Helsinki Pride 2017 kuvina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsinki Pride 2017 kuvina"

Transkriptio

1 Helsinki Pride 2017 kuvina Helsinki Pride on HeSeta:n vuosittain järjestämä kaikille avoin tapahtuma, joka juhlii sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Osallistuin jälleen ystävieni kanssa tähän värikkääseen juhlaan heinäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Pride-viikko huipentui valtavaan kulkueeseen ja puistojuhlaan. Pride-viikkoa juhlitaan ympäri maailmaa eri ajankohtina, mutta kaikkialla sen tarkoituksena on lisätä tietoisuutta sukupuolija seksuaalivähemmistöistä, muistuttaa tasa-arvoisuudesta, luoda turvallinen ja yhteisöllinen ympäristö, tuoda ihmisiä yhteen sekä juhlia jo saavutettuja tavoitteita. Pride onkin oiva sana kuvaamaan tapahtumaa, sillä paikalle tullaan iloitsemaan ylpeänä omaa identiteettiä ja erilaisuutta. Helsinki Pride on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtuma, jossa tänä vuonna vieraili noin ihmistä. Pride-viikon aikana tarjolla on paljon erilaista ohjelmaa, kuten bileitä, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia, urheilua ja muuta kulttuuritoimintaa. Suomen Pride on omalaatuinen esimerkiksi sen vuoksi, että se tarjoaa paljon tekemistä ja tietoa myös nuorille.

2 Meidän joukkiomme, vas. Heta Paavola, Emmi Tertsunen, Teija Karjalainen, Arttu Hakala, Sami Lehtinen ja Emilia Karppinen. Pilvinen sää, mutta värikäs ihmismassa. Suurin käänne Pride-liikkeen historiassa tapahtui vuonna 1969 Yhdysvalloissa, kun Stonewall-homobaarin ratsiat ja yhteenotot virkavallan kanssa kärjistyivät mellakaksi. Mellakka oli ratkaiseva tapahtuma, jonka jälkeen liike homojen oikeuksien puolesta käynnistyi Yhdysvaltojen lisäksi myös muualla maailmassa.

3

4 Tämän vuoden kylttejä kulkueesta: antakaa mun elää, trans-lipun kera

5 mä oon mä Harry Potterin opetus.

6 Why not both? Väljemmillä vesillä

7 Värikästä porukkaa. Kuningattaretkin löytyivät.

8 Tulevaisuuden toivoissa liputtaen Hanhet olivat myös mukana.

9 Iloinen päivä ja paljon kauniita ihmisiä. Suomen translaki ja sen epäkohdat kahden transmiehen silmin Kun tasa-arvoinen avioliittolaki astui viimein voimaan , luulivat monet tasa-arvon puolesta jatkuneen taistelun päättyneen onnellisesti. Näin ei kuitenkaan ole, sillä meillä on vielä rutkasti eriarvoisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta yhteiskuntamme sallimana. Yksi merkittävimmistä epäkohdista laissamme on tämän hetkinen translaki, joka rikkoo ihmisoikeuksia useilla tavoilla. Nuorille ei vieläkään tarjota tarpeeksi tietoa

10 transsukupuolisuudesta, eikä täten moni osaa kohdata asiaa kunnioituksella ja ymmärryksellä. Kun tietoa ei juuri ole saatu koulussa tai kotona, ei moni osaa edes ymmärtää transihmisten hätää tai lain sallimaa nöyryytystä heitä kohtaan. Transsukupuolisuudessa on kyse sukupuoliristiriidasta, jolloin ihminen kuuluu eri sukupuoleen kuin hänet on syntymässä sukupuolielinten mukaan määritelty. Transihminen ei siis koskaan vaihda sukupuolta. Suomen tämän hetkinen translaki on tullut voimaan vuonna 2003, ja ennen tätä Suomessa ei tarjottu minkäänlaista hoitoa tai apua transihmisille. Useat tahot, kuten YK:n kidutuksen vastainen komitea ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu ovat vaatineet pikaista uudistusta nykyiseen lakiin. Suomessa sinnikkäimmin uudistusta ajavat Seta, Amnesty ja Trasek. Tasaarvoisen avioliittolain astuttua voimaan vaatimus naimattomuudesta sukupuolen juridista vaihtamista varten poistui ja tämä onkin ollut ainoa muutos translakiin. Edellytykset sukupuolimerkinnän vaihtamiseksi ovat lääketieteellinen selvitys vastakkaiseen sukupuoleen kuulumisesta, tämän sukupuoliroolin noudattaminen, lisääntymiskyvyttömyys ja täysikäisyys. Kaksi transmiestä lupautuivat kertomaan hieman heidän mielipiteistään Suomen translaista ja kokemuksistaan sukupuoli-identiteetistä. Jarkko* ja Valtteri* ovat molemmat lukion ykkösluokkaisia, jotka toivovat kipeästi translain nopeaa uudistusta. Valtteri on pian 17 vuotta täyttävä, Järvenpään lukiota käyvä transmies. Hän on diagnosoinnin loppuvaiheilla ja toivon mukaan pääsee aloittamaan haluamansa hormonihoidot tulevan kesän aikana. Jarkko on 16-vuotias, eikä ole vielä valmis aloittamaan julkista prosessia transpolin kautta, mutta tähtää tähän tulevaisuudessa. Itseni kieltäminen ei ole enää vaihtoehto, sillä mikään ei tunnu kamalammalta, kuin piilottelu ja muiden ihmisten mielistely Jarkko

11 Mitkä ovat translain ja näin myös sukupuolenkorjausprosessin suurimmat epäkohdat? Jarkko ja Valtteri toivat vahvimmin esiin neljä ongelmaa: pitkällisyyden, mielenterveyden epäilyn, sterilisaation ja pakotuksen tietynlaiseen sukupuolirooliin. Pitkällisyydellä he tarkoittavat esimerkiksi analyysijakson kestoa ja sukupuolimerkinnän vaihdoksen odottamista diagnoosin jälkeen, mikä voi kestää jopa yli vuoden. Tämä aiheuttaa paljon väärinkäsityksiä ja nöyryyttäviä tilanteita passia tai muuta henkilötodistusta käyttäessä. Mielenterveyttä epäillään prosessin aikana jatkuvasti, ja henkilön on todisteltava, että kyseessä olevan oma identiteetti eikä vainoharha tai mielenterveysongelma. Sterilisaatio tai muu syy lisääntymiskyvyttömyyteen on järjetön vaatimus, joka vie oikeuden itsemääräämisestä ja biologisten lasten hankinnasta. Laki myös pakottaa kaikki transihmiset tietynlaiseen laatikkoon, kun hormonihoidot ja sterilisaatio ovat pakollisia ja vaaditaan tietyn sukupuoliroolin täyttämistä. Koen tämän lain hyvin lannistavaksi, tuntuu kuin kaikesta pitäisi taistella. Tämä asia on läsnä elämässä koko ajan, toivon, ettei meidän tarvitsisi puolustaa sitä jatkuvasti. Meidän pitäisi antaa olla olemassa. Jarkko Miten koette lain henkilökohtaisella tasolla? Prosessi vie minulta paljon aikaa ja myös rahaa se hidastaa minua elämässäni. Psykologista analyysia varten pakolliset käynnit tuntuvat turhilta, ja kaikkea mitä sanon voidaan käyttää minua vastaan. On uuvuttavaa stressata, huolehtia ja rampata transpolilla. Valtteri On häikäilemättömän loukkaavaa ja törkeää, että tätä asiaa lähestytään ihmisten näkökulmasta, jotka eivät elä tätä todellisuutta itse. Minun tulevaisuuteni ja identiteettini on lääkärien päätettävissä, eikä ole mitään takuuta siitä, onko näillä ihmisillä halua auttaa minua. Jarkko

12 Kuinka lähtisitte muuttamaan Suomen translakia? Valtterin ja Jarkon mielestä prosessin pituutta tulisi lyhentää huomattavasti, eikä sen pitäisi olla niin monimutkainen ja vaikea kuin se nyt on. Sukupuolimerkinnän vaihtamisen kuuluisi sujua vaivattomasti ja pelkällä ilmoituksella. Myös hoitoja saisi valita täysin vapaasti oman kokemuksen ja tarpeen mukaisesti, ja hoidon lähtökohtana tulisi aina olla ensisijaisesti halu auttaa ja helpottaa oloa, ei epäily. Laki pitäisi säätää täysin uudelleen, ja mukana tulisi olla transihmisiä joilla on oikeaa kokemusta ja tietoa asioista Valtteri Millaisia haasteita olette joutuneet kohtaamaan sukupuoliidentiteettinne vuoksi ja miten läheiset ovat suhtautuneet tietoon? Kun Valtteri vihdoin uskaltautui leikkauttamaan pitkät hiuksensa lyhyiksi, hänen tulleessaan kotiin koki hänen äitinsä syvän järkytyksen. Tämä ei suostunut koskemaan uusiin hiuksiin, ja sanoi ettei voinut enää tunnistaa lastaan. Valtteri kertoo tämän tuntuneen nöyryyttävältä ja lannistavalta, kun oma äiti häpesi häntä.f Jarkon mielestä useat tilanteet, joissa tietämättömät ihmiset sanovat harkitsemattomia asioita ovat ärsyttäviä. Erityisesti jos kyseessä on vaikkapa opettaja, jolla on tiettyä auktoriteettia, ja mahdollisuus vaikuttaa oppilaidensa ajatuksiin. Hän mainitsee esimerkiksi terveystiedon opettajan toteamuksen siitä kuinka miehillä ei ole kuukautisia. Jarkon mielestä myös sukupuolen automaattinen yhdistäminen ulkonäköön ja sukupuolielimiin on turhauttavaa. Valtteri kertoo tilanteista, joissa hänen identiteettiään on lähdetty sivuuttamaan muilla selityksillä. Hän kertoo esimerkiksi Nuovon työntekijästä, joka päätteli Valtterin

13 haluavan olla poika, koska hän pelkää ja vihaa naisia. Tämän hän perusteli sillä, että Valtteria ala-asteella kiusanneet olivat olleet tyttöjä. Myös Valtterin äiti epäili tilanteen johtuvan avioerosta. Molempien vanhemmat myös pyynnöistä huolimatta jatkavat tytöttelyä ja neidittelyä, jonka sekä Valtteri että Jarkko kokevat ahdistavaksi ja välinpitämättömäksi. Vanhemmat eivät myöskään kutsu lapsiaan nimillä, jotka nämä kokisivat omikseen. Mitä Suomen valtio kuitenkin tarjoaa transihmisten hyväksi? Hormonihoitojen mahdollistamiseksi rahallista tukea voidaan hakea Kelalta ja hormonit ovat helposti saatavilla reseptillä apteekista. Transpoliklinikalla käynti on ilmaista, ja osa työntekijöistä on avuliaita ja ammattitaitoisia. Valtio korvaa myös sukupuolenkorjaukseen liittyvät leikkaukset toisin kuin monissa maissa. Näin toimit oikein: Kysy, kuuntele ja kunnioita kukaan muu kuin henkilö itse ei voi päättää mikä on hyväksyttävää tai kohteliasta. Älä missään tilanteessa käytä ilmaisuja transu tai tranny nämä ovat hyvin loukkaavia ja ahdistusta herättäviä termejä. Puhutaan sukupuolenkorjauksesta, ei vaihdoksesta. Transseksuaali on vanha käsite ja viittaa seksuaalisuuteen, suosi aina transsukupuolista. Älä kysele leikkauksista, hormonihoidoista tai housujen sisällöstä mikäli asia ei kuulu sinulle tai henkilö ei halua puhua tästä kanssasi. Älä levitä tietoa toisen transsukupuolisuudesta ilman tämän lupaa. Älä kysy tai käytä syntymänimeä. Harkitse hetki ennen ääneen sanomista.

14 Kohtele transihmistä aivan kuten ketä tahansa muutakin ihmistä. *Nimet muutettu yksityisyyden suojaksi Opetussuunnitelmaan uusia muutoksia Opetushallituksella on kova tarve pysytellä ajan hermoilla muuttuvan yhteiskunnan mukana, ja tämä tarkoittaa muutoksia uuteen opetussuunnitelmaan. Harkinnassa olevat muutokset aiheuttaisivat erityisesti tieteisiin perustuvien oppiaineiden opetuksen kokevan ennennäkemättömiä oikaisuja. Opetushallitus lupailee OPS:iin lisättäväksi esimerkiksi vaihtoehtoiset faktat luonnontieteiden opetukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että oppilaat saavat vapaammat mahdollisuudet ilmaista omaa näkemystään maailmasta. Jos oppilas kokee esimerkiksi vahvaa erimielisyyttä vaikkapa populaation koosta tai historiallisen tapahtuman päivämäärästä, hän voi muokata faktaa itselleen sopivaksi. Tämän perusteella oppilas saa myös esimerkiksi keksiä, siis muotoilla erilaisia tutkimustuloksia tai laskelmia omia perusteluitaan paremmin pohjustaakseen. Opetushallitus on myös katsonut, että perusteet ilmastonmuutoksen todellisuuteen ovat menettäneet pohjansa, ja hallituksen jäsenetkin yhtyvät siihen, että Suomessa voitaisiinkin kaivata pidempiä rantakelejä. Tämän vuoksi ilmastonmuutoskin on näillä näkyvin poistumassa opetuksen piiristä.

15 Keskusteluja käydään myös siitä, pitäisikö opettajien saada laajemmat oikeudet oman näkemyksensä esiin tuomiseen. Ollaan huomattu, että auktoriteetti saa suuremmankin ryhmän hullaantumaan mielettömistä aatteista, ja tätä etua suunnitellaan otettavaksi käyttöön opetuksessakin. Uudistus tarkoittaisi, että mikäli terveystiedon opettaja ei koe koskemattomuutta erityisen merkittävänä oikeutena tai yhteiskuntaopin opettaja on sitä mieltä etteivät köyhät tarvitse terveydenhuoltoa, saisivat opettajat tuoda aatteensa vapaasti esiin. Opetushallitus kertonee syyslukukauden alkupuolella, mikäli muutoksia ollaan ottamassa käytäntöön. Siihen asti jää vain arvailujen varaan, kuinka radikaalisti opetus tulee vielä muuttumaan. Matkani Auschwitziin Kauan puhuttu Puolan matka oli viimein varattu, kuten tavallista vain hieman ennen loman alkua. Olin jo pitkään haaveillut toisen maailmansodan historian täyteisestä Krakovasta, jonka läheisyydessä lojui kaikkien tuntema Auschwitz tahrittujen tekojen luvattu maa. Muistan jo monien vuosien takaa katselleeni yläasteen historian kirjan kuvaa ironisesta portista, ja jo tuolloin ajattelin vielä joskus seisovani sen juurella. Ja seisoinhan minä. Auschwitz on saksalaisten toisen maailman sodan aikaan rakennuttama keskitysleiri, joka sijaitsee Etelä-Puolassa. Nykyään alue toimii museona, mutta aikoinaan leirille vangittiin juutalaisia, homoseksuaaleja, kehitysvammaisia, romaneja, poliittisia vihollisia sekä muita vähemmistöjä.

16 Leiri koostui kolmesta osasta: pääleiristä, tuhoamisleiristä Birkenausta ja työleiristä. Keskitysleirillä kuolemansa saaneita arvellaan kertyneen vuosien mittaan reilu miljoona henkeä, vaikkakin tuhottujen aineistojen takia määrää on hyvin hankalaa arvioida tarkkaan puna-armeija saapui Auschwitziin ja vapautti sen vangit. Siinä minä nyt olin: kävelemässä sen samaisen portin läpi, jonka ali kymmenet tuhannet ihmiset olivat lähteneet aamuisin ja palanneet 12 tunnin työpäivän jälkeen parakkeihinsa. Juurikin sen portin läpi, jonka kautta moni ei enää poistunutkaan. Olin saapunut paikkaan, josta itse pystyin hahmottamaan vain vierekkäiset punertavat tiilitalot ja niiden huutavan historian. Kaikki oli niin puhdasta ja yksinkertaista, ja tuntui lähes mahdottomalta täyttää kiviset kadut sillä kaikella tietämättömyydellä, pelolla ja julmuudella, josta kaikki oppaamme tarinat kertoivat. Kävimme muutaman parakin sisällä, joissa näimme erilaisia huoneita, vaatteita sekä menehtyneiden arvotavaroita. Kymmeniä matkalaukkuja, kasaan puserrettuja silmälaseja, partasuteja, kenkiä ja, mikä vastenmielisintä, kasoittain ihmisten hiuksia. Erään pitkän käytävän seinät oli ripustettu täyteen tauluja leirillä menehtyneistä, ja niihin oli kirjattu nimi, leirille saapumispäivä ja kuolinpäivä. Suurin osa vangeista oli ehtinyt viettää kaksi tai kolme vuotta Auschwitzissa. Olisin halunnut suoda jokaiselle kasvolle katseen, kuin tunnustuksen siitä, että he olivat joskus olleet täällä, muttei ollut mitenkään mahdollista tarjota sitä sadoille silmille.

17 kuvia Auschwitzin vangeista leiriä ympäröi sähköinen piikkilanka-aita

18 pääleirin rakennuksia Mikään ei kuitenkaan vetänyt vertojaan rakennukselle 11, jossa myös ensimmäinen zyklon B-kokeilu otti osansa. Kävellessäni sen kivisiä portaita alas maanalaiseen kellariin en voinut olla miettimättä niitä kaikkia jalkoja, joiden askelissa kuljin kymmeniä vuosia myöhemmin. Ahtaiden käytävien varrella kuljimme useiden erilaisten sellien ohi. Niissä moni oli joutunut rankan kidutuksen kohteeksi tuntien seisonnalla, nälkiinnyttämisellä ja hapen puutteella. Viereinen rakennus numero 10 tunnetaan useiden ihmiskokeiden tapahtumapaikkana. Täällä monet lääkärit harjoittivat sterilisaatioon, amputointiin ja muihin aikoinaan tuntemattomampiin menetelmiin liittyviä käytäntöjä leirin vankeihin. Näitä kahta rakennusta yhdistää muuri ja välissä oleva aukio, jossa teloitettiin suuria väkijoukkoja ampumalla. Kaasukammioon saavuttuani tarvitsin hetken rauhoittuakseni ja pysähdyinkin paikoilleni, kun muu ryhmä jatkoi eteenpäin. Katsoessani yläpuolelleni näin katossa neliön mallisen aukon, josta paistoi valoa. Ajattelin, millaista olisi seisoa aivan yksin kammion keskellä. Ajatus tuntui suorastaan kammottavalta, ja huone tuntui painostavan minua ymmärtämään jotain aivan käsittämätöntä. Silloin minulle valkeni

19 ensimmäisen kerran, etten voisi koskaan oikeastaan selittää itselleni kaikkia näkemiäni asioita. Ettei mikään voisi saada minua näkemään niiden kymmenien tuhansien ihmisten ilmeitä ja elämiä. Yritin toistella itselleni, ettei minun ollut mahdollistakaan kasata näiden ihmisten menneisyyttä omiin arkistoihini, ettei mikään voisi muuttaa sitä, että elin täysin eri todellisuudessa kuin vangit täällä. tunnelmia sateesta Pääleirin jälkeen oli jäljellä vielä varsinainen tuhoamisleiri, Birkenau, joka häämötti kolmisen kilometrin päässä. Olin läpimärkä, sillä sade oli ollut seuranamme koko päivän. Palelin bussin penkillä istuen ja katuen kenkävalintaani, josta vesi oli päässyt läpi jo aikoja sitten. Mutta voisinko minä vaatia, saatikka edes pyytää kuivia kenkiä ja auringonpaistetta katsellessani joukkomurhan suurlavaa, jonka näyttelijöillä ei ollut bussia odottamassa parkkipaikalla. Kävelimme niin kutsutun Kuoleman portin läpi sisään valtavalle Birkenaun alueelle. Tuhoutuneista parakeista jäljelle jääneitä savupiippuja oli nähtävissä silmien kantamattomiin, ja sumuinen ilma loi näystä yhä unenomaisemman. Kävelimme

20 rautatien viertä pitkin, jossa saapuneiden valinnat aikanaan tapahtuivat. Pienellä junanvaunulla oli saatettu kuljettaa jopa sata ihmistä Euroopan eri osista paikan päälle. Jopa päiviä kestäneen matkan aikana ihmisiä ei ollut päästetty vaunuista ulos kertaakaan, joten hapen puute, nestehukka sekä ulosteen määrä saivat jo valmiiksi ahdatusta vaunusta hirveän kokemuksen. Kun ovet lopulta avattiin, putoilivat monet ihmiset heikon kuntonsa takia korkeasta vaunusta suoraan hiekkatielle. Näin monet rikkoivat raajojaan varmistaen valinnan heidän kohdallaan suoraan kaasukammioille, sillä vain työkuntoiset saivat luvan lähteä parakeille. Suurin osa naisista, lapsista ja vanhuksista marssitettiin suoraan päätepysäkille. Kuoleman portti & rautatie

21 vaunu, jolla ihmisiä kuljetettiin Birkenauhun parakeista jäljelle jääneitä savupiippuja Rautatietä seuratessa päätyi kuoleman kriittisimpään paikkaan, nimittäin suurimman krematorion raunioille. Täällä sanotaan yli ihmisen kaasuttamisen tapahtuneen. Kun natsit olivat hylkäämässä Birkenauta, räjäytettiin jälkien peittämiseksi useiden parakkien lisäksi myös krematoriot. Oppaamme mukaan suurinta osaa vartijoistakaan ei päästetty lähelle kyseistä aluetta, sillä siellä olleen kuolleiden ja kauhun määrän näkemisen pelättiin herättävän heissä vastarintaa.

22 räjäytetyn krematorion rauniot Vangeista valittiin myös sonderkommandoja, joiden tehtävänä oli avustaa saksalaisia massamurhan toteuttamisessa. He joutuivat esimerkiksi ohjaamaan muita vankeja kaasukammioihin, kuljettamaan ruumiita ja hävittämään ne. Palkkioksi he saivat pidennetyn elinajan, mutta heidätkin täytyi lopulta hävittää salaisuuksien säilyttämiseksi. Vain muutama sonderkommando selvisi, ja yksi heistä on kirjoittanut tunnetun teoksen Sonderkommando tarinani Auschwitzista. Ennen paluuta parkkipaikalle oppaamme halusi lausua vielä muutaman sanan siitä, kuinka hänen työnsä oli tärkeää, jottei mitään samantapaista tapahtuisi enää koskaan uudelleen. Paluumatkan elin horrosmaisessa tilassa palellen kietoutuneena takkiini. Kaikki kävely, seisoskelu ja informaatio oli täysin väsyttänyt minut niin henkisesti kuin fyysisestikin, joten torkuin koko matkan hotellillemme. En osannut enää ajatella mitään muuta kuin edessä häämöttävää lämmintä suihkua. En näin kuukausienkaan jälkeen löydä oikeita sanoja kuvailemaan Auschwitzia paikkana tai kokemuksena. Ehkä sitä ei voikaan selittää, vaan jokaisen on käveltävä niissä samoissa jalanjäljissä itse kyetäkseen rakentamaan jonkinlaisen merkityksen sille kaikelle.

23 Syksyn horoskoopit Minkälainen loppusyksy sinua odottaa? Haluaisitko neuvoja selvitäksesi ahdistavasta tulevaisuudesta? Nyt sinulla on mahdollisuus selvittää, kenen saman horoskoopin omaavan julkimon tavoin sinun kannattaa tämä syksy viettää. Kurkista myös ystäviesi ennustuksiin, jotta voit varautua heidän arvaamattomaan käytökseensä. VESIMIES Ellen DeGeneres Kaikki pitävät sinusta. Olet hauska, lahjakas ja huomaavainen, ja keskustelutaitosi ovat huippuluokkaa. Sinun syksystäsi tulee varmasti onnistunut ja valoisa, kunhan muistat kysyä oikeita kysymyksiä. Toimi muille taskulamppuna pimeydessä, sillä sehän ei sinulle ole vitsiniekkana minkäänmoinen ongelma. Pidä rakkaasi lähettyvillä, ja keksi hänelle jokin yllätys. Mikäli sitä oikeaa ei ole vielä näköpiirissä, ole valmiusasemissa, sillä hän seisoo aivan nurkan takana odottamassa teidän yllättävää kohtaamistanne. Loistava koulumenestyksesi jatkaa nousukiitoaan, ja kunhan vain muistat pysytellä ajan tasalla, jopa se matematiikankurssi menee kyllä läpi.

24 KALAT Minna Canth Vahvana ja itsetietoisena selviät varmasti läpi harmaan syksyn. Älä anna kenenkään seisoa tielläsi, ja muista tarpeen tullen läksyttää myös laiskaa opettajaasi. Kirjoita sinua kiehuttavasta aiheesta mielipidekirjoitus lehteen, niin saat varmasti uutta puhtia kapinointiin ja järjestelmien hajottamiseen. Sinähän et usko mystiseen toiseen puolikkaaseen, etkä täten sellaista ole etsimässäkään. Itseäsi viihdyttääksesi voit vaikkapa vetää maton kosiskelijoiden jalkojen alta puhumalla hieman politiikkaa. Yhteiskuntaopin tunneilla sinun kuitenkin kannattaa varoa sanojasi, jottei sinun ja opettajasi välille synny enää yhtään lisää kitkaa.

25 OINAS Tyler Oakley Olet kivunnut elämäsi huipulle, ja alas katsoessa lähes huimaa. Pidä positiivinen asenteesi yllä, ja muista kuitenkin, ettei kaikilla mene yhtä hyvin kuin sinulla. Vaakaystäväsi on juuri nyt tuen ja läheisyyden tarpeessa kriisiensä keskellä, joten muista antaa hänelle aikaa. Kaiken työn ja kiireen lomassa rakkauselämäsi on jäänyt huomioimatta. Anna itsellesi yksi ruokaisa lauantaiilta, ja koodaa kiinnostuksenkohteellesi mahdollisuudesta pienelle Netflix and chill-hetkelle. Jos vähennät hieman sitä yöllistä twiittailua ja laitat kalenterisi järjestykseen, saatat jopa muistaa lukea niihin sanakokeisiin.

26 HÄRKÄ Kuningatar Elizabeth Jääräpäisenä ja ahkerana syksysi kuluu mitä todennäköisimmin työntouhussa. Kun muut pyytävät sinua hidastamaan tahtiasi tai lepäämään, sinä vain luotijunan tavoin syöksyt eteenpäin. Ihmiset pitävät sinua hieman mitäänsanomattomana ja ärsyttävänä seurana, joten ehkä sinun kannattaa yrittää solmia uusia ystävyyssuhteita ja näyttää todellinen itsesi. Pitkään jatkunut parisuhteesi alkaa jo hieman puuduttaa sinua, ja nuoren kokeilunhalun liekki riehuu yhä sisälläsi. Nyt sinun täytyy suorittaa pitkäkaavaiset arvioinnit siitä, onko suhteellanne enää mahdollisuuksia jännittää sinua. Ehkä pieni shoppailureissu läheiseen alusvaateliikkeeseen toisi uusia käänteitä elämääsi Koulunkäyntitahtiasi ei voi pysäyttää mikään. Mutta kannattaa pysyä varuillaan, sillä liika lukeminen saattaa sekoittaa tärkeän kokeen tullessa.

27 KAKSOSET Timo Soini Sisukkaana suomalaisena syksyn viima ei tunnu sinusta miltään. Kunhan vain muistat pitää perusarvot kohdallaan ja olet sinulle luontaisesti koko ajan valmiina suoltamaan valheita ja välttelemään kysymyksiä, sujuu kaikki varmasti hyvin! Rakkaus sujuu sinulta kuin itse taikurilta. Ole valmiina arvostelemaan läheisen ystäväsi rakkauselämää ja mottaa kuonoon sitä, joka uskaltaa pistää takaisin. Vaikka tulevan koeviikon kokeissa faktat eivät välttämättä ole ihan kohdillaan, tulee sinun kuitenkin jytkyttää läpäistyjen kurssiesi vuoksi oikein kunnolla! Palkitse itsesi oikealla torin makkarakupilla ja kutsu uskolliset ystäväsi jääkiekkopeliin.

28 RAPU Benedict Cumberbatch Olet suuri lahjakkuus, vaikka muut eivät sitä ehkä vielä huomaisikaan. Harjoittele, kehity ja todista kykysi, niin kukaan ei jää epäilemään taitojasi. Älä jää säälimään itseäsi, vaan marssi läpi syksyn sateiden itseluottamusta taskut täynnä. Rakkaasi on vielä haussa, mutta löytyy varmasti kun hetki on oikea. Toiset saattavat nähdä sinut kummallisena ja säälittävänä, mutta useat vilkuilevat salaperäisen olemuksesi ja erikoisuutesi perään huomaamattasi. Toki kyse saattaa olla myös upeasta takamuksestasi, mutta sehän ei ole missään nimessä huono asia. Avaa silmäsi uusille mahdollisuuksille ja valmistaudu kovaan vientiin. Voit viskata koulukirjasi tässä jaksossa huoneesi nurkkaan, sillä sinulla on paljon muutakin todistettavaa kuin atomikemian osaamisesi.

29 LEIJONA Barack Obama Pian sinun on aika väistyä, kun muut tulevat viemään sinun paikkasi. Eikä nyt puhuta niistä istumajärjestyksistä, vaan vaarassa on sinun asemasi. Pidä ystävistäsi tiukasti kiinni, äläkä anna kenenkään mustamaalata sinua. Pyri päihittämään mahdollinen oranssi kilpailijasi vinkkaamalla muille hänen tyhmyydestään, ja vakuuta osaavasi tehdä sinulle kuuluvat hommat paremmin. Rakkautesi on läiskyvää ja aitoa, ja erityisen varuillasi sinun kuuluu olla, jottet jätä rakastasi ilman huomiota kaiken ympärillä tapahtuvan vuoksi. Ota rakkaastasi tukea ja pyydä häneltä lohtua tulevaisuuden pelkoihisi. Enää hieman aherrusta jäljellä. Älä jätä töitä kesken, vaan keskity niihin entistäkin kovemmin. Lopussa kiitos seisoo.

30 NEITSYT Beyoncé Anna hiustesi hulmuta viileässä tuulessa. Edes syksy ei pysty pysäyttämään sinua, ja voitkin ketkutella itsesi musiikin tahtiin läpi pimentyvien iltojen. Inspiroi muita jaksamaan, ja keksi perheellesi jotain mukavaa yhteistä puuhaa. Mikäli parisuhdestatuksesi ei tyydytä sinua, muuta asiaa. Piristä parisuhdettasi illallisen merkeissä, tai lanteita keikuttelemalla houkuttele haluamasi saalis luoksesi. Yrittäminenhän on kaikkein tärkeintä, joten ei kannata huolestua muutamasta huonosta kurssiarvosanasta. Ja vaikka muut luonnontieteet eivät oikein sujuisi, on ihmisen biologia sinulla hallussa.

31 VAAKA Kim Kardashian Syksy saapuu luoksesi mukanaan epävarmuutta ja pelkoa. Sinusta saattaa tuntua, kuin elämäsi olisi hajoamispisteessä, ja tarvitsetkin itsellesi aikaa kasataksesi ajatuksesi. Vuoraa itsesi peittojen ja läheisten rakkauteen, ja pidä matalaa profiilia. Sinun täytyy kehittää itseluottamuksesi ja varmuutesi takaisin samoille tasoille kuin ennen, mutta se vaatii aikaa. Murheen murtamana rakkauselämäsi ei oikein lähde lentoon, ja jopa yksinäisyys saattaa kohdata sinua. Nyt ei ole kuitenkaan uusien valloituksien aika, sillä sinun on keskityttävä itseesi. Kaikkien ajatusten äärellä koulutehtävät saattavat tuntua raskailta. Toisaalta, joskus saa mennä huonomminkin, eikä sinun tasosi nyt voi entisestä kauheasti laskeakaan.

32 SKORPIONI Pablo Picasso Syksy tuo sinusta esiin yhä vinksahtaneemman hullun. Vaikka kaikki luulivat, ettei sinusta voisi enää kummallisempi tullakaan, asia on kuitenkin toisin. Jatka abstraktia elämäntyyliäsi häpeilemättä, sillä tulevaisuudessa sinut tullaan muistamaan vahvana persoonana sekä hieman seonneena nerona. Pura päättyneestä suhteestasi aiheutunutta vihaa ja turhautumista maalaamalla entisestä heilastasi valtava karikatyyri. Pyydä kuvaamataiteen opettajaasi asettamaan se näyttelyn paraatipaikalle. Kuka saakaan viimeisen naurun? Käytä luovuuttasi hyväksesi tulevassa projektissa, niin nappaat varmuudella parhaat mahdolliset arvosanat haaviisi. Mikäli opettajasi kokee, ettei taideteoksesi vastaa hänen antamaansa tehtävänantoa, voit julistaa hänet taiteen ja itseilmaisun kieltäjäksi.

33 JOUSIMIES Jean Sibelius Syksy pukee sinua synkkyydellään ja kylmyydellään. Päihteidenkäyttösi on valloillaan, ja muut varoittelevat sinua sen suhteen. Haluaisit vain kuitenkin hukuttaa huolesi kirkkaaseen nesteeseen, sillä mikään ei juuri nyt onnistu haluamallasi tavalla. Olet huomannut, että kumppaniasi kosiskellaan toisestakin suunnasta, ja tämä huolestuttaa sinua. Tälle sinun tuttavakilpailijallesi on tehtävä hetimiten selväksi, ettei hänellä ole mitään asiaa toisena sängynlämmittäjänä. Opiskelu ei tällä hetkellä oikein innosta sinua. Inspiraatiosi on hukassa, etkä välttämättä löydä motivaatiota suoriutuaksesi kaikista haasteista. Etsi Spotifysta uusi soittolista ja kuuntele uusia melodioita koulumatkoillasi.

34 KAURIS Cheek Muut eivät ehkä pidä sinusta, mutta se ei syksysi menoa haittaa. Mottonasi toimiva vihaajat vihaa on aivan yhtä tehokas nyt kuin ennenkin, eikä sinulla ole syytä antaa heille huomiota. Kunhan vain jaksat ylläpitää nyrpeää ilmettä ja puolustaa itseäsi kasvattamalla egoasi, tulet varmasti selviämään lähes naarmuitta. Rakkauselämäsi on nyt vaikeassa paikassa. Kiinnostuksenkohteesi ei löydä sinusta luottamusta ja muita tarpeitaan täydentäviä piirteitä. Nyt sinun täytyy vakuuttaa hänelle, että jos olisit hän, kyllä sinäkin olisit itsesi kanssa. Sinun ei tarvitse ahkeroida, sillä muut tekevät sen puolestasi. Sanakokeessa voit lahjoa vierustoverin vilauttamaan paperiaan juuri sopivasti, ja ryhmätyökin sujuu muiden siivellä.

Matkani Auschwitziin. Kävimme muutaman parakin sisällä, joissa näimme erilaisia

Matkani Auschwitziin. Kävimme muutaman parakin sisällä, joissa näimme erilaisia Matkani Auschwitziin Kauan puhuttu Puolan matka oli viimein varattu, kuten tavallista vain hieman ennen loman alkua. Olin jo pitkään haaveillut toisen maailmansodan historian täyteisestä Krakovasta, jonka

Lisätiedot

Syksyn horoskoopit. VESIMIES Ellen DeGeneres

Syksyn horoskoopit. VESIMIES Ellen DeGeneres Syksyn horoskoopit Minkälainen loppusyksy sinua odottaa? Haluaisitko neuvoja selvitäksesi ahdistavasta tulevaisuudesta? Nyt sinulla on mahdollisuus selvittää, kenen saman horoskoopin omaavan julkimon tavoin

Lisätiedot

Syksyn horoskoopit. VESIMIES Ellen DeGeneres

Syksyn horoskoopit. VESIMIES Ellen DeGeneres Syksyn horoskoopit Minkälainen loppusyksy sinua odottaa? Haluaisitko neuvoja selvitäksesi ahdistavasta tulevaisuudesta? Nyt sinulla on mahdollisuus selvittää, kenen saman horoskoopin omaavan julkimon tavoin

Lisätiedot

Pelin alussa olet 16-vuotias transsukupuolinen nuori.

Pelin alussa olet 16-vuotias transsukupuolinen nuori. kuuluu kaikille Intro pelaajalle aloituspisteellä 1 Sukupuolitemppurata simuloi etäisesti matkaa, jonka transsukupuolinen ihminen joutuu tänä päivänä Suomessa läpäisemään saadakseen juridisen sukupuolensa

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Maanantai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Maanantain mietteitä Eilen päästiin viettämään leiriä aamulla lämpimästi (ja kosteasti ja nihkeästi) ja illalla hieman

Lisätiedot

Helsinki Pride 2017 kuvina

Helsinki Pride 2017 kuvina Helsinki Pride 2017 kuvina Helsinki Pride on HeSeta:n vuosittain järjestämä kaikille avoin tapahtuma, joka juhlii sukupuolija seksuaalivähemmistöjä. Osallistuin jälleen ystävieni kanssa tähän värikkääseen

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen nuorisotyössä työpaja 11.11.2014

Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen nuorisotyössä työpaja 11.11.2014 Sukupuolen moninaisuuden huomioiminen nuorisotyössä työpaja 11.11.2014 PAIKALLA ON IHMISIÄ JOIDEN SUKUPUOLEN VOISI JOKU PÄÄTELLÄ PAIKALLA ON IHMISIÄ JOIDEN SUKUPUOLEN VOISI JOKU PÄÄTELLÄ Nimistä Ulkonäöstä

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

Sinä olet kuin Miina, koska...

Sinä olet kuin Miina, koska... Sinä olet kuin Miina, koska... Autat ihmisiä. Teet parhaasi. Toimit rohkeasti. Kannat vastuuta. Puolustat heikompia. Tarkkailet maailmaa. Opettelet uusia asioita. Ryhdyt työhön reippaasti. Teet jotain

Lisätiedot

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Meidän koulu -kysely Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppi...6

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Meidän koulu.»isojoen koulukolmio«milja Forsman

Meidän koulu.»isojoen koulukolmio«milja Forsman Meidän koulu»isojoen koulukolmio«milja Forsman 31.5.2016 Sisällysluettelo Meidän koulu...1 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli?...4 2.2 Luokka?...4 2.3 Silmien väri?...5 2.4 Koulumatkan pituus?...5

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

sukupuoli a) poika b) tyttö c) muu d) en halua vastata luokka a) 7 b) 8 c) 9 B Viihtyvyys, turvallisuus ja koulun toimintakulttuuri

sukupuoli a) poika b) tyttö c) muu d) en halua vastata luokka a) 7 b) 8 c) 9 B Viihtyvyys, turvallisuus ja koulun toimintakulttuuri Tasa-arvokysely Tasa-arvotyö on taitolaji - Opas sukupuolen tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2015:5. www.oph.fi/julkaisut/2015/tasa_arvotyo_on_taitolaji Kyselyn

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA

CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA A Lasten elämänlaatua koskeva kysely (CP QOL-Child) Kyselylomake lapsille (9-12 vuotta) Haluaisimme esittää sinulle muutamia kysymyksiä elämästäsi, kuten perheestäsi, kavereistasi, terveydestäsi ja koulustasi.

Lisätiedot

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Vaikuttava elintapaohjaus Neuvokas perhe työvälineillä 1/2 Tutkimusnäytön mukaan vaikuttavan elintapaohjuksen elementtejä

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA

PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA PERHEINTERVENTIOIDEN SOVELTAMINEN LASTEN JA NUORTEN VASTAANOTOLLA Mielenterveyskeskus Lasten ja nuorten vastaanotto 0-20 v. lasten ja nuorten tunne-el elämään, käyttäytymiseen ytymiseen ja kehitykseen

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Tiistai. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Tiistai Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Hiphei kaikki ihanat leiriläiset! Eilen saatiin leiri avattua leiri komeasti leiripäällikkö Marko Pousin ja kunnallisneuvos

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

OLEN HYVÄ NÄIN! Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston. Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön koordinaattori

OLEN HYVÄ NÄIN! Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston. Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön koordinaattori OLEN HYVÄ NÄIN! NUORTEN TARINOITA ETSIVÄSTÄ NUORISOTYÖSTÄ JA TYÖPAJOILTA Niina Veko, Valtti-työpajan toiminnanjohtaja ja Satakunnan ALUverkoston koordinaattori Katja Uustalo, Satakunnan etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Pohdittavaa harjoituksenvetäjälle: Jotta harjoituksen tekeminen olisi mahdollista, vetäjän on oltava avoin ja osoitettava nuorille, että kaikkien

Pohdittavaa harjoituksenvetäjälle: Jotta harjoituksen tekeminen olisi mahdollista, vetäjän on oltava avoin ja osoitettava nuorille, että kaikkien Mitä seksi on? Tavoite: Harjoituksen tavoitteena on laajentaa näkemystä siitä, mitä seksi on. Monille seksi on yhtä kuin vaginaalinen yhdyntä/emätinseksi. Reilu seksi projektissa seksillä tarkoitetaan

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti 2012-2016 Teksti ja kansainvälisten seksuaalioikeuksien (World Association for Sexual Health, WAS 2014)

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin

Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Uhrin auttamisen lähtökohtana on aina empaattinen ja asiallinen kohtaaminen. Kuuntele ja usko siihen, mitä uhri kertoo. On

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

Oranssi uhka ja muita muistoja lukuvuodelta

Oranssi uhka ja muita muistoja lukuvuodelta Oranssi uhka ja muita muistoja lukuvuodelta 2016-2017 Lukion aikana nuoren oletetaan kasvavan päätöksiä rohkeasti tekeväksi, sivistyneeksi nuoren aikuisen aluksi. Nuoruusiän päätöksistä merkittävän suuri

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7

Lisätiedot

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet

Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet Riikka Taavetti facebook.com/hyvinvoivasateenkaarinuori Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimus - 2013: kyselytutkimus ja raportti - yli 2500 vastaajaa, yli

Lisätiedot

Kiusaamisväkivaltakysely

Kiusaamisväkivaltakysely Kiusaamisväkivaltakysely Mielenterveys- ja päihdepalvelut Nimi: Ikä: Koulu ja luokka-aste: Päiväkoti, esikoulu ja ala-aste Osa 1: Ikävuodet 4-12 vuotta 1. Koitko fyysistä kiusaamista mm. lyömistä, potkimista,

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

HLBT Queer Heteronormatiivisuus

HLBT Queer Heteronormatiivisuus Puolison kuolema queernäkökulmasta tarkasteltuna Varpu Alasuutari YTM, Tohtorikoulutettava Sukupuolentutkimus Turun yliopisto varpu.alasuutari@utu.fi Esityksen rakenne 1. Määritelmät 2. Väitöstutkimus:

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Hyvät vanhemmat!

Hyvät vanhemmat! Hyvät vanhemmat! Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä iloa että huolenaiheita. Olisi hienoa jos näiden lomakkeiden avulla pääsette keskustellen syventämään ajatuksianne ja tuntemuksianne tämän touhukkaan

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso

Lisätiedot

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria.

1. Lapsen oikeuksien julistus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Lapsen oikeuksien julistuksessa lapsiksi kutsutaan sekä lapsia että nuoria. Lapsen oikeuksien julistus Barnkonventionen på finska för barn och ungdomar YK:n lapsen oikeuksien julistus annettiin vuonna 1989. Lapsen oikeuksien julistuksessa luetellaan oikeudet, jotka jokaisella

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot