Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 854/2013 vp Kotihoidon tuen vaikutus työttömyysturvaan/muutosturvaan Eduskunnan puhemiehelle Tilanteessa, jossa puoliso (vaimo) lähtee töihin ja toiselle puolisolle (mies) maksetaan muutosturvan ansio-osaa, on epäselvää, minkälainen työsopimuksen tulisi olla, ettei se vaikuttaisi puolison muutosturvan ansio-osaan. Esimerkki: Puoliso teki 30 h kuukaudessa töitä. Asia tulkittiin ammattiliitossa niin, että työssä käyvä puoliso ei hoida lapsia, vaan mies hoitaa heitä osittain ja vaimo osittain. Tässä tapauksessa kodinhoidon tuki leikattiin miehen muutosturvan ansioista. Mies opiskeli aikuispuolella monimuotokoulutuksessa kotoa käsin. Yhdistellen osa-aikaista työtä ja kotona toteutettavaa opiskelua perhe pystyi hoitamaan lapset ja vanhemmat selviytyvät omista velvoitteistaan, työstä ja opiskelusta. Mies venytti omaa opiskeluaikatauluaan iltoihin ja viikonloppuihin. Miksi yhteiskunta rankaisee leikkaamalla kotihoidon tukea? Linjausten tulisi olla selkeät. Kun lapsiperheet haluavat järjestää tulevaisuuttaan ja hoitaa mahdollisimman pitkään lapsia kotona, tulisi myös tukipolitiikka rakentaa perheiden tarpeista lähtien eikä niitä vastaan, kuten nyt tehdään. Tässä tapauksessa kunnan myöntämä lisä, Kouvola-lisä, jäi voimaan. Sen perusteissa mainitaan, ettei ansiotulon määrällä ole vaikutusta Kouvola-lisään. Miksei Kelan myöntämää lisää kohdella samalla periaatteella niin, ettei kotihoidon tukea leikattaisi muutosturvarahan määrästä? Kuntalisä ei riitä kattamaan menetettyä perhe-etuutta. Tässä perheen valinnoille, vaimon työhönmenolle ja lasten hoitamiselle kotona, tehtiin taloudellinen loukku. Lasten hoitaminen kotona olisi kuitenkin yhteiskunnan kannalta tässä huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin alimmalla omavastuuosuudella kunnallisessa hoitopaikassa toteutettava hoito kahdelle lapselle. Tulevaisuudessa olisi toivottavaa, että perheiden itsemääräämisoikeus olisi lailla paremmin suojattu ja ohjeistukset olisivat selkeät. Lain tulisi ensisijaisesti lähteä ajatuksesta, että lasten hoitaminen kotona tai hoitopaikassa olisivat tasavertaisia vaihtoehtoja. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miksei muutosturvaa nauttiessaan voi saada kotihoidon tukea niin, ettei se vaikuta muutosturvan suuruuteen, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ohjeistusten ja tulkintojen selkeyttämiseksi ja milloin lasten kotihoito on vaihtoehtona tasavertainen hoitomuoto myös siihen kohdistuvien tukien osalta verrattuna kodin ulkopuoliseen hoitoon? Versio 2.0

2 Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2013 Jari Lindström /ps 2

3 Ministerin vastaus KK 854/2013 vp Jari Lindström /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jari Lindströmin /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 854/2013 vp: Miksei muutosturvaa nauttiessaan voi saada kotihoidon tukea niin, ettei se vaikuta muutosturvan suuruuteen, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä ohjeistusten ja tulkintojen selkeyttämiseksi ja milloin lasten kotihoito on vaihtoehtona tasavertainen hoitomuoto myös siihen kohdistuvien tukien osalta verrattuna kodin ulkopuoliseen hoitoon? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) perusteella vanhemmille voidaan myöntää lasten hoidon järjestämiseksi kotihoidon tukea tai heidän osoittamalleen hoidon tuottajalle yksityisen hoidon tukea. Lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen myöntämisen edellytyksenä on, että lapsi on hoidettavana muualla kuin kunnan järjestämässä päivähoidossa. Kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha ja hoitolisä. Vuonna 2013 hoitoraha on yhdestä alle kolmivuotiaasta lapsesta 336,67 euroa kuukaudessa. Muista alle kolmivuotiaista sisaruksista tuki on 100,79 euroa kuukaudessa ja alle oppivelvollisuusikäisistä sisaruksista 64,77 euroa kuukaudessa. Hoitolisän suuruus määräytyy perheen tulojen ja perheen koon perusteella. Lakiin perustuvan kotihoidon tuen lisäksi osa kunnista maksaa kuntakohtaista kuntalisää. Lasten kotihoidon tuen ja työttömyysetuuksien yhteensovitus on toteutettu vuodesta 1995 alkaen nykyisten periaatteiden mukaan. Työttömyysetuudesta vähennetään työnhakijan tai hänen puolisonsa saama lasten kotihoidon tuki. Puolison saamaa kotihoidon tukea ei vähennetä, jos puoliso itse hoitaa lasta eikä hänellä tämän tai samanaikaisesti maksettavan sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaisen äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahan vuoksi olisi oikeutta työttömyysetuuteen. Jos molemmat puolisot ovat työttömänä saaden työttömyysetuutta, vähennys tehdään kotihoidon tukea saavan puolison työttömyysetuudesta. Lasten yksityisen hoidon tukea ja kuntalisää ei vähennetä työttömyysetuudesta. Jos kotihoidon tukea ei vähennettäisi työttömyyspäivärahasta, syntyisi tilanteita, joissa työttömyyspäivärahaa saavan kotitalouden käytettävissä olevat ansiot olisivat työttömyysaikana lähes yhtä suuret tai korkeammat kuin työssä ollessa. Kahden lapsen huoltajalla ansiopäiväraha on euron palkasta euroa kuukaudessa ja kotihoidon tuki kahdesta alle 3-vuotiaasta lapsesta yhteensä 437 euroa kuukaudessa. Nämä ovat yhteensä euroa. Lisäksi työstä saadusta palkasta peritään työeläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja sairauspäivärahamaksu, jotka ovat yhteensä 6,49 prosenttia. Jos palkka olisi euroa kuukaudessa, työttömyyspäiväraha ja kotihoidon tuki olisivat yhteensä euroa kuukaudessa ja euron kuukausituloilla yhteensä euroa. Voimassa oleva lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö lähtevät siitä, että jos puoliso saa kotihoidon tukea ja tosiasiallisesti hoitaa perheen lapsia, kotihoidon tukea ei vähennetä työttömän puolison työttömyyspäivärahasta. Tämän muuttaminen siten, että työtön voisi hoitaa täydellä työttömyys- 3

4 Ministerin vastaus päivärahalla perheen lapsia sillä aikaa, kun kotihoidon tukea saava puoliso on työssä, ei vastaa niitä tavoitteita, joita hallitus on asettanut sosiaaliturvan kehittämiselle. Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2013 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko 4

5 Ministerns svar KK 854/2013 vp Jari Lindström /ps Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 854/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Jari Lindström /saf: Varför kan den som uppbär omställningsskydd inte få stöd för vård i hemmet utan att det inverkar på omställningsskyddets storlek, vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att klarlägga anvisningarna och tolkningarna och när kommer stödet för vård av barn i hemmet att som ett alternativ vara en likvärdig vårdform i jämförelse med den vård som ges utanför hemmet även i fråga om de stöd som hänför sig till det? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt lagen om stöd för hemvård och privat vård av barn (1128/1996) kan föräldrar beviljas stöd för hemvård av barn eller stöd för privat vård av barn som betalas till den vårdproducent som föräldrarna anger. Ett villkor för att stödet för hemvård av barn och stödet för privat vård av barn ska beviljas är att barnet vårdas någon annanstans än inom den kommunala dagvården. Stödet för hemvård består av en vårdpenning och ett vårdtillägg. År 2013 är vårdpenningen för ett barn under tre år 336,67 euro i månaden. För under tre år gamla syskon är stödet 100,79 euro i månaden och för syskon som ännu inte nått läropliktig ålder 64,77 euro i månaden. Vårdtillägget är beroende av familjens inkomster och familjens storlek. Utöver det lagenliga stödet för hemvård betalar en del kommuner ett kommuntillägg som varje kommun själv fattar beslut om. Sammanjämkningen av stödet för hemvård av barn och arbetslöshetsförmånerna har sedan 1995 genomförts enligt de nuvarande principerna. Från arbetslöshetsförmånen avdras det stöd för hemvård av barn enligt lagen om stöd för hemvård och privat vård av barn vilket betalas till den arbetssökande eller hans eller hennes make. Det stöd för hemvård som betalas till maken avdras inte om maken själv vårdar barnet eller får moderskaps-, särskild moderskaps-, faderskaps- eller föräldrapenning enligt sjukförsäkringslagen (1224/2004) och därför inte har rätt till arbetslöshetsförmåner. Om båda makarna är arbetslösa och får arbetslöshetsförmåner görs avdraget från arbetslöshetsförmånen till den make som får stödet för hemvård. Stödet för privat vård av barn och kommuntillägget avdras inte från arbetslöshetsförmånen. Om det inte gjordes något avdrag för stödet för hemvård från arbetslöshetsförmånerna, skulle det uppstå situationer där de inkomster som ett hushåll får som arbetslöshetsdagpenning vid arbetslöshet är nästan lika stora eller högre än vid förvärvsarbete. För en vårdnadshavare med två barn uppgår den inkomstrelaterade dagpenningen för en lön på euro till euro i månaden och stödet för hemvård för två barn under tre år uppgår till sammanlagt 437 euro i månaden. Dessa uppgår till sammanlagt euro. Av lönen som utbetalas tas det dessutom ut en arbetspensionsavgift, arbetslöshetsförsäkringsavgift och sjukdagpenningsavgift, vilka tillsammans blir 6,49 procent. Om lönen uppgår till euro i månaden, uppgår arbetslöshetsdagpenningen och stödet för hemvård av barn till sammanlagt euro i månaden, och med må- 5

6 Ministerns svar nadsinkomster på euro till sammanlagt 2067 euro. Den gällande lagstiftningen och rättspraxisen utgår från att om en make som får stöd för hemvård av barn faktiskt vårdar familjens barn, avdras inte stödet för hemvård av barn från den arbetslöshetsdagpenning som betalas till en arbetslös make. En ändring av detta så att en arbetslös som får arbetslöshetsdagpenning till fullt belopp kunde vårda familjens barn under den tid som maken som får stöd för hemvård av barn förvärvsarbetar, stämmer inte överens med de mål som regeringen har satt för en utveckling av den sociala tryggheten. Helsingfors den 23 oktober 2013 Social- och hälsovårdsminister Paula Risikko 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 966/2005 vp Kotihoidon tuki vanhempainvapaan aikana Eduskunnan puhemiehelle Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea koskevan lain 4 :n mukaan kotihoidon tuen hoitorahaa ja hoitolisää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1079/2005 vp Kotihoidon tuki monilapsisille perheille Eduskunnan puhemiehelle Lapsiperheille maksettavan kotihoidon tuen tarkoituksena on ollut mahdollistaa lasten hoitaminen kotona

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2004 vp Työmarkkinatuen maksaminen pitkäaikaistyöttömälle sairauslomapäätöstä odotettaessa Eduskunnan puhemiehelle Pitkäaikaistyötön saattaa joutua odottamaan sairauslomaa hakiessaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 172/2006 vp Perhe-etuuksien maksaminen ulkomaalaisille Eduskunnan puhemiehelle Erityisesti uusista EU-maista on enenevässä määrin tulossa työvoimaa Suomen työmarkkinoille. Tämä nostaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 268/2002 vp Päivärahan suorittaminen työnantajalle Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain 28 :n perusteella vakuutettu, jolla on oikeus saada palkkaa sairausloman tai äitiys-,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1398/2010 vp Eläkkeensaajien asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeensaajien keskuudessa on koettu ongelmana se, että eläkkeensaajien muuttaessa omasta kodistaan vanhainkotiin tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1229/2002 vp Minimiäitiyspäivärahan korotuksen kostautuminen kotihoidon tuen lisäosaan Eduskunnan puhemiehelle Kansalaisten yhteydenotoista on ilmennyt, että minimiäitiyspäivärahan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2007 vp Suuhygienistien antaman hoidon korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Nykytilanteessa hammaslääkäreitä ei ole tarpeeksi. Hoitotakuun toteutumisen vuoksi olisi järkevää, jos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2012 vp Omaishoitajien asema ja verotus Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajat ovat korvaamaton osa vanhus- ja vammaispalveluita. Omaishoito on sekä hoitajalle että varsinkin hoidettavalle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 300/2004 vp Sovitellun ansiopäivärahan kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun 5 :n mukaan soviteltu ansiopäiväraha lasketaan siten, että etuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 740/2004 vp Työttömyysturvan sovitellun päivärahan joustavoittaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyys on lukuisista yrityksistä huolimatta edelleenkin suuri ongelma, jota ei ole kyetty

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1080/2013 vp Jalkaterapian sisällyttäminen Kela-korvausten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Jalkaterapia ei vielä kuulu Kelan korvaamiin hoitoihin. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 337/2008 vp Ylimääräisen opintotuen myöhästyneestä takaisinmaksusta perittävän koron alentaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijat maksavat ylimääräisiä opintotukiaan takaisin vuosi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 734/2006 vp Invalidivähennys kunnallisverotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Verotuksessa voidaan myöntää niin sanottu invalidivähennys lääkärin määrittelemän haitta-asteen perusteella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1381/2001 vp Palo- ja pelastustoimen palkkion vaikutus sopimuspalokuntalaisen työttömyyspäivärahaan Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on tällä hetkellä noin 390 kuntaa, joissa tukeudutaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 441/2008 vp Alle 3-vuotiaan diabeetikon vammaistuen myöntämisperusteet Eduskunnan puhemiehelle Aikaisemmin alle 3-vuotiaan lapsen diabetes on automaattisesti oikeuttanut korkeimpaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 944/2006 vp Työeläkkeen menetyksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Uuden eläkelain voimaan tullessa mahdollistui työeläkkeelle pääsy 63 vuoden iässä ilman, että menettäisi ansaitun

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1054/2005 vp Syöpäkipulääkkeiden saatavuus ja korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Suomessa kuolee syöpään noin 10 000 ihmistä vuodessa, ja 75 prosenttia heistä kärsii kivuista, jotka

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 468/2004 vp Kuntalain mukainen valitusoikeus Eduskunnan puhemiehelle Kuntalain mukaan kunnan päätökseen voivat hakea muutosta muun muassa kunnan jäsen ja sellainen henkilö, joka omistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 521/2008 vp Perhepäivähoitajien oikeus työhuonevähennykseen verotuksessa Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitajat tekevät arvokasta työtä tarjotessaan kotinsa vieraiden hoitolasten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 317/2012 vp Työeläkkeiden verotus Eduskunnan puhemiehelle Kaksi edellistä hallitusta on luvannut korjata eläkkeiden verotuksen samalle tasolle kuin palkansaajillakin. Toistaiseksi näin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa

Lisätiedot