Yhteistyö Einojuhani Rautavaaran ja orkesterin nimikkosäveltäjä Jukka Tiensuun kanssa jatkui aktiivisena.
|
|
- Merja Leppänen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Intendentin katsaus Kaupunginorkesteri pitää viikoittain Finlandia-talossa Suosikki- tai Sinfoniasarjojen konsertteja syyskesäkuun välisenä aikana. Lisäksi orkesteri tekee levytyksiä, ulkomaisia konserttikiertueita, järjestää erikoiskonsertteja ja esiintyy muiden järjestämissä tilaisuuksissa Kaupunginorkesteri toimii tuottaakseen kuulijoilleen monipuolisia elämyksiä länsimaisen konserttimusiikin tärkeimpien teosten ja esiintyjien parissa. Orkesteri pyrkii antamaan yleisölle mahdollisuuden kuulla kantaohjelmiston lisäksi myös harvinaisuuksia ja tarjoamaan uuden näkökulman sinfoniaorkesteriin ja sen taiteilijoihin. Toiminnan ytimen muodostivat jokaviikkoiset Sinfonia- ja Suosikkisarjojen konsertit, joihin yleisö on osoittanut enenevässä määrin kiinnostusta. Finlandia-talossa pidettävien konserttien lisäksi suuri taiteellinen haaste oli konserttimatka Keski-Eurooppaan, jossa orkesteri esiintyi mm. Wienin Musikvereinin salissa ja Zürichin Tonhallessa ylikapellimestari Leif Segerstamin johdolla. Yhteistyö Einojuhani Rautavaaran ja orkesterin nimikkosäveltäjä Jukka Tiensuun kanssa jatkui aktiivisena. Orkesteri levytti Leif Segerstamin johdolla Sibeliuksen promootiomusiikkia ja Vladimir Ashkenazyn kanssa Einojuhani Rautavaaran uusia teoksia. Pysyvänä tavoitteena on ollut kausikorttien ja konserttilippujen myynnin lisääminen. Vuosi 1999 oli orkesterin ensimmäinen täysi työskentelyvuosi Finlandia-talossa konserttisalin remontin jälkeen. Syyskaudella kausikorttien määrä nousi ensimmäisen kerran takaisin remonttia edeltäneelle tasolle, ja lipunmyynti on muutenkin lisääntynyt. Orkesterin toimintaa tukeva ystäväyhdistys Pro Filharmonia ry osti onnistuneen varainhankintakampanjansa tuloksena italialaisen vuonna 1770 valmistetun Michele Deconet -nimisen arvoviulun, joka luovutettiin konserttimestari Erkki Palolan käyttöön. Kaupunginorkesteri on ollut osallisena musiikkitalohankkeessa, jonka toteuttamiseksi julistettiin kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu. Helena Ahonen intendentti
2 Kaupunginorkesterin johtokunta 1999 Jäsenet Anja Hinkkanen, puheenjohtaja Jouni Mulari, varapuheenjohtaja Heli Aamurusko Outi Dammert Arthur Fuhrmann Hannu Tapani Klami Linda Lampenius, alkaen Nils Mustelin Tapio Susi Marja Väisänen Kaupunginhallituksen edustaja Hannele Luukkainen alkaen Minerva Krohn Varajäsenet Anneli Kanerva Alpo Saarinen Terttu Lemmetty Marja Anttila Pekka Vorontsoff Vesa Määttä Bodil Liljeberg, alkaen Christian Wentzel Juho Köntti Sari Havukainen Juha Savander Johtokunta kokoontui vuoden 1999 aikana viisi kertaa. I VARSINAINEN TOIMINTA Tavoitteet * Klassisen konserttimusiikin korkeatasoiset esitykset ja levytykset * Mielenkiintoisen ohjelmiston tarjoaminen yleisölle * Yleisömäärän lisääminen * Kansainvälinen julkisuuskuva 2
3 1 Konserttitoiminta Taiteellisesta suunnittelusta vastasivat intendentti ja ylikapellimestari apunaan taiteellinen toimikunta. Kaupunginorkesteri soitti konserteissaan sinfoniaorkesterikirjallisuuden kantaohjelmiston lisäksi teosharvinaisuuksia, kuten Alfred Schnittken Kuolleet sielut -orkesterisarjan, Sergei Tanejevin 4. sinfonian, Jean Sibeliuksen promootiomusiikkia, Hector Berliozin Harold Italiassa -sinfonian, Alberto Ginasteran Estancia-sarjan, Messiaenin Välähdyksiä tuonpuoleisesta -teoksen ja Alexander Zemlinskyn Lyyrisen sinfonian. Musica Nova -tapahtumassa soitettiin kolmen naissäveltäjän, Unsuk Chinin, Rebecca Saundersin ja Chaya Czernowin teoksia. Jukka Tiensuun suunnittelemassa Kaleidoskooppikonsertissa Suomen ensiesityksinä kuultiin Joseph Horovitzin, Naji Hakimin ja Zygmunt Krausen musiikkia. Ylikapellimestari Leif Segerstamin lisäksi orkesteria johtivat muut merkittävät kapellimestarit kuten Gennadi Rozhdestvenski, Aleksandr Lazarev, Paavo Berglund, Wolf-Dieter Hauschild ja Richard Hickox. Erittäin kiinnostavia konsertteja toteutettiin sellaisten solistimaailman kärkikaartiin kuuluvien taiteilijoiden kuten Olli Mustosen, Peter Schreierin ja Vladimir Ashkenazyn johdolla. Suomalaisista kapellimestareista myös Mikko Franck, Hannu Lintu, Jyri Nissilä ja John Storgårds johtivat orkesteria kuluneella kaudella. Solisteista kansainvälisesti tunnetuimpia olivat pianistit Olli Mustonen, Bella Davidovitsh ja Vladimir Ashkenazy, viulistit Miriam Fried, Jaime Laredo, Leonidas Kavakos ja Augustin Dumay, sopraano Soile Isokoski ja sellisti Steven Isserlis. Nimikkosäveltäjänä toimi Jukka Tiensuu. Hän toimi lisäksi solistina ja joidenkin konserttien taiteellisena suunnittelijana. Yhteistyö Einojuhani Rautavaaran kanssa jatkui edelleen levytysten ja mm. hänen kolmannen pianokonserttonsa kantaesityksen merkeissä. Nuorta yleisöä ilahdutettiin lasten sinfoniakonsertilla. Kaupunginorkesterin muusikot toteuttivat Ateneumissa jo seitsemännen kerran yleisömenestykseksi muodostuneen kamarimusiikkikavalkadin Huutoja ja kuiskauksia. Taiteellisina suunnittelijoina toimivat konserttimestari Satu Laine ja oboeryhmän äänenjohtaja Aale Lindgrén. Konserteissa esitettiin melko paljon yleisölle tuntematonta, uutta ja vanhaa musiikkia; keskimääräiset kuulijaluvut Finlandia-talossa nousivat edellisvuodesta noin 20 %. 3
4 2 Levytys- ja taltiointitoiminta Levytysyhteistyö Ondine-levy-yhtiön kanssa jatkui vuonna Neljä uutta levyä julkaistiin: Nallekarhu konsertissa: Orkesterimusiikin suosikkeja lapsille (ODE 927-2), Einojuhani Rautavaara: Autumn Gardens (ODE-950-2), Rodion Shchedrin: Cello Concerto solistina Marko Ylönen (ODE ) ja Sergei Taneyev: Concert Suite for Violin and Orchestra solistina Pekka Kuuusisto (ODE ) kokoomalevystä ( ). Kaupunginorkesterin eniten myytyjen levytysten myyntitilasto : Levynumero Nimi myynti FACD 360 Sibelius: Viulukonsertto / Fried Ooppera-aarioita Sibelius (kokoomalevy) DE Rautavaara:Vincentiana ODE Scandinavian Rhapsody ODE Jouluna Jumala syntyi ODE Sibelius: Tapiola, Lemminkäinen ODE Tan Dun: Out of Peking Opera mm ODE Rautavaara: Angel of Light ODE-878-2B Sibelius: Viulukonsertto / Kuusisto ODE Rautavaara: Angels and Visitations ODE Earquake ODE Sibelius: Myrsky ODE Rautavaara: On the Last Frontier ODE Sibelius: Kantaatit Arcron Productionin televisiota varten taltioiman Einojuhani Rautavaaran On the Last Frontier - teoksen kantaesitys nähtiin TV1:ssä Lisäksi sekä Yleisradio että MTV lähettivät taltiointeja ajankohtaisohjelmissaan sitaattioikeuksin. Classic FM -radiokanava esitti syyskauden aikana 11 konserttitaltiointia ohjelmasarjassa: Ilta Finlandia-talossa - Helsingin kaupunginorkesteri esittää. 4
5 Einojuhani Rautavaaran tuotanto on levytysten osalta hyvässä huomassa. Tuoreimpien orkesterilevytysten suuria hyveitä on ollut Leif Segerstamin visionääristen tulkintojen rinnalla täyteläisesti ja hienostuneesti tehty äänitys. (Rondo) Einojuhani Rautavaaran tuotantoa kolmenkymmenen vuoden ajalta esittelevä levy on monitahoinen ja hieno kokonaisuus. Hillitön ja asiantuntemukseltaan kiistämätön Leif Segerstam tekee HKO:n kanssa upeaa työtä ja kokonaisuus on kerrassaan elämyksellinen. (Aamulehti) On the Last Frontier is an eventful, majestic, slow-burning tone-poem, nourished further by some distinctive instrumental solos and with telling use of a full-blown chorus. As with Ondine s other Rautavaara CDs, this particular production is expertly performed and exceptionally well recorded. (Gramophone) The performances under Leif Segerstam are powerful and convincing, and the recording has plenty of space and presence. An impressive addition to the Rautavaara discography. (BBC Music Magazine) 3 Konserttimatkat Ulkomailla Kaupunginorkesteri soitti helmikuussa kymmenen loppuunmyytyä vierailukonserttia Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa ylikapellimestari Leif Segerstamin johdolla. Yhteensä kuulijaa tavoittanut kiertue eteni musiikkikeskuksesta toiseen: Wien, Zürich, Freiburg, Stuttgart, Friedrichshafen, Düsseldorf, Köln, Wilhelmshaven ja Hannover. Konserteissa soitettiin kolme eri ohjelmaa, jotka koostuivat Sibeliuksen, Beethovenin, Griegin ja Segerstamin musiikista. Kiertueen solisteina olivat Olli Mustonen, jota juhlittiin Griegin pianokonserton solistina ja Reká Szilvay, joka debytoi menestyksekkäästi Sibeliuksen viulukonserton solistina Wienin Musikverein-salissa. Kotimaassa Elokuussa orkesteri esiintyi Tampere-talossa Vladimir Ashkenazyn johdolla. Vladimir Ashkenazy soitti myös konsertin solistina Einojuhani Rautavaaran kolmannen pianokonserton Gift of Dreams kantaesityksessä. Seuraavana päivänä orkesteri soitti saman ohjelman Turun musiikkijuhlilla. 5
6 Suomalaisorkesteri oli huippukunnossa, sen sointi briljanttia. (Wiener Kurier ) Ylikapellimestari Leif Segerstamin ja muusikoiden välinen yhteisymmärrys oli erinomaista. Kiitolliset aplodit Skandinavian vanhimmalle ammattiorkesterille. (Stuttgarter Nachrichten ) Kun mahtavana asteleva Segerstam nousee korokkeelle, kaikki mihin tämä kapellimestari ja hänen suomalaiset muusikkonsa tarttuvat, alkaa soida - mehevänä ja täyteläisenä. (Neue Rheinzeitung ) Griegin pianokonsertossa ja Sibeliuksen ensimmäisessä sinfoniassa Leif Segerstamin johtama maineikas soittajisto antoi pohjoisen valon säteillä Kaiken kaikkiaan oli nautinto kuunnella Helsingin kaupunginorkesteria. (Kölner Stadt-Anzeiger ) Pianosolistin ja orkesterin yhteistyö onnistui upeasti; Olli Mustosella oli Leif Segerstamissa samanhenkinen partneri tämän johtaessa kansainvälisen luokan orkesteriaan. (Wilhelmshavener Zeitung ) Sibeliuksen ensimmäisessä sinfoniassa Segerstam loihti jälleen säästeliäin elein vahvan tulkinnan ja muusikot saattoivat osoittaa erittäin korkean ammattitaitonsa alun laulavasta sooloklarinetista loistavaan käyrätorviryhmään ja täydellisen yhtenäiseen jousistoon. (Hannoversche Allgemeine ) 4 Tiedotus ja markkinointi 4.1 Tiedotus Tiedotuksen avulla kerrottiin ajankohtaisista orkesteritapahtumista ja konserttitarjonnasta mahdollisimman laajalle yleisölle sekä median välityksellä että omin julkaisuin. Vuosi 1999 oli orkesterin ensimmäinen täysi työskentelyvuosi Finlandia-talossa saliremontin jälkeen. Tiedotusvälineet seurasivat orkesteritapahtumia aktiivisesti huomion kiinnittyessä yhä enemmän Finlandia-talon saneerauksesta itse konserttitoimintaan. Observer-seurannan mukaan kaupunginorkesteri esiintyi lähes 900 artikkelissa valtakunnallisessa lehdistössä. Tapahtumista kerrottiin myös radion ja television ajankohtaisohjelmissa ja verkkojulkaisuissa. Orkesterin tilaajarekisterin asiakkaaseen pidettiin yhteyttä kuusi kertaa vuodessa konserttikalenterien ja Filharmonia-lehden välityksellä. Yhteistyössä mainostoimiston kanssa toteutettiin orkesterin visuaalisen ilmeen uudistus, joka kattoi orkesterin kaikki julkaisut viikoittaisista käsiohjelmista kausijulisteisiin. Tiedotuksessa käytettiin runsaasti orkesterin omien muusikoiden kuvia. Oman julkaisutuotannon ja internet-kotisivujen ohella konserttiohjelmistot ilmestyivät lukuisissa painetuissa sekä internetissä ylläpidetyissä tapahtumakalentereissa. Ulkomainoskampanja Abribus-julistetauluissa ja HKL:n liikennevälineissä toteutettiin kausikorttien myyntiaikoina elokuussa ja joulukuussa. 6
7 Orkesterin helmikuinen Keski-Euroopan kiertue oli toimintavuoden tärkein kansainvälinen esiintyminen. Orkesteri konsertoi yhdeksässä kaupungissa Itävallassa, Sveitsissä ja Saksassa ja konserttiarvosteluja kertyi 17 valtalehdestä. Kiertueen ennakkoesittelyjä oli päivä- ja erikoislehdissä sekä paikallisradioissa. Kiertueesta raportoivat kotimaahan paitsi Suomen-kirjeenvaihtajat myös alkumatkan mukana olleet toimittajat Ilta-Sanomista ja Gloriasta. Kaupunginkanslia ja matkailutoimisto järjestivät konserttien yhteydessä vastaanotot, joilla Helsingin kaupungin delegaatiot ylipormestari Eva-Riitta Siitosen sekä apulaiskaupunginjohtajien Antti Viinikan ja Martin Meinanderin johdolla tapasivat paikallisia yhteistyökumppaneita ja tiedotusvälineiden edustajia. 4.2 Markkinointi Suoramarkkinointi Orkesterin asiakasrekisteri, noin nimeä, on kerätty vuosien aikana siten, että yleisöllä on ollut mahdollisuus itse ilmoittautua rekisteriin ja tilata konserttiohjelmat ja Filharmonia-lehti kotiin. Syyskauden alussa toteutettiin ensimmäinen osoitteellinen suoramyyntitarjous. Väestörekisteristä poimittiin noin asiakasprofiilitutkimuksen täyttävää uutta nimeä ja osoitetta, joihin tarjous lähetettiin. Kampanjan palautusprosentti oli 19 %. Vuoden 2000 kevätkauden kausikortit myytiin marraskuussa toteutettuna osoitteellisena suoramyyntinä vanhoille kausikorttilaisille ja asiakasrekisterin osoitteisiin. Kausikorttimyynnin yhteydessä ostajille tarjottiin myös avoimia sarjalippuja (10 tai 5 konserttia). Kokeilu sai hyvän vastaanoton. Sinfonia- ja Suosikkisarjojen kausikorttimyynnin kehitys: kevät syksy v kpl kpl v kpl kpl v kpl Lipunmyynti Vuoden aikana kerättiin voimassaolevien kausikorttien henkilö- ja osoitetiedot suora- ja asiakassuhdemarkkinoinnin tarpeisiin. Lipunostajakohtaisen asiakashistorian kerääminen aloitettiin myös toimintavuoden aikana. 4.3 Yhteistyö Pro Filharmonian kanssa Orkesterin ystäväyhdistys Pro Filharmonia tiedotti orkesterin toiminnasta säännöllisesti runsaalle 400 jäsenelleen. Konserttien yhteydessä harjoittamalla myyntitoiminnalla keräämistään varoista yhdistys myönsi jo viidennen kerran stipendejä orkesterilaisille. Vuoden 1999 apurahan saivat sellisti Perttu Kivilaakso, klarinetisti Petteri Kivioja, trumpettiryhmän äänenjohtaja Hannu Pätynen ja viulisti Emma Vähälä. 7
8 Pro Filharmonian monivuotisen työn merkkisaavutus oli vuoden 1999 alussa konserttimestari Erkki Palolan käyttöön hankittu italialainen arvoviulu (Michele Deconet 1770), jonka hankintahinta oli mk. Ystäväyhdistyksen perustaman soitinpankin ensimmäinen instrumentti on konserttimestarin käytössä niin kauan kuin hän työskentelee kaupunginorkesterissa. Viuluprojekti herätti laajaa valtakunnallista huomiota tiedotusvälineissä. 5 Yleisö Tavoite: 51 maksullista konserttia ja kaikkien konserttien kokonaisyleisötavoite Kaupunginorkesteri järjesti 72 konserttia, joista 58 oli omia maksullisia. Konserteissa kävi yhteensä kuulijaa. Tavoitteena oli saada kuulijaa, joten tavoite ylitettiin. Orkesteri soitti perinteisissä Sinfonia-, Suosikki 1 ja Suosikki 2 -sarjoissaan yhteensä 54 konserttia. Näiden lisäksi järjestettiin sarjojen ulkopuolisia konsertteja. Finlandia-talossa järjestetyissä konserteissa kävi keskimäärin henkeä. Vastaava vuoden 1998 keskiarvo oli 916 henkeä. Koululaisryhmät ovat aktiivisesti käyttäneet mahdollisuutta käydä orkesterin julkisissa kenraaliharjoituksissa ja konserteissa. Lisäksi orkesterin kutsumina kävi konserteissa pääkaupunkiseudun musiikkioppilaitoksista satoja nuoria kuulijoita. Kevätkaudella järjestettiin yksi lastenkonsertti. KONSERTIT 1999 KPL MYYTY VAPAAL MUUT YHTEENSÄ 1 Sinfoniakonsertit Viihdekonsertit Lasten konsertit Kamarikonsertit Myydyt konsertit Ulkoilmakonsertit Tilausesiintymiset Konsertit ulkomailla Konsertit yhteensä Ulkoilmakonserttien kuulijamäärät perustuvat poliisin arvioimiin lukuihin. 8
9 6 Varsinaisen toiminnan arviointia Vuosi 1999 oli orkesterin ensimmäinen täysi työskentelyvuosi Finlandia-talossa konserttisalin remontin jälkeen. Samassa yhteydessä konserttisalin akustiikkaa parannettiin sähköisin keinoin. Yleisöltä, vierailevilta kapellimestareilta, ulkomaisilta agenteilta ja muilta musiikin alalla työskenteleviltä ammattilaisilta saadun palautteen perusteella orkesterin taiteellinen taso on selvästi noussut. Julkisuudessa on vahvistunut kuva erittäin ammattitaitoisesta ja taiteellisesti kunnianhimoisesta soittajistosta, jonka tavoitteet toteutuvat kansainvälisesti korkealla tasolla. Yleisöltä tullut palaute on koskenut erityisesti ohjelmiston kiinnostavuutta, ja lisääntynyt lipunmyyntikin tukee tätä arviota. Levymyynti ja levytyksiin liittyvä kansainvälinen julkisuus on ollut poikkeuksellisen suurta. Einojuhani Rautavaaran ja Ondine Oy:n kanssa tehty yhteistyö on ollut taiteellisesti merkittävää ja tulosten perusteella sitä voidaan pitää 1990-luvun yhtenä suurimmista klassisen musiikin hankkeista. Dvorákin sinfonia nro 9 Uudesta maailmasta : Det var i och för sig en fräsch och spontant musikantisk version Segerstam tillsammans med en ovanligt alert HSO presterade... (Hbl ) Helsingin kaupunginorkesterin konsertin teemana oli unkarilainen musiikki: rikas ja mielenkiintoinen perinne... Monet soitinryhmät kunnostautuivat täsmällisellä ja soinnikkaalla soitolla, esimerkiksi sellosektio, joka hehkui lukuisissa soolojaksoissaan intensiivisesti. (Helsingin Sanomat ) Helsingin kaupunginorkesteri aloitti syyskautensa lupaavasti. Orkesterin soitto oli rentoa ja ilmavaa...kapellimestari Leif Segerstam sai orkesterin soimaan ja hengittämään vapaasti ja luontevasti. Myös konsertin ohjelma oli maukas. Vaikka se sisälsi neljä varsin erilaista teosta, tietty tyylillinen yhtenäisyys säilyi läpi illan. (Helsingin Sanomat ) Pyhä musiikissa: Yhä useammin näkee, että Helsingin kaupunginorkesteri toteuttaa rooliaan varsin monipuolisesti, ei vain filharmonisena viihdykkeenä vaan laajempia teemoja ja kysymyksiä lähestyvänä taidelaitoksena. (Helsingin Sanomat ) Suuri hetki koettiin Brahmsin toisen sinfonian parissa...osa osalta tunnelma tiivistyi... kaupunginorkesteri ylitti itsensä yhteisen hurmion vallassa, eikä yleisö säästänyt kiitollisuuden osoituksiaan. (Helsingin Sanomat ) Sibelius födelsedagskonsert: Den yttersta behärskningen - även tekniskt - kontrasterade mot väl avvägda och strategiskt placerade eruptioner - kort sagt en gripande tolkning, som verkligen rörde publiken...i synnerhet när musiken utformas med så stor kärlek och så övertygande kunnande som Helsingfors stadsorkester gjorde under sin chefdirigents ledning. (Hufvudstadsbladet ) Helsingin kaupunginorkesteri lahjoitti parhaan mahdollisen joululahjan yleisölleen soittamalla Tshaikovskin musiikkia niin kauniisti ja taitavasti, että kaikki tulivat varmasti hyvälle mielelle. (Helsingin Sanomat ) 9
10 II HENKILÖSTÖ Intendentti Helena Ahonen oli virkavapaalla Vs. intendenttinä toimi Elina Siltanen. Kaupunginorkesterin ylikapellimestarina toimi Leif Segerstam. Avoinna olleen I soolosellistin toimen väliaikaisena haltijana toimi Jan-Erik Gustafsson. Henkilökunnan määrä säilyi vuonna 1999 entisellään; kuukausipalkkaisia muusikoita oli 97 ja muuta henkilökuntaa 9. Kokonaismäärä oli 107 henkilöä. Henkilöstö Ylikapellimestari Muusikot Muut Yhteensä III TALOUS Varsinainen toiminta Orkesterin talousarvion tulot ylittyivät ,- markalla. Menosäästöjä kertyi ,- markkaa. Tulojen ylitys johtuu pääsylipputulojen kasvusta, mikä selittyy maksullisten konserttien kävijämäärän lisäyksellä. Keskiarvon lisäys noin 100 henkilöä edelliseen vuoteen verrattuna. Kulut alittuivat seuraavasti: Muut henkilöstökulut TMK, josta sosiaalivakuutusmaksut olivat TMK ja muut henkilöstömenot 778 TMK. Palvelujen ostot 610 TMK, josta markkinointikulut olivat 242 TMK ja konserttipalvelut 292 TMK. Aineissa ja tarvikkeissa säästyi 206 TMK ja vuokrissa 136 TMK Taloustiedot Käyttömenot Käyttötulot Netto Korot ja poistot Menot/asukas ,70 Tulot/asukas ,83 Tuottavuus ,0 Kiertueet Orkesteri teki konserttimatkan Itävaltaan, Sveitsiin ja Saksaan. Matkaa varten talousarvioon oli varattu nettomenoina ,- mk. Kiertue toteutettiin mk:lla. 10
11 11
Intendentin katsaus. Elina Siltanen vs. intendentti
1 Intendentin katsaus Kaupunginorkesterin toiminnan keskeisimmät tavoitteet ovat olleet jo usean vuoden ajan tarjota kantaohjelmiston lisäksi yleisölle mahdollisuus kuulla teosharvinaisuuksia sekä avata
Intendentin katsaus. Nuoren yleisön tarpeita tyydyttämään soitettiin korviahuumaavaa musiikkia konsertissa nimellä Earquake.
1 Intendentin katsaus Kaupunginorkesterin toiminnan keskeisimmät tavoitteet olivat tuottaa kantaohjelmiston lisäksi yleisölle mahdollisuus kuulla harvinaisuuksia, tarjota uusi näkökulma sinfoniaorkesteriin
Nuorekkuus on näkynyt kapellimestari- ja solistikaartissa: kansainvälisesti kiinnostavia nuoria taiteilijoita kuultiin useissa konserteissa.
Intendentin katsausvirhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Kaupunginorkesterin toiminnan keskeisimmät tavoitteet olivat tuottaa kantaohjelmiston lisäksi yleisölle mahdollisuus kuulla harvinaisuuksia, tarjota
Intendentin katsaus. Elina Siltanen Intendentti
Intendentin katsaus Vuonna 2000 vietettiin Helsingin 450-vuotisjuhlaa, joka huipentui joulukuussa juhlavuoden tilaussävellyksen kantaesitykseen kaupunginorkesterin konsertissa Finlandia-talossa. Lisäksi
"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano
Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginorkesterin johtokunta Int/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 19 Tarkastuslautakunnan lausuntopyyntö vuoden 2012 arviointikertomuksen kohdista 2.6. ja 4.1.1. HEL 2013-006133 T 00 03 00 Päätös päätti esittää lausuntonaan
^^79-/^y f. ^-,"K^ c-i^ ^ ^ Helsinki 27. l.2014 _HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO" HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKO
Helsinki 27. l.2014 _HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO" HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKO Kaupunginhallitus ; Saapunui/lnkommit PL l l 00099 Helsingin kaupunki j ^ ;"'nr.-'~'n, ^^79-/^y f. ^-,"K^ c-i^ ^ ^ Kaupunginorkesterin
Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,
Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi
Musiikkitalo Selkokielinen esite
Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja
juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI
Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.
TAIDERETKEN KONSERTTI
TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta
Kansainvälinen kulttuuritapahtuma
Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä
17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00
17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00 Thomas Zehetmair, kapellimestari ja viulu Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri, op. 61 45 min I Allegro ma non troppo II Larghetto III Rondo (Allegro)
4.3. 2016. Filharmonian vasket. Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
4.3. 2016 Filharmonian vasket Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Perjantai 4.3.2016 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat
Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu
DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton
Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014
SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,
Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.
Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella
Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
Toimintakertomus 2002
Toimintakertomus 2002 1 SISÄLLYSLUETTELO 3 Intendentin katsaus I VARSINAINEN TOIMINTA 5 1 Konserttitoiminta 7 2 Kummilapsiprojekti 3 Konserttimatkat 8 3.1 Ulkomailla 9 3.2 Kotimaassa 10 4 Yleisö 11 Konserttitilasto
Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.
Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella
MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015
HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI 12.5.2014 TALOUSARVIOEHDOTUS 2015 41901 KÄYTTÖMENOT MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015 * Myyntituloja esim. Pro Filharmonialle myynnistä * Ruokalippujen myyntitulo * Pääsylipputulot
Toimintakertomus 2004
Toimintakertomus 2004 SISÄLLYSLUETTELO INTENDENTIN KATSAUS I VARSINAINEN TOIMINTA 5 1 Konserttitoiminta 7 2 Kummilapsiprojekti 9 3 Konserttimatkat 3.1 Kotimaassa 3.2 Ulkomailla 14 4 Yleisö 17 5 Levytys-
Toimintakertomus 2003
Toimintakertomus 2003 SISÄLLYSLUETTELO 3 Intendentin katsaus Intendentin katsaus I VARSINAINEN TOIMINTA 5 1 Konserttitoiminta 7 2 Kummilapsiprojekti 3 Konserttimatkat 8 3.1 Ulkomailla 9 3.2 Kotimaassa
Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.
Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.
KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014
KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen
Toimintakertomus 2007
Toimintakertomus 2007 SISÄLLYSLUETTELO Intendentin katsaus.................................................. 3 Intendentens översikt................................................ 3 I VARSINAINEN TOIMINTA
7.3. PERJANTAISARJA 10
7.3. PERJANTAISARJA 10 Musiikkitalo klo 19.00 Okko Kamu, kapellimestari Eero Heinonen, piano Petri Aarnio, viulu Joel Laakso, sello Tapani Länsiö: Sinfonia ( Varjot ), kantaesitys (Ylen tilaus) 26 min
PUOLIVUOSIKATSAUS 2014 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2 014 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2015-2016
KULTTUURITOIMI PUOLIVUOSIKATSAUS 2014 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2 014 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMAKAUTEEN 2015-2016 1. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 2014 toiminnasta, arvio talousarvion
K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I
K E S K I - P O H J A N M A A N K A M A R I O R K E S T E R I S T R AT E G I AT Y Ö 2 0 1 8-2 0 2 5. S T R AT E G I A A P Ä I V I T E T Ä Ä N V U O S I T TA I N. KPKO - MISSIO & VISIO Missio: Jalostamme
Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015
Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2015 1. Kaupungin strategisten tavoitteiden (strategiset ohjelmat, U2, lautakunnan/toimialan painopisteet) toteutuminen orkesterissa Linjaus/painopiste 3.2.3.
Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille
12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia
Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla
Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin
Jean Sibeliuksen orkesterisäestyksellisiä lauluja sisältävä äänite sopraano
Syksy / Hösten 2007 H E L S I N G I N K A U P U N G I N O R K E S T E R I N A S I A K A S L E H T I H E L S I N G F O R S S TA D S O R K E S T E R S K U N D B L A D 125 H E L S I N G I N K A U P U N G
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 toimintakertomus 2012 2 toimintakertomus 2012 Sisällysluettelo Intendentin katsaus...4 Intendentens översikt...4 I VARSINAINEN TOIMINTA 1 Konserttitoiminta...7 2 Levytys- ja taltiointitoiminta...10
Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA
Su 1.5.2016 klo 13 Sibeliustalo PERINTEINEN VAPPUMATINEA Petri Juutilainen, kapellimestari Johanna Iivanainen, laulu Champagner-Galoppi (H. C. Lumbye) Marssi elokuvasta Sirkus (I. Dunajevski, sov. W. Tuschla
26.8. 2015 VIERAILUKONSERTTI. Kangasala-talo. Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
26.8. 2015 VIERAILUKONSERTTI Kangasala-talo Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Keskiviikko 26.8. klo 18 & 19.30 Kangasala-talo Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016
Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden
FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali
FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN
Toimintakertomus 2009
Toimintakertomus 2009 1 intendentin katsaus intendentens översikt Helsingin kaupunginorkesterin konsertit Finlandia-talossa kevätkaudella 2009 8.1. 4.3. & 5.3. 18.4. Kamarimusiikkisali RALF GOTHÓNI, piano
Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.
TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys
Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010. Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011
Tulos Q4 ja tilinpäätös 2010 1 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 16.2.2011 Avainkohdat Q4 2010 Liikevaihto oli Q4:llä 83,0 (79,0) milj. euroa Verkkoliiketoiminnan
Tervetuloa Manifestumiin!
Tervetuloa Manifestumiin! Manifestum kehittyy Manifestumin perusti kesällä 2010 n. 35 kokenutta mieskuorolaulajaa. Kuoron johtotähti sen toiminnan ensimmäisten neljän vuoden aikana oli ajatus luoda aito
Toimintakertomus 2011
Toimintakertomus 2011 YLIKAPELLIMESTARIN TERVEHDYS CHEFDIRIGENTENS HÄLSNING Sisällysluettelo Ylikapellimestarin tervehdys...3 Chefdirigentens hälsning...3 I VARSINAINEN TOIMINTA 1 Konserttitoiminta...5
KLASARI- BASARI HARMONIA MUSIIKISSA TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA
KLASARI- BASARI 3 HARMONIA MUSIIKISSA TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA TAPIOLA SINFONIETTA 4 EERO LEHTIMÄKI 5 AILI JÄRVELÄ 6 HEIKKI VILPPONEN 7 1 2. KUUNNELKAA 8 3. SERGEI RACHMANINOV 9 4. DARIUS MILHAUD 10 TEKIJÄT
Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)
Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella
Endurance Ultrarunning Team Finland ry
Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä
To 26.11.2015 klo 19 Sibeliustalo JYVÄSKYLÄ SINFONIAN VIERAILUKONSERTTI Ranskalaisia kohtaloita
To 26.11.2015 klo 19 Sibeliustalo JYVÄSKYLÄ SINFONIAN VIERAILUKONSERTTI Ranskalaisia kohtaloita Jyväskylä Sinfonia Ville Matvejeff, kapellimestari Jan-Erik Gustafsson, sello Darius Milhaud: Suite française
Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille
Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.
Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2014
Turun kaupunginorkesterin operatiivinen sopimus 2014 1. Operatiivisen sopimuksen tarkoitus Palvelualueen Operatiivinen sopimus on lautakunnan sekä toimialajohtajan ja palvelujohtajan välinen sopimus, jossa
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi baletista Gajane. Johann Strauss, nuorempi: Rosalinden csardas Klänge der Heimat operetista Lepakko
24.10. NENÄPÄIVÄ-KONSERTTI Musiikkitalo klo 19.00 Hannu Lintu, kapellimestari Camilla Nylund, sopraano Ismo Alanko Ella Kanninen ja Jussi-Pekka Rantanen, juontajat Aram Hatšaturjan: Sapelitanssi baletista
Konserttisarja 2015. www.braheclassica.fi
Konserttisarja 2015 TRIO FRATRES Legendaarinen harmonikkatrio tekee paluun konserttilavoille. Raimo Vertainen, Heikki Jokiaho ja Toni Hämäläinen muodostavat kolmella harmonikalla virtuoosimaisen trion
Mennään asiaan. Sijoitusristeily 2007. Juha Blomster Talentum Oyj toimitusjohtaja
Mennään asiaan. Sijoitusristeily 2007 Juha Blomster Talentum Oyj toimitusjohtaja Sisältö Tunnuslukuja Liiketoiminta Premedia Tv-sisällöntuotanto Suoramarkkinointi Kustannustoiminta Missio, visio, strategiset
Suomen Sinfoniaorkesterit ry 50 vuotta
To 23.4.2015 klo 19 Sibeliustalo SINFONIAKONSERTTI Pe 24.4.2015 klo 19 Sibeliustalo VIIKONLOPUN KLASSISET Suomen Sinfoniaorkesterit ry 50 vuotta Okko Kamu, kapellimestari Réka Szilvay, viulu Marko Ylönen,
HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI TOIMINTAKERTOMUS HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI Vuoden 2001 toimintakertomus
HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI Vuoden 2001 toimintakertomus 1 SISÄLLYSLUETTELO 3 Intendentin katsaus Intendentin katsaus 4 I VARSINAINEN TOIMINTA 5 1 Konserttitoiminta 6 2 Kummilapsiprojekti 8 3 Konserttimatkat
Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja
30.8.2013 Cederberg Petteri Taiteelliseen työskentelyyn 3000 0 0 Apuraha vuoden kestävään työskentelyyn, tavoitteena on suunnitella ja valmistaa piirrosanimaatiosarjan kolmas ja viimeinen osa. Projektiin
NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU
NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU 2017 2018 Tampere Filharmonian Nuorten solistien kilpailu järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Mukaan on voinut ilmoittautua nuoria soittajia Pirkanmaan alueen musiikkioppilaitoksista.
To 10.3.2016 klo 19 Sibeliustalo SINFONIAKONSERTTI Okko Kamu 70 vuotta
To 10.3.2016 klo 19 Sibeliustalo SINFONIAKONSERTTI Okko Kamu 70 vuotta Okko Kamu, kapellimestari Arto Noras, sello Jeajoon Ryu: Konsertto sellolle ja orkesterille (2010/2011/2016; 3. version maailmanensiesitys)
1. Alkusoitto 2. Adagio e staccato 3. Nimetön 4. Andante 6. Air 8. Bourrée 9. Hornpipe 7. Minuet
Sakari Oramo, kapellimestari Joakim Svenheden, viulu Georg Friedrich Händel: Vesimusiikkia, sarja nro 1, F-duuri 1. Alkusoitto 2. Adagio e staccato 3. Nimetön 4. Andante 6. Air 8. Bourrée 9. Hornpipe 7.
PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa
PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen
Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti. Alempi hinta lapset ja opiskelijat. Lipunhinnat sisältävät lippukohtaisen toimitusmaksun.
tiistai 1.7. Rengon kirkko klo 19.00 Nuori taitelija 2014 - Borea-jousikvartetti Hugo Wolf: Italialainen serenadi Wolfgang Amadeus Mozart: Jousikvartetto no 17 B-duuri Metsästys Maurice Ravel: Jousikvartetto
Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat
1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,
TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU
TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin
KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja
KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja AKTIIVISTA KULTTUURIVAIHTOA Pienimuotoista kaupunkien välistä kulttuurivaihtoa on ollut jo
Einojuhani Rautavaara: Angels and Visitations. Sergei Prokofjev: Viulukonsertto nro 1 D-duuri op.19
11.2. TORSTAISARJA 6 Musiikkitalo klo 19.00 Mikko Franck, kapellimestari Alina Pogostkina, viulu Einojuhani Rautavaara: Angels and Visitations 20 min Sergei Prokofjev: Viulukonsertto nro 1 D-duuri op.19
Bela Bartók: Rapsodia nro 1 viululle ja orkesterille Emma Mali, viulu. Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 1, 2. ja 3. osa Ossi Tanner, piano
13.5. KESKIVIIKKOSARJA 13 Musiikkitalo klo 19.00 Pertti Pekkanen, kapellimestari Bela Bartók: Rapsodia nro 1 viululle ja orkesterille Emma Mali, viulu 10 min Sergei Prokofjev: Pianokonsertto nro 1, 2.
TOIMINTAKERTOMUS 2010
TOIMINTAKERTOMUS 2010 INTENDENTIN KATSAUS Intendentens översikt SISÄLLYSLUETTELO Intendentin katsaus....3 Intendentens översikt....3 2 I VARSINAINEN TOIMINTA 1 Konserttitoiminta...7 2 Levytys- ja taltiointitoiminta...10
Radiovuosi 2009 -tilaisuus 29.1.2009
Radiovuosi 29 -tilaisuus 29..29 Ohjelma 8.3 Aamukahvi 9. Tilaisuuden avaus - KRT-ohjausryhmän PJ Heikki Peltonen 9. Radion kuuntelu Suomessa vuonna 28 - Toimitusjohtaja Lena Sandell, Finnpanel Oy - Asiakkuuspäällikkö
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI
TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo
Jean Sibelius 1865-1957
Jean Sibelius 1865-1957 1 Lapsuus Johann Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä viereisessä kuvassa istuva Maria
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT
Kangasniemen Musiikkiviikot LAULUN KESÄAKATEMIA 2011 KURSSIT JA KILPAILUT Taiteellinen johtaja Mikko Franck 1. Prof. Irina Gavrilovicin mestarikurssi 17.-24.7.2011 Kurssimaksu 410, opetukseen kuuluu vähintään
Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista
Elokuvantekijän pieni tekijänoikeusopas musiikista Published: 17.9.2013 Kuuntelet musiikkia, suljet silmäsi ja alat nähdä mielessäsi elokuvan kohtauksia. Päähäsi muodostuu vähitellen täydellinen lyhytelokuva
Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä
1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS
3.9. 2015 SIBELIUKSEN TOINEN. Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari
3.9. 2015 SIBELIUKSEN TOINEN Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Torstai 3.9.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari RICHARD STRAUSS (1864 1949) Ruusuritari-sarja op.
Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi
Syyskausi 2015 Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Solisti Sari Kaasinen Piazzolla: Milonga del Angel Kaasinen: Mielessäni, Primitsu,
Johannes Brahms: Pianokonsertto nro 1 d-molli op. 15. Johannes Brahms: Sinfonia nro 2 D-duuri op.73
Sakari Oramo, kapellimestari Sunwook Kim, piano Johannes Brahms: Pianokonsertto nro 1 d-molli op. 15 I Maestoso II Adagio III Rondo (Allegro non troppo) 50 min VÄLIAIKA 20 min Johannes Brahms: Sinfonia
TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-
TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa
Valmistelut avajaisia varten
POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua
Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali
Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Torstaina 23.4.2015 klo 19 Madetojan sali Johannes Gustavsson, ohjaaja Atso Almila, seremoniamestari Sikri Lehko, saksofoni Edward Ananian-Cooper, kapellimestari
Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018
Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016
PUOLIVUOSIKATSAUS 20 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 20 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 206 KULTTUURITOIMI. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 20 toiminnasta, arvio talousarvion toteutumisesta
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4
Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:
Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden
LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI ESITYSLISTA 4/ PAIKKA Hotelli Merihovi, Enkeli-sali, 2. kerros, Keskuspuistokatu 6-8, KEMI
LÄNSI-POHJAN MUSIIKKITOIMI ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA Keskiviikko klo 15:30 PAIKKA Hotelli Merihovi, Enkeli-sali, 2. kerros, Keskuspuistokatu 6-8, 94100 KEMI KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 37 Laillisuus
KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
KANGASALAN SOITTOKUNTA R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTA Soittokunnan kevätmatinea pidettiin 12.4.2015 Kangasalan Pirtillä. Kapellimestarina toimi Raimo Hilden Valkeakoski-Opiston Kangasalan
Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ
LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016
TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 %
TIEDOTE 13.06.2013 MARKKINOINTIVIESTINNÄN MÄÄRÄ LASKI VIIME VUONNA 0,6 % Markkinointiviestinnän määrä Suomessa vuonna 2012 oli 3 380 miljoonaa euroa. Investoinnit laskivat 0,6 prosenttia edelliseen vuoteen
LEVI SUMMIT HOTEL LEVI PANORAMA HOTEL K5 LEVI SÄRESTÖNIEMI-MUSEO MARIAN KAPPELI
LEVI SUMMIT HOTEL LEVI PANORAMA HOTEL K5 LEVI SÄRESTÖNIEMI-MUSEO MARIAN KAPPELI Kapellimestari Ari Rasilainen Ensi kosketukseni Lappiin ja Leviin olen saanut jo nuorena poikana 60-luvulla. Tätini ja hänen
Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13
Helsinki Espoo Vantaa Kauniainen PÄÄKAUPUNKISEUDUN Kokousaika Tiistai kello 19.07 20.55 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11-13 Läsnä Helsinki kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Rakel
SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA
SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA Juhlajulkaisu Matti Suurpäälle hänen täyttäessään 60 vuotta 3. marraskuuta 1997
6.12. Musiikkitalo klo 15.00
6.12. Musiikkitalo klo 15.00 ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAKONSERTTI Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari Kari Kriikku, klarinetti Magnus Lindberg: Konsertto klarinetille ja orkesterille 25 min VÄLIAIKA 20 min
VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014
VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset
TAMPERE FILHARMONIA Ville Matvejeff, kapellimestari Lauluyhtye Club For Five. Ke 5.6. klo 19 Tampere-talon Iso sali
5.6.2019 Ke 5.6. klo 19 Tampere-talon Iso sali TAMPERE FILHARMONIA Ville Matvejeff, kapellimestari Lauluyhtye Club For Five FRANZ SCHREKER (1878 1934) Nachtstück välisoitto oopperasta Kaukainen sointi
13.2. KESKIVIIKKOSARJA 9
13.2. KESKIVIIKKOSARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00 Marc Minkowski, kapellimestari W. A. Mozart: Sinfonia nro 25 g-molli KV 183 29 min I Allegro con brio II Andante III Menuetti Trio IV Allegro VÄLIAIKA 20
17.9. KESKIVIIKKOSARJA 2
17.9. KESKIVIIKKOSARJA 2 Musiikkitalo klo 19.00 Joshua Weilerstein, kapellimestari Jonathan Biss, piano Jean Sibelius: Kevätlaulu Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto nro 4 G-duuri op. 58 8 min 30 min
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy