KUNNANHALLITUS No 04/2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNANHALLITUS No 04/2017"

Transkriptio

1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 04/2017 KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no , 17 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen. Ilmoitusasiat. Kunnanvaltuuston kokouksen päätöksien laillisuuden tutkiminen ja päätös täytäntöönpanosta. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen kuntavaaleja varten. Vuoden 2017 kuntavaalien ulkomainonta. Vapautuneiden luottamustoimien täyttäminen. Vuoden 2016 talousarvion toteutuminen/ylitykset. Lausunto Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavaluonnoksesta. Koulutussuunnitelma. Myrkyn koulun tilojen käyttö. Talousarvion toteutuminen Kokouksen päättäminen. PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä Karijoen kunnanvirastossa PUHEENJOHTAJA Merk. Timo Hautaviita Jenni Rankaviita Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hallintosihteeri JULKIPANOTODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Todistaa: Ilmoitustaulun hoitaja Jenni Rankaviita hallintosihteeri

2 90 Kunnanhallitus No 04/ KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖS- VALTAISUUDEN TOTEAMINEN. Kunnanhallituksen kokoonpano: varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen Timo Hautaviita, pj Helena Parkkamäki Soile Luoma Salla-Maaria Yliviitala Erkki Viitikko, II-vpj Laura Rinne Terhi Röksä Petri Ahola Mirja Peräsaari Mikko Savolainen Seppo Tienhaara Jarmo Ohriluoma Marjo Ylikärppä Markku Leppinen Veli-Matti Niemelä, I-vpj Anne Niemelä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajat: - puheenjohtaja Arja Harjunpää, - I-varapuheenjohtaja Jukka Kohtala, - II-varapuheenjohtaja Jaakko Järvenpää. Merkitään, että poissa oli Soile Luoma ja hänen tilalla oli hänen henkilökohtainen varajäsen Salla-Maaria Yliviitala. Poissa oli Terhi Röksä, jonka tilalla oli hänen henkilökohtainen varajäsen Petri Ahola. Poissa oli kunnanvaltuuston I-vpj Jukka Kohtala, joka saapui 56 :n kohdalla klo 19:20. Kokous yksimielisesti todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3 91 Kunnanhallitus No 04/ PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN. Kunnanhallitus päättää valita keskuudestaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa (vuorossa Soile Luoma ja Erkki Viitikko). Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Salla-Maaria Yliviitala ja Erkki Viitikko.

4 92 Kunnanhallitus No 04/ ILMOITUSASIAT. Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi seuraavat päätökset/ilmoitukset ja päättää tyytyä niihin: - Ely- keskus, Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus tammikuu 2017: Karijoki 10,3 % (66 henkilöä), Suupohja 10,4 %, Etelä-Pohjanmaan 10,4 %, Koko maa 13,0 %. - Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, hallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Suupohjan koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouskutsu. - Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Suupohjan Seutupalvelukeskus Oy, hallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Suupohjan koulutuskuntayhtymä, yhtymähallituksen kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Tarkastuslautakunta, kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksen pöytäkirjan jäljennös. - Kauhajoen kaupunki, yhteistoimintalautakunnan esityslista. - Kuntarahoitus Oyj, yhtiökokouskutsu kokoukselle. - Lintuharjun Moottoriurheilualue Oy, yhtiökokouskutsu Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 93 Kunnanhallitus No 04/ KUNNANVALTUUSTON KOKOUKSEN PÄÄTÖKSIEN LAILLISUUDEN TUTKIMINEN JA PÄÄTÖS TÄYTÄNTÖÖNPANOSTA. Päätökset: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 2 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen. 3 Kunnan ilmoitusten julkaiseminen. 4 Valtuuston kokouskutsutapa vuodelle Kunnanjohtajan viran täyttäminen. 6 Keskusvaalilautakunnan kokoonpanon täydennys. 7 Muut mahdollisesti kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat. 8 Kokouksen päättäminen Pöytäkirja pidetty yleisesti nähtävänä Kunnanhallitus päättää todeta päätökset laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön, 5 :n osalta täytäntöönpano käsitellään myöhemmin. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

6 Kunnanhallitus No 02/2017 Kunnanhallitus No 04/ Khall 27 VAALILAUTAKUNTIEN JA VAALITOIMIKUN- NAN VALITSEMINEN KUNTAVAALEJA VARTEN. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta (vaalilain 15 ). Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä kuntavaaleissa eli vuoden 2012 kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenten ja varajäsenten poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen, näin tehdään myös tasa-arvolain soveltamisessa. Sekä varsinaisissa jäsenissä että varajäsenissä on siis oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.

7 Kunnanhallitus No 02/2017 Kunnanhallitus No 04/ Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle. Kunnanhallitus päättää valita vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan kuntavaaleja varten. Asia yksimielisesti jätettiin pöydälle Khall 56 Kunnanhallitus päättää valita vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan kuntavaaleja varten. Kunnanhallitus yksimielisesti päätti valita seuraavat: Karijoen äänestysalueen vaalilautakunta: Varsinaisiksi jäseniksi: Hilkka Leppäranta, Kaisa Niinisalo, Pentti Rankaviita, Sari Piikkilä ja Oiva Pulli. Puheenjohtajaksi Hilkka Leppäranta ja varapuheenjohtajaksi Pentti Rankaviita. Varajäseniksi seuraavassa järjestyksessä (= järjestys, jossa he tulevat jäsenten sijaan): Arto Korkeamäki, Tuomo Pakkanen, Pirkko Honkilahti, Veikko Keto, Mirja Peräsaari, Nina Haaranoja, Merja Malm, Arja Lyly ja Ville Pihlajaniemi.

8 96 Kunnanhallitus No 04/2017 Myrkyn äänestysalueen vaalilautakunta: Varsinaisiksi jäseniksi: Irma Myllykangas, Piia Nevala, Tapio Länsisaari, Heli Peura ja Juhani Yli- Valkama. Puheenjohtajaksi Irma Myllykangas ja varapuheenjohtajaksi Piia Nevala. Varajäseniksi seuraavassa järjestyksessä (= järjestys, jossa he tulevat jäsenten sijaan): Ilmari Ketola, Sinikka Ojala, Mika Komsi, Pirjo H Sandberg ja Unto Kohtala. Vaalitoimikunta (laitoksia ja kotiäänestystä varten): Varsinaisiksi jäseniksi: Antti Seppälä, Hanna Rankaviita ja Raimo Yli-Hannula. Puheenjohtajaksi Antti Seppälä ja varapuheenjohtajaksi Hanna Rankaviita. Varajäseniksi seuraavassa järjestyksessä (= järjestys, jossa he tulevat jäsenten sijaan): Veikko Keto ja Marjo Ylikärppä.

9 97 Kunnanhallitus No 04/ VUODEN 2017 KUNTAVAALIEN ULKOMAI- NONTA. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa Suomen Kuntaliitto on yleiskirjeessään suositellut kuntavaalien ulkomainonnan aloitettavaksi viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli niillä alueilla, jotka ovat kunnan hallinnassa ja määräysvallassa. Tienvarsimainonnasta ja ilmoittelusta säädetään maantielain 52 ja 52 a :ssä. Vaalimainoksia ei koske ilmoitusvelvollisuus tienpitoviranomaisille. Vaalimainokset saa asettaa paikalleen aikaisintaan kuukautta ennen vaalipäivää ja ne on poistettava viikon kuluessa vaalipäivästä. Liikennevirasto ohjeistaa vaalimainontaa maanteiden varsilla ja asemakaavaalueiden ulkopuolella. Karijoen kunnalla on hankittuna vaalitelineet, jotka pystytetään Karijoen Nuorisoseuran pysäköintialueelle. Kunnanhallitus päättää - että kuntavaaleissa vaalimainonta saadaan aloittaa ; - että vaalimainostelineet pystytetään kunnan toimesta kuten aikaisemmissakin vaaleissa Karijoen Nuorisoseuran pysäköintialueelle. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin.

10 98 Kunnanhallitus No 04/ VAPAUTUNEIDEN LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN. Kalervo Uusitalo menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen Kalervo Uusitalo toimi seuraavissa luottamustoimissa: 1. kunnanvaltuuston jäsenenä, 2. kirjasto- ja kulttuurilautakunnan jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Kirjasto- ja kulttuurilautakunnan kokoonpano: varsinainen jäsen henkilökohtainen varajäsen Petri Ahola, pj Olli Tasanko Pentti Pihlajaviita Juha Hakamäki Kristiina Pakkanen Tellervo Länsimäki Mirja Peräsaari Merja Malm Ahti Harjunpää Reijo Malinen Kalervo Uusitalo, vpj Anniina Uusitalo Heli Peura Pentti Haaranoja Pirjo Kohtakangas Outi Vainionpää. Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että 1.Valtuusto toteaa, että Kalervo Uusitalo tilalle valtuutetuksi tulee kokoomuksen ensimmäinen varavaltuutettu Jami Mylläri. 2. Kokoomuksen ensimmäiseksi varavaltuutetuksi tulee Mauno Metsälehto, toiseksi varavaltuutetuksi Tarja Oijennus, kolmanneksi varavaltuutetuksi Anniina Saaranluoma ja neljänneksi varavaltuutetuksi Sari Piikkilä. 3. Valtuusto valitsee kirjasto- ja kulttuurilautakuntaan

11 99 Kunnanhallitus No 04/2017 uuden jäsenen ja varapuheenjohtajan Kalervo Uusitalon paikalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

12 Kunnanhallitus No 04/ VUODEN 2016 TALOUSARVION TOTEUTU- MINEN/YLITYKSET. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: karijoki.fi Tuloslaskelman (tilanne ) mukaan vuoden 2016 toimintatuotot yhteensä :65 euroa, toimintakulut :33 euroa, toimintakate :68 euroa, vuosikate :02euroa ja tilikauden ylijäämä :44 euroa. Toteutumisliitteeseen sisältyy yhteenveto määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta. Käyttötalous: Menojen toteutuma :33 euroa, alitusta yhteensä :67 euroa verrattuna talousarvion ja muutoksen yhteismäärään. Ylitystä mm musiikkiopiston, asiointiliikenteen, yhteisten koulujen, kiinteistöjen, tukipalveluiden kohdalla. Toimintatuottojen toteuma :65 euroa, ylitystä :65 euroa verrattuna talousarvion ja ta muutoksen yhteismäärään. Tuloslaskelmaosassa menojen toteutuma :46 euroa, alittaa :54 euroa ta määrärahan. Tulojen toteutuma :16 euroa, joka ylittää :16 euroa ta:n tuloarvion. Investoinnit: Menojen osalta toteutuma :53 euroa, joka alittaa :47 euroa ta:n ja ta:n muutoksen määrärahan. Alitus koskee lähinnä teollisuustiloihin, asuntoihin varatun määrärahan käytön alittumista.

13 Kunnanhallitus No 04/ Tulojen osalta toteutuma 0,00 euroa, asuntojen myynti ei toteutunut. Ta:ssa arvioitu myyntitulo euroa. Rahoitusosa: Pitkäaikaisten lainojen vähennys :85 euroa (ta :00 euroa), pitkäaikaisten lainojen lisäys 0:00 euroa (ta :00 euroa). Merkitään, että jäljennös vuoden 2016 talousarvion toteutumisesta/ ylitykset (tilanne ) on liitteenä no 13. Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle - merkittäväksi tiedoksi vuoden 2016 talousarvion toteutumisen tämän hetkisen tilanteen, - hyväksyttäväksi määrärahojen ylitykset vuodelta 2016 liitteessä no 13 mainitulla tavalla. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

14 Kunnanhallitus No 04/ LAUSUNTO ETELÄ-POHJANMAAN III VAIHE- MAAKUNTAKAAVALUONNOKSESTA. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan valmistelu on edennyt luonnosvaiheeseen. Maakuntahallitus hyväksyi ( 129) vaihemaakuntakaavan luonnoksen ja siihen liittyvän valmisteluaineiston ja päätti asettaa valmisteluaineiston nähtäville Vaihemaakuntakaavan teemat pitävät sisällään suoluonnon suojelun, turvetuotannon, bioenergialaitokset, energiapuun terminaalit, arvokkaat maisema-alueet sekä puolustusvoimien alueet. Kaava-asiakirjat ovat sähköisenä saatavilla osoitteessa kohdassa maakuntakaavoitus / valmistelussa olevat maakuntakaavat. Kaava on nähtävillä myös Etelä-Pohjanmaan liiton toimistolla, osoitteessa Kampusranta 9 C, 4. kerros ja jokaisessa Etelä-Pohjanmaan kunnassa. Pyydämme jakelussa mainituilta viranomaisilta lausuntoa mennessä. Lausunto pyydetään toimittamaan Etelä-Pohjanmaan liittoon osoitteella PL 109, Seinäjoki tai sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@etela-pohjanmaa.fi Toivomme, että lausunnoissa otetaan mahdollisuuksien mukaan kantaa erityisesti seuraaviin asioihin: tannon ja suoluonnonsuojelun yhteensovittamisessa vesienhoitosuunnitelmien yhteensovittamisessa

15 Kunnanhallitus No 04/ alueiden rajaus ja kaavamääräysten ohjausvaikutus alueidenkäytössä en ja toimintaedellytykset maankäytön sekä muun infrastruktuurin näkökulmasta taloudellinen toteuttamiskelpoisuus Ote Kaavakartasta Karijoen osalta:

16 Kunnanhallitus No 04/ Karijoen alueelle on merkitty turvetuotantoon soveltuva alue ja maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, (ks. kaavamääräykset). Ote teemakartasta Karijoen osalta:

17 Kunnanhallitus No 04/ Karijoen osalta kaavaluonnokseen on merkitty: -turvetuotantoon soveltuva alue: Haukkaneva (6047) ja Katinhännänneva (6055), -maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet: Isojoki- Lapväärtinjokilaakson kulttuurimaisema, Teuvanjokilaakson-Tiukanjokilaakson kulttuurimaisemat. Lausuntona kunnanhallitus päättää esittää: - laaditut selvitykset ovat riittäviä, - turvetuotannon suunnittelussa on huomioitu vesiensuojelun näkökohdat, - maisema-alueiden kaavamääräys ei saa vaikeuttaa tulevaa rakentamista, - energiapuun terminaalivarausalueet (mm. Teuva) sijoittuvat logistisesti hyvin maakunnan eri alueille, - kaavaratkaisu on toteuttamiskelpoinen. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

18 Kunnanhallitus No 04/ KOULUTUSSUUNNITELMA. Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: Vuoden 2014 alusta yhteistoimintalakiin tuli säännös koulutussuunnitelman laatimisesta henkilöstön ammatillisen osaamisen ennakoimiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelma on yksi valtakunnallisen vuonna 2011 solmitun raamisopimuksen toimenpiteistä, joilla pyritään edistämään osaamisen kehittämistä, muutoksiin varautumista ja tuottavuuden kasvua. Koulutuskorvaus on taloudellinen tuki osaamisen kehittämistoimiin niille työnantajille, joilla ei ole oikeutta koulutusvähennykseen elinkeinoverolain tai maatilatalouden tuloverolain perusteella. Koulutuskorvaus perustuu lakiin koulutuksen korvaamisesta. Koulutuskorvauksen tarkoituksena on parantaa työnantajan mahdollisuuksia järjestää työntekijöilleen ammatillista osaamista kehittävää koulutusta. Koulutuskorvauksen saa enintään kolmelta koulutuspäivältä työntekijää kohden vuodessa. Koulutuskorvauksen saamisen edellytyksenä on, että työnantajan järjestämä koulutus perustuu työnantajan laatimaan koulutussuunnitelmaan. Koulutussuunnitelman tulee koskea koko henkilöstöä henkilöstöryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä. Edellytyksenä on, että työntekijän kuuluminen kyseiseen ryhmään on selvästi määriteltävissä.

19 107 Kunnanhallitus No 04/2017 Koulutussuunnitelma tulee olla laadittu ennakkoon ennen niiden koulutusten alkamista, joiden perusteella korvausta haetaan. Koulutussuunnitelmaa voi päivittää kalenterivuoden aikana. Suunnitelmasta on kuultu järjestöjen luottamushenkilöedustajia. Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä 14 olevan henkilöstöja koulutussuunnitelman vuodelle Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

20 Kunnanhallitus No 04/ MYRKYN KOULUN TILOJEN KÄYTTÖ. Taloustyöryhmä : Myrkyn koulun yksi luokkahuone on toiminut ryhmäperhepäivähoitotilana. Kasvatus- ja opetuslautakunta on päättänyt lakkauttaa Myrkyn ryhmäperhepäivähoidon lähtien ja siirtää toiminnan Päivärinteen ryhmäperhepäivähoitotiloihin. Myrkyn koulun (alakoulun) yläkerrassa toimii Myrkyn sivukirjasto, jota kyläläiset ovat hoitaneet kuluvan vuoden alusta lähtien. Kirjasto on ollut auki yhtenä päivänä viikossa. Kirjastopuoli on esittänyt tilojen saamista esim. koulun alakerrasta, koska nykyisiin tiloihin on vaikea kulku esim. vanhuksilla. Alakoulun alakerrassa toimii kansalaisopiston kudontapiiri. Yläkoulun yksi luokka toimii mm. kerhotilana. Kirjasto voitaisiin siirtää päivähoidolta vapautuviin tiloihin. Myrkyn kyläyhdistyksen kanssa on ollut keskustelua tilojen saannista Paul Norrbac kan näyttelytiloiksi. Tähän sopisi alakoulun yläkerrasta vapautuvat kirjastotilat. Taloustyöryhmä: Taloustyöryhmä esittää kunnanhallitukselle, että Myrkyn kirjasto siirretään aiemmin ryhmäperhepäivähoidon käytössä olleeseen Myrkyn yläkoulun 59 m² käsittävään opetustila 3 :een ja alakoulun yläkerrasta vapautuvat kirjastotilat vuokrataan Myrkyn kyläyhdistykselle veloituksetta Paul Norrback-näyttelytilaksi

21 Kunnanhallitus No 04/ Kunnanhallitus : Taloustyöryhmän ehdotuksen mukaisesti kunnanhallitus päättää hyväksyä: - Myrkyn kirjasto siirretään aiemmin ryhmäperhepäivähoidon käytössä olleeseen Myrkyn yläkoulun opetustila 3:een, koko n. 59 m², - Alakoulun yläkerrasta vapautuvat kirjaston käytössä olleet tilat vuokrataan Myrkyn kyläyhdistykselle veloituksetta käytettäväksi Paul Norrback-näyttelytilana. Merkitään, että Petri Ahola ja Veli-Matti Niemelä katsoivat itsensä esteellisiksi ja poistuivat pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana tämän pykälän ajan toimi Erkki Viitikko. Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin Liikunta- ja nuorisolautakunta : NUORISOTILA MYRKYN KOULUN TILOIHIN. Valmistelija / lisätiedot: Liikuntasihteeri Antti Rajamäki puh sähköposti: etunimi.sukunimi@karijoki.fi Liikuntasihteeri: Myrkynkylän nuoret ovat tiedustelleet, olisiko mahdollista Myrkyn koulun tiloihin saada nuorille kokoontumispaikkaa. Liikunta- ja nuorisolautakunnan kokouksessa keskustellaan mahdollisen toiminnan aloittamista. Mainittakoon, että kahdeksan nuorta on kiinnostunut ko. asiasta. Puheenjohtaja Sami Kaunisto kertoo nuorten ajatuksia kokouksessa.

22 Kunnanhallitus No 04/ Liikunta ja nuorisolautakunta: Liikunta ja nuorisolautakunta toteaa, että Myrkyn koulun yläkerran tilat on varattu vuokratiloiksi, joten ko. tilojen käyttö nuorisotiloksi ei onnistu. Alakerran tiloja voidaan käyttää (luokkahuone) ko. tilasta pitää sopia Rakennusmestari Heikki Rinta- Hoiskan kanssa, liikuntasihteeri hoitaa ko. lupa-asiat. Päätettiin kutsua kylän nuoret palaveriin koululle, sopimaan, ko. toiminnan aikataulu, säännöt ja vastuuhenkilöt. Liikunta- ja nuorisolautakunta : TUTUSTUMINEN MYRKYN ENTISEN KOULUN TILOIHIN. Liikunta- ja nuorisolautakunnan jäsenet tutustuivat entisen Myrkyn koulun sisätiloihin. Todettiin tilat erittäin siisteiksi. Tutustumiskäynnin yhteydessä kuultiin nuorten ajatuksia, heidän tarkoituksena on kokoontua keittiö ruokala tiloissa. Paikan nimeksi tulisi olemaan LÖHÖ aktiivisia on n. 10 nuorta. Nuorten vanhemmilta tulevat saamaan käytettyjä kalusteita mm. tuoleja, sohvia ym. Liikuntasihteeri on laatinut ohjeistuksen tilojen käytöstä (liitteenä ohjeistus / tiedote). Todettiin, että suoritettiin PALOTARKAS- TUS -suunnitelman päivitys, -käyttötarkoituksen päivitys. EHDOTUS: Liikuntasihteeri esittää liikunta ja nuorisolautakunnalle, että pyydetään kunnanhallitukselta käyttölupa entisen Myrkyn koulun ruokala-keittiö tilojen käytöstä. PÄÄTÖS : Ehdotus yksimielisesti hyväksyttiin

23 Kunnanhallitus No 04/ Kunnanhallitus : Kunnanhallitus päättää hyväksyä Myrkyn koulun ruokasalin-keittiön käytön nuorisotilana toistaiseksi. Kunnanhallitus edellyttää, että tilat pidetään asiallisesti kunnossa ja siisteinä. Tilojen käytöstä ja valvonnasta vastaa liikunta- ja nuorisolautakunta. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

24 112 Kunnanhallitus No 04/ TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Valmistelija/lisätiedot: kunnanjohtaja Viljo Kurvinen, puh sähköposti: karijoki.fi Merkitään, että jäljennös vuoden 2017 talousarvion toteutumisesta ajalta liitteenä no 15. Talousarvion arvioiduista toimintatuloista 1,2 milj. eurosta on kertynyt 0,190 milj. euroa eli 15,8 %. Toimintakulut em. aikana 1,396 milj. euroa arvioidusta 9,536 milj. eurosta, eli käyttö 14,6 % arvioidusta. Vuosikate 0,313 milj. euroa. Toteutumassa llky:n menot on kirjattu talousarvion mukaisena. Toteutumasta puuttuu tammi-helmikuulle kuuluvia menoja, arviolta noin euroa. Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi vuoden 2017 talousarvion toteutumisen liitteen no 15 mukaisesti. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

25 Kunnanhallitus No 04/ KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN. Kokous katsottiin päättyneeksi klo 20:48. Merkitään, että matkakorvausliite on pöytäkirjan liitteenä no 16. Valitusosoitus: Valitusosoitus on liitteenä no 17.

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2015 KOKOUSAIKA 17.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 26, 27 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2017 KOKOUSAIKA 04.04.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 10 11 1 12 2 13 14 15 3

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

KUNNANVALTUUSTO No 2/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2017 KOKOUSAIKA 04.04.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 10 11 1 12 2 13 14 15 3

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2014. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2014 KOKOUSAIKA 06.03.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 1 8 2 9 10 Kokouksen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2014 KOKOUSAIKA 17.06.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 92 93 94 95 96 97 46 98 99

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 08/2017

KUNNANHALLITUS No 08/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 08/2017 KOKOUSAIKA 09.05.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 106 107 108 109 31 110 32

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2017

KUNNANHALLITUS No 18/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2017 KOKOUSAIKA 13.11.2017 valtuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 249 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 4/2018

KUNNANHALLITUS No 4/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 4/2018 KOKOUSAIKA 22.2.2018 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 35 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 2/2018

KUNNANHALLITUS No 2/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 2/2018 KOKOUSAIKA 22.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 13 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2015

KUNNANVALTUUSTO No 2/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2015 KOKOUSAIKA 18.05.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 11 12 13 1 14 2 15 3 16 4

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2013 KOKOUSAIKA 21.03.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 104 105 106

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014

KUNNANVALTUUSTO No 6/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 6/2014 KOKOUSAIKA 18.12.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 45 46 47 1 48 2 49 50 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 13/2017

KUNNANHALLITUS No 13/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2017 KOKOUSAIKA 28.8.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 188 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 03/2016

KUNNANHALLITUS No 03/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2016 KOKOUSAIKA 11.02.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 25 26 27 28 29 30 11 31 12

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 158 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 16/2016

KUNNANHALLITUS No 16/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 16/2016 KOKOUSAIKA 24.11.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 174 175 176 177 178 179 180

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013

KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 07/2013 KOKOUSAIKA 19.12.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 63 64 65 1 66 2 67 68 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 4/2014

KUNNANVALTUUSTO No 4/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 4/2014 KOKOUSAIKA 13.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 27 28 29 30 1 31 2 32 3 33

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 19/2017

KUNNANHALLITUS No 19/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 19/2017 KOKOUSAIKA 27.11.2017 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 253 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 13/2017

KUNNANHALLITUS No 13/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2017 KOKOUSAIKA 28.8.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 188 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 07/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 07/2015 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 07/2015 KOKOUSAIKA 23.04.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 104 105 106 107 108 109

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 5/2018

KUNNANHALLITUS No 5/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 5/2018 KOKOUSAIKA 12.2.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 44 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 11/2016

KUNNANHALLITUS No 11/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 11/2016 KOKOUSAIKA 18.08.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 119 120 121 122 123 49 124

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 5/2018

KUNNANHALLITUS No 5/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 5/2018 KOKOUSAIKA 12.3.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 44 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 38 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2014

KUNNANVALTUUSTO No 5/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2014 KOKOUSAIKA 13.11.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 40 1 41 42 43 44

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2017. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2017 KOKOUSAIKA 30.01.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 02/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 02/2012 18 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 02/2012 KOKOUSAIKA 16.02.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 14/2017

KUNNANHALLITUS No 14/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2017 KOKOUSAIKA 21.9.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 197 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 KOKOUSAIKA 29.04.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 24 25 26 1 27 2 28 3 29

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013

KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 69 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2013 KOKOUSAIKA 29.04.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 24 25 26 1 27 2 28 3 29

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 3/2018

KUNNANHALLITUS No 3/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 3/2018 KOKOUSAIKA 1.2.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 14/2017

KUNNANHALLITUS No 14/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2017 KOKOUSAIKA 21.9.2017 klo 19.00 - KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 197 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 3/2018

KUNNANHALLITUS No 3/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 3/2018 KOKOUSAIKA 1.2.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2018

KUNNANVALTUUSTO No 1/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2018 KOKOUSAIKA 9.4.2018 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2012 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2012 KOKOUSAIKA 11.06.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 105 106 107 108 37 109 38

Lisätiedot

Kunnanvirasto. Ahti Malm Tanja Kaunisto Soile Luoma Marko Peräsaari Seppo Tienhaara. Poissa: Jami Mylläri Helena Parkkamäki.

Kunnanvirasto. Ahti Malm Tanja Kaunisto Soile Luoma Marko Peräsaari Seppo Tienhaara. Poissa: Jami Mylläri Helena Parkkamäki. Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2019 Karijoen kunta, tekninen toimi Sivu 1 Kokousaika Tiistai 9.4.2019 klo 17.00 18.30 Kokouspaikka Lautakunnan kokoonpano Kunnanvirasto Saapuvilla olleet: Ahti Malm

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 05/2013

KUNNANVALTUUSTO No 05/2013 118 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 05/2013 KOKOUSAIKA 11.11.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 44 45 46 1 47 2 48 49

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 2/2018

KUNNANHALLITUS No 2/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 2/2018 KOKOUSAIKA 22.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 13 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 79 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2018

KUNNANVALTUUSTO No 1/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2018 KOKOUSAIKA 9.4.2018 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2014 KOKOUSAIKA 06.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 142 143 144 145 62 146 63

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kaupunginhallitus 290 25.09.2017 Kaupunginhallitus 311 09.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen 2018 presidentinvaaleja varten Kh 25.09.2017 290 Valmistelija: palvelusihteeri Johanna

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2013. KOKOUSAIKA 24.01.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2013. KOKOUSAIKA 24.01.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2013 KOKOUSAIKA 24.01.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 10 11

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 11/2018 Kunnanhallitus

KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 11/2018 Kunnanhallitus KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 11/2018 ASIALUETTELO 11.6.2018 113 n 9.4.2018 kokouksen päätöksien laillisuuden tutkiminen ja päätös täytäntöönpanosta. 179 114 Sopimukset Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42 4

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 08/2016

KUNNANHALLITUS No 08/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 08/2016 KOKOUSAIKA 30.05.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 86 87 88 89 90 91 92 93 94

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 10/2018 Kunnanhallitus

KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 10/2018 Kunnanhallitus KARIJOEN KUNTA Asialuettelo No 10/2018 Kunnanhallitus ASIALUETTELO 30.5.2018 101 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 163 102 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen. 164 103 Ilmoitusasiat.

Lisätiedot

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.1.2013 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Äystö Leena, pj Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Joutsiniemi Juha Kangasluoma Pentti Kontola

Lisätiedot

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin Kaupunginhallitus 501 13.11.2017 Kaupunginhallitus 527 27.11.2017 Kaupunginhallitus 544 04.12.2017 Kaupunginhallitus 13 18.12.2017 13 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valitseminen vuoden 2018 presidentinvaaleihin

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkaistu julkisessa tietoverkossa

Tämä kokouskutsu on julkaistu julkisessa tietoverkossa Vapaa-aikalautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 23.10.2017 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Liite nro 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 Vapaa-aikalautakunnan kokouksen avaus

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2013 KOKOUSAIKA 08.05.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 137 138 139 140 141 40 142

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 15/2013 99 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 15/2013 KOKOUSAIKA 08.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 218 219 220 221 70 222

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2013 KOKOUSAIKA 31.01.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 32 33 34 35 36 37 38 39 40

Lisätiedot

Nähtävilläolo Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä 26.6.2014

Nähtävilläolo Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä 26.6.2014 -2, YHTVALT 12.6.2014 19:00 Paikka Sanssinkartano, Ullantie 7, Kauhajoki Aika 12.6.2014 klo 19.00 Saapuvilla olleet jäsenet Isojoki Karijoki Kauhajoki Kurikka Jouko Jaakola Marja Savioja Erkki Syväoja

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2012

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 03/2012 29 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 03/2012 KOKOUSAIKA 05.03.2012 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 21 22 23 24 25 26 8 27

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 12/2016

KUNNANHALLITUS No 12/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 12/2016 KOKOUSAIKA 08.09.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 128 129 130 131 52 132 53

Lisätiedot

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys

VALTUUSTO 4/2016. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 4/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00 18.12 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Tikkanen Timo, kunnanhallituksen jäsen Ranto Mauno, va. kunnanjohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 Kunnanhallitus 208 26.09.2017 Kunnanhallitus 220 10.10.2017 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan vaali / presidentinvaali 2018 211/00.00.00/2017 Kh 26.09.2017 208 Valmistelija: Satu Tuomela, keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 2/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9

KUNNANVALTUUSTO No 2/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 2/2016 KOKOUSAIKA 29.06.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 9 10 11 1 12 2 13 3,4 14 5

Lisätiedot

Kokouskutsu ja esityslista N:o 1/2016 Yhtymävaltuusto Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä Paikka Aika Saapuvilla olleet jäsenet Esittelijä

Kokouskutsu ja esityslista N:o 1/2016 Yhtymävaltuusto Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä Paikka Aika Saapuvilla olleet jäsenet Esittelijä Kokouskutsu ja esityslista N:o 1/2016 Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä Paikka Kulttuuritalo Orrela, Ingman-sali, Porvarintie 51, Teuva Aika klo 19:00 - Saapuvilla olleet jäsenet Isojoki Jouko Jaakola

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 4/2017

KUNNANVALTUUSTO No 4/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 4/2017 KOKOUSAIKA 14.06.2017 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 31 32 33 34 35 36 37 38 1

Lisätiedot

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen

Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Keskusvaalilautakunnan väliaikaisten varajäsenten valitseminen Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 6.3.2017 klo 15.00-17.00 Paikka Sähköpostikokous 58 59 60 61 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 12/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 12/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 12/2015 KOKOUSAIKA 08.07.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 161 162 163 164 48 165 49

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta Kunnanhallitus 11 30.01.2017 Kunnanhallitus 30 27.02.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan valinta 188/00.00.01/2017 Kunnanhallitus 30.01.2017 11 Valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 6/2017

KUNNANVALTUUSTO No 6/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 6/2017 KOKOUSAIKA 18.12.2017 klo 19.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 51 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Maanantai klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 2 /2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Maanantai 3.2.2014 klo 16.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 6 7 8 9 sivu 7 7 8 9 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 /2017. Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila, Pulkkila-sali Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 /2017. Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila, Pulkkila-sali Näätänen Teuvo. Haapavesi, läsnä Ollila Päivi 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 /2017 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Keskiviikko 6.9.2017 klo 19.00- Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila, Pulkkila-sali Näätänen Teuvo Haapavesi, läsnä Ollila Päivi Haapavesi,

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika 18.12.2018 kello 18.30 18:50 Paikka Läsnä Turengin seurakuntakeskus Ahvenjärvi Seppo Anttila Jouni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe, 26-34 Hakala Pentti Puistola Helena Ilmarinen

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: ERO KESKUSVAALILAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJUUDESTA / ASPHOLM HELGE Kunnanhallitus 15.12.2014 ( 263): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998)

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 4.3.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 6/2018

KUNNANHALLITUS No 6/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 6/2018 KOKOUSAIKA 3.4.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 52 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 11/2015

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 11/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 11/2015 KOKOUSAIKA 16.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 151 152 153 154 45 155 156

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: KUNTAVAALIEN 2017 VAALILAUTAKUNNAT JA VAALITOIMIKUNTA Kunnanhallitus 12.12.2016 ( 240): Lopen kunnassa on neljä äänestysaluetta: Lopenkylä, Läyliäinen, Topeno ja Launonen. Vaalilain (714/1998) 15 :n mukaan:

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat

Perjantai 7.11.2014 klo 15.00. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Muut esille tulevat asiat KOKOUSKUTSU LUHANGAN KUNTA 4 / 2014 Kaavatoimikunta Kokousaika Perjantai 7.11.2014 klo 15.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat 14 15 16 17 sivu 18 18 19-20 21 Kunnantalo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 07/2016

KUNNANHALLITUS No 07/2016 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 07/2016 KOKOUSAIKA 10.05.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 74 75 76 77 78 32 79 33 80

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2015. KOKOUSAIKA 26.01.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2015. KOKOUSAIKA 26.01.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2015 KOKOUSAIKA 26.01.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 9 10 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 20/2013

KUNNANHALLITUS No 20/2013 190 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 20/2013 KOKOUSAIKA 09.10.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 277 278 279 280 93 281 94 282 94a

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

ASIAT Pykälät: Sivut: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Lahti Kari ja Pudas Jaana

ASIAT Pykälät: Sivut: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Lahti Kari ja Pudas Jaana PÖYTÄKIRJA KUNNANHALLITUS Nro 11 / 2016 KOKOUSAIKA 7.12.2016 kello 8.00-13.55 KOKOUSPAIKKA: KUNNANTOIMISTO Jäsenet paikalla: Varajäsenet: paikalla: Nivala Kirsti, pj. x Keskikorpi Sointu - Sakko Antti,

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 05/2013

KUNNANVALTUUSTO No 05/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 05/2013 KOKOUSAIKA 11.11.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 44 45 46 1 47 2 48 49 3

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU

KOKOUSKUTSU KOKOUSKUTSU 30.12.2016 LAITILAN SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto AIKA: Torstaina 12.1.2017 kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, kokous alkaa klo 18.00 PAIKKA: Seurakuntatalo / kahvio, Pappilantie 1 Käsiteltävät asiat

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pusa Leila ja Annala Tarmo

Pusa Leila ja Annala Tarmo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 16.02.2015 klo 17.00 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Pusa Leila Annala Tarmo

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 05/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 05/2013 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 05/2013 KOKOUSAIKA 28.02.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 57 58 59 60 21 61 22 62

Lisätiedot

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot