Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2012"

Transkriptio

1 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma

2 2

3 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2012 Suomen hallitusohjelmassa todetut kehittämiskohteet sopivat LiikUn toimintaan hyvin. Hallituskaudella mm. edistetään koko elämänkaaren mittaista liikunnallista elämäntapaa ja jatketaan Liikkuva koulu ohjelmaa. Työyhteisöliikunnan hyviä käytäntöjä juurrutetaan pysyviksi ja kannustaviksi työelämän toiminnoiksi. Lisäksi edistetään matalan kynnysten seuratoimintaa ja toimenpiteitä, joilla seura- ja kansalaistoimintaa voidaan entistä paremmin paikallisesti tukea. LiikUn vuoden 2012 toimintasuunnitelma ottaa hallitusohjelman kirjaukset huomioon. Lisäksi suunnitelma pohjautuu sekä aikaisempien vuosien kokemuksiin että käynnissä olevaan koko liikunnan ja urheilun järjestökenttää koskevaan toimintatapojen ja rakenteiden muutosprosessiin. Vuoden 2011 aikana on tehty toimintatapa- ja rakenneselvitystä. LiikU ennakoi jo vuoden 2012 toiminta- ja taloussuunnitelmassa tulevia muutoksia ja se näkyy sekä toiminnoissa että organisoitumisessa. Muutosprosessissa on haluttu keskitetympää ja yksinkertaisempaa organisaatiota, jossa päällekkäisyydet on purettu sekä eri toimijoiden tehtävät ja roolit ovat selvät. Keskeisenä tavoitteena on SLU-yhteisön yhteinen visio Olemme maailman liikkuvin urheilukansa Visioon pääsemiseksi on tärkeää, että liikunnallinen elämäntapa ratkaistaan koko ihmisen elämänkulussa. Alueiden osalta tämä tarkoittaa yhteiskuntavastuullisen liikunnan edistämistä eli ihmisten liikkumaan aktivoimista toisin sanoen tehtävämme on edesauttaa ja tukea kansan liikkumista ja liikuttamista. Tulevaisuudessa alueiden rooli vahvistuu myös varsinaisen urheilutoiminnan tukemisessa. LiikU on vuosien varrella saavuttanut vahvan aseman niin toiminnallisesti kuin taloudellisesti. LiikU on jatkanut kasvuaan tasaisesti vuodesta toiseen. Tunnettuus ja asiantuntijuus ovat lisääntyneet mikä näkyy mm. kysynnän kasvuna toiminnalle. Kasvavan kysynnän ohella myös laatuvaatimukset kasvavat. Voidaan sanoa, että valituilla toimintatavoilla on saavutettu hyviä tuloksia. Vain alle puolet kouluikäisistä ja noin kolmasosa yläkoululaisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikunnan vaikutukset koululaisten terveyteen, oppimiseen ja vireystilaan on todistettu kiistattomasti. Liikunnan avulla voidaan parantaa työrauhaa ja myös vähentää koulukiusaamista ja syrjäytyneiden lasten ja nuorten määrää. Investointi koululaisten ja - ikäisten liikuntaan on investointi tulevaisuuteen. Siksi koulupäivän liikunnallistamiseen tulee kiinnittää suurta huomiota. Suomen aikuisväestön liikunnallinen elämäntapa on kansainvälisesti vertaillen erinomaista tasoa, mutta kansakunnan hyvinvoinnin näkökulmasta riittämätön, sillä vain kolmannes liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Kun tavoitteeksi asetetaan terveyden kannalta riittävästi liikkuvien aikuisten määrän lisääminen, tarvitaan toimintatapojen muutoksia sekä uusien toimijoitten rekrytointia. 3

4 Tyytymättömyys huippu-urheilumenestykseen käynnisti remontin, jossa tarkasteltiin huippu-urheiluun liittyviä rakenteita ja toimintatapoja nk. Humu-ryhmän toimesta. Alueilta odotetaan ensisijaisesti lasten liikunnan kokonaismäärän lisäämistä. Lasten liikuttamisessa keskeistä on perheet ja/tai koti, koulut, liikuntaja urheiluseurat, mutta myös omaehtoinen liikunta. Ohjaaja- ja valmentajakoulutuksessa sekä eri lajien valmentajien tapaamisissa tulee alueilla olla jatkossa aktiivisempi rooli. Urheiluakatemioissa alueiden rooli tullee kasvamaan. Urheilijan polulla urheiluseuralla on iso merkitys. Urheiluseurojen toiminnan tukeminen sekä koulutuksella että toimintaedellytysten tukemisella nähdään tärkeäksi. Kuntarakenteen muutosprosessiin reagoidaan ja kuntakumppanuutta kehitetään ja yhteistyötä lisätään entisestään. Turun seudun kuntien välistä yhteistyöhanketta jatketaan ja siitä saatuja kokemuksia laajennetaan muihin työssäkäyntialueisiin. Markkinoinnissa ja viestinnässä hyödynnämme viime vuosina tehtyjä uudistuksia ja investointeja; ilme, nettisivut, uutiskirje, ilmoittautumis- ja asiakashallintajärjestelmät. Markkinointitoimenpiteitä tullaan tehostamaan ja mediayhteistyöhön panostamaan. Resurssit LiikUn onnistumisen perusedellytys on toiminnassa mukana olevat osaavat ja innostuneet henkilöt. Osaaminen tarkoittaa eri toiminnan tasoilla mukana olevien ihmisten toimintatapojen, tiedon ja innostuksen sekä työhyvinvoinnin varmistamista ja kehittämistä. Keskeinen keino on koulutus sekä jatkuva toimintatapojen arviointi ja kehittäminen. Onnistunut henkilörekrytointi hallitus-, valiokunta- sekä työryhmätyöskentelyyn on tavoitteiden saavuttamisessa tärkeää. Näihin tehtäviin pyritään löytämään parhaita mahdollisia asiantuntijoita, jotka ovat innostuneita kehittämään LiikUn toimintaa. Henkilöstön innostuminen, työssään kehittyminen ja jaksaminen ovat erittäin tärkeitä seikkoja tuloksekkaassa toiminnassa. Jaksamisen tukemiseen kiinnitetään huomiota toimintatapoja sekä toimenkuvia tarkastamalla, keskusteluja käymällä sekä kehittämällä yhteissuunnittelua ja ajankäyttöä. Vuonna 2011 käynnistettyä henkilöstön työnohjausta jatketaan. Liiku aloittaa vuoden uudistetulla toimihenkilöorganisaatiolla. Hyvin hoidettu talous on LiikUn toiminnan keskeisiä toimintaperiaatteita. Talouden suunnittelu-, seuranta- ja raportointimenetelmiä kehitetään niin, että ne mahdollistavat tehokkaan ja sujuvan työskentelyn. LiikUn hyvien tulosten ansiosta valtionavustusten osuuden on ennakoitu kasvavan. LiikUn talous perustuu hyvin onnistuneelle varsinaiselle toiminnalle. Varsinaisen toiminnan tuotot ovat n. 50 prosenttia kaikista tuotoista. Varainhankinnalla sekä erilaisilla kehittämishankkeilla ja projektirahoituksella valtion perusavustuksen ohella katetaan toinen puoli tuotoista. Julkisen talouden kiristyneeseen tilanteeseen on talousarviossa reagoitu. Hallitukselle raportoidaan talouden toteumasta vähintään neljä kertaa vuodessa. 4

5 LiikUn missio eli päättymätön perustehtävä Innostamme liikunnalliseen elämäntapaan ja edistämme liikuntakulttuuria. LiikUn visio ja slogan Liikunta elämäntavaksi! Mitä teemme? LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme seuratoimijoita, lasten kanssa työskenteleviä ja työyhteisöjä liikuttamaan muita. Puhumme liikunnan puolesta päättäjille. LiikUn painopistealueet päivittäisen liikunnan edistäminen urheilu- ja seuratoiminnan kehittäminen yhteiskunnallisen kumppanuuden tiivistäminen SLU:n jäsenjärjestöjen viisi yhteistä valintaa: Vaikutamme perheiden/vanhempien liikuntatietoisuuteen ja liikuntakäyttäytymiseen Koulupäivässä tunti liikuntaa Kehitämme seuratoiminnan laatua Urheilijan polku: Lapsuus-, valinta- ja huippuvaiheen ratkaisut Liikkumisen ja urheilemisen edellytykset ja olosuhteet kunnossa Liikkuva Lounais-Suomi Päivittäinen liikunta liikkumaan aktivointi, yhteiskuntavastuullinen liikuttaminen, kansanliikunta Harrastamisen mahdollisuuksia ja liikuntaan innostamista Monipuolista liikettä päivähoito- ja koulupäivään Nuorille vaikuttamismahdollisuuksia, osallisuutta ja liikuntapalveluja Yhteistä liikkumista perheen kanssa Työyhteisöjen liikunnallistamista Liikuntaneuvontaa apteekkien kautta 2. Urheilutoiminta, seuratoiminta Seurojen päätoimisten työn varmistaminen Lajiliittoyhteistyön kehittäminen LiikUn ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen toteuttaminen Uusia sinettiseuroja LiikUn alueelle 3. Yhteiskunnallista kumppanuus ja vaikuttavuus Liikunta nähdään tärkeänä kansalaistaitona ja terveyden edistäjänä kunnissa. 5

6 Reilun Pelin periaatteet SLUn syysvuosikokous 2010 vahvisti Reilun Pelin periaatteet. Edelliset yhdessä valmistellut ja hyväksytyt periaatteet olivat vuodelta Päivityksessä haluttiin varmistaa, että sisältö vastaa tämän päivän haasteisiin ja että asiakirja toimii konkreettisena työkaluna periaatteiden eteenpäin viemiseen. Asiakirja nostaa esiin liikuntajärjestöjen tulevaisuuteen vaikuttavia tärkeitä periaatteita: tasavertaisuus, suvaitsevaisuus, terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen, oikeudenmukaisuus sekä ympäristön kunnioittaminen. Jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus, moninaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat yhteisömme perusta. Haluamme toimia vuorovaikutteisesti kaikkien liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneiden tahojen kanssa monimuotoisen liikuntakulttuurin kehittämiseksi. Vastuu kasvatuksesta Olemme kaikki kasvattajia. Käytännössä kaikkiin liikuntaa ja urheilua koskeviin tilanteisiin liittyy kasvatuksellinen ulottuvuus harjoituksissa, peleissä, turnausmatkoilla, talkootapahtumissa, vanhempainilloissa. Kasvatustapana on oma esimerkkimme. Motivaationamme on aina kaiken ikäisten lasten ja nuorten paras. Annamme itselle ja toisille aikaa kasvaa ja kehittyä kukin omien resurssiensa mukaan. Kannustamme elinikäiseen oppimiseen myös liikunnan ja urheilun parissa. Kannustamme ja tuemme jokaista kantamaan oman vastuunsa oman lähiyhteisönsä ja laajemmin yhteiskunnan hyvinvoinnista. Terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen Kaikki tekemisemme edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Päihteitä ja väkivaltaa ei yhdistetä liikuntaan ja urheiluun. Fyysisiin ja psyykkisiin ongelmiin puututaan ja niitä ennaltaehkäistään aktiivisesti. Luomme liikunnalle ja urheilulle turvalliset puitteet. Urheilusuoritukset eivät ole urheilijoiden arvon ainoa mittari. Antidopingtyö on olennainen osa toimintaamme. Luonnon kunnioittaminen ja kestävään kehitykseen pyrkiminen Me olemme osa luontoa. Suojelemme yhteistä ympäristöämme ja ohjaamme sekä opastamme myös muita tekemään samoin. Kasvamme yhdessä kohti luonnon kunnioittamista ja haemme tasapainoa omien tekemistemme ja kestävän kehityksen välille. Osallistumme omalta osaltamme vastuullisesti toimenpiteisiin kohti vähäpäästöistä yhteiskuntaa. Avoimuus, demokraattisuus ja oikeudenmukaisuus Päätöksiä tehdessämme valmistelemme, kuuntelemme ja perustelemme huolella. Päätöksentekoon liittyvät pelisäännöt ovat kaikkien saatavilla. Rikoksiin ja rikkomuksiin suhtaudumme aina vakavasti. Uskomme kuitenkin ihmiseen ja voimme antaa uuden mahdollisuuden. Rakennamme taloutta realistiselle ja kestävälle pohjalle. Yhteistyö on ehtymätön voimavaramme. Kohtelemme toisia tasaveroisesti ja oikeudenmukaisesti riippumatta esimerkiksi suhteemme laadusta tai mahdollisesti yhteisestä taustasta. 6

7 Päivittäinen liikunta Lapset ja nuoret LiikUn tavoitteena on, että lapset ja nuoret löytävät päivittäisen liikuntaharrastuksen sekä saavat ammattitaitoista ohjausta ja vastuullisia tehtäviä. LiikUn tehtävänä on toimia lasten ja nuorten liikunnan alueellisena toimijana, kehittäjänä ja koordinaattorina. Keskeinen tavoite on edistää lasten ja nuorten päivittäistä liikkumista yhdessä eri keinoin paikallisten toimijoiden, Nuori Suomi ry:n sekä lajiliittojen kanssa. Vuonna 2012 edistämme ja kehitämme erityisesti Tarjoamme laadukkaita koulutuspalveluita liikunnan parissa toimiville yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Yhteistyössä kuntatason toimijoiden (kasvatusalan ammattilaiset, kunnan eri toimijat, yhdistykset) kanssa haluamme liikunnallistaa koulu- ja päivähoitopäivää. Herätämme liikuntainnostusta LiikUn toteuttamissa tapahtumissa. Edistämme nuorten toimintamahdollisuuksia ja osallisuutta heidän omassa toimintaympäristössään. Edistämme perheiden liikuntamahdollisuuksia yhteistyössä kasvatusalan ammattilaisten, kunnan eri toimijoiden ja seurojen kanssa. Teemme liikunnan olosuhdetyötä. Lasten liikuttajien osaamisen kehittäminen LiikU järjestää vuosittain koulutusta tuhansille lasten liikunnan parissa toimiville henkilöille ammattitaitoisen ja innostuneen kouluttajaverkoston avulla. Koulutuksissa välitämme mm. tietoa lasten ja nuorten toimintaan soveltuvista periaatteista sekä annamme käytännön ideoita lasten ja nuorten liikunnan toteuttamiseen. Päivitämme suunnitelmallisesti kouluttajaverkostomme osaamista ja etsimme aktiivisesti uusia liikunnan ammattilaisia joukkoomme. Liikkumisen lisääminen päivähoitopäivän aikana Edistämme päivähoitopäivän liikunnallistamista yhteistyössä kunnan sosiaalitoimen ja liikuntatoimen kanssa. Koulutamme varhaiskasvattajia työyhteisökohtaisesti, työstämme kuntakohtaisia liikunnan vuosisuunnitelmia sekä lisäämme neuvolahenkilökunnan liikunnan osaamista. Järjestämme vanhempainiltoja ja perheliikuntatapahtumia yhteistyössä eri tahojen kanssa. Teemme koulutusyhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa sekä edistämme, että Liikuntaleikkikoulu olisi alle kouluikäisten lasten saatavilla mahdollisimman monessa seurassa. Liikkumisen lisääminen koulupäivän aikana Tarjoamme kouluille liikkumista edistäviä malleja ja keinoja. Teemme yhteistyötä kuntien sivistys- ja liikuntatoimen kanssa koulupäivän liikunnallistamiseksi. Tavoitteena on, että koululaiset liikkuvat vähintään tunnin jokaisen koulupäivän aikana. Vuoden aikana edistämme mm. koulumatkaliikuntaa, liikuntakerhotoimintaa ja aamu- ja iltapäivätoiminnan liikuntaa. Kehitämme ja laajennamme koulujen henkilöstölle suunnattua liikunnan täydennyskoulutusta. Toimimme apuna kunnille liikunnan olosuhdetyössä lähiliikuntapaikkojen osalta siten, että kouluympäristöissä olisi liikkumaan innostavat olosuhteet. Pyrimme vaikuttamaan lasten ja nuorten vanhempiin siten, että he tiedostavat liikunnan merkityksen ja innostavat lapsia liikkumaan sekä järjestämme perheiden yhteisiä liikuntatapahtumia koulupäivien aikana. 7

8 Lasten ja nuorten liikuntainnostuksen herättäminen Liikuntatapahtumissamme on tarjolla mahdollisuus jokaiselle lapselle osallistua yhdenvertaiseen, innostavaan, iloiseen ja kehittävään urheilutoimintaan. Toteutamme liikuntaleirejä ja päiviä lisätäksemme nuorison mahdollisuuksia tutustua eri lajeihin ja samalla innostua liikkumisesta. Leireistä suurimmat ovat Kesis, Hiihtis, Syystis, Sporttis ja Pitkis-Sport. Leirien lisäksi toteutamme seikkailu-, elämysja perheliikuntatapahtumia yhteistyössä koulujen, seurojen ja kuntien kanssa. Toiminnassa on mukana laaja kouluttajaverkosto, jonka määrää, ammattitaitoa ja huoltoa tehostetaan. Nuorten osallisuuden vahvistaminen liikunnan kentässä Toteutamme Nuoret Johtajat toimintaa omissa tapahtumissamme. Aktivoimme nuoria koulutuksen avulla toteuttamaan erilaisia liikuntatapahtumia ja tempauksia LiikUn toimialueella kouluissa, nuorisotaloilla sekä seuroissa. Lisäämme nuorten harrasteurheilumahdollisuuksia yhteistyössä eri tahojen kanssa. Tärkeätä on, että nuoret voivat osallistua toimintansa suunnitteluun ja toteutukseen. Perheliikunta Etsimme keinoja, joiden avulla lapset ja vanhemmat voisivat enemmän liikkua yhdessä. Teemme perheliikunnan edistämistyötä yhteistyössä eri hallintokuntien kanssa. Järjestämme lasten vanhemmille tilaisuuksia lasten liikunnasta ja urheilusta. Liikunnan olosuhdetyö Olemme aktiivisesti kehittämässä päivähoito- ja koulupihojen liikuntaolosuhteita omatoimiliikuntaan aktivoiviksi sekä tiedotamme lähiliikuntapaikkarakentamisen erilaisista rahoitusmahdollisuuksista. Aikuisten liikunta LiikU on alueen johtava aikuisväestön kunto- ja terveyttä edistävän liikunnan asiantuntija, joka edistää liikuntaa tukevia ja kehittäviä päätöksiä sekä lisää aikuisväestön tietoisuutta liikunnan merkityksestä hyvinvoinnille. LiikUn tavoite on terveyttä edistävien tahojen yhteistyön lisääminen Liikunta elämäntavaksi. LiikU toimii sekä Suomen Kuntoliikuntaliiton että KKI-ohjelman alueellisena toimijana. Yhteisöliikunnan tarkoituksena on toteuttaa eri järjestöjen, yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa hankkeita sekä koulutuksia, joilla vahvistetaan niiden terveyttä edistäviä liikuntamuotoja. Väestön ikärakenteen muutos sekä ikääntyvien ja työ- ja toimintakyvyn säilyttäminen on iso haaste myös LiikUlle. Liikuntatottumusten ja elintapojen muutosten tavoitteena on saada aikuisväestö liikkumaan omatoimisesti. LiikUn järjestämien tapahtumien tavoitteena on innostaa ihmisiä aloittamaan liikuntaharrastus. Tapahtumia toteutetaan seurojen ja muiden tahojen yhteistyöllä. Vuonna 2012 edistämme ja kehitämme työyhteisöjen liikunnallistamista aikuisten mahdollisuuksia tutustua monipuolisesti eri liikuntalajeihin ja muotoihin liikuntapalvelujen saantia apteekkien kautta nuorten miesten hyvinvointia liikunnan keinoin tapahtumien ja kampanjoiden laatua tekijäverkostomme osaamista ja laajuutta 8

9 9

10 LiikU on yhdessä neljän muun alueen kanssa tehnyt ohjaajan ja valmentajan polun, joka antaa seuroille ja ohjaajille ja valmentajille mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan omien tarpeiden pohjalta. 10

11 Vuoden 2012 aikana toteutetaan näitä uusia koulutuksia sekä avoimina että kuntien ja lajien aluejärjestöjen kanssa yhteistyönä. 11

12 Työyhteisön liikunnallistaminen Työyhteisöt voivat monin tavoin vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Panostus kannattaa ja näkyy paitsi hyvänä henkenä työssä, myös asiakastyytyväisyytenä ja toiminnan laatuna eli euroina viivan alla. Kun hyvinvointi on kunnossa, henkilöstö viihtyy, sairauspoissaolot vähenevät ja työntekijöiden työurista tulee paitsi mielekkäämpiä myös pidempiä. Liikunnallistamisen toimenpiteinä ovat kuntotestaukset, liikuntaohjelmat ja koulutus. Työyhteisöjen liikuntavastaaville järjestetään seminaari keväällä Liikkujan apteekki Vuosien aikana Lounais-Suomessa on Liikkujan Apteekki -hankkeessa mukana kymmenen pilottiapteekkia. Hankkeen tavoitteena on liittää liikuntaneuvonta-ajatus osaksi apteekkien kansanterveysohjelmia (astma-, diabetes- ja sydänohjelmat). Hankkeen toimintamalli sisältää apteekkien tapahtumapäiviä, joissa testataan asiakkaita ja välitetään tietoa matalan kynnyksen liikuntatarjonnasta. Apteekin henkilökunnalle järjestetään keväällä 2012 viimeinen pilottijakson koulutus. Hankkeen pilottivaiheessa toiminnallinen vastuu on LiikUlla, hankkeen käynnistämisessä ovat mukana Suomen Apteekkariliitto, Hengitysliitto ja KKI-ohjelma. Kolmivuotinen Liikkujan Apteekki hanke tulee päättymään vuonna Hankejakson viimeisenä vuonna suunnitellaan ja toteutetaan valtakunnallinen, Suomi Mies seikkailee kiertuetta muistuttava Liikkujan Apteekki kiertue, jossa toimivia terveysliikuntaa edistäviä toimintamalleja viedään Lounais- Suomen lisäksi muiden alueiden apteekeille ja kunnille. Kiertueen yhtenä tärkeänä tehtävänä on saada kuntien liikuntatoimet ja paikalliset apteekit tekemään yhteistyötä terveysliikunnan saattamiseksi kuntalaisille sekä apteekin asiakkaille. LiikUlla on vahva rooli kiertueen suunnittelussa. Kiertueen toiminnallinen vastuu on KKI ohjelmalla. My Chance Toiminnan tavoitteena on parantaa nuorten miesten hyvinvointia ja valmiuksia kehittyä omaehtoisesti yhteiskunnassa menestyviksi kansalaisiksi. Pääkohderyhmä koostuu niistä kutsuntaikäisistä, joille liikunta ei ole säännöllistä. Nuorille tarjotaan liikuntaa ja ravitsemustietoutta kutsuntojen ja palvelukseen astumisen väliseksi ajaksi. Toimintaa toteutetaan Loimaalla, Länsi-Turunmaalla, Salossa Turussa ja Uudessakaupungissa yhteistyössä kaupungin ja yhdistysten kanssa. Hankkeen viimeisenä toimintavuotena 2012 pyritään luomaan yhteistyömalli valtakunnallisen, THL:n koordinoiman Aikalisä toiminnan kanssa, jotta My Chance hankkeen hyvät kokemukset nuorten miesten liikuntaan aktivoimiseksi saisivat toiminnallista jatkoa osana kuntien perustoimintaa. Toiminta on saanut Varsinais-Suomen liiton kehittämisrahaa. Liito-hanke Liikunnasta toimintakyvyksi -hanke käynnistettiin syksyllä 2011 ja se jatkuu keväällä Maskun, Mynämäen, Naantalin ja Nousiaisten kunnat sekä haluavat yhdessä LiikUn kanssa kehittää ikääntyvien liikuntaa palvelemaan tulevaisuuden tarpeita. Viiden kunnan hanke on saanut KKI-ohjelman hanketukea. Haastepyöräily Kuntien välistä haastepyöräilyä jatketaan ja kehitetään edelleen molemmissa maakunnissa. 12

13 Urheilutoiminta Seuratoiminta Suomen liikunta- ja urheilukenttä elää taas monenlaisten muutosten tuulissa. Eri liikuntayhteisöt laativat uusia strategioita, joiden mukaan LiikUn kannattaa myös toimia. Toisaalta LiikUn tulee myös toimia omien strategioiden ja suuntausten mukaan. LiikUn palvelutuotannossa seurakenttään nähden on seuraavia kohdeasiakkaita: seuran toimihenkilöt, ohjaajat ja valmentajat, lapset, nuoret ja aikuiset sekä vaikuttaminen olosuhde- ja resurssiasioihin. Kenttä on laaja ja monipuolinen, joten vuosittain tulee tehdä valintoja mihin LiikUn resurssit kohdistetaan. Vuoden 2012 toiminnassa keskitytään seuraavien kokonaisuuksien edistämiseen Seurojen päätoimisten työn varmistaminen LiikUn ohjaaja- valmentajakoulutuksen toteuttaminen Lajiliittoyhteistyön kehittäminen Koulutusten järjestäminen yhdessä kuntien kanssa Seurojen päätoimisten työn varmistaminen LiikUn alueen seuroissa on noin 70 seuralla päätoimisia, palkallisia seuratoimijoita; toiminnanjohtajia, valmennuspäälliköitä, nuorisopäälliköitä, valmentajia. Yhteensä seuroissa työskentelee päätoimista henkilöä. Näiden seurojen tukeminen ja päätoimisten osaamisen ja jaksamisen varmistaminen on LiikUn yksi tärkeä tehtävä vuonna LiikU järjestää seuroille ajankohtaisia koulutuskokonaisuuksia, talouden, markkinoinnin, verotuksen ja valmennuksen alueelta. Urheiluseurat ovat saaneet vuosina LiikUn alueella yli 30 uutta päätoimista henkilöä viemään seuratoimintaa eteenpäin. LiikUn tehtävänä on auttaa näitä uusia toimijoita koulutuksella, uuden tiedon jakamisella sekä järjestämällä yhteisiä verkostotapaamisia, joissa voidaan vaihtaa kokemuksia seuratoiminnasta sekä saada uusia vinkkejä esim. varainhankintaan ja uusien ihmisten rekrytointiin. Lisäksi järjestämme päätoimisille verkosto- 13

14 tapaamisia, joissa osanottajat voivat kertoa kuulumisia, saavat ideoita muilta kollegoilta. SLU on yhdessä alueiden kanssa luonut seurojen toimihenkilöille oman koulutusohjelman, joka koostuu kuudesta eri tilaisuudesta; seuran tulevaisuusilta, Päätä Oikein kurssi, Nappaa mukaan - kurssi, Rahaa seuran kassaan -kurssi, Johda innostavasti kurssi ja Hyvä Seura seminaari. Kaikilla 15 alueella on yhteinen seurojen toimihenkilöille kohdistettu I-tason, 22 tunnin koulutusjärjestelmä yhteensä 22 h. Vuoden 2012 aikana toteutetaan yhdessä SLU:n ja muiden SLU-alueiden kanssa yhteinen toimintamalli, jonka avulla seuratoiminnan kehittämisprosesseja voidaan paremmin markkinoida yhteistyökumppaneille sekä kuvata tuotetta seuroille. LiikUn ohjaaja- valmentajakoulutuksen toteuttaminen VOK, eli valmentaja- ja ohjaajakoulutusta vievät yhdessä eteenpäin Suomen Liikunta ja Urheilu, Nuori Suomi, Suomen Olympiakomitea, Suomen Kuntoliikuntaliitto ja Suomen Valmentajat. VOK-hankkeen keskiössä on lajiliitoissa tapahtuva koulutuksen käytännön kehittämistyö. Kehittämistyön tavoitteena on kokonaisvaltaisen valmennuksen ja ohjauksen edistäminen kaikissa lajeissa. Lisääntynyt osaaminen näkyy laadukkaana valmennuksena ja ohjauksena, hyvänä harjoitteluna ja terveenä urheiluna ja liikuntana. LiikU on yhdessä neljän muun alueen kanssa tehnyt ohjaajan ja valmentajan polun, joka antaa seuroille ja ohjaajille ja valmentajille mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan omien tarpeiden pohjalta. Vuoden 2012 aikana toteutetaan näitä uusia koulutuksia sekä avoimina että kuntien ja lajien aluejärjestöjen kanssa yhteistyönä (kuvattu sivuilla 10-11). Lajiliittoyhteistyön kehittäminen Seurat ovat tiiviissä yhteistyössä yleensä lajiliittonsa tai lajiliiton alueen kanssa ja tämä merkitsee sitä, että LiikUnkin kannattaa tarjota palvelujaan yhdessä lajiliiton kanssa. Palveluja on nyt mahdollisuus tuottaa sekä seuran hallintokoulutuksessa, ohjaaja-valmentajakoulutuksessa sekä seurojen kehittämispolkujen yhteisillä konsepteilla. Kaikkiin näihin LiikUlla on valmius sekä osaamista. Toimivan verkoston luominen edellyttää yhteisiä palavereja ja kohdistettua markkinointia eri lajeille. Koulutusten järjestäminen yhdessä kuntien kanssa Viime vuosina LiikU on lisännyt ja tiivistänyt yhteistyötä kuntien kanssa. LiikU on ollut ja on parhaillaan EU-hankkeita, joiden avulla paikkakunnan asukkaiden hyvinvointia edistetään liikunnan avulla. Hyvät kokeilut, kokemukset ja mallit ovat tuottaneet konseptin, joka voidaan monistaa myös uusien kuntien yhteistyössä. Olemme järjestäneet seuraparlamenttien, seurafoorumien ja seurojen yhteisten kokoontumisten avulla kuntien vapaa-ajan ja seuraväen yhteisiä kehittämisprosesseja, joiden toteuttaminen on parhaillaan käynnissä. LiikU neuvottelee myös ensi vuonna koulutuspaketteja, joissa kunta antaa resursseja järjestää edullisia koulutuksia seuraväelle ja LiikU toteuttaa ne. Erityisesti uusi ohjaaja- valmentajakoulutus antaa kunnille ja LiikUlle mahdollisuuden tehdä uudenlaista yhteistyötä. Koulutus soveltuu kaikille lajeille joten toimenpiteillä varmistetaan laaja ohjaajien ja valmentajien osaamisen lisääminen. 14

15 Muut toiminnot Seuratoimintaa tuetaan myös lasten ja nuorten sekä harrasteliikunnan painopistealueilla. Seuratoiminnan tukemiseen tähdätään lisäksi palkitsemis- ja kannustejärjestelmän kehittämisellä eri varainhankintakeinoja tuottamalla. LiikUn tehtävänä on myös palkita ja kiittää seuratoimijoita. Tiedotusvälineisiin pyritään saamaan kirjoituksia alueen Hyvistä Seuroista. Vuosittain pyritään myös palkitsemaan seurojen puheenjohtajia eri tavoin. Kuntien kanssa jatketaan jo yli kymmenen vuotta jatkunutta seuratyöntekijöiden palkitsemista, joka on saanut hyvän vastaanoton. Pohjola-palkinnon tiedottamista ja hakuprosessia tullaan parantamaan vuoden aikana. Vuoden aikana myös kehitellään yhdessä kuntien kanssa toimihenkilökoulutuksen järjestämisen lisäämistä esim. koulutussetelien käyttöä tehostamalla. Hyvä Seura -hankkeessa tullaan erityisesti avaamaan useita näkökulmia seurajohtamiseen. Perustan kaikkien urheiluseurojen toiminnalle luovat yhdistystoiminnan perusasiat, joita on painotettava erityisesti uuden sukupolven ottaessa vastuuta toiminnan kehittämisessä. Urheiluseuralle verkostoituminen on elinehto. Yksi tärkeimmistä seuran kumppaneista on kunta, joka luo edellytyksiä liikunta ja urheilutoiminnalle. Parhaimmillaan urheiluseura on keskeinen osa kunnan hyvinvointipolitiikkaa. Päätavoitteet 2012 Seurojen päätoimisten työn varmistaminen LiikUn ohjaaja- valmentajakoulutuksen toteuttaminen Lajiliittoyhteistyön kehittäminen Koulutusten järjestäminen yhdessä kuntien kanssa Muut tavoitteet Uuden seurastrategian toteuttaminen Hyvä seura koulutuspuun kurssien toteuttaminen Seuratoiminnan arvostuksen lisääminen Seuratoimijoiden jaksamisen vahvistaminen Sinettiseurojen määrän lisääminen 15

16 16

17 17

18 Toimihenkilöorganisaatio

19 19

20 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Liisankatu PORI (02) Yliopistonkatu TURKU (02) LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais-Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä, seuratoimijoita ja työyhteisöjä liikuttamaan muita. Puhumme liikunnan puolesta päättäjille. 20 Liikunta elämäntavaksi!

Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin. Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet

Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin. Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet Tietoisemmin, vastuullisemmin, kestävämmin Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet Jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus,

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toimintasuunnitelma 2011

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toimintasuunnitelma 2011 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toimintasuunnitelma 2011 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2011 Yleistä LiikUn vuoden 2011 toimintasuunnitelma pohjautuu paljon aikaisempien vuosien

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2013

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2013 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2013 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2013 Suomen hallitusohjelmassa todetut kehittämiskohteet sopivat LiikUn toimintaan

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2014

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2014 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2014 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodelle 2014 Suomen hallitusohjelmassa todetut kehittämiskohteet sopivat LiikUn toimintaan

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2015

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2015 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Toiminta ja taloussuunnitelma 2015 1 2 Toiminta ja taloussuunnitelma vuodeksi 2015 Kesäkuussa 2012 perustettu uusi liikunnan yhteinen, valtakunnallinen järjestö

Lisätiedot

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU)

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU) Tehtävä LiikU on liikunnan asiantuntija Lounais- Suomessa. Liikutamme lapsia ja aikuisia tapahtumissa ja leireillä. Koulutamme lasten kanssa työskenteleviä,

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LISÄÄ LIIKETTÄ KOULUPÄIVIIN JA AKTIIVISUUTTA ILTAPÄIVIIN LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN JA VALON YHTEISISTÄ TUKITOIMISTA LIIKKUVILLE

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 Hallitus 22.9.2015 YLEISTÄ: Kesäkuussa 2012 perustettiin liikunnan ja urheilun yhteinen valtakunnallinen järjestö Valo ry. Sen

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 2016

Liikunnan aluejärjestöt 2016 2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013 LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2 YLEISTÄ: Kesäkuussa 2012 perustettiin liikunnan ja urheilun yhteinen valtakunnallinen järjestö Valo ry. Sen tehtävänä ja tavoitteena

Lisätiedot

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät

Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Perustettu vuonna 1993.

Perustettu vuonna 1993. LiikU lukuina Perustettu vuonna 1993. Yleishyödyllinen yhdistys, joka toimii yli tuhannen liikunta- ja urheiluseuran asialla. Jäsenet ovat liikuntaseuroja ja järjestöjä. Vaikuttaa Satakunnan ja Varsinais-

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,

Lisätiedot

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen!

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen! Sinettiseurakiertue 2015 Kasva Urheilijaksi konsepti - kehitetään kokeillen! Konsepti Versio 1.2, sisäinen materiaali Maria Ulvinen Meillä on unelma siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4. Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry Järjestöneuvottelukunta 4.6.2018 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry 1 PoPLi ry Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella toimiva liikunnan ja urheilun palvelujärjestö

Lisätiedot

Liikkuva Päijät-Häme kiertue Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto

Liikkuva Päijät-Häme kiertue Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto Liikkuva Päijät-Häme kiertue 2019-2020 Makera-hanke, yhteistyössä Päijät-Hämeen Liitto Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) liikunnan aluejärjestö toimii 16 kunnan alueella jäseniä ovat seurat,

Lisätiedot

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä

Lisätiedot

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020 Kiilat Hockey strategia perustuu Suomen Jääkiekkoliiton luomaan strategiaan, jossa on VISIO: Intohimona jääkiekko ja MISSIO: Suomi-kiekosta lisäarvoa elämääsi 1 Tähän kuuluu vahvasti yhteiset TAHTOTILAT:

Lisätiedot

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma

Seurojen tukitoimet. Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet Kisakeskus 28.11.2015 Seurapalvelujohtaja Veli-Tapio Kangasluoma Seurojen tukitoimet strategiset tavoitteet jäsenistölle laadukasta kansalaistoimintaa tukevaa koulutusta seurojen toiminnan

Lisätiedot

Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net

Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille. www.salibandy.net Seuratuki 2013: Hakuprosessi ja epäsuora tuki seuroille www.salibandy.net Seuratuki: tarkoitus Liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille Liikunnallinen elämäntapa ohjatun seuratoiminnan kautta

Lisätiedot

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1 Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut 7.4.2011 Eva Storgårds 1 Visio Perustehtävä Kaupungin missio eli perustehtävä on palvelujen järjestäminen kansalaisille suomen ja ruotsin kielellä

Lisätiedot

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen

VERKOSTOISSA ON VOIMAA. Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen VERKOSTOISSA ON VOIMAA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 17.9.2015, Päivi Virtanen LIIKKUVA LAPSUUS VARHAISKASVATUKSEN HANKE LASTEN ARKILIIKKUMISEN LISÄÄMISEKSI 2 LIIKKUVA LAPSUUS HANKKEEN TAUSTATIETOJA Hanke

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Seurafoorumi Tampere

Seurafoorumi Tampere Seurafoorumi 2018 Tampere 25.-26.7.2018 Ohjelma Keskiviikko 25.7. klo 12.00 seminaarin avaus klo 12.15 Tennisliiton ajankohtaiskatsaus klo 13.15 Tennisliiton jäsenmaksu-uudistus klo 13.45 antidopingtyö

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Selvityksen mukaan 5-12 vuotiaana 86 % urheilijoista harrasti 3-6 eri urheilulajia. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilun muutosryhmän kartoitus huippuurheilumenestykseen

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ Juuan kunnan liikuntastrategia vuosille 2018-2021 Sisällysluettelo 1. Juuan kunnan päästrategia 2. Liikuntalaki

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN ARVOT Lapuan kaupunkikonsernin noudattamat arvot, joihin jokainen konsernissa työskentelevä henkilö sitoutuu. Oikeudenmukaisuus ja Tasapuolisuus Ihmisarvo on korvaamaton.

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 Liikunnan aluejärjestöt VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taso 1 VOK-työryhmä, Liikunnan aluejärjestöt 2015 Suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen rakenne Liikunnan alejärjestöjen VOK-1 koulutus noudattaa

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen. CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen CASE: Matalan kynnyksen harrastustoiminnan käynnistäminen Salossa Kaupungin sisäinen työ käynnistyy Vaihe 1 Miksi Tavoitteena löytää keinoja lisätä

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa

Turun Liikkuva koulu. Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Turun Liikkuva koulu Oppilaiden hyvinvointia ja liikunnallista harrastetoimintaa yli 200 tuntia viikossa Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari 1.11.2018 Turun Liikkuva koulu Tavoite: jokainen peruskouluikäinen

Lisätiedot

Espoo Active City Liikuntapalvelut

Espoo Active City Liikuntapalvelut E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke

SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke SALLI Salon liikkuvat lapset -kehittämishanke Anna Karlsson varhaiskasvatuspalveluiden esimies 4.10.2016 Salo lukuina: Asukkaita 53 656 Kunnallisia päiväkoteja ~40 ja niissä hoitopaikkoja 2233 Perhepäivähoitajia

Lisätiedot

Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä!

Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä! Tervetuloa yhteiselle tutkimusmatkalle pohtimaan päivähoidon uusia liikuntakäytäntöjä! Helsinki 27.1.2012 Millainen joukko koolla? Päiväkotien varhaiskasvattajia Kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavia

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta

Urheilun johtaminen hyvässä seurassa Lappeenranta Urheilun johtaminen hyvässä seurassa 3.11.2015 Lappeenranta Yhdistykset perustetaan toteuttamaan tiettyä tarkoitusta. Toiminta-ajatus sitoo yhdistyksen toimijat yhteen ja ohjaa seuran toimintaa Urheiluseurassa

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

Seurakehittäjät Paasitorni. Tiistai Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi

Seurakehittäjät Paasitorni. Tiistai Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi Seurakehittäjät 10.-11.9.2018 Paasitorni Tiistai 11.9.2018 Auditointikäsikirja ja uudistettu auditointiprosessi 11.9.2018 2 Suomalainen seuratoiminta loistaa Tähtiseurassa. 11.9.2018 3 11.9.2018 4 Tähtimerkit

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Kiekko-Espoo seurayhteisö

Kiekko-Espoo seurayhteisö Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)

TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia) TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-

Lisätiedot

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta

Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi. Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Liikkuva työyhteisö kuinka voimme lisätä liikettä varhaiskasvattajan työhyvinvoinnin tueksi Matleena Livson, asiantuntija, työyhteisöliikunta Millaisia ovat / voisivat olla juuri teidän työyhteisöllenne

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia ja inspiroivia yhteisöjä, joihin

Lisätiedot

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa

Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa Auditointikoulutus 14.2.2019 2 Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa. 14.2.2019 3 14.2.2019 4 Tähtimerkit osa-alueittain 14.2.2019 5 14.2.2019 6 Tähtiseura-ohjelman polussa 3 vaihetta 14.2.2019 7 14.2.2019

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015

Lasten ja nuorten liikunnan paikallisten kehittämishankkeiden avustukset 2015 TAVOITTEENA terveyden kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden lisääminen suositusten mukaiselle tasolle Hankkeiden tulee olla selkeitä kokeilu- ja kehittämishankkeita,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry Toiminta- ja taloussuunnitelma 2012 Sisällysluettelo 1.SLU YHTEISÖN VISIO 2020... 3 2.POPLIN TOIMINTA-AJATUS... 3 3-4.POPLIN STRATEGIAN 2011 2015 TAVOITTEET JA VISIO... 3-4

Lisätiedot

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Uudistetussa koulutuksessa

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla

Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Suomalaisen urheilun ja liikunnan haasteet 2020-luvulla Timo Ritakallio Suomen Olympiakomitea Urheilun ja liikunnan tulevaisuusfoorumi Kokkola 12.9.2017 Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike.

Lisätiedot