinlaista apokalyptista todellisuutta Thaw'n todellisuuden irvikuvana. Tätä asetelmaa teoksessa tukevat teoksen alaotsikko, A life in four books, sekä henkilöhahmo Nastler. (esimerkiksi L: 481, 493) Jos teosta lähestyy tästä näkökulmasta, tällöin voi myös ajatella, että Lanarkin maailma on fiktiota Thaw'n maailmasta. Lanarkin perusteella ei kuitenkaan voi vahvistaa sitä, että Thaw ja Lanark ovat sama henkilöhahmo. Richard Toddin essee "The intrusive author in British postmodernist fiction" on tähän mennessä ainoa löytämäni Lanarkia koskeva tutkimus, jossa todetaan, että Lanark- ja Thaw-narratiivien keskinäiselle suhteelle ei saada vastausta teoksen perusteella. (Todd 1987: 126, 130) Todd pysyttelee myös myöhemmin tekemässään Lanarkia koskevassa tutkimuksessa sillä kannalla, että kirjojen kolme ja neljä sekä yksi ja kaksi väliseen suhteeseen ei saada vastausta. (Todd 1996: 142) Kuitenkin Todd molemmissa tutkimuksissaan puhuu jatkosta, jonka kirjat kolme ja neljä tarjoavat Thaw-narratiiville heijastamalla 'aikaisempia kirjoja'. Lisäksi Todd puhuu 'surrealistisesta jälkielämästä', jonka Lanark kokee Unthankissa ja Provanissa. (Todd 1987: 126; 1996: 142) Vaikka Todd ei käytä termiä ambiguiteetti, hänen analyysiinsa voi lisätä, että Lanarkissa ilmenee ambiguiteettia eli moniselitteisyyttä tai hämäryyttä, jonka vuoksi selkeitä päätelmiä henkilöhahmojen keskinäisestä suhteesta ei yksinkertaisesti voi tehdä. Teoksen voi siis ajatella rakentuneen myös siten, että Lanark ja Thaw ovat kaksi eri henkilöhahmoa. Tämäkin lähestymistapa on perusteltua. Tätä asetelmaa tukevat esimerkiksi Riman mielipide siitä, että oraakkelin kertoma Lanarkin tarina eli kirjasta yksi ja kaksi koostuva Thaw-narratiivi, olikin Rima oma tarina. (L: 357) Myös eräs alaviite samalla sivulla, jolla Nastler kertoo Lanarkille tämän olevan Thaw, nakertaa pohjaa pois siltä ajatukselta, että Thaw'n ja Lanark ovat sama henkilö: But the fact remains that the plots of the Thaw and Lanark sections are independent of each other and cemented by typographical contrivances rather than formal necessity. A possible explanation is that the author thinks a heavy book will make a bigger splash than two light ones. (L: 493) Toki on otettava huomioon se, että ääni joka tässä ja muissa alaviitteissä puhuu ja kertoo, voi aivan hyvin olla epäluotettava. Silti tämän ääni on olemassa, ja sen kylvämä epäluotettavuuden siemen jää itämään. Näin ollen mielestäni voi myös hyväksyä sen lähtökohdan, että Thaw ja Lanark eivät ole sama henkilö, kuten Richard Toddkin tutkimuksessaan toteaa. (Todd 1985: 46

51 130) Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan muuta sitä, että Lanarkissa on neljä eri kirjaa sekä Prologi, Interludi ja Epilogi, jotka kertovat kahden tai useamman henkilöhahmon tarinan. Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmojen monimutkaista suhdetta hämmentävät vielä Lanarkissa tapahtuvat muutamat muodonmuutokset, joita käsittelen tarkemmin alaluvussa 3.3. Muodonmuutokset sivuavat Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmoja Riman kautta; muodonmuutoksen kourissa kamppaileva Rima luo yhteyden Lanarkin ja Thaw'n välille jo kirjassa kolme, ennen kuin lukija edes tietää kuka Thaw on. Rima on muuttumaisillaan lohikäärmeeksi instituutissa sijaitsevassa lohikäärmekammiossa, ja Lanark on lähetetty paikalle hoitamaan häntä. On erittäin mielenkiintoista, että ärsyyntyessään pahasti lohikäärme huutaa Lanarkille seuraavia asioita: "Oh, I know you Thaw, I know all about you, the hysterical child, the eager adolescent, the mad rapist, the wise old daddy, oh, I've suffered all your tricks and know how hollow they are so don't weep! Don't dare to weep. Grief is the rottenest trick of all" (L: 88). Lohikäärme siis kutsuu Lanarkia Thaw'ksi, vaikka Lanarkilla ei vielä tässä kohtaa kertomusta ole mitään tietoa siitä, kuka Thaw on. Hän ei ole vielä kuullut oraakkelin kertomusta eli kirjojen yksi ja kaksi sisältämää Thaw'n tarinaa, koska kertomus ei ole vielä edennyt sinne asti. Myöskään lukija, joka lukee Lanarkia ensimmäistä kertaa, ei tiedä kenestä lohikäärme puhuu. Lohikäärme kutsuu Lanarkia Thaw'ksi myös myöhemmin. Lanark astuu sisälle kammioon ja käy lohikäärmeen kanssa seuraavan keskustelun: "Rima". The voice answered with a throb of delight. "Is that you, little Thaw? Have you come to say goodbye? I'm not cold now, Thaw, I'm warm and soon I'll be shining" (L: 94). Se, että lohikäärme puhuu Thaw'sta ja osoittaa sanansa Lanarkille, viittaisi luonnollisesti siihen, että Lanarkin ja Thaw'n välillä on yhteys. Muodonmuutoksen kourissa oleva henkilöhahmo osoittautuu Rimaksi, joka onnistuu välttämään muutosprosessin Lanarkin avulla. Riman parannuttua Lanark ja Rima keskustelevat siitä, että lohikäärmekammiossa Rima kutsui Lanarkia Thaw'ksi: She pondered and said finally, "Yes, I dreamed a lot of strange things in that armour. You were called Thaw, or Coulter, and we stood on a bridge at night with the moon above us and an old man watching from among some trees. You wanted to kill me. I don't remember the rest". (L:103) Tämä keskustelu johtaa lopulta siihen, että Lanark haluaa tietää enemmän menneisyydestään ja saa yhteyden oraakkeliin. 47

52 Edellä esitetyn perusteella voi todeta, että Lanarkissa tulee esille jonkin verran Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmoa yhdistäviä seikkoja. Näiden lisäksi voi sanoa, että Thaw'n ja Lanarkin henkilöhahmoissa on useita piirteitä, jotka yhdistävät heitä toisiinsa. Molemmilla henkilöhahmoilla on voimakas tunne-elämä, mutta molemmat ovat myös sulkeutuneita, voisi sanoa jopa epäsosiaalisia, ja molemmilla on myös ongelmia ihmissuhteidensa kanssa, etenkin naissuhteissa. Näitä ongelmia kuvaa osuvasti ilmaisu epäonnistuneet ihmissuhteet. Kumpikaan miehistä ei pysty ylläpitämään suhdetta naisen kanssa, Thaw hädin tuskin edes aloittamaan sellaista. Thaw'n ja Lanarkin henkilöhahmoja yhdistää myös se, että molemmat henkilöhahmot saavat etuoikeuksia niissä yhteisöissä, joissa he ovat läsnä. Lanarkin etuoikeudet ilmenevät lähinnä instituutissa, jossa hän työskentelee professori Ozenfantin alaisuudessa. Ozenfantin mukaan Lanarkin etuoikeuksiin instituutissa lukeutuvat muun muassa yleisen osaston käyttäminen yksityismajoitukseen ja Ozenfantin nimen hyödyntäminen instituutissa, seikkoja joista Ozenfant Lanarkia myöhemmin tarinassa syyttää. (L: 87) Thaw puolestaan saa lisävapauksia Taidekoulussa. Lisäksi molempia henkilöhahmoja yhdistävät terveysongelmat, joita käsittelen tarkemmin seuraavassa luvussa. Kaikista Thaw'n ja Lanarkin henkilöhahmoja yhdistävistä seikoista huolimatta olen edelleen sitä mieltä, että teoksen perusteella ei voida vetää lopullisia johtopäätöksiä siitä, että Thaw ja Lanark ovat yksi ja sama henkilöhahmo. Tämä näkökulma perustuu yksinomaan kertomukseen itseensä, jonka perusteella luotettavia ja varmoja johtopäätöksiä ei tämän asian suhteen voi mielestäni tehdä Muodonmuutoksia: matka fantastiseen alkaa "Kutsumme sitä dragonhideksi" Lanarkissa esille tulevat muodonmuutokset ilmenevät pääasiassa teoksen henkilöhahmojen kautta, ja tapahtuvat kirjoissa kolme ja neljä, pääasiassa Unthankissa ja instituutissa. Molemmat yhteisöt ovat tiloja, jotka ovat ikään kuin tienristeyksiä. Henkilöhahmot, jotka kokevat muodonmuutoksia, ovat saapuneet näihin yhteisöihin muista yhteisöistä, ja heissä on havaittavissa muodonmuutoksia sekä takaisin ihmishahmojen muotoon että ihmishahmosta johonkin muuhun hahmoon. Marina Warnerin mukaan "tales of metamorphosis often arose in spaces (temporal, geographical, and mental) that were crossroads, cross-cultural zones, points 48

53 of interchange on the intricate connective tissue of communications between cultures" (Warner 2004: 17). Voisi ajatella, että sekä Unthank että instituutti ovat tällaisia kulttuurien kohtauspaikkoja, risteysalueita, joilla muodonmuutoksia tapahtuu. Muodonmuutokset ilmenevät Lanarkin eri henkilöhahmoilla eri tavoilla. Ensimmäisiä viitteitä muodonmuutoksesta on havaittavissa jo kertomuksen alussa. Lanark joutuu Unthankiin saapuessaan lääkärintarkastukseen, jossa hänen oikeasta kyynärpäästään löytyy laikku mustunutta ja kovettunutta ihoa. Lanark haluaa tietää mikä laikku on. Lääkärin mukaan Lanarkilla on sairaus nimeltä dragonhide. (L: 21) Lanark haluaa tietää, kuinka sairautta hoidetaan, ja lääkäri vastaa, että Lanarkin ei pitäisi kiinnittää koko asiaan huomiota. Lääkärin mukaan "it's a common illness, as common as mouths or softs or twittering rigor" (L: 21). Tässä vaiheessa dragonhideen viitataan yksinkertaisesti sairautena, mutta sen mahdollisista seurauksista ei kerrota mitään. Kerronnassa dragonhideen kuitenkin kiinnitetään huomiota: Lanark havainnoi, että hänen ollessaan väsynyt laikun ympärillä oleva terve iho alkaa kutista, ja hänen raapiessaan kutisevaa ihoa dragonhide-laikku leviää. (L: 23) Myös Rimalla on dragonhide. Tämä tulee esille teoksen alkupuolella kirjassa kolme, kun Lanark vierailee Riman luona. Riisuessaan Riman vaatteita Lanark huomaa, että tämän lapaluita peittää dragonhide. (L: 36) Riman dragonhidesta ei tätä lyhyttä mainintaa lukuunottamatta kerrota muuta. Lanarkin dragonhidea ja sen kehittymistä kertoja sen sijaan kuvailee useaan otteeseen. Dragonhide alkaa kehittyä nopeasti sen jälkeen, kun Rima heittää Lanarkin ulos yllä mainitun vierailun jälkeen. Vierailu ei siis päättynyt iloisissa merkeissä, ja kertoja kuvailee Lanarkin tunnetilaa sen jälkeen. "Now everything he heard or saw or remembered was pushing him toward panic" (L: 39). Kun Lanark kotona riisuutuu käydäkseen nukkumaan, kertoja kuvailee kuinka hän huomaa dragonhiden levinneen käsivarresta ranteeseen asti. (L: 39) Kertomuksessa on havaittavissa yhteys negatiivisten tunteiden ja dragonhiden leviämisen välillä. Epäonnistuneen vierailun jälkeen Lanarkin kehossa tapahtumassa oleva muodonmuutos alkaa käydä ilmeisemmäksi. Kertoja kuvailee, kuinka Lanarkilla ei ole haluja tehdä mitään tai tavata ketään. Hän vain nukkuu kotona, vaikka on tietoinen siitä, että dragonhide leviää nopeammin hänen nukkuessaan. Dragonhide leviääkin hänen koko käsivarteensa, mutta ei muualle. 49

54 [...] the lengt of the limb as a whole increased by six inches. The fingers grew stouter, with a slight web between them, and the nails got longer and more curving. A red point like rose-thorn formed on each knuckle. A similar point, an inch and a half long grew on the elbow and kept catching the sheets, so he slept with right arm hanging outside the cover onto the floor. (L: 40) Kuvaus Lanarkin muodonmuutoksen kourissa olevasta raajasta synnyttää mielikuvan matelijan raajasta. Matelijan raajasta voi vetää yhteyden siihen, kuinka jotkin matelijat kehittyvät munissa, ja syntymän hetkellä kuoriutuvat niistä ulos. Lanarkin muodonmuutoksen kourissa olevan raajan kuvauksessa matelijan kehitys tulee esille ikään kuin päinvastoin; aine, joka muuttaa henkilöhahmoa matelijamaiseen suuntaan kiteytyy ja kasvaa hänen ympärilleen peittäen hänet. Matelijan raajan synnyttämä ajatusyhteys keskiaikaiseen eskatologiaan on mielenkiintoinen: Warnerin mukaan muodonmuutos lukeutuu melkein minkä prosessin kautta hyvänsä paholaisen seurueeseen; paholaiset ja heidän palvelijansa sekä noidat ovat itsekin hirviömäisiä hybridejä muodoltaan, jotka kontrolloivat mutaation maagisia prosesseja. Warnerin mukaan muodonmuutos on juutalais-kristillisessä perinteessä merkinnyt harhaoppisuutta, epävakautta, perversioita, säädyttömyyttä ja hirviömäisyyttä. Warnerin mukaan muodonmuutos palvelee usein hyvän ja pahan erottamisessa toisistaan; kristittyjen taivaassa mikään ei ole muuttuvaa, kun taas helvetissä kaikki muodostyy yhteen ja uudelleen yhdistyy kammottaviksi sekoituksiksi, yhdistelmiksi, tuottaen hybridejä, hirviöitä ja mutantteja. (Warner 2004: 35-36) Lanarkin dragohide jatkaa muuttumistaan. Vuokraemäntä käy välillä katsomassa Lanarkia ja ehdottaa, että tämä hakisi töitä. Vuokraemäntä kertoo, että hänelläkin on sairaus, tosin erilainen kuin Lanarkilla. Vuokraemännän mukaan "[...] it's never spread very far because I have work to do" (L: 41). Vuokraemännän puheista huolimatta Lanark ei lähde ulos vaan makaa sängyssään tarkkaillen käsivarttaan. Lanark found the limb beginning to fascinate him. The colour was not really black, but intensely dark green. It looked diseased because it grew on a man, but considered by itself the glossy cold hide, the thorny red knuckles and elbow, the curving steel-blade claws looked very healthy indeed. (L: 41) Teoksessa kuvaillaan lyhyesti myös Gay nimisen henkilöhahmon tautia, joka ilmenee hänen kehossaan kasvavina suina. Gay näyttää taudin ilmentymän eli suun myös Lanarkille: He took a moment to recognize what lay on it. A mouth lay on it, grinning sarcastically. It opened and said in a tiny voice, "You're trying to understand things, and that interests 50

55 me." It was Sludden's voice. Lanark whispered, "Oh this is hell!" Gay's hand sank to her side. He saw that the soles of her feet were an inch above the pavement. (L: 45) Se, että ääni on kuuluu Sluddenille, tuo kertomukseen vahvan yllätyksellisen elementin, joka Warnerin mukaan liittyy muodonmuutoksiin. Muodonmuutosten kautta teoksessa on läsnä myös fantastinen elementti. (Warner 2004: 18) Gay'n tapaamisen jälkeen Lanark pakenee paikalta juosten ja täydessä paniikissa. Pian paniikin tilalle tulee epätoivo ja vahva halu päästä kaupungista pois. Hän tajuaa olevansa hautausmaalla ja huutaa ääneen haluavansa päästä pois. Lanark kiipeää hautausmaalla olevalla kukkulalle hämmentyneenä valosta, jonka näkee hohtavan kukkulalla olevalta kiviympyrältä. Erääseen kiviympyrän kivistä muodostuu suu, joka puhuu: "I am the way out" (L: 47). Kun Lanark kysyy suulta, mitä tämä tarkoittaa, suu siirtyy Lanarkin jalkojen juureen, johon avautuu kuilu. Lanark epäröi astua sisään, ja suu alkaa sulkeutua. Lanark tekee päätöksensä, riisuu vaatteensa suun antamien ohjeiden mukaisesti, ja astuu sisään. Hänen dragonhide-käsivartensa ei kuitenkaan päästä irti otetta suun hampaista, vaikka Lanark yrittää irroittaa otettaan. Käsivarsi alkaa nostaa Lanarkia takaisin kohti taivasta. Lanark huutaa suuta sulkeutumaan, jonka jälkeen hän putoaa kuiluun. (L: 48) Kuiluun pakenevan Lanarkin dragonhide-käsivarsi herättää ajatuksia myös Lanarkin ja Thaw'n keskinäistä suhteeseen liittyen: Lanark sairastuu dragonhideen, tautiin, joka peittää hänen normaalin ihonsa. Taudilla vaikuttaisi myös olevan mahdollisia yhteyksiä Lanarkin tunneelämään. Thaw'lla on astman lisäksi niin sanottu ekseema, joka on yleisnimitys erilaisille ihosairauksille, kuten ihottumalle ja ihon ärsyyntymiselle. Nämä sairaudet ovat myös selkeästi yhteydessä hänen tunne-elämäänsä. Thaw'n ekseema peittää hänen kehoaan kuten dragonhide peittää Lanarkin käsivartta. (esimerkiksi L: 344) Ekseema ei ole muodonmuutos, mutta toimii vaikuttava tekijänä Thaw'n elämässä, kuten dragonhide Lanarkin elämässä. (ks. L: 344) Tällä tavoin Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmojen välille syntyy yhteys myös dragonhiden ja ekseeman kautta. Tällaiset yksityiskohdat voi nähdä myös postmodernille kirjallisuudelle ominaisina piirteinä ristiriitaisuuden tuottamisena kertomukseen: Lukija ikään kuin ohjataan ajattelemaan, että Lanark ja Thaw ovat yksi ja sama henkilöhahmo luomalla mielikuvia Lanarkin ja Thaw'n henkilöhahmojen suhteeseen liittyen, esimerkiksi juuri dragonhiden ja ekseeman kautta. 51

56 3.3.2 Muodonmuutosprosessi ja identiteetti Yleisellä tasolla ajateltuna muodonmuutos liittyy muutokseen olevaisen tai olemisen tilassa sekä identiteettiin: From its mythological past to the most recent present, metamorphosis has meant a change in the state of being. This change occurs in a mysterious passage and marks a moment of continuity and discontinuity. Discontinuity consists in the breaking of a hitherto enduring form and the substituting for it of an other form. Continuity means the partial persistence of the discarded initial "identity" in such a way that that identity is maintained. (Tymieniecka 2004: xi) Marina Warner käsittelee erilaisia muodonmuutoksia, joiden yläkäsite on mutaatio (mutation). Mutaatiosta puhuessaan Warner viittaa pääasiassa "ovidiaanisiin" muodonmuutoksiin, joilla hän viittaa muodonmuutoksiin, joiden ydinajatukseen sisältyy sielun tai jonkin olennon tai henkilön olemuksen muutos yhdenlaisesta kehosta toisenlaiseen. (Warner 2004: 3) Warnerin mukaan "forms do not only take on different forms; the whole of nature evolves through the creative power of shape-shifting and this transmigration of souls" (mts. 3). Warnerin mukaan muodonmuutosprosesseja on kolmenlaisia: munasta kuoriutuminen (hatching), jakautuminen (splitting), joka avautuu kolmanneksi, kaksinkertaistamisen (doubling) käsitteeksi. (mts. 19) Lanarkin kannalta olennaisia muodonmuutosprosesseja ovat kaksi ensimmäistä, munasta kuoriutuminen ja jakautuminen, joiden kaltaisten prosessien kautta mutaatiot Lanarkissa pääasiassa tapahtuvat. Lanarkin muodonmuutosprosessi pysähtyy hänen paetessaan Unthankista. Pudottautuessaan jalkojensa eteen avautuvaan kuiluun Lanarkilla ei ole mitään käsitystä siitä, minne kuilu johtaa. Pudotus kuilun läpi on kivulias ja hän menettää tajuntansa. Kun hän palaa tajuihinsa, hän näkee olevansa vuoteella ja hänen käsivartensa on palautunut takaisin normaaliksi ihmisen käsivarreksi. (L: 49) Seuraavien päivien aikana Lanark saa tietää olevansa instituutti-nimisessä yhteisössä. Siellä hänet hoidetaan terveeksi dragonhidesta ja rajun saapumisen aiheuttamista vammoista. Kuten edellä on jo tullut esille, instituutissa Lanark nimitetään lääkäriksi, ja hän saa ensimmäisen potilaansa noin 2,5 metriä 12 pitkän, melkein kokonaan lohikäärmeeksi muuttuneen ihmisen. Jostakin syystä Lanark epäilee, että lohikäärme on Rima. Kysyessään asiaa lohikäärmeeltä tämä vastaa, että ei enää perusta nimistä. (L: 73) Lanark kuitenkin kutsuu 12 8 jalkaa x = 2,4384 metriä 52

57 potilastaan hyvin usein Rimaksi, vaikka tämä toistamiseen väittää, että ei ole Rima. Potilaan muodonmuutosprosessin käynnistyessä tapahtuu kuitenkin pienimuotoinen ihme. Lohikäärmeen panssari halkeaa ja palasten keskeltä paljastuu vaalea alaston tyttö, joka on kuin onkin Rima. (L: 95) Riman dragonhidesta kuoriutuminen on yhdistettävissä Warnerin hahmottelemaan kolmeen muodonmuutosprosessiin, ja etenkin niistä ensimmäiseen, (munasta) kuoriutumiseen (hatching). Warnerin mukaan kuoriutuminen on voimakas osa muodonmuutoksen alkemian ja noituuden kuvaa, koska kuoriutuminen yhdistyy voimakkaasti muniin. Munat, ja etenkin se mitä munista myöhemmin kehittyy, tarjoavat noidille monenlaisia mahdollisuuksia mitä liikkumiseen tulee. Tällä Warner viittaa siihen, että munista kehittyvä siivekkäät olennot palvelivat usein noitia paikasta toiseen siirtymisen välineenä. (Warner 2004: 76) Lanarkin kannalta oleellista on kuoriutumisen prosessi ja siihen liittyvät merkitykset. Riman kohdalla Warnerin käsittelemä muodonmuutoksen ensimmäinen prosessi, eli kuoriutuminen tapahtuu kuitenkin päinvastoin kuin Warner esittää prosessin tapahtuvaksi. Rima kokee täydellisen muodonmuutoksen "ihmisestä" eli henkilöhahmosta lohikäärmeeksi, ja takaisin lohikäärmeestä "ihmiseksi", tässä yhteydessä henkilöhahmoksi: Rima kuoriutuu valmiin lohikäärmeen kuoren sisältä. Lanarkissa kuitenkaan ei tule missään vaiheessa esille munaa, joka Warnerin mukaan dramatisoituu luomismyyteissä alkulähteeksi. Warnerin mukaan "eggs figure virtuality: they hold the promise of life with a symbolic intensity that shaped scientific observation" (mts. 77). Lanarkissa munan on korvannut aine, joka muuttaa kantajansa muotoa. Kuten edellä on tullut esille, aine ilmenee joko kovana ihona tai iholle kristallisoituvana materiaalina, joka leviää ja lopulta peittää kantajansa alleen. Kuten jo edellä on tullut esille, Warnerin muodonmuutostutkimuksissa on ilmennyt voimakkaita yhteyksiä muodonmuutoksen ja keskiaikaisten hyvän ja pahan käsitysten välillä. Kuoriutumisprosessia käsitellessään Warner jatkaa tätä ajatusta: While hatching offered a potent metaphor in the language of abomination and monstrosity, it also helped install metamorphosis at the heart of ideas of appropriate, rather than aberrant development of forms. Highly productive relations exist between natural hatching and magical metamorphosis, which have themselves helped to change ideas about human identity and psychological development. After the earliest close scrutiny and detailed representations of insects at the turn of the 17 th century, creepycrawlies took another character, and their ordinary life cycles could no longer be so easily annexed to express diabolical ugliness. (Warner 2004: 78) 53

58 Kuten Warner tuo esille, luonnontieteiden alkaessa kehittyä 1600-luvulla muodonmuutokset alkoivat saada muunkinlaisia kuin paholaiseen liittyviä merkityksiä, ja niiden alettiin käsittää olevan olennainen osa luontoa ja luonnon kiertokulkua. Perhosen elinkaari, toukkavaihe, koteloituminen ja kotelosta kuoriutuminen aikuiseksi perhoseksi korreloi Warnerin mukaan munasta kuoriutumista, mutta sillä erotuksella, että kun munasta kuoriutuminen tuottaa näköiskuvan toisesta tai jotakin ennalta arvattavaa, koteloituminen tuottaa jotakin ennalta arvaamatonta. (Warner 2004: 84-85) Warnerin mukaan monet muodonmuutostarinat noudattavat koteloitumiseen liittyvää muodonmuutoksen kaavaa, ja jossakin vaiheessa saavutaan siihen pisteeseen juonta, jossa keskeinen henkilöhahmo tunnistaa oman tai toisen henkilöhahmon todellisen identiteetin tai hänen oman tilanteensa todellinen luonne paljastuu. Tunnistaminen on tässä oleellista, sillä Warnerin mukaan todellisen, sisäisen henkilöhahmon ulkoiseen muodonmuutoskuvioon sisältyy salailua tai jopa turmelemista, joiden kautta paljastumiset tapahtuvat. (mts. 85) Warnerin mukaan The traditional storytelling of a hero or heroine who journeys through numerous ordeals, through misprisions and neglect, finally to arrive at selfhood, follows this model of metamorphosis: the protagonist's true self generates itself in its proper character after undergoing several transformations; the larger transformation of their circumstances and the appearance of the person's fullness of being unfolded through several smaller transformations. (Warner 2004: 85) Warner siis esittää, että muodonmuutokset liittyvät vahvasti tarinassa muodonmuutoksia kokevien henkilöhahmojen identiteettien muodostumiseen. Lanarkin ja Gay'n osalta kertomus paljastaa, että heidän Unthankissa sairastamansa taudit johtavat muodonmuutoksiin, mutta kumpikin henkilöhahmo palautuu muodonmuutoksen koettuaan ihmishahmoon. Gay'n osalta on vaikea sanoa onko hänen kokemansa muodonmuutos vaikuttanut hänen persoonallisuuteensa tai identiteettinsä millään tavalla, koska hänen henkilöhahmoaan ei juurikaan kuvailla kertomuksessa. Lanarkin osalta kertomuksessa ei ole havaittavissa muutoksia: kun Lanarkin henkilöhahmoa vertaa siihen mitä se oli ennen muodonmuutosta ja mitä se on muodonmuutoksen jälkeen, ei muodonmuutoksella voi sanoa olevan havaittavia vaikutuksia Lanarkin identiteettiin. Lanarkin muodonmuutosta koskeva, Lanarkin henkilöhahmon käytökseen perustuva havainto liittyy tilanteeseen, jossa Lanark yrittää paeta maahan aukeavan suun kautta Unthankista pois. 54

59 Kuten aikaisemmin mainitsin, tällöin dragonhiden muuntama käsivarsi yrittää toimia ikään kuin "omilla ehdoillaan"; estää Lanarkin paon tarttumalla maahan avautuvan suun hampaisiin ja vetää Lanarkin kuilusta ylös. Tällä tavoin dragonhide-käsivarsi vaikuttaa vastustavan Lanarkin päätöksiä ja yrittää toimia oman tahtonsa mukaisesti. Voisikin ajatella, että koska käsivarsi on dragonhiden johdosta muuntautunut lohikäärmeen raajaksi, ja sitä kautta erottuu Lanarkin ihmisen kehosta, on tällä muuntuneella kehon osalla keinoja toimia omilla ehdoillaan. Tämän enempää kertomuksen perusteella ei kuitenkaan voi asiasta päätellä, koska maahan avautunut suu sulkeutuu, ja Lanark pääsee pakenemaan instituuttiin. Myös Rima palautuu muodonmuutoksen koettuaan ihmishahmoon, mutta hänen hahmonsa on erilainen, kuin mitä se oli ennen muodonmuutosta. Riman muodonmuutoksiin liittyy esimerkiksi hänen hiustensa värin muuttuminen. Kun Lanark tapasi Riman ensimmäisen kerran Unthankissa, kertoja kuvaili Rimaa tummahiuksiseksi naiseksi. Dragonhiden sisältä kuoriuduttuaan Rima on vaaleaverikkö. Riman hiustenvärin muodonmuutokseen liittyy myös matka instituutista vyöhykkeen yli takaisin Unthankiin. Kun Lanark ja Rima saapuvat takaisin Unthankiin, Lanarkin kohdalla ei ole tapahdu huomattavia ulkonaisia ja fyysisiä muutoksia, mutta hän huomaa vanhentuneensa. (L: 401) Rimasta on puolestaan jälleen tullut tummahiuksinen, kuten hän oli aikaisemminkin eläessään Unthankissa. (L: 402) Nämä muutokset koskevat kuitenkin henkilöhahmojen ulkonaista olemusta, eikä niiden perusteella voi päätellä onko niillä vaikutusta henkilöhahmojen identiteetteihin Kolme näkökulmaa muodonmuutoksiin Lanarkissa on myös muita, kertomuksessa vähemmän esille tulevia henkilöhahmoja, jotka kokevat muodonmuutoksia. Eräs heistä on Gloopy, johon lukija on tutustunut jo kirjan kolme alussa. Jossakin vaiheessa Gloopy katoaa. Kertomuksessa mainitaan muutamia tällaisia katoamisia, joista päätellen Unthankissa tapahtuu katoamisia jonkin verran. Mutta vaikka Gloopy katoaa, instituutissa ollessaan Lanark tapaa Gloopyn uudestaan. Lanark on hississä matkalla lohikäärmekammioon, ja havaitsee, että osasta Gloopya on tullut hissi. "Lanark seemed to recognize the voice. He said, "is it you, Gloopy?" The lift said, "No, only part of me." "Which part?" "The voice and feelings and the sense of responsibility. I don't know what they have done with the rest" (L: 86). 55

60 Gloopyn kokema muodonmuutos käy jossakin määrin yksiin Warnerin määrittelemän toisen muodonmuutosprosessin kanssa. Splitting eli jakautuminen on Warnerin mukaan prosessi, jossa erotetaan henki sen fyysisestä kuoresta. (Warner 2004: 120) Kuten Gloopy toteaa, hänet on erotettu kehostaan, mutta hänen kaikkia osiaan ei ole jätetty ehjäksi kokonaisuudeksi vain ääni, tunteet ja vastuuntunto. Ristiriitaa tässä tuottaa se, että ääni luetaan yhdeksi ihmisen tässä tapauksessa myös henkilöhahmon viidestä aistista, ja Gloopy mainitsee, että hänen äänensä on vielä tallella. Voi kysyä, kuinka Gloopyn "henki" on erotettu kehosta ja kuitenkin samalla säilytetty hänen äänensä. Myöhemmin kertomuksen varrella Gloopy kuitenkin muuttuu takaisin ihmiseksi, ja selityksenä tähän hän toteaa Lanarkille vain kyllästyneensä toimimaan hissinä. Gloopyn muodonmuutosprosessia hissistä ihmiseksi ei mainita sanallakaan, yhtäkkiä Gloopy vain on läsnä ihmishahmossa. (L: 521) Eräs huomattava muodonmuutos on oraakkelin muodonmuutos. Kuten luvussa kaksi tuli jo esille, oraakkelin tarina kerrotaan muista tarinoista näennäisesti irralliseksi jäävässä Prologissa. Prologissa oraakkeli kertoo oman tarinansa alkaen siitä, kun hän oli vielä ihminen ja kuinka hän siirtyi keski-iästä "olemattomuuteen". Olemattomuudella tarkoitan sitä, kuinka oraakkeli kuvaa omaa siirtymistään ruumiittomuuteen ja ruumiittomaan tilaan. Tämän jälkeen oraakkeli kertoo, kuinka hän siirtyi olemattomuudesta fyysisen syntymän kautta kohti keski-ikää, ja keskiästä harmauteen, jossa hän kuuli Lanarkin äänen. Tämä on mielenkiintoista niin muodonmuutoksen kuin tarinarakenteenkin kannalta siksi, että myös Prologi, kuten Lanark, alkaa in medias res. Käsittääkseni oraakkelin kokemassa muodonmuutoksessa yhdistyvät eräällä tavalla Warnerin kaksi ensimmäistä muodonmuutosprosessia, kuoriutuminen ja kahtiajakautuminen. Itse näkisin asian siten, että ensin tapahtuu eräänlainen kahtiajakautuminen, jonka seurauksena henkilöhahmo muuttuu olemattomaksi olemattomaan tilaan. Tästä olemattomasta tilasta henkilöhahmo siirtyy kohti aineellista tilaa fyysisen syntymän kautta, jonka voi nähdä eräänlaisena kuoriutumisen vastikkeena. Henkilöhahmo kasvaa aikuiseksi ja siirtyy jälleen toisenlaiseen tilaan, jota kuvaillaan harmaudeksi. Tila ei ole kuolema, sillä henkilöhahmo kertoo, että hän ei voi kuolla, koska on hylännyt fyysisen kehonsa. Henkilöhahmo on ahdistunut. Tässä harmaudessa kuuluu kuitenkin ääni Lanarkin ääni joka antaa henkilöhahmon olemassaololle merkityksen, ja siten siitä tulee oraakkeli. Outoa on se, että oraakkeli ei kuitenkaan missään vaiheessa paljasta, oliko hän mies vai nainen. 56

61 Muusta tarinasta irralliselta vaikuttavan Prologin olemassaoloa voidaan ehkä selittää myös Rimmon-Kenanin 'luomisen paradoksin' kautta: oraakkeli tulee kokonaiseksi ehjäksi "olemattomaksi" olennoksi kerronnan kautta, kun Lanarkin ääni "vaatii" oraakkelin tulemaan oraakkeliksi, koska Lanark haluaa kuulla tarinansa. Eli oraakkeli kerrotaan oraakkeliksi, ja oraakkeli puolestaan kertoo Thaw'n elämän ja tarinan olemassa olevaksi omalla äänellään. Tämän teorian perusteella voisi sanoa, että oraakkeli on varsin postmoderni subjekti, joka on todellakin kerrottu olemassaoloon, ja jonka olemassaolo rakentuu ennen kaikkea kertomiselle ja kerronnalle. Yksi kysymys johon tarinan perusteella ei kuitenkaan saada vastausta, on se, kuka teki oraakkelista oraakkelimaisen ja miten? Luvun 3.3 alussa mainitsin, että Lanarkissa esille tulevat muodonmuutokset ilmenevät pääasiassa henkilöhahmojen kautta. On kuitenkin yksi seikka, joka teoksessa kiinnittää huomiota muodonmuutoksista puhuttaessa. Se on Unthankin kaupunki, joka myös kokee muodonmuutoksen. Kun Lanark ja Rima palaavat instituutista Unthankiin, Lanark näkee kaupungin ja julistaa: "This isn't Unthank!" (L: 398). Kertojan mukaan Lanark muistaa kivistä rakennetun kaupungin pimeine vuokrakasarmeineen ja runsaasti koristeltuine julkisine rakennuksineen, kaupungin geometrisine katuineen ja raitiovaunuineen. Instituutissa liikkuneet huhut olivat saaneet hänet odottamaan paljolti samanlaista paikkaa. (L: 398) [...] but below the a starless sky this city was coldly blazing. Slim poles as tall as the spire cast white light upon the lanes and looping bridges of another vast motorway. On each side shone glass and concrete towers over twenty floors high with lights on top to warn of aeroplanes. Yet this was Unthank, though the old streets between towers and motorlanes had a half-erased look, and blank cables stood behind spaces cleared from carparks. (L: 398) Kaupunki on muuttunut rajusti sillä aikaa, kun Lanark ja Rima ovat olleet sieltä poissa. Ilmeisin syy tähän muodonmuutokseen on ajan kuluminen. Aikaa sen välillä, kun Lanark poistui kaupungista ja palaa sinne takaisin, on siis täytynyt kulua useita vuosia. Ja kuten edellä tuli jo esille, Lanark itsekin huomaa vanhentuneensa Unthankiin paluun jälkeen. Instituutin ja Unthankin välisen vyöhykkeen ylittämisessä on näin ollen mahdollisesti kulunut paljon enemmän aikaa kuin vain muutama päivä. Tätä aihetta käsittelen kuitenkin tarkemmin alaluvussa *** 57

62 Yhteenvetona luvusta 3 voi todeta, että jo pelkästään Lanarkin henkilöhahmot muodostavat elementin, jota voisi tutkia eri näkökulmista pitkään ja hartaasti. Itse olen pyrkinyt lähestymään henkilöhahmoja ennen kaikkea postmodernistiseen ja metafiktiiviseen kirjallisuuteen liittyvistä näkökulmista. Rimmon-Kenanin näkemykset ovat tarjonneet varsin hedelmällisen lähestymistavan Lanarkin henkilöhahmojen tarkastelulle, koska ne liittyvät myös luvussa 2.4 esille tulleisiin näkemyksiin narratiivista ja luomisen paradoksista. Rimmon-Kenan kytkee henkilöhahmojen subjektiviteetin rakentumisen fokalisaation, narratiivin ja luomisen käsitteeseen seuraavasti: Thus, narration becomes most strongly a creation, and most strongly a way of claiming ownership of the self, when the construction is shared: [...]. The layering of focalization and narration in the birth scenes is necessary because it is through memory and storytelling that the fact of birth is transformed into a claiming of ownership and a birth into a self. (Rimmon-Kenan 1996: ) Vaikka Rimmon-Kenan viittaa yllä olevassa lainauksessa Toni Morrisonin teokseen Beloved, voi näkemystä soveltaa myös Lanarkiin: Lanarkissa on selkeästi havaittavissa henkilöhahmojen rakentumista sekä muistelemisen että tarinan kerronnan kautta, ja nämä piirteet liittyvät olennaisesti myös teoksen narratiiviin. Henkilöhahmoja "synnytetään" ja rakennetaan tarinan kerronnan kautta, tällä tavoin rakentuu esimerkiksi oraakkelin henkilöhahmo sekä Thaw että Lanark-narratiivien kautta. Muodonmuutokset ovat elementti, jotka eivät juurikaan tule esille Lanarkia koskevassa tutkimuskirjallisuudessa. Ne ovat kuitenkin Lanarkin henkilöhahmoihin olennaisesti liittyviä seikkoja. Lisäksi muodonmuutosten kautta teoksessa on havaittavissa fantastinen elementti, jonka kautta Lanarkin voi osittain kytkeä myös fantasiakirjallisuuteen. (Warner 2004: 18) Muodonmuutoksiin liittyy voimakkaasti myös groteskin käsite, jonka olen tässä luvussa jättänyt käsittelemättä Lanarkin muodonmuutoksiin ja groteskiin liittyy muitakin piirteitä, joita käsittelen tarkemmin seuraavassa luvussa. 58

63 4 FIKTIIVISET YHTEISÖT JA TILAT Going down to hell is easy: the gloomy door is open night and day. Turning around and getting back to sunlight is the task, the hard thing. Vergil (L: 283) Lanarkin luonne kirjallisuuden eri suuntauksia yhteensulauttavana teoksena on edellä tullut esille teoksen tarina- ja kerrontarakenteen sekä henkilöhahmojen käsittelyn kautta. Tässä luvussa lähestyn Lanarkia teoksessa kuvattavien yhteisöjen ja tilojen kautta, joissa tulevat myös esille teokselle ominaiset postmodernistiset ja metafiktiiviset piirteet. Lisäksi käsittelen Lanarkin kytköksiä fantasia- ja tieteiskirjallisuuteen. Lanarkin yhteisöistä ja tiloista puhuttaessa on hyvä panna merkille, että esimerkiksi henkilöhahmo Lanarkin todellisuus koostuu useista eri fantastisia piirteitä omaavista yhteisöistä tai tiloista, kun taas Thaw'n todellisuus hahmottuu lukijalle pääasiassa realistisesti kuvatun Glasgow'n kautta. Näiden yhteisöjen ja tilojen kautta voi havaita, että niistä muodostuva Lanarkin fiktiivinen todellisuus lähenee Lanark-osion kohdalla hämmentävää fantasia- ja tieteiskirjallisuuden yhdistelmää, kun Thaw-osio puolestaan heijastaa enemmänkin realistisen kirjallisuuden perinteitä. Muun muassa tätä jaottelua pyrin seuraavassa valottamaan tarkemmin. Tämän jaottelun lisäksi huomattavaa on se, että niin Lanarkin kuin Thaw'nkin fiktiivinen todellisuus heijastaa yhteiskunnallisia kysymyksiä, joita Lanark-osiossa tuodaan korostetusti esille fantasia- ja tieteiskirjallisuuteen liittyvien piirteiden avulla, ja Thaw-osiossa realistiselle kirjallisuudelle tyypillisien piirteiden kautta. Yhteisöjen ja tilojen hahmottamiseen liittyvät myös perustavanlaatuiset kysymykset siitä, kuinka maailma muodostuu ja mistä maailma on tehty. Lanarkissa kysymys maailman muodostumisesta ja rakentumisesta huipentuu Epilogiin. 4.1 Fantastinen utopia Unthank tämä on helvetti Monissa Lanarkia käsittelevissä tutkimuksissa pohditaan teoksen kahtia jakautunutta rakennetta kahden eri tarinarakenteen ja päähenkilön lisäksi myös fantasian ja realismin kautta. (Esimerkiksi Cairns 1981; Lee 1990) Realistista kirjallisuutta lähestytään fantasia- ja tieteiskirjallisuuden kehyksen kautta: sisällöltään fantasiaa lähestyvät kirjat kolme ja neljä muodostavat kehyksen, joiden sisälle realistisemman sisällön omaavat kirjat yksi ja kaksi 59

64 sijoittuvat. Johanna Tiitinen huomauttaa, että tämä saattaa vaikuttaa siihen, kuinka Lanarkia luetaan. (Tiitinen 2004: 184) Tässä yhteydessä voi jälleen palauttaa mieleen henkilöhahmo Nastlerin lausuman kommentin siitä, että hän haluaa Lanarkia luettavan yhdessä järjestyksessä ja ajateltavan toisessa. (L: 483) Tällaiset seikat tulisi ottaa huomioon kokonaiskuvaa muodostettaessa tällainen vastakkainasettelu synnyttää realistisen ja fantastisen välille jännitettä. Fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta puhuttaessa on luonnollisesti selvitettävä, mihin termeillä viitataan tehtävä, joka on lähinnä 'loputon suo'. Koska tutkielmani tarkoitus ei ole tutkia fantasia- ja tieteiskirjallisuutta tarkemmin, pyrin rakentamaan yleiskuvaa aiheesta vain muutamiin määrittelyihin ja näkemyksiin nojautuen. Tieteiskirjallisuutta käsittelen ja määrittelen tarkemmin seuraavassa luvussa. Fantasiakirjallisuuden osalta yksi tunnetuimmista perusesityksistä lienee professori J.R.R. Tolkienin "On fairy-stories" essee, joka käsittelee fantasiakirjallisuuden ja lastenkirjallisuuden välistä erottelua. (Tolkien 1964: 11-70) Esimerkiksi Irma Hirsjärvi liittää fantasian lajityypin synnyn anglo-amerikkalaisella kielialueella Tolkienin esseeseen, ja etenkin Tolkienin Taru sormusten herrasta trilogian ilmestymiseen. (Hirsjärvi 2004: 129) Esseessään Tolkien rakensi pohjaa fantasiakirjallisuuden määrittelylle ja tutkimiselle, ja myöhemmin muut tutkijat ovat kehitelleet hänen ajatuksiaan eteenpäin, näin esimerkiksi Maria Nikolajeva. Nikolajevan mukaan fantasiakirjallisuudelle olennaisimpia piirteitä ovat "the presence of magic, that is, magical beings or events, in an otherwise realistic world, the sense of the inexplicable, of wonder, and the violation of the natural laws" (Nikolajeva 1988: 12). 13 Rosemary Jackson puolestaan kulkee fantasiakirjallisuutta määritellessään Tzvetan Todorovin jalanjäljissä. Fantasiakirjallisuudesta puhuessaan hän käyttää Todorovin fantasiakirjallisuuden yhteydessä käyttämiä termejä 'uncanny', 'fantasy' ja 'marvellous'. Termillä 'uncanny' viitataan outoihin, termillä 'fantasy' viitataan fantastisiin ja termillä 'marvellous' viitataan ihmeellisiin piirteisiin fantasiakirjallisuudessa. (Jackson 1981: 25) 13 Tässä voi tietysti kysyä, että mitä tarkoitetaan luonnonlakien rikkomisella, sillä monesti kaunokirjallinen ja etenkin fantasiakirjallisuutta edustava teos sisältää aivan omat luonnonlakinsa, joilla ei ole mitään tekemistä 'todellisen' maailman luonnonlakien kanssa. 60

65 Nikolajevasta ja Jacksonista puhuttaessa tulee konkreettisesti esille se, että fantasiakirjallisuuden tutkimuksessa on karkeasti ottaen kaksi koulukuntaa: anglosaksinen ja romaaninen. Nikolajeva edustaa anglosaksista, Jackson romaanista. Lisäksi on hyvä tiedostaa se, että fantasiakirjallisuus on itsenäinen kirjallisuuden lajityyppi, joka voidaan määritellä teoreettisesti tai historiallisesti. (Sisättö 2003: 5-6) 14 Jackson huomauttaa, että kirjallisuuskriitikot ovat perinteisesti pyrkineet määrittelemään fantasiakirjallisuutta suhteessa 'todelliseen'. Kirjallisuudentutkimuksen saralla tämä tarkoitti sitä, että fantastista pyrittiin ymmärtämään sen realistiseen kirjallisuuteen kohdistuvan suhteen kautta. Tzvetan Todorovin tutkimus The Fantastic oli ensimmäinen fantasiakirjallisuutta koskeva tutkimus, joka kyseenalaisti tämän lähestymistavan. (Jackson 1981: 26) Todorovia seuraten myös Jacksonin mielenkiinto kohdistuu pääasiassa yllä mainituista fantasian kolmesta eri lajityypistä erityisesti fantastiseen kirjallisuuteen. Tässä lajityypissä teoksen lukija, ja yleensä myös päähenkilö epäröivät sen välillä, ovatko tekstissä esiintyvät yliluonnolliset tapahtuvat todellisia vai eivät. Lisäksi yliluonnollisilla asioilla ei saa olla poeettista tai allegorista tulkintaa. (Jackson 1981: 34, 43; Sisättö 2003: 7) Tässä yhteydessä tulee konkreettisesti esille kahden koulukunnan perusero, joka on siinä, että ne käsittelevät hieman eri kirjallisuutta. Todorovin teoriaa käytetään paljon muun muassa maagisen realismin tutkimuksessa ja etenkin romaanisella kielialueella. Anglosaksinen koulukunta on keskittynyt enemmän englanninkielisen populaarin fantasiakirjallisuuden tutkimiseen. (Sisättö 2003: 7) Lanarkin Unthankista kertovia jaksoja tarkasteltaessa fantastinen elementti ei tule niin selvästi esille kuten esimerkiksi instituutista kertovissa jaksoissa. Kirjan kolme alussa Unthankia koskevissa kuvauksissa ei ole havaittavissa juurikaan fantastisia elementtejä. Lanark saapuu ensimmäisen kerran Unthankiin junalla. Junarata kulkee kaupungin yllä ja kertoja kuvailee millaisena Lanark näkee kaupungin: leveitä katuja, suuria kivirakennuksia, vähän ihmisiä ja vähän liikennettä. Kattojen yllä on nostokurkia. Kaupungin läpi kulkee myös leveä joki, ja Lanark näkee joen rannalla telakoita, joilla seisoo ruosteisia laivoja. Kertoja kuvailee täysin 'normaalia' maisemaa, jossa ei ilmene mitään fantastista. 14 Ks. myös Hannu Hiiloksen artikkelit Modernin fantasian maailmat (Kulttuurintutkimus 7 (1990):1, 25-34) sekä Fantasia, fantastinen ja sen semmoinen. (Kulttuurintutkimus 11 (1994): 3, 1-14) 61

66 Unthankin kaupunkiin kuitenkin liittyy omalaatuisia tai jopa omituisia piirteitä. Unthank esimerkiksi kulkee kertomuksessa pitkän aikaa ilman nimeä. Muistellessaan omaa menneisyyttään kirjan kolme kolmannessa luvussa (The Manuscript) Lanark kuvailee kuinka hän yritti saada eräältä sosiaalitoimiston työntekijältä selville mihin kaupunkiin oli saapunut. "[...] I asked if he could tell me the name of the city. He said, "Mr. Lanark, I am a clerk, not a geographer" (L: 22). Kaupungin nimi jää epäselväksi myös myöhemmin, kun Lanark yrittää tiedustella sitä eräissä juhlissa nimettömäksi jäävältä mieheltä sekä kaupungin johtajalta Lord Provost Baillie Dodd'ilta. "Perhaps the Provost could tell me what the city is called?" "Certainly he could. So could I. But for security reasons we're not going to" (L: 31). Omituista on myös se, että Unthankissa ei ole mitään keinoa mitata aikaa, ei edes auringon valolla, koska kaupungissa on aina pimeää. Pimeyteen liittyvissä jatkuvassa sateessa ja tuulessa ei ole fantastisia piirteitä, mutta kerronnan edetessä fantastisia elementtejä alkaa pikku hiljaa ilmestyä kuvaan etenkin kun kerronta siirtyy kuvaamaan erilaisia sairauksia, joita kaupungissa on liikkeellä. (L: 21) Kuten luvussa 3.3 muodonmuutoksien yhteydessä tuli esille, sairauksiin liittyy fantastisia piirteitä juuri muodonmuutosten vuoksi. Muodonmuutosten lisäksi fantastista tai outouden elementtiä Unthank-osioon luovat kaupungissa tapahtuvat katoamiset, jotka konkreettisesti tarkoittavat Unthankin asukkaiden katoamisia. Katoamisiin liittyy sähköjen äkillinen katkeaminen, pimeys ja voimakas räsähdys, jonka yhteydessä ilmenee omituinen haju. (L: 32) Näihin tapahtumiin voisi viitata Jacksonin esittelemillä termeillä 'uncanny' ja 'fantasy'. Tällaisten piirteiden yhteydessä on mielestäni sopivaa huomioida Maria Ihosen näkemys fantasiasta: Kerronnassa on mukana jotakin yliluonnollista, arkitodellisuuden kannalta mahdotonta. Tällä maagisella elementillä on oltava kerronnassa selkeä funktio. Fantastisuus toimii ilmaisuvälineenä herättäessään ihmetystä normaalissa realistisessa ympäristössä. (Ihonen 2004: 78) Esimerkiksi edellä mainitut Unthankissa tapahtuvat asiat ovat arkitodellisuuden kannalta mahdottomia ja herättävät ihmetystä Unthankin näennäisen realistiselta vaikuttavassa ympäristössä. Ajallisella epäjärjestyksellä ja muodonmuutoksilla on kerronnassa selkeä funktio, jotka selviävät myöhemmin tarinassa esimerkiksi muodonmuutokset liittyvät instituutin energian tuotantoon. 62

67 Moni Lanarkia tutkinut kirjallisuudentutkija mainitsee Unthankin alituisen pimeyden, sateen, tautien ja katoamisten herättämien mielikuvien liittyvän 'helvetilliseen' ympäristöön, mutta harva kytkee näitä mielikuvia fantastisiin elementteihin. Kyseisiin mielikuviin liittyen toiset puhuvat Unthankista Glasgow'n tummasävyisenä kaksoiskaupunkina tai Glasgow'n jälkielämänä nämä näkemykset liittyvät olennaisesti näkemykseen siitä, että Lanark ja Thaw ovat yksi ja sama henkilö. (Ks. Cairns 1981; Tiitinen 2004) Tällaisten näkemyksien kautta huomio kiinnittyy myös Lanarkin kaksoisnarratiivin väliseen eroon, eli fantastisen ja realistisen kirjallisuuden väliseen eroon. Luonnollisesti se, että esimerkiksi edellä mainituissa tutkimuksissa on kiinnitetty huomiota Unthankin helvetilliseen ympäristöön, johtuu todennäköisesti osaltaan henkilöhahmo Lanarkin tuntemuksista, jotka ymmärrettävästi lisäävät vaikutelmaa helvetillisestä ympäristöstä: "Oh! Oh!" Lanark gabbled. "This is hell!" (L: 46). Tästä huolimatta Lanarkia koskevissa tutkimuksissa on merkille pantavaa, kuinka Unthankin helvetillisestä ympäristöstä puhuminen tahtoo jättää positiivisemmin sävyttyneen muodonmuutoksen varjoonsa. Kuten muodonmuutoksia käsitelleessä alaluvussa tuli esille, Lanark ja Rima todistavat Unthankin muodonmuutosta palatessaan takaisin kaupunkiin. Kaupungin painajaismainen tuntu on kadonnut, ja vastassa onkin valaistu ympäristö, jonka valot heijastuvat korkeista lasirakennuksista. (L: 398) Vanha Unthank on jäänyt muodonmuutoksen kokeneen kaupungin varjoon. Se kuitenkin elää vielä Lanarkin mielessä, ja erään sivuhenkilöhahmon puheissa rinnastuu jopa dragonhideen, tautiin jota kaupungissa ei enää ole. Samaisen sivuhenkilöhahmon puheissa dragonhideen viittaavan yhteyden kautta vanha Unthank rinnastuu pimeään keskiaikaan. (L: 431) Muodonmuutoksesta huolimatta kaupungissa vallitsee edelleen ajallinen hämmennys. Kelloja ei ole ja asukkaat arvioivat ajan kulua mittaamalla sitä sydämen sykkeellä. Aikaa myös kaupitellaan kuin mitä tahansa kulutustuotetta. (L: 404, 408, 425, ) Lisäksi muodonmuutoksen läpikäyneessä Unthankissa tulee esille eräs tieteiskirjallisuudelle ominainen piirre: robotit. Miss Maheen on robotti työvoimatoimistossa, johon Lanark pääsee töihin. Robotteja on myös Provanissa, yhteisössä, jonne Lanark matkustaa 'suur-unthankin' lähettiläänä myöhemmin tarinassa. Kuitenkaan robotit tai teknologia yleensäkään eivät tule niin paljon esille, että se nousisi muodonmuutoksen kokeneessa Unthankissa tai Provanissa hallitsevaksi piirteeksi. Tätä kautta tähän asti enemmän fantasiakirjallisuuden piirteitä sisällään 63

68 pitäneessä tarinassa on kuitenkin havaittavissa tieteiskirjallisuudenkin piirteitä selvää lajityyppien sekoittumista. Mielenkiintoisia ovat myös Unthankin helvetillisiin piirteisiin kytkeytyvät poliittiset teemat. Tarinan alussa, saapuessaan ensimmäisen kerran Unthankiin, Lanark huomaa pian, että sen asukkaat ovat jakautuneet erilaisiin ryhmittymiin tai 'klikkeihin' kaupunki on varsin poliittinen. Johtajana toimii Provost eli pormestari, mutta on olemassa useita eri ryhmittymiä, jotka vastustavat pormestarin edustamaa politiikkaa. Unthankin poliittisuuteen liittyen Johanna Tiitinen puolestaan huomauttaa osuvasti, että asukkaille uskotellaan jatkuvasti katoamisten, armeijan läsnäolon tai kyvyttömyyden mitata aikaa olevan asukkaille hyödyllisiä seikkoja (Tiitinen 1996: 59-60). Tätä kautta fantastisia piirteitä omaavassa ympäristössä on havaittavissa piirteitä ideologisia ja poliittisista asetelmista, jotka ovat Hutcheonin mukaan historiografiselle metafiktiolle keskeisiä. (Hutcheon 1988: 40) Lanarkin neljännessä kirjassa Unthankin poliittinen funktio tulee konkreettisesti esille, kun Lanark joutuu mukaan poliittiseen toimintaan Unthankin edustajana. Tällöin Unthankin pormestarina toimii henkilöhahmo nimeltä Sludden, jonka pääasiallinen funktio yhtenä Lanarkin henkilöhahmoista tulee esille teoksen poliittisten teemojen kautta. Sludden onnistuu puhumaan Lanarkin mukaan Unthankin politiikkaan, joka luvussa neljä liittyy lähinnä kamppailuun kaupungin hengissäselviytymisestä. Tätä kautta teoksessa tulevat esille valtaan liittyvät teemat ja kysymykset, joita käsittelen tarkemmin luvussa viisi. Lanarkin poliittiset teemat liittävät teoksen myös skotlantilaisen epiikan perinteeseen. "The novel can be studied as postmodern, ironic parody of the epic form criticising the contemporary social and historical conditions in Scotland and Britain through the parody of the past form of art" (Tiitinen 1996: 54). Poliittisten teemojen ohella Lanarkin kytkevät skotlantilaiseen kirjalliseen perinteeseen teoksen groteskit piirteet. Groteski on perinteisesti liitetty tyypilliseen skotlantilaiseen kirjoitustyyliin, jonka avulla on pyritty sekoittamaan perinteisempiä tyylejä tarkoituksena rikkoa realismin normeja. (Tiitinen 1996: 48) Lanarkin groteskit piirteet tulevat Unthankissa esille henkilöhahmojen tautien ja poliittisen suuntautumisen kautta, joilla tuntuu olevan tiivis yhteys toisiinsa. Ihmisiä voidaan heidän poliittisen suuntautumisensa mukaan luokitella selkärankaisiin (vertebrate), juotikkaisiin (leeches), äyriäisiin (crustaceans) ja sienieläimiin (sponges). Termillä 'sponges' käsittääkseni viitataan siivelläeläjään, koska siihen liittyy tauti, 64

69 jossa kehoon kasvaa suita. Esimerkkinä tautien ja poliittisien ryhmittymien yhteydestä on eräs Lanarkin tapaama, kaupungin asioista perillä oleva mies, joka luokittelee Lanarkin protestiihmisten ryhmään. Hän kertoo Lanarkille, että suurin osa heistä on äyriäisiä. (L: 31; 54) Tästä syntyy mielenkiintoinen yhteys muodonmuutoksiin, sillä äyriäiset elävät yleensä jonkinlaisen suojakuoren alla, ja Lanarkin dragonhide vaikuttaisi kuvauksen perusteella olevan eräänlainen kuori, joka rakentuu taudinkantajan ympärille muuttaen tämän lohikäärmeeksi. Tästä syntyy muodonmuutosten kautta yhteys fantasiakirjallisuuteen sekä voimakas yhteys poliittisuuden ja groteskin välillä; ihmisen muodonmuutosta eläimeksi, etenkin ihmisen ja eläimen piirteiden sekoittamista toisiinsa on pidetty vanhimpina groteskin muotoina. (Bahtin 1995: 280) Muodonmuutosten lisäksi groteski kytkeytyy poliittisuuteen Lanarkin lopussa, jolloin Unthank on kirjaimellisesti hukkua asukkaidensa ulosteisiin. Kaupungin ulkopuolella sijaitsevat muut yhteisöt, kuten instituutti ja muut Unthankin poliittiset vastustajat, pyrkivät nielaisemaan Unthankin esimerkiksi tuhoamalla sen viemäriverkoston. Kaupungin viemärit ovat tukossa, ja joka puolella lojuu käymälöiden jätteillä täytettyjä hygieniapusseja. Tällä tavoin Unthankin hengissäselviytymistaistelu nivoutuu yhteen groteskien ja poliittisten elementtien kanssa. Fantastiset piirteet ovat Lanark-narratiivin Unthank-osioissa selkeästi läsnäoleva elementti: poliittisuus kytkeytyy olennaisesti Lanarkiin fantastisten elementtien kautta tätä kautta Gray'n voi Tiitisen tavoin nähdä hyvin poliittisena tai jopa didaktisena kirjailijana. Tiitinen tuo väitöskirjassaan esille näkemyksen myös siitä, että Gray'n voi nähdä jopa enemmän poliittisena kuin postmodernina kirjailijana. Kuitenkin, kuten johdannossa toin esille, itse olen sitä mieltä, että poliittinen kytkeytyy postmoderniin ja postmodernismiin, eikä näitä kahta asiaa pitäisi pyrkiä erottelemaan toisistaan, kuten Tiitinen väitöskirjassaan tekee Instituutti Jos Lanarkin Unthank-osioissa on havaittavissa fantasiakirjallisuudelle tyypillisiä elementtejä, on teoksen instituutista kertovissa osioissa läsnä vahvoja tieteiskirjallisuudelle tyypillisiä elementtejä. Tässä yhteydessä herää luonnollisesti kysymys tieteiskirjallisuuden ja fantasiakirjallisuuden välisestä erosta. Tieteiskirjallisuuden historiaa tarkasteltaessa on huomattava, että genren määritelmät ulottuvat niinkin aikaisiin teoksiin kuin Platonin Valtioon tai Aristofaneen komedioihin. Lajityypille tyypillisiä piirteitä sisältäviä teoksia on mainittu olevan olemassa myös renessanssi-ajalla, 65

70 mutta varsinaisen tieteiskirjallisuuden eli science fictionin on kuitenkin katsottu syntyneen 1800-luvulla. Alusta alkaen tieteiskirjallisuudessa on ollut mukana vahva tieteellinen kehitys ja tieteellisen kehityksen mukanaan tuoma muutokseen skeptisesti tai pessimisesti suhtautuva trendi, myöhemmin myös yhteiskuntakriittisyys. Varsinaisena tieteiskirjallisuuden kulta-aikana pidetään lukuja, jolloin tieteiskirjailijoina maineeseen nousivat muiden muassa Isaac Asimov, Robert A. Heinlein ja Ray Bradbury. Tieteiskirjallisuudelle ominaisiksi piirteiksi on, niin ylistävästi kuin halveksuenkin mainittu teknologiakyllästeiset tarinat, joissa matkustetaan kaukaisiin galakseihin, heilutaan sädepyssyjen kanssa tai kohdataan vieraita sivilisaatioita. (Sisättö & Jerrman 2004: 10-20) Eräs tieteiskirjallisuuden määrittelyä koskeva ongelma on tieteiskirjallisuuden ja fantasiakirjallisuuden välinen ero. Jotkut katsovat, että tieteiskirjallisuus on osa fantasiakirjallisuutta, koska lajityypeillä on pitkä yhteinen historia, vaikka tieteiskirjallisuus onkin lajityyppinä fantasiaa vanhempi. (Hirsjärvi 2004: ) Esimerkiksi (tieteis)kirjailija Johanna Sinisalo katsoo, että tieteiskirjallisuus lukeutuu fantasiakirjallisuuden sisälle. (Sinisalo 2004: 11) Eräs määrittely-yrityksiä koskeva ongelma tieteiskirjallisuuden jakautuminen lukuisiin alalajeihin, joista monet saattavat lähentyä fantasiakirjallisuutta. Nykyään puhutaankin tieteiskirjallisuuden lisäksi niin sanotusta spekulatiivisesta fiktiosta, jolla tarkoitetaan tieteis-, fantasia- ja kauhukirjallisuuden kokonaisuutta, johon on vielä lisätty valtavirtafiktion fantastisen alalajit (maaginen realismi, absurdismi, surrealismi). Tämä määritelmä yhdistää selkeästi myös edellisessä luvussa mainitut, anglosaksisen ja romaanisen koulukunnan fantasiakirjallisuutta koskevat tutkimusperinteet toisiinsa tutkimuskohteidensa kautta. (Sisättö & Jerrman 2004: 20) Spekulatiivisen fiktion käsitettä voisi sovitella myös Lanarkin ylle, koska teos ei edusta puhdasta fantasia- tai tieteiskirjallisuutta, mutta omaa kuitenkin selkeästi piirteitä molemmista. Jopa tieteiskirjallisuuden "jumalaksi" kutsuttu Isaac Asimov on elämäntyöllensä omistautuneen kirjailijan vakavuudella määritellyt tieteiskirjallisuuden ja fantasiakirjallisuuden välistä eroa. Asimovin mukaan ymmärtääksemme elintärkeää eroa maagisen ja korkeateknologiaksi kutsutun 'oudon' välillä jonka toimintaperiaatteita emme mahdollisesti ymmärrä meidän tarvitsee vain kysyä: "What are the limits within which the ability to do this must work?". Asimovin mukaan vastaus kuuluu: "Magic need have no limits; technology must have" (Asimov 1996: 162). 66

71 Kuten luvussa toin esille, tieteis- ja fantasiakirjallisuuden eroa koskevaan määritelmään liittyvät myös kaunokirjallisissa teoksissa mahdollisesti esille tulevat käsitykset luonnonlaeista: etenkin ajatukseen siitä, että ne eivät välttämättä ole samoja luonnonlakeja, jotka meidän 'todellisessa' maailmassamme pätevät. Asimovin seuraavasta ajatuksesta käy kuitenkin ilmi, että hänen mielestään tieteiskirjallisuudessa pätevät samat luonnonlait, kuin 'todellisessa' maailmassammekin 15 : I suspect that no technology, however advanced, will ever defy the law of conservation of energy, or of momentum, or of angular momentum, or of electric charge. I suspect that no law of technology, however advanced, will defy the laws of thermodynamics, or Maxwell's equasions, or the indeterminady principle, or the tenets of relativity and quantum theory. (Asimov 1996: 162) Asimovin mukaan fantasia- ja tieteiskirjallisuutta koskeva ero kaventuu rajoihin, jotka kahlitsevat teknologisia innovaatioita. Lanarkin kannalta tämän eron määritteleminen on olennaista siksi, että instituutissa nämä "luonnonlakien rajoja" noudattavat tieteelliset innovaatiot tulevat paljon selkeämmin esille, kuin esimerkiksi kirjan kolme alkupuolen Unthankissa. Teoksen loppupuolella, muodonmuutoksen läpikäyneessä Unthankissa on havaittavissa enemmän teknologisia piirteitä esimerkiksi rakennusteknologian kehityksen kautta, jonka avulla kaupungin vanha synkeähkö keskusta on peittynyt korkeiden ja valossa kimaltelevien tornirakennusten alle. Silti uusi Unthank joutuu teknologisissa saavutuksissa vahvasti nojaamaan instituuttiin ja muihin yhteisöihin, joihin Lanarkissa useasti viitataan tarvittavan teknologian omaavana yhteisöinä. (esimerkiksi L: 450) Näin käy esimerkiksi teoksen loppupuolella, jolloin Unthankissa on vakava viemäriongelma, mutta kaupungilla ei ole tarvittavaa teknologiaa ratkaista ongelmaa. Teknologista ulottuvuutta ja tieteiskirjallisuuteen viittaavia piirteitä uuteen Unthankiin tuo eritoten 'Miss Maheen', robotti, johon Lanark työvoimatoimistossa törmää. Robotit ovat perinteisesti tieteiskirjallisuuden pariin kuuluva elementti. Fantastinen elementti kuitenkin yhdistää Unthankin ja instituutin. Lanark saapuu instituuttiin maahan aukeavan suun ja sen sisällä olevan instituuttiin johtavan kuilun kautta. Tätä kautta fantastinen elementti eli maahan aukeava kuilu, yhdistää instituuttiin saapumisen groteskin kuvastoon, jossa maahan aukeava kuilu edustaa ammollaan olevaa suuta, joka vastaa vatsaa ja 15 Tässä yhteydessä on, jonkin verran asiaa yleistäen, syytä huomauttaa, että niin sanotut kovan linjan tieteiskirjailijat suhtautuvat luomiensa tieteiskirjallisten teostensa luonnonlakeihin yhtäläisellä vakavuudella. Edelleen yleistäen voidaan todeta, että tieteiskirjallisuudessa luonnonlakeihin suhtaudutaan siten, että tieteiskirjallisissa teoksissa pätevät meidän 'todellisuuteemme' sovellettavissa olevat luonnonlait. 67

72 kohtua. Ammottava suu liittyy myös ruumiin topografiseen alapuoleen: "se on avonainen portti, joka johtaa alas, ruumiin manalaan" (Bahtin 1995: 288). Ammollaan oleva suu on myös kuoleman ja tuhoutumisen ikivanha ambivalentti kuva, ja sisäänkäyntiä manalaan on kuvattu saatanan ammottavana kitana ('helvetin kita'). Unthankin hautausmaalla Lanarkin jalkojen juureessa maahan aukeavan suun voi periaatteessa rinnastaa vatsan ja kohdun kautta syntymään, jopa uudelleen syntymiseen tai myös portiksi helvettiin. (Bahtin 1995: 288, 292) Mielenkiintoista on myös se, että maahan aukeavan suun kautta syntyy yhteys myös muodonmuutoksiin esimerkiksi Gay'n henkilöhahmo kärsii taudista, jossa kehoon muodostuu suita. Ensivaikutelman perusteella instituutti on kuitenkin kaukana helvetistä, vaikka Lanarkille kerrotaankin sen sijaitsevan maan alla. Yksi ensimmäisistä asioista, joita Lanark instituutissa näkee, on seinällä oleva kello. Kellon ympärys on jaettu 25 tuntiin. Lanark havaitsee myös vanhentuneensa, ja instituutin henkilökunta arvioi hänen iäkseen noin 30 vuotta. Merkille pantavaa on se, että hänen käsivarttaan peittänyt dragonhide on kadonnut. (L: 49-51) Pian Lanarkille ja lukijalle selviää, että instituutti on vuoren alla sijaitseva yhteisö, vuoren, jonka päällä on tohtori Munron mukaan useita kaupunkeja. Ilmeisesti tästä johtuen sielläkään ei ole auringonvaloa, jota Lanark niin kipeästi kaipaa. Oleellista on se, että Lanarkille selviää pian instituutin toiminnan rakentuvan teknologisen toiminnan varaan, pääasiassa energian tuotannolle ja siihen, että lääkärit hoitavat dragonhidesta kärsiviä potilaita. Jokaisella potilaalla on oma lääkärinsä, jotka hoitavat potilaitaan omalaatuisilla hoitomuodoilla: Ozenfant soittaa potilailleen musiikkia, Noakes yrittää parantaa potilaita uskon voimalla. Lanark yrittää parantaa oman potilaansa lukemalla tälle ääneen. Lääkäreiden ei kuitenkaan odoteta parantavan potilaitaan, koska dragonhideen kuolevista potilaista saatava energia hyödynnetään instituutin energia- ja ruokatuotannossa. Instituutti kirjaimellisesti elää kuolleiden voimalla, kun heidän ruumiinsa uusiokäytetään ruokana. Kun Lanark saa tämän selville, hän on kauhuissaan ja haluaa lähteä instituutista. (L: 58, 66, 69, 89, 366) Teknologian kautta Lanark-osioiden tieteiskirjallisuutta lähestyvät teemat korostuvat. Etenkin instituutista kertovat jaksot vievät teosta tieteiskirjallisuuden suuntaan, mutta muodonmuutosten kautta näihin osioihin liittyy myös vahva fantastinen elementti, jonka vuoksi Lanark-osiot eivät edusta puhdasta tieteiskirjallisuutta. Johanna Tiitinen mainitsee, että Lanarkin instituutista ja Unthankista kertovissa osioissa tulee esille tieteiskirjallisuudelle 68

73 tyypillinen elementti, jossa kerronta fokalisoidaan Lanarkin kautta. Tiitisen mukaan tällä tavoin pystytään helposti esittelemään lukijalle outoja asioita. (Tiitinen 2004: 217) Mielestäni tämä toteamus on suorastaan outo: fokalisaatio on kerrontaan liittyvä keino, ei tiettyä kirjallisuuden lajityyppiä merkitsevä piirre. Luvussa 2.1 toin esille Brian McHalen näkemyksen Lanarkin luonteesta tieteiskirjallistettuna postmodernistisena fiktiona. (McHale 1987: 65-66) McHalen osuva toteamus määrittää teosta hyvin. Tähän määritelmään sisältyy alaluvussa mainittu ajatus karnevalistiselle kirjallisuudelle tyypillisestä paikasta toiseen vaeltavasta päähenkilöstä, eli pícarosta, ja fantasia- ja tieteiskirjallisuudelle ominaiset piirteet, jotka osaltaan tulevat esille niin Unthankin kuin instituutinkin kautta. Tätä kautta teoksen Lanark-osioiden fiktiivisissä yhteisöissä on havaittavissa eräänlainen noidankehä, josta yhteisöt eivät pääse irti: instituutti-osiot edustavat enemmän tieteiskirjallisuutta vahvan teknologiapainotuksensa vuoksi, mutta lohikäärmeiden kautta fantastinen elementti tulee esille myös instituutissa. Vastaavasti Unthank-osiot edustavat enemmän fantastista kirjallisuutta, mutta teknologia-teema koskettaa myös Unthankia, sillä kaupunki on riippuvainen instituutin toimittamista teknologiatarvikkeista. Instituuttiin liittyvät myös poliittiset teemat, vaikka ne tulevat peitellymmin esille kuin Unthankissa. Vahvasti hierarkkinen yhteisö koostuu omia osastojaan hoitavista tohtoreista, sekä niin sanotusta 'councilista' eli neuvostosta, jonka presidenttinä toimii Lord Monboddon virkanimikkeellä kutsuttu henkilö. Lanark joutuu lääkäriksi osastolle, joka toimii tohtori Ozenfantin alaisuudessa. Ozenfantin kautta Lanarkille selviää, että paikka josta hän saapui instituuttiin, on nimeltään Unthank. Tohtori Ozenfant kuvailee Unthankia Lanarkille, ja kertoo, että useimmat kaupungin asukkaat ovat unohtaneet auringon ja hyljänneet kellon. Ozenfantin mukaan Unthankin asukkaiden elämää säätelee satunnaisten impulssien synnyttämä yksinkertainen ruokahalu. Ozenfantin mukaan Unthank on poliittisesti korruptoitunut, ja romahtaisi ilman terveempien maanosien tukea. (L: 60, 78) Ozenfant, eikä juuri kukaan muukaan kuitenkaan mainitse Lanarkille, että vaikka instituutissa pystytäänkin mittaamaan aikaa, yhteisö toimii samankaltaisen periaatteiden mukaan kuin Unthank. Poliittista korruptiota ja yksinkertaista ruokahalua esiintyy myös siellä. Tämän lukija joutuu päättelemään rivien väleistä ilman, että Lanarkin henkilöhahmo juurikaan huomioisi tällaisia seikkoja itse. Instituutista kertovan osion poliittisiin kysymyksiin liittyy myös uskonto. Lanarkin tavoitteena on edelleen löytää auringonvaloa ja instituutin ruokavaliosta tietoisena etenkin kunnollista 69

74 ruokaa. Nämä seikat vahvistavat hänen haluaan lähteä instituutista. Lanarkia ei kuitenkaan terveyssyistä päästetä lähtemään yksin. Tohtori Munro kertoo Lanarkille, että jos ihmiset lähtevät ilman kumppania, heidän tautinsa palaa jonkin ajan kuluttua. Taudilla tohtori Munro viittaa ilmeisesti dragonhideen. Etsiessään pakotietä Lanark tutustuu tohtori Noakesiin, potilaitaan uskon voimalla parantavaan lääkäriin. Tohtori Noakes kertoo Lanarkille instituutin nykyisestä uskonnollisesta tilasta: missä ennen oli Jumala on nykyään the council ja sen presidentti Lord Monboddo. Noakesin päätelmiä vahvistaa se, että myöhemin tohtori Munro kuvailee Lanarkille instituuttia ja neuvostoa seuraavasti: "The council is a political structure to lift men nearer to Heaven. The institute is a conspiracy of thinkers to bring the light of Heaven to down to mankind" (L: 367). Tohtori Noakes kehoittaa Lanarkia varoittamaan ihmisiä instituutista, joka hänen mukaansa valmistautuu nielaisemaan maailman. (L: 60, 78, 80, 81) Noakesin puheiden kautta tulee jälleen esille suu-tematiikka, joka tuntuu nostavan päätään useissa kohdissa Lanarkia. Nähdäkseni tämä liittyy teoksessa toistuvaan lauseeseen 'man is the pie that bakes and eats itself', jota käsittelen tarkemmin luvussa Sekä Lanark- että Thaw-osioissa on selkeästi havaittavissa myös yhteiskuntakriittisyyttä teoksen lukuisien henkilöhahmojen taholta, kuten edellä on tullut esille. Irma Hirsjärvi liittää yhteiskuntakriittisyyden tieteiskirjallisuuteen: "Tieteiskirjallisuudessa fantasiaan liittyy aina enemmän tai vähemmän yhteiskuntakriittisyyden aspekti" (Hirsjärvi 2004: 133). Tieteiskirjallisuuden historiasta puhuessaan Hirsjärvi esittää, että satiiri toimi yhteiskuntakritiikin merkittävänä välineenä, ja sen avulla kuvattiin muun muassa tieteen ja uskonnon välistä maailmankuvataistoa. (mts. 133) Tämä kuvaus tuntuu istuvan muuten Lanarkiin, ja etenkin tohtori Noakesin pelkoihin instituuttin maailman valloituksesta, mutta sillä erotuksella, että Lanark ei ole satiiri, vaan lähinnä hyvin ironinen teos. Lanarkin loppupuolella teknologiset teemat korostuvat Unthankia koskevan viemäriongelman muodossa. Lanark on palannut muodonmuutoksen kokeneeseen Unthankiin, jonka instituutin henkilökunnan mukaan instituutti on valmis nielaisemaan "ravinnokseen" eli käyttämään Unthankia energian lähteenään. Kirjassa neljä tulee teknologiaan liittyen useasti esille myös niin sanottu 'otus' eli "the creature", eri kaupallisten ryhmittymien muodostama elin. Otus on mainittu muutaman kerran myös kirjassa kolme (esimerkiksi L: 76), mutta vasta kirjassa neljä Lanarkille ja lukijalle selviää, mikä otus oikein on. Käsittelen tätä aihetta tarkemmin luvussa viisi, mutta tässä yhteydessä on syytä mainita, että se liittyy tiiviisti läsnä olevana 70

75 taustavoimana Lanarkin fiktiivisisten yhteisöiden poliittiseen toimintaan kaupallisten intressiensä vuoksi. Etenkin otus liittyy voimakkaasti teknologian tuotantoon ja myyntiin Vyöhyke Luku 33 (Chapter 33 A Zone) kertoo Lanarkin ja Riman matkasta instituutista Unthankiin. Heidän täytyy ylittää niin sanottu interkalendäärinen vyöhyke. Vyöhykkeen ylittämisellä saattaa olla arvaamattomat seuraukset etenkin ajan kulumisen kannalta. Instituutissa tohtori Ozenfant varoittaa Lanarkia instituutista lähtemisestä ja vyöhykkeen ylittämisestä juuri ajan menettämisen vuoksi. Lanark ei ymmärrä mitä Ozenfant tarkoittaa, ja tämä selittää: In this universe every continent measures time by different calendars, so there is no means of measuring the time between them. A traveller going from the institute to a neighbouring continent Unthank, perhaps, or Provan must cross a zone where time is a purely subjective experience. Some make the transition and hardly notice it, but how many years did you lose when you came here? (L: 79) Ozenfantin puhe pitää paikkansa siinä mielessä, että Lanark arvioi olleensa parissakymmenissä lähtiessään Unthankista instituuttiin, mutta instituuttiin saapuessaan hoitajat arvioivat hänen iäkseen vähän yli kolmekymmentä vuotta. (L: 51) Huomattavaa on se, että vyöhykkeelle kuljetaan oven läpi. Siirtymää instituutin ja vyöhykkeen välillä voi tarkastella myös siirtymänä fantastiseen. Esimerkiksi Maria Nikolajeva esittää, että fantasiakirjallisuudelle on tyypillistä, että ovi toimii välineenä maailmasta toiseen siirryttäessä. (Nikolajeva 1988: 76) Lanark ja Rima kulkevat oven läpi ja saapuvat vyöhykkeelle epämääräiselle alueelle, jossa tila ja aika eivät käyttäydy 'normaalilla', oman todellisuutemme luonnonlakien mukaisella tavalla, vaan paradoksaalisesti. Tämä tulee konkreettisesti esille kohtauksessa, jossa aika ja avaruus sekoittuvat toisiinsa. Tämä ilmiö mahdollistaa sen, että nykyisyyden Lanark ja Rima näkevät menneisyyden Riman, sen saman Riman, joka hetki sitten istui uupuneena ja itkien tien poskessa. Lanark pysähtyy ja yrittää auttaa menneisyyden Rimaa, teko joka aiheuttaa voimakkaan reaktion nykyisyyden Rimassa. The upright Rima walked past him, saying coldly, "Stop living in the past". "But I can't leave a bit of you sitting on the road like this". "All right, drag her along. I suppose helpless women make you feel strong and superior, but you'll find her a bore eventually". Her voice throbbed with such scorn, helplessness and humour that it drew him to his feet. (L: 378-9) 71

76 Ajan ja avaruuden sekoittuminen näkyy myös muilla tavoin matkassa vyöhykkeen yli. Matkan edetessä Rima myös valittaa tuntevansa itsensä lihavaksi, tahmeaksi ja uupuneeksi. Hän sanoo, että hänen vatsansa on turvonnut. Lisäksi, vaikka Lanark ja Rima ovat seuranneet tohtori Munron heille osoittamaa tietä, he päätyvät kiertämään vyöhykkeellä ympyrää. He päätyvät kolme kertaa samalle ovelle, jonka kautta he poistuivat instituutista. Kolmannella kerralla Rima saa jonkinlaisen kohtauksen, syö kaikki heidän ruokansa, oksentaa ja vaipuu uneen. (L: 382) Myöhemmin matka jatkuu, mutta Rima valittelee jälleen turvonnutta oloaan ja selkäkipujaan. Hän avaa takkinsa ja he huomaavat, että hänen vatsansa on turvonnut melkein hänen rintoihinsa asti. Lanark tunnustelee Riman vatsaa ja toteaa: "somebody is in there" (L: 386). Rima saa hysteerisen kohtauksen tajutessaan, että hän on raskaana. Vaikka kertomuksessa itsessään aikaa ei tunnu kuluneen juuri lainkaan, on sitä selvästikin kulunut useita kuukausia siitä, kun Lanark ja Rima lähtivät instituutista: instituutissa Riman raskaudesta ei näkynyt mitään merkkejä, mutta siitä huolimatta Lanark ja Rima saapuvat Unthankiin juuri ajoissa ennen Riman synnytyksen käynnistymistä. Vyöhykkeellä sattuu myös eräs asia, joka synnyttää yhteyksiä Lanark-osion ja Thaw-osion välillä. Matka sujuu Lanarkin ja Riman osalta riitaisissa merkeissä, ja yksi henkilöhahmojen analysoinnin kannalta tärkeimmistä kiistoista käydään säiliöautossa, jonka kuski lupaa viedä Lanarkin ja Riman Unthankin lähistölle. Rima flirttailee kuskin kanssa ja kertoo tälle useaan otteeseen, että Lanark on maalari, taiteilija. Lanark yrittää inttää vastaan, mutta muut eivät kuule. (L: 388-9) Miksi Rima esittää tällaisia väitteitä? Lanark ei ole osoittanut minkäänlaista taiteellista lahjakkuutta eikä esimerkiksi maalannut missään vaiheessa kertomusta. Toisaalta taas Thaw'n henkilöhahmo taas esitetään alusta alkaen lukijalle hyvin taiteellisena, piirustuksesta ja maalauksesta kiinnostuneena. Aika on kuitenkin tekijä, joka lyö voimakkaimmin leimansa vyöhykkeestä kertovaan osioon. Kertomuksen perusteella käy ilmi, että aika voi vaikuttaa eri henkilöhahmoihin eri tavalla, toisiin vanhentavasti ja toisiin nuorentavasti. Saapuessaan Unthankin katedraaliin kertoja kuvailee, kun Lanark ja Rima astuvat katedraaliin sisälle, ja kuinka Lanark huomaa vanhentuneensa: "He fingered the matted beard on his cheecks and chin and touched the thinning hair on his scalp. Clearly he had grown older" (L: 401). Lanarkiin matka vaikuttaa vanhentavasti, mutta Rimaa katsoessaan Lanark huomaa, että tämän hiukset ovat jälleen muuttuneet tummiksi, ja että tämän keho on raskautta lukuunottamatta yhtä hoikka, kuten kirjan alussa vanhassa Unthakissa, ikään kuin Rima olisi nuorentunut. Erittäin merkittävää on 72

77 kuitenkin se, että vyöhykkeestä kertovassa ja kaikissa sen jälkeen tulevissa luvuissa kertomuksessa on selkeästi havaittavissa ajan nopeampi kulku. Esimerkiksi Lanarkin ja Riman poika Alexander ikääntyy hurjaa vauhtia kun tekstin aikaa kuluu vain muutaman sivun verran: vaikka Alexander on vastasyntynyt lapsi, oppii hän jo puhumaan näiden muutamien sivujen aikana. (L: ) McHalen mukaan eräät kirjailijat kutsuvat heterotooppista avaruutta vyöhykkeeksi hänen mukaansa myös Lanarkin 'intercalendrical zone' on tällainen vyöhyke. McHale kutsuu vyöhykettä paradoksaaliseksi avaruudeksi, ei kenenkään maaksi, joka on sijoitettu kaupunkien väliin. Lanarkin vyöhyke on, teoksessa annettujen vähäisten tietojen perusteella, sijoittunut juuri kaupunkien väliin. Vyöhyke on myös paradoksaalinen avaruus tai tila ajan arvaamattoman käyttäytymisen vuoksi. McHalen mukaan heterotooppinen avaruus tai tila on radikaalisti katkonainen ja ristiriitainen, ja se asettaa rinnakkain rakenteeltaan yhteen sopimattomia maailmoja. Juuri ajallisen paradoksaalisuuden vuoksi Lanarkin vyöhyke on ristiriitainen tila, joka kuitenkin asettaa itsensä rinnakkain Lanark-narratiivin yhteisöjen kanssa. Myöhemmin McHale tarkentaa heterotooppisen tilan käsitteen epäjärjestykseksi, joka on tehty joukosta epäsuhteessa olevien järjestyksien fragmentteja vyöhykkeellä toisiinsa epäsuhteessa olevat tilat on asetettu rinnakkain tai päällekkäin. Tämä voi ilmetä esimerkiksi siten, että henkilöhahmot ovat yhtä aikaa kaikkialla, mikä on selkeä paradoksi. Samantapainen ilmiö tapahtuu Lanarkin vyöhykkeellä, kun Rima ja Lanark tapaavat omat kaksoisolentonsa, ja ovat sitä kautta paradoksaalisessa tilanteessa. (McHale 1987: 44, 63) Lanarkia tutkittaessa on siis hyvä huomioida teoksessa esille tulevat fantasia- ja tieteiskirjallisuuteen kuuluvat elementit, jotka vaikuttavat teoksesta muodostuvaan kokonaiskuvaan. Niiden huomiotta jättäminen aiheuttaisi sen, että kokonaiskuva ei olisi kokonaisvaltainen: molemmat elementit ovat voimakkaasti tarinarakenteessa ja kerronnassa läsnä, kuten edellä olen pyrkinyt osoittamaan. Joten mitä mitä sanaan fantastinen tulee, tämän luvun otsikon 'fantastinen utopia' alkuosalle on siis olemassa vankat perusteet. Utopia onkin sitten toinen asia. Jos lähdetään utopian käsitteestä ja käsitteeseen voimakkaasti liitetyistä ajatuksista siitä, minkälaisessa maailmassa haluaisimme elää, otsikkoa 'fantastinen utopia' täytyy pohtia tarkemmin. Utopiaan liitetyt positiiviset mielikuvat eivät vaikuta istuvan Lanarkin ylle kovin hyvin sen perusteella, mitä edellä on tullut esille koko teoksen yhteisöistä ja yhteiskunnista. (ks. Levitas 1990: 1-2) Toisaalta sanaan utopia liittyy ambiguiteettia: utopia 73

78 tulee sanoista eutopia, hyvä paikka, ja sanasta outopia, ei mikään paikka. (Levitas 1990: 2) Lanarkiin liittyvän (teoksen rakenteeseen sekä Lanarkin ja Duncan Thaw'n henkilöhahmoihin) ambiguiteetin huomioon ottaen utopia-sanaan liittyvä ambiguiteetti on mielenkiintoista: fiktiivisenä teoksena Lanark voi olla hyvä paikka mutta myös ei mikään paikka, koska se on olemassa vain fiktiivisessä todellisuudessa. Tässä mielessä otsikko fantastinen utopia istuu Lanarkin yhteyteen kerrassaan fantastisesti. Levitas ei tarjoa selkeää vastausta siihen, mitä utopia on, vaan esittelee lähtökohtia ja näkökulmia, joiden kautta ja avulla utopiaa voi lähestyä. Tarkastelutavoista riippuen utopiaa voi lähestyä kapealla tai laajalla tavalla, edellä esille tuli kapea, vastakkainasetteluja korostava määritelmä. Levitas katsoo laajempien määritelmien olevan hedelmällisempiä, vaikka ne saattavatkin jättää varsinaisen asian eli utopian käsitteen hämärämmiksi. (Levitas 1990: 179, 198) Utopiaan, etenkin paremman maailman tavoitteluun, liittyy voimakas poliittinen elementti. Poliittisesta utopiasta puhuessaan Tuija Pulkkinen kysyy mistä utopia koostuu. Hän pohtii, onko utooppinen perspektiivi aina lopullisen totuuden perspektiivi, koska se olettaa loppupisteen, jossa ongelmat on ratkaistu. Toisaalta utopiaa voi ajatella esimerkiksi tilanteena, jossa ei ole lainkaan valtaa tai jossa kaikki on täydellisesti hallinnassa. Tämän erottelun kautta tulee esille modernin ja postmodernin poliittisen teorian välinen ero: postmoderni politiikka ei etsi suojaa utopiasta, vaan on yhtä anti-utopistinen kuin maallistunutkin. (Pulkkinen 2000: 21, 98) Jos Lanarkia lähestyy poliittisen utopian kautta, voi havainnoida, että teoksessa ei tule esille ajatusta loppupisteestä, jossa kaikki ongelmat on ratkaistu. Pikemminkin teoksessa tulee esille ajatus yksilöstä, jolla ei ole lainkaan valtaa, ja jossa yhteiskunnalla tai Lanarkin tapauksessa eri yhteisöillä, on kaikki lähes täydellisesti hallinnassa. Täydelliseen hallintaan liittyy eritoten Lanarkin fiktiivisessä maailmassa valtaa pitäviin kuuluva otus (the creature), jota käsittelen tarkemmin luvussa 5. Tämä sama kuvio, jossa yhteiskunnalla on valtaa ja yksilöllä ei, tulee esille myös Duncan Thaw'n ja taidekoululla kohdalla. Niinpä poliittisen utopian ja Lamarkin yhteydessä tulee esille ajatus siitä, että Lanarkissa esille tuleva utopia ei välttämättä ole kovin onnellinen utopia, ja tästä johtuen pikemminkin anti-utopia tai dystopia. (Levitas 1990: 22) Tiitinen esittää termiä kriittinen utopia: 74

79 Thus, my claim is that Gray's writings problematise any attempts to equate utopia with an ideal of and perfecti form. A critical utopia is a better term for his political vision because as a concept utopia is associated with stagnancy. (Tiitinen 2004: 213) Utopian ja fantasian käsitteisiin liittyvistä merkityseroista tai monimerkityksellisyydestä huolimatta, ja etenkin Lanarkissa esille pyrkivän ironian huomioon ottaen näkisin, että Lanarkiin voi myös viitata sanoilla 'fantastinen utopia': teos tuo fantastisella tavalla esille postmodernismiin liittyvän tematiikan fantastiseen-, realistiseen ja tieteiskirjallisuuteen verhottuna, esittelee postmodernistisen kerronnan keinoja, ja on varsin utopistinen kertoessaan fiktiivisestä maailmasta paikasta jota ei ole Realismista kohti teoreettista tekstiä Realistinen teksti Fantasia- ja tieteiskirjallisuuden piirteiden käsittelyn jälkeen on luontevaa siirtyä pohtimaan Lanarkin Glasgow'hun sijoittuvaa Thaw-osiota, ja sitä kautta teoksessa esille tulevia realistisen kirjallisuuden piirteitä. Alison Lee on tutkinut Lanarkin yhteyksiä niin realistiseen kuin postmodernistiseenkin fiktioon. Lee puhuu realistisesta taiteesta, niin kuvataiteesta kuin kirjallisuudestakin myös yleisellä tasolla. Leen mukaan The realist movement endorsed a particular way of looking at art and life as through there was a direct correspondence between the two. The critical method, then, involved charting the similarities and differences between experiential reality and the artist's transcription of it, assuming of course, that experimential reality was common to all. (Lee 1990: 3) Lee on sitä mieltä, että realismilla oli loppujen lopuksi hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. (mts. 3) Lanarkin yhteyksiä realismiin Lee on lähestynyt pääasiassa kuvataiteen kautta, eli tarkastelemalla Lanarkin kuvitusta. Leen mukaan Lanark välittää realistista konventiota kuvataiteen kautta: [...] the presentation and subversion of Realist conventions is explored in the tension between visual and verbal images. In Lanark, these visual images are both textual (the author's illustrations accompany the text) and textualized (the protagonist, Duncan Thaw, creates paintings which are described verbally). (Lee 1990: 99) 75

80 Leen mukaan juuri teoksen kuvituksessa ilmenevät yksityiskohdat kytkevät Lanarkin realismiin. Lee kytkee kuvituksen myös valtaa koskeviin teemoihin. Lanarkia ja valtaa koskeviin teemoihin palaan tarkemmin luvussa viisi. Lee puhuu realistisesta kirjallisuudesta myös yleisellä tasolla. Hän huomauttaa, että realistit uskoivat, että todellisuutta koskevan havainnon pitäisi olla puhdas, ja että romaanin tosiseikkojen pitäisi puhua puolestaan, ilman kirjailijan kommentteja ja sen lukijaa manipuloivaa läsnäoloa. (mts. 9) Tässä yhteydessä Lee ei kuitenkaan mainitse minkä aikakauden realistit näin uskoivat. Myös George J. Becker huomauttaa realistista taidetta käsittelevässä tutkielmassaan, että realismin ydin on löydettävissä puhtaan havainnon ajatuksesta. Hänen mukaansa realismin peruskivi on objektiivisuuden periaate. (Becker 1963: 28) Lanarkin kirjoihin yksi ja kaksi tämä periaate liittyy luonnollisella tavalla, sillä kirjoihin kolme ja neljä verrattuna Thaw-osio rakentuu 'puhtaan havainnon' periaatteelle jos puhtaan havainnon ajatellaan rakentuvan yhden havaintoja tekevän henkilöhahmon, tässä tapauksessa Duncan Thaw'n näkökulman varaan. Myös Leen mainitsemat seikat kuten kirjailijan ääni ja kirjailijan lukijaa manipuloiva läsnäolo pientä poikkeusta lukuun ottamatta puuttuvat kirjoista yksi ja kaksi. Becker esittää myös, että realismin ydinajatuksiin kuuluu se, että taiteen tulisi karttaa romantiikan idealistista metafysiikkaa, sillä realismi näki päivänvalon 1800-luvun puolivälissä sen tieteellisen ja positivistisen ajattelun kuohunnan keskellä, joka oli tuolle ajalle luonteenomaista. Tätä kautta realismiin myös sisältyi uudet näkemykset näkemykset siitä, että todellisuutta piti lähestyä asiana, joka oli välittömästi läsnä oleva, yleinen tavallisen ihmisen kokemus sekä avoinna huomioille. (mts. 6) Leen mukaan realistit uskoivat, että romaanin tulisi heijastaa maailmaa ja tämän 'persoonattoman heijastuksen' kautta näyttää totuus. Tässä ajatuksessa tulee esille realistien ajatusmallissa pakkomielteen omaisesti läsnäoleva käsitys dokumentaation ja faktan vastaavuudesta ajatus, joka ei kuitenkaan ollut uusi tai vain realisteille ominainen. Ja kuten Leekin huomauttaa, postmodernistinen taide reagoi osaltaan tätä näkemystä vastaan. "Toden" representaatiosta oli siis suora yhdysmerkki "totuuden" paljastumiseen. Lanarkissa ajatus totuuden näyttämisestä tulee esille kirjojen kolmen ja neljä sekä yksi ja kaksi selkeän vastakkain asettelun kautta. Kirjat yksi ja kaksi kuvaavat 'todellisen maailman' Glasgow'ta, josta on voimakas kytkös kirjojen kolme ja neljä fiktiiviseen todellisuuteen ja etenkin siihen, 76

81 että lukija Nastlerin henkilöhahmon avulla tehdään tietoiseksi kuinka kirjojen yksi ja kaksi 'todellinen maailma' on rakennettu. Toden representaatiosta on käytännössä suora yhdysmerkki 'totuuden' paljastumiseen. (Lee 1990: 11-12, 25, 54) Ajatusta dokumentaation ja faktan vastaavuudesta voi havainnoida Lanarkissa. Esimerkiksi kirjassa kaksi kuvataan Thaw'n luomistyötä tämän maalatessa seinämaalausta Glasgow'n Parish Churchin seinälle. Ensin kertoja kuvaa kuinka Thaw luonnostelee kirkkoon tulevia maalauksia, tämän jälkeen maalausprosessi esitellään lukijalle käytännössa, ja kertoja kuvailee sitä lukijalle välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti. Tämä on toisaalta metafiktiivinen piirre lukijalle paljastetaan visuaalisen taiteen tekeminen konkreettisella tavalla ja toisaalta realistisen kirjallisuuden piirre, sillä maalausprosessia kuvataan niin yksityiskohtaisesti kuin mahdollista. Prosessin lopputulos ei tosin ole kovin onnellinen Thaw ei saa maalausta päätökseen, ja pakenee kirkosta, kun hänen mielenterveytensä alkaa ilmeisesti horjua: kertomuksen perusteella Thaw vaikuttaisi näkevän harhoja. Realistiselle kirjallisuudelle on myös ominaista näkemys romaanissa olevasta keskusyksilöstä, joka on tapahtumien keskipisteessä. (Lee 1990: 55) Tapahtumien keskipisteessä oleva keskusyksilö on tyypillistä myös Bildungs-romaanille, ja tätä kautta Lanarkin Thaw-osion voi nähdä jossakin määrin edustavan Bildungs-romaania. Tällä viittaan lähinnä Duncan Thaw'n henkilöhahmoon. Pienen särön asiaan synnyttää se, että Bildungs-romaanin piirteisiin kuuluvat esimerkiksi odotukset siitä, että henkilöhahmot oppivan virheistään. Duncan Thaw'n henkilöhahmon etenkin tämän koulun käynnistä kertovien jaksojen kohdalla vaikuttaa siltä, että Thaw ei edes yritä oppia virheistään, koska hän ei omasta mielestään tee virheitä. (Ks. Lee 1990: 74) Liisa Saariluoman mukaan realistiseen romaaniin kuuluu myös se, että "kirjallisuus alkaa kuvata yksilön riippuvuutta ulkopuolisesta todellisuudesta" (Saariluoma 1989: 124). Saariluoma kirjoittaa, että realistisissa romaaneissa nousee usein keskeiseksi ongelmaksi yksilön ja yhteisön (yhteiskunnan) välinen suhde. (mts ) Saariluoma hahmottelee myös realismin suhdetta romantiikkaan. "Realismi [...] on siinä suhteessa romantiikan perillinen, että siinä käsitetään totuuden löytäminen yksilön tehtäväksi" (mts. 128). Saariluoman mukaan käsitykseen romaanikirjailijasta todellisuuden tutkijana liittyy illusionistinen käsitys romaanista ja naturalistinen romaanimuoto. Todellisuutta kuvataan sellaisena kuin se on. Se, että todellisuus välittyy lukijoille aina tiettyjen kirjallisten konventioiden kautta, halutaan 77

82 häivyttää kokonaan näkyvistä. Kirjallisuuden tulee olla pelkästään kohteen kuvausta, tietyn tarinan luonnonmukaista kertomista, ja sitä on arvioitava pelkästään tältä kannalta. (mts. 129) Lanarkissa eri tavoin rakentuneet osiot korostavat eroa, joka syntyy metafiktiivisen (kirjat kolme ja neljä sekä Prologi, Interludi ja Epilogi) ja realistisen (kirjat yksi ja kaksi) kerrontatekniikan välille. Kuten luvussa 2 pyrin tuomaan esille, Lanark-osioiden kerronta on välillä hyvinkin metafiktiivista, kuten esimerkiksi Epilogissa. Thaw-osiot puolestaan noudattelevat yllä mainittua ajatusta "tarinan luonnonmukaisesta kertomisesta" hyvin pitkälle, jopa loppuun asti. Tällä viittaan siihen, että Thaw'n seinämaalauksen tekoprosessin yksityiskohtaisen kuvamisen voi nähdä myös osana realistista 'kirjallisuuden perintöä' eikä pelkästään metafiktiivisena elementtinä. Kyseinen prosessi kuvataan lukijan silmissä luonnonmukaisella tavalla. Lukija ei välttämättä edes ajattele sitä metafiktiivisena keinona, joka paljastaa kuinka taidetta tehdään ja pyrkii kiinnittämään lukijan huomion teoksen konstruoituun luonteeseen. Saariluoma toteaa, että realistisessa kirjallisuudessa romaanin rakenne konventioitten määräämänä kompositiona ei saa tulla näkyviin. Romaanin on rakennuttava ikään kuin itsestään, pelkästään kuvauskohteen sisäistä logiikkaa noudattaen. Saariluoman mukaan tässä tulee esille myös yhteys naturalistiseen muotokäsitykseen, ajatukseen siitä, että kuvattava asia itsessään määrää taideteoksen rakentumistavan tai muodon, ja on näin realistiselle kirjallisuudelle ominainen. (Saariluoma 1989: 129) Työläisluokan muotokuva Lanarkin Thaw-osiota voi lähestyä myös poliittisesta näkökulmasta, kuten Johanna Tiitinen väitöskirjassaan pääasiassa tekee. Tiitisen lisäksi myös muut ovat kiinnittäneet Gray'n tekstien, kuten Lanarkin, yhteiskunnalliseen ja etenkin niiden poliittiseen puoleen huomiota. Kirjoja yksi ja kaksi tarkasteltaessa useat seikat viittaavat siihen, että fiktiivinen maisema kuvaa Skotlantia. Huomiota kiinnittää selkeästi skotlannin murteella kuvattu kertomus; sekä henkilöhahmot että kertoja käyttävät välillä murresanoja, joita etenkin ulkolaisen lukijan on vaikea ymmärtää. Tällaisia sanojat ovat muun muassa "dauner" (käydä kävelyllä), "keeked" (peeked=kurkisti) ja "midden-rakers" (roskakuskit). (Lee 1990: 103) Kielen lisäksi skotlantilaisen ja etenkin glasgow'laisen maiseman vahvistavat kaupungit ja kaupunginosat, jotka tarinassa tulevat esille. Tiitisen tavoin näitä piirteitä, etenkin skotlannin murretta voi tarkastella poliittisina työkaluina: "I believe, however, that Gray seems to say and prove in his 78

83 works that the use of dialect is not the only means to for a minority culture to create a sense of community although it may be the most obvious one" (Tiitinen 1996: 49). Graig Cairns käsittelee artikkelissaan Lanarkin yhteyttä todelliseen, oikeaan historiaan. Cairns vetää selvän yhteyden Lanarkista skotlantilaisen työläisluokan elämän kuvaamiseen: Lanark marks a new level of ambition and achievement in what has been, for the last twenty years, the major thrust of Scottish writing, the creation of a working class literature or at least, for it is not quite the same thing, a literature of working class life. The unique conditions of the Scottish cultural situation have produced a remarcable oddity: a literature in which working class experience is the centre, middle class experience the periphery. (Cairns 1981: 19) Lisäksi Cairns näkee yhteyden Unthankin ja Glasgow'n välillä. Hänen mukaansa Unthank on "allegorinen kaupunki, helvetillinen visio Glasgow'sta" (Cairns 1981: 20). Cairnsin mainitsemaan allegoriaan liittyy vielä teollisuuskaupungin asukkailleen aiheuttama psykologinen vahinko, johon kietoutuu myös poliittinen allegoria, paljastaen syyt kaupungin rappioon koko maailman taloutta koskevan kuvion kautta. (Cairns 1981: 21) Tiitinen on samoilla linjoilla, hänenkin mukaansa yhtäläisyydet Unthankin ja Glasgow'n välillä on ilmeiset. Tiitisen mielestä ei ole vaikeaa verrata instituuttia ja neuvostoa (the councilia) Thatcherin hallitukseen ja talouspolitiikkaan, tai jopa länsimaiden politiikkaan. Tiitinen näkee myös, että instituutti ja neuvosto yhdistyvät 'the creatureksi', eräänlaiseksi ryhmittymäksi, joka kontrolloi maailmaa. (Tiitinen 1996: 57-58) 16 Myös Alison Lumsden näkee Lanarkin tematiikan liittyvän talouteen ja politiikkaan, Lumsden lähestyy aiheita rakenteina, jotka muodostavat vangitsevia systeemejä. Toisin kuin Cairns, Lumsden näkee, että päätelmät, joihin Gray'n kirjalliset työt viittaavat, ovat perinteisiä, klassisen porvarillisia. Lumsden viittaa Gray'n "kömpelöihin metafiktiivisiin strategioihin", joiden kautta käy selväksi, että 'systeemiä' ei pääse pakoon. Systeemillä Lumsden viittaa päähenkilöiden ympärille sulkeutuvien yhteiskunnallisten, taloudellisten ja poliittisten rakenteiden muodostamiin vangitseviin kehikoihin, joita päähenkilö ei pysty rikkomaan. Lumsdenin mukaan protagonisti pakenee 'systeemiä' niin Lanark kuin Thaw-osiossa, mutta jää lopulta sen vangiksi. (Lumsden 1993: ) Tätä aihetta käsittelen lisää luvussa Kirjoissa yksi ja kaksi systeemi, jota protagonisti pakenee, ilmenee pääasiassa koululaitoksen 16 Tarkkaan ottaen Tiitinen tekee tässä virheen: Lanarkissa kerrotaan, että otuksen (the creature) muodostavat eräät ryhmittymät, jota muut kutsuvat the creatureksi. Nämä ryhmittymät puolestaan rahoittavat neuvoston (the council) ja instituutin toimintaa. (L: 410) Tästä lisää luvussa

84 muodossa. Kuten Tiitinenkin huomauttaa, koulutus on yksi isoista teemoista Gray'n töissä. Tiitisen mukaan tämä teema "from Lanark to 1982 Janine serve to unveil and demolish the foundations of the "faulty education system" represented by characters such as Hislop or Thaw's teacher" (Tiitinen 2004: 147). Kehen Thaw'n opettajista Tiitinen viittaa jää hämäräksi. Luvussa käsittelin Thaw'n henkilöhahmoa ja tämän suhdetta häntä ympäröivään yhteiskuntaan, joka ilmenee pääasiassa taiteen tekemisen kautta. Taidekoulun ja Thaw'n maalaamisen voi ajatella kuvaavan myös taiteilijan suhdetta yhteiskuntaan ja yhteiskunnan eri taideinstituutioihin yleisemmällä tasolla. Taideteoreetikko Viktor Burginin mukaan "Taiteilija perii myös tietyn historian ja instituutioiden hänelle langettaman roolin. Päättipä taiteilija työskennellä näissä instituutioissa tai niiden ulkopuolella, puolesta tai vastaan, suhdetta niihin hän ei voi kuitenkaan paeta" (Burgin 1989: 125). Lanarkin Thaw-osiossa on käsittääkseni olennaista juuri tämä suhde taiteilijan ja taideinstituutioiden välillä, jota kuvataan Thaw'n henkilöhahmon kautta. Thaw'n henkilökohtainen suhde Taidekouluun on ristiriitainen, ja hän pyrkii taiteen tuottamisessa toimimaan itse hyväksi katsomallaan tavalla. Tämä johtaa siihen, että hänelle myönnetään koulusta erivapaus maalata itsenäisesti. Kuten jo edellä tuli esille, Thaw ei kuitenkaan pysty tuottamaan valmiita töitä, ja myöhemmin, Thaw'n työskennellä kirkon seinämaalauksen parissa, hän sanoutuu kokonaan Taidekoulusta irti. Taidekoulun kaltaisesta instituutiosta irtisanoutuminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että Thaw ei tule valmistumaan koulusta eikä myöskään ole enää Taidekoulun mahdollisten taloudellisten tukitoimintojen, kuten stipendirahoituksen, piirissä. Kuten Viktor Burgin asian ilmaisee: "on hyvin vähän empiiristä tukea äärivasemmistolaiselle asenteelle, joka pitää "työskentelyä taideinstituution ulkopuolella" ainona, apriori oikeana poliittisena strategiana" (mts. 168). Burgin näkee, että "nykyisissä länsimaisissa yhteiskunnissa ei ole olemassa mitään instituutioiden "ulkopuolista" tilaa" (mts. 168). Burgin pohtii myös taiteen ja ideologian suhdetta. Hän näkee, että taide ei ole vain osa ideologiaa yleisellä tasolla, vaan ideologinen on aina, joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti, läsnä taiteessa. Burginin mukaan ideologia tulee mitä selvimmin esiin taiteen tuottamisen suhteessa poliittisiin auktoriteetteihin ja yhteiskunnalliseen uusintamiseen. (mts. 175) Kun pohtii Burginin näkemyksiä suhteessa Lanarkin kirjoihin yksi ja kaksi, esille nousee väistämättä Thaw'n henkilöhahmon taistelu omien taidetta koskevien näkemystensä puolesta, 80

85 jonka lopputuloksena Thaw vetäytyy yhä enemmän yhteiskunnasta erilleen maalaten seinämaalaustaan kirkossa. Thaw'n ja Taidekoulun välisessä suhteessa on myös havaittavissa piirteitä "tietotaidosta", josta Louis Althusser puhuu. Althusser näkee, että "koulu (joskin myös muut valtiolliset laitokset kuten kirkko ja muut koneistot kuten armeija) opettavat "tietotaitoja", mutta muodoissa, jotka varmistavat riippuvuuden vallitsevasta ideologiasta tai sen "käytäntöjen" hallitsemisen" (Althusser 1984: 91). Thaw ei pysty hyväksymään tätä "tietotaitoa", sillä hänellä on omat näkemyksensä taiteen tekemisestä. Tämä näkemys ei sovi koulun näkemykseen, ja koska Thaw ei suostu antamaan periksi, konflikti on valmis. Tarkastelen Lanarkin poliittisia, taloudellisia ja ideologisia piirteitä tarkemmin luvussa viisi. Sitä ennen pohdin vielä luvussa neljä esiin tulleita poliittisia, taloudellisia ja ideologisia kytkentöjä myös kirjallisuustieteen näkökulmasta. On nimittäin ilmeistä, että metafiktio, kaikessa porvarillisuudessaankin, tarjoaa vallan mainiot välineet didaktisten piirteiden toteuttamiseen kirjallisuuden kentällä Interludi: teoreettinen fiktio Teoksessaan Postmodern Narrative Theory Mark Currie nostaa esille teoreettisen fiktion käsitteen. Currien mukaan: [...] the export of critical expertise into a the novel is not only a way of disseminating theory more widely. It is way of giving the novel a critical function, the ability to explore the logic and the philosophy of narrative without recourse to metalanguage: it renders fiction theoretical. (Currie 1998: 52) Tarkemmin Currie määrittelee teoreettista fiktiota seuraavasti: The theoretical fiction is a performative rather than a constative narratology, meaning that it does not try to state the truth about an object-narrative but rather enacts or performs what it wishes to say about narrative while itself being a narrative. For this reason I prefer the term 'theoretical fiction' to the term metafiction, by which this kind of narrative self-contemplation has been named in the past two decades. Metafiction implies a difference between normal fiction and it's metalanguage, even when that metalanguage is fiction itself. Theoretical fiction implies a convergence of theory and fiction of the kind Barthes describes. (Currie 1998: 52-53) On ilmeistä, että Currien teoreettisen fiktion termi kuvaa osuvasti monia kaunokirjallisia, myös metafiktiivisia teoksia, joista Lanark voisi hyvinkin olla yksi. Currie myöskin selvästi käsittää 81

86 teoreettisen fiktion samaksi asiaksi kuin metafiktio, mutta kuten yllä olevasta lainauksesta ilmenee, käyttää mieluummin termiä teoreettinen fiktio. Currie lähestyy teoreettista fiktiota James Joycen teoksen Portrait of the Artis as a Young Man avulla. 17 Joycen yhteydessä Currie puhuu hämmennyksestä, joka uhkasi poistaa fiktiivistä esitystä ja filosofista tai kriittistä lausuntoa eroittavan rajan, hämmennyksestä, joka aloitti mainittujen esitysten keskinäisen kontaminaation (contamination). Currien mukaan fiktion näkeminen teoreettisena tai kritiikin näkeminen luovana on niiden keskinäisen kontaminaation tunnistamista. Tämän suhteen kautta välittyy ambiguiteetti, joka kuvastaa ongelmaa siitä ovatko kirjalliset merkitykset kriitikon löydettävissä tai keksittävissä vai paljastuvatko ne lukemisen aktin kautta. Currie pohtii ajatusta siitä, että jotkin kaunokirjalliset tekstit ovat teoreettisempia kuin toiset. (mts ) Asiaa lukuisista näkökulmista katsottuaan Currie tulee siihen tulokseen, että esimerkiksi Joyce'n Ulysseksessa on teoreettista sisältöä "which is enacted rather than explicitly stated by both: a performative and not a constative knowledge of referential theory" (Currie 1998: 60). Currie tarkastelee teoreettista fiktiota monelta kantilta. Hän kysyy myös mitä kirjailija saa teoreettisen fiktion kirjoittamisesta tässä yhteydessä Currie viittaa kirjallisuustieteellisiin teorioihin nojaamiseen kaunokirjallisessa fiktiossa. (mts. 62) Esille nousevat myös Linda Hutcheonin näkemykset historiografisesta metafiktiosta. Currien mukaan Huthceonin historiografinen metafiktio edustaa teoreettista fiktiota siinä mielessä, että se ilmaisee fiktiivisessä muodossa mitä poststrukturalistien teoriat toteavat historiallisista narratiiveista. (ks. Currie 1998: 65) Currien mukaan vaikuttaa siltä, että nykyään myönnetään historian omaavan narratiivimaista muotoa, ja että narratiivilla on historia, ja että tämä saattaa olla paras keino ymmärtää, miksi kirjailija haluaa lisätä kriittistä akateemista perspektiiviä kirjoihinsa. Huumorin voi havainnoida olevan läsnä, kun Currie toteaa, että kirjailijalle teorian ymppääminen tuotaantonsa on väylä, jonka kautta voi saavuttaa akateemisen filosofian painoa, teoriaa tai kritiikkiä joutumatta myöntymään noiden diskurssien tylsyydelle. (mts. 66) Lanark sopii Currien kuvaukseen siinä mielessä luontevasti, että, kuten luvussa kaksi pyrin perustelemaan, teoksen voi nähdä edustavan historiografista metafiktiota. Currien teoreettisen fiktion kuvaus on istuva myös siinä mielessä, kuten useasti on tullut esille, että teoksen rakenne 17 Lanarkin kirjoissa yksi ja kaksi on nähty yhtäläisyyksiä Joycen teokseen Thaw'n henkilöhahmon osalta. (ks. esimerkiksi Stevenson 1991). 82

87 itsessään pyrkii kiinnittämään lukijan huomiota teoksen teoreettisuuteen. Se, että teoksen lukisi kiinnittämättä huomiota sen poikkeavaan kerronnalliseen kehykseen, romaanin normaalista poikkeavaan kerronnalliseen järjestykseen, tarkoittaisi romaanille oleellisen kerronnallisen elementin huomiotta jättämistä. Kuten Tiitinenkin huomauttaa, postmodernistisen romaanin tavoin Lanarkin tavoitteena on vetää lukijan huomio representaation problematisointiin ja siihen, että kielen on mahdotonta olla näkymätön etenkin tapoihin, joilla kieli organisoi ja konstruktoi todellisuutta, tai eritoten erilaisia todellisuuksia. (Tiitinen 1996: 17) Toisaalta Lanarkissa voimakkaasti esille tulevat poliittiset, taloudelliset ja ideologiset elementit eivät liiku varsinaisen kirjallisuusteorian piirissä, vaan pikemminkin kulttuurintutkimuksen ja yhteiskuntatutkimuksen alueella. Kirjallisuusteoriaa Lanarkissa tuovat esille teoksen metafiktiiviset piirteet, joita Nastler osaltaan ilmentää erinomaisesti. Nastlerin henkilöhahmon kautta Lanarkissa voi havaita myös Currien mainitsemaa 'akateemisen filosofian painoa', ilman että diskurssien tylsyydestä on havaittavissa merkkiäkään. Politiikkaan, ideologiaan ja fiktion teoreettisuuteen liittyvät teemat osaltaan kuitenkin kertovat Lanarkissa läsnäolevasta teoreettisen fiktion särmästä, jonka kautta voi lähestyä myös Gray'n motiiveja kirjailijana. Näiden elementtien avulla olen luvussa neljä pyrkinyt rakentamaan teoreettista pohjaa sille, että Gray'ta voi kutsua poleemiseksi ja didaktiseksi kirjailijaksi, huomio, jonka myös Tiitinen väitöskirjassaan tekee. Etenkin Lanarkin koulutukseen, talouteen ja politiikkaan liittyvien eri osa-alueiden voi nähdä ilmentävän Gray'n didaktisia pyrkimyksiä väittelynhaluisella tavalla. Väittelynhalun ja didaktiikan voi nähdä kytkeytyvän Lanarkin rakenteeseen esimerkiksi luokkaideologioiden kautta. Viittaan artikkeliin, jossa Cairns puhuu Skotlannissa elävästä näkemyksestä kirjallisen realismin välineistä ainoina, joiden avulla pystytään riittävästi välittämään sen kansanluokan perustavanlaatuisia kokemuksia, jonka identiteetti rakentuu materiaaliselle riistolle. Cairnsin mukaan itsensä tiedostava kirjallisuus ja lukuisten romaanimuotojen leikki ovat porvarisluokan huveja. Lanark kuitenkin haastaa tämän asetelman, joka Cairnsin mukaan on merkittävä seikka. (Cairns 1981: 20) Käsittääkseni Cairns tarkoittaa tässä sitä, että Lanarkin kerronnan konventioista poikkeava rakenne ja metafiktiiviset piirteet osaltaan onnistuneesti haastavat näkemyksen siitä, että kirjallinen realismi olisi ainoa suuntaus, jonka avulla pystyttäisiin välittämään tietyn kansanluokan tässä yhteydessä työläisluokan kokemuksia. 83

88 Tiitinen puolestaan huomioi, että "the postmodern label is increasingly being replaced with the reckognition of Gray as a politically engaged writer. Therefore, the impact of Gray the polemicist on the reading and reception of his literary works also requires attention" (Tiitinen 2004: 172). Tämän lainauksen valossa haluan kiinnittää huomion takaisin johdantooni, jossa totesin, että Tiitinen pyrkii väistelemään postmodernismia Gray'n tuotantoa tutkiessaaan Tiitinen ei vaikuta huomioivan sitä, että postmoderni on poliittista, kuten olen tutkielmassani pyrkinyt tuomaan esille. Näiden edellä esille tulleiden asioiden sekä etenkin Tiitisen yllä mainitun lainauksen valossa on mielestäni entistäkin ilmeisempää, että Tiitisen pyristely postmodernista irti on turhaa, koska hän jatkuvasti kuitenkin palaa postmoderniin sen eri osaalueiden kautta. Gray'ta voi hyvin tarkastella poliittisena ja poleemisena kirjailijana myös postmodernismin tarjoaman kehyksen lävitse, koska poliittinen ja postmoderni ovat Gray'n kirjoituksissa yhtälailla läsnä ja kietoutuneet eroittamattomasti toisiinsa. Tiitinen huomauttaa, että se mikä Gray'n teoksissa on osoittautunut tärkeimmäksi hänen oman tutkimuksensa kannalta, on sen suhteen painotus mitä fiktiosta voidaan oppia ja kuinka asiat lukijalle esitetään. (Tiitinen 2004: 183) Tässä hän tekee mielestäni virheen jättämällä postmodernin huomioimatta, koska mielestäni sekä postmodernistisen kirjallisuudentutkimuksen että kulttuurintutkimuksen avainasioita ovat nimenomaan ne seikat, että lukijalle paljastetaan tai tehdään tiettäväksi miten asiat esitetään. Esimerkiksi Linda Hutcheon puhuu juuri tästä todetessaan, että postmoderni nostaa esille sen epämukavan (ja yleensä huomiotta jätetyn) kysymyksen ideologisesta voimasta sellaisten esteettisten aiheiden takana kuten representaatio: kenen todellisuutta representoidaan? (Hutcheon 1988: 182) Seuraavassa alaluvussa jatkan Lanarkin fiktiivisten yhteisöjen ja tilojen tarkastelua kirjallisuustieteellisestä näkökulmasta siirtyen tutkimaan teoksen Epilogin tarjoamia mahdollisuuksia. 4.3 Epilogi: ovi konstruoituun maailmaan I am your author Kun Lanark ja Rima palaavat muodonmuutoksen kokeneeseen Unthankiin, huomaa Lanark sotkeutuneensa Unthankin poliittisiin kuvioihin. Lopulta hänet nimitetään 'suur-unthankin' 84

89 lähettilääksi, ja lähetetään Provaniin neuvoston (the council) istuntoon huolehtimaan Unthankin eduista. Erinäisten mutkien kautta Lanark huomaa seisovansa ovella, jossa lukee EPILOGUE. Oven takana odottaa Provanin kuningas nimeltä Nastler. Lanarkin Epilogi on varsin erikoinen jopa suhteutettuna siihen kokonaisuuteen, jonka Lanark teoksena muodostaa. Richard Toddin mukaan Epilogin runko muodostuu keskustelusta, joka käydään Nastlerin ja Lanarkin välillä. (Todd 1987: 128) Nastler ilmoittaa tämän keskustelun aikana Lanarkille, että hän on Lanarkin luoja. (L: 483) Myöhemmin Nastler jatkaa keskustelua kertomalla Lanarkille, että tämä on fiktiivinen henkilö fiktiivisessä kertomuksessa, ja että tämän maailma koostuu printistä. (L: 485) Todd haluaa kiinnittää huomiota siihen, että Gray käyttää "tunkeilevaa kirjailijaa" välineenä, jonka avulla pystyy hyödyntämään itseensä viittaavuutta lukuisilla mielenkiintoisilla ja huomionarvoisilla tavoilla. (1987: 124) Toddin mukaan se mitä Nastler sanoo tekstin (Lanarkin) kompositiosta johdattaa meidät kohtaamaan tekstin itseensä viittaavan ja itsensä tiedostavan luonteen kokonaisuudessaan. (Todd 1987: 129) Omaksumiani termejä käyttäen Todd puhuu Epilogin metafiktiivisestä luonteesta, joka paljastuu useasti Nastlerin puheissa: During my first art school summer holiday I wrote chapter 12 and the mad-vision-andmurder part of chapter 29. My first hero based on myself. I'd have preferred someone less specialized but mine were the only entrails I could lay hands upon. I worked poor Thaw to death, quite cold-bloodedly, because though based on me he was tougher and more honest, so I hated him. Also his death gave me a chance to shift him into a wider social context. You are Thaw with the neurotic imagination trimmed off and built into the furniture of the world you occupy. (L: 493) Yllä olevassa lainauksessa Nastler viittaa siihen, että oman luojansa tapaaminen ei ole ennen näkemätön tilanne. Nastlerin mukaan Vonnegut teki näin Mestarien aamiaisessa, ja Jobin ja Joonan kirjoissa 'henkilöhahmot' keskustelevat Jumalan kanssa. (L: 481) Mutta kuten jo aikaisemmin, alaluvussa 3.2 tuli esille, eräs Epilogissa oleva alaviite pudottaa pohjan pois Nastlerin väitteeltä, että Lanark ja Thaw olisivat yksi ja sama henkilöhahmo. (L: 493) Nastler purkaa lukijan mielikuvia siitä, kuinka kirjallinen taideteos yleensäkin rakentuu ja on tässä tapauksessa rakentunut, kertoessaan Lanarkille tämän olevan fiktiivinen henkilö fiktiivisessä teoksessa. Tämä Nastlerin teko voidaan nähdä taideteoksen dekonstruointina, mutta se voidaan samalla nähdä myös konstruointina. Purkaessaan teoksensa salaisuutta Lanarkille, Nastlerin teko samalla rakentaa uutta merkityksiä luovaa materiaalia. Tällä tarkoitan sitä, että Nastler samaan aikaan konstruoi Lanarkia kirjallisena teoksena, sillä 85

90 henkilöhahmona hänen tekonsa on yksi toiminnallinen teko kirjallisessa taideteoksessa, teko joka vie teoksen juonta eteenpäin. Alison Lee toteaa: The Epilogue gives the illusion that the reader has been allowed to co-create parts of the novel which Nastler has not written, but which the reader has read. The chapter is, in fact, being created through very process of reading as is pointedly revealed by the lines which both Lanark and the reader read: Much of it seemed to be dialogue but Lanark's eye was caught by a sentence in italics which said: Much Much of it seemed to be dialogue but Lanark's eye was caught by a sentence in italics which said (L: 481). (Lee 1990: 111) Tässä yhteydessä huomiota kiinnittää Nastlerin mielivaltainen käytös tai mielivaltainen vallan käyttö, joka ilmenee esimerkiksi silloin, kun Nastler kertoo Lanarkille tämän olevan henkilöhahmo hänen kirjoittamassaan romaanissa. Nastlerin mukaan tämä johtaa siihen, että hän määrää Lanarkin tulevaisuuden tapahtumista. Lanark yrittää kapinoida tätä ajatusta vastaan vaikuttamalla Nastlerin näkemyksiin. Tässä yhteydessä Nastler myös vertaa itseään Jumalaan, kuten jo luvussa toin esille. (L: 495) Nastler esittää itsensä ikään kuin kulissien takana toimivana 'nukkemestarina', jonka toimesta näytelmän nuket kuten Lanark tekevät niitä asioita, joita nukkemestari laittaa heidät tekemään. Nastlerin henkilöhahmon lisäksi Epilogissa on huomattavaa se, että se on yhtä aikaa fiktiivisen todellisuuden tila ja kerronnan tila, joka vie kertomusta eteenpäin. Kuten kappaleen alussa totesin, Lanark pääsee tapaamaan Nastleria, joka asuu 'Epilogi-huoneessa'. Eräs kirjan henkilöhahmoista itse asiassa sanoo Lanarkille Nastlerista: "he's expecting to see you soon in the Epilogue room" (L: 478). Lanark astuu ovesta sisään, ja huomaa olevansa aivan toisenlaisessa ympäristössä, kuin mistä huoneeseen saapui. Huone on täynnä huonetta itseään kuvaavia maalauksia, joissa esiintyy nuori nainen. Kertoja huomioi, että sama nuori nainen, joka tauluissa esiintyy, maalaa parhaillaan erästä taulua Lanarkin astuessa ovesta sisään. Tytön maalaaman taulun takaa Lanark löytää Nastlerin. Näiden elementtien kautta Epilogia voi ajatella itseensä viittaavana tilana, koska kertojan mukaan maalauksissa kuvattu huone ja ikkunan tarjoama näköala toistuvat toistumistaan tytön maalaamissa maalauksissa. Periaatteessa maalaukset toistavat itseään loputtomiin, mikäli tyttö on maalannut niihin itsensä maalaamassa itseään, joka maalaa itsensä maalaamassa itseään ja niin edelleen. Mutta tätä ei kerrota tarinassa. Kerronnan kannalta ajateltuna maalaukset toimivat myös mise en abyme rakenteena, sillä kertoja kertoo lukijalle, että huoneessa on huonetta kuvaavia maalauksia. Kerronta ei kuitenkaan pysähdy näihin kuvauksiin, vaan Nastler on se voima, joka vie 86

91 kertomusta eteenpäin tarjoamalla syitä ja selityksiä moneen asiaan monologinsa kautta. Tätä lyhyttä kuvausta voi tarkastella myös luvussa 2.4 esille tulleen kiinalaisen laatikkorakenteen huomioon ottaen: Epilogi-huoneen maalaukset toimivat mainiona esimerkkinä kiinalaisesta laatikkorakenteesta maailmasta maailman sisällä mise en abymesta, jota on joskus kutsuttu myös babuska-nukke-rakenteeksi. (McHale 1987: 112; 1992: 110, 155) Kaiken muun ohella Epilogi-huoneeseen kytkeytyy myös politiikka. Epilogi sijoittuu siihen osaan tarinaa, jossa Lanark on poliittisella ristiretkellä Unthankin puolesta, ja on päättänyt vaikuttaa asioiden tilaan keinolla millä hyvänsä. Se onkin syy, jonka vuoksi hän on pyrkinyt Nastlerin pakeille luullen voivansa vaikuttaa asioihin puhumalla suoraan johtajalle. Epilogin lisäksi poliittiset teemat hallitsevat teoksen loppuosaa voimakkaasti, mutta tulevat esille lähinnä ironian ja Lanarkin epätoivon kautta. Tiitinen on tutkinut poliittisen ilmentymistä Gray'n teoksissa. Ackeria lainaten Tiitinen toteaa, että Gray'lla on visio lukijasta, joka katoaa (tai nukahtaa) kun saarnaaminen alkaa ilman tarvittavaa huumoria, huumoria joka toimii sokerikuorrutteen tavoin. Tiitisen mielestä Gray'n politiikkaa saattelee nimenomaan huumori, tästä johtuu myös Nastlerin koominen hahmo Epilogissa. Välihuomautuksena voi tässä yhteydessä todeta, että on mielenkiintoista, kuinka Tiitinen yhdistää Lanarkissa esille tulevat poliittiset näkemykset nimenomaan Gray'n poliittisiksi näkemyksiksi. (Tiitinen 2004: 198) Lanarkista ja huumorista puhuttaessa yhdyn Tiitisen näkemyksiin siitä, että Alison Lumsden on ei näytä ymmärtävän Nastlerin koomista olemusta kritisoidessaan Epilogia kömpelöksi metafiktiiviseksi keinoksi. (Lumsden 1993: 119) Lisäksi Lumsden toteaa, että Epilogissa esitettyä materiaalia ei välttämättä ole tarkoitettu vakavasti luettavaksi tai että Nastlerin hahmo saattaa olla parodinen eikä sitä tulisi lähestyä kirjailijana itsenään. (mts. 120, 123) Kuitenkin, kuten Tiitinen osuvasti huomauttaa, Lumsden itse ei kiinnitä näihin näkökulmiin huomiota, vaan lukee lukee Lanarkia hyvin vakavasti ja vetää artikkelissaan yhdysviivan Nastlerin ja Alasdair Gray'n välille. Tiitinen lisää vielä, että Lumsden ei kohtele Epilogia narratiivin apuna, vaan käyttää sitä kriittisen keskustelun viitekehyksenä. (Tiitinen 2004: 198) Ottaen huomioon Epilogin ja etenkin plagiarismi-indeksin sisältämän huumorin ja ironian, tällainen lähestymistapa ei ole kovin hedelmällinen, eivätkä sen seurauksena tehdyt johtopäätelmät ole välttämättä lainkaan paikkansa pitäviä. Humoristista Tiitisen Lumsdeniin kohdistuva kritiikki on siksi, että kuten edellä tuli esille, Tiitinen itse vaikuttaa useasti näkevänsä Gray'n teoksissa esille tulevat poliittiset näkemyksen Gray'n itsensä näkemyksinä. 87

92 Huumorin lisäksi huomattavaa Epilogissa on ristiriitaisuus, jota koko Epilogi-jakso kertomukseen tuottaa. Tätä ristiriitaisuutta tuottavat Nastlerin monologi, alaviitteissä puhuvat lukuisat äänet ja plagiarismi-indeksi. Ensinnäkin Epilogi vetää pohjan siltä olettamukselta, että Lanark ja Thaw olisivat yksi ja sama henkilöhahmo, sillä Epilogissa tulee esille jo luvussa kaksi mainitsemani alaviite, jossa kerrotaan, että Lanark- ja Thaw-narratiiveissa ovat kyseessä toisistaan irralliset tarinat. Toiseksi ristiriitaisuutta tuottavat Nastlerin omat puheet, sillä vaikka tämä väittää olevansa Lanarkin kirjailija ja luoja, ei tämä kuitenkaan tunne kertomusta. Nastler ei esimerkiksi usko, että Lanarkilla on poika, Alexander. Kolmanneksi lukuisat alaviitteet ohjaavat lukijaa, välillä jopa tuntuu, että aivan eri suuntiin, ikään kuin pyrkien sekoittamaan lukijaa. Alaviitteissä esitetään esimerkiksi väitteitä asioiden tilasta, myös Lanarkia koskien (L: 499), ja kumotaan joitakin leipätekstissä esitettyjä väitteitä, kuten esimerkiksi Lanarkin tai Nastlerin lausumia asioita. (L: 497) Lisäksi alaviitteissä esitetään maantieteellisiä, esimerkiksi Australiaa koskevia yksityiskohtia. (L: 496) Alaviitteiden lisäksi ristiriitaisuutta tuottaa osaltaan myös plagiarismi-indeksi, jota käsittelen seuraavassa luvussa Plagiarismi-indeksi Nastlerin aloittaessa Lanarkille pitämänsä monologin alkaa sivun reunassa samaan aikaan plagiarismi-indeksi, joka kulkee koko ajan fyysisesti läsnä sivujen reunoilla. Kuten jo luvussa toin lyhyesti esille, plagiarismi-indeksillä viittaan Epilogissa sivun reunassa alkavaan kirjaluetteloon. (L: 485) Gérard Genetten tarjoaman mallin mukaisesti plagiarismi-indeksiä voi kutsua paratekstiksi. Genetten mukaan "The paratext, then, is empirically made up of a heterogenous group of practices and discourses of all kinds and dating from all periods which I federate under the term "paratext"" (Genette 1997: 2). Plagiarismi-indeksi on itsessään itsensä tiedostava teksti; lukijalle kerrotaan sen alussa, millä tavalla Lanark on kirjallisena taideteoksena rakennettu. Tuntematon ääni ilmoittaa plagiarismiindeksin alussa, sivun 485 reunalla kolmenlaisesta kirjallisesta varkaudesta, joita "tässä kirjassa" on käytetty: 1. Block plagiarism, where someone else's work is printed as distinct typographical unit, 2. Imbedded plagiarism, where stolen words are concealed within the body of the narrative, 3. and Diffuse plagiarism, where scenery, characters, actions or novel ideas have been stolen without the original words describing them. To save space these will be referred to hereafter as Blockplag, Implag, and Difplag. (L: 485) (Numerointi oma) 88

93 Indeksissä mainitaan lukuisia kirjallisia teoksia, joita Lanarkissa on oletettavasti lainattu yllä mainittuja plagiointitekniikoita hyväksi käyttäen. Sanon oletettavasti, koska ääni, joka plagiarismi-indeksissä puhuu, jää tuntemattomaksi, eikä sen luotettavuudesta ole tietoa. Myös Nastlerin monologissa mainitaan lukuisia kaunokirjallisia teoksia Lanarkiin liittyen. Mahdollisen yleistietonsa avulla lukija pystyy päättelemään, että teoksia luetellessaan Nastler viittaa muun muassa Iliakseen ja Odysseiaan, Raamattuun, Kadotettuun paratiisiin, Faustiin, Tohtori Faustukseen, Sotaan ja Rauhaan ja moniin muihin omassa todellisuudessamme tunnettuihin teoksiin. Nastlerin monologin sekä plagiarismi-indeksin kautta Lanarkin intertekstuaalisuus tulee voimakkaasti esille ja vahvistaa osaltaan teoksen metafiktiivistä luonnetta. Toisaalta Nastlerin monologi kertoo myös kirjallisista diskursseista; Nastlerin vuodatuksen ja plagiarismi-indeksin kautta Lanark asettuu osaksi näitä diskursseja. Plagiarismi-indeksin kautta Lanark asettuu myös suhteeseen maailmankirjallisuuden kanssa, indeksi tuo teokseen sekä historiallista ja etenkin intertekstuaalista perspektiiviä. Lanarkin Epilogin osalta on suorastaan vaikea olla tekemättä havaintoja Nastlerin monologin tai plagiarismi-indeksin kautta tekstissä läsnä olevista toisista teksteistä. Intertekstuaalisuuden lisäksi indeksin voi ajatella myös ilmaisevan historiografista metafiktiota, joka sisältää muun muassa ajatuksen siitä, että historia ja kaunokirjallisuus ovat ihmisen ajatusrakennelmia. Plagiarismi-indeksin kautta käy selkeästi ilmi että Lanark on kaunokirjallisena teoksena nimenomaan ajatusrakennelma. (ks. Hutcheon 1988: ) Kuten muissa osissa Epilogia, myös plagiarismi-indeksissä ilmenee ristiriitaisuutta tuottavia elementtejä. Eräs tällainen seikka on viite, joka saa lukijan lopulta kiertämään kehää. Kyseinen viite on Black Angus, jonka kohdalla lukee "See Macneacail, Aonghas" (L: 486). Aonghas Mcneacail'in kohdalla lukee "See Nicholson, Angus" (L: 493). Angus Nicholson'in kohdalla lukee "See Black Angus" (L: 495). Mikä tämän viitteen tarkoitus on? Kiusata kirjallisuudentutkijaa? Toki viite on jossakin mielessä humoristinen, mutta viite joka viittaa itseensä on myös ristiriitainen. Toinen tapa jolla plagiarismi-indeksi luo ristiriitaisuutta tekstiin on se, että siinä viitataan kappaleisiin, joita Lanarkissa ei edes ole. Indeksissä viitataan kappaleisiin 45, 46, 47, 48, 49 ja 50, mikä on sinänsä merkille pantavaa, koska kirja loppuu kappaleeseen 44. (L: ) 89

94 Plagiarismi-indeksiä voi tarkastella myös poliittisesta näkökulmasta. Johanna Tiitinen näkee, että paratekstit ovat Gray'lle polku, joita pitkin hän ohjailee lukijoitaan ja puolustaa politiikkaansa: In sum, paratexts are for Gray a way of guiding his readers and advocating his politics. The fact remains that Gray is a didactic writer who does not exclude his political views from his literary works, even though he confines most of his direct political commentary (with no distance between the author and narrator) to paratexts. (Tiitinen 2004: 198) Tiitinen näkee Gray'n erittäin didaktisena kirjoittajana, joka ei jätä poliittisiä näkemyksiään kirjallisten töidensä ulkopuolelle, vaikka rajoittaakin suorimmat poliittiset kommenttinsa parateksteihin. Paratekstien kautta nousee myös esille yhteys kertojan ja kirjailijan välillä. Palaan tähän aiheeseen luvussa Gérard Genetten paratekstin käsitteen käsittelyn yhteydessä. *** Yhteenvetona luvusta 4 voi todeta, että fantastinen elementti ja tieteiskirjallisuuden piirteet tulevat Lanarkissa esille myös teoksessa kuvattavien yhteisöjen ja tilojen kautta, ja kuten olen pyrkinyt osoittamaan, on teoksessa havaittavissa myös näiden elementtien sekoittumista. Postmodernististen, metafiktiivisten ja fantastisten piirteiden sekoittumisen kautta voi Brian McHalen tapaan pohtia lajien sekoittumista ja sen merkitystä romaanin identiteetille. Fantasiakirjallisuuteen ja tieteiskirjallisuuteen viittaavia piirteitä on selkeästi havaittavissa etenkin teoksen Lanark-osiossa. Thaw-osio puolestaan edustaa enemmän realistista kirjallisuutta, ja juuri tällaisen sekoittumisen kautta tulee esille Lanarkin postmodernistinen luonne: vastakkain asettelun kautta puretaan taideteoksen rakennettua luonnetta, esitellään kuinka taideteos rakentuu ja kaiken aikaa näiden toimintojen avulla rakennetaan uutta tarinaa. Lanarkiin liittyy voimakkaasti ideologiset ja poliittiset elementit. Nämä elementit voi yrittää kytkeä kirjallisuustieteen, kuten itse pyrin tekemään luvussa teoreettisen fiktion yhteydessä ja katsoa miten rakennelma toimii. Mielestäni se toimii hyvin, koska ideologiasta, poliittisuudesta ja teoreettisesta fiktiosta syntyy voimakas yhteys postmoderniin ja postmodernistiseen kirjallisuuteen sekä Lanarkiin kuten pyrin luvussa osoittamaan. Tässä 'sopassa' on havaittavissa metafiktiivisiä elementtejä myös Epilogin kautta: Epilogin sisältö liittyy voimakkaasti myös luvussa 2 käsiteltyyn tarina- ja kerrontarakenteeseen. 90

95 Toisaalta Epilogissa on nähtävissä myös voimakkaita viitteitä ideologiaan ja politiikkaan sekä vallan teemaan etenkin vallan käyttöön. Kaiken lisäksi Epilogin plagiarismi-indeksi nostaa esille intertekstuaalisen elementin, ja tätä kautta tulevat esille myös kirjallisuudenhistoriaan liittyvät teemat Nastler yrittää monologinsa kautta pedata Lanarkille paikkaa maailman kirjallisuuden joukossa. Epilogi herättää myös kysymyksiä, joihin Lanarkissa ei tarjota vastauksia. Esimerkiksi Epilogin ja koko teoksen perusteella jää epäselväksi ovatko Lanark ja Thaw yksi ja sama henkilöhahmo, ja onko Unthank jonkinlainen tulevaisuuden versio Glasgow'sta. Samoin epäselväksi jää, kuka tai mikä Nastler loppujen lopuksi on kerronnan perusteella Nastler ei vaikuta kovin luotettavalta henkilöhahmolta, vaikka väittääkin olevansa kuningas, kirjailija ja Jumala. Tällaisten seikkojen kautta teokseen tuotetaan ristiriitaisuutta, joka lähinnä hämmentää lukijaa tämän voi nähdä myös metafiktiivisena piirteenä: jälleen kerran lukija johdatellaan pohtimaan millä tavoin teos on rakentunut, ja kuinka tarinaa rakennetaan samaan aikaan, kun lukija sitä lukee. 91

96 5 VALTA, TEKSTI JA KUVITUS - Since you and the readers are the absolute powers in this world you need only persuade them. My wishes don't count. (L: 495) Tässä luvussa tarkastelen millä eri tavoin ideologia, talous, politiikka ja valta kytkeytyvät Lanarkissa yhteen ja tulevat esille sekä teoksen tematiikassa että rakenteessa. Nämä teemat liittyvät olennaisesti tutkimusongelmaani eli siihen, kuinka Lanarkin identiteetti kaunokirjallisena teoksena muodostuu, ja kuinka teos rakentuu. Karkeasti ottaen tämä luku on jakautunut kahteen eri osaan vallan eri ilmentymiä käsitteleviin lukuihin sekä Lanarkin kuvitusta käsittelevään lukuun 5.3. Näitä lukuja kuitenkin yhdistää valtaa käsittelevä teema, jonka vuoksi ne liittyvät toisiinsa lähemmin kuin ensi silmäyksellä saattaa vaikuttaa. 5.1 Kuinka valta kerrotaan Lanarkissa? Valta ja vallan käyttö Lanarkin rakenteessa Valtaa ja sen ilmenemista voi tarkastella Lanarkin rakenteen kautta, kuten Alison Lee tekee: "Lanark's primary concern is with structures of power, from familial, governmental, and corporate control, to the manipulation of the reader and the character, Lanark, by the very structure of the text" (Lee 1990: ). Plagiarismi-indeksin yhteydessä tuli esille Tiitisen näkemys Gray'n teoksissa olevista parateksteistä lukijaa ohjailevina tekstuaalisina apuvälineinä. Plagiarismi-indeksin ja koko Epilogin tarkastelu tuo esille lukijan ohjaamisen, ja tätä kautta esille tulevat valta ja vallankäyttö. Valtaan liittyvien yhteyksien lisäksi Lee nostaa esille paratekstien yhteyden realistiseen kirjallisuuteen. Lee viittaa siihen, että yksityiskohtien käyttö Lanarkissa on realistisessa kirjallisuudessa käytetty väline: "The importance of detail as a structural device is signalled to the reader by the illustrated title pages, the Epilogue, and the entire fantasy world of Unthank" (Lee 1990: 101). Paratekstien voi myös humoristisesti ajateltuna nähdä ilmentävän Mark Currien mainitsemaa "akateemista painoa", jonka avulla teoreettiseen fiktioon, joksi Lanarkia myös voisi kutsua, voidaan tuoda tieteellistä uskottavuutta. Lukijaa ohjaillaan ja manipuloidaan Lanarkin rakenteen kautta koko teoksen ajan jo sisällysluettelosta alkaen. Mutta kuka lukijan ohjaajana ja vallan käyttäjänä toimii? 92

97 Sisällysluettelossa puhuvat äänet selittävät lukijalle Lanarkin rakenteellisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi Prologin, Interludin ja Epilogin tarkoituksen. Myös Epilogin ja etenkin plagiarismi-indeksin sekä muutamat alaviitteet voi nähdä lukijaa voimakkaasti ohjailevana ja valtaa käyttävänä rakenteena. Leen mukaan plagiarismi-indeksi edistää samankaltaista luentaa kuin Lanarkin nimiölehdet (titlepages), ja indeksi kutsuu lukijaa lukemaan itseään samalla tavalla kuin nimiölehtiä. Leen mukaan "it is clear that the purpose of these plags is sheer delight in the structure created by retrospective reading, especially since the applicability of the plags is often specious" (ks. Lee 1990: 113). Tässä yhteydessä voi palata indeksin sisältämään viitteeseen Black Anguksesta, joka liittyy teoksen metafiktiiviseen rakenteeseen: viitettä selaillessaan lukija joutuu selaamaan teosta eteenpäin ja taaksepäin ja tällä tavoin tulee tietoiseksi siitä, kuinka teos on rakennettu. Indeksi sekä ohjaa lukijaa tiettyihin lukutapoihin että samaan aikaan tekee lukijan tietoiseksi teoksen metafiktiivisesta luonteesta. Lukijan ohjailua ja vallan käyttöä voi tarkastella Epilogissa myös muiden elementtien kuin indeksin kautta. Epilogin jokaisen sivun yläreunassa on Epilogia kommentoivia, varsinaista leipätekstiä selventäviä otsikkotekstejä, jotka itse asiassa kertovat lukijalle, mitä Epilogissa tulee tapahtumaan. Lee näkee nämä otsikkotekstit valtaa käyttävinä, lukijaa informoivina rakenteina: Outside the narrative are other pieces of information which force the reader to make a conscious decision about how his or her reading will proceed. In the very appearance of the pages, the Epilogue simulates in print what the title pages do in images. The running titles briefly summarize what is happening in the narrative. (Lee 1990: 112) On huomattava, että myös Prologissa on tällaisia otsikkotekstejä, jotka kuvailevat lukijalle yhdellä lauseella mitä Prologissa tapahtuu. Prologin ja Epilogin otsikkotekstien sekä Epilogin plagiarismi-indeksin lisäksi Lanarkissa on muitakin paratekstejä. Nämä tekstit koostuvat pääasiassa teoksen kuvituksesta, jota käsittelen luvussa 5.3, mutta myös yksittäisistä alaviitteistä ja teoksen lopputeksteistä. Lopputekstit koostuvat muutaman rivin pituisesta tekstinpätkästä viimeisen sivun alareunassa: I STARTED MAKING MAPS WHEN I WAS SMALL SHOWING PLACE, RECOURCES, WHERE THE ENEMY AND WHERE LOVE LAY. I DID NOT KNOW TIME ADDS TO LAND. EVENTS DRIFT CONTINUALLY DOWN, EFFACING LANDMARKS, RAISING THE LEVEL, LIKE SNOW. 93

98 I HAVE GROWN UP. MY MAPS ARE OUT OF DATE. THE LAND LIES OVER ME NOW. I CANNOT MOVE. IT IS TIME TO GO. (L: 560) Yllä olevassa lainauksessa puhuvan äänen henkilöllisyydestä ei ole mainintaa Lanarkissa. Se, että tekstin minä-kertoja puhuu piirtämisestä, saattaisi viitata Duncan Thaw'n henkilöhahmoon, koska Thaw on harrastanut piirtämistä ja maalaamista lapsesta saakka. (esimerkiksi L: 121) Toisaalta katkelman viimeinen lause saattaisi viitata Lanarkiin, sillä Lanarkin lopussa maa järisee ja liikehtii lainauksen ilmaisut 'raising the level' ja 'the land lies over me now' saattaisivat viitata näihin tapahtumiin. Samoin lauseet 'I cannot move. It's time to go' saattaisivat hyvinkin viitata henkilöhahmo Lanark oletettavaan loppuun: kertomuksen lopussa Lanarkin luokse saapuu mies, joka kertoo Lanarkille, että tämä kuolee seuraavana päivänä seitsemän minuuttia yli puolen päivän, ja että aivan lopussa Lanark ei pysty liikkumaan lainkaan. Tämä päätelmä on kuitenkin yhtä epävarma kuin muutkin mahdolliset päätelmät. Se mikä tämän paratekstin funktio on, jää hämäräksi. Ristiriitaisuuden tuottaminen on eräs vaihtoehto, sillä lukijalle ei kertomuksen perusteella juuri anneta välineitä tulkita katkelmaa. Jäljelle jäävät vaihtoehdot ovat lähinnä ihmetys ja epävarmuus kertojan henkilöllisyydestä. Tämän katkelman jälkeen tulee teoksen viimeinen parateksti: viimeisellä sivulla lukee isoilla kirjaimilla GOODBYE. Tämän paratekstin merkitys lienee selvä toivottaa lukijalle hyvästit, mutta jälleen kerran kertojan ääni jää tuntemattomaksi. Voi myös pohtia mikä näiden paratekstien tekstin fontin merkitys on. Sekä yllä mainitussa pidemmässä paratekstissä, että tässä 'GOODBYE' paratekstissä on muusta tekstistä poikkeava suurikirjaiminen fontti, joka ikään kuin korostaa sitä, millä tavalla tekstit nousevat sivulla esille. Voisi sanoa, että erittäin kohostetulla tavalla, mikä on metafiktiolle tyypillistä. Genette huomauttaa, että typografiset valinnat saattavat epäsuorasti kommentoida tekstiä, johon ne vaikuttavat, sillä typografiset seikat eivät voi olla vaikuttamatta siihen, kuinka lukija tekstiä lukee. (Genette 1997: 34) Kääntäjä Riitta Oittinen huomauttaa, että kirjasintyypillä ja koolla voidaan kertoa monia asioita: äänen voimakkuutta, fyysistä liikettä, mielenliikkeitä. Hänen mukaansa teoksen visuaalisuus käsittää paljon muutakin kuin varsinaisen kuvituksen, siihen sisältyy muun muassa kansi, kirjainten muodot ja otsikot, koko painoasu ja layout sekä paperin laatu, kaikki seikkoja, joiden Oittinen näkee vaikuttavan lukukokemukseen. (Oittinen 2001: 140) Oittisen tarjoamien eväiden mukaan voisi siis ajatella, että Lanarkin lopussa olevan paratekstin 94

99 typografinen valinta saattaisi ilmaista esimerkiksi kovaa ääntä tai kovuutta painettu kirjoitus on kulmikasta ja sitä kautta ilmentää kovuutta. (Oittinen 2001: 142) Paratekstejä pohtiessa on syytä huomioida myös se, mitä niistä ei tiedetä. Gérard Genetten Seuils (engl. Paratexts) teokseen nojautuen Pirjo Lyytikäinen toteaa, että [...] paratekstuaalisuuden merkitystä kirjallisuudentutkimuksen ja nimenomaan tekstien tulkinnan kannalta pohditaan vain vähän: oletetaan, että paratekstit ohjaavat tulkintaa ja tekstin ymmärtämistä, mutta ei aseteta kysymystä miten ne sen tekevät. (Lyytikäinen 1991: ) Alison Leen näkemykset Lanarkin parateksteistä, etenkin teoksen kuvituksesta lukijaa ohjaavina ja valtaa käyttävinä elementteinä tuntuvat siinä mielessä hyviltä huomioilta, että Lee nostaa esille nimenomaan paratekstien lukijaa ohjaavan funktion. Mutta jos kysymystä siitä, miten paratekstit ohjaavat tulkintaa ja tekstin ymmärtämistä ei ole liiemmälti tutkittu, on syytä pitää mielessä, että Leen näkemykset Lanarkin parateksteista eivät välttämättä ole täysin paikkansa pitäviä. Myös teoksen rakenteen funktiota voi pohtia vallan käyttöä ajatellen. Koska rakenne ohjailee lukijaa esimerkiksi lukemaan kirjan kolme ennen kirjoja yksi ja kaksi vaikuttaa siltä, että teoksen rakenne toimii nimenomaan vallan käytön välineenä. Kun ottaa huomioon edellä käsitellyt, esimerkiksi Epilogia ja plagiarismi-indeksiä sekä teoksen lukuisia alaviitteitä koskevat seikat, tämä piirre tuntuu korostuvan. Toisaalta, etenkin varsinaisen leipätekstin ja joidenkin alaviitteiden (esimerkiksi luvussa 3.2 käsitelty alaviite; L: 493) keskinäisen suhteen tavoitteena tuntuu olevan vain ja ainoastaan ristiriitaisuuden synnyttäminen. Leipätekstissä Nastler kertoo Lanarkille kirjojen yksi ja kaksi sekä kolme ja neljä välisestä yhteydestä, ja samaan aikaan sivun alareunassa oleva alaviite ilmoittaa, että Nastlerin väite ei pidä paikkaansa. Nähdäkseni asian voi lopulta käsittää siten, että Lanarkin rakenteen kautta tuotettu ristiriita palvelee nimenomaan metafiktiivisena elementtinä Kertoja(t) ja henkilöhahmot vallan käyttäjinä Luvussa esittelin Pekka Tammen kirjallisuuden viestintätilannetta kuvaavan, sovelletun Booth-Chatman-mallin. Mallia voi myös käyttää apuna hahmotettaessa kertojiin liittyviä valtasuhteita. Kertojien osalta huomio kiinnittyy pääasiassa heterodiegeettiseen kertojaan ja 95

100 teoksessa esiintyviin lukuisiin kertoviin ääniin, mutta myös tässä yhteydessä voi huomioida paratekstit. Epilogissa kertomus välitetään lukijalle heterodiegeettisen kertojan kautta ja fokalisoidaan Lanarkin näkökulmasta. On ilmeistä, että Nastler toimii vallankäyttäjänä pyrkien ohjaamaan tilannetta haluaamaansa suuntaan. Nastler ei kuitenkaan ole varsinainen kertoja hänen kertojan roolinsa rajoittuu siihen, että hän sanelee Epilogissa monologinsa, jonka jälkeen kertomusta jatkaa heterodiegeettinen kertoja. Epilogissa ja muualla teoksen parateksteissa esille tulevat kertovat, lukijaa mahdollisesti ohjaavat ja sillä tavoin valtaa käyttävät äänet jäävät nimettömiksi niiden kertojaa ei kertomuksen perusteella voida tunnistaa. Samoin on plagiarismi-indeksin laita. Sisällysluettelo tosin mainitsee, että Epilogissa kertova ääni kuuluu eräälle Sidney Workmanille. Tästä voisi päätellä, että Sidney Workmanin ääni puhuu sekä plagiarismi-indeksissä että Epilogin alaviitteissä. Missään ei kuitenkaan tule esille kuka kyseinen Sidney Workman on. Kertomuksessa ei myöskään juurikaan viitata siihen, missä suhteessa muut kertovat äänet ovat Nastleriin muuta kuin sisällysluettelossa, jossa lyhyesti mainitaan Sidney Workman ja tämän yhteys Epilogiin. Nastler ei epäröi käyttää valtaa, ja tekee tämän hyvin selväksi niin Lanarkille kuin lukijallekin. Lisäksi Nastler ilmoittaa Lanarkille, että tämä on edellisessä elämässä ollut Duncan Thaw, seikka joka selkeästi viittaa, että Nastler on hyvin tietoinen kirjoista yksi ja kaksi. Nastler myös ilmoittaa, että Lanark tulee saamaan surkean lopun, koska epäonnistumiset ovat suosittuja. (L: 485) Tarinan perusteella on kuitenkin havaittavissa, että luojan ja ilmeisen kaikki tietävän valtiaan roolistaan huolimatta Nastler ei tiedä, että Lanarkilla on poika. Nastlerilla on yhteenveto Lanark-teoksen kappaleista, joita hän ei ole vielä kirjoittanut, eikä Alexanderista löydy niistä mainintaa, ennen kuin Lanark kuvailee tämän syntymää. Vasta sitten Nastler tunnustaa Alexanderin olemassaolon, mutta ei kuitenkaan suostu muuttamaan Lanarkin tarinan yleislinjausta positiivisempaan suuntaan pojan olemassaolon takia. Tällä tarkoitan sitä, että Lanark ei halua tarinansa saavan onnetonta loppua, ja valittaa asiasta Nastlerille. Nastlerin mukaan eeppiseen rakenteen omaavaan tarinaan kuitenkin kuuluu onneton loppu, ja sen vuoksi hän aikoo järjestää sellaisen myös Lanarkille. Tässä yhteydessä on havaittavissa, että Nastler osoittaa ainakin lievää pelkoa Lanarkia kohtaan, sillä ennen kuin vihastunut Lanark ehtii liikauttamaan lihastakaan Nastler huutaa "Don't hit me!" (L: 499), ja liukuu sängyn peittojen alle piiloon. On ilmeistä, että Nastler pelkää Lanarkin reaktioita niiden onnettomien tulevaisuudennäkymien vuoksi, joita Nastler on Lanarkin kohdalle suunnitellut. Ilmeistä on 96

101 myös henkilöhahmojen keskinäinen vallankäyttö kirjoittavana henkilöhahmona Nastlerilla on valta määrätä Lanarkin tulevaisuudesta, mutta silti tämä pelkää Lanarkin mahdollisia väkivaltaisia reaktioita Nastleria itseään kohtaan. Nastlerin lisäksi kertojina toimivat oraakkeli ja Lanark. Oraakkelin rooli kertojana on kuitenkin varsin erilainen kuin esimerkiksi heterodiegeettisen kertojan, ja rooli vallan käyttäjänä on täysin erilainen kuin esimerkiksi Nastlerin roolissa. Kuten edellä on tullut esille, Lanarkin ja oraakkelin roolit yhtenevät siinä mielessä, että molemmat ovat (Nastlerin lailla) henkilöhahmoja fiktiivisessä teoksessa. Oraakkeli kuitenkin kertoo suuren osan teoksessa kerrottavasta tarinasta, Lanark vain yhden luvun. Oraakkeli kertojan roolissa ohjaa lukijaa siinä mielessä, että hän on se, joka luvut yksi ja kaksi sekä Prologin kertoo, ja tätä kautta osaltaan välittää teoksen rakennettua luonnetta lukijalle. Kuitenkaan oraakkelilla ei ole juurikaan valtaa edes kertojan roolissaan, kuten lukijalle tarinan edetessä käy ilmi. Juuri ennen kirjan neljä alkua Lanark keskustelee oraakkelin kanssa Thaw'n tarinasta: "Did Thaw really kill someone or was that another hallucination?" I'm only able to tell the story as he saw it, vastaa oraakkeli. (L: 350) Merkille pantavaa on, että oraakkelin vuorosanoissa ei vieläkään ole lainausmerkkejä. Oraakkelin kerronta vaikuttaisi olevan preesensissä tapahtuvaa vapaata epäsuoraa kerrontaa, ja tämä saa aikaan sen, että oraakkelin kertojan rooli itseasiassa hiukan hämärtyy, oraakkelin kertojan ääni ja Thaw'n ääni tuntuu ikään kuin sekoittuvan aikaisemmin oraakkeli on selkeästi ollut kertoja, ja kertomus on fokalisoitu Thaw'n näkökulmasta, mutta tällainen selkeys on nyt poissa. Tässä herää kysymys siitä, kuka kertoo kenelle ja mitä? Se näkemisen selkeys, josta oraakkeli yllä mainitussa lainauksessa puhuu, on poissa. Tätä kautta tulee myös esille kerronnassa mahdollisesti esiintyvä dialogisuus, josta mainitsin luvussa En enää kuitenkaan lähde kerronnan dialogisuuden avaamalle polulle, vaan pitäydyn kertojan vallan tarkastelussa. Ja mitä The Manuscript lukuun tulee, siinä ei ole havaittavissa tällaista kerronnallista epäselvyyttä: Lanark toimii minäkertojana, ja käyttelee tässä roolissa siinä mielessä valtaa, että hän päättää mitä muistiinpanoihinsa kirjoittaa ja mitä ei. Lukijan näkökulmasta Lanark kertoo oman tarinansa sellaisena kuin hän sen on nähnyt. Muuhun havaitsemiseen suhteutettuna Lanarkin näkeminen on voimakasta. Luvun lopussa tuli esille Tiitisen näkemys plagiarismi-indeksissä puhuvasta äänestä kirjailija Gray'n äänenä. Epilogissa ja muualla Lanarkissa esille tulevien nimettömien äänien henkilöllisyyttä pohdittaessa Gérard Genette tarjoaa erään näkökulman: Genetten mukaan 97

102 kirjailijan näkökulma on osa paratekstin esitystä, ylläpitäen ja inspiroiden sitä sekä ankkuroiden sen. (Genette 1997: 2, 408) Genetten näkökulmaan nojautuen voisi ajatella, että se ääni joka Lanarkin lukuisissa alaviitteissä puhuu, kuuluu kirjailija Gray'lle. Tämän perusteella voisi ajatella, että kirjailija Gray saattaisi pyrkiä vaikuttamaan lukijaan paratekstien avulla. Tässä yhteydessä on mielestäni sopivaa huomioida myös heteroglossia kerronnan dialogisuuden näkökulmasta: Mihail Bahtin esittää, että kirjailija ei ole löydettävissä kertojan kielestä, vaan kirjailija käyttää hyväkseen kielten dialogisuutta joka kohdassa työtään, jotta hän itse säilyttäisi ikään kuin neutraalin suhteen kieleen, olisi ikään kuin kolmas osapuoli kahden ihmisen välisessä kiistassa. (Bahtin 1981: 314) Käsittääkseni olennaista tässä on se, että kielen kautta kerrontaan liittyvä dialogisuus tuo kerrontaan mukaan kertovien äänten hajanaisuutta, kertovat äänet ikään kuin taittuvat eri suuntiin näin myös kertojan ääni ja kirjailijan ääni. (ks. mts ) Käsittääkseni tämä tarkoittaa myös sitä, että kirjailijan äänen läsnäoloa tekstissä ei pystytä tarkasti osoittamaan, koska hänen äänensä on tekstissä dialogisuuden kautta läsnä monella eri tasolla. Bahtin kuitenkin toteaa, että "Heteroglossia, once incorporated into the novel (whatever form of its incorporation), is another speech in another's language, serving to express authorial intentions but in a refracted way" (Bahtin 1981: 325). Bahtinin mukaan lainauksessa mainitun kaltainen puhe koostuu erityisen tyyppisestä kaksiäänisestä diskurssista, joka palvelee kahta puhujaa samaan aikaan, ilmaisten myös samaan aikaan puhujien erilaiset aikomukset. Tällä Bahtin viittaa puhuvan henkilöhahmon suoriin aikomuksiin ja kirjailijan hajautettuihin aikomuksiin Hänen mukaansa kaksiäänisen diskurssin äänet ovat dialogisesti keskinäisessä suhteessa ja ikään kuin keskustelevat toistensa kanssa. (ks. mts. 325) Tämän perustella voi siis päätellä, että Lanarkin kerronnassa on havaittavissa dialogista moniäänisyyttä sekä kaksiäänistä diskurssia, Alasdair Gray'n äänen voi ajatella tulevan esille etenkin kaksiäänisen diskurssin kautta: hyvänä esimerkkinä toimii edellä esille tullut Epilogi, ja sen lukuisat paratekstit kertovine äänineen. Näin ollen voi myös ajatella, että kirjailija Gray'n ääni kuuluu osaltaan Lanarkin kerrontaa ja kertojia koskeviin vallan käyttäjiin jos ei muuten, niin tuottamalla kaksi- ja moniäänisen dialogin kautta ristiriitaisuutta kerrontaan, ja sitä kautta koko teokseen. Tässä yhteydessä voisi myös pohtia Alasdair Gray'ta didaktisena kirjailijana, sillä onhan jo muutamaan otteeseen tullut esille se potentiaali, jonka paratekstit voivat didaktiselle kirjailijalle tarjota. Itse en kuitenkaan enää lähde didaktisuuden avaamille uusille poluille, vaan 98

103 pitäydyn Lanarkin ja vallan elementin tarkastelussa, jonka yhteydessä täytyy tuoda vielä yksi näkökulma esille: lukijan valta. Epilogissa Nastler huomauttaa tästä Lanarkille, kun Lanark protestoi omaa 'onnetonta loppuaan' vastaan. Nastler toteaa, että mikäli lukija ei pidä kertomuksesta, hän sulkee kirjan ja Lanarkin henkilöhahmo yksinkertaisesti katoaa. Itsensä Nastler toteaa muuttuvan tavalliseksi mieheksi, mikä ei luonnollisesti pidä paikkaansa, sillä Nastler on henkilöhahmo kuten Lanark. Tärkeää on kuitenkin se, että teoksessa tuodaan lukijan valta lukijan silmien edessä esille mikäli lukija ei ole asiaa tullut ajatelleeksi, nyt hän ainakin ajattelee, kun Nastler suorastaan 'hieroo' sen vasten kasvoja. (L: 495) Tarkasteltaessa Lanarkin rakenteen ja kertojien suhdetta vallan elementtiin on ilmeistä, että valta ja sen käyttö liittyy olennaisella tavalla niin teoksen rakenteeseen kuin kerrontaankin. Seuraavassa pohdin tarkemmin mitä valta on, millä tavalla se Lanarkin tematiikassa ilmenee ja kuinka valtaa tuotetaan. 5.2 Fiktiivinen teksti ja vallan teema Valtatutkimus, valta ja ideologia Michel Foucault on tutkinut paljon kuinka valtaa tuotetaan, ja kuinka valta tuottaa todellisuutta ja yksilöitä. Foucault ei laajassa tuotannossaan ole kuitenkaan juurikaan määritellyt mitä valta on, ja häntä on kritisoitu lähestymistapojensa vuoksi jonkin verran. (Esimerkiksi Pulkkinen 2000: 82, 86) Määrittelijöitä vallan käsitteelle riittää samoin aihetta lähestyviä koulukuntia. Tuija Pulkkinen tarjoaa kattavan näkökulman valtaa tutkiviin eri koulukuntiin. Pulkkinen toteaa, että yleisen näkemyksen mukaan koulukunnat jaetaan kolmeen ryhmään: anglo-amerikkalaiseen, Foucault'n genealogiaan ja hegeliläis-marxilaiseen perinteeseen. (Pulkkinen 2000: 76-94) Pulkkisen mukaan anglo-amerikkalaisen koulukunnan vallan käsitteen ytimessä on vapaa liike: valta on kyky estää vapaa liike. Lisäksi tässä koulukunnassa valta on jotakin sellaista, jota jollakin yksilöllä tai ryhmällä voi olla verrattuna muihin yksilöihin tai ryhmiin. Valta on myös taloudellinen käsite: sitä voi omistaa enemmän tai vähemmän. Tyypillinen valtasuhde on esimerkiksi työnantajan ja työntekijän, opettajan ja oppilaan, lääkärin ja potilaan sekä yhteiskunnan ja kansalaisen välinen suhde. (Pulkkinen 2000: 77) 99

104 Foucault'n genealogisessa analyysissa valta on voima, joka luo tai tuottaa käsiteltävänä olevat ilmiöt, eikä jotakin, joka rajoittaa alkuperäistä. Genealogia tutkii myös sitä, miten valta rakentaa ilmiöitä, ideana ei ole päästä vallasta, vaan saada aikaan liikahduksia siinä, sillä valta on aina olemassa. Etenkin poliittisen toiminnan pyrkimyksenä ei ole lakkauttaa valtaa vaan aiheuttaa siirtymiä siinä, mitä valta tuottaa. Pulkkisen mukaan Foucault'n genealogia on postmodernia juuri sen vuoksi, että siinä kieltäydytään etsimästä ilmiön perustaa, vaan sen sijaan kysytään millä tavalla valta tuottaa ilmiöitä esimerkiksi seksuaalisuutta. (mts ) Pulkkinen havainnoi, kuinka hegeliläis-marxilaisessa traditiossa valtaa lähestytään monesti 'möykkynä', joka on tipahtanut vääriin käsiin, eikä tällainen lähestymistapa juurikaan jätää tilaa pohdinnoille siitä, kuinka yksityiskohdat toimivat. Tässä lähestymistavassa valta toimii ennen kaikkea välineenä prosessissa, jossa yhteiskunnallinen olento (social entity) saavuttaa itsensä tiedostavuutta ja kontrollia. Valtio muodostaa yhden vallan käyttäjän ja yhden tahdon. (mts. 91, 93) Gianfranco Poggin tavoin voidaan myös tarkastella kuinka valtaa on käsitteenä määritelty. Tässä yhteydessä on huomattava, että lukuisista määrittely-yrityksistä huolimatta yleisesti hyväksyttyä yleistä käsitettä vallalle ei ole olemassa. (Poggi 2001: 1) Poggi jakaa vallan käsitteen kahteen suureen yläkäsitteeseen sosiaalisen valtaan ja luonnon (voimien) valtaan (natural power). Poggin mukaan "What most distinguishes social power from natural power, however, is the former's intrinsic artificiality, which engenders spesific problems. Social power does not manifest itself with the same necessity as does power over nature" (mts. 9). Sosiaalisia valtasuhteita Poggi määrittelee seuraavasti: Social power relations exists wherever some human subjects (individual or collective) are able to lay routine, enforceable boundaries upon the activities of other human subjects (individual or collective), in so far as that ability rests on the former subjects' control over resources allowing them, if they so choose, to deprive the latter human subjects of salient human values. (Poggi 2001: 14) Edelleen sosiaalinen valta voidaan jakaa eri muotoihin. Poggi esittelee kolme yleisesti hyväksyttyä sosiaalisen vallan muotoa, jotka Poggin mukaan saattavat jonkin verran vaihdella mahdollisesti erilaiseen terminologiaan perustuvassa kolmijaossa. Kyseessä on sosiaalisen vallan kolmijako, joka pitää sisällään ideologisen/normatiivisen vallan, taloudellisen vallan ja poliittisen vallan. Tässä yhteydessä Poggi pohtii myös sosiaalinen vallan jakautumista vain 100

105 kolmeen osaan, tuoden esille näkemyksen vallan nelijaosta, johon kuuluu ajatus sotilaallisesta vallasta. Poggi itse kuitenkin näkee sotilaallisen vallan kuuluvan osaksi poliittista valtaa. (mts ) Myös ideologia liittyy valtaan ja valtatutkimukseen, kuten seuraavassa pyrin osoittamaan. Lähestyn ideologian ja vallan suhdetta pääasiassa Terry Eagletonin, Louis Althusserin ja Michel Foucault'n tarjoamien näkökulmien avulla. Luonnollisesti tässä vaiheessa ollaan jälleen kerran termi-määrittelyjen äärellä tällä kertaa määrittely ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertaista. Ideologian käsite on kuin liukas saippua, merkityksiä väistelevä termi, joka kuitenkin on usein voimakkaasti läsnä monissa, jopa päivittäiseen elämäämme liittyvissä asioissa. Kuitenkaan, kuten Terry Eagleton nokkelasti toteaa, kukaan ei ole nähnyt konkreettista ideologista muodostelmaa. (Eagleton 1991: 193) Eagletonin mukaan ideologian merkitystä pohdittaessa asian yleinen ydin on, että tarkalleen sama kielellinen ilmaisu voi olla ideologinen yhdessä kontekstissa ja olla olematta ideologinen toisessa: ideologia on lausuman suhteesta sosiaaliseen kontekstiinsa riippuva seikka. (ks. Eagleton 1991: 9) Eagletonin mukaan ideologiaa on mahdollista määritellä karkeasti ottaen kuudella tavalla. Hänen mukaansa ideologialla voidaan tarkoittaa ajatuksien, uskomusten ja arvojen tuottamisen yleistä materiaalista prosessia. Toinen määritys ideologialle löytyy ajatuksista ja uskomuksista (tosista tai epätosista), jotka symboloivat tietyn, sosiaalisesti merkittävän ryhmän tai luokan tilaa ja elämän kokemuksia. Termin kolmas määritelmä liittyy tällaisten sosiaalisten ryhmien intressien laillistamiseen ja edistämiseen julkisesti, vastustavien intressien edessä. Ideologian neljäs määritelmä yrittäisi kolmanteen määritelmään liittyen pitää yllä julkista edistämistä ja eri sektoreiden intressien laillistamista, mutta rajoittaisi sen vallitsevan sosiaalisen vallan aktiviteetteihin. Viidennessä määritelmässä ideologia signifioi ajatuksia ja uskomuksia, jotka auttavat laillistamaan hallitsevan ryhmän tai luokan intressejä erityisesti teeskentelyn tai vääristelyn kautta. Lopuksi on ideologian kuudennen määritelmän mahdollisuus, joka pitää sisällään painotuksen vääristä tai harhauttavista uskomuksista, mutta suhtautuu sellaisiin uskomuksiin siten, että ne eivät nouse hallitsevan luokan intresseistä vaan koko yhteiskunnan materiaalisesta rakenteesta. (ks. Eagleton 1991: 28-30) Eagletonin määritelmien esittely on tarpeellista siksi, että ne palvelevat myöhemmin tässä luvussa esille tulevia näkökulmia rakentamalla teoreettista pohjaa Lanarkin ideologisten piirteiden tarkastelulle, ja sille kuinka nämä piirteet liittyvät Lanarkissa esille tulevaan vallan 101

106 elementtiin. Myöhemmissä luvuissa pyrin käsittelemään, kuinka ideologia liittyy esimerkiksi poliittisen ja taloudellisen vallan käsitteisiin. Tässä luvussa tarkastelen vielä ideologista valtaa, mutta eri näkökulmasta kuin Gianfranco Poggi, jolle ideologinen/normatiivinen valta edustaa pääasiassa uskonnollista valtaa. (ks. esimerkiksi Poggi 2001: ) Sivusin ideologian ja vallan teemoja Lanarkissa lyhyesti luvussa 4.2.2, jossa kuvasin Lanarkissa esille tulevaa työläisluokan teemaa sekä Thaw'n ja Taidekoulun välistä konfliktia tässä yhteydessä tuli esille Alison Lumsdenin näkemys Lanarkin päähenkilöiden ympärille sulkeutuvista yhteiskunnallisten, poliittisten ja taloudellisiten kehikoiden muodostamista vangitsevista rakenteista. Louis Althusserin näkemykset tarjoavat rakentavaa näkökulmaa ideologiaan ja valtaan liittyen. Lumsdenin mainitsemista valtarakenteista voisi Althusserin soveltamien marxilaisten termien mukaisesti puhua myös ideologisina valtiokoneistoina (IVK). (Althusser 1984: 99) Althusserin mukaan ideologisia valtiokoneistoja muodostavat eri kirkkojen järjestelmät, yksityisten ja julkisten koulujen järjestelmät, perheet, oikeudelliset järjestelmät, poliittiset järjestelmät mukaan lukien eri puolueet, ammatilliset järjestelmät, lehdistö, radio ja TV sekä kirjallisuus, taide ja urheilu. (mts ) Edelleen Althusserin mukaan ideologiset valtiokoneistot toimivat "ideologian keinoin", mutta turvautuvat toissijaisesti myös sortaviin menetelmiin, sillä Althusserin mukaan ei ole olemassa puhtaasti ideologista koneistoa. Althusserin mukaan kouluilla ja kirkolla ovat omat asianmukaiset rangaistus-, karkoitus- ja valikointimenettelynsä yhtä hyvin virkailijoidensa kuin oppilaitten ja jäsenistön "kurissa ja nuhteessa" pitämiseksi. (mts. 102) Althusser huomioi myös, että Jos IVK:t toimivat ensisijaisesti ideologian keinoin, juuri tämä toiminta yhdistää niitä niiden erilaisuudessa sikä kuin se ideologia itse, jonka keinoin ne toimivat, omasta eriytyneisyydestään ja omista ristiriidoistaan huolimatta tosiasiassa on hallitsevan ideologian, siis "hallitsevan luokan" ideologian yhdistämä. (Althusser 1984: 103) Althusserin mukaan voidaan esittää olettamus siitä, että "tuo [hallitseva] luokka vaikuttaa ideologisissa valtiokoneistoissa siinä määrin, että niiden toiminnassa lopulta, ristiriitojen kauttakin, toteutuu hallitseva ideologia" (mts. 103). Luvussa esille tulleiden, Alison Lumsdenin, Craig Cairnsin ja Johanna Tiitisen näkemysten tavoin Lanarkin voi nähdä myös ideologioiden 'taistelukenttänä'. Cairns korostaa teoksen työväen ideologiaa ja sen esille tuloa, Alison Lumsden taas näkee, että voiton lopulta vie perinteinen porvarillinen ideologia. Tiitinen tarkastelee asiaa väitöskirjassaan yleisemmällä tasolla ja puhuu useaan otteeseen Gray'n teosten suhteesta Skotlantiin ja skotlantilaiseen identiteettiin sekä skotlantilaiseen 102

107 historiankirjoitukseen. Tiitinen ei pyri korostamaan Gray'n tiettyä poliittista tai ideologista näkemystä, vaan niiden poliittisuutta ja ideologisuutta yleensä. Hänen mukaansa: It is clear that Gray writes openly nationalist and socialist historical narratives, both in his polemical pamphlet and his literary history. Therefore he uses history as a political tool to contribute his view of national identity to the pre-existing notions of what is perceived as a common Scottish national identity. (Tiitinen 2004: 150) Luvussa toin esille myös Althusserin näkemyksen ideologisista valtiokoneistoista "tietotaidon" tuottajina. Tiedon ja tiedon tuottamisen kautta ideologia on tiiviisti yhteydessä valtaan: Michel Foucault pohtii nimenomaan sitä, kuinka valta tuottaa tietoa. Foucault'n mukaan valta ja tieto edellyttävät toinen toistaan, ei ole olemassa valtasuhdetta, jolle ei muodostuisi sitä vastaavaa tietokenttää, eikä tietoa, joka ei edellyttäisi ja samalla muodostaisi valtasuhteita. Foucault'n mukaan on otettava huomioon, että tietävä subjekti, tunnettavat kohteet sekä tiedon soveltamistavat ovat kaikki seurausta näistä vallan ja tiedon suhteiden perusedellytyksistä ja niiden historiallisista muutoksista. (Foucault 1977: 27) Foucault tiivistää ajatuksensa vallan tiedon suhteesta toteamalla että [...] tieto, vallalle joko hyödyllinen tai epämieluisa, ei ole lähtöisin tietävän subjektin toiminnasta, vaan vallan ja tiedon välisistä suhteista ja niiden kautta tapahtuvista kehityskuluista ja taisteluista, joista tämä yhdistelmä koostuu ja jotka määräävät tiedon mahdollisen muodon ja alueet. (Foucault 1977: 28) Lanarkin kannalta tiedon suhde vallan tuottamiseen on keskeinen siinä mielessä, että kuten luvussa toin esille, esimerkiksi Unthankissa tiedon saantia on rajoitettu: Lanarkille ei kerrota, mikä on sen kaupungin nimi, johon hän on juuri saapunut tai anneta tarkempaa tietoa dragonhide -sairaudesta. Lisäksi etenkin kertomuksen alussa Unthankissa on muutamia henkilöhahmoja, joiden nimiä ei kerrota Lanarkille tai lukijalle. (esimerkiksi L: 29) Tiedon tai tiedon puutteen kautta myös aika liittyy tähän aiheeseen: kukaan Unthankissa ei pysty mittaamaan ajan kulkua, koska siellä ei ole mittaukseen tarvittavia välineitä, kuten esimerkiksi kelloja. (L: 5, 18, 21, 78, 79) Instituutissa ilmenee samanlaisia "oireita" tiedon puutteen suhteen: kun Lanark yrittää lukea lohikäärmeeksi muuttumassa olevalle potilaalleen, on hänellä vaikeuksia löytää kirjoja. Instituutissa ei vaikuta olevan niitä. (L: 79, 80) Tiedon ja vallan suhteen Foucault näkee tiivistyvän siihen, että valta tuottaa todellisuutta. "Power produces; it produces reality; it produces domains of objects and rituals of truth. The individual and the knowledge that may be gained of him belong to this production" (Foucault 1977: 194). 103

108 5.2.2 "Man is the pie that bakes and eats itself" Gianfranco Poggin esittelemässä vallan kolmijaossa asteikon toisena tulee taloudellinen valta, joka on Lanarkissa moni-ilmeisesti esille tuleva vallan muoto. Rahan ja kulutuksen tematiikka tulee Lanarkissa voimakkaasti esille mystisen 'otuksen' eli the creaturen kautta, joka tuntuu ujuttaneen lonkeronsa kaikkialle. Luvussa tuli esille, että otus on rikkaiden ihmisten ryhmittymien muodostama järjestö, joka pyrkii hallitsemaan Lanarkin fiktiivisessä maailmassa olevia yhteisöjä pääasiassa kulutuskulttuurin kautta. Richard Todd totesi, että Epilogissa Nastlerin ja Lanarkin välillä käyty keskustelu muodostaa Lanarkin rungon. Mielestäni luvussa 36 (Chapter 36 Chapterhouse) Lanarkin ja Grantin välillä käyty keskustelu on yhtälailla tärkeä teoksesta muodostuvaa kokonaiskuvaa silmällä pitäen. Keskustelussa paljastuu monia sellaisia asioita, jotka ovat olleet epäselviä sekä Lanarkille että lukijalle. Grant esimerkiksi kertoo Lanarkille mikä otus eli the creature on: These groups Volstat, Algolagnics and so on are they what people call the creature? Some of us call it that. The council is financed by it. So is the institute. So it likes to call itself the foundation (L: 409). Hiukan myöhemmin Grant jatkaa selostustaan, ja kertoo Lanarkille yksityiskohtaisesti otuksesta. Vasta nyt, kertomuksen loppupuolella, alkaa selvitä mikä otus oikeastaan on: A conspiracy which owns and manipulates everything for profit" [...] "As the creature couldn t stay rich by selling necessary things to the folk who made them it sold destructive things to the council. Then the war started and the destructive things were used to wreck the necessary things. The creature profited by replacing both. (L: 410) Grant kertoo Lanarkille lisää tämän (fiktiivisen) todellisuuden taloudellisista realiteeteista. Grant puhuu instituutista ja sen hallitsevasta elimestä, the councilista eli neuvostosta. Lanark saa tietää, että neuvosto on menneisyydessä hajonnut kahtia ja taistellut itseään vastaan sisällissodassa. Lanark rinnastaa tällaisen käytöksen itsemurhaan, mutta Grant näkee sen aivan normaalina: No, that is ordinary behaviour. The efficient half eats the less efficient half and grows stronger. War is just a violent way of doing what half the people do calmly in peacetime: using the other half for food, heat, machinery and sexual pleasure. Man is the pie that bakes and eats himself, and the recipe is separation. (L: 411) 104

109 Grantin ja Lanarkin välisen dialogin kautta voi päätellä, että Lanarkin fiktiivisen maailman toimintaperiaatteet rakentuvat taloudellisten voittojen tavoittelulle, tehokkuudelle ja toiminnalle, jossa sodan aikainen toiminta rinnastetaan rauhan aikaiseen 'normaaliin' toimintaan. Grantin sanoista voi päätellä, että sodan aikainen toiminta ei ole yhtään sen tuomittavampaa kuin rauhan aikainen toimintakaan. Lanark vastustaa tätä: "I refuse to believe men kill each other just to make their enemies rich", johon Grant toteaa; "How can men recognize their real enemies when their family, school and work teach them to struggle with each other and to believe law and decency come from the teachers?" (L: 411). Sekä Lanarkin kommentti että Grantin kysymys luo voimakkaan yhteyden ideologiaan ja etenkin althusserilaisiin ideologisiin valtiokoneistoihin. Taloudellisten näkemysten kautta tulee esille myös muita ideologisia piirteitä Lanarkin naiivi usko hyvään ja pahaan, kuten Grant huomauttaa: "But you're a very ordinary victim of council advertising if you think the world is neatly split between good and governments and bad" (L: 412). Tässä yhteydessä voi huomioida Terry Eagletonin huomautuksen siitä, että, lausumista ja ajatusmalleista tulee ideologisia, kun niihin liittyy uskomuksia. (ks. Eagleton 1991: 11) Huomattavaa on myös se, kuinka otus on tehnyt ajasta kaupallisen tuotteen. Sivulla 101 toin esille, että ajan teema liittyy tietoon ja vallan tuottamiseen tiedon avulla. Myöhemmin tarinassa ajan teema yhdistyy kaupallisuuteen luottokorttien kautta. Grant selittää Lanarkille, kuinka "The owners and manipulators have smarter ways of banking energy. They pay themselves with time: time to think and plan, time to examine necessity from a distance" (L: 410). Quantum chronological -yhtiö myy luottokortteja, joissa aikaa käytetään luottokortin luottona. (L: 432-5) Aika on kirjaimellisesti rahaa: aika, joka toimii luottokortin luottona vähennetään elämäsi lopusta. (L: 466) Kaiken täytyy tuottaa voittoa, myös ajan, tätä teemaa Lanarkissa autetaan myös mainoksilla. (L: 432-3, 454) Poggi viittaa valtaan ilmiönä, joka on tekemisissä tulevaisuuden kanssa. "That is: power has to do with the future, with expectations, with hopes and fears" (Poggi 2001: 11). Onkin mielenkiintoista, kuinka aika liitetään Lanarkissa nimenomaan taloudellisen vallan käyttöön: myöhemmin tarinassa Lanarkilta itseltään vähennetään Provanin matkan takia aikaa omasta tulevaisuudestaan, ja hänen henkilöhahmonsa vanhenee nopeasti. Lanarkin matka maksetaan luottokortilla, jonka luottona toimii Lanarkin oman elämän aika. (L: 467) Tässä yhteydessä voi huomioida myös näkemyksen siitä, että puhtaasti taloudelliset näkemykset eivät välttämättä ole ideologisia. 105

110 Taloudellinen valta ja kulutuskulttuuri kietoutuvat ideologiaan ja valtaan, osaltaan nämä vallan käsitteet ja määritteet liittyvät olennaisesti myös siihen noidankehään, jonka avulla valtaa Lanarkissa tuotetaan. Tällä viittaan siihen, että esimerkiksi instituutissa harjoitettava taloudellinen valta, kulutuskulttuuri ja hyötyajattelu ovat jo tulleet esille 'kierrätyksen' noidankehän kautta: kuolleita kierrätetään, jotta elävät saavat ravintoa. Tätä kautta Lanarkin todellisuus todellakin kulminoituu ilmaisuun "man is the pie that bakes and eats itself". Lanarkin kannibalismia kohtaan kokeman inhon kautta asiaan liittyy ideologia, jossakin mielessä myös ajatus utopiasta: Lanarkin pyrkimyksenä on löytää parempi paikka elää, kuin mitä instituutti ja Unthank ovat. Ideologia ja taloudellinen sekä poliittinen valta nivoutuvat kuitenkin Lanarkille asioita selittävän Grantin mukaan vielä tiivimmin yhteen: Meanwhile the creature has invented peaceful ways of taking our time and energy. It employs us to make essential things badly, so they decay fast and have to be replaced. It bribes the council to destroy cheap things which don't bring it a profit and replaces them with new expensive things which do. It pays us to make useless things and employs scientists, doctors and artists to persuade us that these are essential. (L: 412) Rauhanomaisesta voitontavoittelusta puhuessaan Grant tulee selittäneeksi otuksen perimmäisen merkityksen ja roolin Lanarkin fiktiivisessä todellisuudessa: ennen kaikkea otuksen toiminta on valtaa ylläpitävää toimintaa talouden ja kulutuskulttuurin kautta otus pitää yllä todellista valtaa. Keskustelusta käy selväksi myös se, että erilaiset ryhmittyvät tai johtajat kuvittelevat pitävänsä valtaa omissa yhteisöissään, kuten provost Unthankissa. Grantin mukaan kaikki nämä ryhmittymät ovat kuitenkin alisteisessa suhteessa otukseen, sillä ne tarvitsevat rahaa ja energiaa selviytyäkseen hengissä, ja otus on kertomuksen perusteella ainoa, joka näitä varoja pystyy tarjoamaan Poliittiset teemat ja valta Tematiikan osalta poliittisuus ja valta tulevat Lanarkissa näkyvästi esille etenkin Lanarkosiossa. Craig Cairns näkee, että teoksen loppu, kirja neljä, on poliittinen allegoria Skotlannin poliittisesta elämästä, ja että tämä allegoria on tiiviissä yhteydessä maailman talouteen: The fantasy chapters allow Gray to construct an allegory, in the opening book of the novel, of the psychological damage the industrial city does to its inhabitants, a damage which involves a fundamental repression of their imaginative abilities, and it allows 106

111 him to construct, in the closing book, a political allegory that uncovers the sources of the city's condition in the pattern of the world economy. (Cairns 1981: 21) Cairns puhuu artikkelissaan siitä, kuinka Thaw/Lanark 18 ei koskaan pääse pakenemaan hirviötä, joka on olemassa molemmissa maailmoissa eri muodoissa. Thaw'n maailmassa se on kapitalismi, ja Lanarkin maailmassa otus (the creature): The monster has him wether in the historical or in the fantasy world endlessly in its grip, and whatever its name or apparent nature its purpose is always the same: it keeps itself in existence by controlling, limiting and in the end destroying those who work for it. They, in turn, in their subjection, become as monstrous as the system which their work supports. (Cairns 1981: 20) Otuksen valtaan ja vallan käyttöön liittyy kuitenkin eräs pikku mutta. Vaikka otus muodostaa etenkin Lanarkin fiktiivisen maailman taloudellisen vallan rakenteen ytimen, se ei kuitenkaan hallitse aivan kaikkea eikä pysty toimimaan täysin erillään muista, toisin kuin Grant Lanarkille väitti: "The knowledge of what to do belongs to the institute. The machinery to do it belongs to the creature. Only the council can force them to act together" (L: 460). Lainauksesta käy ilmi, että etenkin instituutin hallitsevalla elimellä neuvostolla (the council) on voimakas poliittinen rooli instituutin ja otuksen välissä. Tätä kautta poliittisuus kietoutuu valtapeleihin. Toisaalta henkilöhahmo, joka huomion tekee, on Sludden, eikä tämän puheisiin ole välttämättä luottamista. Sluddenin epäluotettavuus ilmenee nimenomaan valtapelien kautta, kuten Lanarkin henkilöhahmolle kertomuksen loppupuolella selviää. Lanarkille selviää se, ketkä hänen fiktiivisessä todellisuudessaan ovat vallanpitäjiä. Lanark lähetetään Unthankin edustajana Provaniin, hänen tulisi edustaa Unthankia neuvoston muodostavien valtioiden yleiskokouksessa, ja huolehtia Unthankin eduista. Ennen kaikkea hänen tulisi estää tuleva saastekatastrofi. Loppujen lopuksi kuitenkin ilmenee, että Unthankin omat miehet ovat olleet salaliitossa Lanarkia vastaan, virittäneet hänelle ansan pystyäkseen myymään Unthankin otukselle saadakseen kaupasta tulevat voitot itselleen. You were fucking well certain to pox up everything, that's why Sludden made you delegate. And while people here got exited about you, and plotted against you, and passed big resolutions about world order and energy and pollution, Sludden and Cortexin were doing with Unthank exactly what they wanted. (L: 531) Salaliiton vuoksi Lanark menettää puheenvuoronsa yleiskokouksessa, mutta vaatii silti saada sanoa sanottavansa neuvoston johtajalle. Tällöin hänelle paljastuu politiikan illuusio: "You 18 Craig lähtee artikkelissaan Going down to hell is easy siitä olettamuksesta, että Thaw ja Lanark ovat sama henkilö. 107

112 suffer from the oldest delusion in politics. You think you can change the world by talking to a leader. Leaders are the effects, not the causes of changes" (L: 551). Kertomuksen perusteella voi päätellä, että tarinan vallan pitäjiä ovat otus, neuvosto ja Unthankin "miehet" kuten Sludden. Kertomuksesta ei kuitenkaan selviä niin sanottuja ylimpiä vallanpitäjiä, sillä henkilöhahmoihin ei välttämättä voi luottaa, kuten Sluddenin kohdalla voi havaita. Niinpä esimerkiksi Grantin puheita voi pitää suuntaa antavina, mutta kertomuksen perusteella ei selviä, ovatko ne koko totuus. Kuten aikaisemmin on tullut esille, Alison Lumsdenin mukaan Grayn teosten henkilöhahmot ovat systeemien ja rakenteiden vankeja Lumsdenin mukaan otus edustaa tällaista systeemiä tai rakennetta. Lumsdenin mielestä poliittiset, taloudelliset tai tunneperäiset systeemit ja rakenteet rajoittavat henkilöhahmojen vapautta ja kykyä rakastaa, ja synnyttävät henkilökohtaista ja sosiaalista hajoamista mainitut systeemit ovat syitä, jotka tekevät sekä Thaw'n että Lanarkin fiktiivisten maailmojen yhteiskunnista huonoja rakastamaan. Edelleen nämä systeemit sulkevat hätäuloskäyntinsä sekä pakomahdollisuudet, jotka saattaisivat tarjota tien takaisin ihmisyyteen. Samaiset systeemit ympäröivät rakenteillaan Thaw'n ja Lanarkin yhteiskunnan varmistaen molempien itsetuhon. Lumsden esittää, että Lanarkissa tällaisia systeemejä tarkastellaan sekä henkilökohtaisella tasolla jota Thaw-narratiivi edustaa sekä sosiaalisella tasolla jota Lanark-narratiivi edustaa. 19 Lumsden näkee tien ulos tästä oravanpyörästä siinä, että yksilö yrittää haastaa ne rakenteet jotka hänen ympärilleensä sulkeutuvat. Lanark ja Thaw koettavat tehdä juuri tämän ja molemmat epäonnistuvat. Lumsdenin mielestä Gray yrittää osoittaa, että vaikka vangitsevia systeemejä muodostavat rakenteet saattavat olla vaikeita tai jopa mahdottomia haastaa, yksilö saattaa kuitenkin löytää jonkinlaista vapautta näiden rakenteiden sisältä. (Lumsden 1993: 115, 118) Gianfranco Poggi kytkee poliittisen vallan yhteyteen sotilaallisen vallan. (Poggi 2001: 21) Unthankissa armeija on jatkuvasti läsnä kaduilla, ikään kuin valvomassa kansalaisia. (L: 445, 455) Kirjan kolme alussa tulee esille, kuinka armeija pyrkii vaikuttamaan asenteisiin esimerkiksi osallistumalla sosiaalisten tilanteiden järjestämiseen. Lanark on menossa Sluddenin 'klikin' kanssa juhliin, ja kyselee Sluddenilta juhlien järjestäjästä: 19 Myös Lumsden tarkastelee Lanarkia siitä näkökulmasta, että Thaw ja Lanark ovat sama henkilö. 108

113 "Who is giving this party?" "Gay and I. It's our engagement party. But the house belongs to a friend and the army is providing the booze. "Why?" "Prestige reasons. The army likes to be liked." (L: 25) Armeija on siis läsnä myös muilla tavoin kuin näkyvästi katukuvassa. Samaisen illan aikana Lanarkille selviää, että armeija vaikuttaa myös taloudellisella sektorilla. Juhlissa on eräs nimettömäksi jäävä mies, jonka kanssa Lanark puhuu muun muassa armeijan roolista. "Lanark thought about this for a while, then asked, "What use is the army?" "What use to the society, you mean?" Defence and employment. We defend and we employ." (L: 29) Keskustelusta käy ilmi, että armeijalla on melkoinen rooli Unthankin yhteisössä, ja että juuri yllä mainitun kaltaisten sosiaalisten tilanteiden kautta armeija pyrkii "parantamaan imagoaan" tätä kautta armeijan läsnäoloon liittyy myös ideologia. Lanarkin ja Gray'n muiden tekstien poliittista ja ideologista tematiikkaa voisi tarkastella perin pohjaisesti, kuten Tiitinen väitöskirjassaan tekee. Itse en pyri samaan, sillä en tunne Skotlantia, skotlantilaista yhteiskuntaa saati skotlantilaista taloutta tai poliittista ympäristöä läheskään tarpeeksi. Sen mitä tiedän olen pyrkinyt kytkemään Lanarkin yhteydessä postmodernismiin ja metafiktioon. Käsittääkseni poliittiset ja taloudelliset elementit liittyvät postmodernismiin nimenomaan ideologian kautta kuinka asiat lukijalle esitetään. Esimerkiksi Tuija Pulkkinen näkee, että postmoderniksi näkökulman tekee nimenomaan se, että pyritään perustan etsimisen sijaan tarkastelemaan kuinka ilmiöitä tuotetaan. (Pulkkinen 2000: 82) Luvusta 5.2 voi todeta, että ideologiaan ja valtaan liittyvät elementit ovat Lanarkissa voimakkaasti läsnä. Niihin liittyy etenkin Nastlerin henkilöhahmon kautta myös se, kuinka valtaa ja valtaan liittyviä ilmiöitä tuotetaan ja kuinka nämä ilmiöt kytkeytyvät teoksen rakenteen kautta siihen, kuinka asiat lukijalle esitetään. Lisäksi, esimerkiksi luvuissa 2.1 ja 5.1 esille tulleiden, postmodernismiin ja metafiktioon liittyvien teoreettisten näkökulmien kautta on ilmeistä, että ideologian ja vallan elementit liittyvät oleellisesti myös postmodernistiseen kirjallisuuteen. Ideologiaan ja valtaan liittyy olennaisesti myös tieto tiedon rooli nousee tärkeäksi etenkin foucault'laisessa ajattelussa. Oma yhteiskuntamme ei pohjaudu näytelmään vaan valvontaan; kuvien pinnan alla ruumiit vallataan aina syvimpiä kerroksiaan myöten; vaihdon suuren abstraktion takana tapahtuu hyödyllisten voimien pikkutarkka ja konkreettinen koulinta; viestinnän 109

114 kulkuväylät ovat tiedon keskittämisen ja kasaantumisen tukipisteitä, merkkien järjestelmä määrittää vallan kiintopisteet, ja yksilön hienoa kokonaisuutta ei yhteiskuntajärjestyksemme katkaise, tukahduta eikä vahingoita, vaan yksilö on siinä huolellisesti valmistettu tietyn voimien ja ruumiiden taktiikan tuotteena. (Foucault 1977: 217) Tässä tutkielmassa esille tulleiden näkökulmien valossa Lanarkia voi lähestyä teoksena, joka ilmentää ajatusta siitä, kuinka yksilöitä tuotetaan erilaisten ideologioiden, ideologisten valtiokoneistojen, ja vallan käytön avulla. Alison Leen mukaan vallan käyttöön liittyviä, etenkin lukijaa ohjailevia piirteitä tulee esille myös Lanarkin kuvituksessa, jota käsittelen seuraavassa. 5.3 Lanarkin kuvitettu maailma Kuinka kuvitusta tutkitaan? Lanark on kuvitettu romaani, jossa teksti ja kuvat ovat olemassa itsenäisesti, mutta kuitenkin vuorovaikutuksessa toisiinsa. Tämä vuorovaikutussuhde luo perustan sille, että Lanarkin kuvitusta voi tutkia samoista lähtökohdista, kuin esimerkiksi varsinaisen kuvakirjan kuvitusta. (Nikolajeva & Scott 2001: 8) Väitöskirjassaan Johanna Tiitinen kommentoi myös Gray'n teosten kuvituksia. Tiitinen lähestyy Gray'n teosten kuvituksia ensin yleisellä tasolla ja mainitsee, että niiden yksityiskohtien paljous on barokkimaista, mutta myös eeppistä laatua vahvistavaa tämä pätee Tiitisen mukaan moniin Gray'n piirroksiin. Tiitisen mielestä tämän tyyppiset kuvitukset osoittavat Gray'n kiinnostuksen ja laajan tuntemuksen menneisyyden taiteita ja kirjallisista muotoja kohtaan, sillä Gray'n monissa kuvituksissa työstetään raamatullisia ja antiikin teemoja ja motiiveja. Tiitinen huomauttaa myös, että Lanarkia on luonnehdittu moderniksi eeppiseksi teokseksi siinä mielessä, että se on laaja panoraama ihmisistä ja yhteiskunnista. Tiitisen mukaan Thaw'n taiteelliset pyrkimykset ovat panoraamisia, mukaan lukien hänen viimeinen työnsä, seinämaalaus kirkossa, ja toisaalta myös kaikki Lanarkin kuvitukset sisältävät panoraamisia kohtauksia. (Tiitinen 2004: 111) Gray's illustrations add a powerful dimension to his narratives. These illustrations are varied, ranging from political symbols to elaborate and detailed drawings. They appear on the dust jackets, covers and pages of the books. They encircle the narratives and occasionally intterrupt and comment on them. As I illustrate below, the relationship of the illustrations to the text tends to be more varied than the relationship of other 110

115 paratexts to the narrative. The authorial standpoint is also strongly present because Gray has drawn the illustration himself. (Tiitinen 2004: 100) Kuvituksia tarkastellessaan ja tulkitessaan Tiitinen tekee muutamia osuvia huomioita. Hän on oikeassa siinä, että Gray'n kuvitukset lisäävät voimakkaan ulottuvuuden hänen narratiiveihinsa ainakin mitä Lanarkiin tulee. Lainauksessaan Tiitinen mainitsee, että kuvitukset kiertelevät narratiivien ympärillä ja toisinaan kommentoivat itse kertomusta. Tiitinen pohtii myös voimakkaasti läsnä olevaa tekijän roolia Gray on itse tehnyt kuvitukset tuotantoonsa, mukaanlukien Lanarkiin. Tiitisen pohdintoja voi lähteä purkamaan esimerkiksi siitä lähtökohdasta, että myös kuva voi olla metafiktiivinen. Kun Tiitinen tekee huomioita varsinaista narratiivia kommentoivasta kuvituksesta, viittaa tällainen huomio metafiktiiviseen kuvaan. Kuvat tarjoavat paljon mahdollisuuksia metafiktiivisen elementin käytölle. Metafiktiivisiin kuviin pätevät siinä mielessä samat säännöt kuin metafiktiiviseen tekstiin, että huomio pyritään kiinnittämään visuaalisen tai verbaalisen tekstin konstruoituun luonteeseen. Metafiktiiviset elementit tulevat kuvissa esille joko lukijan suoran puhuttelun, kehystämisen ajatuksen, intertekstuaalisuuden ja intra-ikonisuuden kautta. (Nikolajeva & Scott 2001: ) Tiitinen ei kuitenkaan esittele tai käsittele kuvien tutkimisessa ja tulkitsemisessa tarvittavia peruskäsitteitä, joihin Nikolajeva ja Scott tarjoavat erinomaiset välineet. Lähtökohtana toimii puitteiden käsite (setting). Kuvakirjassa puitteet luovat perustan sen maailman tilanteelle ja luonteelle, jossa tarinan tapahtumat tapahtuvat. Yksinkertaisimmillaan puitteet välittävät kuvattujen tapahtumien ajan ja paikan tuntua. Ne voivat myös vaikuttavia ilmapiirejä tuottamalla toimia työn genre-odotusten pohjustajana, ja asettaa lukijan tunnetilallisen reaktion tiettyyn rekisteriin, esimerkiksi groteskiin tai nostalgiseen. Lisäksi puitteet voivat kontrastien tai kehyksessä tapahtuvien dramaattisten muutosten kautta, tai jopa henkilöhahmoa kommentoimalla toimia yllykkeenä juonen kehitykselle. Puitteiden yleiset funktiot eivät vaihtele radikaalisti romaanin ja kuvakirjan välillä, mutta teksti-kuva vuorovaikutus kuvakirjoissa luo lukuisia mahdollisuuksia. (Nikolajeva & Scott 2001: 61) Kuvaamisen lailla puitteet demonstroivat eroa diegesiksen (kertomisen) ja mimesiksen (näyttämisen) välillä. Kun sanat voivat vain kuvata tilaa, kuvat voivat konkreettisesti näyttää sen. Kerronnan teoriassa kuvaaminen on yksi kertojan läsnäolon merkeistä tekstissä. Verbaalinen kertoja pakottaa lukijan "näkemään" puitteiden tiettyjä yksityiskohtia samalla kun 111

116 jättää toiset huomiotta. (mts ) Kuvan rajaaminen on puitteille ominainen voimallinen visuaalinen elementti. Kuvakirjan visuaalisia koodeja määritelleen William Moebiuksen mukaan kehyksen 'koodi' mahdollistaa sen, että lukija pystyy samaistumaan kuvan ulko- ja sisäpuolella sijaitsevaan maailmaan. Kehystetty kuvitus tarjoaa rajoitetun silmäyksen sisälle kuvan maailmaan. Kehystämättömään kuvitukseen sisältyy kuvan maailman kokeminen sisältä käsin. (Moebius 1986: 150) Nikolajeva ja Scott näkevät asian samalla tavoin normaalisti rajaus (kuva, joka on rajattu kehyksillä, ja joka ei peitä koko sivua) luo erillisyyden tunnun kuvan ja lukijan välillä, kun rajauksen poissaolo kutsuu lukijan kuvaan. (Nikolajeva & Scott 2001: 62) Lanarkin kuvituksessa on havaittavissa rajausta useassa kohdassa. Kuvissa voidaan puhua kirjaimellisesti myös perspektiivistä: lukijoina ja katsojina näemme kuvan tietystä taiteilijan määrittelemästä näkökulmasta. Vaikka voimme lukea kuvaa oikealta vasemmalle tai vasemmalta oikealle, perusnäkökulma ei muutu. Se voi kuitenkin muuttua kuvien jaksoissa sekä suunnaltaan että etäisyydeltään. (Nikolajeva & Scott 2001: 117) Lanarkin kuvituksen yhteydessä paratekstit nousevat tärkeään rooliin. Nikolajeva & Scott huomauttavat, että kuvakirjojen paratekstejä ei ole tutkittu juuri lainkaan. Koska he käsittelevät pääasiassa lastenkirjallisuutta kuvakirjojen kautta, he viittaavat parateksteillä lähinnä kuvakirjojen otsikoihin, kansikuviin ja loppusivuihin. Heidän mukaansa "The narrative can indeed start on the cover, and it can go beyond the last page onto the back cover. Endpapers can convey essential information, and pictures on title pages can both complement and contradict the narrative" (mts. 241). Sirke Happosen mukaan kuvitetussa tekstissä kuvan ja tekstin välistä suhdetta ei ole pidetty yhtä kiinteänä ja vuorovaikutuksellisena kuin kuvakirjan kohdalla. (Happonen 2001: 113) Nikolajevan ja Scottin mukaan kuvitusta tulkittaessa tulee huomioida myös, onko kuvitus tekstin tekijän tekemä vai erillisen kuvittajan tekemä. (mts. 24) Tiitisen mielestä on hyödyllisempää ajatella kuvituksia kerronnalle alisteisina parateksteina kuin varsinaisina kerronnan osina. (Tiitinen 2004: 115) Hyödyllisempää missä mielessä? Esimerkiksi Genette toteaa paratekstejä tutkiessaan jättäneensä kuvituksen huomiotta. (Genette 1997: 406) Tämä ei ole täysin totta, sillä Genette luettelee kirjan kannen kuvituksen kuuluvan niin sanottuihin periteksteihin, eli tekstiin kiinteästi sidottuihin elementteihin. (mts ) Luonnollisesti tämän huomion avulla ei pääse kovin pitkälle kuvituksen roolia ja merkitysyhteyksiä varsinaiseen tekstiin pohdittaessa. Avuksi tähän löytyy esimerkiksi Kai Mikkonen, joka toteaa, että kuvallisia kertomuksia ja kuvallista kertovaa muotoa on analysoitu jo ja 1900-luvuilla. Mikkosen mukaan kuva ja siten myös kuvitus voi toimia yhtä lailla 112

117 kerronnan osana kuin tekstinä. Mikkosen mukaan "kun kuvataide pyrkii esittämään kirjallisuutta, on kysymys ikonografiasta. Ikonografia tarkoittaa kuvataiteen merkityssisällön analyysia, varsinkin taideteosten motiivien, henkilöiden ja tapahtumien tunnistamista" (Mikkonen 2005: 15). (ks. myös mts.: 199, ) Nähdäkseni on yhtä hyödyllistä lähestyä Lanarkin kuvitusta kerronnan osina kuin parateksteinä. Tässä yhteydessä voi vielä lyhyesti palata Bahtinin ajatuksiin kerronnan dialogisuudesta: Riitta Oittinen pohtii dialogisuutta kuvan ja sanan yhteydessä: kuinka kuva (kuvittaja) ja sana (kirjoittaja) käyvät keskustelua ja vaikuttavat toisiinsa ja kokonaistilanteeseen dialogisella tavalla. (Oittinen 2001: 134) Kuvan ja sanan välisen dialogisuuden lisäksi Oittinen nostaa esille tärkeitä kuvan tutkimukseen ja tulkintaan liittyviä näkökulmia, ja kuten jo aikaisemmin toin esille, näkee kuvituksen ja muiden visuaalisten elementtien olevan tärkeitä teoksesta muodostuvan kokonaiskuvan kannalta. Oittisen mukaan ne voivat koristella teosta tai vaikuttaa hyvinkin vahvasti koko tarinan kerrontaan. "Kuva voi seurata sanallista viestiä hyvinkin tarkasti tai selvästi poiketa siitä ja viedä tarinaa aivan omaan suuntaansa" (Oittinen 2001: 142). Oittinen näkee, että kuva täydentää tarinaa tavalla tai toisella myötäilee kuva tarinaa tai ei, se antaa aina tulkinnalle uusia ulottuvuuksia. (mts. 143) Kuva, narratiivi ja valta Alison Lee on vakuuttunut Lanarkin kuvituksen roolista lukijaa ohjailevana elementtinä. (Lee 1990: ) Itse en ole täysin vakuuttunut Leen näkemyksestä, sillä käsittääkseni kuvituksen vaikutusta varsinaisen leipätekstin tulkintaan ei ole juurikaan tutkittu: kuten äsken toin esille, esimerkiksi Genette on todennut laiminlyöneensä kuvitukset paratekstien käsittelyn yhteydessä. Lee näkee Lanarkin kuvituksen olevan olennainen tekijä pohdittaessa valtaa ja vallankäyttöä teoksessa. Lee on ottanut tarkasteltavaksi kaikki viisi Lanarkista löytyvää kirjailija Gray'n kuvittamaa nimiölehteä. Vaikka Lanarkin muodostavia kirjoja on neljä, kuvia on yhteensä viisi. Leen mukaan näille kuville on löydettävissä kaksi proosatekstivastinetta: Duncan Thaw'n luomat maalaukset, joita kuvaillaan proosamuodossa sekä epilogi, joka kompleksisen typografiansa vuoksi imitoi proosakuvina sitä, mitä kirjojen otsikkosivut tekevät visuaalisessa muodossa. (ks. Lee 1990: 103) Leen mukaan nämä kuvin varustetut nimiölehdet ovat lähempänä sarjakuvaa, ja hän on vakuuttunut kuvien mahdollisesta vaikutuksesta lukijaan: 113

118 "Yet they exert tremendous control in shaping the way the readers read the text. Like prose, they are structured with minute detail, and they point to many significant features of the novel." (Lee 1990: ). Lee on oikeassa, kuvitus on yksityiskohtaista. Vastaavasti myös tekstistä löytyy yksityiskohtaista kuvailua - Thaw'n piirustuksia ja maalauksia kuvaillaan teoksessa yksityiskohtaisesti useaan otteeseen. Erityisen yksityiskohtaisesti kertoja kuvailee Thaw'n luomiskertomuksen maalaamisen prosessia. (L: , ) Leen mielestä missään kohtaa Lanarkia vallan osallisuus ei ole missään avoimempi kuin nimiölehtien kuvissa. Nimiölehtien kuvilla on Leen mielestä manipuloiva vaikutus lukijaan: "Nowhere in the novel is the concern with power more overt than in the title pages and their authoritative manipulation of the reader" (Lee 1990: 107). Tiitinen on Leen kanssa samaa mieltä. (Tiitinen 2004: 114) Lisäksi Lee puhuu valtaan liittyvistä piirteistä Lanarkissa: "Paradoxically, however, while the novel undermines authority the corruptibility of structures of power is the subject of the novel's plot it does so in an extremely authoritarian way" (Lee 1990: ). Lee viittaa siihen, kuinka Lanark menettää oman puheensa hallintakyvyn romaanin lopussa. Lee nostaa vallan ja vallan käytön esille postmodernistisen romaanin teemoihin liittyen: As we have seen, the concern of many postmodern novels is precicely this: the simultaneity of power and subversion. While Lanark provides a critique of representation, it does so by virtually enacting the very power that is thematized and criticized in the novel. (Lee 1990: 114) Tiitinen tuo ilmi, että Alison Leen näkemykset Lanarkin kuvituksista ovat liian negatiivisia ja yksipuolisia. Tiitinen esittää lyhyesti ja ytimekkäästi, että Lanarkin kuvitukset kommentoivat kerrontaa (narrative) sekä kirjailijan politiikkaa ja näkemyksiä kirjallisuudesta. Lisäksi Tiitinen on sitä mieltä, että Lanarkin kuvitus yhdistää Lanark ja Thaw-narratiivit toisiinsa. (Tiitinen 2004: 115) Tiitisen huomiot ovat hyviä, mutta mielestäni ongelma on siinä, että hän ei perustele niitä tarpeeksi, hän vain toteaa, että asiat ovat tietyllä tavalla. Leen ja Tiitisen näkemykset avaavat näköaloja Lanarkin kuvituksen suhteen, mutta väitteeltä, että kuvituksilla olisi lukijaa manipuloiva ote, putoaa tiukin kärki pois, kun perehtyy hiukan tarkemmin kuvaanalyysin maailmaan. Nikolajeva & Scott esittävät, että kuvan puitteiden visuaalinen representaatio on ei-kerrottua (nonnarrated) ja sen vuoksi ei-manipulatiivista ja antaa lukijalle huomattavasti vapautta tulkinnan suhteen. Kuvat eivät voi suoranaisesti ja välittömästi toimia ideologian kuljetusvälineinä tai palvella jonkun tarkoitusperiä kerronnallisesti, vaikka niillä on omat epäsuorat keinonsa näiden toteuttamisessa. (Nikolajeva & Scott 2001: 61-62, 117) On 114

119 kuitenkin huomattava, että Nikolajevan ja Scottin väite on ristiriidassa esimerkiksi Victor Burginin näkemyksen kanssa: kuten jo luvussa toin esille, Burgin esittää, että taide on aina jollakin tavalla ideologista. (Burgin 1989: 175) Tässä yhteydessä voi palata luvussa esille tulleeseen Gérard Genetten näkemykseen kirjailijan näkökulmasta osana paratekstin esitystä. Kuvan tekijän, tässä tapauksessa Alasdair Gray'n ääni voi välittyä kuvissa esimerkiksi 'teknisten' seikkojen kautta. Mikkosen mukaan kuvien sarjassa tekijä voi kiinnittää kuvien katsomisen ja lukemisen järjestyksen toisiinsa. Kuvan käsittelyn teknisiin muotoihin kuuluvat kuvan fyysinen jakaminen eri osiin ja (sisäis)kuviin, sekä kuvakirjan ja hypertekstin lajit, joissa sana ja kuva vuorottelevat ja lomittuvat toisiinsa. (Mikkonen 2005: 206) Lanarkin kaikkien nimiölehtien kuvissa esiintyy joitakin näistä ilmiöistä. Esimerkiksi teoksen nimiölehden kuvassa, kirjan kolme ja neljä nimiölehdillä kuva on fyysisesti jaettu eri osiin, kuten sisäiskuviin, ja teoksen kaikkien nimiölehtien kuvissa esiintyy kuvan ja sanan vuorottelua ja lomittumista jokaisessa kuvassa on jotakin Lanarkiin liittyvää tekstiä. Kirjan neljä nimiölehdellä esiintyy myös kuvan sarjamaisuutta. Kuvien sarjoihin tai sarjamaisuuteen liittyen Moebius mainitsee kuvakirjoista puhuessaan, kuinka kuvat toimivat toisiinsa sidottuina kuvien ja tai tekstien jaksoina, joita ei voi eroittaa toisistaan lukukokemuksen aikana. (Moebius 1986: 141) 115

120 5.3.3 Kuvan äärellä Kuva 1. Lanarkin nimiölehti Kaikki tässä tutkielmassa käsiteltävät kuvat ovat Lanarkin vuoden 1985 painoksesta. 116

121 Alison Lee analysoi Lanarkin kuvia aloittaen kirjan fyysisen etukannen ja eräänlaisena johdantona toimivan paratekstin välissä sijaitsevasta nimiölehdestä (kuva 1). Kyseiseen kuvitukseen on sisällytetty teoksen nimi "Lanark A life in four books", tekijän nimi; "by Alasdair Gray", omistuskirjoitus "For Andrew Gray", kustantajan nimi "Picador" ja latinankielistä tekstiä. Leen mukaan tämä kuva sisältää kuvan piirustuksesta piirtämässä itseään, ja tämä viittaa teoksen itseensä viittaavaan rakenteeseen Tiitinen näkee tämän samaisen yksityiskohdan viittaavan teoksen omaelämäkerralliseen luonteeseen. (Lee 1990: 104; Tiitinen 2004: 112) Leen mukaan kuva myös muotonsa ja sisältönsä puolesta ennakoi tahallisen avoimesti itsetietoista Epilogia. (Lee 1990: 104) Tämän kuvan voi siis Leen tavoin nähdä hyvinkin metafiktiivisenä. Tiitinen tuo esille, että samainen kuva oli alkuperäisen kovakantisen Lanarkin kansikuva. Tiitisen mukaan kuva kokoaa parhaiten yhteen teoksen lukuisat temaattiset ainesosat, omaelämäkerrasta rakkauteen ja kuolemaan. Tiitisen mielestä kuvan keskellä olevat mies ja nainen viittaavat romaanin fantastisiin elementteihin ja saattavat olla myös allegorisesti viitata Aatamiin ja Eevaan. Kuvan mies ja nainen viittaavat Tiitisen mielestä myös Lanarkin ja Riman tarinaan, kun kuvan hirviö taas voisi viitata Instituuttiin. Alison Leen mielestä kuvassa oleva pyrstö luo yhteyden Thomas Hobbesin Leviathaniin: kuvassa näkyvä pyrstö on Leviathanin pyrstö. (Lee 1990: ) Lisäksi Tiitinen esittää, että kuvan vasemmassa yläkulmassa oleva kaupunkimaisema esittää Glasgow'ta, ja että kuvan oikeassa yläkulmassa oleva vedestä ylös kurottuva käsi viittaa Duncan Thaw'n hahmoon. (Tiitinen 2004: ). Tiitisen ja Leen näkemykset Lanarkin nimiölehdestä vaikuttavat osuvilta, mutta toisaalta taas on vaikea tietää, ketä kuvassa olevat henkilöt esittävät, koska kuvassa ei ole mainintoja heistä esimerkiksi nimien kaltaista tietoa. Viittaukset teoksen omaelämänkerralliseen luonteeseen saattavat myös olla osuvia, sillä esimerkiksi vuoden 1985 painoksen takakannessa on kirjailija Gray'n kuva, joka muistuttaa jonkin verran nimiölehdessä olevaa kuvaa miehestä, joka piirtää itseään. Toisaalta taas kuvan mies saattaa olla kuka tahansa, koska kuvassa ei mainita kuka henkilö on. Kuvassa olevan miehen kautta syntyy yhteys myös groteskiin, sillä itseään piirtävän miehen keho on kuvattu ilman ihoa vain luut ja lihakset ovat näkyvissä. Tätä kautta syntyy mielikuvayhteys kirjan kaksi nimiölehteen, jossa groteskit piirteet ilmenevät voimakkaammin kuvassa mitä ilmeisimmin käynnissä olevan anatomian luennon kautta. Tällainen yhteys puolestaan kytkee ensimmäisen nimiölehden kuvan tiukemmin varsinaiseen kertomukseen itseensä viittaavuuden eli metafiktiivisten piirteiden kautta. 117

122 Kuva 2. Kirjan kolme nimiölehti 118

123 Lee jatkaa Lanarkin kuvituksen tutkimista intertekstuaalisten piirteiden kautta. Merkittävimpänä intertekstuaalisena viittaukseksena Lee nostaa esille kirjan kolme otsikkosivun kuvituksen (kuva 2), jossa Leen mukaan tulee myös esille sekä tematisoidut että rakenteelliset viittaukset valtaan. (ks. Lee 1990: 105) Kuvan keskellä seisova hahmo magistra vitae pitelee korkealle päänsä yläpuolelle nostetuissa käsissään palloa, jonka sisällä on runsaasti kuvitusta. Ilmaisu magistra tai magister vitae viittaa historiaan. Pallosta löytyvät muun muassa Melankolian, Atlantiksen, Afrikan ja Aasian maanosat. Lisäksi keskellä merta ui suuri valas, jonka Lee näkee viittaavan Hobbesin Leviathaniin. Leen mukaan tämä valas on se sama, jonka häntä näkyy teoksen ensimmäisellä nimiölehdellä kuvassa 1. Lisäksi Lee näkee, että tässä kuvassa tulee magistra vitaen käsissään pitelemän pallon - pallon sisällön kautta yhteyksiä fantastiseen. (Lee 1990: ) Kuvassa näkyy myös kuusi muuta hahmoa. Magistra vitae vaikuttaisi seisovan kahden maassa makaavan, toisiinsa nojaavan hahmon päällä hahmot ovat nimetty teksteillä 'mors' ja 'oblivio', eli kuolema ja unohdus. Kuolema on luurankomainen hahmo, ja unohdus vaikuttaisi vanhalta mieheltä. Hahmojen alapuolella on kaksi vuosilukua, kuoleman vasemmalla puolella vuosiluku 1614 ja unohduksen oikealla puolella vuosiluku Mitä nämä luvut tarkoittavat jäänee arvoitukseksi, kuvasta niihin ei löydy vastausta. Kuvan keskellä, molemmin puolin korinttilaistyylisten pylväiden lomassa seisoo kaksi naishahmoa. Vasemman puoleisen hahmon alla on teksti 'experientia' eli kokemus, ja laitimmaisena vasemmalla olevan pylvään jalustassa lukee 'testis temporis', joka tarkoittaneen ajan silminnäkijää. Toisen, oikean puoleisen pylvään jalusta peittyy magistra vitaen viitan taakse, eikä kuvasta näe onko pylvään jalustaan kirjoitettu mitään. Kuvan perusteella voisi ajatella, että pylväiden välissä seisova vanha naishahmo on 'ajan silminnäkijänä' eli kokemuksen henkilöitymä. Oikean puoleisen hahmon alla puolestaan lukee teksti 'veritas' eli totuus tai todellisuus. Molempien oikeapuoleisten pylväiden jalustassa on tekstiä: toisessa pylväässä oikealla lukee 'lux veritatis', joka tarkoittaa totuuden valoa tai elämän valoa. Hahmon alla aivan oikean reunimmaisen pylvään jalassa lukee 'vita memorie', joka tarkoittaa elämän muistia, hengen muistia tai jopa muistojen elämää. Aivan ylimmäisenä kuvassa seisoo kaksi siivekästä naishahmoa vasemmalla Fama bona ja oikealla Fama mala. Hans-Joachim Neubauerin mukaan fama merkitsee mainetta ja viestiä, jolla on sekä ajallinen että paikallinen puoli: ajassa fama voi tuottaa bona famana mainetta ja 119

124 kunniaa, fama malana taas häpeää ja häväistystä. Tilassa fama saattaa näyttäytyä uutisena, juoruna tai viestinä. Fama voi toimia myös huhun tai perimätiedon vertauskuvana. Myöhemmin Neubauer täsmentää, että faman hahmo näyttäytyy huhun kuvaamisen ontologisena perusyksikkönä: se toimii materiaalina, kun huhua tutkitaan puheessa, kirjallisessa ja kuvallisessa esityksessä. Neubauerin mukaan faman kaksi torvea, fama buona 21 ja fama mala, symboloivat perinteisesti hyvää ja huonoa mainetta. (Neubauer 2004: 58, 73, 79) Sanat myös kirjaimellisesti tarkoittavat hyvää (bona) ja huonoa (mala). Tästä voi päätellä, että kuvan naiset ovat hyvän ja huonon maineen tai huhun henkilöitymiä. Tämän kuvan yhteydessä voi pohtia myös sen yhteyttä historiografiseen metafiktioon. Luvussa toin esille Linda Hutcheonin näkemyksiä historiografisen metafiktion osalta. Toin esille, että Hutcheon näkee historiografisen metafiktion olevan luonteeltaan metafiktiivista kirjallisuutta, joka esittää 'vaateita' historian oikeita tapahtumia kohtaan. Myös ymmärrys siitä, että historiaa ja kaunokirjallisuutta voidaan lähestyä ihmisten ajatusrakennelmina sisältyy Hutcheonin näkemykseen. Kuvan kolme nimiölehteä ajatellen historiografinen metafiktio tuntuisi 'nostavan kuvan yhteydessä päätään' siinä mielessä, että kuvassa kuvataan historiaa ja historian henkilöitymää eli magistra vitae hahmoa. Ennen kaikkea kuvassa tulee esille tapoja, joilla historiaa on kautta aikain ihmisten erilaisissa kirjallisissa tai visuaalisissa ajatusrakennelmissa esitetty: magistra vitaen, kuoleman ja unohduksen sekä faman erilaisia henkilöitymiä kuvaavien hahmojen kautta. 21 Neubauer käyttää sanaa 'buona', mutta kirjan kolme nimiölehdessä käytetään sanaan 'bona'. 120

125 Kuva 3. Kirjan yksi nimiölehti. 121

126 "Kuvien sijoittaminen kuvien sisään tai kuvien asettaminen toistensa päälle luo vaiheittaisuuden ja sarjallisuuden vaikutelmaa" (Mikkonen 2005: 211). Tällainen vaikutelma syntyy kaikista Lanarkissa olevista kuvista, myös kuvasta 3. Lee kiinnittää huomiota kuvan otsikkosivun taustalla olevaan Hobbesin hallitsijamaisen hahmon osaan. (Lee 1990: ) Kuvassa esiintyvä, raivokkaalta näyttävä valas esiintyy myös muissa Lanarkin kuvituksissa. Tiitisen mukaan laivan nielaisemassa oleva valas luo yhteyden Gray'n teokseen Unlikely Stories, Mostly, jossa valas nielaisee sir Thomas Urquartin veneen. (Tiitinen 2004: 103) Sen voi nähdä viittaavan myös esimerkiksi Raamatun tarinaan Joonasta ja valaasta; valas näyttäisi odottavan suu auki lähestyvää laivaa. Lisäksi Alison Lee mainitsee kuvituksessa esiintyvän kreikkalaisten pylväiden teeman. Kuvassa 2 esiintyivät korinttilaiset pylväät ja tässä kuvassa ovat esillä doorilaiset pylväät, jotka näyttäisivät ikään kuin pitelevän maailmaa pystyssä. (Lee 1990: 109) Vasemman puoleisessa pylväässä on teksti 'let Glasgow flourish' ja oikean puoleisessa pylväässä teksti 'by telling the truth'. Sirke Happosen mukaan länsimaisessa kulttuurissa kuvaa "luetaan" samansuuntaisesti kuin tekstiä, vasemmalta oikealle. Happosen mukaan henkilöhahmojen liikkeellä on tärkeä merkitys kuvakirjan juonen kannalta: Kuvakirjassa, kuten saduissa ja lastenkirjoissa yleensäkin, on usein kyse päähenkilön ulkoisesta tai sisäisestä matkasta. Vastaavasti kun aukeaman vasen puoli on turvallinen ja läheinen, kuvakirjan oikealta puolelta lähestyvät niin uudet, vieraat kuin uhkaavatkin elementit. Kun toiminnan suunnan konventioista poiketaan, korostetaan yleensä jotain merkittävää kohtaa kokonaisuudesta. (Happonen 2001: 105, 108) Happosen tarjoaman esimerkin mukaan tästä kuvasta voi todeta, että kuvassa poiketaan toiminnan suunnan konventioista: kuvaa luetaan pikemminkin ylhäältä alaspäin kuin vasemmalta oikealle. Kuvassa olevat pylväät vaikuttaisivat olevan kuvan keskipisteenä, samalla ne näyttäisivät toimivan 'tilan jakajina' kuvassa olevan meren ja kaupungin välissä. Laiva ja valas nousevat kuvassa esille, samoin kuin etualalla olevat ihmiset, joiden henkilöllisyydestä ei tarjota vihjeitä. Kuvassa oleva salama 'liikkuvan' oikealta vasemmalle. Lee kiinnittää huomiota tähän: hahmon miekkaan, joka vaikuttaa leikkaavan pimeyden halki, hahmon suusta lähtee valo tai salama uhkaavasti kuvan etualalla olevaa laivaa kohti. (Lee 1990: ) William Moebiuksen mukaan kapeat, harvat viivat ilmaisevat liikkuvuutta ja nopeutta, epäselvät ja "turvonneet" viivat henkilöhahmon miellyttävää olotilaa, mutta myös lamaantuneisuutta. (Moebius 1986: ) Salama, joka hahmon miekasta lentää piirtää kuvaan voimakkaan ja selkeän viivan, ja näyttäisi liikkuvan nopeasti kohti laivaa. Hahmo vaikuttaisi myös eräällä tavalla hallitsevan kuvaa, vaikka se sijaitseekin taustalla ja on vain osittain näkyvissä. 122

127 Kuva 4. Kirjan kaksi nimiölehti 123

128 Kuva 4 eli kirjan kaksi nimiölehti on siinä mielessä erikoinen tapaus, että Lanarkin kuvitusta koskevissa tutkimuksissa tämä kuva tuntuu jäävän selvään paitsioon. Kuvasta ei ole mainintoja juuri lainkaan. Lee mainitsee, että kreikkalaisten pylväiden teemaan liittyen kirjan kaksi nimiölehden kuvassa on joonilaiset pylväät. (Lee 1990: ) Tiitiseltä löytyy muutama olennainen viite samaista kuvaa silmällä pitäen. Kuva esittää anatomian luentoa, Tiitisen mukaan renessanssi-aikaan viitaten. Kuoleman luurankomainen hahmo vaikuttaisi olevan kuvaa hallitseva hahmo. Tiitinen huomioi, että kuvan yläosassa kaksi pientä enkeliä pitelee Glasgow'n kaupungin tunnusta, johon on kirjoitettu teksti 'via veritas vita'. Tiitinen ei mainitse Raamatullista yhteyttä, mutta sanojen voi ajatella viittaavan Kristukseen ja tämän oletettavasti esittämään ajatukseen 'minä olen tie, totuus ja elämä' tätä kautta kuvaan tulee myös intertekstuaalisuuden tuntua. Tiitinen kuitenkin huomioi kuvan alaosassa olevan latinan kielinen moton 'Homo a se coctum esumque crustum est hoc fecit separatio', jonka hän toteaa ilmentävän teoksen kirjoissa kolme ja neljä esille tulevaa teemaa 'man is the pie that bakes and eats itself'. (Tiitinen 2004: 116) Aikaisemmin esille tulleista kuvakirjan koodeista puhuessaan William Moebius mainitsee myös värikoodin. Moebiuksen värikoodeihin nojaten voi ajatella, että värit ovat yhteydessä mielialoihin tai tunnetiloihin. Tummat värit viittaavat pettymykseen ja hämmennykseen, kirkkaat värit ilmentävät iloisuutta ja löytämistä. (Moebius 1986: 151) Värien teema liittyy mielenkiintoisella tavalla myös Lanarkin mustavalkoiseen kuvitukseen. Kun Duncan Thaw joutuu kirjan kaksi loppupuolella sairaalaan, keskustelee hän psykiatrin kanssa siitä, mitä totuus on. Psykiatrin mukaan: "The truth, you know, isn't black or white, it is black and white. I keep a ceramic zebra on my mantelpiece to remind me of that" [...] (L: 302). Tähän, kirjassa kaksi esille tulevaan kommenttiin suhteutettuna on merkittävää, että Lanarkin kuvitus on mustavalkoinen mustavalkoista totuutta käsittelevä keskustelu nivoutuu väri-teeman kautta teoksen kuvitukseen. Mielenkiintoinen yhteensattuma on myös se, että kirjan kaksi nimiölehdellä, jossa on mitä ilmeisin ruumiinavaus menossa, esitetään Glasgow'n vaakuna ja kirjan varsinainen teema eli 'man is the pie that bakes and eats itself' seikkoja, jotka tällä tavoin pystyy (mustavalkoisen) kuvituksen kautta yhdistämään varsinaisen tarinan dialogiin. Tärkeää on myös se, että 'man is the pie that bakes and eats itself' teeman toistaminen liittää Thaw- ja Lanark-osiot toisiinsa myös kuvituksen yhteydessä. Moebius puhuu myös siitä, kuinka kuva ja sana, tai pelkät kuvat saattavat olla keskenään törmäyskurssilla saattaen lähettää ristiriitaisia viestejä 'kenestä' tai 'mistä' tarinaa esittävässä 124

129 kuvassa on kyse. Moebiuksen mukaan tällaiset törmäyskurssit ovat kuvakirjojen 'tetonisia laattoja', missä sana ja kuva muodostavat erilliset laatat liukuen ja raapien toisiaan vasten. (Moebius 1986: 143) Kirjan kaksi nimiölehden kuvassa ei ole varsinaista ristiriitaa tai törmäyskurssia kuvatekstien ja itse kuvan välillä, mutta kuvassa selkeästikin on käynnissä tilanne, jossa sanat ja kuvat liukuvat toistensa lomassa ja 'raapivat' toisiaan vasten: kuvassa yhdistyvät sekä Lanark- että Thaw narratiivit sekä kuvituksen että kuvatekstien kautta, kuten olen edellä pyrkinyt esittämään. Näin havainnoituna kirjan kaksi nimiölehden voi ajatella olevan voimakkaasti metafiktiivinen kuva. Mutta, kuten Tiitinenkin huomauttaa, kuva on kytkettävissä kirjoihin yksi ja kaksi myös toista kautta Taidekoulun aikana Thaw kehittää lähes pakkomielteen ihmiskehon kuvaamisesta mitä groteskeimmilla tavoilla. Thaw on kiinnostunut anatomiasta, ja pyytää koulusta jopa lupaa saada käydä piirtämässä yliopiston (patologisen) anatomian laitoksella. (L: 251) Kirjan kaksi nimiölehden kuva tuo mieleen Thaw'n 'harrastuksen', ja kuvan aiheen kautta kuvaan liittyvät myös groteskin kuvastot. Luurankohahmoinen kuolema seisoo kuvan keskellä, ja näyttää nauravan kun leikkaupöydällä olevan ruumiin sisälmyksiä kaivetaan ulos. Kai Mikkosen mukaan visuaalisen groteskin kuvastot ja unikuvan konventiot ovat merkkejä mielikuvitusmaailman ja ei-fyysisesti olevan näkemisestä. Mikkonen yhdistää visuaaliseen groteskiin parodiat, hänen mukaansa visuaaliset parodiat ja kuvallinen nonsense voivat sisältää monentasoisia metaväitteitä. (ks. Mikkonen 2005: 220) On merkille pantavaa, kuinka teoksen kuvitus kytkeytyy varsinaiseen tarinaan ja kerrontaan sekä tarina- ja kerrontarakenteisiin esille tulleiden seikkojen kautta. Huomattavaa on etenkin se, kuinka tämä kyseinen kuva kirjan kaksi nimiölehti, joka on Tiitisen ja Leen tahoilta jäänyt ikään kuin 'lapsipuolen' asemaan, kytkee narratiiveja merkityksellisellä tavalla toisiinsa: sekä Thaw- että Lanark-osiot nivoutuvat tiiviimmin yhteen erilaisten kuvallisten ja tekstuaalisten elementtien kautta tässä kuvassa. 125

130 Kuva 5. Kirjan neljä nimiölehti. 126