VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 25

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 25"

Transkriptio

1 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto AIKA klo PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS MUUTOS VUODEN 2017 TALOUSARVIOON / LIIKUNNALLISEN 26 ELÄMÄNTAVAN KEHITTÄMISAVUSTUKSEN OMARAHOITUSOSUUS 15 MUUTOS VUODEN 2017 TALOUSARVIOON / KIRJASTOTOIMEN 28 LISÄRESURSSI 16 MÄÄRÄRAHAN MUUTOS / INVESTOINNIT HALLINTOSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN 34 JA KIERTÄVÄN ERITYISLASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN LAKKAUTTAMINEN 19 VARHAISKASVATUSJOHTAJAN VIRAN PERUSTAMINEN JA VARHAIS- 35 KASVATUKSEN JOHTAJAN VIRAN LAKKAUTTAMINEN 20 LUOKANOPETTAJAN VIRAN MUUTTAMINEN TUNTIOPETTAJAN 36 TEHTÄVÄKSI 21 RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ 37 MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT / TAKSAN TARKISTUS 22 VUODEN 2016 AIKANA JÄTETYT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOITTEET VESILAHDEN KUNNAN KOTOUTTAMISOHJELMA LEMPÄÄLÄN JA VESILAHDEN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN VESI- 43 HUOLLOSSA JA MAHDOLLISEN KUNNALLISEN VESIHUOLTOYHTIÖN PERUSTAMINEN 25 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YHTEISTOIMINTA-ALUETTA KOSKEVAN 47 SOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN 26 JOUKKOLIIKENNESOPIMUS, UUSIMINEN ILMOITUSASIAT 51 Mervi Lumia Kunnanvaltuuston puheenjohtaja

2 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto OSALLISTUJAT LÄSNÄ Alakoski Virpi Jäsen Ala-Orvola Markku Jäsen Allén Mika Jäsen Arvela Ari Jäsen Bergius Panu Varajäsen Halme Esko Jäsen Hanhela Rauno Jäsen Kesola Anneli Jäsen Kurki Leena Jäsen Lehtimäki Armi Jäsen Lepola Minna-Liisa Varajäsen Lounasranta Marko Jäsen Lumia Mervi Puheenjohtaja Marttila Raija Jäsen Mäkinen Veikko Jäsen Paavilainen Anna Jäsen Pennanen Eija Jäsen Penttilä Harri 1. Varapuheenjohtaja Perämaa Ari 2. Varapuheenjohtaja Tapanainen Harri Jäsen Uusi-Erkkilä Pertti Jäsen Uusi-Rasi Antti Jäsen Vehmassalmi Silja Jäsen POISSA Eskola Aapeli Jäsen Heino Tolonen Tarja Jäsen Koivisto Martti Jäsen Mäkinen Airi Jäsen Viitanen Sami Jäsen MUUT Paloniemi Erkki Kunnanjohtaja Hutko Minna Hallintojohtaja Kivinen Tiina Sivistysjohtaja Korhonen Ismo Kehitysjohtaja ALLEKIRJOITUKSET Mervi Lumia Puheenjohtaja Minna Hutko Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Raija Marttila Veikko Mäkinen PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Minna Hutko Hallintojohtaja

3 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KVAL 12 Valtuuston kokouksen laillisuus edellyttää, että valtuusto on kutsuttu koolle kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen edellyttämällä tavalla. Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on läsnä. Tällä kertaa valtuuston kokouskutsu on julkipantu kunnan ilmoitustaululle Esityslista ja kokouskutsu on lähetetty kutsuna valtuutetuille, kunnanjohtajalle ja hallintojohtajalle. Esityslista on lähetetty tiedoksi kunnanviraston johtoryhmälle, kaikkien valtuustoryhmien ensimmäiselle varavaltuutetulle, arkistoon ja tiedotusvälineille. Lisäksi lyhennetty kokouskutsu ilman asialuetteloa on valtuuston päätöksen mukaisesti julkaistu Lempäälän-Vesilahden Sanomissa. Paikalla olevien valtuutettujen lukumäärä selviää kokouksen alussa toimitettavassa nimenhuudossa. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS KVAL 13 Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Pertti Uusi-Erkkilän ehdotuksesta pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Raija Marttila ja Veikko Mäkinen.

5 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Hyvinvointilautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto MUUTOS VUODEN 2017 TALOUSARVIOON / LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN KEHITTÄ- MISAVUSTUKSEN OMARAHOITUSOSUUS HYltk 20 Liikunta- ja nuorisosihteeri Sari Juuti: Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto on myöntänyt liikuntatoimelle liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustusta 7000 hankkeeseen Tehdään muutos Yhdessä. Liikunnallisen elämäntavan paikallisilla kehittämisavustuksilla tuetaan eri ikä- ja väestöryhmiin kohdentuvia terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan paikallisia kehittämishankkeita, joiden avulla lisätään suomalaisen väestön liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista osaksi arkea. Päätavoite on Lisätä suomalaisen väestön liikuntaa koko elämänkulussa, erityisesti vähän liikkuvien ihmisten keskuudessa. Hanke on kolmevuotinen ( ). Saatu avustussumma kohdistuu ensimmäisen toimintavuoden menoihin. Avustus kattaa 50 % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Hankkeen omarahoituksen tulee olla noin puolet hankkeen kokonaiskustannuksista. Omarahoitus ei voi olla laskennallista, esimerkiksi kunnan omien tilojen laskennallisia vuokria, vyörytyseriä tai talkootyötä, kun siihen ei liity kirjanpitoon kirjattavaa tuloa eikä menoa. Omarahoitus tulee pystyä osoittamaan tiliselvityksen yhteydessä. Avustushakemuksessa Vesilahden kunta on sitoutunut vuoden 2017 omarahoitusosuuden kustannuksiin niin, että mikäli hankeraha myönnetään, osoitetaan omarahoitusosuus lisätalousarviossa. Liite n:o 1/ 20: Tehdään muutos yhdessä - toimintasuunnitelma Liite n:o 2/ 20: Avustuspäätös Sivistysjohtaja: Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liikuntatoimen muutosesityksen kuluvan vuoden toimintamenoihin siten, että liikunnallisen elämäntavan kehittämishankkeelle lisätään omarahoitusosuus 7000 euroa. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KHAL 75/ Kunnanhallitus - merkitsee tiedokseen hyvinvointilautakunnan päätöksen ja

6 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Hyvinvointilautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se varaa kuluvan vuoden muutostalousarvioon :n lisämäärärahan liikunnallisen elämäntavan kehittämishankkeen omarahoitusosuutta varten. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 14/ Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se varaa kuluvan vuoden muutostalousarvioon :n lisämäärärahan liikunnallisen elämäntavan kehittämishankkeen omarahoitusosuutta varten. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - liikunta- ja nuorisosihteeri - talouspäällikkö

7 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Hyvinvointilautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto MUUTOS VUODEN 2017 TALOUSARVIOON / KIRJASTOTOIMEN LISÄRESURSSI HYltk 21 Sivistysjohtaja Tiina Kivinen: Vesilahden kirjastossa työskentelee kolme kirjastovirkailijaa. Kirjastonjohtajan eläköityessä henkilömäärä väheni yhdellä. Henkilöstömitoitus on niukka. Muun muassa lauantaiaukiolosta on jouduttu luopumaan. Lomien takia kesäaikana kirjaston toiminnan järjestäminen on erityisen haastavaa. Nykyisellä henkilömäärällä vain yksi työntekijä voi olla kerrallaan lomalla, eikä päällekkäisyyttä voi tulla. Lomien aikana töiden rästiintyminen on väistämätöntä. Kirjastossa tehdään aamu- ja iltavuoroa, jolloin muun muassa hyllyttäminen esimerkiksi lastenosastolla on täysin mahdotonta yksin työskennellessä. Niukan henkilöstömitoituksen takia kirjaston toiminta on helposti haavoittuva. Mahdollisessa sairastapauksessa henkilökuntaa ei ole riittävästi kirjaston auki pitämiseksi. Lisäksi uuteen kirjastoon siirtyminen teettää tänä vuonna runsaasti lisätyötä. Kirjaston kokoelma tulee käydä läpi ja tehdä huomattava määrä poistoja ennen muuttoa uuteen kirjastoon. Kirjaston niteet täytyy myös RFID-tarroittaa. Nämä valmistelut täytyy aloittaa hyvissä ajoin ennen muuttoa. Uuteen kirjastoon siirtyminen edellyttää myös henkilökunnan kouluttautumista tavallista enemmän. Edellä selostetuilla perusteilla kirjasto tarvitsee avukseen henkilön, joka pystyy joustamaan työajoissa ja tekemään myös iltavuoroja. Arvioitu lisäresurssin tarve vuoden 2017 aikana on neljä kuukautta. Palkkakustannusarvio tälle ajalle on noin Sivistysjohtaja: Hyvinvointilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi kirjastotoimen muutosesityksen kuluvan vuoden toimintamenoihin siten, että palkkakustannuksiin varataan :n lisämääräraha. KHAL 76/ ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus - merkitsee tiedokseen hyvinvointilautakunnan päätöksen ja - ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se varaa kuluvan vuoden muutostalousarvioon :n lisämäärärahan kirjastotoimen palkkakustannuksiin. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

8 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Hyvinvointilautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KVAL 15/ Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se varaa kuluvan vuoden muutostalousarvioon :n lisämäärärahan kirjastotoimen palkkakustannuksiin. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - sivistysjohtaja - talouspäällikkö

9 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tekninen jaosto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto MÄÄRÄRAHAN MUUTOS / INVESTOINNIT TEKNINEN JAOSTO / 18 Urhon- ja Mikonkujan sekä Huhtatien kunnallistekniikan rakentamisesta pyydettiin tarjoukset Hilmassa helmikuun alussa. Tarjousten valintakriteerinä oli halvin hinta. Tarjousaika päättyi ja tarjouksia tuli viisi kappaletta. Liitteessä 1, Avauspöytäkirja on esitetty tarjoajat sekä kokonaishinnat. Huhtatien rakentamiselle ei ole tälle vuodelle kohdistettua investointivarausta. Kehitysjohtaja 1. Tekninen jaosto päättää valita urakoitsijaksi Tammermaan Kuljetus Oy:n, jolla oli kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Lisäksi tekninen jaosto antaa kehitysjohtajalle valtuudet allekirjoittaa urakkasopimus. 2. Tekninen jaosto esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle lisätalousarvioon. 1. Tekninen jaosto esittää kunnanhallitukselle, että Jyrkkätien investointirahasta siirrettäisiin tämän investoinnin rahoittamiseen. Tällä rahoitettaisiin myös ulkopuolisen valvojan kustannukset. 2. Tekninen jaosto päätti hyväksyä yksimielisesti Tammermaan Kuljetus Oy:n urakoitsijaksi ja antoi valtuudet kehitysjohtajalle allekirjoittaa urakkasopimus sitten kun kunnanhallitus on hyväksynyt kohdan 1. mukaisen määrärahan siirron. 3. Tekninen jaosto valitsi urakalle ulkopuoliseksi valvojaksi Hs-Tec Oy:n. KHAL 98/ Jyrkkätien infraan on varattu kuluvan vuoden talousarvion investointiosassa Jäljellä jäävällä määrärahalla on mahdollisuus aloittaa Jyrkkätien alueen kunnallistekniikan rakentaminen mikäli rakentamisen edellyttämät muut reunaehdot ovat kunnossa. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle teknisen jaoston esityksen mukaisesti, että Jyrkkätien investointirahasta siirretään Urhon- ja Mikonkujan sekä Huhtatien kunnallistekniikan rakentamiseen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

10 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tekninen jaosto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KVAL 16/ Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että Jyrkkätien investointirahasta siirretään Urhon- ja Mikonkujan sekä Huhtatien kunnallistekniikan rakentamiseen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - kehitysjohtaja - talouspäällikkö

11 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto HALLINTOSÄÄNNÖN MUUTTAMINEN ALKAEN KHAL 79 Uusi kuntalaki (410/ 2015) on tullut voimaan , mutta suurelta osin lakia sovelletaan vasta lukien uuden valtuustokauden alkaessa. Uusi kuntalaki velvoittaa kokoamaan kunnan johtosäännöt yhteen, yhdeksi hallintosäännöksi. Vesilahden kunnan hallintosääntöehdotuksessa valtuuston toimivaltaan vaikuttavat määräykset on pidetty pääsääntöisesti ennallaan. Poikkeuksena tähän on muun muassa kunnanjohtajan kelpoisuusvaatimusten määrittely, joka on siirretty kunnanhallitukselta valtuustolle. Suuri osa muutoksista on vanhan hallintosäännön määräysten täsmennyksiä ja tarkennuksia. Hallintosääntöön on otettu myös kokonaan uusia määräyksiä kuntalain muutosten vuoksi. Uudet määräykset koskevat muun muassa valmisteltavana olevien asioiden tiedottamista, sähköistä kokousta, asiakirjahallintoa, palveluseteliä, sidonnaisuusilmoituksia sekä nuorisovaltuuston ja vanhus- ja vammaisneuvoston asettamista. Sähköistä kokousta ja palveluseteliä koskevien määräysten avulla Vesilahden kunta varautuu tulevaisuuden muutoksiin. Sähköisessä ympäristössä pidettävää sähköistä kokousta ei lähitulevaisuudessa oteta kunnassa käyttöön, mutta hallintosäännön määräykset mahdollistavat käytäntöjen joustavan muuttamisen. Palvelusetelin suhteen tilanne on samankaltainen. Hallintosääntö jakautuu viiteen osaan ja 16 lukuun. Liitteessä n:o 1/ 79 on listattuna keskeisimmät muutokset. Uusi hallintosääntö on liitteenä n:o 2/ 79. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä n:o 2/ 79 olevan hallintosäännön voimaan tulevaksi ja samalla kumoaa / 85 valtuuston hyväksymän hallintosäännön, / 84 valtuuston hyväksymän kunnanvaltuuston työjärjestyksen, / 59 valtuuston hyväksymän kunnanhallituksen johtosäännön, / 53 valtuuston hyväksymän sivistystoimen johtosäännön, / 45 valtuuston hyväksymän teknisen toimen johtosäännön, / 212 valtuuston hyväksymän tarkastussäännön sekä / 74 valtuuston hyväksymän luottamustoimipalkkiosäännön. Teknisen jaoston kokouksessa hallintosääntöön esitettiin muutoksia. Nämä muutokset huomioidaan siten, että hallintosääntö tuodaan uudestaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi kokouksessa.

12 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KHAL 95/ Liitteet: - Liite n:o 1/ 95 keskeisimmät muutokset - Liite n:o 2/ 95 uusi hallintosääntö Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä n:o 2/ 95 olevan hallintosäännön voimaan tulevaksi ja samalla kumoaa / 85 valtuuston hyväksymän hallintosäännön, / 84 valtuuston hyväksymän kunnanvaltuuston työjärjestyksen, / 59 valtuuston hyväksymän kunnanhallituksen johtosäännön, / 53 valtuuston hyväksymän sivistystoimen johtosäännön, / 45 valtuuston hyväksymän teknisen toimen johtosäännön, / 212 valtuuston hyväksymän tarkastussäännön sekä / 74 valtuuston hyväksymän luottamustoimipalkkiosäännön. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 17/ Liitteet: - liite n:o 1/ 17 keskeisimmät muutokset - liite n:o 2/ 17 uusi hallintosääntö Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se hyväksyy liitteenä n:o 2/ 17 olevan hallintosäännön voimaan tulevaksi ja samalla kumoaa / 85 valtuuston hyväksymän hallintosäännön, / 84 valtuuston hyväksymän kunnanvaltuuston työjärjestyksen, / 59 valtuuston hyväksymän kunnanhallituksen johtosäännön, / 53 valtuuston hyväksymän sivistystoimen johtosäännön, / 45 valtuuston hyväksymän teknisen toimen johtosäännön, / 212 valtuuston hyväksymän tarkastussäännön sekä / 74 valtuuston hyväksymän luottamustoimipalkkiosäännön. Tiedoksi ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - hallintokunnat - intra

13 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJAN TOIMEN PERUSTAMINEN JA KIERTÄVÄN ERITYISLASTENTARHANOPETTAJAN TOIMEN LAKKAUTTAMINEN KHAL 77 Kiertävän erityislastentarhanopettajan nimikkeitä on Tampereen seudulla muutettu varhaiskasvatuksen erityisopettajiksi (Veo), joka on myös koulutusnimike. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se perustaa Vesilahden kuntaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen alkaen ja samalla lakkauttaa kiertävän erityislastentarhanopettajan toimen. Toimen tehtäväkohtainen palkka pysyy ennallaan, ts. nimikkeen muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 18/ Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se perustaa Vesilahden kuntaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen alkaen ja samalla lakkauttaa kiertävän erityislastentarhanopettajan toimen. Toimen tehtäväkohtainen palkka pysyy ennallaan, ts. nimikkeen muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - varhaiskasvatuksen johtaja - palkkasihteeri

14 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto VARHAISKASVATUSJOHTAJAN VIRAN PERUSTAMINEN JA VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJAN VIRAN LAKKAUTTAMINEN KHAL 78 Varhaiskasvatuksen johtajan virkanimike on tarkoituksenmukaista muuttaa varhaiskasvatusjohtajaksi, joka on yleisimmin käytetty nimike ao. tehtävästä. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se perustaa Vesilahden kuntaan varhaiskasvatusjohtajan viran alkaen ja samalla lakkauttaa varhaiskasvatuksen johtajan viran. Viran tehtäväkohtainen palkka pysyy ennallaan, ts. nimikkeen muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 19/ Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se perustaa Vesilahden kuntaan varhaiskasvatusjohtajan viran alkaen ja samalla lakkauttaa varhaiskasvatuksen johtajan viran. Viran tehtäväkohtainen palkka pysyy ennallaan, ts. nimikkeen muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - varhaiskasvatuksen johtaja - palkkasihteeri

15 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto LUOKANOPETTAJAN VIRAN MUUTTAMINEN TUNTIOPETTAJAN TEHTÄVÄKSI KHAL 102 Sivistysjohtaja esittää perusopetuksen luokanopettajan viran muuttamista päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteiseksi tehtäväksi ja hakee samalla täyttölupaa kunnanhallitukselta ko. tehtävän vakituista täyttämistä varten alkaen. Luokanopettajan virka, jonka sijoituspaikkana tällä hetkellä on Narvan koulu, on ollut täytettynä määräaikaisesti lukuvuonna varsinaisen viranhaltijan virkavapaan ja irtisanoutumisen ajankohdan vuoksi. Luokanopettajan tarve on olemassa lähivuosina, mutta kunnan oppilasmäärän pienentyessä virkaan opettajakohtaisesti vaadittava opetustuntimäärä (24 h/vko) ei välttämättä täyty jatkossa. Tehtävä olisi kuitenkin päätoiminen (vähintään 16 h/vko). Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että perusopetuksen luokanopettajan virka muutetaan päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteiseksi tehtäväksi yllä selostetun mukaisesti alkaen. Kunnanhallitus myöntää täyttöluvan tehtävään sillä edellytyksellä, että kunnanvaltuusto päättää virkanimikkeen muutoksesta. Lisäksi kunnanhallitus myöntää täyttöluvan Ylämäen koulun esiluokanopettajan hoitovapaan sijaisuuteen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 20/ Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että perusopetuksen luokanopettajan virka muutetaan päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteiseksi tehtäväksi yllä selostetun mukaisesti alkaen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - sivistysjohtaja - palkkasihteeri

16 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Rakennus- ja ympäristölautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRAN- OMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT / TAKSAN TARKISTUS RAK. JA YMP. LTK 18 Voimassa olevat rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteet on Vesilahden kunnanvaltuusto hyväksynyt ja ne ovat tulleet voimaan Tavoitteena on ollut, että suunnitelmavuosien aikana päästään rakennusvalvonnan osalta siihen, että rakennusvalvontamaksuilla katetaan kulut. Talouden tervehdyttämisohjelmassa on asetettu säästötavoitteita myös vuodelle 2017 rakennusvalvonnan osalta ja taksan korottaminen on ainoa keino tervehdyttää taloutta. Tavoitteena on yhdenmukaistaa edelleen maksuperusteita lähemmäksi ympäristökuntien taksoja sekä asettaa luvanhakijat lupamaksujen osalta tasavertaiseen asemaan. Maankäyttö- ja rakennuslain 145 :ssä lupa- ja valvontamaksusta todetaan seuraavaa; - on suositus että, rakennusvalvonnan toimintamenot katetaan kokonaan rakentajilta perittävillä maksuilla - maksujen tarkastamista ja muuttamista joka vuosi suositellaan - rakennusvalvontataksan yleiset perusteet tulee päättää valtuustossa - maksujen tasosta (euromäärät) päättäminen voidaan siirtää kunnanhallitukselle tai lautakunnalle Liitteenä (liite n:o 1/ 18 ) on esitys rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavien maksujen tarkistamisesta. Maksuperusteiden sisältö ja perusteet ovat tarkistusehdotuksessa samanlaiset kuin voimassa olevissa maksuperusteissa. Tämä korotus on tarpeen jotta valtakunnan tavoite rakennusvalvonnan itsekannattavuudesta toteutuu. Maksuperusteiden korottaminen on tarpeen myös rakennusvalvonnan sähköisen asioinnin Lupapiste.fi:n käyttöönoton takia, jotta maksuilla voidaan kattaa sähköisestä asiointipalvelusta aiheutuvat toimenpidekohtaiset kulut. Rakennustarkastaja Lautakunta tutustuu liitteenä olevaan viranomaistehtävien maksuperusteehdotukseen. Lautakunta esittää Kunnanhallitukselle ja edelleen Kunnanvaltuustolle, että liitteenä oleva viranomaistehtävien maksuperusteehdotus hyväksyttäisiin ja saatettaisiin voimaan mahdollisimman pian. KHAL 81/ ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite n:o 1/ 81 Viranomaistehtävien maksuperuste-ehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä n:o 1/ 81 olevan viranomaistehtävien maksuperuste-ehdotuksen ja se saatetaan voimaan mahdollisimman pian. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

17 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Rakennus- ja ympäristölautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto KVAL 21/ Liite n:o 1/ 21 Viranomaistehtävien maksuperuste-ehdotus Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se hyväksyy liitteenä n:o 1/ 21 olevan viranomaistehtävien maksuperuste-ehdotuksen ja se saatetaan voimaan mahdollisimman pian. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - rakennus- ja ympäristölautakunta

18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 AIKANA JÄTETYT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOITTEET KHAL 103 Valtuustoaloitteet: Valtuuston työjärjestyksen 5 :ssä todetaan valtuutettujen aloitteista seuraavaa: Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava. Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. VUODEN 2016 AIKANA JÄTETYT VALTUUSTO- JA KUNTALAISALOIT- TEET Vuonna 2016 ei jätetty valtuustoaloitteita. Vuonna 2016 jätettiin seuraavat kuntalaisaloitteet: 1) Vesilahden vanhus- ja vammaisneuvoston aloite laboratorionäytteenottopisteestä Narvaan, liitteenä n:o 1/ 103. Ylilääkäri Liisa Länsipuro, Pirkkalan kunta: Koska Narvan terveysasema on lakkautettu ongelmaksi muodostuisivat laboratorion tarvitsemat tilat potilasturvallisuuden (potilaan pyörtyminen, tms. - kuka hoitaa) ja henkilöstön turvallisuuden (potilaiden uhkaava käyttäytyminen tms.) vuoksi samassa tilassa pitäisi olla myös varsinaista hoitohenkilökuntaa, näytteenottaja ei voi työskennellä yksin. Tämä ei Narvassa enää toteudu. Jos tämä asia pystyttäisiin jollakin tavalla järjestämään: Kunnan kokonaisnäytemäärän vaihtelu suhteellisen suurta, siksi kahteen pisteeseen jako helposti lisää hukkaa, kuitenkaan aikaisemmin Narvassa otettua näytemäärää ei yhtenä päivänä pysty hoitamaan, jos siellä jälleen olisi 2 pv, Kirkonkylän näytteenottopistekin tulisi laskea aiempaan 2 pvään, nykyinen 3 pv sopiva tarpeeseen nähden. Fimlabin arvion mukaan laskutus näytteenottopisteen perustamisesta Vesilahden kunnalle olisi noin euroa (laite- ja kalustehankinnat), vuosikulut pisteen ylläpidosta olisivat noin euro ja sama Kirkonkylän pisteessä, siis yhteensä vs nykyisin euron luokkaa.

19 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ) Vesilahden vanhus- ja vammaisneuvoston aloite palvelubussista Pirkkalan terveyskeskukseen asioiville, liitteenä n:o 2/ 103. Vesilahden kunnanhallitus päätti / 84, että Vesilahden kunta järjestää palvelubussin Pirkkalan terveyskeskukseen asioiville kerran viikossa kokeiluluonteisesti puolen vuoden ajan. Palvelubussikokeilu alkaa syyskuun 2017 alusta. 3) Palhon Maamiesseuran aloite Palho-Vakkala maantien parantamisesta, liitteenä n:o 3/ 103. Vesilahden tekninen jaosto päätti / 5 käynnistää tienoikaisun suunnitteluprosessin kustannuslaskelmineen maanomistajan luvalla, jonka jälkeen arvioidaan toteutus erikseen. Vesilahden tekninen jaosto päätti / 20 esittää kunnanhallitukselle, että Vesilahden kunta osallistuu tien asfaltointikustannuksiin ja että rahoitus toteutetaan investointirahoituksesta kohdasta Muut / kunnallistekniikka. Kunnanhallitus antaa kunnanvaltuustolle tiedoksi edellä selostetut kuntalaisaloitteet ja niiden käsittelyn tilanteen. Lisäksi on tullut kannanotto / ehdotus Ristiveräjän kiinteistön käytöstä Vesilahden eläkeläisjärjestöiltä, liitteenä n:o 4/ 103. Ristiveräjän käyttöä on taustoitettu ja erilaisia valmisteluja on tehty ja tehdään. Muutaman yrittäjän kanssa on käyty keskusteluja / neuvotteluja Ristiveräjän myymisestä / vuokraamisesta. Tekninen jaosto on selvittänyt myös kiinteistön myyntiä, vrt. valtuuston hyväksymä talouden tasapainottamisohjelma. Näissä selvittelyissä on ollut mukana myös Narvan torin turvaaminen ja lähitulevaisuudessa järjestetään ao. tahoille keskustelu- ja infotilaisuus pysyvän ratkaisun saamiseksi Narvan torin suhteen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 22/ Liitteet: - liite n:o 1/ 22 Vesilahden vanhus- ja vammaisneuvoston aloite laboratorio-näytteenottopisteestä Narvaan - liite n:o 2/ 22 Vesilahden vanhus- ja vammaisneuvoston aloite palvelubussista Pirkkalan terveyskeskukseen asioiville - liite n:o 3/ 22 Palhon Maamiesseuran aloite Palho-Vakkala maantien parantamisesta - liite n:o 4/ 22 Vesilahden eläkeläisjärjestöjen kannanotto / ehdotus Ristiveräjän kiinteistön käytöstä

20 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi edellä selostetut kuntalaisaloitteet ja niiden käsittelyn tilanteen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - aloitteiden tekijät

21 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto VESILAHDEN KUNNAN KOTOUTTAMISOHJELMA KHAL 105 Vesilahden kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan / 285 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Vesilahden kunnan välisen sopimusluonnoksen kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Sopimus allekirjoitettiin vuonna 2016 ja sopimuksen mukaan kunta on varautunut vastaanottamaan kymmenen oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa vuosittain. Vastaanottoon kuuluu mm. asumisen, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetus- ja kulttuuripalveluiden järjestäminen. Vesilahden kunnan kotouttamisohjelmaa on valmisteltu yhdessä eri hallintokuntien kanssa. Yhteistyötä on tehty myös Pirkkalan kunnan kanssa. Kotouttamisohjelma on tarkoitettu konkreettiseksi työvälineeksi kaikille Vesilahdessa maahanmuuttajien kanssa työskenteleville Vesilahdessa järjestettiin kolmannen sektorin edustajille Yhteisöllisyys on voimavaramme -tilaisuus, jossa keskusteltiin maahanmuutosta ja kotouttamisesta. Tilaisuudessa oli alustajana ELY- keskuksen Kotona Suomessa- hankkeen aluekoordinaattori Katariina Tcheuffa. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä n:o 1/ 105 olevan Vesilahden kunnan kotouttamisohjelman. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 23/ Liite n:o 1/ 23 Vesilahden kunnan kotouttamisohjelma Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se hyväksyy liitteenä n:o 1/ 23 olevan Vesilahden kunnan kotouttamisohjelman. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - hallintokunnat - Pirkkalan kunta - Pirkanmaan ELY-keskus

22 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto LEMPÄÄLÄN JA VESILAHDEN YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN VESIHUOLLOSSA JA MAHDOL- LISEN KUNNALLISEN VESIHUOLTOYHTIÖN PERUSTAMINEN KHAL 229 Muutaman vuoden aikana ovat Lempäälän Vesi -liikelaitoksen ja Vesilahden kunnan edustajat kaksi kertaa vuodessa kokoontuneet palaveriin yhteisistä vesihuoltoasioista. Viimeisessä palaverissa Vesilahdesta läsnä olivat Ari Arvela, Harri Tapanainen, Ismo Korhonen ja Erkki Paloniemi. Tuolloin keskusteltiin tulevaisuuden vesihuollon järjestämisestä Vesilahdessa. Nähtiin perustelluksi selvittää kuinka Lempäälän Vesi voisi toimia myös Vesilahdessa. Keskusteluissa tuotiin esille, että vuoden 2012 selvityksessä Lempäälässä otettiin kantaa Vesilahteen yhtiömuodon valinnassa. Rooli Vesilahdessa jätettiin silloin tulevaisuuteen ja Lempäälän vesihuoltolaitoksen yhtiömuodoksi valikoitui liikelaitos. Nyt olisi ajankohtaista selvittää voisiko Lempäälän ja Vesilahden yhteinen osakeyhtiö hoitaa vesi- ja viemärihuollon myös Vesilahdessa. Se olisi varteenotettavin vaihtoehto, mikäli yhteistyötä tiivistetään. Lempäälän Vesi -liikelaitoksen toimitusjohtaja Lasse Sampakoski on taustoittanut Lempäälän kunnan kiinnostusta yhteistyön tiivistämiseen ja alustava kunnan kanta siihen on myönteinen. Kunnanhallitus esittää Lempäälän kunnalle ja Lempäälän Vesi - liikelaitokselle selvityksen tekemistä Lempäälän ja Vesilahden vesihuollon yhteistyön tiivistämiseksi ja mahdollisen osakeyhtiön perustamiseksi. Mikäli hanke etenee, päätetään ensi vaiheessa lopullisen selvityksen hyväksymisestä kustannuksineen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KHAL 282/ Lempäälän kunnanhallitus on kokouksessaan käsitellyt Vesilahden kunnanhallituksen tekemää esitystä. Lempäälän kunnanhallitus on päättänyt Lempäälän Vesi -liikelaitoksen johtokunnan esityksestä seuraavaa: 1. Käynnistää Lempäälän Vesi -liikelaitoksen yhtiöittämisselvitystyön, tavoitteena selvitystyön valmistuminen huhtikuun 2017 loppuun mennessä. 2. Selvitystyössä voidaan käyttää ulkopuolista asiantuntijatahoa. Lempäälän osalta selvitystyön kustannukset katetaan Lempäälän Vesi - liikelaitoksen käyttötalousmenoista. 3. Nimesi selvitystyön ohjausryhmään kunnanjohtajan ja Lempäälän Vesi -liikelaitoksen toimitusjohtajan sekä kaksi luottamushenkilöä ja henkilöstön edustajan. 4. Pyysi Vesilahtea nimeämään edustajansa selvitystyön ohjausryhmään.

23 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Esittää Vesilahdelle, että selvitystyön kustannukset maksetaan puoliksi Lempäälän ja Vesilahden kesken. Kunnanhallitus merkitsee Lempäälän kunnanhallituksen päätöksen tiedokseen ja hyväksyy, että selvitystyön kustannukset maksetaan puoliksi Lempäälän ja Vesilahden kesken. Lisäksi kunnanhallitus nimeää selvitystyön ohjausryhmään seuraavat henkilöt: - kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Arvela - teknisen jaoston puheenjohtaja Harri Tapanainen - kehitysjohtaja Ismo Korhonen - kunnanjohtaja Erkki Paloniemi - lähiaikoina valittava kunnanrakennusmestari ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tämän asian käsittelyn aikana asiantuntijana oli läsnä kehitysjohtaja Ismo Korhonen. KHAL 96/ Asiaa on valmisteltu yhteistyössä Lempäälän kunnan kanssa ja konsulttina on käytetty Ramboll Finland Oy:tä. Lempäälän kunnan edustajina ohjausryhmässä ovat kunnanjohtaja Heidi Rämö, Lempäälän Vesi - liikelaitoksen toimitusjohtaja Lasse Sampakoski, liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtaja Mikko Nurminen, kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Heikki Hakala ja henkilöstön edustajana toimistosihteeri Helena Urvanta. Ohjausryhmä on kokoontunut viisi kertaa, viimeksi Lempäälän Vesi -liikelaitoksen toimitusjohtaja Lasse Sampakoski oli esittelemässä asiaa Vesilahden kunnanhallituksen kokouksessa Lempäälässä järjestettiin valtuustoinfo Lempäälän ja Vesilahden valtuutetuille Tilaisuudessa konsultin edustaja Henri Paatela esitteli mm. asian taustoja ja mahdollisen vesihuoltoyhtiön perustamisen etenemistä. Konsultti on tarkentanut laskelmia ja hankkeen ohjausryhmä kokoontui käsittelemään asiaa. Ohjausryhmän yhteisenä tavoitteena on, että kuntien kanta yhtiöittämiseen selvitettäisiin huhti-toukokuussa Liitteenä n:o 1/ 96 on konsultin tekemä selvitys ( ). Selvityksen johtopäätöksenä todetaan, että kahden kunnan yhteisomistukseen tuleva alueellinen vesihuoltoyhtiö on mahdollista toteuttaa ilman, että yhtiön perustamisesta aiheutuisi yhtiötä käynnistettäessä välitöntä lisäkorotuspainetta vesimaksuihin. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä yhtiön perustamisen vaikutus vesihuoltomaksuihin riippuu mm. omaisuuserien arvonmääritysten (aloittavan taseen koko), omistajatuloutuksen tavoitteista, sekä erityisesti yhteistyön kautta tavoiteltavien synergiahyötyjen toteutumisesta. Suositeltavaa on, ettei aloittavaa tasetta kasvatettaisi yhtiöittämisvaiheessa tarpeettomaksi. Jo ennen yhtiöittämisselvitystä molemmilla

24 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto kunnilla on kuitenkin ollut omat periaatteensa vesihuollon maksujen tarkistamisesta. Selvityksestä ilmenee myös valmistellun yhtiön pääomistajan, Lempäälän kunnan, kanta yhtiöön sijoitettujen pääomien pitkän aikavälin tuloutustavoitteeksi (n /vuosi). Tuloutustavoitteen saavuttamista on selvityksen mukaan tarkoitus porrastaa, jotta vesimaksujen vuosikorotukset säilyisivät kohtuullisina. Yhteisessä vesihuoltoyhtiössä voidaan turvata vesihuolto-omaisuuden hallinta tulevaisuudessa. Kunta-alan myllerryksessä vaarana voi olla, että ikääntyvän vesihuolto-omaisuuden uudistaminen jää toissijaiseksi ja investoinnit kohdentuvat muihin hankkeisiin. Mahdollisessa yhtiöittämisen jatkovalmistelussa laadittaisiin mm. yhtiön perustamisasiakirjat (osakassopimus ja yhtiöjärjestys), liiketoimintakauppakirjat sekä yhtiön siirtyvän omaisuuden tarkempi arvonmääritys. Kunnanhallitus päättää 1. merkitä liitteenä n:o 1 / 96 ilmenevän konsultin tekemän selvityksen tiedoksi ja saattaa sen tarkennettuna tiedoksi valtuustolle 2. ottaa kantaa siihen antaako selvitysmateriaali perusteet yhtiöittämisen jatkovalmistelulle ja esittää asian tältä osin kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi 3. jatkovalmistelujen aikataulu lähtee siitä, että osakeyhtiön aloitus on aikaisintaan ja lopullisen päätöksen tekee aloittava kunnanvaltuusto. 4. Kunnanhallitus nimeää myöhemmin vastuuhenkilön yhtiöittämisen jatkovalmistelulle. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lempäälän vesi- liikelaitoksen toimitusjohtaja Lasse Sampakoski oli pykälän käsittelyn aikana selostamassa asiaa. KVAL 24/ Liite n:o 1/ 24 Konsultin tekemä tarkennettu selvitys. Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se 1. merkitsee liitteenä n:o 1/ 24 ilmenevän konsultin tekemän selvityksen tiedoksi

25 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto selvitysmateriaali antaa perusteet yhtiöittämisen jatkovalmistelulle 3. jatkovalmistelujen aikataulu lähtee siitä, että osakeyhtiön aloitus on aikaisintaan ja lopullisen päätöksen tekee aloittava kunnanvaltuusto. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - kehitysjohtaja - Lempäälän Vesi -liikelaitoksen toimitusjohtaja Lasse Sampakoski - Lempäälän kunta

26 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto AMMATILLISEN KOULUTUKSEN YHTEISTOIMINTA-ALUETTA KOSKEVAN SOPIMUKSEN HY- VÄKSYMINEN KHAL 108 Tampereen kaupunki, Ikaalisten kaupunki, Kangasalan kunta, Lempäälän kunta, Nokian kaupunki, Oriveden kaupunki, Pirkkalan kunta, Pälkäneen kunta, Ruoveden kunta, Vesilahden kunta, Virtain kaupunki ja Ylöjärven kaupunki ovat alkaen sopineet kuntien yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa. Sopimuksen tarkoituksena on järjestää sopijakunnissa voimassa olevan lainsäädännön mukaista ammatillista koulutusta Tampereen kaupungille myönnetyssä järjestämisluvassa määrätyn koulutustehtävän mukaisesti. Sopijakunnat ovat muodostaneet ammatillisen koulutuksen yhteistoimintaalueen ja alueen kuntien yhteisenä toimielimenä on toiminut Tampereen kaupungin osaamis- ja elinkeinolautakunta. Tampereen kaupungin toimintamallia on uudistettu ja sen mukainen organisaatio on aloittanut toimintansa , pois lukien uudet poliittiset toimielimet, jotka aloittavat toimintansa Uuden toimintamallin myötä on muun muassa luovuttu sisäisestä tilaaja-tuottaja -mallista, palvelut on jaettu kolmelle palvelualueelle (hyvinvointi, elinvoima ja kilpailukyky sekä kaupunkiympäristö), ja toimielinrakenne muuttuu voimaan tulevan uuden hallintosäännön myötä. Yhteistoimintasopimukset, joissa Tampereen kaupunki on osapuolena, on tarkistettu vastaamaan Tampereen kaupungin uutta toimintamallia. Samalla yhteistoimintasopimuksiin on tehty muita pienempiä muun muassa kuntalain muutoksesta johtuvia täsmennyksiä sekä yhdenmukaistettu eri aikoina tehtyjen sopimusten rakennetta. Sopimuksen perustarkoitus säilyy ennallaan. Sopimuksen mukaisia tehtäviä hoitaessaan Tampereen kaupunki toimii kuntalain (410/2015) 51 :n mukaisena vastuukuntana. Sopimus on kuntalain 52 :n mukainen sopimus kuntien yhteisestä toimielimestä. Ammatillisen koulutuksen osalta kuntien yhteisenä toimielimenä toimii alkaen Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunta. Elinvoima- ja osaamislautakuntaan kuuluu yhteensä 11 Tampereen kaupungin valitsemaa jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtainen varajäsen. Lautakunnan kokoonpanoon lisätään muiden kuntien yhdessä valitsemat 6 jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtainen varajäsen. Lautakunta toimii tässä laajennetussa kokoonpanossa kuntien yhteisenä toimielimenä yhteistoiminta-alueen asioissa. Yhteistoimintasopimuksen uudistamisesta ja vanhan sopimuksen korvaamisesta on neuvoteltu sopijakuntien kesken. Uusi sopimus tulee hyväksyä kaikkien sopijakuntien valtuustoissa ennen Tampereen kaupungin voimaan tulevassa hallintosäännössä on huomioitu yhteistoimintasopimuksen sisältämät muutokset. Liite n:o 1/ 108 Luonnos sopimukseksi yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa.

27 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä n:o 1/ 108 olevan ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-aluetta koskeva sopimuksen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 25/ Liite n:o 1/ 25 Luonnos sopimukseksi yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa. Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se hyväksyy liitteenä n:o 1/ 25 olevan ammatillisen koulutuksen yhteistoiminta-aluetta koskeva sopimuksen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - Tampereen kaupunki - sopijakunnat

28 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto JOUKKOLIIKENNESOPIMUS, UUSIMINEN Joukkoliikennejohtaja Periviita Tampereen kaupunki, Kangasalan kunta, Lempäälän kunta, Nokian kaupunki, Oriveden kaupunki, Pirkkalan kunta, Vesilahden kunta ja Ylöjärven kaupunki ovat alkaen sopineet kuntien yhteisestä toimielimestä joukkoliikenteen viranomaistehtävien hoitamisessa. Sopimuksen tarkoituksena on ollut sopia EU:n palvelusopimusasetuksen sekä kansallisen joukkoliikennelain (869/2009) mukaisesti yksinomaan sopijakuntien alueella harjoitettavan reitti- ja kutsujoukkoliikenteen lupaviranomaisesta, muista palvelusopimusasetuksessa ja joukkoliikennelaissa paikalliselle toimivaltaiselle viranomaiselle säädetyistä tehtävistä sekä kuntien keskenään sopimista joukkoliikenteen tehtävistä. Sopijakunnat ovat muodostaneet joukkoliikennelain mukaisen yhteistoiminta-alueen ja alueen kuntien yhteisenä toimielimenä on toiminut Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta. Tampereen kaupungin toimintamallia on uudistettu ja sen mukainen organisaatio on aloittanut toimintansa , pois lukien uudet poliittiset toimielimet, jotka aloittavat toimintansa Uuden toimintamallin myötä on muun muassa luovuttu kaupungin sisäisestä tilaaja-tuottaja -mallista ja palvelut on jaettu kolmelle palvelualueelle (hyvinvointi, elinvoima ja kilpailukyky sekä kaupunkiympäristö). Myös toimielinrakenne muuttuu voimaan tulevan uuden hallintosäännön myötä. Yhteistoimintasopimukset, joissa Tampereen kaupunki on osapuolena, on tarkistettu vastaamaan Tampereen kaupungin uutta toimintamallia. Samalla yhteistoimintasopimuksiin on tehty muita pienempiä muun muassa kuntalain muutoksesta johtuvia täsmennyksiä sekä yhdenmukaistettu eri aikoina tehtyjen sopimusten rakennetta. Sopimusten perustarkoitus säilyy ennallaan. Sopimusten mukaisia tehtäviä hoitaessaan Tampereen kaupunki toimii kuntalain (410/2015) 51 :n mukaisena vastuukuntana. Joukkoliikenteen osalta kuntien yhteisenä toimielimenä jatkaa alkaen Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta. Lautakuntaan kuuluu edelleen yhteensä 14 jäsentä ja kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Tampereen kaupunki valitsee 7 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Muut sopijakunnat valitsevat kukin 1 jäsenen ja hänelle 1 henkilökohtaisen varajäsenen. Yhteistoimintasopimuksen uudistamisesta ja vanhan sopimuksen korvaamisesta on neuvoteltu sopijakuntien kesken. Sopimuksen uudistamista käsiteltiin kuntajohtajakokouksessa ja kuntajohtajakokous hyväksyi omalta osaltaan sopimuksen päivityksen. Uusi sopimus tulee hyväksyä kaikkien sopijakuntien valtuustoissa ennen Tampereen kaupungin voimaan tulevassa hallintosäännössä on huomioitu yhteistoimintasopimuksen sisältämät muutokset. Tampereen kaupunki on varautunut käsittelemään sopimusta kaupunginhallituksessa 10.4 ja kaupunginvaltuustossa

29 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Joukkoliikennejohtaja Periviita selostaa asiaa kokouksessa. Liite: Uudistettu yhteistyösopimusehdotus Seutuhallitus ehdotus. Seutujohtaja Nurminen Seutuhallitus päättää omalta osaltaan hyväksyä yhteistyösopimuksen päivityksen ja lähettää sen jäsenkuntien valtuustojen hyväksyttäväksi mennessä.. ehdotus hyväksyttiin. KHAL 110/ Liite n:o 1/ 110 Uudistettu yhteistyösopimusehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy yhteistoimintasopimuksen päivityksen liitteen n:o 1/ 110 mukaisesti. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KVAL 26/ Liite n:o 1/ 26 Uudistettu yhteistyösopimusehdotus. Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto päättää, että se hyväksyy yhteistoimintasopimuksen päivityksen liitteen n:o 1/ 26 mukaisesti. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiedoksi - Tampereen seudun joukkoliikenne

30 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kunnanvaltuusto ILMOITUSASIAT KVAL 27 Kunnanvaltuustolle saatetaan tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat: 1. Vesilahden kunnan väkiluku oli asukasta (4.447 / ). 2. Pirkanmaan ELY-keskus / Pirkanmaan työllisyyskatsaus 2/2017. Vesilahden työttömyysaste helmikuun lopussa 2017 oli 11,1 % (joulukuun 2016 tilanne 12,3 %), Pirkanmaalla 13,9 % (15,6 %) ja koko maassa 12,6 % (13,6 %). Vesilahden lukema on Pirkanmaan kuudenneksi alhaisin. 3. Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2016 liitteenä n:o 1/ 27. Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto merkitsee ilmoitusasiat tiedokseen. ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 57

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 57 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 53 Kunnanvaltuusto 25.04.2016 AIKA 25.4.2016 klo 19:00 19.16 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 56

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 479 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2015 476 Kunnanhallitus 23.11.2015 AIKA 23.11.2015 klo 18:20 18.30 PAIKKA Yläaste, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 265 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

103 Sopimus yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa

103 Sopimus yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa Tampere Ote pöytäkirjasta 5/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 103, 24.04.2017 Kaupunginhallitus, 219, 10.04.2017 103 Sopimus yhteisestä toimielimestä ammatillisen koulutuksen viranomaistehtävien hoitamisessa

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kunnanhallitus 07.01.2019 AIKA 7.1.2019 klo 18.30-19.32 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 284. Otsikko Sivu 150 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 286 151 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 287

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 284. Otsikko Sivu 150 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 286 151 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 287 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2015 284 Kunnanhallitus 15.06.2015 AIKA 15.6.2015 klo 18:30 19.08 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 150 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 02/ Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 02/ Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 02/2017 1 AIKA 23.03.2017 klo 18.00 PAIKKA Tekninen toimisto Narva KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 15 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 237 Kunnanhallitus 25.06.2018 AIKA 25.6.2018 klo 19.10-19.19 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 55 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 52 Hyvinvointilautakunta 29.11.2016 AIKA 29.11.2016 klo 18.35-19.21 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 34 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 02/2017 1 AIKA 19.09.2017 klo 17.30 PAIKKA Tekninen toimi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4 / 2016 Tekninen jaosto 4.4.2016 AIKA Maanantai 4.4.2016 kello 18.00-21.15 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone (Kestintie 3, 37370 Narva) KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

81 Sopimus yhteisestä toimielimestä Tampereen ja Ylöjärven kansalaisopistotoiminnan tehtävien hoitamisessa

81 Sopimus yhteisestä toimielimestä Tampereen ja Ylöjärven kansalaisopistotoiminnan tehtävien hoitamisessa Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 81, 20.03.2017 Kaupunginhallitus, 152, 06.03.2017 81 Sopimus yhteisestä toimielimestä Tampereen ja Ylöjärven kansalaisopistotoiminnan tehtävien

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 62 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 59 Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.05.2016 AIKA 10.5.2016 klo 18:15 18:59 PAIKKA Ahtialan päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 41 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 16. Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 18 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 19

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 16. Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 18 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 19 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 16 Kasvatus- ja opetuslautakunta 24.03.2015 AIKA 24.03.2015 klo 18:00 20.25 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 23 Hyvinvointilautakunta 24.05.2016 AIKA 24.5.2016 klo 18:07 20:02 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 60

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 60 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 57 Kunnanvaltuusto 28.05.2018 AIKA 28.5.2018 klo 18.30-19.17 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 59

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 125 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 176

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 125 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 176 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 173 Kunnanhallitus 22.05.2017 AIKA 22.5.2017 klo 18.30-20.11 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 125 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30) Aika: klo 19.00 (kokouskahvit alk. klo 18.30) 20.45. Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Seppo Parkkila puheenjohtaja Harri Henttinen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 31/5. 2016

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 12 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 13

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 12 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 13 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 10 Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.02.2016 AIKA 23.2.2016 klo 18:02 19:32 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/2017 1 AIKA 16.08.2017 klo 18.00-20.10 PAIKKA Tekninen toimi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 26.01.2016 AIKA 26.01.2016 klo 18:06 20:47 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokala KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/ VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: klo 19.00-20.10 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Maria Forsman puheenjohtaja ( 4 asti) Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Seppo Parkkila puheenjohtaja ( 4 alkaen)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 87 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 121

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 87 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 121 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2017 118 Kunnanhallitus 10.04.2017 AIKA 10.4.2017 klo 18.30-20.23 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 87 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 95 Sivistyslautakunta 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 18.30 PAIKKA Narvan koulun ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kokousaika klo Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat

Kokousaika klo Riihikosken terveysasema, taloustoimisto. Osallistujat Yhtymähallitus 14.11.2017 106 Kokousaika 14.10.2017 klo 17.00 18.23 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Arvola Ulla-Riitta Autio Markku Laakso Arvo Kaurila

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 14 TILANNE KIRKONKYLÄN ALA-ASTEELLA JA JATKOTOIMENPITEET

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 14 TILANNE KIRKONKYLÄN ALA-ASTEELLA JA JATKOTOIMENPITEET Tekninen lautakunta 18.02.2014 AIKA Tiistaina 18.2.2014 klo 18.00-19.45 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 10 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 11 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/2019 68 Sivistyslautakunta 02.07.2019 AIKA 2.7.2019 klo 18.00 PAIKKA Kirjaston kokoushuone, Huhtatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2019 22 Tarkastuslautakunta 28.03.2019 _ AIKA 13:00-14:14 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 2/ Yhtymäkokous kokouskutsu 2/2017 22.6.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 22.6.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Tammer, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen

1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen Puumala Pöytäkirja 1/2018 1 (11) Aika 19.02.2018, klo 18:00-18:17 Paikka Valtuustosali, kunnantalo Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja työjärjestyksen hyväksyminen 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA Pöytäkirja 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA Pöytäkirja 02/ Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA Pöytäkirja 02/2017 1 AIKA 19.09.2017 klo 17.30 PAIKKA Tekninen toimi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 13 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 14 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 14/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 12.6.2017 klo 16.00 16.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 Sivistyslautakunta 23.1.2018 AIKA 23.1.2018 klo 18.00 PAIKKA Peiponpelto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 24

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 24 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 21 Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.03.2016 AIKA 22.3.2016 klo 18:05 19:38 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 21

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 21 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 18 Kunnanvaltuusto 29.04.2019 AIKA 29.4.2019 klo 18.30-18.45 PAIKKA Yhtenäiskoulu, auditorio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 91 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 182

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 91 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 182 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 179 Kunnanhallitus 20.04.2015 AIKA 20.4.2015 klo 18:30 19.49 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 91 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 60 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 90

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ Otsikko Sivu 60 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 90 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 87 Sivistyslautakunta 21.08.2018 AIKA 21.8.2018 klo 18.03-21.43 PAIKKA Ahtialan päiväkoti, Rämsööntie 967 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 60 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 24.01.2019 _ AIKA 13:00-15:07 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Yhtymäkokous kokouskutsu 3/ Yhtymäkokous kokouskutsu 3/2017 9.8.2017 Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 9.8.2017 klo 12.00 alkaen, Tampereen kaupunkiseutu, kokoushuone Valimo, Kelloportinkatu 1 B. Tampereella

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Lausunto asiaan dnro 01150/17/2299, joka koskee valitusta Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksestä 24.4.2017 104. Päätöksellään kaupunginvaltuusto hyväksyi sopimuksen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto. Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Sivu 17 (21) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.5.2017 kello 18.15-18.35 KOKOUSPAIKKA Lapunmäen koulu, kuvaamataito- ja käsityöluokka, B211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 31.5.2017 1 3 25 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 4/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00 18.12 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Tikkanen Timo, kunnanhallituksen jäsen Ranto Mauno, va. kunnanjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 18.01.2017 1 KOKOUSAIKA 18.01.2017 kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Forssan seurakuntatalo OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Poissa Caven Heidi Haavisto Veikko Heikkilä Timo Hämäläinen Jari Kallionpää

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 14/ Otsikko Sivu 272 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 350

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 14/ Otsikko Sivu 272 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 350 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 14/2017 347 Kunnanhallitus 30.10.2017 AIKA 30.10.2017 klo 18.30 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 272 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/ ( 12) Tekninen lautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 3/2019 1 ( 12) Aika 20.03.2019, klo 16:03-17:29 Paikka Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 68 Sivistyslautakunta 02.07.2019 AIKA 2.7.2019 klo 18.03-19.48 PAIKKA Kirjaston kokoushuone, Huhtatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 127

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 127 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 124 Kunnanvaltuusto 23.10.2017 AIKA 23.10.2017 klo 18.30-19.24 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 70 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Mikkeli Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:00-18:45. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2.

Mikkeli Pöytäkirja 5/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:00-18:45. Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. Mikkeli Pöytäkirja 5/2017 1 (9) Aika 19.12.2017, klo 16:00-18:45 Paikka Kaupungin virastotalo, kokoushuone 2, 2. krs Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 30 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80

PELKOSENNIEMEN KUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Viranomainen Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 15.05.2012 80 Kunnanhallitus 46, 47, 48 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Khall 46 Valtuuston 11.12.2008 hyväksymän hallintosäännön 5 mukaan kokouskutsu kunnanhallituksen jäsenille

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 28 Tekninen lautakunta Nro 3/2013 KOKOUSAIKA Torstaina 4.4.2013 klo 17 17.55 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/ Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 41

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/ Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 41 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2019 38 Sivistyslautakunta 21.05.2019 AIKA 21.5.2019 klo 18.00 PAIKKA Kirjaston kokoushuone, Huhtatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 44

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 44 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 41 Sivistyslautakunta 21.05.2019 AIKA 21.5.2019 klo 18.03-20.36 PAIKKA Kirjaston kokoushuone, Huhtatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 27 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/ Otsikko Sivu 272 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 380

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/ Otsikko Sivu 272 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 380 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 377 Kunnanhallitus 30.10.2017 AIKA 30.10.2017 klo 18.30-19.47 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 272 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 5/ Otsikko Sivu 55 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 107

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 5/ Otsikko Sivu 55 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 107 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 5/2019 104 Kunnanhallitus 11.3.2019 AIKA 11.3.2019 klo 18.30 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 55 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / 2015

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / 2015 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5 / 2015 Tekninen jaosto 05.05.2015 AIKA Tiistai 12.5.2015 klo 18.00 PAIKKA Teknisen toimiston kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko 28 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 43. Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 45 33 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 46

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 43. Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 45 33 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 46 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 43 Hyvinvointilautakunta 25.08.2015 AIKA 25.8.2015 klo 18:00 20.07 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Tekninen lautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Tekninen lautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 14.03.2019, klo 16:07-17:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 14 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.01.2017 AIKA 17.01.2017 klo 18:00 19.41 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu 287 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 367

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ Otsikko Sivu 287 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 367 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2017 364 Kunnanhallitus 13.11.2017 AIKA 13.11.2017 klo 18.00-14.11.2017 klo 00.04 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 287 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24. Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2016 Kunnanhallitus Sivu 24 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste)

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/ Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 01/2017 1 AIKA 16.02.2017 klo 19.00-20.45 PAIKKA Kirkonkylän koulukeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 11.5.2015 klo 17.00 19.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 24. Otsikko Sivu 19 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 26 20 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 27

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 24. Otsikko Sivu 19 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 26 20 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 27 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 24 Hyvinvointilautakunta 26.05.2015 AIKA 26.5.2015 klo 18.26 20.46 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 19 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot