FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0477/1. Tarkistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0477/1. Tarkistus"

Transkriptio

1 B8-0477/1 1 1 kohta johdantokappale 1. päättää asettaa terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan, joka tarkoin määritellyn toimivaltansa mukaisesti: 1. päättää asettaa terrorismin vastaisen työn alalla unionin tasolla tehtävää yhteistyötä ja tietojenvaihtoa käsittelevän erityisvaliokunnan, joka tarkoin määritellyn toimivaltansa mukaisesti:

2 B8-0477/2 2 1 kohta a alakohta a) tarkastelee, analysoi ja arvioi puolueettomasti jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten, asiasta vastaavien unionin virastojen ja tunnustettujen asiantuntijoiden toimittamia tietoja Euroopassa vallitsevan terroriuhan laajuudesta ja esittää aiheellisia toimenpiteitä, joiden avulla unionia ja jäsenvaltioita autetaan torjumaan ja tutkimaan terrorismiin liittyviä rikoksia ja nostamaan niistä syytteitä; a) tarkastelee, analysoi ja arvioi puolueettomasti jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisten, asiasta vastaavien unionin virastojen ja tunnustettujen asiantuntijoiden toimittamia tietoja, reagointia Euroopassa vallitsevaan terroriuhkaan sekä erityisesti kaikkien asiaan liittyvien toimijoiden yhteistyötä ja tietojenvaihtoa kansallisella ja unionin tasolla;

3 B8-0477/3 3 1 kohta b alakohta b) havaitsee ja analysoi puolueettomasti ja näyttöön perustuvan lähestymistavan pohjalta mahdollisia puutteita ja virheitä, jotka ovat mahdollistaneet eri jäsenvaltioissa viime aikoina tapahtuneet terroriteot, erityisesti keräämällä, kokoamalla ja analysoimalla kaikki jäsenvaltioiden tiedustelupalveluilla tai lainvalvonta- ja oikeusviranomaisilla tekijöistä ennen terrori-iskua olleet tiedot; Poistetaan.

4 B8-0477/4 4 1 kohta d alakohta johdantokappale d) havaitsee puutteita, joita esiintyy oikeudellisten, lakien täytäntöönpanon ja tiedustelusta saatavien tietojen jakamisessa jäsenvaltioiden kesken; tutkii erityisesti väitettyjä laajamittaisia puutteita, joita ilmenee kerättäessä, analysoitaessa ja välitettäessä tietoja, jotka voisivat auttaa estämään iskuja, ja tässä yhteydessä erityisesti: d) havaitsee puutteita, joita esiintyy jäsenvaltioiden kesken tapahtuvaa oikeudellisten, lakien täytäntöönpanoon liittyvien ja tiedustelusta saatavien tietojen jakamista koskevan unionin johdetun oikeuden täytäntöönpanossa; tutkii erityisesti väitettyjä laajamittaisia puutteita, joita ilmenee kerättäessä, analysoitaessa ja välitettäessä tietoja, jotka voisivat auttaa estämään iskuja siten, että painopisteenä on erityisesti perusoikeuskirjassa vahvistettujen perusoikeuksien suojelu, ja tässä yhteydessä erityisesti:

5 B8-0477/5 5 1 kohta f alakohta f) arvioi kaikkien niiden resurssien käytettävyyttä ja tehokkuutta, jotka on kohdennettu terrorismin torjuntaan osallistuville jäsenvaltioiden ja EU:n toimivaltaisille viranomaisille (poliisi-, sotilas-, talousarvio-, tiedustelu-, valvonta-, tieto- ja tietotekniikkaviranomaiset jne.); analysoi poliisiyhteistyön mahdollisia puutteita ja rajatylittävän käytännön lainvalvontayhteistyön esteitä tutkinnoissa, jotka liittyvät terrorismin torjuntaan, sekä tunnistaa tutkintavalmiuksien teknisiä, rakenteellisia ja oikeudellisia heikkouksia; f) arvioi terrorismin torjuntaan osallistuville toimivaltaisille viranomaisille kohdennettujen resurssien käytettävyyttä ja tehokkuutta erityisesti terrorismin torjunnan alalla toteutettaviin tutkintoihin liittyvässä rajatylittävässä käytännön lainvalvontayhteistyössä;

6 B8-0477/6 6 1 kohta g a alakohta (uusi) g a) arvioi unionin, sen jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden välisen yhteistyön tehokkuutta erityisesti Välimeren alueella ja laajemmin Lähi-idässä rahanpesun, terrorismin rahoituksen sekä terroristien värväämistä ja koulutusta koskevan tietojenvaihdon alalla;

7 B8-0477/7 7 1 kohta j alakohta j) kerää tietoja radikalisoitumisesta ja analysoi sitä sekä joissakin jäsenvaltioissa käyttöön otettujen radikalismista luopumista edistävien ohjelmien tehokkuutta; tunnistaa sellaisia nykyisiä hyviä käytäntöjä, jotka soveltuvat vaihdettaviksi, ja selvittää, ovatko jäsenvaltiot toteuttaneet aiheelliset toimenpiteet tässä suhteessa; j) kerää tietoja radikalisoitumisesta ja analysoi sitä sekä joissakin jäsenvaltioissa käyttöön otettujen radikalismista luopumista edistävien ohjelmien tehokkuutta; tunnistaa sellaisia nykyisiä hyviä käytäntöjä, jotka soveltuvat vaihdettaviksi, ja selvittää, ovatko jäsenvaltiot toteuttaneet aiheelliset toimenpiteet tässä suhteessa; arvioi unionin mahdollisuuksia tukea radikalismista luopumiseen tähtääviä ohjelmia kolmansissa maissa Välimeren alueella ja laajemmin Lähi-idässä;

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2017)0307 Terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan perustaminen, sen toimivalta, jäsenmäärä ja toimikausi

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2017)0307 Terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan perustaminen, sen toimivalta, jäsenmäärä ja toimikausi Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2017)0307 Terrorismia käsittelevän erityisvaliokunnan perustaminen, sen toimivalta, jäsenmäärä ja toimikausi Euroopan parlamentin päätös 6. heinäkuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2016 (OR. en) 5782/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: EF 18 ECOFIN 68 JAI 73 COSI 13 COTER 11 RELEX 74 Euroopan komission

Lisätiedot

13319/17 team/msu/km 1 DGD 1C

13319/17 team/msu/km 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) 13319/17 COSI 228 JAI 925 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 12. lokakuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B

6068/16 team/hkd/vb 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. helmikuuta 2016 (OR. en) 6068/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 5783/1/16 REV 1 Asia:

Lisätiedot

B8-0350/1. Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric GUE/NGL-ryhmän puolesta

B8-0350/1. Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric GUE/NGL-ryhmän puolesta 15.12.2014 B8-0350/1 1 Marie-Christine Vergiat, Cornelia Ernst, Kostas Chrysogonos, Marina Albiol Guzmán, Patrick Le Hyaric Johdanto-osan C a kappale (uusi) C a. katsoo, että turvallisuuspolitiikassa ei

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2009 (13.10) (OR. en) 14252/09 ENFOCUSTOM 100 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

LIITE. Terrorismin rahoituksen torjunnan vahvistamista koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanon eteneminen. asiakirjaan

LIITE. Terrorismin rahoituksen torjunnan vahvistamista koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanon eteneminen. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.6.2017 COM(2017) 354 final ANNEX 2 LIITE Terrorismin rahoituksen torjunnan vahvistamista koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanon eteneminen asiakirjaan komission tiedonanto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5860/15 POLGEN 9 JAI 60 PESC 120 COSI 13 COPS 26 ENFOPOL 29 COTER 22 SIRIS 11 FRONT 35 COPEN 26 DROIPEN 11 ECON 64 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja:

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.9.2013 2013/0024(COD) LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

9663/19 ip/as/mh 1 JAI.2

9663/19 ip/as/mh 1 JAI.2 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2019 (OR. en) 9663/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 8621/19 Asia: JAI 574 COPEN 232 DAPIX 194 ENFOPOL

Lisätiedot

A8-0316/13

A8-0316/13 18.11.2015 A8-0316/13 13 14 kohta 14. muistuttaa, että internetyhtiöillä ja palveluntarjoajilla on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa poistamalla kaikki laiton

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10930/17 ADD 2 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 29. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2016 COM(2016) 419 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE euron suojaamista rahanväärennykseltä koskevan Perikles 2020 -ohjelman täytäntöönpanosta

Lisätiedot

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C

14795/16 paf/lr/hmu 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. marraskuuta 2016 (OR. en) 14795/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 14597/16 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto JAI

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (0047/2012)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (0047/2012) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 26.4.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (0047/2012) Asia: Saksan liittoneuvoston perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/804. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/804. Tarkistus 22.3.2019 A8-0206/804 804 Johdanto-osan 14 a kappale (uusi) Komission teksti (14 a) Jäsenvaltioiden välisen tehokkaan hallinnollisen yhteistyön ja keskinäisen avunannon puitteissa harjoitettavassa tietojenvaihdossa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9114/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 489 COPEN 199 CYBER 152 DROIPEN 78 JAIEX 74 ENFOPOL 228 DAPIX 176 EJUSTICE 62 MI 419 TELECOM

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti

Euroopan unionin virallinen lehti 26.4.2007 C 91/9 Euroopan tietosuojavaltuutetun toinen lausunto ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi rikosasioissa tehtävässä poliisi- ja oikeudellisessa yhteistyössä käsiteltävien henkilötietojen suojaamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. syyskuuta 2019 (OR. en) 12285/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Ed. asiak. nro: 11823/19 + ADD 1 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

12583/16 pmm/mn/jk 1 DGD 1C

12583/16 pmm/mn/jk 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12583/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12098/2/16 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. syyskuuta 2016 (OR. en) 12670/16 FISC 141 ECOFIN 846 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea (Coreper II)/Neuvosto

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta 9.2.2017 A8-0228/102 102 Lorenzo Fontana ENF-ryhmän puolesta Johdanto osan 4 kappale (4) Terrorismin uhka on kasvanut ja muuttunut nopeasti viime vuosina. Henkilöt, joita tarkoitetaan nimityksellä terrorismiin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0374/22. Tarkistus. Arnaud Danjean, Manfred Weber PPE-ryhmän puolesta 5.12.2018 A8-0374/22 22, Manfred Weber Johdanto-osan M a kappale (uusi) M a. toteaa, että parlamenttiin olisi perustettava pysyvä valiokunta, joka käsittelisi sisäistä turvallisuutta ja terrorismia, jotta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (66/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (66/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 25.6.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (66/2013) Asia: Espanjan edustajainhuoneen ja Espanjan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Kehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Kehitysvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Kehitysvaliokunta 2016/0414(COD) 26.7.2017 LAUSUNTOLUONNOS kehitysvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2018 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2018 (OR. en) 5038/18 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 20. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ENFOPOL 9 CT 6 RELEX 14 JAI 10 Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) Asia: Ehdotus neuvoston päätelmiksi Eurojustin vuosikertomuksesta 2016

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) Asia: Ehdotus neuvoston päätelmiksi Eurojustin vuosikertomuksesta 2016 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9602/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9451/1/17 REV 1 Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0357/9. Tarkistus. Glenis Willmott S&D-ryhmän puolesta 27.4.2015 B8-0357/9 9 25 kohta 25. kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan toimia nuorten suojelemiseksi alkoholin aiheuttamilta haitoilta, erityisesti nostamalla nykyisiä alkoholin käytön ikärajoja vähintään

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot

EDUSKUNNAN SUURI VALIOKUNTA. Ilmoitus U-asian käsittelyn päättymisestä EU:n toimielimissä

EDUSKUNNAN SUURI VALIOKUNTA. Ilmoitus U-asian käsittelyn päättymisestä EU:n toimielimissä EDUSKUNNAN SUURI VALIOKUNTA Ilmoitus U-asian käsittelyn päättymisestä EU:n toimielimissä Asian tunnus (esim. U 2/1996 vp) E 28/2002 EURODOC-numero Hyväksytty EU:n neuvostossa, päivämäärä Kilpailukykyneuvosto

Lisätiedot

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS))

4.2.2010 A7-0006/ 001-027. Ehdotus direktiiviksi (KOM(2009)0029 C6-0062/2009 2009/0004(CNS)) 4.2.2010 A7-0006/ 001-027 TARKISTUKSET 001-027 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Magdalena Alvarez Hallinnollinen yhteistyö verotuksen alalla A7-0006/2010 (KOM(2009)0029 C6-0062/2009

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2009 (08.06) (OR. en) 10523/2/09 REV 2

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2009 (08.06) (OR. en) 10523/2/09 REV 2 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. kesäkuuta 2009 (08.06) (OR. en) 10523/2/09 REV 2 JAI 346 COMIX 469 COTER 60 ENFOPOL 159 USA 39 ASIM 57 COHOM 126 COJUR 15 POLGEN 97 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä:

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT

PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 9 EUROOPPA-NEUVOSTON EPÄVIRALLINEN ERITYISKOKOUS BRYSSEL PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT JA TOIMINTASUUNNITELMA 21. syyskuuta 2001 11 Eurooppa-neuvosto kokoontui 21 päivänä syyskuuta 2001 ylimääräiseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0045 (NLE) 6715/16 ASIM 22 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Italian ja Kreikan

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI

TYÖASIAKIRJA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.10.2012 TYÖASIAKIRJA yksilöiden suojelusta toimivaltaisten viranomaisten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä

Lisätiedot

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C

14894/16 team/msu/ts 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. joulukuuta 2016 (OR. en) 14894/16 JAI 1006 ENFOCUSTOM 203 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. joulukuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9116/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 490 COPEN 200 CYBER 153 DROIPEN 79 JAIEX 75 ENFOPOL 229 DAPIX 177 EJUSTICE 63 MI 420 TELECOM

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

10139/17 team/ip/km 1 DG D 2B

10139/17 team/ip/km 1 DG D 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10139/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 11.2.2019 A8-0069/ 001-029 TARKISTUKSET 001-029 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Dennis de Jong A8-0069/2019 Tietojenvaihtoa, avunantoa ja koulutusta koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 291 final 2015/0130 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) lisäpöytäkirjan allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Brysselissä 16. toukokuuta 2007 (30.05) (OR. en) 8457/2/07 REV 2 ENFOPOL 66

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Brysselissä 16. toukokuuta 2007 (30.05) (OR. en) 8457/2/07 REV 2 ENFOPOL 66 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Brysselissä 16. toukokuuta 2007 (30.05) (OR. en) 8457/2/07 REV 2 ENFOPOL 66 ILMOITUS Lähettäjä: Terrorismityöryhmä Vastaanottaja: 36 artiklan komitea / Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. helmikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0314 (NLE) 5626/16 LIMITE PUBLIC ASIM 9 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ruotsin

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. kesäkuuta 2019 hyväksymät päätelmät uudesta hyödynnettävissä olevasta tiedosta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan 6. kesäkuuta 2019 hyväksymät päätelmät uudesta hyödynnettävissä olevasta tiedosta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9720/19 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 6. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2014 TYÖASIAKIRJA Euroopan unionin rikosoikeudellisen yhteistyön virastosta (Eurojust) Kansalaisvapauksien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. marraskuuta 2011 (01.12) (OR. en) 17555/11 ENFOPOL 416 JAIEX 125 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. syyskuuta 2014 (OR. en) 13683/14 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 26. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: PROAPP 18 JAI 715 CATS 137 SCHENGEN 30 COMIX 501 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0023/3. Tarkistus. Cristian Dan Preda PPE-ryhmän puolesta 4.3.2015 A8-0023/3 3 165 kohta 165. panee tyytyväisenä merkille, että Moldovassa kumottiin lokakuussa 2013 laki, jolla kiellettiin kaikkien muiden kuin avioliittoon tai perheeseen liittyvien suhteiden

Lisätiedot

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C

9454/17 pm/mha/hmu 1 DGD1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. toukokuuta 2017 (OR. en) 9454/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9039/2/17 REV 2 Asia: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /,

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 C(2016) 6265 final ANNEX 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoon sekä poliisiyhteistyön, rikollisuuden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2015 (OR. en) 13258/15 GAF 44 FIN 705 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut kustannukset

EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut kustannukset SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO POLITIIKKAYKSIKKÖ C: KANSALAISOIKEUDET SEKÄ PERUSSOPIMUS-, TYÖJÄRJESTYS- JA TOIMIELINASIAT KANSALAISVAPAUDET SEKÄ OIKEUS- JA SISÄASIAT EU:n terrorismin vastaisten toimien arvioidut

Lisätiedot

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C

13525/14 tih/sas/vl 1 DG D1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. lokakuuta 2014 (OR. en) 13525/14 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 12707/4/14 REV 4 Asia: Pysyvien edustajien

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 10.12.2014 B8-0350/2014/rev1 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavien kysymysten B8-0044/2014 ja B8-0045/2014 johdosta työjärjestyksen 128 artiklan

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 4.2.2015 B8-0122/2015 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti terrorismiin liittyvistä toimista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

15638/17 team/mn/km 1 DGD 1C

15638/17 team/mn/km 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. joulukuuta 2017 (OR. en) 15638/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 7. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

ESITYSLISTALUONNOS. Kuulemistilaisuus

ESITYSLISTALUONNOS. Kuulemistilaisuus EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta LIBE_OJ(2015)0414_1 ESITYSLISTALUONNOS Kuulemistilaisuus Terrorismin torjunta ja EU:n sisäiset turvallisuushaasteet

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Petr Ježek (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 20.1.2017 2016/2170(DEC) TARKISTUKSET 1-12 Petr Ježek (PE595.376v01-00) Vastuuvapaus 2015: Euroopan oikeudellisen

Lisätiedot

10159/17 elv/hkd/pt 1 DGD 1C

10159/17 elv/hkd/pt 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10159/17 ENFOPOL 301 PROCIV 54 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 16.4.2010 2009/2151(INI) TARKISTUKSET 1-12 Antigoni Papadopoulou (PE439.890v01-00) mietinnöstä komission tiedonannosta

Lisätiedot

15184/16 pm/vp/akv 1 DGD 1C

15184/16 pm/vp/akv 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 15184/16 ENFOPOL 455 ENV 766 ENFOCUSTOM 230 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 226 artiklan,

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 226 artiklan, Euroopan parlamentti 204-209 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(206)0253 Tutkintavaliokunnan asettaminen tutkimaan epäilyjä rahanpesuun, veronkiertoon ja veropetoksiin liittyvästä unionin oikeuden rikkomisesta tai

Lisätiedot

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄASIOIDEN NEUVOSTO ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Sisäministeriö MINVA SM OIKEUS- JA SISÄASIOIDEN NEUVOSTO ; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA Sisäministeriö MINVA SM2015-00443 KVY Rytkönen Riikka(SM) 18.11.2015 Viite Asia OSA; Ylimääräinen oikeus- ja sisäasioiden neuvosto 20.11.2015 OIKEUS- JA SISÄASIOIDEN NEUVOSTO 20.11.2015; YHTEENVETO KOKOUSAIHEISTA

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0257(COD) 19.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

A8-0317/22

A8-0317/22 18.11.2015 A8-0317/22 22 Johdanto-osan A a kappale (uusi) A a. toteaa, että Luxemburgin viranomaiset eivät ole koskaan kyseenalaistaneet tai vastustaneet tällaisia verosopimuksia ja että Luxemburgin johdossa

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

POLIISIYHTEISTYÖ OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET

POLIISIYHTEISTYÖ OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET POLIISIYHTEISTYÖ Lissabonin sopimuksen voimaantulo ja pilarirakenteen poistuminen lisäsivät Euroopan unionin mahdollisuuksia tehostaa poliisiyhteistyötä ja Euroopan parlamentin valtuuksia valvoa sitä.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7935/17 CULT 34 RELEX 290 DEVGEN 54 COMPET 236 ENFOCUSTOM 92 EDUC 131 COHOM 46 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

A8-0141/142

A8-0141/142 13.5.2015 A8-0141/142 142 3 artikla otsikko Vastuullisen tuojan omaehtoinen vakuutus Vastuullisen tuojan ilmoitus 13.5.2015 A8-0141/143 143 3 artikla 1 kohta 1. Kaikki tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0412/3. Tarkistus. Edouard Martin S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0412/3. Tarkistus. Edouard Martin S&D-ryhmän puolesta 6.12.2018 A8-0412/3 3 Johdanto-osan 34 kappale (34) Komissio pyrkii jatkamaan vuoropuhelua jäsenvaltioiden ja toimialan kanssa rahaston menestyksen takaamiseksi. (34) Komissio pyrkii jatkamaan vuoropuhelua

Lisätiedot

15648/17 team/os/mh 1 DGD 1C

15648/17 team/os/mh 1 DGD 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. joulukuuta 2017 (OR. en) 15648/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 11. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.9.2017 2013/0255(APP) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston asetukseksi tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

2012/2322(INI) MIETINTÖLUONNOS

2012/2322(INI) MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 27.2.2013 2012/2322(INI) MIETINTÖLUONNOS sisämarkkinoilla sähköisesti välitettävistä rahapeleistä (2012/2322(INI)) Sisämarkkina-

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (28.05) (OR. en) 10141/09 ENFOPOL 143 TELECOM 116 COMIX 421 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin sisäasioiden rahastot

Euroopan unionin sisäasioiden rahastot Euroopan unionin sisäasioiden rahastot Euroopan unionin sisäasioiden rahastot EU:n rahoitusohjelmakaudelle 2014 2020 on perustettu kaksi sisäasioiden rahastoa. Sisäasioiden EU-rahastot Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 8.12.2014 2013/0402(COD) LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A7-0071/2. Tarkistus. Mary Honeyball ja muut 19.2.2014 A7-0071/2 2 1 kohta 1. toteaa, että prostituutio ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat erittäin voimakkaasti sukupuoleen perustuvia kysymyksiä, ne loukkaavat ihmisarvoa ja ovat vastoin ihmisoikeuksien

Lisätiedot

Neuvostoa pyydetään hyväksymään liitteenä oleva päätelmäehdotus istunnossaan 7. maaliskuuta /1/16 REV 1 sj/tih/kkr 1 DG B 3A

Neuvostoa pyydetään hyväksymään liitteenä oleva päätelmäehdotus istunnossaan 7. maaliskuuta /1/16 REV 1 sj/tih/kkr 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6255/1/16 REV 1 SOC 81 GENDER 13 ANTIDISCRIM 13 FREMP 34 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0193/158. Tarkistus. Birgit Sippel S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0193/158. Tarkistus. Birgit Sippel S&D-ryhmän puolesta 12.4.2019 A8-0193/158 158 Johdanto-osan 13 kappale (13) Olisi yhdenmukaistettava sellaisesta lainsäädäntöön perustuvasta määräyksestä johtuvat menettelyt ja velvoitteet, jonka nojalla säilytyspalvelun

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. tammikuuta 2010 (OR. en) 2010/0801 (COD) PE-CONS 1/10 DROIPEN 6 COPEN 22 CODEC 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ALOITE EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot