Toimintakertomus 2003

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2003"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2003

2 SISÄLLYSLUETTELO 3 Intendentin katsaus Intendentin katsaus I VARSINAINEN TOIMINTA 5 1 Konserttitoiminta 7 2 Kummilapsiprojekti 3 Konserttimatkat Ulkomailla Kotimaassa 10 Kiertuearvostelut 14 Yleisö 15 Konserttitilasto Levytys- ja taltiointitoiminta 20 Levyarvostelut 22 6 Varsinaisen toiminnan arviointia 24 Kotimaan konserttiarvostelut II VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI 27 1 Tiedotus ja markkinointi 29 2 Yhteistyö Pro Filharmonian kanssa 30 III HENKILÖSTÖ IV TALOUS 30 1 Varsinainen toiminta 31 2 Kiertueet LIITTEET 33 Orkesterin vakinaisessa työsuhteessa oleva henkilökunta 35 Orkesterin johtokunta 37 Konserttiliite 44 Orkesterin diskografia 46 Orkesterin ulkomaankiertueet

3 Vuosi 2003 alkoi ristiriitaisissa tunnelmissa. Helsingin kaupungin vaikea taloustilanne vaikutti myös kaupunginorkesterin toimintaan. Orkesterille osoitettu kustannusten karsimistarve oli vuonna 2003 yhteensä euroa. Ottaen huomioon että orkesterin talousarviosta lähes 85 % on palkkoja ja palkkioita sekä niihin liittyviä sivukuluja, joihin sopeuttamisohjelmaa ei kohdisteta, säästösuunnitelma oli haastava tehtävä. Vuoden 2003 aikana orkesteri pyrki toimimaan siten, ettei sopeuttamisohjelman toteuttaminen vaikuttanut järjestettävien konserttien määrään eikä laatuun. Toisaalta ohjelmisto- ja taiteilijavalinnoilla voidaan merkittävästi vaikuttaa niin taloudelliseen kuin laadulliseenkin lopputulokseen. On muistettava, että kansainväliset taiteilijapalkkiot kasvavat koko ajan ja että Helsingissä on totuttu samanlaiseen konserttitarjontaan kuin muissakin Euroopan pääkaupungeissa eli vaatimustaso on korkea. Sopeuttamisohjelma vuonna 2003 kohdistettiin orkesterissa palvelujen ostoihin ja ulkomaankiertueisiin, joiden määrää supistettiin. On kuitenkin tärkeää, ettei mitään toimintaa lakkauteta kokonaan. Kansainväliset konserttimatkat eivät ole olennainen osa toimintaa ainoastaan orkesterille, vaan niistä saatava kansainvälinen näkyvyys tuottaa huomattavaa lisäarvoa myös Helsingin kaupungille. Helsingin kaupungin päättäjät ovat pitäneet tärkeänä, että vallitsevasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kaupungin sisällä palvelujen taso pyritään säilyttämään ennallaan. Samaan aikaan kannetaan huolta kaupungin kilpailukyvystä ja vetovoimasta erityisesti yrityssektorin näkökulmasta. Kansainvälisessä kilpailussa yritysten ja koulutetun työvoiman houkuttelemiseksi taloudellisiin kasvukeskuksiin Helsingin laadukas kulttuurikaupunkiimago on vahva vetovoimatekijä. Pääkaupungin korkeatasoisen kulttuuriimagon rakentamisessa kaupunginorkesterilla on keskeinen rooli. Kaupunginorkesteri pyrkii täyttämään tehtävänsä ensisijaisesti Helsingin kaupungin omana orkesterina suunnaten toimintaansa monipuoli- sesti erilaisille kuulijakunnille. Sinfoniakonserttien lisäksi orkesteri toteutti erilaisia ohjelmakokonaisuuksia elokuva- ja kamarimusiikista kevyen musiikin konsertteihin unohtamatta tärkeää kohdeyleisöä lapsiperheitä. Yksi suurimmista ja näkyvimmistä yksittäisistä hankkeista on orkesterin kummilapsiprojekti vuosina Sopeuttamisohjelmasta huolimatta pyrittiin takaamaan, että hanke jatkui nykyisellä tasolla. Kaikki kummilasta saivat vuoden aikana 3-vuotissyntymäpäivälahjaksi orkesterin äänittämän levyn, jossa oli syksyllä 2002 järjestetyssä Malmstén 100 vuotta juhlakonsertissa kuultuja lastenlauluja. Muusikoiden työskentelyolosuhteiden ja orkesterin jatkuvan kehityksen turvaamiseksi on erittäin tärkeää, että Helsingin kaupungin johto ja päättäjät ovat ymmärtäneet uuden musiikkitalon merkityksen niin orkesterille kuin yleisölle ja kaupungille itselleen. Valmistelevat päätökset uuden musiikkitalon suhteen tehtiin kaupungin päättävissä elimissä esittelyjen mukaisesti. Musiikkitalon muiden osapuolien vastaavia päätöksiä jäätiin vielä odottamaan. Orkesterin 121. toimintavuotta juhlisti suomalaisten kapellimestarien vahva läsnäolo. Suomessa arvostetaan kapellimestarien kansainvälistä menestystä, ja oli todella upeaa soittaa syksyn konsertit, kun viikko toisensa jälkeen lavalle marssi suomalainen kapellimestari. Tällaista ei voi tapahtua missään muualla maailmassa tänä päivänä! On mieluisaa todeta, että Helsingin kaupungin tiukasta säästökuurista huolimatta kaupunginorkesteri menestyi työssään varsin hyvin. Vaikka taloudelliset resurssit olivat aiempaa pienemmät, tavoitteet ja päämäärät pystyttiin asettamaan korkealle, ja tulosta syntyi. Selkeimmin tämä myönteinen kehitys on todettavissa kävijämäärien ja erityisesti kausikortin hankkijoiden tasaisessa kasvussa sekä tilinpäätöksessä. Menestyksekkäiden kiertueiden ja levytysten saama kansainvälinen näkyvyys voidaan myös kirjata plussan puolelle. Vaikeampaa on arvioida numeroin tyytyväisyyden tunnetta yksittäisen kuulijan mielessä. Intendentti Elina Siltanen 3

4 I VARSINAINEN TOIMINTA Helsingin kaupunginorkesterin uusi päävierailija John Storgårds 4

5 I.1 KONSERTTITOIMINTA Vuoden 2003 konserttien merkittävä yhdistävä tekijä oli korkea kotimaisuusaste; syksyn konserttien kapellimestarit olivat kaikki suomalaisia ja keväälläkin suurin osa. Uusia teoksia, kantaesityksiä ja teosten ensimmäisiä esityksiä Suomessa oli suuri määrä. Loppuunmyytyjä konsertteja koko vuoden aikana oli ennätysmäärä, yhteensä kuusi kertaa. Konserttivuosi muotoutui vakiintuneeseen tapaan Suosikkisarjojen ja Klassikkosarjan konserttien ympärille. Tavoitteen mukaisesti Helsingissä soitettiin sinfoniakonsertteja yhteensä 48 kertaa ja tavoitekuulijamäärä ylittyi lähes kuulijalla. Vuosi alkoi jo toisen kerran loppiaiskonsertilla, jonka teemana oli elokuvamusiikki. Peter von Baghin ideoimassa ja juontamassa konsertissa Helsingin kaupunginorkesteria johti kapellimestari Dmitri Slobodeniouk. Visualisoinnin toteuttivat jälleen Timo Aarniala ja Tuukka Uusitalo. Vuosi alkoi loppuunmyydyllä konsertilla. Kevätkaudella orkesteri teki historiansa 35. ulkomaisen konserttikiertueen, joka oli kaupunginorkesterin kahdeksas konserttimatka Saksaan. Ylikapellimestari Leif Segerstamin johdolla orkesteri soitti 14 konserttia solisteinaan ruotsalaistrumpetisti Håkan Hardenberger ja suomalaisviulisti Réka Szilvay. Kaupunginorkesterin helmikuisen Saksan-kiertueen aikana HKO:n Klassikkosarjassa vieraili Sinfonia Lahti solistinaan viulutaiteilija Ilja Gringolts ja Suosikkisarjoissa Kuudennen kerroksen orkesteri solistinaan pianoforten ääressä Tuija Hakkila. Konsertit järjestettiin Finlandia-talossa. Kaupunginorkesteri on yksi neljästä Musica nova Helsinki nykymusiikkifestivaalin pääjärjestäjästä. Orkesterin festivaalikonsertissa esiintyi energinen parivaljakko, kapellimestari Mikko Franck ja pianotaiteilija Alexander Toradze. Konsertti uusittiin seuraavana päivänä Lahden Sibelius-talossa. Robert Schumannin ainoa ooppera Genoveva esitettiin ensi kertaa Suomessa täysimittaisena konserttiversiona kahdeksan solistin ja kahden kuoron voimin. Nuorekkaassa solistikaartissa lauloivat Mia Huhta, Lilli Paasikivi, Tom Nyman, Gabriel Suovanen ja Johann Tilli. Seppo Murto oli valmentanut Dominante ja Kampin laulu -kuorot. Kevätkaudella järjestettiin kahteen otteeseen konsertti, jossa kapellimestari ja solisti olivat samasta perheestä. Tammikuussa johtajankorokkeelle nousi sellisti-kapellimestari Tibor Bogányi, joka debytoi kaupunginorkesterin kapellimestarina, ja flyygelin ääreen istahti hänen pianistiveljensä Gergely. Lisäksi fagottiryhmän äänenjohtajana soitti veljeksistä kolmas, Bence joka kiinnitettiin Helsingin kaupunginorkesteriin keväällä Kaupunginorkesteri onnitteli 300-vuotiasta Pietarin kaupunkia juhlakonsertilla Finlandiatalossa toukokuussa. Konsertin johti legendaarinen venäläismaestro Gennadi Rozhdestvenski ja solistina esiintyi hänen poikansa Aleksander, viulistien kansainväliseen kärkeen kiivennyt virtuoosi, jolle vierailu oli ensiesiintyminen kaupunginorkesterin kanssa. Stravinskyn Oedipus Rex oopperaoratorion konserttiesitys kuultiin Polyteknikkojen kuoron (PK) ja kansainvälisten solistien esittämänä. Ensimmäistä kertaa Suomessa vierailivat tenori Stuart Neill, mezzosopraano Susanne Resmark ja baritoni Andrzej Dobber. Suomalaista laulutaidetta edustivat tenori Petri Bäckström ja bassobaritoni Juha Kotilainen. Teosharvinaisuus oli kuultu orkesterin ohjelmistossa viimeksi vuonna Kansainvälinen tähtikapellimestari ja arvostettu säveltäjä Esa-Pekka Salonen käytti joulukuussa 2001 saamansa markan suuruisen Suomi-palkinnon koko palkintosumman kolmeen sävellystilaukseen. Hänen valintansa osui nuoriin suomalaissäveltäjiin Lauri Kilpiöön, Tommi Kärkkäiseen ja Lotta Wennäkoskeen. Sävellysten kolmoiskantaesitys järjestettiin Helsingin kaupunginorkesterin 120-vuotisjuhlakauden huipennukseksi ja teokset johti Esa-Pekka Salonen. Kevätkausi päättyi Einojuhani Rautavaaran klarinettikonserton Suomen ensiesitykseen Helsinki-päivän konsertissa. Klarinettitaiteilija Richard Stoltzman ja Leif Segerstamin johtama kaupunginorkesteri 5

6 myös levyttivät uutuusteoksen seuraavana päivänä Ondinelle. Syyskausi alkoi nimitysuutisella, kun orkesterin päävierailijaksi kutsuttiin kapellimestari John Storgårds. Hän johti syksyn avajaiskonsertin, jossa Suomen ensiesityksensä sai John Coriglianon orkesteriteos The Mannheim Rocket. Solistinumerona kuultiin W.A.Mozartin (nimissä julkaistun) Sinfonia concertante, jonka solisteina esiintyivät HKO:n omat puhaltajat: oboen varaäänenjohtaja Jussi Jaatinen, klarinetin äänenjohtaja Osmo Linkola, fagotin varaäänenjohtaja Markus Tuukkanen ja käyrätorven äänenjohtaja Mika Paajanen. Orkesterin syyskauden ulkomaanvierailu suuntautui Bukarestiin kansainväliselle Enescu-festivaalille. Lähes kaikissa Euroopan maissa sekä neljästi Yhdysvalloissa ja neljästi Japanissa vieraillut kaupunginorkesteri teki historiansa ensimmäisen konserttimatkan Romaniaan. Ohjelmassa kuultiin Sibeliuksen ja Enescun musiikkia. Enescun Vox Maris sävelruno esitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa kiertueen läksiäiskonsertissa. Syksyn merkkitapahtumaksi muodostui säveltäjä Einojuhani Rautavaaran 75-vuotisjuhlakonsertti lokakuussa. Kapellimestarina toimi Mikko Franck ja solistina pianotaiteilija Laura Mikkola. Vuodesta 1954 kaupunginorkesteri on soittanut Rautavaaran musiikkia yli sadassa konsertissa, ja levytyksiäkin on kertynyt jo puoli tusinaa Aulis Sallisen Käyrätorvikonsertto Campane ed arie oli tilausteos, jonka puuhamiehiksi tunnustautuvat kapellimestari Okko Kamun ohella Suomen käyrätorviklubi käyrätorvitaiteilija Esa Tapani dynamonaan. Konsertto oli 85-vuotislahja Lemminkäis-konsernin perustajalle, teollisuusneuvos K.H.Pentille, joka on Suomen käyrätorviklubin perustaja. Mesenaatin rooli tässä omaperäisessä yllätyslahjassa lankesi K.H.Pentin perheelle. Orkesterin omia soittajia kuultiin solisteina paitsi syksyn avajaiskonsertissa myös lokakuussa harpun äänenjohtajan Anni Kuusimäen esiintyessä solistina Nino Rotan harppukonsertossa. Suomalaisten kapellimestarien kavalkadi jatkui ja Paavo Berglund vieraili johtamassa kauden debytantin, pianotaiteilija Nikolai Luganskyn konsertit lokakuussa. Kapellimestari Jukka-Pekka Saraste nousi 12 vuoden tauon jälkeen kaupunginorkesterin eteen solistinaan 6 hienostunut ranskalaispianisti Marc-André Hamelin. Esa-Pekka Salonen omisti marraskuisen konserttinsa Berliozin syntymän 200-vuotisjuhlalle. Ralf Gothóni esiintyi sekä kapellimestarina että pianosolistina Beethoven- Schubert ohjelmistolla monen vuoden tauon jälkeen. Schubertin kadoksissa ollut E-duurisinfonia (1825) soi ensi kerran Euroopassa kaupunginorkesterin konsertissa joulukuussa. Pianotaiteilija Olli Mustonen suunnitteli marraskuuksi konserttisarjan, jonka aikana hän esiintyi vuoroin pääkaupunkiseudun jokaisen suuren orkesterin solistina. Sarjassa esiteltiin kolme tunnettua aikamme säveltäjää - Rodion Shtshedrin, John Adams ja Einojuhani Rautavaara heidän tuoreiden pianokonserttojensa myötä. Säveltäjät olivat itse laatineet nimikkokonserttiensa ohjelmat siten, että omien pianokonserttojen lisäksi niissä kuultiin heidän muuta tuotantoaan sekä heille itselleen läheisiä orkesteriteoksia. Olli Mustonen ja aikalaiset -sarjan aloitti kaupunginorkesteri John Storgårdsin johdolla ohjelmassaan Rodion Shtshedrinin viides pianokonsertto, joka kuultiin Suomen ensiesityksenä. Perinteinen muusikoiden suunnittelema ja toteuttama kamarimusiikkikavalkadi järjestettiin 11. kerran Ateneumin taidemuseossa, jossa kuultiin 30 teosta puolensadan muusikon voimin. Ateneumin näyttelysaleissa oli esillä mm. Ville Vallgrenin veistoksia ja Lea Ignatiuksen

7 grafiikkaa. Kavalkadin taiteellisesta suunnittelusta vastasivat Satu Savioja, 2. konserttimestari ja Teija Slobodeniouk, II-viulu/3. soittaja Vuosi päättyi jo perinteeksi muodostuneeseen konserttiin, jossa kuultiin Beethovenin 9. sinfonia Oodi ilolle. Pietarin juhlavuoden kunniaksi nuoret solistit tulivat Mariinski-teatterin laulajakunnasta ja kuoro-osuudet lauloi Tapani Länsiön valmentama Philomela naiskuoro ja Polyteknikkojen kuoro (PK). Vuosi päättyi kuten alkoikin loppuunmyytyyn konserttiin. I.2 KUMMILAPSIPROJEKTI Kummilapsiprojektin suosio jatkui ennallaan. Keväällä järjestettiin kummilapsitapahtuma Finlandia-talossa, jonne kokoontui kahden päivän aikana yli puolet kaikista projektiin kuuluvista lapsesta. Tapahtuma alkoi orkesterin lyhyellä konsertilla, jossa juontajana toimi musiikinkandidaatti Satu Sopanen ja kapellimestarina Markku Johansson. Yhteisen alun jälkeen lapset vanhempineen jakaantuivat viiteen ryhmään, joissa soitettiin, laulettiin, johdettiin orkesteria, rummutettiin ja liikuttiin musiikin tahdissa. Kaikissa ryhmissä musiikista vastasivat orkesterin muusikot erilaisissa kokoonpanoissa ja esilaulajina ja leikittäjinä toimivat varhaiskasvatuksen opiskelijat Sibelius-Akatemiasta. Kaikki lapset pääsivät osallistumaan kahteen pienryhmäohjelmaan. Vuonna 2003 kummilapset täyttivät kolme vuotta ja jokaiselle lähetettiin lahjaksi CD-levy, joka sisälsi Georg Malmsténin lastenlauluja. Laulut olivat lapsille tuttuja, sillä niitä kuultiin jo edellisen syksyn kummilapsikonsertissa. Onnellisia ja innostuneita kiitoksia saatiin niin lapsilta kuin vanhemmiltakin. Vuoden toinen kummitapahtuma järjestettiin lokakuussa, jolloin kummilapsilla oli konserttitreffit satuelefantti Babarin kanssa. Jean de Brunhoffin kirjoittaman ja Francis Poulencin säveltämän tarinan Babarista, pienestä norsusta, kertoi näyttelijä Nicke Lignell 7 ja orkesteria johti nuori kapellimestari Dmitri Slobodeniouk. Neljässä konsertissa täydet katsomot kuuntelivat keskittyneesti Babarin tarinaa lapsuuden leikeistä, ihastelivat leijuvia saippuakuplia Babarin kylpiessä ja nauroivat Babarin hassulle voimistelulle ja autoajelulle. Tarina päättyi hienoon juhlaan Babarin ja Celesten häissä. Kummilapsikonserteista on muodostunut odotettu tapahtuma niin orkesterin kuin yleisön piirissä. Innostuneempaa yleisöä saa hakea.

8 I.3 KONSERTTIMATKAT I.3.1 Ulkomailla lella, Hampurissa, solistina esiintyi viulisti Réka Szilvay. Kiertue huipentui menestyksekkääseen konserttiin Berliinissä. Kaupungin tiedotustoimisto ja matkailutoimisto hyödynsivät kiertuetta järjestämällä omia tilaisuuksia konserttien yhteyteen. Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen ja apulaiskaupunginjohtaja Ilkka-Christian Björklund delegaatioineen osallistuivat kiertueen pääkonsertteihin Düsseldorfissa, Hampurissa ja Berliinissä. Syyskuussa orkesteri vieraili ensimmäisen kerran Romaniassa esiintyen Bukarestin XIV Enescu-festivaalilla ylikapellimestari Leif Segerstamin johdolla. Pariviikkoinen musiikkijuhla esitteli kansainvälisiä huipputaiteilijoita ja soittajistoja. Orkesteri konsertoi loppuunmyydyssä paikkaisessa Sala Mare a Palatului -palat- Kaupunginorkesterin historian 35. ulkomaankiertue suuntautui helmikuussa Saksaan. Ensimmäisen kerran orkesteri vieraili Saksassa vuonna 1900, kun se perustajansa Robert Kajanuksen johdolla teki debyyttikiertueen halki Euroopan. Pariisin maailmannäyttelyyn suuntautuneella, kuukauden pituisella kiertueella matkasi mukana myös 34-vuotias Jean Sibelius seuraamassa ensimmäisen sinfoniansa ja Lemminkäisen vastaanottoa Euroopan musiikkikeskuksissa. Helmikuinen konserttimatka oli orkesterin kahdeksas Saksan-kiertue. Ylikapellimestari Leif Segerstamin johdolla soitettiin 19 päivän aikana 14 konserttia. Kiertueen pääsolistina oli ruotsalainen trumpettitaiteilija Håkan Hardenberger ja kiertueen loppupuosissa, jonka innostunut yleisö osoitti seisaaltaan suosiota vaatien kaksi ylimääräistä. Sibeliuksen sävelruno Pohjolan tytär avasi lauantaisen vierailukonsertin. Lisäksi esitettiin Finlandia, ja Sibeliuksen viulukonserton solistina esiintyi Gidon Kremer. Enescun sinfoninen runo Vox Maris edusti Romanian säveltaidetta, samoin teoksen tenorisolisti Marius Brenciu sekä avustava Transilvaniakuoro. Konsertti radioitiin suorana lähetyksenä ja televisioitiin seuraavana päivänä. Erityisen vuolasta kiitosta Segerstamin johtama kaupunginorkesteri sai juuri Enescutulkinnastaan, jota kiitettiin festivaalin autenttisimmaksi. Kiitokseksi vierailusta Romanian presidentti myönsi maestro Segerstamille Musiikkikomentajan kunniamerkin. 8

9 I.3.2 Kotimaassa Orkesteri vieraili Lahden Sibelius-talossa huhtikuussa Mikko Franckin johdolla. Konsertissa kuultiin edellisenä iltana Helsingissä Musica nova -festivaalilla esitetty ohjelma. Kesäkuussa orkesteri konsertoi Leif Segerstamin johdolla Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelan kesäkauden avajaisissa. Ohjelma koostui Mozartin musiikista, ja solistina esiintyi orkesterin oma klarinetisti Anna- Maija Korsimaa. 9

10 HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERIN SAKSAN-KIERTUEEN 2003 ARVOSTELU- PALAUTETTA Soiva satumaailma Helsingin kaupunginorkesteri kaukaa pohjoisesta soitti itsensä augsburgilaisyleisön sydämeen. Sibeliusta ei voi kokea autenttisemmin kuin miten suomalaiset hänet Kongresshallessa tarjosivat. Arkaainen sointimaailma, joka ihannoi satuhahmoja ja suomalaisia maisemia, pateettinen melodinen linja, orkestraalinen värileikki tämä kaikki kehkeytyi Pohjolan tyttäressä niin välittömästi ja luonnollisesti, että Sibeliuksen Orfeus-motiivin pohjoisen villi versio kirkastui. Oboeiden ja viulujen hieno valo lankesi tähän synkkään mystiikkaan ja elävöitti sointivalöörien leikkiä. Augsburger Allgemeine / Friedberger Allgemeine / Schwabmünchner Allgemeine / Aichacher Nachrichten Kaukaisen Pohjolan tunnelmia Helsingin kaupunginorkesteri vieraili 35. ulkomaankiertueellaan Meistersingerhallessa esittäen ekstravagantin suomalais-ruotsalaisvenäläisen ohjelman, jonka johti suomalainen podiumtähti Leif Segerstam. Illan komeaksi huippukohdaksi osoittautui Tshaikovski, jonka 4. sinfonia ryöppysi uhkeana suomalaisten tulkinnassa. Tunteiden laaja skaala ulottui räiskyvän vitaalisista purkauksista sisäistyneeseen pehmeyteen. Kajahtavan riemukas finaali con fuoco lämmitti yleisön mahtaviin aplodeihin. Nürnberger Nachrichten Destruktiivinen trumpetti Pohjolan tytär: Segerstamin rauhallisin elein ohjaamana suuri orkesterilaiva suoriutui Väinämöisen harharetkiltä suvereenisti ja soinnukkaasti. Soolossa huomio kiinnittyi tavattoman kaunissointiseen ensimmäiseen selloon. Bridge-trumpettikonsertto: Orkesteri raivasi vaikuttavasti tiensä halki eeppisten ulottuvuuksien, omalaatuisten sointisfäärien ja Gershwintyylisen grandezzan. Nürnberger Zeitung Keskiyön bluesia ja äänekästä tuskaa Unelmanvarmasti Segerstam keinutti orkesterinsa rapsodisen hienouden ja äänekkään tuskan kautta Meistersinger-hallin. Bridge-trumpettikonsertto: Solisti Håkan Hardenberger kävi läpi täyden virtuoosirekisterin trilliketjuista baarisointuihin. Orkesteri ja kapellimestari pysyivät loistavasti mukana, ja yleisö juhli heitä kaikkia. Abendzeitung Karhumainen kapellimestari Suomalaisten musisointi oli yhtenäistä, puhdasta, kuulakasta. Kulinaarista sointihuumaa tai ylitsekuohuvaa temperamenttia he eivät kuitenkaan tavoittele, eivät ainakaan Dvorákin Kahdeksannessa. Orkesteri koki tämän sinfonian pikemminkin pohjoismaisen viileäksi ja kirpeäksi (tämä ei ole klisee) ja se oli jännittävää. Sillä Segerstam johti sinfonian hyvin kirkkaasti, ei hurjasti, vaan herkkäsointisesti, muototietoisesti. Ja sitten taas omaperäi- 10

11 sen jyrkästi. Aivan erinomaista oli se, miten Segerstam nautiskeli 4. osan tyynet variaatiot ennen hurjaa loppua. Pohjolan tytär:...ihanasti muotoiltua melankoliaa, sointimaisemaa; omalaatuista romantiikkaa, jossa häivähdys Wagneria. Segerstam johti hallitun asiallisesti. Bridge-trumpettikonsertto: Kolme vuotta sitten kantaesitetty teos tarjoaa henkeäsalpaavia kaksintaisteluita trumpetin ja orkesterin välillä... Upeaa, miten Hardenberger ja orkesteri toivat väriä kuvaan. Ulm: Congress Centrum Musikaalista loistoa kaukaisesta Pohjolasta Helsingin kaupunginorkesteri soitti suurenmoisesti Ulmin Congress Centrumissa. Aluksi esitetty teos Pohjolan tytär soi hienostuneen kauniissa sointimaailmassa. Mieluisaa kuulijalle, joka on itse kokenut tämän maiseman. Hänelle tämän sävelrunon esitys oli unohtumaton elämys. Mutta musiikin voima tavoitti kaikki muutkin. Siitä piti huolen ylikapellimestari Leif Segerstam niukalla, mutta lumoavalla johtamistyylillään. Orkesteri reagoi kaikkein pienimpäänkin kädenliikkeeseen, tuskin havaittavaan päänliikkeeseen tai hänen äärettömän ilmaisukykyiseen mimiikkaansa. Terveen voimakas orkesterisointi, täydellisesti koordinoidut sisääntulot yhdistyivät suureen tarkkuuteen. Leif Segerstam johti selvästi motivoituneen ja keskittyneesti musisoivan orkesterin huippusuorituksiin. Bridge-trumpettikonsertto: Loppuosa on äärimmäisen nopea ja virtuoosimainen. Solisti ja orkesteri hallitsivat suvereenisti suurimmatkin vaatimukset. Dvorákin Kahdeksas : Rytmistä rakennetta leimasi lähes kulmikas, polkeva jyrkkyys. Adagio kimmelsi ihania runollisia tunnelmakuvia, scherzon valssissa oli romanttista lentoa. Moitteettomat fanfaarit ennakoivat finaalia. Suomalaiset vieraat saivat lopuksi pitkät, innostuneet aplodit. Neu-Ulmer Zeitung Helsingin kaupunginorkesteri vakuutti Heilbronner Harmoniessa: Segerstam on suuren linjan mies Helsingin kaupunginorkesterilla on takanaan 120 vuotta ja se kuulostaa yhä tuoreelta ja kulumattomalta... Heilbronner Harmonien konserttivierailussa syntyi alusta alkaen vaikutelma, että kyse on korkean luokan orkesterista. Dynaaminen kirjo esimerkiksi sinfonisessa fantasiassa Pohjolan tytär oli valtava, ja vaskien sointirehevyys ylimääräisessä sävelrunossa Finlandia kesti vaivatta vertailun toisiin huippuorkestereihin. Myös jouset tiesivät tulla loistavasti kuvaan, useimmiten koko jousenpituutta hyväksi käyttäen, varsinkin sellot Dvorákin 8. sinfonian 4. osassa osoittivat etevyytensä sointuvan laulullisesti. Heilbronner Stimme Salaperäistä metsänpeikolta Helsingin kaupunginorkesteri Leif Segerstamin johdolla esittäytyi vierailukonsertissaan Tonhallessa unelmatiiminä. Sen osoitti sävelrunon Pohjolan tytär todella sadunomainen esitys. Suomalaiset loivat salaperäisesti kimaltelevan atmosfäärin ja antoivat sille samalla vahvan musikaalisen voiman. Värikirjo ulottui kristallisista puhaltimista tummiin ja sametinsyviin jousiin. Niin syntyi konkreettisia sointikuvia, joista tuntui virtaavan sammaleista metsänilmaa. Tshaikovskin sinfonia nro 4: Se että orkesterissa on huippuhyviä puupuhaltajia, ilmeni imitaatio-osuuksissa, näissä somissa kohdissa, joissa kuviot puhkeavat esiin puupuhaltimissa yksi toisensa jälkeen. Westdeutsche Zeitung Hyvin maustettu Tshaikovskin sinfonia nro 4:...saatiin hieno paraati unohtumattomia melodioita, jotka suomalainen orkesteri esitti pelottomasti. Työn ilo kuului kaikkialla, ennen kaikkea vaskissa. Segerstam, suuri osaaja, lyöntitekniikan minimalisti, ei avannut Tshaikovskissa tynnyriä, vaan pippuripurkin. Hyvin maustettu, mestari, varsinkin tempossa (monesti hiukan liikaa). Pohjolan tytär: HKO musisoi jalon teoksen mallikelpoisesti, syvään hengittäen ja avoimin aistein. Tuntui kuin kuulija kannettaisiin kauas Pohjolanmaahan, suomalaisten satujen loputtomaan kaukolaan. Sankarilliset suosionosoitukset, eläköön-huutoja. Rheinische Post Taikurimestarin hokkuspokkus Pohjolan tytär: Segerstam onnistui loihtimaan kimmeltävän tulkinnan plastisesta satuatmosfääristä. Ja orkesterin monipuolinen sointi (kirkkaana loistavasta puhallinten kaiusta aina salaperäisen synkkään bassoon) synnytti 11

12 ihastuttavia kontrasteja ja tunnelmallisen värileikin. Neue Rhein Zeitung Muhkean kapellimestarin uskomaton keveys Segerstam haastoi Helsingin kaupunginorkesterin jäsenet verrattain pienin liikkein synnyttämään hämmästyttäviä sointielämyksiä. Angel of Light: Musiikkia ei niinkään leimaa selväpiirteinen rytmiikka eikä helppotajuinen melodiikka vaan vaihtuvat sointikuvat. Ja niitä Segerstam väritti ja muunteli niin intensiivisesti, että kuulija koki mitä vaihtelevimpia tunnelmatiloja: kiihkon pyörteitä, mutta ennen kaikkea rentouttavan rauhan ja vapauttavan avaruuden tunteita. Rheinische Post Vinkki pikkusormella Pikkusormen liike riitti, ja mahtava mies valkoisine partoineen houkutteli orkesteristaan huippumusikaalisuuden. Leif Segerstam antoi sen virrata. Mikään orkesterin osa ei dominoinut. Siitä voi päätellä, että oli tehty hienoa esityötä ja että muusikoilla oli kyky kuunnella toisiaan eikä vain korottaa esiin oma äänensä. Leverkusener Anzeiger Pohjolan asukkaat pystyvät nostattamaan myrskyn Merenkulkijoiden vanhan taikauskoisen käsityksen mukaan suomalaiset pystyvät hallitsemaan ilmoja nostamalla peukaloaan... Leif Segerstam pystyy tavallaan päästämään valloilleen sinfonisia mullistuksia peukaloaan nostamalla. Hänen instrumenttinsa on määrällisesti ja laadullisesti hyvin varustettu Helsingin kaupunginorkesteri. Leif Segerstam hahmotteli sävellyksen (Sibeliuksen e-molli-sinfonia) sekä muodollisesti että emotionaalisesti niin soivaksi, että esitys tuntui epätavallisen koskettavalta. Neue Westfälische Muistumia luonnonoikuista Ja koska Suomen edustusorkesterin puhallinryhmät myötäilevät erittäin tarkasti ja jousisto kauniin homogeenisesti ja aksentoidusti, suomalaisten onnistui esittää Dvorákin suosittu kahdeksas sinfonia täysin uudenlaisena tulkintana ja erinäisin jännittävin elementein rikastettuna. Loppujen lopuksi arvostelu jää makuasiaksi. Yleisön euforisesta reaktiosta päätellen on päivänselvää, että Segerstamin tulkinta oli kuulijakunnan maun mukaista. Mieltymykselleen vahvoihin väreihin kapellimestari antoi myöten myös Sibeliuksen ensimmäisessä sinfoniassa, tässä tosin ladattuna melkoisen väkevin sointivärein, mikä sopii kuvattuihin luonnonvoimiin hyvin... Näin energisesti ja tarkoin ääriviivoin hahmoteltuna Sibeliuskin saattoi vakuuttaa. Valtaisat aplodit ja Alla marcia Sibeliuksen Karelia-sarjasta marssipakkauksena kaupanpäälliseksi. Westfalen-Blatt / Uta Jostwerner Selkeästi kalkyloituja kontrasteja...suomalainen (Segerstam) totesi erinomaisella saksalla yleisölle: Ratkaisevaa ei ole se, mikä soi, vaan: Miksi se soi, niin kuin se soi, kun se soi? Ja siitä se alkoi. Saatiin kuulla hyvin kurinalaista ja harjaantunutta orkesteria, jolla oli pehmeä ja homogeeninen pianosointi ja valtavan voimakas, mutta ei koskaan pakotettu forte. Silloin paljastui kokenut kapellimestari: siirtymät olivat tarkkoja, vaikkakin hiukan mekaanisia, sointivärikontrastit pikemminkin täsmällisesti kalkyloituja kuin todella sisäistettyjä. Sitä enemmän lumosi orkesterin täydellinen rytminen koordinaatio, iskuvoima nousuissa, joissa vasket kaikuivat ilmoille täysin palkein. Miksi se soi, niin kuin se soi? Juuri Leif Segerstam tietää, mikä vaikuttaa, pitäisi vastauksen kaiketi kuulua. Miten paljon sydänverta vuoti sen sijaan Sibeliuksen intohimoisesta ensimmäisestä sinfoniasta! Sooloklarinetin sisäistynyt avaus, hitaan osan hurmiot ja fatalistinen loppu: Tulkinta, jossa täsmällisyys yhdistyi suureen innoitukseen, jousien täyteläinen sointi vaskien sensaatiomaiseen loistoon. Miten Schönberg sanoikaan? Taide ei synny osaamisesta vaan täytymisestä. Ilmeisestikin Sibelius merkitsee suomalaisille täytymistä. Se siitä kysymyksestä miksi. Neue Osnabrücker Zeitung / Anselm Cybinski Helsingin kaupunginorkesterin lumoava konsertti Dvorak:...välistä itsetuntoisen ylpeästi, välistä pehmeän herkästi niin ettei voinut toivoa enää mitään muuta, ei edes sitä, että teoksen olisi tänä iltana kuullut mieluummin Wienin tai Berliinin filharmonikoiden esittämänä. 12

13 Suomalaisorkesterilla on nimittäin fantastisesti säteilevä, tarkka jousisto ja loistavasti intonoiva puhallinryhmä, joiden ei tarvitse pelätä minkäänlaista kilpailua. Tämän sointikoneiston Segerstam osasi tarkasti suunnatuin elein panna vaikuttavasti soimaan. Stadthallessa on harvoin kuultu yhtä paljon bravo-huutoja - eivätkä ne laantuneet ylimääräisestä, joka oli Sibeliuksen Karelia-sarjan vauhdikas marssi. Wilhelmshaven Zeitung / Norbert Czyz Kuka olisi voinut uskoa Segerstam antoi konsertille unohtumattoman leiman jo Rolf Martinssonin postmodernilla trumpettikonsertolla. Tämä jo lähes populaariksi muuttunut teos, jolla on velvoittava nimi Bridge, tarjosi suomalaiselle orkesterille ja sen johtajalle runsaasti mahdollisuuksia rytmiseen riehaan ja väreillä leikittelyyn. Jean Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia tarjoili avoimelle korvalle aivan toisia horisontteja. Salaperäinen klarinettisoolo, andanten pehmeät sävyt, quasi una fantasia -finaalin alkuvoimainen pauhu; perinnetietoiset muusikot Helsingistä osoittivat ilman pienintäkään epäilystä, että heidän kansallispyhimyksensä ja hänen yhtä tunnelmallinen kuin omaperäisen kryptinen sävelkielensäkin on omiaan heille. Ja kuulija yllättyy positiivisesti, miten vähän Segerstamin välillä suurenmoisen lavea, välillä kiihkeästi eteenpäin sykkivä tulkinta muistuttaa Tshaikovskia, jonka väitetään olevan (Sibeliuksen) ensimmäisen sinfonian esikuva. Karelia-sarjan hilpeästi tarjoiltu marssi yllytti bravo-huutoihin ja runsaisiin aplodeihin. Kieler Nachrichten / Christian Strehk Suoraa tuontia: Kolme kertaa Sibelius Musikhallessa Ilmiömäinen Helsingin kaupunginorkesteri avasi Suomalaisen illan Jean Sibeliuksen seurassa Leif Segerstamin johdolla esittämällä Sibeliuksen sinfonisen runon Pohjolan tytär vuodelta Suomalaisen mestarin viides sinfonia toi varmaan orkesterin mieleen sen oman historian. Orkesteri joutui aikoinaan kantaesittämään tämän teoksen peräti kolme kertaa, koska Sibelius muokkasi sitä useaan otteeseen. Tapa jolla Segerstam johti teoksen piilevän pirstoutuneisuuden ja suurenmoiseen hymniin huipentuvat ekspressionistiset nousut, oli ainutlaatuinen. Suuri suomalainen ilta, ei ainoastaan Sibeliuksen seurassa, vaan ennen kaikkea yhden aikamme parhaimman skandinaavisen orkesterin seurassa. Die Welt / hpe 13

14 I.4 YLEISÖ Tavoite: 48 klassisen musiikin konserttia ja yleisötavoite kuulijaa Helsingissä Klassikko- ja Suosikkisarjojen kausikorttimyynnin kehitys Kaupunginorkesteri soitti vuoden aikana kaikkiaan 82 konserttia, joissa kävi yhteensä kuulijaa. Helsingissä järjestettiin 48 klassisen musiikin konserttia ja niiden kuulijamäärä oli Finlandia-talossa järjestetyissä konserteissa vuonna 2003 keskiarvo oli kuulijaa. Vastaava vuoden 2002 keskiarvo oli 1 348, vuoden 2001 keskiarvo henkilöä. Normaalihintaisten kertalippujen osuus kokonaismyynnistä oli 22,7 % ja eläkeläislippujen osuus 11,0 %. Kausikorttilaisten osuus lipunmyynnistä on kasvanut merkittävästi ollen 57,4 % vuonna Normaalihintaisia kausikortteja oli 47,8 % ja eläkeläiskausikortteja 52,2 %. Opiskelija-, varusmies- ja työttömien lippujen osuus myynnistä oli 8,8 %. Kummilapsikonsertteja järjestettiin kevään ja syksyn aikana yhteensä kahdeksan, ja niissä oli kuulijoita yhteensä henkeä. Kummilapsikonsertit ovat maksuttomia, ja ne on tarkoitettu vain kummilapsiprojektissa mukana oleville perheille. Koululaisryhmät ovat aktiivisesti käyttäneet mahdollisuutta käydä maksutta orkesterin julkisissa kenraaliharjoituksissa ja konserteissa. Orkesterin kutsumina vieraina konserteissa kävi lisäksi satoja nuoria kuulijoita pääkaupunkiseudun musiikkioppilaitoksista. Näiden vierailujen kokonaiskävijämäärä oli yhteensä kuulijaa. Kausikorttien myynti kasvoi 4,9 % edellisvuodesta. Myytyjä kausikortteja oli kappaletta. vuosi kevät syksy yhteensä Aiempien vuosien tapaan kaupunginorkesterin omaan asiakasrekisteriin kerättiin aktiivisesti henkilö- ja osoitetietoja suora- ja asiakassuhdemarkkinoinnin tarpeisiin. Rekisterissä oli vuoden 2003 lopussa tilaajaa. Viereisellä sivulla vuoden 2003 konserttija kuulijatilasto. Anna 16 vuotta: Tulen ehdottomasti toistekin konserttiin! Terveisiä orkesterille, olitte tosi hyvii! Noora 17 vuotta: Oli kiva olla katsomassa, kun tuollainen määrä ihmisiä keskittyy samanaikaisesti yhteen hetkeen ja sen onnistuneeseen luomiseen. Tanja 16 vuotta: Konsertti oli nautinnollinen ja virkistävä kokemus keskellä viikkoa. Eeva 16 vuotta: Tämä oli hyvä kokemus, en käy niin usein konserteissa. Pidin musiikista. Voisinpa tulla toistekin. Hanna 16 vuotta: Tunnelma oli mainio. Tuntui juhlalliselta. Tulen toistekin konserttiin. Pidin musiikista ja paikan päällä se tuntuu elävämmältä kuin levyltä. 14

15 KONSERTTITILASTO 2003 KONSERTIT 2003 kpl myyty vapaaliput muut yhteensä Sinfoniakonsertit Kamarimusiikkikonsertit Viihdekonsertit Kummilapsikonsertit Julkiset kenraalit (21) OMAT KONSERTIT YHTEENSÄ Tilausesiintymiset Konsertit ulkomailla KAIKKI YHTEENSÄ kpl TV* 2 YLEISRADIO 9 * katsojaa. Katsojaluvut sisältävät ainostaan vappukonsertin suoran televisioinnin. (Lähde: Finnpanel Oy) 15

16 16

17 I.5 LEVYTYS- JA TALTIOINTITOIMINTA Orkesterin ja Ondine-levy-yhtiön monivuotinen yhteistyö jatkui. Levyjä julkaistiin vuoden aikana kolme kappaletta ja teoksia julkaistavaksi levytettiin kaikkiaan viiden konsertin yhteydessä. Vuonna 2003 julkaistiin kolme uutta levyä: Sibelius: Symphonies 2 & 6, HPO & Leif Segerstam (ODE ) Suomalainen rukous: HPO & John Storgårds & Soile Isokoski (ODE ) Malmstén: Musiikkia lapsille, HPO & Markku Johansson, Juha Uusitalo, Mari Palo, Tuomas Katajala, Hans-Petter Stangnes (ODE 653-2) Orkesterin julkaisemat levyt viimeisten neljän vuoden aikana ( ) ja niiden myyntitilasto : Vuosi Levynumero Nimi myynti 2000 ODE Rautavaara: Autumn Gardens ODE Shchedrin: Cello Concerto, Seagull Suite ODE Tanejev: Concert Suite for Violin and Orchestra ODE Filharmonikot Juhlatuulella ODE Rautavaara: Symphony 8 & Harp Concerto ODE Rachmaninov: Piano Concertos 1 & ODE Sibelius: Symphonies 1 & ODE Sibelius: Symphonies 2 & ODE Suomalainen rukous ODE Malmstén: Musiikkia lapsille

18 Syksyllä 2002 julkaistut kaupunginorkesterin ja ylikapellimestari Leif Segerstamin tulkinnat Sibeliuksen 1. ja 7. sinfoniasta (ODE ) saivat ylistystä kansainvälisessä lehdistössä vuoden 2003 alussa. Sibeliuksen sinfonioitten kokonaislevytys jatkui 2. ja 6. sinfonian tallenteella, joka ilmestyi syksyllä Orkesterin uusi päävierailija John Storgårds johti syyskauden avajaiskonsertissa amerikkalaisen John Coriglianon musiikkia. Kyseessä oli yhden Yhdysvaltojen arvostetuimman nykysäveltäjän teos The Mannheim Rocket, joka levytettiin konsertin jälkeisenä päivänä. Samalle levylle nauhoitettiin konserttiesitysten jälkeen myöhemmin syksyllä ensimmäistä kertaa Suomessa soitettu John Coriglianon vuonna 2000 säveltämä sinfonia nro 2 jousiorkesterille. Säveltäjä vastaanotti arvostetun Pulitzer-palkinnon tästä teoksesta vuonna Elokuvamusiikistaankin usiikistaankin naan Oscarilla palkittu John Corigliano kävi aika- Suomessa kaksi kertaa syksyn aikana seuraamassa teostensa esityksiä ja levytyksiä. Myös toinen merkittävä amerikkalaissäveltäjä Christopher Rouse vieraili syksyllä kaupunginorkesterin konserteissa ja levytyksessä. Kyseessä oli ensimmäistä kertaa Suomessa kuultu, lyömäsoitintaiteilija Evelyn Glennielle omistettu teos Der gerettete Alberich. Marraskuussa julkaistiin Suomalainen rukous -niminen levy, jonka solistina lauloi kansainvälinen sopraano Soile Isokoski ja kapellimestarina toimi jo toistamiseen syksyn levytyksissä orkesterin uusi päävierailija John Storgårds. Levy saatiin markkinoille juuri ennen joulua, ja siitä tuli yksi joulunajan hyvin myydyistä levyistä. 18 Vuoden alussa julkaistiin HKO:n kummilapsia varten Musiikkia lapsille -levy, jossa oli Georg Malmsténin tuttuja lastenlauluja. Levy tuotettiin syntymäpäivälahjaksi vuoden 2003 aikana kolme vuotta täyttäville orkesterin kummilapsille. Levyllä kapellimestarina toimi Markku Johansson ja solisteina laulajat Mari Palo, Satu Sopanen, Tuomas Katajala, Juha Uusitalo sekä trumpetisti Hans- Petter Stangnes. Yleisradio radioi vuoden aikana yhdeksän konserttia. Orkesterin konsertteja televisiointiin kaksi: TV1 lähetti suorana orkesterin Vappumatinean 1.5., ohjelmalla oli katsojaa (lähde: Finnpanel). Romanian radio lähetti orkesterin konsertin suorana ja televisio taltioinnin seuraavana päivänä valtakunnallisesti Enescu-festivaaleilta Bukarestissa.

19 19 H E L S I N G I N K A U P U N G I N O R K E S T E R I T O I M I N TA K E RT O M U S

20 POIMINTOJA KOTI- JA ULKOMAISISTA LEVYARVOSTELUISTA 2003 JEAN SIBELIUS: Sinfoniat 1 & 7 Helsingin kaupunginorkesteri Leif Segerstam, johtaja ODE Johtava englantilainen musiikkilehti The Gramophone valitsi HKO:n ja Segerstamin Sibelius-levyn yhdeksi helmikuun 2003 kuukauden levyistä (Editor s Choice). Toimittaja Andrew Achenbach arvioi levyä seuraavasti: Tämä uusi levytys on hienoa jatkoa HKO:n ja Segerstamin upeille Lemminkäis-sarjan ja Tapiolan levytyksille. Vahva draama ja uskalias emotionaalinen jännite ovat Segerstamin 1. sinfonian tulkinnan avainsanoja... Seitsemännen sinfonian tulkinta on yksi viime vuosien mahtavimmista ja latautuneimmista. Ranskalaisessa Répertoire -lehdessä Ondinen tuottama Sibelius-CD oli yksi huhtikuun 12 parhaasta levystä (Les 10 de Répertoire). Toimittaja Pascal Brissaud suitsutti: Näistä teoksista ei löydy parempaa ja helpommin lähestyttävää levytystä... kyseessä on tulevaisuuden suuri klassikko! Toinen arvostettu ranskalaislehti Le Monde de la Musique valitsi HKO:n Sibelius-levyn yhdeksi huhtikuun parhaista levyistä (Choc du mois). Toimittaja Marc Vignal kiitteli: Tässä on 7. sinfonia, jossa tempot ovat koko ajan oikeat ja teoksen dramaattinen kehitys on vastustamaton. Leif Segerstam on yksi niitä harvoja taiteilijoita, jotka pystyvät avaamaan uusia horisontteja tämän ohjelmiston parissa. Amerikkalainen ClassicsToday.com -nettilehti arvio Sibelius-levyn täyden kympin arvoiseksi. Toimittaja David Hurwitz ylisti: Mahtavia esityksiä...segerstam sisällyttää musiikkiin sitä raakaa energiaa, jota se tarvitsee tehdäkseen voimakkaimman vaikutuksen... Lyhyesti sanottuna, unohtumaton tulkinta. Äänikuva on loistavan kirkas ja rikas. Merkittävä Sibelius-tapahtuma. Ondine on odottanut pitkään ennen tämän levytyssarjan aloittamista ja odotus on ollut vaivan arvoinen. HKO:n Sibelius-levytykset ovat saaneet jalansijaa myös Espanjassa, jonka johtavassa musiikkilehdessä (Scherzo 11/2003) toimittaja Luis Suñén julkaisi varsin positiivisen arvion Sibelius-sarjan avauslevystä: Tämä levy aloittaa Leif Segerstamin toisen Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytyksen hänen melko epätyydyttävän edellisen levytyksensä jälkeen, jonka hän teki Chandos-levymerkille Tanskan radion orkesterin kanssa. Ero 20 on todella enemmän kuin huomattava. Tämä johtuu ehkä suomalaisen maestron kypsyydestä, jota hän on syventänyt tämän musiikin parissa ja on pystynyt ajan myötä pääsemään sen sisimpään. Ensimmäinen sinfonia käynnistyy avausteeman jälkeen suunnattomalla, ajoittain suorastaan hurjalla voimalla, patarummun iskuilla jotka kuljettavat kuulijan ekspressionismin portille, millä ei ole mitään tekemistä partituurin oletetun tshaikovskilaisen hengen kanssa. Hidas osa on erittäin intensiivinen ja vetoaa ehdottomalla luonnollisuudellaan. Finaalin lataus vie meidät jälleen kuilun partaalle - huomio kiinnittyy orkesterin alleviivattuun värikylläisyyteen, melkein kuin Rimskillä - joka avautuu codassa jousien mahtavan dialogin jälkeen äärimmäisen loistokkaana. Vaikea seitsemäs on erittäin hyvin toteutettu; sen hurmioitunut huimapäisyys, loputtomat temaattiset kulut ja rohkeus, jolla saavutetaan täydellisen harkittu lopputulos, tarkka tasapaino traagisuuden ja resignaation välissä. Helsingin kaupunginorkesteri esittäytyy hyvässä vedossa ja osoittaa taas kerran suomalaisten muusikkojen laadun, lähteen joka ei ole ehtymässä. Segerstam on tehnyt hienon levyn joka saa ajattelemaan, että jos hän jatkaa näin, hänen kokonaislevytyksestään voi tulla loistava vaihtoehto mainstreamille.

21 JEAN SIBELIUS: Sinfoniat 2 & 6 Helsingin kaupunginorkesteri Leif Segerstam, johtaja ODE Leif Segerstamin ja Helsingin kaupunginorkesterin tulkinnat Sibeliuksen sinfonioista kasvavat pitkästä suomalaisperinteestä, joka juontaa viime kädessä säveltäjän johtamiin esityksiin orkesterin kanssa. Toisen sinfonian kohdalla korostuu eeppisyys ja integroitu kokonaisuus, kuudennessa etualalla ovat lyyrinen yleistunnelma ja taitavasti esiin tuotu kontrapunkti. Segerstamin persoona kuuluu ekspressiivisissä detaljeissa, eikä hänen luomaansa sointiin kuulu joidenkin kapellimestarien suosima kliininen läpivalaisu. Sen sijaan pyritään pyöreään ja ilmavaan sonoriteettiin, jossa Ondinen äänitys on armeliaasti apuna. Rondo 10/2003 / Antti Häyrynen Valaistumisen asteita: meitä hemmotellaan jälleen hienolla Sibeliuksen kuudennen sinfonian tulkinnalla. Leif Segerstam ottaa kirkkaan otteen musiikin erikoislaatuisesta ujoudesta. Sulojaan helposti piilotteleva avausosa kasvaa aktiiviseksi sinfoniseksi allegroksi, allegretto moderaton herkkä sisäinen elämä valaistuu, ja poco vivacen kaanonit kuuluvat peittävästä ratsastusrytmistä huolimatta. Helsingin Sanomat / Jukka Isopuro Leif Segerstamilla on myötäsyntyinen lahja kutoa musikaalisuus ja muoto yhdeksi tavalla, jossa ryhtiä luovat pitkittäisloimet eivät ole yksijumalaisessa pääosassa, vaan värikästä kudosta koossa pitämässä ja sitä ryydittämässä. Leimuava ja luonnollinen kauneus saa pinnan hehkumaan, sävyt ovat täyteläiset ja loistavat tasapainoisina. Haltioituneita hetkiä voi kokea tuon tuosta: toisen sinfonian kolmas osa vivacissimosäihkyineen, kuudennen uljaana nouseva avaus tai hitaasti askeltava kaunis toinen osa. Suuret musikaaliset sielut kohtaavat. Opettaja 50/2003 / Matti Saurama Leif Segerstam s new Sibelius cycle continues in strength with this fine pairing. Symphony No. 2 receives a first-rate performance that offers biting energy and taut rhythms despite the generally relaxed tempos. In fact Segerstam s natural and idiomatic phrasing and the fulsome sound he draws from the Helsinki Philharmonic gives the music a special vitality The great performances of this symphony remain those of conductors such as Barbirolli, Bernstein, and Szell, but Segerstam s handsomely played rendition stands as a fine modern alternative, worthy to take its place beside them. The Sixth is an outright marvel. Segerstam s careful rendering of Sibelius precisely calculated balances draws you irresistibly into this symphony s special sound world. This Sixth is a triumph, one of the finest available. Ondine s realistic recording perfectly complements Segerstam s ravishing sound concept. ClassicsToday.com / Victor Carr Jr 21

22 I.6 VARSINAISEN TOIMINNAN ARVIOINTIA Toiminnassaan kaupunginorkesteri on seurannut nykyisen kaupunginvaltuuston toimikauden aikana asetettuja kaupungin sisäisiä strategioita ja tavoitteita. Toimintaa ohjaavat kunnallisten luottamushenkilöiden linjaukset ja kaupungin yhteiset arvot. Kaupunginorkesterin tavoite on olla Suomen arvostetuin sinfoniaorkesteri vuonna 2006 ja nostaa Finlandia-talon konserttisalin täyttöaste kaupunginorkesterin konserteissa 85 %:iin kyseisenä vuonna. Vuosi 2003 onnistui orkesterin osalta erinomaisesti. Uusi ennätys saavutettiin loppuunmyytyjen konserttien ja kausikorttimyynnin määrissä. Finlandia-talossa pidettyjen konserttien keskimääräinen täyttöaste oli 75,6 %, ja kuulijatavoite ylittyi lähes kuulijalla. Kausikorttien menekki erityisesti 121. syyskaudelle oli ennätyksellinen; kasvua syksystä 2002 oli runsaat 15 %. Yksinomaan suomalaisten, korkeaa kansainvälistä tasoa edustavien kapellimestarien johdolla soiva syksy näytti kiinnostavan yleisöä, sillä Klassikko- ja Suosikki 1 & 2 -sarjoihin ostettiin yhteensä kausikorttia. Kaupunginorkesterin konserttivuosi päättyi komeaan sarjaan loppuunmyytyjä konsertteja. Viime vuosina julkisuudessa on vahvistunut kuva erittäin ammattitaitoisesta ja taiteellisesti kunnianhimoisesta soittajistosta, jonka tavoitteet toteutuvat kansainvälisesti korkealla tasolla. Tämä myönteinen kehityslinja jatkui edelleen, mistä ovat osoituksena mm. laaja valtakunnallinen medianäkyvyys ja positiiviset konserttiarviot maan kahdessa päälehdessä Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa. Kansainvälinen kiinnostus kaupunginorkesterin levytyksiä kohtaan on vauhdittanut orkesteria levyttämään muusikoiden työsopimuksen mahdollistaman maksimimäärän vuodessa. Leif Segerstamin johtamat levytykset ovat niittäneet kiitosta, ja samaa voidaan odottaa vuoden 2003 aikana julkaistuilta uusilta äänitteiltä. Saksan-kiertueen yhteydessä kaupunginkanslia sekä kaupungin tiedotus- ja matkailutoimistot hyödynsivät orkesterin konsertteja usean aiemman kiertueen tapaan. Kaupunginjohtaja Eva-Riitta Siitonen ja apulaiskaupunginjohtaja Ilkka-Christian Björklund seurueineen tapasivat omia kollegojaan konserttien yhteydessä ja mm. Berliinin kaupunginjohtajan Suomen-vierailu sai hyvän pohjan 22 neuvotteluissa konsertin yhteydessä Berliinissä. Saksan-kiertueen konsertteihin oli ennakko-myynnissä yhteensä lippua, joista jo ennen kiertueen alkamista oli myyty lähes 80 %. Konsertit olivat pääsääntöisesti loppuunmyydyt, ja arvostelupalaute oli erittäin positiivista kautta kiertueen. Kansainvälistä kiitosta saatiin vuoden aikana monin eri tavoin. Konserttimestari Pekka Kauppinen oli ainoa Suomesta kutsuttu muusikko Sir Georg Soltin perustamaan World Orchestra for Peace soittajistoon, joka konsertoi Pietarin Mariinski-teatterissa 8.5. ja Moskovan Kansainvälisessä musiikkitalossa kapellimestari Valeri Gergijevin johdolla. Pietariin kokoontui toukokuun ensimmäisellä viikolla muusikoita yli 60 orkesterista yhteensä 35 eri maasta. Viulusektiossa soitti 20 konserttimestaria, heidän joukossaan ensimmäisenä suomalaisena Helsingin kaupunginorkesterin Pekka Kauppinen. Kummilapsiprojekti on saanut vuoden aikana osakseen kansainvälistä huomiota useaan otteeseen. Pohjoismaisilla orkesteripäivillä Turussa intendentti alusti projektin toteutumisesta pohjoismaisille kollegoille. Isossa-Britanniassa aiheesta kirjoitettiin lon-

23 toolaiseen kulttuurilehteen ja Birminghamista saapui orkesterin musiikki-kasvattaja tutustumaan kevään tapahtumaan Finlandiatalolla. Kummilapsiprojekti tuottaa kiitosta monella saralla, joskin sen taloudelliset vaatimukset ovat varsin suuret. Edellä mainittu kummilapsiprojekti on merkittävä osa orkesterin pedagogista toimintaa kuten myös yhteistyö kaupungin opetus viraston, työväenopiston ja musiikkioppilaitosverkoston kanssa. Kaikkien edellä mainittujen tahojen opiskelijat pääsevät maksutta kaupunginorkesterin konsertteihin ja kenraaliharjoituksiin opettajan johdolla. Vuosittain on järjestetty myös maksullinen koko perheen juonnettu konsertti, jossa on otettu huomioon niin lapset kuin aikuisetkin. Yhteistyössä Helsingin Juhlaviikkojen kanssa soitettiin konsertti Lasten Juhlaviikkojen ohjelmassa. Vuonna 2003 konsertin teemana oli Avaruusseikkailu, jossa kippareina toimivat kapellimestari Atso Almila ja näyttelijä Nicke Lignell. Konsertti oli jälleen loppuunmyyty. Ohjelmasuunnittelussa on otettu huomioon eri-ikäiset kuulijakunnat; niin vauvat, koululaiset, uskollinen kausikorttiyleisö kuin satunnaiset kuulijatkin. Lisäksi on järjestetty konsertteja muuallakin kuin orkesterin kotisalissa Finlandia-talossa. Orkesteri on vieraillut pienemmin kokoonpanoin mm. Ateneumin taidemuseossa ja Kanneltalossa. Muusikoiden ja kuulijoiden säännölliset 23 kohtaamiset taiteilijatreffeillä ovat vakiinnuttaneet asemansa orkesterin ja yleisön filharmonisessa yhteisössä. Lämminhenkisiin tilaisuuksiin on konserttien jälkeen jäänyt keskimäärin 100 kuulijaa. Yleisön piirissä on ollut aistittavissa yhä suurempaa sitoutumista omaan orkesteriinsa, ja rakentavan vuorovaikutuksen lisääntyminen orkesterin ja kuulijoiden välillä on pantu merkille monella taholla. Henkilökunnan sitoutuminen ja työkyvyn säilyttäminen eläkeikään asti on ollut työyhteisön keskeinen haaste. Erilaisia hankkeita, jotka tähtäävät työkyvyn ylläpitämiseen, terveydenhuollon kehittämiseen ja työssä viihtymiseen, toteutettiin kautta vuoden. Orkesteri on mukana mm. valtakunnallisessa kuulotutkimuksessa. Vuoden aikana kaksi muusikkoa jäi eläkkeelle ansioituneena täydestä palveluksesta orkesterissa; Hellevi Kari, 2.viulu ja Raimo Voutilainen, pasuuna. Orkesterin monivuotisen OPAS-nuotistoprojektin ensimmäinen vaihe valmistui. Valtakunnallisesti arvokas nuottiarkisto saatiin pääosin siirretyksi Orchestra Planning and Administration System tietokoneohjelman tietokantaan

24 POIMINTOJA KOTIMAAN KONSERTTIARVOSTELUISTA 2003 Konserttiyleisö ei pelkää pakkasta: Bernard Herrmannin elokuvamusiikki toi HKO:lle uutta yleisöä. Täysosuma oli Dmitri Slobodenioukin johtama Helsingin kaupunginorkesterin elokuvamusiikkikonsertti, joka oli omistettu yhdelle Hollywood-elokuvan merkittävimmistä säveltäjistä, Bernard Herrmannille ( ). Helsingin Sanomat / Hannu-Ilari Lampila Musiken ger bilden djup Helsingfors stadsorkesters satsning på trettondagskonserter tillägnade filmmusik är med andra ord på alla sätt lovvärd och det utsålda Finlandiahuset skvallrade även om att det finns en klar social beställning på tillställningar av detta slag. Hufvudstadsbladet / Mats Liljeroos Tibor Bogányi johtaa vapauteen Helsingin kaupunginorkesteri tarjosi suosikkisarjan konsertillaan moninkertaista hurmaa. Tshaikovskin b-molli-pianokonsertto, pianisti Gergely Bogányi ja kapellimestari Tibor Bogányi palkitsivat räntäsateen läpi rämpineet. Helsingin kaupunginorkesterista ja Bogányiden HKO rehevänä Saksan-kiertueelle Helsingin kaupunginorkesteri on lähdössä laajalle Saksan-kiertueelle reheväsointisena ja hyvin harjoitelleena. HKO on Suomen paras orkesteri ilmentämään slaavilaisen ja böömiläiyhdistelmästä syntyi kauttaaltaan vahva, vakuuttava esitys. Helsingin Sanomat / Annmari Salmela Lääkettä nostalgiannälkään: Tshaikovskin 4. sinfonia & Sibeliuksen 5. sinfonia Leif Segerstamin ja HKO:n kontaktissa on aitoa latausta. Kuultiin varsinainen puupuhaltajien ilta. Päivi Korhosen, Aale Lindgrenin, Osmo Linkolan ja Bence Bogányin johdolla HKO:n puut operoivat parhaimpina päivinään aivan korkeimmalla tasolla. Nyt sattui kohdalle sellainen päivä. Joskus Leif Segerstam tuo kertomuksen kuljettajana mieleen jännityksen mestariksi mainitun Alfred Hitchcockin HKO tempasi yleisön mukaansa. Helsingin Sanomat / Lauri Otonkoski Olika slag av symfoniestetik Leif Segerstams dynamiska personlighet och naturnära förhållande till musik mannen är musik borgade givetvis för två helt enastående musikupplevelser. Förutom ett tekniskt sällsynt högklassigt förverkligande av Pjotr Tjajkovskijs f-mollsym- foni i synnerhet stadsorkesterns blåsare, både bleck- och trä-, förverkligade sina stämmor med vällust och imponerande virtuost, dock alltid i ett kammarmusikaliskt exakt samspel tyckte jag mig lägga märke till en mycket positiv laddning hos Segerstam, vilket gjorde att även tonsättarens värsta tårdryperi blev uthärdligt, rent av njutbart. I själva verket fann jag tolkningen festlig! Segerstam var själv en del av musikens natur i Sibelius Ess-dursymfoni. Det är egentligen både onödigt och omöjligt att skriva om en sådan musik i en sådan tolkning, eftersom det som skedde strängt taget inte kan verbaliseras vilket ju är musikens innersta väsen. Beträffande det tekniska förverkligandet vågar jag väl ändå påpeka den stora stråkklangen och de lugna tempona. Samt timpanistens helt perfekta attacker i slutackorden. En av säsongens höjdpunkter! Hufvudstadsbladet / Folke Forsman 24

25 sen romantiikan laveaa sointia. Dvorákin kahdeksas sinfonia antaa soittajille yltäkylläisiä mahdollisuuksia kauniin soinnin ja musikaalisen fraseerauksen ilmentämiseen. Helsingin Sanomat / Vesa Sirén Fräckt, fräscht turnéprogram Leif Segerstam var onekligen i sitt rätta element denna kväll. Han var, föga överraskande, som fisken i vattnet i de lindbergska respektiva martinssonska tonbaden och demonstrerade måhända aningen mer överraskande, en klar själssympati med de dvorákska själsliga landskapen. Även HSO-musikerna visade en tydlig formtopp lagom till turnén. Hufvudstadsbladet / Mats Liljeroos Ylönen ja Lutoslawski luodut toisilleen Kapellimestari Heinrich Schiff avasi konsertin suurellisesti: jäntevää ja eloisaa sinfonista runoa korvat täyteen. Richard Straussin Don Juan hehkui yltäkylläisenä siinä missä Sergei Prokofjevin Romeon ja Julian tarina voimakkaimmin kontrastein. Helsingin kaupunginorkesteri lähti täysillä tuntemuksia herättäviin maailmoihin mukaan, suuren orkesterin isoa tehoa oli ilo kuunnella. Helsingin Sanomat / Annmari Salmela Genovevan uusi tuleminen Reippaasti kahden tunnin mittainen ooppera ei tunnu missään kohdin pitkältä tai seisovalta. Siitä pitää huolen jo musiikki, joka on Schumannia parhaimmillaan. John Storgårdsin intomielisesti johtama esitys sisälsi kukkuramitoin orkesterin hienouksia Genovevan esitys ja myös sen libreton suomentaminen olivat kulttuuritekoja, joista kaupunginorkesteria voi onnitella. Helsingin Sanomat / Veijo Murtomäki Ett riktigt fynd Jag har den senaste tiden haft förmånen att höra John Storgårds flera gånger och jag börjar bli allt mera imponerad av hans apparition och kunnande. Tjajkovskijs h-mollsymfoni, Pathétique, blev igen ett bevis på hans fortgående utveckling... en fin kväll för Storgårds, en fin kväll för stadsorkestern. Hufvudstadsbladet / Folke Forsman Ylösnousemuksen julistus Segerstamin johtama kaupunginorkesteri teki illasta tapahtuman: musiikillinen tarina kaikkine laajoine kehittelykaarineen aina (Mahlerin 2. sinfonian) aloitussävellajista c- mollista teoksen päättävään hurskaaseen Esduuriin pysyi kuuntelijan kannalta kiehtovan tenhoavana ja takiaismaisen kiinnostavana. Matka muuttui vain suggeroivammaksi mitä pidemmälle teos ehti. Helsingin Sanomat / Petri Tuovinen Mahler mellan tro och tvivel Det låg någonting magiskt över själva framförandet, som var djupt andäktigt, fängslande och storvulet. Stadsorkestern hade en storslagen kväll. Hufvudstadsbladet / Mikael Kosk Esa-Pekka Salosen kädenojennus synnytti hyvää Esa-Pekka Salonen valitsi, keiden kesken Suomi-palkintorahansa jakaa, ja sai vastineeksi kolme korkeatasoista, erilaista tilausteosta. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuultiin kiehtovia kantaesityksiä. Salonen oli valinnut välitilojen luojiksi Maurice Ravelin teokset Le tombeau de Couperin ja La valse. Kaupunginorkesteri taivutteli niistä elastisia, lämpimiä ja kohti tulevia tulkintoja yhtä taitavasti kuin se selvisi suururakastaan kolmen nuoren säveltäjän stemmoja tulkitessaan. Helsingin Sanomat / Annmari Salmela Nya stjärnor valsar fram Salonen tog valsen i ett så snabbt tempo att han rörde sig vid riskgränsen för vad han klarar av att hålla ihop. Han gjorde dirigentarbetet till sitt eget virtuosa uppvisningsnummer, utan att för ett ögonblick tappa musikens egen sugande suggestivitet ur siktet. Stadsorkestern reste sig till de stora virtuosorkestrarnas nivå under en mycket inspirerande ledning. Hudvudstadsbladet / Mikael Kosk Magnifikt maritimt tonmåleri Segerstam kommunicerade genomgående mödolöst med såväl orkestern och kören som sina solister och stadsorkestermusikerna fortsatte på den redan från säsongstarten inslagna vägen med ett klangligt gediget och, mestadels, föredömligt precist sammusicerande. Hufvudstadsbladet / Mats Liljeroos 25

26 Valthornens fest i Alpsymfonin Okko Kamu är skeppare och hade inga problem vare sig med storm eller stiltje, dirigerade med säkra och tydliga slag och den stort utökade Helsingfors stadsorkester reagerade alert och proffsigt. Den rätt fulltaliga publiken var nästan hysteriskt förtjust. Hela kvällen. Hufvudstadsbladet / Folke Forsman Epätavallinen konsertto Saraste johti antaumuksella ja orkesteri soitti innostuneena. (Brucknerin 6. sinfonian) kuivakan ensiosan jälkeen varsinkin scherzo, Brucknerin leipälaji, soi monisyisesti ja syvästi. Helsingin Sanomat / Samuli Tiikkaja Kahden suuren ilta Shtshedrin sulattaa kieleensä Prokofjevia, mutta hauskuudessaan räävittömämmin. Hän maustaa komeuden ripauksella Stravinskya John Storgårds ja orkesteri pistivät liukkaasti liikkuvan musiikin jatkamaan kulkuaan kuulijassa vielä pitkään loisteliaitten lopetuksien jälkeen. Paikalla ollut säveltäjä sai varmasti parhaan kiitoksensa taidokkailta muusikoilta. Helsingin Sanomat / Annmari Salmela Hejdlösa orkestrala cirkuskonster Även John Storgårds trivdes ypperligt med Sjtjedrins briljant instrumenterade partitur dagens tonsättarfrön skulle ha ett och annat att lära av hans sätt att utnyttja slagverket och han hade drillat sin orkester till osedvanlig slagkraft och raffinemang, såväl i Sjtjedrinnumren som i Mustonens charmiga lilla svit Tre mysterier naturligtvis tillägnad Rodion Sjtjedrin. Hufvudstadsbladet / Mats Liljeroos Från eufori till mardröm Storgårds lade hela sin själ i uttolkningen med en podiekoreografi som ställvis var nära att gå över styr och en brinnande emotionell laddning som höll från första tonen till den sista. Att ha dessutom hållit en stråklektion i den högre skolan framgick med önskvärd tydlighet. Sällan har väl HSO:s stråksektion klingat med sådan briljans, finess och precision. Hufvudstadsbladet / Mats Liljeroos Segerstam ja HKO, siinä vasta brandi Pätkätyöläisen on jatkuvasti annettava todistus omasta loistokkuudestaan, mutta urautumaton pitkäaikaistyöntekijä on laadun varmin takuu. Leif Segerstam ja Helsingin kaupunginorkesteri yhdessä ja erikseen edustavat sellaisia brandejä, jotka on helppo sijoittaa minkä tahansa maailmanluokan vuosikymmeniä arvostusta nauttineen merkkituotteen joukkoon. Ludwig van Beethovenin ooppera-alkusoitto Leonore III oli esteettisen, tasapainoisen, varman ja tällä kaikella puhdasta nautintoa tuottaneen illan avaus. Sama syvää ammattitaitoa edustanut näkemys Jean Sibeliuksen kolmannesta sinfoniasta lupaa hyvää jatkoa menossa olevalle sinfonioiden levytysprojektille. Mitä tekniikoista, tehoista, mitä suorituksista. Harva mersun syliin istahtava kysyy, mistä matkustusmukavuus johtuu. Helsingin Sanomat / Annmari Salmela Fantastinen Salonen löysi detaljit; HKO teki hienovaraista työtä ja soitti kuin hurmiossa Esa-Pekka Salosen johdolla Helsingin kaupunginorkesteri oli selvästi onnessaan päästessään työskentelemään Salosen johdolla. Se on harvoin, jos koskaan aikaisemmin onnistunut tekemään näin hienovaraista, kamarimusiikillisesti virittynyttä, hienosti soivaa detaljityötä. HKO oli hurmiossa jo alusta lähtien ja osoitti, mikä voima on hienovaraisessa täsmällisyydessä. Helsingin Sanomat / Hannu-Ilari Lampila Kadonneen sinfonian arvoitus Schubertin E-duuri-sinfonian scherzo ja finaali syttyivät runolliseen, värikkääseen sointihurmioon, mikä oli paljolti HKO:n hienon puupuhallinsektion ansiota. Beethovenin c-molli-pianokonsertossa kooltaan kevennetty HKO ei rajoittunut vain reagoimaan Gothonin repliikkeihin, jotka toivat persoonallisen säihkyvästi esiin tematiikan voimakkaat vastakohdat. HKO:n muusikot ottivat usein myös aloitteen käsiinsä, mikä oli omiaan sähköistämään esimerkiksi ensiosan loistokkaan kehittelyjakson. Helsingin Sanomat / Hannu-Ilari Lampila 26

27 II VIESTINTÄ JA MARKKINOINTI II.1 TIEDOTUS JA MARKKINOINTI Kaupunginorkesterin 120-vuotisjuhlakausi jatkui syksystä 2002 kevätkaudelle 2003 suotuisissa merkeissä, mikä heijastui sekä julkisuuskuvassa että yleisömäärissä. Syyskaudella 2003 syntyi kausikorttien myyntiennätys (2 335 kpl), jossa kasvua edellissyksyyn oli runsaat 15 %. Lehdistötiedotteita orkesterin konserteista, kiertueista ja levytyksistä lähetettiin kauden aikana 30, ja jakelun piirissä oli yhteensä 80 toimitusta/toimittajaa. Positiivista medianäkyvyyttä karttui kevätkaudella erityisesti Loppiaisen elokuvamusiikkikonsertista, suurista kuoro-orkesteriteoksista sekä kauden päätteeksi kolmen nuoren suomalaissäveltäjän tilausteosten kantaesityskonsertista. Suomen Kuvalehti julkaisi viiden aukeaman laajuisen henkilökuvan ylikapellimestari Leif Segerstamista. Syksyn suuri uutinen oli viulisti-kapellimestari John Storgårdsin kiinnitys orkesterin päävierailijaksi, mikä noteerattiin laajasti valtakunnallisessa lehdistössä. Muita syksyn kiinnostavia uutisaiheita olivat mm. Einojuhani Rautavaaran 75-vuotisjuhlakonsertti ja Aulis Sallisen käyrätorvikonserton kantaesitys. Myös Musiikkitalo-suunnitelma oli esillä mediassa lähes viikoittain. Konserttien arvostelut ilmestyivät säännöllisesti edellisvuosien tapaan Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa sekä satunnaisesti maakuntalehdissä. Kansainvälistä medianäkyvyyttä kertyi orkesterin Sibeliusten sinfonioiden uuden kokonaislevytyksen myötä. Helmikuuhun 27

28 ajoittunut 14 konsertin kiertue Saksassa sai myös laajaa huomiota osakseen; kiittäviä konserttiarvosteluja saatiin talteen paristakymmenestä saksalaislehdestä. Orkesterin syyskuinen debyyttivierailu Enescu-festivaalilla Bukarestissa oli huomattava PR-menestys. Konsertti arvioitiin yhdeksi musiikkijuhlien vaikuttavimmista, ja se radioitiin ja televisioitiin valtakunnallisesti. Observer-mediaseuranta kirjasi kaupunginorkesterin esilläolon painetuissa ja sähköisissä tiedotusvälineissä yhteensä kertaa. Medianäkyvyys jakautui seuraavasti: 41% sanomalehdet, 25% verkkolehdet, 5 % aikakauslehdet, 4 % uutistoimistot, 2 % radio ja 1 % televisio. Orkesterin kolmikielisillä, yli 200 sivua sisältävillä verkkosivustoilla kävi vierailijaa, joiden käynneistä rekisteröityi yksittäistä sivukäyntiä. Orkesteri panosti edelleen vahvasti viestintään sekä vakioasiakkailleen että uusille kohderyhmille. Orkesterin tasaisesti kasvavan tilaajarekisterin asiakkaaseen pidettiin vuoden aikana yhteyttä viisi kertaa maksuttomien konserttikalenterien (painos 2 x kpl), Filharmonia-tiedotuslehden (painos 2 x kpl) sekä myyntiesitteiden välityksellä. Kausijulisteet ja vuotuisen kamarimusiikkikavalkadin juliste toimitettiin 500 kappaleen painoksina myynti- ja tiedonantopisteisiin, kirjastoihin, kouluihin, musiikkiopistoihin ja kaupungin laitoksiin. Edellissyksynä erinomaisen vastaanoton saanut MiniMoi-korttikampanja uusittiin joulukuussa sekä painettuna että verkkoversiona joulumarkkinoille. Jouluaiheisesti kuvitettuja ilmaiskortteja oli pääkaupunkiseudulla jaossa noin 150 jakelupisteessä (kahviloissa, ravintoloissa, gallerioissa jne.). Kampanja oli suunnattu vuotiaille potentiaaleille uusasiakkaille, ja se sisälsi tutustumistarjouksen kaupunginorkesterin konsertteihin kevätkaudella Vuoden mittaan toteutettiin toistakymmentä uusasiakaskampanjaa yhteistyössä erilaisten yritysten ja yhteisöjen kanssa. Kampanjat saivat liikkeelle toistatuhatta uutta konserttikävijää. Vastaavanlaisten organisaatioiden kanssa tehtiin yhteistyötä myös sisällyttämällä erilaisten kokousten ja vuosijuhlien ohjelmaan orkesterin vakiokonserttien tarjontaa. Kausikorttien myyntiaikoina markkinointiesitteitä postitettiin paitsi oman tilaajarekisterin asiakkaille (18 500) myös liitteinä 28 (20 000) lehdissä, joiden lukijakunta on profiililtaan tyypillinen kulttuuripalvelujen käyttäjäryhmä. Suoramarkkinointia suunnattiin VRK:sta hankituille, profiililtaan sopiville uusasiakasryhmille (25 000). Viikoittaiset konsertti-ilmoitukset julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa. Oman julkaisutuotannon, omien verkkosivujen ja lehti-ilmoitusten ohella konserttiohjelmistot ilmestyivät kymmenissä painetuissa ja internetissä ylläpidetyissä tapahtumakalentereissa, joista mainittakoon suurilevikkisimmät: Helsinki on Sinun (1 milj.), Väliverho ( ) sekä Helsinki This Week ( ). Konserttien maksulliset kolmikieliset ohjelmalehdet (36) toimitettiin viikoittain, ja niissä jatkui teos- ja taiteilijaesittelyjä täydentävä orkesterin omien muusikoiden Kuukauden orkesterilainen -esittelysarja. Orkesterin toimintakertomus (2002) painettiin nelivärijulkaisuna. Syyskauden aikana orkesterin valokuva-arkiston 500 vanhinta valokuvaa tallennettiin sähköiseen muotoon ja originaalikuvat luovutettiin Kaupunginmuseon kuvaarkistoon.

29 II.2 YHTEISTYÖ PRO FILHARMONIAN KANSSA Helsingin kaupunginorkesterin ystäväyhdistys Pro Filharmonia täytti joulukuun 1. päivänä 2003 kymmenen vuotta. Tapahtumaa juhlittiin Finlandia-talon kamarimusiikkisalissa juhlakonsertilla, jossa esiintyivät konserttimestari Erkki Palola, viulisti Petri Päivärinne, sellisti Veikko Höylä ja pianisti Naoko Ichihashi. Tilaisuudessa jaettiin Pro Filharmonian stipendit kaupunginorkesterin seitsemälle soittajalle; yhteensä euroa eli juhlavuoden kunniaksi ennätyssumma. Pro Filharmonian kunniajäsenen Tuomas Massisen kirjoittama kymmenvuotishistoriikki 29 ilmestyi juhlapäivänä ja jaettiin kaikille konsertissa olleille. Lisäksi yhdistyksen ilme sai uutta väriä, kun sille suunniteltu uusi logo otettiin käyttöön. Yhdistys hankki orkesterin 1.viulua soittavalle Petri Päivärinteelle uuden viulun, jonka on valmistanut vuonna 2003 Eero Haahti. Jo aikaisemmin yhdistys oli hankkinut Michele Déconet n vuonna 1770 rakentaman arvoviulun konserttimestarille ja Giacomo Rivoltan Milanossa vuonna 1810 rakentaman arvosoittimen selloryhmälle. Pro Filharmoniasta on siten tullut kaupunginorkesterin merkittävä tukija. Vuonna 1993 perustettu Pro Filharmonia -ystäväyhdistys luo ja pitää yhteyksiä konserttiyleisön ja Helsingin kaupunginorkesterin välillä sekä edistää konserttimusiikin harrastusta ja tuntemusta. Kaikissa kaupunginorkesterin konserteissa taiteilijoille annettavat kukat ovat yhdistyksen lahjoittamat. Syksyllä ryhmä yhdistyksen jäseniä järjesti matkan Bukarestiin Enescu-festivaalille seuraamaan kaupunginorkesterin vierailukonserttia ja tutustumaan kaupungin muuhunkin kulttuuritarjontaan. Pro Filharmonia tiedotti orkesterin toiminnasta säännöllisesti lähes 450 jäsenelleen.

30 III HENKILÖSTÖ IV TALOUS Henkilöstö Ylikapellimestari Muusikot Järjestäjät Hallinto Yhteensä Vuonna 2003 järjestettiin kolme koesoittotilaisuutta valittiin II-viulunsoittajaksi Linda Hedlund, II-viulun äänenjohtajaksi Anna-Leena Haikola ja bassopasuunan soittajaksi Jussi Vuorinen. Kaupunginorkesteri työllisti nuotistoapulaisen, jonka tehtävänä oli nuottiarkiston siirtäminen OPAS (Orchestra Planning and Administration System) -tietokoneohjelman tietokantaan. Vuoden 2001 alusta Kummilapsi-projektiin palkattu tuntipalkkainen projektisihteeri jatkoi edelleen osa-aikaisissa projektitehtävissä. IV.1 VARSINAINEN TOIMINTA Tulot Kaupunginorkesterin lipunmyynti siirrettiin vuoden 2003 alussa arvolisäveron alaiseksi toiminnaksi, mistä johtuen tulot olivat edellisvuotta pienemmät, vaikka yleisötavoite ylitettiinkin. Pääsylippujen ja käsiohjelmien myynti oli yhteensä euroa, 0,5% alle budjetoidun. Muita tuloja kertyi euroa, 29,1% yli budjetoidun. Tämä johtui ennakoitua suuremmista ulkomaisista levytystuloista ja käytetyn harpun myynnistä. Kaupunginorkesterin toteutuneet tulot olivat 4,0% tavoitetta suuremmat eli yhteensä euroa. Menot Kaupunginorkesterin menot olivat yhteensä euroa eli 4,6% alle budjetoidun, varoja säästyi euroa. Säästöä syntyi palkoista ja palkkioista, muista henkilöstökuluista, palvelujen ostoista sekä aineista ja tavaroista. Vuokrat ylittyivät euroa, johtuen useiden suurtuotantojen erityisjärjestelyistä. Investoinnit Vuoden aikana ei tehty investointeja, eikä talousarvioon oltu varattu niihin varoja. 30

31 TALOUSTIEDOT Käyttömenot 6673,1 6870,5 6931,1 Käyttötulot 540,8 841,2 689,1 Netto 6132,2 6029,3 6242,0 Korot ja poistot 19,0 35,2 34,8 Tuottavuus 115,2 103,7 103,9 IV.2 ULKOMAAN KIERTUEET Kaupunginorkesterin ulkomaisia konserttikiertueita varten oli Kh:n käyttövaroista myönnetty kuluihin yhteensä euroa ja tuloja budjetoitiin yhteensä euroa. Vuoden aikana orkesteri teki kaksi ulkomaankiertuetta; kevättalvella Saksaan ja syksyllä Romaniaan. Kiertueiden kulut olivat yhteensä euroa ja tuotot yhteensä ; näin ollen kiertueiden nettomenot olivat euroa. Talousarvioon oli varattu euroa, joten varoja säästyi yhteensä euroa. 31

32 32

33 Leif Segerstam Ylikapellimestari John Storgårds päävierailija (syyskaudesta alkaen) I viulu Pekka Kauppinen, 1. konserttimestari Erkki Palola, 1. konserttimestari Jussi Pesonen, 2. konserttimestari Satu Savioja, 2. konserttimestari Rauni-Riitta Enkola Anna-Leena Haikola ( saakka) Eija Hartikainen Heikki Hämäläinen Katariina Jämsä-Pesonen Anna Kahanpää ( alkaen) Ilkka Lehtonen Jani Lehtonen Jukka Merjanen Mikko Pesonen Petri Päivärinne Kalinka Reinikainen Anna Repo Ilkka Viljanen II viulu Anna-Leena Haikola, äänenjohtaja ( alkaen) Yrjö Lasonpalo, äänenjohtaja Heini Kupiainen, varaäänenjohtaja Teija Slobodeniouk, 3. soittaja Satu Alanko-Rautamaa Teppo Ali-Mattila Linda Hedlund ( alkaen) Hellevi Kari ( saakka) Teodor Nicolau Kaisa Oravisto Mirjam Pulakka Siiri Rasta Romano Repo Heikki Tamminen Osmo Vallbacka alttoviulu Torsten Tiebout, äänenjohtaja Petteri Poijärvi, varaäänenjohtaja avoinna, 3. soittaja Tuomas Huttunen Kaarina Ikonen Pekka Laakkonen Veikko Lipponen Arja Loukas Mauri Pietikäinen Markus Sallinen Aulikki Turunen Heikki Vehmanen sello avoinna, 1. soolosellisti Kari Lindstedt, 2. soolosellisti Leena Kavilo, 3. soolosellisti Veli-Matti Iljin Leena Kantola Juhani Kivilaakso Perttu Kivilaakso Jaakko Raulamo Ilmo Saaristo Staffan Stenström 33

34 kontrabasso Ville Väätäinen, äänenjohtaja Jiri Parviainen, varaäänenjohtaja Martti Pyrhönen, 3. soittaja Juha Ertamo Jorma Härkönen Martti Kankkunen Mikko Moilanen Juhani Rantanen huilu Päivi Korhonen, äänenjohtaja Tapio Laivaara, varaäänenjohtaja René Alvas Elina Vuorela oboe Aale Lindgrén, äänenjohtaja ( saakka) Jussi Jaatinen, varaäänenjohtaja Aale Lindgrén ( alkaen) Altti Nissilä ( saakka) Sven-Erik Paananen klarinetti Osmo Linkola, äänenjohtaja Anna-Maija Korsimaa, varaäänenjohtaja Petteri Kivioja Heikki Nikula fagotti Bence Bogányi, äänenjohtaja Markus Tuukkanen, varaäänenjohtaja Tapio Lehtonen Erkki Suomalainen käyrätorvi Mika Paajanen, äänenjohtaja Timo Ronkainen, äänenjohtaja Tommi Viertonen, varaäänenjohtaja Miska Miettunen Sakari Niemi Eino Tuoreniemi trumpetti Hans-Petter Stangnes, äänenjohtaja (määräaikainen) Hannu Pätynen, varaäänenjohtaja Pertti Kulku Mika Tuomisalo pasuuna Tom Bildo, äänenjohtaja Valtteri Malmivirta, varaäänenjohtaja Anu Fagerström Raimo Voutilainen tuuba Petri Keskitalo, äänenjohtaja patarummut Tomi Wikström, äänenjohtaja Mikael Sandström, varaäänenjohtaja lyömäsoittimet Markku Hannola, äänenjohtaja Pasi Suomalainen, varaäänenjohtaja harppu Anni Kuusimäki, äänenjohtaja Minnaleena Jankko-Segerstam, varaäänenjohtaja 34

35 HALLINTO HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERIN JOHTOKUNTA Intendentti Elina Siltanen Hallintopäällikkö Hannu Linna Tiedotuspäällikkö Marianna Kankare-Loikkanen Orkesterisihteeri Anu Erkkilä Toimistosihteeri Marjut Turtiainen Nuotistonhoitaja Minna Viertonen Orkesterijärjestäjät Antti Pylkkänen Matti Tähkävuori Jäsenet Anja Hinkkanen, puheenjohtaja Leena Eerola, varapuheenjohtaja Hanna Brummer Outi Dammert Arthur Fuhrmann Juha Hakola Juha Kandolin Nils Mustelin Arto Wikla Kaupunginhallituksen edustaja Sirkka-Liisa Vehviläinen Johtokunta piti vuonna 2003 neljä kokousta. Henkilökohtaiset varajäsenet Heli Aamurusko Selja-Anneli Mansnerus Virpi Ehrnsten Marja Anttila Pekka Vorontsoff Jussi Mattila Juha Jaatinen Anhild Träskman Samuli Juntunen Risto Meriläinen 35

36 Konsertit 2003 Finlandia-talon konserttisalissa, ellei toisin mainita 36

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginorkesterin johtokunta Int/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginorkesterin johtokunta Int/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 19 Tarkastuslautakunnan lausuntopyyntö vuoden 2012 arviointikertomuksen kohdista 2.6. ja 4.1.1. HEL 2013-006133 T 00 03 00 Päätös päätti esittää lausuntonaan

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00

17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00 17.2. PERJANTAISARJA 9 Musiikkitalo klo 19.00 Thomas Zehetmair, kapellimestari ja viulu Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto D-duuri, op. 61 45 min I Allegro ma non troppo II Larghetto III Rondo (Allegro)

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014

KONSERTTIKALENTERI SYKSY 2014. sib.fi. Elävä musiikki konserteissa SYKSY 2014 KONSERTTIKALENTERI Elävä musiikki konserteissa on korvaamaton, ainutkertainen elämys. Huippumuusikoiden yhteispeli, musiikin olemus, suuret tunteet ja yhteys ihmisen historiaan on aina henkilökohtainen

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Toimintakertomus 2004

Toimintakertomus 2004 Toimintakertomus 2004 SISÄLLYSLUETTELO INTENDENTIN KATSAUS I VARSINAINEN TOIMINTA 5 1 Konserttitoiminta 7 2 Kummilapsiprojekti 9 3 Konserttimatkat 3.1 Kotimaassa 3.2 Ulkomailla 14 4 Yleisö 17 5 Levytys-

Lisätiedot

Harrastatko itse musiikkia?

Harrastatko itse musiikkia? Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen

Lisätiedot

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali

FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS. Ti klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali 1 Ti 9.10.2018 klo 19 Tampere-talon Pieni sali FAUNIEN ILTA LYÖMÄSOITIN HITS Osuma Ensemblen levynjulkistamiskonsertti TIM FERCHEN

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri

1.Ensimmäisenä festivaalipäivänä mukana on Karjalan tasavallan sinfoniaorkesteri Karjalan Valtion Philharmonicorkesteri Ruskeala Symphony -retki 10.8.2019 (Lähtö Joensuusta ja Paluu Joensuuhun) Tapahtuman viralliset nettisivut: https://ruskeala-symphony.com/en Ruskealan Symphony Music Festival. Ruskealan Mountain Park (Sortavalan

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Yhteistyö Einojuhani Rautavaaran ja orkesterin nimikkosäveltäjä Jukka Tiensuun kanssa jatkui aktiivisena.

Yhteistyö Einojuhani Rautavaaran ja orkesterin nimikkosäveltäjä Jukka Tiensuun kanssa jatkui aktiivisena. Intendentin katsaus Kaupunginorkesteri pitää viikoittain Finlandia-talossa Suosikki- tai Sinfoniasarjojen konsertteja syyskesäkuun välisenä aikana. Lisäksi orkesteri tekee levytyksiä, ulkomaisia konserttikiertueita,

Lisätiedot

Intendentin katsaus. Elina Siltanen vs. intendentti

Intendentin katsaus. Elina Siltanen vs. intendentti 1 Intendentin katsaus Kaupunginorkesterin toiminnan keskeisimmät tavoitteet ovat olleet jo usean vuoden ajan tarjota kantaohjelmiston lisäksi yleisölle mahdollisuus kuulla teosharvinaisuuksia sekä avata

Lisätiedot

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987)

Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Kristiina Junttu Syntymäaika: 18.06.1968 Ammatti: pianisti, pianonsoitonopettaja Koulutus: Opinnot Tampereen Konservatoriossa 1974 1987 (ammattilinjalla 1985 1987) Opinnot Sibelius Akatemian Solistisella

Lisätiedot

Musiikkitalo Selkokielinen esite

Musiikkitalo Selkokielinen esite Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja

Lisätiedot

Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto Toimintakertomus vuodelta Yleistä Jean Sibeliuksen Koottujen teosten toimitusneuvosto 31.3.2004 Toimintakertomus vuodelta 2003 Yleistä Vuonna 2003 ilmestyi painosta orkesterisäestyksellisten laulujen nide VIII/1, jonka toimittivat Kari

Lisätiedot

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016

Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2016 Liput: 23,50/ 21,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (hinta sisältää Ticketmasterin toimitusmaksun) 16.1. Lauantai Promenadikeskus Talvikarnevaali -happening Kevätkauden

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

4.3. 2016. Filharmonian vasket. Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari

4.3. 2016. Filharmonian vasket. Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari 4.3. 2016 Filharmonian vasket Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Perjantai 4.3.2016 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonian vaski- ja lyömäsoittajat

Lisätiedot

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu)

4.12.2014. Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015. Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 4.12.2014 Pori Sinfoniettan kevätkausi 2015 Liput: 23,50/ 18,50/ 7,50 ellei toisin mainita (sis. Lippupalvelun toimitusmaksu) 15.1. Torstai klo 19 Tangon huumaa - Piazzolla Jukka Iisakkila, kapellimestari

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

Nuorekkuus on näkynyt kapellimestari- ja solistikaartissa: kansainvälisesti kiinnostavia nuoria taiteilijoita kuultiin useissa konserteissa.

Nuorekkuus on näkynyt kapellimestari- ja solistikaartissa: kansainvälisesti kiinnostavia nuoria taiteilijoita kuultiin useissa konserteissa. Intendentin katsausvirhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Kaupunginorkesterin toiminnan keskeisimmät tavoitteet olivat tuottaa kantaohjelmiston lisäksi yleisölle mahdollisuus kuulla harvinaisuuksia, tarjota

Lisätiedot

Jean Sibelius 1865-1957

Jean Sibelius 1865-1957 Jean Sibelius 1865-1957 1 Lapsuus Johann Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä viereisessä kuvassa istuva Maria

Lisätiedot

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia

TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia TYÖLISTA SYKSY 2012 12.6.2012 Muutokset mahdollisia Vko 29/2012 Henk. koht. harj. viikko Vko 30/2012 Ma 23.7. Henk. koht. harj. _ Ti 24.7. Henk. koht. harj. _ Ke 25.7. 16:00-19:00 harjoitus 28.7. konserttia

Lisätiedot

SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA

SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA SIBELIUKSEN JALANJÄLJILLÄ POHJOIS-KARJALASSA www.joensuu.fi/sibelius2015 Sibeliuksen juhlavuonna kuljemme hänen jalanjäljissään Pohjois-Karjalassa nauttien maisemasta ja musiikista. Sibeliukselle pohjoiskarjalainen

Lisätiedot

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia 1 Jäsenkirje 2/2017 Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia Teatterimatka Helsingin kaupunginteatteriin la 21.10. klo 13 Kotimainen suurmusikaali Myrskyluodon Maija Lasse Mårtensonin unohtumaton,

Lisätiedot

^^79-/^y f. ^-,"K^ c-i^ ^ ^ Helsinki 27. l.2014 _HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO" HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKO

^^79-/^y f. ^-,K^ c-i^ ^ ^ Helsinki 27. l.2014 _HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKO Helsinki 27. l.2014 _HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO" HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKO Kaupunginhallitus ; Saapunui/lnkommit PL l l 00099 Helsingin kaupunki j ^ ;"'nr.-'~'n, ^^79-/^y f. ^-,"K^ c-i^ ^ ^ Kaupunginorkesterin

Lisätiedot

f i n l a n d säännöt

f i n l a n d säännöt finland säännöt säännöt i Kansainvälinen sellotapahtuma ry järjestää 16. 27.4.2013 kansainvälisen Paulon sellokilpailun. Kilpailu on avoin kaikkia kansallisuuksia edustaville sellisteille, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010

RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010 RADION SINFONIAORKESTERIN KONSERTTIKAUSI KEVÄT 2010 13.1. Finlandia-talo klo 19.00 KESKIVIIKKOSARJA 10 Marko Ylönen, sello Lindberg: Expo, ek Suomessa Dvorák: Sellokonsertto Prokofjev: Sinfonia nro 5 22.1.

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

23.4.2015 MOZARTISTA ITÄÄN. Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov, piano

23.4.2015 MOZARTISTA ITÄÄN. Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov, piano 23.4.2015 MOZARTISTA ITÄÄN Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov, piano Torstai 23.4.2015 klo 19 Tampere-talon Iso sali Tampere Filharmonia Lan Shui, kapellimestari Behzod Abduraimov,

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit 2018 Olkkarikekkerit! -keikkasarja toi yhteen naapuruston lapsia eri puolilla Helsinkiä loppuvuodesta 2018. Vuoden pimeimpänä aikana olohuoneiden nurkissa nähtiin viisi erilaista elämystä:

Lisätiedot

ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET

ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET LUETTELO 133 ARMAS LAUNIS SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Signum: Ms.Mus.Launis KANSALLISKIRJASTO KÄSIKIRJOITUSYKSIKKÖ Luettelo Armas Launiksen sävellyskokoelmasta Materiaali on lunastettu yliopiston kirjastoon

Lisätiedot

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Toimintakertomus 2002

Toimintakertomus 2002 Toimintakertomus 2002 1 SISÄLLYSLUETTELO 3 Intendentin katsaus I VARSINAINEN TOIMINTA 5 1 Konserttitoiminta 7 2 Kummilapsiprojekti 3 Konserttimatkat 8 3.1 Ulkomailla 9 3.2 Kotimaassa 10 4 Yleisö 11 Konserttitilasto

Lisätiedot

Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille KULTIS Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2019. Tavoitteena

Lisätiedot

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013)

Konserttikalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) kalenteri 2013 (päivitetty 5.11.2013) Menneet tapahtumat W.A. Mozart: Requiem pe 1.11.2013 19 la 2.11.2013 15 Loviisan kirkko Anu Komsi, sopraano, Tuija Knihtilä, altto, Jorma Silvasti, tenori, Jyrki Korhonen,

Lisätiedot

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri)

Laulu ja viulu (Hyvinkään Salonkiorkesteri) Joulukuu 2013 To 19.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Ke 18.12. An die Freude (HKO) Musiikkitalon kuoro, sopraano Musiikkitalo, Su 15.12. Kauneimmat joululaulut klo 20

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja

Päiväys Hakija Avustuksen käyttötarkoitus Anottu Ehdotus Päätös Lisätietoja 30.8.2013 Cederberg Petteri Taiteelliseen työskentelyyn 3000 0 0 Apuraha vuoden kestävään työskentelyyn, tavoitteena on suunnitella ja valmistaa piirrosanimaatiosarjan kolmas ja viimeinen osa. Projektiin

Lisätiedot

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016

PUOLIVUOSIKATSAUS 2015 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 2015 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 2016 PUOLIVUOSIKATSAUS 20 (tammi-kesäkuu) JA LYHYT KATSAUS KOKO VUOTEEN 20 SEKÄ SUUNTA VALTUUSTOKAUDEN LOPPUUN 206 KULTTUURITOIMI. Yleiskuvaus toimialan alkuvuoden 20 toiminnasta, arvio talousarvion toteutumisesta

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html Lauantai 20.10. alkaen klo 12.00 Klubin siian perhokalastusreissu Helsingin Vanhankaupunginkoskella

Lisätiedot

FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA

FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA FAUNIEN ILTAPÄIVÄ TAMPERE FILHARMONIA Erno Dohnányi (1877 1960) Serenadi jousitriolle C-duuri op. 10 I Marcia. Allegro II Romanza. Adagio non troppo III Scherzo. Vivace IV Tema con variazioni. Andante

Lisätiedot

Intendentin katsaus. Elina Siltanen Intendentti

Intendentin katsaus. Elina Siltanen Intendentti Intendentin katsaus Vuonna 2000 vietettiin Helsingin 450-vuotisjuhlaa, joka huipentui joulukuussa juhlavuoden tilaussävellyksen kantaesitykseen kaupunginorkesterin konsertissa Finlandia-talossa. Lisäksi

Lisätiedot

NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU

NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU NUORTEN SOLISTIEN KILPAILU 2017 2018 Tampere Filharmonian Nuorten solistien kilpailu järjestetään tänä vuonna kolmannen kerran. Mukaan on voinut ilmoittautua nuoria soittajia Pirkanmaan alueen musiikkioppilaitoksista.

Lisätiedot

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19

Eija Kajavan opinnäytekonsertti. Romantiikan ajan kamarimusiikkia. Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa klo 19 Eija Kajavan opinnäytekonsertti Säveliä elämästä Romantiikan ajan kamarimusiikkia Musiikkikeskuksen kamarimusiikkisalissa 28.11.2012 klo 19 Eija Kajava, viulu, Marjaana Oliveira, viulu Sonja Koistinen,

Lisätiedot

Konserttisarja

Konserttisarja Konserttisarja 2017 www.braheclassica.fi LA 30.9.2017 Raahesali klo 18.00 Liput 28 / 25 / 23 /22 (ovelta 30 ) Guardia Nueva Suomalaisin sävelin tango- ja viihdemusiikin helmiä Guardia Nueva on suuri viihde-

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa.

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa. Villa Concerto Villa Concerto kokous-, konsertti- ja juhlahuvila tarjoaa viihtyisät puitteet kokouksille, koulutuksille, konserteille, virkistyspäiville ja juhlille. Huvilaa voi vuokrata myös sauna- ja

Lisätiedot

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö Boysilli Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö K Tavoite Tehtävänantona oli suunnitella Boy-sillille kampanja, joka nostaisi tuotteen menekkiä nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa. Vain

Lisätiedot

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU

TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU TÄNÄ VUONNA 70 VUOTTA TÄYTTÄNYT LIPPUPALVELU on tarjonnut suomalaisille ikimuistoisia elämyksiä jo monessa eri sukupolvessa. Sotainvalidien veljesliiton vuonna 1945 perustamalla Lippupalvelulla on nykyisin

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja

KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI. Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja KULTTUURIN YSTÄVYYSKAUPUNKI- YHTEISTYÖTÄ JOENSUU - PETROSKOI Arto Pippuri Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja AKTIIVISTA KULTTUURIVAIHTOA Pienimuotoista kaupunkien välistä kulttuurivaihtoa on ollut jo

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 22.8.2018 ENNAKKOMATERIAALI Kiasman taidepaja Kiasman taidepaja järjestetään taideretkipäivänä Musiikkitalon viherkannella. Taidepajan on suunnitellut kuvataiteilija Heidi

Lisätiedot

Kumina Music Oy ohjelmat 2016

Kumina Music Oy ohjelmat 2016 Kumina Music Oy ohjelmat 2016 COCKTAIL- TILAISUUDET JA JUHA- ILLALLISET JA KONSERTIT Tessa Virta ja Olli Peuhu duo (Piano/ laulu, kontrabasso) Tessa Virta Trio (Piano/laulu, kitara ja kontrabasso) Katso

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Johannes Brahms: Konsertto viululle ja sellolle a-molli op. 102. Johannes Brahms: Sinfonia nro 1 c-molli op. 68

Johannes Brahms: Konsertto viululle ja sellolle a-molli op. 102. Johannes Brahms: Sinfonia nro 1 c-molli op. 68 Sakari Oramo, kapellimestari Elina Vähälä, viulu Marko Ylönen, sello Johannes Brahms: Konsertto viululle ja sellolle a-molli op. 102 I Allegro II Andante III Vivace non troppo Poco meno allegro Tempo 1

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

EINO ROIHA ( )

EINO ROIHA ( ) Luettelo 740 EINO ROIHA (1904-1955) Coll.771 Käsikirjoituskokoelmat Kansalliskirjasto Eino Roiha (1904-1955) toimi Jyväskylän yliopiston seminaarissa (kasvatusopillisessa korkeakoulussa) musiikin lehtorina

Lisätiedot

TORSTAISARJA 3

TORSTAISARJA 3 25.10. TORSTAISARJA 3 Musiikkitalo klo 19.00 Leonidas Kavakos, kapellimestari ja viulusolisti Wolfgang Amadeus Mozart: Viulukonsertto nro 3 G-duuri KV 216 25 min I Allegro II Adagio III Rondeau (Allegro

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Kuvia vuosikymmenten takaa

Papuri.papunet.net. Kuvia vuosikymmenten takaa Papuri.papunet.net Julkisuuden henkilöitä Kuvia vuosikymmenten takaa Armi Kuusela (1934 ) Armi Kuusela valittiin vuonna 1952 maailman kauneimmaksi naiseksi. Silloin järjestettiin ensimmäisen kerran Miss

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

6.12. Musiikkitalo klo 15.00

6.12. Musiikkitalo klo 15.00 6.12. Musiikkitalo klo 15.00 ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLAKONSERTTI Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari Kari Kriikku, klarinetti Magnus Lindberg: Konsertto klarinetille ja orkesterille 25 min VÄLIAIKA 20 min

Lisätiedot

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA

Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA SYKSY 2014 kuva Seilo Ristimäki Jorma Uotinen ENNEN VIIMEISIÄ AJATUKSIA Rakkaus tulee ja menee, mutta koskaan se ei tule tilaamalla. Koreografina minua kiinnostaa se mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä

Lisätiedot

MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015

MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015 HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI 12.5.2014 TALOUSARVIOEHDOTUS 2015 41901 KÄYTTÖMENOT MYYNTITUOLOT TOT 2013 TA 2014 EHD 2015 * Myyntituloja esim. Pro Filharmonialle myynnistä * Ruokalippujen myyntitulo * Pääsylipputulot

Lisätiedot

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu

Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu DocMus-yksikkö Juho Laitinen, sello Jouko Laivuori, piano Sirje Ruohtula, valosuunnittelu Juho Laitisen 3. jatkotutkintokonsertti lauantaina 12.3.2011 klo 21.00 Sibelius-Akatemian konserttisalissa Morton

Lisätiedot

1. Alkusoitto 2. Adagio e staccato 3. Nimetön 4. Andante 6. Air 8. Bourrée 9. Hornpipe 7. Minuet

1. Alkusoitto 2. Adagio e staccato 3. Nimetön 4. Andante 6. Air 8. Bourrée 9. Hornpipe 7. Minuet Sakari Oramo, kapellimestari Joakim Svenheden, viulu Georg Friedrich Händel: Vesimusiikkia, sarja nro 1, F-duuri 1. Alkusoitto 2. Adagio e staccato 3. Nimetön 4. Andante 6. Air 8. Bourrée 9. Hornpipe 7.

Lisätiedot

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi

Syyskausi 2015. Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Johtaa Tibor Bogányi Syyskausi 2015 Elokuu viikko 32 Linnoituksen vanhan kaupungin päivät 7-9.8. ILTA KEHRUUHUONEELLA pe 7.8. Kehruuhuone klo 19 Solisti Sari Kaasinen Piazzolla: Milonga del Angel Kaasinen: Mielessäni, Primitsu,

Lisätiedot

Nyyheetterit 8/2007. RSN:n perinteiset itsenäisyyspäivän juhlat. lauantaina 1. joulukuuta

Nyyheetterit 8/2007. RSN:n perinteiset itsenäisyyspäivän juhlat. lauantaina 1. joulukuuta OTSIKOISSA TÄLLÄ KERTAA: * Päätoimittajalta * RSN:n tulevia tapahtumia * Muuta muistettavaa * MOKOMA Hei kaikille tänne syksyn ja talven harmaaseen välimaastoon. Marraskuu on RSN: ssä lähtenyt vauhtiin

Lisätiedot

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00

Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 IITIN MUSIIKKIJUHLAT 10 VUOTTA 11. - 16.6.2012 Ohjelma Maanantai 11.6. Musiikkijuhlien 10-vuotisnäyttelyn avajaiset Iitin kirkonkylän kylätalossa klo 19.00 Tiistai 12.6. Toivekonsertti Lossirannan kartanossa

Lisätiedot

JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä ( ) COLL. 645

JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä ( ) COLL. 645 Arkistoluettelo 773 JOUNI KAIPAINEN, säveltäjä (1956-2015) COLL. 645 Käsikirjoituskokoelmat 1 Aineisto Aika Määrä Signum SÄVELLYSKÄSIKIRJOITUKSET Yksinlaulut Cinq poèmes de René Char, op. 12 A COLL. 645.1

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 Toimintakertomus 2009 1 intendentin katsaus intendentens översikt Helsingin kaupunginorkesterin konsertit Finlandia-talossa kevätkaudella 2009 8.1. 4.3. & 5.3. 18.4. Kamarimusiikkisali RALF GOTHÓNI, piano

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkirjasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkirjasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Keskustakirjaston nimeäminen HEL 2017-000265 T 10 03 07 Päätös Päätöksen perustelut päätti keskustakirjaston nimikilpailun tuomariston ratkaisun 29.11.2016 pohjalta,

Lisätiedot

To 10.3.2016 klo 19 Sibeliustalo SINFONIAKONSERTTI Okko Kamu 70 vuotta

To 10.3.2016 klo 19 Sibeliustalo SINFONIAKONSERTTI Okko Kamu 70 vuotta To 10.3.2016 klo 19 Sibeliustalo SINFONIAKONSERTTI Okko Kamu 70 vuotta Okko Kamu, kapellimestari Arto Noras, sello Jeajoon Ryu: Konsertto sellolle ja orkesterille (2010/2011/2016; 3. version maailmanensiesitys)

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

Tervetuloa Manifestumiin!

Tervetuloa Manifestumiin! Tervetuloa Manifestumiin! Manifestum kehittyy Manifestumin perusti kesällä 2010 n. 35 kokenutta mieskuorolaulajaa. Kuoron johtotähti sen toiminnan ensimmäisten neljän vuoden aikana oli ajatus luoda aito

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Sergei Prokofjev: Sonaatti pianolle nro 2 d-molli op. 14 I Allegro ma non troppo II Scherzo (Allegro marcato) III Andante IV Vivace

Sergei Prokofjev: Sonaatti pianolle nro 2 d-molli op. 14 I Allegro ma non troppo II Scherzo (Allegro marcato) III Andante IV Vivace 30.1. TORSTAISARJA 6 Musiikkitalo klo 19.00 Olli Mustonen, piano Sergei Prokofjev: Sonaatti pianolle nro 4 c-molli op. 29 (Vanhoista muistikirjoista) I Allegro molto sostenuto II Andante assai III Allegro

Lisätiedot

Toimintakertomus 2006

Toimintakertomus 2006 Toimintakertomus 2006 SISÄLLYSLUETTELO Intendentin katsaus.................................................. 3 Intendentens översikt................................................ 3 I VARSINAINEN TOIMINTA..........................................

Lisätiedot

Toimintakertomus 2005

Toimintakertomus 2005 Toimintakertomus 2005 SISÄLLYSLUETTELO I VARSINAINEN TOIMINTA 1 Konserttitoiminta.... 7 2 Kummilapsiprojekti... 11 3 Konserttimatkat... 12 3.1 Kotimaassa 3.2 Ulkomailla 4 Yleisö... 16 5 Levytys- ja taltiointitoiminta...

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot